Gospel-guru Pekka Simojoki esiintyy Kuopiossa

Musiikkikeskuksen syksyssä ilmaiskonsertteja ja elokuvamusiikkia
Juhlavuottaan viettävä
Kuopion Musiikkikeskus
avaa kautensa tänä syksynä ilmaiskonserteilla. Ilmainen Sibelius-konsertti Kesä pukeutuu poplariin
päästään kuulemaan kaupunginorkesterin esittämänä torstaina 20.8. Kaupunginorkesteri soittaa vielä toisen ilmaiskonsertin
Kuopio juhlii -tapahtuman
merkeissä sekä perjantaina
28. että lauantaina 29.8.
Syyskuun aloittaa Musiikkikeskuksen 30-vuo-
tisjuhlan kunniaksi järjestettävä Opus 310172. Konsertti järjestetään 4.9. ja tilaisuudessa kuullaan esimerkiksi baritoni Jorma
Hynnistä, Johanna Förstiä ja Sami Pitkämö Quintetia. Seuraavalla viikolla
Musiikkikeskuksen lavan
valtaa Tähdet tähdet -kilpailustakin tutun rocktenori Jarkko Aholan My Way
-viihdekonsertti lauantaina
12. syyskuuta.
Lokakuussa lavalla kuullaan muun muassa Toi-
vo Kärjen satavuotiskonsertti torstaina 8.10. Iskelmälegendan unohtumattomimpia hittejä on sovitettu
konserttia varten sinfoniaorkesterille.
Loiria ja
levynjulkaisuja
Marraskuun avaa Kuopion
konservatorion nuorisosinfoniaorkesterin elokuvamusiikin konsertti tiistaina
3.11. Konsertissa kuullaan
elokuvasäveliä muun muassa John Williamsilta, jo-
ka sävelsi musiikit esimerkiksi Schindlerin listaan ja
Tähtien sotaan. Saman viikon loppupuolella Johanna
Kurkela esiintyy levynjulkaisukonsertissa lauantaina 7.11. Konsertissa kuullaan Kurkelan aikaisempia
hittejä sekä musiikkia syyskuussa ilmestyvältä levyltä.
Joulukaudella nähdään
esimerkiksi Rajattoman ja
Club for Fiven joulukonsertit. Rajaton esiintyy keskiviikkona 2.12. ja Club for
Five perjantaina 4.12. Jou-
Mikko Harma
lukonsertti kuullaan myös
Vesa-Matti Loirilta tiistaina 15.12. Musiikkikeskuksen syyskauden päättää
torstaina 17.12. järjestettävä Tuliset tenorit ja suloiset
sopraanot -joulukonsertti,
jossa esiintyvät Tero Harjunniemi, Pentti Hietanen, Johanna Försti ja Maria Lund.
Johanna Kurkela esiintyy
levynjulkaisukonsertissa
lauantaina 7.11.
Gospel-guru Pekka
Simojoki esiintyy Kuopiossa
Gospel-vaikuttaja nähdään 22.8. majataloillassa Pyhän Johanneksen kirkossa.
Ida Suominen
Gospel-guru Pekka Simojoki esiintyy Kuopion evankelis-luterilaisen seurakunnan
ja Kansan raamattuseuran
järjestämässä majataloillassa.
Lauantaina elokuun 22. päivä järjestettävä ilta pidetään
poikkeuksellisesti Lounasravintola Ajan sijaan Pyhän Johanneksen kirkossa.
– Viimeksi Kuopiossa keikkaillessaan Pekka veti paikalle nelisensataa henkeä, ja uskomme että niin tälläkin kertaa, selittää Kuopiossa järjestettävien majataloiltojen sihteeri Riitta Heikkinen.
Tämä on Simojoen ensimmäinen osallistuminen Kuopion majataloiltoihin. Majataloillat ovat miehen itsensä alulle panema tapahtuma, jota järjestetään ympäri
Suomen. Illan ajatus on tarjota matalan kynnyksen kohtaamispaikka. Ohjelmaan sisältyy yhdessäoloa, ruokaa
ja musiikkia. Kuopiossa tilaisuuksia on järjestetty vii-
me syksystä alkaen, yhteensä viisi. Vieraana on käynyt
muun muassa kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Essayah.
