Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kultakeronkadun osayleiskaava, OAS 12.12.2014
!
PELKOSENNIEMEN KUNTA!
!
KULTAKERONKADUN!
OSAYLEISKAAVA!
!
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA!
!
!
!
ARKKITEHTITOIMISTO HAVAS ROSBERG OY!
12.12.2014, PÄIVITETTY 18.6.2015!
1
Kultakeronkadun osayleiskaava, OAS 12.12.2014
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma!
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja
sisältöön nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan
vaikutusten arvioinnista.!
Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (oas) kuvaa kaavoitustehtävää sekä määrittelee
kaavatyössä käytettävät osallistumisen ja vuorovaikutuksen periaatteet, laajuuden ja tavat. Tässä
määritellään myös, miten osalliset voivat ilmaista mielipiteensä kaavaprosessin eri vaiheissa ja
miten tästä mahdollisuudesta tiedotetaan. Lisäksi kerrotaan mitkä kaavan toteutukseen liittyvät
ympäristövaikutukset ovat tärkeitä tällä alueella, mihin vaikutuksiin selvityksissä keskitytään ja
millaisia arviointimenetelmiä käytetään.!
Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) koskee osayleiskaavan laatimista Pyhätunturin
matkailukeskuksen alueelle. Suunnitelman nimi on Kultakeronkadun osayleiskaava.
Osayleiskaavalla muutetaan osaa Pyhä-Luoston yleiskaavan osa-alueesta 3 / Pyhätunturin
matkailukeskuksen alue.!
Suunnittelualue!
Osayleiskaava-alue sijaitsee Pyhätunturin matkailukeskuksen alueella Pelkosenniemellä.
Pyhätunturin matkailukeskus kuuluu Pyhä-Luosto matkailualueeseen, jota kehitetään yhtenä
keskeisenä Lapin matkailun kehityskohteena. Alueen koko on noin 43,6 ha. Osayleiskaavalla
muutetaan Pyhä-Luosto yleiskaavan osa-aluetta 3 / Pyhätunturin matkailukeskuksen alue.!
!
Kuva 1. Osayleiskaava-alueen sijainti likimäärin rajattuna maastokartalle.!
Nykytilanne!
Pyhätunturin seitsemän kilometrin pituinen tunturijakso muodostuu viidestä kurujen erottamasta
tunturista (Peurakero, Laakakero, Noitatunturi, Ukonhattu, Kultakero). Suunnittelualue on
Pyhätunturin itäisimmän huipun Kultakeron idän puoleista rinnealuetta. Alueen läpi itä-länsi
suunnassa kulkee olemassa oleva hotelli Pyhätunturille johtava Kultakeronkatu. Alue on
kaavoitettu tehokkaaseen matkailukäyttöön, mutta on tällä hetkellä keskeiseltä osalta
2
Kultakeronkadun osayleiskaava, OAS 12.12.2014
rakentamatonta. Suunnittelualue laskee voimakkaasti itään. Länsiosa on noin korossa +305 mpy ja
itäisin noin +185 mpy.!
!
Kuva 2. Ilmakuva suunnittelualueesta ja sen ympäristöstä.!
Hankkeen tausta ja tavoitteet!
Alueella voimassa oleva yleiskaava, Pyhä-Luosto yleiskaavan osa-alue 3 / Pyhätunturin
matkailukeskuksen alue, on osittain vanhentunut. Osayleiskaavan tavoitteena on päivittää
yleiskaava vastaamaan toteutunutta tilannetta ja uusia tavoitteita tällä alueella. Uudet tavoitteet
koskevat matkailupalvelujen laajenemista ja tehostamista Kultakeronkadun varrella sekä
Pyhäntien itäpuolisten alueiden laajentamista. Yleiskaavan alue on rajattu niin, että se käsittää
Kultakeronkadun varren toiminnallisen kokonaisuuden hotelli Pyhätunturin ja Pyhäntien
palvelualueen välillä nämä mukaan lukien.!
Maanomistus!
Osayleiskaava-alueen länsiosan omistaa Pyhätunturi Oy ja itäosan Pelkosenniemen kunta.
Kultakeronkadun keskivaiheilla on Naarmankaira Oy:n omistama alue sekä Kultakeronkadun
osalta Pelkosenniemen kunta.!
