Vastineet mielipiteisiin

Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Mielipiteet Klaukkalan osayleiskaavaluonnoksesta ja vastineet niihin
Tiivistelmät
1.
(543-403-7-137)
Pelloille rakentamista vähemmän kunnallisteknisistä ja maisemallisista syistä. Klaukkalan taajamaa
tiivistettävä, liikennettä ohjattava kohti mahdollista Klaukkalan rataa.
Kunnan tulee ottaa vastuu käyttöveden määrästä ja laadusta myös haja-asutusalueella.
Tontilla peurojen läpikulku-, lepo- ja ruokintapaikka, jonka toivotaan säilyvän.
Vastine:
Maisemaselvityksessä on tarkasteltu maisemallisesti arvokkaita peltoalueita. Yhdyskuntarakenteellisesti ja vain paikallisesti merkittäviä peltoalueita (Vanha Klaukka) otetaan rakentamiseen, muut
säilyvät entisellään. Rakentamiseen osoitettavat peltoalueet sijaitsevat yhdyskuntarakenteessa
edullisesti.
Osayleiskaavatyön yhteydessä on tehty tarkastelua yhdyskuntarakenteen tiivistämismahdollisuuksista. Tämän perusteella kaavaan on merkitty tiivistettävät alueet. Myös muita tiivistettäviä kohteita taajamasta löytynee, mutta näiden tiivistäminen voi osin edetä jo nyt voimassa olevan asemakaavan perusteella asemakaavaprosessin kautta. Osayleiskaavan tavoitteena on eheyttää Klaukkalan taajamaa ja etenkin keskusta-alueilla täydentää nykyistä rakennetta, jotta luodaan edellytyksiä
palvelutarjonnan paranemiselle ja joukkoliikenteen kehittämiselle.
Valtuusto on tehnyt päätöksen maaseudun vesihuollon järjestämisestä. Kunnan vesilaitos on laatimassa vesihuollon kehittämissuunnitelmaa, jossa määritellään vesilaitoksen toiminta-alueiden laajentamistarpeet. Kaavan M-alueille ei osoiteta mittavaa lisärakentamista.
Tontin alueelle ei osoiteta lisärakentamista, joten peurojen elinolot säilyvät ennallaan
2.
OYK:ssa ei oteta kantaa Kirkonkylän ja Klaukkalan väliseen liikenteeseen. Taajamien välillä olevat
nykyiset tieyhteydet ovat mutkaisia ja hitaita, Kirkkotie huonokuntoinen.
(11., sama mielipiteen antaja)
Kaavaluonnoksessa ei ole jätetty sijaa Kirkonkylän ja Klaukkalan yhdistävälle tielle. Vaikka tielle ei
olekaan rahoitusta, ei sen toteutumista pitäisi nyt tehtävällä suunnittelulla estää.
Kirkkotien parantaminen tässä tarkoituksessa ei ole toteuttamiskelpoinen ajatus, sillä Kirkkotie on
Ripatin kohdalle saakka 40km/h rajoituksella eikä rajoitusta voitane korottaa päiväkotien ja koulun
läheisyyden takia. Taajamien välisen yhteyden pitäisi olla vähintään rajoituksella 60 km/h, jotta se
vastaisi tarkoitustaan ja kestäisi liikennemäärän.
Vastine:
Kirkonkylän ja Klaukkalan välille ei ollut esillä uuden tieyhteyden rakentaminen. Nykyisellään Lopentie-Perttulantie sekä mt 130 ovat pääosin 80 km/h nopeusrajoituksella liikennemääriin nähden riittävät yhteydet. Tarvittaessa näiden tieyhteyksien kehittäminen on edullisempaa kuin uuden yhteyden rakentaminen. Klaukkalan ja Kironkylän uuden tieyhteyden toteuttaminen edellyttäisi, että sen
varrelle tulisi merkittävässä määrin uutta rakentamista. Tällaista tarvetta ei ole pitkälläkään aikavälillä.
1
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Kevyen liikenteen verkoston ja ulkoilureitistön suunnitelmassa (2010) esitetään ulkoilureittiyhteystarve välille Klaukkala-Kirkonkylä, toteutusaikataulu on pitkällä tulevaisuudessa. Suunnitelmia ja
päätöksiä rakentamisesta ei ole.
3. (543-403-8-326)
Kalliosyrjän kääntöpaikan ja tontin Kalliosyrjä 6 välinen raja piirretty pari metriä kääntöpaikalle
päin. Pyydetään, että virhe korjataan kaavaa tarkistettaessa.
Vastine:
Yleiskaavatasoisessa suunnitelmassa aluevarausten rajoja ei esitetä tonttien tarkkuudella. Tonttikohtainen tilanne näkyy voimassa olevassa asemakaavassa, eikä yleiskaavan esitystapa tällä kohdin tuo muutosta nykytilanteeseen. Mikäli voimassa olevaan asemakaavaan halutaan muutosta, tulee asiasta tehdä kaavamuutoshakemus.
4. (543-403-19-8)
Kiinteistö sijaitsee erityyppisten alueiden rajamaastossa. Pyydämme, että kiinteistö suunnitellaan
pientalovaltaiseen alueeseen kuuluvaksi. Nyt ei voi tehdä suuria korjausinvestointeja, koska ei ole
tietoa siitä, menevätkö investoinnit hukkaan. Jos tontille saakin rakentaa, se mahdollistaisi lastenlapsien rakentamisen tontille.
Vastine:
Mielipiteen esittäjän tila on osittain AP-3-alueella (pientalovaltainen asuinalue) ja osin P-1 –alueella
(palvelujen ja hallinnon alue). Aluevarausten välinen raja tarkentuu aikanaan asemakaavasuunnittelun yhteydessä. Alueen asemakaavoittamisen edellytyksenä on, että Tornimäentie on toteutettu
ja Klaukkalantie parannettu.
5. (543-403-4-486)
Tornimäentie voi tulla liian lähelle vedenottamoa. Mikäli käyttöveden ottaminen vaarantuu, tulisi
vahinko korvata.
Vastine:
Mielipiteessä tarkoitettaneen kiinteistön omaa kaivoa. Kyseinen kiinteistö ja osa muuta Lehtimäen
aluetta on kytketty kunnan vesihuoltoverkkoon. Vedenoton edellyttämät suojavyöhykkeet ja sen aiheuttamat mahdolliset suunnittelun reunaehdot huomioidaan jatkossa Tornimäentien tarkemmassa suunnittelussa.
6.
Myllärintiellä on liian paljon liikennettä. Läpiajoliikenne tulisi ohjata Klaukkalantielle. Asukkaat Myllärintiellä ja sen läheisyydessä kärsivät melusta ja saasteesta.
Vastine:
Yleiskaavalla ei voida vaikuttaa katujen liikenteen ohjaukseen. Liikenteen ohjaus liikennemerkein
suunnitellaan liikennesuunnittelun yhteydessä. Päätökset liikennemerkkiohjauksesta tehdään teknisessä lautakunnassa.
2
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
7. (543-403-4-137, 543-403-3-175)
Eikö olisi järkevämpää viedä ohikulkutie Vanhan Hämeenlinnantien alta, tällöin vältyttäisiin kalliiden ramppien rakentamiselta? Linjauksen siirtäminen 100-200 metriä etelämmäksi muuttaisi maapohjan kallioisemmaksi ja saataisiin hyvää kiviainesta tien rakentamiseen. Tien rakentamisella tunneliin vähennettäisiin meluhaittoja ja säästyisi 1-2 omakotitaloa. Näin tien rakentaminen tulisi edullisemmaksi ja olisi ympäristöystävällisempi. Ohikulkutien ratkaisut pitäisi tehdä kokonaisvaltaisella
suunnitelmalla, jossa tien alku sijoitettaisiin nykyisen Klaukkalan liittymän vaiheille ja hyödynnettäisiin Vihdin tietä toisena ohikulkutienä.
Vastine:
Ohikulkutien yleissuunnitelman mukaan ohikulkutie ylittää vanhan Hämeenlinnantie sillalla. Vanhan Hämeenlinnantien alittaminen tunnelissa ei ole teknisesti mahdollista maaston korkeussuhteiden takia. Yleissuunnitelma on valmistunut ja se on hyväksytty. Osayleiskaavassa esitetty tielinjaus
on yleissuunnitelman mukainen.
8. (543-403-2-1126)
Järvimaan alueella Talonpojantien päästä länteen varattu ohjeellinen osa jalankulkuun ja pyöräilyyn, jolla tontille ajo on sallittu. Esitämme, että kyseinen väylä toteutettaisiin hieman etelään kaartaen niin, että tontillamme olevat puuvaja, jätekatos ja koristepensasistutukset säästyvät.
Vastine:
Kyseiset kaavamerkinnät ovat voimassa olevan asemakaavan mukaisia eikä yleispiirteisenä maankäytön suunnitelmana ota kantaa mielipiteessä esiin tuodun kaltaiseen asemakaavassa osoitettuun
yksityiskohtaiseen asiaan.
9.
Klaukkalan kehittymisen pahin este on tiestön kehittymättömyys.
Ehdotukset:
- Mäntysalon itäpuolelle rakennetaan ohikulkutiehen alikulku, joka mahdollistaa taaja-asutuksen
leviämisen tien toiselle puolelle. Maataloutta palveleva alikulku ei ole riittävä asutuksen tarpeisiin. Ohikulkutien pohjoispuoliset alueet Haikalan, Mäntysalon ja Luhtajoentien liittymän kohdalla pitäisi ottaa taajan asutuksen alueeksi. Ohikulkutien hyödyntäminen 100-prosenttisesti, ei
vain 50-prosenttisesti.
Vastine:
Klaukkalan maankäytön kehittämisperiaatteiden mukaisesti (KH § 59 19.02.2007) Klaukkalan
maankäyttöä ei ensivaiheessa ryhdytä laajentamaan ohikulkutien pohjoispuolelle.
Nykyiset ohikulkutien varren rakentamiseen varatut alueet riittävät asutuksen laajentamiseen
useiksi vuosiksi eteenpäin, noin 2035-2040 saakka riippuen väestönkasvusta. Ohikulkutien rooli on
nimenomaan taajaman ohittava yhteys. Mikäli ohikulkutien molemmin puolin osoitetaan asutusta,
tien luonne muuttuu taajaman ohittavasta tiestä sen läpikulkevaksi kaduksi.
3
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
10.
Esitän Valkjärven itärannalla Klaukkalantien tuntumassa olevan RA1-alueen muuttamista APalueeksi.
Perustelut:
- Alueelle tullaan rakentamaan läheisen AP-alueen johdosta kunnallistekniikka ja muut tarvittavat palvelut -> ei suuria paineita ylimääräisiin kunnallistekniikka- tai palveluinvestointeihin.
Muutos ei hajauta yhdyskuntarakennetta.
- Pysyvien veronmaksajien saamiseksi taloudellisesti tärkeämpää, että alue toteutetaan vakituisen asumisen alueena. Loma-asujat asuvat muualla.
- Sijainti houkuttelee hyvin toimeentulevia ihmisiä muuttamaan Klaukkalaan, jos alue on vakituisen asumisen aluetta
- Yleiskaavassa on mahdollista muuttaa loma-asuntoalueen käyttötarkoitusta.
Vastine:
Alueella on voimassa oleva asemakaava, jossa alue on osoitettu loma-asuntoalueeksi. Alueen muuttaminen jälkikäteen pientaloalueeksi on erittäin haasteellista, koska oleva tilanne sanelee vesihuollon ja katujen sijainnin sekä estää taloudellisesti edullisimman ja tarkoituksenmukaisimman ratkaisun toteuttamisen. Alue on lisäksi Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavaluonnoksen mukaista kulttuurimaisema-aluetta, mikä perustuu Uudenmaan liiton selvitykseen ”Missä maat on mainioimmat”. Tähän kulttuurimaisemakokonaisuuteen kuuluu rakennustaiteellisilta arvoiltaan merkittävää
huvila-asutusta 1900-luvun alkupuolelta Alue on osa Valkjärven huvila-asutusta.
11.
Katso mielipide 2.
12. (543-403-2-1157)
Omistamamme maa-alue luokitellaan kaavassa maatalousmaaksi. Maata on viimeksi viljelty 1900luvun alkuvuosikymmeninä ja nyt se kasvaa nuorta puuta ja pensaikkoa. Mielestämme tontti kannattaisi luokitella osayleiskaavassa asuinalueeksi. Viereisillä tonteilla on jo olemassa olevaa asutusta. Tämä voisi mahdollistaa ELY-keskuksen myönteisen poikkeusluvan rakentamiselle omistamallemme maa-alueelle (ELYn kielteinen päätös 2011). Nähdäksemme tästä hyötyisi myös kunta.
Vastine:
Ko. alue tulee säilymään maaseutumaisena, koska Klaukkalan päälaajenemissuunta tukeutuu ohikulkutiehen tällä kaavakierroksella. Laajenemissuunnat perustuvat Klaukkalan kehityskuvaan 2020
ja tehtyyn aluevertailuun. Ko. alue on voimassa olevassa asemakaavassa osoitettu maa- ja metsätalousalueeksi.
13. (543-403-16-25, 543-403-16-18)
Tiloillemme, jotka sijaitsevat RA-1 merkinnällä loma-asuntoalueella on vuonna 1955 myönnetty
asuinrakennuksen rakennuslupa ja rakennusta on käytetty asuinrakennuksena. Edellytämme, että
tämä asuinrakennusoikeus säilyy jatkossakin ja että siitä tehdään merkintä kaavamääräyksiin.
4
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Vastine:
Ko. tilan alue on asemakaavan mukaista loma-asuntoaluetta. Rakennuksen rakennusluvan mukainen käyttötarkoitus vakituisena asuntona säilyy, vaikka alue on osoitettu yleiskaavassa lomaasumiseen.
14. (543-403-3-508)
Haluaisimme täsmennystä seuraaviin kysymyksiin:
- Luhtajoen tielinjaus kulkee osin maillamme, kuinka paljon pinta-alaa tien alle on jäämässä?
Koska tie toteutuu?
- Ohikulkutie kulkee kuolinpesän mailla Ali-Korvessa ja Metsä-yhtymä Ali-Viirin alueella Metsäkylässä, kuinka paljon maata täällä jää tien alle?
- Vesitornin alue on merkitty viheralueeksi. Kuolinpesä omistaa alueella metsää ja haluamme
jatkossakin harjoittaa alueella normaalia taloudellista metsänhoitoa, mm. puuston säännöllisillä
hakkuilla. Onko tämä edelleen kaavan määräysten mukaan mahdollista ja millä edellytyksillä?
Jos tähän on tulossa metsänomistajalle huononnuksia, tulemme valittamaan asiasta.
Vastine:
Luhtajoentien katusuunnitelmassa ja ohikulkutien tiesuunnitelmassa niiden linjaukset ja tarvittavat
aluevaraukset täsmentyvät. Nykyisten yleissuunnitelmien perusteella ei ole vielä laskettavissa riittävällä tarkkuudella tien alle jäävien kiinteistöjen pinta-aloja.
Osayleiskaavan maa- ja metsätalousalueilla ja virkistyskäyttöön osoitetuilla alueilla sovelletaan
metsälakia metsän hoitamiseen ja käyttämiseen. Alue on voimassa olevassa asemakaavassa osoitettu maa- ja metsätalousalueeksi, jolla myös sovelletaan metsälakia metsän hoitamiseen ja käyttämiseen.
Liito-orava on luonnonsuojelulain (§49) mukainen direktiivilaji. Liito-oravan elinympäristöissä puusto tulee säilyttää ja hoitaa sitä niin, että liito-oravan pesäpuut ja niitä suojaavat puut sekä liitooravan liikkumisen kannalta riittävä puusto säilytetään. Osayleiskaava ei tuo muutoksia liitooravien huomioon ottamiseen metsänhoidossa.
15. (543-403-4-305)
Esitän, että Ristipakkaan esitetty rakennus- ja pihapiirin suojelu poistetaan. Pyydän ottamaan huomioon asuinrakennuksen huonon kunnon ja pihapiirin käyttötarkoituksen.
Klaukkalantien ja Lahnuksentien risteyksen tuntumaan on osoitettu keskustatoimintojen alueet,
joiden välittömässä läheisyydessä Ristipakka sijaitsee. Alue tulisi varata joko asuinrakentamiseen,
hallinnolle tai kaupalle. Alueen sijainti tukee tiivistä keskustarakentamista.
