Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Iso Korteneva

LEST
TIJÄR
RVEN KUNT
TA
OSA LLISTU
UMIS- J
JA ARV
VIOINTI
ISUUN NITELM
MA
27.1.2
2015
I SO K ORTEN
NEVAN TUULIV
VOIMAP
PUISTO
ON OSAY
YLEISK
KAAVA
S U U N N I T T E L U JA T E K N IIK K A
11.12.2014
LESTIJÄRVEN KUNTA
ISO KORTENEVAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Tuulivoimaosayleiskaavan vireilletulon yhteydessä laaditaan MRL 63 §:n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (OAS) esitellään kaavan
laatimisessa noudatettavat osallistumis- ja vuorovaikutusmenetelmät. Suunnitelmassa kerrotaan myös kaavoituksen päätavoitteet, suunnittelun eteneminen ja alustava aikataulu. Lisäksi
osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kuvataan kaavan yhteydessä laadittavat selvitykset ja
vaikutusten arvioinnit. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa suunnitteluprosessin kuluessa.
I SO K ORTENEVAN
TUULIVOIMAPUISTO
YIT Rakennus Oy suunnittelee Lestijärven eteläosiin kolmesta osa-alueesta koostuvaa tuulivoimapuistoa. Suunnitteilla olevan Lestijärven tuulivoimapuiston kokonaisosayleiskaavan muodostavat
Hittisennevan, Kosolankankaan ja Iso Kortenevan tuulivoimapuistojen osayleiskaavat. Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma käsittelee Iso Kortenevan osayleiskaavaa, joka on Lestijärven
tuulivoimapuiston osa-alue 3. Iso Kortenevan tuulivoimapuistoon tulee enintään 35 voimalaa ja
kaava-alueen pinta-ala on noin 1 440 hehtaaria.
Tuulipuistot koostuvat tuulivoimaloista perustuksineen, niitä yhdistävistä maakaapeleista, tuulipuistojen sähköasemista, huolto-/varastorakennuksesta, sähköverkkoon liittymistä varten tarvittavasta ilmajohdosta tai maakaapelista sekä tuulivoimaloita yhdistävistä teistä. Tuulivoimalat tulevat sijoittumaan alueelle pääosin noin 0,5–1 kilometrin välein toisistaan. Tuulivoimalan lakikorkeus on enimmillään 210 metriä.
Ensisijaisesti hankkeen toteuttamissuunnittelussa pyritään siihen, että hankealueiden läheisyyteen Fingrid Oyj:n olemassa olevan 2 x 400 kV Pikkarala–Alajärvi -voimajohtoreitin varteen saadaan rakennettua uusi 400/110 kV -sähköasema, johon hankealueilla tuotettu sähkö voidaan liittää. Tällöin ei tarvitsisi rakentaa uusia pitkiä ilmajohtoyhteyksiä kaava-alueiden ulkopuolelle.
Sähkönsiirrolle tarkastellaan YVA-menettelyn yhteydessä kuitenkin kahta eri reittivaihtoehtoa.
Hankkeessa voidaan osin hyödyntää alueella jo sijaitsevia metsäautoteitä. Teiden kantavuutta on
osin parannettava ja paikoin myös leveyttä kasvatettava. Alueelle tehdään myös uusia teitä.
Tuulivoimaloiden sijoitussuunnittelu tehdään osana hankesuunnittelua osayleiskaavoituksen kuluessa. Tuulivoimalaitosten sijaintiin vaikuttavat luonnonolosuhteet, melu- ja varjostusanalyysit sekä voimalaitosvalmistajasta riippuvat voimaloiden väliset minimietäisyydet optimaalisen tuotannon varmistamiseksi. Alueella suoritetaan tuulimittaukset, joiden tuloksien avulla voidaan
varmistua tuulivoimalaitosten tarkoituksenmukaisesta sijoittelusta.
S UUNNITTELUALUEEN
SIJAINTI
Iso Kortenevan tuulivoimapuisto sijoittuu Lestijärven kaakkoispuolelle Itäniemen ja Valkeisen järven väliselle alueelle, yksityiseen omistukseen kuuluville alueille. YIT Rakennus Oy:llä on alueille
hallintaoikeus pitkäaikaisten vuokrasopimusten nojalla. Kaava-alue on alustavasti sama kuin tuulipuiston suunnittelualue. Tarvittaessa kaava-alueen rajausta voidaan tarkistaa työn edetessä.
Osayleiskaavan laadinnassa ja kaavan vaikutusten arvioinnissa tarkastelu kohdistuu varsinaista
suunnittelualuetta laajemmalle alueelle. Kaavoituksessa tarkastellaan kaava-alueen lisäksi noin
0,5 km:n vyöhykettä kaava-alueen ympärillä, ja pyritään ottamaan huomioon kaava-alueen välittömässä läheisyydessä olevien alueiden maankäyttö.
