lukuvuositiedote

KOTINUMMEN ALA-ASTEEN KOULU
LUKUVUOSITIEDOTE 2015 – 2016
Ole hyvä ja säilytä!
1
Moi!
Tämä on Kotinummen ala-asteen koulun lukuvuoden 2015 – 2016
tiedote, joka on tehty helpottamaan kodin ja koulun välistä yhteistyötä. Tulette tarvitsemaan tiedotteen sisältämää informaatiota koko lukuvuoden ajan. Tätä kannattaa siis käydä lukemassa
silloin tällöin.
Koulun toiminnassa kiinnitetään erityistä huomiota turvallisuuteen, hyvinvointiin ja ympäristöasioihin. Koulumme on mukana
KiVa Koulu -ohjelmassa eli olemme KiVa Koulu (kiusaamista vastustava). KiVa Koulun yleiset toimenpiteet kohdistuvat kaikkiin
oppilaisiin ja ovat kiusaamista ehkäiseviä. Kohdennettu toimintamalli otetaan käyttöön, jos kiusaamista ilmenee, ja silloin toiminnan tavoitteena on saada kiusaaminen loppumaan.
Pitkin lukuvuotta koulutyön arkea piristävät monet tapahtumat,
joista kerrotaan tässä tiedotteessa ja kuukausitiedotteissa.
Kuukausitiedote ilmestyy aina kuukauden alussa ja se on luettavissa Wilmassa. Kuukausitiedotteessa kerrotaan ajankohtaisista
tapahtumista ja kuulumisia koulusta.
Wilmaan tulee myös muita tärkeitä tiedotteita, joten muistakaa
käydä Wilmassa säännöllisesti.
Mukavaa lukuvuotta 2015 - 2016!
Otto Katz, rehtori
Kotinummen ala-asteen koulun väki
2
Kotinummen ala-asteella on lukuvuonna 2015 – 2016 10 perusopetusryhmää. Oppilaita on yhteensä n. 185.
Koulun toiminta-ajatus
Toimimme yhdessä lapsen parhaaksi Kotinummen kodikkaassa hengessä.
Koulun ydinarvot
Turvallisuus, toisten kunnioittaminen ja yhteinen vastuu.
Koulun kasvatus- ja oppimistavoite (ote opetussuunnitelmasta)
Koulumme kasvatus- ja opetustyön tavoitteena on, että oppilas saavuttaa
oman elämänsä hallintaan tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia. Tuemme yhdessä kotien kanssa oppilaan kehitystä ja kasvua tasapainoiseksi ja
terveen itsetunnon omaavaksi ihmiseksi. Tavoitteena on, että oppilas osaa
käyttäytyä vastuullisesti tilanteen vaatimalla tavalla, hyvien tapojen mukaisesti.
Opetussuunnitelmallinen painotus
Koulussamme painotetaan taito- ja taideaineita (musiikki, kuvataide, liikunta ja käsityöt). Tämä on huomioitu koulumme tuntijaossa ja neljännen
luokan valinnaiskursseissa. Taito- ja taideaineita integroidaan monipuolisesti koulumme yhteisissä sekä luokkien omissa juhlissa ja projekteissa.
