Salesta joka päivä edullinen ruokakori!

TORSTAINA 26.2.2015 • Numero 4/2015
Wanhaintansseissa kauniita pukuja ja vakavia miehiä
T
ervolan wanhaintansseilla on
taattu suosio; tanssisalin katsomoon vaeltavat pitäjän koululaiset ja oppilaiden vanhemmat – isovanhemmatkin. Tapahtumalla on
Tervolassa pitkät perinteet. Yleensä tanssihistorian pituus noudattelee lukioiden elinkaaren pituutta.
Tervolan lukion wanhat aloittivat tanssahteluharjoitukset jo ennen joulua. Hyvissä ajoin ryhdyttiin myös pukujen räätälöintiin tai
sopivan tanssiasun metsästykseen
jostain vaatekaupasta, joita ei ihan
pikku kylissä olekaan. Oli miten oli,
puvut olivat neitojen yllä yhtä kauniita kuin ennenkin ja poikien tummat puvut uuden karheita, prässit
terävinä kuin partaveitset.
- Piti käydä pukuostoksilla. Väritoivomuksen myyjä arvasi, kun
kuuli mihin tarkoitukseen puku oli
tulossa, Arttu Joutulainen vitsai-
li tanssijännitystä lieventääkseen.
Artun kaveri, Leo Kähkönen,
pääsi halvemmalla, hän investoi
paitaan ja kravattiin. Tyylikästä tavaraa pojilla!
- Ei tämä mikään läpihuutojuttu ole, sillä harkat alkoivat jo ennen
joulua, ja aika monta kertaa on käyty liikunnanopettaja Päivi Pekkalan johdolla pyörähdyksiä ja askeleita opettelemassa, pojat kertoivat.
Pekkalan Päivi kuvasi tapahtuman odotushetken tunnelmia ”sopivan jännittyneiksi.” Hän tietää, että
rutiinilla homma menee pieleen,
mutta pieni jännitys tuo karkeloihin inhimillisyyttä ja yleisön rakastamaa empaattisuutta.
- Wanhaintansseissa on parasta se, että tämä on itse tehtyä. Tämä
on wanhojen oma päivä. Päivän jälkiruokana on oma tanssi, jossa on
kivoja sattumia. Se alkaa valssilla ja
Tervolan wanhaintanssit esitteli kuusi eri tanssia ja lukiolaisten oman teoksen. Ihan kivaa katsottavaa. Nuoret tanssijat kävivät
päätapahtuman edellä ilahduttamassa myös vanhainkodin väkeä.
Se oli virkistävä ja odotettu vierailu – epäilemättä yksi talven kohokohdista!
Koulukeskuksen katsomossa
nautiskellut Erkki Rytkönen sanoi
tykästyneensä nuorten hienoihin
pukuihin ja mukavaan meininkiin.
Hän paljasti olevansa itsekin tanssi-ihmisiä ja kulkevansa parketeilla aina Haaparantaa myöten; uusi
tanssikurssi on miehellä menossa.
- Pojan tyttö tanssii nyt täällä.
Näitä on mukava käydä katsomassa, Rytkönen hihkaisi tanssikappaleiden väliajalla. ❅
✎ (JJ)
menee lopulta aika villiksi menoksi, mutta sen näkee kukin sitten finaalissa, Päivi Pekkala luonnehti.
Tanssijat tulivat tyylikkäästi lavalle. Poloneesi tultiin ¾ tahtilajissa
niin kuin pitääkin. Tämä laji menee
aika vähälläkin harjoittelulla, mutta
hyvin se sujui. Poloneesi on kuulunut Tervolan wanhaintanssien vakiolajistoon, samoin sen jälkeinen
paritanssi Cicapo.
Näyttävää katsottavaa oli Virginia Reel, jonka juuret ovat jo
1700-luvulla. Ilmeisesti se on skottien karkeloista aikoinaan lähtenyt
ja sittemmin jenkkeihin rantautunut. Rapakon takana tämä oli suosionsa kukkuloilla 1800-luvulla.
Virginia Reeliä kuvataan toiminnallisemmaksi kuin muita wanhaintanssien tanssilajeja. Se on myös sosiaalisempaa, kun siinä ollaan tekemisissä useamman parin kanssa.
PISTETÄÄN IMURIT
LAULAMAAN
pölynimuri
FC 8322/09
- S-Bag pölypussi
- kevyt käyttää
pussiton
pölynimuri
FC 8734
99 Ð
- HEPA-suodatin
- 1800 W
149 Ð
239 Ð
pölynimuri
Complete C3
- 1600 W
- iso pölypussi (4,5 ltr)
TERVOLAN SÄHKÖ
Keskustie TERVOLA p./fax 436 102
Lämpimät kiitokset
kaikille syntymäpäivävierailleni, ystävilleni, tutuille, tapahtuman
järjestäjille, järjestöjen ja yhteisöjen edustajille, artisteille, talkooväelle,
Tervolatalon henkilökunnalle ja kaikille muille minua juhlapäivänäni
muistaneille henkilöille.
Teitte syntymäpäivästäni ja niiden jatkeena olleista syntymäpäiväiltamista ikimuistoisen!
Markku Alatalo
Daamien puvut olivat jälleen häkellyttävän kauniita. Pojilla tumma oli varminta hottia.
Salesta joka päivä edullinen ruokakori!
Atria
HIILLOS GRILLIMAKKARA
750 g (4,65/kg)
3
49
pkt
Atria
PIZZAT
200 g (4,95/kg)
Kotimaista
Rainbow
PORSAAN
ULKOFILEEPIHVIT
360 g (9,42/kg)
3
39
pkt
KERMAJUUSTO
0
99
pkt
500 g (5,98/kg)
2
99
pkt
RUOKAKORISI NYT ENTISTÄKIN EDULLISEMMIN. TUTUSTU HINTOIHIN JA VALIKOIMIIN:
Tervola, Kurjentie 1
ma–pe 7–21, la 7–18, su 12–18
Omistajan käyntikortti
2
26.2.2015
Kynkään vai Kyngäksen?
K
unnanvaltuuston varajäsen
Alpo Kyngäs soitti hiljattain
toimitukseen harmitellen nimensä
kirjoitusasua valtuuston päätöksiä
koskeneessa jutussa, joka julkaistiin
Jokipostissa 3/2015. Hän halusi oikaisua sukunimensä kirjoitusasuun;
hän painotti, että nimi taipuu muotoon Kynkääseen eikä jutussa olleeseen Kyngäkseen.
Itse asiassa sekä Alpo että jutun
kirjoittanut toimittaja ovat oikeassa:
kumpikin muoto on oikein. Kotimaisten kielten keskuksen mukaan
pääperiaate sukunimien taivutuk-
sessa on se, että nimet taipuvat kuten vastaavat yleiskielen sanat: Kyngäs ja siitä genetiivi: Kyngäksen tai
Kynkään. Suositus toki on, että sukunimien annettaisiin taipua, kuten
suku itse haluaa tai on tottunut nimeään käyttämään.
Mainitussa jutussa oli Kynkään
mukaan yksi asiavirhe. Mielensä pahoittanut Alpo tarkensi puolueyksilöinnikseen sitoutumattoman vasemmistolaisen – siis: (sit.
vas.). Jutussa hänet yksilöitiin lyhenteellä (vas.). ❅
✎ (JJ)
SEURAKUNTA TIEDOTTAA
www.tervolanseurakunta.fi
JUMALANPALVELUKSET:
Su 1.3. Messu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas. Mukana Filippeeneiltä palannut Missionuorten ryhmä. Kolehti päihde-ja kriminaalityöhön eri järjestöille kirkkohallituksen kautta. Messun jälkeen tarjoilusalissa kirkkokahvit ja
Missionuoret tuovat terveisiä Filippeeneiltä ja kertovat kokemuksiaan.
Su 8.3. Sanajumalanpalvelus Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10,
johtaa Kari Pöykkö, kanttori Anna–Elina Jaakkola. Kolehti uusien seurakuntien tukemiseen Japanissa Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen kautta. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit seurakuntasalissa.
VIIKKOTOIMINTA:
Ke 25.2. Sairaalahartaus klo 14.
To 26.2. Hartaus Kotikullerossa klo 10.30 ja Pihakullerossa klo 11.15.
Eläkeläisten kerho seurakuntakeskuksessa klo 11.
Pe 27.2. Miesten piiri Eero Ylimartimolla, lähtö seurakuntakeskuksen pihalta klo 18.
Su 1.3. Laulun ja rukouksen ilta Seurakuntakeskuksen kirkossa klo
19, Elina Volotinen ja Sari Vähäkangas.
Ti 3.3. Veteraanien hengellinen tilaisuus Seurakuntakeskuksessa klo 11:30
Ke 4.3. Sairaalahartaus klo 14.
To 5.3. Eläkeläisten kerho Peuran koululla klo 10.45.
Su 8.3. Kristittyjen yhteinen rukoushetki Seurakuntakeskuksessa klo 15.
Ma 9.3. Omaishoitajien kokoontuminen seurakuntakeskuksessa klo 10-12.