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy
2
11.12.2014
LESTIJÄRVEN KUNTA
ISO KORTENEVAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kuva 1. Lestijärven tuulivoimapuiston kokonaisosayleiskaavan kaikki kolme osayleiskaavaaluetta. Iso Korteneva on tuulivoimapuistoista itäisin oikealla.
S UUNNITTELUN
TAVOITTEET
Lestijärven kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 5.3.2013 Lestijärven Tuulivoima Oy:n tekemän esityksen osayleiskaavan laatimisesta Lestijärven tuulipuistoalueelle. Kaavoitus tuli tuolloin
vireille Lestijärven Tuulivoima Oy:n aloitteesta. Hanke on siirtynyt YIT Rakennus Oy:n omistukseen syksyllä 2013. Alue jaettiin syksyllä 2014 kolmeen osaan, joiden osayleiskaavat tulivat vireille Lestijärven kunnanhallituksen päätöksellä 22.10.2014 § 140. Kaavoitustyötä ohjaa Lestijärven kunta. Kaavaa laativa konsultti on FCG suunnittelu ja tekniikka Oy.
Tuulivoimapuiston rakentaminen edellyttää maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukaista rakennuslupaa. Koska Lestijärven alueella ei ole tuulipuistoja mahdollistavaa kaavaa, edellyttää hankkeen toteuttaminen osayleiskaavojen laatimista. Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 1.4.2011
voimaan tullut muutos mahdollistaa rakennusluvan myöntämisen tuulivoimalan rakentamiseen
yleiskaavan perusteella (MRL 77 a §). Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena ja sen hyväksyy Lestijärven kunnanvaltuusto. Kaavoitusmenettely on tavoitteena saada päätökseen keväällä
2015. YIT Rakennus Oy:n tavoitteena on aloittaa tuotanto vuoden 2016 loppuun mennessä.
Osayleiskaavoituksen yhteydessä ratkaistaan tuulivoimapuistojen maankäyttö sekä tuulivoimaloiden sijoittuminen. Osayleiskaavojen laadinnassa otetaan huomioon ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä tehtävät selvitykset ja arvioinnit.
Osayleiskaavan suunnittelun tavoitteena on toteuttaa tuulivoimapuiston rakentaminen luonnonympäristön ominaispiirteet ja ympäristövaikutukset huomioon ottaen sekä lieventää rakentamisesta mahdollisesti aiheutuvia haitallisia vaikutuksia.
Tuulipuistojen tavoitteena on osaltaan edistää ilmastopoliittisia tavoitteita, joihin Suomi on sitoutunut. Tuulivoiman osalta tavoitteena on nostaa tuulivoiman asennettu kokonaisteho Suomessa
2 500 MW:iin vuoteen 2020 mennessä.
Lisäksi osayleiskaavojen tavoitteena on ottaa huomioon muut aluetta koskevat maankäyttötarpeet sekä suunnitteluprosessin kuluessa muodostuvat tavoitteet.
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy
3
11.12.2014
S UUNNITTELUN
LESTIJÄRVEN KUNTA
ISO KORTENEVAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LÄHTÖKOHDAT
S UUNNITTELUALUEEN NYKYTILA
Osayleiskaava-alue ovat pääosin metsäinen, maastoltaan tasainen ja suurelta osin soinen. Metsäalueita luonnehtivat mäntykankaat sekä ojituksissa kuivahtaneet rämeet ja turvekankaat. Metsäalueet ovat pääosin tavanomaisessa metsätalouskäytössä ja iältään painottuvat nuoriin ja varttuviin metsiin. Osayleikaava-alueen länsipuolella lähempänä harjujaksoa sijaitsevat Similän ja Mustikankylän peltoaukeat asutuksineen joki- tai purolaaksoissa. Peltoalueet asutuksineen jäävät
kaava-alueen ulkopuolelle. Iso Kortenevan kaava-alueen kaakkoisosiin sijoittuu yksi järvi, Ruutana.
Lähialueiden vakituinen asutus on keskittynyt Lestijärven keskustaajamaan ja sen lähialueille sekä kantatien 58 varrelle. Lisäksi suunnittelualueiden läheisyyteen sijoittuu kylät, Yli-Lesti, Similä
ja Mustikankylä. Kylien ympäristössä on viljeltyjä peltoalueita. Asutusta on myös Konttikoskentien
varressa. Loma-asutus on keskittynyt pääasiassa Lestijärven rannoille.
V ALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Alueidenkäyttötavoitteet tulee ottaa huomioon ja niitä tulee
edistää myös tuulivoimapuistojen osayleiskaavoituksessa.
