FORSSAN SEUDUN MUUTTOLIIKEANALYYSI

FORSSAN SEUDUN MUUTTOLIIKEANALYYSI
Valtiotieteen tohtori Timo Aro ja valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro
Toukokuu 2015
SISÄLTÖ
1. Muuttoliike Suomessa
2010-luvulla
2. Forssan seudun määrällinen
väestönkehitys vuosina
2000-2014
3. Forssan seudun rakenteellinen muuttoliike vuosina
2008-2012
4. Tiivistelmä ja suositukset
I
MUUTTOLIIKE SUOMESSA 2010-LUVULLA
2010-luvun alun kolme ISOA kehitystrendiä muuttoliikkeen
näkökulmasta
1.Keskittymis- ja harvenemiskehitys samanaikaisesti
2.Muuttoliikkeen, pendelöinnin
ja asumisen kiinteä yhteys
kasvu- ja liikennekäytäviin sekä
vyöhykkeisyyteen
3.Lisääntynyt maahanmuutto ja
vieraskielisten määrä.
Kartan lähde: Tilastokeskus; Kytö & Kral-Lezczynska 2013
Eri ikäryhmien muuttoalttius promilleina keskiväkiluvun tuhatta asukasta kohden
(promillea) vuosina 1972-2012


Muuttoalttius eli muuttajien määrä
suhteessa vastaavanikäiseen
väestöön on kasvanut kaikissa
ikäryhmissä pitkällä ja keskipitkällä
aikavälillä
Muuttoalttius on ylivoimaisesti
korkein 20-24 –vuotiaiden ikäryhmässä: ikäryhmän muuttoalttius
on lähes kaksinkertaistunut 1990luvun alkuun verrattuna
250
200
150

Nuorten 15-19 –vuotiaiden muuttoalttius on 2,3 kertaistunut vuosien
1987-2012 välisenä aikana
100

Eri ikäryhmien muuttoalttiudessa
suuria eroja: esimerkiksi 20-24 –
vuotiaiden muuttoalttius 11 kertaa
suurempi kuin 60-64 -vuotiailla
50
Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot
0
15–19 -vuotiaat
20–24 -vuotiaat
25–29 -vuotiaat
30–34 -vuotiaat
35–39 -vuotiaat
60–64 -vuotiaat
KUNTIEN VÄLINEN MUUTTOLIIKE
YHTEENSÄ VUOSINA 2010-2014

Kuntien välinen muuttoliike oli positiivinen vain
joka neljännessä kunnassa (24,7 %) eli 79
kunnassa ja negatiivinen 241 kunnassa (75,3 %)
vuosina 2010-2014

Kuntien välinen muuttoliike oli positiivinen metropolialueen laajalla vaikutusalueella, Tampereen, Turun, Jyväskylän, Kuopion, Joensuun, Porin, Seinäjoen, Vaasan ja Oulun seudulla sekä pistemäisesti
näiden alueiden ulkopuolella
Kuntien välinen muuttoliike
yhteensä vuosina 2010-2014
yli + 400 henkilöä
----Yli - 500 henkilöä

Kuntien välisestä muuttoliikkeestä sai ylivoimaisesti eniten muuttovoittoa Helsinki (13582). Yli
tuhannen henkilön muuttovoittoa saivat Helsingin
lisäksi 10 muuta kuntaa: mm. Tampere (5441), Oulu
(3607), Turku (3559), Kuopio (2653), Espoo (2584) ja
Lahti (1684).

Kuntien välisestä muuttoliikkeestä sai kuusi kuntaa
yli tuhat henkilöä muuttotappiota: määrällisesti
eniten muuttotappiota saivat Kajaani (-1635),
Kouvola (-1476), Kemi (-1195), Kotka (-1180), Salo (1160) ja Raahe (-1138)
Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot
Kartta ja analyysi: Timo Aro 2015
KUNTIEN VÄLINEN MUUTTOLIIKE
PROMILLEA PER VUOSI (2010-2014)

Kuntien välinen muuttoliike oli asukaslukuun
suhteutettuna yli 10 promillea (1 % väkiluvusta) viidessä kunnassa: Kauniaisissa (14,1
promillea), Jomalassa (13,9), Pirkkalassa (13,9),
Lempäälässä (10,2) ja Kustavissa (10).

20 eniten muuttovoittoa saaneen kunnan
joukossa suhteessa asukaslukuun oli kolme
kaupunkia: Seinäjoki (5,5 promillea), Kuopio (5)
ja Tampere (5). Helsinki sai asukaslukuun
suhteutettuna 21. eniten muuttovoittoa kuntien
välisestä muuttoliikkeestä vuosina 2010-2014

Muuttotappiollisimmat kunnat suhteessa
asukaslukuun sijaitsivat maakuntien reunaalueilla ympäri maata.

39 kuntaa kärsi yli -10 promillen vuotuiset
muuttotappiot kuntien välisestä muuttoliikkeestä. Eniten muuttotappiota saivat suhteessa
asukaslukuun Manner-Suomen kunnista
Siikajoki (-26,3 promillea), Kristiinankaupunki (19,3), Pudasjärvi (-19,1), Kyyjärvi (-17,5) ja Sievi
(-15,4).
Kuntien välinen muuttoliike promillea
keskiväkiluvusta per vuosi vuosina 2010-2014
yli +10 promillea 1000 as. kohden
yli -10 promillea 1000 as. kohden
Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot
Kartta ja analyysi: Timo Aro 2015
TYÖIKÄISEN VÄESTÖN MÄÄRÄN MUUTOS
VUOSINA 2013-2023

Kartassa on verrattu työikäisten määrän
kehitystä kunnittain vuosien 2013-2023
välisenä aikana. Työikäisillä tarkoitetaan
tässä yhteydessä 22-62-vuotiaita:
työmarkkinoille tullaan noin 22-vuotiaana
ja poistutaan 62-vuotiaana

Työikäisten määrä vähenee 57 500
henkilöllä samanaikaisesti kuin koko
maan väestö kasvaa noin 250 000
henkilöllä

Työikäisten määrä kasvaa vain noin joka
neljännessä (74) kunnassa vuosina 20132023 ja vähenee kolmessa neljästä
kunnasta. Työikäisten kasvu keskittyy
pääväylien varrelle tai niiden vaikutusalueelle

