Työelämän tutkimuspäivät 5.–6.11.2015 Työryhmä: Työhyvinvoinnin kehittävä tutkimus Sirpa Mertala Kuntoutussäätiö [email protected] YTY – Kehittävää toimintatutkimusta psykiatrisissa asumispalveluissa Avainsanat: yhteisöllinen työhyvinvointi, työnohjaus, psykiatrinen asumispalvelu, toimintatutkimus, tutkimusmenetelmät 1. Johdanto: Tavoitteena työnohjauksen tukemaa työhyvinvointia psykiatrisissa asumispalveluissa Yhteisöllinen työhyvinvointimalli (YTY) -hankkeessa kehitetään ja tutkitaan työnohjauksen roolia työyhteisön hyvinvoinnin edistämisessä kolmessa psykiatrisia asumispalveluita tuottavassa organisaatiossa. Hanketta rahoittaa Työsuojelurahasto (päärahoitus) ja Raha-automaattiyhdistys. Organisaatioiden johdon, esimiesten, työntekijöiden ja työnohjaajien kanssa tutkitaan yhdessä, miten työnohjausta tulee kehittää, jotta asioita voidaan tehdä yhdessä paremmin. Kiinnostuksen ytimessä tässä tutkimuksessa ovat työntekijöiden käsitykset ja kokemukset työnohjauksesta ja sen vaikutuksista. Psykiatristen asumispalveluiden työ on erityisen kuormittavaa mielenterveystyötä (esim. Kärkkäinen 2013, Koski 2007, Virtanen ym. 2012, Laine ym. 2011). Tutkimusorganisaatioissa on panostettu työhyvinvoinnin edistämiseen monin eri tavoin. YTY-tutkimuksessa rajaudutaan kuitenkin työnohjauksen tutkimiseen, sillä työnohjausta on tutkittu yllättävän vähän, kun ottaa huomioon siihen käytettävät taloudelliset panostukset. Kyseessä on kehittävä toimintatutkimus, jossa kukin organisaatio on asettanut omat kehittämistehtävänsä. Olennaista on, että käytännöissä toimivat ihmiset ovat mukana tutkimuskumppaneina (mm. Reason 2002; Heron & Reason 1995; 2006). Kehittämistehtävissä ollaan kiinnostuneita muun muassa: millainen malli tuottaa mahdollisimman optimaalisen työnohjauksen työyhteisön hyvinvoinnin ja psykologisen pääoman lisääntymisen näkökulmasta? Miten koordinoidaan yhdessä, jotta organisaation strategiset tavoitteet tulevat työyhteisön kehittämiseen mukaan? Kehittämistehtävien kautta etsitään vastauksia kaikille yhteisen kysymykseen: miten reflektoiva, työnohjauksen tukema yhteisöllinen työhyvinvointi rakentuu osana työyhteisön arkea? Hankkeen aikana tutkitaan yhdessä, mikä on mielenterveyspalveluissa työnohjauksen lisäarvo organisaation perustehtävälle, työnohjattaville itselleen, työyhteisölle ja asiakkaille, ja miten arvoa saadaan lisää yhteiseksi hyväksi. Tutkimus- ja kehittämishankkeessa käytävä vuoropuhelu on väistämättä rikasta ja moninäkökulmaista. Tutkijan ja kehittäjän tehtävänä on toimia kehittämisen fasilitaattorina kolmessa organisaatiossa siten, että monet näkökulmat palvelisivat reflektiivisesti toisiaan (ihmiset oppivat yhdessä). Tässä prosessissa tuotetaan jatkuvaa tietoa suoraan käytäntöjen kehittämiseksi. Tutkimuksen on kuitenkin luotava synteesi, jotain yleistä, yhteiskuntaa kiinnostavaa kehittämisen prosessista. Tämä Työelämän tutkimuspäivien esitys tuo keskusteltavaksi metodologisia haasteita ja mahdollisuuksia tutkimuksen ja kehittämisen yhdistämisessä. 