Ke 11.3. Sairaalahartaus klo 14.
To 12.3. Hartaus Kotikullerossa klo 10.30 ja Pihakullerossa klo 11.15.
Eläkeläisten kerho seurakuntakeskuksessa klo 11.
HUOM! Päiväkerhoja ja pyhäkoulua ei ole koulujen hiihtolomaviikolla viikko 10. Päiväkerhoja ei myöskään viikolla 11, ohjaaja koulutuksessa 11.-13.3!
PYHÄKOULUTYÖ:
Ti 17.3. Pyhäkoulu, Louen Ryhmäperhepäiväkodilla klo 14.30.
Kirkkopyhäkoulu su 15.3. kokoontuu klo 10 alkavan jumalanpalveluksen saarnan aikana seurakuntakeskuksen päiväkerhohuoneessa. Lapset lähtevät yhdessä pyhäkoulunopettajan kanssa päiväkerhohuoneeseen ja palaavat kirkkosaliin ennen ehtoollisenviettoa. Sanajumalanpalveluksessa pyhäkoulu jatkuu jumalanpalveluksen loppuun asti.
PÄIVÄKERHOTYÖ:
Päiväkerho keskiviikkoisin klo 9.30 – 11.30 ja 12.30 – 14.30,
seurakuntakeskus. Eskarit voivat myös osallistua kerhoon!
Avoin päiväkerho torstaisin klo 10.00 – 11.45, seurakuntakeskus.
Avoimeen päiväkerhoon voivat lapset tulla vanhempansa tai hoitajansa
kanssa. Yli 3-vuotiaat voivat osallistua myös yksikseen. Osa kerho-ohjelmasta on kaikille yhteinen, osan aikaa on aikuisilla mahdollisuus virkistyä keskenään kerhohuoneen viereisessä huoneessa.
VARHAISNUORISOTYÖ:
Ti 10.3. Donkkis-kerho klo 15.30–17.00. Seurakuntakeskuksessa
Ti 17.3. Donkkis-kerho klo 15.30–17.00. Louen koululla
To 19.3. Donkkis-kerho klo 13.00–14.30. Mattisen koululla
Uusia kerholaisia otetaan koko kerhokauden ajan. Tiedustelut: vs. lasten- ja varhaisnuortenohjaaja Merja Äijälä p. 050 437 0006 tai merja.
[email protected].
NUORISOTYÖ:
Ti 10.3. Nuorten ilta Louen Lappialla klo 18-20
MUSIIKKITYÖ:
Kirkkokuoron harjoitukset keskiviikkoisin klo 16 seurakuntakeskuksessa.
LÄHETYSTYÖ:
Lähetyksen Kirppis (Keskustie 92) auki 23.2. -9.3. klo 10-17,
paitsi maanantaina 9.3. klo 10-15. Pöydän/tangon vuokraushinta
10 € /viikko, varaukset Arja, p. 050 437 0011
Toimitukset:
Kastettu: Asser Ilari Vuokila, Alpi Ossi Johannes Oja, Saaga Amanda Mattinen
Vihitty: Aleksi Olavi Vuokila ja Tuija Helinä Karjalainen, Tatu Tuomas
Ojaniemi ja Laura Anneli Leinonen.
Tervolan alueen
paikallislehti
18. vsk
Päätoimittaja:
Juhani Jaakkola, puh. 040 547 7747
Toimituskunta:
Juhani Jaakkola, Tarja Leinonen,
Hilkka Ollikkala
Sivunvalmistus ja painopaikka:
Tornion Kirjapaino
Jakelu:
Tervolan kunnan alueella
joka talouteen – jakajana Itella Oyj
Aineisto:
Tiedotustoimisto Viestintäneuvos
Heikkiläntie 12, 94400 Keminmaa
[email protected]
Palstamillimetri 0,70 euroa = 70snt
Järjestöilmoitukset 45 snt/pmm
Seuraavaan lehteen tulevan aineiston
on oltava toimituksessa (kts. aineisto) ilmestymispäivää edeltävän viikon keskiviikkona. Toimitus ei vastaa pyytämättä
tai tilaamatta toimitetusta aineistosta.
Keskustan kansanedustajaehdokkaat
esittäytyivät Tervolassa
Y
stävänpäivän tupailta keräsi nuorisoseuran taloon kohtalaisen runsaasti väkeä. Illan keskiössä olivat Keskustan Lapin vaalipiirin kansanedustajaehdokkaat,
joista puolet oli nyt tervolalaisten
arvioitavina ja tentattavina. Tupaillan yleisö sai kuulla Liisa Ansalan, Katri Kulmunin, Markus Lohen, Anni Miettusen, Simo Rundgrenin, Paavo Väyrysen, Heli Viirin ja Eeva-Maria Maijalan mietteitä huhtikuun eduskuntavaaleja ajatellen. Keskustelua ehdokkaiden esittämät näkökulmat herättivät sopivasti vaalipainotteisen tupaillan tarpeisiin.
Jussi Vaara totesi, että vaalien
lähtökohta on Keskustan näkökulmasta sekä hyvä että haastava. Vaara viittasi puolueen tämän hetken
korkeaan kannatusprosenttiin, joka
gallupien antamien lukujen mukaan
hipoo jo 40:ää prosenttia.
- Tärkeää onkin, että saamme
kannatuksemme pysymään korkealla. Arvojen ja aatteiden puolesta
on tehty kovasti töitä. Tänään kannattaa kuunnella ja tutkailla pintaa
syvemmältä riittääkö tulevilla vaikuttajilla päätöksentekokykyä, kun
tulee tiukkoja paikkoja, Jussi Vaara
evästi ehdokkaita ja salin väkeä tilaisuuden avauspuheenvuorossaan.
Rovaniemeläisen toimitusjohtajan, Liisa Ansalan, mietteissä päällimmäisenä tuntuivat olevan lappilaisten perusoikeudet omaan elinpiiriinsä ja kotiseutuunsa, joihin
kuuluva myös kalastus ja metsästys
muiden harrastusten ohessa.
Ansala otti puheeksi myös Ukrainan tilanteen. Kahdesti nykyisellä sota-alueella käynyt Ansala kiteytti huolensa Euroopan rauhan
järkkymiseen.
- Ihanne tilanne tietysti on se,
että kaikki saisivat Euroopassa elää
rauhan oloissa.
Kehitysalueleima vaivaa
Torniossa vaikuttava yrityskoordinaattori Katri Kulmuni luonnehti suomalaisten tilannetta suuren
kiitollisuuden arvoiseksi, ”koska
voimme pitää täällä säännöllisesti
omat vaalimme.”
- Kaikkien toive varmasti on se,
että itänaapurimme kehittyisi demokraattisesti, Kulmuni korosti.
Hän oli harmissaan siitä, että
Lapissa kärsitään yhä kehitysalueleimasta. Kulmunia huoletti Lapin
väen väheneminen ja kasvava työttömyys.
- Karu tosiasia on myös se, että
Lapin ihmisiltä on leikattu suhteellisesti laskien eniten esimerkiksi koulutuksesta ja uuden elämän
turvaamisesta tarkoittaen synnyttämään lähtevien äitien pitkiä matkoja.
Rovaniemen Mellakoskella asuva metsänhoitaja Heli Viiri sanoi
Puolet Keskustan Lapin vaalipiirin kansanedustajaehdokkaista oli läsnä Tervolan ystävänpäivän tupaillassa.
lähteneensä vaalitaipaleelle voidakseen vaikuttaa erityisesti Lapin työllisyyden kohentamiseen sekä koulutuksen kehittämiseen ja turvaamiseen.
- Uskon, että minulla on niin
koulutukseni kuin työkokemukseni kautta annettavaa Lapille ja sen
ihmisille. Haluan painottaa biotalouden lisäämistä, koulutusasioita. Ei ole viisasta leikata koulutuksesta eikä lakkauttaa maakunnassamme olevia lukioita, jotka ovat
erittäin tärkeitä sijaintipaikkakunnilleen. Näen myös niin, että pohjoisen elinkeinojen yhteensovittamisessa on sekä haastetta että työsarkaa monille asiaan paneutuville osaajille; esimerkistä käy vaikkapa maa- ja metsätalouden synergia,
Viiri huomautti.
Jatkuvaa viestivirtaa
Istuva kansanedustaja Markus Lohi
viittasi puheenvuorossaan Vihreiden aikoinaan esittämään ajatuskulkuun, jossa Lappi nähtiin niin hienoksi alueeksi, että sen voisi suojella kokonaan.
- Esitin jyrkän vastalauseeni
tällaiselle ajatukselle. Toki täällä on
paljon säilyttämisen arvoista niin
luonnossa kuin ihmisen elinalueilla, mutta pitää muistaa, että Lappi
on kymmenien tuhansien ihmisten
asuinpaikka, jota halutaan kehittää
ja jonka puolesta ihmiset ovat valmiita ponnistelemaan.
Lohi tähdensi, että Lapin kansanedustajat ovatkin keskittyneet
viemään Arkadian mäelle viestiä
Lapin asioista eli kamppailemaan
lappilaisen ihmisen elämäntavan ja
elinolojen puolesta.