Työikäisten määrän muutos yhdistettynä
kuntatalouden haasteisiin lisää
merkittävästi kuntien välisiä eroja ja
taloudellista liikkumavaraa
Lähde: Tilastokeskus,
Kartta: Timo Widbom 2014
Analyysi: Timo Aro 2015
(valmistumassa)
II
FORSSAN MÄÄRÄLLINEN VÄESTÖNKEHITYS VUOSINA 2000-2014
KESKEISTÄ SANASTOA
LUONNOLLINEN VÄESTÖNLISÄYS =
syntyvyyden ja kuolleisuuden välinen
erotus
KUNTIEN VÄLINEN NETTOMUUTTO =
kunnan tulo- ja lähtömuuton välinen
erotus
NETTOMAAHANMUUTTO,
SIIRTOLAISUUS = kunnan maahan- ja
maastamuuton välinen erotus
VÄESTÖNKEHITYKSEN OSATEKIJÄT =
luonnollinen väestönlisäys, kuntien
välinen muuttoliike ja
nettomaahanmuutto
Väestökehityksen osatekijät
Luonnollinen
väestönlisäys
Kuntien
välinen
muuttoliike
Nettomaahanmuutto
Luonnollinen väestönkehitys Forssan seudulla vuosina 2000-2014
Forssa
 Forssan seudun kuntien luonnollinen
väestönlisäys oli yhteenlaskettuna
noin tuhat henkilöä (-1043) negatiivinen vuosina 2000-2014.
 Forssan seudun luonnollinen väestönlisäys oli negatiivinen jokaisena
vuotena 2000-luvulla: tilanne on
heikentynyt edelleen 2010-luvulla
 Jokioinen oli ainoa seudun kunnista, jossa syntyvyys ylitti kuolleisuuden vuosina 2000-2014: Jokioisten kunnan luonnollinen väestönlisäys oli yhteensä 121 henkilöä.
 Luonnollinen väestönlisäys oli määrällisesti negatiivisin Forssassa (-777
henkilöä). Muiden kuntien luonnollisen väestönlisäyksen negatiivisuus
vaihteli Ypäjän -164 henkilöstä
Humppilan -91 henkilöön.
Jokioinen
Tammela
Ypäjä
50
0
2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
-50
-100
-150
-200
Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot
Humppila
Kuntien välinen nettomuutto Forssan seudulla vuosina 2000-2014
 Forssan seudun kunnat saivat yhteenlaskettuna kuntien välisestä muuttoliikkeestä muuttotappiota noin -1300 henkilöä vuosina 2000-2014 eli keskimäärin – 87
henkilöä vuodessa.
Forssa
Humppila
Jokioinen
Tammela
Ypäjä
150
100
 Forssan seutu sai muuttotappiota jokaisena
vuonna vuosien 2000-2014 välisenä aikana
lukuun ottamatta vuotta 2004 (+94 hlöä)
 Tammela oli ainoa seudun kunnista, joka
sai kuntien välisestä muuttoliikkeestä
muutto-voittoa vuosina 2000-2014:
Tammelan muuttovoittoa oli yhteensä 120
henkilöä, mutta muuttovoitot rajoittuvat
vuosiin 2000-2007, jonka jälkeen Tammela
on kärsinyt joka vuosi muuttotappiota.
 Forssa sai määrällisesti eniten muuttotappiota (-850 hlöä), mutta tilanne on
tasapainottunut sen jälkeen. Forssa sai
esimerkiksi muuttovoittoa vuosina 2008 ja
2010.
 Jokioisten muuttotappiot olivat yhteensä
-354 , Ypäjän -130 ja Humppilan -94 henkilöä vuosina 2000-2014
Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot
50
0
2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
-50
-100
-150
-200
-250
Nettomaahanmuutto Forssan seudulla vuosina 2000-2014
 Forssan seudun kunnat saivat yhteenlaskettuna nettomaahanmuutosta muuttovoittoa
noin 700 henkilöä vuosina 2000-2014 eli
keskimäärin 47 henkilöä vuodessa.
 Kaikki Forssan seudun kunnat saivat muuttovoittoa siirtolaisuudesta vuosina 2000-2014:
vuosi 2000 oli ainoa vuosi, jolloin maastamuutto ylitti maahanmuuton. Forssan seutu
sai vuonna 2014 enemmän muuttovoittoa
maahanmuutosta kuin kertaakaan aikaisemmin 2000-luvun aikana.
 Forssa sai noin 72 % koko seudun maahanmuuttovoitosta. Forssan maahanmuuttovoitto oli yhteensä 511 henkilöä vuosina
2000-2014. Forssan muuttovoitot kasvoivat
2000-luvun kuluessa ja tasapainottivat
muuttotappioita kuntien välisestä muuttoliikkeestä
 Muiden seudun kuntien maahanmuuttovoitto
jäi määrällisesti varsin alhaiseksi: Jokioinen
+66, Tammela +60, Ypäjä +37 ja Humppila +37
Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot
Forssa
Humppila
Jokioinen
Tammela
Ypäjä
100
80
60
40
20
0
2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
-20
Forssan seudun väestönkehitys osatekijöittäin vuosina 2000-2014
 Forssan seudun väestö väheni yhteensä 1640 henkilöllä vuosina 2000-2014: Forssan
väestönvähennys perustui negatiiviseen
luonnolliseen väestönlisäykseen ja muuttotappioihin kuntien välisessä muuttoliikkeessä, mutta siirtolaisuus oli positiivinen
väestökehityksen osatekijä.
 Forssan seudun luonnollinen väestönlisäys
kääntyi selvästi laskevalla uralle vuoden 2008
jälkeen: vuosina 2012-2014 luonnollinen
väestönlisäys oli jo yhteensä -443 henkilöä
 Forssan seutu sai muuttovoittoa kuntien
välisestä muuttoliikkeestä vain vuonna 2004.
Tilanne oli tasapainossa vuonna 2010
Forssan merkittävän muuttovoiton (+97)
ansiosta, mutta kääntyi sen jälkeen negatiiviselle uralle. Vuosien 2011-2014 muuttotappiot ovat seudun kannalta huomattavan
suuret eli -657 henkilöä neljässä vuodessa
 Forssan seutu on saanut muuttovoittoa
siirtolaisuudesta tasaisesti ja hitaasti
kasvavalla uralla koko 2000-luvun ajan (pl.
vuosi 2000)
Luonnollinen väestönlisäys
Nettomaahanmuutto
150
100
50
0
2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
-50
-100
-150
-200
-250
Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot
Kuntien välinen nettomuutt
Forssan seudun vuosittainen väestönlisäys % vuosina 2000-2014
 Forssan seudun väestönlisäys oli
negatiivinen lukuun ottamatta
vuosia 2004 ja 2007
0,40
0,30
0,20
 Ideaalisena väestönlisäyksenä
pidetään noin 0,5 % vuodessa ja
kovana kasvuna yli 1 %:in vuosittaista väestönlisäystä. Haitallisena väestönkehityksenä pidetään
-0,5 %:in vuosittaista laskua ja
erittäin haitallisena yli 1 %:in laskua.
0,10
0,00
2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
-0,10
-0,20
-0,30
-0,40
 Forssan seudun väestönkehitys
on ollut haitallisella uralla vuoden 2011 jälkeen ja lähestyi
vuonna 2014 erittäin haitallisen
kehityksen rajaa.
-0,50
-0,60
-0,70
-0,80
 Forssan seudun väestö väheni
-336 henkilöllä vuonna 2014,
mikä oli enemmän kuin kertaakaan 2000-luvun aikana
Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot
-0,90
-1,00
-1,10
Forssan ja Forssan seudun väestönlisäys vuosina 2000-2014
 Graafissa on verrattu Forssan väestönlisäystä ja Forssan seudun väestönlisäystä ilman Forssan kaupunkia
 Forssan seudun neljän kehyskunnan
väestönlisäys oli positiivinen 2000luvun alkupuolella, mutta kääntyi
jyrkästi negatiiviselle uralle vuoden
2007 jälkeen
 Forssan kaupungin väestönlisäys oli
nousujohteista vuosina 2005-2010,
mutta on sen jälkeen kääntynyt
kehyskuntien tavoin melko jyrkkään
laskuun
 Forssan kaupungin väestönlisäys on
ollut vuosina 2009-2014 paremmalla
uralla kuin yhteenlaskettuna seudun
neljän kehyskunnan: seutujen keskuskaupungit ovat yleisesti vahvistuneet
suhteessa kehyskuntiin suurissa ja
keskisuurissa kaupungeissa
Forssan väestönlisäys
150
100
50
0
2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014
-50
-100
-150
-200
-250
Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot
Forssan seudun väestönlisäys ilman Forssaa
Forssan seudun tulomuuton lähtöalueet vuosina 2007-2013
 Forssan seudulle suuntautui
yhtensä 7454 tulomuuttoa muilta
seuduilta vuosina 2000-2014 eli
keskimäärin 1065 tulomuuttoa
vuodessa
 Forssan seudulle tultiin ylivoimaisesti eniten Helsingin seudulta: noin kolme kymmenestä
