vene koepurjehtii / saare 38

vene koepurjehtii / saare 38
Tyylikäs ja tukeva
Saarenmaalla osataan tehdä veneitä: mitä ei osattu
perinteisesti, opittiin suomalaisilta ja ruotsalaisilta.
teksti Kari Wilén / kuvat arto WiiKari / testiavustus tom Finell
s
at
o
o
k
vid
26 vene 3 / 2012
e
venenetti.fi
S
aare 38 on ensisilmäyksellä perinteisen matkapurren näköinen: keularanka on kalteva, varalaita maltillinen ja runko sopusuhtainen. Vene
on suhteellisen solakka, etenkin peräosasta. Tällä suunnittelija on tavoitellut hyvää tasapainoa veneen purjehtiessa kallistuneena.
Saare 38 ilmentää vahvasti pohjoismaista
matkapursisuuntausta. Se puree myös KeskiEuroopassa, missä se samaistetaan korkeaan
laatuun ja merikelpoisuuteen.
Saare-malliston alullepanija on kokenut
myyntimies Stig ”Stigo” Nordblad, joka on
aina kuunnellut mielenkiinnolla asiakkaidensa mielipiteitä ja seurannut konseptoinnissa
heidän mieltymyksiään. Hän kutsuu Saarepaatteja ”ukkoraasereiksi”, joissa yhdisty Saare Paat. on rakentanut veneitä Nasvassa vuodesta 1991 alkaen. Suomessa veistämö tunnettiin
aikaisemmin puuvenevalmistuksestaan, mutta Finngulf Yachtsin
kanssa aloitetun yhteistyön myötä
se siirtyi lujitemuoviaikaan. Veistämöllä tehtiin alihankintana runsaat
sata Finngulfia.
2008 esiteltiin ensimmäinen
oma pursi, Saare 41. Taustahenkilöt olivat samat kuin Finngulfissa: aloitteen tekijä Stig Nordblad
ja suunnittelija Kamu Stråhlmann.
Neljäykkösiä tehdään nyt sekä keski- että peräavotilalla.
Saare 38 esiteltiin vuosi sitten
Helsingin venenäyttelyssä. Vuodessa niitä on toimitettu kuusi ja
muutama on vielä tuotannossa.
Seuraavaksi malliksi on paljastunut
Saare 34, joka tullee markkinoille
vuonna 2013
Genuan saa jalustettua tarpeeksi
sisään. Furlex-rulla
on upotettu kannen
alle, jolloin alaliesma tulee riittävän
lähelle kantta.
Tekniset tiedot
saare 38 (esitetiedot)
Pituus
11,40 m
Vesilinja
10,60 m
Leveys
3,66 m
Syväys
1,95 m
Uppouma
8 150 kg
Painolasti
2 950 kg
Isopurje
41,3 m2
Genua
43,9 m2
Fokka
33,3 m2
Spinaakkeri
110,0 m2
Maston korkeus
17,5 m
Apumoottori
Volvo Penta D2-40/130S
Suunnittelija
Stråhlmann Yacht Design
Valmistaja
Saare Paat AS
Valmistusmaa
Viro
Päämyyjä Blue Ocean Oy, Torsbergintie 110
10160 Degerby, puh. 0400-451 703
www.blueocean.fi
TesTiarvoT
Pituus
Vesilinja
Paino
Märkäpinta
Alkuvakavuus
Purjepinta
Jäykkyysluku RM/HM
Hinta vakiovarustein
11,40 m
10,60 m
8990 kg
33,22 m2
1 461 Nm
84,45 m2
2,07
249 800 euroa
varusTeeT ja hinnaT
• Dorade-venttiilejä
suojaava teräskehikko
toimii myös pallina ison
nostinta kiinnittäessä.
• Testiveneessä oli
sähkövinssi isopurjeen
nostinta varten. Köydet
tulevat siististi teräsputkissa vapauttimille.
• Keulaboksi on tilava
ja sen kansi varustettu
kaasujousella.