3
1. KOULUN OSOITE, PUHELINNUMEROITA JA HENKILÖKUNTAA
Postiosoite:
KOTINUMMEN ALA-ASTEEN KOULU
PL 3505, 00099 Helsingin kaupunki
Käyntiosoite:
Silkokuja 7, 00700 Helsinki
Koulun fax
310 82576
Rehtori Otto Katz
sähköposti:
Koulusihteeri Katri Sievälä
sähköposti:
Apulaisrehtori Kalle Makkonen
Opettajat
Erityisopettaja Annastiina Luttinen
Kouluisäntä Jari Lindroos
Kuraattori Pia Pykälämäki
Psykologi Marita Oksanen
Terveydenhoitaja Seija Tirkkonen
Keittiö, emäntä Hanna Hannula
Toimitilahuoltaja Johanna Halonen
09-310 89357, 040 6765072
[email protected]
09-310 84233
[email protected]
09-310 86104
09-310 82580
09-310 82583
050-401 3931
09-31071835, 050-4013262
09-31071868, 050-4013313
050-4637406
09-310 82582
4
Luokat:
1AB Minna Varis & Monika Karjalainen
2A Marju Rantanen
2B Tiina Järvikangas
3A Helena Holmström
3B Ritva Ahonen
4A Lea Kannio
5A Katriina Koskivaara
6A Toni Huttunen
6B Kalle Makkonen
Muut opettajat:
 englanti, ruotsi: Paula Aholainen
 resurssiopettaja: Riikka Lehtinen
 islam-uskonto: Inka Nokso-Koivisto
Koulunkäyntiavustajat:
 Oili Mohammed
 Terhi Hurri
 Ismo Piipponen
Henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat:
[email protected]
5
2. JOHTOKUNTA
Johtokunnan tehtävänä on valvoa koulun toimintaa ja osallistua koulua
koskevaan päätöksentekoon. Johtokunnan sihteerinä ja esittelijänä toimii
koulun rehtori.
Johtokunnan jäsenet ja heidän yhteystietonsa ovat:
Pia Kinnunen (puheenjohtaja)
Sanna Aivio
Quincani Bucusso
Riitta Mustalahti
Hannu Tuura (varapuheenjohtaja)
Opettajien edustaja:
Monika Karjalainen
Muun henkilökunnan edustaja:
Katri Sievälä
040-7285905
0500-405380
041-4582630
050-5644018
045-8959300
09-310 82580
3. LUKUVUODEN TÄRKEITÄ PÄIVIÄ
Koulun työ- ja loma-ajat
 Syyslukukausi 12.8.2015 (ke) - 19.12.2015 (la)
Syysloma viikolla 42, 12.10.2015 (ma) - 16.10.2015 (pe)
Joululoma 20.12.2015 (su) - 6.1.2016 (ke)
 Kevätlukukausi 7.1.2016 (to) – 4.6.2016 (la)
Lauantaikoulupäivä 9.1.2016 (korvaa Helatorstain jälkeisen perjantain 6.5.2016)
Talviloma viikolla 8, 22.2.2016 (ma) - 26.2.2016 (pe)
Koulukohtaiset muutokset työ- ja loma-aikoihin:
6
koulupäivä (la) 9.1.2016 ja vapaapäivä (pe) 6.5.2016.
 Oppilasarviointi ja todistukset:
 Vanhempainvarttitapaamisten ajankohdan ilmoittaa oma
opettaja
 Joulun välitodistukset annetaan la 20.12.2014.
 Oppilaiden itsearviointi maaliskuun loppuun mennessä.
 Lukuvuositodistukset annetaan la 30.5.2015
 Juhlat:
 Joulujuhla torstaina 18.12.2014
 Flooranpäiväjuhla (6. luokat) torstaina 12.5.2015
 Kevätjuhla keskiviikkona 1.6.2016 klo 17.30 alkaen.
Juhlista tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.
 Kirkkovierailut Malmin kirkossa:
 Joulukirkko: perjantaina 19.12.2014
 Pääsiäiskirkko: torstaina 2.4.2015
 Vanhempainillat:
 Koko koulun vanhempainilta to 10.9.2015 klo 18:00, jonka
jälkeen luokkakohtaiset vanhempainillat
 Muista vanhempainilloista luokanopettaja ilmoittaa erikseen.
 Lauantaina 9.1.2016 kakkosluokkalaisten kieli-info ja koulutulokkaiden info
 Muita huomioitavia päiviä:




Koulukuvaus keskiviikkona 26.8.2015
Syysurheilupäivä torstaina 17.9.2015
Neljäsluokkalaisten itsenäisyysjuhla Finlandia-talossa
torstaina 3.12.2015
Oppilaiden uintijakso (1.-5. luokat): Huhti-toukokuussa
2016
7

Talviliikuntapäivä: keskiviikkona 11.2.2015
Mahdollisista muista teemapäivistä ja luokkien retkipäivistä tiedotetaan erikseen.