(28,1 %) tulijasta tuli Helsingin
seudulta
 Toiseksi eniten Forssan seudulle
tultiin Tampereen, Turun ja
Hämeenlinnan seuduilta: noin
yksi viidestä muuttajasta (20,1 %)
tuli kolmesta em. kaupungista
Joensuun
74
Tulomuuttojen määrä 2007-2013
Oulun
82
Lounais-Pirkanmaan
82
Rauman
99
Jyväskylän
145
Riihimäen
188
Porin
227
Lahden
234
Etelä-Pirkanmaan
348
Salon
451
Loimaan
543
Hämeenlinnan
 Kolmanneksi suurin tulomuuttajaryhmä tuli Loimaan, Salon ja
Etelä-Pirkanmaan seuduilta:
vähän alle yksi viidestä (18,1 %)
muuttajista tuli em. seuduilta
586
Turun
607
Tampereen
637
Helsingin
2093
0
Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot
300
600
900
1200
1500
1800
2100
2400
Forssan seudun lähtömuuton tuloalueet vuosina 2007-2013
 Forssan seudulta tehtiin yhteensä 8175 lähtömuuttoa muille
seuduille vuosina 2007-2013 eli
keskimäärin 1168 lähtömuuttoa
vuodessa
 Forssan seudulta lähdettiin
eniten Helsingin seudulle: yli
joka viides (22,5 %) suuntautui
Helsingin seudulle
 Toiseksi suurin osa lähtömuutoista suuntautui Turun, Tampereen ja Hämeenlinnan seuduille: joka kolmas lähtömuutto
suuntautui em. kolmen kaupunkiseudun alueelle
Seinäjoen
76
Kuopion
90
Lounais-Pirkanmaan
94
Lähtömuuttojen määrä yht. Forssan seudulta
Rauman
119
Jyväskylän
145
Riihimäen
151
Lahden
250
Porin
278
Etelä-Pirkanmaan
302
Salon
445
Loimaan
 Kolmas suuri lähtömuuttojen
kohdealue oli Loimaan, Salon ja
Etelä-Pirkanmaan seudut, jonne
suuntautui yhteensä 16,1 %
kaikista lähtömuutoista
572
Hämeenlinnan
821
Tampereen
946
Turun
985
Helsingin
1837
0
Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot
300
600
900
1200
1500
1800
2100
Forssan seudun muuttovoitto seuduittain vuosina 2007-2013
 Forssan seutu sai muuttovoittoa
yhteensä 33 seutukunnasta
vuosina 2007-2013
 Forssan seudun muuttovoitot
jakautuivat alueiden välillä
erittäin epätasaisesti: Helsingin
seudun osuus kaikilta seuduilta
saadusta muuttovoitosta (+541
hlöä) oli lähes puolet (47,3 %)
 Forssan seutu sai lisäksi vähäistä
muuttovoittoa Etelä-Pirkanmaan, Riihimäen ja Porvoon
seuduilta sekä yksittäisiltä seuduilta muualta maasta
 Forssan seudun saama muuttovoitto Helsingin seudulta on
tärkeä, koska se heijastaa metropolialueen vaikutusalueen asteittaista laajenemista ja Forssan
seudun kuulumista osaksi laajenevaa aluetta
Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot
Vakka-Suomen
+15
Nivalan
Oulun + 13
+14
Kajaanin
+13
Ylä-Pirkanmaan
+16
Ylä-Savon
+17
Porvoon
+31
Riihimäen
+37
Etelä-Pirkanmaan
+46
Helsingin
+256
Forssan seudun muuttotappio seuduittain vuosina 2007-2013
Kouvolan
-15
 Forssan seutu sai muuttotappiota yhteensä 31 seudulta vuosien 2007-2013 välisenä aikana.
Kuuden seudun kohdalla Forssan
seudun muuttotase oli nolla.
 Forssan seutu kärsi merkittävää
määrällistä muuttotappiota
erityisesti Turun, Tampereen ja
Hämeenlinnan seuduille: Forssan
seudun muuttotappioista lähes
neljä viidesosaa (77 %) kohdistui
em. seuduille
Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot
Kuopion;
-33
Porin;
-51
Turun
-378
Hämeenlinnan
-235
 Forssan seudun muuttotappiot
muiden seutujen osalta olivat
vähäiset
 Forssan seutu kärsii muuttotappiota suurille opiskelijakaupungeille ja muille suurille tai keskisuurille maakuntakeskuksille pois
lukien Loimaan seutu
Seinäjoen; Lahden
-16
-15
Rauman
-20 Loimaan
-29
Tampereen
-309
Forssan seudun tulo-, lähtö- ja nettomuutto Helsingin seudun kanssa vuosina 1987-2013
 Forssan seudulta suuntautui yhteensä
6775 lähtömuuttoa Helsingin seudulle
vuosina 1987-2013 eli keskimäärin
251 muuttoa vuodessa
 Forssan seutu sai yhteensä 237
henkilöä muuttovoittoa Helsingin
seudulta vuosien 1987-2013 välisenä
aikana eli keskimäärin noin yhdeksän
henkilöä vuodessa
 Forssan seutu sai muuttovoittoa
Helsingin seudulta vuodesta 2001
lähtien. Vuosina 2001-2013 Forssan
seutu sai Helsingin seudulta
muuttovoittoa yhteensä 586 henkilöä
eli keskimäärin 45 henkilöä vuodessa
 Suurimmat muuttotappiot ajoittuvat
1990-luvulle kotikuntalain (1994)
muutosvaikutuksiin
Lähde: Tilastokeskus, muuttojen suunnat
Tulomuutto
Lähtömuutto
Nettomuutto
450
400
350
300
250
200
150
100
50
0
1987
1988
1989
1990
1991
1992
1993
1994
1995
1996
1997
1998
1999
2000
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
 Forssan seudulle suuntautui yhteensä
7012 tulomuuttoa Helsingin seudulta
vuosien 1987-2013 välisenä aikana eli
keskimäärin 260 muuttoa vuodessa
-50
-100
-150
Forssan ja Helsingin seudun välillä tulo- ja lähtömuuttaneiden ikärakenne vuosina 2000-2013
 Forssan seudulle Helsingin seudulta
tulleista noin neljä kymmenestä oli
alle 25-vuotiaita, mutta lähtijöistä hieman yli puolet.
60,0
Tulomuuttajat
55,0
Lähtömuuttajat
50,7
50,0
 Nuorten aikuisten (25-34-vuotiaiden)
osuus oli tulijoissa noin viidennes ja
lähtijöissä neljännes
45,0
40,0
 35-54-vuotiaiden ikäryhmissä tulo- ja
lähtömuuttajien osuudessa ei ollut
suuria eroja, mutta tulijoiden osuus oli
vähän korkeampi
38,3
35,0
30,0
25,7
 Yli 55-vuotiaiden kohdalla tulomuuttajien osuus ylitti selvästi lähtömuuttajien osuuden
25,0
 Helsingin seudulta Forssan seudulle
tulomuuttavat ovat iältään keskimääräistä useammin yli 35-vuotiaita ja
Forssan seudulta lähtevät taas
keskimääräistä useammin alle 35vuotiaita. Alle 25-vuotiaiden osuuden
suuret erot perus-tuvat ensisijaisesti
nuorten opiskelijamuuttoihin varsinkin
muihin korkea-koulukaupunkeihin.
15,0
Lähde: Tilastokeskus, muuttojen suunnat
22,0
20,0
12,6
10
10,0
11,5
9,7
6,3
5,9
4,1
5,0
3,2
0,0
Alle 25vuotiaita
25-34
35-44
45-54
55-64
Yli 65-vuotiaita
Forssan kaupungin nettomuutto kunnittain vuosina 2000-2013
 Forssan kaupunki sai kunnittain
tarkasteltuna määrällisesti eniten
muuttovoittoa lähikunnistaan ja
metropolialueen läntisistä kunnista
vuosien 2000-2013 välisenä aikana
Turku
-396
Tampere
-345
Hämeenlinna
-270
-147
Tammela
-144
Helsinki
Salo
-79
 Forssa sai määrällisesti eniten
muuttovoittoa Humppilasta (+94),
Jokioisista (+93) ja Vantaalta (+88)
vuosina 2000-2013
-39 Lahti
-35 Jyväskylä
-33 Pori
-26Kuopio
 Forssa sai määrällisesti eniten
muuttotappiota oman maakunnan
ja naapurimaakuntien
koulutuskaupungeilta sekä omalta
kehyskunnaltaan Tammelalta
 Forssa kärsi määrällisesti eniten
muuttotappiota Turulle (-396),
Tampereelle (-345),
Hämeenlinnalle (-270) ja
Tammelalle (-147).
-500
Lähde: Tilastokeskus, väestötilastot
-400
-300
-200
Akaa
29
Somero
32
Espoo
46
Karkkila
50
Lohja
51
Ypäjä
59
Urjala
64
Vantaa
88
Jokioinen
93
Humppila
94
-100
0
100
200
Forssan tulo-, lähtö- ja nettomuutto suhteessa Tammelaan vuosina 1987-2013
150
100
50
-50
 Vuoden 2008 jälkeen on tapahtunut
käänne, jonka jälkeen Forssa on
saanut joka vuosi muuttovoittoa
Tammelalta.
-100
-150
Lähde: Tilastokeskus, muuttojen suunnat
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
2002
2001
2000
1999
1998
1997
1996
1995
1994
1993
1992
1991
0
1990
 Forssa oli muuttotappiollinen
suhteessa Tammelaan yhtäjaksoisesti
kahden vuosikymmenen ajan
1987-2007 lukuun ottamatta vuosia
1994 ja 1999.