Apumoottori • Volvo Penta D2-55,55 hv
Akku
 3 kpl
Pa-säiliö
 265 l
Potkuri
 taittolapa
Vesisäiliö
 250 l
Purjeet
• isopurje, genua 6 390 euroa
Spinaakkeri
• 2 540 euroa
Spinaakkerivarustus
• 2 770 euroa
Uimaporras

Tyhjennyspumppu
 2 kpl
Sammutin
 3 kpl
WC
 vesi-WC
Septitankki
 80 l
Keitin
 uuniliesi
Kuomu

Painevesi

Lämmitin
 Eberspächer D5
Maasähkö 220 V

Rattiohjaus

Myrkkymaalaus

Kuljetusalusta
• 2 350 euroa
CE-kategoria
A (valtameri)
 vakiovaruste • lisävaruste
28 vene 3 / 2012
venenetti.fi
•Keulapurjeen
kiskot ovat niin
pitkät, että niille voi
jalustaa sekä genuan että fokan.
Tyhjennysaukot
johtavat sade- ja
roiskeveden vesilinjan alle. Hiottuja
yksityiskohtia.
•Avotila on suojai-
Uimatasolle vievät askelmat ja siellä on
käännettävä uimatikkas. Kulkuvälikössä
turkin alla on laatikko
pelastuslautalle.
nen, koska vakiona
ovat sekä tuulilasi
että kuomu.
Ohjauspylväässä on
hyvä kahva, perämiehelle saisi turkilla olla jalkatuet.
Levangin talja on
voimakas ja säätö
perämiehen
ulottuvilla.
hyvät purjehdusominaisuudet ja suorituskyky matkapurjehtijan arvostamiin mukavuuksiin ja tilankäyttöön.
Saare 38 -pursia on ensimmäisenä mallivuotena myyty Suomeen neljä kappaletta.
SutjakaSti merellä
Koepurjehtimassamme veneessä oli tavanomainen isopurje sekä genua kannen alle asennetulla Seldénin Furlex-rullalla. Ensimmäisenä testipäivänä Helsingin edustalla oli lähes tyyntä.
Nostimme silti purjeet ja lähdimme luovimaan
kevyessä, noin 3 m/s länsituulessa. Genualla varustettu vene ei mitenkään hyytynyt tässä kelissä, kiitos suuren purjealan, vaan eteni 3,4 solmun nopeudella.
Myötäisessä vauhti kuitenkin ehtyi niin, että
käynnistimme moottorin. Varsinkin täysillä
kierroksilla äänitaso oli tavallista korkeampi.
Tämä johtui ilmeisesti siitä, että testiveneessä
oli tavanomaista suurempi moottori ja suora
potkuriakseli. Potkuri on niin lähellä runkoa,
että sen paineiskut pohjaan aiheuttavat melua.
Vakiona Saaressa on purjevenevetolaite.
Seuraavana päivänä tuulta oli paremmin, välillä jopa 6–7 m/s luoteesta. Nyt gps näytti luovilla parhaimmillaan 6,4 solmua, tuulen vähän
tyyntyessäkin vielä ripauksen yli kuusi solmua.
Vene tuntui kulkevan liukkaasti.
”Veneen tuntuma oli hyvä, eikä suhteellisen
suurta painoa huomannut”, arvioi Tom Finell.
Suunnittelija Kamu Strålmann on ilmeisesti
onnistunut hyvin, olisikin mielenkiintoista kokeilla venettä kovassa tuulessa ja aallokossa.
Luovilla kiristimme genuaa sisään, kunnes
alaliesma osui vanttiin. Nousukulma oli hyvä,
mistä ansio ainakin osittain kuuluu kajuutan
katolle sijoitetuille jaluskiskoille. Jalusvaunun
paikkaa voi säätää avotilasta ja kiskot ulottuvat
niin kauaksi eteen, että niille voi jalustaa fokan
tai voimakkaasti sisään rullatun genuan; silloin
jalus pujotetaan vanttien sisäpuolelta.
