Luonnos hallituksen esitykseksi kustannuskilpailukykyä
Hallituksen esitys kustannuskilpailukykyä vahvistavista toimista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ SISÄLLYS ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ............................................................................. 1 SISÄLLYS .................................................................................................................................. 1 YLEISPERUSTELUT ................................................................................................................ 4 1 JOHDANTO ..................................................................................................................... 4 2 NYKYTILA ...................................................................................................................... 5 2.1 Lainsäädäntö ..................................................................................................................... 5 Työnteko helatorstaina ja loppiaisena ................................................................................ 5 Sairausajan palkkaa koskeva sääntely................................................................................ 5 Vuosilomalaki .................................................................................................................... 6 Muutosturvaa koskeva sääntely ......................................................................................... 7 Työterveyshuoltolaki ......................................................................................................... 8 2.2 Soveltamis- ja sopimuskäytäntö........................................................................................ 9 Arkipyhät työ- ja virkaehtosopimuksissa ........................................................................... 9 Julkinen sektori ................................................................................................................ 10 Sairausajan palkka............................................................................................................ 11 Vuosilomat ....................................................................................................................... 11 Lomarahat ........................................................................................................................ 12 2.3 Kansainvälinen kehitys ................................................................................................... 13 Sunnuntaityötä, sairausajan palkkaa ja vuosilomia koskevat kansainväliset sopimusmääräykset .......................................................................................................... 13 Sääntelyn suhde järjestäytymisoikeutta ja kollektiivista neuvotteluoikeutta koskeviin sopimuksiin ...................................................................................................................... 14 3 NYKYTILAN ARVIOINTI ........................................................................................... 18 3.1 Muutosturvan toimivuus ................................................................................................. 19 3.2 Työterveyshuollon toimivuus ......................................................................................... 19 4 ESITYKSEN TAVOITTEET JA KESKEISET EHDOTUKSET .................................. 20 4.1 Esityksen tavoitteet ja keinot niihin pääsemiseksi .......................................................... 20 4.2 Toteuttamisvaihtoehdot tavoitteisiin pääsemiseksi ......................................................... 21 4.3 Keskeiset ehdotukset ....................................................................................................... 22 5 ESITYKSEN VAIKUTUKSET ...................................................................................... 23 5.1 Esityksen taloudelliset vaikutukset ................................................................................. 23 5.2 Työllisyysvaikutukset ..................................................................................................... 26 5.3 Muut vaikutukset toimenpiteittäin .................................................................................. 28 Sairausajan palkkaa koskevat muutokset ......................................................................... 28 Työaikojen pidentäminen ................................................................................................. 29 Lomaltapaluukorvaus ....................................................................................................... 31 Muutosturva ..................................................................................................................... 31 Työterveyshuollon palvelujen laajentaminen työsuhteen päättymisen jälkeiseen aikaan 32 6 ASIAN VALMISTELU .................................................................................................. 33 7 MUITA ESITYKSEEN VAIKUTTAVIA SEIKKOJA.................................................. 33 YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT ................................................................................ 35 1 LAKIEHDOTUSTEN PERUSTELUT........................................................................... 35 1.1 Työsopimuslaki ............................................................................................................... 35 1.2 Merityösopimuslaki ........................................................................................................ 38 1.3 Työaikalaki ..................................................................................................................... 38 1.4 Vuosilomalaki ................................................................................................................. 39 1.5 Merimiesten vuosilomalaki ............................................................................................. 41 1.6 Laki yhteistoiminnasta yrityksissä .................................................................................. 42 1.7 Laki kunnallisesta viranhaltijasta .................................................................................... 42 1.8 Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa ........................... 43 1.9 Työterveyshuoltolaki ...................................................................................................... 43 1.10 Sairausvakuutuslaki ........................................................................................................ 44 1.11 Valtion virkaehtosopimuslaki ......................................................................................... 45 1.12 Kunnallinen virkaehtosopimuslaki ................................................................................. 45 1.13 Laki evankelis-luterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista .............................................. 45 1.14 Laki Suomen Pankin virkamiehistä ................................................................................ 45 1.15 Laki eduskunnan virkamiehistä ...................................................................................... 45 2 VOIMAANTULO........................................................................................................... 46 3 SUHDE PERUSTUSLAKIIN JA SÄÄTÄMISJÄRJESTYS ......................................... 48 LAKIEHDOTUKSET .............................................................................................................. 54 työsopimuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ....................................... 54 merityösopimuslain muuttamisesta .................................................................................. 56 työaikalain 33 §:n muuttamisesta ja 40 §:n väliaikaisesta muuttamisesta ....................... 57 vuosilomalain muuttamisesta sekä 30 ja 32 §:n väliaikaisesta muuttamisesta ................ 59 merimiesten vuosilomalain muuttamisesta sekä 24 ja 25 §:n väliaikaisesta muuttamisesta .......................................................................................................................................... 61 yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 49 §:n muuttamisesta.................................... 63 kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 37 a §:n muuttamisesta ................................... 64 työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain 9 §:n muuttamisesta................................................................................................................... 65 työterveyshuoltolain 2 §:n muuttamisesta ........................................................................ 66 sairausvakuutuslain 13 luvun 1 ja 4 §:n muuttamisesta ................................................... 67 valtion virkaehtosopimuslain väliaikaisesta muuttamisesta............................................. 68 kunnallisen virkaehtosopimuslain väliaikaisesta muuttamisesta ..................................... 69 evankelis-luterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta................................................................................................................... 69 Suomen Pankin virkamiehistä annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta ....................... 70 eduskunnan virkamiehistä annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta ............................. 71 LIITE ........................................................................................................................................ 72 RINNAKKAISTEKSTIT ......................................................................................................... 72 työsopimuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ....................................... 72 merityösopimuslain muuttamisesta .................................................................................. 75 työaikalain 33 §:n muuttamisesta ja 40 §:n väliaikaisesta muuttamisesta ....................... 76 vuosilomalain muuttamisesta sekä 30 ja 32 §:n väliaikaisesta muuttamisesta ................ 79 yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 49 §:n muuttamisesta.................................... 83 2 merimiesten vuosilomalain muuttamisesta sekä 24 ja 25 §:n väliaikaisesta muuttamisesta .......................................................................................................................................... 85 yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 49 §:n muuttamisesta .................................... 87 kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 37 a §:n muuttamisesta ................................... 89 työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain 9 §:n muuttamisesta................................................................................................................... 90 työterveyshuoltolain 2 §:n muuttamisesta ........................................................................ 91 sairausvakuutuslain 13 luvun 1 ja 4 §:n muuttamisesta ................................................... 92 3 YLEISPERUSTELUT 1 J o h d a n to Valtioneuvosto antoi 30 päivänä syyskuuta 2015 eduskunnalle tiedonannon kustannuskilpailukykyä vahvistavista toimista. Tiedonannossa selvitetään Suomen talouden ongelmia vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen, heikkoa työllisyyskehitystä, työttömyyden kasvua, epäedullista ikärakenteen muutosta sekä hyvinvointipalveluiden tuottamista vaikeuttavaa kestävyysvajetta. Suomi on pieni, avoin kansantalous, jonka taloudellisen menestyksen tärkein tekijä on vientisektorin menestys. Suomen vienti on kuitenkin jäänyt selvästi jälkeen maailmankaupan kehityksestä. Suomalaiset vientiyritykset eivät ole kyenneet kilpailemaan maailmanmarkkinoilla osaltaan heikon kustannuskilpailukyvyn vuoksi. Kustannuskilpailukykyyn vaikuttavat tuottavuus sekä työhön liittyvät kustannukset, joihin on pyrittävä vaikuttamaan. Ilman kilpailukyvyn selkeää kohenemista ja talouskasvua julkinen valta ei pitkällä aikavälillä pysty turvaamaan Suomen perustuslaissa säädettyjä sosiaalisia ja sivistyksellisiä perusoikeuksia. Perustuslaki velvoittaa julkista valtaa, erityisesti lainsäätäjää ja toimeenpanovaltaa edistämään työllisyyttä ja turvaamaan peruspalvelut. Niin sanotuilla yhteiskuntasopimusneuvotteluilla pyrittiin suomalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamiseen. Neuvotteluja kilpailukykytoimista käytiin työmarkkinajärjestöjen kanssa kesällä 2015. Neuvottelut ovat jatkuneet syksyllä 2015. Neuvottelutulokseen pääsemisestä ei ole vielä varmuutta, ja hallitus on pyrkinyt löytämään lainsäädäntöteitse keinoja yksikkötyökustannusten alentamiseksi. Tiedonannon mukaan hallitus toteuttaa seuraavat toimet: a. Loppiainen ja helatorstai muutetaan palkattomiksi vapaapäiviksi vuosityöaikaa lyhentämättä. Jos työtä ei tehdä näinä päivinä, vastaavat tunnit voidaan tehdä muuna aikana, jolloin työ tulee korvatuksi tehdyn työn mukaan. Aloilla, joilla työtä tehdään kaikkina päivinä viikossa, loppiainen ja helatorstai eivät enää kuitenkaan ole sunnuntaityökorvaukseen oikeuttavia työpäiviä, vaan niiltä työpäiviltä maksetaan yksinkertainen palkka. b. Sairausloman palkkaa koskevaa säännöstä muutetaan siten, että ensimmäinen työstä poissaolopäivä on palkaton ja sen jälkeisiltä kahdeksalta sairauspäivältä maksetaan 80 prosenttia normaalista sairausajan palkasta. Tämän jälkeen sairausajan palkka maksetaan työhön sovellettavan työehtosopimuksen mukaan. c. Vuosiloman enimmäispituudeksi säädetään kuusi viikkoa. Tämä merkitsee pisimpien vuosilomien lyhenemistä julkisella sektorilla sekä lisäksi joillakin yksityisen sektorin aloilla. d. Työntekijälle säädetään lakisääteinen oikeus lomarahaan. Toimenpiteiden tasapuoliseksi kohdentamiseksi säädetään vuosilomapalkan ja lomakorvauksen lisäksi maksettaville lomarahoille enimmäismäärä, joka on noin 30 prosenttia vähemmän kuin useimmilla aloilla nyt on. Tämän hallituksen esityksen tavoitteena on parantaa Suomen kustannuskilpailukykyä vaikuttamalla yksikkötyökustannuksiin niillä lainsäädännöllisillä keinoilla, jotka hallituksella on käytettävissään. Hintakilpailukyvyn parantaminen edesauttaa suomalaisia yrityksiä saamaan tuotteitaan kaupaksi globaaleilla markkinoilla, sillä kustannuskilpailukyvyllä on merkittävä vaikutus vientisektorin menestykselle. Kustannuskilpailukykyyn vaikuttaminen tuottavuutta 4 kohentamalla on ensiarvoisen tärkeää, mutta lyhyellä aikavälillä siihen käytettävissä olevat keinot ja niiden teho ovat rajallisia. Siksi kustannuskilpailukyvyn nopeavaikutteinen parantaminen edellyttää työn teettämisen kustannusten alentamista. Tämän hallituksen esityksen lisäksi hallituksen esittämään toimenpidekokonaisuuteen kuuluu yksityisen työnantajan sairausvakuutusmaksun alentaminen. Kyseisen toimenpiteen julkista taloutta heikentävä vaikutus esitetään rahoitettavaksi tämän esityksen julkiselle sektorille tuomilla säästöillä. 2 2.1 N y ky t ila Lainsäädäntö Työnteko helatorstaina ja loppiaisena Loppiaisesta ja helatorstaista käytetään usein nimitystä arkipyhä. Arkipyhän käsitettä ei ole lainsäädännössä määritelty, vaan sitä käytetään viittaamaan juhlapäiviin, jotka sijoittuvat muuten kuin sunnuntaille. Työelämän näkökulmasta ne ovat palkallisia vapaapäiviä. Kirkkolain (1054/1993) 4 luvun 3 §:n mukaan loppiainen ja helatorstai ovat kirkollisia juhlapäiviä. Kirkkolaissa ei säädetä kyseisten päivien vaikutuksesta työaikaan, vaan niiden vaikutus työaikaan määräytyy pääsääntöisesti työaikalain sekä työ- ja virkaehtosopimusten kautta. Nykyisessä työaikalaissa (605/1996) rinnastetaan sunnuntait ja kirkolliset juhlapäivät. Työaikalain 33 §:n mukaan sunnuntaina tai kirkollisena juhlapäivänä saa teettää työtä vain, jos sitä laatunsa vuoksi tehdään säännöllisesti mainittuina päivinä tai jos siitä on työsopimuksella sovittu taikka jos työntekijä antaa siitä erikseen suostumuksensa. Loppiainen ja helatorstai ovat siis pääsääntöisesti vapaapäiviä. Jos kyseisinä päivinä kuitenkin tehdään työtä, on työaikalain mukaan niistä maksettava 100 prosentilla korotettu palkka. Jos työ on lisä-, yli- tai hätätyötä, on siitä suoritettava myös työaikalain 22 tai 23 §:n mukaan määräytyvä korvaus, joka lasketaan työntekijän korottamattomasta palkasta. Pykälän 3 momentin mukaan sunnuntaityöstä maksettava korotettu palkka on laskettava kuten ylityöstä maksettava korotettu palkka. Työaikalain 40 §:ssä mahdollistetaan asiasta toisin sopiminen työ- ja virkaehtosopimuksella. Sairausajan palkkaa koskeva sääntely Työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 11 §:ssä säädetään työntekijän oikeudesta sairausajan palkkaan. Lain mukaan työkyvyttömänä olevalla työntekijällä on oikeus sairausajan palkkaan, jos hän on estynyt tekemästä työtään sairauden tai tapaturman vuoksi. Työnantajan palkanmaksuvelvollisuus koskee sekä sairaudesta, työtapaturmasta että vapaa-aikana sattuneesta tapaturmasta johtuvaa työkyvyttömyyttä. Sairausajan palkanmaksuvelvollisuuden syntymisen edellytyksenä on se, että työntekijä ei kykene suoriutumaan työsopimuksen mukaisista työtehtävistään sairaudesta tai tapaturmasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Jos työntekijä on muusta kuin sairaudesta johtuvasta syystä (esim. kauneusleikkaus) työkyvytön, ei työntekijällä ole oikeutta sairausajan palkkaan. Jos työsuhde on jatkunut vähintään kuukauden, työntekijällä on oikeus saada esteen ajalta täysi palkkansa sairastumispäivää seuranneen yhdeksännen arkipäivän loppuun, enintään kuitenkin siihen saakka, kun hänen oikeutensa sairausvakuutuslain (1224/2004) mukaiseen päivära5 haan alkaa. Alle kuukauden jatkuneissa työsuhteissa työntekijällä on vastaavasti oikeus saada 50 prosenttia palkastaan. Työntekijällä ei ole oikeutta sairausajan palkkaan, jos hän on aiheuttanut työkyvyttömyytensä tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella. Työntekijän on esitettävä työnantajalle luotettava selvitys työkyvyttömyydestään, jos työnantaja sitä pyytää. Maksettuaan työntekijälle sairausajan palkan työnantajalla on vastaavalta ajalta oikeus saada työntekijälle sairausvakuutuslain tai tapaturmavakuutuslain (608/1948) mukaan kuuluva päiväraha, enintään kuitenkin maksamaansa palkkaa vastaava määrä. Sairausvakuutuslain mukaan vakuutetun oikeus päivärahaan alkaa sairastumispäivää seuranneen yhdeksännen arkipäivän jälkeen. Sairausloma voidaan pitää myös osa-aikaisena, jolloin työntekijä jatkaa työtään osaaikatyösopimuksen mukaan. Tästä säädetään työsopimuslain 2 luvun 11 a §:ssä. Osa-aikaiselta sairauslomalta työntekijälle maksetaan omavastuupäivien jälkeen sairausvakuutuslaissa säädetty osasairauspäiväraha. Työsopimuslain säännökset sairausajan palkanmaksusta tulevat noudatettaviksi, ellei työnantajaa sitovassa työehtosopimuksessa ole muusta sovittu tai työpaikan käytännöstä muuta johdu. Valtakunnallisten sopijapuolten välisillä työehtosopimuksilla voidaan myös lyhentää työnantajalle säädettyä sairausajan palkanmaksuvelvollisuutta sekä sopia sairausajalta maksettavan palkan määrästä. Eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta työehtosopimuksilla on lähinnä pidennetty sairausajan palkanmaksukautta. Merityösopimuslaissa (756/2011) säädetään suomalaisilla aluksissa työskentelevien oikeudesta sairausajan palkkaan. Merityösopimuslain 2 luvun 10 §:n mukaan työntekijällä, joka on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtään, on työnteon estymisen ajalta oikeus täyteen palkkaansa, aluksen päälliköllä enintään 90 päivältä, muilla työntekijöillä ulkomaanliikenteessä enintään 60 päivältä ja kotimaanliikenteessä enintään 30 päivältä. Lisäksi laissa säädetyin edellytyksin työntekijällä on oikeus sairausajan palkkaan lomauttamisen ja työsuhteen päätymisen jälkeiseltä ajalta. Valtion virkamieslaissa (750/1994) ja kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa (304/2003) ei ole säännöksiä työnantajan velvollisuudesta maksaa virkamiehelle ja viranhaltijalle sairausajan palkkaa. Sairausajan palkanmaksuvelvollisuutta koskevat määräykset ovat asianomaisissa virkaehtosopimuksissa. Vastaavasti evankelis-luterilaisen kirkon palveluksessa olevien viranhaltijoiden oikeudet sairausajan palkkaan määräytyvät kirkon virkaehtosopimuksen mukaisesti. Ahvenanmaalla työsuhteessa työtä tekevät kuuluvat valtakunnan työlainsäädännön piiriin. Sen sijaan Ahvenanmaan maakunnan virkamiehet samoin kuin Ahvenanmaalla olevien kuntien viranhaltijat eivät kuulu valtakunnan lainsäädännön piiriin, vaan heitä koskee maakunnan oma lainsäädäntö. Vuosilomalaki Vuosiloman ansainnasta säädetään vuosilomalaissa (162/2005). Lakia sovelletaan yleisesti työ- ja virkasuhteessa tehtävän työhön. Lain soveltamisalan piiriin kuuluvat työsuhteiset työntekijät, valtion virkamiehet, kuntien viranhaltijat, evankelis-luterilaisen kirkon ja seurakuntien viranhaltijat, Suomen Pankin virkamiehet ja eduskunnan virkamiehet. Soveltamisalan ulkopuolelle jäävät lähinnä merityö ja työ, joka työnantajan toiminnan luonteen vuoksi on vuosit6 tain keskeytyneenä ja jossa työntekijöillä on työ- tai virkaehtosopimuksen perusteella oikeus vähintään laissa säädettyä vuosilomaa vastaavaan palkalliseen vapaaseen. Viimeksi mainittu koskee lähinnä opetushenkilöstöä. Vuosilomalain 5 §:n 1 momentin mukaan vuosilomaa kertyy kuukausikohtaisen ansainnan perusteella. Työntekijällä on oikeus saada lomaa kaksi ja puoli arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Jos työsuhde on lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä jatkunut yhdenjaksoisesti alle vuoden, työntekijällä on kuitenkin oikeus saada lomaa kaksi arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Näin ollen työntekijälle kertyy täydeltä lomanmääräytymisvuodelta vuosilomaa palvelussuhteen kestosta riippuen neljä tai viisi viikkoa. Vuosilomalain 33 §:n 1 momentissa säädetään valtion ja eduskunnan virkamiesten pidemmästä lomaoikeudesta. Säännöksen mukaan virkamies saa varsinaista vuosilomaa kolme arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta, jos hänellä ennen lomakauden alkamista on vuosilomaan oikeuttavaa palvelusaikaa yhteensä vähintään 15 vuotta. Lisäksi laissa säädetään niin sanotuista talvipidennyspäivistä. Säännös on semidispositiivinen eli virkaehtosopimuksessa voidaan sopia toisin. Käytännössä valtion virkamiesten lomista on sovittu hyvin kattavasti virkaehtosopimuksin. Eduskunnan virkamiehiin sovelletaan valtion vuosilomasopimusta viittaussäännöksen perusteella. Näin ollen säännöksellä on ollut vähäinen merkitys. Vuosilomalain säännökset ovat pakottavia, ellei laissa toisin säädetä. Siten työntekijän tai virkamiehen taikka viranhaltijan vuosilomalain mukaisia etuuksia heikentävä sopimus on mitätön, ellei laissa ole sopimuksen sallivaa säännöstä. Sen sijaan työntekijälle tai virkamiehelle paremmista eduista, kuten laissa säädettyä pidemmästä vuosilomasta tai paremmasta vuosilomapalkasta, voidaan sopia esimerkiksi työsopimuksessa, työehtosopimuksessa taikka virkaehtosopimuksessa. Lisäksi työnantajien, työntekijöiden ja virkamiesten valtakunnallisilla yhdistyksillä on oikeus eräissä laissa erikseen säädetyissä asioissa sopia myös työntekijän etuja rajoittaen. Käytännössä vuosilomasta on useilla aloilla varsin kattavat määräykset työ- tai virkaehtosopimuksissa. Lomarahasta, lomaltapaluurahasta tai muusta vuosilomapalkan tai vuosilomakorvauksen lisäksi maksettavasta etuudesta vuosilomalaissa ei ole säännöksiä. Muutosturvaa koskeva sääntely Työmarkkinajärjestöjen keskusjärjestöt sopivat työllistymisen ja muutosturvan toimintamallin käyttöönotosta tulopoliittisessa sopimuksessa vuosille 2005–2007. Tavoitteena oli parantaa tuotannollisin ja taloudellisin syin irtisanotun työntekijän asemaa, tehostaa työnantajan ja henkilöstön välistä yhteistoimintaa vähennettäessä työvoimaa taloudellisista tai tuotannollisista syistä ja edistää irtisanotun työntekijän mahdollisimman nopeaa uudelleen työllistymistä. Muutosturvan toimintamalli koostuu useasta osasta. Työsopimuslain 7 luvun 12 §:ssä säädetään taloudellisilla tai tuotannollisilla perusteilla irtisanotun työntekijän oikeudesta saada vapaata työstä osallistuakseen täydellä palkalla julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitetun työllistymissuunnitelman laatimiseen, sen mukaiseen työvoimakoulutukseen ja siihen liittyvään harjoitteluun tai työssäoppimiseen tai oma-aloitteeseen tai viranomaisaloitteeseen työpaikan hakuun ja työhaastatteluun tai uudelleensijoitusvalmennukseen. Työnantajan velvollisuudesta tukea irtisanottujen työntekijöiden uudelleen työllistymistä säädetään yhteistoiminnasta yrityksissä annetussa lain (334/2007) soveltamisalaan kuuluvien 7 työnantajien osalta mainitun lain 49 §:ssä. Säännöksen mukaan työnantajan on yhteistoimintaneuvottelujen alussa annettava henkilöstöryhmien edustajille esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi, jos irtisanottavia työntekijöitä on vähintään kymmenen. Toimintasuunnitelmaa valmistellessaan työnantajan on selvitettävä yhteistyössä työ- ja elinkeinoviranomaisten kanssa työllistymistä tukevat julkiset työvoimapalvelut. Toimintasuunnitelmasta tulee käydä ilmi muun muassa suunnitellut, irtisanomisaikana noudatettavat toimintaperiaatteet julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitettuja palveluja käytettäessä sekä työnhaun ja koulutuksen edistämiseksi. Jos työnantajan harkitsemat irtisanomiset koskevat alle kymmentä työntekijää, tulee toimintasuunnitelman sijaan laatia toimintaperiaatteet, joiden mukaisesti tuetaan työntekijöiden omaaloitteista hakeutumista muuhun työhön tai koulutukseen sekä heidän työllistymistään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitetuilla palveluilla. Valtion ja kuntien yhteistoimintalaeissa ovat vastaavat säännökset työnantajan velvollisuudesta laatia toimintasuunnitelmat ja toimintaperiaatteet. Valtioneuvoston periaatepäätös valtion henkilöstön aseman järjestämisestä organisaation muutostilanteissa (v. 2006, uudistettu v. 2012) sisältää yhtenäiset toimintatavat valtionhallinnon organisaatioiden muutostilanteissa sekä periaatteet valtion henkilöstön muutosturvasta. Periaatepäätös koskee sekä virkasuhteista että työsopimussuhteista valtion henkilöstöä. Periaatepäätöksen mukaan rekrytoitaessa valtiolle uutta henkilöstöä on ensin selvitettävä, onko valtionhallinnossa tarjolla muutosten vuoksi vapautuvaa henkilöstöä. Valtio työnantajana tukee myös muulla tavoin henkilöstön aktiivisuutta uuden työpaikan löytämiseksi. Käytettävissä oleviin tukitoimiin kuuluvat myös uudelleen kouluttaminen sekä uudelleensijoitusvalmennus, jota annetaan ennen muutoksen toteutumista. Periaatepäätöksen toteuttamisessa valtion virastoja tukee valtiokonttorin valtion henkilöstöpalvelut -yksikkö, joka tarjoaa asiantuntijapalveluja ja käytännön työvälineitä henkilöstösuunnittelun tueksi ja liikkuvuuden edistämiseksi. Työterveyshuoltolaki Työnantajan velvollisuudesta järjestää työntekijöilleen työterveyshuollon palvelut säädetään työterveyshuoltolaissa (1383/2001). Työterveyshuollon lakisääteisenä tehtävänä on ehkäistä työperäistä sairastumista, tukea työkyvyn ylläpitämistä ja työhön paluuta sekä osallistua työyhteisön kehittämiseen. Työterveyshuoltolain 12 §:ssä työnantajaa velvoitetaan kustannuksellaan järjestämään työterveyshuoltolain mukaiset ennaltaehkäisevät ja työkykyä tukevat palvelut työntekijöilleen. Näiden lakisääteisten työterveyshuollon palvelujen piiriin kuului 1,85 miljoonaa työntekijää vuonna 2012. Työnantaja voi järjestää myös työterveyshuoltolain 14 §:n mukaisia muita terveydenhuoltopalveluja työntekijöilleen. Näiden vapaaehtoisten sairaanhoidon palvelujen piiriin kuului 1,75 miljoonaa työntekijää vuonna 2012. Työntekijöiltä ei peritä työterveyshuollon palveluista asiakasmaksuja. Työnantajan tulee järjestää palvelut kaikille työntekijöilleen yhdenvertaisesti. Yrittäjät ja omaa työtään tekevät voivat järjestää itselleen edellä mainitut työterveyshuoltopalvelut. Työterveyshuollon rahoitus poikkeaa muusta terveydenhuollon rahoituksesta. Palkansaajien työterveyshuollon kustantavat työnantajat yhdessä palkansaajien kanssa. Sairausvakuutuslain perusteella työnantajalla on oikeus saada korvausta työterveyshuoltolain 12 §:n mukaisista työnantajan velvollisuudeksi säädetyn työterveyshuollon järjestämisestä aiheutuneista kohtuullisista kustannuksista (korvausluokka I). Lisäksi sairausvakuutuslain perusteella työnanta8 jalla on oikeus saada korvausta järjestämänsä sairaanhoidon tai muun terveydenhuollon (työterveyshuoltolaki 14 §) aiheuttamista tarpeellisista ja kohtuullisista kustannuksista (korvausluokka II). Korvauksen edellytyksenä on, että toiminta on ollut hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaista (valtioneuvoston asetus 708/2013). Korvausprosentti korvausluokassa I on korkeintaan 60 prosenttia ja korvausluokassa II 50 prosenttia työntekijäkohtaisesta laskennallisesta enimmäismäärästä. 2.2 Soveltamis- ja sopimuskäytäntö Arkipyhät työ- ja virkaehtosopimuksissa Loppiaista ja helatorstaita koskevia määräyksiä on työ- ja virkaehtosopimuksissa ollut jo vuodesta 1965 lähtien. Vuonna 1992 tuli voimaan kirkkolain muutos, jossa loppiainen ja helatorstai siirrettiin lauantaista nykyisille paikoilleen. Samanaikaisesti työmarkkinajärjestöt sopivat, että loppiainen lyhensi palkansaajien työaikaa ansioita leikkaamatta, mutta helatorstai ei. Jos helatorstaina ei ollut välttämätöntä työskennellä, se oli vapaapäivä, jonka työtunnit piti kuitenkin tehdä sisään joko saman viikon lauantaina tai muuna aikana. Vuosille 2001–2002 tehdyssä tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa sovittiin, että myös helatorstai lyhentää vuosityöaikaa kokoaikatyössä tammikuusta 2002 alkaen työ- tai virkaehtosopimuksen mukaisen keskimääräisen työvuoron pituutta vastaavalla määrällä ansioita kuitenkaan alentamatta. Alakohtaisissa työ- ja virkaehtosopimuksissa helatorstain ja loppiaisen työaikaa lyhentävästä vaikutuksesta sekä arkipyhäkorvauksista on erisisältöisiä määräyksiä. Myös toimialan sisällä voi olla käytössä hyvinkin erilaisia työaikamalleja, jolloin tavat, joilla helatorstain ja loppiaisen vaikutukset työaikaan on toteutettu, vaihtelevat myös toimialan sisällä. Kaupan alan työehtosopimuksessa on sovittu, että muun muassa loppiainen ja helatorstai lyhentävät työaikaa. Lyhennyksen toteuttamistapa riippuu yrityksessä käytössä olevasta työaikamallista. Työajan lyhennys on mahdollista toteuttaa antamalla työntekijälle vapaapäivä arkipyhäviikolla. Vapaapäivä on myös mahdollistaa antaa arkipyhää edeltävän tai seuraavan kahden viikon aikana taikka työajan tasoittumisjärjestelmässä. Jos lauantai on työntekijän kiinteä vapaapäivä, on se vapaa myös arkipyhäviikolla. Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen mukaan tuntipalkkaiselle työntekijälle maksetaan arkipyhäkorvauksena kahdeksan tunnin palkka keskituntiansion mukaan helatorstailta sekä muuksi viikonpäiväksi kuin lauantaiksi tai sunnuntaiksi ajoittuvalta loppiaiselta. Edellytyksenä arkipyhäkorvauksen maksamiselle on, että työsuhde on jatkunut vähintään kuukauden ennen kyseistä arkipyhää. Lisäksi edellytetään, että työntekijä on työtuntijärjestelmän mukaan ollut töissä viimeisenä arkipyhää edeltäneenä tai sen jälkeen lähinnä seuraavana työpäivänä. Korvaus maksetaan myös esimerkiksi silloin, kun työntekijä on vuosilomalla arkipyhän aikaan. Paperiteollisuuden työehtosopimuksen samoin kuin metsäteollisuuden sähkömiehiä koskevan työehtosopimuksen mukaan päivätyössä (tam 15) ja keskeytyvissä työaikamuodoissa (tam 25 ja 35) työaika on 40 tuntia viikossa. Helatorstai ja loppiainen lyhentävät kyseisten viikkojen työaikaa yhdellä työpäivällä. Kyseisen viikon lauantai on ensisijaisesti vapaapäivä. Työajan lyhennys toteutetaan kausipalkkaa alentamatta. Keskeytyvässä ja jatkuvassa vuorotyössä (tam 17, 27, 16, 26 ja 27) viikkotyöaika on 40 tuntia myös arkipyhäviikolla. Loppiais- ja helatorstaiviikon lauantailta kuitenkin ansaitaan ylimää9 räiset palkalliset vuorovapaapäivät, mikä toteuttaa työajan lyhennyksen näissä työaikamalleissa (= työajan lyhennys). Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä (tam 37) viikkotyöaika on lyhyempi kuin muissa työaikamuodoissa, keskimäärin 34,5 h viikossa. Työajassa on huomioitu erilaiset työaikaa lyhentävät vapaat, joiden lisäksi edellä mainittua työaikaa lyhennetään vuosittain yhdellä ylimääräisellä palkallisella vuorovapaapäivällä. Työskentelystä helatorstaina ja loppiaisena maksetaan 100 prosentilla korotettu palkka työaikalain mukaisesti. Työtunnit helatorstaiviikon lauantaina korvataan ylimääräisellä tuntipalkalla. Paperiteollisuuden toimihenkilösopimuksen mukaan toimihenkilöillä loppiainen ja helatorstai lyhentävät työaikaa, joka muutoin on 40 tuntia viikossa (pl. tam37, jossa se on 34,5 tuntia). Päivätyössä (tam 15) ja keskeytyvissä vuorotöissä (tam 25 ja 35) kyseisen arkipyhän sisältävällä viikolla on neljä työpäivää. Kyseessä olevan viikon lauantai on ensisijaisesti vapaapäivä. Työajan lyhennys toteutetaan kuukausipalkkaa alentamatta. Lauantaina työskentely korvataan vastaavalla vapaa-ajalla tai kuten viikkoylityö. Muissa työaikamuodoissa ja työskentelyn korvaamisen osalta määräykset ovat samansisältöisiä kuin työntekijöitä koskevassa työehtosopimuksessa. Julkinen sektori Työajoista tehdyssä valtion virka- ja työehtosopimuksessa on määräykset arkipyhien työaikaa lyhentävästä vaikutuksesta. Niiden mukaan muuksi päiväksi kuin lauantaiksi tai sunnuntaiksi osuva loppiainen ja helatorstai lyhentävät kyseisen viikon tai jaksotyössä työjakson säännöllistä työaikaa. Lyhennyksen määrä on yhden työpäivän säännöllinen työaika ja jaksotyössä 8 tuntia kutakin viikon tai jakson arkipyhää kohden. Arkipyhän sisältävän viikon tai työjakson säännöllinen työaika ja samalla korvauskynnys on siis alempi kuin muilla viikoilla tai jaksoilla. Jos työaikaa ei pystytä kyseisellä viikolla tai jaksolla lyhentämään ja työtä teetetään joko kyseisenä arkipyhänä tai muuna aikana yli viikon tai jakson säännöllisen työajan, tulee saamatta jäänyt työajan lyhennys korvattavaksi säännöllisen työajan palkkaa vastaavalla lisätyökorvauksella. Arkipyhinä työskentelystä maksetaan myös sunnuntaityökorvaus. Sunnuntaityökorvausta maksetaan jo arkipyhiä edeltävinä päivinä kello 18 jälkeen tehdyiltä työtunneilta. Kuntasektorin osalta määräykset ovat käytännössä samansisältöiset. Kirkon yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa (KirVESTES) on määräyksiä arkipyhien työaikaa lyhentävästä vaikutuksesta. Sopimuksen mukaan kukin arkipyhä lyhentää työajan piirissä olevien työaikaa pääsääntöisesti 1/5 viikon tai työaikajakson säännöllisestä työajasta, tai jos työaika on sijoitettu kiinteästi viikon eri päiville, lyhennys on sen verran, kun kyseessä olevan päivän työaika olisi ollut. Arkipyhiä ei ole määritelty vapaapäiviksi, vaan silloin voidaan olla työssä ja niiden vaikutus toteutuu em. työajan lyhennyksellä. Jos arkipyhänä tehdään työtä, maksetaan siitä sunnuntaityökorvaus. Sunnuntaityökorvausta maksetaan jo arkipyhää edeltävältä päivältä kello 18 jälkeen tehdystä työstä. Tuntipalkkaisille arkipyhän aiheuttama työajan lyhennys korvataan arkipyhäkorvauksella. Arkipyhillä on lisäksi vaikutusta sopimuksen vuosilomamääräyksiin, lisä- ja ylityömääräyksiin sekä määräyksiin perhevapaiden palkkauksesta. Kirkon hengellisessä työssä olevilla viranhaltijoilla ei ole työaikaa. Heillä on viikossa viisi työpäivää ja kaksi vapaapäivää. Arkipyhät eivät vaikuta työpäivien määrään eli niillä ei ole työaikaa vähentävää vaikutusta. 10 Sairausajan palkka Työ- ja virkaehtosopimuksissa on laajalti sovittu paremmista sairauslomaetuuksista kuin mitä työsopimuslain 2 luvun 11 §:ssä säädetään. Joiltain osin eräissä sopimuksissa on sovittu myös lakia heikommista etuuksista. Päälinja kuitenkin on, että sairausajan ansioturva ulottuu alakohtaisissa sopimuksissa huomattavasti laissa säädettyä sairausajan palkanmaksuvelvollisuutta pidemmälle. Erityisen pitkät palkalliset sairauslomat on sovittu valtio- ja kuntasektoreilla sekä kirkon sopimuksissa. Niissä täydellä palkalla saa tyypillisesti sairastaa 60 kalenteripäivää ja alennetulla palkalla sen jälkeen vähintään 120 päivää. Yksityisellä sektorilla palkallisen sairausloman pituus vaihtelee työsuhteen kestosta riippuen 10 päivästä 8 viikkoon. Ensimmäisen sairauspäivän karenssi on kirjattu eräisiin yksityisen sektorin työehtosopimuksiin. Tällaisia ovat muun muassa teknologiateollisuuden työntekijäsopimus sekä kiinteistöpalvelu-, vartiointi- ja rakennusalojen työehtosopimukset. Näissä kaikissa työtapaturmat on rajattu karenssin ulkopuolelle ja rakennusalalla lisäksi vapaa-ajan tapaturmat ja ammattitaudit. Pitkään jatkuneissa työsuhteissa karenssia koskevia määräyksiä ei sovelleta. Vuosilomat Julkisen sektorin samoin kuin useiden yksityisen sektorin toimialojen vuosilomista on sovittu kattavasti työ- ja virkaehtosopimuksilla. Joissakin työ- ja virkaehtosopimuksissa on myös sovittu työntekijän tai virkamiehen taikka viranhaltijan vuosilomalaissa säädettyä pidemmästä lomaoikeudesta. Työ- tai virkaehtosopimukseen perustuva vuosilomalakia parempi loman ansaintaoikeus on yleensä sidottu työntekijän tai virkamiehen pitkään palvelusaikaan. Esimerkiksi vuosilomia koskevan valtion virka- ja työehtosopimuksen mukaan valtion virkamies tai työntekijä, jolle on kertynyt vuosilomaan oikeuttavaa palvelusaikaa ennen lomakauden alkamista 15 vuotta, ansaitsee vuosilomaa täydeltä lomanmääräytymisvuodelta 38 työpäivää eli seitsemän viikkoa ja kolme päivää. Samoin kunnallisessa yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa on sovittu siitä, että viranhaltija tai työntekijä ansaitsee 15 vuoden palvelusajan täytyttyä lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä lomaa 38 työpäivää. Näissä sopimuksissa lauantai ja sunnuntai eivät kuluta vuosilomaa. Pituudeltaan vastaavasta vuosiloman ansainnasta on sovittu myös kirkon virka- ja työehtosopimuksessa sekä yliopistojen työehtosopimuksessa. Yksityisellä sektorilla yli kuuden viikon lomaoikeudesta on sovittu ainakin Avaintyönantajien työehtosopimuksessa, yksityistä opetusalaa koskevassa työehtosopimuksessa ja lehdistön työehtosopimuksessa. Vuosilomalakia paremmasta loman ansainnasta on sovittu lisäksi rahoitusalan, vakuutusalan ja terveyspalvelualan työehtosopimuksissa (kolme päivää kuukaudessa). Vuosiloman tosiasialliseen pituuteen vaikuttavat käytännössä myös työ- ja virkaehtosopimuksissa olevat määräykset lomapäivien kulumisesta lomaa annettaessa. Vuosilomalain 4 §:n 3 kohdan mukaan arkipäivällä tarkoitetaan muita viikonpäiviä kuin sunnuntaita, kirkollisia juhlapäiviä, itsenäisyyspäivää, jouluaattoa, juhannusaattoa, pääsiäislauantaita ja vapunpäivää. Toisin sanoen, jos työntekijä työskentelee kokopäiväisesti viitenä päivänä viikossa, viikon pituiseen lomaan kuluu yleensä kuusi lomapäivää. Joissakin työ- ja virkaehtosopimuksissa on kuitenkin sovittu vuosilomalaista poiketen siitä, ettei lauantaita pidetä arkipäivänä tai muutoin siitä, että viikko kuluttaa viisi lomapäivää. Lisäksi joissakin työehtosopimuksissa on sovittu niin sanotusta vuosiloman- tai talvilomanpidennyksestä. Yleensä lomanpidennyksessä on kysymys siitä, että muuna kuin lomakautena 11 annettua lomaa pidennetään. Työehtosopimuksista löytyy myös muun kaltaisia vuosiloman pidennysehtoja. Valtion virkamiesten osalta talvipidennyspäivistä on luovuttu ja ne on otettu huomioon vuosiloman pituudessa. Vastaavasti on sovittu myös kunnan ja kirkon sopimuksissa. Lomarahat Lomarahat eivät ole olleet lakisääteisiä, vaan ne ovat perustuneet työ- ja virkaehtosopimusten määräyksiin. Lisäksi aloilla, joilla ei sovelleta työehtosopimusta työehtosopimuslain (436/1946) eikä työsopimuslaissa säädetyn yleissitovuuden perusteella, lomarahoista on voitu sopia työsopimuksilla. Työsopimuksiin perustuvista lomarahan maksukäytännöistä ei kuitenkaan ole saatavissa tietoja. Työehtosopimuksissa on määräyksiä lomarahoista, lomaltapaluurahoista tai muista vastaavista vuosilomapalkasta erillisistä etuuksista. Lomarahan maksamisen edellytykset vaihtelevat eri alojen sopimuksissa. Lomarahan suuruus on kuitenkin yleensä sidottu lomapalkan määrään. Lomarahan määrä on noussut vähitellen ja tällä hetkellä se on yleisesti 50 prosenttia lomapalkan määrästä. Työehtosopimuksissa on niin ikään sovittu lomarahan maksutavoista. Melko tavanomaista on, että lomaraha maksetaan kahdessa eri erässä, toinen ennen lomaa ja toinen loman jälkeen. On myös yleistä, että lomarahan tai ainakin sen osan saaminen edellyttää työhön palaamista vuosiloman jälkeen. Joissakin tapauksissa lomaraha voi tulla maksettavaksi myös lomakorvauksen yhteydessä työsuhteen päättyessä. Valtion vuosilomia koskevan virkaehtosopimuksen mukaan lomaraha maksetaan yhdessä erässä heinäkuun palkanmaksun yhteydessä. Monien sopimusten mukaan lomaraha maksetaan myös työntekijän tai virkamiehen lähtiessä suorittamaan ase- tai siviilipalvelusta ja eräissä muissa näihin verrattavissa tilanteissa. Valtion vuosilomia koskevan sopimuksen mukaan virkamiehelle ja työntekijälle maksetaan lomaraha niiltä lomapäiviltä, jotka hän on ansainnut edellisenä lomanmääräytymisvuonna. Neljän viikon vuosilomaan oikeutetun kuukausipalkkaisen virkamiehen ja työntekijän lomaraha on 4 prosenttia, kuuden viikon lomaan oikeutetun 5 prosenttia ja reilun seitsemän viikon lomaan oikeutetun 6 prosenttia lomarahan maksukuukautta edeltävän kuukauden kuukausipalkasta kerrottuna täysien lomanmääräytymiskuukausien lukumäärällä. Tunti- ja urakkapalkkaisen virkamiehen tai työntekijän lomaraha on 50 prosenttia hänen vuosilomapalkastaan. Vastaava järjestely on myös kunnan ja kirkon sopimuksissa. Rakennusalalla on sovittu erityislaatuisesta ja vuosilomalain järjestelmään verrattuna huomattavasti yksinkertaisemmasta lomapalkkajärjestelystä. Alalla ei makseta erikseen vuosilomapalkkaa, lomakorvausta eikä lomaltapaluurahaa, vaan ne kaikki on yhdistetty yhdeksi lomarahaksi. Lomarahan suuruus on 18,5 prosenttia lomanmääräytymisvuonna työssäolon ajalta maksetusta tai maksettavaksi erääntyneestä palkasta mukaan lukien yli- ja hätätyöstä maksettu korotus sekä työajan lyhennysraha. Koululaisten ja opiskelijoiden lomarahan määrä on 14 prosenttia. Jokaiselta perhevapaiden ajalta kertyneeltä lomapäivältä työntekijälle maksetaan vuosilomapalkkana lomaraha, jonka suuruus on 12 kertaa työntekijän henkilökohtainen tuntipalkka. 12 2.3 Kansainvälinen kehitys Sunnuntaityötä, sairausajan palkkaa ja vuosilomia koskevat kansainväliset sopimusmääräykset Sunnuntaityötä koskevat kansainväliset velvoitteet Sunnuntaityötä ja erityisesti yleisinä vapaapäivinä tehtävää työtä koskevia määräyksiä on eräissä Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa. Yhdistyneiden kansakuntien (YK) taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevassa niin sanotussa TSS-sopimuksessa on määräyksiä muun muassa yleisiltä juhlapäiviltä maksettavasta palkasta. Sopimuksen 7 artiklan d kohdan mukaan yleisiltä vapaapäiviltä on maksettava työntekijöille palkka. Euroopan sosiaalisen peruskirjan 2 artiklan 2 kohdan mukaan työntekijöillä on oikeus palkallisiin julkisiin vapaapäiviin. Kansainvälisen työjärjestön (ILO) vuosilomia koskevan vuoden 1970 yleissopimuksen (nro 132) 6 artiklan 1 kohdan mukaan virallisia ja perinteellisiä juhlapäiviä, sattuivatpa ne vuosiloma-ajaksi tai ei, ei saa laskea tämän yleissopimuksen 3 artiklan 3 momentissa määrättyyn vähimmäisvuosilomaan kuuluviksi. Sairausajan palkkaa koskevat kansainväliset velvoitteet ILOn lääkintähuoltoa ja päivärahaa koskevassa vuoden 1974 sopimuksessa nro 130 sallitaan sairauspäivärahan maksamiselle ansiotulon lakkaamispäivää seuraavien enintään kolmen päivän pituinen omavastuuaika (26 artiklan 3 kohta). Merityösopimuslain sairausajan palkkaa koskevat säännökset perustuvat ILOn vuoden 2006 merityöyleissopimuksen määräyksiin, joita Suomi on sitoutunut noudattamaan. Merityöyleissopimuksen sääntö laivanvarustajan vastuusta (A 4.2, kohta 3) sisältää velvollisuuden maksaa työntekijälle täysi palkka sairausajalta niin kauan kuin työntekijä on aluksella ja kunnes hän on palannut kotiin tai maihin. Tämän jälkeen hänelle on maksettava täysi tai osapalkka kansallisten lakien tai määräysten tai työehtosopimuksen mukaisesti, kunnes hän on toipunut tai kunnes hän on oikeutettu sairauspäivärahaan. Vastaavat määräykset sisältyvät myös neuvoston direktiiviin 2009/13/EY Euroopan yhteisön kansallisten varustamoyhdistysten keskusjärjestön (ECSA) ja Euroopan kuljetustyöntekijöiden liiton (ETF) merityötä koskevasta yleissopimuksesta, 2006, tekemän sopimuksen täytäntöönpanosta ja direktiivin 1999/63/EY muuttamisesta. Tästä syystä sairauslomakarenssin ja alennetun palkan ulottaminen merityöhön ei ole mahdollista. Työvammatapauksissa myönnettäviä etuja koskevan ILOn vuoden 1964 sopimuksen nro 121 osalta Suomi on sitoutunut sairauspäivärahan maksamiseen heti ensimmäisestä työkyvyttömyyspäivästä. Sopimukseen liittyy vuonna 1980 päivitetty luettelo ammattitaudeista. Yleissopimus edellyttää, että kansallisesti tehdään luettelot ammattitaudeista. Listan tulee kattaa sopimuksessa liitteessä mainitut ammattitaudit. Vuosilomia koskevat kansainväliset velvoitteet ILOn palkallista vuosilomaa koskevan yleissopimuksen (nro 132) 3 artiklan mukaan jokaisella henkilöllä on oikeus saada määrätyn pituinen palkallinen vähimmäisvuosiloma. Vuoden palvelusajalta ansaittu loma ei saa missään tapauksessa olla kolmea työviikkoa lyhyempi. Yleis13 sopimuksen 4 artiklan mukaan henkilöllä, joka on vuoden aikana on ollut työssä vähemmän, mitä täyden kolmen viikon lomaan vaaditaan, tulee olla oikeus kysymyksessä olevan vuoden osalta hänen työssäoloaikaansa vastaavaan palkalliseen lomaan. Yleissopimuksen 5 artiklan mukaan palkallisen vuosilomaoikeuden saamiseksi voidaan vaatia määrätty vähimmäistyössäoloaika. Suomi on sitoutunut turvaamaan 24 työpäivän pituisen vuosiloman. Euroopan neuvoston uudistetussa Euroopan sosiaalisessa peruskirjassa on lueteltu ne sosiaaliseen ja työelämään liittyvät oikeudet ja periaatteet, joihin sopimusvaltiot sitoutuvat sekä yksityiskohtaiset määräykset niiden noudattamiseksi. Peruskirjan 2 artiklan 3 kohdan mukaan sopimuspuolet sitoutuvat määräämään vähintään neljän viikon palkallisesta vuosilomasta Työntekijöiden oikeus palkalliseen vuosilomaan on vahvistettu EU:n peruskirjan 31 artiklan 2 kohdassa. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2003/88/EY tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 7 artiklassa säädetään oikeudesta vuosilomaan. Artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että jokainen työntekijä saa vähintään neljän viikon palkallisen vuosiloman. Vuosiloma saadaan ja myönnetään kansallisen lainsäädännön ja/tai kansallisessa käytännössä vahvistettujen edellytysten mukaisesti. Palkallisen vuosiloman vähimmäisaikaa ei saa korvata rahalla muulloin kuin työsuhteen päättyessä. Direktiivin 7 artiklan säännökset ovat vähimmäismääräyksinä ehdottomia perussääntöjä, joista ei 17 artiklan säännökset huomioon ottaen voida poiketa. Työ- ja virkaehtosopimuksiin perustuva lomaraha vuosilomapalkasta ja -korvauksesta erillisenä etuutena ei ole vuosilomalaissa tarkoitettua vuosilomapalkkaa eikä myöskään osa työaikadirektiivin 7 artiklassa tarkoitettua vuosilomapalkkaa. Sääntelyn suhde järjestäytymisoikeutta ja kollektiivista neuvotteluoikeutta koskeviin sopimuksiin Kollektiivinen neuvotteluoikeus on suojattu ammatillisen järjestäytymisoikeuden osana eräissä kansainvälisissä sopimuksissa, joihin Suomi on sitoutunut. YK:n ihmisoikeussopimukset YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen (KP-sopimus, SopS 7–8/1976) 22 artiklassa on säännös yhdistymisvapaudesta, mikä käsittää myös oikeuden muodostaa ammattiyhdistyksiä ja liittyä niihin etujensa suojelemiseksi. Vastaava määräys on myös YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan yleissopimuksen 8 artiklassa (TSS-sopimus, SopS 6/1976). Lisäksi 8 artiklan 1 c kohdassa on turvattu ammattiyhdistyksille oikeus toimia vapaasti olematta muiden kuin niiden rajoitusten alaisia, jotka on määrätty lailla ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen tai yleisen turvallisuuden tahi yleisen järjestyksen (ordre public) takia taikka terveydenhoidon tai moraalin tahi muiden oikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi. Lisäksi on todettu, että mikään näiden sopimusten yhdistymisvapautta koskevissa artikloissa ei oikeuta ILOn yhdistymisvapautta tai ammatillisen järjestäytymisvapauden suojelua koskevan sopimuksen osapuolia ryhtymään lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin, jotka loukkaisivat tai soveltamaan lakia tavalla, joka saattaisi loukata yleissopimuksessa myönnettyä turvaa. 14 Yleissopimusten edellyttämiä oikeuksia voidaan rajoittaa vain laissa säädetyllä tavalla ja vain siinä laajuudessa, kuin se on sopusoinnussa oikeuksien luonteen kanssa sekä yksinomaisin tarkoituksin edistää yleistä hyvinvointia demokraattisessa yhteiskunnassa (ordre public). YK-sopimuksia käsitellään muun muassa ihmisoikeusneuvostossa. TSS-sopimuksen osalta järjestetään myös erillisiä kuulemisia. Euroopan ihmisoikeussopimus Euroopan ihmisoikeussopimuksen (SopS 18–19/1990) artiklassa 11 mainitaan nimenomaisesti oikeus perustaa ammattiyhdistyksiä ja liittyä niihin etujensa turvaamiseksi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut mm. ratkaisussa Enerji Yapi-Yol Sen v. Turkki 21.4.2009, että myös oikeus käydä työehtosopimusneuvotteluja kuuluu ammatillisen järjestäytymisvapauden piiriin ja siten myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen piiriin. Uudistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan (SopS 43–44/1991) artikla 6 koskee kollektiivista neuvotteluoikeutta. Sen varmistamiseksi, että kollektiivista neuvotteluoikeutta voidaan käyttää tehokkaalla tavalla, sopimuspuolet sitoutuvat siinä: 1. edistämään työntekijöiden ja työnantajien välisiä yhteisiä neuvotteluja, 2. edistämään, silloin kun se on tarpeellista ja asianmukaista, työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen tai työnantajien ja työntekijäjärjestöjen välistä vapaaehtoista neuvottelujärjestelmää, jotta työsuhteen ehdot määritettäisiin työehtosopimuksilla, 3. edistämään asianmukaisen sovittelumenettelyn ja vapaaehtoisen välitysmenettelyn luomista ja käyttöä työriitojen selvittämisessä, ja tunnustamaan: 4. työntekijöiden ja työnantajien oikeuden ryhtyä yhteistoimiin, kuten lakkoon eturistiriitojen sattuessa, edellyttäen ettei voimassa olevista työehtosopimusten velvoitteista muuta seuraa. Näitä oikeuksia voidaan rajoittaa laissa säädetyin tavoin, jos rajoitukset ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa muiden yksilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi tai yleisen edun, kansallisen turvallisuuden, kansan terveyden tai moraalin suojelemiseksi (ordre public) (31 artikla). Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen rikkomuksia käsittelee ihmisoikeustuomioistuin ja sosiaalisen peruskirjan noudattamista sosiaalisten oikeuksien komitea sekä hallitusten välinen komitea ja ministerikomitea. Sosiaalisen peruskirjan noudattamisesta voidaan tehdä Euroopan neuvostolle kollektiivivalitus. Sen voivat tehdä kansalliset työmarkkinajärjestöt tai kansalaisjärjestöt. EU:n perusoikeuskirja EU:n perusoikeuskirjan 28 artiklan, joka koskee neuvotteluoikeutta ja oikeutta yhteisiin toimiin, mukaan työntekijöillä ja työnantajilla tai näiden järjestöillä on yhteisön oikeuden sekä kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisesti oikeus asianmukaisilla tasoilla neuvotella ja tehdä työ- ja virkaehtosopimuksia sekä oikeus ryhtyä eturistiriitatilanteissa etujensa 15 puolustamiseksi yhteistoimiin, lakko mukaan lukien. Perusoikeuskirja on oikeudellisesti sitova silloin, kun sovelletaan EU-oikeutta. ILOn järjestäytymisoikeutta ja kollektiivista neuvotteluoikeutta koskevat yleissopimukset ILOn yhdistymisvapaussopimukset eli yleissopimus nro 87 ammatillisesta järjestäytymisvapaudesta ja ammatillisesta järjestäytymisoikeuden suojelusta (SopS 45/1949), sekä sopimus nro 98, joka koskee järjestäytymisoikeuden ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden periaatteiden soveltamista (SopS 32/1951) kuuluvat ILOn ydinsopimuksiin. Kaikki EU-maat ovat ratifioineet ne ja pelkän ILOn jäsenyyden perusteella valtioiden katsotaan sitoutuneen noudattamaan niiden tärkeimpiä tavoitteita. ILOn yhdistymisvapaussopimusten noudattamista seuraavat ennen muuta ILOn yleissopimusten soveltamista käsittelevä riippumaton asiantuntijakomitea ja ILOn hallintoneuvoston asettama yhdistymisvapauskomitea, jotka ovat luoneet kattavan tulkintakäytännön neuvotteluoikeuden ja sopimusautonomian rajoista. Myös ILOn vuosittaisen työkonferenssin sopimusten soveltamista käsittelevä komitea saattaa kuulla suullisesti hallitusta komitean edessä, jos riippumaton asiantuntijakomitea on nostanut asian esille raportissaan. Työmarkkinajärjestöt voivat kannella ILOlle mahdollisista sopimusrikkomuksista. ILOn sopimusten oikeudellinen tulkintaoikeus kuuluu Kansainväliselle tuomioistuimelle, joten mainittujen komiteoiden linjaukset eivät ole sitovia, mutta käytännössä kuitenkin suhteellisen kunnioitettuja, muun muassa tuomioistuinten tulkinnoissa. Sopimuksessa nro 98 edellytetään jäsenvaltioiden suojelevan työntekijöitä toiminnalta, joka kohdistuu ammatillista järjestäytymisvapautta vastaan. Työehtosopimusneuvotteluja tulee edistää. ILOn riippumattomien asiantuntijoiden komitean sekä yhdistymisvapauskomitean vakiintunut tulkintakäytäntö edellyttää, että työehtosopimuksia tulee kunnioittaa, mutta kollektiivista neuvotteluvapautta on katsottu voitavan rajoittaa tietyissä tilanteissa. Yleinen etu, kuten taloudellinen tilanne, voidaan ottaa huomioon esimerkiksi perustamalla erityinen elin käsittelemään asiaa. Sopimuksen suojaaman neuvotteluoikeuden piiriin kuuluvat palkkauksen ohella muutkin työsuhteen ehdot, kuten työaikakysymykset. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin rajata neuvottelujen piiriä esimerkiksi siten, että työnantajan direktio-oikeus voidaan säilyttää. Yleisen järjestyksen vuoksi voidaan puuttua syrjiviin määräyksiin, ammattiliiton pakkojäsenyyteen sekä määräyksiin, jotka ovat ristiriidassa lainsäädännön pakottavien vähimmäissäännösten kanssa. Myös selkeästi hallituksen tehtäviin kuuluvat asiat voidaan sulkea työehtosopimusosapuolten sopimusvapauden ulkopuolelle. Julkisen sektorin työntekijöiden neuvotteluoikeutta voidaan rajoittaa tietyin edellytyksin budjettisyistä. Hallitusten tulee varmistaa, että kollektiivisia neuvotteluja voidaan käydä sekä kansallisella että paikallisella tasolla. Yhdistymisvapauskomitean tulkinnoissa on todettu, että jos tulevissa työehtosopimuksissa palkkatasoa ei voida talouden sopeuttamistoimien vuoksi sopia vapaasti, palkkausta koskevista rajoituksista päätettäessä on tärkeää, että työmarkkinaosapuolia kuullaan etukäteen. Lisäksi toimien tulee olla a) poikkeusluonteisia, b) ne tulee rajoittaa välttämättömiin toimiin, c) ne eivät saisi kestää kohtuuttoman pitkää aikaa ja d) toimia tulee täydentää turvajärjestelyt, joilla voidaan taata tehokkaasti työntekijöiden toimeentulo, erityisesti niiden työntekijöiden osalta, joihin toimet vaikuttavat eniten. 16 Komitean tulkintojen mukaan yli kolmen vuoden pituinen poikkeusjärjestely merkitsee olennaista puuttumista sopimusvapauteen. Rajoitusten tulisi päättyä viimeistään kolmen vuoden kuluessa tai jo aiemminkin, jos taloudellinen tilanne sitä ennen kohentuu. Joissakin tapauksissa on katsottu, että kolmen vuoden poikkeus oli liian pitkä. Hallituksen tulisi myös rajoittaa poikkeusjärjestelyt palkkaukseen eikä muihin työehtosopimuksin sovittuihin asioihin. Komitea ei ole arvioinut sitä, milloin taloudellinen tilanne on edellyttänyt poikkeustoimia tai missä määrin palkkaukseen puuttuminen on ollut perusteltua, mutta on katsonut, että mahdollisuuksien mukaan puuttumisen tulisi koskea vain ongelmallisia sektoreita. ILOn toiminnassa korostetaan kansallisten työmarkkinajärjestöjen aitoa kuulemista ennen työelämää koskevien asioiden päättämistä. Hallituksen toimet ovat järjestäytymisoikeuden näkökulmasta perustellumpia silloin, kun hallituksen yritykset sopia asiasta yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa ovat kariutuneet toistuvasti. Suomen talous- ja työllisyyspolitiikkaa koskevassa vuoden 2015 suosituksessa EU:n neuvosto kehottaa Suomea saattamaan tämänhetkisessä hitaan kasvun ympäristössä reaalipalkkakehitys tuottavuuden kehitystä vastaavaksi täysin kunnioittaen työmarkkinaosapuolten roolia ja kansallisten käytäntöjen mukaisesti. Suomen hallitus on pyrkinyt ILOn edellyttämällä tavalla löytämään ratkaisuja ensisijaisesti neuvotteluteitse Suomen taloudelliseen ja sen seurauksena uhkaavaan sosiaaliseen kriisiin. Suunnitelluista toimista hallitus kuuli työmarkkinajärjestöjä ennen tiedonannon julkistamista ja järjestöt ovat osallistuneet tämän hallituksen esityksen valmisteluun. Voimassa olevien työehtosopimusten kunnioittamiseksi uudistukset on tarkoitus saattaa voimaan vasta meneillään olevan sopimuskauden päätyttyä. Työehtosopimuksiin puuttumista voidaan tarvittaessa perustella ILOn elimille myös suhteellistamalla toimien puuttumisen vaikutus Suomen omaksumaan sääntelytapaan ja sen vaikutuksiin työehtosopimustoiminnalle. Suomessa työehtosopimukset ovat hyvin kattavia, mikä rajaa lainsäätäjän mahdollisuutta toteuttaa työllisyyden ja sosiaaliturvajärjestelmien kestävyyden turvaamiseksi tarvittavia rakenteellisia uudistuksia muilla keinoin. On myös huomattava, että suunnitellut toimet rajoittaisivat kollektiivista neuvotteluoikeutta vain hyvin pieneltä osin ja työehtosopimuksin sovittaviksi jäisi edelleen valtaosa työehdoista. Lisäksi puuttumista voidaan arvioida myös suhteessa muihin oikeuksiin. Suomi on sitoutunut kansainvälisillä sopimuksilla, myös ILOn puitteissa, turvaamaan korkean työllisyysasteen ja väestön sosiaaliturvan sekä sosiaalipalvelut. Ellei näiden oikeuksien turvaamiseksi ole käytettävissä muita yhtä tehokkaita keinoja, tämän hallituksen esityksen mukaista puuttumista voidaan puoltaa myös näillä perusteilla. Koska kyseessä on suhteellisen pieni puuttuminen palkkatasoon, tarvetta yhdistymisvapauskomitean ja asiantuntijakomitean edellyttämille täydentäville turvajärjestelyille, joilla voidaan taata tehokkaasti työntekijöiden toimeentulo, erityisesti niiden työntekijöiden osalta, joihin toimet vaikuttavat eniten, ei ole. Sekä perustuslain että kansainvälisten sopimusvelvoitteiden noudattamista koskevan arvioinnin kannalta on tärkeää, että tulevienkin työehtosopimusten sisältöön puututaan vain siinä määrin kuin se on välttämätöntä oikeutetun tavoitteen saavuttamiseksi ja vain sen ajan, kun välttämätön tarve sitä vaatii. Kysymyksessä olisi siten tähän ajankohtaan liittyvä täsmätoimi. Määräaikaisuutta tukee myös se, että se voisi osaltaan hillitä kustannussäästöjen siirtymistä seuraavalla työehtosopimuskierroksella muihin sopimusmääräyksiin. 17 3 N y ky t ila n a r v io in ti Suomen kansantalous on erittäin vaikeassa tilanteessa. Talous on jo pidemmän aikaa supistunut ja nopeaa käännettä merkittävästi parempaan talouskehitykseen ei ole odotettavissa. Julkinen talous on ollut vuodesta 2009 lähtien syvästi alijäämäinen pitkittyneen heikon suhdannetilanteen sekä talouden rakennemuutoksesta aiheutuvien pidempiaikaisten vaikutusten vuoksi. Kasvun viriäminen, tuotantokuilun umpeutuminen ja välittömät sopeutustoimet pienentävät alijäämää lähivuosina. Valtiovarainministeriön kansantalousosaston arvion mukaan julkinen talous on tästä huolimatta jäämässä rakenteellisesti alijäämäiseksi. Julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen ylittää 60 prosentin rajan vuonna 2015 eikä velkasuhde ole taittumassa lähivuosina. Väestön ikärakenteen muutos etenee ja työikäisen väestön supistuminen leikkaa talouden käytettävissä olevaa työpanosta vielä vuosien ajan. Julkisen talouden menot rahoitetaan talouden tuotannosta syntyvistä tuloista. Talouden tuotannon kasvu asettaa ylärajan julkisten menojen kasvulle pitkällä aikavälillä. Samalla väestön ikärakenteen muutos kasvattaa julkisia ikäsidonnaisia eläke-, terveys- ja hoivamenoja nopeasti. Siten julkisen talouden tulot eivät enää riitä ylläpitämään kaikkia nopeamman talouskasvun ja suotuisamman väestökehityksen varaan rakennettuja julkisen sektorin rakenteita ja tehtäviä. Julkisen talouden välittömillä sopeutustoimilla tai julkisten palveluiden tuotannon tehokkuutta parantavilla rakenteellisilla uudistuksilla ei ole mahdollista kuroa umpeen koko julkisen talouden kestävyysvajetta. Siksi tarvitaan uudistuksia, jotka tukevat tuotantopotentiaalin kasvua yksityisellä sektorilla, parantavat talouden kasvun edellytyksiä, tukevat työllisyyttä ja vahvistavat tätä kautta julkista taloutta. Yksityisen sektorin tuotantopotentiaalin kannalta keskeistä on avoimen sektorin kustannuskilpailukyky, johon vaikuttavat olennaisesti tuotannontekijöiden hinnat ja niiden mahdollisimman kitkaton saatavuus. Koska työehdot määräytyvät Suomessa pitkälti alakohtaisten työehtosopimusten mukaisesti, on työvoimakustannuksiin puuttuminen lainsäädäntöteitse vaikeaa. Tästä syystä hallitus on päätynyt esittämään työmarkkinaosapuolten sopimisvapauden rajoittamista väliaikaisesti. Esityksen mukaan sopimisen rajoitukset kohdistuisivat sairausajan palkasta sopimiseen, työajan pidentämiseen loppiaisen ja helatorstain ja pitkien vuosilomien leikkaamisen kautta sekä kustannusten alentamiseen lomarahaleikkauksilla. Toimenpiteiden tarkoituksena on nopeutetusti alentaa yksikkötyökustannuksia Suomessa yhteensä noin viisi prosenttia, mikä parantaisi suomalaisyritysten kilpailukykyä vientimarkkinoille. Tämä tekisi työn teettämisen Suomessa nykyistä kannattavammaksi, minkä on tarkoitus saada maan talous ja työllisyys kääntymään jälleen kasvuun. Suomessa on varaa pidentää työaikoja. Palkansaajien keskimääräinen viikkotyöaika jää Suomessa Eurostatin tilastojen mukaan EU:n keskiarvon alapuolelle sekä vuosityöaika OECD:n tilastoissa OECD-maiden keskiarvon alapuolelle. Molempien tilastojen mukaan suomalaiset työskentelevät keskimäärin pidempään kuin ruotsalaiset tai saksalaiset, mutta vähemmän kuin islantilaiset, virolaiset tai eteläeurooppalaiset. Jos tarkastellaan kokopäivätyötä tekevien suomalaisten työaikaa, on se Eurostatin mukaan jopa lyhyin koko EU:ssa. Toisaalta on huomioitava, että kansantalouden kokonaistyöpanokseen vaikuttaa myös työllisyysaste. Siinä Suomi jää merkittävästi jälkeen keskeisistä kilpailijamaista Saksasta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Virosta. Poikkeuksellisten työmarkkinatoimien vastapainoksi ehdotetaan, että työsopimuslakiin ja kunnallisesta viranhaltijasta annettuun lakiin lisättäisiin säännös tuotannollisin tai taloudellisin perustein irtisanotun työntekijän oikeudesta hänen uudelleen työllistymistään edistävään val18 mennukseen tai koulutukseen. Muutosturvan laajentamisen ohella työnantajalle ehdotetaan säädettäväksi velvollisuus järjestää työterveyshuollon palvelut tuotannollisin tai taloudellisin perustein irtisanotuille kuuden kuukauden ajan irtisanomisajan päättymisestä. Uudistukset toteutettaisiin vähintään 20 työntekijän yrityksissä. Uudistuksilla pyritään huolehtimaan irtisanomisten kohteeksi joutuneiden edellytyksistä työllistyä uudelleen mahdollisimman pian edellisen työsuhteen päätyttyä. Työllisyyskehityksestä huolehtiminen on julkisen talouden kestokyvyn kuntoon saattamisessa avainasemassa. 3.1 Muutosturvan toimivuus Muutosturvan toimintamallia on kehitetty vuosien varrella niin valtakunnallisesti, alueellisesti kuin paikallisestikin. Euroopan sosiaalirahaston ja Euroopan globalisaatiorahaston rahoitustuella on onnistuttu vaikuttavuuden ja toimivuuden lisäämisessä irtisanomistilanteiden hallinnassa sekä uudelleentyöllistymisen jatkomahdollisuuksien löytämisessä. Olennaista muutosturvatilanteissa on aktivoituminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ennakoivuus sekä tiivis yritysyhteistyö. Vuodesta 2005 huhtikuuhun 2015 mennessä työ- ja elinkeinoministeriön erillisseurannan mukaan vähintään 10 henkilöä koskevia muutosturvatilanteita on ollut 8 500 yrityksellä. Arvioitu vähennystarpeen enimmäismäärä näissä yrityksissä on yhteistoimintaneuvottelujen alussa ollut yli 370 000 henkilöä ja neuvottelujen päättyessä irtisanotuksi on joutunut 126 000 henkilöä. Erillisseurannan lisäksi on huomioitava alle 10 henkilön irtisanomistilanteet, jotka ovat arvioiden mukaan kaiken kaikkiaan myös erittäin merkittäviä. Yleiskuva muutosturvan toimintamallista on myönteinen. Toimintamalli on perustaltaan hyvä ja toimiva ja sen avulla on edistetty hyvin ja suhteellisen nopeasti työstä työhön siirtymistä. Tämä käy ilmi työ- ja elinkeinoministeriön teettämästä tutkimuksesta Yhteistyöllä turvaa muutokseen. Tutkimuksesta käy ilmi, että työ- ja elinkeinopalveluihin kuuluva muutosturva auttaa ihmisiä työllistymään uuteen työhön irtisanomis- ja lomautustilanteissa. Kolmen kuukauden sisällä 35 prosenttia ja puolentoista vuoden kuluessa lähes 56 prosenttia sen piiriin tulleista henkilöistä on työllistynyt. Muutosturvaan liittyy jalkautuva työskentelytapa eli yritysten henkilöstöön asti ulottuvalla tiiviillä yritysyhteistyöllä on voitu pureutua irtisanottavien tarpeisiin ja jatkopolkuihin yksilöllisesti. Muutosturvan toimintamalli on ollut myös esimerkkinä monille yrityksille näiden rakentaessa omia toimintamallejaan rakennemuutostilanteiden hoitamiseksi ja hallitsemiseksi. 3.2 Työterveyshuollon toimivuus Työterveyshuollon rooli työntekijöiden, virkamiesten ja viranhaltijoiden työhyvinvoinnin ylläpitämisessä on kiistaton. Panostukset työterveyshuoltoon ovat olleet merkittäviä. Vuonna 2014 työntekijäkohtainen enimmäismäärä korvausluokassa I oli 165,60 euroa ja korvausluokassa II vastaavasti 248,50 euroa. Enimmäismäärän ylittävä osa jää työnantajan kustannukseksi. Vuonna 2013 työnantajille maksetut korvaukset kattoivat työterveyshuollon kustannuksista keskimäärin 44 prosenttia. Korvausluokan I mukaisia korvauksia maksettiin 152,88 milj. euroa ja korvausluokan II mukaisia korvauksia 182,61 milj. euroa. Korvauksia haki vuonna 2013 yhteensä 48 898 työnantajaa, joista korvausta luokassa I haki 48 703 ja korvausluokassa II 37 934. Yrittäjille maksettiin korvauksia vuonna 2014 yhteensä 4,8 milj. euroa, josta korvausluokassa I 4,0 miljoonaa ja korvausluokassa II 0,8 miljoonaa euroa. Työterveyshuollon korvaukset maksetaan sairausvakuutuksen työtulovakuutuksesta, joka rahoitetaan työnantajien ja palkansaajien maksamilla vakuutusmaksuilla. Vuonna 2014 työnan19 tajat rahoittivat järjestämänsä työterveyshuollon korvauksista 70,7 prosenttia. Palkansaajien ja yrittäjien rahoitusosuus työterveyshuollon korvausten kustannuksista oli 28,7 prosenttia vuonna 2014. Valtion osuus työterveyshuollon rahoituksesta oli pieni, noin 0,6 prosenttia vuonna 2014, ja se kohdentuu yrittäjien ja maatalousyrittäjien työterveyshuollon kustannuksiin. Työterveyshuollon korvauksien lisäksi työtulovakuutuksesta maksetaan sairaus-, kuntoutus- ja vanhempain päivärahat, joiden menot olivat vuonna 2014 yhteensä 2 074,4 miljoonaa euroa (85 % työtulovakuutuksesta). Työterveyshuollon korvaukset olivat samaan aikaan 362,4 milj. euroa (15 %). Työtulovakuutuksen kokonaisrahoituksesta oli työnantajien osuus 67 prosenttia, työntekijöiden ja yrittäjien 28 prosenttia ja valtion 5 prosenttia. 