Suunnitelma

1
Alueellinen suunnitelma
23.11.2015
LUONNONHOITOHANKE
KORPIJÄRVEN JA RUOKOJÄRVEN VESIENSUOJELUHANKE
Hankkeen tavoitteet
Hanke on osa Suomussalmen kunnassa vireillä olevaa sinilevien vaivaamien vesistöjen
kunnostushanketta ( SILE - hanke). Tavoitteena on vähentää vesistöihin tulevaa ulkoista
kiintoainekuormitusta ja vähentää ravinteiden huuhtoutumista.
Hankealue
Järvet sijaitsevat Suomussalmen kunnassa. Korpijärvi ja Ruokojärvi sijaitsevat
Jumaliskylässä noin 20–25 km etäisyydellä Suomussalmen keskustan kaakkoispuolella.
Toimenpiteiden työsuunnitelma ja työnjako
Hankealueelle on tehty alueellinen kunnostussuunnitelma. Hankkeen toteuttaja valitaan
hankehakumenettelyn kautta. Toteuttaja vastaa kunnostussuunnitelmassa esitettyjen töiden
tarkemmasta suunnittelusta, toteutuksesta ja raportoinnista. Metsäkeskus neuvoo, opastaa
ja valvoo hankkeen etenemistä.
Kunnostussuunnitelmassa esitettyjen töiden toteutukseen on hankittu maanomistajien
suostumukset ja heidän kanssaan on tehty sopimus maa-alueiden käytöstä.
Aikataulu
Hankkeen toteutus tulee hankehakuun marraskuussa 2015 Suomen metsäkeskuksen
nettisivuille. Suomen metsäkeskus valitsee hankkeen toteuttajan tammi - helmikuussa 2016.
Hanke on tarkoitus toteuttaa vuoden 2016 aikana. Mahdollisesti työt voidaan aloittaa heti
alkuvuodesta säiden salliessa. Työt pyritään tekemään vähäisen veden virtaaman aikana.
2
Alueellinen suunnitelma
23.11.2015
Korpijärven ja Ruokojärven vesiensuojelusuunnitelma
Tehtävät toimenpiteet:
Korpijärvi
Laskeutusallas virtaamansäätöpadolla
Korpijärven länsipuolella olevalle valuma-alueelle rakennetaan laskeutusallas ja sen
yhteyteen virtaamansäätö putkipadolla. Valuma-alueen koko on noin 70 ha.
Laskeutusaltaan koko on 10 x 31 m ja pinta-ala 314 m2, kokonaistilavuus noin 547 m3.
Altaan syvyys on 2,5 m ja purkuojan syvyys 0,7 m. Allas luiskataan 1:1 kaltevuuteen. Altaan
alapuolelle rakennetaan virtaamasäätöpato. Patoon tulee 300 mm säätöputki ja siihen 200
mm kulmasupistaja. Putki asennetaan tavoiteltuun kuivatussyvyyteen. Patoon asennetaan
ylivuotoputki läpimitaltaan 300 mm noin 0,5 m syvyyteen ympäröivän maanpinnan tasosta.
Laskeutusaltaan paikka on vanhaa suopeltoa. Metsänomistaja on kaatanut puut
laskeutusaltaan kohdalta. Mikäli aluetta tarvitsee laajentaa, on metsänomistaja luvannut
hoitaa asian.
Ruokojärvi
Laskeutusallas virtaamansäätöpadolla
Ruokojärven lounaispuolella olevalle valuma-alueelle rakennetaan laskeutusallas ja sen
yhteyteen virtaamansäätö putkipadolla. Valuma-alueen koko on noin 42 ha.
Laskeutusaltaan koko on 8 x 27 m ja pinta-ala 219 m2, kokonaistilavuus noin 348 m3. Altaan
syvyys on 2,5 m ja purkuojan syvyys 0,7 m. Allas luiskataan 1:1 kaltevuuteen. Altaan
alapuolelle rakennetaan virtaamasäätöpato. Patoon tulee 300 mm säätöputki ja siihen 200
mm kulmasupistaja. Putki asennetaan tavoiteltuun kuivatussyvyyteen. Patoon asennetaan
ylivuotoputki läpimitaltaan 300 mm noin 0,5 m syvyyteen ympäröivän maanpinnan tasosta.
Laskeutusaltaan paikka on vanhaa turvepohjaista niittyä, mitä on metsitetty ja myös
luontaisesti uudistunut. Pienpuustoa joutuu hieman raivaamaan laskeutusaltaan ja
läjitysalueen kohdalta. Laskeutusaltaan suunniteltu paikka on merkitty karttoihin, mutta
altaan tarkempi paikka ojastolla täytyy katsoa maastossa.