Ohjaustuntuma oli kevyt ja kiitettävän herkkä. Veneessä on Jefan tanko-ohjaus ja ”kellu3 / 2012 VENE 29
vat” peräsinlaakerit. Ohjauksen välitys on
hitaanpuoleinen, 1 3/4 kierrosta ääriasennosta toiseen, joten rattia saa käyttää ahkerasti.
Välitys saisi olla hieman nopeampi.
Veneen lateraalitasapaino on hyvä. Ratissa
on luovilla painetta, parhaan nousukulman löytää helposti ja jos ratista päästää irti, nousee vene tuuleen.
Vaikka tuulta oli vain kohtalaisesti, arvioimme että Saare kantaa purjeensa hyvin. Se tuntui
rauhalliselta ja tukevalta, muttei ikävystyttävältä. Perämiehellä on hyvä näkyvyys eteen ja reunalta ulottuu hyvin rattiin. Ohjaamisen ohella
sieltä voi säätää levankia ja jalustaa isopurjetta.
Punnitsimme koepurjehdukseen alunperin
ajatellun Saare 38:n elokuun lopulla, mutta testiin syyskuussa päätyi eri yksilö. Punnituksessa
vaaka näytti reipasta ylipainoa. Vene oli runsaasti varusteltu (mm. rullamasto, pelastuslautta, keulapotkuri), mutta vaikka vähensimme varusteiden ja tankkien sisällön painon, tulos
ylitti selkeästi esitepainon. Veneessä on arviol30 vene 3 / 2012
ta 150 kiloa tiikkiä kannella, avotilassa ja kajuutan katolla, mutta se kuuluu vakiovarustukseen.
Mitatuilla arvoilla laskettuna Saaren paino/
pituusindeksi on 214, jolla vene sijoittuu keskiraskaiden pursien ryhmään. Vertailuveneistä
keveimmän, urheilullisen Finngulf 37:n, arvo on
159. Najad 380 puolestaan sijoittuu arvolla 261
raskasuppoumaisten matkapursien puolelle.
Suojainen avotila
Matkustamossa on tilaa kuudelle, eli kolmelle
hengelle per penkki. Selkänojat ovat korkeat ja
avotilaa suojaa tyylikäs tuulilasi. Siihen kiinnitetty kuomu on vakiovaruste. Peräpeilissä on uimataso, jolle pääsee helposti nostamalla kipparin
keskipenkin sivuun. Peräkaiteissa on istuimet ja
veneessä on alas käännettävät uimatikkaat.
Sivukannet ovat leveät ja vanttien ohittaminen käy vaivattomasti. Kantta kiertää kunnon
parras, johon kiinnitysknaapit on asennettu.
Köysiä hankaavia klyysejä ei siis tarvita, joten
Finellkin oli tyytyväinen. Tosin hän kaipasi
•• Sohville
mahtuu kahdeksan
istumaan mukavasti.
Salongin ilme on
pohjoismainen,
keskieurooppalainen
tyylittely on jätetty
vähemmälle.
• Pentterin tilta ja
varustelu riittävät
mitkälle matkalle.
Sen takana on ovi
ulkosäilytystilaan,
jonka voi muuttaa
lisäkajuutaksi.
Huipustaan kavennettu
masto menee kannen
läpi. Täyskokoinen
genua antaisi hyvän
kyydin kevyessä kelissä,
testiveneen pienemmällä genualla vastakäännökset käyvät
liukkaammin.
venenetti.fi
"Olisi mielenkiintOista kOkeilla
kOvassa tuulessa."
• Keulakajuutan
katossa on luukku ja
venttiili jatkuvaa tuuletusta varten.
• Peräkajuutassa
eteinen ja vuode ovat
ahtaampia kuin keulassa.
• Pesutila on hyvin
tuuletettu. Suihkutilassa
on penkki sekä ripustintanko.
3 / 2012 VENE 31
Lapioperäsimessä on ruostumaton teräsakseli.