4 4.1 E sity kse n ta v o it te e t j a ke s ke i se t e h d o tu kse t Esityksen tavoitteet ja keinot niihin pääsemiseksi Esityksellä pyritään alentamaan yksikkötyökustannuksia noin 3,6 prosenttia. Hallituksen esityksen pohjana toimivat valtioneuvoston tiedonantoon tehdyt laskelmat, joiden mukaan esitettyjen työmarkkinaosapuolten sopimisvapautta rajoittavien toimenpiteiden kokonaisvaikutus yksikkötyökustannuksiin on noin 3,6 prosenttia. Laskelma ei sisällä muutosturvan ja työterveyshuollon laajentamisen eikä lomarahaoikeuden lakisääteistämisen kustannusvaikutuksia. Hallituksen esittämään toimenpidekokonaisuuteen kuuluu myös yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksun alennus, joka rahoitetaan julkiselle sektorille kohdistuvien toimien tuottamilla säästöillä. Toimenpiteen arvioidaan alentavan yksikkötyökustannuksia noin 1,4 prosenttia, jolloin kokonaisuutena esitykset alentaisivat yksikkötyökustannuksia hallituksen tavoittelemalla noin 5 prosentilla. Yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksujen alentamisesta sekä perhevapaakustannusten tasaamiseksi työnantajille annettavasta 2 500 euron taloudellisesta tuesta hallitus antaa erillisen hallituksen esityksen. Hallituksen esitykseen sisältyvien toimenpiteiden tuottama alenema yksikkötyökustannuksissa jakautuu seuraavasti: • Loppiainen ja helatorstai palkattomiksi vapaapäiviksi vuosityöaikaa lyhentämättä: 0,8 prosenttia • Sairausajan ensimmäinen päivä palkaton ja loput omavastuuajan päivistä 80 prosentin palkka: 1,4 prosenttia • Lomarahan alentaminen 30 prosentilla: 1,3 prosenttia • Vuosilomien lyhennys 38:sta 30 työpäivään: 0,1 prosenttia. Yllä mainittujen yksikkötyökustannusten alentamisen tavoitteena on alentaa yksityisen sektorin työllistämiskynnystä ja sillä tavoin parantaa työllisyyttä. Lisäksi toimien avulla on tarkoitus rahoittaa yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksujen alennus. Vuosilomien enimmäispituudesta säätäminen ei merkittävästi vaikuta suoraan yksityisen sektorin kustannuksiin, mutta julkiselle taloudelle tulevien säästöjen kautta se mahdollistaa työnantajan sosiaaliturvamaksujen alentamisen. Suorien säästöjen lisäksi laskelmissa on huomioitu epäsuorat säästöt, jotka muodostuvat henkilöstösopeutusten kautta. Arvio julkiselle sektorille koituvista säästöistä on seuraava: 20 Taulukko. Julkisen sektorin suorat ja epäsuorat säästöt. Valtio (milj. euroa) Loppiainen ja helatorstai palkattomiksi vapaapäiviksi vuosityöaikaa lyhentämättä Sairausajan 1. pv palkaton ja loput omavastuuajan päivistä 80 % palkka Lomarahan alentaminen 30 prosentilla Vuosilomien lyhennys 38:sta 30 työpäivään Säästö julkiselle taloudelle, brutto Kunnat (milj. euroa) 31 (epäsuora) 138 (epäsuora) 26 (suora) 167 (suora) 49 (epäsuora) 205 (epäsuora) 61 (suora) 299 (suora) 32 (suora) 97 (suora) 89 (epäsuora) 344 (epäsuora) 288 1250 Esitettyjen toimien tuomat säästöt eivät kuitenkaan vielä lyhyellä aikavälillä riitä kattamaan yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksun alennuksen tuottamia kuluja, kun otetaan huomioon uudistusten aiheuttama verotulojen lasku. Tavoitteena kuitenkin on, että paraneva työllisyys ennen pitkää vahvistaisi julkisen sektorin rahoitusasemaa. Säästöjen toteutumiseen määräaikaisten sopimisrajoitusten jälkeisenä aikana vaikuttaa se, minkälaisista työ- ja virkaehtosopimusehdoista tuolloin sovitaan. Lisäksi muutosturva ja työterveyshuollon laajentaminen aiheuttavat työnantajille lisäkustannuksia. 4.2 Toteuttamisvaihtoehdot tavoitteisiin pääsemiseksi Hintakilpailukyvyn kohentaminen nimellistä valuuttakurssia devalvoimalla ei ole mahdollista, koska Suomessa on käytössä yhteisvaluutta euro. Neuvotteluissa yhteiskuntasopimuksesta tavoitteena oli määrittää toimet, joiden avulla kilpailukykyongelmaan etsittäisiin ratkaisu yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Tätä tavoitetta ei saavutettu. Siksi hallitus katsoo, että sen on nyt välttämätöntä toimia tilanteessa, jossa työmarkkinaosapuolet eivät sopimusteitse onnistu sopimaan riittävistä talouden kilpailukykyä kohentavista toimista. Ottaen huomioon työehtosopimusten keskeisen merkityksen työehtojen ja yksikkötyökustannusten muodostumisessa hallitus on joutunut tavoitteen saavuttamiseksi etsimään suomalaisessa työelämän sääntelyyn liittyvässä kentässä ne toimet, jotka ovat sen käytettävissä ja jotka kohentavat yritysten kustannuskilpailukykyä noin 5 prosentilla yksikkötyökustannuksia alentamalla. Nyt ehdotettujen keinojen vaihtoehtona olisi esimerkiksi kokonaisuus, jossa alennettaisiin työnantajien sosiaaliturvamaksuja ja nostettaisiin arvonlisäveroa niin, että kokonaisveroker21 tymä säilyisi ennallaan. Kokonaisuus parantaisi vientiteollisuuden hintakilpailukykyä, koska vientiteollisuus ei maksa kotimaista arvonlisäveroa. Arvonlisäveron korotus olisi kuitenkin nykyisessä suhdannetilanteessa ongelmallinen, sillä se heikentäisi kotimaista kysyntää. Lisäksi arvonlisäveron korotuksen maksajiksi tulisivat myös työelämän ulkopuolella olevat, joihin kohdentuu jo nyt muita julkisen talouden tasapainottamiseksi tehtäviä toimenpiteitä. Kansaneläkeindeksin jäädytyksestä johtuen arvonlisäveron korotuksen hintoja nostava vaikutus ei kompensoituisi etuudensaajille suurempina indeksikorotuksina. Ylipäätään Suomen jo lähtötilanteessa kansainvälisesti vertaillen korkea kokonaisveroaste vaikeuttaa julkisen talouden tasapainottamista verotuksen kautta. 4.3 Keskeiset ehdotukset Esityksen keskeiset ehdotukset koskevat sairausajanpalkkaa, loppiaisena ja helatorstaina tehdyn työn korvauksia sekä niiden työaikaa pidentävää vaikutusta, vuosiloman enimmäispituuden säätämistä sekä lomaltapaluukorvauksesta säätämistä. Keskeistä on, että edellä tarkoitettujen säännösten osalta rajoitetaan määräaikaisesti valtakunnallisten työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen oikeutta työehtosopimuksilla sopia työntekijän kannalta paremmista eduista. Sopimusoikeuden rajoitukset toteutetaan siten enimmäispakottavuutta koskevalla sääntelyllä. Olennaista on, että sopimisvapauden rajoitukset ovat tarkkarajaisia eivätkä ne ole asioiden lukumäärä huomioon ottaen laajoja. Sopimisoikeuden rajoitukset olisivat lisäksi määräaikaisia: valtakunnallisten työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen oikeutta työehtosopimuksin määritellä alakohtaiset ehdot ei rajoiteta pidempään kuin arvioidaan välttämättömäksi esityksen tavoitteiden kannalta. Lisäksi sopimisoikeuden rajoitukset on tarkoitus kohdentaa ainoastaan työehtosopimuksella sopimiseen, ei sen sijaan työsopimusosapuolten keskinäiseen sopimiseen. Esitykseen sisältyy myös lainsäädäntömuutoksia, joilla pyritään parantamaan taloudellisilla tai tuotannollisilla perusteilla irtisanottujen työntekijöiden edellytyksiä työllistyä nopeasti uudelleen. Esityksen tavoitteena on leikata yksikkötyökustannuksiin vaikuttavia laissa säädettyjä ja työehtosopimuksissa sovittuja etuja. Sääntelyn kohteena olisivat sekä yksityisen että julkisen sektorin palkansaajat. Niitä sovellettaisiin sekä työsuhteessa työtä tekeviin että virkasuhteisiin koko maassa. Ahvenanmaalla työsuhteessa työtä tekevät kuuluvat valtakunnan työlainsäädännön piiriin. Sen sijaan Ahvenanmaan maakunnan virkamiehet samoin kuin Ahvenanmaan kuntien viranhaltijat eivät kuulu valtakunnan lainsäädännön piiriin, vaan heitä koskee maakunnan oma lainsäädäntö. Sairausajan palkkaa koskevat muutokset ehdotetaan tehtäviksi työsopimuslain muutoksilla. Valtion virkamieslaissa, kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa ja kirkkolaissa ei ole säännöksiä sairausajan palkasta, vaan työnantajan velvollisuus maksaa sairausajan palkkaa virkamiehille ja viranhaltijoille määräytyy sovellettavan virkaehtosopimuksen mukaan. Mainittuja virkamiehiä koskevissa virkaehtosopimuslaeissa säädetään virkaehtosopimuksella sovittavista asioista. Valtion virkaehtosopimuslain 2 §:n 1 momentin mukaan virkamiesten palvelussuhteen ehdoista on voimassa, mitä niistä virkaehtosopimuksilla määrätään. Sen jälkeen säädetään, mistä asioista ei saa sopia sen vuoksi, että ne eivät ole palvelussuhteen ehtoja, sekä asioista, joista muuten ei saa virkaehtosopimuksin sopia. Mainitun pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaan sopia ei saa niistä asioista, joista työehtosopimuksilla ei voida työntekijöiden osalta sopia. Vastaavanlaiset säännökset ovat kuntien ja kirkon viranhaltijoita koskevissa virkaehtosopimuslaeissa. 22 Kun työsopimuslain 13 luvun 7 §:ssä ehdotetaan rajoitettavaksi työehtosopimuksella sopimista siten, että työkyvyttömyysaikaan sijoittuva ensimmäisen työstäpoissaolopäivän tulee olla palkaton ja muiden työnantajan lakisääteisen sairausajanpalkanmaksuvelvollisuuden piiriin kuuluvien päivien enimmäispalkka saa olla 80 prosenttia työntekijän täydestä palkasta, tulevat nämä samat rajoitukset sovellettaviksi myös virkaehtosopimuksissa. Näin ollen virkaehtosopimuksissa sovitut sairausajan palkkaedut ovat työehtosopimuksiin sisältyvän rajoitusajan mitättömiä siltä osin kuin ne ylittävät työsopimuslaissa työehtosopimuksille säädetyn tason. Näiltä osin ehdotetaan virkaehtosopimuslakeihin lisättäväksi määräajan voimassa olevat säännökset jälkivaikutuksen rajoittamisesta. Merimiehiä koskevat kansainväliset sopimukset estävät sairausajan palkkaa koskevien muutosten säätämisen merityösopimuslaissa. Työ- ja virkaehtosopimuksella sovittavien vuosilomien enimmäispituudesta ehdotetaan säädettäväksi vuosilomalaissa. Vuosilomalain soveltamisala on laaja, mutta lain soveltamisalan ulkopuolelle jää opetushenkilöstö, joiden työaika ja toisaalta työn keskeytysajat määräytyvät muun muassa perusopetuslain (628/1998) mukaan. Vuosilomalain mukainen vuosiloman enimmäispituus ei siten koske vuosilomalain soveltamisalan ulkopuolelle jääviä. Vuosilomalakiin ehdotetaan lisättäväksi lomaltapaluukorvausta koskeva säännös. Lomarahan tai lomaltapaluurahan kaltainen etuus ei ole ollut lakisääteinen, vaan se on perustunut työ- ja virkaehtosopimusten määräyksiin. Lomaltapaluukorvauksen säätämisen yhteydessä ehdotetaan työ- ja virkaehtosopimusosallisten sopimisoikeutta rajoitettavaksi mainitun etuuden enimmäismäärän osalta. Lakiin perustuva lomaltapaluukorvaus ehdotetaan säädettäväksi tahdonvaltaisella säännöksellä. Säännös tulee sovellettavaksi, jos työnantajaa sitovassa työehtosopimuksessa ei ole muuta sovittu eikä työsopimuksella ole korvauksen määrästä tai sen maksamisesta muuta sovittu. Koska kysymys on uudesta, suuruudeltaan suhteellisen merkittävästä uudesta työnantajavelvoitteesta, ehdotetaan, että säännöstä sovellettaisiin vasta lain voimaantulon jälkeen solmittavissa työsopimuksissa. Esityksessä ehdotetaan lisäksi laajennettavaksi tuotannollisin tai taloudellisin perustein irtisanotun työntekijän ja kunnallisen viranhaltijan muutosturvaa lisäämällä työsopimuslakiin ja kunnallisesta viranhaltijasta annettuun lakiin säännös oikeudesta työllistymistä edistävään valmennukseen ja koulutukseen. Työsopimuslain säännöstä sovellettaisiin silloin, kun työnantajan palveluksessa on säännöllisesti vähintään 20 työntekijää. Yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain (334/2007) ja työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain (449/2007) toimintasuunnitelmaa ja toimintaperiaatteita koskeviin säännöksiin ehdotetaan lisättäväksi säännökset työllistämistä edistävän valmennuksen ja koulutuksen toteuttamisessa noudatettavista tavoista ja menettelyistä. Lisäksi työnantajan, jonka palveluksessa on säännöllisesti vähintään 20 työntekijää, olisi järjestettävä tuotannollisin tai taloudellisin perustein irtisanomalleen työntekijälle työterveyshuolto kuuden kuukauden ajan työsuhteen päättymisestä. Vastaava velvollisuus olisi myös kunnilla ja valtiolla niiden työntekijöiden ja virkamiesten ja viranhaltijoiden osalta, joiden palvelussuhteet päättyvät taloudellisista tai tuotannollisista syistä. 5 5.1 E sity kse n v a i ku tu kse t Esityksen taloudelliset vaikutukset Tähän esitykseen sisältyvät toimenpide-ehdotukset ja niitä koskevat säännösmuutokset ovat osa hallituksen toimenpidekokonaisuutta, jolla pyritään alentamaan yksikkötyökustannuksia. Toimenpidekokonaisuuteen kuuluu merkittävänä osana työnantajan sosiaaliturvamaksujen 23 alentaminen, josta annetaan erillinen hallituksen esitys. Viimeksi mainittuun toimenpiteeseen liittyviä taloudellisia vaikutuksia ei tarkastella tässä jaksossa. Hallituksen toimenpidekokonaisuuden tarkoitus on lisätä yksityisen sektorin tuotantoa ja luoda sitä kautta lisää työllisyyttä. Työllisyyden kasvu tuottaa lisää verotuloja ja parantaa julkisen talouden rahoitusasemaa. Ilman vahvempaa julkisen talouden rahoitusasemaa hyvinvointivaltion rahoitus ei ole kestävällä pohjalla. Yksikkötyökustannusten alentamisen 3,6 prosentilla voidaan arvioida lisäävän yksityisen sektorin työllisyyttä pitkällä aikavälillä usealla kymmenellä tuhannella hengellä. Tätä vaikutusta arvioidaan tarkemmin jaksossa 5.2. Tämän esityksen pohjana olevissa arvioissa on oletettu, että uudistukset eivät vaikuta työn tuottavuuteen tai palkkatasoon. Kyseinen oletus on tehty laskelmien yksinkertaistamiseksi. Palkkavaikutus todellisuudessa riippuu neuvotteluhetken taloustilanteesta ja osapuolten välisestä neuvottelutilanteesta eri tasoilla. Tämän vaikutuksen ennakointiin ei ole olemassa yleisesti hyväksyttyä menetelmää ja siksi sitä ei ole huomioitu laskelmissa. Toimenpiteiden vaikutus valtioon ja kuntiin on esitetty jakson 4.1 taulukossa, jossa esitetyt säästöt on lisäksi eritelty kustannuksia alentaviin suoriin ja epäsuoriin säästöihin. Suorat säästöt syntyvät valtiolla ja kunnissa välittömästi, kun toimenpide astuu voimaan. Nykyiset valtion ja kunta-alan virka- ja työehtosopimukset päättyvät vuoden 2017 tammikuun lopussa. Vuonna 2017 pidettävät lomat ja maksettavat lomarahat määräytyvät kuitenkin vielä pääosin nykyisten työehtosopimusten mukaisesti. Epäsuorat säästöt syntyvät työpanoksen lisäyksen kautta loppiaista ja helatorstaita sekä vuosilomien lyhennystä ja sairausajan palkkaa koskevista toimenpiteistä. Epäsuorien säästöjen arvioinnissa on oletettu mekaanisesti, että työajan pidentyminen vähentää lisärekrytointien tarvetta erityisesti kuntien sosiaali- ja terveyspalveluissa. Lisäksi suorat säästöt on esitetty bruttosäästöinä eli verojen ja veroluonteisten maksujen muutosta ei ole huomioitu. 24 Taulukko. Toimenpiteiden julkista taloutta heikentävä vaikutus (vaikutus palkkasummasta maksettaviin veroihin ja veronluonteisiin maksuihin). Valtio milj. euroa Kunnat milj. euroa Yksityinen milj. euroa Yhteensä milj. euroa Sairausajan palkka: 1 pv palkaton ja loput omavastuuajan päi- 10 vistä 80 prosenttia 64 138 212 Lomarahan alentaminen 25 prosentilla 22 108 374 505 35 pieni 48 207 512 765 Loppiainen ja helatorstai palkattomiksi vapaapäiviksi vuosityöaikaa lyhentämättä Vuosilomien lyhennys 38:sta 30 työpäivään 13 Verojen ja maksujen alenema yhteensä 45 Valtion ja kuntien bruttosäästöt ovat yhteensä noin 1 538 milj. euroa. Tästä summasta suoria bruttosäästöjä on 682 milj. euroa ja epäsuoria 856 milj. euroa. Yksikkötyökustannuksia alentavat toimenpiteet pienentävät palkkasummaa taloudessa. Palkkasumman pieneneminen heijastuu valtion, kuntien ja kirkon verotuloihin sekä erilaisiin julkistalouden veronluonteisiin maksuihin. Yllä olevassa taulukossa on kuvattu toimenpidepaketin verotuloja alentava vaikutus työnantajasektoreittain. Vaikutus toteutuu samalla kun suorat säästöt syntyvät. Esitettyjen toimenpiteiden palkkasummasta maksettavia veroja ja veronluonteisia maksuja alentava vaikutus on kokonaisuudessaan 765 miljoonaa euroa. Lyhyellä aikavälillä julkisen sektorin kustannukset pienenisivät esityksen myötä 773 (1538 - 765) miljoonaa euroa vuodessa sillä oletuksella, että epäsuorat säästöt toteutuvat. Kun huomioidaan myös esityksellä rahoitettava yksityisten työnantajien sosiaaliturvamaksun alennus, heikkenee julkisen sektorin rahoitusasema toimenpidepaketin myötä lyhyellä aikavälillä 74 (1538 - 1612) miljoonaa euroa vuodessa. Mikäli epäsuorat säästöt eivät toteudu täysmääräisesti, heikkenee julkisen talouden rahoitusasema enemmän. Muutosturvasta ja työterveyshuollon laajentamisesta koituisi puolestaan työnantajille alustavan arvion mukaan noin 50–140 miljoonan euron kustannukset vuosittain, joita ei ole sisällytetty edellä esitettyihin yksikkötyökustannuslaskelmiin. Lisäksi työterveyshuollon laajentamisesta koituu valtiolle noin 1–4 miljoonan euron vuosittaiset kustannukset. Edellä esitetyissä luvuissa ei huomioida toimenpiteiden työllisyyttä parantavaa ja sitä kautta tulevaa positiivista vaikutusta julkiseen talouteen. Yksityisen sektorin yksikkötyökustannusten alentamisen 3,6 prosentilla voidaan arvioida parantavan yksityisen sektorin työllisyyttä jopa yli 30 000 hengellä pitkällä aikavälillä. Julkisella sektorilla työvoiman tarve vähenisi esityksen myötä puolestaan noin 15 000 henkilötyövuodella. Tätä arviota perustellaan tarkemmin jaksossa 5.2. Jos yksityisen sektorin työllisyys lisääntyisi pysyvästi arvioidulla 38 000 hengellä, 25 julkisen talouden kestävyysvaje pienenisi liki 0,4 prosenttiyksikköä. Oletuksena tässä laskelmassa on, että julkisen sektorin työvoimatarpeen väheneminen toimenpidekokonaisuuden johdosta ei heikentäisi työllisyyttä pitkällä aikavälillä. Kestävyysvajelaskelma on tehty valtiovarainministeriössä hyödyntäen muun muassa SOME-mallia. Mallinnusta varten on tehty yksinkertaistava oletus, että työllisyyden kasvu tapahtuisi vuosina 2019–2025. Yhden kolmasosan työllisyyden kasvusta on oletettu tulevan työvoiman ulkopuolelta ja loput työttömistä. Edellä esitettyyn laskelmaan liittyy luonnollisesti suurta epävarmuutta. Toimenpiteiden vaikutukset riippuvat pitkälti sopimisrajoituksen jälkeen solmittavien työ- ja virkaehtosopimusten sisällöstä. Määräaikaista sopimisvapauden rajoitusta täydentää toimenpidepakettiin sisältyvät sairausajan palkkaa, loppiaisena ja helatorstaina tehdyn työn korvauksia ja niiden työajan pidentämistä koskevaa vaikutusta, vuosiloman enimmäispituutta ja lomaltapaluukorvausta koskevien säännösten pysyväisluonteisuus. Suomen korkean rakenteellisen työttömyyden oloissa on syytä olettaa, että työ- ja virkaehtosopimuksiin perustuvat ehdot eivät kaikilta osin palaudu ennalleen. Mikäli palautumista tapahtuu, jää uudistusten vaikutus vastaavasti laimeammaksi. Tässä lausuntoversiossa esitettyjä laskelmia täydennetään jatkovalmistelun aikana. Tässä esitettävät laskelmat on tehty pääasiassa valtioneuvoston tiedonannon yhteydessä, eikä niissä ole voitu vielä ottaa huomioon kaikkia lainvalmistelun yhteydessä täsmentyneitä laskentaan vaikuttavia tekijöitä. Laskelmissa on oletettu helatorstain ja loppiaisen osalta, että toimenpide kasvattaa säännöllistä vuosityöaikaa keskimäärin 1,7 päivällä pitäen työvoimakustannukset vuositasolla ennallaan. Sairausajan palkkaa koskevassa laskelmassa on huomioitu korvaustason alenemisen tuottamat käyttäytymisvaikutukset, joita on arvioitu tutkimuskirjallisuuteen perustuen kaarijouston arvolla 1 alle kahdeksan päivää kestäneiden sairauslomien osalta. Joustolla tarkoitetaan sairauspoissaolojen keston suhteellista muutosta suhteessa sairausajan palkan tai korvaustason suhteelliseen muutokseen. Lisäksi on oletettu, ettei esitys lisää sairastumisriskiä työpaikoilla. Työajan pituuteen vaikuttavien esitysten osalta on laskettu, että toimenpide ei koske kuntasektorilla opettajia, joita arvioidaan olevan noin 15 prosenttia kuntien työvoimasta. Lisäksi on oletettu, että työnantajatahot sitoutuvat tai sitoutetaan tehdyn työn määrän ennallaan pitäviin henkilöstövähennyksiin, millä toisaalta olisi työllisyyttä heikentävä vaikutus. Lainsäädäntömuutosten valmistelussa on noussut esille tarpeita tehdä laskelmiin tarkennuksia. Tällaisia kysymyksiä ovat muun muassa loppiaisen ja helatorstain palkattomiksi vapaapäiviksi muuttamisen vaikutus eri työaikajärjestelmiin ja osa-aikatyössä, lomarahojen leikkauksen tarkka kohdentuminen eri aloilla ja uuden lomaltapaluukorvauksen vaikutukset järjestäytymättömiin työnantajiin. Lisäksi laskelmissa ei ole otettu huomioon sitä, että lopullisessa esityksessä työtapaturmat ja ammattitaudit sekä samasta syystä 30 päivän sisällä tapahtuva uudelleen sairastuminen on rajattu sairauspäiväkarenssin ulkopuolelle. 5.2 Työllisyysvaikutukset Yksikkötyökustannusten alennuksen vaikutukset työllisyyteen voidaan arvioida samanlaisiksi kuin palkkamaltin vaikutukset, kun alennus toteutetaan lomarahoja leikkaamalla ja työnantajan sosiaaliturvamaksuja alentamalla. Pitkällä aikavälillä myös vuosityöajan pidentämisellä muuttumattomilla vuosiansioilla on samanlaiset vaikutukset kuin palkkamaltilla. Valtiovarainministeriössä tehdyn laskelman lähtökohtana on se, että koko kansantalouden keskimääräisen tuottavuuden oletetaan kehittyvän samalla tavoin sekä peruslaskelmassa että yksikkötyökustannusten alentumisen vaihtoehdossa. Tämä tarkoittaa sitä, että yksikkötyökustannusten alenemisen seurauksena tapahtuva työllisyyden paraneminen johtaa myös kokonaistuotannon kasvuun samassa suhteessa. Laskelmassa ei ole eritelty sitä, miten yksittäiset ky26 synnän erät, kuten vienti, investoinnit ja kulutus kehittyvät. On kuitenkin selvää, että kilpailukyvyn paranemisella on positiivinen vaikutus vientiin ja yritysten investointeihin. Keskeinen oletus tulosten kannalta on työvoiman kysynnän herkkyys sen hinnassa tapahtuville muutoksille. Viime vuosina tehty tutkimus kysyntäjouston arvosta viittaa siihen, että työvoiman reaalipalkkajousto on kohonnut yli ajan. Ilmeisenä syynä jouston kohoamiseen on taloudellisen integraation syveneminen, mikä on lisännyt hyödykemarkkinoiden kilpailua ja pääoman liikkuvuutta. Keskimääräisenä yrittäjätoimintaa koskevana joustona on tässä yhteydessä käytetty -0,7. Koko kansantalouden tasolla laskelmassa jousto on noin -0,4. Laskelmassa oletetaan, että kilpailun kiristymisen seurauksena tuottavuuden ylittävän palkankorotuksen osalta hieman alle puolet välittyy kuluttajahintoihin. Muutokset tuotantokustannuksissa näkyvät tämän seurauksena aiempaa voimakkaammin yritysten kannattavuudessa ja sen myötä myös työllisyydessä. Yksityisen sektorin yksikkötyökustannusten laskiessa 3,6 prosentilla yksityisen sektorin työllisyyden arvioidaan paranevan peruslaskelmaan verrattuna yhteensä noin 38 000 hengellä pitkällä aikavälillä. Laskelman kannalta myös työn tarjontajouston rooli on keskeinen. Analyysissä on oletettu joustoksi 0,3. Työllisyyden lisääntyessä 38 000 hengellä työn tarjonta lisääntyy siis noin 11 000 hengellä. Toimenpidepaketti vähentää julkisen sektorin työvoiman tarvetta. Loppiaista ja helatorstaita sekä vuosilomien lyhennystä ja sairausajan palkkaa koskevat toimenpiteet lisäävät valtiolla ja kunnissa työskentelevien vuosityöaikaa. Toimenpidepaketin epäsuoria säästövaikutuksia arvioitaessa on oletettu mekaanisesti, että työajan pidentyminen vähentää julkisen sektorin lisärekrytointien tarvetta yhteensä noin 15 000 henkilötyövuodella pitkällä aikavälillä. Erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa vuosityöajan piteneminen vähentää väestön ikärakenteen muutoksesta aiheutuvaa lisärekrytointien tarvetta. Ilman toimenpidepakettia palvelutarpeen kasvusta aiheutuva henkilöstömäärän kasvupaine on seuraavan parin vuosikymmenen aikana keskimäärin noin 5 000 henkilöä vuodessa, jos palvelutuotannon tuottavuus ei muutu. Opetustoimen osalta on sen sijaan oletettu, että vuosilomien lyhennys sekä loppiaisen ja helatorstain muuttaminen palkattomiksi vapaiksi eivät vaikuta työvoimatarpeeseen. Julkisen sektorin työvoiman määrän sopeuttamisessa voidaan hyödyntää valtion ja kuntien luonnollista eläkepoistumaa. Valtiolta ja kunnista eläköityy vuosittain runsas 21 000 henkilöä. Esityksessä on kuitenkin myös tekijöitä, joiden myötä yksityisen sektorin työllisyyden kasvu voi jäädä alle 38 000 hengen. Työajan pitenemisen myötä työvoiman tarve vähenee. Tämä vaikutus näkyy erityisesti lyhyellä aikavälillä, ennen kuin talouden elpyminen nostaa työvoiman tarvetta. Lopputulokseen vaikuttaa merkittävästi se, miten kokonaiskysyntä lähtee lopulta kehittymään. Mikäli kysyntä säilyy pitkään heikkona, työajan pitenemisen negatiivinen työllisyysvaikutus korostuu. Mikäli kysyntä lähtee taas nopeasti elpymään, päästään nopeammin parempiin työllisyyslukuihin. Lyhyellä aikavälillä uudistuksella voi olla myös negatiivisia vaikutuksia kotimarkkinoille. Yksittäisen työssäkäyvän näkökulmasta muutoksilla on myös ostovoimaa heikentäviä vaikutuksia, mikä näkynee ainakin lyhyellä aikavälillä myös kotimarkkinoiden kysynnän laskuna. Työssäkäyvien ostovoimaa heikentävät lomarahojen leikkaus, ensimmäisen sairauspäivän karenssi sekä joissain tapauksissa myös loppiaisen ja helluntain muuttaminen palkattomiksi vapaapäiviksi. Myös lomien lyhennys alentaa hieman ostovoimaa lomarahojen leikkautumisen kautta. On mahdollista, että tämä aiheuttaa työllisyyden heikkenemistä lyhyellä aikavälillä ennen kuin vientisektorin elpyminen korvaa ostovoiman heikentymisen kotimarkkinoilla. 27 5.3 Muut vaikutukset toimenpiteittäin Sairausajan palkkaa koskevat muutokset Sairauskarenssista säätämisen voidaan arvioida lisäävän riskiä, että työntekijä tai virkamies taikka viranhaltija tulee töihin sairaana. Tällä voi olla vaikutuksia yleiseen terveyteen. Ruotsin sosiaaliministeriön teettämän selvityksen mukaan osa ruotsalaisista tutkimuksista viittaa siihen, että ensimmäisen sairauspäivän karenssi vähentää lyhyitä poissaoloja (1–6 päivää), mutta vastaavasti lisää pitkiä sairauspoissaolojaksoja (8–50 päivää). Karenssin arvioidaan kuitenkin kokonaisuudessaan pienentävän sairauspäivien kokonaismäärää. Tilastokeskuksen työolotutkimuksessa kerätyn kyselyaineiston perusteella naiset pitävät toimialasta ja ammattiryhmästä riippumatta enemmän lyhyitä (alle 10 päivää) sairauslomia kuin miehet. Naiset ilmoittivat pitäneensä lyhyitä 1–3 päivän sairauslomia yhteensä keskimäärin 1,20 kertaa vuodessa, kun taas miehet ilmoittivat keskimäärin 0,96. Samaan viittaa myös kunta-alalta kerätty Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimus, jonka mukaan naisille kertyy vastaavanpituisia sairauslomajaksoja keskimäärin 2,25 kappaletta henkilötyövuotta kohden ja miehille 1,47. Ero on työolotutkimuksen kyselyn perusteella erityisen huomattava fyysistä työtä tekevissä ammattiryhmissä. Pitkissä sairauslomissa ei taas näyttäisi olevan tilastollisesti merkitsevää eroa sukupuolten välillä, kun huomioidaan ammattiasema. Kaikkien työntekijöiden osalta pitkät sairauslomat painottuvat miehiin, kun taas lyhyet painottuvat naisiin. Täten ensimmäisen sairauspäivän karenssi kohdistuu jossain määrin enemmän naisiin kuin miehiin. Naiset ovat myös miehiä useammin ilmoittaneet olleensa sairaana töissä. Ero sairaana töissä olemisessa on merkitsevä useimmilla toimialoilla ja useimmissa ammattiryhmissä, pois lukien sosiaali- ja terveysala, sekä kuljetus- ja rakennusala. On siis mahdollista, että lakimuutos entisestään lisää eroa miesten ja naisten välillä sairaana työskentelyssä. Sairauspoissaolojen määrä kasvaa myös iän myötä, ja se riippuu ammattiasemasta. Poissaoloja on eniten ruumiillisen työn tekijöillä ja palvelutyöntekijöillä ja vähiten johtajilla ja erityisasiantuntijoilla. Palvelujen osalta eniten poissaoloja on tukkukaupassa, vähittäiskaupassa ja liikenteessä ja vähiten tieto- ja viestintäpalveluissa, matkailu- ja ravintola-alalla sekä rahoituksessa. Työntekijöillä on tyypillisesti enemmän poissaoloja kuin toimihenkilöillä. Työolotutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että eniten sairastavien joukossa keskitulot ovat pienemmät kuin vähän sairastavien joukossa, mutta yhteys ei ole täysin lineaarinen. Joka tapauksessa on mahdollista, että lakimuutoksen myötä ne pienituloiset, joilla ei ole varaa karenssipäivään, tulevat töihin sairaudesta huolimatta. Sairausjaksoja on kuntasektorilla hieman enemmän kuin valtiolla ja yksityisellä sektorilla. Osittain ero selittyy sillä, että kuntasektori on hyvin naisvaltainen (sairausvakuutustilasto 2014). Esityksessä ehdotetaan, että työntekijälle maksetaan 80 prosenttia täydestä palkasta. Tämä palkanalennus kohdistuu niihin työntekijöihin, jotka sairastavat muita enemmän. Siltä osin kun kysymys on saman sairauden uusimisesta 30 päivän kuluessa sellaisen sairausjakson päättymisestä, johon on sisältynyt palkaton päivä, uutta karenssipäivää ei tulisi, vaan tällöin 80 prosentin mukainen palkka maksettaisiin ensimmäisestä poissaolopäivästä lukien. Tämä säännös vähentää karenssipäivien toistumista peräkkäisissä sairauspoissaoloissa niissä tapauksissa, joissa työkyvyttömyyden aiheuttaja on sama sairaus. Ruotsissa käydyn keskustelun pohjalta voidaan lisäksi arvioida, että karenssipäiväsäännös esitetyssä muodossaan kohtelee jossain määrin eri tavalla erityyppisissä työsuhteissa ja erilaisilla työaikajärjestelmillä työskenteleviä, sekä useammalle kuin yhdelle työnantajalle työskentele28 viä. Karenssipäivän palkanmenetys voi olla suhteessa suurempi kuluerä niille, joiden palkasta suuri osuus tulee erilaisina lisinä, kuten esimerkiksi sunnuntai- tai iltalisinä, riippuen siitä, mille päivälle sairauskarenssi osuu. Työaikojen pidentäminen Loppiaista ja helatorstaita samoin kuin vuosilomaa koskevat muutosehdotukset tähtäävät työajan pidentämiseen ja tätä kautta taloudellisen toimeliaisuuden lisääntymiseen. Loppiaisen ja helatorstain säätäminen palkattomiksi vapaiksi vaikuttaa palkansaajiin eri tavoin riippuen siitä, millaista työaikaa he noudattavat ja millaisia työaikajärjestelmiä heillä on käytössään. Palkkausjärjestelmäkin voi olla merkittävä tekijä. Työaika- ja palkkausjärjestelmistä on sovittu työehtosopimuksissa, kuten myös loppiaisena ja helatorstaina tehtävästä työstä. Lisäksi työpaikoilla on omia käytäntöjään ja tapojaan esimerkiksi siinä, miten työaika joustaa. Moninaisuudesta johtuen lainsäädäntömuutoksen vaikutuksista voidaan esittää ainoastaan viitteitä. Tilastokeskuksen vuoden 2013 työolotutkimuksessa palkansaajilta on kysytty, millainen työaika heillä on. Suurin osa, 68 prosenttia palkansaajista, on päivätyössä. Päivätyö on miehille ja naisille suurin piirtein yhtä yleistä. Vuorotyön tekemisessä sukupuolten välillä ei ollut merkittäviä eroja. Osa-aikatyötä tekevät selvästi yleisemmin naiset kuin miehet. Vuoden 2014 työvoimatutkimuksen mukaan palkansaajanaisista joka viides ja palkansaajamiehistä joka kymmenes teki osa-aikatyötä. Osa-aikatyössä päivätyö on harvinaisempaa ja kaksivuorotyö yleisempää kuin kokoaikaisilla työntekijöillä. Työolotutkimuksen mukaan sekä miehistä että naisista runsaan kolmanneksen työaikaa seurataan kellokortilla tai kulunvalvonnalla ja miltei 40 prosenttia kirjaa työaikansa itse. Runsaan neljänneksen työaikoja ei seurata lainkaan. Vuoden 2014 työolobarometri kertoo, että noin 70 prosentilla palkansaajista, sekä miehillä että naisilla, on käytössään joustavan työajan järjestelmä. Vuoden 2013 työolotutkimuksen mukaan liki 30 prosenttia miehistä ja naisista oli tehnyt vuoden aikana ylitöitä, joista ei saanut korvauksia. Ylemmistä toimihenkilöistä palkattomia ylitöitä teki jopa puolet, toimihenkilöistä 27 prosenttia ja työntekijöistä noin joka kymmenes. Näillä työntekijöillä lakiehdotuksen mukainen työajan pidennys toteutettaneen työaikasaldoja leikkaamalla siten, että loppiaisena ja helatorstaina tekemättä jääneet tunnit tulevat tehdyiksi. Työolotutkimuksessa on tietoja myös palkkausmuodoista. Palkansaajista 56 prosentilla on kiinteä kuukausipalkka, 16 prosenttia saa kiinteää tuntipalkkaa ja noin neljänneksen palkka muodostuu kiinteästä peruspalkasta sekä erilaisista lisistä, joita ovat esimerkiksi vuorolisä, palkkiopalkka, osa-urakka ja provisio. Vain muutamalla prosentilla on jokin muu palkkausmuoto. Miehillä on naisia harvemmin kiinteä kuukausipalkka (48 % vs. 63 %) ja miehistä suurempi osa saa kiinteää tuntipalkkaa (23 % vs. 11 %). Kiinteä peruspalkka lisineen on naisilla ja miehillä yhtä yleinen. Lainsäädäntömuutoksien suorat vaikutukset palkansaajille riippuvat siitä, miten heidän työajastaan ja palkastaan on tällä hetkellä sovittu ja miten nämä asiat on käytännössä järjestetty. Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat vuosina 2014 ja 2015 selvitelleet, mitä loppiaisen ja helatorstain siirtäminen kiinteästi lauantaipäiviin merkitsisi palkansaajille ja yrityksille. Vaikutukset riippuvat selvitysten mukaan pitkälti siitä, mitä loppiaisen ja helatorstain työstä on työehtosopimukseen kirjattu. Pyhät ovat pääosin olleet palkallisia vapaapäiviä ja jos loppiaisena ja/tai helatorstaina on tehty töitä, niistä on saanut korvauksen vapaana tai korotettuna palkka29 na. Työehtosopimuksen määräykset ovat siis tältä osin pitkälti olleet samansisältöisiä kuin voimassa oleva helatorstaita ja loppiaista koskeva työaikalain säännös. Työpaikkojen lähtötilanteet ovat siis erilaisia. Nyt ehdotettu lainsäädäntö jättää päätöksen käytännön järjestelyistä työpaikoille. Järjestelyistä voi sopia myös työehtosopimuksissa. Suurimalla osalla palkansaajista työaika pitenee ilman lisäpalkkaa. Tämä on todennäköinen vaihtoehto päivätyötä tekeville. Kun muutoksen toteutuksesta sovitaan ala- ja työpaikkakohtaisesti, voivat lisätyön tekemisen ajankohdat vaihdella palkansaajien kesken. Vuorotyötä tekevien osalta monelle muutos tarkoittaa sitä, että loppiaisena tai helatorstaina tehdystä työstä ei saa ylimääräisiä vapaapäiviä (siis työaika pitenee) eikä korotettua palkkaa. Niillä työntekijäryhmillä, joilla loppiaisen ja helatorstain tunteja ei ole mahdollista tehdä muuna aikana, muutos tarkoittaa työajan pitenemisen sijaan palkan pienentymistä. Muutosehdotuksella on epäsuoria vaikutuksia. Jos loppiaista ja helatorstaita koskeva muutos tarkoittaa lisätyöpäiviä vuoden aikana, lasten hoito on järjestettävä tavallisesta poikkeavin keinoin esimerkiksi päiväkodin ollessa suljettuna lauantaina. Vaikutukset ovat maltillisemmat, jos työntekijä voi korvata loppiaista ja helatorstaita vastaavan työn nykyisten työpäivien puitteissa, ja voi itse päättää, milloin hän tekee lisätunnit. Työnantajille muutos merkitsee sitä, että työntekijöiden työaika pitenee ilman ylimääräisiä palkkakustannuksia tai palkkakustannukset alenevat, jos välttämättömistä pyhätöistä ei enää tarvitse maksaa korotettua palkkaa. Lisätyötuntien osalta vaikutuksen suuruus riippuu kuitenkin siitä, miten tuottavia lisätunnit ovat. Tämä on kytköksissä tehtävän työn luonteeseen ja siihen, miten muutos toteutetaan. Kun nykyisin noin 30 prosenttia palkansaajista tekee ylitöitä, joista ei ole saanut korvausta, voi olla, että joidenkin palkansaajien kohdalla 1,7 päivän vuosittaisella lisätyöajalla ei juuri ole merkitystä tehdyn työn määrään. Toisissa tehtävissä lisätyöpanoksen arvo on selvempi. Jos työnantajalla ei ole tarjota työntekijälle lisätyötunteja, voidaan lisätyö korvata palkkaa leikkaamalla. Liiketoiminnan kannalta loppiaisen ja helatorstain muuttaminen palkattomiksi vapaiksi on kytköksissä hallitusohjelman kärkihankkeeseen kauppojen aukioloaikojen vapauttamisesta. Jos kaupat saavat tulevaisuudessa itse päättää, pitävätkö ne ovensa auki loppiaisena ja helatorstaina, ja jos työvoimakustannukset ovat näinä päivinä nykyistä merkittävästi pienemmät, voi kaupan alan liiketoiminta näinä päivinä vilkastua. Kokonaisuudessaan liiketoiminnan kannalta loppiaisen ja helatorstain tuoman lisätyön merkitys olisi suurempi, jos se toteutuisi eri työpaikoilla samanaikaisesti. Vuosilomaoikeuksien leikkaaminen merkitsee sitä, että vuosiloma lyhenee kuuteen viikkoon arviolta 354 000 henkilöllä. Valtion palveluksessa heistä on 52 000 henkilöä, kuntien palveluksessa noin 263 000 henkilöä ja kirkon palveluksessa noin 9 000 henkeä. Yksityisellä sektorilla työskenteleviltä vuosiloma lyhenee arviolta noin 30 000:lta, mikä on hieman alle 2 prosenttia yksityisen sektorin työntekijöistä. Kuntien palveluksessa olevista henkilöistä 15 prosenttia työskentelee opetus- ja sivistyssektorilla. Nyt ehdotettu lomaoikeuksien leikkaus ei kuitenkaan koskisi heitä, sillä vuosilomalain 1 luvun 2 §:n 2 momentin nojalla he jäävät lain soveltamisalan ulkopuolelle. Tämän työntekijäryhmän työaika määräytyy koulujen työaikoja koskevan sääntelyn mukaisesti. Sama koskee myös korkeakoulujen opetus- ja tutkimushenkilökuntaa. Vuosilomien lyhenemisellä on taloudellisten vaikutusten lisäksi myös hyvinvoinnillisia vaikutuksia, joita on kuitenkin mahdoton tarkkaan arvioida. On mahdollista, että lomien lyheneminen vaikeuttaa työn ja muun elämän yhteensovittamista. Sillä voi olla myös vaikutuksia työssä 30 jaksamiseen, erityisesti kun lomien lyheneminen kohdistuu pääasiassa pitkään palvelleisiin työntekijöihin. Vuosiloman tarkoituksena on tarjota työntekijälle mahdollisuus lepoon ja työn rasituksista toipumiseen. Ottaen huomioon, että lomaoikeus olisi jatkossakin kuusi viikkoa aikaisemman yli seitsemän viikon loman asemesta, ei ehdotetun kaltainen muutos vaaranna vuosilomalle asetetun tarkoituksen toteutumista. Pitkien vuosilomien lyhennys koskee julkisen sektorin lisäksi yksityisellä sektorilla muutamia työehtosopimusaloja. Näitä ovat muun muassa Avaintyönantajien, yliopistojen, Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön, lehdistön, pankki- ja vakuutussektorin ja Yleisradion työehtosopimukset sekä yksityistä opetusalaa koskeva työehtosopimus. On kuitenkin huomioitava, että yksityisellä sektorilla joillain työpaikoilla pitkistä lomista on voitu sopia työsopimustasolla, jolloin lakimuutos ei tällöin lyhennä lomaa. Lisäksi korkeakoulujen opetushenkilökunta ei kuulu vuosilomalain piiriin. Niiden työntekijöiden osalta, joiden lomat lyhenevät, vähenevät pääasiassa myös lomarahat vielä enemmän kuin muilla. Monet niistä aloista, joihin pitkien vuosilomien leikkaaminen vaikuttaa, ovat naisvaltaisia aloja. Näistä suurin on kuntasektori, joka on lähes 80 prosenttisesti naisvaltainen. Lomaltapaluukorvaus Työ- ja virkaehtosopimuksella sovittujen etujen enimmäismäärästä säätäminen leikkaa tosiasiallisesti olemassa olevia lomarahoja lähes kaikilla aloilla. Tämä heikentää työssäkäyvien kotitalouksien ostovoimaa. Leikkaus osunee keskimäärin hieman voimakkaammin miehiin kuin naisiin, sillä useat alat, joissa lomaraha määräytyy kuukausipalkan perusteella, ovat naisvaltaisia aloja. Näiden alojen lomarahoja lakimuutos leikkaa vähemmän kuin aloilla, joissa lomaraha määräytyy suoraan vuosilomapalkan perusteella. Tämä tasapainottaa jossain määrin esityksen sukupuolivaikutuksia. Lomaltapaluukorvauksesta säätäminen vuosilomalaissa tuo lain voimaantulon jälkeen solmituissa työsuhteissa oikeuden lomaltapaluukorvaukseen, ellei työsopimuksella muusta sovita tai työnantajaa sitovasta työehtosopimuksesta muuta johdu. Työehtosopimusten soveltamisen ulkopuolella on noin 225 000 työntekijää. Säännös tuo lomaltapaluukorvauksen piiriin uusia työntekijöitä nostaen heidän palkkaansa. Samalla verotulot kasvavat ja näiden palkansaajien ostovoima kasvaa. Muutos ei kuitenkaan ole kovin suuri, sillä lomaltapaluukorvauksesta saadaan sopia työsopimuksella, kuten on voinut tähänkin asti. Käytännössä merkittävä osa työehtosopimusten soveltamisen ulkopuolisista palkansaajista saa tällä hetkelläkin työsopimuksessa sovituin tavoin lomarahaa. Käytännössä lomarajojen enimmäismäärän rajoittamisesta johtuvat säästöt kohdistuvat lähinnä järjestäytyneisiin aloihin sekä aloihin, joilla sovelletaan työehtosopimuksia yleissitovuuden perusteella. Työehtosopimusten kattavuus on Suomessa noin 90 prosentin luokkaa, yksityisellä sektorilla noin 85 prosenttia. Muutosturva Muutosturvan laajentamisen aiheuttamista työnantajakustannuksista ei ole tässä vaiheessa olemassa muuta kuin alustavia arvioita. Tilastokeskuksen mukaan kokoaikaisten työssäkäyvien keskiansio oli vuonna 2013 yhteensä 3 284 euroa kuukaudessa. Viimeisen kahdentoista kuukauden aikana (lokakuu 2015) on Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n keräämän tilaston mukaan irtisanottu 12 050 työntekijää yksityiseltä sektorilta. Lukuun sisältyvät vain julkisuudessa esillä olleiden yhteistoimintaneuvotteluiden jälkeen irtisanotut. Näiden lu31 kujen pohjalta voidaan arvioida, että muutosturvan aiheuttama työnantajiin kohdistuva kustannus tulee lähiaikoina olemaan hieman yli 40 miljoonaa euroa vuodessa. Työ- ja elinkeinoministeriön tilastoyksikön tietojen mukaan viimeisellä 12 kuukauden jaksolla on irtisanottu tuotannollisista tai taloudellisista syistä yhteensä noin 52 000 henkeä. Luvussa on mukana kaikenkokoiset yritykset sekä myös julkinen sektori, jossa irtisanomisten määrä tosin on suhteessa alempi. Arvio on, että irtisanotuista 52 000 henkilöstä yli 20 työntekijää työllistävien työnantajien palveluksessa oli karkeasti arvioiden 30 000 – 40 000 henkeä. Näistä luvuista laskien muutosturvan laajentamisenkustannukset työnantajille ovat yli 100 miljoonaa euroa vuodessa. Työnantajan velvoittaminen tarjoamaan irtisanotulle työntekijälle työllistämistä edistävää valmennusta mahdollisesti vähentää työmarkkinoiden tyhjäkäyntiä ja siten lisää työmarkkinoiden rakenteellista tehokkuutta. Toisaalta kyseessä on myös suora työnantajaan kohdistuva irtisanomiskustannus vakituisten työntekijöiden osalta. Tällä voi olla vaikutuksia työmarkkinoiden toimintaan. Vakituisten työntekijöiden todellisten irtisanomiskustannusten kasvu luo taloudellisen kannustimen lisätä määräaikaisten työntekijöiden määrää suhteessa vakituisiin, sillä muutosturva ei koske määräaikaisia työsuhteen päätyttyä sovitun määräajan päättymiseen. Lisäksi sillä voi olla yleinen työmarkkinoita jäykistävä vaikutus irtisanomiskustannusten kasvamisen myötä, sillä irtisanomiskustannukset vaikuttavat työhönoton kannustimiin. Tällä puolestaan voi pitkällä aikavälillä olla työllisyyttä heikentäviä vaikutuksia. Toisaalta koulutuksen ja valmennuksen lisääntyminen voi parantaa työmarkkinoiden kohtaantoa ja vähentää siten rakenteellista työttömyyttä. On todennäköistä, että valmennus- tai koulutusvelvoitteen tuominen lakiin luo markkinoita erilaisille työelämävalmennus ja -konsulttipalveluille. Lakiin sidottu, vaikkakin suuntaaantava, rahallinen hinta kyseisille palveluille voi olla jossain määrin kilpailua vääristävä tekijä, mikä ohjaa hinnanmuodostusta yli kilpailullisen tason. Työterveyshuollon palvelujen laajentaminen työsuhteen päättymisen jälkeiseen aikaan Kelan korvaustilaston (v. 2013) mukaan työterveyshuollon kustannukset, joista korvauksia haettiin korvausluokissa I ja II yhteensä, olivat keskimäärin 417,42 euroa henkilöä kohden. Korvauksia maksettiin keskimäärin 183,53 euroa henkilöä kohden. Tämän lakimuutoksen myötä työterveyshuollon kesto olisi kuusi kuukautta, jolloin kustannusarvio on puolet edellisistä luvuista yhtä irtisanottua kohden. Edellä olevien lukujen ja SAK:n irtisanomistilaston perusteella arvioituna lakimuutoksesta aiheutuvat kulut olisivat yhteensä 2,5 miljoonaa euroa vuodessa ja korvauksia maksettaisiin 1,1 miljoonaa euroa vuodessa. Jos irtisanottujen määrää arvioidaan työ- ja elinkeinoministeriön irtisanottujen määriä koskevien tietojen mukaan, työterveyshuollon laajentamisesta aiheutuvat kustannukset ovat vastaavasti huomattavasti suuremmat yli 6 miljoonaa euroa vuodessa). Lisäksi on huomioitava, että ne kulut, jotka ylittävät vuosittaisen laskennallisen enimmäismäärän mukaisen määrän, jäävät työnantajan maksettavaksi. Työnantaja voi ilmoittaa ylimenevät kulut verotuksessaan. Työterveyshuollon palvelujen käyttämisestä muodostuu voimassa olevan lain mukaan työntekijälle ja virkamiehelle verotettavaa tuloa, jos tämä tapahtuu palvelussuhteen päättymisen jälkeen. 32 Lähtökohtaisesti työntekijöitä tulisi kohdella yhdenvertaisesti järjestettäessä työterveyshuoltoa irtisanomisen jälkeen huolimatta siitä, minkä kokoisessa työpaikassa he työskentelevät. Kuitenkin irtisanottaessa työntekijöitä tuotannollis-taloudellisista syistä alle 20 hengen työpaikoilla työnantajaa ei tulisi velvoittaa järjestämään työterveyshuoltoa työntekijöille kuuden kuukauden ajan irtisanomisen jälkeen, sillä sen aiheuttama taloudellinen rasitus, ottaen huomion yrityksen koko, muodostuisi kohtuuttoman suureksi. 6 A sia n v a lmiste lu Esitys perustuu valtioneuvoston tiedonantoon kustannuskilpailukykyä vahvistavista toimista. Tiedonantoon sisältyi valtioneuvoston hyväksymiä työlainsäädännön alaan kuuluvia toimenpiteitä. Näiden toimenpiteiden toteuttaminen työ- ja merityösopimuslakiin, työaikalakiin, vuosilomalakiin ja merimiesten vuosilomalakiin, työterveyshuoltolakiin, sairausvakuutuslakiin ja yhteistoimintalakeihin sekä virkaehtosopimuslakeihin tehtävin muutoksin on valmisteltu työja elinkeinoministeriössä, sekä sen johdolla kolmikantaisessa työryhmässä, jossa edustettuina ovat olleet sosiaali- ja terveysministeriö, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Kunnallinen työmarkkinalaitos, Valtion työmarkkinalaitos, Suomen Yrittäjät, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ja Akava. Lisäksi Kirkon työmarkkinalaitos on asiantuntijana osallistunut valmistelutyöhön. Lausuntokierroksen palaute 7 M u ita e sity kse e n v a i ku tta v ia se i k ko ja Tähän hallituksen esitykseen liittyy kiinteästi erikseen annettava hallituksen esitys, joka sisältää ehdotukset yksityisellä sektorilla toimivan yrityksen työnantajan sosiaaliturvakustannusten alentamisesta sekä perhevapaakustannusten tasaamiseksi työnantajille annettavasta 2 500 euron taloudellisesta tuesta. Yksityisen työnantajan sosiaaliturvamaksun 1,72 prosenttiyksikön alentaminen laskee yksityisen sektorin yksikkötyökustannuksia noin 1,4 prosenttia ja tässä hallituksen esityksessä esitetyt työlainsäädännön alaan kuuluvat toimet noin 3,6 prosenttia. Yhteensä vaikutus on siis tehdyillä oletuksilla laskettuna hallituksen tavoittelemat noin viisi prosenttia. Käsillä oleva hallituksen esitys kytkeytyy kiinteästi sosiaaliturvamaksujen alentamisesta annettavaan hallituksen esitykseen myös siten, että yksityisen sektorin työnantajan sosiaaliturvamaksun alennus on tarkoitus rahoittaa tässä esityksessä tarkoitettujen toimien tuottamilla kustannussäästöillä. Tässä hallituksen esityksessä esitetyillä muutoksilla rahoitettava yksityisen työnantajan sairausvakuutusmaksun alentaminen 1,72 prosenttiyksiköllä alentaa Kansaneläkelaitoksen sairausvakuutusrahaston työtulovakuutuksen maksutuloja 1 060 milj. euroa vuoden 2017 tasossa, mikä valtion tulee korvata rahastolle. Työtulovakuutuksesta rahoitetaan muun muassa sairausja vanhempainpäivärahat sekä Kelan korvaama työterveyshuolto. Sosiaaliturvamaksujen verovähennyskelpoisuuden vuoksi yksityisen työnantajan sairausvakuutusmaksun alennus lisää kuitenkin verotuloja, joten toimenpiteen julkista taloutta heikentävä nettovaikutus on noin 847 milj. euroa. Tämän vajeen rahoituksessa hyödynnetään kunnille ja valtiolle toimenpidepaketis33 ta syntyviä säästöjä, joiden suuruudeksi arvioitiin edellä jaksossa 5.1 noin 773 milj. euroa. Ilman esitysten positiivisia työllisyysvaikutuksia julkisen talouden tasapaino heikkenisi pitkällä aikavälillä noin 74 (773 - 847) miljoonalla eurolla. Kun tarkastellaan hallituksen toimenpidekokonaisuutta yksityisen työnantajan sairausvakuutusmaksun alentaminen mukaan lukien, yksityisen sektorin yksikkötyökustannukset alenevat noin 5 prosentilla. Edellä jaksossa 5 tarkemmin esiteltyjen laskelmien perusteella yksikkötyökustannusten alentamisen 5 prosentilla voidaan arvioida parantavan yksityisen sektorin työllisyyttä noin 52 000 hengellä. Jos työllisyys lisääntyisi pysyvästi 52 000 hengellä, julkisen talouden kestävyysvaje pienenisi noin 0,5 prosenttiyksikköä. Tässä esityksessä ehdotetaan muutosturvan laajentamista siten, että työnantajan on tarjottava tuotannollisin ja taloudellisin perustein irtisanomalleen työntekijälle valmennusta tai koulutusta. Niin ikään ehdotetaan työnantajan työterveyshuoltopalveluiden järjestämisvastuun ulottamista työsuhteen päättymisen jälkeiseen aikaan, Jotta muutosturvakoulutuksesta ja työsuhteen päättymisen jälkeisistä työterveyshuoltopalveluista ei syntyisi työntekijälle verotettavaa tuloa, verolainsäädäntöä on muutettava. Tästä on tarkoitus antaa erillinen hallituksen esitys. 34 YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1 1.1 L a kie h d o tu ste n p e r u s te lu t Työsopimuslaki 2 luku. Työnantajan velvollisuudet 11 §. Sairausajan palkka. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä rajoitettaisiin työantajan sairausajan palkanmaksuvelvollisuutta. Voimassa olevan lain mukaan työnantajan palkanmaksuvelvollisuus työntekijän sairaudesta tai tapaturmasta johtuvalta työkyvyttömyysajalta ulottuu työntekijän sairastumispäivää seuraavan yhdeksännen arkipäivän loppuun, enintään kuitenkin siihen saakka, kun työntekijän oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan alkaa. Nyt säädettäisiin, että työntekijän ensimmäinen sairastumista seuraava työstä poissaolopäivä olisi työntekijän omavastuupäivä (niin sanottu karenssipäivä), jolta työnantajalla ei olisi palkanmaksuvelvollisuutta. Sairausajan palkanmaksua koskeva säännös on työsuhteessa sovellettava riskinjakosäännös. Riskin kohtuullisen jakamisen kannalta on perusteltua, että työntekijä ei joudu omavastuupäivän muodossa kantamaan riskiä kaikissa tilanteissa. Ehdotuksen mukaan työntekijän omavastuuaikaa koskevaa säännöstä ei sovellettaisi silloin, kun työkyvyttömyydestä johtuva työstä poissaolo perustuu työtapaturmaan tai ammattitautiin. Työtapaturman ja ammattitaudin käsitteet määräytyvät vuoden 2016 alusta lukien työtapaturma- ja ammattitautilain (459/2015) mukaan. Lisäksi omavastuupäiväsäännöstä ei sovellettaisi silloin, kun kysymys on samasta syystä johtuvasta uudesta työkyvyttömyysjaksosta 30 päivän kuluessa edellisen työkyvyttömyysjakson päättymisestä. Se, milloin työkyvyttömyysjakso johtuisi samasta syystä kuin työkyvyttömyys, perustuisi syyn lääketieteelliseen arvioon, jonka lähtökohtaisesti tekisi lääkäri. Samoin lääkärintodistukseen merkityllä työkyvyttömyysajalla on merkitystä arvioitaessa sitä, mihin omavastuupäivä sijoittuu. Joidenkin alojen työehtosopimuksissa on sovittu karenssipäivästä ja sen soveltamisen edellytyksistä. Esimerkiksi rakennusalan työehtosopimuksen mukaan karenssipäivää ei sovelleta, kun kysymys on työtapaturmasta tai ammattitaudista johtuvasta työstä poissaolosta tai lyhyen ajan kuluessa saman työkyvyttömyysperusteen uusiutumisesta. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi vastaavansisätöinen rajaus, jolla helpotetaan niiden työntekijöiden asemaa, joilla on esimerkiksi pysyvästä sairaudesta johtuen peräkkäisiä työstä poissaolojaksoja lyhyin väliajoin, joiden aikana työntekijä on työkyvytön hoitamaan työsopimuksensa mukaisia tehtäviä. Näissä tilanteissa työntekijälle ei ensimmäiseen työstäpoissaolojaksoon sisältyvän omavastuupäivän lisäksi tulisi seuraavilta työkyvyttömyysjaksoilta määrättäväksi uutta karenssipäivää silloin, kun saman syyn perusteella työkyvyttömyys uusiutuu 30 päivän kuluessa edellisen työkyvyttömyysjakson päättymisestä. Saman syyn arvioinnissa tulee ottaa huomioon alakohtaiset työehtosopimukset ja niiden perusteella syntynyt soveltamiskäytäntö. Työnantajan palkanmaksuvelvollisuuden tasoa ehdotetaan myös alennettavaksi nykyisestä täydestä palkasta. Työntekijällä olisi karenssipäivän jälkeisiltä kahdeksalta sairauspäivältä oikeus palkkaan, joka olisi 80 prosenttia työntekijän täydestä palkasta. Kuten nykyään alle kuukauden jatkuneissa työsuhteissa työntekijälle maksettaisiin sairausajan palkkana edelleen 50 prosenttia täydestä palkasta. Työntekijän sairausajan palkkaetujen leikkaus muodostuisi omavastuupäivästä ja palkanmaksuvelvollisuuden 20 prosentin alennuksesta, mikä puolestaan alentaisi työnantajan palkkakus35 tannuksia. Lakisääteisen sairausajan palkanmaksuvelvollisuuden ylittävän ajan osalta palkka määräytyisi työsuhteeseen sovellettavan työehtosopimuksen mukaan. Pykälässä ei rajoitettaisi työnantajan ja työntekijän oikeutta työsopimuksella sopia paremmista eduista. Sen sijaan lain 13 luvun 7 §:ssä rajoitettaisiin enimmäispakottavalla tavalla työmarkkinaosapuolten sopimisoikeutta. 7 luku. Työsopimuksen irtisanomisperusteet 13 §. Työllistymistä edistävä valmennus ja koulutus. Työsopimuslain 7 lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi 13 §, jossa säädettäisiin työnantajan velvollisuudesta kustantaa taloudellisilla tai tuotannollisilla syillä irtisanomalleen työntekijälle tämän työllistymistä edistävää valmennusta ja koulutusta. Velvollisuus koskisi työnantajia, joiden palveluksessa on säännöllisesti vähintään 20 työntekijää. Pykälää sovellettaisiin silloin, kun työntekijä irtisanotaan tämän luvun 3 ja 4 §:n mukaisilla perusteilla. Pykälässä ei yksilöitäisi kustannettavan valmennuksen ja koulutuksen sisältöä taikka tarkkaa hankintahintaa. Tällaisten seikkojen täsmällinen määrittely lain tasolla ei ole mielekästä eikä useinkaan edes mahdollista, kun otetaan huomioon, että työntekijöiden tarpeet tässä suhteessa ovat hyvin erilaisia. Myös tarjolla oleva valmennus ja koulutus vaihtelee eri aikoina ja eri osissa Suomea. Tästä syystä pykälä on kirjoitettu hyvin joustavaksi. Tarkoitus on, että velvollisuuden toteuttamiseen liittyvistä asioista mahdollisimman pitkälle sovittaisiin työpaikalla. Yhteistoiminnasta yrityksissä annettuun lakiin ja työnantajan ja henkilöstön välistä yhteistoimintaa kunnissa sääntelevään lakiin ehdotetaankin sisällytettäväksi säännös, jonka mukaan valmennuksen tai koulutuksen järjestämistä koskevat periaatteet tulisi käsitellä työllistymistä tukevan toimintasuunnitelman tai toimintaperiaatteiden laatimisen yhteydessä. Pykälän mukaan työnantajan tulisi järjestää työntekijälle mahdollisuus osallistua valmennukseen tai koulutukseen irtisanomisaikana tai kohtuullisen ajan kuluessa työsuhteen päättymisestä. Kohtuullisuutta koskeva harkinta olisi aina tapauskohtaista ja siinä tulisi ottaa huomioon muun muassa se, kuinka usein työntekijän työllistymistä edistävää valmennusta tai koulutusta järjestetään. Mahdollista olisi myös käyttää työllistymisvapaita tähän tarkoitukseen. Työntekijälle tarjottavan valmennuksen tai koulutuksen tulisi edistää irtisanotun työntekijän uudelleen työllistymistä. Työnantajalla on toisin sanoen velvollisuus tällaisen valmennuksen tai koulutuksen tarjoamiseen, mutta sen sisältö määräytyisi työntekijän tarpeista lähtien ottaen kuitenkin huomioon työnantajan mahdollisuudet valmennuksen tai koulutuksen järjestämiseen. Tässä arvioinnissa ja valmennuksen tai koulutuksen hankinnassa olisi mahdollista myös hyödyntää julkisia työvoimapalveluja, esimerkiksi työnantajan ja TE-toimiston yhdessä hankkimaa valmennusta tai koulutusta. Työnantajan kustantaman valmennuksen arvon tulisi vastata siihen oikeutetun kanssa samassa toimipaikassa työskentelevien työntekijöiden keskimääräistä kuukausiansiota. Keskimääräisen kuukausiansion laskentaperusteena voisi käyttää esimerkiksi työnantajan kirjanpidosta helposti saatavaa tietoa. Säännöksessä valmennukselle asetettu rahallinen arvo ei ole sillä tavoin täsmällinen tai tarkkarajainen, että valmennuksen kustannus irtisanottua kohden pitäisi olla täsmälleen sama kuin mitä toimipaikan työntekijöiden keskimääräinen kuukausiansio on. Ensinnäkin voisi olla vaikeaa löytää juuri tietyn hintaista valmennusta tai koulutusta, joka vielä sisältönsä puolesta täyttäisi sille asetetut vaatimukset työntekijän työllistämisen edistämisestä. Työnantaja voisi toteuttaa pykälässä säädetyn velvollisuutensa myös maksamalla työntekijän koulutuskustannuksista osan työntekijän itse kustantaessa loppuosan. Tämä edellyttää työnantajan ja työntekijän välistä sopimusta. 36 Yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 49 §:ssä säädetään työnantajan velvollisuudesta laatia toimintasuunnitelma ja toimintaperiaatteet, joiden mukaisesti tuetaan tuotannollisin tai taloudellisin perustein irtisanottavien työntekijöiden uudelleen työllistymistä. Vastaava säännös on kuntien osalta työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistyöstä kunnissa annetussa laissa. Näitä säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi siten, että toimintasuunnitelmaan tai toimintaperiaatteisiin tulisi sisällyttää myös ne periaatteet, joiden mukaisesti valmennusta tai koulutusta tarjotaan. Työsopimuslain 7 luvun 13 §:ää vastaavaa säännöstä ei ehdoteta lisättäväksi valtion virkamieslakiin, koska valtionhallinnossa henkilöstön muutosturva on järjestetty muilla virastoja työnantajina velvoittavilla määräyksillä. Samasta syystä ei myöskään lakia yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa ehdoteta muutettavaksi työllistymisen edistämistä koskevien toimintasuunnitelmien ja toimintaperiaatteiden osalta. Nämä asiat otetaan huomioon valtion henkilöstön muutosturvaa koskevien määräysten ja ohjeiden käynnissä olevassa valmistelussa. 13 luku. Erinäisiä säännöksiä 7 §. Poikkeaminen työehtosopimuksella. Sairausajan palkkaa koskeva säännös on puolipakottava. Valtakunnallisilla liitoilla on oikeus sopia sairausajan palkan määrästä ja maksukaudesta lain muutoin pakottavasta säännöksestä poiketen. Järjestöt ovat käyttäneet sopimisoikeuttaan muun muassa määrittämällä sairausajalta maksettavan palkan määrän ja maksukauden laista poiketen. Pykälän 1 momentin perusteella on voitu esimerkiksi sopia siitä, ettei lyhytkestoisissa alle kuukauden pituisissa työsuhteissa makseta sairausajan palkkaa lainkaan. Toisaalta on voitu sopia siitä, että sairausajan palkkana maksetaan enemmän kuin mitä laki edellyttää. Näitä määräyksiä työnantaja on velvollinen soveltamaan työehtosopimuslain tai työsopimuslain yleissitovuussäännökseen perustuvan noudattamisvelvollisuuden perusteella. Jotta lain 2 luvun 11 §:ään ehdotetuilla muutoksilla olisi vaikutusta työsuhteissa sovellettaviin ehtoihin, ehdotetaan työmarkkinajärjestöjen sopimisvapautta rajoitettavaksi kolmen vuoden ajaksi lain voimaantulosta lukien. Koska kysymyksessä olisi määräaikainen laki, muutos toteutettaisiin lisäämällä työmarkkinajärjestöjen toisin sopimista koskevaan pykälään uusi 2 momentti. Tässä momentissa rajoitettaisiin sitä, mitä 1 momentin perusteella saa sairausajan palkan osalta sopia. Sairausajan palkka pysyisi 1 momentin nojalla edelleen toisin sovittavissa olevana asiana. Pykälän 2 momentin mukaan työehtosopimuksella ei kuitenkaan saisi sopia omavastuupäivän poistamisesta 2 luvun 11 §:stä poiketen. Työehtosopimuksella ei toisin sanoen voisi sopia siitä, työntekijällä olisi oikeus palkkaan kaikilta 2 luvun 11 §:n mukaisilta työstä poissaolopäiviltä. Lisäksi toisinsopimisoikeutta ei olisi työkyvyttömyyspäivän palkan enimmäistasosta. Valtakunnalliset yhdistykset eivät voisi sopia sairausajan palkan määrälle säädettäväksi ehdotetusta täydestä palkasta lasketun 80 prosentin tason ylittämisestä. Tämä toisinsopimista koskeva rajoitus käsittäisi myös alle kuukauden pituisissa työsuhteissa maksettavan sairausajan palkan, joka voisi siten olla enintään 80 prosenttia työntekijälle maksettavasta täydestä palkasta. Sen sijaan tätä alemmasta sairausajan palkasta sopiminen olisi edelleen sallittua. Ehdotetulla uudella 2 momentilla ei olisi vaikutusta työehtosopimusosapuolten oikeuteen sopia laissa säädetyn sairausajan palkanmaksuvelvollisuuden jälkeiseen aikaan kohdistuvasta sairausajan palkanmaksuvelvollisuudesta. Näin ollen sairausajan palkanmaksusta työntekijälle voitaisiin edelleen sopia vapaasti lakiperusteisen sairausajan palkanmaksukauden jälkeen. 37 1.2 Merityösopimuslaki 8 luku. Työsopimuksen irtisanomisperusteet 11 §. Työllistämistä edistävä valmennus ja koulutus. Merityösopimuslain 8 luvun uudeksi 11 §:ksi ehdotetaan lisättäväksi samansisältöinen säännös kuin työsopimuslain 7 luvun uudeksi 13 §:ksi. 1.3 Työaikalaki 33 §. Sunnuntaityö. Työaikalain 33 §:n 1 momentissa säädetään edellytyksistä, joilla työtä sunnuntaina tai kirkollisena juhlapyhänä voidaan teettää. Tältä osin pykälään ei esitetä muutoksia. Voimassa olevan pykälän 2 momentin mukaan kirkollisena juhlapyhänä, kuten muustakin sunnuntaina tehdystä työstä maksetaan 100 prosentilla korotettu palkka. Korotetun palkan maksamiseen velvoittavaa säännöstä ehdotetaan muutettavaksi helatorstain ja loppiaisen osalta siten, että näinä päivinä tehdystä työstä maksettaisiin työntekijälle tämän normaali säännöllisen työajan palkka ilman 100 prosentin korotusta. Jos loppiainen kuitenkin on sunnuntaina, maksettaisiin työntekijälle sunnuntaina tehdystä työstä sunnuntaityön palkka normaaliin tapaan. Pykälän rakennetta ehdotetaan muutettavaksi siten, että 1 momentissa säädettäisiin nykyiseen tapaan sunnuntaityön teettämisen edellytyksistä. Nykyisin pykälän 2 momentissa olevat säännökset sunnuntaityöstä maksettavasta korvauksesta ehdotetaan siirrettäväksi 1 momenttiin. Momentin loppuun lisättäisiin säännös helatorstaina ja loppiaisena tehdystä työstä maksettavasta palkasta. Loppiaisen ja helatorstain vaikutuksesta työntekijän säännölliseen työaikaan säädettäisiin pykälän 2 momentissa. Säännöksen mukaan loppiainen ja helatorstai eivät lyhentäisi työntekijän säännöllistä työaikaa. Arkipäiville ajoittuva loppiainen ja helatorstai eivät siten vähentäisi kyseisen viikon tai jakson säännöllistä työaikaa. Esimerkiksi viisipäiväistä työviikkoa maanantaista perjantaihin tekevän työntekijän, jonka säännöllinen työaika on 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa, työaika on sama myös sellaisella viikolla, johon helatorstai ajoittuu. Jos helatorstai on hänelle vapaapäivä, tulee mainitun päivän työtunnit (8 tuntia) tehdä joko pidentäen muiden työpäivien työaikaa tai sellaisena päivänä, joka työntekijällä muutoin olisi vapaapäivä. Loppiainen ja helatorstai eivät lyhentäisi myöskään työehtosopimuksessa sovittua vuotuista työaikaa. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin työnantajan palkanmaksuvelvollisuudesta tilanteessa, jossa työtä ei tehdä helatorstaina ja loppiaisena. Jos työntekijä ei ole työssä arkipäiville ajoittuvana loppiaisena ja helatorstaina, hänelle ei myöskään makseta palkkaa näiltä päiviltä. Ehdotetun sääntelyn tavoitteena on pidentää työntekijöiden työaikaa nykyisestä. Toiseksi tavoitteena on turvata työntekijöiden ansiotaso, vaikka loppiainen ja helatorstai säädettäisiinkin palkattomiksi vapaapäiviksi. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi momentissa olisi tarpeen säätää työnantajan velvollisuudesta järjestää loppiaisena ja helatorstaina tekemättä jääneet tunnit tehtäväksi toisena ajankohtana, mikäli se on mahdollista. Työnantajan olisi siis pyrittävä järjestämään työntekijälle vastaava työaika jonain muuna aikana. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista työnantajan toiminnan luonteen vuoksi. Jos työtä on tarjolla vain kiinteänä työaikana ja vain maanantaista perjantaihin, on mahdollista, että korvaavien työtuntien järjestäminen ei onnistu. Työaikaselvitysten mukaan työajat ovat Suomessa kuitenkin varsin jousta38 via. Liukuvaan työaikaan perustuvan järjestelmän käyttö, työaikapankit sekä keskimääräisen säännöllisen työajan käyttö tarjoavat hyvät mahdollisuudet korvaavien työaikojen teettämiseen myös säännöllisen työajan puitteissa. Pykälän nykyinen 3 momentti siirtyisi 4 momentiksi. Sen asiasisältöä ei ehdoteta muutettavaksi. 40 §. Säännösten pakottavuus ja poikkeaminen valtakunnallisella työehtosopimuksella. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, minkä seurauksena nykyinen 2 momentti siirtyisi 3 momentiksi ja 3 momentti 4 momentiksi. Uudessa 2 momentissa rajoitettaisiin työmarkkinajärjestöjen mahdollisuuksia sopia 33 §:ssä säädettävistä helatorstaita ja loppiaista koskevista asioista toisin. Rajoitus koskisi nimenomaan työehtosopimustasoista toisin sopimista työntekijöiden eduksi. Pykälän 1 momentin nojalla toisin sopiminen 33 §:stä olisi edelleen mahdollista työntekijöiden laissa säädettyjä etuja vähentäen. Pykälän 2 momentissa yksilöitäisiin asiat, joita paremmista etuuksista ei olisi mahdollista sopia. Momentin voimassaoloaikana työehtosopimuksissa ei voisi sopia loppiaisena ja helatorstaina tehdystä työstä maksettavasta palkasta lain 33 §:stä poiketen tai siitä, että loppiainen ja helatorstai lyhentäisivät työntekijän kyseisen viikon tai jakson säännöllistä työaikaa. Myöskään loppiaisen ja helatorstain vuotuisen työajan lyhentämisestä ei saisi sopia. Sopia ei voisi myöskään siitä, että loppiainen ja helatorstai olisivat palkallisia vapaapäiviä. 1.4 Vuosilomalaki 30 §. Poikkeaminen työehtosopimuksella. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin toisin sovittavaksi asiaksi lomaltapaluukorvauksesta sopiminen. Työehtosopimuksella saisi sopia lomaltapaluukorvauksesta, sen määräytymisestä ja maksamisen edellytyksistä. Lomaltapaluukorvauksen tai sitä asiallisesti vastaavan korvauksen määrä ei kuitenkaan saisi ylittää 35 prosenttia työntekijän vuosilomapalkan tai vuosilomakorvauksen määrästä. Tästä säädettäisiin pykälän uudessa 2 momentissa, joka olisi voimassa määräaikaisena sopimisvapauden rajoituksena. Lain voimassa ollessa momentissa säädetyn lomaltapaluukorvauksen tai sitä asiallisesti vastaavan etuuden lain tason ylittävä osa on mitätön. Työ- ja virkaehtosopimuksissa on kuitenkin edelleen mahdollista sopia muunkinlaisesta lomaltapaluukorvauksen tai sitä asiallisesti vastaavan korvauksen laskentaperusteesta, kunhan lain pakottavan säännöksen määrittelemää tasoa ei laskennallisesti ylitetä. Useimpien työehtosopimusten mukaan lomarahan suuruus on 50 prosenttia lomapalkan määrästä. Sopimisvapauden määräaikainen rajoitus merkitsisi työehtosopimuksissa sovittujen lomarahojen tai vastaavien korvausten leikkaamista noin 30 prosentilla nykytasosta. Julkisella sektorilla lomarahat määräytyvät vuosiloman pituudesta riippuen prosenttiperusteella kuukausipalkasta. Siirtyminen vuosilomapalkan perusteella laskettavaan lomarahaan merkitsisi lomarahan leikkaamista noin 20–24 prosentilla. Sama tilanne on myös eräillä yksityisen sektorin aloilla, kuten esimerkiksi korkeakouluissa. Lisäksi on huomioitava, että yli kuuden viikon lomien poistuminen leikkaa lomarahaa noin 17 prosenttia heiltä, joilla on aiemmin ollut oikeus pitkiin lomiin. 