Nettomuutto
200
1989
 Forssa kärsi Tammelalle
muuttotappiota yhteensä -645
henkilöä vuosina 1987-2013 eli
keskimäärin 23,9 henkilöä vuodessa
Lähtömuutto
250
1988
 Forssasta suuntautui yhteensä 4201
lähtömuuttoa Tammelaan vuosina
1987-2013 eli keskimäärin 155,6
muuttoa vuodessa
Tulomuutto
1987
 Forssaan suuntautui yhteensä 3556
tulomuuttoa Tammelasta vuosina
1987-2013 eli keskimäärin 131,7
muuttoa vuodessa
III FORSSAN SEUDUN RAKENTEELLINEN MUUTTOLIIKE VUOSINA 2008-2012
Forssan seudun nettomuutto ikärakenteen mukaan vuosina 2000-2013
 Forssan seutu sai muuttovoittoa
kaikista muista ikäryhmistä lukuun
ottamatta 15-29-vuotiaita: kyseiseen
ikäryhmään painottuu nuorten ja
opiskelijoiden muutot.
 Forssan seudun muuttotappiot olivat
yhteensä -2027 henkilöä
15-29-vuotiaista eli keskimäärin 145
henki-löä vuodessa
 Forssan seutu sai ikärakenteen
mukaan muuttovoittoa alle
15-vuotiaista lapsista ja kaikista yli
35-vuotta täyttäneistä aikuisista.
 Forssan seutu sai eniten
muutto-voittoa viisivuotisryhmittäin
tar-kasteltuna 60-64-vuotiaista,
45-49-vuotiaista ja 55-59-vuotiaista.
300
200
100
0
-100
-200
-300
-400
-500
-600
-700
-800
-900
-1000
 Muuttotappiot olivat suurimmillaan
20-24-vuotiaiden ikäryhmässä
-1100
-1200
-1300
Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot
0 - 4 5 - 9 10 - 15 - 20 - 25 - 30 - 35 - 40 - 45 - 50 - 55 - 60 - 65 - 70 - 75 14 19 24 29 34 39 44 49 54 59 64 69 74
Forssan seudun kuntien nettomuutto ikärakenteen mukaan vuosina 2008-2012
 Kaikki Forssan seudun kunnat saivat
muuttotappiota nuorten
15-24-vuotiaiden ikäryhmästä, mutta
muiden ikäryhmien osalla kunnat saivat
vaihtelevasti joko muuttovoittoa tai
–tappiota
65 -
55 - 64
45 - 54
 Forssan kaupunki sai muuttotappiota
kaikista alle 35-vuotiaiden ikäryhmistä
ja muuttovoittoa kaikista yli
35-vuotiaiden ikäryhmistä: Forssan
muuttotappiot painottuivat
15-34-vuotiaisiin ja muuttovoitot yli
55-vuotiaisiin.
 Tammela sai muuttovoittoa kaikista
muista ikäryhmistä kuin
15-24-vuotiaista ja yli 65-vuotiaista.
Humppilan ja Ypäjän tilanne oli
samanlainen lukuun ottamatta pientä
muuttotappiota 55-64-vuotiaissa.
 Jokioinen kärsi muuttotappiota kaikista
muista ikäryhmistä paitsi 25-34- ja
55-64-vuotiaiden ikäryhmistä.
Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot
35 - 44
25 - 34
15 - 24
- 14
-800
-700
-600
15 - 24
-104
-500
-400
25 - 34
-185
-300
-200
-100
35 - 44
-10
45 - 54
49
0
100
200
Forssa
- 14
-73
55 - 64
88
65 144
Humppila
17
-75
6
4
15
-1
-17
Jokioinen
-3
-244
41
-2
-9
31
-13
Tammela
62
-229
44
7
24
27
-18
Ypäjä
2
-79
3
18
-12
3
-10
Forssan seudun kuntien nettomuutto koulutusrakenteen mukaan vuosina 2008-2012
 Forssan seudun nettomuutto
koulutus-rakenteen mukaa tuo hyvin esiin
sen, että alueella on rajallisesti kaikkien
koulutus-asteiden koulutuspaikkoja:
Forssan seudun muuttotappiot
kohdistuvat ensisijaisesti keskiasteen
koulutuksen saaneisiin eli toisen asteen
jälkeen jatko-opintoihin suuntautuviin.
200
150
100
50
0
 Forssan seutu kärsi keski-asteen
suorit-taneista -570 henkilöä ja
korkea-asteen tutkinnon suorittaneista
vain -17 henkilöä muuttotappiota
vuosina 2008-2012. Perusasteen
suorittaneista seutu sai muuttovoittoa
yhteensä 90 henkilöä.
 Kaikki seudun kunnat kärsivät
muutto-tappiota keskiasteen
suorittaneista: Joki-oisen ja Tammelan
luvut olivat suuret suhteessa asukaslukuun
-50
-100
-150
-200
-250
-300
 Korkea-asteen tutkinnon suorittaneista
sai pientä muuttovoittoa Tammela,
Humppila ja Jokioinen. Forssan
muutto-tappio oli korkea-asteen
suorittaneista oli maltillinen.
Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot
Forssa
Humppila
Jokioinen
Tammela
Ypäjä
Korkea-aste
-71
15
1
54
-16
Keskiaste
-171
-47
-146
-163
-43
Perusaste
151
-19
-54
28
-16
Forssan korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden tulo-, lähtö- ja nettomuutto vuosina
2008-2012
 Forssan kaupunki sai muuttotappiota
-71 henkilöä korkea-asteen tutkinnon
suorittaneista vuosina 2008-2012 eli
keskimäärin vain 14 henkilöä
vuodessa.
 Forssa sai vuonna 2009 kaksi henkilöä
muuttovoittoa korkea-asteen
suorittaneista, mutta muina vuosina
osalta pientä muuttotappiota
 Korkea-asteen suorittaneiden tulo- ja
lähtömuuttajien osuus on alle
viidennes kaikista kaupungin virroista:
kaikista tulomuuttajista oli 14,5 %
korkea-asteen suorittaneita ja kaikista
lähtömuuttajista 15,7 % vuosina
2008-2012
 Forssan sijainti on kilpailukykyinen
Helsinki-Tampere-Turku –kolmion
keskellä, joka saattaa tuoda alueelle
korkea-asteen suorittaneiden tulo- ja
paluumuuttoja.
Tulomuuttajat
Lähtömuuttajat
Nettomuutto
200
158
152
150
148
146
143 141
139
138
134
120
100
50
2
0
2008
2009
2010
2011
-12
2012
-10
-19
-32
-50
Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot
Forssan seudun nettomuutto pääasiallisen toiminnan mukaan vuosina 2008-2012
 Muuttajat voidaan jakaa pääasiallisen
toiminnan perusteella työllisiin
(työs-sä olevat) ja ei-työllisiin.
Jälkimmäisiä ovat työttömät
työnhakijat, opiske-lijat, lapset,
eläkeläiset, varusmiehet ja ryhmä
muut/tuntemattomat
Muu työvoimaan kuulumaton
Eläkeläinen
Varusmies
Opiskelija
 Jokaisen alueen kannalta
optimaa-lisia muuttajia ovat työlliset
muut-tajat. Forssan seudun kaikki
kunnat saivat muuttotappiota
työllisistä muuttajista yhteensä -362
henkilöä vuosina 2008-2012.
Lapsi (0-14 v.)
Työtön
 Forssan seudun kunnat saivat
saman-aikaisesti muuttovoittoa
eläkeläisistä 187 hlöä, työttömistä
työnhakijoista 36 hlöä ja lapsista 12
hlöä.
Työllinen
-400
Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot
-200
-100
0
100
200
300
Muu
Lapsi (0-14
Opiskelija Varusmies Eläkeläinen työvoimaan
v.)
kuulumaton
-65
-98
-1
230
9
Työllinen
Työtön
-188
22
Humppila
-8
7
15
-42
-2
-18
-3
Jokioinen
-95
18
0
-111
2
-4
-9
Tammela
-38
-19
59
-84
-9
-11
19
Ypäjä
-33
8
3
-27
2
-10
-18
Forssa
 Forssan seudun kunnat saivat
muut-totappiota opiskelijoista
yhteensä saman verran kuin työllisistä
eli -362 henkilöä vuosina 2008-2012
-300
Forssan kaupungin ja kehyskuntien työllisten nettomuutto vuosittain 2008-2012
 Työllisten nettomuutto on tärkeimpiä
muuttoliikkeen indikaattoreita suurten
positiivisten tai negatiivisten vaikutusten
vuoksi: yhden työllisen keskimääräiset
tulot ovat noin neljä kertaa suuremmat
kuin ei-työllisen (29000 €/ 7000 €)
Forssa
Kehyskunnat
10
4
0
2008
2009
2010
2011
2012
-10
 Forssan kaupunki ja Forssan seudun
kehyskunnat saivat muuttotappiota
työllisistä jokaisena vuonna lukuun
ottamatta Forssan kaupungin pientä
muuttovoittoa vuonna 2010
-12
-20
-24
-30
-31
 Forssan kaupungin laskennallinen
menetys työllisten muuttotappioiden
osalta oli noin 5,4 miljoonaa euroa
vuosina 2008-2012 eli keskimäärin 1,1
miljoonaa euroa vuodessa
-40
-50
-39
-48
-49
-53
-60
 Forssan seudun kehyskuntien menetys oli
työllisten muuttotappioiden osalta noin 5
miljoonaa euroa eli noin 1 miljoonaa
euroa vuodessa.
-70
-73
-80
Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot
-37
Forssan seudun tulo-, lähtö- ja nettomuutto tulorakenteen mukaan vuosina 2008-2012
1700

