KONEKURIIRI 7/2015 syyskuu

AINA TÄYTTÄ
KONEASIAA
Toimituksen osoite: Hämeenpuisto 44, 33200 TAMPERE
25 . v u o s i k e r t a
S Y Y S K U U
Metallien
3D-tulostuksen
nro 7- 2015
Avajaiset
Pirkkalassa
Konetalon Teknologiakeskus käyttöön
aikakausi.
s. 18
Kuitulaser
Kotkaan
Nopeutta ohuiden levyjen
käsittelyyn
s. 28
Suomen ensiesittelyssä
Alihankinta 2015 -messuilla!
Konepajavalmistuksen uusi aikakausi on alkanut.
Metallien 3D-tulostus mahdollistaa tuotteiden ylivoimaisen lujuus/paino-suhteen,
materiaalitehokkuuden, lähes rajoituksetta optimoidut muodot sekä valmistuksen
yksinkertaistamisen vähentämällä komponenttien määrää.
Tervetuloa
T
ervetuloa
e
tu
tutustumaan saksalaiseen SLM Solutions 280 HL
metallien 3D-tulostimeen Alihankinta-messuosastollemme C916.
Kone järeille
rakenteille
Kookas muotorautojen
taivutuskone
s. 30
Esilämmitys
ennen
hitsausta
Lämpökäsittelyllä etua
tarvittaessa
s. 38
2
ÄLYKKYYS
SORMENPÄISSÄSI
Yamazaki Mazak on ottanut ison edistysaskeleen
työstökoneiden ohjelmoinnissa ja suorituskyvyn
tehostamisessa uuden vallankumouksellisen SMOOTHTEKNOLOGIANSA ansiosta.
SMOOTH-TEKNOLOGIA yhdistää uuden MAZATROL
SMOOTHX -CNC-ohjausjärjestelmän ja koneiden täysin
uusitun servomoottorijärjestelmän. Uusi järjestelmä tarjoaa
entistä helpomman ja käyttäjäystävällisemmän ohjelmoinnin,
entistä nopeammat koneistusajat ja paremman liitettävyyden
muihin ohjelmistoihin ja tietojärjestelmiin. Tuloksena on uusien
mullistavien ominaisuuksien ja kosketusnäyttötekniikan
läpimurto CNC-ohjausjärjestelmissä älypuhelinten ja
tablettitietokoneiden tapaan.
Lisätietoa:
www.mazakeu.com/SMOOTH
www.machinetools.wihuri.fi
Wihuri Oy Tekninen Kauppa, Työstökoneet
T: 020 510 10 W: www.machinetools.wihuri.fi
Esittelemme uutta ohjausta
Wihurin osastolla E 522
Tuottavuus | Ergonomia | Liitettävyys
| Älykkyys
| Sormenpäissäsi
n r o 7 • 2 0 15 s y y s k u u
3
Kumppanuuksien ja
verkostoitumisen merkitys kasvaa
Alihankinta-messut järjestetään tiistaista torstaihin 15.–17.9.2015 Tampereen Messuja Urheilukeskuksessa. Suomen suurimmassa teollisuuden tapahtumassa keskitytään tänä
vuonna verkostoitumiseen. Asiantuntijoiden johdolla seminaareissa ja tietoiskuissa puhuttaa tapahtuman teemojen mukaisesti myynti, markkinointi sekä uudet materiaalit ja me-
a
netelmät. Ohjelmassa on esillä myös tuotannon digitalisoituminen ja siitä saatavat hyödyt
teollisuusyritysten näkökulmasta.
Alihankinta-messuilla on ensimmäistä kertaa käytössä Brellaverkostoitumistyökalu, jolla kävijät voivat varata tärkeimmät
tapaamiset ennakkoon kiinnostavimpien kontaktien kanssa.
”Alihankinta on tärkeä tapahtuma, jonne tulemme joka
syksy tapaamaan nykyisiä toimittajia ja toivomme löytävämme myös uusia kontakteja. Tänä vuonna Normet Oy on Alihankinta-messujen kumppaniyritys, joten olemme näkyvästi
esillä tapahtumassa ja tulemme
messuille oikein isolla joukolla.
Verkostoitumiseen tarkoitettu
Brella-työkalu vaikuttaa kiinnostavalta uutuudelta ja haluamme kokeilla, saammeko sen
avulla sovittua tapaamisia kiinnostavien toimijoiden kanssa
messupäivien oheen. Verkostoitumisen merkitys kasvaa koko ajan ja menestyvän liiketoiminnan kannalta on olennaista
löytää oikeat kumppanit”, kertoo Manager, Global Logistics
Pentti Köylijärvi Normet Oy:stä.
”Verkostoitumista helpotta-
vat palvelut ovat erittäin tervetulleita. Ponssen hankintaväki
kokeilee ainakin mielellään Alihankinta-messuilla uutta Brellaverkostoitumistyökalua. Hankinnoista vastaavana käyn
useissa tapahtumissa vuosittain ja oikeiden kontaktien tavoittaminen sekä tapaamisten
ennakkosopiminen on yhä tärkeämpää, jotta messukäynti tulee aikataulutettua tehokkaasti.
Alihankinta on Suomen suurin
teollisuuden tapahtuma, jossa
on tuhat näytteilleasettajaa ja
rajattu määrä aikaa. Ilman hyvää ennakkosuunnittelua on siis
melko hankalaa löytää haluamansa toimittajat ja sopia kaikkien kanssa tapaamisia enää
lennossa, sanoo hankinta- ja logistiikkajohtaja Tommi Väänänen Ponsse Oyj:ltä.
Markkinoinnilla
Lisää myyntiä,
3D-tulostuksella
kilpailukykyä
Alihankinta-messujen kolmipäiväinen seminaariohjelma tarjo-
aa runsaasti asiantuntijapuheenvuoroja aina markkinoinnista ja muotoilusta sekä uusista materiaaleista kilpailukyvyn
parantamiseen. Tiistaina 15.9.
Teknisen Kaupan ja Palveluiden
yhdistys ry:n ja Teknologiateollisuus ry:n Kaikki kaupat kotiin!
-seminaarissa kuullaan caseesimerkkejä
onnistuneesta
myyntityöstä.
Keskiviikkona
16.9.
Markkinointiviestinnän
Toimistojen Liitto MTL:n Markkinointiklinikka käy läpi markkinoinnin uusia keinoja, kuten pelillistämistä, tapahtuma- ja blogimarkkinointia sekä markkinointiautomaatiota. Torstaina
17.9. Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n ja Tampereen teknillisen yliopiston Yrityksesi kilpailukyvyn lisääminen 3D-tulostuksen avulla -seminaarissa
pureudutaan tuottavuuden lisäämiseen tietokonejärjestelmien avulla.
”Hinta on ollut alihankintaverkostoille keskeinen kilpailutekijä ja on toki edelleenkin.
Uudistuvassa
teollisuudessa
2-aks.
jyrsintä
3-aks.
jyrsintä
4 & 5 -aks.
jyrsintä
Sorvi &
pyörivät
työkalut
OS. D12
0
(09) 879 2266
www.rensi.fi
AINA MUKANASI
w w w. K O N E K U R I I R I . f i
kumppanuuden merkitys kuitenkin kasvaa, sillä verkoston
suhteiden toimivuus ja liiketoiminnan arvon luominen perustuvat luottamukseen ja tietojen
jakamiseen. Vain harvat yritykset pystyvät saavuttamaan liiketoiminnan tehokkuudet ja
hyödyt yksinään. Digitaalisuutta
tehokkaasti hyödyntävä alihankintaverkosto voi olla yksi uudistuvan suomalaisen teollisuuden kilpailukyvyn perustoista”,
sanovat toimitusjohtaja Päivi
Myllykangas Tredea Oy:stä ja
Senior Partner Kaija Pöysti InsoSome Oy:stä.
”Kiitos runsaan insinöörikoulutuksen, Suomessa on satoja nerokkaita keksintöjä, joissa varmasti olisi potentiaalia.
Mutta vain ammattimaisesti
markkinoimalla niiden ylivoimatekijöitä ja ainutlaatuisuutta
saamme ne maailmalle. Markkinointi ei ole kulu, vaan kiinteä
osa tuotteen toimitusketjua asiakkaalle”, sanoo mainostoimistoyrittäjä Mikko Reinikka
Albert Hall Finland Oy Ltd:stä.
”Vuosikymmenten varrella
yritysten tavoissa erilaistua ja
parantaa siten omaa kilpailuasemaansa, ovat korostuneet
erilaiset teemat. Viimeisimpinä
tulokkaina digitalisaatio ja IoT,
joiden nimeen nyt vannotaan.
Virtaukset tulevat ja menevät ja
kaikki edellä mainitut ovat edelleen tärkeitä. Käytännössä
useimmat niistä ovat nykyään
myös itsestään selviä vaatimuksia, joilla ei enää suuresti pystytä erottautumaan globaalissa
yritysten välisessä kilpailussa.
Mistä sitten löytyy se viisasten
kivi? Millä kilpaillaan tulevaisuudessa menestyksellisesti ja mikä on meidän kaikkien rooli siinä
tilanteessa? Ehkä olisikin parempi keskittyä asiakkaan prosesseihin ja heidän todellisiin
tarpeisiinsa”, sanoo toimitusjohtaja Timo Rask Normet
Oy:stä.
Tuhat
näytteilleasettajaa
viidessä hallissa
Vuodesta 1988 lähtien järjestet-
ty Alihankinta esittelee koko
Suomen teollisuuden ja sen kärkiyritykset. Tampereen Messuja Urheilukeskuksen kaikki viisi
hallia täyttävillä messuilla on
noin tuhat näytteilleasettajaa
paristakymmenestä
maasta.
Uusia innovaatioita nähdään
vuosittain yli 2000. Esillä on alihankintateollisuuden tuotteet,
palvelut ja ratkaisut metalli-,
elektroniikka-, muovi- ja kumiteollisuuden, teollisuuden ICTratkaisujen sekä näiden alojen
suunnittelun ja konsultoinnin
osalta. Alihankinta 2014 -messuihin tutustui 16 893 teollisuuden päättäjää ja asiantuntijaa.
Tampereen Messut Oy:n pääyhteistyökumppaneita
ovat
Teknologiateollisuus ry, Kumiteollisuus ry, Muoviteollisuus ry
ja Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry.
4
Messusyksyä 2015
Syyskirpeät ovat saapuneet, kesä on takanapäin. Hieman saatiin aurinkoa odotella, mutta
saapuivathan ne kuumemmat kelitkin lopulta!
us
esk
k
u
ss
Me
&
15
.20
0
1
8.
6
5.–
Nyt kun illat jo tummentuvat ilmat viilentyvät ovat työt monella taholla täydessä vauhdissa. Messurintamillakin tapahtuu monenlaista. Tuttuun ja vakiintuneeseen tapaan sesongin käynnistää syyskuun puolivälissä pidettävät Tampereen Alihankinta-messut, tuo
monille yksi vuodenkierron keskeisimmistä tapahtumista Suomessa. Ja isoilla messuilla
syksy myös etenee myöhemminkin, sillä ohjelmassa on jatkossa kansainvälinen EMO,
mikä tällä kertaa pidetään Milanossa. Lisäksi Helsingissä järjestetään laaja teknologiakokonaisuus lokakuussa. Suomalaisilla messuilla Konekuriiri on mukana omalla osastollaan.
Konekuriiri ilmestyy nyt syksyn mittaan vielä neljänä numerona, ja ensi vuonna tietenkin jatkamme. Tässä tämän syyskauden ensimmäinen numero, olkaapa hyvä.
&
Mukavia lukuhetkiä
t Konekuriirin väki.
KONE KURIIRIN
ISEKSI!
LUE ILMA
NÄKÖISLEHTI NETISSÄ
w w w. k o n e k u r i i r i . f i t a i w w w. l e h t i l u u k k u . f i
Toimitus/Ilmoitukset:
2 5 . V U O S I K E R TA
ISSN 1237-0770
Julkaisija:
K Y M P P I M E D I AT O Y
Hämeenpuisto 44, 33200 TAMPERE, FINLAND
puh. (03) 223 4880 E-mail: [email protected]
www.konekuriiri.fi
Toimittaja:
Ilmoitukset:
KARI HARJU
• 040 779 5455,
• E-mail: [email protected]
ARTO RÄIKKÖNEN
• 0400 634 883
• E-mail: [email protected]
Päätoimittaja: A R T O R Ä I K K Ö N E N
• 0400 634 883, (03) 223 4880
• E-mail: [email protected]
• 10 numeroa/vuosi
• S E U R A AVA N L E H D E N A I N E I S T O PÄ I VÄ 1 8 . 9 . PA I N O PÄ I VÄ 2 9 . 9 .
Osoitemuutokset, lehtitilaukset, peruutukset, mediatiedot:
• 03 223 4880
• www.konekuriiri.fi
Osoitteellinen postitus/circulating: 16.000 kpl/copies
Painopaikka:
Botnia Print Kokkola
Sivunvalmistus:
• 03 213 1328
• E-mail: [email protected]
5
n r o 7 • 2 0 15 s y y s k u u
Tehokkaampaa suorituskykyä
TERVETULOA
YHTEISELLE
OSASTOLLEMME!
C149
7HUlVNRQWWRUL2\WHUDVNRQWWRUL¿QH7.RQWWRUL¿
7HRWHN2\WHRWHN¿
makrum
„ Kiinnittimet ja varusteet
työstökoneille
„ Hitsauskiinnittimet
„
myynti@nurminentools.fi
6
Machineryn Tampereen toimipisteessä
avautuu Alihankintamessujen aikaan
laaja näyttely, jossa on esillä Hyundai
Wian, Brotherin, Ermakin, Pinachon ja
monen muun valmistajan koneita. Ja
mikä parasta, koneet eivät ole vain
koristeena vaan täydessä työstökunnossa.
Metallintyöstökoneiden
suurnäyttely Machinerylla
Koneita
erylla.
ä Machin
esittelyss
Fibermak,
rmaksan
i
Kuvissa E
, Hyunda
D
ia F500
W
i
a
ia
d
n
W
Hyu
yundai
30LM, H
0
W ian L2
cho SE25
a
in
P
TTSY,
1
X
LM1800
0
r S100
ja Brothe
Speedio.
m
Metal Live -nimellä kulkevassa
näyttelyssä pääsee tutustumaan koneisiin ja samalla näkemään, miten ne käytännössä
toimivat. Machineryn henkilökunnan lisäksi paikalla on myös
valmistajan edustajia: Hyundai
Wia, Brother, Ermak ja Pinacho
ovat aktiivisesti paikalla. Päätapahtuma on auki 15. – 17.9. aamupalatarjoilun merkeissä. Tarkemmat tiedot löytyvät osoitteesta www.machinery.fi. Tässä
muutamia esillä olevia koneita.
Hyundai Wialta
useita tuotteita
Hyundai Wia on edustavasti
esillä tapahtumassa uutuustuotteillaan. Näyttelyssä on
käynnissä LM1800TTSY-monitoimisorvi, L230LMA-CNC-sorvi ja F500D-koneistuskeskus.
Hyundai Wia LM1800TTSYmonitoimisorvissa on kaksi revolveria, vastakara sekä Y-akseli. Kiilatyyppinen Y-akseli on
kompakti, erittäin tarkka ja hel-
posti ohjelmoitavissa. Apukara
C-akselilla ja 0.001 asteen indeksoilla. Liukujohteet lisäävät
tukevuutta ja tarkkuutta. BTMrevolveri on tukevuutta lisäävällä työkalupitimen kiinnityksellä.
Hyundai Wia L230LMACNC-sorvissa on tehokkuutta
ja tarkkuutta lisäävät pyörivät
työkalut ja apukara vakiona.
Vierintälaakeroidut johteet lisäävät koneen tukevuutta.
F500D-sarjan koneet on varustettu pyörähtävällä palettipöydällä, joka mahdollistaa
kappaleen kiinnityksen tai poiston koneelta samanaikaisesti,
kun toista kappaletta työstetään.
Karankierrosnopeudet
ovat 8000-12000 1/min.
Brotherilta esillä
S1000X1 Speedio
pystykarainen
koneistuskeskus
Speedio-tuoteperhe
asettaa
uudet standardit koneistuskeskuksien nopeuksille. Kiihtyvyys-
on entistä suurempi ja uuden
ohjauksen ja servomoottoreiden ansiosta viiveaika on lyhyempi. Koneesta löytyy useita
sähkön- ja paineilmansäästötoimintoja, joiden ansiosta sähkönkulutus on pudonnut 15 %.
