Työnohjauksen monimuotoisuus kansainvälisestä
Teemana TUTKIMUS Kristiina Hyrkäs Työnohjauksen monimuotoisuus kansainvälisestä näkökulmasta Suomalaisella työnohjauksella on oma pitkä kehityshistoriansa, ja toimintana se on vakiintunut erilaisiin terveydenhuollon organisaatioihin 1980–1990-luvuilla. Työnohjauksen kehittämisen kannalta on tärkeää, että maassamme aletaan kiinnittää entistä enemmän huomiota kansainväliseen kirjallisuuteen ja tutkimukseen, toteaa Center for Nursing Research & Quality’n johtaja Kristiina Hyrkäs USA:sta. Artikkelissa keskitytään ajankohtaisiin kysymyksiin, joista työnohjaajat sekä tämän aihepiirin tutkijat ja kouluttajat eri puolilta maailmaa ovat kirjoittaneet työnohjauksen käsikirjassa1. Artikkeli perustuu esitykseen Turun työnohjauskonferenssissa 10.6.2010. 1) Cutcliffe J., Hyrkäs K & Fowler J. (eds.) (2010) Routledge Handbook of Clinical Supervision. (In press) London, UK. 4 3 / 2010 Työnohjauksen käsite ja määritelmät Suomalainen työnohjaaja ei todennäköisesti hämmästy kuullessaan, että kansainvälisessä kirjallisuudessa keskustellaan jatkuvasti työnohjauksen käsitteestä ja sen määritelmistä. Tämä näyttää olevan tutkijoiden, kouluttajien ja työnohjaajien kiinnostuksen kohde kautta aikojen. Kansainvälisen kirjallisuuden pohjalta on kuitenkin mahdollista tehdä mielenkiintoinen havainto: käsitteen ja sen määritelmien tarkastelu on selkeästi erilaista riippuen työnohjaustoiminnan kehitysvaiheesta. Kun työnohjaus ja sen koulutus on alkuvaiheessa, painottuvat yritykset hyvin tarkkoihin määritelmiin, perustelujen etsimiseen ja rajanvetoon ‘mitä työnohjaus on tai ei ole’. Työnohjaustoiminnan, sen tutkimuksen ja systemaattisen arvioinnin vakiintumisen myötä kiinnostus käsitteeseen ja sen määritelmiin ei katoa, mutta nämä muuttuvat tieteellisemmäksi. Käsitteen tutkimusta ja systemaattista analysointia on jo tehty jonkin aikaa Euroopassa (Lyth 2000, Tveitin 2005). Kirjallisuuden pohjalta voi kuitenkin todeta, ettei konsensusta tai universaalisti hyväksyttyä käsitteen määritelmää ole olemassa. Työnohjauksen teoriat ja mallit Kansainvälisessä kirjallisuudessa kuvataan useita erilaisia työnohjauksessa hyödynnettyjä teorioita. Mielenkiintoista on havaita, että suurin osa työnohjauksen viitekehyksistä soveltaa edelleen psykoterapiasta (98%) lähtöisin olevia teorioita (Veerham 2002). Uusimmissa tutkimuksissa alkaa kuitenkin nousta yhä selkeämmin esiin kiinnostus ja tarve soveltaa esim. hoitotyön teorioita työnohjauksen (esim. Arvidsson & Fridlund 2005, Berg & Kisthinios 2007). Kirjallisuudessa kuvatut työnohjauksen mallit näyttävät aluksi melko samankaltaisilta, mutta niiden lähempi tarkastelu osoittaa näkökulmat hyvinkin erilaisiksi. Yhtä määri- telmää, konsensusta tai yleisesti hyväksyttyä mallia ei ole olemassa (Barriball et al. 2004). Kirjallisuudessa nousevat usein esiin: (1) Heronin, (2) Proctorin ja (3) Severinssonin käsitteelliset mallit. Kyseiset mallit koostuvat työnohjauksen erilaisista teoreettisista ydinkäsitteistä ja näitä voidaan helposti käyttää: 1. toiminnan jäsentämiseen, reflektointiin ja analysointiin; 2. ongelmien ratkaisuun; 3. toiminnan