Muuttoliikettä voidaan analysoida
tulo- ja lähtömuuttajien tulorakenteen mukaan. Tuloissa on huomioitu muuttajien kaikki tulot yhden
kalenterivuoden aikana.
1600
1500
1400
1300
1200
1100

Forssan seutu sai yhteenlaskettuna muuttovoittoa sekä tulottomista ja yli 32000 euroa vuodessa ansaitsevista muuttajista
1000
900
800
700

Forssan seutu kärsi muuttotappiota pienituloisista (alle 12000
€/v.) ansaitsevista ja keskituloisista muuttajaryhmistä vuosina
2008-2012
600
500
400
300
200
100

Forssan seudun kannalta on
positiivinen signaali se, että seutu
saa pientä muuttovoittoa hyvätuloisista muuttajista
129
-42
-57
-77
15
-5
6
-22
0
-100
-200
Tulomuutto
Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot
-66
Lähtömuutto
Nettomuutto
28
27
28
Forssan kaupungin ja kehyskuntien nettomuutto tulorakenteen mukaan 2008-2012



Forssan kaupunki saa muuttovoittoa
ensisijaisesti tulottomista ja pienituloisista muuttajista. Keskituloisista
muuttajista tulee pientä muuttotappiota, mutta hyvätuloisten muuttajien
osalta tilanne on tasapainoinen
Forssan seudun kehyskuntien tilanne on
päinvastainen kuin alueen keskuskaupunki Forssan: kehyskunnat saavat muuttovoittoa keski- ja hyvätuloisista muuttajista sekä muuttotappiota tulottomista ja
pienituloisista muuttajista
Forssan seudun kuntien muuttajien tulorakenne on tyypillinen kaikille kaupunkiseuduilla, joissa on muita seudun kuntia
suurempi keskuskaupunki ja sen ympärillä kehyskuntia. Forssan seutu on asukasluvultaan pieni kaupunkiseutu, mutta
em. piirre ilmenee pienemmässä mittakaavassa samoin kuin suurilla ja keskisuurilla kaupunkiseuduilla.
Forssa
100
80
60
40
20
0
-20
-40
-60
-80
-100
-120
-140
-160
Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot
Kehyskunnat
Forssan seudun tulo- ja lähtömuuttajien keskimääräiset tulot vuosina 2008-2012

Forssan seudun tulomuuttajien
keskimääräiset tulot olivat vuodessa
16 120 € ja lähtömuuttajien 15 781€
vuosina 2008-2012.
Tulomuuttajien keskimääräiset tulot
Lähtömuuttajien keskimääräiset tulot
17400
17194
17084
17200
17000

Forssan seudulle tulomuuttaneen
henkilön tulot olivat toisin sanoen
jokaista muuttoa kohden keskimäärin 339 € suuremmat kuin lähtömuuttajan.
16800
16600
16356
16400
16200


Forssan seudulla tulomuuttaneiden
keskimääräiset tulot olivat lähtömuuttaneita korkeimmat vuosina
2008-2012 paitsi vuonna 2010.
Muuttajien keskimääräisten tulojen
välinen positiivinen erotus on hyvä
signaali: esimerkiksi suurissa korkeakoulukaupungeissa erotus voi olla
keskimäärin jopa 3000-5000 euroa
negatiivinen yhtä muuttoa kohden
16000
15946
15800
15583
15600
15400
15333
15568
15522
15578
15344
15200
15000
14800
14600
14400
2008
Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot
2009
2010
2011
2012
Forssan seudun kuntien tulo- ja lähtömuuttajien keskimääräisten tulojen välinen
erotus vuosina 2008-2012

Tulomuuttajien keskimääräiset tulot
olivat korkeimmat Tammelassa (17878
€) ja Jokioisissa (17670 €) sekä alhaisimmat Forssassa (15296 €) keskimäärin vuosina 2008-2012

Lähtömuuttajien keskimääräiset tulot
olivat korkeimmat Jokioisissa (17621 €)
ja alhaisimmat Humppilassa (13519 €)
keskimäärin vuosina 2008-2012


