Syksy 2015 - Porin taidemuseo

Yleisö | Events ------------------------------------------------------------------------------------------------------------- 2015
TAIDE, LEIKKI JA
TODELLISUUS
Porin taidemuseon syksyn 2015
luentosarja
Syksyn luennot avaavat näkökulmia taidemuseon syyskauden näyttelyihin, joita yhdistää valokuva. Valokuvissa
kohtaamme välähdyksiä fantasian, leikin ja todellisuuden
maailmoista. Daniel & Geo Fuchsin Toygiants-sarjan valokuvat johdattavat katsojat lelujen ja keräilyn maailmaan.
Taiteilijaparin Stasi Secret Rooms -kuvasarja avaa näkymiä Itä-Saksan turvallisuuspalvelun Stasin toimitiloihin ja
rakennuksiin, jotka Berliinin muurin murtumisen jälkeen
ovat jääneet entiselleen muistomerkiksi omasta ajastaan.
Roger Ballenin valokuvat Etelä-Afrikan kaupungin laitamilta liikkuvat dokumentaarisen valokuvan ja unenomaisten
asetelmien välisessä maailmassa.
Luennot kello 18.30 alkaen, vapaa pääsy / Ennen luentoa
maksuton yleisöopastus näyttelyihin kello 18.
26.08. DDR - läpivalvottu yhteiskunta?
Dosentti Kimmo Elo
Saksan demokraattinen tasavalta (DDR) on eurooppalainen tarina yrityksestä rakentaa ensimmäinen sosialistinen
valtio Saksan maaperälle. Samalla DDR on kertomus
diktatuurista, joka kylmän sodan puristuksessa pysyi ulkoisesti kasassa Neuvostoliiton tuen, sisäisesti massiivisen
valvonnan ja repression avulla. Mutta samalla DDR on
kertomus ihmisen vapaudenkaipuusta, kertomus yksilöistä, jotka omalla toiminnallaan halusivat murentaa diktatuuria ja raivata tilaa vapaudelle. Luennossa pohditaan
yksilön ja järjestelmän välistä monimutkaista suhdetta
DDR:ssä puolueen ”miekkana ja kilpenä” toimineen Stasin valvontakoneiston kautta ja sen kysymyksen valossa,
miksi yksilö on diktatuureissa se suurin uhka. Esitelmän
laajempana kontekstina toimii kysymys DDR:n paikasta
osana eurooppalaista muisti- ja menneisyyspolitiikkaa.
Dosentti Kimmo Elo toimii Turun yliopiston poliittisen historian ja Åbo Akademin saksan kielen yhteisenä yliopistonlehtorina tutkimus- ja opetusalueinaan Saksan historia
ja politiikka, Euroopan integraatio, kylmä sota, tiedustelututkimus sekä digitaalinen humanismi. Elo väitteli vuonna 2005 aiheenaan DDR:n vuoden 1953 kansannousu
systeemikriisinä ja on tämän jälkeen tutkinut laajasti mm.
DDR:n ulkomaantiedustelua Itämeren alueella ja yhdistynyttä Saksaa.
09.09. Lelut taiteessa, taide leluissa: Leikkivälineen
asema leikillisen käänteen aikakaudella
TaT, FM Katriina Heljakka
Leikkivälineiden läsnäolo ja näkyvyys kulttuurissamme
on kiistaton. Länsimaissa lelut tulevatkin jo varhaisessa
vaiheessa vaikuttaneeksi visuaalisiin, materiaalisiin ja kertomuksellisiin kokemuksiimme ympäröivästä maailmasta.
Myös leikin merkitys nykyajassa on korostunut. Leikin teoriassa puhutaankin leikillisen käänteen aikakaudesta (ludic
turn). Aikuisiässä tapahtuva, leikkivälineisiin kytkeytyvä toiminta on uusi tutkimusala. Leikki, leikillisyys ja lelut toimivat
sekä inspiraationa että materiaalisena resurssina taiteelle.
Luento käsittelee leikkivälineen asemaa leikillisen käänteen
aikakaudella esitellen aikuisten lelusuhteita nykytaiteen näkökulmasta.
Lelututkija Katriina Heljakka on Turun Yliopiston postdoctutkija Suomen Akatemian hankkeessa Leikillistyminen
ja pelillisten kulttuurien synty (275421). Hän väitteli Aalto
Yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta, visuaalisen kulttuurin oppiaineesta vuonna 2013 aiheenaan
aikuisten lelusuhteet. Pelisuunnittelijana ja taidekriitikkona
työskennelleen Heljakan erityisiä kiinnostuksen kohteita
tutkimuksessa ovat lelujen, taiteen ja median yhtymäkohdat ja lelufaniuden ilmentymät visuaalisen ja materiaalisen
kulttuurin sekä lelumuotoilun kentillä.
28.10. Hulluus, joka räjähtää katsojan silmille
FT Anna-Kaisa Rastenberger
Luennossa käsitellään valokuvaaja Roger Ballenin teosten kautta nykyvalokuvataiteeseen liittyviä kysymyksiä.
Nykyään valokuva on suositumpi taiteen tekemisen muoto
kuin koskaan aiemmin. Mitä ihmettä taide ja valokuva ovat
tehneet – ja tekevät – toisilleen? Mitä valokuva on tehnyt
taiteelle ja taide valokuvalle? Sen sijaan, että ”taide olisi
kesyttänyt valokuvan ja laimentanut sen hulluuden, joka
uhkaa räjähtää katsojan silmille” kuten ranskalainen filosofi Roland Barthes pelkäsi vuonna 1980, valokuva on auliisti jakanut taiteelle hulluuttaan ja todellisuussuhdettaan.
Taide puolestaan on antanut valokuvalle instituutionsa,
puhetapansa ja tilaa gallerioiden seinillä.
FT Anna-Kaisa Rastenberger työskentelee Suomen
valokuvataiteen museon intendenttinä. Hän on nykyvalokuvaan erikoistunut taidehistorioitsija, joka on
työskennellyt tutkijana, luennoitsijana, vapaana kirjoittajana, taiteen yleisötyön parissa sekä päätoimittajana
visuaaliseen kulttuuriin erikoistuneessa KUVA-lehdessä. Rastenberger väitteli keväällä suomalaisen valokuvataiteen kansainvälistymisestä.