1 2. Työnohjauksen tutkimuksen tarve ja tutkimuskohteen olemus Suomen työnohjaajat ry:n määritelmän mukaan työnohjaus on työhön, työyhteisöön ja omaan työrooliin liittyvien kysymysten, kokemusten ja tunteiden yhdessä tulkitsemista ja jäsentämistä. Työnohjattava pohtii työnohjauksessa omaa suhdettaan työhönsä. Työnohjaus auttaa jaksamaan työssä ja pysymään työkykyisenä. (Ks. www.suomentyonohjaajat.fi) Sosiaali- ja terveysministeriön (2007, 27) mielenterveyskuntoutujien asumispalveluja koskevien kehittämissuositusten mukaisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa toimivan henkilöstön tulee osallistua säännöllisesti työnohjaukseen. Tämä vahvistaa käsitystä, että työnohjaus osana muuta henkilöstön tukemista on asiakastyön laatuun ja henkilöstön jaksamiseen vaikuttava toimintatapa. Kiinnostavaa on kuitenkin se, että työyhteisöissä on haasteellista suoraan osoittaa työnohjauksen vaikuttavuutta, mikä työnohjauksessa on olennaisinta, ja millä tavalla työnohjaus olisi parhaiten sekä työtekijän, työyhteisön että johtamisen hyödyksi. Työnohjauksen tulisi rakentua organisaation ydintehtävän ympärille ja sitä tukemaan. Tämä saattaa työnohjauksen prosessissa monista syistä hämärtyä. (ks. esim. Kärkkäinen 2013 työnohjauksen vääristymistä). Laissa tai asetuksessa ei määritellä, millaista ja miten järjestettyä työnohjauksen tulisi olla. (Ajantasainen lainsäädäntö 2014 ja Kärkkäinen 2013, 1). Työnohjaus toteutuu mielenterveyspalveluita tuottavissa organisaatioissa ohuesti lain edellyttämänä (mielenterveyslaki 14.12.1990/1116, 4§) ja – asetus (21.12.1990/1247), mutta sisällöllisesti ja toimintakäytännöiltään monimuotoisesti. Monimuotoisuus voi olla yhtäältä haaste organisaation sisäisen työnohjauksen osuvuudelle. Toisaalta monimuotoisuus voi mahdollistaa erilaiset työnohjauksen tarpeet ja tavoitteet. Työnohjauksen halutuista vaikutuksista voi olla erilaisia odotuksia organisaation sisällä. Siksi on tärkeää, että organisaatiossa määritellään, mitä työnohjaukselta odotetaan. Työnohjaussopimuksen laatimisen yhteydessä käydään esimiehen kanssa keskustelu työnohjauksen tavoitteista. Työntekijöiden työnohjauksen tarve ja odotukset voivat olla ristiriidassa näiden tavoitteiden kanssa. Työnohjaus on kuitenkin olennainen työväline arvioida uudelleen arkityön sujuvuutta ja häiriöitä, työssä herääviä tunteita ja omaa ammatillisuutta sekä kytkeä oma työ organisaation kokonaisuuteen. (ks. Heroja ym. 2014, esim. Koivu 2014, 111; Koivu 2013.) Työnohjaus on yksi potentiaalinen tila, jossa työntekijöille tarjotaan mahdollisuus kertoa omista kokemuksista ja tuoda omaa ymmärrystä näkyväksi. Työnohjaus voi parhaimmillaan olla yksi organisaation tarjoama mahdollistava rakenne dialogisen työyhteisön ja organisaation edistämiseksi (ks. Koski 2007, 42). Työnohjaajilla on monia viitekehyksiä, jotka vaikuttavat työskentelytapaan työnohjauksessa (Kärkkäinen 2013, 22.) Viitekehykset eivät kuitenkaan kerro työnohjauksesta koko totuutta. Työnohjaajan omalla ihmiskäsityksellä, persoonalla ja kokemuksella on oma merkityksensä työnohjauksessa tapahtuvaan vuorovaikutukseen. YTY-tutkimuksessa ei tutkita työnohjaajan erilaisia viitekehyksiä tai työnohjaajan lähestymistapojen tai persoonan vaikutusta työnohjausprosessiin. Keskiössä ovat sen sijaan työntekijöiden ja myös esimiesten odotukset, käsitykset ja koetut vaikutukset. Työnohjauksesta on vain vähän tutkimusta (ks. esim. Heroja ym. 2014, Kärkkäinen 2013). Työnohjauksen menetelmistä on jonkin verran kansainvälistä tutkimusta. 