- Tämän viestin vieminen on
aina kesken; sitä pitää rummuttaa aina uudelleen ja erityisesti nyt,
kun yhteiskunnan ja ympäröivän
maailman muutospaineet myllertävät. Haluan vielä jatkaa tätä työtä, Lohi viestitti.
Ainoana kemiläisenä ehdokkaana paneelissa ollut aikuiskoulutusjohtaja Anni Miettunen sanoi
”kantavansa soihtua” koulutuspaikkojen säilymisen puolesta. Hän puhui painokkaasti myös ”ihmisen kokoisen” hyvinvoinnin puolesta.
- Asiat on pistettävä tärkeysjärjestykseen niin perheiden kuin kaikenikäisten ihmisten tarpeiden näkökulmasta. Toimintojen sujuvuuden suhteen on vielä paljon tekemistä. Ilman työtä ja koulutusta
monilta lappilaisilta putoaa pohja
tulevaisuuden näköalalta. On huomioitava entistä paremmin myös
alueemme luonnonvarat. Meillä
on hyvät mahdollisuudet toimeentuloon ja ihmisarvoiseen elämään,
kun haluamme ja osaamme kehittää yhteistyötä. Olen vahvasti sitä
mieltä, että Lappi menestyy erityisosaamisellaan, Miettunen korosti.
Lapin pelastustyötä
Eduskunnasta jo vuosien kokemuksen hankkinut Simo Rundgren puhui kotien hyvinvoinnin puolesta. Rundgren totesi, että mainitun
asian tärkeys on kirjattu puolueohjelman alkulauseisiin, mikä kertoo mikä Keskustan ideologiassa
on keskeistä.
- Itselleni on ainoa ollut tärkeää sivistyksen näkökulma, ja koulutus kuuluu arvojen keskiöön ilman
muuta. Tärkeällä sijalla on myös
paljon puhuttu sote-uudistus. Ei ole
mitään sananhelinää, kun painotan,
että nyt on kysymys, ei vain Lapin –
vaan koko Suomen pelastamisesta.
Uskon, että pääsemme 30 prosentin ääniosuuteen, mutta se edellyttää sitä, että pysymme yhtenäisenä.
Savukoskelainen kansanedustaja Eeva-Maria Maijala oli muiden ehdokkaiden tavoin huolestunut Lapin näkymistä, mutta tähdensi kuitenkin, ettei pelkkä huolestuminen auta mitään.
- Koko Suomen tilanne on heikentynyt. On kuitenkin muistetta-
va, että olemme pystyneet vaikuttamaan asioista, vaikka olemme olleet oppositiossa. Me ehdokkaat
puhumme edelleen samoista asioista, joista on sanan säilää heilutettu ennenkin. Jos Tällä porukalla
emme saa isoja muutoksia aikaiseksi, emme sitten millään.
Maijala viittasi Lapin runsaisiin
luonnonvaroihin, bioenergian avaamiin mahdollisuuksiin.
- Pitää saada työtä ja toimeentuloa. Luonnonvarat luovat järkevästi hyödynnettyinä kestävä kehitystä. Me olemme huomisen tekijöitä,
Maijala tähdensi.
Paasikiven linjalla
Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen ei esittelyä tarvitse. Hänen
sanomansa on pysynyt jo aiemmin
viitoittamallaan linjalla.
- Joku kysyi hiljattain, milloin
aloitin Lapin asioiden ajamisen.
Vastasin, että siitä on nyt 45 vuotta.
Muistan, kun kiertelin pikkufiiatilla pitkin vaalityökenttää.
Väyrynen kiteytti tämän päivän
näkemyksensä Suomen linjakysymyksestä kahteen lauseeseen:
- On huolehdittava, että Suomi jatkaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan Paasikiven linjalla. Suomen ja Venäjän vastakkainasettelu
on minulle vaarallinen asia.
Väyrynen luonnehti Lapin tilannetta haasteelliseksi, kehityksessä on toki koko valtakunnan kanssa
yhteneviä piirteitä.
- Talous pitää saada kuntoon.
Suomi on luonnonvarojen suhteen
Euroopan rikkain maa. Elävää luontoa on täällä Lapissa suhteellisesti enemmän kuin muualla Suomessa. Jotta tämä asia saataisiin ymmärrettyä myös päätöstasoilla, se vaatisi aluepolitiikan suunnanmuutosta,
Paavo Väyrynen sanoi. ❅ ✎ (JJ)
Tervolan perussuomalaiset järjestäytyivät
M
aanviljelijä, varavaltuutettu Juha Antinkaapo, valittiin yksimielisesti edelleen Tervolan Perussuomalaiset ry:n puheenjohtajaksi hiljattain pidetyssä paikallisyhdistyksen sääntömääräisessä syyskokouksessa Tervolahovissa.
Tervolan Perussuomalaisten
kokouksessa vieraili järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi, joka kertoi kokousväelle puolueen uusimpia järjestökuulumisia. Kortesalmi
totesi tyytyväisenä uusimman Talouselämän seikkaperäisen ja laajan mielipidetiedustelun ennakoivan Jytkyn pysymistä perussuomalaisilla, sillä puolueen eduskuntaryhmän ennakoidaan säilyvän nykyisen kokoisena.
Kortesalmi ennakoi Perussuomalaisten saavan kaksi kansanedustajapaikkaa Lapista ja puolueen 2.
varapuheenjohtajan, kansanedustaja Hanna Mäntylän, olevan vahva nimi puolueen ministerilistassa.
Tervolan Perussuomalaisten
muiksi hallituksen jäseniksi valittiin kunnanvaltuutettu, yrittäjä
Kari Kontiokoski (varalle eläkeläinen Arvo Peura) ja vartija Sari Palokangas (varalle eläkeläinen Harri Hänninen).
Paikallisyhdistyksen edustajaksi Perussuomalaisten Lapin piirin
kokouksiin valittiin Kari Kontiokoski (varalle Arvo Peura ja Sari
Palokangas (varalle Harri Hänninen).
Tervolan Perussuomalaisten
toiminnantarkastajaksi valittiin
Martti Lehtinen varalle Arja Järvinen.
Kokouksessa todettiin Perussuomalaisten paikallisyhdistyksen
toiminnan lähteneen vireästi liikkeelle, sillä puolentoista toimintavuoden aikana jäsenmäärä on yli
nelinkertaistunut. Samassa yhteydessä pidetyssä hallituksen järjes-
täytymiskokouksessa paikallisyhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittiin Kari Kontiokoski ja sihteeriksi Risto Järvinen.
3
26.2.2015
Penkkaripäivä toi pitäjään karnevaalitunnelmaa
T
ervolan penkinpainajaisilla ei
ole vielä hirmuisen pitkää historiaa – jokunen vuosikymmen kuitenkin. Kevättalveen ajoittuva irrottelupäivä on tarjonnut vuosien saatossa iloista meininkiä abeille ja piristävää katsottavaa Tervolan koululaisille ja varttuneemmalle väelle.
Lukiosta on kannettu ulos näyttelijöitä, missejä, tieteisfilmien hahmoja, Mikkihiiriä, noitia ja milloin mitäkin. Abit ovat tuoneet tähän talven kohokohtaansa runsaan mielikuvitusvarastonsa ja ideariihien antia. Penkkarit tarjoavat Tervolan talven tasapaksuun menoon räiskäyksen riemukasta menoa.
Kaksi viikkoa sitten lähes kahdenkymmenen tervolalaisen abin
joukko eläytyi kansainvälisten tuulahdusten vietäväksi. Abit loihtivat
luokista minikokoisia maita. Tämä
oli varsin edullinen kiertomatka,
jolla pääsi tutustumaan eri maiden
kulttuureihin. Matkalle ei menty
lorvimaan, vaan itse kukin joutui
ratkaisemaan mielenkiintoisia tehtäviä; pähkinöitä pureskeltiin hauskojen leikkien lomassa.
- Se oli alusta loppuun abien
omaa tuotantoa, ja näytti siltä, että
kaikilla oli hauskaa. Abit kävivät visiitillä myös Lapinniemen koululla.
Omalta kohdaltani katsoen nämä
penkkaripäivät ovat piristystä talven aherrukseen. Abien mielikuvitus ei juuri tunne rajoja näiden toteutuksessa. Penkinpainajaiset ovat
kaiken hauskan ohessa myös luovuuden juhlaa; ne elävät hyvin ajassa ja ovat varmasti tervetullutta latausta lukuloman alkaessa, rehtori
Essi Varajärvi kertoi.
Hän totesi, ettei abeille koulutyön päättyminen merkitse huolettomia aikoja, sillä kirjalliset kokeet
Monet tästä kansainvälisestä joukosta olivat suhteellisen helposti mailleen tunnistettavissa. Tiedätkö sinä?
Penkkaripäivän tekstit kuvastavat hyvin nykyistä elämänmenoa.
alkavat heti hiihtoloman jälkeen.
Tervolan lukiossa aikoinaan itsekin
opiskellut Varajärvi muistaa omat
penkkarinsa kristallin kirkkaasti.