K ESKI -P OHJANMAAN YHDISTELMÄMAAKUNTAKAAVA
Suunnittelualueilla on voimassa maankäyttö- ja rakennuslain (132/99) mukainen KeskiPohjanmaan yhdistelmämaakuntakaava, jonka 1. vaihekaava on vahvistettu ympäristöministeriössä 24.10.2003, 2. vaihekaava 29.11.2007 ja 3. vaihekaava 8.2.2012.
Keski-Pohjanmaan 1. vaihemaakuntakaavassa (vahvistettu 24.10.2003) on esitetty kaikki
keskeiset asiakokonaisuudet lukuun ottamatta tuulivoimaloita, maa-aines- ja turvevaroja sekä
keskustojen ulkopuolelle sijoittuvia vähittäiskaupan suuryksikköjä, jotka aihekokonaisuudet
käsitellään muissa maakuntakaavoituksen vaihekaavoissa.
Keski-Pohjanmaan 2. vaihemaakuntakaavassa (vahvistettu 29.11.2007) käsittää soiden
monikäytön, tuulivoimatuotannon ja kaupan palveluverkon sekä päivitettävänä aihepiirinä
muinaismuistot ja maisema- ja kulttuurikohteet. Samalla vahvistuspäätös kumoaa
maakuntakaavan 1. vaiheessa osoitetut kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta
tärkeät alueet, keskustatoimintojen alueet sekä muinaismuistot.
Keski-Pohjanmaan 3. vaihemaakuntakaava (vahvistettu 8.2.2012) ohjaa vähittäiskaupan
suuryksiköiden sijoittumista sekä pohjavesien suojelua ja kiviaineshuollolle alueita koko
maakunnan alueella.
Maakuntakaavassa on osoitettu Iso Kortenevan osayleiskaava-alueen halki kulkeva uusi kantatie,
joka liittyy kantatie 58 oikaisuun Lestijärven itäpuolitse. Kantatien itäpuolelle sekä kunnan
eteläosiin ja Iso Kortenevan osayleiskaava-alueen länsiosaan on osoitettu moottorikelkkailun
runkoreitin yhteystarve.
Iso Kortenevan osayleiskaava-alueen länsipuolelle on osoitettu maakuntakaavassa kylä (at),
Ylilesti.
Iso Kortenevan osayleiskaava-alueen pohjoispuolella on
kalliomurskeen ottoalueita tai ottoon soveltuvia alueita (EO-3).
osoitettu
maakuntakaavassa
Osayleiskaava-alueen
läheisyyteen
on
osoitettu
muinaismuistokohteita.
muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä.
Nämä
ovat
osayleiskaava-alueen ymnpäristöön sijoittuu kantatie (kt), yhdystie (yt) sekä ulkoilureitti.
Ulkoilureitti (Peuranpolku) menee Iso Kortenevan suunnittelualueen eteläosan poikki.
Iso Kortenevan osayleiskaava-alue
turvetuotantovyöhykkeeksi 1 (tv1).
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy
on
osoitettu
maakuntakaavassa
suurimmaksi
osaksi
4
11.12.2014
LESTIJÄRVEN KUNTA
ISO KORTENEVAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kuva 2. Ote Keski-Pohjanmaan 1., 2. ja 3. vaihemaakuntakaavan yhdistelmästä. Hittisennevan,
Kosolankankaan ja Iso Kortenevan suunnittelualueet ovat kartassa punaisella, Iso Korteneva on
oikealla.
Lestijärvelle on osoitettu Iso Kortenevan osayleiskaava-alueen ympäristöön kulttuuriympäristön
tai maiseman vaalimisen kannalta maakunnallisesti tai seudullisesti tärkeitä alueita. Alueita
koskee suunnittelumääräys: ”Alueiden suunnittelussa ja käytössä tulee edistää maisema- ja
kulttuuriarvojen sekä perinnebiotooppien ja muiden luonnonperintöarvojen säilymistä
alkutuotannon toiminta- ja kehittämisedellytyksiä vaarantamatta. Yksityiskohtaisemmassa
kaavoituksessa tulee huomioida alueen erityispiirteet ja tarpeen mukaan antaa niiden säilymisen
turvaavia kaavamääräyksiä ja suunnitteluohjeita.”
Lestijärventien varrelle osayleiskaava-alueen länsi-eteläpuolelle on osoitettu arvokas harjualue
(ge-1).
Lestijärventien suuntaisesti sijoittuu tärkeä tai vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue (pv),
jota koskee suunnittelumääräys: ”Alueen maankäyttöä suunniteltaessa tulee varmistua siitä, ettei
toimenpiteillä vaaranneta pohjaveden määrää tai laatua. Tämä tulee ensisijaisesti hoitaa
sijoittamalla riskialttiit toiminnat alueen ulkopuolelle ja toissijaisesti estämällä riskien syntyminen
riittävällä vesiensuojelutoimenpiteillä.”
