Perustuslakivaliokunnalle
1 Perustuslakivaliokunnalle Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä (HE 16/2015 vp) työeläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi esitän kunnioittaen seuraavaa. Kysymyksessä on erittäin laaja, 38 lakiehdotusta käsittävä uudistusesitys. Ehdotukset koskevat pääasiassa eläkelainsäädäntöä ja erityisesti työeläkejärjestelmää mutta ulottuvat näiden ehdotusten johdosta koskemaan muutakin sosiaalivakuutus- ja toimeentuloturvalainsäädäntöä ja myös työlainsäädäntöä. Esityksen tavoitteena on kohentaa julkisen talouden tasapainoa, turvata työeläkejärjestelmän rahoituksen kestävyys, turvata kaikille ikäluokille riittävät eläketasot ja varmistaa sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus (yleisperustelut s. 18–19). Keskeinen keino tavoitteiden saavuttamiseksi on työurien pidentäminen, mihin pyrittäisiin muun muassa nostamalla alinta vanhuuseläkeikää ja sitomalla se vuodesta 2025 alkaen elinajan odotteen muutoksiin. Tämä koskisi sekä työeläkkeitä että kansaneläkettä ja takuueläkettä. Työeläkkeissä ehdotetaan luopumista ikään sidotuista korotetuista eläkkeen karttumisprosenteista, ja tilalle ehdotetaan uutta lykkäyskorotusta. Työeläkejärjestelmään sisältyviä uusia eläkemuotoja olisivat osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke. Ensin mainittu korvaisi nykyisen osa-aikaeläkkeen. Työuraeläkkeellä turvattaisiin eläkkeelle jääminen ennen alinta vanhuuseläkeikää sellaiselle työntekijälle, joka on työskennellyt pitkään erityisen rasittavassa ja kuluttavassa työssä. Hallituksen esitys sisältää lisäksi suuren määrän muita, muun ohessa työkyvyttömyyseläkettä koskevia sekä siirtymäjärjestelyihin liittyviä uudistuksia samoin kuin eräitä vähäisempiä ehdotuksia, joista osa on luonteeltaan teknisiä. Hallituksen esityksellä on yhteyksiä moniin perustuslain säännöksiin. Tärkeimpiä tässä suhteessa ovat omaisuuden suojaa koskeva perustuslain 15 § ja perustoimeentulotuen turvaa koskeva perustuslain 19 §:n 2 momentti. Merkitystä on niiden ohella perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuussään- 2 nöksellä ja erityisesti sukupuolten tasa-arvoa koskeva 6 §:n 4 momentilla samoin kuin perustuslain 80 §:llä, jonka mukaan yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista tulee säätää lailla. Olen aikataulusyistä rajannut kirjallisen lausuntoni niin, että arvioin esitystä yksinomaan perustuslain 15 §:n kannalta. Tarkastelu kohdistuu tällöin kahteen työntekijän eläkelakiin (395/2006) ehdotettuun muutokseen. Toinen niistä koskee alimman vanhuuseläkeiän nostamista ja toinen luopumista ikään sidotuista korotetuista eläkkeen karttumisprosenteista. Lausunnon lopuksi tarkastelen esitykseen sisältyvää ehdotusta julkisten alojen ammatillisen eläkeiän nostamiseksi, josta säädettäisiin uudessa julkisten alojen eläkelain voimaapanolaissa. Täydennän kirjallista lausuntoani mahdollisuuksien mukaan suullisesti valiokunnan kokouksessa 9.10. Eläkkeiden omaisuudensuoja Perustuslakivaliokunta on tarkastellut eläkkeiden omaisuudensuojaa