3
Kultakeronkadun osayleiskaava, OAS 12.12.2014
!
Kuva 3. Kultakeronkadun keskivaiheen maanomistus.!
!
4
Kultakeronkadun osayleiskaava, OAS 12.12.2014
Kaavoitustilanne!
Maakuntakaava!
!
Kuva 4. Ote Itä-Lapin maakuntakaavasta.!
Osayleiskaava-alueella on voimassa Itä-Lapin maakuntakaava, jonka ympäristöministeriö on
vahvistanut 26.10.2004. Suunnittelualue sijoittuu matkailupalvelujen alueelle (RM 1419), jolla
osoitetaan seudullisesti merkittäviä matkailupalvelujen alueita, kuten matkailu- ja lomakeskuksia,
lomakyliä, lomahotelleja, leirintäalueita tai muita vastaavia matkailua palvelevia alueita. Alueen
kehittämisperiaatteena on kehittää alueelle selvä keskusta, jonka kesäilmeestä myös
huolehditaan, sekä varautua henkilökunnan asuntojen ja palveluiden sijoittumiseen.!
Lisäksi alue kuuluu matkailun vetovoima-alueeseen (mv 8401), matkailun ja virkistyksen
kehittämisen kohdealueeseen, jolla osoitetaan matkailun ja virkistyksen kehittämisen
alueidenkäytöllisiä periaatteita. Aluetta tulee kehittää matkailukeskusten, maaseutumatkailun,
palvelujen ja reitistöjen yhteistoiminnallisena kokonaisuutena. Alueella tulee kehittää
kokonaisuuden matkailullista vetovoimaisuutta: luonto- ja kulttuurikohteet, reitit, liikenneyhteydet,
markkinointi. Erityisesti tulee kehittää matkailukeskusten ja reitin varrella toimivien maaseudun
yritysten yhteistyötä.!
5
Kultakeronkadun osayleiskaava, OAS 12.12.2014
!
Kuva 5. Ote Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavaluonnoksesta 8.12.2014.!
Parhaillaan on käynnissä Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavan laatiminen, josta Lapin liiton
valtuusto on päättänyt 21.11.2011. Maakuntakaavan valmisteluaineisto taustaselvityksineen oli
nähtävillä 15.12.2014 - 30.1.2015. Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavaluonnoksessa
8.12.2014 suunnittelualue sijoittuu kokonaisuudessaan matkailupalvelujen alueelle (RM 1419)
seututien molemmin puolin. Merkinnällä osoitetaan seudullisesti merkittäviä matkailupalvelujen
alueita, kuten matkailu- ja lomakeskuksia, lomakyliä, lomahotelleja, leirintäalueita tai muita
vastaavia matkailua ja majoitusta palvelevia toimintoja.!
Lisäksi alue kuuluu matkailun vetovoima-alueeseen, matkailun ja virkistyksen kehittämisen
kohdealueeseen (mv 8401), jolla osoitetaan matkailun ja virkistyksen vyöhykkeitä, joihin kohdistuu
alueidenkäytöllisiä kehittämistarpeita ja niiden yhteensovittamista. Aluetta tulee kehitää
matkailukeskusten, matkailupalvelukohteiden, maaseutumatkailun, palvelujen ja reitistöjen
yhteistoiminnallisena kokonaisuutena alueen pääkäyttötarkoitusten kanssa yhteen sopivalla
tavalla. Kulttuuriperintö-, maisema- ja luontoarvoja tulee vaalia matkailun vetovoimatekijöinä.!
Alue kuuluu myös kulttuuriympäristön ja/tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeään alueeseen
(ma 5904), jolla osoitetaan maakunnallisesti ja seudullisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt ja
maisema-alueet. Alueen suunnittelussa on otettava huomioon kulttuuriympäristön ja maiseman
ominaispiirteiden vaaliminen ja turvattava maisema- ja kulttuurihistoriallisten arvojen säilyminen.!