❞❞Hän haluaa
tuoda seurakuntiin enemmän iloa,
rakkautta ja
toisten
kohtaamista.
Iloa ja toisten
kohtaamista
Simojoki tunnetaan muun
muassa virsien, rippikoululaulujen ja esimerkiksi Tulkoon joulu -kappaleen säveltäjänä. Heikkisen mukaan
mies oli salamana osallistumassa Kuopion majataloiltaan majatalotiimin ottaessa
häneen yhteyttä.
– Pekka on ollut tukemassa majataloiltojen leviämistä
Suomeen, ja halusi ehdottomasti olla mukana täälläkin.
Hän haluaa tuoda seurakuntiin enemmän iloa, rakkautta ja toisten kohtaamista. Siihen majataloillatkin pyrkivät,
Heikkinen täsmentää.
Tiedossa
poikkeusilta
Lauantaina 22. elokuuta järjestettävä majataloilta alkaa
Pekka Simojoki osallistuu ensimmäistä kertaa Kuopion majataloiltaan.
ruokailun merkeissä kello
17. Ohjelma alkaa kello 18 ja
Pekka Simojoki esiintyy kel-
lo 19. Ruuan tarjoilu lopetetaan poikkeuksellisesti esityksen alkuun mennessä. Si-
mojoen lisäksi iltaan osallistuvat Heikki Hyvärinen,
Salla Tyrväinen, evankelista
Eliina Heinonen ja Gospelbändi Sade. Tapahtumaan on
vapaa pääsy. Hintaan sisältyy
kahvi ja kahvileipä, ruokailu
on maksettava erikseen.
Pyhän Johanneksen kirkossa pidettävä majataloilta on poikkeuksellinen. Illat
vetävät tavallisesti 130–160
kävijää. Majataloillat palaavat Lounasravintola Aikaan,
kun marraskuussa järjestetään seuraava illanvietto.
Nuoret kuopiolaismiehet esittävät lauluja Sibeliuksesta
Mari-Anni Hilander
Laura Töyräs
Tämän viikon sunnuntaina
23.8. Kuopion kaupungintalolla esitetään konsertti Jannesta: Lauluja ja tarinoita
nuoresta Sibeliuksesta.
Esiintyjänä konsertissa on
10 nuorta kuopiolaistaustaista miestä, jotka ovat hyvää
vauhtia nousemassa Suomen merkittäviksi klassisen
musiikin ja teatterin osaajiksi. Mukana ovat Vertti Aittola, Atte Antikainen, Eetu
Joukainen, Johannes Rannankari, Ossi Ruoho, Olli
Tikkanen, Henri Tikkanen,
Santtu Timonen, Aukusti Korhonen ja Akseli Mattila. Henri ja Olli Tikkanen
olivat mukana esimerkiksi
tämän vuoden Timo Mustakallio -kilpailussa ja Antikainen on Tampereen Näyttelijäntyön laitoksen opiskelija. Konsertissa pianoa soittaa
Kristian Attila.
Nuoret klassisen
musiikin pariin
Esiintyjät ovat ÄijäLauluprojektin jäseniä. ÄijäLaulu on vuonna 2011 käyntiin polkaistu projekti, jonka tavoitteena on kannustaa
nuoria miehiä klassisen laulun pariin.
Projektilaisia on ohjannut Mari-Anni Hilander ja
Kristian Attila yhdessä lukuisten vierailevien kouluttajien kanssa. Hilander toivoo, että nykyiset projektiin
osallistuneet miehet jatkaisivat perinnettä jatkossakin, että idea ÄijäLaulusta
jäisi elämään.
– Sunnuntain konsertissa läpikäydään Sibeliuksen
elämää niiltä ajoilta, kun
hän oli ÄijäLaulu-projektiin osallistuneiden nuorten
miesten ikäinen. Käsiohjel-
man osto on vapaaehtoinen,
mutta kaikki sen tuotot menevät suoraan poikien koulutukseen, Hilander kertoo.
Jannesta: Lauluja ja tarinoita
nuoresta Sibeliuksesta su 23.8.
klo 15 Kuopion kaupungintalolla. Vapaa pääsy, kesto n. 2
tuntia.
Kuvassa nuoria miehiä, jotka ovat osallistuneet ÄijäLaulu-projektiin.