IV VAIHEMAAKUNTAKAAVA
Valmisteilla oleva Keski-Pohjanmaan 4. vaihemaakuntakaava, mannertuulivoima tulee käsittelemään seudullisesti merkittävän tuulivoiman sijoittumista Keski-Pohjanmaan maakunnassa.
Kaavan lähtökohtana toimii Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan manneralueen tuulivoimaselvitys, joka on esiselvityksenä hyödyntänyt tuuliatlaksen tuulisuustietoja tausta-aineistona.
Lisäksi kaavalla päivitetään arvokkaita maisema-alueita ja merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä koskevat merkinnät vastaamaan voimassa olevia valtakunnallisia inventointeja.
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy
5
11.12.2014
LESTIJÄRVEN KUNTA
ISO KORTENEVAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
4. vaihemaakuntakaava on ollut ehdotuksena nähtävillä 1.9. – 8.10.2014. Kaavaehdotus on päivätty 25.8.2014.
Kuva 3. Ote Keski-Pohjanmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta (10/2014).
Hittisennevan, Kosolankankaan ja Iso Kortenevan suunnittelualueet ovat kartassa punaisella, Iso
Korteneva on oikealla.
Lestijärven alueelle on osoitettu kolme tuulivoimaloiden aluetta (tv, 421_702, 421_703 ja
421_704). Alueista itäisin tv 421_704 kattaa ison osan Iso Kortenevan osayleiskaava-alueesta.
Merkinnällä on osoitettu maakunnallisesti merkittävät tuulivoimaloiden sijoittamiseen soveltuvat
alueet. Maakunnallisesti merkittävä tuulivoima-alue muodostuu vähintään kymmenestä
voimalasta. Näitä koskee suunnittelumääräys: ”Tuulivoima-alueiden suunnittelussa on otettava
huomioon sekä hankekohtaiset että yhteisvaikutukset asutukseen, loma-asutukseen, arvokkaisiin
maisema-alueisiin,
merkittäviin
rakennettuihin
kulttuuriympäristöihin
sekä
luonnon
monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeisiin alueisiin ja ehkäistävä merkittävien haitallisten
vaikutusten muodostuminen. Tuulivoimaloiden sijoituksessa tulee ottaa huomioon lentoliikenteen,
säähavainnoinnin sekä Puolustusvoimien toiminnan aiheuttamat rajoitteet. Puolustusvoimilta on
selvitettävä tuulivoimaloiden hyväksyttävyys, kun tuulivoimaloiden sijainti-, rakenne- ja
korkeustiedot ovat käytettävissä/tiedossa. Tuulivoima-alueiden liittämisessä sähköverkkoon on
ensisijaisesti hyödynnettävä olemassa olevia johtokäytäviä. Tuulivoima-alueiden suunnittelussa
on otettava huomioon sekä hankekohtaiset, että yhteisvaikutukset muuttolinnustoon ja
suurpetolintujen pesimisreviireihin ja ehkäistävä merkittävien haitallisten vaikutusten
syntyminen.” Aluekohtainen suunnittelumääräys edellyttää, että tuulivoima-alueella 421_704 (Iso
Korteneva) tuulivoimaloiden määrän mitoituksella ja sijoittelulla tulee turvata sääksen
saalistusreitit Lestijärvelle.
Lestijärven kunta jätti vaihemaakuntakaavan luonnosvaiheessa mielipiteen, jossa toivottiin koko
Lestijärven tuulivoimapuistojen hankealueen osoittamista tuulivoimatuotannon alueena.
Y LEISKAAVAT
Iso Kortenevan osayleiskaava-alueella on voimassa vuonna 1999 hyväksytty Lestijärven osayleiskaava, jossa tuulivoimapuiston alue on osoitettu valtaosaksi metsätalousvaltaiseksi alueeksi MM3. Alueet on varattu pääasiassa metsätalouskäyttöön. Alueille saa rakentaa pääkäyttötarkoituksen mukaisia rakennuksia ja rakennelmia sekä liitännäiselinkeinoja tukevia rakennuksia ja laitteita. Alueille sallitaan Rakennuslain 4 §:n mukainen haja-asutus, vähintään 10 000 m2 rakennuspaikoille. Alueilla olevien vesistöjen rantavyöhykkeille ei saa rakentaa, ellei niille ole merkitty
rakennuspaikkaa.
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy
6
11.12.2014
LESTIJÄRVEN KUNTA
ISO KORTENEVAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Yleiskaavassa on osoitettu Iso Kortenevan luoteispuolelle lentoliikenteen alue (LL), joka on varattu pienlentokentäksi.
Iso Kortenevan suunnittelualueen eteläosan halki kulkee ohjeellinen ulkoilureitti retkeily- ja ulkoilualueella (VR).
Kuva 4. Ote Lestijärven yleiskaavasta. Hittisennevan, Kosolankankaan ja Iso Kortenevan
suunnittelualueet ovat kartassa punaisella, Iso Korteneva oikealla.