Muutokset mahdollisia. Tarkista luentojen tiedot taidemuseon nettisivuilta www.poriartmuseum.fi tai Facebookista.
Yleisöopastukset, tapahtumat ja työpajat
Ryhmäopastusten varaukset: 044 701 1080, taidemuseo@pori.fi
Koulun ja varhaiskasvatuksen taidepalvelut sekä muut tiedustelut ja ilmoittautumiset,
ellei toisin ole mainittu: intendentti mirja.ramstedt-salonen@pori.fi / 044 701 1119
Yhteistyössä Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkoston kanssa.
OPASTUKSET
Keskiviikkoillan yleisöopastus kello 18 / vapaa pääsy 18–20
Kaikille avoin opastus järjestetään joka keskiviikko. Kierros alkaa taidemuseon aulasta.
BONUS-opastus / vapaa pääsy
BONUS-opastukset kohdentuvat yksittäiseen näyttelyyn, taiteilijaan tai teemaan.
Oppaana taiteilija, kuraattori tai muu alansa asiantuntija.
19.08. kello 18 / Kuvia lavan takaa ja lavalta – PORI JAZZ 50 VUOTTA / valokuvaaja Erkki Valli-Jaakola
26.09. kello 13 / SHADOW LAND – VARJOJEN MAA. Roger Ballenin valokuvia
vuosilta 1982-2015 / ts. näyttelyamanuenssi Anni Venäläinen
27.09. kello 13 / Daniel & Geo Fuchs: TOYGIANTS / TaT, lelututkija Kati Heljakka
07.10. kello 14 / SHADOW LAND – VARJOJEN MAA. Roger Ballenin valokuvia
vuosilta 1982-2015 / TaT, valokuvataiteilija Päivi Setälä
11.11. kello 18 / Daniel & Geo Fuchs: TOYGIANTS / Aikuisten leluilta / tuo lelu
mukaan opastukselle. Kuvauta lelusi ja itsesi teosten äärellä.
Seniorien suunnistus nykytaiteeseen -opastukset kello 14 / vapaa pääsy
Keskiviikkona 26.08. ja 25.11. BONUS-opastus 07.10. kello 14 / Valokuva ja särkyneen sielun lumo / SHADOW LAND – VARJOJEN MAA. Roger Ballenin valokuvia
vuosilta 1982–2015 / oppaana TaT, valokuvataiteilija Päivi Setälä.
Seniori-ikäisille suunnattu näyttelyesittely. Yleisöä rohkaistaan keskustelemaan taiteesta ja löytämään siihen kätkeytyviä merkityksiä. Mukaan voi tulla yksin tai ryhmänä.
TEKEMISTÄ JA TAPAHTUMIA
Croquis-piirustusillat aikuisille ja nuorille kello 17.30–19.30
Torstaina 27.08., 24.09., 29.10. ja 26.11. / Osallistumismaksu 5€
Croquis on nopearytmistä elävän mallin piirtämistä. Työskentely on itsenäistä ja omaehtoista ja siihen saa halutessa myös ohjausta. Tarvikkeet saat lainaksi taidemuseolta. Iltaa ohjaa kuvataiteilija Niko Palokangas.
Kokeellisen elektronisen musiikin konsertti 16.09. kello 18.30–20 / iso näyttelyhalli / Vapaa pääsy
Phill Niblock (s. 1933) on yhdysvaltalainen säveltäjä ja elokuvantekijä. Porin taidemuseossa pidettävä konsertti on yhteistuotanto Tulkinnanvaraista-konserttisarjan kanssa. Sen on kuratoinut uuteen ja kokeelliseen musiikkiin keskittyvän konserttisarjan
taiteellinen johtaja, sellisti ja säveltäjä Juho Laitinen, joka myös esiintyy konsertissa
yhdessä Phill Niblockin ja yhdysvaltalaisen laulaja Thomas Bucknerin kanssa. Konsertissa kuullaan teokset FeedCorn Ear, A Y U ja Bag. Kesto 1,5 tuntia.
Lasten lauantait 12.09. ja 12.12. kello 12–15.30 / vapaa pääsy
Ohjelmaa koko perheelle. Syyskauden Lasten lauantaissa TOYGIANTS-näyttelyn
valokuvissa poseeraavat erilaiset fantasia-, action- ja elokuva-aiheiset figuurit, keräilyhahmot ja lelut johdattelevat perheitä taideseikkailuun. Alle kouluikäiset yhdessä
aikuisen kanssa.
Taidemuseon Joogalauantait - ArtYoga 10.10. ja 21.11. kello 12–14 / vapaa pääsy
Pysähdy taiteeseen ja joogaan. Joogahetkeen virittäydytään taideteoksen äärellä.
Ajankohtaisen taideteoksen esittelee museolehtori. Joogaharjoituksen ohjaajina ovat
jooganopettajat (SJL ®) Märta Heikinheimo ja Rauno Lehtonen. Yhteistyössä Porin
Joogakerho, Porin taidemuseo, Porin seudun kansalaisopisto
Porin päivä 25.–27.09.
Porin päivänä 25.-27.09. taidemuseoon on vapaa sisäänpääsy kello 11-18.
Lauantaina 26.09. kello 13 näyttelyesittely / Shadow Land - Varjojen maa. Roger Ballenin valokuvia vuosilta 1982-2015 / ts. näyttelyamanuenssi Anni Venäläinen.
VEISTOSVAELLUS - Raskaissa saappaissa, lokin siivellä
Veistosvaellus-kartta ohjaa perheitä omaehtoiselle kävelykierrokselle kaupungin
julkisten veistosten äärelle. Karttaan sisältyy muutamia tehtäviä. Kävelylle voi ottaa
mukaan myös esimerkiksi kameran, suurennuslasin tai vaikkapa askelmittarin. Pie-
nimmät menevät mukana lastenvaunuissa. 50 karttaa jaossa taidemuseon
palvelutiskiltä.