2 3. Tutkimusasetelma, menetelmät – mistä ja miten? Tutkimuksessa kerätään sekä määrällistä että laadullista aineistoa. Työyhteisöjen työnohjausprosesseja seurataan noin 9 kuukauden ajan useilla aineistoilla. Alkutilannetta on kartoitettu muun muassa webropol-kyselyllä (syyskuu 2015) koko henkilöstölle (N=n.300) ja esimiesten haastatteluilla. Organisaatioissa on valittu seurattavat työnohjausprosessit, joita on yhteensä neljä. Näihin osallistuvat henkilöt kirjoittavat kokemuksensa välittömästi työnohjausistuntojen jälkeen avokysymyksin ohjattuun päiväkirjaan. Wainwright (2010) on kehittänyt LASS-mittariston, jonka avulla voi helposti seurata työnohjausprosessissa tapahtuvaa muutosta ja samalla parantaa työnohjausistunnoista saatavaa hyötyä. Leeds Alliance in Supervision Scale (LASS) on kvantitatiivinen mittari. Päiväkirja sisältää LASS-mittarit koetun hyödyn, ryhmän keskinäisen ymmärryksen, työnohjaajan ja ryhmän välisen ymmärryksen sekä istunnon tavoitteellisuuden osalta. Aineistoja käsitellään organisaatioiden kehittämiskokouksissa, yhteisissä tutkimuskokouksissa sekä välituloksia jalostetaan työnohjattaville järjestettävissä työpajoissa. Erityisesti työpajoissa harjoitellaan dialogista ja reflektoivaa työtapaa. Tutkimus- ja kehittämiskokonaisuudessa viritetään myönteistä toiminta- ja ajattelutapaa (positiivinen psykologia mm. Manka, Larjovuori & Heikkilä-Tammi 2014; Luthans, Youssef & Avolio 2007), jossa haetaan jaettua ymmärrystä työyhteisön kokonaisuudesta. Työnohjaus sinänsä sisältää myönteisen kehittämispyrkimyksen ohjauksen viitekehyksestä riippumatta. 4. Toimintatutkimus ja työnohjaus: Havaintoja metodologisista haasteista ja mahdollisuuksista Metodologialla tarkoitan tässä keinoja, joilla tieteellistä tietoa tavoitellaan ja perustellaan ja myöskin näistä syntyvän tiedon luonnetta. Kehittämistyön ja tutkimuksen yhdistämisessä on metodologisia haasteita monissa kohdissa. Kehittämistyö tulee ensin. Tämä on lupaus kumppaniorganisaatioille. Järjestys näkyy esimerkiksi edellä kuvaamassani aineiston analysointitavassa. Kuvaan kehittämisprosessin, joka on tutkimusanalyysistä erillinen. Toki aineistot analysoidaan myös tieteellisin menetelmin. Kyselyn tulokset siirretään Webropolista SPSS:ään analysoitaviksi kvantitatiivisen aineiston osalta. Runsas laadullinen aineisto saadaan osin valmiiksi litteroituna webropolista ja siitä etsitään tihentymiä, ilmiötason esiintymiä. Toimintatutkimukselle on tyypillistä käytännöllisyys, pyrkimys ratkaista ongelmia, tutkijan ja tutkittavien yhteistyö ja monen toimijan aktiivinen osallistuminen tutkimusprosessiin. Pyritään myös muuttamaan tai kehittämään erilaisia asiaintiloja. Käytännöissä toimivien ihmisten ajatukset ovat olennaisia kehittämistyön johtopäätösten tekemisessä. He ovat tutkimuskumppaneita. (ks. Reason 2002; Heron & Reason 1995; 2006.) Jotta yhteiskehittäminen onnistuisi, myös tutkimuksen toteutuksen on oltava osallistava, toimintaorientoitunut ja kokemuksellinen. Käytännön kehittämiskysymykset ja kehittämisen tarpeet ovat arjen makuisia, moninaisia kulmia esiin tuovia, organisaatio- ja yksikkökohtaisia. Kehittämiskysymykset nousevat arjen työstä ja kehittäminen tapahtuu työssä. Tiedon tarve nousee käytännön tarpeista. Tieto, joka kehittämistyön tuloksena syntyy, on tietoa vasta, jos sillä on konkreettinen merkitys kehittämisnäkökulmasta. Kyseessä on kuitenkin myös tutkimus, jossa tuotetaan aineistoa (dataa, informaatiota informanteilta) ja sen pohjalta uutta tutkimuksellista tietoa. Työnohjauksen tavoitteena on tukea organisaation, työyhteisön