- Silloin lähdettiin penkkariajelulle hevosvetoisiin rekiin lastattuina. Viime vuonna ajeltiin hienosti
limusiinilla, ja enimmät ajot on teh-
ty traktorilla, joskus kuorma-autollakin. Nyt palattiin jälleen traktorikantaan. Ennen hevosia oli melkein
joka talossa, joten niitä liikeni myös
penkkarikäyttöön. Tänä päivänä
traktorit ovat korvanneet valtaosan
hevosista. Lähes joka savussa on nykyään traktori, monissa useampi-
kin Varajärvi valaisi kehityskulkua.
Ennen penkkariajelulle lähtöä
abit tenttasivat opettajakuntaa porukkansa kutsumanimien tunnistamisessa. Rempseässä visailussa
opettajat olivat yllättävänkin hyvin
perillä siitä, kuka on abi-joukkueen piru ja kuka taas naisten kaa-
taja. Koulun kiusaajakin saatiin
ulos kaapista. Hauskuuden keskellä selvisi niin ikään persoona, jolla
on eniten lempinimiä. No, leikkiähän tämä taisi olla, eikä näistä paljastuksista kukaan haavaa sieluunsa saanut. (JJ)
Monitaitoisen Markun juhlissa ei pihtailtu tunnelmasta Paakkola-Ylipaakkola –
kyläyleiskaava on iso
T
punnerrus
ervolatalo pullisteli ystävänpäivänä väkeä, kun Tervolan monitoimimies, valtuuston nokkamies
Markku Alatalo, puhkaisi tyylilleen
iloisesti ja railakkaasti viisikymppisensä. Käytettyjä lautasia laskematta voitiin melko pätevästi arvioida,
että Markkua kävi juhlimassa reilut
200 ihmistä sekä kotikunnasta että
läheisistä laamannikunnista. Jäykistä muodollisuuksista ei ollut tietoakaan, päivänsankarin mielikappaleet soivat ämyreistä, hulvattoman hauskasti pauhannut naurun
ja huulenheiton pauhu täytti salin –
ihmiset ottivat rennosti, mutta tyylikkäästi…
Virallisesti Markku Alatalon 50
vuotta täyttyi jo edellisenä keskiviikkona, mutta kuka tahansa kansan mies olisi valinnut juhlapäiväkseen siitä kolmen yön päässä olevan
ystävänpäivän. Päivä oli nappiin valittu, sillä Markku, jos kuka täyttää
ystävän tunnusmerkit. Miehellä on
ystäviä vähän joka oksalla: erämiehissä, poliitikoissa, virkamiehissä
ja –naisissa, järjestöväen parissa ja
kuntalaisten keskuudessa.
Joku on sanonut, että yhä nuoremmat ihmiset täyttävät 50 vuot-
ta. Markulle tuo ikä ei näytä olevan
rasite, tuskin hidastekaan. Hän on
jaksanut ja jaksaa touhuta monessa
mukana. Viimeksi kuluneet vuodet
ovat tuoneet haasteiksi muiden muassa Tervolan valtuuston puheenjohtajuuden, Lapin liiton valtuuston jäsenyyden sekä kyseisen liiton
tarkastuslautakunnan puheenjohtajuuden sekä Meri-Lapin seutuvaltuustotyöskentelyn.
Leipätyökseen sähköteknikoksi
kouluttautunut Markku toimii Millog Oy:n Tervolan ase- ja elektroniikkakorjaamon osastopäällikkönä. Hän on reservin ylivääpeli.
Markku Alatalo on tullut tunnetuksi myös harrastuksistaan, joista päällimmäisiä ovat vanhojen ajoneuvojen, soittimien ja äänitteiden
keräily. Eipä ollut yllätys, että miehen mielimusiikkia ovat vanhat kotimaiset kappaleet, joiden alkuperäiset esittäjät ovat jo astuneet esiisien hämärään – esimerkiksi Olavi Virta.
Markku Alatalon ensimmäinen 50-vuotistaival on uskomattoman tiivis paketti monenkirjavia tapahtumia. On vaikea keksiä sellaista
härveliä ja menopeliä, jota päivän-
sankari ei olisi kokeillut. Tervolatalon valtaisa pirtti alkoi tuntua pieneltä Markun ecoa tilaan soviteltaessa. Hyväksi apuvälineeksi osoittautui Pentti-veljen ja kumppaneiden valmistama kuvakavalkadi,
joka vyörytti muutaman sata kuvaa
juhlakansan tajunnanvirtaan. Jokainen kuva kertoi pyöreästi tuhat
sanaa. Mahtava esitys päättyi voimiensa tunnossa olevan juhlakalun
tuuletukseen!
Synttäri-iltamien koskettavimpaan osioon kuului Viivi-tyttären
juhlapuhe päivänsankarin kunniaksi. Siinä taisi moni silmänurkka kostua, kun tytär puki parikymmentä vuotta kestänyttä isä-tytär –suhdettaan sanoiksi. Siinä ei käytetty
ylisanoja eikä suitsutettu ylistyksen
tähtisumua ”iskän” ylle. Sanat olivat
kuin tienviittoja, paenneen todellisuuden kuvajaisia, elettyjä onnen ja
ihmettelyn hetkiä… hämmästelyn
huutomerkkejä…
- Isä on aina pistänyt roppaa peliin, kuten hänen sanontansa kuului, kun oli kannustamisen tai yhdessä tekemisen paikka. Hän on
tehnyt meidän perheen eteen kaiken minkä on kropastaan ja hen-
kisistä voimavaroistaan irti saanut.
Olemme monesti joutuneet toppuuttelemaan ja määränneet jäähylle. Isän jutut ovat kyllä antaneet
voimia tiukoissakin tilanteissa; hän
on kehottanut nauttimaan elämästä. Moni isän kokemus on kerrottu
meillä alkusanoilla: ”Tiiäkkö mitä
mulle kävi?” ja sitten se usein toistettu Markun lause: ”Arvaappako tehin taas hyvän hankinnan ko halavala sain.”
Markun syntymäpäiväjuhlat
olivat niin sankarinsa näköiset kuin
olla saattaa. Naurua mahtuu maailmaan paljon, ja tosi paljon sitä mahtui hyvän tunnelman sekaan Tervolatalon jykevien seinien sisällä.
- Ajattelin, että kun pidetään
juhlat, pidetään ne kunnolla. Olen
erittäin iloinen, että näistä tuli koko
kansan juhlat. Väkeä kävi paljon, ja
Matti teki keittiössä väkensä kanssa mahtavan työpanoksen, ohjelma pelasi hyvin, ja mikä tärkeintä:
Kaikilla oli mukavaa, Markku Alatalo riemuitsi. ❅
✎ (JJ)
K
unnanhallitus päätti kahden
viikon takaisessa kokouksessaan, että Paakkola-Ylipaakkola kyläyleiskaavan ehdotusaineisto asetetaan yleisesti nähtäville. Kaavoitusaineiston pohjalta laadittuun ehdotusaineistoon voi tutustua 16.3.2015
saakka.
Kunnan teknisen johtajan, Virpi Mäki-Ison, mukaan kaavan laatiminen on ollut iso hanke. Kaavasta on hänen mukaansa väännetty
kättä ELY-keskuksen kanssa kerta
toisensa jälkeen. Kaavoituksessa on
paljon osapuolia ja vaatimuksia satelee monelta taholta.
- Luonnoksen pohjalta kutsuttiin koolle kaksi yleisötilaisuutta, jotka kumpikin vetivät kolmisenkymmentä kiinnostunutta asianosaista henkilöä. Kaavoituksessa on kyseiselle Paakkola-Ylipaakkolan alueelle pystytty osoittamaan
aika paljon lisärakentamiseen sopivia alueita. Suurin kiistakysymys on
ollut rantakaava. Kunnan intressissä on ollut saada kaavan piirin neljä lisäaluetta rakentamista ajatellen,
Virpi Mäki-Iso selvittää.
Tekninen johtaja Mäki-Iso näkee, että tämäntyyppisessä kaavoituksessa tavoiteajattelu ja säännökset tulevat paljolti järvi-Suomesta,
jossa lähtökohtana yleisesti on se,
että kylärakennetta tulee tiivistää.
- Se malli ei oikein istu tänne
Tervolan seudulle, kun lähtökohdat
ja eri osapuolten intressit poikkeavat suurestikin toisistaan, Mäki-Iso
muistuttaa.
Kyläyleiskaavaa voidaan käyttää rakennusluvan myöntämisen
perusteena. Paakkola-Ylipaakkolan kyläyleiskaavan ehdotusaineisto
on nähtävänä kunnanviraston neuvonnassa, teknisellä osastolla ja siihen voi tutustua myös kunnan kotisivuilla (Asuminen ja Rakentaminen-Kaavoitus-Vireillä olevat kaavoitushankkeet)
Kaavoituksen suhteen osallisina olevat ja kunnan asukkaat voivat
halutessaan esittää yleiskaavan ehdotusaineistosta huomautuksia, jotka tulee osoittaa Tervolan kunnanhallitukselle ennen nähtävillä oloajan päättymistä, siis maaliskuun
puoliväliin mennessä.