Speedio-sarja on varustettu
uudella C-sarjan ohjauksella.
Käytännössä tämä tarkoittaa
parempaa käytettävyyttä, useita kehittyneitä toimintoja tarkkuuden ja työstönopeuden varmistamiseksi. Työkalun vaihtoaika on nyt entistäkin lyhyempi,
lastusta lastuun jopa 1,4 sekunnissa.
Ermak tuo esille
Fibermak Momentun
Gen-3 –kuitulaserin ja
Evolution-mallin
särmäyspuristimen
Ermakin uuden sukupolven
huippunopea Fibermak Momentum Gen-3 -kuitulaser on
varustettu käyttäjäystävällisellä
15 tuuman kosketusnäytöllä.
Etuovessa sijaitsevat sensorit
takaavat käytön turvallisuuden,
sillä oven ollessa auki järjestelmä sulkeutuu automaattisesti.
Vakiona mm. 4 akselia (X, Y, U
ja Z), servomoottori, automaattinen leikkauksen tarkennus,
jäähdytysyksikkö, puhdas-kuivailmasysteemi, CE-standardin
mukaiset suoja, automaattinen
vaihtopöytä ja suodatinyksikkö.
Ermakin Evolution on hydraulinen 8-akselinen särmäyspuristin, jossa ohjatut akselit.
Työskentelyä helpottamaan Delem 66T CNC-ohjaus 17 tuuman värikosketusnäytöllä sekä
suomenkielisellä ohjelmistolla
Pinacholta kärkisorvi
SC250 ja opettava
kärkisorvi SE250
Manuaalisissa, espanjalaisissa
Pinacho-kärkisorveissa yhdistyvät eurooppalainen laatu sekä
erittäin kilpailukykyinen hinta.
Sorveissa on vakiona tiukimmat
vaatimukset täyttävät turvalait-
teet ja saatavilla on myös lukuisia eri lisävarusteita. Lisävarusteina ovat esim. suurempi karaporaus ja vakiolastuamisnopeus.
Pinachon SE250 kärkisorvi
on opettavien kärkisorvien aatelia. Koneella erinomainen hinta-laatusuhde, jonka ansiosta
sorvit soveltuvat yksittäis- ja
piensarjojen tekoon. Vakiona
karkaistut ja hiotut johteet sekä
kuularuuvit, automaattinen voitelujärjestelmä ja täyssuojaus.
Lisätietoja:
Kari Pirttilä, Machinery Oy,
[email protected]
Machineryn Metal Livessä
pärähtävät käyntiin seuraavat tuotteet:
Hyundai Wia LM1800TTSY monitoimisorvi
Hyundai Wia CNC-sorvi L230LMA Hyundai Wia koneistuskeskus F500D
Ermak Fibermak-kuitulaser
Ermak Evolution-särmäyspuristin
Brother Speedio S1000 koneistuskeskus
Pinacho SE250 opettava kärkisorvi
Pinachon SC250 manuaalisorvi
Geka Bendicrop -monitoimileikkuri
Erlo Tsar -pylväsporakone
Tailift-säteisporakone
Macc-vannesaha
Vakomet-korjaamopuristin
Jutec-putkentaivutin
n r o 7 • 2 0 15 s y y s k u u
7
Sabriscan solmi
ison kaupan Intiaan
Riihimäkeläinen Sabriscan Oy sai kesäkuussa tilauksen
yhdeltä maailman suurimmalta autoteollisuuden järjestelmätoimittajan tytäryritykseltä Intiasta. Loppuasiakkaalle toimitetaan valojärjestelmien vaativimpiin lukeutuvat etuvalojen ruiskuvalumuotit. Suomalaiset vastaavat
100 %:sti toimituksista ja niihin liittyvistä projektoinneista.
k
Kauppa on huomattava aluevaltaus suomalaiselle ratkaisuliiketoimintaan keskittyvälle
Sabriscan Oy:lle. Tiettävästi
koskaan aikaisemmin vastavanlaisia toimituksia ei ole kukaan päässyt tekemään Suomesta kävin. Sabriscan Oy:n
vientipäällikkö Basan Patil sanoo, että kyseisten vientikauppojen eteen on tehty töitä viimeiset neljä vuotta. Tämä ja viime vuosina Itä-Eurooppaan
suuntautunut aiempi vientikauppa autoteollisuudelle vie
yhtiön vahvemmin sen suuntaamalle kasvu-uralle.
Teknisen erikoisosaamisen
lisäksi Sabriscan hallinnoi maailmanlaajuista toimitusketjua ja
vastaa loppuasiakkaalle kokonaistoimituksista ja projektinhallinnasta. Muottiliiketoiminnan päällikkö Petri Kurki toteaa,
ettei ilman pitkäaikaista suhdetta saksalaiseen autoteollisuuteen ja Sabriscan Oy:n edistynyttä LEAN-projektinhallintaa
nyt solmittu kauppa olisi ollut
mahdollista. Referenssit maailman tunnetuimmille loppuasiakkaille edesauttavat kansainvälistymisessä, kurki jatkaa.
Sabriscan on perustettu
vuonna 1988. Yhtiö on kehittänyt teknistä osaamistaan vaativien ja tarkkojen optisten ja muiden ns. filigraanien osien valmistamiseksi. Tätä osaamista
voidaan soveltaa ja skaalata lukuisilla eri toimialoilla. Yhtiön
erikoismetodeille etsitään paraikaa
patentoimismahdollisuuksia. Liiketoiminnan skaalautuvuutta on tutkittu ulkopuolisen tutkimustahon kanssa ja
kokonaispotentiaaliksi arvioidaan maailmanlaajuisesti n. 3,5
miljardia euroa.
Alihankinnassa
varovaista toiveikkuutta
Teknologiateollisuus teki kesäkuussa alihankintaa käyttävien ja toimittavien jäsenyritystensä keskuudessa ky-
Opti
mal
Solu
tions
for
the F
uture
GT-sarja
Doosan on jälleen uudistanut koneitaan. Nyt vuorossa
PUMA GT -sarjan perussorvit istukkakokoluokassa
200, 250 ja 305 mm.
GT-sarjan sorveissa Doosan on erityisesti keskittynyt koneen
käyttömukavuuteen, korkeampaan suoritustehoon,
tukevuuteen ja tarkkuuteen.
selyn alihankinnan suhdannetilanteesta. Alkuvuonna ky-
a
syntä elpyi hieman. Syksyllekin odotetaan kasvua.
Alihankinnan kysyntä näyttäisi
hieman elpyneen, kun entistä
suurempi osuus eli kolmasosa
päähankkijoista ilmoitti alihankintatilaustensa kasvaneen ja
entistä pienempi osuus eli neljäsosa vähentyneen.
Osa lisää alihankintaa,
osa tekee itse
enemmän
Päähankkijoiden näkemyksen
mukaan alihankkijoiden vapaa
kapasiteetti oli laskussa, mikä
niin ikään saattaisi kuvata alihankinnan kysynnän kasvua.
Aiempaa useampi päähankkija
arvioi alihankkijoidensa vapaan
kapasiteetin vähentyneen. Päähankkijat arvioivat alihankkijoidensa määrän hieman kasvaneen syksystä. Päähankkijoista
joka neljäs kertoi siirtäneensä
tuotantoa alihankkijoilta omalle
tehtaalleen.
Alihankkijoiden hintakilpailukyky näyttäisi säilyneen keväällä
Tule kuulemaan lisää, päivystämme messujen ajan:
viime syksyn tasolla. Toimitusvarmuudessa ei näyttäisi tapahtuneen muutosta.
Alihankkijoiden vastausten
perusteella hintataso näyttäisi
pysyneen syksyn tasolla. Yhteistyösuhteissa on vielä kehitettävää, kun aiempaa useampi
eli 40 prosenttia yrityksistä kertoi päähankkijoidensa tiedottaneen heikosti omassa tuotantoohjelmassaan
tapahtuneista
muutoksista. Viidennes alihankkijoista mainitsi päähankkijoidensa luopuneen aikaisemmista sopimuksista tai pitkäaikaisesta yhteistyöstä.
Yritysten kannattavuus näyttäisi säilyneen lähes syksyn tasolla. Alihankkijoista viidennes
arvioi kannattavuutensa hyväksi ja runsas neljännes heikoksi.
Alihankkijoilla on edelleen pulaa
ammattitaitoisista CNC-koneistajista ja levyseppä-hitsaajista.
Hieman yli kolmasosa alihankkijoista ja viidesosa päähankkijoista kertoo työvoimapulasta.
Hieman
parempaa
myös
loppuvuoteen
Syksyn kysynnästä pää- ja alihankkijoilla näyttäisi olevan samansuuntaiset
näkemykset.
Päähankkijoista alihankintatilaustensa kasvuun uskoo lähes
puolet vastanneista. Alihankkijoista tilauskantojen kasvuun
uskoi runsas kolmannes. Alihankkijoista tuotannon vähentämistä tai lomautuksia suunnittelee enää vajaa viidennes, kun
tuotantonsa lisäämisestä kertoi
30 prosenttia vastanneista. Samaan aikaan lähes puolet uskoo tuotantokykynsä olevan lähes täydessä käytössä. Vain joka kymmenes arvioi vähentävänsä tuotantoaan ja suunnittelevansa lomautuksia.
Kannattavuutensa alihankkijat odottavat loppuvuonna säilyvän.
15.–17.9.
Duroc ı Halli A312
5.–10.10.
Doosan ı Halli 7 E17 G15
Hermle ı Halli 4 A06 B05
Soraluce ı Halli 1 C20 D21
Duroc on yritys, joka palvelee kokemuksella suomalaista konepajateollisuutta.
Myymme ja pidämme tuotannossa Doosanin, Hermlen sekä Soralucen työstökoneet sekä niihin liittyvän tehdasautomaation kuten tangonsyöttölaitteet, robotit ja palettiautomaation.
DUROC
www.duroc.fi
DUROC MACHINE TOOL OY
Äyritie 12 C ı 01510 Vantaa
Haarlankatu 1 E ı 33230 Tampere
Kalevi Saarinen 0500 454 122
Sakari Saarinen 050 517 9264
Jukka Toitturi
044 568 5067
8
Mazakin
Marcus
Burton
painottaa
palvelua
asiakkaan
läheltä
”Isoja investointeja Eurooppaan”
Japanilainen työstökonevalmistaja Yamazaki Mazak
kehittää tuotantoaan ja palvelujaan Euroopassa.
Mantereelle investoidaan vahvasti, esimerkiksi Euroopan tehtaan laajennus on käynnistymässä. Hiljattain
Mazak tuplasi Belgiassa sijaitsevan Euroopan-varaosakeskuksensa tilat. Lisäksi teknologiakeskuksien
m
verkosto laajenee edelleen ympäri Eurooppaa.
Mazakin Euroopan johtajan
Marcus Burtonin mukaan Mazak on globaali toimija, joka satsaa paikalliseen palveluun. ”Haluamme olla lähellä asiakkaitamme. Tämä koskee erityisesti
Eurooppaa, koska se on maailman teollisia ydinalueita. Tahdomme olla mukana eurooppalaisten asiakkaidemme tuotannon arkipäivässä ja panostaa
heidän tuottavuuteensa. Asiakkaiden palaute ohjaa myös tuotekehitystämme ja yhteistyö on
siksi hyvin tärkeää kumpaankin
suuntaan”, Marcus Burton kertoo.
Kapasiteetti
Worcesterissa kasvaa
Mazak on ollut Euroopan markkinoilla mukana 1970-luvun
alusta saakka. Vuosien varrella
maanosaan on myyty yli 50 000
Mazak-konetta. Konetuotantoa
Mazakilla on ollut Euroopassa
vuodesta 1987 lähtien. Tuolloin
aloitti toimintansa lähinnä Euroopan markkinoita palveleva
Worcesterin tehdas Englannissa. Euroopan tehtaalla valmistetaan Mazakin peruskoneita,
kuten sorvauskeskuksia ja pystykaraisia koneistuskeskuksia.
Tuotantotilaa on käytössä Worcesterissa lähes 30 000 neliömetriä. Marcus Burtonin mukaan Mazak investoi nyt ja jatkossakin vahvasti Worcesterin
toimintoihin. Ensi vuonna tehtaalla käynnistyy uusi kehityskokonaisuus, kokoluokaltaan
investointi on noin kuuden miljoonan punnan luokkaa.
”Investoinnin myötä tehtaan
tilat ja kapasiteetti kasvavat ja
tehtaalla valmistettujen mallien
määrä laajenee. Kapasiteettimme lisääntyy varsinkin
isojen Mazak VTC-koneistuskeskusmallien valmistuksessa, niiden kohdalla Euroopan markkinoilla kysyntä on kasvussa”, kertoo Burton.
”Tehtaalla investoimme
niin tiloihin kuin tuotantolaitteisiinkin, kuten FMSjärjestelmiin. Tehtaan laajentuminen vaikuttaa suotuisasti erityisesti koneiden
toimitusaikoihin,
tämän
myötä ne lyhenevät jatkossa
entisestään”, Burton sanoo.
Worcesterissa toimii myös
Mazakin Euroopan päämaja sekä muutama vuosi sitten tehtaan yhteyteen avattu Euroopan-teknologiakeskus,
mikä
mahdollistaa katsaukset Mazakin tarjontaan laajasti yli 1 300
neliömetrin
näyttelyalallaan.
Teknologiakeskuksissa kaikki
koneet on valjastettu demokäyttöön ja niillä voidaan esitellä
koneiden ominaisuuksia ja uusia tuotantomenetelmiä monipuolisesti.
Laajennettu
varaosakeskus
aloitti Belgiassa
Viime aikoina Mazak on satsannut toimintamahdollisuuksiin ja
palvelun kehittämiseen Euroopassa myös muilla sektoreilla.
Yksi tärkeimmistä näistä on varaosapalvelu.
Worcesterin tehdas palvelee Euroopan markkinoita. Näkymiä kokoonpanoon.
K
ARI
H
ARJU
Euroopan toimintojen johtaja Marcus Burton lupaa Mazakasiakkaille kehittyvää asiakaspalvelua. Mazak panostaa Eurooppaan parhaillaan vahvasti.
Euroopan-varaosaosakeskuksessa toteutetaan toinen
laajennusvaihe vuoteen 2022
mennessä. Tuolloin pinta-ala
nousee edelleen, lopulta lähes
5 300 neliömetrin kokonaisuuteen.
ja on vuosiMazakin edusta
pa. Kuvasyötä: Suomessa
up
ist
te
Ka
yh
n
ine
aa
kn
juv
Su
lla W ihuri Oy Te
se
uk
m
Jani Pulkke
a
all
ko
m
ien
kymmen
azakilta, vasem
M
n
rto
Bu
s
cu
sa oikealla Mar
.
kinen W ihurilta
Yhteistyötä
Suomessa
pitkin perintein
Viime keväänä avattiin Belgiaan uusi laajennettu varaosakeskus, joka tuplasi aiemmat
toimintoihin tarkoitetut tilat.
”2 700 neliömetristä 4 600
neliömetriin kasvanut keskus
tuo nopeutta varaosatoimituksiin. Keskus pystyy toimittamaan jopa 97 prosenttia tilatuista varaosista asiakkaillemme seuraavaksi työpäiväksi”,
Marcus Burton toteaa.
Varasosia 35 000 nimikkeen
varastosta löytyy niin uudempiin kuin jo tuotannosta ajat sitten poistuneisiin, jopa kolme
vuosikymmentä vanhoihin malleihin.
Uudistettu varaosavarasto
on kokonaan automatisoitu, ja
Mazak laajentaa edelleen myös
demo-, huolto- ja asiantuntijapalveluita tarjoavien teknologiakeskusten verkostoaan Euroopan mantereella. Viime vuosina
uusin keskusten lanseeraamisen painopiste on ollut itäisemmässä Keski-Euroopassa, ja
linjan jatkona avataan pian uusi
teknologiakeskus Unkariin.
Suomessa Mazak-koneet
myy Wihuri Oy Tekninen Kauppa, jonka kanssa Mazak on harjoittanut yhteistyötä vuosikymmeniä.