32 §. Laissa säädettyä pidempi vuosiloma. Pykälään lisättäisiin uusi 1 momentti, jonka mukaan työehtosopimuksella saisi sopia enintään kolmen arkipäivän loman ansainnaista kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Näin ollen työ- tai virkaehtosopimukseen perustuva 39 lomaoikeus voisi täydeltä lomanmääräytymisvuodelta olla enintään kuusi viikkoa. Säännöksellä rajattaisiin nimenomaan työ- ja virkaehtosopimuksiin liittyvää sopimisvapautta. Säännös ei estäisi työntekijää ja työnantajaa sopimasta yli kolmenkin päivän ylittävästä loman ansainnasta. Loman ansainnan enimmäismäärää koskeva säännös merkitsisi sitä, että myös muut työehtosopimuksen ehdot, joilla loma pitenisi laissa säädettyä määrää pidemmäksi, olisivat mitättömiä. Työehtosopimuksissa on voitu sopia vuosilomalaista poikkeavasta arkipäivän määritelmästä tai loman kertymisestä viikoissa. Tällaisia ehtoja arvioitaisiin kuitenkin vuosilomalaissa säädettyjen määritelmien perusteella. Loman ansainnan enimmäismäärää ei voisi kiertää muuttamalla arkipäivän määritelmää, koska työehtosopimuksen vuosilomaa koskevia ehtoja arvioidaan aina vuosilomalain laskentasääntöjen valossa. Jos työehtosopimuksessa sovitaan esimerkiksi siitä, että yhden viikon lomaan kuluu viisi lomapäivää, voidaan vastaavasti loman ansaintasäännöt sopia siten, että ne enimmillään johtavat 30 päivän eli kuuden viikon lomaoikeuteen täydeltä lomanmääräytymisvuodelta. Tällainen työehtosopimus vastaisi vuosilomalaissa säädetyn arkipäivämääritelmän perusteella tilannetta, jossa lomaa kertyisi kolme päivää lomanmääräytymiskuukautta kohden. Siirtymäsäännöksen mukaan säännöstä sovellettaisiin vasta lain voimaantulon jälkeen tehtäviin työehtosopimuksiin. Työehtosopimuksiin liittyvää jälkivaikutusta koskeva siirtymäsäännös on kuvattu erikseen voimaantulosäännöstä koskevassa kohdassa 2. Säännös ulottuisi työehtosopimusten lisäksi virkaehtosopimuksiin, joilla sovitaan valtion virkamiesten, kuntien viranhaltijoiden, evankelis-luterilaisen kirkon ja seurakuntien viranhaltijoiden, Suomen Pankin virkamiesten ja eduskunnan virkamiesten palvelussuhteen ehdoista. Voimassa olevan lain 32 §:n ainoa momentti siirtyisi uudeksi 2 momentiksi. Sen sisältö vastaisi voimassaolevaa lakia. 33 §. Valtion virkamiesten pidempi vuosiloma. Pykälässä säädetään valtion virkamiesten ja eduskunnan virkamiesten muita pidemmistä vuosilomista. Säännöstä kolmen arkipäivän vuosiloman ansainnasta ja niin sanotuista talvipidennyspäivistä sovelletaan virkamiehiin, joilla on ennen lomakauden alkua kertynyt palvelusaikaa vähintään 15 vuotta. Säännös on puolipakottava: siitä voidaan sopia toisin lain 30 §:n mukaisella virkaehtosopimuksella. Valtion ja eduskunnan virkamiesten vuosilomista onkin sovittu valtion vuosilomasopimuksella. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä säädettäisiin vähintään 15 vuotta virkasuhteessa olleiden virkamiesten kolmen päivän vuosiloman ansainnasta täyttä lomanmääräytymisvuotta kohden. Sen sijaan niin sanotuista talvipidennyspäivistä ehdotetaan luovuttavaksi. Pykälän 2 momentissa olevaa viittausta lain 30 §:n toisin sopimista koskeviin säännöksiin ei ehdoteta muutettavaksi. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin määräaikaisesta rajoituksesta työmarkkinajärjestöjen sopimusoikeuteen. Momentin mukaan järjestöt eivät saisi sopia 1 momentissa säädettyä pidemmästä vuosilomakertymästä. Rajoitus olisi määräaikainen voimaantulosäännöksen yhteydessä selostetuin tavoin. Muilta osin 33 § jäisi voimaan määräaikaisen lain päättymisen jälkeen. 33 a §. Lomaltapaluukorvaus. Lakiin lisättäisiin uusi säännös lomaltapaluukorvauksesta. Pykälän mukaan työntekijällä, jonka työsuhde jatkuu vuosiloman päätyttyä, olisi oikeus saada 40 lomaltapaluukorvaus. Korvaus olisi vuosilomapalkasta ja -korvauksesta erillinen taloudellinen etuus, joka maksettaisiin työntekijälle, joka palaa vuosiloman jälkeen takaisin työhön. Vaikka lomaltapaluukorvaus ei olisi osa lain 3 luvun vuosilomapalkkaa tai 4 luvussa säädettyä lomakorvausta, sen laskentaperuste määräytyisi työntekijälle maksetun vuosilomapalkan tai -korvauksen mukaan. Korvauksen määrä olisi 35 prosenttia työntekijän ansaitseman vuosilomapalkan tai sitä vastaavan vuosilomakorvauksen määrästä, ellei työnantajaa sitovassa työehtosopimuksessa toisin määrätä tai työsopimuksessa toisin sovita. Ehdotettu säännös olisi tahdonvaltainen: se tulisi sovellettavaksi ainoastaan, jos muusta ei ole työnantajan ja työntekijän välillä sovittu. Näin ollen työsopimuksella voidaan sopia, että lomaltapaluukorvauksen määrä on laissa säädettyä korkeampi tai alempi taikka että korvausta ei makseta ollenkaan. Mahdollista olisi niin ikään sopia lomaltapaluukorvauksen maksamisen edellytyksistä. Lomaltapaluukorvausta koskeva säännös ei tulisi sovellettavaksi niissä työsuhteissa, joissa työnantaja on velvollinen noudattamaan työehtosopimusta työehtosopimuslain tai työsopimuslain yleissitovuussäännöksen nojalla. Lain voimaantulosäännöksen mukaan uutta pykälää sovellettaisiin tämän lain voimantulon jälkeen solmittavissa työsopimuksissa. Uudesta työsopimuksesta sovittaessa olisi siten mahdollista sopia työsuhteessa sovellettavan lomaltapaluukorvauksen määrästä ja sen maksamisen edellytyksistä. Mahdollista olisi niin ikään sopia siitä, että etuutta ei makseta lomaltapaluukorvauksen nimikkeellä ollenkaan. Työsopimuksen ehdoista sopiessaan työnantajan on huolehdittava siitä, että hän kohtelee työntekijöitä tasapuolisesti, kuten työsopimuslain 2 luvun 2 §:ssä edellytetään. Niissä työsuhteissa, joissa työsopimuksella on sovittu lomarahan tai vastaavan etuuden maksamisesta, sitä maksettaisiin työsopimuksen perusteella edelleen, ellei sovittua käytäntöä muuteta uudella sopimuksella. 1.5 Merimiesten vuosilomalaki 24 §. Poikkeukset lain säännöksistä. Pykälässä säädetään asioista, joista valtakunnallisilla työnantajien ja työntekijöiden yhdistyksillä on oikeus sopia toisin myös työntekijän vahingoksi. Nyt tuohon toisin sovittavissa olevia asioita koskevaan luetteloon ehdotetaan lisättäväksi lomaltapaluukorvaus. Työntekijän oikeudesta lomaltapaluukorvaukseen säädettäisiin ehdotuksen mukaan lakiin lisättävässä 25 a §:ssä. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, jossa määräajaksi rajoitettaisiin mahdollisuuksia sopia työehtosopimuksella lomaltapaluukorvauksen tai sitä asiallisesti vastaavan korvauksen määrästä. Momentin voimassaolon aikana lomaltapaluukorvauksen tai sitä asiallisesti vastaavan korvauksen määrä ei saisi ylittää 25 a §:n mukaista määrää. Työehtosopimuksen määräys olisi lain tason ylittäviltä osiltaan mitätön. Edelleenkin työehtosopimuksissa voitaisiin sopia muunkinlaisesta lomaltapaluukorvauksen tai sitä asiallisesti vastaavan korvauksen laskentaperusteesta, kunhan lain pakottavan säännöksen määrittelemää tasoa ei laskennallisesti ylitetä. Pykälään ehdotetut muutokset vastaavat vuosilomalain 30 §:ään ehdotettuja muutoksia. 25 §. Oikeus lakisääteistä pitempään vuosilomaan. Pykälään lisättäisiin uusi 1 momentti, jonka mukaan työehtosopimuksella saisi sopia enintään kolmen arkipäivän loman ansainnaista 41 kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Näin ollen työehtosopimukseen perustuva lomaoikeus voisi täydeltä lomanmääräytymisvuodelta olla enintään kuusi viikkoa. Säännöksellä rajattaisiin nimenomaan työ- ja virkaehtosopimuksiin liittyvää sopimisvapautta. Säännös ei estäisi työntekijää ja työnantajaa sopimasta yli kolmenkin päivän ylittävästä loman ansainnasta. Ehdotettu muutos on yhdenmukainen vuosilomalain 32 §:ään esitetyn muutoksen kanssa. Siirtymäsäännöksen mukaan säännöstä sovellettaisiin vasta lain voimaantulon jälkeen tehtäviin työehtosopimuksiin. Työehtosopimuksiin liittyvää jälkivaikutusta koskeva siirtymäsäännös on kuvattu erikseen voimaantulosäännöstä koskevassa kohdassa 2. 25 a §. Lomaltapaluukorvaus. Lakiin lisättäisiin uusi säännös lomaltapaluukorvauksesta. Pykälän mukaan työntekijällä, joka palaa töihin vuosiloman päätyttyä, olisi oikeus saada lomaltapaluukorvaus. Korvaus olisi vuosilomapalkasta ja -korvauksesta erillinen taloudellinen etuus ja sen määrä olisi 35 prosenttia työntekijän vuosilomapalkasta tai –korvauksesta. Lain voimaantulosäännöksen mukaan uutta pykälää sovellettaisiin tämän lain voimantulon jälkeen solmittavissa työsopimuksissa. Uudesta työsopimuksesta sovittaessa olisi siten mahdollista sopia työsuhteessa sovellettavan lomaltapaluukorvauksen määrästä ja sen maksamisen edellytyksistä. Mahdollista olisi niin ikään sopia siitä, että etuutta ei makseta lomaltapaluukorvauksen nimikkeellä ollenkaan. Työsopimuksen ehdoista sopiessaan työnantajan on huolehdittava siitä, että hän kohtelee työntekijöitä tasapuolisesti, kuten merityösopimuslain 2 luvun 2 §:ssä edellytetään. Lomaltapaluukorvausta koskeva säännös ei tulisi sovellettavaksi niissä työsuhteissa, joissa työnantaja on velvollinen noudattamaan työehtosopimusta työehtosopimuslain tai työsopimuslain yleissitovuussäännöksen nojalla. Tällöinkään maksettava määrä ei saisi ylittää pykälässä säädettävää 35 prosentin enimmäismäärää 24 §:n 5 momentin voimassaoloaikana. Ehdotettu säännös on samansisältöinen kuin vuosilomalakiin lisättäväksi ehdotettu 33 a §. 1.6 Laki yhteistoiminnasta yrityksissä 49 §. Toimintasuunnitelma ja toimintaperiaatteet. Pykälässä säädetään työllistymistä edistävän toimintasuunnitelman tai toimintaperiaatteiden laatimisvelvollisuudesta sekä toimintasuunnitelman tai toimintaperiaatteiden sisällöstä. Nyt työllistymistä edistävään toimintasuunnitelmaan tai toimintaperiaatteisiin ehdotetaan sisällytettäväksi uusi elementti, joka on seurausta työnantajalle työsopimuslain 7 luvun 13 §:n ja merityösopimuslain 8 luvun 11 §:n mukaisesta velvollisuudesta hankkia irtisanotulle työntekijöille näiden uudelleen työllistymistä tukevaa valmennusta tai koulutusta. Hankittavan valmennuksen sisältöä tai monia muitakaan siihen liittyviä asioita ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista määritellä lainsäädännössä. Työntekijöiden tarpeet ja alueelliset erot valmennuksen tarjonnassa ovat suuria, joten on perusteltua jättää asioita ratkaistavaksi työpaikkatasolla. Näin ollen ehdotetaankin, että toimintasuunnitelmaan tai -periaatteisiin tulee sisällyttää periaatteet, joiden mukaisesti taloudellisista tai tuotannollisista syistä irtisanottaville työntekijöille hankitaan heidän työllistymistään edistävää valmennusta tai koulutusta. 1.7 Laki kunnallisesta viranhaltijasta 37 a §. Työllistymisvapaa, työllistämistä edistävä valmennus tai koulutus ja työnantajan ilmoitusvelvollisuus. Pykälän otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi siten, että siinä mainittaisiin työl42 listymisvapaan ja työnantajan ilmoitusvelvollisuuden lisäksi työllistämistä edistävä valmennus tai koulutus. Muutoksen myötä pykälän otsikko kuvaisi paremmin sen muuttunutta sisältöä. Pykälän 1 momentissa säädetään työntekijän oikeudesta työllistymisvapaaseen. Oikeudesta ei ole momentissa itsenäistä säännöstä, vaan siinä viitataan työntekijän työsopimuslain mukaiseen työllistymisvapaaoikeuteen. Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan, että työsopimuslain 7 lukuun lisättäisiin uusi 13 §, jossa säädettäisiin työnantajan velvollisuudesta kustantaa työllistymistä edistävää valmennusta tai koulutusta. Viranhaltijan osalta vastaava oikeus ehdotetaan toteutettavaksi lisäämällä 1 momenttiin maininta siitä, että viranhaltijalla on sama oikeus valmennukseen kuin työntekijällä työsopimuslain mukaan on. 1.8 Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa 9 §. Toimintasuunnitelma ja toimintaperiaatteet. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi vastaavat muutokset kuin mitä yhteistoiminnasta yrityksistä annetun lain 49 §:ään. Koska kunnan palveluksessa voi olla sekä työsopimussuhteisia työntekijöitä että virkasuhteisia viranhaltijoita, viitattaisiin säännöksessä työllistymistä edistävän valmennuksen ja koulutuksen osalta työsopimuslain 7 luvun 13 §:ään ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 37 a §:ään. 1.9 Työterveyshuoltolaki 2 §. Soveltamisala. Pykälässä määritellään työterveyshuoltolain soveltamisala työturvallisuuslain (738/2002) soveltamisalan mukaan. Lisäksi pykälässä on momentti yrittäjien ja muiden omaa työtään tekevien työterveyshuollon järjestämisestä. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi momentti, joka toisi työterveyshuoltolain mukaisten palveluiden piiriin myös työsuhteesta työsopimuslain 7 luvun 3 ja 4 §:n nojalla ja vastaavalla tavalla muiden palvelussuhdelakien nojalla irtisanotut momentissa säädetyin rajoituksin. Työterveyshuoltopalvelujen järjestämisvelvollisuus koskisi työnantajia, jotka säännöllisesti työllistävät vähintään 20 työntekijää. Pienempien yritysten osalta irtisanotut ohjautuvat perusterveydenhuoltoon, jossa terveydenhuoltolain (1326/2010) 13 §:n perusteella järjestetään vapaaehtoisia terveystarkastuksia työikäisille työ- ja toimintakyvyn tukemiseksi. Hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteiden (asetus 708/2013, 7 §:n 9 kohta) mukaan työntekijälle tulee tehdä terveystarkastus ”tarvittaessa ennen palvelussuhteen päättymistä terveyden ja työkyvyn arvioimiseksi ja työllistymisen terveydellisten edellytysten selvittämiseksi sekä suunnitelman laatimiseksi terveyden ja työkyvyn ylläpitämisestä ja jatkotoimiin ohjaamisesta”. Työterveyshuoltopalveluiden käytön mahdollistamisella pyritään tukemaan irtisanottujen työ- ja toimintakykyä ja työllistymismahdollisuuksia niin, että terveydelliset syyt eivät olisi työllistymisen esteenä. Ehdotettu muutos lisäisi työterveyshuollon mahdollisuuksia tukea sellaisia työntekijöitä työkyvyn parantamisessa ja ylläpitämisessä, joilla on jokin työkykyä alentava sairaus, vika tai vamma. Irtisanominen sinänsä voi vaikuttaa työntekijän terveyteen, etenkin mielenterveyteen. Muutos mahdollistaisi terveyttä ja työkykyä tukevien toimien käynnistämisen välittömästi työsuhteen päättymisen jälkeen ja loisi edellytyksiä pitempiaikaiselle tilanteen seurannalle. Työnantajan velvollisuus järjestää irtisanomilleen työntekijöille työterveyshuoltopalvelut työsuhteen päättymisen jälkeen ei jatkuisi enää sen jälkeen, kun työntekijä on toisen työnantajan palvelukseen siirtyessään siirtynyt tämän työnantajan työterveyshuollon piiriin. Jos työnteki43 jän uusi työsuhde on kuitenkin hyvin lyhytaikainen, vanha työnantaja ei vapautuisi työterveyshuollon järjestämisvelvollisuudesta. Työnantajan työterveyshuollon järjestämisvastuun laajentaminen vähentäisi perusterveydenhuoltoon kohdistuvaa kuormituksen lisäystä silloin, kun paikkakunnalla sanotaan irti suuri määrä työntekijöitä lyhyen ajan sisällä. 1.10 Sairausvakuutuslaki Lain 13 luvussa säädetään työnantajille maksettavista korvauksista, kun työnantaja on järjestänyt työntekijöilleen työterveyshuoltolain mukaisen työterveyshuollon. 1 §. Työnantajan oikeus työterveyshuollon korvauksiin. Pykälän 1 momentissa säädetään työnantajan oikeudesta saada korvausta työterveyshuoltolaissa työnantajan velvollisuudeksi säädetyn tai määrätyn työterveyshuollon järjestämisestä aiheutuneista tarpeellisista ja kohtuullisista kustannuksista (korvausluokka I). Pykälän 2 momentissa säädetään työnantajan oikeudesta korvaukseen, jos työnantaja on järjestänyt työntekijöilleen 1 momentissa tarkoitetun työterveyshuollon lisäksi sairaanhoitoa ja muuta terveydenhuoltoa. Työnantajalla on tällöin oikeus saada korvausta tästä aiheutuneista tarpeellisista ja kohtuullisista kustannuksista (korvausluokka II). Pykälän 3 momentissa säädettäisiin työnantajan oikeudesta saada korvausta työsopimuslain 7 luvun 3 ja 4 §:n nojalla tai muiden palvelussuhdelakien vastaavien säännösten nojalla irtisanomilleen työntekijöille järjestämistään työterveyshuollon palveluista. Työnantajalle maksettaisiin korvausta järjestämistään korvausluokkaan I kuuluvista ennaltaehkäisevistä työterveyshuoltopalveluista ja korvausluokkaan II kuuluvista sairaanhoito- ja muista terveydenhuoltopalveluista, kuten pykälän 1 ja 2 momentissa säädetään. 4 §. Korvattavuuden yleinen periaate. Pykälän mukaan työnantajalle korvataan palvelussuhteessa oleville työntekijöilleen järjestämän työterveyshuollon, sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon aiheuttamia tarpeellisia ja kohtuullisia kustannuksia. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että työnantaja on maksanut kokonaan työterveyshuollosta, sairaanhoidosta ja muusta terveydenhuollosta aiheutuneet kustannukset, ja että nämä palvelut ovat olleet työntekijöille maksuttomia. Pykälään lisättäisiin, että työnantajalle maksettaisiin vastaavin edellytyksin korvausta myös tuotannollistaloudellisista syistä irtisanotuille entisille työntekijöilleen irtisanomisajan jälkeen kuuden kuukauden aikana järjestämästään työterveyshuollon, sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon aiheuttamista tarpeellisista ja kohtuullisista kustannuksista. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin työnantajan oikeudesta saada korvausta tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanotuille työntekijöille järjestämistään työterveyshuollon palveluista. Työnantajalle maksettaisiin korvausta korvausluokkaan I kuuluvista ennaltaehkäisevistä työterveyshuoltopalveluista ja korvausluokkaan II kuuluvista sairaanhoito- ja muista terveydenhuoltopalveluista, kuten pykälän 1 ja 2 momentissa säädetään. Nykymuodossaan työterveyshuoltolaki- ja sairausvakuutuslaki edellyttävät palvelussuhteen olemassaoloa työterveyshuoltopalveluiden järjestämiselle ja niistä aiheutuneiden kustannusten korvaamiseksi työnantajalle. Ehdotettu muutos tarkoittaisi sitä, että työterveyshuollosta johtuvia korvauksia maksettaisiin työnantajille myös niistä työterveyshuoltopalveluiden kustannuksista, jotka aiheutuvat työnantajalle työterveyshuoltolain soveltamisalan laajentamisesta. 44 1.11 Valtion virkaehtosopimuslaki 7 a §. Esityksessä ehdotetaan valtion virkaehtosopimuslakiin uutta 7 a §:ää, jolla rajoitettaisiin sairausajan palkan osalta virkaehtosopimuksen jälkivaikutusta. Virkaehtosopimuksen jälkivaikutuksesta säädetään 7 §:ssä. Jälkivaikutusta koskeva rajoitus vastaisi virkaehtosopimuksen tekemistä koskevia sopimisrajoituksia sairausajan palkkaa koskevien määräysten osalta. Pykälä olisi määräaikainen. Lain 2 §:n 3 momentin 3 kohdan mukaan virkaehtosopimuksella ei saa sopia niistä asioista, joista työehtosopimuksilla ei voida työntekijöiden osalta sopia. Tässä esityksessä ehdotetaan työsopimuslakiin säännöstä, jonka mukaan työehtosopimuksella ei saisi sopia työsopimuslain 2 luvun 11 §:ssä säädetystä työkyvyttömyysjaksoon sisältyvästä palkattomasta päivästä eikä sairausajan palkan määrälle säädetyn 80 prosentin ylittämisestä. Tästä työehtosopimuksia koskevasta rajoituksesta seuraisi, että vastaavasta ei saisi sopia myöskään virkaehtosopimuksella ja sen myötä rajoitus kohdistuisi myös virkaehtosopimuksen jälkivaikutukseen. Näin ollen virkaehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskeviin määräyksiin ei liittyisi 7 §:ssä säädettyä jälkivaikutusta siltä osin kuin se merkitsisi poikkeamista työkyvyttömyysjaksoon sisältyvästä palkattomasta päivästä tai sairausajan palkalle asetetusta enimmäismäärästä. Muilta osin jälkivaikutus olisi voimassa 7 §:n mukaisesti. Lain voimaantulosäännöksessä säädettäisiin siitä, että jos lain voimaan tullessa voimassa oleva virkaehtosopimus lakkaa olemasta voimassa, sovellettaisiin virkamiehen palvelussuhteessa vastaavasti, mitä työsopimuslain 2 luvun 11 §:ssä säädetään. 1.12 Kunnallinen virkaehtosopimuslaki 7 a §. Esityksessä ehdotetaan lakiin uutta 7 a §:ää, joka vastaisi sisällöltään edellä perusteltua valtion virkaehtosopimuslain uutta 7 a §:ää. 1.13 Laki evankelis-luterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista 7 a §. Esityksessä ehdotetaan lakiin uutta 7 a §:ää, joka vastaisi sisällöltään edellä perusteltua valtion virkaehtosopimuslain uutta 7 a §:ää. Kirkon virkaehtosopimuslain muutoksen osalta kirkolliskokoukselle tulee varata tilaisuus antaa lausuntonsa asiasta. 1.14 Laki Suomen Pankin virkamiehistä 44 a §. Esityksessä ehdotetaan lakiin uutta 44 a §:ää, joka vastaisi sisällöltään edellä perusteltua valtion virkaehtosopimuslain uutta 7 a §:ää. Valtion virkaehtosopimuslakia vastaavat säännökset jälkivaikutuksesta ja virkaehtosopimuksen sopimisrajoituksista ovat Suomen Pankin virkamiehistä annetun lain 44 §:n 4 momentissa ja 40 §:n 4 momentin 3 kohdassa. 1.15 Laki eduskunnan virkamiehistä 48 a §. Esityksessä ehdotetaan lakiin uutta 48 a §:ää, joka vastaisi sisällöltään edellä perusteltua valtion virkaehtosopimuslain uutta 7 a §:ää. Valtion virkaehtosopimuslakia vastaavat säännökset jälkivaikutuksesta ja virkaehtosopimuksen sopimisrajoituksista ovat eduskunnan virkamiehistä annetussa lain 48 §:n 3 momentissa ja 44 §:n 2 momentin 3 kohdassa. 45 2 Vo i ma a n tu lo Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan päivänä kuuta 20 . Esityksessä ehdotetaan määräaikaisia rajoituksia työ- ja virkaehtosopimusosallisten mahdollisuuteen sopia eräiltä osin laissa säädettyä paremmista ehdoista. Nämä rajoitukset koskisivat sairausajan palkkaa, loppiaisen ja helatorstain palkattomuutta ja niiden vaikutusta vuosityöaikaan, vuosiloman enimmäispituutta sekä lomarahan määrää. Sopimisrajoitukset olisivat voimassa 31.12.2019 saakka. Sääntely ei koskisi lain voimaan tullessa olemassa olevia työ- ja virkaehtosopimuksia. Käytännössä useimpien lain voimaan tullessa voimassa olevien työ- ja virkaehtosopimusten sopimuskaudet päättyvät syksyn 2016 tai alkuvuoden 2017 aikana. Lain voimaantulon jälkeen tehtävät uudet työ- ja virkaehtosopimukset olisivat sopimisrajoitusten piirissä. Sopimisrajoitusten päätyttyä työ- ja virkaehtosopimuksilla voisi sanotuista asioista jälleen sopia. Työ- ja virkaehtosopimuksiin liittyy niin sanottu jälkivaikutus. Jälkivaikutus tarkoittaa työehtosopimusmääräysten sitovuuden jatkumista työehtosopimuksen lakkaamisen jälkeen siihen saakka, kunnes sovitaan uusi työehtosopimus. Työehtosopimusten osalta jälkivaikutus perustuu tavanomaiseen oikeuteen ja oikeuskäytäntöön. Virkaehtosopimusten osalta jälkivaikutuksesta on säädetty virkaehtosopimuksia koskevassa lainsäädännössä. Jos tätä jälkivaikutusta ei rajoitettaisi, sääntelyn tavoitteita ei saavutettaisi tilanteessa, jossa alalle ei syntyisi lain voimaantulon jälkeen uutta työ- tai virkaehtosopimusta edellisen sopimuksen voimassaolon lakattua. Käytännössä nykyiset työ- ja virkaehtosopimuksiin perustuvat määräykset sairausajan palkasta, loppiaisesta ja helatorstaista, loman ansainnasta ja lomarahasta olisivat voimassa jälkivaikutuksen nojalla, kunnes uusi työ- tai virkaehtosopimus tehdään. Tarkoitus on, että tässä lainsäädännössä tarkoitetut etujen leikkaukset tulevat noudatettaviksi myös siinä tapauksessa, että ne perustuisivat sopimuksettomana aikana niin sanottuun jälkivaikutukseen. Näin ollen on tarpeen rajoittaa jälkivaikutusta ja säätää lakien voimaantulosäännöksissä, että työ- ja virkasuhteissa ei saa noudattaa jälkivaikutuksen perusteella päättyneiden työ- tai virkaehtosopimusten sellaisia ehtoja, joista ei saisi sopia uudella työ- tai virkaehtosopimuksella. Sairausajan palkan osalta jälkivaikutusta rajoitettaisiin työsopimuslakiin otettavalla siirtymäsäännöksellä. Tällä säännöksellä rajoitettaisiin työehtosopimuksiin liittyvää jälkivaikutusta. Jos lain voimaan tullessa voimassa oleva työehtosopimus lakkaisi, eikä uudesta työehtosopimuksesta sovittaisi, noudatettaisiin sopimuksettomana aikana sairausajan palkan osalta, mitä 2 luvun 11 §:ssä säädetään työkyvyttömyysjaksoon sisältyvästä palkattomasta päivästä ja sairausajan palkan määrästä, ellei työsopimuksella toisin sovita. Virkamiesten ja viranhaltijoiden osalta sairausajan palkasta ei ole säännöksiä laissa, vaan sairausajan palkkaa koskevat määräykset perustuvat heidän osaltaan virkaehtosopimuksiin. Sairausajan palkkaa koskevat sopimisrajoitukset työehtosopimuksissa kuitenkin välillisesti ulottuisivat uusiin virkaehtosopimuksiin. Virkaehtosopimuksia koskevan lainsäädännön mukaan virkaehtosopimuksilla ei voida nimittäin sopia sellaisista ehdoista, joista työehtosopimuksilla ei voisi sopia. 46 Virkaehtosopimusten jälkivaikutusta rajoitettaisiin siten, että valtion virkaehtosopimuslakiin, kunnalliseen virkaehtosopimuslakiin, evankelis-luterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista annettuun lakiin, Suomen Pankin virkamiehistä annettuun lakiin ja eduskunnan virkamiehistä annettuun lakiin lisättäisiin säännös siitä, ettei jälkivaikutus koskisi määräystä sairausajan palkasta siltä osin kuin siitä ei voisi uudella virkaehtosopimuksella sopia. Kirkon virkaehtosopimuslain muutoksen osalta kirkolliskokoukselle tulee varata tilaisuus antaa lausuntonsa asiasta. Loppiaista ja helatorstaita koskevien työ- ja virkaehtosopimusmääräysten jälkivaikutus estettäisiin työaikalakiin otettavan siirtymäsäännöksen kautta. Siirtymäsäännöksen mukaan työ- ja virkasuhteessa noudatettaisiin sopimuksettomana aikana loppiaisen ja helatorstain osalta mitä työaikalain 33 §:ssä (sunnuntaityö) säädetään. Vuosilomalakiin ehdotettujen muutosten osalta työ- ja virkaehtosopimuksiin liittyvää jälkivaikutusta rajattaisiin lomaltapaluukorvausta tai sitä asiallisesti vastaavaa korvausta sekä loman ansaintaa koskevien määräysten osalta. Siirtymäsäännöksessä rajattaisiin työ- ja virkaehtosopimuksen jälkivaikutuksen perusteella maksettavan lomaltapaluukorvauksen tai sitä asiallisesti vastaavan korvauksen, kuten lomarahan tai lomaltapaluurahan määräksi enintään 35 prosenttia työntekijän vuosilomapalkan tai vuosilomakorvauksen määrästä. Samoin siinä rajattaisiin jälkivaikutuksen perusteella noudatettava loman ansaintasääntö kolmeen arkipäivään kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Loman pituutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan sen mukaan, miten kunkin alan sopimuskaudet päättyvät. Näin ollen loman ansainta voi muuttua kesken kulumassa olevaa lomanmääräytymisvuotta. Rajoitusten voimaantulosta lähtien vuosilomaa kertyy seuraavilta kuukausilta enintään kolme arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Valtakunnallisten työnantaja- ja työntekijäliittojen sopimisvapauden rajoitus päättyisi määräaikaisen lain voimassaolon päättyessä. Jos työ- tai virkaehtosopimuksella sovitaan vastoin väliaikaisen lain pakottavia säännöksiä, lain kanssa ristiriidassa olevat määräykset ovat mitättömiä. Jos taas määräykset on saatettu vastaamaan väliaikaisena sovellettavaa pakottavaa sääntelyä, tällaisten määräysten soveltaminen jatkuu määräaikaisen lain voimassaolon päätyttyä sopimuskauden loppuun, ellei niitä ole sovittu määräaikaisiksi tai niitä määräaikaisen lain voimassaolon päätyttyä muuteta. Määräaikaisen, toisin sopimisen rajoittamista koskevan lain voimassa olon päättyessä työ- tai virkasuhteissa tulevat noudatettaviksi voimassa olevan työ- tai virkaehtosopimuksen määräykset. Jos lain voimassaolon päättyessä ei ole vuosilomia koskevia sopimusmääräyksiä, valtion ja eduskunnan virkamiesten vuosilomat määräytyvät muutettavaksi ehdotetun 33 §:n mukaan. Kuntien ja kirkon viranhaltijoiden vuosilomat määräytyvät viimeksi voimassa olleen virkaehtosopimuksen mukaan, siten kuin virkaehtosopimuslakien 7 §:ssä säädetään. Esityksessä ehdotetaan myös tuotannollisin tai taloudellisin perustein irtisanotun työntekijän aseman parantamista. Ensinnäkin työnantajan on järjestettävä irtisanotulle työntekijälle työterveyshuollon palvelut kuuden kuukauden ajan irtisanomisajan päättymisestä. Lakia sovellettaisiin työnantajaan, joka lain voimaantultua irtisanoisi työntekijän. Työterveyshuoltoa ei siten tarvitsisi järjestää työntekijälle, jonka työsopimus on irtisanottu ennen lain voimaantuloa, vaikka työsopimussuhde päättyisi vasta lain voimaantulon jälkeen. Toiseksi työnantajan olisi tarjottava irtisanotulle työntekijälle työllistymistä edistävää valmennusta tai koulutusta. Yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain mukaiseen toimintasuunnitelmaan tai -periaatteisiin tulisi puolestaan sisällyttää periaatteet, joiden mukaisesti valmennusta tai koulutusta työntekijöille tarjottaisiin. Nämä velvoitteet koskisivat työnantajia, joiden palve47 luksessa on säännöllisesti vähintään 20 työntekijää. Siirtymäsäännöksen mukaan uudet velvoitteet koskisi sellaista työnantajaa, joka antaa yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 45 §:ssä tarkoitetun esityksen yhteistoimintamenettelyn aloittamisesta tai tekee 60 §:n mukaisesti päätöksen irtisanomisesta ilman edeltäviä yhteistoimintaneuvotteluja. Myöhäisempi soveltamisajankohta voisi aiheuttaa hankaluuksia tilanteissa, joissa toimintasuunnitelma tai toimintaperiaatteet ovat jo tehty tai työntekijät on jo irtisanottu lain voimaan tullessa. 3 S u h d e p e r u stu sla ki in ja sä ä tä mis jä r je sty s Suomen kilpailukyvyn kohentaminen yksikkötyökustannuksia alentamalla on välttämätön toimi valtiolle perustuslaissa säädettyjen velvoitteiden täyttämiseksi. Muun muassa sosiaalisten ja sivistyksellisten perusoikeuksien edellyttämän talouden rahoituspohja on turvattava. Talouden ja kilpailukyvyn kasvulla on puolestaan merkittävätyöllisyyttä lisäävä vaikutus. Perustuslain 18 §:n 2 momentin työllisyyden edistämistä koskevassa säännöksessä ei oteta kantaa työllisyyden hoidossa käytettävään keinovalikoimaan vaan jättää julkiselle vallalle merkittävästi liikkumavaraa, miten työllisyyttä voidaan parhaiten edistää (HE 309/1993 vp. ja TyVL 3/1994). Hallitus on käyttänyt tätä liikkumavaraa ehdottaessaan työlainsäädäntöön työmarkkinajärjestöjen sopimusoikeutta rajoittavaa sääntelyä. Hallitus katsoo, että ehdotetut toimenpiteet edistävät merkittävällä tavalla perustuslain 18 §:n säännösten toteutumista. Työehtosopimusosallisten sopimisoikeutta rajoittavia säännösehdotuksia on tarkasteltava useamman perustuslain säännöksen kannalta. Merkityksellisiä säännöksiä ovat ainakin perustuslain 13 §:n 2 momentin ilmaisema ammatillinen järjestäytymisvapaus, 18 §:n oikeutta työhön koskeva perusoikeus, 22 §:ssä säädetty julkisen vallan perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumisen turvaamista koskevat säännökset, ihmisten yhdenvertaisuutta koskeva 6 §:n säännös sekä mittaluokaltaan huomattavaan julkiseen rahoitukseen liittyvien sivistyksellisten ja sosiaalisten perusoikeuksien toteuttamista koskeva säännös. Ehdotettua sääntelyä on arvioitava ottaen huomioon eri perusoikeudet niiden keskinäistä suhdetta punniten. Muutokset ehdotetaan tehtäviksi työsopimuslain sairausajan palkkaa koskeviin säännöksiin, työaikalain sunnuntaityötä koskeviin säännöksiin sekä vuosilomalain vuosiloman pituutta koskeviin säännöksiin. Vuosilomalakiin ehdotetaan samassa yhteydessä lisättäväksi säännös työntekijän oikeudesta lomaltapaluukorvaukseen sekä säännös työ- ja virkaehtosopimuksilla sovittavien lomaltapaluukorvausten tai asiallisesti niitä vastaavien etuuksien (lomarahojen) enimmäismäärästä. Tavoitellun säästön aikaansaaminen ei toteudu yksinomaan mainittujen säännösten muuttamisella puuttumatta samalla työ- ja virkaehtosopimusosallisten sopimusvapauteen. Tämä johtuu siitä, että työ- ja virkasuhteissa sovellettavat ehdot määräytyvät pitkälti alakohtaisten työ- ja virkaehtosopimusten mukaan, joita työnantajan on noudatettava joko työ- tai virkaehtosopimuslakiin perustuvan normaalisitovuuden tai työsopimuslaissa säädetyn yleissitovuuden perusteella. Esityksessä ehdotetaan rajoitettavaksi työ- ja virkaehtosopimusosallisten oikeutta sopia laissa säädettyä paremmista ehdoista täsmällisesti rajoitettujen ehtojen osalta. Ehdotuksilla ei puututtaisi voimassa oleviin työ- ja virkaehtosopimuksiin eikä työsopimuksen ehtoihin. Työ- ja virkaehtosopimusosallisten sopimisoikeutta rajoittavat säännökset tulisivat voimaan vasta lain voimaantulon jälkeen alkavan uuden sopimuskauden alusta. Sopimisoikeutta rajoittavat säännökset olisivat voimassa kolmen vuoden ajan. 48 Ammatillisen yhdistymisvapauden merkitys korostuu toisaalta Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden täyttämisen ja toisaalta työehtosopimuksiin liittyvän korostetun aseman vuoksi. Työ- ja virkaehtosopimusjärjestelmät pohjautuvatkin työmarkkinaosapuolten sopimusvapauteen, joka puolestaan nojautuu perustuslain 13 §:n 2 momentissa turvattuun ammatilliseen yhdistymisvapauteen (PeVL 41/2000 vp, s. 2). Työ- ja virkaehtosopimusten merkittävästä asemasta huolimatta monissa asioissa lainsäätäjä on pidättänyt normien antovallan itsellään. Pakottavista säännöksistä poikkeaminen työntekijän, virkamiehen ja viranhaltijan etuja heikentäen ei ole sallittua. Tällaisia säännöksiä on muun muassa työsuhdeturvasta. Esimerkiksi työstä erottamista koskeva sääntely on perustuslain 18 §:n 3 momentin vuoksi toteutettava lailla, jota työ- ja virkaehtosopimusten ehdot ainoastaan täydentävät. Samoin työntekijän oikeutta ansaita vuosilomaa on pidetty sellaisena työntekijän oikeuksien keskeisiin perusteisiin kuuluvana asiana ja työvoiman suojeluun kuuluvana velvollisuutena, josta julkisen vallan on perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaan huolehdittava. Sen vuoksi sitä ei voida jättää pelkästään työ- ja virkaehtosopimuksin järjestettäväksi, vaan siitä tulee säätää lailla (PeVL 1/2005 vp, s. 3). Työ- ja virkaehtosopimuslaeissa säädetty säännöstämiskompetenssi ja työlainsäädännön puolipakottavat säännökset merkitsevät kuitenkin sitä, että julkinen valta on jättänyt työelämän sääntelyn merkittävältä osin työmarkkinaosapuolille. Alakohtaiset valtakunnalliset työehtosopimukset samoin kuin virkaehtosopimukset ovat varsin laajoja sopimusasiakirjoja, ja käytännössä ne muodostavat työelämän ja työoikeuden (ja virkamiesoikeuden) alalla merkittävän sääntelykeinon, jolla on pitkälle ulottuvia vaikutuksia työ- ja virkasuhteen osapuolten oikeusasemaan. Työmarkkinaosapuolten sopimusvapauteen puuttuminen merkitsee rajoitusta perustuslaissa turvattuun oikeuteen. Sellaisia rajoituksia arvioidaan perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kannalta. Rajoituksista voidaan säätää vain lailla, kulloisellekin rajoitukselle tulee olla perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävät perusteet, rajoituksen tulee olla täsmällinen ja tarkkarajainen sekä oikeasuhtainen. Rajoituksen tulee olla välttämätön rajoituksella tavoiteltavan hyväksyttävän päämäärän saavuttamiseksi ja täyttää muutoinkin oikeasuhtaisuuden vaatimukset. Rajoitukset eivät saa olla ristiriidassa Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa. Työmarkkinaosapuolten