Vastine:
Yleiskaavan sisältövaatimusten mukaan rakennettua ympäristöä on vaalittava. Yleiskaavassa esitetty suojelumerkintä perustuu laadittuun rakennusperintöselvitykseen. Jos alueen asemakaavaa
muutetaan, asemakaavaprosessin aikana myös rakennuksia koskevat suojelukysymykset ratkaistaan asemakaavan edellyttämällä tarkkuudella. Yleiskaava ohjaa asemakaavan laatimista. Koko
kunnan rakennusperintöselvityksessä tämä kohde on arvoluokassa 2. Rakennuksen huono kunto ei
poista arvoja, joita rakennuksella selvityksen mukaan on.
Yleiskaavan merkintä A/TP-1 sallii asumisen sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomat työpaikkatoiminnot.
5
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
16.
Kisakujan kaavaluonnos:
- Asuinviihtyvyyden kannalta olisi hyvä, jos alueelle tuleva rakennus ei olisi 2-kerroksisia rivitaloja
korkeampi. Maisema ja valon määrä huolestuttavat.
- Onko alueelle tarkoitus jättää mitään luontoa virkistysalueeksi?
- Onko mietitty liikennejärjestelyjä? Aamu- ja iltapäiväruuhkan aikaan joutuu odottelemaan kauan, että pääsee kääntymään Lepsämäntielle.
- Tätä menoa Klaukkalan viihtyisyys / vetovoima on häviämässä. Miten tämä eroaa Vantaan tai
Espoon tiukkaan pakatuista lähiöistä?
Vastine:
Osayleiskaavassa Kisakujan alue on osoitettu rakentamiseen. Kisakujan alue on keskusta-alueen
tuntumassa ja soveltuu hyvin kerrostalovaltaiselle rakentamiselle. Mielipiteessä esille nostetut yksityiskohdat ratkaistaan asemakaavaprosessissa. Kisakujan asemakaavan muutos on vireillä ja se on
ollut luonnoksena nähtävillä.
Klaukkalan liikenneolojen ongelmat on tiedostettu ja mm. Klaukkalantien kehittämisselvityksessä on
haettu ratkaisuja, jotka parantaisivat Klaukkalantien liikenteen sujuvuutta. Ohikulkutien rakentaminen tuo helpotusta liikenneongelmiin.
Nurmijärven on vastattava yhdyskuntarakenteen eheyttämisperiaatteisiin ja valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin, jonka seurauksena taajama-alueet tiivistyvät ja kasvavat. Keskusta-alueiden
täydentäminen mahdollistaa väestönkasvun lähellä palveluita ja osaltaan tukee palveluiden kehittymistä ja luo edellytyksiä joukkoliikenteen kehittämiselle.
17.
Emme hyväksy osayleiskaavaluonnoksen Ali-Tilkan alueelle määriteltyä käyttösuunnitelmaa, jonka
mukaan Ali-Tilkka on kategoriassa AK-3 kerrostalovaltainen asuinalue. Esitämme, että alueen käyttösuunnitelma muutetaan luokkaan AP-2 pientalovaltainen asuinalue, jolloin alueen kerrosalasta
pääosa varataan rivi- ja ryhmäpientaloja tai tehokkuusluvultaan vastaavanlaista asuntotyyppiä varten.
Perustelut:
- AK-3 -merkintää on perusteltu Klaukkalan keskustarakentamisen tiivistämistavoitteella. Kaavaluonnoksen perusteella Klaukkalan keskusta on kuitenkin rakentumassa Viirinlaaksoon ja näin
ollen Ali-Tilkan alue on Klaukkalan reuna-aluetta.
- Asemakaavan (3-324) vireilletulon jälkeen on uusina seikkoina todettu arvokas liito-orava-alue
sekä rakennusperintökohde (sr-1/30). Nämä seikat edellyttävät alueen suunnittelun kokonaisvaltaista uudelleenarviointia. Uudeksi lähtökohdaksi tulee ottaa Klaukkalantien alueen metsikön rauhoittaminen ja Ali-Tilkan alueen varaaminen koulu- ja virkistystoiminnalle sekä pien- ja
rivitalorakentamiselle.
- Ali-Tilkan alueen määrittäminen luokkaan AP-2 on sopusoinnussa Alitilantien alueen ja Ropakon
alueen olemassa olevan kaavan ja rakennuskannan kanssa.
Kehyskuntien ja metropolialueen kuntien kasvusuunnitelmat ovat samansuuntaiset. Tässä tilanteessa Klaukkalan alueella kaavasuunnittelun ensisijaiseksi lähtökohdaksi pitäisi ottaa laatutavoitteet, jotka tähtäävät asukasviihtyvyyteen, korkeatasoisiin palveluihin ja toimiviin liikenneyhteyksiin.
6
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Valtion kiristyneen rahoitusraamin vuoksi Nurmijärven mahdollisuudet Klaukkalan liikenneyhteyksien ratkaisemiseksi ovat heikentyneet. Tästä huolimatta pidämme edelleen välttämättömänä ehtona Klaukkalan ja myös Ali-Tilkan alueen rakentamiselle, että ensin toteutetaan liikenteelliset ratkaisut nykyisiä klaukkalalaisia tyydyttävällä tavalla.
esittelytilaisuudessa (17.01.) kysyimme, merkitseekö tämä sitä, että kerrostaloasuminen on keskittymässä Kotihiirentien omakotialueen välittömään läheisyyteen? Onko mitään järkeä rakentaa liitoorava-alueen, omakotialueen ja liikunta-alueen välimaastoon kerrostaloja. Vastauksessa todettiin,
että AK-3-alueelle voidaan rakentaa myös puistoaluetta, rivi- ja omakotialuetta kerrostalojen lisäksi. Jäimme ihmettelemään, määräysten AK-2 ja AK-3 täsmälleen samanlaisia. Kunnan edustaja ei
osannut sanoa miksi.
Mikäli em. perusteluista ja asukkaiden vastustuksesta huolimatta Ali-Tilkan kaavasuunnittelua jatketaan AK-3 –pohjalta, edellytämme, että rakennusmassa on pienimmillään omakotialueeseen rajautuvalla alueella ja että kerrostaloalueen edustalle tulee vähintään 30-metrinen suojavyöhyke rajaamaan ja peittämään näkyvyyden omakotitalojen takapihoille.
Vastine:
Ali-Tilkan alue on taajaman palveluiden läheisyydessä ja on maakuntakaavassa osoitettu tiivistettäväksi taajamatoimintojen alueeksi. Aluetta on suunniteltava joukkoliikenteeseen tukeutuvana ja
muuta aluetta tehokkaammin rakennettavana alueena. Keskusta-alue on laajempi alue kuin vain
Viirinlaakson alue.
Osayleiskaavaa varten on tehty riittävät luontoselvitykset liito-oravan osalta. Rakennusperintökohteet on selvitetty vuonna 2010. Nämä selvitykset ovat toimineet taustamateriaalina osayleiskaavan
laadinnalle ja aluetta koskevalle joulukuussa 2014 hyväksytylle asemakaavalle.
Ali-Tilkan alueen asemakaavaprosessissa on määritelty kerrostalorakentamisen ja pientalovaltaisen rakentamisen suhde.
Nurmijärven on vastattava yhdyskuntarakenteen eheyttämisperiaatteisiin ja valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin, jonka seurauksena taajama-alueet tiivistyvät ja kasvavat. Asemakaavoituksen tavoite on luoda Nurmijärvelle viihtyisää asuinympäristöä.
Klaukkalan liikenneolojen ongelmat on tiedostettu ja mm. Klaukkalantien kehittämisselvityksessä on
haettu ratkaisuja, jotka parantaisivat Klaukkalantien liikenteen sujuvuutta. Ohikulkutien rakentaminen tuo helpotusta liikenneongelmiin. Asemakaavan laatimisen yhteydessä on laadittu liikenneselvitys, jossa on haettu Ropakkotien ja Klaukkalantien liittymän toimivaa ratkaisua.
Liito-oravat on otettava huomioon asemakaavaa laadittaessa. Osayleiskaavan liito-orava-alueita
voidaan yhteen sovittaa asumisen kanssa jättämällä liito-oravalle riittävän kokoinen puustoinen
alue ja turvaamalla liito-oravan metsäiset kulkuyhteydet muille alueille. Viher- ja asuinalueiden rajat määritellään asemakaavaprosessin yhteydessä.
Osayleiskaavamääräys AK-3 on rakenteeltaan AK-2:ta vastaava, mutta kuvaa sitä, että alue ei ole
vielä rakentunut, eli se on tarkoitettu asemakaavoitettavaksi.
7
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
18.
Nyt kun Järvimaan alue on kaavassa merkitty pientaloalueeksi, herää kysymys siitä, millä tavoin
alueen käyttö virkistysalueena on otettu huomioon suunnittelussa. Alueen rakentamistehokkuutta
tulisi pienentää ja vähentää rakennustonttien määrää. Tiivis rakentaminen ei jätä sijaa virkistyskäytölle. Järvimaan hiekkaranta-alue on ainutlaatuinen Valkjärven alueella ja sen käyttöä yleisenä virkistysalueena tulisi lisätä. Tehokas rakentaminen tulisi suunnata Klaukkalan keskustaan. Pientalotontit on ulotettu aivan Järvimaan hiekkarannan ylärinteelle. Jyrkkä ranta ei ole sopivaa rakennusmaata ja rannan rakentaminen rajoittaa sen virkistyskäyttöä.
Alueen muuttaminen merkitsee lisääntyvää liikennettä ja kulkua. Tästä syystä pidän vaihtoehdossa
B esitettyä liikenneratkaisua parempana kuin vaihtoehdossa A esitettyä. Se siirtää alueelle suuntautuvan liikenteen pääosin muualle kuin Järvihaan teollisuusalueen suuntaan. Edelleen on varmistettava Pitkäkalliontien käyttömahdollisuus myös senkin jälkeen, kun asemakaavoitusta on muutettu.
Sanotulla tielle on merkitystä muiden alueella liikkuvien kannalta.
Järvimaan ranta-alueen tiivis rakentaminen ja hulevesien valuminen sieltä rantavesiin voi vaarantaa
järviveden puhtauden. Rannan jyrkkyydestä johtuen kaikkia hulevesiä ei voitane ohjata järvialueelta poispäin niin kuin suunnitelmassa osittain todetaankin. Tästä syystä asemakaavan jatkovalmistelussa on kiinnitettävä aivan erityistä huomiota siihen, ettei puhdas järvivesi saastu hulevesistä tai
muista likaisista valumavesistä. Vaihtoehtona tulisi olla rakentamisesta luopuminen siltä osin kun
hulevesiä ei saada ohjattua pois rannasta.
Valkjärven alue on ainutlaatuinen luonnonolosuhteiltaan ja tiivis rakentaminen johtaa peruuttamattomasti luonnonarvojen ja –monimuotoisuuden häviämiseen.
Vastine:
Järvimaan asemakaavaprosessissa on yleiskaavaa yksityiskohtaisemmin ratkaistu alueen maankäyttö niin virkistys- kuin asuinalueiden osalta. Järvimaan alue on osoitettu yleiskaavassa pientaloalueeksi, sillä se liittyy nykyiseen ympäröivään pientalovaltaiseen asuinalueeseen. Tämä täydentää
sekä laajentaa nykyistä pientaloaluetta. Vihervyöhyke jätetty rannan ja rakentamisen/lomaasumisen väliin. Alueen asemakaava on hyväksytty joulukuussa 2014.
19. (543-403-1-99, 543-403-1-303)
Metsäkylä on vihreää maatalousaluetta. Kyllä pitää saada tänne rakennuslupia, että meidän lapsemme voisivat rakentaa. Jos oli ennen maininta (kaavassa)rakennuspaikka, menetetäänkö ne nyt
kun on (uusi) kaava? Pyörätie puuttuu kylältä koululle, liikenne on kylläkin kasvanut. Ajetaan Mäntysalosta Metsäkylän kautta III-tielle.
Vastine:
Alueella on voimassa oikeusvaikutukseton osayleiskaava. Klaukkalan osayleiskaava korvaa samaa
aluetta koskevan oikeusvaikutuksettoman osayleiskaavan. Alueelle rakentaminen edellyttää myönteistä suunnittelutarveratkaisua. Myönteisen suunnittelutarveratkaisun edellytyksenä on MRL:n 137
§:n edellytysten täyttyminen.
8
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Kunta varaa vuosittain rahaa kevyen liikenteen väylien toteutukseen, mutta kaikkien tarpeellisten
kevyen liikenteen väylien rakentaminen valtion ylläpitämien maanteiden varrelle kestää erittäin
kauan.
20. (543-403-3-119)
Valkjärven itäranta on osayleiskaavaluonnoksessa merkitty loma-asuntoalueeksi (RA-1), mutta lähemmin tarkasteltuna myös merkinnällä RA-2 (tarkoitetaan alueittaisten suunnitteluohjeiden merkintää R-2).
On vaikea ymmärtää, että samanaikaisesti, kun kunta on valmis kaavoittamaan Järvimaan alueen
erittäin kalliiksi tulevan kallioiseen maaperään louhittavan kunnallistekniikan, kunta jättää kyseisen
itärannan loma-asuntoalueeksi. Itärannan R2-alueella on asuttu jo vuosikymmeniä ympärivuotisesti.
On luontevaa ja yhdenvertaista kuntalaisten kannalta muuttaa kyseinen itärannan alue asemakaava-alueeksi ja tuoda sinne kunnallistekniikka. Kiinteistöillä on jo kulkuyhteydet Klaukkalantielle, joten tiestön rakentaminen on jo valmiina. Kunnallistekniikka on liitettävissä Hakatieltä tai Lammaskujalta. Vesiosuuskunnan perustaminen alueelle ei enää ole perusteltua. Kunnallistekniikan saaminen suojelee myös Valkjärveä.
Vastine:
Ko. tilan alue on asemakaavan mukaista loma-asuntoaluetta. Alue on 4. vaihemaakuntakaavaluonnoksessa osoitettu maakunnallisesti arvokkaaksi kulttuurimaisemaksi, mikä perustuu Uudenmaan
liiton laatimaan selvitykseen ”Missä maat on mainioimmat”. Alueen arvo perustuu Valkjärven ranta-alueiden osin 1900 –luvun alusta peräisin olevaan huvila-asutukseen. Näin ollen on perusteltua
säilyttää alue loma-asuntoalueena.
21.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on riittämätön, siinä ei ole esitetty arviointisuunnitelmaa lainkaan. Lisäksi siitä puuttuu MRL 64§:n mukainen ilmoitus osallisten mahdollisuudesta esittää ympäristökeskukselle neuvottelua, mikäli he pitävät osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa riittämättömänä.
Vastine:
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on päivitetty mm. mielipiteessä esitetyiltä osin.
Vaikutusten arviointi puuttuu kaavaselostuksesta. Ohikulkutien molemmille linjausvaihtoehdoille
tulee tehdä MRL:n mukainen vaikutusten arviointi. Arviointia ei voida jättää vain liikennesuunnittelijoiden tehtäväksi. Linjausvaihtoehtojen vaikutus on dramaattisesti erilainen Haikalan-MäntysalonRipatin muodostamaan osaan.
Vastine:
Vaikutusten arviointi jäi luonnosvaiheessa puutteelliseksi, mutta ehdotukseen vaikutusten arviointi
on lisätty. Klaukkalan ohikulkutien yleissuunnitelmassa on arvioitu ohikulkutievaihtoehtojen vaikutuksia ja se palvelee myös osayleiskaavan vaikutusten arviointia.
9
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Lausunto ohikulkutien VE1:n puolesta on tehty virheellisin perustein meluvaikutusten osalta.
Vastine:
Valtuusto on antanut lausunnon Klaukkalan ohikulkutien yleissuunnitelmasta. Ohikulkutien yleissuunnitelman raportissa s. 67 on taulukko, jossa on esitetty 50 – 55 dB:n alueelle jäävät asukkaat ja
rakennukset, kun suunnitelman mukaiset meluesteet on toteutettu. Tiivistelmässä on kerrottu, että
ilman melusuojausta VE1 osalta melualueelle eli yli 55 dB:n alueelle jäävien asukkaiden määrä on
suurempi kuin VE 2B.
Raportin liitekartoissa on esitetty vaihtoehtojen meluvaikutukset. Näiden tarkastelujen mukaan
VE1:n meluvaikutus 50 -55 dB:n melualuella päiväaikaan (meluesteiden kanssa) on pienempi, kuin
vaihtoehdon 2B.
Osayleiskaava laadittava (ohikulkutien) linjausvaihtoehdon 2b mukaisesti. Vaihtoehto 2b on yhdyskuntasuunnittelun ja tiensuunnittelun oikeaoppinen ratkaisu ja se mahdollistaa taajamarakenteen
säilymisen eheänä.