”Wihuri tuntee Suomen
markkinat ja olemme tyytyväisiä
järjestelyyn. Uskon yhteistyömme vain vahvistuvan edelleen
jatkossa”, toteaa Marcus Burton.
toimintaa ohjaa tehokas varaosien tilausjärjestelmä. Mazakin
aluetoimipisteet ja maahantuojat ovat suoraan yhteydessä
Mazakin tietoverkkoon, joten
saatavuuden tarkistus, tilausten teko ja toimitusten seuranta
tapahtuu tehokkaasti.
Marcus Burtonin mukaan
uudistettu varaosakeskus parantaa edelleen varaosien toimitustehokkuutta Euroopassa.
”Varmistamme, että pystymme reagoimaan nopeasti asiakkaidemme varaosatarpeisiin.
Nopeiden varaosatoimitusten
myötä tuotannossa vältytään
pitkiltä katkoksilta ja koneiden
tuottavuus säilyy korkealla tasolla”, sanoo Burton.
Kookas näyttelytila toimii tehtaan yhteydessä ja palvelee myös
suomalaisasiakkaita.
Wihurin työstökoneliiketoimintaa vetävän Jani Pulkkisen
mukaan Mazakin Euroopan toimintojen kehittyminen hyödyttää merkittävästi myös suomalaisia Mazak-asiakkaita.
”Palvelut monipuolistuvat ja
nopeutuvat jatkossa entisestään. Suorat ja nopeat yhteydet
päämieheen mahdollistavat sujuvan asiakaspalvelun, ja esimerkiksi hyvin varustetut Englannin esittelytilat mahdollistavat laajan ja asiantuntevan koneiden esittelyn myös suomalaisasiakkaille”, toteaa Jani
Pulkkinen.
Marcus Burtonin mukaan
Euroopan investoinnit viestivät
vahvasti Mazakin sitoutumista
asiakkaidensa tuotannon varmistamiseen.
”Mazak on vakaa teknologinen osaaja ja asiakkaidemme
kumppani. Teemme tekniikkaa
tulevaisuuden tuotantotarpeisiin ja haluamme tarjota asiakkaillemme markkinoiden parhaan palvelun kaikilla tasoilla.
Siitä uudet investoinnit tiloihin ja
palveluihimme täällä ovat yksi
osoitus”, kiteyttää Marcus Burton.
Uusi Euroopan-varaosakeskus lanseerattiin käyttöön viime
keväänä.
n r o 7 • 2 0 15 s y y s k u u
9
cooperation sustains innovation
TechDays Tampere
15. – 16. 9. 2015
NLX-sarja
| yleissorvit
NLX 2500 | 700 –
Myyntimenestys monipuoliseen sorvaukseen.
made in
europe
dmg morilta
nlx-sarjan kohokohdat
käyttöesimerkkejä
+
Tasojohteet kaikissa akseleissa optimaalisilla
vaimennusominaisuuksilla ja dynaamisella
jäykkyydellä
+
Integroitu jäähdytysaineen kierto
koneen rungossa parantaa lämpövakautta
Hydrauliventtiili // Nestetekniikka
Materiaali: S45C
Mitta: ø 120 × 100 mm
Työstöaika: 30 min 35 s
+
BMT®-revolveri (Built-in Motor Turret)
verrattavissa työstökeskusten jyrsintätehoihin.
+35 810 271 4460
Tukea kellon ympäri
Teknisiä tietoja ja esitteitä
osoitteesta: www.dmgmori.com
tai DMG MORI Finlandilta
Ohjainholkki // Autoteollisuus
Materiaali: S45C
Mitta: ø 80 × 100 mm
Työstöaika: 13 min 29 s
10
Rankat työstöt vaativat panostusta kunnossapitoon
Vossloh Cogifer modernisoi jyrsinkoneensa
Teijolla on rautainen historia. Jo vuonna 1686 Halikonlahden itärannalle perustettiin yksi Suomen merkittävistä rautaruukeista. Tänä päivänä samalla paikalla valmistetaan rautatievaihteita ja -risteyksiä Vossloh Cosiger
Finland Oy:n toimesta.
Konepajan toiminta alkoi 50
vuotta sitten eri nimellä, ja Vossloh Cogiferin alla on toimittu vuodesta 1994. Yrityksen tuotanto menee 99 %
liikenneviraston kotimaan tarpeisiin. Tämän lisäksi Suomessa on joitakin yksityisiä rataosuuksia esimerkiksi
tehtaiden ja telakoiden yhteyksissä.
Zayerin modernisointi on alkanut.
r
Tuotantoinsinööri Jarno Elovaara ja viimeksi modernisoitu Elgamil.
Rautatiekiskojen koneistus on
rajua. Siinä otetaan isoilla terillä
kovasta, karkaistusta kiskomateriaalista pois paljon ja yhdellä
kertaa. Työ asettaa siinä käytettäville jyrsinkoneiden jykevyydelle isot vaatimukset, ja on koneille kuluttavaa.
Mittava modernisointi
MTC Flextekin on tekemässä
Teijossa laajempaa jyrsinkonemodernisointia, jolla haetaan
vähintään viiden vuoden jatkoa
isommalle Zayer KMU 7000 jyrsinkoneelle. Samalla toiselle
Zayerin vaihdettava kuularuuvi ja hiontaa vaativat johtimet.
isolle
Elgamil-jyrsinkoneelle
tehdään osa sille suunnitelluista
modernisointitöistä, loppujen
jäädessä ensi vuodelle. Myös
pienempiä jyrsinkoneita ja suurta pylväsporaa huolletaan tässä
yhteydessä. Kokonaisuudessaan töille on varattu 5-6 viik-
koa. Osaltaan aikaa selittää johdepintojen vaatima koneistus,
joka on mahdollista tehdä vasta
lomakauden jälkeen.
”Zayerin modernisointi on
mittava sekä työmäärältään, että investointina. Sille tehdään
muun muassa: X-akselin johdetyöt mukaan lukien takajohteen
hionta, johdesuojien ja Z-akselin suojien korjaus, vaihtopöydän johteiden kulutuspinnan
korjaus, hydrauliikan läpikäynti,
kuularuuvien ja kulmapään tarkistus korjaus. Lisäksi tarkistetaan puomin (RAM) vaihdejärjestelmä ja vaihdetaan työkaluvaihtajan kynnet sekä tehdään
normaali ennakkohuolto”, kertoo MTC Flextekin aluehuollon
tiimipäällikkö Petri Vapaavuori.
”MTC Flextek on valikoitunut
sopimuspohjaiseksi kumppaniksemme, koska sillä on hyviä
osaajia, joista on kertynyt kokemusta aiemmilta huolto- ja korjauskerroilta sekä edellisestä
modernisoinnista joka tehtiin
Elgamilille seitsemän vuotta sitten. Korjauksissa on saatu palvelua hyvällä vasteajalla. Ja silloinkin, kun varoitusaika on ollut
pieni ja kun matkaakin meille
on, ratkaisu on saatu aina päivän parin sisällä”, sanoo tuotantoinsinööri Jarno Elovaara.
”Itse olen erityisen tyytyväi-
Teijolla valmistettu risteys odottaa aluslevyjä.
nen MTC Flextekin etukäteen
tekemään työhön, jossa kartoitetaan muun muassa tarvittavat
varaosat, niiden saanti jne. Tämä on meille etu, koska joudumme miettimään työn hintaa
etukäteen. Esimerkiksi nyt meille on tarjottu kahta eri kiertovoitelupumppua, ja se antaa meille
valinnanvapautta”, kiittää Elovaara.
”Täällä on aiemmin käynyt
monta muutakin tekijää, mutta
aina tullut alun jälkeen jonkunmoisia ongelmia. MTC Flextekillä on hyviä osaajia eikä tekijän
tarvitse olla meille aina yksi ja
sama. Meille on kokonaisuutta
ajatellen parempi, että täällä käy
muutamia osaajia, jotka opimme tuntemaan, ja jotka myös
tietävät meidän tarpeemme.”
Miksi modernisointi
kannattaa?
Elovaara kertoo, että isot korjauskustannukset kasaantuvat
isoihin, rajua koneistusta tekeviin jyrsimiin. Ja juuri siksi vanhaa, jykevää konetta kannattaa
modernisoida ja korjata.
”Nyt tehtävällä työllä haemme alempia korjauskustannuksia sekä luotettavuutta, jottei
meidän tarvitse miettiä, mikä on
hajoamassa ja milloin”, Elovaara toteaa.
Karkaisua odottavia osia.
”Tällaisen vanhan koneen
myyntihinta ei ole välttämättä
paljoa, mutta modernisoituna
sen käyttöarvo on meille korkea. Kyllä uudet jyrsimet hyviä
ovat, mutta jos vastaava lujuus
speksattaisiin uudelle, hankittavalle koneelle, hinta modernisointiin verrattu olisi moninkertainen. Viimeksi saimme toisen
jyrsinkoneen modernisoinnilla
7-8 vuotta lisäaikaa sen elinkaarelle, ja investointi maksoi itsensä reilussa vuodessa”, hän
päättää.
Tehtaanjohtaja Jukka Ehrola
kertoo, että Vossloh Cogiferillä
on kolme yksikköä Suomessa,
Teijon konepajan lisäksi kokoonpanoa tehdään Kaipiaisissa ja Pieksämäellä. Kaikki yksiköt ovat saman kokoisia ja työllistävät yhteensä 60 henkilöä.
Maailmalla Vossloh Cogifer on
levittäytynyt 25 maahan ja tehtaita sillä on yli 30. Konsernin liikevaihtoa on noin 500 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on
5000.
Tulevaisuus näyttää hyvältä.
Yritys osti juuri toisen suuren
asiakkaansa VR Trackin vaihdetuotannon Kaipiaisista ja Pieksämäeltä, ja näin saatu lisäkapasiteetti mahdollistaa isompien kokonaisuuksien tarjoamisen ja toimittamisen.
n r o 7 • 2 0 15 s y y s k u u
11
INVESTOIMALLA KILPAILUKYKY KUNTOON
NOPEAMMIN PAREMPIA OSIA ENERGIATEHOKKAASTI
TNL32-11
INDEX ja TRAUB edut
- parempi suorituskyky
- nopeat kappaleajat
- lyhyet asetusajat
- avoin ja vapaa työtila
Kysy nyt edullisia
pakettikonetarjouksia.
(
=POKSSSEJ@ATPN=Q>ł
(=POKSSSEJ@ATPN=Q>ł
tai ota yhteyttä!
- paljon työkalupaikkoja
- tilaasäästävä rakenne
- tarkka ja kätevä työkalujärjestelmä
- hyvä energiatehokkuus
INDEX-TRAUB AB
Hernepellontie 27
00710 Helsinki
Puh: 010 843 2000
Fax: 010 843 2009
SSSEJ@ATPN=Q>ł
Aina askeleen edellä
LASER
AMADA
/ Luxembourg
$
$PD3URP)LQODQG2\
PD3USA
RPBelgique
)LQODQG2
\
Meriniitynkatu 19 - 24100 SALO
Puh +358 (0) 2 777 840
Fax +358 (0) 2 777 8410
ZZZDPDGDͤ
LQIR#DPDGDͤ
For your success
12
Bystronicin Xpert on viimeisin laajennus Laserkeskuksen särmäyspuolen kalustoon. Koneella Tommi Santaoja.
+ PURSEENPOISTO
BySprint Fiber-kuitulaserissa on tehoa 3 kW. Laserkeskuksella on käytössä
kaikkiaan viisi laserleikkauskonetta.
Taivutuskalustoa Laserkeskukselle
Moderni särmäri
kuitulaserin kumppaniksi
Kun Laserkeskus Laitilassa laajensi laserleikkauksen kapasiteettiaan uuden
Bystronic-kuitulaserin myötä, syntyi varsin nopeasti päätös myös uuden
suorituskykyinen särmäyspuristimen hankinnasta samalta valmistajalta.
Koneiden ohjelmistojen yhteensopivuus on iso plus käytännön töissä.
+ PINNAN
VIIMEISTELY
EDUSTAJA SUOMESSA:
COASTONE
tel.: 050 5537 098
email: [email protected]
K
l
Laserkeskus Oy on vuonna
2003 toimintansa aloittanut
teollisuuden palvelija, joka on
erikoistunut esikäsittelypalveluiden tuottamiseen asiakkailleen eri puolille Suomea.
”Tarjoamme kokonaisvaltaisella otteella palveluita laser-,
hienosädeplasma ja polttoleikkauksessa. Tämän lisäksi tarjontaamme kuuluvat särmäyspalvelut ja robottihitsauksen toiminnot. Viimeistelyn puolella
tarjoamme asiakkaille lisäksi
koneellisen hionnan ja rummutuksen”, kertoo Laserkeskuksen toimitusjohtaja Sami Mäki.
”Olemme tehokas ratkaisu
silloin, kun asiakkaamme haluavat ulkoistaa tuotannon esikäsittelypalvelut ja keskittyä oleelliseen tekemiseensä. Kumppanipohjalta tässä toimimme, haluamme olla yhteistyötaho, jon-
ka osaamiseen ja täsmällisyyteen voi luottaa.”
Sujuvasti
kuitulaserilla
Viime vuosina Laserkeskus on
kasvanut toiminnoiltaan ripeää
tahtia. Kasvustrategiansa mukaisesti yritys on kasvattanut
niin markkinoitaan kuin viilannut
tuotantokapasiteettiaankin tavoitteenaan yhä jatkojalostetumpien valmisosien tuotanto
asiakkailleen.
Yrityksen liikevaihto oli viime
vuonna noin kahdeksan miljoonaa euroa. Yritys työllistää Laitilan keskustan noin 4 700 neliömetrin tiloissaan nyt noin 50
henkilöä.
Laserkeskus syntyi jo nimensäkin mukaisesti aikanaan
laserleikkauksen palvelutarjoa-
jaksi. Yrityksen konekantaan
kuuluu tällä hetkellä jo kaikkiaan
viisi laserleikkauskonetta. Yksi
tuoreimmista laserkonehankinnoista on sveitsiläisen Bystronicin BySprint Fiber-kuitulaser.
Tämän teholtaan 3 kW:n koneen hankinnalla yritys haki niin
energiatehokkuutta kuin laatuakin tuotantoonsa erityisesti
ohuemman pään tuotteidensa
leikkaamiseen. Lisäksi mahdollisuus kuitulaserin myötä laajentuvaan materiaalikirjoon vaikutti
hankinnan taustalla.
”Kuitulaserilla voidaan käsitellä myös perinteisten materiaalin lisäksi esimerkiksi kuparia
ja messinkiä. Se on toki laajentanut tuotantomahdollisuuksiamme. Lisäksi etuna on, että
kuitulasertekniikka on varsin
huoltovapaata. Kuluvia osia on
vähän, joten huollon puolella
ARI
H
ARJU
saamme säästöä aikaan”, Sami
Mäki kertoo.
200-tonninen
Bystronic Xpert
Kuitulaserin saavuttua talon
muuta laserleikkauskapasiteettia täydentämään tuli eteen
myös koneen kokoluokkaa vastaavan särmäyspuristimen korvaaminen uudella tuotantomahdollisuuksien yhteensovittamiseksi myös särmäyspuolella. Valinta kohdistui Bystronicin
Xpert-sarjan 200-tonniseen koneeseen.
Valintaan vaikuttivat tietenkin moninaiset tekijät, mutta yksi iso asia oli ohjelmistopuolen
yhteensopivuus. Isona etuna oli
se, että yritys pystyy nyt käyttämään kappaleen levityksessä
samaa ohjelmaa kuin nestauk-
www.lissmac.com
A IN A
MUKANASI
www.KONEKURIIRI.fi
Xpertin ohjaus tarjoaa selkeitä näkymiä.
Konekantaan kuuluu myös mm. 6 kW:n ByAutonom. Mm.
suuttimen ja linssikasetin vaihto ovat automaattisia toimintoja.
sessakin. Näin yksi ohjelmointivirheen mahdollisuus saatiin tehokkaasti eliminoiduksi.
”Tietenkin tärkeitä tekijöitä
ovat myös koneen tarkkuus sekä tehokas dynaaminen bompeeraus. Lisäksi työkalujen
vaihto tähän koneeseen on
miellyttävän nopea operaatio,
asetusaikoja on saatu pienennettyä olennaisesti. Myös ohjaus on moderni sekä helppokäyttöinen. Kaikki nämä olivat
isoja näkökohtia valinnan taustalla”, Mäki kertoo.
Sami Mäki kertoo myös, että
vuosien varrella yritys on oppinut luottamaan Bystronicin
huollon toimivuuteen.
”Talossa on useita Bystronic-koneita ja niiden ylläpito on
sujunut vuosien varrella hyvin.