sopimusvapaus ei ole sillä tavoin ehdoton, etteikö tuota vapautta olisi mahdollista johonkin määrään saakka lailla rajoittaa. Rajoituksen perustuslainmukaisuuden arviointiin vaikuttavat esimerkiksi kulloisenkin rajoituksen laajuus, rajoituksen merkitys työja virkaehtosopimusjärjestelmän kokonaisuuden kannalta, rajoitusten yhteisvaikutus ja rajoituksen mahdollinen määräaikaisuus tai pysyväisluonteisuus. Täysin pakottava työlainsäädäntö ja virkamiehiä koskeva lainsäädäntö määrittävät työ- ja virkasuhteessa noudatettavien ehtojen vähimmäistason, jota työ- ja virkaehtosopimuksilla ei saa alittaa. Sen sijaan työntekijän tai virkamiehen taikka viranhaltijan kannalta lakia paremmista ehdoista työ- ja virkaehtosopimuksella on saanut sopia. Sellaista lainsäädäntöä, jota työ- tai virkaehtosopimuksella ei saa paitsi alittaa mutta ei myöskään ylittää, on hyvin niukalti. Tällaisena poikkeuksena on vain irtisanomisaika työnantajan konkurssissa. Lisäksi pisintä mahdollista kuuden kuukauden mittaista irtisanomisaikaa ei saa ylittää. Työehtosopimusosallisten sopimisvapautta on rajoitettu vielä lähetettyjä työntekijöitä koskevassa laissa (1146/1999), jossa säädetään vähimmäissuojelun ohella myös suojelun enimmäistasosta. Työ- ja virkaehtosopimukset eivät myöskään saa sisältää sukupuolten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta loukkaavia määräyksiä, mikä rajoittaa sopimista lakia edullisemmista järjestelyistä vain joillekin työntekijöille tai työntekijäryhmille. Vaikka myös EU:n perusoikeuskirja suojaa kollektiivista neuvotteluoikeutta, työehtosopimuksin ei voida poiketa EU:n pakottavasta lainsäädännöstä. Esimerkiksi EU:n työvoiman vapaata 49 liikkuvuutta loukkaavat kansallisen lain säännökset ja työehtosopimusten määräykset ovat EU-oikeuden nojalla mitättömiä. Perustuslakivaliokunnan käytännössä ei ole toistaiseksi arvioitu sellaista lakiehdotusta, jonka perusteella työ- tai virkaehtosopimuksella ei saa työntekijän eduksikaan poiketa lain säännöksistä. Tulkinta-asetelma on siten uusi eikä ennakkotapausta ole esitettävissä. Selvästi perustuslain vastaisia olisivat kuitenkin sellaiset rajoitukset tai rajoitusten yhdistelmät, jotka tekisivät työ- ja virkaehtosopimusjärjestelmän merkityksettömäksi tai puuttuisivat muutoin olennaisella tavalla järjestelmään. Tällaisia ehdotuksia esitykseen ei sisälly. Työ- ja virkaehtosopimusten kokonaisuuden kannalta sopimusvapauteen puututaan vain pienehköön osaan sopimusmääräyksistä. Lisäksi sopimusvapauden rajoitukset eivät sulje kokonaisuudessaan sairausajan palkasta sopimista järjestöjen sopimiskelpoisuuden ulkopuolelle. Edelleenkin on sallittua sopia huomattavan pitkistä sairausajan palkanmaksukausista ja toisaalta sairausajan palkan maksamisen edellytyksistä. Sunnuntaityötä koskevat muutokset ehdotetaan kohdistettavaksi ainoastaan kahteen arkipyhään eli loppiaiseen ja helatorstaihin. Ennen vuonna 1992 voimaantullutta lakimuutosta loppiainen ja helatorstai olivat sijoitettu lauantaille. Mainitusta vuodesta alkaen loppiainen ja helatorstai siirtyivät arkipyhiksi nykyisille paikoilleen. Vuonna 1992 tehdyssä työmarkkinaratkaisussa sovittiin, että helatorstai ei lyhentänyt työaikaa, vaan se oli tehtävissä sisään, jollei työtä tehty mainittuna päivänä. Nyt ehdotetaan palattavaksi vastaavanlaiseen menettelyyn loppiaisen ja helatorstain osalta. Vuosiloman enimmäismäärästä säätäminen rajoittaa tavanomaista pidemmistä vuosilomista sopimista työ- ja virkaehtosopimuksella. Niin sanottujen lomarahojen enimmäismäärään puuttumiseen liittyy ehdotus tahdonvaltaisen lomaltapaluukorvaussäännöksen lisäämisestä vuosilomalakiin. Rajoituksia valmisteltaessa on kiinnitetty huomiota työntekijöiden, virkamiesten ja viranhaltijoiden yhdenvertaisuudesta ja erityisesti sukupuolten tasa-arvosta johtuviin vaatimuksiin. Ehdotetut sopimusvapauden rajoitukset kohdistuvat pitkälti samalla tavoin kaikkiin työntekijä- ja virkamiesryhmiin. Vuosilomien enimmäispituuden rajoittaminen kuuteen lomaviikkoon lyhentää kaikkein pisimpiä vuosilomia, joihin tyypillisesti ovat olleet oikeutettuja pitkään työ- ja virkasuhteessa olleet. Lomaltapaluukorvauksiin rinnastettavien etujen (lomarahojen) leikkaaminen kohdentuu yhdenvertaisesti eri palkansaajaryhmiin. Toisaalta lomaltapaluukorvaussäännöksen lisääminen vuosilomalakiin yhdenmukaistaa työsuhteen ehtoja. Tältä osin sääntely ehdotetaan kuitenkin tehtäväksi sillä tavoin tahdonvaltaisena, että työsopimuksella voidaan sopia lomaltapaluukorvauksen määrästä ja sen maksamisesta taikka maksamatta jättämisestä. Perusoikeuksien rajoittaminen edellyttää, että rajoitustoimet ovat välttämättömiä ja toisaalta oikeasuhteisia suhteessa hyväksyttävään tavoitteeseen pääsemiseksi. Suomen taloutta, sen puuttuvaa kantokykyä ja kilpailukykyä koskevat näkökohdat huomioon ottaen ehdotetuilla, yksikkötyökustannusten alentamiseksi tehtävillä työehtosopimusosapuolten sopimusvapautta rajoittavilla säännöksillä on vallitsevassa tilanteessa painavat yhteiskunnalliset perusteet ja toimenpiteet ovat välttämättömiä muun muassa sosiaalisten ja sivistyksellisten perusoikeuksien edellyttämän talouden rahoituspohjan turvaamiseksi. Julkiselle vallalle on säädetty perustuslain 22 §:ssä yleinen velvoite turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Valtio ei pitkän päälle selviä velvollisuuksistaan, ellei lainsäätäjällä ole käytettävissään keinoja talouden ja rakenteiden riittävän uudistumisen aikaansaamiseksi ja valtion riittävien verotulojen saannin edellytyksenä olevan yritysten kilpailukyvyn lisäämiseksi. Toisaalta yksikkötyökustannusten alentamiseen tähtäävillä ehdotuksilla pyritään vaikuttamaan siihen, että valtiovalta kykenisi turvaamaan perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaisesti jokaiselle oikeuden lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä. Perustuslain 18 §:n 50 2 momentin mukaan julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön (HE 309/1993, s. 68 ja Hallberg, s. 699). Talouden kasvulla ja kilpailukyvyn kasvulla on merkittävää työllisyyttä lisäävää vaikutusta ja edellä todetut toimenpiteet siten edistävät merkittävällä tavalla perustuslain 18 §:n säännösten toteutumista. Esitetyt toimenpiteet kustannuskilpailukyvyn viiden prosenttiyksikön kasvusta ovat osa hallituksen tavoittelemaa kokonaisuutta talouden uudistamiseksi, sen kestävyyden turvaamiseksi ja uudistamisen turvaamiseksi sekä työllisyyden lisäämiseksi. Toimet ovat välttämättömiä talouden rahoituspohjan, työllisyyden ja sosiaalisten perusoikeuksien turvaamiseksi. Hallitus pyrki löytämään tavoitellut yksikkötyökustannusten alentamiseksi tarpeelliset toimet yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa käytävin neuvotteluin. Kun neuvottelut eivät johtaneet toivottuun lopputulokseen, hallituksen oli välttämätöntä etsiä käytettävissään olevin keinoin korvaavat toimenpiteet tavoitteeseen pääsemiseksi. Toimenpiteet ja niiden sisältämä laajuudeltaan pienehkö, täsmällinen ja tarkkarajainen puuttuminen työ- ja virkaehtosopimusosallisten sopimusvapauteen ovat oikeasuhteisia toimia niillä tavoiteltujen hyväksyttävien tavoitteiden saavuttamiseksi. Sopimisvapauden rajoitukset eivät missään määrin tee tyhjäksi työ- ja virkaehtosopimuslakiin perustuvaa työmarkkinajärjestöjen sopimisoikeutta. Sopimisoikeuden rajoitukset ehdotetaan lisäksi toteutettaviksi määräaikaisilla, kolme vuotta voimassa olevilla laeilla. Hallituksen esityksen sopimusoikeutta rajoittavat toimet ovat osa toimenpidekokonaisuutta, jolla pyritään alentamaan yksikkötyökustannuksia 5 prosenttia ja siten lisäämään työllisyyttä ja vahvistamaan julkista taloutta. Toimenpidekokonaisuuden julkisen talouden tasapainoa kohentava ja siten kestävyysvajetta pienentävä vaikutus on arvioitu noin puoleksi prosenttiyksiköksi suhteessa kokonaistuotantoon eli tämän hetkisen kokonaistuotannon arvion perusteella noin miljardiksi euroksi, jos toimenpiteiden vaikutus jää pysyväksi. Julkisen talouden kestävyysvaje kertoo, kuinka paljon vahvempi julkisen talouden rahoitusaseman pitäisi lähtöhetkellä olla, jotta julkisen talouden rahoitus olisi kestävällä pohjalla pitkällä aikavälillä, kun ikäsidonnaiset menot kasvavat. Julkisessa taloudessa ei ole kestävyysvajetta, jos ikärakenteen muutoksesta aiheutuvat menot kyetään rahoittamaan siten, että etuudet pysyvät nykytasollaan eivätkä velka ja kokonaisveroaste nouse hallitsemattomasti. Valtiovarainministeriön kansantalousosaston tuoreimman, syyskuussa julkistetun, arvion mukaan kestävyysvaje on julkisen talouden suunnitelmaan sisältyvien säästöpäätösten jälkeen noin 3,5 prosenttia suhteessa kokonaistuotantoon. Esityksellä tavoiteltu 0,5 prosenttiyksikön vaikutus kattaisi siten noin seitsemäsosan jäljellä olevasta kestävyysvajeesta. Käsillä olevan haasteen mittakaavaa kuvaa, että yksin kuntasektorin tuottamien peruspalveluiden (koulutus-, terveysja sosiaalipalvelut) ikääntymisestä aiheutuvaksi reaalimenojen kasvuksi ennakoidaan noin 10 mrd. euroa vuoteen 2035 mennessä. Hallituksen mielestä ehdotetut työmarkkinaosapuolten sopimusvapauden rajoitukset ovat sopusoinnussa Suomea sitovien kansainvälisten määräysten, kuten ILO-sopimusten, Euroopan (uudistetun) sosiaalisen peruskirjan ja EU:n perusoikeuskirjan sekä muun EU-lainsäädännön kanssa. Vuosilomalakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös työntekijän oikeudesta lomaltapaluukorvaukseen. Säännöksen mukaan työntekijällä olisi oikeus korvauksen, jonka määrä laskettaisiin työntekijän vuosilomapalkan perusteella. Säännös olisi kuitenkin tahdonvaltainen: siitä poikkeaminen olisi mahdollista työsopimuksella. Säännöstä sovellettaisiin työsuhteissa, joissa työnantaja ei ole sidottu työehtosopimukseen. Säännös toisi työnantajille velvollisuuden mak51 saa vuosilomapalkan tai vuosilomakorvauksen lisäksi lomaltapaluukorvausta, jonka määrä ei ole aivan vähäinen. Uuden velvollisuuden asettamista on tarkasteltava myös perustuslailla suojatun omaisuuden suojan näkökulmasta. Perustuslain 15 §:ssä säädetty omaisuuden suoja turvaa muun ohella oikeussubjektien perusteltuja odotuksia taloudellisissa asioissa. Perusteltujen odotusten suojaan on valiokunnan käytännössä katsottu kuuluvan oikeus luottaa sopimussuhteen kannalta olennaisia oikeuksia ja velvollisuuksia sääntelevän lainsäädännön pysyvyyteen niin, että tällaisia seikkoja ei voida säännellä tavalla, joka kohtuuttomasti heikentäisi sopimusosapuolten oikeusasemaa (esimerkiksi PeVL 41/2013 vp, s. 3). Omaisuuden suojaan puuttuvaa sääntelyä on arvioitava perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kannalta, kuten sääntelyn tarkoituksen hyväksyttävyyden ja sääntelyn oikeasuhtaisuuden (suhteellisuusperiaate) kannalta (PeVL 21/2004 vp, PeVL 37/2004 vp, 27/2004 vp ja 5/2002 vp). Lomaltapaluukorvauksen säätäminen niille työntekijöille, joilla sitä oikeutta ei ole ollut työehtosopimusten soveltamispiirin ulkopuolelle jäämisen vuoksi, edistää työntekijöiden yhdenvertaisuutta työmarkkinoilla. Toisaalta säännöksestä aiheutuu uusia, ennalta arvaamattomia kustannuksia työnantajille. Mahdollisuus sopia lomaltapaluukorvauksen maksamisesta tai sen suuruudesta työsopimuksella on perustuslain kannalta hyväksyttävämpää kuin etuuden perustaminen pakottavaan sääntelyyn. Koska kuitenkin kysymyksessä on työnantajalle säädettävä uusi velvoite, ehdotetaan, että säännöstä sovellettaisiin lain voimaantulon jälkeen solmittavissa työsopimuksissa. Tällöin työnantajalla on mahdollisuus työntekijää palkatessaan ja työsopimusta solmiessaan ottaa huomioon sääntelyn vaikutukset. Ehdotus siitä, että uutta lomaltapaluukorvausta koskevaa säännöstä sovellettaisiin vasta lain voimaantulon jälkeen solmituissa työsopimuksissa, voisi lähtökohtaisesti merkitä sitä, että uusissa ja vanhoissa sopimussuhteissa sovellettavaksi tulisivat erilaiset ehdot. Ehdotettu säännös ei kuitenkaan merkitsisi uusille työntekijöille ehdotonta oikeutta lomaltapaluukorvaukseen, vaan siitä saisi työsopimuksin sopia toisin, kuten tilanne on voimassa olevan oikeudenkin mukaan. Tältä osin on vielä huomattava, että työsopimuslaissa on pakottavalla säännöksellä säädetty työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimuksesta. Työntekijöitä ei saa asettaa keskenään eri asemaan, ellei eri asemaan asettaminen ole työntekijän tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua. Tämä säännös edellyttää työnantajalta ratkaisuja, jotka eivät ole ristiriidassa tasapuolisen kohtelun vaatimuksen kanssa. Sopimusvapautta ei ole nimenomaisesti turvattu perustuslaissa. Sopimusvapaus saa suojaa tietyssä määrin omaisuudensuojaa turvaavan yleislausekkeen kautta, ja taannehtiva puuttuminen yksityisten välisiin varallisuusoikeudellisiin sopimussuhteisiin on lähtökohtaisesti ongelmallista. Nyt ehdotettava lainmuutos ei vaikuta voimassa oleviin työsopimuksiin, eikä se siten muodostu ongelmallisiksi omaisuudensuojan kannalta. Sairausajan palkkaa koskeva ehdotus lienee jossakin määrin merkityksellinen perustuslain 19 §:n 2 momentin kannalta. Pykälässä säädetään oikeudesta sosiaaliturvaan, jonka täyttämiseksi julkisen vallan on huolehdittava siitä, että jokaiselle turvataan riittävien sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus sekä välttämätön toimeentulo ja huolenpito sekä pääsy sosiaalihuoltojärjestelmän piiriin. Sairausajan palkkaa koskevalla säännöksellä turvataan työntekijöiden asemaa työkyvyttömyystilanteissa. Niiden henkilöiden osalta, jotka eivät ole työ- tai virkasuhteessa, sairauden ajan toimeentulo on turvattu sairausvakuutuslain sairauspäivärahaa koskevilla säännöksillä. Sairausvakuutuslain mukaan oikeus päivärahaan alkaa yhdeksän omavastuupäivän jälkeen. Tämän järjestelmän on katsottu täyttävän perustuslain vaatimukset. 52 Työnantajan velvollisuus maksaa sairausajan palkkaa perustuu työsuhteeseen ja siinä sovellettaviin työehtosopimus- ja työsopimusehtoihin. Perustuslakivaliokunta on arvioinut työsopimuslain säätämisen yhteydessä (PeVL 41/2000 vp.) sairausajan palkanmaksuvelvollisuutta koskevaa säännöstä. Lausunnon mukaan sairausajan palkanmaksuvelvollisuusaika niveltyy yhteen sairausvakuutuslain mukaisen päivärahan omavastuuajan kanssa. Mahdollisuus poiketa tästä perussäännöstä työehtosopimuksella on valtiosääntöoikeudellisesti merkityksellinen, koska perustuslain 19 §:n 2 momentin mukaan jokaiselle taataan lailla oikeus perustoimeentulon turvaan muun muassa sairauden aikana. Sairauspäivärahan omavastuuajan valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa on ennen perusoikeusuudistusta otettu huomioon työntekijöiden lähtökohtainen oikeus saada vastaavana aikana palkkaedut työsuhteen perusteella (PeVL 33/1992 vp). Jos tätä oikeutta oleellisesti heikennettäisiin työehtosopimuksilla, asia voisi olla valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallinen. Perustuslakivaliokunta piti työsopimuslain 13 luvun 7 §:ään ehdotettua poikkeamismahdollisuutta tältä osin valtiosääntöoikeudellisesti ongelmattomana. Ajallisesti perustuslain 19 §:n 2 momentissa edellytetään, että perustoimeentulo turvataan työttömyyden, työkyvyttömyyden, vanhuuden ja sairauden aikana, samoin kuin lapsen saamisen ja huoltajan menetyksen perusteella. Ilmaisu "aikana" tarkoittaa, että turva on annettava asianomaisen elämänolosuhteen alkamisesta sen päättymiseen. Tämä ei kuitenkaan estä asettamasta turvaan erilaisia odotus- ja omavastuuaikoja (PeVL 46/2002 vp). Olennaista on, että perustoimeentulo on turvattu, vaikka sitä ei maksettaisikaan jokaiselta päivältä tai muulta ajanjaksolta. Ottaen huomioon, että nykytilanteessakaan kaikilla ei ole työsopimuslain nojalla tehtyjen työehtosopimusmääräysten mukaan oikeutta palkkaan koko työnantajan lainmukaiselta sairausajan palkanmaksukaudelta ja toisaalta sen, että ehdotettu muutos ei oleellisesti heikennä työntekijän oikeutta perustoimeentuloon, sairausajan palkkaan ehdotetut rajoitukset eivät ole ristiriidassa perustuslain 19 §:n 2 momentin kanssa. Hallitus katsoo, että esitys voidaan hyväksyä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, mutta merkittävien perustuslakikytkentöjen vuoksi esitys olisi saatettava perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi. Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset: 53 Lakiehdotukset 1. Laki työsopimuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 11 § ja väliaikaisesti 13 luvun 7 § sekä lisätään 7 lukuun uusi 13 § seuraavasti: 2 luku Työnantajan velvollisuudet 11 § Sairausajan palkka Työntekijällä, joka on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtään, on oikeus sairausajan palkkaan sairastumispäivää seuranneen yhdeksännen arkipäivän loppuun, enintään kuitenkin siihen saakka, kun hänen oikeutensa sairausvakuutuslain (1224/2004) mukaiseen päivärahaan alkaa. Työkyvyttömyysjakson ensimmäinen työstä poissaolopäivä on kuitenkin palkaton (omavastuupäivä), jos työkyvyttömyys johtuu muusta kuin työtapaturmasta tai ammattitaudista eikä kysymys ole samasta syystä johtuvan työkyvyttömyyden uusiutumisesta 30 päivän kuluessa edellisen työkyvyttömyysjakson päättymisestä. Vähintään kuukauden jatkuneissa työsuhteissa sairausajan palkka on 80 prosenttia työntekijän täydestä palkasta ja alle kuukauden jatkuneissa työsuhteissa vastaavasti 50 prosenttia. Työntekijällä ei ole oikeutta sairausajan palkkaan, jos hän on aiheuttanut työkyvyttömyytensä tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella. Työntekijän on pyydettäessä esitettävä työnantajalle luotettava selvitys työkyvyttömyydestään. Maksettuaan työntekijälle sairausajan palkan työnantajalla on vastaavalta ajalta oikeus saada työntekijälle sairausvakuutuslain tai tapaturmavakuutuslain (459/2015) mukaan kuuluva päiväraha, enintään kuitenkin maksamaansa palkkaa vastaava määrä. 7 luku Työsopimuksen irtisanomisperusteet 54 13 § Työllistämistä edistävä valmennus ja koulutus Työnantaja, jonka palveluksessa on säännöllisesti vähintään 20 työntekijää, on velvollinen tarjoamaan 7 luvun 3 ja 4 §:n perusteella irtisanomalleen työntekijälle tämän irtisanomisaikana tai kohtuullisen ajan kuluessa työsuhteen päättymisen jälkeen tilaisuuden osallistua työllistymistään edistävään valmennukseen tai koulutukseen työnantajan kustannuksella. Kustannettavan valmennuksen tai koulutuksen tulee arvoltaan likimääräisesti vastata irtisanotun työntekijän kanssa samassa toimipaikassa työskentelevien työntekijöiden keskimääräistä kuukausiansiota. 13 luku Erinäisiä säännöksiä 7§ Poikkeaminen työehtosopimuksella Työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisilla yhdistyksillä on 6 §:ssä säädetystä poiketen oikeus sopia siitä, mitä 1 luvun 5 §:ssä (työsuhteen kestosta riippuvat työsuhde-etuudet), 2 luvun 5 §:ssä (työnantajan velvollisuus tarjota työtä osa-aikatyöntekijälle), 11 §:ssä (sairausajan palkka) ja 13 §:ssä (palkanmaksuaika ja -kausi), 5 luvun 3 §:ssä (ennakkoselvitys ja työntekijän kuuleminen), 4 §:ssä (lomautusilmoitus) ja 7 §:n 2 momentissa (työnantajan oikeus vähentää lomautusilmoitusajan palkka irtisanomisajan palkasta), 6 luvun 6 §:ssä (työntekijän takaisin ottaminen) sekä 9 luvussa (työsopimuksen päättämismenettely) säädetään. Vastaavasti sopia saa myös 5 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa ja 2 momentissa tarkoitetun lomauttamisen perusteista, ei kuitenkaan pidentää 1 momentin 2 kohdassa mainittua lomautuksen enimmäisaikaa ja rajoittaa 7 luvun 4 §:ssä säädetyn työn tarjoamisvelvollisuuden alueellista laajuutta. Edellä 1 momentissa tarkoitettujen yhdistysten välisellä työehtosopimuksella ei kuitenkaan saada sopia 2 luvun 11 §:ssä säädetyn omavastuupäivän poistamisesta eikä sairausajan palkan määrälle säädetyn 80 prosentin ylittämisestä. Edellä 1 momentissa tarkoitettuja työehtosopimuksen määräyksiä työnantaja saa soveltaa niidenkin työntekijöiden työsuhteissa, jotka eivät ole sidottuja työehtosopimukseen, mutta joiden työsuhteissa työnantajan on työehtosopimuslain mukaan noudatettava työehtosopimuksen määräyksiä. Jos työsopimuksessa on niin sovittu, saadaan työehtosopimuksen mainittuja määräyksiä noudattaa työehtosopimuksen lakkaamisen jälkeen uuden työehtosopimuksen voimaantuloon saakka niissä työsuhteissa, joissa määräyksiä saataisiin soveltaa, jos työehtosopimus olisi edelleen voimassa. Mitä tässä pykälässä säädetään työnantajien valtakunnallisesta yhdistyksestä, sovelletaan vastaavasti valtion neuvotteluviranomaiseen ja muuhun valtion sopimusviranomaiseen, kunnalliseen työmarkkinalaitokseen, evankelis-luterilaisen kirkon sopimusvaltuuskuntaan ja ortodoksiseen kirkkokuntaan sekä Ahvenanmaan maakunnan maakuntahallitukseen ja Ahvenanmaan maakunnan kunnalliseen sopimusvaltuuskuntaan. 55 ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Lain 7 luvun 13 §:ää sovelletaan työnantajaan, joka lain voimaantultua antaa yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain (334/2007) 45 §:ssä tarkoitetun esityksen yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä tai tekee mainitun lain 60 §:n mukaisesti päätöksen irtisanomisesta ilman edeltäviä yhteistoimintaneuvotteluja. Lain 13 luvun 7 §:n 2 momenttia sovelletaan työehtosopimukseen, josta sovitaan lain voimaantulon jälkeen. Jos lain voimaan tullessa voimassa oleva työehtosopimus lakkaa ilman että uusi työehtosopimus tulee keskeytyksettä voimaan, noudatetaan sopimuksettomana aikana sairausajan palkan osalta, mitä 2 luvun 11 §:ssä säädetään omavastuupäivästä ja sairausajan palkan määrästä, jolleivät työntekijä ja työnantaja toisin sovi. Lain 13 luvun 7 §:n 2 momentti ja tämän pykälän 3 momentti ovat voimassa vuoden 2019 loppuun. ————— 2. Laki merityösopimuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti lisätään merityösopimuslain (756/2011) 8 lukuun uusi 11 § seuraavasti: 8 luku Työsopimuksen irtisanomisperusteet 11 § Työllistämistä edistävä valmennus ja koulutus Työnantaja, jonka palveluksessa on säännöllisesti vähintään 20 työntekijää, on velvollinen tarjoamaan 8 luvun 3 ja 4 §:n perusteella irtisanomalleen työntekijälle tämän irtisanomisaikana tai kohtuullisen ajan kuluessa työsuhteen päättymisen jälkeen tilaisuuden osallistua työllistymistään edistävään valmennukseen tai koulutukseen työnantajan kustannuksella. Kustannettavan valmennuksen tai koulutuksen tulee arvoltaan likimääräisesti vastata irtisanotun työntekijän kanssa samassa aluksessa työskentelevien työntekijöiden keskimääräistä kuukausiansiota. ——— 56 Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Lakia sovelletaan työnantajaan, joka lain voimaantultua antaa yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain (334/2007) 45 §:ssä tarkoitetun esityksen yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä tai tekee mainitun lain 60 §:n mukaisesti päätöksen irtisanomisesta ilman edeltäviä yhteistoimintaneuvotteluja. ————— 3. Laki työaikalain 33 §:n muuttamisesta ja 40 §:n väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työaikalain (605/1996) 33 § ja väliaikaisesti 40 §, sellaisena kuin se on muutettuna osaksi laeilla 1168/1998 ja 64/2001, seuraavasti: 33 § Sunnuntaityö Sunnuntaina tai kirkollisena juhlapäivänä saa teettää työtä (sunnuntaityö) vain, jos sitä laatunsa vuoksi tehdään säännöllisesti mainittuina päivinä tai jos siitä on työsopimuksella sovittu taikka jos työntekijä antaa siihen erikseen suostumuksensa. Säännöllisenä työaikana tehdystä sunnuntaityöstä on maksettava 100 prosentilla korotettu palkka. Jos työ on lisä-, yli- tai hätätyötä, on siitä suoritettava myös 22 tai 23 §:n mukaan määräytyvä korvaus, joka lasketaan työntekijän korottamattomasta palkasta. Loppiaisena ja helatorstaina tehdystä työstä ei kuitenkaan makseta sunnuntaityökorotusta, ellei edellä sanotusta muuta johdu. Loppiainen ja helatorstai eivät lyhennä työntekijän säännöllistä työaikaa. Jos työntekijä ei ole työssä loppiaisena tai helatorstaina, hänelle ei myöskään makseta tältä päivältä palkkaa. Työnantajan on pyrittävä järjestämään työntekijälle vastaava työaika jonain muuna aikana. Sunnuntaityöstä maksettavaa korotettua palkkaa laskettaessa on noudatettava, mitä 22 §:ssä säädetään ylityöstä maksettavan korotetun palkan laskemisesta. 40 § Säännösten pakottavuus ja poikkeaminen valtakunnallisella työehtosopimuksella Työnantajien ja työntekijöiden yhdistyksillä, joiden toimintapiiri käsittää koko maan, on sen estämättä, mitä tässä laissa säädetään, oikeus sopia toisin siitä, mitä 4 ja 5 §:ssä, 13 §:n 2 momentissa, 15 §:n 2 momentissa, 22—25 §:ssä, 26 §:n 1 momentissa sekä 27—35 §:ssä säädetään. Tällaisia työehtosopimuksen määräyksiä työnantaja saa soveltaa niidenkin työntekijöiden työsuhteissa, jotka eivät ole sidottuja työehtosopimukseen mutta joiden työsuhteissa työnantajan on työehtosopimuslain (436/1946) mukaan noudatettava työehtosopimuksen määräyksiä. 57 Työehtosopimuksella ei kuitenkaan saa sopia 33 §:n 1 momentissa säädetystä loppiaisena ja helatorstaina tehdyn työn palkasta, näiden päivien säännöllistä työaikaa lyhentävästä vaikutuksesta eikä 33 §:n 3 momentissa säädetystä loppiaisen ja helatorstain palkattomuudesta. Edellä 1 momentissa tarkoitettuja määräyksiä saadaan noudattaa työehtosopimuksen lakkaamisen jälkeen uuden työehtosopimuksen voimaantuloon saakka niissä työsuhteissa, joissa määräyksiä saataisiin soveltaa, jos työehtosopimus olisi edelleen voimassa. Jos uutta työehtosopimusta ei tehdä kuuden kuukauden kuluessa edellisen lakkaamisesta, molemmilla sopijapuolilla on oikeus ilmoittaa, että työehtosopimuksen edellä tarkoitettujen määräysten soveltaminen on lopetettava kahden viikon kuluttua ilmoituksesta tai, jos se säännöllisen työajan tasoittumisen vuoksi on tarpeen, tuolloin kuluvan tasoittumisjakson päättyessä. Mitä tässä pykälässä säädetään työnantajien yhdistyksestä, jonka toimintapiiri käsittää koko maan, sovelletaan vastaavasti valtion neuvotteluviranomaiseen tai muuhun valtion sopimusviranomaiseen, kunnalliseen työmarkkinalaitokseen, evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja ortodoksiseen kirkkokuntaan, Suomen Pankkiin sekä Ahvenanmaan maakunnan maakuntahallitukseen ja Ahvenanmaan maakunnan kunnalliseen sopimusvaltuuskuntaan. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Lain 40 §:n 2 momenttia sovelletaan työ- ja virkaehtosopimukseen, josta sovitaan lain voimaantulon jälkeen. Jos lain voimaan tullessa voimassa oleva työ- ja virkaehtosopimus lakkaa ilman että uusi työ- tai virkaehtosopimus tulee keskeytyksettä voimaan, noudatetaan sopimuksettomana aikana loppiaisen ja helatorstain osalta, mitä 33 §:ssä säädetään. Edellä tässä momentissa säädettyä sovelletaan sen estämättä, mitä valtion virkaehtosopimuslain (664/1970) 7 §:ssä, kunnallisen virkaehtosopimuslain (669/1970) 7 §:ssä, evankelis-luterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista annetun lain (968/1974) 7 §:ssä, Suomen Pankin virkamiehistä annetun lain (1166/1998) 44 §:n 4 momentissa ja eduskunnan virkamiehistä annetun lain (1197/2003) 48 §:n 3 momentissa säädetään. Lain 40 §:n 2 momentti ja tämän pykälän 3 momentti ovat voimassa vuoden 2019 loppuun. ————— 58 4. Laki vuosilomalain muuttamisesta sekä 30 ja 32 §:n väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vuosilomalain (162/2005) 33 § ja väliaikaisesti 30 ja 32 § sekä lisätään lakiin uusi 33 a § seuraavasti: 30 § Poikkeaminen työehtosopimuksella Työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisilla yhdistyksillä on oikeus sopia toisin lomakaudesta, vuosilomapalkan ja lomakorvauksen sekä lomaltapaluukorvauksen laskemisesta ja maksamisesta, talviloman sijoittamisesta muuhun keskenään sopimaansa työajan lyhennykseen, säästövapaasta sekä siitä, mitä 8 §:n 2 momentissa säädetään. Näiden yhdistysten välisellä työehtosopimuksella saadaan lisäksi sopia 12 arkipäivää ylittävän vuosiloman jakamisesta pidettäväksi yhdessä tai useammassa jaksossa sekä 7 §:ssä säädetystä työssäolon veroisesta ajasta siten, että sovittu järjestely turvaa työntekijöille tässä laissa säädettyjä vastaavan pituiset vuosilomat. Siitä, mitä 7 §:n 2 momentin 1 kohdassa säädetään, ei kuitenkaan saa sopimuksin poiketa työntekijän vahingoksi. Lisäksi valtakunnallisella virkaehtosopimuksella saadaan sopia virkamiehen tai viranhaltijan vuosiloman siirtämisessä ja keskeyttämisessä noudatettavasta ilmoitusajasta ja loman keskeyttämisen perusteista tilanteissa, joissa siirtäminen tai keskeyttäminen on julkisen vallan käyttöön liittyvistä painavista syistä tarpeen taikka välttämätöntä julkisyhteisön laissa säädettyjen terveyteen tai turvallisuuteen liittyvien tehtävien hoitamiseksi. Työehtosopimuksella ei kuitenkaan saa sopia lomaltapaluukorvauksen tai sitä asiallisesti vastaavan korvauksen määrästä niin, että se ylittää 35 prosenttia työntekijän vuosilomapalkan tai vuosilomakorvauksen määrästä. Edellä 1 momentissa tarkoitettuja työehtosopimuksen määräyksiä työnantaja saa soveltaa niidenkin työntekijöiden työsuhteissa, jotka eivät ole sidottuja työehtosopimukseen, mutta joiden työsuhteissa työnantajan on työehtosopimuslain (436/1946) mukaan noudatettava työehtosopimuksen määräyksiä. Jos työsopimuksessa on niin sovittu, työehtosopimuksen edellä tarkoitettuja määräyksiä saadaan soveltaa työehtosopimuksen lakkaamisesta uuden työehtosopimuksen voimaantuloon niissä työsuhteissa, joissa määräyksiä saataisiin soveltaa, jos työehtosopimus olisi edelleen voimassa. Mitä tässä pykälässä säädetään työnantajien valtakunnallisesta yhdistyksestä, sovelletaan vastaavasti valtion neuvotteluviranomaiseen tai muuhun valtion sopimusviranomaiseen, kunnalliseen työmarkkinalaitokseen, evankelis-luterilaisen kirkon sopimusvaltuuskuntaan ja ortodoksiseen kirkkokuntaan sekä Ahvenanmaan maakunnan hallitukseen ja Ahvenanmaan maakunnan kunnalliseen sopimusvaltuuskuntaan. Tässä pykälässä tarkoitetun työ- ja virkaehtosopimuksen saavat tehdä eduskunnan osalta eduskunnan virkamiehistä annetun lain (1197/2003) 46 §:n 1 momentissa, Suomen Pankin osalta Suomen Pankin virkamiehistä annetun lain 59 (1166/1998) 42 §:n 1 momentissa ja Kansaneläkelaitoksen osalta Kansaneläkelaitoksesta annetun lain (731/2001) 11 §:n 2 momentissa tarkoitetut osapuolet. 32 § Laissa säädettyä pidempi vuosiloma Työehtosopimuksella saadaan sopia enintään kolmen arkipäivän loman ansainnaista kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Työehtosopimukseen perustuvaan, 5 §:ssä säädettyä pidempään vuosilomaan sovelletaan tämän lain vuosilomapalkkaa ja -korvausta koskevia säännöksiä, jollei sopimuksesta muuta ilmene. Lakisääteisen osan ylittävä osa lomasta annetaan siten kuin 20 §:n 2 momentissa säädetään talviloman antamisesta, jollei muusta ole sovittu. 33 § Valtion virkamiesten pidempi vuosiloma Sen ohella, mitä tässä laissa säädetään vuosilomasta, valtion virkamieslaissa (750/1994) ja eduskunnan virkamiehistä annetussa laissa tarkoitetulla virkamiehellä, jolla on ennen lomakauden alkamista vuosilomaan oikeuttavaa palvelusaikaa yhteensä vähintään viisitoista vuotta, on oikeus saada vuosilomaa kolme arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Siitä, mitä 1 momentissa säädetään, saadaan sopia toisin 30 §:ssä säädetyllä tavalla. Valtion ja eduskunnan virkamiehiä koskevalla virkaehtosopimuksella ei saa sopia 1 momentin ylittävästä vuosiloman ansainnasta . 33 a § Lomaltapaluukorvaus Työntekijällä, joka palaa vuosilomaltaan töihin, on oikeus saada lomaltapaluukorvaus. Korvauksen määrä on 35 prosenttia työntekijän ansaitseman vuosilomapalkan tai sitä vastaavan vuosilomakorvauksen määrästä, ellei työnantajaa sitovassa työehtosopimuksessa toisin määrätä tai työsopimuksessa toisin sovita. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Lain 30 §:n 2 momentti ja 32 §:n 1 momentti ovat voimassa vuoden 2019 loppuun. Lain 30 §:n 2 momenttia ja 32 §:n 1 momenttia sovelletaan työehtosopimukseen, josta sovitaan lain voimaantulon jälkeen. Lain 33 a §:ää sovelletaan työsopimukseen, joka tehdään lain voimaantulon jälkeen. Jos työntekijällä on lain voimaan tullessa voimassa olevan työehtosopimuksen perusteella oikeus saada lomaa enemmän kuin kolme arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta, on työntekijällä tällaisen työehtosopimuksen lakattua oikeus saada lomaa kolme arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta, jolleivät työntekijä ja työnantaja sovi toisin. Jos työntekijällä on lain voimaan tullessa voimassa olevan työehtosopimuksen perusteella oikeus lomaltapaluukorvaukseen tai sitä asiallisesti vastaavaan korvaukseen, jonka määrä ylittää 35 prosenttia työntekijän vuosilomapalkan tai vuosilomakorvauksen määrästä, on työntekijällä tällaisen työehtosopimuksen lakattua oikeus saada enintään 35 prosenttia vuosilomapal60 kan tai vuosilomakorvauksen määrästä, jolleivät työnantaja ja työntekijä toisin sovi. Muilta osin maksamisen edellytykset määräytyvät työsuhteeseen sovellettavan työehtosopimuksen mukaan. Edellä 4 ja 5 momentissa säädettyä sovelletaan sen estämättä, mitä valtion virkaehtosopimuslain (664/1970) 7 §:ssä, kunnallisen virkaehtosopimuslain (669/1970) 7 §:ssä, evankelisluterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista annetun lain (968/1974) 7 §:ssä, Suomen Pankin virkamiehistä annetun lain (1166/1998) 44 §:n 4 momentissa ja eduskunnan virkamiehistä annetun lain (1197/2003) 48 §:n 3 momentissa säädetään. ————— 5. Laki merimiesten vuosilomalain muuttamisesta sekä 24 ja 25 §:n väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan väliaikaisesti merimiesten vuosilomalain (433/1984) 24 ja 25 §, sellaisena kuin niistä 24 § on laissa 153/2001 ja osaksi laissa 1025/2011, sekä lisätään lakiin uusi 25 a § seuraavasti: 24 § Poikkeukset lain säännöksistä Työnantajien yhdistyksillä ja työntekijöiden yhdistyksillä, joiden toimintapiiri käsittää koko maan, on oikeus työehtosopimuksella sopia vuosiloman kertymisestä, antamisesta ja jakamisesta sekä vuosilomapalkan ja lomakorvauksen sekä lomaltapaluukorvauksen laskemisesta ja maksamisesta sekä luontoiseduista vuosiloman aikana toisin kuin edellä tässä laissa säädetään. Työehtosopimuksen 1 momentissa tarkoitettuja määräyksiä saa työnantaja soveltaa niihinkin työntekijöihin, jotka eivät ole työehtosopimukseen sidottuja, mutta joiden työsuhteissa muutoin noudatetaan sen määräyksiä. Työehtosopimuksen mainittuja määräyksiä saadaan noudattaa sopimuksen lakkaamisen jälkeen uuden sopimuksen voimaantuloon asti niissä työsuhteissa, joissa määräyksiä saataisiin soveltaa, jos työehtosopimus olisi edelleen voimassa. Mitä tässä pykälässä säädetään työnantajien yhdistyksestä, jonka toimintapiiri käsittää koko maan, sovelletaan vastaavasti valtion neuvotteluviranomaiseen tai muuhun valtion sopimusviranomaiseen, kuntaan, kuntayhtymään, kunnalliseen sopimusvaltuuskuntaan sekä Ahvenanmaan maakunnan maakuntahallitukseen ja Ahvenanmaan maakunnan kunnalliseen sopimusvaltuuskuntaan. Työehtosopimuksen määräys, jolla heikennetään Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa määriteltyjä tai Euroopan unionin säädösten mukaisia työntekijöiden etuja vastaavia etuja, on mitätön. Tällaisen määräyksen sijasta on noudatettava kansainvälisen sopimuksen määräyksiä tai Euroopan unionin säädöksiä tai, jos se ei ole mahdollista, säännöksiä, joilla on saatettu voimaan kansainvälisen sopimuksen määräykset tai täytäntöönpantu Euroopan unionin säädökset. 