Kirkkotien oikaisu (VE1) olisi perusteeton ylimitoitus ja järkyttävä ympäristötuho. Kirkkotien kapasiteetti riittää vielä 2040, jolloin silloinkin käytössä on vain 50% kapasiteetista. Oikaisu johtaisi Haikala-Mäntysalo-Ripatti-alueella ympäristötuhoon ja elinympäristön rajuun heikkenemiseen. Kirkkotien kehittäminen ns. 0+-periaatteella ei olisi vaikeaa. Haikala-Mäntysalon valumavesiä imeyttävän
notkon täyttäminen tierakenteella (Kirkkotien oikaisu) aiheuttaisi suurien virtaamien ongelmat läheisten rivitaloasuntojen pihalla. Notko on luonnon monimuotoisuutta edustava kohde.
Vastine:
Ohikulkutien yleissuunnitelmasta on tehty Liikenneviraston hyväksymispäätös ja osayleiskaavassa
osoitetaan vuoden 2014 lopulla voimaan tulleen 2. vaihemaakuntakaavan mukainen ohikulkutien
linjaus.
Mielipiteessä esitetyt yksityiskohtia koskevat asiat ratkaistaan ohikulkutien tiesuunnitelmissa.
10
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Haikalan pohjoisosan lähivirkistysalue (VL) on merkittävä voimassa olevan asemakaavan mukaisesti
vastaavalla yleiskaavan merkinnällä V-1.
Vastine:
Alue on osoitettu voimassa olevassa asemakaavassa virkistysalueeksi. Osayleiskaavassa rakennetun
alueen reuna-alueilla mahdollisesti olevat asemakaavan mukaiset virkistysalueet on osoitettu maaja metsätalousalueiksi. Ne ovat pääosin yksityisessä omistuksessa ja niitä ei hoideta virkistysalueina. Maa- ja metsätalousalueita voi käyttää virkistykseen jokamiehen oikeudella.
Havumäentien jatke voidaan merkitä vastaavasti kuten muutkin kokoojakadut.
Vastine:
Havumäentien jatkeen linjauksesta ei ole laadittu yleissuunnitelmaa. Kun tien tarkempi linjaus on
suunnittelematta, on perusteltua osoittaa se ohjeellisena/vaihtoehtoisena linjauksena.
22.
Vastustamme linjausvaihtoehdon 1 mukaista ratkaisua. Esitämme, että Klaukkalan osayleiskaava
laaditaan linjausvaihtoehdon 2B mukaisena.
Vaikutusten arviointi puuttuu selostustekstistä ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta.
Vastine:
Vaikutusten arviointi jäi luonnosvaiheessa puutteelliseksi, mutta ehdotukseen vaikutusten arviointi
on lisätty. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on täydennetty mm. vaikutusten arvioinnin osalta.
Kirkkotien oikaisulle ei ole perusteita. Oikaisusta aiheutuu terveysongelmia ja elinympäristön tuho
sekä miljoonien eurojen järjetön tuhlaus. Tie olisi liian vaarallinen raskaalle liikenteelle pituuskaltevuutensa ansiosta.
Vastine:
Ohikulkutien yleissuunnitelmasta Liikennevirasto on tehnyt hyväksymispäätöksen loppuvuodesta
2014. Osayleiskaavaehdotuksessa esitetään hyväksymispäätöksen mukainen ratkaisu. Ohikulkutien
tiesuunnitelman laatimisen yhteydessä ratkaisut tarkentuvat.
Haikalan pohjoisosan lähivirkistysalue (VL) on merkittävä voimassa olevan asemakaavan mukaisesti
vastaavalla yleiskaavan merkinnällä.
Vastine:
Alue on osoitettu voimassa olevassa asemakaavassa virkistysalueeksi. Osayleiskaavassa rakennetun
alueen reuna-alueilla mahdollisesti olevat asemakaavan mukaiset virkistysalueet on osoitettu maaja metsätalousalueiksi. Ne ovat pääosin yksityisessä omistuksessa ja niitä ei hoideta virkistysalueina. Maa- ja metsätalousalueita voi käyttää virkistykseen jokamiehen oikeudella.
Kirkkotie / 2B voidaan parantaa viihtyisäksi kyläkaduksi vaiheittain rakentaen. Tietä pitää kehittää
taajaman sisäisenä hidaskatuna myös ympäristön kapasiteetti huomioon ottaen.
11
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Kirkkotien oikaisu on tarpeeton vaihtoehto 2B:ssä, siitä seuraa useiden miljoonien eurojen säästö
rakennuskustannuksiin.
Vastine:
Ohikulkutien yleissuunnitelmasta Liikennevirasto on tehnyt hyväksymispäätöksen loppuvuodesta
2014. Osayleiskaavaehdotuksessa esitetään hyväksymispäätöksen mukainen ratkaisu. Ohikulkutien
tiesuunnitelman laatimisen yhteydessä ratkaisut tarkentuvat.
Kunnan lausunto VE1:n puolesta on tehty meluvaikutusten osalta puutteellisin ja virheellisin perustein. Asia pitää korjata.
Vastine:
Valtuusto on antanut lausunnon Klaukkalan ohikulkutien yleissuunnitelmasta. Ohikulkutien yleissuunnitelman raportissa s. 67 on taulukko, jossa on esitetty 50 – 55 dB:n alueelle jäävät asukkaat ja
rakennukset, kun suunnitelman mukaiset meluesteet on toteutettu. Tiivistelmässä on kerrottu, että
ilman melusuojausta VE1 osalta melualueelle eli yli 55 dB:n alueelle jäävien asukkaiden määrä on
suurempi kuin VE 2B.
Raportin liitekartoissa on esitetty vaihtoehtojen meluvaikutukset. Näiden tarkastelujen mukaan
VE1:n meluvaikutus 50 -55 dB:n melualuella päiväaikaan (meluesteiden kanssa) on pienempi, kuin
vaihtoehdon 2B.
23. 543-403-19-34
Toivon, että kiinteistöni 543-403-19-34 HEINÄ otetaan mukaan tontin rajaa kulkevaan AP-4 –
alueeseen.
Vastine:
Ko. kiinteistö on osoitettu osayleiskaavaehdotuksessa AP-alueeksi.
24. (543-403-19-40)
Haluaisin, että koko Pitsillantie muutetaan asemakaava-alueeksi.
12
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Vastine:
Klaukkalan päälaajenemissuunta on Luhtajoen suunta tukeutuen ohikulkutiehen. Pitsillantien alueen asemakaavoittamisen edellytyksenä on Klaukkalantien parantaminen ja Tornimäentie toteuttaminen. Klaukkalantien länsipuolelle ei ole osoitettu merkittävässä määrin uusia asuinalueita, tästä syystä ei myöskään koko Pitsillantien aluetta ole osoitettu asuinalueeksi.
25. (543-403-19-14)
On epäoikeudenmukaista jättää Pitsillantien alue kaavoittamatta, se tulisi kaavoittaa pientaloalueeksi. Pyytäisin, että alustavaa kaavoitettavaa aluetta siirretään koskemaan myös Pitsillantien ympäristöä ja omistamaani tonttia Havula 543-403-0019-0014-9 (po. 534-403-0019-0014).
Vastine:
Klaukkalan päälaajenemissuunta on Luhtajoen suunta tukeutuen ohikulkutiehen. Pitsillantien alueen asemakaavoittamisen edellytyksenä on Klaukkalantien parantaminen ja Tornimäentie toteuttaminen. Klaukkalantien länsipuolelle ei ole osoitettu merkittävässä määrin uusia asuinalueita, tästä syystä myöskään ei koko Pitsillantien aluetta ole osoitettu asuinalueeksi.
26.
Teknisesti osayleiskaavaluonnos täyttää vaatimukset loistavasti, siitä kiitokset osaaville ammattilaisille.
Kaiken kehityksen jarruna näyttää olevan ohikulkutien toteutumattomuus. Se näkyy mm. siten, että
osa yleiskaavan selvityksistä on luvattoman vanhaa aineistoa. Vain tieverkkosuunnitelmaa on vähän
päivitetty.
Vastine:
Osayleiskaavaan liittyvät selvitykset ovat riittävän ajantasaiset. Hallitusneuvottelujen yhteydessä
kesällä 2014 allekirjoitettiin valtion ja Helsingin seudun kuntien välinen sopimus suurten infrahankkeiden tukemiseksi ja asumisen edistämiseksi. Sopimuksessa todetaan liikennehankkeiden kohdassa, että Klaukkalan ohikulkutien suunnittelua ja toteuttamisvalmiutta edistetään. Tämä tukee ohikulkutien toteuttamisedellytyksiä.
Vaihtoehtojen etsiminen liikennepulmiin näyttää alistuneen ongelmien edessä. Klaukkalan osaalueiden kehittämiselle ja toteuttamiselle ei ole mitään tärkeysjärjestystä. Asemakaavojen laadinta
ja laajeneminen ei perustu liikenneverkon vetävyyteen.
Vastine:
Alueiden ja tieverkon rakentamisen toteuttamisjärjestystä on pohdittu jo vuonna 2007 hyväksytyssä
Maankäytön ja liikenteen kehittämisperiaatteissa. Yleiskaavaehdotukseen on osoitettu usean alueen osalta toteuttamisen ajoitus siten, että toteuttaminen on mahdollista vasta kunkin alueen kannalta tarpeellisen tien toteuttamisen jälkeen. Vuonna 2013 valmistuneessa Klaukkalantien kehittämisselvityksessä on etsitty ratkaisuja Klaukkalantien sujuvuuden parantamiseksi.
13
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Tiesuunnitelmissa on yksi positiivinen seikka: Tornimäentie. Tien toteuttaminen on kytköksissä
Klaukkalantien alkupään 4-kaistaistamiseen. En pidä tätä kytkentää tarpeellisena. Tilanne paranee
huomattavasti vielä, kun tiesuunnitelmaa muutetaan siten, että Metsäkyläntien risteyksestä lähtevä uusi tie linjataan Harjulan sijasta Ristipakan ohi kohti Isoseppäläntietä, jolloin Klaukkalan suuntainen vaihtoehtoinen linjaus kaksinkertaistuu nykytilanteeseen nähden. Tämä uusi linjaus avaa
uudet mahdollisuudet kaavoitukselle (AU24, AU25, AU26). Lehtimäen ja Ristipakan välisellä alueella
on isoja rakentamattomia alueita ja maankäytön suunnittelu voidaan tehdä melko vapaasti. Samalla saadaan alueen laidoille poikkeusluvin syntynyt asutus asemakaavan piiriin ja kiinteistöjen hyödyntäminen mahdolliseksi. Ehdotan, että ainakin puolet AP-4 –alueista muutetaan AP-3:ksi.
Vastine:
Kaavaehdotuksessa on osoitettu Tornimäentieltä yhteys nykyiselle Ristipakantielle ja aina Lahnuksentielle saakka. Tien linjaus tarkentuu tarkemman suunnittelun yhteydessä. Mikäli Vantaan puoleista osaa Klaukkalantiestä ei paranneta, liikenteen ongelmat siirtyvät merkittävässä määrin Vantaan puolelle.
Kaavamerkintä AP-4 mahdollistaa alueen kaavoittamisen omakotitalojen ohella myös rivi- ja ryhmäpientaloille, kuten AP-3- AP-4 kaavamääräyksessä pääpaino on kuitenkin omakotitaloissa.
Alueen suojelukohteet kannattaa vielä tarkistaa. Ainakin kohteen sr-1/49 kohdalla tilanne on uuden
omistajan toimesta muuttunut peruuttamattomasti.
Vastine:
Koko kunnan rakennusperintöselvityksessä tämä kohde on arvoluokassa 2. Suojelumääräystä ei perusteetta voi poistaa. Rakennuksen huono kunto ei poista arvoja, jotka ko. rakennuksella selvityksen
mukaisesti on.
27. (543-403-2-334)
Pyydän kiinnittämään seuraaviin asioihin huomiota: Lintumetsän läpiajo, liikenteen kasvu, raskas
liikenne, maanajo, melu, pöly, vaaratilanteet, suojateiden sijoitukset, meluesteiden puute.
Vastine:
Lepsämäntien turvallisuuteen ja tien rakenteellisiin ratkaisuihin ei yleiskaavalla voida vaikuttaa.
Lepsämäntie on valtion ylläpitämä maantie, jolloin siihen liittyvistä toimenpiteistä vastaa ELYkeskus.
Ehdotan, että Lintumetsän pohjoispuolitse rakennettaisiin uusi tie Lepsämän suuntaan ohittamaan
Lintumetsän taajama, jolloin vanha Lepsämäntie jäisi pääasiassa vain alueen asukkaiden yhdystieksi
Klaukkalaan.
Vastine:
Klaukkalan tie- ja katuverkkosuunnitelmassa (2012 päivitys) on otettu huomioon liikenteen kasvu.
Suunnitelman perusteella Lepsämän suunnalle ei ole väestö- ja liikenne-ennusteiden perusteella
tarvetta rakentaa uusia tieyhteyksiä.
14
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
28. (543-403-17-2, 543-403-3-120)
Valkjärven itärannan RA-1 –alueet tulisi osayleiskaavassa muuttaa AP-alueiksi. Nykyinen RH-kaava
on vanhentunut eikä vastaa tämän hetken vaatimuksia. Muutos olisi myös linjassa lähialueilla tapahtuneen kaavoituskehityksen kanssa. Kunnallistekniikka on valmiina aluetta lähellä ja tiestö on
käytännössä jo valmiina.
Vastine:
Ko. tilan alue on asemakaavan mukaista loma-asuntoaluetta. Alue on 4. vaihemaakuntakaavaluonnoksessa osoitettu maakunnallisesti arvokkaaksi kulttuurimaisemaksi, mikä perustuu Uudenmaan
liiton laatimaan selvitykseen ”Missä maat on mainioimmat”. Alueen arvo perustuu Valkjärven ranta-alueiden osin 1900 –luvun alusta peräisin olevaan huvila-asutukseen. Näin ollen on perusteltua
säilyttää alue loma-asuntoalueena.
29.
Osayleiskaavaluonnoksesta on poistettava ohikulkutien eteläinen linjaus, koska se on maakuntakaavan ja maanrakennuslain 39§:n vastainen. Linjausvaihtoehto 1 on voimakkaasti asukkaiden vastustama. Asiasta on useasti kirjelmöity kuntaan, mutta niihin ei ole saatu vastauksia.
Vastine:
Ohikulkutien linjaus on loppuvuodesta 2014 voimaan tulleen Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan
mukainen, jossa ohikulkutie on osoitettu Liikenneviraston loppuvuodesta 2014 hyväksymän yleissuunnitelman mukaisesti. Yleissuunnitelmaprosessissa on ollut vaihtoehtoja, joita on arvioitu. Prosessissa valittiin linjausvaihtoehto 1, josta laadittiin yleissuunnitelma, ja joka on osoitettu osayleiskaavaehdotuksessa.
VE1 tuottaisi kohtuuttoman haitan Ripatin, Mäntysalon ja Haikalan asukkaille sekä tuhoaisi asukkaiden elinympäristön. VE 1 on voimassaolevien kaavojen vastainen ja kulkisi virkistys- ja ulkoilualueella. VE1 ei täytä tielinjauksen selvitystyölle asetettuja tavoitteita.
Merkittävin ero VE1 ja 2B välillä on niiden vaikutuksessa taajama- ja yhdyskuntarakenteen toimivuuteen. Esitetty osayleiskaavaluonnos mahdollistaisi taajamarakenteen hajottamisen.
Vastine:
Osayleiskaavan tavoitteena on toisaalta olevan yhdyskuntarakenteen eheyttäminen ja toisaalta
Klaukkalan alueen täydennysalueiden osoittaminen sekä Klaukkalan liikenneongelmien ratkaisu.
Luhtajoen ja ohikulkutien väliin jäävä alue on jatkossa pääasiallinen suunta tulevalle asuinrakentamiselle. Osayleiskaavaratkaisu mahdollistaa Klaukkalan kasvun noin 2035 -2040 asti riippuen
Klaukkalan väestönkasvun nopeudesta. Ohikulkutien pohjoispuolelle ei ole tarpeen osoittaa uusia
asunalueita. Ohikulkutien linjaus ei sijoitu asemakaavoitetulle virkistys- tai ulkoulualueelle.
10-17 metriä syvä kallioleikkaus on sopimaton pientalovaltaisen alueen keskellä. Sitä ei voi maisemoida ja se olisi ikuinen vaurio Klaukkalan taajamassa. Kallioleikkaus tuhoaisi myös lähivirkistysalueen.
15
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Vastine:
Ohikulkutien tiesuunnitelman laatimisen yhteydessä tarkentuu tielinjauksen korkeusasema suhteessa ympäristöön ja maisemaan.
Osayleiskaavaluonnoksen karttaliitteessä on vakavia virheitä, sillä siitä puuttuu mm. Vuorenpeikontien, Peikonkujan ja Sammalkujan kiinteistöt. Virhe on oikaistava.
