Oppimisen paloa

13
Suur-Jyväskylän Lehti keskiviikko 8.4.2015
55
Jyväskylän seudun menestyvintä ja
innovatiivisinta yritystä 54/55
lähteenä käytetty Balance Consultingin menestysluokitusta
Nordic Business Groupin yrittäjiä ajaa eteenpäin pyrkimys parempaan
Oppimisen paloa
Nordic Business Groupissa on
uskallettu unelmoida. Rohkeudella
ja riskillä kasvatettu Nordic
Business Forum on kasvanut
maan halutuimmaksi bisnesseminaariksi. Seuraava tavoite on
olla maailman paras.
n Yrityksen tie: Nordic
Business Groupin toiminta
alkoi nimellä Visionum Oy
joulukuussa 2008 Jyväskylässä. Perustajina olivat
Jyri Lindén ja Hans-Peter
Siefen, joiden tavoitteena
oli tehdä bisneskoulutuksesta liiketoimintaa.
Ensimmäinen noin 80
henkilön valmennustilaisuus järjestettiin 2009. Toiminta lähti kehittymään
vauhdikkaasti. Vuonna
2011 seminaarissa oli 1800
osallistujaa ja pääpuhujana oli Yhdysvaltain ex-varapresidentti Al Gore.
Nordic Business Forum
on vakiinnuttanut brändinsä vuotuisena bisnesseminaarina, jonne on enemmän tulijoita kuin lippuja.
Vuonna 2014 myytiin 5300
lippua.
Seminaarien rinnalla
yritys on harjoittanut kiinteistösijoittamista. Liiketoimintojen kasvaessa emoyhtiöstä eriytettiin Nordic
Business Forum Oy ja Nordic Business Investments
Oy.
Nordic Business Groupin omistavat puoliksi yrityksen perustajat Lindén ja
Siefen.
n Toiminta-ajatus ja
liikeidea: Nordic Business Forum Oy:n missiona
on järjestää bisneselämän
parhaat seminaarit ja lisätä yrittäjähenkisyyttä. Yrityksen päätuote on vuotuinen isoja massoja liikuttava Nordic Business Forum.
Nordic Business Investments Oy on kiinteistösijoittamiseen erikoistunut
yhtiö, joka ostaa, omistaa
ja myy kiinteistöjä.
n Liikevaihto: Konserni noin 10 miljoonaa euroa
v. 2014, josta seminaarien
osuus 3,9 miljoonaa.
n Kannattavuus: Erinomainen.
n Henkilöstö: 10 Suomessa, 1 Venäjällä, 1 Virossa.
n Yrityksen vahvuudet: Pieni ja intohimoinen
tiimi, vahva fokusoituminen omalle alalle, luotettava yhteistyöverkosto.
n Heikkoudet: Nuori organisaatio on vahvuus ja
heikkous. Vahvistusta on
saatu ottamalla hallitustyöhön mukaan lisää kokemusta ja aivokapasiteettia.
n Tulevaisuus: Tavoitteena on, että Nordic Business Forum kuuluu maailman merkittävimpiin bisnesseminaareihin vuonna
2021.
T
– Isoin oivallukseni oli
tajuta, että kannattaa
työskennellä
sellaisen parissa, mihin
tuntee intohimoa, pohtii Jyri Lindén.
apahtui Jyväskylän
yliopiston markkinointiluennolla kahdeksan vuotta sitten. Jyri Lindén ja Hans-Peter Siefen tapasivat, keskustelivat ja löysivät samanhenkisiä ajatuksia yrittämisestä
ja markkinoinnista.
Vuoden kuluttua heistä
tuli yhtiökumppaneita, jotka halusivat tehdä sitä, mistä kokivat itse eniten innostuvansa: järjestää bisnestilaisuuksia, joissa valmennetaan
ja verkostoidutaan.
Alkuhapuilujen jälkeen
lähdettiin tekemään asioita
isoin ajatuksin ja riskein.
❞
Puhujien
palkkiot olivat
yli neljä kertaa
suuremmat kuin
liikevaihtomme.
– Vuoden 2011 seminaari oli rohkea siirto. Saimme
Jyväskylään pääpuhujaksi
Al Goren. Puhujien palkkiot olivat yli neljä kertaa suuremmat kuin liikevaihtomme.
Rahoitimme tilaisuuden lainarahalla ja laitoimme kaikki likoon, kertoo Jyri Lindén,
Nordic Business Groupin toimitusjohtaja.
Hän myöntää, että ennakkoluulottomuus ja intohimo
johtivat enemmän päätöksiä
kuin huoli huomisesta.
– Tietämättömyyden syvä
rintaääni auttoi, ei tullut mietityksi riskiä. Seminaari meni kuitenkin yli odotusten ja
lippuja myytiin yli tavoitteiden. Sitten alettiin lisätä kierroksia.
Lindéniä hieman huvittaa,
mitä yrityksen toiminta-ajatukseen oli aikoinaan kirjattu. Oli visioitu, että 2013 mennessä voitaisiin aloittaa valmennustapahtumien järjestäminen. Mentiin siis reilusti etuajassa ja vauhti oli kova.