ja työntekijöiden perustehtävää, josta on kuitenkin eri keskusteluissa hankkeessa herännyt pohdintaa: Ymmär3 retäänkö tehtävä eri tavoin, tehdäänkö perustehtävää eri tavoin? Miten eri työkulttuurit, käsitykset ja toiveet vaikuttavat siihen, miten työnohjaustilanteissa keskustellaan. Mikä on työnohjauksen tarkoitus ja käsitykset siitä? Mitä työohjauksen vaikuttavuudella tarkoitetaan ja tavoitellaan? Näistä kysymyksistä muodostuu kehittämistyölle ja tutkimukselle kiinnostava tehtävä ja syntyy rikas ja monikulmainen aineisto. Aineistojen analyysi ja käsittely etenee kehittämisen ja tutkimisen prosesseissa hieman eri teitä. Tutkimuksen tiedonintressit voivat olla vaikkapa uuden ja ajantasaisen tiedon tuottamisen kontribuutio alueelle, josta on vähän tutkimusta, mutta perusteltu tiedon tarve. Tämä tieto tavoittelee laajempaa yleisöä kuin kehitettävät työympäristöt. Siksi syntyvän tiedon analysoimiseksi tarvittaisiin tila ja aika tutkimukselle kehittämistyön ulkopuolella. Hankkeissa nämä eivät helposti mahdollistu (taloudellisuus ja tehokkuus, vähässä ajassa paljon). Tutkimuksellisesta näkökulmasta nousee tiedon tarpeen ja luonteen lisäksi myös eettisiä kysymyksiä. Eettiset kysymykset ovat melko perinteisiä informanttien tai tutkimuskumppaneiden kokemusten ja käsitysten tulkintaan liittyviä (mm. Tontti 2005) tutkimuseettisiä kysymyksiä. Tutkija on kehittämistyöhön nähden ulkopuolinen, joka tuottaa kehittämistyöhön käytännön tietoa ja hankkii samanaikaisesti tutkimusaineistoa. On ratkaistava muun muassa millaisella tavalla moniäänisistä ja – kulmaisista asioista keskustellaan organisaatioiden eri tasoilla, ja miten aineistosta nousseet ehkä helpostikin henkilöittäin tunnistettavat asiat tuodaan kehittämisfoorumille tutkittavina ilmiöinä. Kehittämisen ja tutkimisen kieli on helposti toisiinsa nähden erilaista, mutta niiden tulisi kommunikoida keskenään. Tutkimus- ja kehittämiskysymysten moninaisuus kääntyy kuitenkin mahdollisuuksiksi. On mahdollisuus löytää uusia näkökulmia kehittämistyössä tutkimuskumppaneiden arjen käytännöissä, käydä kiinnostavia keskusteluja, joiden avulla voidaan avata luultua tietämiseksi ja harjoitella hankkeen aikana lisää asioiden puheeksi ottamista avoimesti ja turvallisesti, lisätä luottamusta itseen ja muihin työyhteisössä. Moninaisuudesta syntyy rikas aineisto, jota ihmetellään yhteisillä foorumeilla sekä kehitetään ratkaisuja yhdessä. Haaste ei ole niinkään kehittämistyössä, vaikka sekin on runsas prosessi. Kehittämistyö soljuu arjen mittaisesti eteenpäin. Haaste on metodologisesti, tutkimuksellisissa rajauksissa, systemaattisuuden säilyttämisessä, näkökulmien tasapuolisessa huomioon ottamisessa ja aikataulussa. Kuitenkin myös tieteellisen tiedon tuottamisen tavat ovat muuttumassa ja muuttuneet. Ehkä tulevaisuudessa pätevän tiedon ei tarvitsekaan päätyä tutkimusraporttiin, vaan prosessissa syntynyt voi kehkeytyä tiedoksi ”matkan varrella” ja levittäytyä epälineaarisesti uudeksi tiedoksi ilman, että sitä kokonaisuutena saadaan kiinnitettyä yksiin kansiin. Kirjallisuus Ajantasainen lainsäädäntö Finlex (2014) Mielenterveyslaki. (14.12.1990/1116) ja Mielenterveysasetus (21.12.1990/1247). www.finlex.fi Luettu 6.10.2014. Heroja, T., Koski, A., Seppälä, P., Säntti, R. & Wallin, A. (toim.) (2014) Parempaa työelämää tekemässä. Tutkiva ote työnohjaukseen. Tallinna: United Press