A SEMAKAAVAT
Vahvistettuja asemakaavoja Lestijärven kunnan alueella on 199,3 ha. Nämä eivät sijoitu Iso Kortenevan osayleiskaava-alueelle. Lisäksi kunnan alueella on voimassa ranta-asemakaavoja. Lestijärven rannoista on kaavoitettu joko asema- tai ranta-asemakaavalla n. 90 % (75 km). Valtuusto
hyväksyi 29.4.2010 Lestijärven ranta-asemakaavan muutoksen rakennusoikeuksien nostamisesta.
Rantakaavoitetulla osalla Lestijärveä on 460 lomarakennuspaikkaa. Kunnan loma-asuntokanta on
maksimissaan n. 600 kpl.
L IITTYMINEN MUIHIN HANKKEISIIN
Osayleiskaavan vaikutusalueella on suunnitteilla Hittisennevan ja Kosolankankaan lisäksi kaksi
wpd Finland Oy:n tuulipuistohanketta: Toholampi-Lestijärven (n. 100 voimalaa) ja Länsi-Toholammin (n. 40 voimalaa) tuulivoimapuistot.
Yhteisvaikutusten arvioinnissa huomioidaan mainitut lähialueella suunnitteilla olevat tuulipuistohankkeet. Hankkeissa käydään myös kaikkien tuulipuistohankkeiden verkkoliityntäratkaisuja yhteen sovittavia neuvotteluja. Lisäksi hankkeissa neuvotellaan kaavoituksen ja ympäristövaikutusten arviointiin liittyvistä yhteensovittamiskysymyksistä. Hankkeesta vastaavat ovat sopineet
yhteistyöstä hankkeiden yhteisvaikutusten arviointiin liittyvässä tiedonvaihdossa.
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy
7
11.12.2014
LESTIJÄRVEN KUNTA
ISO KORTENEVAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Muita Iso Kortenevan osayleiskaava-alueen läheisyyteen sijoittuvia huomattavia hankkeita ovat:




Vapo Oy: Teerinevan turvetuotantohanke
o sijoittuu osayleiskaava-alueen lounaispuolelle
o YVA-menettely käynnissä
Pyhäsalmi Mine Oy: Kaivosvarausilmoitus
o sijoittuu osayleiskaava-alueen länsipuolelle
o varausilmoitus voimassa 2.7.2014 saakka
Kalvinit Oy: Kaivosvarausilmoitushakemus
o sijoittuu osayleiskaava-alueen länsipuolelle
o hankkeesta ei ole vielä annettu päätöksiä.
Lestijärven Valkeisen matkailukeskus
o sijoittuu osayleiskaava-alueen eteläpuolelle
o hankkeesta ei ole vielä annettu päätöksiä.
S ELVITYKSET
JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI
Vaikutusten arviointi on osa tuulivoimarakentamisen suunnittelua. Merkittävien tuulivoimahankkeiden ympäristövaikutukset arvioidaan YVA-lain mukaisessa ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä. Lestijärven tuulivoimapuistohankkeen kokonaislaajuus ylittää YVA-kynnyksen, ja tästä
syystä alueelle on laadittu YVA-menettely, jonka yhteydessä on tehty seuraavat selvitykset:









vaikutukset maankäyttöön
vaikutukset maisemaan ja merkittäviin maisema-alueisiin
vaikutukset muinaismuistoihin ja alueen kulttuurihistoriaan
vaikutukset rakennuspaikkojen luonnonympäristöön
vaikutukset pesimä- ja muuttolinnustoon
vaikutukset lähialueiden Natura- ja muihin luonnonsuojelualueisiin
melun ja varjon vilkkumisen vaikutukset
vaikutukset ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen
yhteisvaikutukset muiden hankkeiden kanssa
Olemassa olevat tausta-aineistot:

Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan manneralueen tuulivoimaselvitys, KeskiPohjanmaan liitto 2011.

Keski-Pohjanmaan maakuntakaava, Keski-Pohjanmaan liitto

Pohjois-Pohjanmaan arvokkaat maisema-alueet, Pohjois-Pohjanmaan liitto 1997.

Pohjois-Pohjanmaan kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet, Pohjois-Pohjanmaan liitto 1993.

Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY, Valtion ympäristöhallinto, OIVA – Ympäristö- ja paikkatietopalvelu ja Museovirasto 2009.
Lisäksi selvitetään mm. osayleiskaavan vaikutukset alueen virkistyskäyttömahdollisuuksiin, elinkeinoihin ja talouteen sekä sosiaaliset vaikutukset. Vaikutusten arvioinnissa selvitetään myös
kansalaisten ja muiden osallisten näkemykset.