Huolto toimii luotettavasti tästä
läheltä.”
Kehittyvää
automatisaatiota
Laserkeskuksen Xpert on ollut
toiminnassa jo jonkin aikaa ja
työt sujuvat mallikkaasti. Parhaillaan yrityksessä kehitetään
eteenpäin mahdollisuuksia tuotannon automatisoinnissa ja
erityisesti mm. kappaleenkäsittelyn robotisoinnissa.
”Automatisointi on tietenkin
nykymaailman trendejä. Se on
jatkossa yhä vain keskeisempiä
pärjäämisen edellytyksiä näissä
tuotantoasioissa. Toinen kehityslinja digitalisaatio, olemme
mukana mm. Tekesin digitalisaatiohankkeessa, joka keskittyy asiakasohjelmistoihin”, Mäki
toteaa.
Laserkeskus esittäytyy jälleen tutusti Tampereen Alihankintamessuilla. Lisäksi yritys on
mukana Winnovan, Laitilan
kaupungin ja Ukipoliksen kanssa Alihankintamessujen yhteydessä järjestetyssä ”Laserhitsauksen tulevaisuus” -seminaarissa. Toimitusjohtaja Sami
Mäki johtaa seminaarin lopussa
järjestettävän paneelikeskustelun.
n r o 7 • 2 0 15 s y y s k u u
13
SabriScan Oy edustaa Hardinge Group ja Hardinge Bridgeport -tuotebrändeinä tunnettuja työstökonemerkkejä Suomessa 1.7. alkaen. Kuvissa esimerkkejä.
SabriScan Oy:lle
Hardingen yksinoikeusedustus Suomessa
SabriScan Oy edustaa Hardinge Group ja Hardinge Bridgeport -tuotebrändeinä tunnettuja työstökonemerkkejä
1.7.2015 lähtien koko Suomessa.
h
Hardingella on yhteensä yli 100
erilaista työstökonetta monitoimi- ja suurtarkkuussorveista aina 5-akselisiin suurnopeuskoneisiin asti. Lisäksi tarjontaan
kuuluu suuri valikoima erilaisten
työstökoneiden lisälaitteita, kuten ratkaisut kappaleen kiinnittämiseen.
Valmistajan suurtehosorvauskeskuksilla kyetään tuotan-
nollisissa olosuhteissa valmistamaan automaattisesti kappaleita suurilla tarkkuuksilla: ympyrämäisyystolerenssit 0.25 μ
ja pinnanlaadut Ra 0.05. Työstökoneet ovat rakenteeltaan tukevia ja pystyvät tarkkaan nykyaikaiseen
lastuvirtatehokkaaseen kovasorvaukseen superlujilla terämateriaaleilla (CBN, timantti,
komposiittikeraamit).
Koneisiin saadaan integroitua
automaatiota nostavia lisälaitteita kuten manipulaattoreita,
tangonsyöttölaitteita ja monipuolisia robotisoituja ratkaisuja.
Työstökeskukset edustavat
monitoimikoneistuksen nykyaikaa. Valittavissa on työstökoneita aina perus 3-akselikoneistuksesta, vaativien ja monimuotoisten kappaleiden moniakse-
likoneistuksiin saakka. Koneisiin saadaan paletinvaihdot ja
ohjaustyyppeinä on valittavissa
Heidenhain, Siemens, Fanuc ja
Mitsubishi. Kaikkiin koneisiin
voidaan integroida monipuolista robotiikkaa.
SabriScan Oy osallistuu tarvittaessa asiakkaan tuotannon
suunnitteluun
ensimetreistä
lähtien. Yritys tarjoaa tuotannon
layout- ja tuotteiden menetelmäsuunnittelua, toimittaae koko tuotantosolun työkaluineen,
lisälaitteineen ja kouluttaa sekä
koneiden käyttöön että valmentaa tuotteiden yksityiskohtaisiin
valmistustapoihin; tarvittaessa
ohjelmointeineen ja tuotannon
optimointeineen. Yhdessä Konecranes huoltoryhmän kanssa
tarjontaan kuuluvat laajat, koko
Suomen kattavat asennus- ja
huoltopalvelut,
tarvittaessa
myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Hardingen koneet ovat tehokkaan logistiikan ja yritysrakenteen ansiosta edullisia ja toimitusajat hyvin nopeita.
Lisätietoja: SabriScan Oy
Jari Kokkonen,
puh. 040 514 6046
SAHAUKSEN JA KUULAPUHALLUKSEN AMMATTILAINEN
www.prodmac.fi
Uudet
klassikot
> 498,-
( 6 18,- alv 24% )
Vannesahat
Pyörösahat
> 2090,( 2 592,- alv 24% )
+ 2 terää veloituksetta
Kuulapuhalluslaitteet
SOITA +358 10 666 3140 JA SOVI ESITTELYT
MYYNTI:
Mika Koivuniemi 040 741 9991
[email protected]
HUOLTO:
Erno Meriläinen 050 551 4715
[email protected]
Akkuporakone ASCM 18QX
Magneettijyrsin KBM 50U
Todellinen metalliammattilaisen porakone, esim. teräksen
porauksiin. 4-nopeuksinen vaihteisto: 400/800/1950/3850
r/min. Soveltuu pienillekin porille korkean kierrosluvun ansiosta. Vääntöä riittää pitkille ruuveille ja raskaisiin porauksiin: max. 90 Nm. Irrotettava lukittava pikaistukka sekä
ruuvauskärjen pidin. Hiiliharjaton PowerDrive-moottori. 2
kpl 18 V 4 Ah Li-ion akkuja, lisäkädensija, laturi ja laukku.
Uusi monipuolinen magneettijyrsin, jossa kaksi
portaatonta kierroslukualuetta ja molemmat pyörimissuunnat. Terien pikakiinnitys ja MK3-kiinnitys kartioporille. Maksimiporaus keernaporilla
50 mm. Koneessa on kierroslukumuisti ja selkeä
käyttöpaneeli. Lisävarusteena saatavissa Weldon
pikakiinnitysyksikkö. Paino 13,9 kg
Lisätiedot: www.otatuote.fi
14
Moni konepaja pohtii onko 3D-tulostus uhka vai mahdollisuus. ”Kannustammekin asiakkaitamme tulemaan avoimin mielin tutustumaan Alihankinta-messuosastollemme tähän mullistavaan
teknologiaan. Paikat edelläkävijöiden joukkoon jaetaan nyt”, Marko Vossi kannustaa.
Vossin toisella osastolla esittelyssä on norjalainen Metronor langaton 3D-kameramittausjärjestelmä, jolla pystytään mittaamaan jopa 30 m pitkiä työkappaleita erittäin tarkasti suoraan
mittauskohteessa ilman mittauskohteen liikuttelua. Tyyppilisiä sovellusalueita ovat työkappaleiden työstövarojen tarkastelut, linjaukset työstöpöydille, asennusmittaukset sekä laatutarkastukset.
Metallien 3D-tulostuksen aikakausi
alkaa Alihankinta-messuilta
s
Seuraava suuri valmistustekninen teknologiaharppaus tullaan
näkemään 3D-tulostuksen rantautumisessa konepajavalmistukseemme. Moni konepaja
pohtiikin onko tämä uusi teknologia uhka vai mahdollisuus.
Nykyinen
metalliteollisuutemme pohjautuu hyvin pitkälti
materiaalia poistavien (esim.
sorvaus, jyrsintä, leikkaus) ja
muovaavien (esim. taivutus,
särmäys, syväveto) menetelmien hyödyntämiseen. 3D-tulostus on puolestaan materiaalia lisäävä menetelmä, jossa materiaalia sulatetaan CNC-ohjatusti
äärimmäisen tarkasti vain haluttuihin kohtiin. Kyseessä on
eräänlainen laserhitsaus, mutta
tarkoituksena ei ole vain liittää
kappaleita yhteen vaan luoda
3D-CAD-kuvan mukainen tuote. Tämä mahdollistaa tuotteiden ylivoimaisen materiaalitehokkuuden, lujuus/paino-suhteen, lähes rajoituksetta optimoidut muodot sekä valmistuksen yksinkertaistamisen vähen-
tämällä komponenttien määrää.
Teknologiamurroksen voittajaksi
Älykkääseen tuotantoon erikoistunut Vossi Group Oy Suomen ensiesittelee Alihankintamessuosastollaan C916 saksalaisen SLM Solutions GmbH
280 HL metallien 3D-tulostinta.
Tulostimella onnistuu periaatteessa kaikkien yleisimpien metallien tulostaminen sekä vaihto
materiaalista toiseen on nopeaa.
”Kannustammekin asiakkaitamme tulemaan avoimin mielin
tutustumaan tähän mullistavaan teknologiaan sekä miettimään, miten sen mahdollisuuksia voidaan hyödyntää omassa
liiketoiminnassa. Nyt jaetaan
paikat edelläkävijöiden joukkoon ja rohkeimmilla on mahdollisuus saavuttaa kilpailuetu
markkinoilla”, Marko Vossi kannustaa.
Joustavaa ja helppoa
3D-mittausta
Suomen ensiesittelyssä Vossin Alihankinta-messuosastolla on saksalainen SLM Solutions 280 HL -metallien
3D-tulostin. Uusi vallankumousteknologia tarjoaa tuotteille ylivoimaisen materiaalitehokkuuden, lujuus/ painosuhteen, lähes rajoituksetta
optimoidut muodot sekä valmistuksen yksinkertaistamisen vähentämällä komponenttien määrää.
Toisella
messuosastollaan
A130 Vossi esittelee norjalaista
Metronor langatonta 3D-kameramittausjärjestelmää, jota hyödyntää Suomessa mm. Sandvik, Wärtsilä, Outotec, Konepaja Häkkinen ja Telatek. Laitteistolla pystytään mittaamaan jopa
30 m pitkiä työkappaleita erittäin tarkasti suoraan mittauskohteessa ilman mittauskohteen liikuttelua. Tyyppilisiä sovellusalueita ovat työkappaleiden työstövarojen tarkastelut,
linjaukset työstöpöydille, asennusmittaukset sekä laatutarkastukset.
Kaikki konepajan
tuotantoteknologiat
ja elinkaaripalvelut
yhdeltä kumppanilta
Vossi haluaa olla asiakkaidensa
kokonaisvaltainen tuotannon
kilpailukyvyn kehityskumppani.
Molemmilla osastoilla asiantun-
luaineet, ym. Osaan yrityksen
tarjonnasta on mahdollista tutustua myös teknologianäyttelyssä Tampereen Messukylässä
osoitteessa Osuusmyllynkatu 3
(n. 10 min messuilta).
tijat ovat valmiina auttamaan ja
haastamaan asiakkaita toimintansa uudistamisessa. Vossin
laajasta tuotantoteknologioiden
sekä elinkaaripalveluiden tarjoomasta löytyy mm. 5-akseliset
työstökeskukset, monitoimisorvit, laserleikkaus- ja hitsausjärjestelmät,
putkentaivutuskoneet, älykäs robottiautomaatio,
mittauspalvelut,
ennakoivan
kunnossapidon palvelut, voite-
Lisätiedot:
Vossi Group Oy
www.vossi.fi
Alihankintamessuosastot:
C916 ja A130
Uusi kääntöterävalikoima esiteltiin
Dormer Prametin
tuotevalikoima sisältää nyt sekä pyörivät työkalut että
kääntötyökalut.
P
Pramet-kääntöterätyökalujen
myynti on aloitettu Pohjoismaissa. Pramet-mallisto sisältää kattavan valikoiman kääntöterätyökaluja sorvaukseen, jyrsintään ja reikien koneistamiseen. Mallisto on ensisijaisesti
suunnattu yleiseen konepajateollisuuteen.
Dormet Pramet perustettiin
sen jälkeen kun Dormer Tools ja
Pramet
Tools
fuusioituivat
vuonna 2014. Dormer Prametin
tuotevalikoima on laaja, se sisältää Pramet-kääntäterätyökalujen lisäksi perinteiset Dormer-tuotenimellä markkinoit-
avat pyörivät pikateräs- ja kovametallityökalut.
Dormer Prametilla on 30
myyntikonttoria, jotka palvelevat yli sadalla markkina-alueella
ympäri maailman. Tuotteita valmistetaan kolmessa tuotantolaitoksessa, joista yksi sijaitsee
Ruotsissa, Halmstadissa. Tuotteet toimitetaan viidestä strategisesti sijoitetusta jakelukeskuksesta.
Erling Gunnersson, Dormer
Pramet Skandinavian toimitusjohtaja, sanoo:
“Dormer, joka on pyörivien
työkalujen asiantuntija ja Pra-
met, joka keskittyy kääntöterätyökalujen kehittämiseen ja tuotantoon, täydentävät toisiaan
erittäin hyvin.”
”Kärkituotteet muodostuvat
kummassakin tuotevalikoimassa työkaluista, jotka on kehitetty
yleiselle konepajateollisuudelle
ja sopivat yhteen erinomaisesti.
Näin koneistavilla asiakkaillamme Pohjoismaissa on nyt mahdollisuus hankkia merkittävästi
laajempi valikoima luotettavia
työkaluja yhdestä hankintapaikasta. Entistä laajempi ja vahvempi tuotevalikoima, kasvanut
varastointi ja parantuneet logis-
tiset ratkaisut tuovat asiakkaillemme merkittävää lisäarvoa”,
sanoo Gunnersson.
Pramet-kääntöterien kanssa
voimme tarjota yhteisen tuotealustan, jossa ovat mukana molemmat tuotemerkit ja joka yksinkertaistaa asiakkaiden työkaluvalinnat. Tämä jatkaa linjaamme luotettavana palveluiden tuottajana”, kertoo Erling.
Lisätietoja:
www.dormerpramet.com/se
15
n r o 7 • 2 0 15 s y y s k u u
MACHINERYN KONEAREENALLA TAMPEREELLA
METALLINTYÖSTÖKONEIDEN
AATELISTOA TÄYDESSÄ
TOIMINNASSA 14.–17.9.
Ä:
SI ESILL rop • Erlo
K
Ä
S
I
L
NÄIDEN • Geka • Bendic utec
J
o
• Pinach acc • Vakomet •
M
•
• Taili ift
HYUNDAI WIA
LM1800TTSY monitoimisorvi
BROTHER
S1000X1 Speedio – pystykarainen koneistuskeskus
Entistäkin suurempi kiihtyvyys ja lyhyempi
viiveaika. Uusi C-sarjan ohjaus:
• parempi käytettävyys
• muistikapasiteetti vakiona 100MB,
optiona 500MB
• uusia toimintoja tarkkuuden ja
työstönopeuden varmistamiseksi
• kehittyneempi verkkokäyttö
• huoltovalvonta ja sähköinen huoltokirja
ERMAK
Fibermak Momentum Gen-3
Uuden sukupolven huippunopea kuitulaser 15”-kosketusnäytöllä. Käyttöturvallisuuden takaavat sensorit.
Vakiona mm. 4 akselia, servomoottori, automaattinen
leikkauksen tarkennus, jäähdytysyksikkö, puhdaskuivailmasysteemi sekä CE-standardin mukainen suoja,
automaattinen vaihtopöytä ja suodatinyksikkö.
Evolution
Hydraulinen 8-akselinen
särmäyspuristin, ohjatut akselit
ja suomenkielinen CNC-ohjaus
17”-värikosketusnäytöllä.
• kaksi revolveria, vastakara ja Y-akseli
• erittäin tarkka ja helposti ohjelmoitavissa
• liukujohteet lisäävät tukevuutta ja tarkkuutta
• BTM-revolverissa tukevuutta lisäävä
työkalupitimen kiinnitys
L230LMA CNC -sorvi
• tehokkuutta ja tarkkuutta lisäävät
pyörivät työkalut ja apukara vakiona
• vierintälaakeroidut johteet lisäävät tukevuutta
• apukara, C-akseli 0,001° jaolla
• BTM-revolverissa tukevuutta
lisäävä työkalupitimen kiinnitys
F500Dkoneistuskeskus
• varustettu pyörähtävällä
palettipöydällä
METAL LIVE MACHINERYN KONEAREENALL A 15.–17.9.
Koneet jyrisevät aamupalan merkeissä klo 9–13, mut ta voit tulla myöhemminkin.
Machiner ylta on myös ilmainen kuljetus Alihankinta-messuille ja parkkitilaa omalle autolle.
Nähdään Etu-Hankkion katu 18, 33700 Tampere!
ETKOT backstagella jo ma 14.9. klo 15–21!
