KOUVOLAN KANSALLISET SENIORIT RY

1
Kouvolan Seniorit ry
Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015
I Yleistä
Tuleva vuosi on yhdistyksen 43. toimintavuosi. Vuonna 1972 perustettu yhdistyksemme on
kautta vuosikymmenten ylläpitänyt sekä perinteistä että ajassa kulloinkin eläkeläisille
merkittävää toimintaa. Kunkin aikakauden toimijat ovat vastuullisesti vieneet asioita eteenpäin.
Tulevanakin vuonna perinteiset toimintamuodot kuukausitapaamisineen, kerhoineen,
matkoineen, retkineen ja kulttuuritapahtumineen toteutetaan entiseen tapaan. Ulkomaan matka
tehdään keväällä Amsterdamiin. Tärkeinä tutustumiskohteina ovat myös kotiseudun kohteet.
Senioriyhdistysten perustehtäviä ovat ikääntyvien sosiaalisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin
edistäminen, yhdessäolon mahdollistaminen, eläkeläisten oikeuksien valvonta ja senioreiden
pitäminen yhteiskunnan aktiivisina toimijoina. Näihin tavoitteisiin pääsemme edellä mainittujen
toimintamuotojen toteuttamisella. Toimintamme perustuu senioriliiton määrittelemiin arvoihin:
elämänmyönteisyys, suoraselkäisyys, vastuunottaminen itsestä ja muista, itsensä ja toisten
arvostaminen sekä perinteiden kunnioittaminen.
Yhdistyksen jäsenmäärän vuosittainen nousu on ollut pitkälti jäsenten ansiota; tämän
toiminnan toivotaan jatkuvan, jotta jäsenmäärän suunniteltu kasvu toteutuisi.
Hyvää yhteistyötä kaupungin, seurakunnan, muiden eläkeläisjärjestöjen, liiton ja piirin sekä eri
yritysten välillä jatketaan.
Vuoden teeman, ”Seniorit – iloista ikääntymistä” toteuttaminen onnistuu monipuolisen
ohjelmatarjonnan avulla.
II Toiminnalliset tavoitteet ja toimenpiteet
1.
Jäsenmäärä on vuoden 2015 lopussa 410
Toimenpiteet:
- Yhdistyksen ohjelma on mielenkiintoista ja monipuolista
- Käytössä jäsenkummijärjestelmä
- Nykyiset jäsenet auttavat uusien jäsenten hankinnassa
- Uusien jäsenien perehdyttämistilaisuus tammikuussa ja syyskuussa
2. Ohjelmatarjonta teeman mukainen – ”Seniorit – iloista ikääntymistä”
Toimenpiteet:
- Kuukausikokoukset sosiaalisia tilaisuuksia
- Teeman mukaisia esitelmiä
- Ajankohtaisten asioiden esiintuominen
- Yhteislauluhetket
- Juhlat: Joululounas, Itsenäisyyspäivän juhla
- Ulkoilupäivä helmikuussa, seniorimarssi toukokuussa
- Ensiapukurssi 20 jäsenelle yhteistyössä AKK:n kanssa
3. Kulttuuritapahtumien järjestäminen
Toimenpiteet:
- Teatteritarjonta 4 kpl
- Taidenäyttelyt 1 - 2 kpl
- Konsertit 2 kpl
- Museokäynti
2
-
Ooppera
4. Retkien ja matkojen toteutus
Toimenpiteet:
- Ulkomaanmatka /Amsterdam 7. – 11.5.2015
- Kotiseuturetket
- Kevätretki
- Kylpylämatka syksyllä
5. Vuoden aikana toimii 9 pienryhmää/kerhoa
Toimenpiteet:
- Anemone -lauluryhmä
- Keskustelukerho
- Kirjallisuuspiiri
- Kimppakävely
- Saliseniorit
- Käsillä kätevästi
- Runoryhmä
- Hyvän olon kerho
- Senioritanssi
6. Kymenlaakson Kansallisen Senioripiirin ohjelmaan osallistuu 10 % jäsenistä
Toimenpiteet:
- Piirinkesäpäivä, Kouvola
- Piirin järjestöpäivä, 10.9. Anjalankoski
- Muu piirin tarjoama koulutus
- Piirin kokoukset: kevät Hamina 9.4., syys Kouvola 26.11.
7. Edunvalvontaan osallistuminen
Toimenpiteet:
- Edustus Kymen Eevassa
- Yhdistyksen edustaja liiton edunvalvontatoimikunnassa
- Edustus Kouvolan Eläkeläistoiminnan yhteistyöryhmässä
8. Talous vakaa vuoden 2015 lopussa
Toimenpiteet:
- Jäsenmaksut 100 %:sti koottu
- Kouvolan kaupungin avustus
- Sivistys- ja Urheilutalosäätiön avustus
- Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö
- KANSION avustukset
- Oma varainhankinta
III Lopuksi
Hallitus toivoo jäsenistön aktiivisuutta ja mielipiteitä tapahtumien järjestämiseksi.
Yhdistyksen toiminta perustuu loppujen lopuksi osallistuvaan, innokkaaseen ja
kannustavaan jäsenistöön.
Kouvolassa 21.10.2014
Hallitus