Vastine:
Osayleiskaavaehdotuksen taustakartta on ajantasaisin maastokartta, joka on saatavilla. Mielipiteessä esitetyt puutteet ovat olleet tiedossa kaavaa laadittaessa.
30. (543-403-19-32)
Vaadin osayleiskaavan ulottamista Pitsillantien alusta loppuun saakka. Se tulee olemaan kaikkien
etu asumismukavuuden suhteen.
Vastine:
Klaukkalan päälaajenemissuunta on Luhtajoen suunta tukeutuen ohikulkutiehen. Pitsillantien alueen asemakaavoittamisen edellytyksenä on Klaukkalantien parantaminen ja Tornimäentie toteuttaminen. Klaukkalantien länsipuolelle ei ole osoitettu merkittävässä määrin uusia asuinalueita, tästä syystä ei myöskään koko Pitsillantien aluetta ole osoitettu asuinalueeksi.
31.
Miten Nurmijärven kunnan kaavoituksessa on huomioitu ympäristövaatimukset ja toteutuuko ympäristölait? Asutuksen lisääminen Lintumetsän alueelle etäälle palveluista, julkisen liikenteen puuttuminen, henkilöautojen suosiminen ja puun polton lisääntyminen eivät ole ilmastonmuutoksen
näkökulmasta kestäviä ratkaisuja.
Vastine:
Maankäyttö- ja rakennuslain 39 §:ssä määritellään yleiskaavan sisältövaatimukset, eli seikat, jotka
on otettava huomioon yleiskaavaa laadittaessa. Näihin sisältyvät myös ympäristöhaittojen vähentäminen sekä ekologinen kestävyys. Klaukkalan osayleiskaavaa on pyritty laatimaan siten, että rakenne tukee lähipalveluiden ja joukkoliikenteen käyttöä. Lintumetsän alueella on voimassa olevat
asemakaavat, joiden mukaan alue rakentuu. Osayleiskaavaehdotuksessa on esitetty uusi alue Vanhan Klaukan ja Lintumetsän väliselle alueelle. Alueen toteuttamisen edellytyksenä ovat Tornimäentien rakentaminen ja Klaukkalantien parantaminen. Puun polttoon liittyviin määräyksiin ei yleiskaavassa voida ottaa kantaa, tähän liittyviä määräyksiä on kunnan ympäristönsuojelumääräyksissä.
Lintuparventien ja Kaskitien väliseltä metsäalueelta on asukkaiden varmoja lepakkohavaintoja. Onko alueelta tehty lepakkokartoitusta?
Vastine:
Klaukkalan lepakkokartoitus on tehty kesien 2010 ja 2012 aikana. Lintumetsän alueella kartoituskäynnit tapahtuivat kesän 2012 aikana. Selvityksen mukaan Lintumetsän lähistöllä tehtiin tuolloin
16
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
joitain lepakkohavaintoja. Selvityksessä on huomioitu lepakon kannalta tärkeät lisääntymis- ja levähtämisalueet sekä tärkeät ruokailualueet tai siirtymäreitit. Selvityksen laatineiden asiantuntijoiden saamien tietojen perusteella Lintumetsän alueella ei ole näitä edellä mainittuja lepakon kannalta erityisen tärkeitä alueita.
32.
Mäyränkallion alueen eteläosaan osoitetun energiahuollon alueen (EN-2/alueE5) aluevaraukselle
tulisi tutkia vaihtoehtoinen sijainti ja kyseinen alue tulisi osoittaa kaupallisille ja työpaikkatoiminnoille Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavaehdotuksen mukaisesti.
Alueen osoittamista kaupallisille ja työpaikkatoiminnoille perustelee alueen liikenteellisesti keskeinen sijainti. Näkyvä sijainti Valtatie-3:lle ja Klaukkalan ohikulkutielle tukee ratkaisua sijoittaa alueelle yritystoimintaa ja asettaa alueelle kaupunkikuvallisesti korkeat tavoitteet. Alueesta tulee uusi
”sisääntuloportti” Nurmijärvelle ja katsomme, että yritys- / työpaikka-alueena alueesta olisi mahdollista muodostaa kaupunkikuvallisesti huomattavasti edustavampi kokonaisuus, kuin kaavan
mahdollistama muuntoasema ja lämpövoimalaitos.
Katsomme, että hyvä sijainti EN-2-varaukselle olisi Hämeenlinnantien länsipuolelle osoitetun TP-2 –
alueen eteläosassa, jolloin alue rajautuisi yhä voimalinjaan (Z-1) ja olisi liikenteellisesti hyvin saavutettavissa Hämeenlinnantieltä. Toinen vaihtoehtoinen sijainti voisi olla Mäyränkallion alueelle osoitetun sähkölinjan (Z-4) yhteydessä.
Vastine:
EN-varaus on osoitettu sekä Mäyränkallion alueelle sen eteläosaan ja Lintumäen alueen pohjoisosaan. Toiminnan sijoittumista selvitetään tarkemmin asemakaavasuunnittelun yhteydessä. Varaus
on tarpeellinen Klaukkalan energiahuollon turvaamiseksi. Mäyränkallion ohikulkutien eteläpuolella
olevan alueen kytkeminen maantiehen 130 ei ole mahdollista, joten alueen asemakaavan laatimisen yhteydessä selvitetään alueen kytkemistä ympäröivään tieverkkoon.
33.
Suunnitelmasta puuttuu vaikutusten arviointi liikenteen osalta.
Vastine:
Vaikutusten arviointi mukaan lukien liikenteelliset vaikutukset on täydennetty kaavaehdotukseen.
Klaukkalan alue liikenneyhteyksineen tulee suunnitella siten, että Klaukkalan kasvusta ei aiheudu
minkäänlaisia paineita uuden tieyhteyden rakentamiseen Klaukkalasta Nahkelan kautta Hyrylään.
Vastine:
Keski-Uudenmaan poikittaisyhteyksiä koskeva selvitys on parhaillaan työn alla, mikä liittyy myös 4.
vaihemaakuntakaava laadintaan. Mahdollisen uuden poikittaisen tieyhteyden tarve ei perustu
Klaukkalan kasvuun, vaan Keski-Uudenmaan puutteellisiin poikittaisyhteyksiin nykytilanteessa. Suuri
tarve poikittaisyhteydelle aiheutuu alueen tavaraliikenteen tarpeista.
17
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Kaavakartasta tulee poistaa ennenaikaisena ohikulkutienvaraus liittymineen, koska tien yleissuunnitelmaa ei ole vielä esitetty edes liikennevirastolle hyväksyttäväksi.
Vastine:
Ohikulkutien yleissuunnitelmasta on tehty Liikenneviraston hyväksymispäätös ja osayleiskaavassa
osoitetaan vuoden 2014 lopulla voimaan tulleen 2. vaihemaakuntakaavan mukainen ohikulkutien
linjaus.
34. (543-403-7-364)
Kiinteistöllä Lintutarha 543-403-0007-0364-L ja sen ympäristössä on tehty avohakkuuta. Alue ei sovellu liito-oravan levähdys- tai pesimisalueeksi eikä suojelualueeksi.
Vastine:
Ko. kiinteistön aluetta ei ole osoitettu osayleiskaavaehdotuksessa liito-oravan elinalueeksi.
35. (543-403-5-379, 543-403-4-370)
Vanhan Klaukan AP-5-alue on viety kiinni Isosuon reunassa olevaan kapeaan metsäreunukseen.
Tämän mukainen toteutus tulisi takuuvarmasti häiritsemään ja tuhoamaan kurkien ja muiden luonnonvaraisten eläintenpesimärauhaa Isosuon alueella.
Vastine:
Vanhan Klaukan asemakaavaa laadittaessa Natura-suon asettamat reunaehdot otetaan huomioon.
Isosuon osalta on laadittu selvitys, jossa on tutkittu nimenomaan rakentamisen mahdollisuuksia
suon pohjoispuolella, eikä sille ole esteitä edellyttäen, että asemakaavassa huomioidaan riittävä
suojaetäisyys suosta sekä tarkastellaan yleiskaavaa tarkemmin suon vesitalouden toiminta ja varmistetaan, ettei siihen vaikuteta haitallisesti.
Peltoalue hevostilan ja Pitsillantien sekä Isosuon ja Pitsillantien välinen alue tulee ehdottomasti
rauhoittaa rakentamiselta maisemallisista ja luonnonsuojelullisista syistä.
Vastine:
Isosuon ja Pitsillantien väliin on jätetty suojavyöhyke. Suojavyöhyke tarkentuu aikanaan alueen
mahdollisessa asemakaavaprosessissa ottaen huomioon Isosuon arvot.
Tornimäentien reitti tulisi toteuttaa riittävän kaukaa Lehtimäen rauhallisesta asuinalueesta. Kaavaehdotukseen piirretyssä paikassa tie aiheuttaa meluhaittoineen täydellisen romahduksen nykyiseen
asumisviihtyvyyteen alueella. Vähimmäisvaatimuksena olisi tien ympäröiminen riittävän korkeilla
meluvalleilla.
Vastine:
Tornimäentien linjauksesta on tehty alusta yleissuunnitelmatasoinen tarkastelu, jossa sen linjausta
on suunniteltu. Tarkemman suunnittelun yhteydessä otetaan huomioon myös meluvaikutukset ja
tarvittava melusuojaus.
Tien vaikutuksia ympäristöön sekä tien toteuttamisen teknisiä yksityiskohtia tarkastellaan tarkemmin katusuunnitelmaa laadittaessa.
18
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
36.
Mielipiteemme liittyy AP-4 Muurilan osioon.
Olemme tehneet talousveteemme merkittävät alkuinvestoinnit, emmekä näin ole valmiita tekemään lisäinvestointeja, mikäli ainoa vaihtoehtomme talousveden saannille on liittyminen kunnan
vesijohtoverkostoon. Tilalla harjoitetaan luomuviljelyä, jolloin riittävän kasteluveden turvaaminen
on välttämätöntä.
Harjun ja suon synergia on huomattava, mm. kauriiden ja muiden villieläinten vaeltaminen harjulta
suolle on merkittävää ja toivottavasti on mahdollista säilyttää.
Alueella on ns. paineellista pohjavettä ja paljon lähteiköitä. Tästä johtuen maaperä on vetelää silttiä
10-12 m. Rakentaminen edellyttäisi paalutusratkaisuja. Kuivakuorikerroksen rikkominen voi aiheuttaa ns. järvi-ilmiön alueella. Lisäksi Pitsillantie on kankaalle perustettu, eikä näin ollen sovellu raskaaseen kuormitukseen.
Vastine:
Kun alueen asemakaavasuunnittelua lähdetään viemään eteenpäin tutkitaan rakennettavuutta ja
muita olosuhteita. Kaavaratkaisu rakennetaan näiden reunaehtojen perusteella. Alueen katuverkostoa suunnitellaan ja rakennetaan ottaen huomioon maaperän asettamat rajoitukset. Mikäli alueelle
laaditaan asemakaavaa, sen myötä Pitsillantie tullaan rakentamaan asianmukaisesti perustetuksi
kaduksi.
37.
Positiivista on, että osayleiskaavan taustaksi on tehty erilaisia selvityksiä ja raportteja, joiden tiedot
ovat myös asukkaiden luettavissa. Osayleiskaavaluonnos ei kuitenkaan täysipainoisesti toteuta
tausta-aineistojen havaintoja ja suosituksia.
Kaavaselostuksessa oli niukasti käytetty kaavoitukseen suunniteltujen kestävän kehityksen mittareita. Arvottamista ei ollut, ts. lautakunnat valtuusto tai kunnanhallitus ei ole tehnyt pohdintoja, mitkä
ovat ne arvokkaat asiat, joista halutaan pitää kiinni (kulttuuri- tai ympäristökohdat, sosiaalinen
elämänlaatu, terveys, palveluiden saavutettavuus ym.) Esimerkiksi Isoniitun maisema-alueen ja
maakuntakaavan ekologisen yhteyden poikki on sijoitettu junarata, tie ja kevyenliikenteen yhteys
ilman että selviää, millaisilla ratkaisuilla maisema tai ekologinen yhteys aiotaan säilyttää.
Vastine:
Kestävän kehityksen tavoitteet sisältyvät vahvasti MRL 39 § yleiskaavan sisältövaatimuksiin. Täten
kestävän kehityksen näkökulma tulee huomioonotetuksi kaavaprosessissa. Vaikutusten arviointi
täydentyy kaavaehdotusvaiheessa, tällöin kestävän kehityksen näkökulmia pohditaan ja eritellään
tarkemmin.
Erityisesti ympäristön ja liikenteen osalta olisi selkeästi voinut olla asetettuja tavoitteita ja sitten
vertailu, miten kaava ne toteuttaa. (esim. liikenneruuhkien väheneminen 20%, paljonko kaavan jälkeen vähenee). Rakentamattomien alueiden arvoa ekosysteemipalveluissa ei ole pohdittu.
19
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Vastine:
Kaavan tavoitteet perustuvat Nurmijärven Maankäytön kehityskuvaan, maakuntakaavaan sekä
muihin seudullisiin suunnitelmiin. Yleiskaavaratkaisuilla voidaan luoda edellytyksiä esim. joukkoliikenteen kehittämiselle, mutta joukkoliikenteen käyttämiseen vaikuttavat monet muut seikat kuten
lippujärjestelmä.
Osayleiskaavassa rakentamattomiksi jäävät alueet säilyvät hyvin nykyisen kaltaisina, joten siltä osin
osayleiskaava ei muuta tilannetta. Osayleiskaavan tavoitteena on osoittaa mm. Klaukkalan kehittämisen tarvitsemat aluevaraukset. Rakentamiseen osoitetut alueet on osoitettu yhdyskuntarakenteellisesti ja taloudellisesti perustelluilta alueilta, mikä vastaa yleiskaavan sisältövaatimuksia.
Yleiskaavan suuri ongelma on se, että samaan aikaan on alueella jo menossa lukuisia asemakaavahankkeita, joiden tulisi olla alisteisia yleiskaavalle.
Vastine:
Asemakaavojen suunnitteluprosessissa tehdään tiivistä yhteistyötä yleiskaavoituksen kanssa ja
yleiskaavoitus on mukana varmistamassa, että yleiskaavallinen yhteensovittava näkemys ja tavoitteet tulevat huomioiduksi asemakaavassa siinä vaiheessa, kun oikeusvaikutteisen yleiskaavan ohjausvaikutusta ei vielä ole. Asemakaavat laaditaan siis yleiskaavan ratkaisuja tukien.
Konkreettiset muutosehdotukset kaavaan:
- osayleiskaavassa on paremmin selvitettävä tulevat liikenneratkaisut.
Vastine:
Klaukkalan osayleiskaavaratkaisu perustuu liikenneverkon osalta Klaukkalan tie- ja katuverkkosuunnitelmaan, jota on päivitetty 2012. Selvityksessä on perusteellisesti selvitetty Klaukkalan kasvun edellyttämää liikenneverkkoa.
-
Ympäristöselvityksiä on tehty, mutta niiden painoarvo häviää taustalle. Säilytettävät
alueet on rajattu paikoin liian pieniksi, alueiden välille ei ole osoitettu kunnollisia viheryhteyksiä. Maakuntakaavassa olevat ekologiset yhteydet on joko tarkoituksella unohdettu tai kutistettu minimaalisen kapeiksi viherkaistoiksi, jotka eivät enää ole ekologisia
yhteyksiä. Yhteydet on palautettava / parannettava seuraavaan luonnokseen.
Vastine:
Klaukkalan luontoselvityksestä on pyydetty täydennys koskien mahdollisia lisäyksiä ja muutoksia
mm. perustettuja liito-oravan suojelualueita. Lisäksi ennen ehdotuksen laadintaa on teetetty selvitys Klaukkalan alueen ekologisista yhteyksistä ja tämän selvityksen sisältö liitetään kaavaehdotukseen. Selvityksessä on myös arvioitu maakuntakaavan viheryhteystarpeiden toimivuutta nykyrakenteessa ja esitetty vaihtoehtoisia ja maakuntakaavassa esitettyjä yhteyksiä toimivampia yhteyksiä.
-
Alueen vireillä olevia asemakaavoja ei pidä hyväksyä lopullisesti, kunnes osayleiskaavan
lopullinen sisältö selviää.
20
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Vastine:
Asemakaavoja voidaan hyväksyä ja toteuttaa, jos niissä on huomioitu yleiskaavan tavoitteet ja
yleiskaavan sisältövaatimukset, mikä on tavanomaista ja MRL:n mukaista.
Muutosesitykset osayleiskaavaan liikenteen osalta:
- Kirkkotien risteys muutettava 50 metriä pohjoisemmaksi, liikenneympyräksi
Vastine:
Klaukkalantien asemakaavan muutos (3-334) kyseistä risteystä koskien on parhaillaan laadittavana.