8
4. TUNTIJAKSOTUS
1.-3.luokat
klo 8.15 – 9.00
klo 9.00 – 9.45
1.oppitunti
2.oppitunti
klo 10.40 – 11.25
3.oppitunti
klo 11.40 – 12.25
4.oppitunti
klo 9.45 – 10.15
klo 10.15 – 10.40
klo 11.25 – 11.40
klo 12.25- 12.30
pitkä välitunti
ruokailu
välitunti
tauko 5 min
klo 12.30 – 13.15
5.oppitunti
klo 13.30 – 14.15
klo 14.15 -15.00
6.oppitunti
7.oppitunti
4.-6.luokat
klo 8.15 – 9.00
klo 9.00 – 9.45
1.oppitunti
2.oppitunti
klo 10.15 – 11.00
3.oppitunti
klo 11.40 – 12.25
4.oppitunti
klo 12.30 – 13.15
5.oppitunti
klo 13.30 – 14.15
klo 14.15 -15.00
6.oppitunti
7.oppitunti
klo 13.15 – 13.30
klo 9.45 – 10.15
klo 11.00 -11.25
klo 11.25 – 11.40
klo 12.25 – 12.30
klo 13.15 – 13.30
välitunti
pitkä välitunti
ruokailu
välitunti
tauko 5 min
välitunti
Koulun maksullisesta välipalasta on tiedotettu Wilman kautta.
9
5. OPPILASHUOLTO
Koulussamme toimii moniammatillinen oppilashuoltotyön asiantuntijaryhmä, johon kuuluvat rehtori, laaja-alainen erityisopettaja, psykologi, kuraattori ja terveydenhoitaja. Oppilashuoltoryhmä kokoontuu noin joka
toinen viikko sekä tarvittaessa akuuteissa tapauksissa. Moniammatillisen
oppilashuoltotyöryhmän tehtävänä on edistää hyvinvointia koulussa ja luoda edellytyksiä hyvälle oppimiselle. Ryhmän jäseniin voi tarvittaessa ottaa
yhteyttä.
 Erityisopettaja on tavattavissa päivittäin. Erityisopettajana toimii
Annastiina Luttinen.
puh. 09-310 82583, sähköposti: [email protected]
 Osa-aikaisella erityisopetuksella tuetaan opiskelua omassa luokassa.
Erityisopettaja työskentelee yhdessä luokanopettajan kanssa, opettaa
erikseen pientä ryhmää tai yhtä lasta kerrallaan. Erityisopettaja antaa
tarvittaessa myös puheopetusta resurssien niin salliessa.
 Kuraattori Pia Pykälämäki on tavattavissa koululla keskiviikkoisin. Puhelin: (09)310 71835 tai gsm 050-401 3262 (jälkimmäiseen voi jättää
myös tekstiviestin). Sähköposti: [email protected]
 Kuraattori tarjoaa oppilaille ja heidän vanhemmilleen apuaan tilanteissa, joissa oppilaalla on koulunkäyntiin, kotitilanteeseen, vuorovaikutussuhteisiin tai vapaa-aikaan liittyviä tuen tarpeita tai ongelmia.

Koulupsykologi Marita Oksanen on tavattavissa Kotinummen koululla
keskiviikkoisin. Psykologiin voi ottaa yhteyttä lapsen oppimiseen, ryhmässä olemiseen ja tunne-elämään tai kasvatukseen liittyvissä pulmissa. Puh. 09-310 71868 tai gsm 050-4013313. Sähköposti:
[email protected]
Erityisopettajan, kuraattorin ja psykologin työssä olennaista on luottamuksellinen yhteistyö opettajien ja vanhempien kanssa.
10
Kouluterveydenhoito
 Kouluterveydenhoitaja Seija Tirkkonen on tavattavissa Kotinummen
koululla keskiviikkona koko päivän. Puh. 050 -463 7406.
Laajoissa terveystarkastuksissa 1. ja 5. luokilla koululääkärillä huoltajan
läsnäolo on toivottavaa.