Pyhäntien varteen sijoittuu keskustatoimintojen kohde (c 129), jolla osoitetaan keskustahakuisten
palvelu-, hallinto- ja muiden toimintojen alueita, sisältäen myös asumista sekä liikenne-, puisto- ja
viheralueita. Alueen suunnittelussa ja rakentamisessa sekä suurimittakaavaisten rakennusten
sijoittamisessa keskustaan tulee kiinnittää huomiota hyvän rakennustavan ja taajamakuvan
toteuttamiseen, monipuolisen palvelurakenteen edistämiseen ja arvokkaan rakennetun
kulttuuriympäristön vaalimiseen. Kaupan suuryksiköiden toteuttamisen ajoittamisessa on otettava
huomioon seudun palvelurakenteen tasapainoinen kehittäminen siten, ettei palvelutarjonnassa
aiheudu alueellisia tai väestöryhmittäisiä palvelujen saavutettavuuden kannalta kielteisiä
muutoksia. Alueelle sijoitettavien vähittäiskaupan suuryksiköiden enimmäiskerrosala on yhteensä
enintään 5 000 k-m2.!
!
6
Kultakeronkadun osayleiskaava, OAS 12.12.2014
Suunnittelualueen läheisyyteen sijoittuu myös tärkeä tai vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue.
Aluetta koskevat toimenpiteet on suunniteltava siten, että pohjaveden laatu ja määrä eivät niiden
vaikutuksesta heikkene.!
Yleiskaava!
!
Kuva 6. Ote Pyhä-Luoston yleiskaavasta osa-alueesta 3 / Pyhätunturin matkailukeskuksen alue.!
Osayleiskaava-alueella on voimassa Pyhä-Luosto yleiskaavan osa-alue 3 / Pyhätunturin
matkailukeskuksen alue. Pelkosenniemen kunnanvaltuusto on hyväksynyt kaavan 10.11.2005.
Suunnittelualue sijoittuu yleiskaavassa urheilu- ja virkistyspalvelujen alueelle (VU-1), lomaasuntoalueelle (RA), keskustatoimintojen alueelle (C), kaupallisten palvelujen alueelle (P),
matkailupalvelujen alueelle (RM), lentokenttäliikenteen alueelle (LL), virkistysalueelle (V) sekä
suojaviheralueelle (EV).!
Keskustatoimintojen alue (C) on varattu pääasiassa Pyhätunturin ympärivuotista matkailukeskusta
tukeville toiminnoille, kuten yksityisille ja julkisille palveluille ja hallinnolle. Alueen toteutuksen
keskeisiä periaatteita ovat tiivis rakennustapa, viihtyisien ulkotilojen luominen ja autoton
kävelykeskusta. Loma-asuntoalue (RA) on varattu pääasiassa loma-asumiseen, virkistykseen sekä
loma-asumista häiritsemättömään palvelutoiminnan käyttöön. Loma-asuntoalueet tulee osaaluekohtaisesti toteuttaa yhtenäisellä rakennustavalla. Matkailupalvelujen alueet (RM) on varattu
pääasiassa matkailutoiminnan, loma-asumisen ja virkistyksen käyttöön. Kaupallisten palvelujen
alue (P) varataan pääasiassa matkailukeskuksen kokonaisuutta täydentäville ja keskustoimintoja
ympäröiviä alueita palveleville lähipalveluille.!
Urheilu- ja virkistyspalvelujen alue (VU-1) on varattu pääasiassa laskettelukäyttöön. Alueella
sallitaan alueen käyttöä palveleva rakentaminen. Lisäksi suunnittelualueella kulkee ohjeellinen
ulkoilureitti ja Kultakerontien vieressä ohjeellinen kevyen liikenteen väylä. Yleiskaava on osittain
vanhentunut, koska Kultakerontien linjaus on toteutettu yleiskaavasta poikkeavasti.!
Lentokenttäliikenteen alueelle (LL) saa rakentaa helikopterikentän. Lasku- ja
lentoonlähtösektoreiden alueella rakennusten ja rakennelmien korkeus ei saa ylittää sektorin
pituuskaltevuuden määräämää maksimikorkeutta.!
!
7
Kultakeronkadun osayleiskaava, OAS 12.12.2014
Voimassa olevan yleiskaavan määräyksissä on lisäksi määrätty, että:!
- kiinteistöillä syntyvät jätevedet on ensisijaisesti johdettava yleiseen viemäriin,!