useissa aikaisemmissa lausunnoissaan. Näihin lausuntoihin viitataan hallituksen esityksen säätämisjärjestysperusteluissa (s. 189–191). Eläkkeiden omaisuudensuoja perustuu perustuslakivaliokunnan mukaan ajatukseen, että tietty ansiosidonnainen etuus, ennen muuta oikeus työeläkkeeseen, ansaitaan palvelussuhteen kestäessä. Näin ansaittava mutta vasta myöhemmin maksettava etuus on työsuorituksen vastikkeen osa. Eläkeoikeuksien omaisuudensuojassa on valiokunnan mukaan kyse nimenomaan ”ansaituksi katsotun konkreettisen edun, ei sen sijaan esimerkiksi tietyn voimassa olevan eläkejärjestelmän suojaamisesta”. Valtiosäännön mukaiseksi lähtökohdaksi valiokunta on hyväksynyt sen, että tavallisella lailla voidaan säätää eläkejärjestelmän sisällöstä myös palvelussuhteessa oleviin vaikuttavasti. ”Tavallisella lailla järjestettäviin, jollei jostakin erityisestä syystä muuta johdu, ovat kuuluneet muun muassa säännökset eläkeiästä, eläkkeen kertymisestä ja eläkkeiden tavoitetasosta”. Tarkoitetun erityisen syyn valiokunta on katsonut voivan muodostua lähinnä siitä, että eläkejärjestelyn muutokset toteutetaan ”tavalla, joka joiltakin osin saisi aikaan ansaittuina pidettävien eläke-etujen kohtuuttoman heikennyksen” (PeVL 60/2002 vp s. 2 ja siinä mainitut lausunnot). Oikeuskirjallisuuden mukaan perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä on havaittavissa merkkejä ”eräänlaisesta valtiosääntöoikeudellisesta luottamuksensuojan periaatteesta, joka saattaa tulevaisuudessa suojata palvelussuhteessa olevia eläkejärjestelmien muutoksilta”. Luottamuksensuojaan liittyvät näkökohdat ovat merkityksellisiä silloin, kun ”muutokset vaikuttavat olennaisesti niiden henkilöiden asemaan, jotka jäävät eläkkeelle tai olivat aiempien säännösten mukaisesti jäämässä eläkkeelle pian muutosten voimaantulon jälkeen”. Kirjallisuudessa on viitattu tässä yhteydessä erityisesti niihin perustuslakivaliokunnan tulkintoihin, joissa valiokunta on eläkejärjestelmien muutosten yhteydessä kiinnittänyt huomiota muutosten toteuttamiseen asteittain ja pyrkimykseen pehmentää muutosten vaikutuksia erityisesti lähitulevaisuudessa eläkeiän saavuttaviin henkilöihin.1 Valiokunnan mukaan näin voidaan ”suojata valtiosääntöoikeudellisesti merkittävällä tavalla tällaisien ikäryhmien oikeutettuja odotuksia, joita vähän aikaa ennen eläketapahtumaa toteutettavat eläkejärjestelmien ennakoimattomat muutokset voisivat muuten horjuttaa” (PeVL 60/2002 vp s. 2). 1 Tuori, Kaarlo: Sosiaaliset oikeudet (PL 19 §), s. 744–745, ja Länsineva, Pekka: Omaisuudensuoja (PL 15 §), s. 577–578. Kumpikin artikkeli sisältyy Pekka Hallbergin ym. toimittamaan teokseen Perusoikeudet. Oikeuden perusteokset. Helsinki: WSOYpro 2011. 