Ruokailuun liittyvistä allergioista ja erityisruokavaliosta on sovittava keittiöemäntä Hanna Hannulan kanssa (p. 09-310 82582 tai [email protected]). Erityisruokavaliota varten tarvitaan aina lääkärintodistus, joka toimitetaan kouluterveydenhoitajalle tai rehtorille. Vaikeimmista allergioista (esim. kala, muna, vilja ja maito) tarvitaan lääkärintodistus. Jos allergioissa tapahtuu muutoksia, tarvitaan uusi lääkärintodistus. Myös omalle opettajalle on syytä aina selvittää oppilaan mahdolliset allergiat.
Kouluterveydenhuolto ja hammashoito ovat oppilaalle maksuttomia. Huoltaja vastaa oppilaan hammashoitolassa käynneistä. Opettajalle on ilmoitettava kirjallisesti (esim. Wilman kautta) koulupäivän aikana tapahtuvasta hammaslääkärikäynnistä.
Syksyn alussa koulusta lähetetään hammashoitolaan oppilaslistat (nimi ja
syntymäaika) potilastietojen päivitystä varten.
Koulukiusaamisen vastustaminen
Koulukiusaaminen on toistuvaa negatiivista psyykkistä tai fyysistä toimintaa, joka kohdistuu heikompaan osapuoleen. Emme hyväksy koulukiusaamista. Jos kiusaamista ilmenee ja se tulee koulun henkilökunnan tietoisuuteen, puutumme siihen välittömästi. On tärkeää, että huoltajat kertovat
opettajalle, jos heidän tietoonsa on tullut kiusaamistilanteita. Olemme
mukana kiusaamista vastustavassa KiVa Koulu –ohjelmassa.
11
6.
VAKUUTUKSET
Helsingin kaupunki on vakuuttanut kaikki koululaiset tapaturmien varalta.
Vakuutus on voimassa koulussa, koulumatkoilla sekä koulun työsuunnitelmassa hyväksytyn koulun ulkopuolisen toiminnan aikana, esimerkiksi urheilutapahtumissa, retkillä, opintokäynneillä ja leirikoulussa. Kotimaisessa
koulutoiminnassa vakuutukset eivät kata oppilaiden henkilökohtaista omaisuutta.
7. TUKIOPETUS
Oppilaalla on tarvittaessa mahdollisuus saada tukiopetusta, jota yleensä
antaa luokan oma opettaja. Myös huoltajat voivat pyytää lapselleen tukiopetusta.
8. ILTAPÄIVÄTOIMINTA
Koululla ei ole omaa perusopetuslain mukaisesti toimivaa iltapäiväryhmää.
Säännöllistä iltapäivätoimintaa alueellamme järjestää leikkipuisto Kotinummi, puh. 09-310 58613.
9.
OPPILAIDEN POISSAOLOISTA
Koulusta ei saa olla poissa ilman syytä. Poissaoloon tulee pyytää lupa. Milloin lupaa ei ole ennalta voitu pyytää (esim. äkillinen sairaus), huoltajan tulee ilmoittaa poissaolosta mahdollisimman pian kouluun. Opettaja pitää
kirjaa oppilaiden poissaoloista, mutta lukuvuositodistuksiin niitä ei merkitä.
12
Perheiden matkat tulisi ajoittaa koulun loma-aikoihin. Jos tarvitaan lupa
omaan lomaan, se anotaan aina kirjallisesti etukäteen. Oman loman aikana
kertyneistä koulutehtävistä huolehtiminen on huoltajan vastuulla. Luokanopettaja myöntää loman enintään viideksi päiväksi, rehtori sitä pidemmäksi ajaksi. Loma-anomuslomakkeita saa opettajalta tai koulun kansliasta tai
koulun kotisivulta tulostamalla.
10. KOULUMATKA-AVUSTUKSEN PERIAATTEET
Ala-asteella oppilas saa koulumatka-avustuksen HSL:n lippuna, jos koulumatkan pituus yhteen suuntaan on vähintään 2 km ja oppilas käy oman oppilaaksiottoalueen mukaista koulua tai koulu on määrätty soveltuvuuskokeen tai suomenkielisessä koulutuksessa harvinaisen A-kielen (ranska,
ruotsi, saksa, venäjä) perusteella tai kielikylpyopetuksen perusteella.