- rakentaminen yleiskaava-alueella edellyttää pääsääntöisesti asemakaavaa,!
- sähkö- ja puhelinlinjat on pääsääntöisesti rakennettava maakaapeleilla,!
- pääperiaatteena on, että C-, RM-, ja RA-alueiden rakennustehokkuus kasvaa vyöhykeittäin
keskusalueita kohti.!
Asemakaava!
!
Kuva 7. Ote voimassa olevista asemakaavoista.!
Osayleiskaava-alueella on voimassa useita asemakaavoja. Ohessa yhdistelmäkartta voimassa
olevista asemakaavoista vuodelta 2012 (kuva 7).!
Suunnittelutilanne ja selvitykset!
Suunnittelualuetta koskevat seuraavat selvitykset:!
- Pyhä-Luosto matkailualueen markkinointi- ja liiketoimintasuunnitelma, Helsingin
kauppakorkeakoulu, Pienyrityskeskus, Kemijärvi, 1993!
- Pyhätunturin alueen ympäristötöiden yleissuunnitelma, Lapin ympäristökeskus, 1997!
- Luoston alueen ympäristötöiden ja luontopalveluiden yleissuunnitelma, Lapin ympäristökeskus,
1997!
- Lapin matkailun kehittäminen 2000-2006, Lapin Matkailumarkkinointi Oy, 1998!
- Pyhä-Luosto matkailualueen palvelujen perusselvitys, Suunnittelukeskus Oy, 1998!
- Pyhä-Luosto matkailualueen kehittämissuunnitelma, Pyhä-Luosto II -projekti, 1999!
- Pyhä-Luosto II -projektin loppuraportti, 1999!
- Pyhätunturin kansallispuiston ja Luoston suojelualueiden suunnitelmat, Metsäntutkimuslaitos,
Metsähallitus!
- Viistokuvaus, 2000!
- Maastokuvaus, 2000!
- Pyhä-Luosto yleiskaava, maisema- ja luontoselvitys, LT-Konsultit Oy, 2000!
- Muinaismuistoinventointi, Museovirasto / Taisto Karjalainen, 2000!
- Liikennejärjestelmäsuunnitelma, LT-Konsultit Oy, 2001!
8
Kultakeronkadun osayleiskaava, OAS 12.12.2014
- Pyhä-Luoston vesihuollon yleissuunnitelma, Pohjois-Suomen Suunnittelupalvelu Oy, 2002!
- Pyhä-Luosto strategia 2008, Lapin liiton, alueen kuntien ja avainyritysten yhteistyönä laadittu
Pyhä-Luosto matkailualueen kehittämisstrategia, 2002-2003!
- Pyhä-Luosto matkailukeskusten ydinalueiden aluesuunnittelu -projekti, Ecosign Mountain Resort
Planners Ltd, 2005!
- Pohjavesialueinventointi, Lapin ympäristökeskus, 2005!
- Lapin kultturiympäristöt tutuksi -hanke, Lapin ympäristökeskus, 2004-2008!
- Reittisuunnitelma, Pyhä-Luosto ympäristöreitistö ja palveluvarustus -suunnitelma, Lapin
ympäristökeskus, 2007!
- Vesihuoltoselvitys, Insinööritoimisto Pohjois-Suomen Suunnittelupalvelu Oy, 24.4.2009!
- Etelä- ja Keski-Lapin kulttuurimaisemat ja maisemanähtävyydet, Valtakunnallisesti ja
maakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitys- ja täydennysinventointi 2011-2013!
- Isojen pirttien kylät, Pelkosenniemen kulttuuriympäristöohjelma, Ympäristöministeriö , Suomen
Ympäristö 1/2013!
- Konseptitutkimus Kultakeronkadun varren rakentamisesta, Realprojekti Oy, 14.2.2012!
- Luontoselvitys Pelastuskeskuksen yleiskaavan ja asemakaavan muutokselle, ERP Turve ja Lumi
Oy / Pia Kangas, 17.7.2014!
Naarmankaira Oy on teettänyt vuonna 2011 Realprojekti Oy:llä konseptitutkimuksen alueen
keskeisen osan käytöstä. Suunnitelmassa on esitetty alueelle chalet-rakentamista sekä hotelli.!
!