3 Hallituksen esitykseen sisältyvillä ehdotuksilla ei puututtaisi nähdäkseni taannehtivasti jo ansaittuihin eläke-etuihin. Kysymys olisi siten muista muutoksista, jotka koskevat jo alkaneita ja vielä jatkuvia palvelussuhteita (omaisuudensuojan kannalta releventtien tilanteiden luokittelusta ks. PeVL 9/1999 vp s. 2). Uudistuksen tavoitteita voidaan pitää perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävinä. Ehdotettujen lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2017. Työntekijän eläkelakiin sisältyvän alimman vanhuuseläkeiän nostaminen. Alimman vanhuuseläkeiän nostamisesta säädettäisiin 1. lakiehdotuksen 11 §:ssä. Muutos koskisi vuonna 1955 ja sen jälkeen syntyneitä. Heidän alin vanhuuseläkeikänsä nousisi nykyisestä 63 vuodesta 65 vuoteen asteittain kolme kuukautta kutakin ikäluokkaa kohden niin, että 1955 syntyneillä alin eläkeikä olisi 63 vuotta kolme kuukautta, 1956 syntyneillä 63 vuotta ja kuusi kuukautta jne. Sopeutumisaika muutokseen lain voimaantulon jälkeen olisi vähintään yksi vuosi, sillä ensimmäinen muutoksen piiriin kuuluva ikäluokka (1955 syntyneet) saavuttaa 63 vuoden iän vuonna 2018. Vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneiden alin vanhuuseläkeikä sopeutettaisiin eliniän muutokseen siten, kuin työntekijän eläkelain 11 §:n 3 momentissa, 82 §:n 1 momentissa ja 83 §:n 1, 2 ja 5 momentissa säädettäisiin. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaisi alimman vanhuuseläkeiän vuosittain asetuksella viimeistään kahta kuukautta ennen sen kalenterikuukauden alkua, jona työntekijä täyttää 62 vuotta. Ensimmäisen kerran tämä tapahtuisi vuonna 2027 (3. lakiehdotuksen 2,1 §), joten sopeutumisaika uudistukseen olisi 10 vuotta. Perustelujen mukaan tarkoituksena on, että alin vanhuuseläkeikä olisi tiedossa useita vuosia ennen eläkkeelle jäämistä, jolloin henkilö voisi suunnitella tulevaisuuttaan ja varautua mahdolliseen eläkkeelle siirtymisen hyvissä ajoin (yksityiskohtaiset perustelut s. 63). Tarkemmin alimman vanhuuseläkeiän sitomisesta eliniän odotteeseen säädettäisiin 1. lakiehdotuksen 83§:n 1 momentissa. Elinajan odote laskettaisiin Tilastokeskuksen kuolevuustilastojen perusteella. Alin vanhuuseläkeikä laskettaisiin kuukauden tarkkuudella, ja se voisi poiketa edellisestä vahvistetusta alimmasta vanhuuseläkeiästä enintään kahdella kuukaudella (1. lakiehdotuksen 83,2 §). Ehdotetut muutokset täyttävät nähdäkseni näiltä osin perustuslakivaliokunnan asettamat vaatimukset tavallisen lain säätämisjärjestyksen käytölle. Muutokset tulisivat voimaan asteittain, mikä pehmentäisi niiden vaikutuksia erityisesti niihin henkilöihin, jotka saavuttavat eläkeiän lähitulevaisuudessa. Porrastettu voimaantulo olisi sopusoinnussa myös perusoikeusrajoitukseen liittyvän suhteellisuusvaatimuksen kanssa. Ensimmäinen ikäluokka, jota muutos koskisi, olisi vuonna 1955 syntyneet. He saavuttavat 63 vuoden eläkeiän vuonna 2018. Heidän eläkeikänsä nousisi kolmella kuukaudella. Muutos ei olisi mielestäni niin olennainen eikä tapahtuisi niin äkkinäisesti, että se horjuttaisi järjestelmän ennakoitavuutta ja tähän erityisesti lähitulevaisuudessa eläkeiän saavuttavien henkilöiden kohdistamia oikeutettuja odotuksia. Sama koskee alimman vanhuuseläkeiän ehdotettua sitomista eliniän muutokseen, jota sovellettaisiin vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneisiin. Muutokseen liittyisi 10 vuoden