Sunnuntaina 27.09. kello 13 näyttelyesittely / Daniel & Geo Fuchs:
TOYGIANTS / TaT, lelututkija Kati
Heljakka.
Taidemuseon SyysLOMApajat I-II
kouluikäisille 21. ja 22.10. kello
12–13.30
TOYGIANTS-näyttelyn lelut ja keräilyhahmot heräävät eloon! Tutustutaan
näyttelyyn ja tehdään itse. Osallistumismaksu 5 EUR / lapsi.
Isänpäivän työpaja 08.11.
isille ja lapsille.
Työpaja
VAUVOJEN VÄRIKYLPY JA IPANAVÄRIKYLPY -TYÖPAJAT
Viikoittaiset Värikylpy-työpajat 15.09.–28.11.2015:
Vauvojen värikylpy 4–11 kk ja 12–23 kk ikäisille sekä Ipanavärikylpy 2–3 -vuotiaille ja
Ipana- ja Mukulavärikylpy 2-5-vuotiaille.
Työpajojen syyskausi 50 / 55 EUR + 25 EUR sisarus
Värikylpylauantai-työpajat:
12.09. | 26.09. | 10.10. | 17.10. | 07.11. | 21.11. | 05.12.
Kello 12.00–12.45 Vauvojen värikylpy (12–23 kk)
Kello 13.30–14.15 Vauvojen värikylpy (4–11 kk)
Kello 15.00–16.15 Ipanavärikylpy (2–3 -vuotiaat)
Kertamaksu 8 / 10 EUR + 4 / 5 EUR sisarus
Kuva: Valomaalaus, Herttuan koulu 7-9 luokka. Päivi Hirsiaho
Taidemuseossa on paljon ohjelmaa aktiivisille taiteen harrastajille ja uteliaille
tutustujille. Näe, koe ja osallistu! Alla poimintoja syksyn ohjelmasta.
Tarkista ajankohtaiset tiedot taidemuseon nettisivuilta www.poriartmuseum.fi tai
Facebookista.
Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet:
www.varikylpy.fi/tyopajat
NOISE – valokuvaustoimintaa nuorille
Kaikille nuorille avoin maksuton valokuvakerho. Järjestäjänä Porin Lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkosto.
noisepori.blogspot.com /facebook.com/NoiseValokuvaus
PEDApiste
PEDApiste on työskentelytila, joka sijaitsee suorassa yhteydessä museon isoon näyttelyhalliin. Siellä voi pysähtyä näyttelyvierailun yhteydessä yksin, kaksin tai ryhmässä.
Pisteestä löydät materiaaleja näyttelyihin ja omaehtoiseen työskentelyyn. Syyskaudella PEDApisteessä saa tehdä TOYGIANTS-näyttelyn hengessä omia leluhahmoja,
joista rakentuu seinälle suuria ja värikkäitä kaverikuvia. Sopii kaikenikäisille!
NÄYTTELYT
PEDAseinä
Café MUUSA / Vapaa pääsy
Taidemuseon pedagogisen toiminnan prosesseja ja yleisöjen kokemuksia esittelevä
näyttelytila. Näyttelyohjelma yhteistyössä Porin taidemuseo & Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkosto.
PIENIÄ HETKIÄ JA PEHMEET TOUHUU – Vauvojen maalaama kirja
13.06.–13.09.2015
Lähteekö pienen peppukiitäjän itämainen matto lentoon? Miltä tuntuu Punahilkan
viitta ja ilkeän suden turkki? Lumoaako Pessin ja Illusian sateenkaari väreillään? Löytääkö Liisa kaninkolosta tien uuteen maailmaan? Keväällä 2015 Vauvojen värikylpy
-työpajojen innoittajina ovat olleet vanhat klassiset sadut. Työpajoissa virittäydyttiin
ja maalattiin saduista tutuilla elementeillä, väreillä, muodoilla, tunnuilla ja tuoksuilla.
Jokainen vauvaryhmä maalasi viikoittain vaihtuvan sadun suureen pehmeään huopakirjaan. Siitä syntyikin ihan oma tarinansa!
TINY TOYS – Päiväkotilasten lelut ryhmäpotreteissa
23.09.2015–17.01.2016
Porilaiset päiväkotilapset vierailevat syksyllä 2015 taidemuseon TOYGIANTS-näyttelyssä yhdessä omien lelujensa kanssa. Vierailulla tutustutaan näyttelyn valokuvissa avautuviin lelumaailmoihin sekä keskustellaan omista leluista ja leikeistä. Lapset
asettavat lelunsa myös kuvattaviksi järjestämällä niitä erilaisiin ryhmäpotretteihin.
Koulujen ja varhaiskasvatuksen taidepalvelut
Hiio Hoi Alkuopetus! Taidemuseon näyttelyt tutuiksi alkuopetuksen ja
varhaiskasvatuksen opettajille, hoitajille, ohjaajille ja avustajille 27.08. kello
12.30–14.00
Mitä lapsiryhmä löytää nykytaiteen näyttelyistä? Syyskauden näyttelyitä esittelevä keskustelutilaisuus alkuopetuksen opettajille ja päiväkotien henkilöstölle. Ilmoittautuminen
25.08. mennessä: mirja.ramstedt-salonen@pori.fi / 044 701 1119. Porin kulttuuripolun
Koulun ja kulttuurin yhteistyösuunnitelmaan sisältyy taidemuseovierailu 2. luokalla.
Yhteistyössä Sivistyskeskus
Koululaiset
TEEMAopastukset peruskouluille ja lukioille
Ohjatut näyttelykierrokset tiistaista perjantaihin kello 9-16 sopimuksen
mukaan. Porilaisille peruskouluille ja lukioille kierrokset ovat maksuttomia. Porin ulkopuolisille kouluryhmille opastus 20 EUR + 1 EUR / henkilö.
TEEMAtyöpajat peruskouluille ja lukioille. Lisätiedot museolehtorilta.
Muut oppilaitokset ja opiskelijaryhmät
Näyttelyopastukset tiistaista perjantaihin sopimuksen mukaan.
Opastus 20 EUR + 1 EUR / henkilö.