Kuva 8. Havainneasemapiirros konseptisuunnitelmasta (Realprojekti Oy 14.2.2012).!
Kaavamuutosprosessin aikana tullaan laatimaan seuraavat selvitykset:!
- Maisema-analyysi!
- Hotellialueen rakennusiventointi!
Vaikutusten arviointi!
Kaavan laatija ja muut asiantuntijat arvioivat kaavan valmistelun yhteydessä kaavan toteuttamisen
vaikutuksia. Vaikutusten arvioinnin tarkoituksena on jo kaavatyön suunnitteluvaiheessa saada
tietoa suunnitteluratkaisun vaikutuksista mahdollisimman monipuolisesti. Vaikutuksia arvottamalla
9
Kultakeronkadun osayleiskaava, OAS 12.12.2014
pyritään valitsemaan lopputuloksen ja tavoitteiden kannalta parhaat vaihtoehdot eri
ratkaisumalleista.!
Asemakaavan toteuttamisen välittömiä ja välillisiä vaikutuksia arvioidaan MRL 9 § ja MRA 1 §
mukaisesti. Näitä ovat mm. vaikutukset:!
- maisemaan, kasvillisuuteen, maaperään ja pohjaveteen!
- ilmaan, ilmastoon ja pintavesiin!
- yhdyskuntarakenteeseen!
- ihmisten elinoloihin elinympäristöön ja sosiaaliset vaikutukset!
- liikenneverkkoon!
- kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön!
- muinaisjäännöksiin!
Vaikutuksia selvitetään aluetta koskevien perusselvitysten (kartat, inventoinnit, ilmakuvat,
suunnitelmat jne.) avulla. Lisäksi apuna käytetään osallisilta saatavaa lähtötietoa, palautetta ja
lausuntoja. Aineistoa analysoidaan ja suunnitelmia havainnollistetaan asiantuntijatyönä rinnan
kaavan laatimisen kanssa. Vaikutusten arvioinnissa verrataan kaavan mukaista tilannetta
nykytilanteeseen, voimassa oleviin kaavoihin ja asetettuihin tavoitteisiin. Arviointimenetelminä
käytetään mm. teemakartta-analyysiä, määrällisiä ja laadullisia numeerisia ja sanallisia arviointeja
sekä piirros- ja valokuvavisualisointeja kullekin vaikutustyypille erikseen.!
Kaavan vaikutusalue voidaan jakaa kolmeen vyöhykkeeseen, joihin kaavan toteutuksen vaikutus
eri asteisiesti kohdistuu:!
1. Kaava-alue!
Kyseessä on osittain rakennettu alue. Kaavalla pyritään kehittämään alueen toimivuutta
kansainvälisen matkailukeskuksen osana.!
2. Välittömästi kaava-aluetta ympäröivä vyöhyke!
Tällä alueella kaavalla on lähinnä toiminnallisia ja maisemallisia vaikutuksia sekä osittain myös
ympäristöön kohdistuvia epäsuoria vaikutuksia. Kaava-alue ei muodosta omaa ympäristöstä
eristäytynyttä saareketta vaan se pyritään liittämään toiminnallisesti ympäröiviin alueisiin. Alueen
liikenneverkko ja viheralueet jatkuvat ympäröiville alueille.!
3. Pyhätunturin matkailukeskuksen alue!
Matkailukeskuksen kokonaisuuteen kaavalla on toiminnallisia, liikenteellisiä ja taloudellisia
vaikutuksia.!
Kaavan valmisteluun osallistuminen!
Kunnalliset kuulutukset ovat nähtävillä kunnan ilmoitustaululla ja kunnan internet-sivuilla
www.pelkosenniemi.fi kohdassa ”Vireillä olevat yleiskaavat”.!
Aloitusvaihe!
MRL 63 § ja MRA 32a §. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville loppuvuodesta
2014. Kaavan vireilletulosta kuulutetaan muiden kunnallisten kuulutusten tapaan. Mielipiteet
suunnittelun lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta tulee esittää nähtävilläolon
aikana. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa kaavaprosessin aikana.!
Valmisteluvaihe!