M e t a l L i v e p o t k a i s t a a n k ä y n t iin v a uh dik k a a n il t a juh l a n m e r ke i s s ä : p ä ä s e t n ä ke m ä ä n l a i t t e i s t o n
etukäteen ja tarjolla sekä pur tavaa et tä virkistävää juomaa. Ilmoit taudu: machiner y.fi/tapahtumat
moottorit ja varavoima | metallintyöstökoneet | rakennuskalusto
16
Sampo-Rosenlewin Amada HFE 3i 220.4 L -särmäyspuristin ohjauksineen on Suomen ensimmäinen kaltaisensa. Oikealla Vesa Teinonen Sampo-Rosenlewilta, vasemmalla Perttu Lankinen
Ama-Promilta.
Ensimmäinen
Amada
3i
Markku Luoma-Keturi taivutustöissä. Puristusvoimaa koneessa on 220 tonnia. Taivutuspituutta kone tarjoaa 4 metriä.
Suomessa
Sampo-Rosenlew investoi Porissa
K
ARI
H
ARJU
Osana investointiohjelmaansa hankki Sampo-Rosenlew Oy hiljattain käyttöönsä Amadan uuden mallisarjan sär-
s
mäyspuristimen. Kone on samalla ensimmäinen valmistajan uudella 3i -ohjauksella varustettu kone Suomessa.
Sampo-Rosenlew Oy tekee
leikkuupuimureita ja metsäkoneita. Yritys aloitti nykymuodossaan vuonna 1991, mutta
yrityksen perinteet johtavat Rosenlewin kautta pitkälle 1800luvulle saakka. Leikkuupuimureitakin Porissa on tehty jo
1950-luvulta.
Tämän päivän Sampo-Rosenlew -konserni muodostuu
Porissa toimivasta emoyhtiö
Sampo Rosenlewista sekä Jyväskylässä toimivasta moottorivalmistajasta Sampo Hydraulics Oy:stä. Yhteispelillä syntyy
puimureita ja mm. harvennushakkuisiin tarkoitettuja metsäkoneita useina sarjoina. Suuressa osin tuotteet matkaavat
Suomen rajojen ulkopuolelle.
Vuositasolla koneita syntyy
puolitoistatuhatta mm. Pohjoismaiden markkinoille. Lännen
vientikohteiden lisäksi yritys on
löytänyt tukevasti markkinoita
myös mm. Itä-Euroopasta.
Aivan keskeinen markkina
yritykselle on myös Pohjois-Afrikka ja siellä erityisesti Algeria,
jonne yritys on jo useiden vuo-
sien ajan toimittanut runsaasti
paikallisiin oloihin muokattua
leikkuupuimurikalustoa. Leikkuupuimurit toimitetaan osina
Algeriaan ja kokoonpano tapahtuu siellä Sampo-Rosenlewin osaomistamassa tehtaassa.
Koneiden ja konekokonaisuuksien lisäksi yritys toimittaa
myös varasosia, ja tähän puoleen yrityksessä on panostettu
paljon viime vuosina. Varaosapalvelu kattaa mallit jopa vuosikymmenien taakse.
Emoyhtiön sekä Jyväskylässä toimivan Sampo Hydraulicsin lisäksi konserniin kuuluu tytäryhtiö Sampo Components,
mikä valmistaa metallirakenteita sekä komponentteja.
Töissä konsernissa on nyt
kuutisensataa henkilöä. Viimeksi ilmoitettu vuotuinen liikevaihto on 108 miljoonaa euroa.
Uuden
sarjan kone
Perinteisissä teollisuustiloissa
Porin keskustan lähellä toimi-
Leikkuupuimureissa Sampo-Rosenlewin tuotemerkki on Comia. Ehdottomasti suurin osa, yli 80 prosenttia kaikista valmistetuista leikkuupuimureista ja metsäkoneista, menee
vientiin.
van Sampo-Rosenlewin emotehtaan levy-yksikkö on viime
aikoina muokannut toimintaansa uuteen muottiin. Laaja investointiohjelma on tuonut yksikköön uutta konekantaa, mm.
lasereita sekä särmäyspuristimia.
”Ohutlevypuoli on ollut todellakin työn alla. Olemme uusineet kalustoa reippaasti mm.
juuri markkinoiden laajentumisen ja varaosapuolen kehityksen myötä”, kertoo levyosaston
päällikkö Vesa Teinonen.
Yksi koneista osastolla on
Amadan uuteen särmäyspuristintarjontaan kuuluva HFE 3isarjan kone. Amada esitteli sekä ko. konesarjan että uuden
ohjauksen syksyn EuroBlechissä, ja Suomen ensimmäinen investoija on juuri Sampo-Rosenlew.
”Kone korvaa pitkään palvelleen manuaalisärmäyspuristimen täällä levyosastolla. Tarvitsimme uuden nykyaikaisen koneen ja tällä kohdalla päädyimme Amadan tekniikkaan. Tämä
uusi malli oli juuri tullut markki-
noille”, kertoo Teinonen.
Sampo-Rosenlewin
koneessa on puristusvoimaa 220
tonnia ja taivutuspituutta kone
tarjoaa 4 metriä. Kone on muokattu pitkäiskuiseksi, ala- ja yläpalkin väli on 620 mm, kun se
vakiona on 470 mm ja iskunpituus on 350 mm.
Huomionarvoinen asia koneessa on myös ohjaus, sillä
mukana on Amadan uutta tuotekehitystä edustava graafinen
3D-ohjaus 3i. Kyseessä on pystysuuntainen suorakaideohjaus, minkä näyttö jakautuu kahteen ikkunaan, joihin voidaan
valita haluttu näkymä. Uusi ohjaus tarjoaa käyttäjälleen monenlaista uutta, iso muutos
aiempaan ohjauksen käyttäjän
kannalta on mm. se, että ohjausta käytetään kosketusnäytöltä nyt pitkälti älypuhelimesta tutuin manööverein.
”Esimerkiksi kuvan koon
muuttaminen tapahtuu ohjauksen näytöltä kuten älypuhelimissa, eli kuvan kulmista vetämällä. Tuttua toimintaa siis”,
kertoo Perttu Lankinen Ama-
Kone on muokattu pitkäiskuiseksi. Ala- ja yläpalkin väli on 620
mm ja iskunpituus 350 mm. Kone toimitettiin varustettuna
Wila-työkalujärjestelmällä.
dan Suomen edustajalta AmaPromilta.
”Ohjauksella voidaan helposti käsitellä ohjelmat 2D- ja
3D-kuvista. Ja mikäli kuvassa
ovat tarvittavat perusasiat mukana, kone voi myös luoda itse
ohjelman käsittelyä varten. Kone on toki myös etäohjelmoitavissa. Ja optiona on saatavilla
lukuisia lisävarusteita, joista
suurin osa on myös jälkiasennettavissa, jos varustelun päivitystarpeita ilmenee koneen
hankinnan jälkeen”, kertoo Lankinen.
Wilan
teräjärjestelmällä
Uudella ohjauksella varustettu
uuden mallisarjan kone on Suomessa ensimmäinen ja sarjanumeroltaan varsin pieni, joten kyseessä on näin muutenkin yksi
sarjansa pioneereista.
”Kiistämättä koneen hankinta mietitytti ennakkoon, koska
kyseessä oli kovin uusi tuote.
Kaikenlaiset sen kaltaiset tuumailut kuitenkin osoittautuivat
turhiksi, sillä tämä peli on soinut
komeasti. Mitään hankaluuksia
ei tämän kanssa ole ollut”, kertoo Teinonen.
Kone asennettiin paikalleen
tämän vuoden alussa ja tilaajan
pyynnöstä se toimitettiin suoraan varustettuna Wilan teräjärjestelmällä. Wilan työkalut ovat
käytössä muutamissa muissakin talon särmäreissä.
”Saimme näin samassa yhteydessä vähän yhtenäistettyä
työkaluvalikoimaamme. Lisäksi
koneen mukana toimitettiin
adapterit, jotka mahdollistavat
vanhan särmärimme erikoisterien käytön myös tässä uudessa
koneessa. Näitä omia ja vuosien mittaan hyviksi havaittuja erikoisteriä meillä käytetään runsaasti.”
”Tämä on osaltaan mahdollistanut täysipainoisen tuotannon alusta saakka. Senkin myötä siirtymä uudelle koneelle on
ollut notkea”, Vesa Teinonen toteaa.
Sampo-Rosenlew toimii Porissa perinteikkäissä teollisuustiloissa. Konsernilla on tuotantoa myös Jyväskylässä, missä
Sampo Hydraulics valmistaa moottoreita.
17
n r o 7 • 2 0 15 s y y s k u u
18
Tuoretta lasipintaa: DMG Mori Finlandin teknologia- ja palvelukeskus tarjoaa tilat moninaisille
toiminnoille.
Keskus on avattu. Nauhan leikkasivat Dr. Harald Neun DMG Mori Europelta, kuvassa keskellä,
Mori Seiki GmbH:n toimitusjohtaja Minoru Furuta vasemmalla sekä oikealla toimitusjohtaja
Juha Pihlajamaa.
DMG Mori Finlandin
Teknologiakeskus valmistui Pirkkalaan
DMG Morin suomalaisen tytäryhtiön DMG Mori Finlandin toiminnot ovat
siirtyneet uuteen Teknologia- ja palvelukeskukseen Pirkkalaan. Avajaisia vietettiin kesäkuun alussa.
d
DMG Mori Finland Oy on uusi
yritys, joka myy DMG Morin koneita sekä tarjoaa huolto- ja
elinkaaripalveluja DMG Morin
tuotepaketin tuotteisiin.
Yritys toimii aiemman edustajapohjaisen organisaation sijaan DMG Morin myynti- ja
huoltokanavana Suomessa ja
Baltiassa.
Kyseessä on kokonaisuudessaan DMG Mori Seiki Europen omistama yritys, joka operoi yhteistyössä Euroopan keskuksen ja DMG Mori Seikin
Pohjoismaisen
kanssa.
organisaation
Toimistotilaa ja pysyvä
konenäyttely
DMG Mori Finland Oy aloitti toimintansa helmikuun alussa. Yrityksen henkilöstömäärä on lisääntynyt vähitellen, nyt DMG
Mori Finlandin palveluksessa
myynnin, huollon ja hallinnon
toiminnoista vastaamassa on
15 henkilöä.
Yritys aloitti Tampereella,
mutta teknologia- palvelukeskuksen rakennustyöt käynnistettiin pikaisesti. Uusi TamperePirkkalan lentokentän läheisyyteen toukokuussa valmistunut
toimitila pitää sisällään 200 neliömetriä toimistotilaa sekä saman verran näyttelytilaa ja tarjoaa kävijöille mahdollisuuksia
valmistajan tarjontaan tutustumiseen pysyvän konenäyttelyn
muodossa.
Esittelyssä on jatkuvasti kolme konetta valmistajan mallistosta.
Juha Pihlajamaa toivotti avajaistapahtuman kutsuvieraat tervetulleeksi.
Tuoreen keskuksen avajaisia
vietettiin kesäkuun alussa. Valmistajan koneita tapahtumassa
edustivat uuden sukupolven
vaakakarainen jyrsintäkeskus
NHX 4000, sorvaus-jyrsintäkeskus CTX beta 800 TC sekä
ecoline-sarjan koneistuskeskus
ecoMill 50.
Suorat yhteydet
tehtaalle
Avajaisissa DMG Mori Europen
toimintaa esitteli Dr. Harald
Neun, uuden suomalaistyttären
taustaa ja suuntimia valotti toimitusjohtaja Juha Pihlajamaa.
”Asiakkaillemme
tärkeitä
ovat tehokkaat palvelut, ja niiden tarjoamisessa vahvuutena
on porukkamme pitkä alan kokemus, ammattitaito ja suorat
yhteydet tehtaalle. Tavoitteenamme on jatkossa ainakin 20
prosentin osuus Suomen konemarkkinoista”, totesi Juha Pihlajamaa tapahtumassa.
Nyt myös Suomessa omalla
organisaatiollaan toimivan sak-
salaisen DMG:n ja japanilaisen
Mori Seikin muodostaman yhteisyrityksen DMG Morin tuotanto-ohjelmaan kuuluvat sorvit, jyrsinkoneet ja koneistuskeskukset. Lisäksi tehdään Ultrasonic/Lasertec-tuotteita.
Maailmanlaajuisesti
DMG
Mori työllistää yli 7000 henkilöä,
myyntiyrityksiä on maailmalla
kaikkiaan noin 70.
Teknologia- ja palvelukeskuksen näyttelytilan koneilla voidaan ajaa myös asiakkaiden testiajoja.
Avajaisissa oli mukana mm. kuvan vaakakarainen koneistuskeskus NHX 4000.
n r o 7 • 2 0 15 s y y s k u u
19
4UOTTAVATJALUOTETTAVAT
RATKAISUTLEVYNTYÚSTÚÚN
,EIKKAUSLINJAT
,EVYNKULMAUSKONEET
Xnum F
AE-130
Dyna D
M
ja kara 4122LC - FAN
1
U
teho on 5 kW/1000 C 0MD ja -se
0 rpm
30 kW
BT40 (3 r vot
).
min
T-01.
(ASPELIT
Dyna vaihtoi kotia
m
Mm. matkapuhelinvalmistajana
tunnettu Foxconn on työstökoneiden tekijän Dynan uusi omistaja. Keväällä 2015 Dynan
omistaja myi tehtaat Kiinassa ja
USA:ssa, tavaramerkit ja toiminnan
Foxconn-yhtymälle.
Suomen edustajan Rensi Finland Oy:n Vesa Sirenin mukaan
kauppa tuo jatkossa uusia
mahdollisuuksia myös suomalaisille asiakkaille.
DYNA yhtiön maahantuoja
Suomessa Rensi Finland Oy on
Suomen lisäksi toimittanut toistasataa Dyna koneistuskeskusta eri Euroopan maihin Sveitsistä Puolaan ja Romaniaan.
Foxconn on puolestaan
maailman isoimpien yhtiöiden
joukossa 1,5 miljoonalla työntekijällään. Foxconn on muun muassa tunnettujen kännykkämerkkien sopimusvalmistaja.
”Kauppa merkitsee sitä, että
saamme uusia taloudellisia ratkaisuja asiakasyritysten ulottuville ja toiminta laajenee. Foxconn ostaa pelkästään omaan
käyttöönsä yli 2500 CNC-konetta eri valmistajilta joka vuosi,
ja teollinen tuotekehitys on hyvää oman valmistuksen vaati-
muksista johtuen. Todellista kykyä suuren kokoluokan teolliseen valmistukseen riittää. Uusia malleja lanseerataan ja ratkaisuja kehitetään automatisoituun valmistukseen”, kertoo
Rensi Finlandin Vesa Siren.
Merkittävä
markkinointiaskel
Euroopassa
Foxconn haluaa aloittaa räväkästi Euroopassa ja luvassa onkin ensi vuona uusia malleja
mm.
5-akselikoneistukseen.
Tupaantuliaistarjouksena tunnetusta metrisestä koneistuskeskuksesta DM4122LC:stä
tehtiin myös 20 kpl erikoisversiona ja erikoishinnoilla.
DM41222LC:n erikoismarkkinointi alkaa Alihankintamessuilla syyskuussa Rensin osastolla. Alihankintamessuilla paikalla on myös Pohjois-Euroopan myyntipäällikkö Claudia
Liun.
Special DM4122LC on varustettu 15 kW / 10000 rpm karalla ja nopealla vaihtajalla joko
FANUC-ohjauksella (�-servot)
tai DYNA ohjauksella samaan
hintaan. Optiona on tarjolla
myös robottipanostus ja purkaus. Robotissa on kolme eri
kokoa ja referenssihinnat.
Toiminnan laajeneminen vaikuttaa luonnollisesti myös huoltoon ja varaosatoimituksiin ja
pitkässä juoksussa Euroopan
varaston laajenemiseen merkittävästi.
Uutuuskoneita
Uutuutena on täysin sähköinen
ruiskupuristuskone 50tn-450tn
kokoluokkaan FOXNUM FAE
50-450. FOXNUM on vuodesta
2007 kehittänyt Foxconille
omaa täysin sähköistä ruiskupuristuskonetta ja niitä onkin
omassa käytössä melkoinen
määrä.
Foxconn on myös toimittanut jo aikaisemmin Foxnum-nimellä ja nyt Dyna-nimellä Tapping Center sarjaa. Foxconn
käyttää näitä koneita tuottamaan mm. Apple Inc. -tuotteita.
