LAAJALAHTI RY RODOPUISTOTAPAHTUMAN

LAAJALAHTI RY
järjestää sunnuntaina 9.8.2015 klo 17-20
RODOPUISTOTAPAHTUMAN
Laajalahden rodopuistossa.
Olet sydämellisesti tervetullut ehostamaan puistoa, istuttamaan uusia rodotaimia
ja nauttimaan virvokkeista sekä kesäisestä yhdessäolosta! Tapahtuma on osa
valtakunnallisten kotiseutupäivien ohjelmaa.
Laajalahti ry hankkii taimia, mutta voit tuoda myös itse oman rodosi ja istuttaa
oman nimikkotaimesi, jonka kasvua voit seurata vuosien varrella. Osan
talkoolaisista toivotaan tuovan mukanaan istutuksessa tarvittavia työvälineitä,
kuten lapioita.
Laajalahti ry on perustanut puiston 1990-luvun puolivälissä ja sen suurimmat
taimet ovat jo miehen mittaisia. Nyt kylämme rodopuisto on valittu Espoon
kaupungin Meidän Puisto –hankkeen pilottikohteeksi. Kaupunki on sopimuksella
luovuttanut maa-alueen laajalahtelaisten käyttöön, mutta asukkaat vastaavat itse
puiston hoidosta ja istutuksista. Laajalahti ry toimii puiston kummina.
Puistoon löydät esimerkiksi kävelemällä Kirvuntie 43:n kohdalta lähtevää
kävelytietä itään päin.
Tehdään yhdessä puistosta kylämme ylpeyden aihe!