Terveelliset omenat ja puutarhamarjat – lähiruokaa parhaimmillaan

Terveelliset omenat ja puutarhamarjat – lähiruokaa
parhaimmillaan
Toteuttaja: Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto ry.
Toteutusaika: 1.1.-31.12.2015
Hankkeen www-sivut: www.marjat.fi
Hanke koskee:
☒ Tiedotusta
☒Menekinedistämistä
☐Kehittämistä
TIIVISTELMÄ
Hankkeen tavoitteet,
toteuttamistapa,
hyödyntämissuunnitelma
kohderyhmä
sekä
tulosten
julkaisu-
ja
Hankkeen tavoitteena on puutarhamarjojen ja omenien käytön lisääminen korostamalla tuotteiden
terveellisyyttä ja lähiruokaa. Sesonkien esille tuominen sekä kuluttajien saaminen liikkeelle oikeaan
aikaan on keskeinen tavoite.
Hankkeessa organisoidaan puutarhamarjojen ja omenan valtakunnalliset televisiomainoskampanjat
joissa tuodaan esille tuotteiden tuoreus ja kannustetaan kotisäilöntään silloin kun tuote on
parhaimmillaan. Viestinnässä toteutetaan sesongeista ja lähiruoasta kertovat lehdistötiedotteet
mansikasta, vadelmasta, herukoista ja omenasta sekä pakastimien keväthuoltotiedote.
Puutarhamarjojen ja omenan ns. toimitukselliset aineistopaketit tehdään tiedotusvälineiden vapaaseen
käyttöön kesän ja syksyn aikana. Ruokablogitoiminta jälkiruoka- ja välipalakilpailuineen järjestetään
kesän aikana.
Kampanjan kohderyhmänä ovat kaikki kansalaiset mutta etenkin nuoret ja lapsiperheet sekä välillisesti
kouluruokailusta vastaavat tahot.
Televisiomainonta ja viestintä ovat kaikki julkisia toimenpiteitä ja siten kaikkien nähtävänä
tiedotusvälineissä. Tiedotusvälineille suunnatut tiedotteet tulevat julkaisupäivinä myös marjat.fi –
sivuille. Toimitukselliset aineistopaketit tulevat Facebook –sivuille ja ovat esillä myös hankkeen
toteuttajaksi valittavan viestintätoimiston uutissivuilla. Materiaalin saatavuudesta jaetaan tietoa opetusta
järjestäville tahoille ja ammattikeittiöille syksyn aikana.
Mainonnassa käytettävien mainosfilmien kuva- ja äänimaailma on käytettävissä soveltuvin osin myös
tulevina vuosina. Lähiruokateema on suoramyyntiluetteloineen käytettävissä usean vuoden ajan
(marjat.fi, omenat.fi ja Facebook). Toimitukselliset aineistopaketit ovat Facebook -sivuilla, ja ne ovat
käytettävissä myöhemminkin erilaisissa oppimisympäristöissä.