Koululaisten teemaviikkoja
Ympäristökasvatusviikko / Lelut taiteessa – Lelut kulutuksessa
TEEMAvierailut 01.– 04.09. kello 10.00–11.15 sekä 12.00–13.15
Vierailulla pohditaan ostamista, kuluttamista ja tavarasta luopumista lähtökohtana
TOYGIANTS-näyttely sekä muistot ja ajatukset omista leluista ja leikeistä. Onko lelu
kertakäyttötavaraa vai voiko se säilyä leikeissä koko leikkiajan? Vierailu tukee opetussuunnitelman aihekokonaisuuksia ihmisenä kasvaminen sekä vastuu ympäristöstä ja
PORIN TAIDEMUSEO | PORI ART MUSEUM
Eteläranta, 28100 Pori, Finland
puh. 044 701 1081, fax 02 634 9410
taidemuseo@pori.fi
www.poriartmuseum.fi
kestävästä tulevaisuudesta.
Varaa opstusaika: 044 701 1119 / mirja.ramstedt-salonen@pori.fi
Mennään museoon! Koululaisten ja opiskelijoiden museoviikko 06.–09.10.
Maailma valokuvassa -TEEMAopastuksia tiistaista perjantaihin kello 9 alkaen, sopimuksen mukaan. Taidemuseon syyskauden näyttelyitä yhdistää valokuva. Valokuvien kautta avautuu näkymiä erilaisiin maailmoihin, fantasiasta todellisuuteen. Opastukset ovat museoviikolla maksuttomia kaikille kouluille ja oppilaitoksille. Varaukset
museolehtorilta. Viikon järjestää Suomen museoliitto
PÄIVÄHOIDON TYÖPAJA
Päivähoidon työpaja toimii maanantaista perjantaihin. Yhteistyössä Porin taidemuseo, Sivistyskeskus ja Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkosto. Työpajavaraukset päivähoitotoimistosta.
Hiio Hoi Varhaiskasvatus! Taidemuseon näyttelyt tutuiksi varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen opettajille, hoitajille, ohjaajille ja avustajille 27.08. kello
12.30–14.00
Tilaisuudessa tutustutaan syyskauden näyttelyihin ja tavataan päiväkotien, alkuopetuksen ja taidemuseon henkilöstön ja ohjaajien kesken. Ilmoittautuminen 25.08. mennessä: mirja.ramstedt-salonen@pori.fi / 044 701 1119. Yhteistyössä Sivistyskeskus
TAIDEmatkat päiväkotien ”eskareille” ja ”viskareille”
Ohjattuja näyttelykierroksia 5–6 -vuotiaille 25.08. alkaen / tiistaista perjantaihin
kello 9 alkaen sopimuksen mukaan.
Näyttelykierros taidemuseossa avaa jännittäviä ikkunoita maailmaan! Syyskaudella
tutustutaan erilaisia lelu- ja keräilyhahmoja esittelevään TOYGIANTS-valokuvanäyttelyyn. Katsellaan taidetta yhdessä keskustellen sekä tehdään pienimuotoinen tehtävä.
TAIDEmatkalle voi ottaa mukaan oman lelun! Ryhmäkoko max.15 lasta.
Kesto 45min. Porilaisille ryhmille TAIDEmatkat ovat maksuttomia.
Varaukset: mirja.ramstedt-salonen@pori.fi / 044 701 1119.
Museoliiton Museokortti
MUSEOKAUPASTA MUKAAN!
Museokaupastamme löydät niin mukavat muistot omasta museokäynnistä kuin tuliaiset ja lahjatavarat koko perheelle! Museokaupan valikoima elää jatkuvasti aina
ajankohtaisten näyttelyiden teeman mukaisesti.
Uusi Daniel & Geo Fuchs -tuotesarja on piristävä lisä museokaupan valikoimiin.
Tuotteiden kuvasto keskittyy erityisesti lelumaailmaan ja Toygiants-näyttelyyn.
Avoinna: ti-su 11–18, ke 11–20
Myynnissä on myös edelleen maailmankuulun valokuvaajan Chi Modun suunnittePääsymaksu: 5 / 2,50 EUR
lema Uncategorized. -tuotesarja. Lahjaideoita ja matkamuistoja voit poimia mukaaPerhelippu: 10 EUR
si myös taidemuseon omasta LOGO!-tuotesarjasta. Tuotteita myydään vain Porin
Keskiviikkoisin klo 18 maksuton näyttelyesittely
taidemuseon museokaupassa. Lapsiakaan ei ole unohdettu ja taidetarvikkeiden
ja vapaa sisäänpääsy klo 18–20.
valikoimamme on suunniteltu erityisesti perheen pienimpiä ajatellen.
Museokauppa avoinna museon aukioloaikoina.
Museokaupan taidekirjallisuuden valikoima palvelee taiteen ystäviä ja ammattiTiedustelut ja ryhmäopastusten varaukset:
laisia. Museon oma näyttely- ja tutkimusjulkaisusarja käsittelee taiteen ilmiöitä mo044 701 1081, fax 02 634 9410
dernismista nykytaiteeseen.
sähköposti: taidemuseo@pori.fi
Museokauppa sijaitsee taidemuseon aulassa ja on avoinna museon aukioloaikoina.
Open: Tue-Sun 11am–6pm, Wed 11am–8pm
MUSEUM SHOP – TAKE AWAY!
Admission: 5 / 2,50 EUR
Family ticket: 10 EUR
Our museum shop offers great souvenirs for yourself and for the whole family! The
Free guided tours and free admission
selection of products is linked to the current exhibitions.
on Wednesdays at 6 pm.
The new Daniel & Geo Fuchs merchandise series is a fresh addition to the
Shop is open during regular opening hours.
shops selection. These products are inspired especially by Toygiants exhibition.
Additional information and
Uncategorized. merchandise series, designed by a world famous photographer Chi
guided tour bookings:
Modu, is also still available. All of these products are available only at the Pori
tel. +358 44 701 1081, fax +358 02 634 9410 Art Museum shop. You can also pick up gift ideas and souvenirs from LOGO!
e-mail: taidemuseo@pori.fi
merchandise series. Keeping our younger customers in mind, a broad selection of
children’s art materials is also available.
www.poriartmuseum.fi/fin/kauppa/
Specialized in art books, our shop serves professionals and art lovers alike.