Puheena oleva osayleiskaavamuutos saatiin alulle kolme vuotta
sitten, jolloin kunnanhallitus laittoi
kaava-asian vireille. Sittemmin po.
kaavamuutoksesta on eri vaiheissa
järjestetty yleisötilaisuuksia ja viranomaiset ovat antaneet lausuntojaan. Viime kesän satona tuli 14 yksityisten kirjallista mielipidettä kaavaluonnokseen. Viranomaisista lausunnon kaavamuutoksesta antoivat
Lapin ELY-keskus, Lapin Liitto, Liikennevirasto, Lapin maakuntamuseo, Museovirasto sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.
Kaavoittaja on huomioinut palautteen ja tehnyt muutoksia kaavaluonnokseen. Tuoreimpaan asuunsa kyläyleiskaavaehdotus valmistui
viime tammikuussa. Tekninen lautakunta esitti kunnanhallitukselle,
että se asettaisi kaavaehdotuksen
nähtäville. Kaavaehdotusta esiteltiin hiljattain yleisölle. (JJ)
Seuraava
JOKIPOSTI
torstaina 12.3.
Juhlaväkeä riitti tuntikausiksi. Tässä keskitytään päivänsankarista tehdyn kuvakoosteen katseluun. Päivänsankari myhäilee vasemmalla.
Aineiston toimitus keskiviikkona 4.3. mennessä.
4
26.2.2015
LähiTapiola vahvistaa asemaansa Tervolassa
T
ervolaan liki kolme vuotta sitten tullut LähiTapiola vahvisti helmikuun alussa asemiaan Tervolassa. Kirkonkylän ytimessä tukikohtaansa pitävä vakuutusyhtiö uudisti kaikessa hiljaisuudessa Tervolan toimipisteensä ja toi pitäjän ihmisten, maatilojen ja yritysten palvelijaksi Juha Laajasen.
Laajasella (33) on valmiiksi jo
yhdeksän vuoden kokemus LähiTapiolan palvelusysteemeistä. Rovaniemellä asuva atleetti on tullut tunnetuksi myös SM-sarjatason jääkiekkoilijana. Hän on vienyt rovaniemeläistä jääkiekkoa eteenpäin keskushyökkääjän tontilta. Verkot ovat
usein olleet tötteröllä Laajasen lämäreiden jäljiltä.
Näitä keskushyökkääjän taitoja,
mutta ennen muuta vakuutusosaamistaan, hän on nyt päässyt koko
kaukalon leveydeltä hyödyntämään.
- Kaikki on lähtenyt kivasti alkuun. Tervolalaiset ihmiset ovat
avoimia ja mukavia; he tietävät mitä
tarvitsevat ja arvostavat hyvää palvelua, LähiTapiola Lapin palvelupisteyrittäjä Juha Laajanen sanoo.
Paikalliseen palveluun satsataan
Tervolassa nyt muutenkin aiempaa
enemmän. Palvelupiste palvelee asiakkaita kolmena päivänä viikossa:
maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Ajanvarausta käyttäen palvelu pelaa muulloinkin. Aiemmin
toimipaikka oli avoinna vain yhtenä
päivänä viikossa.
- Toimipisteessä voi hoitaa kaikki vakuutusasiat vahinkovakuutuksista ja henkilövakuutuksista alkaen.
Itse olen saanut vuosien kokemuksen henkilö-, maatila- ja yritysasiakkaiden vakuutusten hoidosta. Täällä
Tervolassa hoidetaan ajanvarauksella
myös säästämis- ja sijoituspalveluita
yhtiön asiantuntijan kanssa. Yritysten ja maatilojen rahoituspalvelua
hoitaa yhteistyökumppanimme, Spankin, rahoituspäällikkö Kalle Kaihua, Juha Laajanen kertoo.
LähiTapiola Lapin toimitusjohtajan, Marjatta Leiviskän, mukaan
LähiTapiolan markkinaosuus Tervolan ajoneuvojen vakuutusosuudesta on jo runsaat 37 prosenttia. Vakuutusmaksuja tervolalaiset maksoivat viime vuonna LähiTapiolaan 1,13
miljoonaa euroa ja saivat korvauksia
pyöreästi 0,8 miljoonaa euroa.
KUNNANVIRASTON AUKIOLO JA
YLEISÖN PALVELU VUONNA 2015
KUNNANVIRASTO pidetään avoinna yleisölle maanantaista
perjantaihin kello 8.30 - 15.00 välisenä aikana.
Marjatta Leiviskä, toimipaikkaan tutustumaan tullut Pauli Vaajoensuu, Juha
Laajanen ja Vaajoensuun vanavedessä tiloihin tullut Pekka Körkkö tervehtivät visiitille tullutta Alpo Kyngästä.
- Tapiolan ja Lähivakuutuksen
yhdistymisen tavoitteena oli tuoda palvelut mahdollisimman lähelle asiakasta. Tervolassa tämä tavoite
on näiden runsaan kahden ja puolen vuoden aikana toteutunut hyvää
vauhtia. Toiminta-ajatusta toteuttamaan viime vuosina on perustettu
19 keskinäistä alueyhtiötä, joista LähiTapiola Lappi on lappilaisten oma
vakuutusyhtiö. Muutos on ollut mittava, sillä LähiTapiola Lapin alueyhtiöön siirtyi vakuutusmaksutuottoa
noin 20 miljoonaa euroa ja pääomia
36,7 miljoonaa euroa, Leiviskä valaisee kehitystä.
Toimitusjohtaja Marjatta Leiviskä tähdentää, että mittava liiketoimintasiirto ilmentää käytännössä
ennen muuta sitä, että LähiTapiolaryhmässä uskotaan paikallisuuteen.
- Vallitseva käytäntö on siirtää
asiakas- ja korvauspalvelua enemmän puhelin- ja verkkopalveluihin.
LähiTapiola päätti kuitenkin toisin,
sillä henkilökohtainen asiakas- ja
korvauspalvelu hoidetaan täällä Lapissa mahdollisimman lähellä asiakkaitamme, myös jatkossa, Leiviskä muistuttaa.
Muutos näkyy hänen mukaansa
konkreettisesti myös siinä, että Lapin
asiakkailla on käytössään omat verkkosivut sekä asiakaspalvelun ja korvauspalvelun numerot.
S-ryhmä ja LähiTapiola tekivät
taannoin yhteistyösopimuksen, johon liittyi viime kesästä alkaen S-Bonus kumppanuus. Uutena palveluna
LähiTapiolassa alkoi syksyllä myös
TerveysHelppi-palvelu, jossa puheluun vastaa terveydenhuollon kokenut ammattilainen. (JJ)
Tervolan kunta julistaa haettavaksi
HALLINTOSIHTEERIN
VIRANSIJAISUUDEN
ajalle 2.4.2015-13.2.2016
Aviopari Maria Kurttio ja Juha Laajanen puurtavat samassa yhtiössä.
Mikon
hyvinvointipalsta
Kuntosaliharjoittelu kuuluu monien harrastuksiin ja hyvä harrastus
se onkin. Haluan kuitenkin hieman herätellä ajatuksia ja kysyä: Mikä
on tavoitteesi? Miksi käyt salilla?
Olipa tavoitteesi pudottaa painoa, saada lisää voimaa, selvitä arjen
askareista paremmin tai mitä tahansa, suosittelen tekemään kuntosaliharjoitukset vapailla painoilla tai kehonpainolla tehtävillä liikkeillä. Laitteita en suosittele kenellekään paitsi ehkä tavoitteellisesti treenaaville kehonrakentajille ja kuntoutujille.
Miksi näin? Tutkimusten mukaan vapailla painoilla tehdyissä liikkeissä, laitteilla tehtäviin vastaaviin verrattuna, lihasaktivaatio
on jopa lähes 50 % suurempaa. Kroppa siis tekee huomattavasti enemmän töitä. Vapailla painoilla tai kehonpainolla tehtävät liikkeet mahdollistavat suuremmat liikeradat ja ovat yleensä moninivelliikkeitä. Käytännössä koko keho työskentelee samanaikaisesti tavalla tai toisella, kehonhallinta kasvaa ja nivelten liikkuvuus ja
hallinta kehittyy.
Nämä vaikutukset siirtyvät hyvin arkielämään yleisen toimintakyvyn
parantuessa ja tukevat samalla muita harrastuksia. Laitteet harjoittavat usein vain yhtä lihasta/lihasryhmää kerralla, vaikka käytännössä ihmiskeho on erittäin harvoin tilanteessa, jossa se on hyvin
tuettuna ja käytät vain yhtä lihasta tehdäksesi jonkin asian. Laitteet
poistavat harjoittelusta myös tärkeän tasapaino elementin.