suunnitteluun sekä 4. käytännöstä oppimiseen. Käsitteellisten mallien empiirinen tutkimus on vielä alkuvaiheessaan. Työnohjaajan ohjaustyyli ja hyvän ohjaajan ominaisuudet Ohjaustyylistä ja hyvän ohjaajan ominaisuuksista on puhuttu paljon eri yhteyksissä, mutta useimmiten keskustelu on pohjautunut yleisiin mielipiteisiin ja käsityksiin. Aiheesta löytyy kansainvälisessä kirjallisuudessa useita empiirisiä tutkimuksia. Ohjaustyyliä ja hyvän ohjaajan ominaisuuksia pidetään tärkeinä tutkimuksen kohteina, koska nämä ovat yhteydessä ohjauksen tuloksiin (esim. Sloan & Watson 2001, Sloan 2005, Berggren & Severinsson 2006). Nykyään on olemassa selkeää tutkimuksellista näyttöä mm. hyvän työnohjaajan ominaispiirteistä (esim. Sloan 2005). Hyvä työnohjaaja luo luottamuksellisen ja tukea antavan suhteen työnohjattavaan, on sitoutunut ja hyvä kuuntelija. Tutkimus on myös osoittanut, mitkä työnohjausprosessin ominaispiirteet ovat tärkeitä erityisesti alkuvaiheessa (Sloan 2005). Lisäksi tiedetään, että esimerkiksi vastarinta on työnohjauksen alussa sitä vähäisempää mitä selkeämpi, avoimempi ja yhteistyöpainotteisempi työnohjausprosessi on alkuvaiheessaan ollut (Cotrell 2002). Arvidsson ja Fridlund (2005) ovat osoittaneet, miten tärkeää työnohjausprosessin kannalta on työnohjaajan tietoisuus vahvuuksistaan ja heikkouksistaan sekä mahdollisuus omaan ohjaukseen. 3 / 2010 5 Teemana TUTKIMUS Eettiset kysymykset Kansainvälisessä kirjallisuudessa työnohjauksen eettiset ja moraaliset kysymykset ovat alkaneet nousta entistä enemmän keskustelun kohteeksi. On mahdollista väittää, että lähes jokaiseen työnohjauksessa käsiteltävään aiheeseen sisältyy eettinen dimensio. Useimmiten tämä edellyttää myös jonkinlaista analysointia, reflektointia ja ratkaisua (esim. Lyth 2000). Työnohjaajan ja ohjattavan moraalisia velvollisuuksia (Begat & Severinsson 2001, Severinsson 2001) ja työnohjauksen eettisiä ydinkysymyksiä tutkittu muun muassa Ruotsissa (Berggren et al. 2005). Mielenkiintoista tietoa on jo tällä hetkellä esimerkiksi siitä, mitä on ‘hyvä hoito’ ja tähän liittyvä päätöksenteko/-tyylit työnohjauksen näkökulmasta (Magnusson et al. 2002, Berggren & Severinsson 2006). Vaikuttavuustutkimus Työnohjauksen monimuotoisuus näkyy mielenkiintoisella tavalla alan vaikuttavuustutkimuksessa. Keskeisiä kiinnostuksen kohteita ovat viime vuosina olleet esimerkiksi: • työryhmät/teamit ja hoidon laatu (Hyrkäs & Paunonen-Ilmonen, 2001) • moniammatilliseen työnohjaukseen vaikuttavat tekijät työnohjaajien näkokulmasta (Hyrkäs et al. 2002) • taidot ja osaaaminen (competencies) (esim. Arvidsson et al. 2000, Pettifer & Clouder 2008) • vaikutukset päätöksentekoon; turvallisuuteen (safety & security) (esim. Magnusson et al.) • vaikutukset hoidon laatuun; stressi/ burnout, taidot ja työtyytyväisyys (esim. Hyrkäs et al. 2006, Edwards et al. 2006) Työnohjauksen vaikuttavuustutkimus on hyvin haasteellista. Merkittävä haaste on tutkimuksen konteksti. Kansainvälisestä näkökulmasta on selvää, että työnohjaajien koulutuksissa on erittäin suuria eroja, ja työn6 3 / 2010 ohjausta toteutetaan hyvin monella eri tavalla. Myös työnohjattavien