Museum’s own series of exhibition and research publications addresses art
movements from modernism to contemporary art.
You can find the museum shop at the lobby, open whenever the museum is.
Museokortti on suomalaisten museoiden yhteislippu, joka on voimassa vuoden ajan ensimmäisestä käyttöpäivästä. 54 euroa maksavalla Museokortilla pääsee lähes 200 museokohteeseen
eri puolilla Suomea. Museokortti-museoissa voi
poiketa kuinka monta kertaa tahansa: samaan
kohteeseen pääsee yhdellä kortilla kerran päivässä vaikka joka päivä.
Osta oma Museokorttisi Porin taidemuseolta!
Café MUUSA palvelee:
ti, to, pe, la, su klo 11–16 ja tarvittaessa
myöhempään. Ke klo 11–18 ja tarvittaessa myöhempään. Lounas ti-su kello
11–14.00.
Kahvilan palveluista vastaa Päivi Sundell,
lisätietoja ja varaukset puh. 044 971 6618
[email protected]
Roger Ballen: Take off, 2012 – Roger Ballen: Dresie & Casie, twins, 1993
Porin taidemuseo | Pori Art Museum -------------------------------------------------------- Syksy | Autumn 2015
Daniel & Geo Fuchs - TOYGIANTS - hiirimatto
Opettajien mahdollisuus
Opettajat voivat tutustua Porin taidemuseon näyttelyihin maksutta ennen koululuokan
kanssa tehtävää vierailua.
Näyttelyt | Exhibitions -------------------------------------------------------------------------- Syksy | Autumn 2015
PORIN TAIDEMUSEON NÄYTTELYOHJELMA SYYSKAUDELLA 2015
PORI ART MUSEUM EXHIBITION PROGRAMME FOR AUTUMN 2015
12.06.2015–17.01.2016 Halli
DANIEL & GEO FUCHS: TOYGIANTS
Kuraattori: Pia Hovi-Assad
Toygiants-näyttely johdattaa katsojat matkalle lelujen maailmaan. Näyttelyn jättimäiset
valokuvamuotokuvat ja -asetelmat esittelevät fantasia-, action-, ja elokuva-aiheisia figuureita, keräilyhahmoja ja leluja. Kuvissa nähdään supersankareita kuten Batman,
Teräsmies, Terminaattori ja Hulk, action-sankareita elokuvista Tähtien sota ja Sin City,
japanilaisia manga-hahmoja kuten Astro Boy, Jeeg ja Ultraman. Mukana on myös historiallisia hahmoja George W. Bushista ja Che Guevaraan, jotka katsojan näkökulmasta
riippuen edustavat joko konnia tai sankareita, sekä vanhoja ja nykyisiä pop-kulttuurin
ikoneita; Andy Warhol, Sylvester Stallone Rambon roolissa ja DJ-duo Daft Punk. Kuvasto ulottuu huvittavasta poliittiseen ja provokatiiviseen.
12 June 2015 – 17 January 2016 Hall
DANIEL & GEO FUCHS: TOYGIANTS
Curated by Pia Hovi-Assad
”Toygiants” is a photographic exploration of toy figures, vintage and modern, in
close up, large-scale portraits and compositions. Alongside Batman and Superman,
Godzilla and Astro Boy are real life figures of good and evil. The visual imagery ranges
from the humorous to the overtly political and provocative.
12.06.2015–13.09.2015 Siipi, MEDIApiste
DANIEL & GEO FUCHS: STASI – secret rooms
Kuraattori: Pia Hovi-Assad
STASI – secret rooms tarkastelee entisen Itä-Saksan turvallisuuspalvelua Stasia
(Ministerium für Staatssicherheit, MfS). Berliinin muurin murtuessa vuonna 1989 murtui
myös Stasi, ja sen rakennukset ja asiakirjamateriaali takavarikoitiin vuonna 1990. Osa
huoneista on otettu uuteen käyttöön, osa on jätetty entiselleen muistomerkiksi omasta
ajastaan, jotkut ovat säilyneet suoranaisina aikakapseleina 25 vuoden ajan.
12.06.2015–13.09.2015 Projektihuone
BACKSTAGE / ON STAGE – KUVIA LAVALTA JA LAVAN TAKAA.
PORI JAZZ 50 VUOTTA
Chi Modu & Erkki Valli-Jaakola
Yhteistyössä: Pori Jazz, Satakunnan Kansa
Mitä lavan takana tapahtuu ennen konserttia? Vuonna 2014 valokuvaaja Chi Modu sai
harvinaislaatuisen mahdollisuuden tallentaa Kirjurinluodossa muusikoita nostattamassa
esiintymisfiilistä. Chi Modu tunnetaan amerikkalaisten hiphop-legendojen kuvaajana.
Erkki Valli-Jaakola on kuvannut Pori Jazzeilla jo neljällä vuosikymmenellä. Näyttelyyn
on valittu kuvaajalle tärkeimmät otokset ja mieleenpainuneimmat esiintyjät. Porin taidemuseon valokuvaaja Erkki Valli-Jaakola toimi pitkään Satakunnan Kansan kuvaajana.
Näyttelyyn liittyen julkaistaan jazz-viikolla samanaikaisesti New Yorkissa ja
Porissa kirja: CHI MODU | UNCATEGORIZED
“People always want to put art and artists into neat little boxes. My work does not
fit into any one stereotype and neither do I. I want to create something that is the
opposite of putting labels on everything and make a statement against stereotyping in
general. I don’t see this as just an exhibition. I want to start a movement.”
Porin taidemuseon julkaisuja 130, ISBN 978-952-5648-49-2
12.06.2015–13.09.2015 ITÄ-AASIAN VIDEOIKKUNA: SOUL
Im Heung-soon: Memento (2003)
Kuraattori: Minna Valjakka, Kolmivuotinen videoprojekti
Memento-teos muistuttaa meitä siitä, kuinka valokuvat, ja etenkin perhepotretit, olivat
tärkeitä muistoja ja muistamisen välineitä.