Kokeile siis rohkeasti vapaita painoja tai kehonpainoharjoittelua,
mutta muista oikeat suoritustekniikat. Hyvänä nyrkkisääntönä on,
että kannattaa tehdä töitä perusliikemallien parissa. Perusliikemalleja ovat kyykky, lannesarana (kuten maastaveto, hyppääminen),
työntö ja veto. Tietoa aiheesta on nykyään runsaasti saatavilla ja
kokeneemmilta kannattaa aina kysyä neuvoa. Ei muuta kuin kyykkäämään ja punnertamaan.
Palstan kirjoittaja Mikko Holappa on Liikunnanohjaaja (AMK), Painonnostoliiton tason 1 ohjaaja, fysiikkavalmentaja ja personal
trainer.
Rak.osasto 238 Tervolan
KEVÄTKOKOUS
la 7.3. klo 17 alkaen Järjestötalolla.
Kokouksessa ovat esillä sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa Hallitus
TERVOLAN KUNTA
Viransijaisuus jatkuu mahdollisesti 13.2.2016 jälkeen. Hallintosihteerin pääasiallisiin tehtäviin kuuluvat kunnan keskushallinnon laaja-alaiset toimistotehtävät, kunnan keskusarkiston hoito ja kunnanjohtajan sihteerin tehtävät.
Viransijaisuuteen valittavalta edellytetään virkaan soveltuva
opistotasoinen tutkinto, arkistonhoidon koulutus sekä kokemusta toimistotehtävistä ja arkistonhoitotehtävistä.
Viransijaisuuden täyttämisessä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.
Tehtävän palkkaus määräytyy kunnallisen yleisen virka- ja
työehtosopimuksen toimistoalan palkkahinnoittelun mukaisesti. Viransijaisuuteen valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus.
Hakemukset on jätettävä ensisijaisesti sähköisenä osoitteessa www.kuntarekry.fi 12.3.2015 klo 15.00 mennessä. Työavain
75456. Mahdolliset postitse toimitettavat hakemukset kelpoisuuden osoittavine liitteineen osoitteeseen Tervolan kunta, Keskustie 81, 95300 Tervola. Kuoreen merkintä ”hallintosihteeri”.
Lisätietoja antavat kunnanjohtaja Mika Simoska, p. 040 506
2928 ja hallintojohtaja Marjatta Vaajoensuu, p. 040 764 0237.
KUULUTUS
Tervolan ympäristönsuojeluviranomainen (Meri-Lapin ympäristölautakunta) on myöntänyt ympäristönsuojelulain
(86/2000) mukaisen ympäristöluvan Veljekset Vaara Oy:lle
mekaaniseen puunjalostustoimintaan (sahaus, höyläys, määrämittakatkaisu ja pintakäsittely) Tervolan kunnan Lapinniemen kylässä, tilalla Puuhala (845-402-9-275)
Päätös annetaan julkipanon jälkeen 23.02.2015.
Lupapäätös ja muutoksenhakuohjeet ovat kuulutusaikana
nähtävillä Tervolan kunnanvirastolla, osoitteessa Keskustie
81, 95300 Tervola.
Tämä kuulutus pidetään nähtävänä Tervolan kunnanviraston
ilmoitustaululla 22.02-25.03.2015.
Lupapäätökseen tyytymätön voi hakea muutosta valittamalla
Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusaika on 30 päivää. Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava 30 päivän kuluessa tämän
päätöksen antopäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta Vaasan
hallinto-oikeudelle.
Muutosta saavat hakea kirjallisella valituksella luvan hakija
ja ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä kunnanhallitus ja viranomaiset, joiden tehtävänä on valvoa asiassa yleistä etua. Muutoksenhakuohjeet ovat annetun päätöksen liitteenä.
Keminmaassa 19.02.2015
Meri-Lapin ympäristölautakunta
Kunnanvirasto pidetään suljettuna 15.5., 13.-26.7. sekä 21.31.12.2015. Mahdollisista poikkeusjärjestelyistä ilmoitetaan
erikseen.
KUNNANHALLITUKSEN KOKOUKSET pidetään 23.2., 23.3.,
27.4., 18.5., 1.6., 22.6., 10.8., 31.8., 14.9., 5.10., 2.11., 23.11. ja
14.12. Kaikki esitetyt kokouspäivät ovat maanantaipäiviä.
Kokouksista laadittava pöytäkirja pidetään nähtävänä hallintojohtajan virkahuoneessa kokousviikon perjantaina kello 12.00 - 15.00.
HALLINTOPALVELUJEN JA KEHITTÄMISTOIMEN PALVELUYKSIKKÖ on avoinna siten kuin kunnanviraston kohdalla on ilmoitettu.
Kunnanjohtaja on varmimmin tavattavissa maanantaisin.
Maaseutulautakunnan kokouksista saa tarvittaessa tiedon
maaseutupäälliköltä. Kokousten pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävänä maaseutupäällikön virkahuoneessa kokousviikkoa seuraavan viikon perjantaina kello 12.00 - 15.00. Maaseutupäällikön tavoittaa puhelinnumerosta 0400 843 503.
Edunvalvoja (aikaisemmin virkaholhooja) on tavattavissa
kunnanviraston aukioloaikoina. Edunvalvojan puhelinnumero on 040 567 4394.
Kuluttajaneuvoja on tavattavissa Kemissä. Ajanvaraukset puhelimitse valtakunnallisesta neuvontanumerosta 029
553 6901.
Oikeusavustaja on tavattavissa Tervolan kunnanvirastossa
ajanvarauksella. Ajanvaraukset puh. 029 566 1500.
SIVISTYSOSASTO on avoinna siten kuin kunnanviraston
kohdalla on ilmoitettu. Sivistyslautakunnan kokoukset pidetään pääsääntöisesti joka kuukauden 4. tiistaina ja pöytäkirja pidetään nähtävänä sivistysjohtajan virkahuoneessa kokousta seuraavana torstaina.
Kansalaisopiston palveluja antavasta Kivalo-opiston toiminnasta saa lisätietoja rehtorilta 0400 328 435 tai opistosihteeriltä 040 357 2181.
Sivistysjohtaja on tavattavissa kunnanviraston aukiolopäivinä, varmimmin kuitenkin etukäteen sovitun ajan perusteella.
SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO on avoinna siten kuin kunnanviraston kohdalla on ilmoitettu. Ovet suljetaan kello
15.00.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoukset pidetään pääsääntöisesti kerran kuukaudessa keskiviikkoisin. Kokousten
pöytäkirjat pidetään julkiselta osalta nähtävänä hallintosihteerin virkahuoneessa kokousta seuraavana tiistaina kello
12.00 - 15.00.
Sosiaalijohtaja ja sosiaalityöntekijät ovat varmimmin tavattavissa etukäteen sovitun ajan perusteella.
TEKNINEN OSASTO on avoinna siten kuin kunnanviraston
kohdalla on ilmoitettu.
Teknisen lautakunnan kokoukset pidetään tarvittaessa kerran kuukaudessa ja kokouspäivä on pääsääntöisesti torstai.
Teknisen lautakunnan pöytäkirja pidetään nähtävänä teknisessä osastossa hallintosihteerin virkahuoneessa kokousta
seuraavan viikon tiistaina klo 12.00 - 15.00.
Kiinteistönhoitajat tavoittaa varallaoloaikana (iltaisin ja viikonloppuisin) numerosta 0400 290 156.
Rakennusvalvonta ja ympäristöterveydenhuolto toimivat Meri-Lapin ympäristölautakunnan alaisuudessa. Ympäristölautakunta kokoontuu pääsääntöisesti kuukauden kolmas tiistai. Ympäristöpäällikkönä toimii Aapo Mäenpää ja hänet tavoittaa puh. 040 755 5891 tai sähköpostitse aapo.maenpaa@tornio.fi. Rakennustarkastajan ja terveystarkastajan
toimipisteet ovat edelleen Tervolan kunnanvirastolla. Rakennustarkastaja käsittelee rakennuslupapäätökset viikoittain. Rakennustarkastaja ja terveystarkastaja ovat tavattavissa varmimmin maanantaisin virka-aikana.
Julkipantavat päätökset ilmoitetaan kunnan ilmoitustaululla.
KUNNAN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJAT pidetään yleisesti nähtävänä ao. osastoissa ja palveluyksikössä perjantaisin kello 12.00 - 15.00.
KUNNANVIRASTON postiosoite on Keskustie 81,
95300 TERVOLA ja puhelin 040 124 2411. Fax (016) 247 401,
sähköposti: sähköposti: etunimi.sukunimi@tervola.fi
Tervolassa 26. päivänä helmikuuta 2015
KUNNANHALLITUS
LAUTAKUNNAT
5
26.2.2015
KORJAUS- JA ENERGIAAVUSTUSTEN HAKUAJAT
VUONNA 2015
Avustusta voi hakea kiinteistön omistaja ympärivuotisessa
asuinkäytössä olevan asunnon tai asuinrakennuksen korjauskustannuksiin. Hakuajat ja hakumenettely ovat valtakunnalliset. Osan avustuksista myöntää kunta saamansa määrärahan puitteissa ja osan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA).
