UUSI VENEMALLI

Uusi venemalli
Opiskelija ja yrittäjä Arto Hämäläinen näkee
veneessä innovatiivisia piirteitä.
vastaa asiakasodotuksiin
Teksti: Jouni Vornanen
O
piskelija ja yrittäjä Arto Hämäläinen Ingmanin käsi- ja
taideteollisuusoppilaitoksesta
kertoo, että uudella venetyypillä haettiin uutta ratkaisua: puuveneen
ekologisuus ja kauneusarvot lähemmäksi
nykypäivän veneilijää. Ovathan perinteisen puuveneen huoltotyöt keväisin ja syksyisin varsin raskaita.
– Nyt rakentuva malli on uudentyyppinen ja vastaa tutkimusten mukaisiin asiakasodotuksiin.
Hämäläinen näkee veneessä innovatiivisia piirteitä. TE-keskuksen Tuoteväylän
kanssa on tutkittu rakennustavan uutuusarvoja. Veneen rakennustavalle haetaan
parhaillaan pikkupatenttia eli hyödyllisyysmallisuojaa.
– Näin pitkälle vietyä moduuliajattelua
ei veneteollisuudessa tunneta tai vähintään se on erittäin harvinaista. Pyrimme
saamaan autoteollisuudesta tuttua massaräätälöintiä lähemmäksi omaa tuotantotapaamme.
Moduulit voidaan valmistaa siellä, missä se parhaiten osataan laadullisesti ja sa-
malla mahdollisimman taloudellisesti.
Asiakkaan mahdollisuus valintoihin materiaalien osalta on myös poikkeuksellista,
muistuttaa Hämäläinen.
– Pyrimme myös rakentamaan täysin
kierrätettävän veneen, joten ekologisuus
on korostunut suunnittelun alusta lähtien.
Sama perusrunko –
useampi venetyyppi
Veneen suunnitteluun etsittiin sellaista opinnäytetyöntekijää, jolla ei ollut sanottavampaa kokemusta veneistä. Näin
haluttiin varmistua siitä, että suunnittelussa syntyy uusia ratkaisuja. Tarvittavaa
rohkeutta löytyi Savonia-ammattikorkeakoulun Kuopion Muotoiluakatemian opiskelijalta Jari Ikoselta.
Ikonen suunnitteli opinnäytetyönä uuteen veneeseen sisämoduulin, jossa on veneen toiminnalliset tilat. Annettuun tehtävään sisältyi myös kansirakenteiden
suunnittelu. Työ toteutettiin kokonaan
3D-mallinnuksen menetelmillä.
– Vene pyrkii yhdistämään puuveneen
esteettisyyden ja alumiiniveneen helpom-
Veneen mallinnukset Jari Ikonen.
Ingmanin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa on
kehitetty uudentyyppinen, moduulirakenteinen vene.
Projekti käynnistyi ajatuksesta tuottaa vene, jolla on
klassisen puuveneen kauneusarvot ja imago yhdistettynä alumiiniveneen helppohoitoisuuteen.
man ylläpidon. Vesilinjan alapuolinen osa
ja rungon tukirakenne on alumiinia. Alumiinisen tukirangan varaan tuli puiset kyljet, myös sisämoduuli on puurakenteinen.
– Veneessä on myös lasikuiturakenteita,
muun muassa keulaosa muodostaa kokonaisuuden, joka on samalla veneen etukansi, ohjauskonsoli ja kajuuttatila.
Vene on avovene, joskaan ei puhtaasti. Tavoitteena oli teolliseen sarjavalmistukseen soveltuva modulaarinen rakenne,
joka mahdollistaa samaan perusrunkoon
perustuen useamman erityyppisen veneen
toteuttamisen. Ikosen mukaan vene sopii
moneen käyttöön.
– Vene sopii yhteysveneeksi, vesiurheiluun ja Day-Cruiser käyttöön. Veneprojekti oli monialainen rutistus, jonka tuloksena
syntyi mahdollisesti uusi venetyyppi.
Kehitystyötä on tehty yhteistyössä, Ingmanin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen, Savon koulutuskuntayhtymän (Sakky), Kymen ja Savonian ammattikorkeakoulujen kanssa. Projektia hallinnoi ja
koordinoi tätä varten perustettu Ankka
veneet Oy. ❒
Vene pyrkii yhdistämään puuveneen ja
alumiiniveneen helpomman ylläpidon.
Vene sopii yhteysveneeksi, vesiurheiluun
ja Day-Cruiser käyttöön.