Forssan kaupungin lähtömuuttajien
tulot olivat keskimäärin 472 euroa
tulomuuttajia korkeammat vuosina
2008-2012.
Muuttajien rakenne oli keskimääräisten tulojen näkökulmasta optimaalisin Tammelassa (+2560
€/muutto) ja Humppilassa (+1230 €).
Tammelan arvo on kilpailukykyinen
suhteessa suurten kaupunkiseutujen
kehyskuntiin
Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot
KUNTA
2008
FORSSA -1332
JOKIOINEN
HUMPPILA
2009
480
2010
-868
2011
2012
EROTUS
KESKIMÄÄRIN
20082012
-178 -461
-471,8
4824 -3788 -1329 -1086 1621
48,4
-1344
1415
2301
4882 -1102
1230,4
TAMME3629
LA
1449
2183
3564 1975
2560
-1081
4020
1420
750 -3296
362,6
YPÄJÄ
Forssan seudun muuttoliikkeen laskennallinen tulokertymä vuosina 2008-2012

Muuttajien tulokertymä pitää
sisällään kaikkien tulo- ja lähtömuuttajien kaikki tulot yhden kalenterivuoden aikana: tulokertymä voi
olla joko positiivinen (=alue hyötyy
muuttajien rakenteesta) tai
negatiivinen (kunta saa rasitteita
muuttajien rakenteesta).
2000000
1.500.000
1500000
1.215.000
1000000

Forssan seudun yhteenlaskettu
muuttoliikkeen tulokertymä oli
yhteensä 2,6 miljoonaa euroa
vuosina 2008-2012 eli keskimäärin 520 000 euroa vuodessa.
Tulokertymä oli positiivinen kolmena
vuotena viiden vuoden ajanjaksolla.
689.000
500000
0

Forssan seudulla tulee hyvin esiin
muuttajien määrään ja rakenteeseen
liittyvät erot: Forssan seutu saa määrällistä muuttotappiota, mutta
hyötyy muuttajien rakenteesta
kuntataloudellisesta näkökulmasta
2008
2010
2011
2012
-224.000
-500000
-518.000
-1000000
Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot
2009
Forssan seudun kuntien muuttoliikkeen laskennallinen tulokertymä yhteensä
vuosina 2008-2012




Tulokertymä yhteensä 2008-2012
Muuttoliikkeen laskennallinen tulokertymä oli positiivinen Tammelassa,
Forssassa ja Humppilassa sekä
negatiivinen Jokioisissa ja Ypäjällä
-579.300 Ypäjä
Tulokertymä oli määrällisesti suurin
Tammelassa: Tammelan muuttoliikkeen tulokertymä oli yhteensä 3,9
miljoonaa euroa vuosina 2008-2012
eli keskimäärin 780 000 euroa
vuodessa.
Tulokertymä oli määrällisesti negatiivisin Jokioisissa: Jokioisten muuttoliikkeen laskennallinen menorasite
oli yhteensä 2,6 miljoonaa euroa
vuosina 2008-2012 eli keskimäärin 520 000 euroa vuodessa
Forssan laskennallinen tulokertymä
oli yhteensä 1,4 miljoonaa euroa
vuosina 2008-2012
-2.564.100
Jokioinen
Humppila
504.700
Forssa
-3000000 -2000000 -1000000
Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot
3.857.600
Tammela
1.444.200
0
1000000
2000000
3000000
4000000
5000000
Forssan seudun kuntien muuttoliikkeen laskennallinen tulokertymä (euroa asukasta
kohden per vuosi) vuosina 2008-2012

Muuttajien rakenteesta hyötyi eniten
asukaslukuun suhteutettuna
Tammela: Tammelan tulokertymä oli
keskimäärin +117 euroa asukasta
kohden vuodessa
Muuttoliikkeen laskennallinen tulokertymä euroa asukasta kohden per
vuosi
150,0
117,1

Humppilan tulokertymä oli asukasta
kohden keskimäärin 40 euroa vuodessa ja Forssan 16 euroa.
100,0

Jokioisen tulokertymä oli asukasta
kohden laskettuna keskimäärin -89,7
euroa negatiivinen ja Ypäjän -45
euroa. Jokioisten negatiivinen
tulokertymä oli asukasta kohden
huomattavan korkea.
50,0

