Kesäaika päivähoidossa 2015 - Mänttä

Sivistyslautakunta
Tiedote 17.3.2015
Varhaiskasvatus
Kesäaika päivähoidossa 2015
Kesäajan päivystys
Kesällä 2015 päivähoidossa toimintaa supistetaan kesä- ja heinäkuussa, päivystysaika on 29.6.26.7.2015 (neljä viikkoa). Päivystysaikana hoitoa tarjotaan pääsääntöisesti vain niille lapsille, joiden
hoidontarve johtuu vanhempien työssäkäynnistä tai opiskelusta.
Yksiköiden ja ryhmien toimintaa yhdistetään kesä- heinä- ja elokuussa päivystysajan ulkopuolellakin, jos
hoidossa on vähän lapsia. Hoitoa tarvitsevat lapset sijoitetaan em. aikana alueen muihin yksiköihin tai
päivystävään päivähoitoyksikköön. Lapsen oman hoitopaikan kesäajan toiminnasta tiedotetaan
vanhemmille suoraan päivähoitopaikasta.
Perhepäivähoidossa hoitajan loma pyritään järjestämään pääasiassa lasten lomien kanssa yhtä aikaa.
Mikäli hoitajan loma tai muu työvapaa ei ajoitu lapsen loma-ajan kanssa yhtä aikaa, voi
perhepäivähoitolapsen varahoitopaikka voi olla joko toisella hoitajalla tai päivystävässä
päivähoitoyksikössä.
Päivystysaikana avoinna olevat yksiköt:
Koskelan vuorohoito (Puistokatu 12, Mänttä)
Vilppulankosken päiväkoti (Koulukaari 1, Vilppula)
Päivähoitotoimisto on suljettu päivystysaikana.
Kesäajan päivähoitomaksut
Perhe voi valita käyttääkö se asiakasmaksulain mukaisen maksuttoman heinäkuun (mikäli sen
edellyttämät ehdot täyttyvät) vai hakevatko huoltajat maksuhyvitystä pidemmästä lomasta
kesälomakaudella.
Asiakasmaksulain mukaisesti perheeltä voidaan periä hoitomaksu 11 kuukaudelta vuodessa , jolloin
kahdestoista kuukausi (heinäkuu) on maksuton. Tämä tarkoittaa, että mikäli hoitosuhde on alkanut
viimeistään elokuussa 2014 ja hoitomaksuja on laskutettu yhtäjaksoisesti kesäkuuhun 2015 saakka, on
heinäkuu maksuton. Mikäli hoitosuhde on alkanut 1.9. jälkeen ja lapsi on päivähoidosta pois koko
kuukauden, maksetaan puolen kuukauden hoitomaksu myös heinäkuusta.
Kesäajan maksuhyvitys (siv.ltk tarkentanut kesänmaksuhyvitystä kokouksessaan 5.3.2014)
Huoltajat voivat hakea maksuhyvitystä pidemmästä loma-ajasta kesälomakaudella 1.5-30.9
seuraavien edellytysten täyttyessä:
 Perhe ei käytä kunnallista päivähoitoa eikä hae kotihoidon tukea poissaoloaikana
 Poissaoloaika sijoittuu aikavälille 1.5.-30.9.
 Ilmoitus poissaolopäivistä on tehty ja maksuhyvitystä on haettu kirjallisesti määräpäivään
mennessä. Myöhemmin tulleet poissaoloilmoitukset hyväksytään vain, jos lapsen poissaolon
perusteena on todistettavasti lapsen huoltajan lomautus tai työttömyys, ja huoltaja on saanut siitä
tiedon vasta määräpäivän jälkeen
 Poissaolo on yhtäjaksoista ja kestää vähintään kuusi (6) viikkoa
 heinäkuun maksu ei määräydy asiakasmaksulain perusteella
Käyttöpäivien mukaan tehdyn osa-aikasopimuksen (1-10 pv/kk tai 11-15 pv/kk) kohdalla hyvitettävät
päivät lasketaan aina mukaan käytettyihin/varattuihin hoitopäiviin kuukauden hoitomaksua laskettaessa.
Jos asiakasperhe ei hae maksuhyvitystä määräpäivään mennessä, laskutus tapahtuu asiakasmaksulain
mukaisesti.
Muihin kuntiin myytyjen hoitopaikkojen kohdalla noudatetaan samaa hyvitysperiaatetta, mikäli ostava
kunta hyvittää loma-ajan perheelle.
Päivähoitomaksujen tiedustelut kanslisti Marjo Kaunisto p. 03-4888 725
Kesälomasta ilmoittaminen ja kesäloman maksuhyvityksen hakeminen
Lomakysely jaetaan perheille myös paperilomakkeena hoitopaikkojen kautta viikolla 17 . Lomailmoitus
tulee palauttaa viimeistään 30.4.2014., mikäli perhe hakee maksuhyvitystä.
30.4.2015 jälkeen ilmoitetuista poissaoloista hyvitetään vain asiakasmaksuasetuksen mukaan.
Irtisanominen ja/tai hoitoajan muutos
Hoitopaikasta lapselle on tehty toistaiseksi voimassa oleva päätös, joten hoitopaikka on irtisanottava
kirjallisesti, mikäli hoidontarve päättyy.
Nykyiset esioppilaat, joilla hoidontarve jatkuu kesällä tehdään hoitoajan muutossopimus, mikäli hoidon
tarve on enemmän kuin yli 5 tuntia päivässä.
Kun päivähoitopaikka irtisanotaan, uuden päivähoitohakemuksen voi tehdä vasta aikaisemman
hoitosuhteen päätyttyä. Hoitopaikan irtisanominen katkaisee hoitosuhteen ja uutta paikkaa on haettava
voimassa olevien hakuehtojen mukaisesti.
Lisätietoja saatte päivähoitoasioissa päivähoitoyksiköiden esimiehiltä, maksuihin ja tuloselvityksiin liittyen
päivähoidon kanslistilta.
Aurinkoisia kevätpäiviä toivottaen,
Minna Tammesvirta
Varhaiskasvatuksen johtaja
Lisätietoja:
Mervi Eerikäinen, perhepäivähoidon ohjaaja (perhepäivähoito, vuorohoito) p. 0440 979 200
Sanna Heinonen, päiväkodin johtaja (Vilppulankoski ja Kolho) p. 044 7288 296
Iia Kesäkallio, varhaiskasvatuksen aluejohtaja (Koskela, Kirkonpelto, Sarapuisto) p. 044 555 9344
Marjo Kaunisto, päivähoidon kanslisti p. 03 488 8725
Minna Tammesvirta, varh.kasv.johtaja p. 03 488 8731