TC-malleja on käytössä 3 eri
kokoa, TC300, TC500 ja
TC800. Niissä on 24000 rpm
suoravetokarat ja 21 työkalun
vaihtaja (1,7 s). Tarkkuudesta
LEVYKONEET
KANTTIKONEET
KELAN KÄSITTELYLAITTEET
huolehtii 3D NANO -interpolaatio.
Tapping Center -mallien isona käyttäjänä Foxconn on erityisen kiinnostunut tuottavuudesta ja luetettavuudesta ja niinpä
servot kuin muutkin komponentit ovat laadukkaimpia mahdollisia. Joustava datan vaihtaminen on avainasemassa automatisoitaessa tehtaita. Ultranopea real time Ethernet teknologia tukee kaikkien laitteiden
keskitettyä seurantaa teollisuusautomaatiota varten. Tämä on integroitu kommunikaatiojärjestelmä prosessista, tuottavuudesta, koneen käyttöajoista ja sillä voidaan toteuttaa
automaattinen tehdas ohjaamalla koneen dynaamista käyttöä tai kytkemällä se EMS -järjestelmään.
Koneita on paljon Foxconnin
omassa käytössä ja tuotekehitys on tuonut niihin omat pitkälle automatisoitujen tehtaiden
vaatimat piirteet ja yksityiskohdat.
Puhdassta
Lisätietoja:
Rensi Finland Oy,
puh. 09-879 22 66,
www.rensi.fi
www.tarivo.fi
SAUMANSULKIJAT
SIKKIKONEET • MANKELIT
Osasto
Osasto
E 219
SCHRÖDER
Markkinoiden laajin robottivalikoima
käsittelykyvyltään 5kg – 1300 kg. Useiden
vuosien ajan robottimme, ohjausjärjestelmämme ja ohjelmistomme ovat olleet
”state of the art” kaikilla toimialoilla.
Saksalainen laatu yhdistettynä suomalaisiin
sovelluksiin lähes ilman rajoituksia.
UUSI
TYÖT
YH EIS NI
A
P
P
KUM
Voiko saada parempaa?
PERINTEISET ja
kahteen suuntaan taivuttavat
PITKÄT KANTTIKONEET
PROFILOINTIKONE
QUADRO
RAINALEIKKURI
GILJOTIINILLA
NC-OHJATTU
LEVYLEIKKURI
K Y S Y L I S Ä Ä M Y Ö S M U I S TA O H U T L E V Y K O N E I S TA
Kytkintie 1 B
00770 Helsinki
+358 50 556 6055
www.tarivo.fi
MYYNTI:
Juha Koivisto
+358 50 556 6055
[email protected]
MYYNTI BALTIAN MAAT:
Jaanus Järvela
+372 533 09919
[email protected]
Lue lisää suurten hyötykuormien puhtaasta
tehosta:
kuka-robotics.com
kuka-robotics.com
20
Laatu ja nopeus ovat tänä päivänä valttia
Spirit
Ronin, Verus
X=6000> Y=4-8000 mm
X=4000> Y=2000> mm
Särmäyspuristimet
Dino, DinoMax
Levyleikkurit
X=2800> Z1100> mm
www.fptindustrie.com
MYÖS
UUDET
Meidät löydät myös
JA
Fiber Laser ja plasmaleikkurit
www.warcom.com
KÄYTETYT
SOITA JA SOVI TAPAAMINEN!
KONEET
JA
LAITTEET
KONE-COCCO MACHINE Ab
• 0400 665373 • [email protected]
Elannontie 5 • FIN-01510 VANTAA • Tel. 020 728 9880 • Fax. 020 728 9881 • www.tammesvirta-co.fi • [email protected]
TRUMPF
TruLaser
5030 Fiber
8 kW teho nähtävänä
Teknologia 2015
-messuilla Helsingissä.
P O W E R T O O L S • L A S E R L E I K K A U S / H I T S A U S • L E V Y T Y Ö K E S K U K S E T • S Ä R M ÄY S P U R I S T I M E T
22
Vaativa modernisointi
Valmetilla
Imutelan vaipanporakoneen uusiminen Valmetin paperikonetehtaalla Jyväskylässä oli yksi viime vuoden suurimmista ja teknisesti vaativimmista
lastuavien työstökoneiden modernisointiprojekteista Suomessa. Yli 25
vuoden ikäisen työstökoneen kaikki
sähköiset
toiminnot
ja
merkittävä
osa mekaanisista toiminnoista uusittiin. Lisäksi automaatio- ja hydrauliikkajärjestelmät korvattiin nykyaikaisil-
t
la ratkaisuilla.
Teollisuuden
kunnossapidon
osaajana tunnettu Simsotec Oy
teki loppuvuodesta 2013 sopimuksen Valmet Technologiesin
Jyväskylän tehtaiden VAPOKO
7 -työstökoneen modernisoinnista.
”Koneesta uusittiin sähkö- ja
ohjausjärjestelmät sekä suuri
osa mekaniikasta. Kyseistä porakonetta käytetään paperikoneen imutelojen valmistuksessa”, kertoo Simsotec Oy:n huoltoinsinööri Janne Rintamäki.
Uusittu työstökone on imutelan vaipanporauskone, joka
valmistui Tampereelle 1990-luvun alussa ja kone siirrettiin Valmetin Rautpohjan tehtaalle Jyväskylään 1990-luvun loppupuolella.
”Yhteen paperikoneen imutelaan saatetaan porata yli 1
000 000 reikää. Valmis tela paperikoneessa toimii kosteuden
poistajana telan kautta kulkevasta paperiradasta.”
Imutelan paino voi olla 45
tonnia ja pituus yli 11 metriä.
Joten koneen on oltava varsin
suurikokoinen pystyäkseen käsittelemään ko. kappaleita. Modernisointi on käytännössä tehtävä paikan päällä.
”Seisokin aikana töissä oli
koko ajan 6–10 asentajaa”, sanoo Rintamäki.
Porakoneesta
modernisoitiin entistä
luotettavampi
Vaipanporauskoneen varsinainen modernisointityö alkoi
vuonna 2014 vapun jälkeen,
joskin jo sitä ennen oli tehty paljon suunnittelu- ja valmistelutöitä. Kaikkiaan hankkeeseen meni noin vuosi.
”Noin puolen vuoden seisokin jälkeen kone otettiin taas
käyttöön 1. marraskuuta 2014.
Alkuvuodesta 2015 porakoneessa on vielä tarkennettu joi-
takin säätöjä ja tehty muita pieniä viimeistelytöitä”, Rintamäki
selvittää.
”Keskeistä kuitenkin on, että
modernisoinnin myötä kone on
aiempaa nykyaikaisempi ja toimii entistä luotettavammin. Koneeseen on myös lisätty ominaisuuksia, jotka parantavat
sen käytettävyyttä”, Rintamäki
luettelee parannuksia.
Mekaniikasta uusittiin kappaleen pyörityksestä vastaava
koneisto sekä porausliikkeen
toiminta.
Uusien moottoreiden ja mekaanisten muutosten avulla porasillat saadaan liikkumaan
suoraan ja synkronisesti.
”Osa komponenteista on
korvattu uusimman tekniikan
mukaisilla edistyneillä ratkaisuilla, jotka ovat tulleet markkinoille
vasta viime vuosina.”
Myös vanhat kaapeloinnit ja
sähkökaapit on korvattu uusilla.
”Porakoneesta tuli sähköistyksen kannalta itse asiassa aivan uusi laite”, Rintamäki toteaa.
Hanke valmiiksi
aikataulussa
Kehitysinsinööri Juha Junikka
Valmetin Rautpohjan tehtaalta
kertoo, että vastaavanlaisia porakoneita ei ole käytössä muualla Suomessa.
”Koneen ohjausjärjestelmä
oli jo vanhaa tekniikkaa. Toisaalta laitteeseen alkoi olla vaikea
saada varaosia”, Junikka perustelee modernisointia. Junikan mukaan porakoneen tarkkuus on erityisen tärkeää, koska reiät imuteloihin on saatava
porattua toleranssien mukaisesti. Koneen luotettavuuden
merkitys on myös suuri, koska
sitä ajetaan tehtaalla kolmessa
vuorossa.
”Modernisointi sujui hyvin ja
aikataulussa. Arvioitu puolen
Simsotec on teollisen kunnossapidon ammattilainen. Yritys huoltaa ja korjaa kaikki koneet pienistä isoihin työstökoneisiin.
Venla, älykäs kunnossapitoohjelmisto tuo ymmärrettävän liiketoimintatuen kunnossapidon
palveluliiketoiminnan ohjaamiseen, seurantaan, raportointiin ja työsuoritteiden sekä materiaalitapahtumien hallintaan. Asiakkailla on myös pääsy ohjelmistoon.
Vapoko7 projektin avainhenkilöt Valmetin Juha Junikka sekä
Simsoteciltä Janne Rintamäki.
Kaikki huoltosopimusten alaiset koneet ja laitteet järjestelmässä ovat yksilöity QR-koodein. Vika-ilmoitusten tekeminen,
huolto- ja kunnossapidon historia sekä kaikki muu laitteeseen
liittyvä data on helposti ja nopeasti löydettävissä myös älypuhelimella. Sovellus toimii Windows-, IOS- sekä Android-alustoissa.
vuoden seisokkiaika osin alitettiin ja tuotanto voitiin aloittaa sovitusti”, Junikka toteaa.
”Tämä oli Valmetin ja Simsotecin ensimmäinen yhteinen
modernisointihanke, ja se onnistui aivan suunnitelmien mukaisesti.”
Valmetin projektia varten kokoama tiimi suunnitteli VAPOKO 7:n uudistustyön yhdessä
Simsotecin kanssa. Tiimiin kuului koneen koko tuotannosta
vastaava henkilöstö, ja mm.
operaattoreilla oli merkittävä
osuus kehitystyössä koneen
käyttöön liittyen.
Yhteistyö toimi Valmetin ja
Simsotecin välillä loistavasti ja
mahdollisti onnistuneen projektin.
”Valmetilla
työstökoneita
päivitetään ja modernisoidaan
suunnitelmallisesti. Vireillä on
useita uusia hankkeita”, Juha
Junikka mainitsee.
leen myös Siemens-ohjauksien
vika- ja häiriöpalvelut. Simsotecin toimipisteet sijaitsevat Tampereella, Turussa, Porissa, Raumalla ja Parkanossa. Yritys palvelee asiakkaita tuotantolaitosten kunnossapidon tukemisesta aina kokonaisvaltaiseen kunnossapitosopimukseen saakka, jolloin asiakas voi 100
%:sesti keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa. Lisäksi modernisaatio-osasto tuottaa modernisaatiopalveluita asiakkaiden
tarpeiden mukaisesti. Kunnossapitoliiketoimintaa ohjaa auditointikelpoinen kunnossapitojärjestelmä, joka on myös asiakkaiden käytössä.
Simsotec ja
Raiha Hydraulics
Simsotec Oy on teollisen kun-
nossapidon
ammattilainen.
Simsoteciin kuuluu myös tytäryhtiö
Raiha Hydraulics Oy. Raiha
Hydraulics on hydrauliikan vahva ja tunnettu osaaja Suomessa. Yhteensä Simsotecin ja Raihan henkilöstöön kuuluu hieman alle 70 kunnossapidon ja
hydrauliikan ammattilaista liikevaihdon ollessa noin 10 miljoonaa euroa. Suurin osa Raihan
asiakkaista on metsä-, teräs-, ja
laivanrakennusalan
yrityksiä.
Raihan merkittävimpiä huoltosopimusasiakkaita ovat muun
muassa VR, UPM ja Neste
Shipping.
Simsotecin palveluihin kuuluvat muun muassa työstökoneiden vikakorjaukset ja kunnossapitopalvelut, nosturihuollot ja nostureiden ja vuosittaiset
ja kymmenvuosittaiset lakisääteiset tarkastukset, koneiden ja
laitteiden modernisaatiot, työstökoneiden geometrian mittaukset ja säädöt sekä työstökoneiden paikoitus- ja toistotarkkuuksien mittaukset lasermittalaitteilla. Yritys tarjoaa asiakkail-
Älykästä teollisuuden
kunnossapitoa
Simsotec on ottanut käyttöön
yhdessä M-Files-ohjelmistotalon kanssa kehittämänsä älykkään kunnossapidon toiminnanohjausjärjestelmän. Kaikki
Simsotecin huolto- ja kunnossapitosopimusten alaiset koneet ja laitteet ovat liitettynä toi-
minnanohjausjärjestelmään.
Kaikki koneet ja laitteet ovat
yksilöity QR-koodilla, ja Simsotecin asiakkailla on pääsy järjestelmään www-käyttöliittymän
tai mobiilisovelluksen kautta
käyttäjätunnusta käyttämällä.
Asiakas näkee kaikki omat
koneensa ja laitteensa sekä niiden huoltohistorian, ennakoivan kunnossapidon suunnitelmat, aikaisemman vikahistorian
ja tilatut varaosat yms. tiedot
helposti yhdestä paikasta. Järjestelmä antaa myös erittäin
kattavat raportit kunnossapidon kustannuksista jopa laitekohtaisesti. Myös sähkökuvat ja
muut vastaavat dokumentit on
mahdollista tallentaa laitteen
tietoihin, jolloin kaikki tarvittava
tieto löytyy yhdestä paikasta.
Mobiilisovellus mahdollistaa
vikailmoituksien ja tukipyyntöjen tekemisen suoraan järjestelmään, jolloin ilmoitus tulee suoraan toiminnanohjausjärjestelmään.
23
BySprint Fiber 6 kW
n r o 7 • 2 0 15 s y y s k u u
Best choice.
Kuitulasereiden edelläkävijä.
Enemmän tehoa ja kokoa kuitulasereihin.
Power Cut -optiolla (teräs 25 mm, RST 30 mm, Al 30 mm)
ja ByOptimizer-ohjelmoinnilla.
Bystronic Scandinavia
Petteri Perälä
Tel. 0400 887 558
[email protected]
Laser ı Vesileikkaus ı Särmäys
www.bystronic.fi
Työkalu vaihtoon?
Luotettavat terälaadut ja
optimoidut geometriat
kaikille materiaaleille.
Luja materiaali – sallii
syvemmät pistot ja
kapeammat urat.
Mitkä ovat käytännön edut? Ensinnäkin saat katkaisusorvaustyökalun,
jonka terä kestää 80 % markkinoiden muita ratkaisuja pidempään.
Mutta ei siinä kaikki.
Totea itse, miten CoroCut QD tehostaa tuotantoasi:
Ylä- ja alapuoliset nestesuuttimet
parantavat lastunhallintaa
ja pidentävät terän kestoikää.
Älykäs kiskokiinnitys tekee
terien vaihdosta helppoa ja
sujuvaa ja varmistaa tarkan
paikoituksen.
ZZZVDQGYLNFRURPDQWFRPnjPDNHWKHVZLWFK
24
Järjestelmät tarkastelussa Kauhavalla
Prima Power järjesti tapahtumana
jo tutun Teknologiapäivän jälleen
kesäkuussa Kauhavalla. Kokonaisuus piti sisällään niin moninaista
uutta tekniikkaa kuin tietoa talon
t
palveluistakin.
Teknologiapäivä on Prima Powerin tapahtuma, missä voi päivittää tuoreet kuulumiset ja ammentaa ratkaisuja yksilöllisesti
oman tuotannon teemoihin.
Tällä kertaa Kauhavan tapahtuman sisältö keskittyi varsinkin
järjestelmiin.
PSBB ja LPBB
esittelyssä
Kauhavan teknologiakeskuksessa oli keskeisesti esillä
PSBB-linja.
Tehokkaaseen
hukkien minimointiin ja tuotannon virtauttamiseen suunnitellun linjan alkupäässä on materiaalivarasto, mistä levyt siirtyvät
yksi kerrallaan lävistys ja kulmaleikkuusolu Shear Brilliance
SBe6:lle. Tämän jälkeen joustava poiminta ja pinontarobotti
nostaa kappaleet linjan päässä
olevalle Express Bender EBe taivutusautomaatille. Sen jäl-
K
ARI
H
ARJU
keen kappaleet poistuvat valmiina linjalta.
Erityishuomiota linjan osana sai viime EuroBlechissä
ensiesitelty Shear Brilliance
SBe6, minkä uusiin ominaisuuksiin kuuluu mm. levyn liikuttelu nopean ja keveän hiilikuituisen koordinaattipöydän
avulla.