Vuoteen 2014 mennessä Nordic Business Forumista oli jo tullut tunnettu brändi. Vuotuinen tapahtuma houkutti tuhansittain yleisöä
kuuntelemaan huippunimiä
meiltä ja maailmalta. Tapahtuma siirtyi Helsingin Messukeskukseen, mutta yrityksen
päämaja jäi Jyväskylään.
Investoinneilla
eläketurvaa
Nordic Business Group on
parantanut juoksuaan viime vuosina. Konsernin liikevaihto saavutti 10 miljoonaa vuonna 2014. Siitä noin
40 prosenttia tulee valmennustoiminnasta tytäryhtiö
Nordic Business Forum Oy:n
kautta. Vaikka bisnesseminaari on konsernin tunnetuin tuote, on kiinteistösijoittamisesta kasvanut sen rinnalle merkittävä tukijalka.
Kiinteistöjä hallitaan konsernin toisen tytäryhtiön, Nordic
Business Investments Oy:n
kautta.
– Toimintamme isoimmat
visiot liittyvät Business Forumiin. Kiinteistösijoittaminen
ei ole tavoitteellista, vaikkakin siitä on tullut meille tosi
hyvää liiketoimintaa. Investointien ajatuksena on turvata omaa eläkettä, sanoo Lindén, joka vastaa kiinteistösijoitustoiminnasta.
Matkalla kohti
käsittämätöntä
Jyri Lindén oli 15-vuotias ottaessaan ensi askeliaan yrittäjän uralla. Vaikka yrityksillä menee nyt hyvin, hän ei uskalla leijua kovin korkealla,
koska tietää, että tiputus voi
tulla äkkiä eikä alusta ole aina pehmeä.
Tapahtumien ja projektien
budjetit ovat miljoonaluokkaa. Henkilöstö on kasvanut
parin henkilön vuosivauhtia
12 työntekijään. Vastuu voi
välillä valvottaa, mutta kun
tykkää siitä mitä tekee, voi
antaa stressillekin tilaa.
Priimaa pukkaa
n Hans-Peter Siefen on Nordic Business Groupin hallituksen puheenjohtaja ja Nordic Business Forumin toimitusjohtaja. Hänen gradunsa elinikäisestä oppimisesta ja omaehtoisesta yrittämisestä on loppusuoralla, mutta yrittäjänä hän myöntää olevansa vasta nousukiidossa. Onneksi omasta firmasta
saa siihen hyvät eväät.
– Käymme ahkerasti seminaareissa. Myös omissa tapahtumissa pääsemme kuuntelemaan luennoitsijoita ja oppimaan
asioita kokeneemmalta porukalta.
Nordic Business Forum 2015 myytiin jo loppuun, mutta lisää yleisöä tavoitellaan live stream -palvelun avulla. Helsingin
päätapahtuman lisäksi tilaisuus nähdään suorana Jyväskylässä, Moskovassa ja Pietarissa. Massatapahtumien lisäksi kehitetään muita valmennustuotteita.
– Uusin tuotteemme on Boot Camp for Business Growth. Se
on intensiivivalmennusohjelma, joka on suunnattu yritysjohdolle. Puolet paikoista on jo myyty, vaikka koulutus alkaa vasta helmikuussa 2016.
– Tuntuu hienolta, että yritys on
saatu jaloilleen ja on
päästy näin
pitkälle, toteaa Hans-Peter Siefen.
Intensiivivalmennus toteutetaan noin 60 henkilölle, jota
varten lennätetään bisnesmaailman ykkösguruja Suomeen.
– Pyrimme pääsemään ulos keskinkertaisuudesta ja tarjoamaan osallistujille priimaa. Se on kallimpaa ja riskit ovat
isommat, mutta lähtökohtamme on korkealla maailmanluokan tasolla.
– Olen kiitollinen, että aamulla on hyvä tunne lähteä töihin. Minulle yrittäjyys
merkitsee sitä, että saan tehdä sitä, mikä tuntuu siistiltä.
Mutta se ei tarkoita sitä, että pitää olla aina mukavaa.
Siihen kuuluu myös valmius
mennä epämukavuusalueelle, ja kohdata pettymyksiä ja
tappioita sekä henkisesti että
taloudellisesti.
Vaikka Business Forum
porskuttaa ja tänä vuonna
on myyty taas ennätysmäärä lippuja, on urakka aloitettava joka vuosi alusta. Tapahtumien järjestelykulut nousevat joka vuosi, joten riskitkin
kasvavat. Se ei laimenna tekijöiden paloa, vaan motivoi
eteenpäin.
Seminaaria kehitetään
määrätietoisesti eteenpäin.
Joka vuosi halutaan yllättää
yleisö ja tarjota entistä parempi kokemus. Lindén visioi, että Forum on matkalla kohti jotain käsittämätöntä. Vielä ei olla läheskään valmiita eikä ole tarpeenkaan,
sillä itsensä ja yrityksen kehittäminen on jatkuva prosessi.
– Matkamme on mielenkiintoinen. Ehkä sitten pitää hypätä johtajan paikalta pois, kun tuntuu siltä, ettei ole enää annettavaa, mutta nyt on vielä varaa oppia, ja
uskoa sekä ideoita kehittyä.
teksti: MERVI VARONEN
KUVAT: PETTERI KIVIMÄKI