13.06.2015–13.09.2015 PEDAseinä
PIENIÄ HETKIÄ JA PEHMEET TOUHUU – VAUVOJEN MAALAAMA KIRJA
Keväällä 2015 Vauvojen värikylpy -työpajojen innoittajina ovat olleet vanhat klassiset
sadut. Jokainen vauvaryhmä maalasi viikoittain vaihtuvan sadun suureen pehmeään
huopakirjaan. Siitä syntyikin ihan oma tarinansa! Yhteistyössä Porin taidemuseo ja
Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkosto.
12.06.2015–13.09.2015 RAPPU
MILJA VIITA Afrikka-aiheisia videoteoksia
Coriolis-videoteos (13:48 min, 2013) on dokumentti maailman toisistaan erottamista
identtisistä kaksosista Marthesta ja Martinesta. Vanhusten hoitajana työskentelevä
Martine elää nykyisin Helsingissä, ompelijatar Marthen asuessa edelleen synnyinmaassaan Togossa. Teos on kuvattu Guineanlahden Afrikassa ja Helsingissä. Femme
d’Afrique (14:38 min, 2011) seuraa naisten rutiineja Grand-Popon läheisessä kylässä.
Teoksessa haastatellaan vanhaa rouvaa, joka kävelee joka aamu Grand-Popon läpi
patonkivatia kantaen. Natural African Jazz Piece: Noël and Red-rumped Tinkerbird
(02:00 min, 2010) Punaperäseppä on Saharan eteläpuoleisessa Länsi-Afrikassa elävä pikkulintu. Linnun ja miehen kohdatessa miehen oli tarkoitus vain imitoida lintua,
mutta tuona aamuna syntyikin jotain uutta. Monster Attack (02:10 min, 2010) videossa
kenialaiset lapset leikkivät leppoisasti bambujen katveessa, kunnes harmoninen tunnelma äkkiä rikkoutuu.
25.09.2015–17.01.2016 SIIPI, MEDIApiste, PROJEKTIHUONE
SHADOW LAND – VARJOJEN MAA. VALOKUVIA VUOSILTA 1982–2015
ROGER BALLEN
Kuraattorit: Pia Hovi-Assad & Anni Venäläinen
Roger Ballenille valokuva on tutkimusmatka ihmisen olemukseen. Ballenin oudonkauniit, lähes häiritsevät kuvat Etelä-Afrikan syrjäkylistä ja kaupunkien reunamilta jäävät
kaihertamaan katsojan mieltä. Ballen aloitti uransa dokumentaarisena valokuvaajana.
Vähitellen hänen teoksensa ovat muuttuneet unenomaisiksi asetelmiksi esineistä,
ihmisistä, eläimistä ja piirroksista. Koko ajan Ballenin välineenä on säilynyt mustavalkoinen valokuva.
25.09.2015–22.11.2015 RAPPU
HENNA-RIIKKA HALONEN
The Vessel, It’s All gone Mushroom Shaped and then to Dust (2014) kuvaa androgyynin
hahmon (transgender-malli VJ Ruuska) matkaa ja muodonmuutosta sci-fi-elokuvamaisin keinoin. Lauttasaaren tyhjillään olevassa vesitornissa kuvatun materiaalin lisäksi
käytetään internetistä löydettyä materiaalia mm. Neuvostoliiton ydinkokeista 1950-luvulta, kuvituskuvaa, biologisia dokumentteja ja sosiaalisen median selfie-kuvia.
12 June 2015 – 13 September 2015 Wing, MEDIApoint
DANIEL & GEO FUCHS: STASI - secret rooms
Curated by Pia Hovi-Assad
”Stasi Secret Rooms” explores the official state security service of former East
Germany. When the Berlin Wall came down in 1989 so did Stasi, and its buildings
and information material were confiscated in 1990. Some of the old rooms have been
given new functions, some have been left standing as monuments to a time, and yet
others have been left in virtual time capsules for 25 years.
12 June 2015 – 13 September 2015 Project Room
BACKSTAGE/ON STAGE. PORI JAZZ 50TH ANNIVERSARY
Chi Modu & Erkki Valli-Jaakola
In collaboration with: Pori Jazz
Curious about how artists get in the concert mood? When Chi Modu visited Pori Jazz
in 2014, he got a special permission to photograph artists backstage at Kirjurinluoto
Concert Park. Chi Modu is known for his legendary photos of pioneering American
hip hop artists.
Erkki Valli-Jaakola has been shooting for Pori Jazz since the 1980s. The exhibition
covers his favorite shots and most memorable artists over the years. Photographer
for the Pori Art Museum, Valli-Jaakola worked for a long time for the Satakunnan
Kansa newspaper.
A publication of the works displayed in both the NYC and Pori Art Museum
Uncategorized Exhibitions in 2013/2014. CHI MODU | UNCATEGORIZED
“People always want to put art and artists into neat little boxes. My work does not fit
into any one stereotype and neither do I. I want to create something that is the opposite of putting labels on everything and make a statement against stereotyping in
general. I don’t see this as just an exhibition. I want to start a movement.”
Pori Art Museum Publications 130, ISBN 978-952-5648-49-2
12 June 2015 – 13 September 2015 EAST ASIAN VIDEO FRAMES: SOUL
Curated by Minna Valjakka
Im Heung-soon: Memento (2003)
The last part of the three-year video project focuses on the relationship between Seoul
and contemporary art. The city government supports variety of art forms engaging
with citizens in their everyday lives and aims to find new, accessible spaces for
art. The two video art works and documentaries screened in autumn will reveal the
possibilities and challenges of this collaboration.
12 June 2015 – 13 September 2015 PEDAwall
TINY MOMENTS AND NUTTY BUSTLING - The Book Painted by Babies
The Experiential Colour Workshop for Babies, weekly groups in spring 2015.
Pori Centre for Children´s Culture - The Network of Children´s Culture in Satakunta
Region and Pori Art Museum.
12 June 2015 – 13 September 2015 Screening Space STAIR
A collection of Africa themed video works by MILJA VIITA
Coriolis, Femme d`Afrique, Monster Attack, Natural African Jazz Piece: Noël
and Red-rumped Tinkerbird
25 September 2015 – 17 January 2016 Wing, MEDIApoint, Project Room
SHADOW LAND, THE PHOTOGRAPHY OF ROGER BALLEN 1982–2015
ROGER BALLEN
Curated by Pia Hovi-Assad and Anni Venäläinen
For Roger Ballen, photography is a journey of exploration into the human condition.