siirtymäaika. Tieto alimmasta vanhuuseläkeiästä olisi saatavilla sinä vuonna, kun henkilö täyttää 62 vuotta. Ikäraja voisi poiketa edellisestä vahvistetusta ikärajasta enintään kahdella kuukaudella. Nämä seikat turvaisivat yksilön näkökulmasta tarpeellista ennakoitavuutta ja loiventaisivat eliniän odotteen mahdollisista muutoksista aiheutuvia heilahduksia. Uudistuksen vaikutuksia pehmentäisi myös ehdotettu muutos elinaikakertoimen määräytymiseen (1. lakiehdotuksen 83,4 §). Se lieventäisi elinajan muutoksen vaikutusta eläkkeen määrään silloin, kun 4 sama muutos otetaan huomioon alinta vanhuuseläkeikää vahvistettaessa (ks. yleisperustelut s. 22, yksityiskohtaiset perustelut s. 65). Tätäkin sovellettaisiin vuodesta 2027 alkaen. Luopuminen ikään sidotuista korotetuista eläkkeen karttumisprosenteista (työntekijän eläkelaki) Hallituksen esityksellä kumottaisiin työntekijän eläkelain 64 §, jossa säädetään ikään perustuvista korotetuista eläkkeen karttumisprosenteista (53–62-vuotiaat työntekijät 1,9 %; 63–68-vuotilaat työntekijät: 4,5 %). Uuden 65 §:n mukaan eläkettä karttuisi 1,5 prosenttia kunkin vuoden eläkkeen perusteena olevista työansioista (vuosiansio), jotka työntekijä on ansainnut 17 vuoden iän täyttämistä seuraavan kalenterikuukauden alusta vakuuttamisvelvollisuuden yläikärajaan saakka. Muutos tulisi voimaan 1.1.2017; sitä sovellettaisiin eläkkeisiin, joissa eläketapahtuma on 1.1.2017 tai sen jälkeen, sekä työntekijän eläkelain soveltamisalaan kuuluvassa työsuhteessa tehtyyn työhön 1.1.2017 lukien (3. lakiehdotuksen 1,1 §). Muutosta pehmentäisi vanhempien työntekijöiden osalta vuoden 2025 loppuun jatkuva (yhdeksän vuoden) siirtymäaika, jolloin eläkettä karttuisi 1,7 prosenttia vuosiansiosta (3. lakiehdotuksen 4 §). Oikeus tähän siirtymäajan korotettuun karttumaan olisi 53–62 vuotiaalla työntekijällä silloin, kun hän ei saa samaan aikaan muuta työeläkelakien mukaista omaan työskentelyyn perustuvaa etuutta kuin osa-aikaeläkettä tai osittaista varhennettua vanhuuseläkettä. Työntekijän työeläkemaksu olisi samalta ajalta 1,5 prosenttiyksikköä normaalia työeläkemaksua suurempi (3. lakiehdotuksen 4,3 §). Poistettavan 4,5 prosentin superkarttuman korvaa ehdotuksessa uusi lykkäyskorotus (1. lakiehdotuksen 12,2 §): Jos vanhuuseläke alkaisi alinta eläkeikää myöhemmin, ansaittua eläkettä korotettaisiin 0,4 prosenttia jokaiselta kuukaudelta, jolta eläkkeen alkamisaikaa lykätään alimmasta vanhuuseläkeiästä. Korotus laskettaisiin koko työuralta karttuneesta eläkkeestä, kun taas nykyinen 4,5 prosentin karttuma kohdistuu 63–67 vuotiaana saatuun palkkaan. Lykkäyskorotusta koskisivat samat rajoitukset kuin superkarttumaa: Siihen ei olisi oikeutta ensimmäisen vanhuuseläkkeen alkamisen jälkeen, mahdollisesta työskentelystä huolimatta, eikä myöskään samalta ajalta, jolta henkilö saa työttömyyspäivärahaa (yksityiskohtaiset perustelut s. 47). Eläkkeen kertyminen kuuluu perustuslakivaliokunnan mukaan tavallisella lailla järjestettäviin asioihin, jollei ”ansaittuina pidettyjä” eläke-etuja heikennetä