Matka-avustuksen voi myös saada oman äidinkielen opetuksen tai harvinaisen uskonnon opetuksen tapahtuessa toisessa koulussa ja matkan ollessa
yhteen suuntaan vähintään 2 km. Matka-avustusanomuslomakkeita ja lisätietoa saa koulun kansliasta.
11. KOULUN KÄYTÄNNÖISTÄ
Viestikanavat:
Koulun pääasiallisena viestintäkanavana toimii Wilma. Kouluun voi pitää yhteyttä myös puhelimitse (puhelinnumerot tiedotteen alussa) sekä sähköpostitse. Opettaja sopii luokkansa kanssa tarkemmin viestinnän ensisijaiset välineet.
Opettaja merkitsee Wilmaan oppilaan poissaolot ja Wilmasta löytyvät
myös koulun yhteiset tiedotteet. Wilman käyttäjätunnus ja salasana on
lähetetty huoltajille postitse. Jos salasana unohtuu huoltajalta, tulee ottaa yhteyttä koulusihteeriin.
13
Koulumme kotisivut löytyvät osoitteesta www.kotia.edu.hel.fi.
Läksyt:
Kaikki oppilaat saavat koulusta läksyä, joka tulee tehdä ajallaan. Opettajalta saa tarvittaessa lisää tietoa, miten läksyt tulee tehdä tai miten ne
on merkittynä, jos on kotona epäselvyyksiä siitä, mitä pitäisi tehdä. Mitä
isommasta lapsesta on kyse, sitä omatoimisemmin hänen tulee itse huolehtia läksynsä merkitsemisestä.
Oppikirjat, koulutarvikkeet ja koulukiinteistö:
Useat oppikirjat ovat kierrätettäviä, joten ne kerätään oppilailta keväällä
pois. Kaikkia oppikirjoja tulee käsitellä asiallisesti ja pitää niistä hyvää
huolta. Jos oppilas kadottaa tai turmelee koulusta saamansa kirjan tai
muun koulutarvikkeen, tai vahingoittaa koulukiinteistöä, hänen tulee korvata vahinko.
Kännykät:
Koulussa ei ole lukollisia tiloja kännyköiden säilytykseen. Kouluun tuotu
kännykkä on oppilaan omalla vastuulla. Kännykkä on oltava suljettuna tai
äänettömänä koulupäivän aikana.
Jalkineet:
Koulun opetustiloissa ei kuljeta ulkojalkineissa. Oppilailla olisi hyvä olla
koulussa sisäjalkineet, että sukat säilyisivät puhtaina ja jalat kuivina.
12. VANHEMPAINYHDISTYS
Koulussamme toimii vanhempainyhdistys. Vanhempainyhdistystoiminta on
luonteva tapa tukea ja vaikuttaa koulun toimintaan.
Vanhempainyhdistyksen syksyn ensimmäinen kokous pidetään koululla
myöhemmin ilmoitettavana aikana. Kokouksessa valitaan yhdistykselle uusi
puheenjohtaja sekä jäsenet erovuorossa olevien tilalle. Vanhempainyhdis-
14
tys tiedottaa toiminnastaan, mm. kokouksistaan ja syysmarkkinatapahtumasta, omilla tiedotteillaan.
13. MUUTA
 Koulussamme toimii oppilaskunta, jonka hallituksessa on 2-3 edustajaa kaikilta luokilta. Oppilaskuntatoimintaa vetävät opettajat Marju
Rantanen ja Lea Kannio. Oppilaskunnan hallitus kokoontuu joka toinen
viikko.
 Koulussamme on 3 pysyvää osallisuusryhmää (ympäristöryhmä, inforyhmä ja välituntiryhmä) sekä useita lyhytaikaisia ryhmiä. Kaikki koulun oppilaat voivat osallistua näiden ryhmien toimintaan.
 Osallistumme Ruuti-hankkeeseen, jonka tavoitteena on lisätä oppilaiden osallisuutta oppilaskuntatyön avulla.
 Koulussamme on oppilaita varten koulukirjasto. Kirjastosta vastaa
opettaja Minna Varis.