Selvitettävät vaikutukset on määritelty tarkemmin ympäristövaikutusten arviointimenettelyn
(YVA) yhteydessä. Vaikutusten selvittäminen perustuu alueelta käytössä oleviin perustietoihin,
alueella suoritettuihin maastokäynteihin, osallisilta saataviin lähtötietoihin, lausuntoihin ja huomautuksiin sekä laadittavien suunnitelmien ympäristöä muuttavien ominaisuuksien analysointiin.
Vaikutusten selvittämisen tarkoituksena on jo suunnittelun aikana saada tietoa suunnitteluratkaisujen merkityksestä ja siten parantaa lopullisen suunnitelman laatua.
K AAVOITUKSEN YHTEENSOVITTAMINEN YVA- MENETTELYN KANSSA
YVA-lain 5 §:n mukaan "yhteisviranomaisen, kaavaa laativan kunnan tai maakunnan liiton ja
hankkeesta vastaavan on oltava riittävässä yhteistyössä hankkeen arviointimenettelyn ja
kaavoituksen yhteensovittamiseksi".
Hankkeen YVA-menettely ja kaavoitus sovitetaan yhteen siten, että niihin liittyvät selvitystyöt
yhdistetään. Ympäristövaikutusten arviointimenettely on tärkeä osa osayleiskaavan laadintaa.
Ympäristövaikutusten
arviointia
varten
tehdyissä
selvityksissä
on
huomioitu
osayleiskaavoituksessa tarvittavat selvitystarpeet, jolloin osayleiskaavat voidaan laatia YVAFCG Suunnittelu ja tekniikka Oy
8
11.12.2014
LE
ESTIJÄRVEN KUNTA
K
ISO KORTENEVAN TUULIV
VOIMAPUISTON OSAYLEISK
KAAVA
OSALLISTUMIIS- JA ARVIOINTISUUNNIT
TELMA
menettelyn
n selvitysain
neiston pohjjalta. Hankk
keen suunnittelua ediste
etään sama
anaikaisesti YVAmenettelyn
n kanssa.
Kuva 5. YV
VA-menettellyn suhde m
maankäyttö- ja
j rakennusllain mukaise
een kaavapro
osessiin.
O SALLLISTUMIN
NEN
JA VU
UOROVAIK
KUTUS
O SALLIISET
Os
sallisia ovat

kiinteiistönomistajat

ne, jo
oiden asumis
seen, työhön
n tai muihin oloihin valm
misteilla olev
va kaava sa
aattaa huomattavasti vaikuttaa:
v
o


kaavan vaik
k
kutusalueen asukkaat, yritykset
y
ja elinkeinonh
harjoittajat, virkistysalue
eiden
k
käyttäjät,
ka
aavan vaikuttusalueen maanomistaja
at ja haltijat
virano
omaiset, joid
den toimialaa
a suunnittelu
ussa käsitellään:
o
k
kunnan
hallintokunnat ja
a lautakunna
at
o
naapurikunn
n
nat; Halsua, Perho, Kinn
nula, Reisjärv
vi, Sievi, To holampi, Ko
okkola ja Pih
htipud
das
o
Keski-Pohjan
K
nmaan liitto
o, Etelä-Poh
hjanmaan elinkeino-, liiikenne- ja ympäristöke
eskus
(
(ELY),
Länsii- ja Sisä-S
Suomen alue
ehallintoviras
sto (AVI), M
Museovirasto
o, Keski-Poh
hjanm
maan
maak
kuntamuseo,, Liikennevirasto, Liikenteen turva
allisuusvirastto Trafi, Fin
navia
O
Oyj,
Ilmavoimat, Keski- Pohjanmaan
n ja Pietarsaaren alueen pelastuslaittos, Metsäke
eskus
K
Keski-Pohjan
nmaa, ProAg
gria Keski-Po
ohjanmaa
yhteis
söt, joiden to
oimialaa suu nnittelussa käsitellään:
o
asukkaita ed
a
dustavat yhtteisöt kuten
n asukasyhdistykset sek
kä kylätoimik
kunnat; Lestijärv
ven
kotiseuttuyhdistys, Y
Yli-Lestiseura
a
o
ttiettyä intres
ssiä tai väesstöryhmää edustavat
e
yh
hteisöt, kute n luonnonsu
uojeluyhdisty
ykset
j yrityksiä edustavat y
ja
yhteisöt; Les
stijokiseudun
n Luonto ja Ympäristö ry,
r Keski-Poh
hjanm
maan
lintutieteellinen y
yhdistys, Le
estijärven riistanhoitoyh
hdistys, Lesttijärven metsäst
tysyhdistys,
Lestijärven kalastuskun
nta ja kalastu
usalue, Lestiijärven ympäristöyhdisty
ys ry
o
elinkeinonha
e
arjoittajia ja
a yrityksiä edustavat
e
yh
hteisöt; Mettsäpeuranma
aan Matkailu
u ry,
M
Metsähallitus
s
o
muut paikalllisella tai alu
m
ueellisella ta
asolla toimivat yhteisöt k
kuten tienho
oitokunnat ja
a ves
siensuojeluy
yhdistykset
o
erityistehtäv
e
viä hoitavat yhteisöt tai yritykset kuten
k
energ
gia- ja vesila
aitokset; Fo
ortum
O
Oyj,
Fingrid Oyj, wpd Fin
nland Oy
FCG Suunnitttelu ja tekniik
kka Oy
9
11.12.2014
LE
ESTIJÄRVEN KUNTA
K
ISO KORTENEVAN TUULIV
VOIMAPUISTON OSAYLEISK
KAAVA
OSALLISTUMIIS- JA ARVIOINTISUUNNIT
TELMA
O SALLIISTUMINEN
N
Osallisilla on
o oikeus otttaa osaa ka
aavan valmis
steluun, arvioida sen vaiikutuksia ja lausua kaav
vasta
mielipiteen
nsä (MRL 62 §). Osallisi lla on myös
s mahdollisuus esittää n
neuvottelun käymistä os
sallistumis- ja arviointisuun
a
nnitelman rii ttävyydestä elinkeino-, liikenne- ja ympäristöke
eskukselle ennen
kaavaehdo
otuksen nähttäville asetta
amista (MRL 64 §).