kohtuuttomalla tavalla tai jollei jostakin muusta erityisestä syystä muuta johdu. Olennaisia muutoksia ei saada toteuttaa ajallisesti niin lähellä eläketapahtumaa, että ne horjuttaisivat erityisesti lähitulevaisuudessa eläkeiän saavuttavien henkilöiden oikeutettuja odotuksia. Ikään sidotuista korotetuista karttumista luovuttaisiin uudistuksen tullessa voimaan 1.1.2017, joten muutokseen ei liittyisi varsinaista siirtymäaikaa. Muutoksen vaikutuksia vanhempien työntekijöiden kohdalla lieventäisivät kuitenkin jossain määrin voimaanpanolain säännökset siirtymäajan korotetusta karttumasta. Superkarttuman tilalle tulisi uusi lykkäyskorotus, johon sovellettava laskentatapa johtaisi perustelujen mukaan keskimäärin suurin piirtein yhtä suuriin eläkkeisiin kuin nykyisen superkarttuman laskentatapa. Yksilötasolla vaihtelu olisi kuitenkin suurta. Muutos suosisi niitä, joiden vanhuuseläkeikään mennessä karttunut eläke on suuri verrattuna ansiotasoon vanhuuseläkeiässä. Se suosisi myös miehiä naisiin verrattuna. Oikeutta superkarttumaan tai uuteen lykkäyskorotukseen ei olisi 63 ikävuoden ja alimman vanhuuseläkeiän välillä, mikä pienentäisi eläkettä nykyiseen verrattuna silloin, kun vanhuuseläkkeen alkamista ei lykätä alimmasta vanhuuseläkeiästä (yleisperustelut s. 35–36, 38). 38). Parannusta nykytilanteeseen merkitsisi se, että työeläke alkaisi karttua jo 17 vuoden iästä eli vuotta nykyistä aikaisemmin. Saman suuntaan vaikuttaisi muutos, jonka mukaan työeläkevakuutus- 5 maksua ei enää vähennettäisi eläkkeen perusteena olevasta ansiosta (yleisperustelut s. 33). Voimaanpanolaissa säädettäisiin lisäksi iäkkäiden eli vuonna 1939 ja sitä ennen syntyneiden työntekijöiden suuremmasta, 0,6 prosentin lykkäyskorotuksesta. Korotus laskettaisiin 65 vuoden iän täyttymisestä (3. lakiehdotus 3 §). [Kyseinen pykälä sisältää myös vuonna 1948 ja sitä ennen syntyneitä koskevan siirtymäsäännöksen: vanhuuseläkettä korotetaan sen mukaan (lisäksi?) 0,4 prosenttia jokaiselta kuukaudelta, jolta eläkkeen alkamisaikaa lykätään myöhemmäksi 68 vuoden täyttämistä seuraavan kuukauden alusta. Säännös korvaisi kumottavaksi ehdotetun työntekijän eläkelain 12,4 §:n säännöksen lykkäyskorotuksesta.] Arvioni edellä sanotun perusteella on, että ikään sidotuista korotetuista karttumista on mahdollista luopua tavallisella lailla edellyttäen, että myös ehdotetut muutoksen vaikutuksia lieventävät säännökset hyväksytään. Muutoksen vaikutuksia eri henkilöryhmiin on tosin vaikea arvioida. Kielteisesti uudistus vaikuttaisi ainakin sellaisen henkilöön, joka jää eläkkeelle alimmassa vanhuuseläkeiässä. Vaikutuksia ei voida ehkä kuitenkaan pitää kohtuuttomina, kun otetaan huomioon erityisesti vanhempiin työntekijöitä koskevat erityisjärjestelyt ja myös e, ettei uudistuksella olisi taannehtivia vaikutuksia. Julkisten alojen ammatillisen eläkeiän nostaminen Julkisilla aloilla noudatettavasta alimmasta vanhuuseläkeiästä säädettäisiin uuden julkisten alojen eläkelain (13. lakiehdotus) 10 §:ssä. Säännös vastaisi keskeisiltä osin ehdotettua työntekijän