Avustettavat toimenpiteet (enimmäisavustusprosentti hyväksytyistä kustannuksista):
1. vanhusväestön (väh. 65 v) ja vammaisten asuntojen
korjaus (40 % /70 %)
2. kuntotutkimusavustus kosteusvaurioisiin, terveyshaittaa
aiheuttaviin rakennuksiin (50%)
3. pientalojen tarveharkintaiset energia-avustukset (25 %)
4. uusien hissien rakentaminen sekä liikuntaesteiden poistaminen (50 %)
Avustusten hakuaika päättyy 26.3.2015.
Uusien hissien rakentamisen sekä liikuntaesteiden poistamisen osalta voidaan avustushakemuksia vastaanottaa myös em.
päivämäärän jälkeen ja niitä myönnetään niin kauan kuin kyseisiin tukiin varatut määrärahaosuudet riittävät. Em. avustukset myöntää ARA.
Avustuskohteissa 1 ja 3 ruokakunnan bruttotulot eivät saa ylittää asetettuja rajoja, eikä avustuskohteessa 1 ruokakunnalla
saa ole varallisuutta siinä määrin, että se kykenee korjaamaan
asuntonsa ilman avustusta. Avustuskohdetta 1 koskee myös
viiden vuoden käyttörajoitus.
Toimenpiteitä ei saa aloittaa, ennen kuin avustuspäätös on
annettu.
Hakemuslomakkeita ja lisätietoja saa tekniseltä osastolta (puh.
040 151 9744, 040 151 9743, 0400 546 246), Tervolan kunnan
internetsivuilta tai Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen
kotisivuilta www.ara.fi.
Hakemukset tarvittavine liitteineen tulee palauttaa 26.3.2015
mennessä Tervolan kunnan tekniselle osastolle osoitteella Keskustie 81, 95300 TERVOLA. Määräajan jälkeen jätettyjä hakemuksia ei oteta käsittelyyn.
Tervolassa 2.2.2015
TEKNINEN LAUTAKUNTA
Tervolan kunta julistaa haettavaksi
2.3.2015 klo 15.00 mennessä
KODINHOITAJAN TOIMEN
Tämänhetkinen sijoituspaikka on vanhusten palvelukoti Pihakullero.
Oman auton käyttömahdollisuus on välttämätöntä toimen
hoitamiseksi.
PERUSHOITAJAN
OSA-AIKAISEN (50 %) TOIMEN
Tämänhetkinen sijoituspaikka on vanhainkoti Kotikullero. Toimi täytetään enintään siksi ajaksi, kun varsinainen työntekijä on osa-aikatyössä.
Tarvittaessa molemmat työskentelevät myös muissa sosiaalija terveystoimen toimipaikoissa.
Koulutusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 8
§ mukainen kelpoisuus. Edellytämme koulutuksessa vanhustyön tai sairaanhoidon ja huolenpidon suuntautumisvaihtoehtoa sekä työkokemusta vanhustenhuollosta. Lääkehoidon
osaaminen on oltava voimassa. Työ on kolmivuorotyötä.
Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Valittujen on ennen toimien vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Toimien täytössä noudatetaan 4
kuukauden koeaikaa.
Hakemukset jätetään ensisijaisesti sähköisenä osoitteessa
www.kuntarekry.fi määräaikaan mennessä. Mahdolliset postitse toimitettavat hakemukset, joihin tulee liittää ansioluettelo ja jäljennökset opinto- ja työtodistuksista, osoitetaan Tervolan sosiaali- ja terveyslautakunnalle osoitteeseen Tervolan
kunta, sosiaaliosasto Katariina Mäkelä, Keskustie 81, 95300
TERVOLA. Kirjekuoreen merkintä KODINHOITAJAN / PERUSHOITAJAN TOIMI. Hakemuksia ei palauteta.
Lisätietoja antaa vanhustenhuollon johtaja Kristiina Kehusmaa, puh. 040 755 6107, sähköposti: kristiina.kehusmaa@
tervola.fi
Tervolassa 11.2.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta
KIRJASTO TIEDOTTAA
Kirjasto on auki to 5.3. klo 9–12
henkilökunnan virkistysiltapäivän vuoksi.
ILMOITTAUTUMINEN ESIOPETUKSEEN JA PERUSOPETUKSEN
ENSIMMÄISELLE LUOKALLE
LUKUVUODEKSI 2015–2016
Ilmoittautuminen koskee
• vuonna 2009 syntyneitä esiopetukseen hakeutuvia lapsia
• kaikkia vuonna 2008 syntyneitä ensimmäiselle luokalle tulevia lapsia
• vuonna 2010 syntyneitä pidennettyyn oppivelvollisuuteen
hakeutuvia lapsia
• vuonna 2007 syntyneitä lapsia, joiden perusopetuksen alkamista on siirretty vuodella
Oppilaat ilmoitetaan asuinpaikan mukaiseen lähikouluun.
Vuonna 2009 syntyneet perusopetuslain 17 §:n tarkoittamaan erityisopetukseen tulevat lapset sekä v. 2010 syntyneet
pidennettyyn oppivelvollisuuteen hakeutuvat lapset ilmoitetaan Lapinniemen kouluun.
Ilmoittautuminen tapahtuu Wilmassa, joka on oppilaitoksen
hallinto-ohjelman www-liittymä. Huoltajille lähetetään 26.2.
mennessä avainkoodi ja ohjeet Wilmaan kirjautumiseksi. Mikäli et ole saanut avainkoodia ilmoittautuminen tapahtuu
Tervolan kunnan kotisivuilla osoitteessa www.tervola.fi olevalla lomakkeella, joka palautetaan joko sähköpostilla virpi.
jakku@tervola.fi tai koulutoimistoon. Ilmoittautuminen tulee
tehdä 15.3.2015 mennessä.
Harkinnanvaraisia koulukuljetuksia on haettava 15.3.2015
mennessä. Ks. ohjeet koulukuljetusoppaasta osoitteessa
www.tervola.fi.
Mikäli 1–9 luokilla olevan oppilaan asuinpaikka muuttuu lv.
2015–2016 alkuun eli 1.8.2015 mennessä siten, että se aiheuttaa myös koulun vaihtamisen, pyydetään huoltajaa ilmoittamaan tästä uuden koulun johtajalle mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Lisätietoja koulutoimistosta 0400 218 521 tai 040 151 9723.
Tervolassa 9.2.2015 Sivistysjohtaja
SIVISTYSTOIMEN
AVUSTUKSET 2015
Kulttuuritoimen kohdeavustukset
Kohdeavustusta voivat hakea tervolaiset yhdistykset, yhteisöt
ja ryhmät, jotka harjoittavat kulttuuritoimintaa.
Kohdeavustukset
yksityisille taiteenharjoittajille ja harrastajille
Yksityisille taiteenharjoittajille myönnettävillä kohdeavustuksilla pyritään ensisijaisesti parantamaan edellytyksiä taiteellisen uran luomiseen ja koulutukseen nuorille ja lahjakkaille
paikallisille taiteilijoille.
Nuorisotoimen kerho- ja kohdeavustukset
Kerhoavustusta voivat hakea tervolaiset nuorisoyhdistykset
ja -ryhmät sekä kylätoimikunnat, jotka järjestävät nuoria palvelevaa säännöllistä kerhotoimintaa. Kohdeavustuksia voi hakea nuorten leireihin, koulutuksiin, matkoihin ja muihin erityiskohteisiin.
Urheiluseurojen perusavustukset
Tervolalaisten rekisteröityjen urheiluseurojen sääntömääräiseen toimintaan tarkoitettuja perusavustuksia haettaessa tulee toimittaa hakulomake sekä toiminta- ja tilikertomus 2014,
tilintarkastajien lausunto 2014, toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015 sekä jäsenluettelo.
Urheiluseurojen
koulutus- ja vuokra-avustukset vuodelta 2014
avustussäännön mukaisesti.
Hakulomakkeet on toimitettava koulutoimistoon 31.3.2015
mennessä. Hakulomake www.tervola.fi -sivustolta. Lisäksi Erityisryhmien liikunta-avustukset ovat haettavissa jatkuvana
hakuna. Lisätietoja sivistysjohtajalta p. 0400 218521.
KESÄTÖIHIN KUNTAAN
Tervolan kunta hakee nuoria kesätöihin.
Työsuhteen pituus on kaksi viikkoa. Työtehtävinä ovat mm. ulkoalueiden hoitotyöt ja siivoustehtävät. Kesällä 2015 ovat valintavuorossa
ensisijaisesti vuonna 1998 syntyneet nuoret.
Hakemuslomakkeita saa kunnanvirastolta neuvonnasta.
Palauta hakemus kunnanviraston neuvontaan ti 31.3.2015 klo 15.00
mennessä.
TAPAHTUMAKALENTERI
Uimalliretki Kemiin
Kuntorata/ladun avajaiset
Uimahalliretki Tornioon
Tervola-Hiihto
Donkkis Big Night
Pe 27.2.
La 14.3. klo 13.00
Pe 20.3.
La 21.3.
Pe 27.3.
