Äänisuunnittelu

1/4
Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2015
ELOKUVAN JA TELEVISION ENNAKKOTEHTÄVÄT
Päivätoteutus
Äänisuunnittelu
Tutustu huolellisesti Elokuvan ja television hakuohjeisiin ja valintaperusteisiin.
1) Essee dokumenttielokuvasta
Katso Yle Areenasta dokumenttielokuva The Act of Killing.
Elokuva on katsottavissa osoitteessa http://areena.yle.fi/tv/2048573
Kirjoita dokumentista asiatyylinen essee. Pohdi esseessä sitä, miten dokumentti lähestyy
kuvaamaansa yhteiskunnallista todellisuutta. Älä yritä sanoa kaikkea, vaan valitse rajattu
näkökulma ja keskity olennaiseen. Otsikoi essee.
Voit käyttää apuna lähteitä. Tee lähteistä tekstin loppuun erillinen luettelo. Merkitse luetteloon
enintään kolme tärkeintä lähdettäsi.
Esseen enimmäispituus otsikoineen on 2000 merkkiä ilman välilyöntejä. Merkkimäärärajoitus ei
koske lähdeluetteloa. Esseen rivivälin tulee olla vähintään 1,5. Lähdeluettelo voidaan kirjoittaa
myös rivivälillä 1.
Arvioinnissa kiinnitetään huomiota seuraaviin asioihin
Kyky arvioida teoksen rakennetta, sisältöä ja merkityksiä,
Kyky hankkia tietoa ja perustella näkemyksiään
Esseemuodon ja asiatyylin hallinta
Tekstin selkeys, johdonmukaisuus ja oikeakielisyys
Tehtävä hylätään, mikäli arviointiperusteissa mainituissa asioissa on merkittäviä puutteita, teksti ei
ole ohjeiden mukainen tai se osoittautuu plagioiduksi.
2/4
2) CV
Laadi itsestäsi CV (curriculum vitae). Mainitse kaikki tekemäsi työt, harrastukset, vastuutehtävät,
koulutus ja muu toiminta.
Toteutustapa: kirjoitetaan tekstinkäsittelyohjelmalla, fontti Arial, koko 12, riviväli 1. Pituus enintään
kaksi A4-liuskaa.
Arviointiperusteet: jäsentelyn taito, vaivannäkö suhteessa tuotettavaan tehtävään, motivaatio,
koulutettavuus ja soveltuvuus alalle.
3) Äänianalyysi
Vertaile Yleisradion lähettämän kahden eri TV- rikossarjan äänikerrontaa. Valitse YLE Areenan
tarjonnasta mieleisesi sarjat, ja pohdi niiden äänisuunnittelua suhteessa tarinaan ja muuhun
ilmaisuun.
Toteutustapa: Kirjoita enintään yksi A4 liuska. Kirjoitetaan tekstinkäsittelyohjelmalla, fontti Arial,
koko 12, riviväli 1.
Arviointiperusteet: jäsentelyn taito, kyky analysoida ääntä osana elokuvakerrontaa, vaivannäkö
suhteessa tuotettavaan tehtävään, omien ajatusten ilmaisukyky.
3/4
4) Draamallinen tunnelma
Yllä oleva kuva on kuvitteellisen lyhytelokuvan alkukuva. Laadi äänitehosteita ja musiikkia käyttäen
yllä olevaan kuvaan minuutin mittainen ääniraita, jossa pyrit ilmaisemaan kuvan draamallista
tunnelmaa.
Toteutustapa: Tee äänitehosteista ja musiikista kooste. Siirrä kooste Audio-CD:lle 3. ja liitä CD
ennakkotehtäviisi.
Kerro lisäksi huomioitasi kuvasta sekä tarinasta, joka siitä aukeaa. Kerro, miten pyrit huomioitasi ja
ajatuksiasi äänellisesti tulkitsemaan.
Toteutustapa: Kirjoita teksti tekstinkäsittelyohjelmalla, fontti Arial, koko 12, riviväli 1. Pituus
enintään ½ A4.
Arviointiperusteet: kyky hahmottaa ääntä osana elokuvakerrontaa, vaivannäkö suhteessa
tuotettavaan tehtävään, ideointi- ja kehittelykyky.
4/4
5) Opiskeluni lähtökohdat
Tutustu ensin Metropolian opinto-oppaaseen, elokuva- ja televisiotuotannon opetussuunnitelmaan:
http://opinto-opas-ops.metropolia.fi/index.php/fi/88094/fi. Syksyn 2015 opetussuunnitelmat
julkaistaan osoitteessa maaliskuun alussa.
Kirjoita kolme tärkeintä syytä, miksi haluat tulla opiskelemaan elokuvan ääntä.
Miten toimintasi tähän mennessä tukee päämäärääsi?
Miten opetussuunnitelma tukee motivaatiotasi?
Toteutustapa: kirjoitetaan tekstinkäsittelyohjelmalla, fontti Arial, koko 12, riviväli 1. Pituus enintään
yksi A4.
Arviointiperusteet: jäsentelyn taito, motivaatio, koulutettavuus ja soveltuvuus alalle.
1. Tee jokainen tehtävä omalle paperilleen ja merkitse tehtävän numero.
2. Noudata annettuja ohjepituuksia.
3. Lisää jokaisen tehtäväpaperin etupuolelle oikeaan yläkulmaan sekä CD-levyyn
perustietolomakkeesta saamasi EL-alkuinen hakijatunniste.
4. Kirjoita jokaisen tehtäväpaperin taakse nimesi.
Ennakkotehtäviä ei palauteta, eikä niistä anneta palautetta.
ENNAKKOTEHTÄVÄN PALAUTTAMINEN
Laita lähetyskuoren vasempaan yläkulmaan tiedot:
Oma nimi
Elokuva ja televisio: äänisuunnittelu
Perustietolomakkeen hakijatunniste
Toimita ennakkotehtävät ja tulosteet yhteishakulomakkeesta elokuva ja
televisio/äänisuunnittelun perustietolomakkeesta 9.4.2015 klo 15.00 mennessä Metropolian
hakijapalveluihin. Viimeisen päivän postileima ei riitä.
Postiosoite:
Metropolia Ammattikorkeakoulu
Hakijapalvelut
PL 4011, 00079 Metropolia
Käyntiosoite:
Bulevardi 29
00180 Helsinki