His uncannily beautiful, almost disturbing pictures from remote South African villages
and the outskirts of towns remain vividly in the mind. Ballen began his career as
a documentary photographer. Gradually his work has developed into dreamlike
tableaux featuring objects, people, animals and drawings. Ballen has used black-andwhite photography throughout his entire career.
.
25 September 2015 – 22 November 2015 Screening Space STAIR
HENNA-RIIKKA HALONEN
The Vessel, It’s all gone Mushroom shaped and then to Dust (8 min) asks us
to consider the changing nature of our relationship to objects and words in a world
where ongoing transformation from material and physical to virtual and body to image
are taking place and where the mantra there is no alternative is being continuously
repeated.
24 November 2015 – 17 January 2016 Screening Space STAIR
JOHANNA KETOLA
The Structure of Sleep, from the 3-part video work Shine on You Eevaliisa (2014)
depicts the senselessness of everyday life and its alienated fragility, a kind of beauty.
The world in the work takes place in a single building where a group of people moves
as if in a choreography.
Additional information:
Exhibition curator (temporary) Anni Venäläinen, anni.venalainen@pori.fi,
www.poriartmuseum.fi, tel. +358 44 701 1081, taidemuseo@pori.fi
24.11.2015–17.01.2016 RAPPU
JOHANNA KETOLA
The Structure of Sleep, kolmiosaisesta videoteoksesta Shine on You Eevaliisa (2014)
kuvailee arkisten toimien mielettömyyttä ja etääntynyttä haurautta, eräänlaista kauneutta. Teos kartoittaa ihmisen kodittomuutta, maailmantulkintoja ja selviytymisyrityksiä, eräänlaisia kyhäelmiä, maagisen, lakonisen, melankolisen ja huumorin keinoja
käyttäen sekä toisaalta luo niihin itsekriittisen, joskin huvittuneen katseen.
Lisätietoja: ts. näyttelyamanuenssi Anni Venäläinen, anni.venalainen@pori.fi.
www.poriartmuseum.fi, tel. +358 44 701 1081, taidemuseo@pori.fi
PORIGINAL GALLERIA |
PORIGINAL GALLERY
NÄYTTELYOHJELMA SYYSKAUDELLA 2015 | EXHIBITION PROGRAMME FOR AUTUMN 2015
Eteläranta 6, 28100 PORI
puh. 044 701 1093
Avoinna ti–su 11–18
Vapaa pääsy
www.poriartmuseum.fi/
fin/poriginal-galleria
01.07.–21.07.
Pori Jazz 66 ry, molemmat tilat
Gallerian grafiikkatelineessä
on myynnissä satakuntalaisten
taidegraafikoiden vedoksia.
15.08.–01.09.
Mikko Kallio yläkerta
Taike: taidesatama.fi -live, alakerta
25.07.–11.08.
Markus Luiro, yläkerta
Ari Koivisto, alakerta
Porin taidemuseo on tunnettu nykytaiteen näyttelyistään. Museon profiilin synty ei
ole sattuma. Sen taustalla on suomalaisen muotoilun, taideteollisuuden ja modernismin esitaistelija, professori Maire Gullichsen (1907–1990) sekä hänen nimeään
kantavan säätiön kokoelmat. Porin taidemuseoon talletetut Maire Gullichsenin taidesäätiön teokset rakentavat kuvaa 1900-luvun taiteesta, erityisesti maamme sotien
jälkeisen kauden modernismista ja sen kansainvälisistä vaikutteista. Lahjoittajan
henkistä perintöä kunnioittaen Porin taidemuseo on alusta alkaen suuntautunut kuvataiteen ajankohtaisten ilmiöiden pariin.
1990-luvulta alkaen Porin taidemuseo on tutkinut myös nykytaiteelle rakentuvan
taidepedagogiikan mahdollisuuksia kohderyhmänään erityisesti alle kouluikäiset lapset. Porin taidemuseo on Satakunnan aluetaidemuseo. Museo vastaa omalta osaltaan maakunnan taiteen tutkimus- ja dokumentointityöstä.
Porin taidemuseo sijaitsee kaupungin ydinkeskustassa Kokemäenjoen varrella vanhassa pakka- ja vaakahuoneessa, joka rakennettiin vuonna 1858 tullilaitoksen käyttöön. Lääninarkkitehti C.J. von Heidekenin suunnittelema ja Gustaf Nyströmin vuonna
1897 laajentama rakennus on osa Porin arvokkaiden uusrenessanssihenkisten rantakortteleiden kokonaisuutta. Raatihuoneen (C.L. Engel, 1841) välittömässä läheisyydessä vanha tullirakennus liittyy etelärannan jokimaisemaan, alueeseen, joka rakennettiin vuonna 1852 tapahtuneen tuhoisan kaupunkipalon jälkeen ja on tänä päivänä
yksi merkittävimmistä 1800-luvun lopun kivikaupunginosista maassamme.
Pakka- ja vaakahuone saneerattiin sisätiloiltaan moderniksi taidemuseorakennukseksi
arkkitehtitoimisto Arkkitehdit Ky / Kristian Gullichsenin johdolla laadittujen suunnitelmien mukaan. Työt valmistuivat vuonna 1981. Keväällä 2000 valmistui taidemuseon
siipi, joka sijoittuu kaupungin vanhan raatihuoneen alapuolelle. Mittakaavaltaan
vanhemmasta osasta poikkeava näyttelytila sekä siihen liittyvä tekniikka kehittävät
toiminnan ja yleisöpalvelun vahvuuksia. Laajennusosan rakentamisen yhteydessä arkeologisissa kaivauksissa paljastui 1640-luvulta peräisin oleva holvikellari, joka liittyy
laajennusosaan omana kokonaisuutenaan.
05.09.–22.09.
Sirpa Häkli ja Sirkka Tapio,
molemmat tilat
26.09.–13.10.