Suurten kaupunkiseutujen kehyskunnissa tulokertymä on positiivisimmillaan noin 400-500 euroa vuodessa
ja negatiivisillaan suurissa keskuskaupungeissa noin 50-100 euron välillä
16,1
0,0
Forssa
Humppila
Jokioinen
-50,0
-100,0
Lähde: Tilastokeskus, muuttajien taustatiedot
40,3
Tammela
Ypäjä
-45,2
-89,7
IV
YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET
Tiivistelmä 1 (4)
 Forssan seudun väestö väheni noin 1 500 henkilöllä vuosien 2000-2014 välisenä aikana. Forssan seudun väestö väheni
jokaisena vuotena lukuun ottamatta vuosia 2004 ja 2007. Forssan kaupungin väestönlisäys oli nousujohteista vuosina 20052010, mutta kääntyi sen jälkeen seudun kehyskuntien tavoin melko jyrkkään laskuun. Forssan seudun neljän kehyskunnan
väestönlisäys oli positiivinen vielä 2000-luvun alkupuolella, mutta käänne on tapahtunut vuoden 2007 jälkeen. Vuosina 20092014 Forssan kaupungin väestökehitys on ollut paremmalla uralla kuin seudun neljän kehyskunnan. Haitallisena
väestönkehityksenä pidetään -0,5 %:in vuosittaista laskua ja erittäin haitallisena yli 1 %:in vuosittaista väestön
supistumiskierrettä. Forssan seudun väestönkehitys on ollut haitallisella uralla vuoden 2011 jälkeen ja lähestyi vuonna 2014
erittäin haitallisen kehityksen rajaa. Forssan seudun väestö väheni -336 henkilöllä vuonna 2014, joka oli enemmän kuin
kertaakaan 2000-luvun aikana
 Forssan seudun luonnollinen väestönlisäys oli negatiivinen noin tuhat henkilöä (-1043) vuosina 2000-2014. Luonnollinen
väestönlisäys oli negatiivinen jokaisena vuonna 2000-luvulla. Huolestuttavana kehityksenä voidaan pitää sitä, että tilanne on
heikentynyt edelleen vuosittain 2010-luvulla. Jokioinen oli ainoa seudun kunnista, jossa syntyvyys ylitti kuolleisuuden vuosina
2000-2014. Luonnollinen väestönlisäys oli määrällisesti negatiivisin Forssassa (-777 henkilöä).
 Forssan seudun kunnat kärsivät kuntien välisestä muuttoliikkeestä muuttotappiota yhteensä noin -1 300 henkilöä vuosina
2000-2014 eli keskimäärin – 87 henkilöä vuodessa. Forssan seutu kärsi muuttotappiota jokaisena vuonna 2000-luvulla pois
lukien vuosi 2004 (+94 hlöä). Tammela oli ainoa seudun kunnista, joka sai kuntien välisestä muuttoliikkeestä muuttovoittoa
vuosina 2000-2014. Tammelankin muuttovoitot rajoittuvat vuosiin 2000-2007, jonka jälkeen se on kärsinyt joka vuosi
muuttotappiota. Forssa sai määrällisesti eniten muuttotappiota (-850 hlöä) 2000-luvulla. Forssan tilanne on kuitenkin jossain
määrin tasapainottunut vuoden 2007 jälkeen ja kaupunki on saanut jopa muuttovoittoa yksittäisinä vuosina (2008 ja 2010).
Jokioisten muuttotappiot olivat yhteensä -354 , Ypäjän -130 ja Humppilan -94 henkilöä vuosina 2000-2014
 Kaikki Forssan seudun kunnat saivat muuttovoittoa siirtolaisuudesta vuosina 2000-2014. Forssan seutu sai esimerkiksi
vuonna 2014 enemmän muuttovoittoa maahanmuutosta kuin kertaakaan aikaisemmin 2000-luvun aikana. Forssan osuus on
noin 72 % koko seudun maahanmuuttovoitosta. Forssan maahanmuuttovoitto oli yhteensä 511 henkilöä vuosina 2000-2014.
Forssan muuttovoitot kasvoivat 2000-luvun kuluessa. Maahanmuutto tasapainottaa erityisesti Forssan muuttotappioita
kuntien välisestä muuttoliikkeestä. Muiden seudun kuntien maahanmuuttovoitto jäi määrällisesti varsin alhaiseksi: Jokioinen
+66, Tammela +60, Ypäjä +37 ja Humppila +37
Tiivistelmä 2 (4)
 Forssan seudun muuttojen suuntautumisessa tulo- ja lähtöalueet ovat vahvassa sidoksessa toisiinsa.
 Forssan seudulle suuntautui yhtensä 7454 tulomuuttoa muilta seuduilta vuosina 2000-2013 eli keskimäärin 1065 tulomuuttoa
vuodessa. Forssan seudulle tultiin ylivoimaisesti eniten Helsingin seudulta (28,1 %). Toiseksi eniten Forssan seudulle tultiin
Tampereen, Turun ja Hämeenlinnan seuduilta (20,1%). Kolmanneksi suurin tulomuuttajaryhmä tuli Loimaan, Salon ja EteläPirkanmaan seuduilta (18,1 %).
 Forssan seudulta tehtiin yhteensä 8175 lähtömuuttoa muille seuduille vuosina 2007-2013 eli keskimäärin 1168 lähtömuuttoa
vuodessa. Forssan seudun lähtömuutoista suuntautui seuduittain tarkasteltuna eniten Helsingin seudulle (22,5 %). Toiseksi
suurin osa lähtömuutoista suuntautui Turun, Tampereen ja Hämeenlinnan seuduille: joka kolmas lähtömuutto suuntautui
em. alueille. Kolmas suuri lähtömuuttojen kohdealue oli Loimaan, Salon ja Etelä-Pirkanmaan seudut (16,1 %).
 Forssan seutu sai muuttovoittoa yhteensä 33 seutukunnasta vuosina 2007-2013. Forssan seudun saamat muuttovoitot
jakautuivat alueiden välillä erittäin epätasaisesti: Helsingin seudun osuus kaikilta seuduilta saadusta muuttovoitosta (+541
hlöä) oli lähes puolet (47,3 %). Forssan seutu sai lisäksi vähäistä muuttovoittoa Etelä-Pirkanmaan, Riihimäen ja Porvoon
seuduilta sekä yksittäisiltä seuduilta muualta maasta. Forssan seudun saama muuttovoitto Helsingin seudulta on tärkeä,
koska se heijastaa metropolialueen vaikutus-alueen asteittaista laajenemista ja Forssan seudun kuulumista osaksi laajenevaa
aluetta.
 Forssan seutu sai muuttotappiota yhteensä 31 seudulta vuosien 2007-2013 välisenä aikana. Kuuden seudun kohdalla Forssan
seudun muuttotase oli nolla. Forssan seutu kärsi merkittävää määrällistä muuttotappiota erityisesti Turun, Tampereen ja
Hämeenlinnan seuduille: Forssan seudun muuttotappioista lähes neljä viidesosaa (77 %) kohdistui em. Seuduille. Forssan
seudun muuttotappiot muiden seutujen osalta olivat vähäiset. Forssan seutu kärsii muuttotappiota suurille
opiskelijakaupungeille ja muille suurille tai keskisuurille maakuntakeskuksille pois lukien Loimaan seutu
 Forssan kaupunki sai kunnittain tarkasteltuna määrällisesti eniten muuttovoittoa lähikunnistaan ja metropolialueen
läntisistä kunnista vuosien 2000-2013 välisenä aikana. Forssa sai määrällisesti eniten muuttovoittoa Humppilasta (+94),
Jokioisista (+93) ja Vantaalta (+88) vuosina 2000-2013. Forssa sai määrällisesti eniten muuttotappiota oman maakunnan ja
naapurimaakuntien monipuolisilta koulutuskaupungeilta sekä omalta kehyskunnaltaan Tammelalta. Forssa kärsi määrällisesti
eniten muuttotappiota Turulle (-396), Tampereelle (-345), Hämeenlinnalle (-270) ja Tammelalle (-147).
Tiivistelmä 3 (4)
 Forssan seutu sai muuttovoittoa kaikista muista ikäryhmistä lukuun ottamatta 15-29-vuotiaita: kyseiseen ikäryhmään
painottuu nuorten ja opiskelijoiden muutot. Forssan seudun muuttotappiot olivat yhteensä -2027 henkilöä 15-29-vuotiaista eli
keskimäärin 145 henkilöä vuodessa. Kaikki Forssan seudun kunnat saivat muuttotappiota nuorten 15-24-vuotiaiden
ikäryhmästä. Forssan seutu sai ikärakenteen mukaan muuttovoittoa alle 15-vuotiaista lapsista ja kaikista yli 35-vuotta
täyttäneistä aikuisista. Forssan seutu sai eniten muuttovoittoa viisivuotisryhmittäin tarkasteltuna 60-64-vuotiaista, 45-49vuotiaista ja 55-59-vuotiaista. Muuttotappiot olivat suurimmillaan 20-24-vuotiaiden ikäryhmässä. Forssan kaupunki sai
muuttotappiota kaikista alle 35-vuotiaiden ikäryhmistä ja muuttovoittoa kaikista yli 35-vuotiaiden ikäryhmistä. Tammela sai
muuttovoittoa kaikista muista ikäryhmistä kuin 15-24-vuotiaista ja yli 65-vuotiaista. Humppilan ja Ypäjän tilanne oli
samanlainen lukuun ottamatta pientä muuttotappiota 55-64-vuotiaissa. Jokioinen kärsi muuttotappiota kaikista muista
ikäryhmistä paitsi 25-34- ja 55-64-vuotiaiden ikäryhmistä.
 Forssan seudun nettomuutto koulutusrakenteen mukaan toi hyvin esiin seudun korkea-asteen koulutuspaikkojen rajallisuuden.
Forssan seudun muuttotappiot kohdistuvat ensisijaisesti keskiasteen koulutuksen saaneisiin eli toisen asteen jälkeen jatkoopintoihin suuntautuviin. Forssan seutu kärsi keski-asteen suorittaneista -570 henkilöä, mutta korkea-asteen tutkinnon
suorittaneista vain -17 henkilöä muuttotappiota vuosina 2008-2012. Perusasteen suorittaneista seutu sai muuttovoittoa
yhteensä 90 henkilöä. Kaikki seudun kunnat kärsivät muuttotappiota keskiasteen suorittaneista: Jokioisen ja Tammelan luvut
olivat suuret suhteessa asukaslukuun. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneista sai pientä muuttovoittoa Tammela, Humppila ja
Jokioinen. Forssan muuttotappio korkea-asteen suorittaneista oli maltillinen. Forssan sijainti on kilpailukykyinen HelsinkiTampere-Turku –kolmion keskellä, joka tuo alueelle korkea-asteen suorittaneiden tulo- ja paluumuuttoja.
 Forssan seudun kaikki kunnat saivat muuttotappiota työllisistä muuttajista (-362) ja opiskelijoista (-362) ja samanaikaisesti
muuttovoittoa eläkeläisistä (187), työttömistä (36) hlöä ja lapsista (12) hlöä vuosina 2008-2012. Forssan kaupunki ja Forssan
seudun kehyskunnat saivat muuttotappiota työllisistä jokaisena vuonna lukuun ottamatta Forssan kaupungin pientä
muuttovoittoa vuonna 2010. Forssan kaupungin laskennallinen menetys työllisten muuttotappioiden osalta oli noin 5,4
miljoonaa euroa vuosina 2008-2012 eli keskimäärin 1,1 miljoonaa euroa vuodessa. Forssan seudun kehyskuntien
laskennallinen menetys oli työllisten muuttotappioiden osalta noin 5 miljoonaa euroa eli noin 1 miljoonaa euroa vuodessa.
Forssan seudun erityispiirre on se, että seutu saa merkittävää määrällistä muuttotappiota varsinkin kuntien välisestä
muuttoliikkeestä, mutta hyötyy muuttajien rakenteesta kuntataloudellisesta näkökulmasta. Toisin sanoen
kuntataloudellisesta näkökulmasta seutu hyötyy muuttoliikkeestä.
Tiivistelmä 4 (4)