Osayleiskaavassa ei ole otettu kantaa risteyksen toteuttamistapaan ja risteysalueen sijainti tarkentuu asemakaavaprosessin tarkemmassa suunnittelussa ja tie-/katusuunnittelussa .
-
(Järvihaan) Teollisuusalueen liikenteen väylät tutkittava tarkemmin
Vastine:
Työpaikka-alueen sisäisen katuverkon suunnittelu tehdään asemakaavaprosessissa. Osayleiskaavassa ei ole osoitettu alueiden sisäistä katuverkkoa.
- Uusi tie Tornimäen eteläpuolelta ohjaa suuremman osan liikenteestä Harjulan läpi
Vastine:
Tornimäentien tavoitteena on ohjata Harjulan suunnalta tuleva liikenne Klaukkalantielle Vantaan
rajalla sen sijaan, että ko. liikenne kuormittaisi kapasiteettiongelmista kärsivää Lahnuksentien/Klaukkalantien risteystä.
-
Klaukkalantien risteykset tukkeutuvat tulevaisuudessa yhtä paljon kuin nykyisin, miten
ratkaistaan väkiluvun kasvaessa?
Vastine:
Klaukkalantien kehittämissuunnitelma on valmistunut 2013 ja sen mukaan Klaukkalantie muutetaan osittain 2-ajorataiseksi. Kehittämissuunnitelmassa on mietitty ratkaisuja Klaukkalantien sujuvuuden parantamiseksi. Ohikulkutien toteuttaminen tulee helpottamaan Klaukkalantien ongelmia.
-
Isoniitun poikki ei saa rakentaa rataa ja tietä vähän matkan päähän toisistaan, vaan ne
on laitettava samaan ”putkeen” nykyisen sähkölinjan kohdalle
Vastine:
Tien linjaus on määritelty maaperän rakennettavuuden mukaisesti. Linjaus on pyritty vetämään kovalle ja kantavalle maalle, jolloin rakentamiskustannukset ovat alhaisemmat, kuin junaratavarauksen suuntaisesti rakennettuna. Junaratavaraus ei taas voi kaartaa yhtä voimakkaasti, kuin ajoneuvoliikenteen väylä, jolloin sen on kuljettava merkityllä sijainnillaan. Linjausta Klaukkalan tulevasta
asemasta pohjoisen suuntaan ei kuitenkaan ole vielä selvitetty samalla tarkkuudella kuin radan linjaus Klaukkalaan asti.
21
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
-
17.2.2015
Mahdollisen juna-aseman kohdalle on esitetty niin paljon asutusta, ettei sen toimivuus
tunnu uskottavalta. Rakennettava pääosin liikerakennuksia, joiden alle saadaan riittävästi liityntäpysäköintiä.
Vastine:
Alueen mitoitusta on pohdittu Viirinlaakson asemakaavan laadinnan yhteydessä. Asemakaavan yhteydessä on huomioitu liityntäpysäköintitarve, joka tullee kasvamaan Kehäradan liikennöinnin myötä.
-
Mitä tapahtuu, jos Vantaan puolella ei ole halukkuutta Klaukkalantien leventämiseen?
Helpotusta ruuhkiin voitaisiin saada tekemällä joukkoliikenteestä houkuttelevampi liittymällä käyttämään samaa matkakorttia, kuin muu pääkaupunkiseutu.
Vastine:
Klaukkalantien leventämisestä päättää ELY-keskus. Joukkoliikenteen lippujärjestelmään ei yleiskaavalla voida vaikuttaa. Joukkoliikenteen kulkutapaosuuden kasvattaminen on kuitenkin tavoitteena
ja siihen pyritään keskittämällä asutusta hyvien joukkoliikenneyhteyksien läheisyyteen.
-
Mitä Haikalan ja Mäntysalon läpi ajavalle raskaalle liikenteelle aiotaan tehdä? -> siirretään Järvihaan teollisuusalue Kehätien varteen ja Järvihaka asunnoille.
Vastine:
Osayleiskaavaratkaisulla ei voida vaikuttaa liikenteen reittivalintoihin. Liikenneverkko on kuitenkin
pyritty osoittamaan sellaiseksi, että liikenne sujuisi ja läpikulkeva liikenne voisi käyttää uusia yhteyksiä.
Muutosesitykset luonnon ja ympäristön osalta:
Haikalassa rakentaminen siirrettävä pois Luhtajoen rannasta, ranta jätettävä viherkäytäväksi
Vastine:
Luhtajoen varteen jätetään viherkäytävä – V- ja MU -alueita, rantoja ei ole tarkoituksenmukaista
rakentaa tulvimisenkaan takia. Lähellä jokea on jo nyt olevia rakennuksia, jotka on rakennettu voimassa olevan asemakaavan mukaisesti.
-
Valkjärven kaakkoiskulman viheryhteydet (maakuntakaavassa esitetty) liian kapeita.
Poistettava osa rakennuspaikoista Tiiranrannan etelä- ja koillispuolella.
Vastine:
Klaukkalan ekologiset yhteydet –selvitys on valmistunut ja sitä käytetään tausta-aineistona viheryhteystarkastelussa. Siinä on myös esitetty uusi korvaava yhteys em. yhteydelle, joka sijoittaminen jo
rakennettuun ympäristöön on mahdotonta.
-
Hulevesien viivyttämiseksi on tehtävä kosteikko pelto-ojan varteen ennen veden päätymistä Valkjärveen
22
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Vastine:
Klaukkalan osayleiskaavan hulevesiselvityksessä on tarkasteltu asiaa. Osayleiskaavassa ei kuitenkaan ole eikä ole mahdollista selvittää yksityiskohtaisesti hulevesien käsittelyä, mikä tehdään asemakaavoituksen yhteydessä.
-
Isosuon ympärille jätettävä leveämpi suojavyöhyke
Vastine:
Suojavyöhykettä on levennetty kaavaehdotukseen.
-
Vesitorninmäki kiitettävästi säilytetty. Liito-orava-alueet rajattu irtosaarekkeiksi, kulkuyhteyksiä ei ole esitetty. Jos rakennustehokkuus kasvaa, säilyykö viheryhteydet?
Vastine:
Liito-oravan kulkuyhteyksien säilyminen varmistetaan tarkemmassa asemakaavasuunnittelussa.
Klaukkalan ekologisia yhteystarpeita on selvitetty ja kaavaehdotusta on täydennetty.
-
Isoniitun itäpuolinen metsäalue tärkeä hirvieläinten kulkuväylä. Jätettävä leveä viherkäytävä metsäalueen läpi ja esitettävä ratkaisu tien kohdalle.
Vastine:
Osayleiskaavaehdotuksessa on esitetty viheryhteystarve ko. metsäalueen läpi.
-
Keskustan kohdalle jätettävä viheryhteys Isoniitun ja Tornimäen välille. Viirinlaaksossa
eteläisin talorivi jätettävä kapeammaksi Pietarinmäen rinteessä
Vastine:
Tätä yhteyttä on tutkittu Klaukkalan ekologiset yhteydet -selvityksessä. Sen mukaan eläimille sopiva
kulkuyhteys on jäljellä Tornimäen koillispuolella, jossa Klaukkalantien molemmilla puolilla on rakentamatonta metsää noin sadan metrin matkalla (Klaukkalantien pohjoispuolelle M-4-alueelle). Viirinlaakson asemakaava on hyväksytty valtuustossa lokakuussa 2014.
-
Maakuntakaavan ekologista yhteyttä ei ole. Sopiva leveys haja-asutusalueella vaihtelee
100-400 metrin välillä. Kaupunkialueella kapeampia, mutta alle 200-300 metrin eivät
voi olla pitkillä matkoilla toiminnallisuuden häiriintymättä. -> käytäviä levennettävä
vaikka rakennusalueita kaventamalla tai poistamalla
Vastine:
Maakuntakaavan viheryhteystarve on merkitty alueelle, joka on ollut tiiviisti rakennettua jo 1980luvulta alkaen. Hirvieläinonnettomuustilastot puhuvat sen puolesta, että hirvieläimet ylittävät
Klaukkalantien Valkjärven pohjoisosassa Järvihaan kohdalle merkityn yhteyden sijasta. Käytävien
leveyttä ei ole määritelty osayleiskaavassa.
23
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
38.
Kuinka voi olla mahdollista, että kaavoitatte nykyisestä rivi- sekä omakotitaloalueesta noin vaan
maa- ja metsätalousaluetta? Ripatin alueella ei ole mitään tekemistä maatalouden eikä metsätalouden kanssa.
Vastine:
Ripatin alueella on osittain voimassa oleva asemakaavaa, jossa alue on osoitettu maa- ja metsätalousalueeksi. Yleiskaavan M-merkintä mahdollistaa nykyisen asutuksen olemassaolon jatkossakin.
Kaavamerkinnän mukaan alueella sallitaan maa- ja metsätaloutta palveleva rakentaminen.
Kun kerran ohikulkutietä ei voi rakentaa Ripatin pohjoispuolelta liito-oravien takia, niin kuinka sitten tie voidaan rakentaa ilveksen reviirialueelle? Nehän ovat myös rauhoitettuja eläimiä.
Vastine:
Ilves on myös direktiivilaji, kuten liito-oravakin. Ilves viihtyy paitsi rauhallisilla ja metsäisillä takamailla, kuin myös asutuksen liepeillä. Lisäksi urosilveksen reviiri voi olla jopa satoja neliökilometrejä
laaja, naaraan reviiri on hieman pienempi. Maankäytön yhteydessä suurpetoja ei yleensä ole tarkasteltu. Niiden elinalueilla ihmisasutus on harvaa ja tilaa lajeille on riittävästi. Uudet tieväylät
luonnollisesti lisäävät ilveksen kuolleisuusriskiä, mutta yleensä suurpedot välttelevät ihmistoimintoja ja siten lajeja ei ole tarpeen ottaa väylien suunnittelussa huomioon. (Lähde: Suomen Ympäristö
742 Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa)
Nykyinen Kirkkotie ei voi vetää semmoista automäärää, mitä olette kaikissa arvioinneissa esittäneet.
Vastine:
Uudet ohikulkutiehen tukeutuvat asuinalueet kytkeytyvät liikenneverkkoon Luhtajoentien ja Äijänniityntien kautta. Täten Kirkkotien liikennemäärissä ei tule ennusteiden mukaan tapahtumaan merkittävää muutosta.
Kirkkotien liittymän parantamista Klaukkalantiehen suunnitellaan. Kirkkotie Havumäentiestä pohjoiseen tullaan parantamaan ohikulkutien toteuttamisen yhteydessä.
Voitte laittaa osayleiskaavassa ohikulkutien kulkemaan Ripatin pohjoispuolelle, niin kaikilla kunnan
asukkailla on varmasti parempi mieli ja pääsette viemään hanketta eteenpäin.
Vastine:
Ohikulkutien yleissuunnitelmasta Liikennevirasto on tehnyt hyväksymispäätöksen loppuvuodesta
2014. Osayleiskaavaehdotuksessa esitetään hyväksymispäätöksen mukainen ratkaisu. Voimassa
olevassa 2. vaihemaakuntakaavassa on osoitettu hyväksymispäätöksen mukainen ratkaisu.
Kaavakartasta puuttuivat Sammalkujan uudet talot.
24
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Vastine:
Osayleiskaavaehdotuksen taustakartta on ajantasaisin maastokartta, joka on saatavilla. Mielipiteessä esitetyt taustakartan puutteet ovat olleet tiedossa kaavaa laadittaessa.
39. (543-403-4-186)
Ehdotan alueen AU24 suunnitteluohjeen muuttamista merkinnäksi. Aluetta, tai ainakin sen Klaukkalantien läheisyydessä olevaa osaa on suunniteltava joukkoliikenteeseen tukeutuvana kyseisen
taajaman muuta aluetta tehokkaammin. Tiiviimmin rakennetulta alueelta löytyy varmasti huomattavasti enemmän joukkoliikenteen käyttäjiä kuin omakotialueelta. Pysäkin läheisyys tekee joukkoliikenteen käytöstä vaivatonta ja houkuttelevaa.
Vastine:
Ko. alue on osittain rakennettu, jolloin alueen muuttaminen tehokkaaksi rakentamisen alueeksi on
erittäin haastavaa korvaamatta olevaa rakennuskantaa uudella. Lisäksi alueen suunnittelua rajoittavat rakennusperintökohteet ja liito-oravan elinalue. Osa alueesta on lisäksi kaupunkikuvallisesti
arvokasta aluetta.
40.
Koska keskusta-alueen asukastiheys tulee korkeaksi tiiviin rakentamisen myötä, on mielestämme
tarpeellista kohdistaa riittävän helppo kevyen liikenteen kulkumahdollisuus keskustasta lähialueen
virkistysalueelle Tornimäelle. Lahnuksentien eteläpuolen katkeamaton AK-3 rakentaminen voi johtaa Tornimäen tarpeettomaan eristymiseen keskustan asukkailta.
Ehdotamme, että keskustan ja Tornimäen välille, Lahnuksentien varrelle (AU27) jätetään riittävä
kulkuväylä luontevaan siirtymiseen keskustasta virkistysalueelle.
Klaukkalan pohjois- ja eteläosan viherväylä katkeaa Lahnuksentien Tornimäen ja Brunnin välisen rakennusalueen (AU27) kohdalla. Mielestämme Lahnuksentien alueen (AU27) Tornimäen pohjoiskulmaan pitäisi osa jättää tämän tärkeän viherväylän toteutumiseen.
Vastine:
Kulkuväylä voidaan mahdollistaa ja suunnitella alueen tarkemmassa asemakaavatasoisessa suunnittelussa.
Mikäli Lahnuksentien varteen (AU27) rakennetaan korkeita kerrostaloja, sillä haitataan oleellisesti
jo olemassa olevien rivitalo- ja pientaloasuntojen ja parvekkeiden yksityisyyttä ja viihtyisyyttä. Tämän seurauksena asuntojen reaaliarvo todennäköisesti putoaisi ja näin ollen aiheuttaisi taloudellista ahdinkoa sekä alueen (A19) ränsistymistä. Uusien kerrostalojen muodostama betoninen seinämäkuilu heijastaa liikenteen melun voimakkaana pientaloalueelle.
Vastine:
Asemakaavasuunnittelun yhteydessä päätetään mahdollisten kerrostalojen kerrosluku. Lahnuksentien varren ko. alue on pohjoisosassa osoitettu keskustatoimintojen alueeksi ja eteläosaltaan kerros- ja rivitalovaltaiseksi alueeksi.
25
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Ehdottaisimme, että ainakin osa alueesta (AU27) varattaisiin liityntäpysäköintikäyttöön, jolloin lähiympäristölle aiheutuvat haitat pienenisivät oleellisesti. Lisäksi muiden rakennusten korkeus tulisi
rajoittaa niin matalaksi, ettei se estä nykyistä näkyvyyttä Tornimäelle.
Vastine:
Liityntäpysäköintiä on suunniteltu Viirinlaakson asemakaavan yhteydessä, uuden matkakeskuksen
yhteyteen. Alueen AU27 asemakaavan laadinnan yhteydessä tarkastellaan rakentamisen vaikutuksia lähiympäristöön, mukaan lukien maisema.
41. (543-403-4-482 sekä 543-403-4-210)
Mäyränkallion alueen Klaukkalan ohikulkutien eteläpuolinen osa on merkitty energiantuotantoalueeksi. Vastustamme tätä merkintää ja esitämme sen poistamista ja korvaamista T2-merkinnällä.
Esitämme lisäksi, että kunta pyrkisi saamaan Klaukkalan ohitustien suunnitelmiin Mäyränkallion
kohdalle alikulun, jolloin etelä- ja pohjoisosan välinen liikenne ei rasittaisi lainkaan vanhan 3-tien
liikennettä.
Vastine:
Mäyränkallion mahdollisia liittymäpaikkoja maantielle 130 on selvitetty yhteistyössä ELY-keskuksen
kanssa. Eteläinen ramppi ohikulkutieltä sijoittuu vastapäätä Mäyränkallion ohikulkutien eteläpuolella olevaa aluetta. Tehdyn selvityksen perusteella ko. alueelta ei ole mahdollista saada liittymää
maantielle 130, joten eteläisen alueen liittäminen ympäröivään liikenneverkkoon tulee tutkia alueen
asemakaavan laatimisen yhteydessä. Klaukkalan ohikulkutien yleissuunnitelmassa ei ole esitetty
ohikulkutien ali Mäyränkallion alueella alikulkua katua varten.
42. (543-403-7-338)
Haluaisin, että tätä aluetta kaavoitettaessa otettaisiin huomioon, että siihen saisi rakennusluvan
omakotitalolle.