Keulapotkurin aukko on muotoiltu siten, että
vastus on mahdollisimman pieni.
Näkyvyys on hyvä sekä
ratin takana seisten että
reunalta ajaessa.
hanskalokeroita istuinkaukaloon. Kajuutan
katolla on pitkät kaiteet.
Keulan suureen ankkurilaatikkoon mahtuu
useita lepuuttimia. Avotilan peränurkissa on syvät säilytyslaatikot ja styyrpuurin penkin alla
matala. Vastakkaisessa penkissä on iso säilytystila, johon pääsee myös salongista. Tilassa on hyllyt ja sen voi halutessa sisustaa varakajuutaksi.
Avotilan laitaan on upotettu tyhjenevä kaappi
kaasupullolle, kiitettävästi peräti kuusikiloiselle.
Seldénin 19/20-takila on tuettu kahdella saalinkiparilla ja epäjatkuvilla vanteilla. Purjehdusheloitus on erinomaisen hyvin toimiva, vinssit ja kiskot ovat Harkenin, plokit Seldéniltä.
Veneessä on sovellettu saksalainen isopurjeen
jalusjärjestelmä, jossa jalukset tulevat roiskereunojen sisällä takana oleville Harken 40 ST
-vinsseille. Keulapurjevinssit ovat numeroa
suuremmat. Kajuutan katolla on kymmenen vapautinta pikareiveille, nostimille ja purjesäädöille. Testiveneessä oli lisävarusteena yksi säh32 vene 3 / 2012
kövinssi, jolla isopurje nousi keveästi.
TuhTia mahonkia
Kajuutan kulkuaukossa on kahvat sekä ulkona
että sisällä. Aukko suljetaan kokoon taittuvalla
pleksiluukulla, joten irtoluukun säilytysongelmaa ei ole. Oviaukossa on katkaisija, josta saa sisävalon päälle silloinkin, kun päävirta on
KIITÄMME
kytketty pois.
• peräsintuntumaa
Sisällä on seisoma• suojaista
korkeus, ei kuitenistuinkaukaloa
• runsasta varustelua
kaan kahta metriä,
• asumistilojen
kuten monessa keskituuletusta
eurooppalaisessa
• viimeistelyä sisällä
matkapurressa. Saja ulkona
longin katossa on tukevat, pitkät kaiteet ja
kulku keulakajuuttaan on esteetön.
Keulassa on reilun kokoinen parivuode ja sen
alla tilava vetolaatikko. Eteinen on suuri, ja pu-
keutumista helpottaa penkki vuoteen päädyssä.
Kajuutassa on sekä ripustin- että hyllykaappi.
Pesutila on päälaipion etupuolella. Masto tulee wc-istuimen viereen, joten maston kaulaaukosta mahdollisesti vuotava vesi ei päädy
asuintiloihin. Istuimella pysyy hyvin, se on oikein päin ja viereisessä pesupöydässä on kahva.
Suihkutila on varustettu penkillä.
MoITIMME
Toinen makuuka• perävuoteen
juutta
on avotilan alla.
kapeaa päätyä
Eteinen on ahtaampi
• ohjauksen hidasta
välitystä
kuin keulassa ja vuode
• ylipainoa
etuosastaan kapea konekopan takia: nukkua
pitää hieman vinosti.
Salongin klaffipöydälle mahtuu kattaus
kuudelle. Pöydässä on pulloteline ja jalassa
kaappi. Molemmille sohville pääsee hyvin sekä
pöydän etu- että takakautta. Salongin laidoilla
venenetti.fi
Mittaustulokset
TUULenSieToKyKy
JäyKKyyS
Feeling 39
Feeling 39
Feeling 39
saare 38
saare 38
saare 38
degerö 36 ds
degerö 36 ds
degerö 36 ds
najad 380
najad 380
najad 380
hallberg-rassy 37
hallberg-rassy 37
hallberg-rassy 37
Finngulf 37
Finngulf 37
1000 1200
0,5
1400 1600 1800
nauticat 37
jäykkyysluku
1,0
1,5
2
2,5
3
2
MoMentti, joka tarvitaan kallistamaan
venettä yhden asteen verran.