taustalähtökohdat ovat erilaisia: joissakin maissa (esim. Britannia) ohjattaville tarjotaan koulutusta ennen työnohjauksen alkua. Työnohjaus on saattanut myös sisältyä opetussuunnitelmaan jo koulutuksen aikana (esim. Suomi ja Ruotsi). Vaikuttavuuden tutkimisen haasteellisuutta lisää edelleen se, että työnohjauksen arviointiin ei vielä tällä hetkellä systemaattisesti käytetä esim. Manchester Clinical Supervision Scale (MMCS) -lomakkeen kaltaisia luotettavia – validoituja ja standardoituja – evaluaatiomenetelmiä tai mittareita. Konteksti Työnohjauksen monimuotoisuus nousee esiin mielenkiintoisella tavalla tarkasteltaessa työnohjausta eri toimintaympäristöissä. Useita laajoja tutkimuksia on tehty muun muassa psykiatrisessa ja mielenterveystyön kontekstissa (esim. Britanniassa ja Irlannissa). Tutkimukset seuraavissa ympäristöissä ovat lisäksi tuottaneet mielenkiintoista tietoa: • perusterveydenhuolto (Cutcliffe & McFeely, 2002) • avoterveydenhuolto (Williams et al. 2005, Abbott et al. 2006) • erilaiset erikoisalat kuten: urologinen hoitotyö (esim. Kilcullen 2007), neurologinen hoitotyö (Turner 2005); neuvolat/terveydenhoitajat (Tveiten & Severinsson 2006); vanhusten hoito (Eriksson & Fagerberg 2008) • hoitotyön hallinto: johtajat (SirolaKarvinen & Hyrkäs 2006, 2008) Yhteenvetoa ja keskeisiä ajatuksia Olen tässä artikkelissa kuvaillut lyhyesti työnohjausta ja sen monimuotoisuutta kansainvälisten tutkimusten näkökulmasta. Artikkeliin kootut esimerkit tulevat muun muassa Britanniasta, Ruotsista, Norjasta, Australiasta ja Suomesta. Työnohjaus on tällä hetkellä nope- asti kehittymässä myös Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Uudessa Seelannissa. Työnohjauksen monimuotoisuus on nähtävissä käsitteen ja sen määritelmien, teorioiden ja mallien, hyvän ohjaajan ominaisuuksien ja ohjaustyylien, eettisten kysymysten, vaikuttavuustutkimusten ja kontekstien näkökulmista. Näkökulmat nousivat esiin uuden kirjamme kokoamis- ja editointivaiheessa (Cutcliffe et al. 2010). Työnohjauksen tarve ja sisältö ovat tällä hetkellä nopeasti muuttumassa. Tärkeää onkin, että työnohjauksen kehittämisen painopistealue on yhä selkeämmin suunnattu tutkimustietoon perustuvaan toimintaan (Evidence Based Practice). Kehittämisen tärkeitä painopisteitä ovat myös systemaattinen evaluointi ja kustannus–hyöty-suhteiden arviointi sekä työnohjauksen sisällölliset kysymykset – esimerkiksi, miten parhaiten tuetaan työnohjattavia, kun heidän potilaansa ikääntyvät ja terveysongelmat monimutkaistuvat. Tarvitaan myös työnohjauksen uusien menetelmien ja muotojen kokeilua uusien sukupolvien (generations X, Y ja Z) hakeutuessa työnohjaukseen. Haluaisin myös nostaa pohdittavaksi, miten työnohjaajien koulutus ja taitojen päivittäminen vastaavat näihin tulevaisuuden haasteisiin. 3/10-numeron lähteet osoitteessa: www.suomentyonohjaajat.fi/osviitta/ Kristiina Hyrkäs PhD, LicNSc, MNSc, RN Director, Center for Nursing Research & Quality Outcomes, Maine Medical Center, Portland, ME, USA Adjunct Professor, University of Southern Maine Editor, Journal of Nursing Management E-mail: [email protected] 3 / 2010 7
© Copyright 2024