Vastine:
Ko. kiinteistön alue on osoitettu maa- ja metsätalousvaltaiseksi. Osayleiskaavassa ei oteta kantaa
yksittäisten tilojen rakentamismahdollisuuksiin. Alueelle rakentaminen edellyttää myönteistä suunnittelutarveratkaisua. Myönteisen suunnittelutarveratkaisun edellytyksenä on MRL:n 137 §:n edellytysten täyttyminen, jotta lupa voidaan myöntää.
43. (543-403-1-344)
Haluan, että kaavakarttaan merkityllä tiivistettävällä alueella keskustassa tonttien rakennusoikeudet pysyvät ennallaan uudessa asemakaavassa. Kartassa ei ole merkintää pienestä lähipuistosta.
Vastine:
Yleiskaavan merkinnät ovat yleispiirteisiä. Tämä tarkoittaa sitä, että yleiskaavan asuinaluemerkintä
pitää sisällään myös mm. puistoja, jotka suunnitellaan tarkemmin asemakaavasuunnitteluprosessissa. Alue on voimassa olevassa asemakaavassa erillispientalojen ja rivitalojen aluetta.
Klaukkalaan ei tule kaavoittaa yhtään lisää tontteja, ennen kuin liikenne saadaan vähenemään
Klaukkalantiellä. Jotta Klaukkalasta tulisi korkealuokkainen puutarha-alue, ei pidä kaavoittaa ”pos26
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
timerkin” kokoisia omakotitontteja, joissa isot talot ovat kiinni toisissaan. Eikä liian isoja tehokkuuslukuja rivi- ja paritaloille. Tällainen tiheä rakentaminen pilaa maisemaa ja on epäviihtyisä esim. lapsiperheille.
Vastine:
Klaukkalassa ja muuallakin kunnassa pyritään siihen, että tuotetaan monipuolisia ja erikokoisia
tontteja ihmisten erilaisia tarpeita varten. Kaikki eivät halua asua isolla tontilla, samoin kuin kaikki
eivät halua asua tiiviimmin pienemmällä tontilla. Tätä periaatetta on pohdittu jo vuonna 2011 hyväksytyssä Nurmijärven maankäytön kehityskuvassa.
Toiveeni on, että Valkjärven rannan viherkaistaa ei rakenneta virkistyskäyttöön, vaan annetaan sen
olla luonnontilassa. Järvimaisemaa ei tule pilata massiivisella rakentamisella.
Vastine:
Valkjärven ranta-alueet on suurelta osin jo rakennettu, mutta osayleiskaavassa ei ole osoitettu uusia rakentamisalueita Valkjärven rantaan ulottuen.
44. (543-403-3-490)
Osayleiskaavaluonnoksen mukaan Paijalan tilasta (543-403-3-490) otetaan virkistysalueeksi Klaukkalantiestä alkaen joelle asti ulottuva alue. Pihapiiriimme kuuluvan alueen luovuttaminen kokonaan
virkistysalueeksi ei tunnu oikeudenmukaiselta.
Pyydämme, että virkistysalue rajoittuu alapuolellamme kulkevaan jokeen ja joenrantaan. Jokirantaan pääsee kääntymällä Klaukkalantieltä Lammaskujalle.
Vastine:
Tilan alue on voimassa olevassa asemakaavassa maa- ja metsätalousaluetta. Osayleiskaavan mukaista virkistysaluetta joen ja Klaukkalantien välissä on kavennettu ja osoitettu osa alueesta maa- ja
metsätalousalueeksi.
45. (543-403-4-381)
Kiinteistö 543-403-4-381 Takapelto on merkitty kaavaan AK-3-alueeksi. Alueelle on tällä hetkellä
kaavoitettu liikerakennus. Huomautan, että alueella on säilytettävä myös liikerakentamista, eli kaavamääräys C-1 tai C-2, tai siten, että kerrostalojen alakerrassa on mahdollisuus harjoittaa liiketoimintaa.
Vastine:
AK-kaavamääräyksiä on kehitetty siten, että rakennusten pohjakerroksiin saa sijoittaa liike-, työ- ja
palvelutiloja.
Autopaikoitukselle tulee varata riittävästi tilaa erityisesti matkakeskuksen yhteyteen.
Vastine:
Viirinlaaksoon tulevan uuden matkakeskuksen yhteyteen on tarkoitus toteuttaa liityntäpysäköintiä.
Viirinlaakson asemakaava on hyväksytty lokakuussa 2014.
27
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Kenenkään elinympäristöä ei saa kaavalla heikentää, ei myöskään liikkeenharjoittajien.
Vastine:
Tämä periaate on yleiskaavan sisältövaatimuksissa MRL 39§. Kaava ei saa aiheuttaa maanomistajille tai muille oikeuden haltijoille kohtuutonta haittaa.
Kiertoliittymille on varattava riittävästi tilaa eri puolilla kylää.
Vastine:
Kaavassa ei oteta kantaa liittymäjärjestelyihin, jotka tarkentuvat yksityiskohtaisessa asemakaavatai katusuunnittelussa.
Tilalla 543-403-4-102 tulee AP-4 –alue ulottaa rautatievaraukseen asti.
Vastine:
AP-alueen rajaus tarkentuu alueen asemakaavoituksen yhteydessä. Suuri osa ko. tilan alueesta on
maakuntakaavan mukaista virkistysaluetta.
46. (543-403-1-80)
Kiinteistöni 543-403-1-80 Jokirinne on merkitty osayleiskaavaluonnoksessa suurimalta osaltaan
MU-1 –alueeksi ja osittain V-1 –alueeksi. Vaadin, että olemassa oleva ja rakennettu rakennuspaikkani osoitetaan kaavassa AP-alueeksi. Kaavaluonnos aiheuttaisi nykyisellään kohtuutonta haittaa
maanomistajalle. Luonnoksessa esitetty ratkaisu olisi KHO:n päätöksessä omaksutun oikeuskäytännön vastainen.
Vastine:
Ko. kiinteistön alue on osoitettu maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi osayleiskaavaehdotuksessa. Osayleiskaava ei estä olevan rakennuksen käyttöä rakennusluvan mukaiseen tarkoitukseen.
47. (543-403-4-436)
Rakennusperintöselvityksen kohde 24, kaavassa sr-1/56, rakennukset ovat huonossa kunnossa eikä
niitä voi käyttää alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa. Edellytämme ja vaadimme, että kyseinen
kohde poistetaan rakennusperintöselvityksessä suojeltavaksi ehdotettujen luettelosta.
Vastine:
Yleiskaavan sisältövaatimusten mukaan rakennettua ympäristöä on vaalittava. Yleiskaavassa esitetty suojelumerkintä perustuu laadittuun rakennusperintöselvitykseen. Koko kunnan rakennusperintöselvityksessä tämä kohde on arvoluokassa 1. Rakennuksen huono kunto ei poista arvoja, joita
rakennuksella selvityksen mukaan on.
48. (543-403-7-424)
Klaukkalan osayleiskaavan tavoitteisiin nähden keskustaan kaavaillut tornitalot ovat täysin ristiriidassa. Pilaisivat maisemaa hyvin laajalta alueelta eivätkä houkuttelisi lapsiperheitäkään. Rakentajaa
28
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
kyseisille tornitaloille tuskin löytyisi. Uuden asutuksen keskittäminen Klaukkalan länsipuolelle aiheuttaa uuden liikenteellisen sumpun.
Vastine:
Osayleiskaavassa ei ole esitetty kerroslukuja. Ne tarkentuvat asemakaavasuunnittelun yhteydessä.
Klaukkalan päälaajenemissuunta on Luhtajoen ja ohikulkutien välisellä alueella, jolloin alueen liikenne voi tukeutua myös ohikulkutiehen eikä rasita niin paljon Klaukkalantietä.
Kaupat ja palvelut on suunniteltava palvelemaan alueen asukkaita, ei niin, että suunnittelu palvelee
vain K- ja S-ryhmää. Pienille liikkeille ja palveluille tulee varata riittävästi tasokkaita liikepaikkoja.
Vastine:
Kaava mahdollistaa palvelurakentamisen sekä keskustaan että asuinalueille, mutta kaavassa ei oteta kantaa toteuttajaan eikä määrätä palveluiden toteuttajaa.
Rautatie Klaukkalaan ja siitä eteenpäin on utopistinen hanke, jonka voi jättää kokonaan suunnitelmista pois.
Vastine:
Klaukkalan rata jatkeineen on osoitettu voimassa olevassa maakuntakaavassa. Klaukkalan radasta
on laadittu esiselvitys, eikä sen toteutumisesta ole päätöksiä. Kuitenkin yleiskaavassa rataan on
syytä varautua tilavarauksin, jotta radan toteutumisen mahdollisuuksia ei estetä tulevaisuudessa
maankäytön ongelmien vuoksi. Klaukkalan joukkoliikenne perustuu jatkossa vielä vuosikymmenien
ajan bussiliikenteen varaan. Sitä onkin syytä kehittää joukkoliikenteen kulkutapaosuuden kasvattamiseksi.
Klaukkalan ohikulkutien rakentaminen vaihtoehto 1:n mukaisesti söisi huomattavan osan Klaukkalan kasvuvaraa, koska Klaukkalan kehittämiseen soveltuvaa alaa on yllättävän vähän. Linjaus 2B jättää merkittävästi enemmän kasvuvaraa, joka liittyisi saumattomasti jo olemassa olevaan asutukseen ja sen liikenne saumattomasti ohikulkutien kautta moottoritiehen rasittamatta mitenkään
Klaukkalan yhä ruuhkaisemmaksi käyvää keskustaa. Asutuksen keskittäminen Klaukkalan länsipuolelle tuo väistämättä uusia merkittäviä liikenneongelmia Klaukkalan keskustaan. Koko ohikulkutien
vetäminen lähelle Klaukkalaa on kiistatta virheellinen ja lyhytnäköinen hanke, joka tulee käymään
kunnalle monella tavalla kalliiksi.
Vastine:
Ohikulkutien yleissuunnitelmasta on tehty Liikenneviraston hyväksymispäätös ja osayleiskaavassa
osoitetaan vuoden 2014 lopulla voimaan tulleen 2. vaihemaakuntakaavan mukainen ohikulkutien
linjaus.
49.
Osayleiskaava on rajattu siten, että se ei koske koko Viirinlaakson aluetta. Viirinlaakson osalta on vireillä asemakaavan muutos, jonka vaikutuksia ei ole otettu huomioon osayleiskaavaluonnoksessa.
29
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Osayleiskaavassa ei ole otettu huomioon edellä mainitusta syystä olemassa olevan elinkeinotoiminnan ja sen kehittämisen tasapuolisia edellytyksiä.
Kaavoitusprosessi on toteutettava niin, että se koskee koko Viirinlaaksoa.
Vastine:
Viirinlaakson alue (myös asemakaavoitettava alue) sisältyy kokonaisuudessaan Klaukkalan
osayleiskaavaan. Viirinlaakson asemakaavasuunnitteluprosessissa on otettu huomioon yleiskaavallinen näkökulma eikä se ole ristiriidassa osayleiskaavaehdotuksen kanssa..
Luonnoksen tiesuunnitelmat ovat puutteellisia, mm. Viirintorin keskuksen tieyhteys Viirintielle tulee säilyttää, Luhtajoentie tulee liittää kiertoliittymällä ohikulkutiehen. Valo-ohjatut T-risteykset tulevat ruuhkautumaan, joten niiden tilalle on rakennettava kiertoliittymät.
Vastine:
Nämä yksityiskohtaiset liikenneverkkoa ja –järjestelyitä koskevat ratkaisut suunnitellaan asemakaavaprosessissa ja katusuunnittelussa.
Alueella on sen taajama- ja pienkaupunkimaiseen luonteeseen nähden varattu tarpeettoman paljon
suojelualueita, jotka estävät taajamaa kehittymästä yleiskaavassa tarkoitetulla tavalla.
Vastine:
Yleiskaavan sisältövaatimusten mukaan yleiskaavaa laadittaessa on otettava huomioon rakennetun
ympäristön, maiseman ja luonnonarvojen vaaliminen. Luontoselvityksen perusteella on osayleiskaavaan osoitettu suojelun näkökulmasta merkittävät alueet.
Osayleiskaavaan merkitty Tornimäentie on Klaukkalan kehityksen kannalta haitallinen ja se tulisi
poistaa yleiskaavasta.
Vastine:
Tornimäentien rakentaminen tulevaisuudessa tukee Klaukkalan liikenneverkon ja liikenteen sujuvuutta ja toimivuutta. Tornimäentie on verkollisesti merkittävä uusi kokoojakatu. Se helpottaa
ruuhkaisuutta Klaukkalantien ja Lahnuksentien risteyksessä.
Muulta osin viittaamme Viirinlaakson asemakaavasta 23.04.2012 lausuttuun.
Vastine:
Viirinlaakson asemakaavaprosessissa on vastattu asemakaavasta esitettyihin mielipiteisiin.
50. (543-403-4-349)
Toiveeni maanomistajana on, että tilalle Takametsä (543-403-4-349) osoitetaan asuinrakentamista.
Toivon, että sl-alueita voidaan tarkastella rajojen suhteen niin, että tonttitarvetta olisi näin isolle
alueelle (20 ha) mahdollista osoittaa. Osayleiskaavaluonnos rajoittaa Takametsän käyttöä ja näin ollen aiheuttaa maanomistajalle kohtuutonta haittaa.
Vastine:
30
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Yleiskaavan sisältövaatimusten mukaan yleiskaavaa laadittaessa on otettava huomioon rakennetun
ympäristön, maiseman ja luonnonarvojen vaaliminen. Luontoselvityksen perusteella on osayleiskaavaan osoitettu suojelun näkökulmasta merkittävät alueet.
Kiinteistö ei ole myöskään yhdyskuntarakenteellisesti edullista aluetta. Lisäksi osa ko. tilan alueesta
on voimassa olevan maakuntakaavan mukaista Palomäen ja Tornimäen virkistysaluetta, jolle asuinrakentamisen lisääminen ei ole mahdollista.
51. (543-403-4-486)
Vastustamme nykymuotoista (Tornimäentie) suunnitelmaa seuraavista syistä:
Väylä puhkaisisi Lehtimäen asuinalueen viistäen alueella sijaitsevaa vanhaa rakennuskantaa vain
parinkymmenen metrin etäisyydeltä.
Toteutuessaan tie aiheuttaa kompensoimattoman ja pysyvän, vakavan meluhaitan alueen asukkaille. Samoin lähdevesi saastuu tien ympäristövaikutuksista käyttökelvottomaksi.
Tie pitäisi ehdottomasti suunnitella kauemmas asutuksesta.
Tien rakentaminen muuttaa vanhaa perinnemaisemaa ja haavoittaa luontoa. Alue on tärkeä liitooravalle.
Vastine:
Tornimäentien rakentaminen tulevaisuudessa tukee Klaukkalan liikenneverkon ja liikenteen sujuvuutta ja toimivuutta. Tornimäentie on verkollisesti merkittävä uusi kokoojakatu. Se helpottaa
ruuhkaisuutta Klaukkalantien ja Lahnuksentien risteyksessä. Mielipiteessä esitettyjä yksityiskohtaisia seikkoja otetaan huomioon Tornimäentien katusuunnitelman laadinnan yhteydessä.
52. (543-403-30-38)
Tilan (Kanta-Kyijy 30:38) metsäalue Järvihaassa on merkitty osayleiskaavassa VU-1 –alueeksi. Esitän
kuitenkin, että aluetta voitaisiin ainakin osittain käyttää asuinrakentamiseen.
Vastine:
Tilan alue on voimassa olevassa asemakaavassa maa- ja metsätalousaluetta. Alueen luoteispuolella
on asemakaavassa varattu urheilu- ja virkistyspalvelujen alueeksi. Alueen eteläosa on jyrkkää pohjoisrinnettä, joka ei sovellu rakentamiseen ja olisi katuyhteyden kannalta liian jyrkkää.
Tilan alueelle sijoittuu liito-oravalle sovelias alue. Maakuntakaavan viheryhteystarve Valkjärven
kaakkoispuolella on luonteeltaan ekologinen yhteys. Ekologinen yhteys edellyttää metsäistä aluetta
useimpien eläinten osalta. Ko. tilan kautta on osoitettavissa maakuntakaavan mukainen metsäinen
ekologinen yhteys Valkjärven kaakkoispuolelta ja sen levyttä ei ole syytä kaventaa. Ko. kiinteistön
aluetta koskeva merkintä on muutettu maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi.
53.
OAS on riittämätön, siinä ei ole esitetty arviointisuunnitelmaa lainkaan. Lisäksi siitä puuttuu MRL
64§:n mukainen ilmoitus osallisten mahdollisuudesta esittää ympäristökeskukselle neuvottelua,
mikäli he pitävät OAS:aa riittämättömänä.