”Pöytää liikuttavat lineaarimoottorit, joiden avulla kiihtyvyyksissä päästään yli 2G:n tasolle. Kaikki työvaiheet tapahtuvat aikaa säästäen yhdellä otteella, ja suorituskykyä lisää levyn lastaamissysteemi, mikä
mahdollistaa levyn lastaamisen
ja muokkaamisen samanaikaisesti. Tämä tuo levynkäsittelyyn
joustavuutta, keveyttä ja nopeutta”, kertoo tuotepäällikkö
Antti Kuusisaari.
”Lisäksi solun iso työkalurevolveri säästää monilta työkaluvaihdoilta ja tuo joustavuutta
LPBB-linja yhdistää lävistyksen ja taivutuksen lisäksi laserleikkuun toiminnot samaan kokonaisuuteen. Linja oli Teknologiapäivän aikana esittelyssä tehtaan puolella.
Toimitusjohtaja Juha Mäkitalo lausui tapahtuman avajaissanat.
myös pienten sarjojen valmistukseen. Muusta suorituskyvystä kertoo esimerkiksi iskumäärä 1300 iskua minuutissa”,
Kuusisaari sanoo.
PSBB-linjalla tehtiin Kauhavalla tuotantoesimerkkinä työkalulaatikostoa. Teknologiapäivänä oli tarkastelussa myös toinen yhdistelmä, sillä tehtaan
puolella esiteltiin ns. LPBB-linjaa, mikä yhdistää lävistyksen ja
taivutuksen lisäksi myös laserleikkuun toiminnot samaan ko-
Prima Powerin teknologiatapahtuma Kauhavalla keräsi paikalle runsaan yleisön.
konaisuuteen. Linjassa esiteltiin
yhdistettyinä lävistys- ja kuitulaserleikkuusolu LPef sekä taivutusautomaatti EBe lastaus-ja
pinontarobotti LSR:llä varustettuna. Kokonaisuus virtauttaa
PSBB:n tapaan tuotantoa tehokkaasti ja pystyy monimuotoiseen valmistukseen.
Uutta työkalutarjontaa
Yhdistelmien lisäksi päivän yleisöllä oli toki mahdollisuus tutus-
tua myös yksittäisiin koneisiin,
teknologiakeskuksessa demottiin eP-1030-särmäyspuristimella PSBB-linjalla tuotettujen
kappaleiden taivutusta. Tehdaskierroksen yhteydessä nähtiin muita koneita asennus- ja
käyntiinajovaiheissa.
Koneiden lisäksi esiteltiin
työkalupuolen tarjontaa, yksi
kiintoisa esimerkki siitä on uusi
6-asemainen drop-in -tyyppinen Multi-tool kierteitysyksikkö,
millä voidaan tehdä kuutta eri
kierrekokoa kerralla. Kierteitystappi ja kierre valitaan ohjelmallisesti, tappikoko on M10:een
saakka ja levyvahvuus yksikölle
max. 8 mm. Yksikkö soveltuu
sekä ylös- että alasvetoihin.
Markkinoilla uutta teknologiaa
edustava yksikkö on kehitetty
yhteistyössä PASS Stanztechnikin kanssa.
Myös Prima Powerin ohjelmistotarjonta ja huoltopalvelut
olivat esittelyssä. Vierailevana
luennoitsijana teknologiapäivillä
esiintyi tekniikan tohtori Jouni
Juuti. Hänen teemoinaan olivat
tuotannon johtamiseen ja kehittämiseen liittyvät teemat.
Kahtena
kokonaisuutena
Prima Powerin teknologiapäivä
Kauhavalla järjestettiin kahtena
kokonaisuutena. 2.6. teknologiapäivä oli suunnattu suomalaisille asiakkaille, seuraavana
päivänä vastaava tilaisuus vedettiin kansainvälisille vieraille
englannin kielellä. Viikon aikana
ulkomaiset vieraat kiertelivät eri
paikkakunnilla suomalaiseen
teollisuuteen tutustumassa.
Kauhavan teknologiatapahtuman avasi toimitusjohtaja Juha Mäkitalo. Hän kertoi tuoreita
terveisiä mm. Kiinasta, minne
Prima Power avasi keväällä tuotantoyksikön. Prima Power
Suzhou valmistaa 2D-laserleikkuukoneita, levytyökeskuksia ja
särmäyspuristimia Kiinan markkinoita varten ja vastaa koko
Prima-Power-tuoteohjelman
myynnistä ja huollosta Kiinassa.
Multi-tool -kierteitysyksiköllä voidaan tehdä kuutta eri kierrekokoa kerralla. Saku Harju esitteli uutuutta Kauhavan tapahtumassa.
Lävistys-/kulmaleikkuu-/taivutuslinja PSBB on suunniteltu minimoimaan hukkia ja virtauttamaan tuotantoa.
Shear Brilliance SBe6:n uusiin omaisuuksiin kuuluu levyn liikuttelu nopean ja keveän hiilikuitukoordinaattipöydän avulla.
n r o 7 • 2 0 15 s y y s k u u
25
Putkentyöstön Open House
-tilaisuus italialaisella BLM Groupilla
BLM Groupin LT Free 3Dkuitulasersolulla voi leikata
niin moniulotteisia kappaleita, kuten muovattuja osien
reunaleikkauksia, reikiä taivutettuihin putkiin
sekä
myös arkkimateriaalia.
Putkentyöstövalmistaja BLM Group, järjesti jo 15. kerran
INTUBE Open House -tilaisuuden, joka pidettiin 4.-18 kesäkuuta Italiassa, Levico Termen tehtaalla, vajaan parin
tunnin ajomatkan päässä Venetsiasta pohjoiseen. Kyseessä oli putkentyöstöalan suurin Open House- tilaisuus Euroopassa ja nähtävissä oli laaja kattaus putkentyöstöteknologiaa, joista Elect102 putkentaivutinuutuus nähdään
myös Teknologia`15/ Finntec messuilla.
Adige-putkikuitulaserit
Uutuuksina oli esittelyssä mm.
Adigen LT8 (maksimi putken
halkaisija 220 mm) ja LT14
(maksimi putken halkaisija 355
mm) mallien kuituputkilaserit,
jotka ovat varusteltu 5D-leikkuupäällä. BLM Group on kehittänyt ja Precitec valmistanut juuri
putken viisteleikkaukseen parhaiten soveltuvan kuitulaserleikkuupään, resonaattorit ovat
saksalaisen IPG:n toimittamia.
Suomen tuorein kuituputkilasertoimitus LT Fiber otettiin
käyttöön heinäkuussa K. Hartwall Oy:ssä.
Näytteillä oli myös LT Free
3D-kuitulaser, jolla voidaan tehdä mm. muovattujen kappaleiden rajausleikkaukset tai jo taivutettuihin putkiin reikiä sekä
myös laserpäätä vaihtamalla
hitsaukset. LT Free sopii myös
normaalien arkkien leikkaamiseen, joten kyseessä on todella
monipuolinen 3D- kuitulasersolu. Lisäksi LT Free voidaan varustella manuaalisesti syötettävän leikkuupöydän lisäksi esim.
kääntyvällä vaihtopöydällä ja
käsittelyroboteilla, joka mahdollistaa piensarjatuotannon.
Open Housessa oli ajossa
myös LC yhdistelmäkone putkien ja arkkien leikkaukseen, jolla
yhdellä kuitulaserresonaattorilla
voidaan työstää kustannustehokkaasti niin arkki- kuin putkitavaraa. Näyttelyssä esitellään
myös uusi Artube 3.0 ohjelmointiohjelmistoperhe.
Open Housessa lanseerattu
Elect102 -putkentaivutinuutuus saapuu lokakuussa Teknologia15/Finntec messuille Suomen ensi-iltaan.
Täysin
servo-ohjatut BLM
putkentaivuttimet
BLM putkentaivuttimien BRight ominaisuudella voidaan
tehdä kerralla oikein taivutetut
ja esi- tai jälkikäteen leikatut
putket. Maailman ensi-illassa oli
uudistettu Elect102 putkentaivutin, jonka uudet rakenneratkaisut tuo 100 mm asti taivutettavien putkien taivutuskoneen
alhaisempaan hintaluokkaan.
Elect102 malli on Suomen ensiesittelyssä
Teknologia´15/
Finntec messuilla Fredko osastolla 7k39.
Suomen tuorein Adigen LT Fiber -putkikuitulaser on toimitettu
K. Hartwall Oy:lle, jonka leikkuupää kuvassa.
Lisäksi näyttelyssä oli esillä
kaikki muut BLM putkentaivuttimien Smart, E-turn ja Elect
mallit sekä suoraan kelalta oikaiseva ja taivuttava Four-Runner malli, johon myös integroitu
putkenpään muotoilu sekä leikkaus. Four Runner pystyy käsittelemään maksimissaan 22 mm
halkaisijan putkea kelamateriaalina.
Langantaivutuskoneet
Langankäsittelyyn BLM Group
tarjoaa E-Flex- taivutinta, jossa
on esittelyssä ainutlaatuinen lovetusasema sekä lovetuksen
mukaisesti paikoittava kaksipäinen taivutusyksikkö. Langantaivuttimen ohjelmointi tapahtuu täysin 3D- reaaliympäristössä VGP –ohjelmalla. Li-
säksi testiajoa helpottaa taivutuspäähän integroitu kamera.
Sahat ja tankojen
työstölaitteet sekä
putkenpään muotoilu
Esittelyssä oli huipputehokas
CM602 pyörösaha, jolla voi-
daan sahata suuria volyymeja
joko kupari, alumiini, messinki
tai normaaliteräs putkia tai tankoja. Mielenkiintoinen tehokkuus- ja laatuvertailuajo tehtiin
LT5 putkilaserin ja Twincut pyörösahan välillä. Tarkoituksena
oli tuoda nähtäville kuitulaserleikkauksen yllättävänkin suuri
tehokkuus ja hyvä leikkauksen
laatu suhteessa pyörösahaukseen ja päiden harjaukseen. Lisäksi voitiin tutustua tankojen
joustavaan, leikkaavaan sekä
lastuavaan työstöön CM80 ja
EM80 koneiden muodossa sekä esillä oli Tubeform putkenpään muotoilukone.
Fredko Group järjesti joko
ryhmä- tai yksilöllisiä matkoja
Open House- tilaisuuteen. Kotiin viemisinä kaiken kaikkiaan
yli 1500 Open House kävijällä oli
toiminnassa koetut, maailman
johtavat putkentyöstöratkaisut
sekä hyvänä lisänä Trenton alppilaakson huikaisevat nähtävyydet sekä erinomaisen italialaisen gastronomian antimet.
Lisätiedot: Fredko Group
tj. Pasi Pitkänen
0400-956828 tai
[email protected]
TTA
U
U
K
K
TEHO NTYÖSTÖÖN
LEVY
MVD
• lukuisia
Suomessa
• särmärit
• leikkurit
• lyömätön
laatu
Varmista,
a kyydissä.
että pysyt mukan
KANNETTAVA
CNC-PLASMA-/POLTTOLEIKKAUSKONE
• 1000x2000 mm
• A80 Cutmaster
• CAM-ohjelma
Q1-tarjoushinta:
Osasto D 199
Vain poltto-ominaisuudella:
14.900,€9.800,-
€
Hinnat alv 0 %
www.cenic.fi • [email protected] • puh. 040 591 3395
OS. D12
0
p. (09) 879 2266
• www.rensi.fi • email: [email protected] •
26
Plate Power panostaa laatuun
Plate Power Oy Lapualla on perustettu vuonna 2002. Yrityksen perustamisidea
alussa
oli
valmistaa
kattoturvatuotteita Pohjanmaan Rakennuspelti Oy:lle. Nykyisin palvelutarjonta
on
monimuotoinen,
omia
tuotteita tehdään rakennus ja kiin-
o
teistöhuoltoon.
Omistuspohja oli yrityksissä
osittain sama ja alihankintayrityksellä haettiin synergiaa. Moderni konekanta mahdollisti
suuren läpimenokapasiteetin ja
sitä kapasiteettia oli tarjota
muillekin.
Iso askel alihankintayritykselle oli laatujärjestelmän käyttöönotto vuonna 2008. Tämä
mahdollisti toimitukset suuremmille tilaajille. Tätä kehitystä on
jatkettu edelleen, Plate Powerilla on nyt myös hitsaussertifikaatti ja ympäristösertifikaatti.
Tehokas konekanta
Nykyään Plate Powerin palvelutarjonta on monimuotoinen.
Materiaalin leikkuu hoidetaan
levytyökeskuksella ja kuitulaserilla aina 0,5 mm paksuudesta
25 mm asti. Särmäyspuristimet
ovat moniakselikoneita, joilla
vaativatkin muodot saadaan toteutettua kätevästi. Robottisär-
mäys isommille sarjoille on ollut
kuvassa mukana jo useamman
vuoden ajan. Hitsauspalvelu on
korkealaatuista, luokkahitsarit
löytyvät myös alumiinitöihin.
Palvelukonsepti täydennetään
maalauksella ja kokoonpanotyöllä.
Lamavuonna 2009 tuli mukaan oma tuote. PP-Tuote Oy
lanseerattiin omien rakennus- ja
kiinteistöhuollon tuotteiden valmistukseen. Nykyään PP-Tuotteen valmistamia tuotteita löytyy laaja skaala ja niitä on käytössä hyvin erilaissa käyttökohteissa.
Ratkaisu
purseenpoistoon
PP-Tuotteen valikoimassa on
paljon tuotteita, joissa ei voi olla
lainkaan teräviä pintoja. Tuotteet menevät kaupasta kuluttajalle ja haavoja niistä ei saa tulla.
Tämä asia on nyt ratkaistu. Al-
PP-Tuotteen osia menossa
reunanpyöristykseen. Kimmo Känsäkoski toimii operaattorina.
Valmiit kappaleet pinotaan
lavalle ja siirretään sujuvasti
seuraavaan työvaiheeseen.
kuvuodesta tuotantoon asennettiin saksalaisen Lissmacin
valmistama purseenpoistoautomaatti. Kone poistaa purseen
ja pyöristää työstettävän kappaleen reunat yhdellä kertaläpäisyllä.
”Testasimme tuotteet etukäteen ja tiesimme tarkkaan mitä
olemme ostamassa. Kone
asennettiin aikataulussa eikä
Työstökoneliike M. Koskela Oy
www.mkoskela.fi
– yli 35 vuotta laadukasta huoltoyhteistyötä
UUTUUS
Fut-avarruskoneet
paljon koulutusta vaatinut”, toteaa Plate Power Oy:n toimitusjohtaja Paavo Hyyppä.
”Koneella ajetaan tuotteita jo
usealle asiakkaalle. Meidän koneessa syöttöhihna on metrin
leveä. Kun kappaleita laitetaan
monta rinnakkain, menee niitä
tunnissa läpi paljon. Kapasiteetti ei lopu kesken.”
”Voimme nyt tarjota huippu-
laatuista viimeistelyä tekemiimme tuotteisiin mikä onkin tuonut
meille mukavasti uusia töitä, joita emme olisi aikaisemmin voineet tehdä.
Lisätietoja: Plate Power Oy,
puh. 06 433 0300,
Coastone Oy,
puh. 050 553 7098
KONEPAJA
E.VIRTANEN OY
LEVYTYÖKONEET
• levyleikkurit
• särmäys- ja
erikoispuristimet
• mankelit
• huollot
OSASTO C101
TYÖKALUJEN VALMISTUS
• särmäystyökalut
• levyleikkurin terät
ERIKOISTYÖKONEET
JA TUOTANTOLAITTEET
5-akseliset
5-akseliset
työstötyöstökeskukset
keskukset
ja
ja laserit
laserit
ALIHANKINTAKOKONAISUUDET
• levytyöt
• koneistustyöt
• hitsaustyöt
KUUKAUDEN KÄYTETTY: Geminis 3G ø 1600/13000, C-akseli ja pyörivät työkalut 220 000 € alv 0 %
Metallintyöstökoneet
Työstökoneliike M. Koskela Oy
Machine Tools Company since 1978
Jänismaantie 28, 67800 KOKKOLA
www.mkoskela.fi
CNC- ja
manuaalisorvit
ZMM
KONEMYYNTI
Mikko Nikola 0400 808 718
HUOLTOPALVELUT
Marko Koskela 040 357 1222
Bulgarialaiset
työstökoneet
ALIHANKINTAHÖYLÄYS
CNC-KONEISTUKSET
Seppientie 9, 31600 JOKIOINEN
puh. +358 3 438 3838
[email protected]
www.konepajaevirtanen.fi
n r o 7 • 2 0 15 s y y s k u u
27
Nopea
40-kartioinen
Haas DM-1
-poraus-/
jyrsintäkeskus
j
Jotta konepajojen kilpailukyky
säilyisi nykyisessä taloustilanteessa, varaosat on tuotettava
nopeasti ja täsmällisesti, ja lattiatilan käyttö täytyy suunnitella
tarkkaan. Olipa kyseessä useita
eri tuotteita valmistava yritys,
joka pyrkii parantamaan suoritustehoa, tai alihankkijakonepaja, joka etsii pientä, nopeaa
40-kartioista konetta, Haas Automationin DM-1 on hyvä valinta.