Tiedot kerätään kunnan nettisivujen tapahtumakalenterista (www.
tervola.fi), jossa myös lisätietoa tapahtumista. Ilmoitukset kunnan
tapahtumakalenteriin: [email protected].
IKÄÄNTYNEIDEN ASUMISPALVELUIHIN JA PALVELUNTARPEEN
ARVIOINTIIN PÄÄSYN KESKIMÄÄRÄISET
ODOTUSAJAT TERVOLASSA
ajalla 1.7.2014–31.12.2014
PALVELUASUMINEN / VANHUSTEN RIVITALOT
palvelun keskimääräinen odotusaika
79 päivää /
11 hakemusta
TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN /
PALVELUKOTI PIHAKULLERO
palvelun keskimääräinen odotusaika
57 päivää /
6 hakemusta
LAITOSASUMINEN / VANHAINKOTI KOTIKULLERO
palvelun keskimääräinen odotusaika
55 päivää /
7 hakemusta
PALVELUTARPEEN ARVIOINTI
palvelun keskimääräinen odotusaika
1 – 5 työpäivää /
39 arviointia
VAPAA-AIKATOIMISTO TIEDOTTAA
NUORKKA
13–19 –vuotiaille tarkoitettu Nuorkka on avoinna ma klo 17.30–
20.30, ke klo 14.00–20.30 , pe klo 17.30–20.30.
Nuorkka avoinna myös lauantaina 28.2. klo 18-22
ETSIVÄ NUORISOTYÖ
Etsivä nuorisotyö toimii Tervolassa. Kohderyhmänä ovat seudulla asuvat 15–29 -vuotiaat nuoret, jotka ovat työn, koulutuksen tai muun aktiivisen toiminnan ulkopuolella tai vaarassa
jäädä niiden ulkopuolelle. Yhteyttä voi ottaa nuori itse tai joku
muu nuoresta huolissaan oleva henkilö. Etsivä nuorisotyöntekijä
Satu Karvonen p. 040 1519735, [email protected], facebookissa Tervolan Etsivä Nuorisotyö.
UIMAHALLIRETKI Pe 27.2. Kemi
Ilmainen kyyti lähtee klo 17.30 linja-autoasemalta. Alle 11-vuotiaat vain aikuisen seurassa. Ilmoittautumiset kunnan keskukseen p.
040 124 2411 torstaihin 26.2. klo 16 mennessä.
ROVANIEMEN REISSU NUORILLE
Tiistaina 3.3 Nuorten yli 13-vuotiaiden reissu Rovaniemelle. Kyyti lähtee Tervolasta linja-autoasemalta klo 13.30 ja Rovaniemeltä
takaisin Tervolaan klo 18.00. Mahdollisuus käydä kokeilemassa
uutta Megazonea, mennä laskettelemaan Ounasvaaralle tai lähteä vain ostoksille. Kyyti ja Megazone ovat ILMAISIA. Ilmoittautumiset kunnan keskukseen 27.2 mennessä numeroon 040 124
2411. Järjestää Tervolan kunnan vapaa-aikatoimi ja MLL Tervola.
KUNTORATA/LADUN AVAJAISET
Avajaiset 14.3 klo 13.00 alkaen Kirkonkylän valaistulla kuntorata/ladulla osoitteessa Urheilukuja 1. Ohjelmassa mm. Hippohiihdot.
BÄNDITILA
Kunnantalon alakerrassa oleva bänditila on kuntalaisten käytettävissä. Voit tiedustella vapaita vuoroja vapaa-aikaohjaajalta p. 040 590 2699 tai
[email protected].
KIVALO-OPISTO
Tervolan toimipiste tiedottaa
Osoite: Keskustie 81, 95300 Tervola
Puh. 040 357 2181. Toimisto avoinna arkisin 12.00–15.00.
Rehtori Seppo Suopajärvi puh. 0400 328 435
Kotisivut: www.kivalo-opisto.fi
Email: [email protected]
Työtön tervolalainen hyödynnä opiston toimistosta
saatava 50 €:n arvoinen työttömän opintoseteli.
8002210 Liikunnasta lisävoimaa, Kaisajoen koululla torstaisin
klo 20-20.45. Opettajana Mikko Holappa. Kurssilla tilaa!
6101201 Painonhallintaryhmä, maanantaisin klo 17.30-19.
Opettajana Marica Liukkonen, puh. 045 877 5050, kysy kokoontumispaikka. Kurssilla tilaa!
6105200 Metsästäjätutkintoon valmentava koulutus, Tervolan koulukeskuksessa ma-to 16.-19.3. ma klo 17-21, ti-to klo
18-21. Opettajina Kari Alatossava ja Olavi Jestilä. Kurssimaksu
30 €. Ilm. 9.3. mennessä. Tervolalaisten yläkoululaisten kurssimaksu 10 €.
8101202 Hygieniapassikoulutus, Tervolan koulukeskuksessa to
16.4. klo 17-21. Opettajana Eija Kanto. Kurssimaksu 55 €. Ilm.
9.4. mennessä. Tervolalaisten yläkoululaisten kurssimaksu 27,50
€. Huom. muuttunut kurssipaikka!
1144280 Pihakoriste/istutusruukku keramiikkapaja, Kaisajoen koululla pe 24.4. klo 18-20.30, la 25.4. klo 10-15, la 9.5. klo
10-15 ja pe 15.5. klo 17-18. Opettajana Anne Anttila. Kurssimaksu 20 €. Ilm. 10.4. mennessä.
6
26.2.2015
Talvi Taittuu Tervolassa
lauantaina 28.3. Paakkolan
pilkkien merkeissä.
Muutakin ohjelmaa on luvassa.
(ks. tulevat lehdet)
TÄYDEN PALVELUN TILITOIMISTOPALVELUA
* Hoidamme yritysten kirjanpidot
* Palvelumme kattaa kaikki yritysmuodot
Ota ujostelematta yhteys:
0400 161619 (Matti Vaajoensuu)
040 7073583 (Mervi Väätäjä)
HUOMIO maa- ja metsätalousyrittäjä:
veroilmoitukset 2.3. mennessä!!!
• Likakaivojen tyhjennykset
• Roska-astioiden tyhjennys
• Vaihtolavapalvelut
• Roska-astioiden
myynti ja vuokraus
Tervolan Jätehuolto Oy
Puh. 040 513 4725
Keskustie 90, 95300 Tervola
Huoltopalvelut
•
•
•
•
•
•
•
•
Päästömittaukset ja jarrutestit
Vikakoodin luku / Autocom ja Star
Jakopää- ja öljynvaihtohuollot
Renkaat ja kaikki rengastyöt
Kaikki huollot ja korjaukset
Autonpesukone / Tammermatic
Perävaunuvuokraus
Kahvila
Palvelemme ark. 7.00–18.00, la 9.00–16.00
huolto ma–pe 8.00–16.30
Tervetuloa oikealle huoltoasemalle!
HUOLTOASEMA E. PIETILÄ KY
016 435 018 • 0400 691 663
VUOSIKOKOUSKUTSU
Varejoen Kyläyhdistys ry:n
vuosikokous 2015
pidetään su 8.3.15
klo 12.00 alkaen
Varejoen koululla.
Esillä sääntömääräiset
vuosikokousasiat.
Keskustellaan myös
ajankohtaisista asioista.
Tervetuloa! Hallitus
Vuoden 2015 Talvi Taittuu Tervolassa -tapahtuma
18.
PAAKKOLAN PILKIT
Lauantaina 28.3. klo 10.00–14.00 Paakkolan kylän jokirannassa
Pilkkikortti 10 €
Pilkkikortteja on myytävänä seuraavissa paikoissa:
Tervola: Sale, Tervolan Sähkö, Osuuspankki, Kunnantalon neuvonta, Tervakuksa, SEO ja Jideart
Keminmaa: Citymarket, Tupasvilla, Pörhön Autoliike ja Saares
Tornio: Pyöräosa Keinänen, Tornion Akut ja Wotsi
Lapsille
Suurin kala punnitaan
omaa ohjelmaa
!
Pilkkikilpailujen palkinnot: Nuorten sarja (alle 16 v)
1. Lahjasekki 500 €
1. 250 €
2. Lahjasekki 300 €
2. 150 €
3. Lahjasekki 100 €
3. 50 €
Pilkkikortin lunastaneiden kesken arvotaan:
Pääpalkintona:
Henkilöauto Nissan Note
Muina palkintoina:
LG Led-taulutelevisio 47”
Moottorisaha Sthil MS 192
Madison polkupyörä
16 590 €
699 €
489 €
275 €
Tapahtuman pääjärjestäjänä on Paakkolan Kyläyhdistys ry
HENKILÖ- JA PAKETTIAUTOJEN HUOLTO
• öljynvaihdot • ruostevaurioiden korjaukset • katsastusta
edeltävät korjaukset • muut huollot • rengastyöt ja tasapainotukset • nelipyöräsuuntaus • vikakoodien luku
NYT TALVIHUOLLOT
autoihin ja raskaampaankin kalustoon!
Aikavaraukset
www.louenmonitoimi.fi
p. 0400 369 952
Jokipostit myös netissä: www.tervola.fi