Heron, J. & Reason, P. (1995) The Practice of Co-operative Inquiry: Research with rather than on people. Teoksessa R. Harre, J. Smith, & L. Van Langenhove (toim.), Rethinking Methods in Psychology, 122–142. London: Sage. (1995). http://www.peterreason.eu/Papers/Handbook_Co-operative_Inquiry.pdf. Luettu 5.8.2015. Heron, J. & Reason, P. (2006) The Practice of Co-Operative Inquiry: Research with rather than on people. Teoksessa: P. Reason, & H. Bradbury (toim.). Handbook of Action Research. The Concise Paperback Edition. London: Sage. 144–154. 4 Koivu, A. (2013) Clinical Supervision and Well-being at Work, a Four-year Follow-up Study on Female Hospital Nurses. University of Eastern Finland, Faculty of Health Sciences. Publications of Eastern Finland. Dissertations in Health Sciences 175. Koivu, A. (2014)Työnohjauksen vaikutukset työhyvinvointiin. Teoksessa T. Heroja, A. Koski, P. Seppälä, R. Säntti, & A. Wallin (toim.) (2014) Parempaa työelämää tekemässä. Tutkiva ote työnohjaukseen. Tallinna: United Press. 109–120. Koski, A. (2007) Työn eetoksena hyvä elämä tehostetun palveluasumisyksikössä – uutta moniammatillista työyhteisöä rakentamassa. Acta Electronica Universitatis Tamperensis 644. http://acta.uta.fi Luettu 5.1.2015. Kärkkäinen, M.-L. (2013) Työnohjaus psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. Laadullinen haastattelututkimus. Hoitotieteen laitos. Terveystieteiden tiedekunta. ItäSuomen yliopisto. Kuopio. http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-11803/urn_isbn_978-952-61-1180-3.pdf. Luettu 6.10.2014. Laine, M., Kokkinen, L., Kaarlela-Tuomaala, A., Valtanen, E., Elovainio, M., Keinänen, M. & Suomi, R. (2011) Sosiaali- ja terveysalan työolot 2010. Kahden vuosikymmenen kehityskulku. Työterveyslaitos. Helsinki. Luthans, F., Youssef, C.M., & Avolio, B.J. (2007) Psychological capital. New York: Oxford University Press. Manka, M.-L., Larjovuori, R.-L. & Heikkilä-Tammi, K. (2014) Voimavarat käyttöön – miten kehittää psykologista pääomaa? Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulun Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos. Kuntoutussäätiö. Sosiaali- ja terveysministeriö. Euroopan sosiaalirahasto. Reason, P. (2002) The Practice of Co-Operative Inguiry. Systemic Practice and Action Research. Vol 15. No. 3. June 2002. 169–176. [online] http://www.peterreason.eu/Papers/CI_SprecialIssue/Editorial.pdf. Luettu 8.10.2015 Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja (2007) Asumista ja kuntoutusta. Mielenterveyskuntoutujien asumispalveluja koskeva kehittämissuositus. 2007:13. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Tontti, J. (toim.) (2005) Tulkinnasta toiseen: Esseitä hermeneutiikasta. Tampere: Vastapaino. Wainwright, N. A. (2010) The Development of the Leeds Alliance in Supervision Scale (LASS): A Brief Sessional Measure of the Supervisory Alliance. http://etheses.whiterose.ac.uk/1118/1/Nigel_Antony_Wainwright_DClinCsychol_TH ESIS_2010_.pdf. Luettu 13.8.2015. Virtanen M., Vahtera J., Batty G. D., Tuisku K., Oksanen T., Elovainio, M., Ahola K., Pentti J., Salo P., Vartti A.-M., Kivimäki M. (2012) Health risk behaviors and morbidity among hospital staff − comparison across hospital ward medical specialties in a study of 21 Finnish hospitals. Scandinavian Journal of Work, Environment & Health 2012, 38 (3), 228–237. 5
© Copyright 2024