Lausunto liikuntapaikkojen perustamishankkeiden

Lausunto
68/12.04.00.00/2015
23.6.2015
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue
[email protected]
Lausunto liikuntapaikkojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmaan vuosille
2016–2019 esitettävistä hankkeista
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on kirjeellään 8.6.2015 ja viitaten opetus- ja
kulttuuriministeriön kirjeeseen OKM/6/611/2014 pyytänyt maakuntaliitoilta lausuntoa tekemästään liikuntapaikkojen perustamishanke-esityksestä opetus- ja
kulttuuriministeriön rahoitussuunnitelmaan vuosiksi 2015–2018. Suunnitelmaan esitettävät hankkeet ovat arvioiduilta rakennuskustannuksiltaan vähintään 700 000 euroa.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt liittoja tarkastelemaan oman
alueensa hankkeiden alueellista merkitystä sekä ottamaan kantaa maakunnan
hankkeiden keskinäiseen kiireellisyysjärjestykseen. Lausunto on pyydetty toimittamaan Etelä-Suomen aluehallintovirastolle 26.6.2015 mennessä.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston rahoitussuunnitelmaesitykset vuosille 2016–2019:
Etelä-Karjalasta on rahoitussuunnitelmaan tehty kolme esitystä, joista Imatran
kaupungin hanke-esitys on Karhumäen urheilukentän aluetta koskeva hanke
vuodelle 2016. Sen kustannusarvio on 1 488 000 euroa. Vuodelle 2017 on
Lappeenrannan kaupunki esittänyt perusparannuskohteena Huhtiniemen ulkoilualueen kehittämistä, jonka kustannusarvio on 930 000 euroa. Molemmat
hankkeet ovat kaupunkien taloussuunnitelmassa, mutta Etelä-Suomen aluehallintovirasto ei esitä näistä kumpaakaan rahoitettavaksi.
Kolmas eteläkarjalainen rahoitussuunnitelmaesitys on myös Lappeenrannan
kaupungin taloussuunnitelmassa oleva urheilutalon peruskorjaushanke, jonka
kustannusarvio on 8 804 000 euroa. Sitä Etelä-Suomen aluehallintovirasto
esittää sisällytettäväksi vuoden 2018 rahoitussuunnitelmaan. OKM:n rahoitussuunnitelmassa tämä hanke on merkitty saamaan rahoitusta v. 2017.
Kauppakatu 40 D
FI-53100 Lappeenranta
FINLAND
puh./tel
fax
Y-tunnus
+358 5 6163 100
+358 5 6163 140
0869462-5
[email protected]
[email protected]
[email protected]
Etelä-Karjalan liiton lausunto:
Lappeenrannan kaupungin Huhtiniemen ulkoilualueen kehittäminen
Rahoitussuunnitelman ulkopuolelle jälleen jäänyt Huhtiniemen ulkoilu-, hiihtoja urheilukeskusalue sijaitsee Lappeenrannan keskustasta länteen noin kahden kilometrin päässä. Alueella on monipuolinen ulkoilu- ja hiihtolatuverkosto
sekä pieni maksuton laskettelurinne, jota esim. lumilautailijat käyttävät paljon.
Hiihto- ja ulkoilukeskuksena alue on vilkkaassa käytössä. Siellä sijaitsee myös
iso yksityinen liikunta-alan yritys, Etelä-Karjalan Liikuntakeskus Oy, joka tarjoaa erittäin laadukkaat ja monipuoliset sisäliikuntatilat sekä hyvin monipuolista
ohjattua liikuntaa työikäisille, senioreille ja lapsille.
Kaupunki on kaavoittanut viereisen Huhtiniemen leirintäalueen kylpylähotellia
varten. Sopimusten mukaan maakauppatuloista osa sijoitetaan hotellialueen
vieressä olevan Huhtiniemen ulkoilu- ja hiihtokeskusalueen kehittämiseen, latusiltojen uusimiseen, valaistuksen parantamiseen, kevyen liikenteen kulkuväylien parantamiseen sekä muuhun rakennetun infran parantamiseen.