Osayleiskaavan vireille
etulosta, ka
aavaluonnok
ksen ja -ehd
dotuksen nä
ähtävilläolos
sta sekä kaavan
voimaantulosta ilmoite
etaan paika llislehdessä, kuntatiedotteessa sekä
ä Lestijärve
en kunnan illmoitustaululla ja www-sivu
uilla (www.le
estijarvi.fi).
Osayleiskaavoituksen aikana järje
estetään yle
eisötilaisuude
et kaavaluo
onnos- ja ka
aava-ehdotusvaiheessa. Os
sallisilla on mahdollisuus
m
s antaa osay
yleiskaavastta palautetta
a mielipiteinä kaavaluon
nnoksen nähtäv
villäoloaikana
a ja muistut uksina kaavaehdotusten
n nähtävilläo
oloaikana.
Kuva 6. Ylleiskaavoituk
ksen vaiheett sekä osallis
stumismahdollisuudet.
S UUNN
NITTELU -
JA PÄÄT
TÖKSENTE
EKOVAIHE
EET JA AI KATAULU
U
K AAVO ITUKSEN VIREILLETU
V
ULO ( LOKA
AKUU 2014
4)
Lestijärven
n tuulivoima
apuiston osa
ayleiskaava tuli alun pe
erin vireille yhtenä alue
eena syysku
uussa
2013. Kaa
ava-alue jaettiin syksyll ä 2014 kolm
meen osa-alueeseen, jo
olloin myös Iso Kortenevan
osayleiskaa
ava tuli vire
eille 22.10.2
2014. Kaavo
oituksen tullessa vireille
e siitä tiedottetaan julkis
sesti.
Osallistumis- ja arvioin
ntisuunnitelm
ma (OAS) as
setetaan näh
htäville, jollo
oin osallisilla ja kunnan asuka
kailla on mahdollisuus
m
esittää mie
elipiteensä siinä esitetyis
stä osallistu mis- ja vuorovaikutusm
menetelmistä se
ekä kaavan vaikutusten
v
a
arvioinnista..
Lestijärven
n tuulivoimapuiston kok
ko aluetta ko
oskeva aloittusvaiheen v
viranomaisneuvottelu jä
ärjestettiin 17.6
6.2014.
Hittisennev
van, Kosolan
nkankaan ja Iso Kortene
evan osayleiskaavoja ko
oskeva aloitusvaiheen viranv
omaisneuv
vottelu pidetttiin 9.12.20
014. Se olii samalla Lestijärven
L
ttuulivoimapu
uiston kokonaisosayleiskaa
avan luonnosvaiheen virranomaisneu
uvottelu.
FCG Suunnitttelu ja tekniik
kka Oy
10
11.12.2014
LESTIJÄRVEN KUNTA
ISO KORTENEVAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
O SAYLEISKAAVAN LUONNOSVAIHE ( LOKAKUU – MARRASKUU 2014)
Lestijärven tuulivoimapuiston koko aluetta koskeva osayleiskaava oli luonnoksena nähtävinä
6.10.2014 – 4.11.2014. Osayleiskaavoituksen perusselvitykset ja lähtötiedot on koottu jo koko
aluetta koskevan osayleiskaavan sekä YVA-menettelyn yhteydessä.
Uusien osayleiskaava-alueiden (mukaan lukien Iso Korteneva) luonnosvaihe käynnistyi lokakuussa 2014. Luonnosvaiheen käsittelyn ja nähtävillöolon osalta on päätetty, että Lestijärven
tuulivoimapuiston kokonaisosayleiskaavan luonnosvaihe on näiden kolmen osayleiskaavan luonnosvaiheen valmisteluvaihe. Näin ollen Iso Kortenevan osayleiskaavan osalta voidaan edetä suoraan ehdotusvaiheeseen.