 Koulumme opetussuunnitelmaa voi tutustumista varten lainata koteihin opettajan kautta. Se löytyy myös koulun kotisivuilta.
15
+
14. LUKUVUODEN 2015-2016 TUNTIJAKO
VUOSILUOKAT
3.
lk
5
4.
lk
5
5.
lk
4
6.
lk
5
YHT.
Äidinkieli ja kirjallisuus
1. 2.
lk lk
7 7
A1
0 0
2
2
2
2
8
Matematiikka
3 3
4
4
4
4
22
Ympäristö- ja luonnontieto
2 2
2
3
0
0
9
Biologia ja maantieto
0 0
0
0
2
1
3
Fysiikka ja kemia
0 0
0
0
1
1
2
Uskonto / Elämänkatsomustieto 1 1
2
1
1
2
8
Historia ja yhteiskuntaoppi
0 0
0
0
1
2
3
Musiikki
1 2
2
1
2
2
10
Kuvataide
2 1
2
2
2
2
11
Käsityö
1 1
2
2
2
2
10
Liikunta
2 2
2
2
3
2
13
Valinnainen mu, ku, li (oppilas va- 0 0
litsee kaksi)
YHTEENSÄ
19 19
0
1
0
0
1
Vapaaehtoinen A-kieli
0
0 0
33
23 23 25 26 135
2
2
2
6
4. lk valinnaiskurssi:
– Vaihtoehdoista KU/MU/LI oppilas valitsee kaksi, joita opiskelee kumpaakin yhden lukukauden.
– Oppiaineen kurssi toteutuu, jos valitsijoita on vähintään 25%
luokka-asteen oppilasmäärästä.
16
15. KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
Käsitelty oppilaskunnan hallituksen kokouksissa 9. ja 17.11.2006.
Käsitelty opettajainkokouksissa 14. ja 21.11.2006.
Hyväksytty johtokunnan kokouksessa 27.11.2006 § 29.
Perusopetuslain 29 §:ssä säädetään, että järjestyssäännöissä ja
muissa järjestysmääräyksissä voidaan antaa kouluyhteisön turvallisuuden ja viihtyisyyden kannalta tarpeellisia määräyksiä käytännön
järjestelyistä ja asianmukaisesta käyttäytymisestä. Koulun järjestyssääntöjä noudatetaan kouluaikana eli silloin, kun kysymys on koulunkäynnistä tai siihen välittömästi liittyvistä olosuhteista. Järjestyssääntöjä noudatetaan myös koulun toimintasuunnitelmaan kirjatussa koulun ulkopuolisessa toiminnassa sekä koulun puitteissa tapahtuvassa vapaa-ajan toiminnassa.
YLEISET SÄÄNNÖT
1.
2.
3.
4.
5.
Noudata koulun henkilökunnan ohjeita.
Käyttäydy hyvien tapojen mukaisesti.
Käytävällä juokseminen on kielletty.
Pallon pelaaminen sisällä on kielletty.
Älä vahingoita tai varasta koulun omaisuutta, muuten joudut korvaamaan.
6. Huolehdi tavaroistasi ja vaatteistasi.
7. Älä tuo kouluun karkkia, rahaa tai tavaroita, jotka voivat olla vaarallisia itsellesi tai toisille (esimerkiksi teräaseet, tulentekovälineet).
8. Jos sotket, niin siivoat.
9. Pidä kännykkä pois näkyviltä ja hiljaisena koulupäivän ajan.
10.
Kaikenlainen uhkapeli on koulussa kielletty.
11. Pidä ulkona pipoa pakkasella.
12.
Kirjastoon, ATK-, MU-, TS- ja TN -luokkiin sekä saliin menemiseen tarvitset opettajan luvan.
17
KOULUMATKAT
1.
2.
3.
4.
Tule ajoissa kouluun.
Noudata liikennesääntöjä.
Kaikenlainen kiusaaminen on kielletty.
Jos olet 3-6 luokkalainen, saat tulla kouluun pyörällä. Käytä silloin
kypärää.
OPPITUNNIT
1.