Huhtiniemen ulkoilualueen liikuntapaikkojen rakentamisesta ja kehittämisestä
on tehty alueen hotellihankkeen asemakaavan yhteydessä maankäytön yleissuunnitelma vuonna 2009. Se parantaa ratkaisevasti koko alueen kevyenliikenteen kulkuyhteyksiä sekä talvi- ja kesäreitistöjä ja mm. rantaraitti länteen
on mahdollista rakentaa. Näiden toimenpiteiden jälkeen koko Huhtiniemen ulkoilualue palvelee sekä olemassa olevaa liikuntakeskusta, suunniteltua hotellia, jäljelle jäävää leirintä- ja vaunualuetta, majoitusliikettä että ennen kaikkea
kaikkia kuntalaisia maksuttomana keskeisellä paikalla olevana ulkoilualueena,
josta on yhteydet mm. lentokentän ladulle, jääladuille, kaupungin keskustaan
ja länsialueen reiteille. Korkein hallinto-oikeus on jo hylännyt alueen asemakaavaa koskevat valitukset, mutta kiinteistösijoitusyhtiö on saanut kahden
vuoden aikalisän hotellihankkeelleen. Myönnetty lisäaika on vuoden 2016 loppuun.
Etelä-Karjalan liitto katsoo, että Huhtiniemen ulkoilualueen reittien, ylikulkujen
ja valaistusten uusiminen on enemmän kuin tarpeellista. Keskeisellä ja hienolla paikalla oleva urheilukeskus on päässyt rapistumaan heikkoon kuntoon.
Alue on jäänyt huonosti hoidetuksi kaupungin takapihaksi, vaikka sijainti Saimaan rannalla mahdollistaisi ja edellyttäisi Huhtiniemen alueen kehittymisen
vetovoimaiseksi virkistys- ja liikunta-alueeksi niin asukkaille kuin matkailjoillekin.
Imatran kaupungin Karhumäen urheilukentän alue
Kyseessä on urheilukentän ja sen ympäristön peruskorjaus, ei uudishanke.
Tarkoituksena on peruskorjata urheilukentän radat, katsomo ja huoltorakennus sekä muuttaa kaksi entistä tenniskenttää tekonurmikentäksi. Karhumäen
urheilukentän alue on olennainen osa Ukonniemen vapaa-aikakeskusta, johon
on koottu erinomaiset olosuhteet eri lajien kilpaurheilun ja kuntoliikunnan harjoittamiseen. Alueella on urheilukentän, luonnonnurmen ja tekonurmen lisäksi
mm. suurhalli, kahden kaukalon jäähalli, tennishalli, frisbeegolfrata sekä kattava ulkoilureitistö ja latuverkosto.
Imatran liikuntapalveluissa on kerätty käyttäjiltä palautetta ja perusteluja tätä
lausuntoa varten. Pyydämme huomioimaan nämä seikat avustusta vahvasti
tukevina:
Karhumäen kentällä on paljon käyttöä ja kenttää käyttävät kuntalaiset, koululaiset ja alueelle tulevat eri lajien harrastajat, jotka leireilevät alueella. Kenttää
ja sen rakennuksia ei ole peruskorjattu vuosikymmeniin ja sen kunto on tällä
hetkellä huono. Urheilukentän, katsomon ja pukukoppien kunto ei tällä hetkellä mahdollista oikeastaan mitään edes kansallisen tason (SM) kilpailujen, pelien tai turnausten järjestämistä:
-
-
-
-
radan pinnoite ei läpäise enää esim. yleisurheilun SM-tason kilpailuiden ratatarkastusta, koska on sen verran kulunut, epätasainen ja halkeillut,
kentän katsomon turvallisuus on esillä viikoittain lasten vanhempien kanssa, kun he tuovat lapsia harjoituksiin ja urheilukouluun
katsomon kautta,
katsomon puuosat ovat lahot, katsomon molempien sivujen kaiteet eivät täytä tämänhetkisiä turvamääräyksiä, koska varsinkin
huoltorakennuksen päädystä on reilu pudotus kaiteen välistä suoraan asfaltille
pukukoppien ja huoltorakennuksen kunto ja taso eivät vastaa tämän hetken vaatimuksia
Paikallisilla seuroilla on kiinnostusta järjestää niin kansallisen kuin kansainvälisen tason tapahtumia, mutta kentän kunto ei salli sitä. Kiinnostusta on hakea
mm. yleisurheilun lasten ja nuorten seuracupin finaalia, yleisurheilun nuorten
eliittikisoja, yleisurheilun SM-viestejä, yleisurheilun nuorten SM-kilpailuja ja
jalkapallon nuorten maaotteluita, mutta tällä hetkellä kentän kunto estää sen.