Porin Saskiat ry:n
stipendiaattinäyttely
Anni Karvinen, yläkerta
Reetta Partanen, alakerta
17.10.–03.11.
Heikki Hautala, molemmat tilat
07.11.–24.11.
Reunion-ryhmä, molemmat tilat
28.11.–31.12.
Sanna Majander, yläkerta
Juhani Koivumäki, alakerta
Pori Art Museum is famous for its exhibitions of international contemporary art. In the
course of thirty years, the museum has presented art and artists from Richard Long
and Daniel Buren to many representatives of the Fluxus movement, from Yoko Ono to
Geoffrey Hendricks. Featured artists in the 21st century have included Janet Cardiff,
Aernout Mik and Jane and Louise Wilson, as well as Fiona Tan, Fred Sandback and
Mischa Kuball.
Behind the development of the museum’s profile is the pioneer of Finnish design,
applied arts and modernism, Professor Maire Gullichsen (1907–1990). The basic
collection of the Pori Art Museum, the Maire Gullichsen Art Foundation collection,
focuses on 20th century art, in particular on Finnish post-war modernism and the
international influences on it. Honouring the spirit and tradition of our patron, Pori
Art Museum has from the start aimed to show the current trends in the visual arts.
The Pori Art Museum is a meeting place for the thoughts, ideas and discussions of
art and audiences of all ages. Starting in the nineties, the museum has also been
investigating the possibilities of art pedagogy based on contemporary art. Colour
workshops for babies and daycare groups, guided tours, lectures and publications,
as well as Internet services are all part of the long-term educational activities of the
museum. Pori Art Museum also serves as an art museum for the whole region of
Satakunta. The museum is responsible for the art research and documentation work
of the region.
Pori Art Museum is situated in the centre of town on the banks of the river Kokemäenjoki,
in an old warehouse and weigh house built in 1858 for the Customs. Designed
by province architect C.J. von Heideken and extended in 1897 by Gustav Nyström,
the large building is part of Pori’s valuable neo-renaissance riverfront. The old building
was renovated for the use as a modern art gallery by architects’ office Arkkitehdit Ky /
Kristian Gullichsen. The work was completed in 1981. In spring 2000 a new extension
was completed, situated under the old Courthouse. The archaeological excavations
carried out in connection with the building of the extension revealed an old vault. The vault
dates back to the beginning of the 17th century and is now connected with the extension.
Porin taidemuseo | Pori Art Museum, Eteläranta, 28100 Pori, www.poriartmuseum.fi, taidemuseo@pori.fi
Porin taidemuseon
mesenaattijärjestelmä
Porin taidemuseossa on vuodesta 1994 toiminut
mesenaattijärjestelmä, johon kuuluu yli 200 yritystä,
yhteisöä ja yksityishenkilöä. Mesenaatti- ja vuosikortti tarjoavat monipuolisia etuja.
Mesenaattikortti yrityksille, yhteisöille ja
yksityishenkilöille
• vapaa sisäänpääsy kalenterivuoden aikana
• vapaa sisäänpääsy yritysten ja yhdistysten
jäsenille sekä kortin haltijalle vieraineen
• näyttelyesittely vierasryhmille 50 % alennuksella
• 15 % alennus museokaupan tuotteista
• luentosalin käyttö varauksesta, max. 60 hengelle
• hinta 130 EUR
Vuosikortti yksityishenkilöille
• vapaa sisäänpääsy kalenterivuoden aikana
• 15 % alennus museokaupan tuotteista
• hinta 30 EUR
Haluan liittyä Porin taidemuseon mesenaatiksi
Lähettäkää minulle mesenaattikortti
Lähettäkää minulle vuosikortti
Nimi:
Osoite:
Postiosoite:
Puhelin:
Sähköposti:
Porin taidemuseo
Eteläranta
28100 PORI
FINLAND
Daniel & Geo Fuchs - TOYGIANTS - Batman
12.06.2015–17.01.2016 Halli, 12.06.2015–13.09.2015 VEISTOSpiha
DANIEL & GEO FUCHS: FORCES & EXPLOSIONS
Kuraattori: Pia Hovi-Assad
Forces & Explosions tarkastelee armeijaa ja sotavoimia kulttuurisena ja visuaalisena
ilmiönä, yhdistellen dokumentaarista ja fiktiivistä materiaalia ja mediakuvastoa. Osassa sarjaa nähdään valokuvia hävittäjistä ja taistelulentokoneista epätodennäköisissä
ja mahdottomissa tilanteissa ja paikoissa, läpitunkemattomissa metsissä, autiomaissa
tai pysäköityinä eriskummallisesti kaupunkiympäristöön.
Toisen osan sarjaa muodostavat lavastetut kohtaukset, joissa esiintyy sotilaita, armeijan
helikoptereita oudoissa maisemissa, kranaatteja ja pommeja sijoiteltuina asetelmiksi kuin
värikkäät karamellit. Ensi vilkaisulla kuvat näyttävät houkuttelevilta, mutta lähemmässä
tarkastelussa niistä huokuu jotain häiritsevää ja uhkaavaa. Räjähdyksiä esittävistä kuvista
välittyy aineen muodonmuutoksessa vapautuva voima ja energia. Videoteoksissa nähdään mm. sotaharjoituksia sekä sotilaiden kasarmeilla kuvaamaa materiaalia.
12 June 2015 – 17 January 2016 Hall
12 June 2015 – 13 September 2015 Sculpture Garden
DANIEL & GEO FUCHS: FORCES & EXPLOSIONS
Curated by Pia Hovi-Assad
The photographic series “Forces” by the artist duo Daniel and Geo Fuchs investigates
the phenomenon of military and armed forces. One part of the series consists of
photographs of fighters and combat aircrafts in unlikely or improbable situations and
locations, impenetrable forests, deserts or impossibly parked in urban environments.
The other part of the series comprises staged scenes that feature soldiers, army
helicopters in intriguing landscapes, grenades and bombs positioned like colorful
sweets. The pictures present an appealing surface at first glance, but on closer look
there is something disturbing and threatening about them. The pictures of explosions
have a striking presence, they exude strength and energy released through a
transformation of material.