2.
3.
4.
5.
Tule tunnille ajoissa, läksyt ja tavarat mukana.
Toimi aikuisen ohjeiden mukaan.
Anna toisille työrauha.
Kuuntele sitä, jolla on puheenvuoro.
Viittaa, jos haluat puheenvuoron.
VÄLITUNNIT
1.
2.
3.
4.
5.
6.
Mene välitunnille reippaasti ja rauhallisesti.
Ketään ei saa kiusata tai vahingoittaa.
Kaikki pitää ottaa leikkeihin mukaan ja noudattaa sääntöjä.
Älä mene välituntialueen rajojen yli.
Tottele aikuisia.
Hae aikuinen apuun tarvittaessa, esimerkiksi jos näet kiusaamista
tai tapaturman.
7. Älä heitä lumipalloja (paitsi pöllöseinään).
8. Älä heitä keppejä, hiekkaa tai kiviä.
9. Pelaa palloa vain yhdessä sovituilla paikoilla.
10.
Leikkitappelut on kielletty.
11. Leiki turvallisia leikkejä.
RUOKAILU
1. Noudata hyviä ruokailutapoja.
2. Ota ruokaa sen verran kuin jaksat syödä.
18
3. Maista kaikkea.
4. Anna ruokarauha.
5. Jätä paikkasi siistiksi.
16. PERUSRUOKALISTA
Perusruokalista kiertää kuuden viikon jaksoissa. Joskus koululounas saattaa poiketa perusruokalistasta. Jokaisella aterialla on aina tarjolla myös
kasvisvaihtoehto sekä näkkileipää, levitettä ja juomaa.
19
KOULUN TIETOTEKNIIKAN KÄYTTÖSÄÄNNÖT
Käyttäjän oikeudet - Jokainen saa käyttää koulun tietotekniikkaa
Jokainen tietotekniikan käyttäjä koulussa saa oman, henkilökohtaisen
käyttäjätunnuksen ja salasanan. Tunnuksen saaneet voivat käyttää tietoja viestinteknisiä laitteita, ohjelmia ja verkkoa koulun toimintaan liittyvissä tehtävissä. Tunnus poistuu käytöstä, kun oppilas lopettaa koulunkäynnin
Helsingin kaupungin koulussa tai oppilaitoksessa.
Käyttäjän velvollisuudet - Käyttäjän velvollisuus on huomioida muut
Käyttäjätunnus ja salasana ovat ehdottoman henkilökohtaisia eikä niitä
saa antaa kenenkään toisen henkilön tietoon. Tunnuksen ja salasanan huolellinen käsittely ja säilyttäminen on jokaisen velvollisuus. Jokaisen tulee
aina käyttää omaa nimeään ja käyttäjä- tunnustaan. Mikäli koulussa käytetään ryhmätunnuksia, kuten esim. oppilas, koulu antaa ohjeet erikseen.
Kun käyttäjä lopettaa käytön, hänen tulee aina kirjautua ulos verkosta.
Käyttäjä on velvollinen ilmoittamaan opettajalle / koulun vastuuhenkilölle
havaitsemistaan puutteista, teknisistä ongelmista ja vioista. Käyttäjän tulee huomioida muut käyttäjät. Kaikissa verkkoviesteissä tulee noudattaa
asiallisuutta ja hyviä tapoja. Erityisen tarkkaan tulee harkita muihin maihin lähetettävien viestien sisältö, jotta suhteet ulkomaihin eivät vaarantuisi. Käyttäjän tulee noudattaa tarkoin järjestelmän käytöstä koulussa
annettuja lisäohjeita.