Mm. 2009 pelattu poikien U17 -maaottelu Suomi – Venäjä oltiin perua viime
hetkellä pukukoppien kunnon vuoksi.
Imatra on tehnyt todella merkittäviä ja pitkäjänteisiä panostuksia liikunnan ja
urheilun kehittämiseen Ukonniemen alueella. Edellä esitetyin perustein olisi
avustus erittäin tarpeellinen tätä kokonaisuutta tukevalle Karhumäen urheilukentälle.
Vuodelle 2017 esitetty Lappeenrannan kaupungin urheilutalon peruskorjaus
Urheilutalo on erittäin monikäyttöinen, monipuolinen ja lähialueen suurille oppilaitoksille eli Kimpisen koululle sekä Etelä-Karjalan ammattiopisto Sampolle
tärkeä sisäliikuntatila. Urheilutalon kolmessa eri kerroksessa sijaitsevissa lajiharjoittelu- ja liikuntatiloissa harrastetaan kymmeniä erilaisia liikuntaseurojen
sisäliikuntalajeja, kunto- sekä terveysliikuntatoimintaa, veteraanien ja eläkeläisjärjestöjen kuntouttavaa liikuntaa, koululiikuntaa ja kuntalaisten omaehtoista sisäliikuntaa ja kuntourheilua. Lappeenrannan urheilutalossa pelaa muiden
muassa sekä miesten että naisten ylempien sarjatasojen palloilujoukkueita koripallossa ja salibandyssä.
Lappeenrannan urheilutalo on valmistunut v. 1982 ja se on tullut peruskorjausikään. Halli sijaitsee keskeisellä paikalla noin kilometrin päässä kaupungin
ydinkeskustasta ja on yksi Etelä-Karjalan monipuolisimmista liikuntatiloista.
Hallia käytetään myös hyvin moniin erilaisiin juhliin, messuihin, konsertteihin,
vanhojenpäivätansseihin jne. eli liikunnan lisäksi vilkkaasti myös muuhun toimintaan. Viimeisimpinä tilaisuuksina on tänä keväänä urheilutalolla järjestetty
myös Lappeenrannassa jäljellä olevien kahden suuren lukion ylioppilaiden lakitus, sillä muualla tilat eivät enää riitä.
Peruskorjaushankkeeseen ja sen kustannusarvioon kuuluvat sekä urheilutalo
että keilahalli. Tiloissa ja tekniikassa tehdään perusteellinen peruskorjaus ja
esim. energiatehokkuuteen tullaan kiinnittämään erityisesti huomiota, mutta lisätiloja hankekustannusarvio ei sisällä.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston listauksessa Lappeenrannan kaupungin
urheilutalon peruskorjaushanke on esitetty sisällytettäväksi vuoden 2018 rahoitussuunnitelmaan. Kaupungin investointien pidemmän ajan puiteohjelmassa hanke on ajoitettu vuodelle 2018 ja sille vuodelle on kaupunki sitä esittänyt
alkuvuodesta myös ministeriölle ilmoittaessaan hankkeensa ministeriön rahoitussuunnitelmaan. OKM:n rahoitussuunnitelmassa vuosille 2015–2018 hanke
ja sen määrärahavaraus on ajoitettu vuodelle 2017. Oikeampi vuosi siis olisi
2018.
Etelä-Karjalan liitto pitää erittäin hyvänä, että maakunnallisesti merkittävä ja
sekä kilpaurheilua että kuntoliikuntaa palveleva tärkeä hanke on sisällytetty
rahoitussuunnitelmaan.
Etelä-Karjalan liitto
Matti Viialainen
maakuntajohtaja
Anni Laihanen
maakuntasuunnittelija