Forssan seutu sai muuttovoittoa tulottomista ja yli 32000 euroa vuodessa ansaitsevista muuttajista. Forssan seutu
kärsi muuttotappiota pienituloisista (alle 12000 €/v.) ja keskituloisista muuttajaryhmistä vuosina 2008-2012. Forssan
seudun kannalta on positiivinen signaali se, että seutu sai pientä muuttovoittoa hyvätuloisista muuttajista. Forssan
kaupunki sai muuttovoittoa ensisijaisesti tulottomista ja pienituloisista muuttajista, mutta kärsi keskituloisista muuttajista
vähäistä muuttotappiota. Hyvätuloisten muuttajien osalta Forssan tilanne oli tasapainoinen. Forssan seudun kehyskuntien tilanne oli päinvastainen kuin Forssan: kehyskunnat saivat muuttovoittoa keski- ja hyvätuloisista muuttajista sekä
muuttotappiota tulottomista ja pienituloisista muuttajista.

Forssan seudun tulomuuttajien keskimääräiset tulot olivat vuodessa 16 120 € ja lähtömuuttajien 15 781€ vuosina 20082012. Forssan seudulle tulomuuttaneen henkilön tulot olivat toisin sanoen jokaista muuttoa kohden keskimäärin 339 €
suuremmat kuin lähtömuuttajan. Tulomuuttajien keskimääräiset tulot olivat korkeimmat Tammelassa (17878 €) ja
Jokioisissa (17670 €) sekä alhaisimmat Forssassa (15296 €) keskimäärin vuosina 2008-2012. Lähtömuuttajien
keskimääräiset tulot olivat korkeimmat Jokioisissa (17621 €) ja alhaisimmat Humppilassa (13519 €) keskimäärin vuosina
2008-2012. Forssan kaupungin lähtömuuttajien tulot olivat keskimäärin 472 euroa tulomuuttajia korkeammat vuosina
2008-2012. Muuttajien rakenne oli keskimääräisten tulojen näkökulmasta optimaalisin Tammelassa (+2560 €/muutto) ja
Humppilassa (+1230 €). Tammelan arvo on kilpailukykyinen suhteessa suurten kaupunkiseutujen kehyskuntiin

Forssan seudun yhteenlaskettu muuttoliikkeen tulokertymä oli yhteensä 2,6 miljoonaa euroa vuosina 2008-2012 eli
keskimäärin -520 000 euroa vuodessa. Tulokertymä oli positiivinen kolmena vuotena viiden vuoden ajanjaksolla. Forssan
seudulla tuli hyvin esiin muuttajien määrään ja rakenteeseen liittyvät erot: Forssan seutu kärsii merkittävää määrällistä
muuttotappiota, mutta hyötyy siitä huolimatta muuttajien rakenteesta kuntataloudellisesta näkökulmasta. Muuttoliikkeen laskennallinen tulokertymä oli positiivinen Tammelassa, Forssassa ja Humppilassa sekä negatiivinen Jokioisissa ja
Ypäjällä. Tulokertymä oli määrällisesti suurin Tammelassa (3,9 miljoonaa euroa) vuosina 2008-2012 ja negatiivisin
Jokioisissa (-2,4 miljoonaa euroa). Forssan laskennallinen tulokertymä oli yhteensä 1,4 miljoonaa euroa vuosina 20082012. Muuttajien rakenteesta hyötyi asukaslukuun suhteutettuna eniten Tammela (117 euroa per asukas per vuosi).
Omat suositukset muuttoliikeanalyysin perusteella
①
Yleisen alisuoriutumisen vuoksi kaikessa seudun YHTEISESSÄ tekemisessä suuri potentiaalikerroin
①
Sijaintietuun liittyvä potentiaali kiistaton: Forssan seudun sijainti on sen suurin vahvuus. Forssan seudun positio
②
Henkinen ja fyysinen kiinnittyminen laajenevaan metropolialueeseen: Edellyttää aktiivista kytkeytymistä
③
Asennekampanja, aluemarkkinnoinnin mahdollisuuksien hyödyntäminen: Forssan seudun erottau-
④
Potentiaalisiin tulo- ja paluumuuttajiin vaikuttaminen: Edellyttää tiukkaa segmentointia ja resurssien
⑤
Helsingin seudun läheisyys ja sijainti kultaisen kolmion ytimessä suuri mahdollisuus: Sijainti
vahvistuu tulevaisuudessa suhteessa laajenevaan metropolialueeseen –vaikka seutu ei tekisi yhtään mitään- ja Etelä- ja
Lounais-Suomen suuralueeseen. Metropolialueen kiinnittymisen vaihtoehtona vahva kiinnittyminen Tampereen ja Turun
seutuun sekä niiden kasvukäytävien vaikutusalueeseen. Kyse on tulevaisuusVALINNASTA!
kaikkiin mahdollisiin laajan metropolialueen yhteistoimintarakenteisiin ja –järjestelyihin sekä tuleviin sopimuksellisiin
järjestelyihin. Yhteistyö ja edunajaminen kiinnittymisen syventämisessä erityisesti Loimaan ja Lohjan seutujen kanssa,
jonka ansiosta Forssan seutu saa lisää sekä alueellista painoarvoa että kriittistä massaa aktiivisen edunajamisen taakse.
Tulevaisuuslähtöisten valintojen ja ratkaisujen tekeminen edellyttää Forssan seudulta ulospäin vahvoja, yhtenäisiä ja
yksimielisiä linjauksia eli ennakoivaa strategista varautumista toimintaympäristön muutoksiin. Yksi kunta = yksi mieli…
tuminen Etelä- ja Lounais-Suomen suuralueella. Mitkä ovat erottautumisen perustana olevat kovat ja pehmeät
vetovoimatekijät? Rosoisuuden, särmikkyyden ja negatiivisten ennakkokäsitysten kääntäminen vahvuuksiksi. Olennaista,
että Forssa herättää ihmisissä tunteita. Mahdollisen aluemarkkinoinnin kärki asenteen lisäksi saavutettavuudessa,
monipuolisissa asuin- ja elinympäristöissä, vähäisessä aika- ja matkaetäisyydessä, mainekuvassa ja paikan laatuun
liittyvissä tekijöissä.
keskittämistä potentiaalisiin muuttajaryhmiin sekä vaikuttamisen kohdistamista vain määrätyille lähtömuuttoalueille.
Ensisijaisina kohderyhminä ovat Forssan seudun tulo- ja lähtömuuttovirtojen kannalta keskeiset kunnat/seudut
(uusasukashankinta). Toissijaisena kohderyhmänä ovat potentiaaliset paluumuuttajat, joilla on siteitä tai verkostoja
Forssan seudulle. Kolmantena kohderyhmänä ovat erikseen määritellyt segmentoidut ikä- tai väestöryhmät, joihin
halutaan erityisesti vaikuttaa keskipitkällä aikavälillä.
mahdollistaa kovien ja pehmeiden vetovoimatekijöiden hyödyntämiseen liittyvien toimenpiteiden yhdistämisen
samanaikaisesti eri muuttajaryhmien tarpeiden mukaisesti
Lisätietoja:
Valtiotieteen tohtori Timo Aro
[email protected]
www.timoaro.fi
@timoaro
045 6577890