Saare 38:lla on hyvä alkuvakavuus. Vertailuveneistä ainoastaan Feelingillä on
suurempi, koska sen runko on vesilinjan
kohdalta lähes 20 cm leveämpi kuin Saaren ja Najadin.
Saare 38:n jäykkyys on hyvä, koska purjeala on kohtuullinen: pienempi kuin
Najadissa, mutta samaa suuruusluokkaa
kuin Hallberg-Rassyssa ja Nauticatissa,
joissa on yli 1,5 metriä korkeampi masto.
6
6,0
Fingulf 37
5,5
Feeling 39
saare 38
hallberg-rassy 37
najad 380
nauticat 37
degerö 36 ds
ITU
5,0
4,5
4,5
8
paino/
pituus
jäykkyys/
paino
purjepinta/
paino
4,0
7
OR
nopea myötätuulessa 
EE
AN
PA
R
SK
YK
Y
ITU
OR
SU
Fingulf 37
hallberg-rassy 37saare 38
najad 380
degerö 36 ds
Feeling 39
nauticat 37
2,0
1,5
5
KoVA TUULi
3,5
2,5
4
Saaren reivikynnys tulee 8–9 m/s tuulessa. Genuaa voi reivata rullaamalla ja
isopurjeessa on yhden köyden pikareivit.
KeVyT JA KeSKiTUULi
purjepinta/
märkäpinta
3,0
3
JäykkyySluvuSta olemme laskeneet ne
todellisen tuulen nopeudet, millä purret
kallistuvat 10 ja 20 astetta.
oikaiSevan ja kallistavan
momentin suhde.
EE
800
nauticat 37
5,0
5,5
1,5
keskituuli 
Mitä ylempänä vene kaaviossa on, sitä
nopeampi se on kevyessä tuulessa. mitä
kauempana vene on oikealla, sitä nopeampi se on keskituulella.
Saare 38 pärjää ennusteen mukaan hyvin varsinaisten cruisereiden joukossa,
se on täsmälleen yhtä nopea kuin Najad
380. Sporttisempi Finngulf 37 jättää
muut vertailuveneet vanaveteensä.
AN
nauticat 37
SK
YK
Y
alkuvakavuus
(nm)
SU
Finngulf 37
PA
R
ALKUVAKAVUUS
2,0
2,5
3,0
nopea luovilla 
oikealle sijoittuva vene luovii jäykkyytensä ansiosta hyvin, korkealle sijoittuva on nopea avotuulella.
Saare 38:n ennuste on hyvä. Pahimmat
kilpailijat Najad ja Hallberg-Rassy jäävät
sen jalkoihin sekä luovilla että avotuulella. Finngulf on omaa luokkaansa reippaassakin kelissä.
MeLU dB (A)
199
80
187
54
111
179
189
199
67
226
175
188
186
202
56
185
tyhjäkäynti
Matkanopeus
täysi kaasu
avotila
57,7
70,4
78,3
Salonki Peräkajuutta nopeus/solmua käyntinopeus/rpm
58,3
63,3
69,4
73,5
7,6
2 500
76,5
84,7
8,3
3 000
vene: Saare 38 Moottori: Volvo Penta D2-55 Potkuri: 3-lapainen taittolapa
3 / 2012 VENE 33
Kaksi vaihtoehtoa
saare 38
Pituus m
11,40
Leveys m
3,66
Syväys m
1,95
Uppouma kg
8 150
Isopurje m²
41,3
Genua m²
43,9
Fokka m²
33,3
Spinaakkeri m²
110,0
Apumoottori Volvo Penta D2-40/130S
Suunnittelija Stråhlmann Yacht Design
Hallberg-rassy 37
Najad 380
11,32
3,55
1,90
7 500
36,4
41,0
32,7
114,0
Yanmar 4JH4E
German Frers
11,55
3,65
1,95
8 300
41,8
44,0
33,5
115,0
Yanmar 4JH4E
judel/vrolijk & C
Hallberg-Rassy 37
(Vene 1-2/2006)
Najad 380 (VeNe 1-2/2006)
Arvostelu
saare 38
Saare 38 on tukeva ja merikelpoinen, mutta hyvin purjehtiva matkapursi, jolla
huoletta voi lähteä suurille merille. Perinteinen mahonkisisustus on hienosti viimeistelty ja asuintilat ovat viihtyisät.