Vastine:
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on päivitetty mm. mielipiteessä esitetyiltä osin.
31
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Vaikutusten arviointi puuttuu kaavaselostuksesta. Ohikulkutien molemmille linjausvaihtoehdoille
tulee tehdä MRL:n mukainen vaikutusten arviointi. Arviointia ei voida jättää vain liikennesuunnittelijoiden tehtäväksi. Linjausvaihtoehtojen vaikutus on dramaattisesti erilainen Haikalan-MäntysalonRipatin muodostamaan osaan.
Vastine:
Vaikutusten arviointi jäi luonnosvaiheessa puutteelliseksi, mutta ehdotukseen vaikutusten arviointi
on lisätty. Klaukkalan ohikulkutien yleissuunnitelmassa on arvioitu ohikulkutievaihtoehtojen vaikutuksia ja se palvelee myös osayleiskaavan vaikutusten arviointia.
Lausunto ohikulkutien VE1:n puolesta on tehty virheellisin perustein meluvaikutusten osalta.
Vastine:
Valtuusto on antanut lausunnon Klaukkalan ohikulkutien yleissuunnitelmasta. Ohikulkutien yleissuunnitelman raportissa s. 67 on taulukko, jossa on esitetty 50 – 55 dB:n alueelle jäävät asukkaat ja
rakennukset, kun suunnitelman mukaiset meluesteet on toteutettu. Tiivistelmässä on kerrottu, että
ilman melusuojausta VE1 osalta melualueelle eli yli 55 dB:n alueelle jäävien asukkaiden määrä on
suurempi kuin VE 2B.
Raportin liitekartoissa on esitetty vaihtoehtojen meluvaikutukset. Näiden tarkastelujen mukaan
VE1:n meluvaikutus 50 -55 dB:n melualuella päiväaikaan (meluesteiden kanssa) on pienempi, kuin
vaihtoehdon 2B.
Osayleiskaava laadittava (ohikulkutien) linjausvaihtoehdon 2b mukaisesti. Vaihtoehto 2b on yhdyskuntasuunnittelun ja tiensuunnittelun oikeaoppinen ratkaisu ja se mahdollistaa taajamarakenteen
säilymisen eheänä.
Kirkkotien oikaisu (VE1) olisi perusteeton ylimitoitus ja järkyttävä ympäristötuho. Kirkkotien kapasiteetti riittää vielä 2040, jolloin silloinkin käytössä on vain 50% kapasiteetista. Oikaisu johtaisi Haikala-Mäntysalo-Ripatti-alueella ympäristötuhoon ja elinympäristön rajuun heikkenemiseen. Kirkkotien kehittäminen ns. 0+-periaatteella ei olisi vaikeaa. Haikala-Mäntysalon valumavesiä imeyttävän
32
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
notkon täyttäminen tierakenteella (Kirkkotien oikaisu) aiheuttaisi suurien virtaamien ongelmat läheisten rivitaloasuntojen pihalla. Notko on luonnon monimuotoisuutta edustava kohde.
Vastine:
Ohikulkutien yleissuunnitelmasta on tehty Liikenneviraston hyväksymispäätös ja osayleiskaavassa
osoitetaan vuoden 2014 lopulla voimaan tulleen 2. vaihemaakuntakaavan mukainen ohikulkutien
linjaus.
Mielipiteessä esitetyt yksityiskohtia koskevat asiat ratkaistaan ohikulkutien tiesuunnitelmissa.
Haikalan pohjoisosan lähivirkistysalue (VL) on merkittävä voimassa olevan asemakaavan mukaisesti
vastaavalla yleiskaavan merkinnällä V-1.
Vastine:
Alue on osoitettu voimassa olevassa asemakaavassa virkistysalueeksi. Osayleiskaavassa rakennetun
alueen reuna-alueilla mahdollisesti olevat asemakaavan mukaiset virkistysalueet on osoitettu maaja metsätalousalueiksi. Ne ovat pääosin yksityisessä omistuksessa ja niitä ei hoideta virkistysalueina. Maa- ja metsätalousalueita voi käyttää virkistykseen jokamiehen oikeudella.
Havumäentien jatke voidaan merkitä vastaavasti kuten muutkin kokoojakadut.
Vastine:
Havumäentien jatkeen linjauksesta ei ole laadittu yleissuunnitelmaa. Kun tien tarkempi linjaus on
suunnittelematta, on perusteltua osoittaa se ohjeellisena/vaihtoehtoisena linjauksena.
54. (543-403-3-373, 543-403-3-376)
Gunnarin alueen (AU14) AK-3 –merkintää ei tule ulottaa kaakkoispuolelle linjaa, joka on Gunnarintiestä Alitalon ja Yli-Gunnarin raja, ja siitä suoraan jatkaen kohti Tilantien asemakaava-aluetta. Tämä kaakkoispuoli tulisi jatkossakin säilyttää pääkäyttötarkoituksenaan maa- ja metsätalouden harjoittaminen ja sitä palveleva sekä haja-asutusluonteinen rakentaminen. Tämä turvaisi alueen maisemallisen ja rakennusperintömerkityksen Klaukkalassa.
Vastine:
Alue sijaitsee yhdyskuntarakenteessa hyvin ja on maakuntakaavassa tiivistettävää taajamatoimintojen aluetta. Näin ollen alueen osoittaminen asuinrakentamiseen osayleiskaavassa on perusteltua.
Alueen asemakaavasuunnittelussa on otettava huomioon alueen maisemallinen merkitys ja rakennusperintökohteet ja sovitettava kaavaratkaisu niihin. Alueen asemakaavoittaminen ei ole vielä
asemakaavoitusohjelmassa.
Vesitorninmäen (E-2) aluetta ei tule merkitä yleiskaavaan V-1-merkinnällä, vaan säilyttää nykyisen
voimassa olevan asemakaavan mukaisessa maa- ja metsätalouskäytössä. Tämä merkintä turvaa paremmin maanomistajan mahdollisuudet käyttää aluetta normaaliin metsätalouskäyttöön. Maisematyöluvassa arvioidaan suunnitellut metsänhoitotoimenpiteet ja alueella on mahdollisuus liikkua
jokamiehenoikeuden puitteissa.
33
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Vastine:
- Osayleiskaavan maa- ja metsätalousalueilla ja virkistyskäyttöön osoitetuilla alueilla sovelletaan
metsälakia metsän hoitamiseen ja käyttämiseen. Alue on voimassa olevassa asemakaavassa
osoitettu maa- ja metsätalousalueeksi, jolla myös sovelletaan metsälakia metsän hoitamiseen
ja käyttämiseen.
55. (543-403-8-554)
Mielestäni Klaukkalan ohikulkutietä ei tarvita. Tarvitsemme hyvän tien Klaukkalan keskustan läpi,
ns. moottorikadun, kaksi kaistaa molempiin suuntiin ja kunnolliset liittymät Lahnuksen-, Kuonomäen- ja Lepsämäntielle. Ihmiset haluavat ajaa Klaukkalaan, ei sen ohitse!
Vastine:
Klaukkalantien kehittämistä mielipiteessä esitetyllä tavalla on selvitetty Klaukkalan ohikulkutien
yleissuunnitelman laatimisen yhteydessä. Klaukkalan tien kehittäminen mielipiteessä esitetyllä tavalla tarkoittaisi tien sijoittamista järeitä parantamistoimenpiteitä mm. korkein meluestein rajattuun kuiluun ja kaikkien liittymien muuttamista eritasoristeyksiksi, mikä tarkoittaisi Klaukkalantien
muodostumista moottoritien kaltaiseksi esteeksi keskelle Klaukkalan taajamaa. Suunnitelmien mukainen ratkaisu ei mahtuisi nykyiselle tiealueelle, mikä tarkoittaisi Klaukkalantien varren nykyisen
rakennuskannan purkamista. Näin ollen mielipiteessä esitetty ratkaisu ei ole todellinen vaihtoehto
ohikulkutielle.
56.
Osayleiskaavaluonnoksesta on poistettava ohikulkutien eteläinen linjaus, koska se on maakuntakaavan ja maanrakennuslain 39 §:n vastainen. Linjausvaihtoehto 1 on voimakkaasti asukkaiden vastustama. Asiasta on useasti kirjelmöity kuntaan, mutta niihin ei ole saatu vastauksia.
Vastine:
Ohikulkutien linjaus on loppuvuodesta 2014 voimaan tulleen Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavan
mukainen, jossa ohikulkutie on osoitettu Liikenneviraston loppuvuodesta 2014 hyväksymän yleissuunnitelman mukaisesti. Yleissuunnitelmaprosessissa on ollut vaihtoehtoja, joita on arvioitu. Prosessissa valittiin linjausvaihtoehto 1, josta laadittiin yleissuunnitelma, ja joka on osoitettu osayleiskaavaehdotuksessa.
VE1 tuottaisi kohtuuttoman haitan Ripatin, Mäntysalon ja Haikalan asukkaille sekä tuhoaisi asukkaiden elinympäristön. VE 1 on voimassaolevien kaavojen vastainen ja kulkisi virkistys- ja ulkoilualueella. VE1 ei täytä tielinjauksen selvitystyölle asetettuja tavoitteita.
Merkittävin ero VE1 ja 2B välillä on niiden vaikutuksessa taajama- ja yhdyskuntarakenteen toimivuuteen. Esitetty osayleiskaavaluonnos mahdollistaisi taajamarakenteen hajottamisen.
Vastine:
Osayleiskaavan tavoitteena on toisaalta olevan yhdyskuntarakenteen eheyttäminen ja toisaalta
Klaukkalan alueen täydennysalueiden osoittaminen sekä Klaukkalan liikenneongelmien ratkaisu.
Luhtajoen ja ohikulkutien väliin jäävä alue on jatkossa pääasiallinen suunta tulevalle asuinrakentamiselle. Osayleiskaavaratkaisu mahdollistaa Klaukkalan kasvun noin 2035 -2040 asti riippuen
34
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Klaukkalan väestönkasvun nopeudesta. Ohikulkutien pohjoispuolelle ei ole tarpeen osoittaa uusia
asuinalueita. Ohikulkutien linjaus ei sijoitu asemakaavoitetulle virkistys- tai ulkoulualueelle.
10-17 metriä syvä kallioleikkaus on sopimaton pientalovaltaisen alueen keskellä. Sitä ei voi maisemoida ja se olisi ikuinen vaurio Klaukkalan taajamassa. Kallioleikkaus tuhoaisi myös lähivirkistysalueen.
Vastine:
Ohikulkutien tiesuunnitelman laatimisen yhteydessä tarkentuu tielinjauksen korkeusasema suhteessa ympäristöön.
Osayleiskaavaluonnoksen karttaliitteessä on vakavia virheitä, sillä siitä puuttuu mm. Vuorenpeikontien, Peikonkujan ja Sammalkujan kiinteistöt. Virhe on oikaistava.
Vastine:
Osayleiskaavaehdotuksen taustakartta on ajantasaisin maastokartta, joka on saatavilla. Mielipiteessä esitetyt puutteet ovat olleet tiedossa kaavaa laadittaessa.
57.
Klaukkalan taajaman pohjoisosan kaavoittamista asuinalueeksi tulee harkita tarkkaan ennen kuin
ohikulkutie on valmis ja Klaukkalantie 4-kaistaistettu.
Vastine:
Useiden alueiden toteuttamisen edellytykset on esitetty aluetta koskevassa kaavamääräyksessä.
Nämä toteuttamisedellytykset liittyvät liikenneverkon parantamiseen. Läntinen osa pohjoisosan
asuinalueista voidaan ottaa käyttöön, kun Kirkkotien ja Klaukkalantien risteysalue on parannettu.
Huomasimme, että Järvimaan alueelle on merkitty viheralue. Kaavassa on tässä kohtaa virhe, sillä
viheralueen katkaisee maanomistajan rantasauna ja laituri- / uimaranta-alue. Kaava on muutettava
tältä osin.
Vastine:
Kaavassa esitetty virkistysalue on osa maakunnallista ekologista viheryhteyttä ja tästä syystä Järvimaan alueelle on osoitettu virkistysaluetta. Osayleiskaava ohjaa asemakaavan laatimista. Järvimaan aluetta koskeva asemakaava on hyväksytty valtuustossa joulukuussa 2014.
Onko Klaukkalassa pakko kaavoittaa kaikki vapaana olevat alueet asumiseen? Luonnonläheisyys on
syy, miksi ihmiset haluavat täällä asua.
Vastine:
Kaikkia vapaana olevia alueita ei haluta eikä ole tarkoituksenmukaista rakentaa täyteen. Klaukkalan osayleiskaavassa olevat uudet rakennettavat alueet pohjautuvat vuonna 2006 tehtyyn aluevertailuun, jonka perusteella rakennettavaksi on valikoitunut usealla mittarilla mitattuna edullisimmat
alueet. Lisäksi Nurmijärven kuntaa sitovat seudulliset kasvutavoitteet, jonka mukaan Klaukkalankin
tulee kasvaa. Klaukkalan ympäristöön jää rakentamisesta huolimatta vielä runsaasti viher- ja virkis35
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
tysalueita sekä metsäalueita. Lisäksi asuinalueilla on pienempiä puistoja, jotka eivät kaavatason
tarkkuudesta johtuen näy yleiskaavassa, vaan nämä esitetään asemakaavatasoisissa suunnitelmissa.
Kerrostaloalue pois Ropakon ja liikunta-alueen välistä. Kerrostalot eivät sovi tähän maisemallisesti
ollenkaan.
Vastine:
Ali-Tilkan asemakaava-alue sisältyy Uudenmaan maakuntakaavassa määriteltyyn tiivistettävään
taajamatoimintojen alueeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että aluetta on suunniteltava joukkoliikenteeseen tukeutuvana taajaman muuta aluetta tehokkaammin rakennettavana alueena.
Ko. aluetta koskeva asemakaava on hyväksytty valtuustossa joulukuussa.
Miten Lepsämästä, Lintumetsästä ja Pikimetsästä on ajateltu kulkuyhteys moottoritien suuntaan?
Lepsämäntien risteys on jo nyt äärimmäisen hankala.
Vastine:
Ohikulkutien toteuttaminen tulee helpottamaan Klaukkalantien ruuhkautuneisuutta. Lisäksi on laadittu Klaukkalantien kehittämisselvitys, jossa on esitetty liittymien parantamistoimenpiteitä liikenteen sujuvuuden turvaamiseksi.
58. (543-403-4-474)
Nyt ehdotettu (Tornimäentien) linjaus tulee melu- ja saastehaittoineen kohtuuttoman lähelle olemassa olevaa asutusta Lehtimäessä ja esitämme linjaukseen pientä muutosta (kuva). Tornimäentie
pitäisi siirtää Lehtimäen kohdalla jonkin verran etelämmäksi. Mikäli linjauksen muutos on mahdoton, tulee Tornimäentie varustaa molemmin puolin riittävän korkeilla meluvalleilla sekä tiheällä
puustoalueilla.
Vastine:
Tien lopullinen linjaus päätetään Tornimäentien tarkemmassa suunnittelussa. Osayleiskaava on
yleispiirteinen ja mahdollistaa tien linjauksen tarkentamisen. Tarkemman suunnittelu yhteydessä
suunnitellaan myös tarvittava melusuojaus.
59. (543-403-3-508)
Kiinteistön (543-403-3-508) puolesta, tilamme alue on merkitty päärakennusten ja niiden lähettyvillä olevien maa-alueiden osalta merkinnällä AK-3. Vaikeuttaako tämä kaavamääräys esim. uuden
omakotitalon rakentamista omistamillemme maille? Toisaalta, harjoitamme alueella yritystoimintaa ja tulevaisuudessa saattaisi hyvinkin olla tarpeen rakentaa lisätilaa yrityksillemme tai edelleen
vuokrattavaksi. Haluaisimme, että tällainen mahdollisuus säilyisi edelleen maallamme.
Haluaisimme ohjeistusta siihen, miten kaavamääräystä voitaisiin muuttaa sellaiseksi, että elinkeinotoimintamme alueella voisi kasvaa ja mahdollisesti voisimme käyttää maatamme myös lastemme
asumiseen.
Vastine:
36
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Alue sijaitsee yhdyskuntarakenteessa hyvin ja on maakuntakaavassa tiivistettävää taajamatoimintojen aluetta. Näin ollen alueen osoittaminen asuinrakentamiseen osayleiskaavassa on perusteltua.
Alueen asemakaavasuunnittelussa on otettava huomioon alueen maisemallinen merkitys ja rakennusperintökohteet ja sovitettava kaavaratkaisu niihin. Alueen asemakaavoittaminen ei ole vielä
asemakaavoitusohjelmassa. Kaavamääräyksen mukaan alue kaavoitetaan kerrostalovaltaiseksi.