O SAYLEISKAAVAN EHDOTUSVAIHE ( MARRASKUU 2014 – HELMIKUU 2015)
Osayleiskaavaehdotus valmistuu alustavan aikataulun mukaan tammikuussa 2015. Lestijärven
kunnanhallitus päättää osayleiskaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta vähintään 30 päivän
ajaksi (MRL 65 §, MRA 27 §). Osayleiskaavan nähtävilläolosta ilmoitetaan paikallislehdessä, kuntatiedotteessa, kunnan ilmoitustaululla ja kunnan internet-sivuilla. Kunnan jäsenillä ja osallisilla
on oikeus tehdä muistutuksia kaavaehdotuksesta (MRL 65 §, MRA 27 §). Muistutukset on toimitettava kirjallisena Lestijärven kuntaan ennen nähtävilläolon päättymistä. Saatu palaute käsitellään. Ehdotusvaiheessa järjestetään yleisötilaisuus.
Osayleiskaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot viranomaisilta. Kaavaehdotuksen nähtäville
asettamisen jälkeen järjestetään 3. viranomaisneuvottelu.
O SAYLEISKAAVAN HYVÄKSYMISVAIHE ( MAALISKUU – HUHTIKUU 2015)
Kaavaehdotuksesta annettuihin muistutuksiin ja lausuntoihin annetaan perustellut vastineet. Lestijärven kunnanvaltuusto hyväksyy osayleiskaavan kunnanhallituksen esityksestä. Osayleiskaavan
hyväksymispäätöksestä kuulutetaan virallisesti.
Kuukausi
2013
3
2014
-
6
2015
7
8
9
10
11
12
1
2
3
4
5
YVA-MENETTELY
YVA-menettely
Selvitykset ja laadinta
Nähtävilläolo
YVA-lausunto
Natura-arviointi
Lausunto
LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA (LUONNOSVAIHE)
Vireilletulo + Tavoitteet + OAS
Kaavaluonnoksen valmistelu
Kaavaehdotuksen valmistelu
Hyväksymiskäsittely
Nähtävilläolo
Viranomaisneuvottelut
Yleisötilaisuudet
HITTISENNEVAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA (OYK), osa-alue 1, sijainti läntisin
Vireilletulo + OAS
Kaavaehdotuksen valmistelu
Hyväksymiskäsittely
Nähtävilläolo
Viranomaisneuvottelut
Yleisötilaisuudet
ISO KORTENEVAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA (OYK), osa-alue 3, sijainti itäisin
Vireilletulo + OAS
Kaavaehdotuksen valmistelu
Hyväksymiskäsittely
Nähtävilläolo
Viranomaisneuvottelut
Yleisötilaisuudet
Kuva 7. Hankkeen aikataululuonnosvaiheen sekä osa-alueiden 1 ja 3 osalta.
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy
11
11.12.2014
LE
ESTIJÄRVEN KUNTA
K
ISO KORTENEVAN TUULIV
VOIMAPUISTON OSAYLEISK
KAAVA
OSALLISTUMIIS- JA ARVIOINTISUUNNIT
TELMA
Y HTEY
YSTIEDOT
T
Osayleiskaav
O
van valmiste
elusta saa lis
sätietoja Lesttijärven kunnalta, kaava
aa
laativalta kon
nsultilta (FC
CG Suunnittelu ja tekniik
kka Oy) ja tuulipuistohan
nkkeesta
k
vasta
aavalta (YIT Rakennus Oy):
Lestijärve
L
en kunta
Lestintie
L
39, 69440 LEST
TIJÄRVI
Esko
E
Ahone
en
Kunnanjohta
K
aja
puh.
p
050 382
23 201
esko.ahonen
e
[email protected]
mu Jussinm
mäki
Teem
Rakennustarkasttaja
puh. 044 0668 7 02
teem
mu.jussinmak
[email protected]
Kaavaa
K
laativ
va konsultti:
FCG
F
Suunniittelu ja Tekniikka Oy
13 - 17 D, 90100
Hallituskatu
H
9
OULU
Kai
K Tolonen
n
Oulun
O
aluepä
äällikkö
arkkitehti
a
SA
AFA, LuK
puh.
p
044 77 1 8419
kai.tolonen@
k
@fcg.fi
Tuulivoimapu
T
uistohankkeesta vastaav
va:
YIT
Y
Rakenn
nus Oy
Panutie
P
11, 0
00620 HELSINKI
Mika
M
Virtan
nen
puh.
p
050 372
28 049
mika.virtane
m
[email protected]
FCG Suunnitttelu ja tekniik
kka Oy
12