34 vene 3 / 2012
venenetti.fi
FOR THE BOATING PEOPLE
on kaapit ja kunnon reunoilla varustetut
hyllyt. Runkoikkunoita on vakiona sekä salongissa että molemmissa makuukajuutoissa,
testiveneessä kuitenkin vain peräkajuutassa.
Polttoaine- ja vesitankit on asennettu keskitetysti salongin sohvien istuimiin, veneen tasapainon kannalta parhaaseen paikkaan. Selkänojien taakse jää säilytystilaa.
Pentterissä on runsaasti sekä säilytys- että
työtilaa. Tilava kylmiö on ruostumatonta terästä kuten tankitkin. Kaksiliekkisen uunilieden
edessä on suojakaide ja merivettä varten on jalkapumppu.
Reippaan kokoinen karttapöytä on varustettu korkeilla reunoilla. Sen jalassa on kolme vetolaatikkoa ja istuimessa säilytyslokero.
Tuuletuksesta on huolehdittu esimerkillisesti. Veneessä on peräti viisi Dorade-venttiiliä, joista maston edessä olevat on suojattu teräskehikoilla. Salongissa, kajuutoissa ja pesutilassa on
kattoluukut, samoin pentterin kohdalla. Kaappien ovissa on reilun kokoiset tuuletusritilät.
Laipiot ja kalusteet ovat mahonkia, eikä materiaalivahvuuksissa ole säästetty. Viimeistely
on kaikin puolin korkeatasoista, ruuvinkantoja
ei näy ja piilossakin olevat pinnat on käsitelty.
•
•
•
•
KerrosraKennetta
Saare Paat valmistaa veneet käsin laminoimalla.
Kerrosrakenteen ytimenä on 19 millimetrin balsa, mutta pohjaosa on umpilaminaattia. Uloin
kerros on laminoitu vinyylihartsilla paremman
osmoosikestävyyden saavuttamiseksi. Myös kansirakenteiden tasopinnat ovat kerrosrakennetta.
Lyijyköli on ripustettu 14 pultilla syvän pilssikaivon jatkeeksi. Osa 24 mm vahvoista pulteista on sijoitettu rinnakkain. Lujitemuoviset pohjatukit ovat korkeat ja silmämääräisesti
arvioiden vaikuttavat vahvoilta. Laminaatissa
käytetään suunnattuja kuituja. Rustit on ankkuroitu vetotangoilla tukeviin, pitkittäisiin runkolaipioihin.
Rungon ja kannen liitos tehdään liimaamalla ja laminoimalla. Kansi varustellaan pitkälle
valmiiksi ennen kiinnitystä runkoon. Kantavat
laipiot laminoidaan runkoon molemmin puolin.
Saare 38 on hyvin varusteltu. Vakiohintaan
kuuluvat vempeleet ja varusteet, jotka lähes jokainen ostaja muuten poimisi lisävarusteluettelosta: esimerkiksi pohjan myrkkymaalaus,
Eberspächerin lämmitin, maasähköjärjestelmä
(40 A laturi), kylmiön koneisto, 80 litran septitankki, avotilan pöytä, Seldénin rodkicker ja peräharuksen kiristin, sekä jo mainitut tiikkikansi, tuulilasi ja taittolapapotkuri.
Hinta on hyvinkin kilpailukykyinen, ainakin
vastaavaan pohjoismaiseen matkapurteen
nähden.
+358 (0)207 65180
Lämminvesivaraajat
Kylmäkoneistot
Jääkaapit
Turvakaapit