liitteenä - Köyliön kunta

Säkylän kunta 2016
Yhdistymishallitus 30.11.2015
Toiminnan sopeuttaminen
-
4
Ruokahuoltopalvelut
Ruokahuoltopalvelujen järjestämistä uudessa kunnassa on valmisteltu mahdollisimman
kustannustehokkaasti tarpeita ja palveluja yhteen sovittamalla. Köyliön vanhusten palvelukeskuksen keittiö
on toimittanut vanhusten ateriapalvelun ruokia maanantaista lauantaihin kotiin kuljetettuna. Kuljetuksen
on hoitanut yksityinen palveluntuottaja kustannusten ollessa noin 27 000 euroa vuositasolla. Lisäksi keittiö
on myynyt ruokapalvelut Koivukodon asukkaille sekä toimittanut ruokaa vanhusten päivätoimintaan noin
kaksi kertaa viikossa.
Perusturvajohtaja Mäkipään mukaan 18.1.2016 alkaen Koivukodon asukkaiden ruokapalvelut järjestää
Attendo Oy eikä ruokapalveluja enää tuota vanhusten palvelukeskus, jolloin suuri osa keittiön tehtävistä
poistuu. Koko kunnan alueen vanhusten ateriapalvelun ruoka tehdään samasta ajankohdasta lukien
terveyskeskuksen keittiössä, samoin tarvittava vanhusten päivätoiminnan ruoka, jolloin myös tämä tehtävät
poistuvat Köyliön vanhusten palvelukeskuksen keittiöltä.
Perusturvajohtaja Mäkipään mukaan palvelusopimus ruokakuljetuksista on sanottu irti yksityisen
palveluntuottajan kanssa 18.1.2016 lukien. Aterioiden kuljettaminen siirtyy nuorten työpajan tehtäväksi.
Tarvittava kuljettajaresurssi palkataan perusturvan työllistämistukivaroin. Lisääntynyt ruokien
kuljettaminen edellyttää toisen auton saamista nuorten työpajan ruokakuljetuksiin. Käyttökelpoinen
ajoneuvo on nykyisen Köyliön teknisen osaston käytössä. Edullisin vaihtoehto olisi siirtää kyseinen ajoneuvo
ruokakuljetuksiin ja järjestää teknisen osaston ajot henkilöstön omalla kalustolla. Tekninen johtaja Saarisen
mukaan järjestely on mahdollista tehdä. Mikäli ajoneuvoa ei saada sisäisesti järjestettyä, täytyy hankkia
kuljetuksiin noin 23 000 euron pakettiauto.
Köyliön vanhusten palvelukeskuksen toiminta loppuu suunnitelmien mukaan 18.1.2016. Palvelukeskuksen
henkilökunta voidaan sijoittaa muihin tehtäviin Säkylän kunnassa. Keskustan päiväkodissa
(ruokapalvelu/siivoustyöntekijä), kehitysvammaisten toimintakeskuksessa (ruokapalvelu/siivoustyöntekijä)
sekä terveyskeskuksen keittiössä (ruokapalvelutyöntekijä) on tarjolla työtehtäviä Köyliön vanhusten
palvelukeskuksesta vapautuville työntekijöille. Keskustan päiväkodissa ja kehitysvammaisten
toimintakeskuksessa on tällä hetkellä palkattuna määräaikaiset työntekijät, joiden työsuhde päättyy
vuoden vaihteessa, joten kahden työntekijän resurssi säästyy keittiöverkkoa tiivistämällä.
1.8.2016 alkaen keittiöverkkoa tulee tarkastella uudestaan Lallin koulun yläluokkien siirtyessä osaksi
Säkylän yhteiskoulua.