MRA 30 §. Asemakaavaluonnos laaditaan talven 2014-2015 aikana. Tavoitteena on, että
kaavaluonnos ja muu valmisteluaineisto asetetaan nähtäville alkuvuodesta 2015. Luonnoksesta on
10
Kultakeronkadun osayleiskaava, OAS 12.12.2014
mahdollista esittää mielipiteensä nähtävilläoloaikana. Tarvittaessa järjestetään osallisten kanssa
erillisiä neuvotteluja. Nähtävilletulosta kuulutetaan muiden kunnallisten kuulutusten tapaan.!
Ehdotusvaihe!
MRL 65 § ja MRA 27 § ja 28 §. Kaavaluonnoksen ja saadun palautteen pohjalta valmistellaan
kaavaehdotus. Tavoitteena on, että ehdotus esitellään tekniselle lautakunnalle alkusyksystä 2015.
Lautakunnan puoltama ehdotus asetetaan julkisesti nähtäville ja siitä pyydetään viranomaisten
lausunnot. Nähtävilletulosta kuulutetaan muiden kunnallisten kuulutusten tapaan sekä kirjeellä
alueen maanomistajille. Kaavaehdotuksesta voi tehdä muistutuksen nähtävilläoloaikana. Kunta ja
kaavan laatija laativat perustellut vastineet jätettyihin muistuksiin. Tavoitteena on, kaavaehdotus on
kunnanhallituksen ja valtuuston käsiteltävänä loppuvuodesta 2015.!
Hyväksyminen!
MRL 32 § ja MRL 188 §. Jos kaavaehdotusta muutetaan olennaisesti nähtävilläolon jälkeen, se
laitetaan uudestaan nähtäville. Jos muutos koskee vain yksityistä etua ja osallisia, joita se koskee
kuullaan erikseen, ei uutta nähtävilläoloa tarvita. Hyväksymispäätöksestä voi valittaa PohjoisSuomen hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.!
Ketkä ovat osallisia!
Oheinen luettelo pyrkii kattamaan pääosan osallisista, mutta ei ole ketään poissulkeva. Luetteloa
voidaan täydentää jos osallisia tahoja ilmenee lisää.!
I Maanomistajat ja asukkaat!
-
alueen maanomistajat!
lähinaapuruston maanomistajat, asukkaat ja yritykset!
kaavan vaikutusalueen asukkaat ja yritykset!
alueen asukasyhdistys!
II Viranomaiset!
-
Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus!
Lapin liitto!
Museovirasto, rakennettu kulttuuriympäristö ja maiseman suojelu!
Lapin maakuntamuseo, arkeologisen kulttuuriperinnön suojelu!
Pelkosenniemen kunta!
Lapin aluepelastuslaitos!
Metsähallitus!
III Muut yhteisöt!
- Pyhä-Luosto Matkailu Ry!
- Koillis-Lapin Sähkö Oy!
- Pyhä-Luoston Vesi Oy!
Palaute!
Tätä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on saatavissa Pelkosenniemen kunnanvirastosta tai
kunnan internet-sivuilta www.pelkosenniemi.fi. Kirjalliset mielipiteet tulee toimittaa osoitteeseen:!
Pelkosenniemen kunta!
11
Kultakeronkadun osayleiskaava, OAS 12.12.2014
Tekninen toimisto!
Kemijärventie 6 B, 98500 Pelkosenniemi!
faksilla:!
(016) 851 457!
sähköpostilla:!
[email protected]!
Mielipiteensä voi esittää myös suullisesti kaavan valmistelijalle.!
Yhteystiedot!
Kaavan valmistelusta saa lisätietoja seuraavilta henkilöiltä:!
Asemakaavan laatija:!
Arkkitehtitoimisto Havas Rosberg Oy!
osoite: Möysänkatu 3, 15150 Lahti!
puhelin: (03) 523 0600!
fax: (03) 523 0630!
Sauli Havas, arkkitehti SAFA!
sähköposti: [email protected]!
puhelin: 040 7088 607!
Heta Tuunanen, miljöösuunnittelun insinööri (amk)!
sähköposti: [email protected]!
puhelin: (03) 5230631!
Pelkosenniemen kunta:!
Toni Juuti, maankäyttöinsinööri!
Kemijärventie 6 B, 98500 Pelkosenniemi!
sähköposti: [email protected]!
puhelin: 0400 222 193
12