Käytön rajoitukset – Jokaisen tunnus on henkilökohtainen
Käyttäjä ei saa koskaan yrittää käyttää kenenkään muun käyttäjätunnusta
eikä sellaisia järjestelmiä, joihin hänellä ei ole käyttöoikeutta. Käyttäjä ei
saa kuormittaa verkkoa tarpeettomasti esim. imuroimalla suuria tiedostoja ulkomailta. Tietoliikenne-yhteyksien käyttöä voidaan tarpeen vaatiessa
rajoittaa ylläpitäjän toimesta. Hyvien tapojen vastaista aineistoa sisältävien palvelujen käyttö on kielletty. Ohjelmien, mainosten, ketjukirjeiden,
virusten sekä ns. hyvien tapojen vastaisen materiaalin lähettäminen tai
välittäminen on kiellettyä. Kaikki verkkopalvelut on tarkoitettu opiskelukäyttöön. Ilman asianmukaista lisenssiä olevien ohjelmien tai teosten
tuominen kouluun on kiellettyä. Omien levykkeiden tuominen kouluun on
20
myös kielletty, ellei koulussa ole toisin määrätty (esim. laajat projektityöt, joita tehdään myös kotona) Käyttäjän tulee ottaa huomioon, että on
tietotekniikan käyttöä sääteleviä määräyksiä, joiden rikkominen voi johtaa
vahingonkorvausvaatimuksiin ja/tai rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Tekijänoikeuksien muodostamat rajoitukset (pääkohdat tekijänoikeus-
lain mukaan)
Teosten (teksti, kuva, ääni) käyttöön tarvitaan lupa. Oppilaan tekemä työ
on pääsääntöisesti teos. Internet-käyttöön tarvitaan:
- lupa kappaleen valmistamiseen (kopiointi, digitalisoiminen)
- lupa yleisölle välittämiseen / julkiseen esittämiseen ja näyttämiseen
Tekijänoikeuslaki rajoittaa siis sähköpostin käyttöä, www-sivujen tekoa
sekä muuta verkossa tapahtuvaa materiaalin levitystä niin, että materiaalin tulee olla joko itse tehtyä tai vapaasti käytettävää. Asia tulee huomioida myös oppilaiden tekemää materiaalia käytettäessä.
Väärinkäytökset ja niiden seuraamukset
Tietokone- ja tietoliikennejärjestelmien väärinkäyttö tarkoittaa kaikkea
sitä toimintaa, joka
* häiritsee opetus- ja opiskelukäyttöä
* aiheuttaa häiriötä järjestelmissä
* rikkoo annettuja em. säännöksiä tai ohjeita
* käyttää sellaisia ominaisuuksia, joiden käyttö on ohjeissa kielletty.
* on opettajan, koulun vastuuhenkilön, opetusviraston tai Helsingin kaupungin kieltämää. Minkä tahansa ylläesitetyn säännöksen tai ohjeen rikkominen tai muu epäasiallinen toiminta aiheuttaa käyttöoikeuden menettämisen määräajaksi tai pysyvästi sekä vahinkojen korvausvelvollisuuden.
Käyttöoikeuden myöntämisestä ja eväämisestä päättää rehtori. Opetusvirastolla on oikeus jäljittää ja tutkia sellaisia lähetettyjä viestejä ja toimintoja, joista on ollut haittaa virastolle tai kolmannelle osapuolelle tai
joka on ollut hyvien tapojen tai lakien vastaista.
Korvausvelvollisuus – Vahingonaiheuttaja on korvausvelvollinen
Vahingonaiheuttaja on vahingonkorvauslain mukaan korvausvelvollinen, jos
vahinko on aiheutettu tahallisesti tai tuottamuksellisesti. Yli 18-vuotias
21
oppilas vastaa toiminnastaan tämän perussäännöksen mukaan. Alle 18vuotias oppilas on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon silloin,
kun hän menettelee ikäisekseen moitittavalla tavalla. Rikosoikeudellinen
vastuu alkaa 15-vuotiaana. Vahingonkorvausvastuu syntyy riippumatta siitä, onko virheellisestä menettelystä säädetty rangaistus vai ei. Vahingonkorvausvelvollisuus on myös alle 15-vuotiailla. Opettajalla on oppilaiden
suhteen valvontavelvollisuus, johon vaikuttavat oppilaiden ikä ja annetut
kirjalliset ja suulliset ohjeet.
Henkilökohtaisen käyttäjätunnuksen saaminen edellyttää edellä mainittujen käyttösääntöjen hyväksymisen, joka tapahtuu allekirjoittamalla
sitoumus.
22