Tämä tarkoittaa, että alueella voi olla myös muita talotyyppejä. Myös asumisen yhteyteen sopivaa
yritystoimintaa voidaan sijoittaa alueelle.
60.
Me Tiiranrannan alueen kiinteistönomistajat esitämme, että osayleiskaavaluonnoksessa lomaasuntoalueeksi esitetty Tiiranrannan alue muutetaan pysyvän asumisen AO-alueeksi.
Perustelut:
1. Alue on esitetty Uudenmaan maakuntakaavassa taajama-alueeksi
2. Tiiranrannan alue soveltuu erinomaisesti pysyvään asumiseen. Alueella on valmis katuverkko.
Vesiosuuskunnan perustamista varten laaditun vesihuollon yleissuunnitelman mukaan vesihuollon kustannukset olisivat erittäin kohtuulliset.
3. Klaukkalan voimakkaan kasvun myötä Tiiranranta ei voi nykyisellään eikä tulevaisuudessa täytä
loma-asumisen tunnusmerkkejä. Alueen houkuttelevuutta loma-asuntoalueena on vähentänyt
merkittävästi kuivan maan tonttien käyttöön varatun uimarannan ottaminen yleiseen käyttöön
ja sen käynnissä oleva jatkokehitys.
4. Alue on jo käytännössä muuttunut pääosin pysyvän asumisen alueeksi. Asuinrakennuksia on
rakennettu vain pysyvään asumiseen, vaikka rakennusluvat ovatkin nykyisen asemakaavan mukaisesti loma-asumista varten. Alueen 23 rakennetusta tontista 15 :ssa asutaan pysyvästi. Yleiskaavaselostuksen maininta siitä, että alueella sijaitsee pääosin loma-asuntoja, ei siten anna oikeaa kuvaa Tiiranrannan nykyisestä käytöstä.
5. Tiiranrannan alueella rakennuslupia on myönnetty epätasa-arvoisesti. Joillekin hakijoille rakennuslupa on myönnetty pysyvään asumiseen, toisilta samoista kaavamääräyksistä huolimatta lupa on evätty. Alueen kaavoittaminen AO-alueeksi oikaisee epätasa-arvoisen kohtelun.
6. Järvimaan alueelle on suunnitteilla tehokas pientaloalue. Rakennustehokkuuden ero Tiiranrantaan on suuri. Alueiden kohtelu kaavoituksessa ei ole tasa-arvoista.
Vastine:
Tiiranrannan alue on muutettu osayleiskaavaehdotuksessa pientalovaltaiseksi alueeksi, joka varataan erillispientaloja varten.
Maakuntakaavan taajamatoimintojen alueella ei tarkoiteta ainoastaan vakituista asumista, vaan
asuminen voi olla myös vapaa-ajanasumista.
Alueella ei ole valmista katuverkkoa. Oleva tiestö tulee rakentaa kaduiksi, kun aluetta toteutetaan
alueelle laaditun asemakaavan perusteella. Asemakaavan mukainen vesihuolto pitää sisällään
myös hule- ja sadevesien käsittelyn toisin kuin vesiosuuskunnan suunnitelmat ja on näin ollen kalliimpi.
Alueen loma-asukkaat voivat edelleen käyttää uimarantaa ja uimaranta-alueen kehittäminen parantaa uimarannan palvelutasoa ja houkuttelevuutta.
Alueen rakennuskanta on rakennuslupien mukaan loma-asuntoja. Rakentajat ovat hakeneet lomaasuntojen lupia voimassa olevan kaavan mukaisesti. Se, että rakennukset on rakennettu vakituisen
asunnon kaltaisiksi, on ollut rakentajan oma valinta
37
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Alueella on rakennuslupien mukaan ainoastaan 2 vakituista asuntoa, loput ovat rakennuslupien
mukaan loma-asuntoja. Näin ollen lähes kaikki rakennukset ovat rakennuslupien mukaan lomaasuntoja. Alueen asemakaavan laatiminen on edellytyksenä rakennusten käyttötarkoitusten muutoksille.
Järvimaan alue on rakentamatonta aluetta. Aluetta on tästä syystä voitu suunnitella ottaen huomioon maastonmuodot, katulinjaukset ja vesihuollon sijoittuminen alueelle mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti ja taloudellisesti. Tiiranrannan rakennetulla alueella rakenne on jo olemassa eikä
näin ollen suunnittelulle jää lainkaan suunnitteluvaraa ja - vaihtoehtoja. Alueen mahdollisessa asemakaavaprosessissa voidaan käytännössä todeta oleva tilanne ja pakottaa kunnallistekniikka kustannuksista riippumatta olevaan rakennettuun ympäristöön.
61.
Klaukkalan luontoselvityksessä on epätarkkuuksia. Liito-oravien esiintymisaluelistasta puuttuu AliTilkka, kohde 5. Koska Alitilantien alueella esiintyy liito-oravia, se olisi syytä kirjoittaa raporttiin yhtä
selvästi, kuin esim. alueen 6. kohdalla (”alueella on todennäköisesti liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka”).
Tämän seurauksena on mahdollista, että kaavaluonnoksessa ko. alue on saanut vähemmän merkitsevän liito-orava-alueen statuksen. Pyydän, että korjaatte tämän virheen ja lisäätte Alitilantien alueen samalle tasolle (sl-2), kuin alue 6.
Vastine:
Ali-Tilkan asemakaavan laadinnan yhteydessä on teetetty asiantuntija-arvio kaavan vaikutuksista
liito-oravan elinoloihin. Asiantuntijahavaintojen perusteella alueella on liito-oravalle soveltuvaa
metsää, joka toimii sen kulkureittinä sekä ruokailualueena. Liito-oravan lisääntymis- ja levähtämispaikkoja ei siis alueelta ole löytynyt. Liito-orava voi kuitenkin asustaa alueen keskellä olevien
omakotitalojen pihoilla olevissa pöntöissä. Asemakaavaan merkitty virkistysalue turvaa liito-oravien
nykyisen kulkuyhteyden, joten osayleiskaavaluonnos ei hävitä tai heikennä liito-oraville soveltuvaa
kulku- ja ruokailualuetta. Näin ollen yleiskaavan merkintä on tässä tapauksessa riittävä.
Ehdotan, että Ali-Tilkan AK-3 –alue kattaa vain maatalousmaaksi kaavoitetun alueen pelto-osuudet,
sekä ottaa huomioon läheiset pientalot määrittelemällä riittävät suojakaistaleet. Muut Ali-Tilkan
alueet tulee määritellä puistoksi (PL), poislukien Ali-Tilkan päärakennuksen pihapiiri, joka tulisi suojella. Liito-orava-alue tulisi merkitä sl-2 –merkinnällä.
Vastine:
Alueen asemakaava on hyväksytty valtuustossa joulukuussa. Osayleiskaava on yleispiirteinen ja
asemakaavaratkaisu tarkentaa sitä.
62.
Osayleiskaavaluonnoksessa tulee selkeästi huomioida liito-oravahavainnot Ali-Tilkan alueella ja
varmistaa riittävän monipuolisen elinympäristön ja kulkuyhteyksien säilyttäminen liito-oravalle.
Vastine:
38
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Ali-Tilkan asemakaavan laadinnan yhteydessä on teetetty asiantuntija-arvio kaavan vaikutuksista
liito-oravan elinoloihin. Asiantuntijahavaintojen perusteella alueella on liito-oravalle soveltuvaa
metsää, joka toimii sen kulkureittinä sekä ruokailualueena. Liito-oravan lisääntymis- ja levähtämispaikkoja ei siis alueelta ole löytynyt. Liito-orava voi kuitenkin asustaa alueen keskellä olevien
omakotitalojen pihoilla olevissa pöntöissä. Asemakaavaan merkitty virkistysalue turvaa liito-oravien
nykyisen kulkuyhteyden, joten osayleiskaavaluonnos ei hävitä tai heikennä liito-oraville soveltuvaa
kulku- ja ruokailualuetta. Näin ollen yleiskaavan merkintä on tässä tapauksessa riittävä.
Olemassa olevien omakotitalojen ympäristö Ali-Tilkan ja Ropakon alueella tulee pitää matalan rakentamisen alueena tai viheralueena. Omakotitalojen viereisille tonteille tulee harkita kerrostalojen
sijaan rivitalojen rakentamista, jos uuden rakennuskannan tulee olla tehokkaampaa, kuin omakotitalojen rakentaminen. Kerrostalojen rakentamista ei voi perustella palveluiden läheisyydellä, kun
samaan aikaan osayleiskaavaluonnoksesta näkyy, että Klaukkalan keskusta tulee siirtymään etelään
päin Viirinlaaksoon.
Vastine:
Alueen asemakaava on hyväksytty valtuustossa joulukuussa. Osayleiskaava on yleispiirteinen ja
asemakaavaratkaisu tarkentaa sitä.
63. (543-403-31-30, 543-403-31-31, 543-403-31-34)
Mielipide koskee tiloja 31:30 Metsärinne, 31:31 Karila, 31:34 Markkula sekä 31:41 Rantahaka.
Hyväksymme alueen käyttötarkoituksen AP-4, mutta seuraavat asiat tulee huomioida:
- Alueet AU22 ja AU23 tulisi yhdistää niin, ettei väliin jää yhtään M-4-aluetta, tai vähimmillään
niin, että Jorma Lättilän tila 31:30 otetaan mukaan AU22 AP-4/res2-alueeksi. Tällä tavoin ratkaistaan maanomistajien tasapuolinen kohtelu.
Vastine:
Ko. alueet on yhdistetty yhdeksi aluekokonaisuudeksi. Asemakaavasuunnittelun yhteydessä tarkentuu alueen kaavaratkaisu.
Edellä mainittujen alueiden hyödyntäminen AP-4-alueena ei saisi mennä 2020 loppupuolelle tai
2030-luvulle. Jos kunnalla ei ole aikomuksena aluetta hyödyntää rakentamistarkoituksessa aikaisemmin, niin haluamme saada asian ratkaistua joko suunnittelutarveratkaisuilla tai muulla järkevällä tavalla. Katsomme kohtuuttomaksi tilanteeksi kohdaltamme, ettemme voisi hyödyntää alueitamme rakentamiseen tätä ennen.
Vastine:
Alueen asemakaavoittaminen on mahdollista vasta, kun Tornimäen tie on rakennettu ja Klaukkalantie on parannettu. Toivolan alueelta liittyminen Klaukkalantiehen vasemmalle kääntyen on nykyisin erittäin hankalaa ja liikenneturvallisuus vaarantuu. Ei ole perusteltua ottaa ko. aluetta käyttöön ennen kuin liikenneolosuhteet on parannettu.
Jorma Lättilän 2003 hakema poikkeuslupa (päätös kielteinen) tulee ottaa huomioon kaavaa laadittaessa. Haetun poikkeusluvan hyötyjä tai etuja osayleiskaavaluonnos ei saa loukata. Edellä mainitut
39
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
erilliset hehtaarin tontit eivät saa olla eriarvoisessa asemassa toisiinsa nähden, eli on muistettava
maanomistajien tasapuolinen kohtelu.
Vastine:
Osayleiskaavan laatimista ohjaa MRL:n mukaiset yleiskaavan sisältövaatimukset. Alueen mahdollisilla poikkeamispäätöksillä ei ole merkitystä alueen osayleiskaavan laadinnassa.
64.
Miksi Professorintien uusi päiväkoti ei ole merkitty PY-merkinnällä?
Kaavan pohjakartta ei ole ajantasalla.
Vastine:
Osayleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma ja päiväkodit sisältyvät niin olevien kuin uusien alueiden aluevarauksiin kaavassa olevan yleisen määräyksen mukaisesti.
Osayleiskaavaehdotuksen taustakartta on ajantasaisin maastokartta, joka on saatavilla.
65. (543-403-5-378)
AP-5-alue Vanhan Klaukan hevostilan ja Isosuon välillä on kurkien, teerien ja metsojen soidinaluetta, sekä keväisin ja syksyisin kurkien levähdyspaikka. Ei viedä asuinalueita liian lähelle suon reunaa. Sama koskee peltoalueita ”Muuriaisniemi” osalta Timotei-Isosuo (Timotei 543-403-00050378W), unohtamatta liito-oravia.
Vastine:
Isosuon ja osayleiskaavassa osoitettujen asuinalueiden väliin on jätetty suojavyöhyke. Suojavyöhyke
tarkentuu aikanaan alueen asemakaavaprosessissa ottaen huomioon Isosuon Natura-arvot.
Osayleiskaavaehdotuksessa Isosuon ja Vanhan Klaukan asuinalueen välistä suojavyöhykettä on levennetty.
66. (543-403-8-661)
(kiinteistö 543-403-0008-0661-S) Rakennuspaikka on merkitty VU-1-alueeksi, jota en voi hyväksyä.
Rakennukset ovat erittäin hyväkuntoiset, navetta on korjattu kauttaaltaan. Uuden tieliittymän saa
hyvin uudelle tielle.
Vastine:
Ko. kiinteistön alue on osayleiskaavaehdotuksessa osoitettu pientalovaltaiseksi alueeksi AP-1.
67. (543-403-8-159)
Lahnuksentie 215:n muusta ympäröivästä alueesta poikkeava käyttö tulee huomioida osayleiskaavassa. Parhaiten tämä onnistuu merkitsemällä kiinteistö kaavamerkinnällä TP-2.
Vastine:
Ko. kiinteistön Lahnuksentien länsipuolella oleva alue on osittain muutettu työpaikka-alueeksi.
68. (543-403-6-196, 543-403-6-197)
40
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Esitämme, että Kuonomäentien varrella olevat tilamme (1:196 ja 1:197) liitettäisiin AP-1-alueeseen.
Perusteluna on alueen keskeinen sijainti keskustan tuntumassa ja jo valmiina oleva kevyen liikenteen väylä Kuonomäentien varressa. Tieyhteys alueelle voitaisiin osoittaa rakennuspaikan K 3670
Rp 1:n alueelle koillisrajalle ja toinen tieyhteys tilan 1:197 kautta.
Vastine:
Kyseiset kiinteistöt sijaitsevat maisemallisesti tärkeässä metsänreunassa, joka on maastonmuodoiltaan erittäin haastava rakennuspaikka tieyhteyden ja vesihuollon osalta. Ko. tilat on osoitettu voimassa olevassa asemakaavassa virkistysalueeksi. Yleiskaavassa on osoitettu voimassa olevan asemakaavan mukainen tilanne.
69. (543-403-1-415)
Ali-Viirin 543-403-1-415 tilan Klaukkalan puoleinen pääty on tulossa kaavaan suurimmaksi osaksi
maatalousmaana. Toiveemme on, että tilan asuinrakentamiseen varattua osaa laajennetaan mahdollisimman suureksi.
Vastine:
Ko. alue on voimassa olevan asemakaavan mukaista maa- ja metsätalousaluetta. Laadittujen selvitysten perusteella tilan Klaukkalantien puoleisen päädyn kautta kulkee ekologinen yhteys, jota ei
pidä katkaista. Tämä on kohta, josta on mahdollista jättää ekologinen yhteys.
Alueen maasto on erittäin jyrkkäpiirteistä kallioaluetta. Alueelle olisi erittäin haasteellista järjestää
tieliittymää Klaukkalantien ruuhkaisuuden vuoksi. Ko. tilan pohjoisosaa Luhtajoen pohjoispuolella
on osoitettu pientalovaltaiseksi alueeksi.
70. (543-403-19-41)
Olemme puhelimitse keskustelleet kiinnostuksestamme liittää tilamme siihen rajoittuvaan AP-4asemakaava-alueeseen.
Vastine:
Ko. tilan pohjoisosa on osoitettu yleiskaavassa pientalovaltaisena alueena.
71. (543-403-16-31, 543-408-1-1, 543-415-3-15, 543-403-3-166)
Monimuotoisuutensa takia alue soveltuu asuinrakentamiselle.
Vastine:
Ko. tilat sijaitsevat suunnittelualueen pohjoisosassa Luhtajoen ja ohikulkutien välisellä alueella. Tilojen sijainti on Klaukkalan yhdyskuntarakenteessa epäedullinen ja niiden osoittaminen asumiseen
hajauttaisi Klaukkalan yhdyskuntarakennetta. Alueen osoittaminen asuinalueeksi ei ole Klaukkalan
kehityskuvan mukaista.
72. (543-403-26-10)
Ko. tila tulee osoittaa pientaloalueeksi kokonaisuudessaan.
41
Nurmijärven kunta
Klaukkalan osayleiskaavaehdotus
17.2.2015
Vastine:
Ko. tilan alue on kokonaisuudessaan osoitettu osayleiskaavaehdotuksessa pientalovaltaiseksi alueeksi.
42