61 Työehtosopimuksella ei kuitenkaan saa sopia lomaltapaluukorvauksen tai sitä asiallisesti vastaavan korvauksen määrästä niin, että se ylittää 35 prosenttia työntekijän vuosilomapalkan tai vuosilomakorvauksen määrästä. 25 § Oikeus lakisääteistä pitempään vuosilomaan Työehtosopimuksella saadaan sopia enintään kolmen arkipäivän loman ansainnaista kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Milloin työntekijällä on sopimuksen mukaan oikeus tässä laissa säädettyä pitempään lomaan, on tämän lain vuosilomaa ja vuosilomapalkkaa koskevia säännöksiä vastaavasti sovellettava myös lakisääteistä pitempään lomaan, jollei sopimuksesta muuta ilmene. Jollei toisin ole sovittu, voidaan lakisääteisen vuosiloman ylittävä osa antaa kuitenkin 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun ajanjakson ulkopuolella, mutta viimeistään seuraavalta lomanmääräytymiskaudelta annettavan loman yhteydessä. Jollei toisin ole sovittu, on työntekijällä työnantajan irtisanoessa työsopimuksen oikeus saada sopimuksen mukaista tässä laissa säädettyä pitempää vuosilomaa vastaava lomakorvaus, joka lasketaan noudattaen soveltuvin osin tämän lain lomakorvausta koskevia säännöksiä. 25 a § Lomaltapaluukorvaus Työntekijällä, joka palaa vuosilomaltaan töihin, on oikeus saada lomaltapaluukorvaus. Korvauksen määrä on 35 prosenttia työntekijän ansaitseman vuosilomapalkan tai sitä vastaavan vuosilomakorvauksen määrästä, ellei työnantajaa sitovassa työehtosopimuksessa toisin määrätä tai työsopimuksessa toisin sovita. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Lain 24 §:n 5 momentti ja 25 §:n 1 momentti ovat voimassa 31 päivään joulukuuta 2019. Lain 24 §:n 5 momenttia ja 25 §:n 1 momenttia sovelletaan työehtosopimukseen, josta sovitaan lain voimaantulon jälkeen. Lain 25 a §:ää sovelletaan työsopimukseen, joka tehdään lain voimaantulon jälkeen. ————— 62 6. Laki yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 49 §:n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain (334/2007) 49 §, sellaisena kuin se on laissa 923/2012, seuraavasti: 49 § Toimintasuunnitelma ja toimintaperiaatteet Tehtyään neuvotteluesityksen tarkoituksestaan irtisanoa vähintään kymmenen työntekijää taloudellisin tai tuotannollisin perustein työnantajan on yhteistoimintaneuvottelujen alussa annettava henkilöstöryhmien edustajille esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi. Toimintasuunnitelmaa valmistellessaan työnantajan on viipymättä selvitettävä yhdessä työ- ja elinkeinoviranomaisten kanssa työllistymistä tukevat julkiset työvoimapalvelut. Toimintasuunnitelmasta, jota laadittaessa on otettava huomioon, mitä työvoiman vähentämisestä on säädetty tai työehtosopimuksin sovittu, tulee käydä ilmi yhteistoimintaneuvottelujen suunniteltu aikataulu, neuvotteluissa noudatettavat menettelytavat ja suunnitellut, irtisanomisaikana noudatettavat toimintaperiaatteet julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitettuja palveluja käytettäessä sekä työnhaun ja koulutuksen edistämiseksi. Toimintasuunnitelmaan tulee lisäksi sisällyttää periaatteet, jonka mukaisesti työnantaja hankkii työntekijöille työsopimuslain 7 luvun 13 §:n tai merityöaikalain 8 luvun 11 §:n mukaista työllistämistä edistävää valmennusta tai koulutusta. Jos työnantajan harkitsemat irtisanomiset koskevat alle kymmentä työntekijää, työnantajan on yhteistoimintaneuvottelujen alkaessa esitettävä toimintaperiaatteet, joiden mukaisesti irtisanomisajan kuluessa tuetaan työntekijöiden oma-aloitteista hakeutumista muuhun työhön tai koulutukseen, sekä heidän työllistymistään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitetuilla palveluilla ja hankitaan työntekijöille näiden työllistymistä edistävää valmennusta tai koulutusta. Työntekijän oikeudesta työllistymisvapaaseen irtisanomisaikana säädetään työsopimuslain 7 luvun 12 §:ssä. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Lakia sovelletaan työnantajaan, joka lain voimaantultua antaa 45 §:ssä tarkoitetun esityksen yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä tai tekee 60 §:n mukaisesti päätöksen irtisanomisesta ilman edeltäviä yhteistoimintaneuvotteluja. ————— 63 7. Laki kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 37 a §:n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 37 a §, sellaisena kuin se on laissa 450/2007 ja osaksi laissa 1052/2013, seuraavasti: 37 a § Työllistymisvapaa, työllistämistä edistävä valmennus tai koulutus ja työnantajan ilmoitusvelvollisuus Viranhaltijalla on sama oikeus työllistymisvapaaseen ja työllistämistä edistävään valmennukseen tai koulutukseen kuin työntekijällä työsopimuslain mukaan. Työnantajan velvollisuus ilmoittaa työ- ja elinkeinotoimistolle viranhaltijan taloudellisista tai tuotannollisista syistä tapahtuvasta irtisanomisesta sekä velvollisuus tiedottaa viranhaltijalle tämän oikeudesta työllistymissuunnitelmaan määräytyy työsopimuslain mukaisesti. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . ————— 64 8. Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain 9 §:n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain (449/2007) 9 §, sellaisena kuin se on laissa 928/2012, seuraavasti: 9§ Toimintasuunnitelma ja toimintaperiaatteet Tehtyään neuvotteluesityksen tarkoituksestaan irtisanoa vähintään kymmenen työntekijää taloudellisin tai tuotannollisin perustein työnantajan on yhteistoimintaneuvottelujen alussa annettava henkilöstön edustajille esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi. Toimintasuunnitelmaa valmistellessaan työnantajan on viipymättä selvitettävä yhdessä työ- ja elinkeinoviranomaisten kanssa työllistymistä tukevat julkiset työvoimapalvelut. Toimintasuunnitelmasta, jota laadittaessa on otettava huomioon, mitä työvoiman vähentämisestä on säädetty tai työ- taikka virkaehtosopimuksin sovittu, tulee käydä ilmi yhteistoimintaneuvottelujen suunniteltu aikataulu, neuvotteluissa noudatettavat menettelytavat ja suunnitellut, irtisanomisaikana noudatettavat toimintaperiaatteet julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitettuja palveluja käytettäessä sekä työnhaun ja koulutuksen edistämisessä. Toimintasuunnitelmaan tulee lisäksi sisällyttää periaatteet, jonka mukaisesti työnantaja hankkii työntekijöille työsopimuslain 7 luvun 13 §:n mukaista ja viranhaltijoille kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 37 a §:ssä tarkoitettua työllistämistä edistävää valmennusta tai koulutusta. Jos työnantajan harkitsemat irtisanomiset koskevat alle kymmentä työntekijää, työnantajan on yhteistoimintaneuvottelujen alkaessa esitettävä toimintaperiaatteet, joiden mukaisesti irtisanomisajan kuluessa tuetaan työntekijöiden oma-aloitteista hakeutumista muuhun työhön tai koulutukseen sekä heidän työllistymistään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitetuilla palveluilla ja hankitaan työntekijöille sekä viranhaltijoille näiden työllistymistä edistävää valmennusta tai koulutusta. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Lakia sovelletaan työnantajaan, joka lain voimaantultua antaa 7 §:ssä tarkoitetun esityksen yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä tai tekee 15 §:n mukaisesti päätöksen irtisanomisesta ilman edeltäviä yhteistoimintaneuvotteluja. ————— 65 9. Laki työterveyshuoltolain 2 §:n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työterveyshuoltolain (1383/2001) 2 §, sellaisena kuin se on osaksi laissa 752/2002, seuraavasti: 2§ Soveltamisala Tätä lakia sovelletaan työhön, jossa työnantaja on velvollinen noudattamaan työturvallisuuslakia (738/2002). Yrittäjien ja muiden omaa työtään tekevien työterveyshuollon järjestämisessä noudatetaan soveltuvin osin, mitä tässä laissa säädetään. Työnantajan on järjestettävä työterveyshuollon palvelut työsopimuslain 7 luvun 3 ja 4 §:n, merityösopimuslain 8 luvun 3 ja 4 §:n, kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 37 §:n ja valtion virkamieslain 27 §:n nojalla irtisanotuille kuuden kuukauden ajan irtisanomisajan päättymisestä tämän lain 6 §:ssä tarkoitetun työterveyshuoltosopimuksen mukaisesti, jos työnantajan palveluksessa on säännöllisesti irtisanomisajankohtana vähintään kaksikymmentä työntekijää. Työnantajan velvollisuus työnterveyshuollon järjestämiseen lakkaa, kun irtisanottu työntekijä siirtyy toisen työnantajan palvelukseen ja tämän järjestämän työterveyshuollon piiriin. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Lakia sovelletaan työnantajaan, joka lain voimaantultua irtisanoo työntekijän. ————— 66 10. Laki sairausvakuutuslain 13 luvun 1 ja 4 §:n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan sairausvakuutuslain (1224/2004) 13 luvun 1 ja 4 § seuraavasti: 13 luku Työterveyshuoltoa koskevat korvaukset 1§ Työnantajan oikeus työterveyshuollon korvaukseen Työnantajalla on oikeus saada korvausta työterveyshuoltolaissa (1383/2001) työnantajan velvollisuudeksi säädetyn tai määrätyn työterveyshuollon järjestämisestä aiheutuneista tarpeellisista ja kohtuullisista kustannuksista (korvausluokka I). Jos työnantaja on 1 momentissa tarkoitetun työterveyshuollon lisäksi järjestänyt työntekijöilleen sairaanhoitoa ja muuta terveydenhuoltoa, työnantajalla on oikeus saada korvausta tästä aiheutuneista tarpeellisista ja kohtuullisista kustannuksista (korvausluokka II). Korvausta ei kuitenkaan suoriteta hammashuollosta. Työnantajalla on sen lisäksi, mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, oikeus saada korvausta työterveyshuoltolain 2 §:n 3 momentin mukaisesti järjestämästään työterveyshuollosta. 4§ Korvattavuuden yleinen periaate Työterveyshuollon korvaus maksetaan työnantajan työsopimus- tai virkasuhteessa taikka siihen verrattavassa julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa oleville työntekijöilleen järjestämästä työterveyshuollosta, sairaanhoidosta ja muusta terveydenhuollosta aiheutuneista tarpeellisista ja kohtuullisista kustannuksista. Vastaavasti menetellään työnantajan työterveyshuoltolain 2 §:n 3 momentin mukaisesti järjestämän työterveyshuollon osalta. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että työnantaja on maksanut kokonaan työterveyshuollon, sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon palveluista aiheutuneet kustannukset ja että nämä palvelut ovat olleet työntekijöille tai työterveyshuoltolain 2 §:n 3 momentissa tarkoitetuille henkilöille maksuttomia. Työnantajalle maksettavan korvauksen suorittamisen edellytyksenä on, että työsuojelutoimikunnalle, työsuojeluvaltuutetulle tai vastaavalle on varattu mahdollisuus lausunnon antamiseen hakemuksesta. 67 ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . ————— 11. Laki valtion virkaehtosopimuslain väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti lisätään valtion virkaehtosopimuslakiin (664/1970) väliaikaisesti uusi 7 a § seuraavasti: 7a§ Edellä 7 §:ssä säädetty ei kuitenkaan koske virkaehtosopimuksen määräystä sairausajan palkasta siltä osin kuin siitä ei voisi tämän lain 2 §:n 3 momentin 3 kohdan nojalla uudella virkaehtosopimuksella sopia. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 ja on voimassa vuoden 2019 loppuun. Jos tämän lain voimaan tullessa voimassa oleva virkaehtosopimus lakkaa olemasta voimassa, sovelletaan sairausajan palkan maksamisesta sairastumispäivää seuraavan yhdeksän arkipäivän loppuun, mitä työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 11 §:ssä säädetään. ————— 68 12. Laki kunnallisen virkaehtosopimuslain väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti lisätään kunnallisen virkaehtosopimuslakiin (669/1970) väliaikaisesti uusi 7 a § seuraavasti: 7a§ Edellä 7 §:ssä säädetty ei kuitenkaan koske virkaehtosopimuksen määräystä sairausajan palkasta siltä osin kuin siitä ei voisi tämän lain 2 §:n 3 momentin 3 kohdan nojalla uudella virkaehtosopimuksella sopia. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 ja on voimassa vuoden 2019 loppuun. Jos tämän lain voimaan tullessa voimassa oleva virkaehtosopimus lakkaa olemasta voimassa, sovelletaan sairausajan palkan maksamisesta sairastumispäivää seuraavan yhdeksän arkipäivän loppuun, mitä työsopimuslain(55/2001) 2 luvun 11 §:ssä säädetään. ————— 13. Laki evankelis-luterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti lisätään evankelis-luterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista annettuun lakiin (968/1974) väliaikaisesti uusi 7 a § seuraavasti: 7a§ Edellä 7 §:ssä säädetty ei kuitenkaan koske virkaehtosopimuksen määräystä sairausajan palkasta siltä osin kuin siitä ei voisi tämän lain 2 §:n 3 momentin 3 kohdan nojalla uudella virkaehtosopimuksella sopia. 69 ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 ja on voimassa vuoden 2019 loppuun. Jos tämän lain voimaan tullessa voimassa oleva virkaehtosopimus lakkaa olemasta voimassa, sovelletaan sairausajan palkan maksamisesta sairastumispäivää seuraavan yhdeksän arkipäivän loppuun, mitä työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 11 §:ssä säädetään. ————— 14. Laki Suomen Pankin virkamiehistä annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti lisätään Suomen Pankin virkamiehistä annettuun lakiin (1166/1998) väliaikaisesti uusi 44 a § seuraavasti: 44 a § Edellä 44 §:n 4 momentissa säädetty ei kuitenkaan koske virkaehtosopimuksen määräystä sairausajan palkasta siltä osin kuin siitä ei voisi tämän lain 40 §:n 4 momentin 3 kohdan nojalla uudella virkaehtosopimuksella sopia. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 ja on voimassa vuoden 2019 loppuun. Jos tämän lain voimaan tullessa voimassa oleva virkaehtosopimus lakkaa olemasta voimassa, sovelletaan sairausajan palkan maksamisesta sairastumispäivää seuraavan yhdeksän arkipäivän loppuun, mitä työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 11 §:ssä säädetään. ————— 70 15. Laki eduskunnan virkamiehistä annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti lisätään eduskunnan virkamiehistä annettuun lakiin (1197/2003) väliaikaisesti uusi 48 a § seuraavasti: 48 a § Edellä 48 §:n 3 momentissa säädetty ei kuitenkaan koske virkaehtosopimuksen määräystä sairausajan palkasta siltä osin kuin siitä ei voisi tämän lain 44 §:n 2 momentin 3 kohdan nojalla uudella virkaehtosopimuksella sopia. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 ja on voimassa vuoden 2019 loppuun. Jos tämän lain voimaan tullessa voimassa oleva virkaehtosopimus lakkaa olemasta voimassa, sovelletaan sairausajan palkan maksamisesta sairastumispäivää seuraavan yhdeksän arkipäivän loppuun, mitä työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 11 §:ssä säädetään. ————— Helsingissä päivänä kuuta 2015 Pääministeri Oikeus- ja työministeri 71 Liite Rinnakkaistekstit 1. Laki työsopimuslain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 11 § ja väliaikaisesti 13 luvun 7 § sekä lisätään 7 lukuun uusi 13 § seuraavasti: Voimassa oleva laki Lakiehdotus 2 luku 2 luku Työnantajan velvollisuudet Työnantajan velvollisuudet 11 § 11 § Sairausajan palkka Sairausajan palkka Työntekijällä, joka on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtään, on oikeus sairausajan palkkaan. Jos työsuhde on jatkunut vähintään kuukauden, työntekijällä on oikeus saada esteen ajalta täysi palkkansa sairastumispäivää seuranneen yhdeksännen arkipäivän loppuun, enintään kuitenkin siihen saakka, kun hänen oikeutensa sairausvakuutuslain (364/1963) mukaiseen päivärahaan alkaa. Alle kuukauden jatkuneissa työsuhteissa työntekijällä on vastaavasti oikeus saada 50 prosenttia palkastaan. Työntekijällä, joka on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtään, on oikeus sairausajan palkkaan sairastumispäivää seuranneen yhdeksännen arkipäivän loppuun, enintään kuitenkin siihen saakka, kun hänen oikeutensa sairausvakuutuslain (1224/2004) mukaiseen päivärahaan alkaa. Työkyvyttömyysjakson ensimmäinen työstä poissaolopäivä on kuitenkin palkaton (omavastuupäivä), jos työkyvyttömyys johtuu muusta kuin työtapaturmasta tai ammattitaudista eikä kysymys ole samasta syystä johtuvan työkyvyttömyyden uusiutumisesta 30 päivän kuluessa edellisen työkyvyttömyysjakson päättymisestä. Vähintään kuukauden jatkuneissa työsuhteissa sairausajan palkka on 80 prosenttia työntekijän täydestä palkasta ja alle kuukauden jatkuneissa työsuhteissa vastaavasti 50 prosenttia. Työntekijällä ei ole oikeutta sairausajan palkkaan, jos hän on aiheuttanut työkyvyttömyytensä tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella. Työntekijän on pyydettäessä esi- Työntekijällä ei ole oikeutta sairausajan palkkaan, jos hän on aiheuttanut työkyvyttömyytensä tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella. Työntekijän on pyydettäessä esi- 72 tettävä työnantajalle luotettava selvitys työkyvyttömyydestään. Maksettuaan työntekijälle sairausajan palkan työnantajalla on vastaavalta ajalta oikeus saada työntekijälle sairausvakuutuslain tai tapaturmavakuutuslain (608/1948) mukaan kuuluva päiväraha, enintään kuitenkin maksamaansa palkkaa vastaava määrä. tettävä työnantajalle luotettava selvitys työkyvyttömyydestään. Maksettuaan työntekijälle sairausajan palkan työnantajalla on vastaavalta ajalta oikeus saada työntekijälle sairausvakuutuslain tai tapaturmavakuutuslain (459/2015) mukaan kuuluva päiväraha, enintään kuitenkin maksamaansa palkkaa vastaava määrä. 7 luku Työsopimuksen irtisanomisperusteet 13 § Työllistämistä edistävä valmennus ja koulutus Työnantaja, jonka palveluksessa on säännöllisesti vähintään 20 työntekijää, on velvollinen tarjoamaan 7 luvun 3 ja 4 §:n perusteella irtisanomalleen työntekijälle tämän irtisanomisaikana tai kohtuullisen ajan kuluessa työsuhteen päättymisen jälkeen tilaisuuden osallistua työllistymistään edistävään valmennukseen tai koulutukseen työnantajan kustannuksella. Kustannettavan valmennuksen tai koulutuksen tulee arvoltaan likimääräisesti vastata irtisanotun työntekijän kanssa samassa toimipaikassa työskentelevien työntekijöiden keskimääräistä kuukausiansiota. 13 luku 13 luku Erinäisiä säännöksiä Erinäisiä säännöksiä 7§ 7§ Poikkeaminen työehtosopimuksella Poikkeaminen työehtosopimuksella Työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisilla yhdistyksillä on 6 §:ssä säädetystä poiketen oikeus sopia siitä, mitä 1 luvun 5 §:ssä (työsuhteen kestosta riippuvat työsuhdeetuudet), 2 luvun 5 §:ssä (työnantajan velvollisuus tarjota työtä osa-aikatyöntekijälle), 11 §:ssä (sairausajan palkka) ja 13 §:ssä (palkanmaksuaika ja -kausi), 5 luvun 3 §:ssä (en- Työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisilla yhdistyksillä on 6 §:ssä säädetystä poiketen oikeus sopia siitä, mitä 1 luvun 5 §:ssä (työsuhteen kestosta riippuvat työsuhdeetuudet), 2 luvun 5 §:ssä (työnantajan velvollisuus tarjota työtä osa-aikatyöntekijälle), 11 §:ssä (sairausajan palkka) ja 13 §:ssä (palkanmaksuaika ja -kausi), 5 luvun 3 §:ssä (en- 73 nakkoselvitys ja työntekijän kuuleminen), 4 §:ssä (lomautusilmoitus) ja 7 §:n 2 momentissa (työnantajan oikeus vähentää lomautusilmoitusajan palkka irtisanomisajan palkasta), 6 luvun 6 §:ssä (työntekijän takaisin ottaminen) sekä 9 luvussa (työsopimuksen päättämismenettely) säädetään. Mainittujen yhdistysten välisellä työehtosopimuksella saadaan myös sopia 5 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa ja 2 momentissa tarkoitetun lomauttamisen perusteista, ei kuitenkaan pidentää 1 momentin 2 kohdassa mainittua lomautuksen enimmäisaikaa ja rajoittaa 7 luvun 4 §:ssä säädetyn työn tarjoamisvelvollisuuden alueellista laajuutta. Edellä 1 momentissa tarkoitettuja työehtosopimuksen määräyksiä työnantaja saa soveltaa niidenkin työntekijöiden työsuhteissa, jotka eivät ole sidottuja työehtosopimukseen, mutta joiden työsuhteissa työnantajan on työehtosopimuslain mukaan noudatettava työehtosopimuksen määräyksiä. Jos työsopimuksessa on niin sovittu, saadaan työehtosopimuksen mainittuja määräyksiä noudattaa työehtosopimuksen lakkaamisen jälkeen uuden työehtosopimuksen voimaantuloon saakka niissä työsuhteissa, joissa määräyksiä saataisiin soveltaa, jos työehtosopimus olisi edelleen voimassa. Mitä tässä pykälässä säädetään työnantajien valtakunnallisesta yhdistyksestä, sovelletaan vastaavasti valtion neuvotteluviranomaiseen ja muuhun valtion sopimusviranomaiseen, kunnalliseen työmarkkinalaitokseen, evankelis-luterilaisen kirkon sopimusvaltuuskuntaan ja ortodoksiseen kirkkokuntaan sekä Ahvenanmaan maakunnan maakuntahallitukseen ja Ahvenanmaan maakunnan kunnalliseen sopimusvaltuuskuntaan. nakkoselvitys ja työntekijän kuuleminen), 4 §:ssä (lomautusilmoitus) ja 7 §:n 2 momentissa (työnantajan oikeus vähentää lomautusilmoitusajan palkka irtisanomisajan palkasta), 6 luvun 6 §:ssä (työntekijän takaisin ottaminen) sekä 9 luvussa (työsopimuksen päättämismenettely) säädetään. Vastaavasti sopia saa myös 5 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa ja 2 momentissa tarkoitetun lomauttamisen perusteista, ei kuitenkaan pidentää 1 momentin 2 kohdassa mainittua lomautuksen enimmäisaikaa ja rajoittaa 7 luvun 4 §:ssä säädetyn työn tarjoamisvelvollisuuden alueellista laajuutta. Edellä 1 momentissa tarkoitettujen yhdistysten välisellä työehtosopimuksella ei kuitenkaan saada sopia 2 luvun 11 §:ssä säädetyn omavastuupäivän poistamisesta eikä sairausajan palkan määrälle säädetyn 80 prosentin ylittämisestä. Edellä 1 momentissa tarkoitettuja työehtosopimuksen määräyksiä työnantaja saa soveltaa niidenkin työntekijöiden työsuhteissa, jotka eivät ole sidottuja työehtosopimukseen, mutta joiden työsuhteissa työnantajan on työehtosopimuslain mukaan noudatettava työehtosopimuksen määräyksiä. Jos työsopimuksessa on niin sovittu, saadaan työehtosopimuksen mainittuja määräyksiä noudattaa työehtosopimuksen lakkaamisen jälkeen uuden työehtosopimuksen voimaantuloon saakka niissä työsuhteissa, joissa määräyksiä saataisiin soveltaa, jos työehtosopimus olisi edelleen voimassa. Mitä tässä pykälässä säädetään työnantajien valtakunnallisesta yhdistyksestä, sovelletaan vastaavasti valtion neuvotteluviranomaiseen ja muuhun valtion sopimusviranomaiseen, kunnalliseen työmarkkinalaitokseen, evankelis-luterilaisen kirkon sopimusvaltuuskuntaan ja ortodoksiseen kirkkokuntaan sekä Ahvenanmaan maakunnan maakuntahallitukseen ja Ahvenanmaan maakunnan kunnalliseen sopimusvaltuuskuntaan. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Lain 7 luvun 13 §:ää sovelletaan työnantajaan, joka lain voimaantultua antaa yhteis- 74 toiminnasta yrityksissä annetun lain (334/2007) 45 §:ssä tarkoitetun esityksen yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä tai tekee mainitun lain 60 §:n mukaisesti päätöksen irtisanomisesta ilman edeltäviä yhteistoimintaneuvotteluja. Lain 13 luvun 7 §:n 2 momenttia sovelletaan työehtosopimukseen, josta sovitaan lain voimaantulon jälkeen. Jos lain voimaan tullessa voimassa oleva työehtosopimus lakkaa ilman että uusi työehtosopimus tulee keskeytyksettä voimaan, noudatetaan sopimuksettomana aikana sairausajan palkan osalta, mitä 2 luvun 11 §:ssä säädetään omavastuupäivästä ja sairausajan palkan määrästä, jolleivät työntekijä ja työnantaja toisin sovi. Lain 13 luvun 7 §:n 2 momentti ja tämän pykälän 3 mom entti ovat voimassa vuoden 2019 loppuun. ——— 2. Laki merityösopimuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti lisätään merityösopimuslain (756/2011) 8 lukuun uusi 11 § seuraavasti: Voimassa oleva laki Lakiehdotus 8 luku Työsopimuksen irtisanomisperusteet 11 § Työllistämistä edistävä valmennus ja koulutus Työnantaja, jonka palveluksessa on säännöllisesti vähintään 20 työntekijää, on velvollinen tarjoamaan 8 luvun 3 ja 4 §:n perus75 teella irtisanomalleen työntekijälle tämän irtisanomisaikana tai kohtuullisen ajan kuluessa työsuhteen päättymisen jälkeen tilaisuuden osallistua työllistymistään edistävään valmennukseen tai koulutukseen työnantajan kustannuksella. Kustannettavan valmennuksen tai koulutuksen tulee arvoltaan likimääräisesti vastata irtisanotun työntekijän kanssa samassa aluksessa työskentelevien työntekijöiden keskimääräistä kuukausiansiota. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Lakia sovelletaan työnantajaan, joka lain voimaantultua antaa yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain (334/2007) 45 §:ssä tarkoitetun esityksen yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä tai tekee mainitun lain 60 §:n mukaisesti päätöksen irtisanomisesta ilman edeltäviä yhteistoimintaneuvotteluja. ——— 3. Laki työaikalain 33 §:n muuttamisesta ja 40 §:n väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työaikalain (605/1996) 33 § ja väliaikaisesti 40 §, sellaisena kuin se on muutettuna osaksi laeilla 1168/1998 ja 64/2001, seuraavasti: Voimassa oleva laki Lakiehdotus 33 § 33 § Sunnuntaityö Sunnuntaityö Sunnuntaina tai kirkollisena juhlapäivänä saa teettää työtä vain, jos sitä laatunsa vuoksi tehdään säännöllisesti mainittuina päivinä tai jos siitä on työsopimuksella sovittu taikka jos työntekijä antaa siihen erikseen suostumuk- Sunnuntaina tai kirkollisena juhlapäivänä saa teettää työtä (sunnuntaityö) vain, jos sitä laatunsa vuoksi tehdään säännöllisesti mainittuina päivinä tai jos siitä on työsopimuksella sovittu taikka jos työntekijä antaa siihen 76 sensa. Säännöllisenä työaikana tehdystä sunnuntaityöstä on maksettava 100 prosentilla korotettu palkka. Jos työ on lisä-, yli- tai hätätyötä, on siitä suoritettava myös 22 tai 23 §:n mukaan määräytyvä korvaus, joka lasketaan työntekijän korottamattomasta palkasta. erikseen suostumuksensa. Säännöllisenä työaikana tehdystä sunnuntaityöstä on maksettava 100 prosentilla korotettu palkka. Jos työ on lisä-, yli- tai hätätyötä, on siitä suoritettava myös 22 tai 23 §:n mukaan määräytyvä korvaus, joka lasketaan työntekijän korottamattomasta palkasta. Loppiaisena ja helatorstaina tehdystä työstä ei kuitenkaan makseta sunnuntaityökorotusta, ellei edellä sanotusta muuta johdu. Loppiainen ja helatorstai eivät lyhennä työntekijän säännöllistä työaikaa. Jos työntekijä ei ole työssä loppiaisena tai helatorstaina, hänelle ei myöskään makseta tältä päivältä palkkaa. Työnantajan on pyrittävä järjestämään työntekijälle vastaava työaika jonain muuna aikana. Sunnuntaityöstä maksettavaa korotettua Sunnuntaityöstä maksettavaa korotettua palkkaa laskettaessa on noudatettava, mitä palkkaa laskettaessa on noudatettava, mitä 22 §:ssä säädetään ylityöstä maksettavan ko- 22 §:ssä säädetään ylityöstä maksettavan korotetun palkan laskemisesta. rotetun palkan laskemisesta. 40 § 40 § Säännösten pakottavuus ja poikkeaminen valtakunnallisella työehtosopimuksella Säännösten pakottavuus ja poikkeaminen valtakunnallisella työehtosopimuksella Työnantajien ja työntekijöiden yhdistyksillä, joiden toimintapiiri käsittää koko maan, on sen estämättä, mitä tässä laissa säädetään, oikeus sopia toisin siitä, mitä 4 ja 5 §:ssä, 13 §:n 2 momentissa, 15 §:n 2 momentissa, 22—25 §:ssä, 26 §:n 1 momentissa sekä 27—35 §:ssä säädetään. Tällaisia työehtosopimuksen määräyksiä työnantaja saa soveltaa niidenkin työntekijöiden työsuhteissa, jotka eivät ole sidottuja työehtosopimukseen mutta joiden työsuhteissa työnantajan on työehtosopimuslain (436/1946) mukaan noudatettava työehtosopimuksen määräyksiä. Työnantajien ja työntekijöiden yhdistyksillä, joiden toimintapiiri käsittää koko maan, on sen estämättä, mitä tässä laissa säädetään, oikeus sopia toisin siitä, mitä 4 ja 5 §:ssä, 13 §:n 2 momentissa, 15 §:n 2 momentissa, 22—25 §:ssä, 26 §:n 1 momentissa sekä 27—35 §:ssä säädetään. Tällaisia työehtosopimuksen määräyksiä työnantaja saa soveltaa niidenkin työntekijöiden työsuhteissa, jotka eivät ole sidottuja työehtosopimukseen mutta joiden työsuhteissa työnantajan on työehtosopimuslain (436/1946) mukaan noudatettava työehtosopimuksen määräyksiä. Työehtosopimuksella ei kuitenkaan saa sopia 33 §:n 1 momentissa säädetystä loppiaisena ja helatorstaina tehdyn työn palkasta, näiden päivien säännöllistä työaikaa lyhentävästä vaikutuksesta eikä 33 §:n 3 momentissa säädetystä loppiaisen ja helatorstain palkattomuudesta. Edellä 1 momentissa tarkoitettuja määräyksiä saadaan noudattaa työehtosopimuksen lakkaamisen jälkeen uuden työehtosopimuksen voimaantuloon saakka niissä työsuhteissa, joissa määräyksiä saataisiin soveltaa, jos Edellä 1 momentissa tarkoitettuja määräyksiä saadaan noudattaa työehtosopimuksen lakkaamisen jälkeen uuden työehtosopimuksen voimaantuloon saakka niissä työsuhteissa, joissa määräyksiä saataisiin soveltaa, jos 77 työehtosopimus olisi edelleen voimassa. Jos uutta työehtosopimusta ei tehdä kuuden kuukauden kuluessa edellisen lakkaamisesta, molemmilla sopijapuolilla on oikeus ilmoittaa, että työehtosopimuksen edellä tarkoitettujen määräysten soveltaminen on lopetettava kahden viikon kuluttua ilmoituksesta tai, jos se säännöllisen työajan tasoittumisen vuoksi on tarpeen, tuolloin kuluvan tasoittumisjakson päättyessä. Mitä tässä pykälässä säädetään työnantajien yhdistyksestä, jonka toimintapiiri käsittää koko maan, sovelletaan vastaavasti valtion neuvotteluviranomaiseen tai muuhun valtion sopimusviranomaiseen, kunnalliseen työmarkkinalaitokseen, evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja ortodoksiseen kirkkokuntaan, Suomen Pankkiin sekä Ahvenanmaan maakunnan maakuntahallitukseen ja Ahvenanmaan maakunnan kunnalliseen sopimusvaltuuskuntaan työehtosopimus olisi edelleen voimassa. Jos uutta työehtosopimusta ei tehdä kuuden kuukauden kuluessa edellisen lakkaamisesta, molemmilla sopijapuolilla on oikeus ilmoittaa, että työehtosopimuksen edellä tarkoitettujen määräysten soveltaminen on lopetettava kahden viikon kuluttua ilmoituksesta tai, jos se säännöllisen työajan tasoittumisen vuoksi on tarpeen, tuolloin kuluvan tasoittumisjakson päättyessä. Mitä tässä pykälässä säädetään työnantajien yhdistyksestä, jonka toimintapiiri käsittää koko maan, sovelletaan vastaavasti valtion neuvotteluviranomaiseen tai muuhun valtion sopimusviranomaiseen, kunnalliseen työmarkkinalaitokseen, evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja ortodoksiseen kirkkokuntaan, Suomen Pankkiin sekä Ahvenanmaan maakunnan maakuntahallitukseen ja Ahvenanmaan maakunnan kunnalliseen sopimusvaltuuskuntaan. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Lain 40 §:n 2 momenttia sovelletaan työ- ja virkaehtosopimukseen, josta sovitaan lain voimaantulon jälkeen. Jos lain voimaan tullessa voimassa oleva työ- ja virkaehtosopimus lakkaa ilman että uusi työ- tai virkaehtosopimus tulee keskeytyksettä voimaan, noudatetaan sopimuksettomana aikana loppiaisen ja helatorstain osalta, mitä 33 §:ssä säädetään. Edellä tässä momentissa säädettyä sovelletaan sen estämättä, mitä valtion virkaehtosopimuslain (664/1970) 7 §:ssä, kunnallisen virkaehtosopimuslain (669/1970) 7 §:ssä, evankelisluterilaisen kirkon virkaehtosopimuksista annetun lain (968/1974) 7 §:ssä, Suomen Pankin virkamiehistä annetun lain (1166/1998) 44 §:n 4 momentissa ja eduskunnan virkamiehistä annetun lain (1197/2003) 48 §:n 3 momentissa säädetään. Lain 40 §:n 2 momentti ja tämän pykälän 3 momentti ovat voimassa vuoden 2019 loppuun. ——— 78 4. Laki vuosilomalain muuttamisesta sekä 30 ja 32 §:n väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vuosilomalain (162/2005) 33 § ja väliaikaisesti 30 ja 32 § sekä lisätään lakiin uusi 33 a § seuraavasti: Voimassa oleva laki Lakiehdotus 30 § 30 § Poikkeaminen työehtosopimuksella Poikkeaminen työehtosopimuksella Työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisilla yhdistyksillä on oikeus sopia toisin lomakaudesta, vuosilomapalkan ja lomakorvauksen laskemisesta ja maksamisesta, talviloman sijoittamisesta muuhun keskenään sopimaansa työajan lyhennykseen, säästövapaasta sekä siitä, mitä 8 §:n 2 momentissa säädetään. Näiden yhdistysten välisellä työehtosopimuksella saadaan lisäksi sopia 12 arkipäivää ylittävän vuosiloman jakamisesta pidettäväksi yhdessä tai useammassa jaksossa sekä 7 §:ssä säädetystä työssäolon veroisesta ajasta siten, että sovittu järjestely turvaa työntekijöille tässä laissa säädettyjä vastaavan pituiset vuosilomat. Siitä, mitä 7 §:n 2 momentin 1 kohdassa säädetään, ei kuitenkaan saa sopimuksin poiketa. Lisäksi valtakunnallisella virkaehtosopimuksella saadaan sopia virkamiehen tai viranhaltijan vuosiloman siirtämisessä ja keskeyttämisessä noudatettavasta ilmoitusajasta ja loman keskeyttämisen perusteista tilanteissa, joissa siirtäminen tai keskeyttäminen on julkisen vallan käyttöön liittyvistä painavista syistä tarpeen taikka välttämätöntä julkisyhteisön laissa säädettyjen terveyteen tai turvallisuuteen liittyvien tehtävien hoitamiseksi. Työnantajien ja työntekijöiden valtakunnallisilla yhdistyksillä on oikeus sopia toisin lomakaudesta, vuosilomapalkan ja lomakorvauksen sekä lomaltapaluukorvauksen laskemisesta ja maksamisesta, talviloman sijoittamisesta muuhun keskenään sopimaansa työajan lyhennykseen, säästövapaasta sekä siitä, mitä 8 §:n 2 momentissa säädetään. Näiden yhdistysten välisellä työehtosopimuksella saadaan lisäksi sopia 12 arkipäivää ylittävän vuosiloman jakamisesta pidettäväksi yhdessä tai useammassa jaksossa sekä 7 §:ssä säädetystä työssäolon veroisesta ajasta siten, että sovittu järjestely turvaa työntekijöille tässä laissa säädettyjä vastaavan pituiset vuosilomat. Siitä, mitä 7 §:n 2 momentin 1 kohdassa säädetään, ei kuitenkaan saa sopimuksin poiketa työntekijän vahingoksi. Lisäksi valtakunnallisella virkaehtosopimuksella saadaan sopia virkamiehen tai viranhaltijan vuosiloman siirtämisessä ja keskeyttämisessä noudatettavasta ilmoitusajasta ja loman keskeyttämisen perusteista tilanteissa, joissa siirtäminen tai keskeyttäminen on julkisen vallan käyttöön liittyvistä painavista syistä tarpeen taikka välttämätöntä julkisyhteisön laissa säädettyjen terveyteen tai turvallisuuteen liittyvien tehtävien hoitamiseksi. Työehtosopimuksella ei kuitenkaan saa sopia lomaltapaluukorvauksen tai sitä asiallisesti vastaavan korvauksen määrästä niin, että se ylittää 35 prosenttia työntekijän vuosi- 79 Edellä 1 momentissa tarkoitettuja työehtosopimuksen määräyksiä työnantaja saa soveltaa niidenkin työntekijöiden työsuhteissa, jotka eivät ole sidottuja työehtosopimukseen, mutta joiden työsuhteissa työnantajan on työehtosopimuslain (436/1946) mukaan noudatettava työehtosopimuksen määräyksiä. Jos työsopimuksessa on niin sovittu, työehtosopimuksen edellä tarkoitettuja määräyksiä saadaan soveltaa työehtosopimuksen lakkaamisesta uuden työehtosopimuksen voimaantuloon niissä työsuhteissa, joissa määräyksiä saataisiin soveltaa, jos työehtosopimus olisi edelleen voimassa. Mitä tässä pykälässä säädetään työnantajien valtakunnallisesta yhdistyksestä, sovelletaan vastaavasti valtion neuvotteluviranomaiseen tai muuhun valtion sopimusviranomaiseen, kunnalliseen työmarkkinalaitokseen, evankelis-luterilaisen kirkon sopimusvaltuuskuntaan ja ortodoksiseen kirkkokuntaan sekä Ahvenanmaan maakunnan hallitukseen ja Ahvenanmaan maakunnan kunnalliseen sopimusvaltuuskuntaan. Tässä pykälässä tarkoitetun työ- ja virkaehtosopimuksen saavat tehdä eduskunnan osalta eduskunnan virkamiehistä annetun lain (1197/2003) 46 §:n 1 momentissa, Suomen Pankin osalta Suomen Pankin virkamiehistä annetun lain (1166/1998) 42 §:n 1 momentissa ja Kansaneläkelaitoksen osalta Kansaneläkelaitoksesta annetun lain (731/2001) 11 §:n 2 momentissa tarkoitetut osapuolet. lomapalkan tai vuosilomakorvauksen määrästä. Edellä 1 momentissa tarkoitettuja työehtosopimuksen määräyksiä työnantaja saa soveltaa niidenkin työntekijöiden työsuhteissa, jotka eivät ole sidottuja työehtosopimukseen, mutta joiden työsuhteissa työnantajan on työehtosopimuslain (436/1946) mukaan noudatettava työehtosopimuksen määräyksiä. Jos työsopimuksessa on niin sovittu, työehtosopimuksen edellä tarkoitettuja määräyksiä saadaan soveltaa työehtosopimuksen lakkaamisesta uuden työehtosopimuksen voimaantuloon niissä työsuhteissa, joissa määräyksiä saataisiin soveltaa, jos työehtosopimus olisi edelleen voimassa. Mitä tässä pykälässä säädetään työnantajien valtakunnallisesta yhdistyksestä, sovelletaan vastaavasti valtion neuvotteluviranomaiseen tai muuhun valtion sopimusviranomaiseen, kunnalliseen työmarkkinalaitokseen, evankelis-luterilaisen kirkon sopimusvaltuuskuntaan ja ortodoksiseen kirkkokuntaan sekä Ahvenanmaan maakunnan hallitukseen ja Ahvenanmaan maakunnan kunnalliseen sopimusvaltuuskuntaan. Tässä pykälässä tarkoitetun työ- ja virkaehtosopimuksen saavat tehdä eduskunnan osalta eduskunnan virkamiehistä annetun lain (1197/2003) 46 §:n 1 momentissa, Suomen Pankin osalta Suomen Pankin virkamiehistä annetun lain (1166/1998) 42 §:n 1 momentissa ja Kansaneläkelaitoksen osalta Kansaneläkelaitoksesta annetun lain (731/2001) 11 §:n 2 momentissa tarkoitetut osapuolet. 32 § 32 § Laissa säädettyä pidempi vuosiloma Laissa säädettyä pidempi vuosiloma Työehtosopimukseen perustuvaan, laissa säädettyä pidempään vuosilomaan sovelletaan tämän lain vuosilomapalkkaa ja -korvausta koskevia säännöksiä, jollei sopimuksesta muuta ilmene. Lakisääteisen osan ylittävä osa lomasta annetaan siten kuin 20 §:n 2 momentissa säädetään talviloman Työehtosopimuksella saadaan sopia enintään kolmen arkipäivän loman ansainnaista kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Työehtosopimukseen perustuvaan, 5 §:ssä säädettyä pidempään vuosilomaan sovelletaan tämän lain vuosilomapalkkaa ja -korvausta koskevia säännöksiä, jollei sopimuksesta muuta ilmene. Lakisääteisen osan ylittävä osa lomasta annetaan siten kuin 20 §:n 2 momentissa säädetään talviloman 80 antamisesta, jollei muusta ole sovittu. antamisesta, jollei muusta ole sovittu. 33 § 33 § Valtion virkamiesten pidempi vuosiloma Valtion virkamiesten pidempi vuosiloma Sen ohella, mitä tässä laissa säädetään vuosilomasta, valtion virkamieslaissa (750/1994) ja eduskunnan virkamiehistä annetussa laissa tarkoitetussa virkasuhteessa sovelletaan seuraavaa: 1) virkamies saa varsinaista vuosilomaa kolme arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta, jos hänellä ennen lomakauden alkamista on vuosilomaan oikeuttavaa palvelusaikaa yhteensä vähintään viisitoista vuotta; 2) milloin virkamiehen varsinaisesta vuosilomasta muu kuin säästövapaaseen kuuluva osa pidetään muuna kuin lomakautena, myönnetään loma tältä osin pidennettynä puolella, kuitenkin enintään asianomaisen koko loman puolesta määrästä ja siten, että pidennys voi olla enintään kuusi arkipäivää; milloin 1 kohdan mukaan määräytyvästä vuosilomasta pidetään enintään 34 arkipäivää lomakautena, myönnetään loma yhdeksällä arkipäivällä pidennettynä sellaiselle virkamiehelle, jolla on oikeus lomaan 12 lomanmääräytymiskuukaudelta; milloin virkamies säästää osan varsinaisista vuosilomapäivistä pidettäväksi säästövapaana, vähennetään edellä mainittua 34 päivän enimmäismäärää vastaavasti; mikäli virkamiehellä ei ole oikeutta lomaan 12 lomanmääräytymiskuukaudelta, mutta kuitenkin vähintään seitsemältä kuukaudelta, myönnetään loma viidellä arkipäivällä pidennettynä, mikäli varsinaisesta vuosilomasta, josta on vähennetty säästettävien lomapäivien lukumäärä, pidetään enintään kolme neljäsosaa lomakautena. Siitä, mitä 1 momentissa säädetään, saadaan sopia toisin 30 §:ssä säädetyllä tavalla. Sen ohella, mitä tässä laissa säädetään vuosilomasta, valtion virkamieslaissa (750/1994) ja eduskunnan virkamiehistä annetussa laissa tarkoitetulla virkamiehellä, jolla on ennen lomakauden alkamista vuosilomaan oikeuttavaa palvelusaikaa yhteensä vähintään viisitoista vuotta, on oikeus saada vuosilomaa kolme arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. 81 Siitä, mitä 1 momentissa säädetään, saadaan sopia toisin 30 §:ssä säädetyllä tavalla. Valtion ja eduskunnan virkamiehiä koskevalla virkaehtosopimuksella ei saa sopia 1 momentin ylittävästä vuosiloman ansainnasta. 33 a § Lomaltapaluukorvaus Työntekijällä, joka palaa vuosilomaltaan töihin, on oikeus saada lomaltapaluukorvaus. Korvauksen määrä on 35 prosenttia työntekijän ansaitseman vuosilomapalkan tai sitä vastaavan vuosilomakorvauksen määrästä, ellei työnantajaa sitovassa työehtosopimuksessa toisin määrätä tai työsopimuksessa toisin sovita. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Lain 30 §:n 2 momentti ja 32 §:n 1 momentti ovat voimassa vuoden 2019 loppuun. Lain 30 §:n 2 momenttia ja 32 §:n 1 momenttia sovelletaan työehtosopimukseen, josta sovitaan lain voimaantulon jälkeen. Lain 33 a §:ää sovelletaan työsopimukseen, joka tehdään lain voimaantulon jälkeen. Jos työntekijällä on lain voimaan tullessa voimassa olevan työehtosopimuksen perusteella oikeus saada lomaa enemmän kuin kolme arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta, on työntekijällä tällaisen työehtosopimuksen lakattua oikeus saada lomaa kolme arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta, jolleivät työntekijä ja työnantaja sovi toisin. Jos työntekijällä on lain voimaan tullessa voimassa olevan työehtosopimuksen perusteella oikeus lomaltapaluukorvaukseen tai sitä asiallisesti vastaavaan korvaukseen, jonka määrä ylittää 35 prosenttia työntekijän vuosilomapalkan tai vuosilomakorvauksen määrästä, on työntekijällä tällaisen työehtosopimuksen lakattua oikeus saada enintään 35 prosenttia vuosilomapalkan tai vuosilomakorvauksen määrästä, jolleivät työnantaja ja työntekijä toisin sovi. Muilta osin maksamisen edellytykset määräytyvät työsuhteeseen sovellettavan työehtosopimuksen mukaan. Edellä 4 ja 5 momentissa säädettyä sovelletaan sen estämättä, mitä valtion virkaehtosopimuslain (664/1970) 7 §:ssä, kunnallisen virkaehtosopimuslain (669/1970) 7 §:ssä, evankelis-luterilaisen kirkon virkaehtosopi82 muksista annetun lain (968/1974) 7 §:ssä, Suomen Pankin virkamiehistä annetun lain (1166/1998) 44 §:n 4 momentissa ja eduskunnan virkamiehistä annetun lain (1197/2003) 48 §:n 3 momentissa säädetään. ——— 4. Laki yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 49 §:n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain (334/2007) 49 §, sellaisena kuin se on laissa 923/2012, seuraavasti: Voimassa oleva laki Lakiehdotus 49 § 49 § Toimintasuunnitelma ja toimintaperiaatteet Toimintasuunnitelma ja toimintaperiaatteet. Tehtyään neuvotteluesityksen tarkoituksestaan irtisanoa vähintään kymmenen työntekijää taloudellisin tai tuotannollisin perustein työnantajan on yhteistoimintaneuvottelujen alussa annettava henkilöstöryhmien edustajille esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi. Toimintasuunnitelmaa valmistellessaan työnantajan on viipymättä selvitettävä yhdessä työ- ja elinkeinoviranomaisten kanssa työllistymistä tukevat julkiset työvoimapalvelut. Toimintasuunnitelmasta, jota laadittaessa on otettava huomioon, mitä työvoiman vähentämisestä on säädetty tai työehtosopimuksin sovittu, tulee käydä ilmi yhteistoimintaneuvottelujen suunniteltu aikataulu, neuvotteluissa noudatettavat menettelytavat ja suunnitellut, irtisanomisaikana noudatettavat toimintaperiaatteet julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitettuja palveluja käytettäessä sekä työnhaun ja koulutuksen edistämiseksi. Tehtyään neuvotteluesityksen tarkoituksestaan irtisanoa vähintään kymmenen työntekijää taloudellisin tai tuotannollisin perustein työnantajan on yhteistoimintaneuvottelujen alussa annettava henkilöstöryhmien edustajille esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi. Toimintasuunnitelmaa valmistellessaan työnantajan on viipymättä selvitettävä yhdessä työ- ja elinkeinoviranomaisten kanssa työllistymistä tukevat julkiset työvoimapalvelut. Toimintasuunnitelmasta, jota laadittaessa on otettava huomioon, mitä työvoiman vähentämisestä on säädetty tai työehtosopimuksin sovittu, tulee käydä ilmi yhteistoimintaneuvottelujen suunniteltu aikataulu, neuvotteluissa noudatettavat menettelytavat ja suunnitellut, irtisanomisaikana noudatettavat toimintaperiaatteet julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitettuja palveluja käytettäessä sekä työnhaun ja koulutuksen edistämiseksi. Toi- 83 Jos työnantajan harkitsemat irtisanomiset koskevat alle kymmentä työntekijää, työnantajan on yhteistoimintaneuvottelujen alkaessa esitettävä toimintaperiaatteet, joiden mukaisesti irtisanomisajan kuluessa tuetaan työntekijöiden oma-aloitteista hakeutumista muuhun työhön tai koulutukseen sekä heidän työllistymistään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitetuilla palveluilla. mintasuunnitelmaan tulee lisäksi sisällyttää periaatteet, jonka mukaisesti työnantaja hankkii työntekijöille työsopimuslain 7 luvun 13 §:n mukaista työllistämistä edistävää valmennusta tai koulutusta. Jos työnantajan harkitsemat irtisanomiset koskevat alle kymmentä työntekijää, työnantajan on yhteistoimintaneuvottelujen alkaessa esitettävä toimintaperiaatteet, joiden mukaisesti irtisanomisajan kuluessa tuetaan työntekijöiden oma-aloitteista hakeutumista muuhun työhön tai koulutukseen, sekä heidän työllistymistään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitetuilla palveluilla ja hankitaan työntekijöille näiden työllistymistä edistävää valmennusta Työntekijän oikeudesta työllistymisvapaaseen irtisanomisaikana säädetään työsopimuslain 7 luvun 12 §:ssä. Työntekijän oikeudesta työllistymisvapaaseen irtisanomisaikana säädetään työsopimuslain 7 luvun 12 §:ssä. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Lakia sovelletaan työnantajaan, joka lain voimaantultua antaa 45 §:ssä tarkoitetun esityksen yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä tai tekee 60 §:n mukaisesti päätöksen irtisanomisesta ilman edeltäviä yhteistoimintaneuvotteluja. ——— 84 5. Laki merimiesten vuosilomalain muuttamisesta sekä 24 ja 25 §:n väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan väliaikaisesti merimiesten vuosilomalain (433/1984) 24 ja 25 §, sellaisena kuin niistä 24 § on laissa 153/2001 ja osaksi laissa 1025/2011, sekä lisätään lakiin uusi 25 a § seuraavasti: 24 § 24 § Poikkeukset lain säännöksistä Poikkeukset lain säännöksistä Työnantajien yhdistyksillä ja työntekijöiden yhdistyksillä, joiden toimintapiiri käsittää koko maan, on oikeus työehtosopimuksella sopia vuosiloman kertymisestä, antamisesta ja jakamisesta sekä vuosilomapalkan ja lomakorvauksen laskemisesta ja maksamisesta sekä luontoiseduista vuosiloman aikana toisin kuin edellä tässä laissa säädetään. Työnantajien yhdistyksillä ja työntekijöiden yhdistyksillä, joiden toimintapiiri käsittää koko maan, on oikeus työehtosopimuksella sopia vuosiloman kertymisestä, antamisesta ja jakamisesta sekä vuosilomapalkan ja lomakorvauksen sekä lomaltapaluukorvauksen laskemisesta ja maksamisesta sekä luontoiseduista vuosiloman aikana toisin kuin edellä tässä laissa säädetään. Työehtosopimuksen 1 momentissa tarkoitettuja määräyksiä saa työnantaja soveltaa niihinkin työntekijöihin, jotka eivät ole työehtosopimukseen sidottuja, mutta joiden työsuhteissa muutoin noudatetaan sen määräyksiä. Työehtosopimuksen mainittuja määräyksiä saadaan noudattaa sopimuksen lakkaamisen jälkeen uuden sopimuksen voimaantuloon asti niissä työsuhteissa, joissa määräyksiä saataisiin soveltaa, jos työehtosopimus olisi edelleen voimassa. Mitä tässä pykälässä säädetään työnantajien yhdistyksestä, jonka toimintapiiri käsittää koko maan, sovelletaan vastaavasti valtion neuvotteluviranomaiseen tai muuhun valtion sopimusviranomaiseen, kuntaan, kuntayhtymään, kunnalliseen sopimusvaltuuskuntaan sekä Ahvenanmaan maakunnan maakuntahallitukseen ja Ahvenanmaan maakunnan kunnalliseen sopimusvaltuuskuntaan. Työehtosopimuksen määräys, jolla heikennetään Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa määriteltyjä tai Euroopan unionin säädösten mukaisia työntekijöiden etuja vas- Työehtosopimuksen 1 momentissa tarkoitettuja määräyksiä saa työnantaja soveltaa niihinkin työntekijöihin, jotka eivät ole työehtosopimukseen sidottuja, mutta joiden työsuhteissa muutoin noudatetaan sen määräyksiä. Työehtosopimuksen mainittuja määräyksiä saadaan noudattaa sopimuksen lakkaamisen jälkeen uuden sopimuksen voimaantuloon asti niissä työsuhteissa, joissa määräyksiä saataisiin soveltaa, jos työehtosopimus olisi edelleen voimassa. Mitä tässä pykälässä säädetään työnantajien yhdistyksestä, jonka toimintapiiri käsittää koko maan, sovelletaan vastaavasti valtion neuvotteluviranomaiseen tai muuhun valtion sopimusviranomaiseen, kuntaan, kuntayhtymään, kunnalliseen sopimusvaltuuskuntaan sekä Ahvenanmaan maakunnan maakuntahallitukseen ja Ahvenanmaan maakunnan kunnalliseen sopimusvaltuuskuntaan. Työehtosopimuksen määräys, jolla heikennetään Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa määriteltyjä tai Euroopan unionin säädösten mukaisia työntekijöiden etuja vas85 taavia etuja, on mitätön. Tällaisen määräyksen sijasta on noudatettava kansainvälisen sopimuksen määräyksiä tai Euroopan unionin säädöksiä tai, jos se ei ole mahdollista, säännöksiä, joilla on saatettu voimaan kansainvälisen sopimuksen määräykset tai täytäntöönpantu Euroopan unionin säädökset. taavia etuja, on mitätön. Tällaisen määräyksen sijasta on noudatettava kansainvälisen sopimuksen määräyksiä tai Euroopan unionin säädöksiä tai, jos se ei ole mahdollista, säännöksiä, joilla on saatettu voimaan kansainvälisen sopimuksen määräykset tai täytäntöönpantu Euroopan unionin säädökset. Työehtosopimuksella ei kuitenkaan saa sopia lomaltapaluukorvauksen tai sitä asiallisesti vastaavan korvauksen määrästä niin, että se ylittää 35 prosenttia työntekijän vuosilomapalkan tai vuosilomakorvauksen määrästä. 25 § 25 § Oikeus lakisääteistä pitempään vuosilomaan Oikeus lakisääteistä pitempään vuosilomaan Milloin työntekijällä on sopimuksen mukaan oikeus tässä laissa säädettyä pitempään lomaan, on tämän lain vuosilomaa ja vuosilomapalkkaa koskevia säännöksiä vastaavasti sovellettava myös lakisääteistä pitempään lomaan, jollei sopimuksesta muuta ilmene. Jollei toisin ole sovittu, voidaan lakisääteisen vuosiloman ylittävä osa antaa kuitenkin 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun ajanjakson ulkopuolella, mutta viimeistään seuraavalta lomanmääräytymiskaudelta annettavan loman yhteydessä. Jollei toisin ole sovittu, on työntekijällä työnantajan irtisanoessa työsopimuksen oikeus saada sopimuksen mukaista tässä laissa säädettyä pitempää vuosilomaa vastaava lomakorvaus, joka lasketaan noudattaen soveltuvin osin tämän lain lomakorvausta koskevia säännöksiä. Työehtosopimuksella saadaan sopia enintään kolmen arkipäivän loman ansainnaista kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta. Milloin työntekijällä on sopimuksen mukaan oikeus tässä laissa säädettyä pitempään lomaan, on tämän lain vuosilomaa ja vuosilomapalkkaa koskevia säännöksiä vastaavasti sovellettava myös lakisääteistä pitempään lomaan, jollei sopimuksesta muuta ilmene. Jollei toisin ole sovittu, voidaan lakisääteisen vuosiloman ylittävä osa antaa kuitenkin 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun ajanjakson ulkopuolella, mutta viimeistään seuraavalta lomanmääräytymiskaudelta annettavan loman yhteydessä. Jollei toisin ole sovittu, on työntekijällä työnantajan irtisanoessa työsopimuksen oikeus saada sopimuksen mukaista tässä laissa säädettyä pitempää vuosilomaa vastaava lomakorvaus, joka lasketaan noudattaen soveltuvin osin tämän lain lomakorvausta koskevia säännöksiä. 25 a § Lomaltapaluukorvaus Työntekijä, joka palaa vuosilomaltaan töihin, on oikeus saada lomaltapaluukorvaus. Korvauksen määrä on 35 prosenttia työntekijän ansaitseman vuosilomapalkan tai sitä vastaavan vuosilomakorvauksen määrästä, ellei työnantajaa sitovassa työehtosopimuk- 86 sessa toisin määrätä tai työsopimuksessa toisin sovita. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Lain 24 §:n 5 momentti ja 25 §:n 1 momentti ovat voimassa 31 päivään joulukuuta 2019. Lain 24 §:n 5 momenttia ja 25 §:n 1 momenttia sovelletaan työehtosopimukseen, josta sovitaan lain voimaantulon jälkeen. Lain 25 a §:ää sovelletaan työsopimukseen, joka tehdään lain voimaantulon jälkeen. ——— 6. Laki yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 49 §:n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain (334/2007) 49 §, sellaisena kuin se on laissa 923/2012, seuraavasti: Voimassa oleva laki Lakiehdotus 49 § 49 § Toimintasuunnitelma ja toimintaperiaatteet Toimintasuunnitelma ja toimintaperiaatteet. Tehtyään neuvotteluesityksen tarkoituksestaan irtisanoa vähintään kymmenen työntekijää taloudellisin tai tuotannollisin perustein työnantajan on yhteistoimintaneuvottelujen alussa annettava henkilöstöryhmien edustajille esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi. Toimintasuunnitelmaa valmistellessaan työnantajan on viipymättä selvitettävä yhdessä työ- ja elinkeinoviranomaisten kanssa työllistymistä tukevat julkiset työvoimapalvelut. Toimintasuunnitelmasta, jota laadittaessa on otettava huomioon, mitä työvoiman vähentämisestä on säädetty tai työehtosopimuk- Tehtyään neuvotteluesityksen tarkoituksestaan irtisanoa vähintään kymmenen työntekijää taloudellisin tai tuotannollisin perustein työnantajan on yhteistoimintaneuvottelujen alussa annettava henkilöstöryhmien edustajille esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi. Toimintasuunnitelmaa valmistellessaan työnantajan on viipymättä selvitettävä yhdessä työ- ja elinkeinoviranomaisten kanssa työllistymistä tukevat julkiset työvoimapalvelut. Toimintasuunnitelmasta, jota laadittaessa on otettava huomioon, mitä työvoiman vähentämisestä on säädetty tai työehtosopimuk- 87 sin sovittu, tulee käydä ilmi yhteistoimintaneuvottelujen suunniteltu aikataulu, neuvotteluissa noudatettavat menettelytavat ja suunnitellut, irtisanomisaikana noudatettavat toimintaperiaatteet julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitettuja palveluja käytettäessä sekä työnhaun ja koulutuksen edistämiseksi. Jos työnantajan harkitsemat irtisanomiset koskevat alle kymmentä työntekijää, työnantajan on yhteistoimintaneuvottelujen alkaessa esitettävä toimintaperiaatteet, joiden mukaisesti irtisanomisajan kuluessa tuetaan työntekijöiden oma-aloitteista hakeutumista muuhun työhön tai koulutukseen sekä heidän työllistymistään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitetuilla palveluilla. Työntekijän oikeudesta työllistymisvapaaseen irtisanomisaikana säädetään työsopimuslain 7 luvun 12 §:ssä. sin sovittu, tulee käydä ilmi yhteistoimintaneuvottelujen suunniteltu aikataulu, neuvotteluissa noudatettavat menettelytavat ja suunnitellut, irtisanomisaikana noudatettavat toimintaperiaatteet julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitettuja palveluja käytettäessä sekä työnhaun ja koulutuksen edistämiseksi. Toimintasuunnitelmaan tulee lisäksi sisällyttää periaatteet, jonka mukaisesti työnantaja hankkii työntekijöille työsopimuslain 7 luvun 13 §:n tai merityösopimuslain 8 luvun 11 §:n mukaista työllistämistä edistävää valmennusta tai koulutusta. Jos työnantajan harkitsemat irtisanomiset koskevat alle kymmentä työntekijää, työnantajan on yhteistoimintaneuvottelujen alkaessa esitettävä toimintaperiaatteet, joiden mukaisesti irtisanomisajan kuluessa tuetaan työntekijöiden oma-aloitteista hakeutumista muuhun työhön tai koulutukseen, sekä heidän työllistymistään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitetuilla palveluilla ja hankitaan työntekijöille näiden työllistymistä edistävää valmennusta tai koulutusta. Työntekijän oikeudesta työllistymisvapaaseen irtisanomisaikana säädetään työsopimuslain 7 luvun 12 §:ssä. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Lakia sovelletaan työnantajaan, joka lain voimaantultua antaa 45 §:ssä tarkoitetun esityksen yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä tai tekee 60 §:n mukaisesti päätöksen irtisanomisesta ilman edeltäviä yhteistoimintaneuvotteluja. ——— 88 7. Laki kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 37 a §:n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 37 a §, sellaisena kuin se on laissa 450/2007 ja osaksi laissa 1052/2013, seuraavasti: Voimassa oleva laki Lakiehdotus 37 a § 37 a § Työllistymisvapaa ja työnantajan ilmoitusvelvollisuus Työllistymisvapaa, työllistämistä edistävä valmennus tai koulutus ja työnantajan ilmoitusvelvollisuus Viranhaltijalla on sama oikeus työllistyViranhaltijalla on sama oikeus työllistymisvapaaseen kuin työntekijällä työsopimus- misvapaaseen ja työllistämistä edistävään lain mukaan. valmennukseen tai koulutukseen kuin työntekijällä työsopimuslain mukaan. Työnantajan velvollisuus ilmoittaa työ- ja Työnantajan velvollisuus ilmoittaa työ- ja elinkeinotoimistolle viranhaltijan taloudelli- elinkeinotoimistolle viranhaltijan taloudellisista tai tuotannollisista syistä tapahtuvasta sista tai tuotannollisista syistä tapahtuvasta irtisanomisesta sekä velvollisuus tiedottaa vi- irtisanomisesta sekä velvollisuus tiedottaa viranhaltijalle tämän oikeudesta työllistymis- ranhaltijalle tämän oikeudesta työllistymissuunnitelmaan määräytyy työsopimuslain suunnitelmaan määräytyy työsopimuslain mukaisesti. mukaisesti. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . ——— 89 8. Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain 9 §:n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain (449/2007) 9 §, sellaisena kuin se on laissa 928/2012, seuraavasti: Voimassa oleva laki Lakiehdotus 9§ 9§ Toimintasuunnitelma ja toimintaperiaatteet Toimintasuunnitelma ja toimintaperiaatteet Tehtyään neuvotteluesityksen tarkoituksestaan irtisanoa vähintään kymmenen työntekijää taloudellisin tai tuotannollisin perustein työnantajan on yhteistoimintaneuvottelujen alussa annettava henkilöstön edustajille esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi. Toimintasuunnitelmaa valmistellessaan työnantajan on viipymättä selvitettävä yhdessä työ- ja elinkeinoviranomaisten kanssa työllistymistä tukevat julkiset työvoimapalvelut. Toimintasuunnitelmasta, jota laadittaessa on otettava huomioon, mitä työvoiman vähentämisestä on säädetty tai työ- taikka virkaehtosopimuksin sovittu, tulee käydä ilmi yhteistoimintaneuvottelujen suunniteltu aikataulu, neuvotteluissa noudatettavat menettelytavat ja suunnitellut, irtisanomisaikana noudatettavat toimintaperiaatteet julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitettuja palveluja käytettäessä sekä työnhaun ja koulutuksen edistämisessä. Tehtyään neuvotteluesityksen tarkoituksestaan irtisanoa vähintään kymmenen työntekijää taloudellisin tai tuotannollisin perustein työnantajan on yhteistoimintaneuvottelujen alussa annettava henkilöstön edustajille esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi. Toimintasuunnitelmaa valmistellessaan työnantajan on viipymättä selvitettävä yhdessä työ- ja elinkeinoviranomaisten kanssa työllistymistä tukevat julkiset työvoimapalvelut. Toimintasuunnitelmasta, jota laadittaessa on otettava huomioon, mitä työvoiman vähentämisestä on säädetty tai työ- taikka virkaehtosopimuksin sovittu, tulee käydä ilmi yhteistoimintaneuvottelujen suunniteltu aikataulu, neuvotteluissa noudatettavat menettelytavat ja suunnitellut, irtisanomisaikana noudatettavat toimintaperiaatteet julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitettuja palveluja käytettäessä sekä työnhaun ja koulutuksen edistämisessä. Toimintasuunnitelmaan tulee lisäksi sisällyttää periaatteet, jonka mukaisesti työnantaja hankkii työntekijöille työsopimuslain 7 luvun 13 §:n mukaista ja viranhaltijoille kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 37 a §:ssä tarkoitettua työllistämistä edistävää valmennusta tai koulutusta. Jos työnantajan harkitsemat irtisanomiset Jos työnantajan harkitsemat irtisanomiset koskevat alle kymmentä työntekijää, työnan- koskevat alle kymmentä työntekijää, työnan90 tajan on yhteistoimintaneuvottelujen alkaessa esitettävä toimintaperiaatteet, joiden mukaisesti irtisanomisajan kuluessa tuetaan työntekijöiden oma-aloitteista hakeutumista muuhun työhön tai koulutukseen sekä heidän työllistymistään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitetuilla palveluilla. tajan on yhteistoimintaneuvottelujen alkaessa esitettävä toimintaperiaatteet, joiden mukaisesti irtisanomisajan kuluessa tuetaan työntekijöiden oma-aloitteista hakeutumista muuhun työhön tai koulutukseen sekä heidän työllistymistään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitetuilla palveluilla ja hankitaan työntekijöille sekä viranhaltijoille näiden työllistymistä edistävää valmennusta tai koulutusta. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Lakia sovelletaan työnantajaan, joka lain voimaantultua antaa 7 §:ssä tarkoitetun esityksen yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä tai tekee 15 §:n mukaisesti päätöksen irtisanomisesta ilman edeltäviä yhteistoimintaneuvotteluja. ——— 9. Laki työterveyshuoltolain 2 §:n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työterveyshuoltolain (1383/2001) 2 §, sellaisena kuin se on osaksi laissa 752/2002, seuraavasti: Voimassa oleva laki Lakiehdotus 2§ 2§ Soveltamisala Soveltamisala Tätä lakia sovelletaan työhön, jossa työnantaja on velvollinen noudattamaan työturvallisuuslakia (738/2002). Yrittäjien ja muiden omaa työtään tekevien työterveyshuollon järjestämisessä noudatetaan soveltuvin osin, mitä tässä laissa säädetään. Tätä lakia sovelletaan työhön, jossa työnantaja on velvollinen noudattamaan työturvallisuuslakia (738/2002). Yrittäjien ja muiden omaa työtään tekevien työterveyshuollon järjestämisessä noudatetaan soveltuvin osin, mitä tässä laissa säädetään. 91 Työnantajan on järjestettävä työterveyshuollon palvelut työsopimuslain 7 luvun 3 ja 4 §:n, merityösopimuslain 8 luvun 3 ja 4 §:n, kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 37 §:n ja valtion virkamieslain 27 §:n nojalla irtisanotuille kuuden kuukauden ajan irtisanomisajan päättymisestä tämän lain 6 §:ssä tarkoitetun työterveyshuoltosopimuksen mukaisesti, jos työnantajan palveluksessa on säännöllisesti irtisanomisajankohtana vähintään kaksikymmentä työntekijää. Työnantajan velvollisuus työnterveyshuollon järjestämiseen lakkaa, kun irtisanottu työntekijä siirtyy toisen työnantajan palvelukseen ja tämän järjestämän työterveyshuollon piiriin. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . Lakia sovelletaan työnantajaan, joka lain voimaantultua irtisanoo työntekijän. ——— 10. Laki sairausvakuutuslain 13 luvun 1 ja 4 §:n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan sairausvakuutuslain (1224/2004) 13 luvun 1 ja 4 § seuraavasti: Voimassa oleva laki Lakiehdotus 13 luku 13 luku Työterveyshuoltoa koskevat korvaukset Työterveyshuoltoa koskevat korvaukset 1§ 1§ Työnantajan oikeus työterveyshuollon korvaukseen Työnantajan oikeus työterveyshuollon korvauksiin Työnantajalla on oikeus saada korvausta Työnantajalla on oikeus saada korvausta työterveyshuoltolaissa (1383/2001) työnanta- työterveyshuoltolaissa (1383/2001) työnantajan velvollisuudeksi säädetyn tai määrätyn jan velvollisuudeksi säädetyn tai määrätyn työterveyshuollon järjestämisestä aiheutu- työterveyshuollon järjestämisestä aiheutu92 neista tarpeellisista ja kohtuullisista kustannuksista (korvausluokka I). Jos työnantaja on 1 momentissa tarkoitetun työterveyshuollon lisäksi järjestänyt työntekijöilleen sairaanhoitoa ja muuta terveydenhuoltoa, työnantajalla on oikeus saada korvausta tästä aiheutuneista tarpeellisista ja kohtuullisista kustannuksista (korvausluokka II). Korvausta ei kuitenkaan suoriteta hammashuollosta. neista tarpeellisista ja kohtuullisista kustannuksista (korvausluokka I). Jos työnantaja on 1 momentissa tarkoitetun työterveyshuollon lisäksi järjestänyt työntekijöilleen sairaanhoitoa ja muuta terveydenhuoltoa, työnantajalla on oikeus saada korvausta tästä aiheutuneista tarpeellisista ja kohtuullisista kustannuksista (korvausluokka II). Korvausta ei kuitenkaan suoriteta hammashuollosta. Työnantajalla on sen lisäksi, mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, oikeus saada korvausta työterveyshuoltolain 2 §:n 3 momentin mukaisesti järjestämästään työterveyshuollosta. 4§ 4§ Korvattavuuden yleinen periaate Korvattavuuden yleinen periaate Työterveyshuollon korvaus maksetaan työnantajan työsopimus- tai virkasuhteessa taikka siihen verrattavassa julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa oleville työntekijöilleen järjestämästä työterveyshuollosta, sairaanhoidosta ja muusta terveydenhuollosta aiheutuneista tarpeellisista ja kohtuullisista kustannuksista. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että työnantaja on maksanut kokonaan työterveyshuollon, sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon palveluista aiheutuneet kustannukset ja että nämä palvelut ovat olleet työntekijöille maksuttomia. Työterveyshuollon korvaus maksetaan työnantajan työsopimus- tai virkasuhteessa taikka siihen verrattavassa julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa oleville työntekijöilleen järjestämästä työterveyshuollosta, sairaanhoidosta ja muusta terveydenhuollosta aiheutuneista tarpeellisista ja kohtuullisista kustannuksista. Vastaavasti menetellään työnantajan työterveyshuoltolain 2 §:n 3 momentin mukaisesti järjestämän työterveyshuollon osalta. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että työnantaja on maksanut kokonaan työterveyshuollon, sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon palveluista aiheutuneet kustannukset ja että nämä palvelut ovat olleet työntekijöille tai työterveyshuoltolain 2 §:n 3 momentissa tarkoitetuille henkilöille maksuttomia. Työnantajalle maksettavan korvauksen suorittamisen edellytyksenä on, että työsuojelutoimikunnalle, työsuojeluvaltuutetulle tai vastaavalle on varattu mahdollisuus lausunnon antamiseen hakemuksesta. Työnantajalle maksettavan korvauksen suorittamisen edellytyksenä on, että työsuojelutoimikunnalle, työsuojeluvaltuutetulle tai vastaavalle on varattu mahdollisuus lausunnon antamiseen hakemuksesta. ——— Tämä laki tulee voimaan päivänä 20 . ——— 93 kuuta
© Copyright 2024