eläkelain 11 §:ää. Poikkeusta alinta vanhuuseläkeikää koskevasta sääntelystä merkitsisi julkisten alojen eläkelain voimaanpanolain (14. lakiehdotus) 6 §, jossa säädettäisiin ammatillisesta eläkeiästä. Säännöksiä ammatillisesta eläkeiästä sovelletaan siirtymäkauden järjestelynä, sillä ammatilliset eläkeiät on lakkautettu julkiselta sektorilta 1.1.1989 lukien (yksityiskohtaiset perustelut s. 163). Ammatillisen eläkeiän 1990-luvulla valinneet voisivat ehdotuksen mukaan jäädä vähentämättömälle vanhuuseläkkeelle ammatillisen eläkeiän täytettyään, vaikka tämä eläkeikä olisi julkisten alojen eläkelaissa ehdotettua alempi. Edellytyksenä olisi, että henkilö täyttää muut julkisten alojen eläkelaissa tarkoitetut edellytykset (14. lakiehdotus 6,1 §). Voimaanpanolain 6 §:ssä säädettäisiin kuitenkin myös ammatillisen eläkeiän nostamisesta. Eläkeikä nousisi vuodesta 2018 alkaen asteittain eläkeiän täyttymisvuoden mukaan kolme kuukautta täyttymisvuotta kohden niin, että jos ammatillinen eläkeikä lain voimaan tullessa täyttyisi vuonna 2018, korotus olisi kolme kuukautta, jos ammatillinen eläkeikä täyttyisi vuonna 2019, korotus olisi kuusi kuukautta jne. Enimmillään korotus olisi kaksi vuotta kuitenkin siten, ettei alin eläkeikä nousisi missään tapauksessa julkisten alojen eläkelaissa kullekin ikäluokalle säädettyä alinta eläkeikää korkeammaksi. Kahden vuoden korotus koskisi niitä henkilöitä, joiden ammatillinen eläkeikä lain voimaan tullessa täyttyisi vuonna 2025 tai sen jälkeen. Eläkeiän nousun perustumista syntymävuoden sijasta eläkeiän täyttymisvuoteen perustellaan sillä, että samana vuonna syntyneillä on erilaisia ammatillisia eläkeikiä. Ammatillisen eläkeiän valinneita henkilöitä on julkisella sektorilla yhteensä noin 8 500 (yksityiskohtaiset perustelut s. 163). Ammatillisen eläkeiän valinneet ovat valinnan tehdessään sitoutuneet tiettyihin ehtoihin, kuten palvelussuhteen jatkumiseen yhdenjaksoisena eläkkeelle jäämiseen asti sekä siihen, ettei heillä ole oikeutta jäädä ao. julkisyhteisön palveluksesta yksilölliselle varhaiseläkkeelle, osa-aikaeläkkeelle eikä varhennetulle vanhuuseläkkeelle. Vastasuorituksena he ovat saaneet lupauksen 60 vuoden ammatillisesta eläkeiästä. Ammatillista eläkeoikeutta tarkoittava valintailmoitus on tullut tehdä Valtiokonttorille kirjallisesti. Valtiokonttori on ilmoittanut pitävänsä valintailmoitusta sitovana ja peruuttamattomana. Koska kysymys on ollut vapaaehtoisuuteen perustuvasta valinnasta, menet- 6 tely voidaan nähdäkseni rinnastaa (yksityisoikeudelliseen) sopimukseen. Ehdotusta ammatillisen eläkeiän nostamisesta on arvioitava sen vuoksi puuttumisena voimassaolevaan sopimussuhteeseen. Puuttuminen tapahtuisi toisen osapuolen eli ammatillisen eläkeiän valinneen vahingoksi. Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen tulkinnan mukaan omaisuuden perustuslainsuoja turvaa myös sopimussuhteiden pysyvyyttä, joskaan kielto puuttua taannehtivasti sopimussuhteiden koskemattomuuteen ei ole muodostunut valiokunnan käytännössä ehdottomaksi. Varallisuusoikeudellisten oikeustoimien pysyvyyden suojan taustalla on ajatus oikeussubjektien perusteltujen odotusten suojaamisesta taloudellisissa asioissa. Perusteltujen odotusten suojaan on valiokunnan käytännössä katsottu kuuluvan ”oikeus luottaa sopimussuhteen kannalta olennaisia oikeuksia ja velvollisuuksia sääntelevän lainsäädännön pysyvyyteen niin, että tällaisia seikkoja ei voida säännellä tavalla, joka kohtuuttomasti heikentäisi sopimusosapuolten oikeusasemaa”. Perusteltujen odotusten ja luottamuksen suojan merkityksen on katsottu korostuvan, kun kyseessä on lailla alun alkaen luotu erityisjärjestely, josta ammatillisen eläkeoikeuden valintaa koskevassa järjestelyssä on nähdäkseni myös kysymys. Perustuslakivaliokunta on arvioinut tällaistakin omaisuuden suojaan puuttuvaa sääntelyä perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten, kuten sääntelyn tarkoituksen hyväksyttävyyden ja sääntelyn oikeasuhtaisuuden, kannalta (esim. PeVL 41/2013 vp ja siinä mainitut lausunnot). Ammatillisen eläkeiän korottamisen tavoitteet ovat pitkälti samat kuin koko uudistuksen tavoitteet. Kysymys on siten muun ohessa työeläkejärjestelmän rahoituksen kestävyyden ja toisaalta kaikille ikäluokille riittävien eläkkeiden turvaamisesta. Perusteluissa viitataan tässä yhteydessä myös työntekijöiden yhdenvertaiseen kohteluun. Koska ammatilliset eläkeiät ovat osittain huomattavasti yleistä alinta eläkeikää alempia ja koska kaikkien vuonna 1955 ja sen jälkeen syntyneiden työntekijöiden eläkeikää ehdotetaan nostettavaksi, myös ammatillisen eläkeiän piiriin kuuluvien eläkeikää tulee perustelujen mukaan nostaa vastaavasti (yksityiskohtaiset perustelut s. 163). Ehdotetun sääntelyn tavoite on mielestäni hyväksyttävä, myös perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuden kannalta arvioiden. Ammatillista eläkeikää nostettaisiin ensimmäisen kerran vuonna 2018, joten sopeutumisaikaa olisi vähintään yksi vuosi. Muutos tulisi voimaan asteittain, mikä pehmentäisi sen negatiivisia vaikutuksia. Ammatillisen eläkeiän nostamista kahdella vuodella voidaan pitää tuntuvana, mutta näin suuri korotus koskisi vasta niitä henkilöitä, joiden ammatillinen eläkeikä lain voimaan tullessa täyttyisi vuonna 2025 tai sen jälkeen. Sopeutumisaikaa olisi siten vähintään kahdeksan vuotta. Perustelujen mukaan ammatillinen eläkeikä nousisi suurimmalla osalla henkilöistä korkeintaan yhdeksän kuukautta (yleisperustelut s. 35). Pulmalliseksi seikaksi suhteellisuusvaatimuksen kannalta voidaan katsoa toisaalta se, että ehdotus koskee sangen suppeata henkilöjoukkoa. Sen toteuttamista ei voitane toisin sanoen pitää välttämättömänä uudistukselle asetettujen yleisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kokonaisarvioni on tästä huolimatta se, että ehdotus täyttää oikeasuhtaisuuden vaatimuksen. Esitys voidaan näkemykseni mukaan toteuttaa näiltä osin tavallisen lain tasoisena järjestelynä, vaikka täysin pulmattomana sitä ei tässä suhteessa voidakaan pitää. Tampereella 8. lokakuuta 2015 Raija Huhtanen julkisoikeuden professori
© Copyright 2024