DM-1 on nopea, pienikokoinen Lean-tyylinen työstökeskus. Se mahdollistaa useiden
koneiden sijoittamisen vierekkäin, jotta työpajan arvokas lattiatila tulee mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön. Korkea
kiihdytysnopeus, suuret akselinopeudet ja lyhyet työkalujen
vaihtoajat sekä 40-kartioinen
avoin kara tekevät DM-1-työstökeskuksesta houkuttelevan ja
tuottavan.
DM-1:n
koko
on
508 × 406 × 394 mm, ja siinä
on 660 × 381 mm:n T-urapöytä.
Avoin, suorakäyttöinen 40-kartioinen kara pyörii 15 000 kierrosta minuutissa ja mahdollis-
taa nopean jäykän kierteityksen
jopa nelinkertaisella sisäänvetonopeudella. Kara on kiinnitetty suoraan moottoriin, jonka ansiosta kuumeneminen vähenee, voimansiirto paranee ja
pintaviimeistelystä tulee laadukkaampaa. 15 hevosvoiman
vektorikarajärjestelmä
antaa
enimmillään 62 N m:n leikkausvääntövoiman jyrsintään ja poraamiseen.
DM-1-koneen leikkausnopeus nopeassa jyrsinnässä on
jopa 30,5 m/min, ja koneen sivuasenteinen 18+1 työkalun
vaihtaja vaihtaa työkalut nopeasti lyhentäen leikkauksen välistä aikaa. Nopea 61 m/min:n
pikaliike yhdistettynä korkeaan
kiihdytysnopeuteen lyhentää
sykliä ja parantaa suoritustehoa.
DM-1-koneessa olevan jyrkkään kulmaan asennetun sisäisen metallilevyn ansiosta roskat
on helppo kerätä. Lisävarusteena saatavat kaksoislasturuuvit
vievät lastut koneen takaosassa olevaan poistoaukkoon, mikä mahdollistaa usean koneen
sijoittamisen vierekkäin. Vakiovarusteena on 170 litran jäähdytysnestesäiliö, jonka voi liittää
ohjelmoitavaan jäähdytyssuuttimeen ja paineistettuihin karan
läpi virtaaviin jäähdytysjärjestelmiin. Saatavissa on laaja valikoima tuottavuutta parantavia
lisävarusteita, mukaan lukien
nopea työstöohjelmisto, langaton työkalujen ja työn anturijärjestelmä, neljännen ja viidennen
akselin käyttö ja paljon muuta.
Haasin Yhdysvalloissa rakentaman DM-1 poraus- ja jyrsintäkoneen huolto onnistuu eri
puolilla maailmaa sijaitsevissa
Haas Factory Outlet -toimipisteissä, mikä takaa alan kattavimman huolto- ja tukiverkoston. Lisätietoja Haas Automationin ja Haasin tuotteista löytyy
sivulta www.HaasCNC.com.
Koulutusalan kasvuun
uskotaan Suomessa muita
Euroopan maita vähemmän
k
Koulutus.fi:n teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset
työelämän kouluttajat eivät usko liikevaihdon kasvuun vuonna
2015. Suomessa työelämän
koulutusalan haasteiksi koetaan mm. osallistujien saaminen koulutuksiin, oikean kohderyhmän löytäminen sekä tunnettuuden kasvattaminen jatkuvasti kehittyvissä sähköisissä
viestintäkanavissa.
Koulutus.fi kysyi vuoden
2015 alussa työelämän koulutusalan toimijoilta, miten he kokevat työelämän koulutusalan
tulevaisuuden. Tutkimus toteutettiin samaan aikaan eri Euroopan maissa ja vastaukset erosivat maiden kesken joiltain osin
merkittävästi.
Suomalaisista kouluttajista
vain noin 36 prosenttia uskoo
organisaationsa
liikevaihdon
kasvuun vuonna 2015, kun taas
noin 60 prosenttia Ruotsin,
Tanskan, Iso-Britannian, Saksan ja Ranskan kouluttajista uskoo liikevaihdon kasvavan tänä
vuonna verrattuna vuoteen
2014.
Merkittävä ero vastaajamaiden kesken on erityisesti siinä,
että Suomessa koulutusyritysten liikevaihdon kasvuun uskotaan huomattavasti vähemmän
kuin muualla, vaikka alan haasteet koetaan kaikissa kyselyyn
osallistuneissa maissa hyvin samanlaisina.
– Toimintamme suurin haaste lähitulevaisuudessa on erottua koulutuksen järjestäjien joukosta niin, että kohderyhmiemme mukaiset asiakkaat löytävät
palvelutarjontamme,
toteaa
suomalainen koulutuksenjärjestäjä.
Tutkimus työelämän kouluttajien ajatuksista alan lähitulevaisuutta kohtaan toteutettiin
alkuvuodesta 2015. Tutkimukseen vastasi yhteensä 448
työelämän koulutusalan yritystä
Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Iso-Britanniasta, Saksasta ja
Ranskasta. Suomalaisia koulutusalan yrittäjiä kyselyssä oli
mukana 174.
Vuoden kolme
tärkeintä päivää
yli 20 000 teollisuuden ammattilaiselle
Teemat 2015:
Myynti ja markkinointi
Uudet materiaalit ja menetelmät
Ideat ja
innovaatiot
Tuotteet ja
palvelut
Yhteistyökumppanit
Uusiudu. Kehity. Verkostoidu.
MENESTY.
b\ULW\VW¦XXWWD
bXXWWDLQQRYDDWLRWD*
95 % kävijöistä suosittelee.*
*AKTIIVITIETO 2014
15.–17.9.2015
TAMPEREEN MESSU- JA URHEILUKESKUS
www.alihankinta.fi #Alihankinta
28
Tehokkuuden ja nopeuden tulevaisuus on jo täällä
Mastercamin
dynaamisen liikkeen teknologia
d
Dynaaminen liike on
tehokkaampaa
Mastercamin dynaaminen liiketeknologia on uusi ja kiehtova
lähestymistapa työstöratojen
luomiseen. Juohevimman ja tehokkaimman lastuamisliikkeen
luomiseksi dynaamisten työstöratojen laskenta ei keskity vain
työkalun yksinkertaiseen etenemiseen radalla. Radoilla käytetään myös patentoituja työkalun kosketuskohdan ja materiaalin poiston analysointisarjoja,
jotka muuttavat työstöliikettä
sen mukaan, mitä työstökoneessa kullakin hetkellä tapahtuu. Tuloksena työkiertojen kesto lyhenee, työkalun kestoikä
kasvaa ja työstökoneiden rasitus vähenee.
Dynaaminen liike on
nopeampaa
Maksimoimalla turvallisen työstön dynaamisen liikkeen radoilla
työkierrot lyhenevät 25–75 prosenttia. Dynaamisen liikkeen radoilla voidaan käyttää kokosyvyistä lastuamista, joka vähentää askellusta. Tämä tarkoittaa
sitä, että useampia kappaleita
työstetään vähemmässä ajassa.
Dynaaminen liike
pidentää työkalujen ja
koneiden kestoa
Perinteisillä radoilla käytetään
usein vain tappijyrsimen päätä,
mikä kuluttaa työkalua epätasaisesti. Koska Mastercamin
dynaamisissa liikkeissä voidaan
käyttää työkalun koko lastuavaa osaa, työkalun kuluminen ja
lämmön muodostus on tasaisempaa, työkalun vaihtoväli
kasvaa ja jäysteitä syntyy vähemmän, jolloin työ nopeutuu.
Dynaaminen liike tuottaa myös
tasaisen lastukuorman vähentäen värinää ja siirtäen lämpöä
pois kappaleesta ja työkalusta
syntyviin lastuihin. Tästä on
hyötyä työkaluille, työstökoneille ja valmiille kappaleille. Ja juohevalla liikkeellä eliminoidaan
äkkinäiset suunnan muutokset
ja ylläpidetään työstökoneen
tarkkuutta vähemmällä huollolla.
Dynaaminen liike
helpottaa kovien
materiaalien työstöä
Monissa konepajoissa hankalien materiaalien, kuten koboltin
ja titaanin työstö on haastavaa.
Mastercamin dynaamisen liikkeen työstöradoilla se on huomattavasti helpompaa tasaisen
lämmönmuodostuksen ja tasaisen lastukuorman ansiosta. Tasainen jakautuminen ehkäisee
materiaalin pintaa karkaistumasta ja vähentää työkalun rikkoutumisen riskiä, jolloin tuotanto on jatkuvaa ja aina ennus-
tettavaa.
Tutustu uuteen Mastercam
X9 – versioon osoitteessa
www.mastercam.fi/x9. Mastercam on myös esillä Alihankinta
2015 -messuilla.
Zenex Comuting Oy
020 322 5190
[email protected]
Jalotakka Oy kehittää tuotteitaan
ja tuotantoaan järjestelmällisin askelin
muutenkin japanilaiseen tapaan
jämptisti”, kertoo Muurinen.
Kotkalainen Jalotakka Oy tunnetaan
ehkä parhaiten originaalien, ”mutte-
Huippuluokan
laatua ja nopeutta
rin” mallisten huvimajojen, grillikatosten ja ulkogrillien valmistajana. Yritys
on kuitenkin noussut määrätietoisella ja suunnitelmallisella työllä sekä ennakkoluulottomalla tuotekehityksellä
myös metallisten elementtisavupiippujen,
hormien,
Suomessa.
markkinajohtajaksi
Yrityksen
leikkuutöihin
hankittiin hiljattain kuitulaser.
h
Huvimajojen ja ulkogrillien
markkinat ovat viime aikoina olleet häilyviä. Vielä pari vuotta takaperin Venäjän markkina veti
tätä tuoteryhmää hurjasti ylöspäin, mutta nyt muuttunut maailmantilanne on hyydyttänyt
viennin miltei seisaalleen.
Jalotakalla tilannetta ei kuitenkaan jääty suremaan.
”Miksi todellakin kantaa
huolta asioista, joihin ei pysty
vaikuttamaan”, kysyy tuotantojohtaja Mikko Muurinen. Hän on
yhtiön toinen omistaja yhdessä
veljensä, toimitusjohtaja Antti
Muurisen kanssa.
”Venäjän markkinat elpyvät
kun aika on sille kypsä. Niin on
käynyt aiemminkin”.
Suremisen sijaan veljekset
päättivätkin lähteä ottamaan
uusia kehitysaskelia tuotannon
modernisoinnin
muodossa.
Huolellisen harkinnan ja tehtaan
layoutin uudistamisella mahdollistettiin investointi laserleikkauskoneeseen.
Mitsubishin kuitulaserleikkauskone tehostaa Jalotakan tuotantoa Kotkassa.
Plasmasta kuitulaseriin
Jalotakka Oy investoi kymmenen vuotta sitten, aivan silloisen
uuden aallon harjalla, rohkeasti
hienosädeplasmakoneeseen ja
erikoisohjelmistoon. Nyt päätettiin luopua hyvin palvelleesta
plasmakoneesta ja päädyttiin
saman valmistajan edustamaan
Mitsubishi-kuitulaserkoneeseen.
”Toki muitakin merkkejä tutkittiin, mutta Mitsu tuntui jotenkin sopivan parhaiten käteen”,
toteaa Muurinen.
”Iso plussa meille oli se, että
saimme ennestään tutun ohjelmiston uusimman version toimimaan myös laserkoneen
kanssa. Ilman tätä ohjelmistoa
olisi aika hankalaa pyörittää tämän tapaista tuotantoa, erilai-
set kanavanosat ovat meille kuitenkin erittäin tärkeitä leikkauskappaleita.”
”Päätyminen kuitulaserteknologiaan sinänsä oli selvää
ohuiden materiaalien ja pääasiassa sinkittyjen ja ruostumattomien perusaineiden vuoksi.
Myös AirWellin toimittaman Mitsubishi- laserin hinta/laatusuhde vakuutti ja toimitus sujui
Uusi kone asennettiin ja se on
toiminut hyvin, mutta vähän ikävä WellCut -plasmaleikkuria välillä Muurisen mukaan on kuitenkin tullut.
”Olihan se käytettävyydeltään huippukone ja olimme
vuosien saatossa oppineet
käyttämään sitä erittäin monipuolisesti ja tehokkaasti. Mutta
minkä kuitulaser tiukan suojausvaatimuksensa myötä käytettävyydessä häviää, sen se
toisaalta tienaa takaisin huippuluokan leikkauslaadun ja nopeuden myötä. Me täällä Kotkassa katsomme luottavaisin
mielin tulevaisuuteen ja uskallamme jo myydä laserleikkausta
myös alihankintana muille paikkakunnan yrityksille. Mikäs on
myydessä kun voi luottaa työkaluihinsa”, toteaa hymyileväinen Muurinen.
Jalotakka Oy on mukana Alihankintamessuilla Kotkan yhteisosastolla.
Lisätietoja: www.jalotakka.fi
n r o 7 • 2 0 15 s y y s k u u
29
MERKKAUSMERKKAUSMERKKAUSJA
JA
MERKKAUSMERKKAUSMERKKAUS- JA
JA
JA
PURSEENPOISTOTYÖKALUT
PURSEENPOISTOTYÖKALUT
PURSEENPOISTOTYÖKALUT
PURSEENPOISTOTYÖKALUT
PURSEENPOISTOTYÖKALUT
ROBOTEILLE
JA
ROBOTEILLE
ROBOTEILLE JA
JA
ROBOTEILLE
ROBOTEILLE
JA
JA
NC-KONEILLE
NC-KONEILLE
NC-KONEILLE
NC-KONEILLE
NC-KONEILLE
Behringer
Open House 2015
Sahavalmistaja Behringer järjesti Open Housen kesäkuussa tehtaillaan Saksassa. Teemalla ”World of Saws” pidetty tapahtuma esitteli laajasti talon
tarjontaa. Valmistajan HBE Dynamic -sarjaan esiteltiin kaksi uutuutta.
t
Tapahtuma pidettiin nyt järjestyksessä kuudennen kerran, ja
väkimäärä kasvoi mukavasti
edelliskerrasta. Kolmipäiväisessä tapahtumassa kävi vieraita
kaikkiaan 31 maasta. Näyttely-
aluetta oli käytössä noin 4000
neliömetriä.
Tapahtuman keskeistä antia
edustivat HBE- Dynamic-sarjan
tuoreet laajennukset. Kaksi uutta täydennystä esiteltiin sarjan
kookkaampaan päähän, mallit
ovat HBE563A Dynamic sekä
HBE663A Dynamic.
HBE Dynamic -sarjaan kuuluu nyt kuusi mallia, 261A,
321A, 411A, 511A, 563A ja
663A, jotka tarjoavat suorituskykyä eri kokoluokkiin ja sahaustarpeisiin.
Tapahtumassa
esittäytyi
Behringer GmbH:n lisäksi tytäryhtiöiden Behringer Eiselen,
Vernet Behringerin ja Rösler
Oberflächentechnik GmbH:n
tuotteita. Behringer Eisele valmistaa kylmäpyörösahoja, Vernet Behringer ja Rösler avaimet
käteen -tyyppisiä järjestelmiä
teräskauppiaille ja teräsrakenteiden valmistajille. Järjestelmiin
kuuluvat yhdistelmät sahaukseen, poraukseen, viimeistelyyn ja maalaukseen.
Tapahtuman antiin kuului kone-esittelyjen lisäksi mm. luontoja ja tehdaskierroksia. Mm.
Behringerin moderniin omaan
valimoon tutustuttiin.
MERKKAUSTYÖKALUT hinnat alkaen
840,00
840,00 € Alv 0 %
PURSEENPOISTOTYÖKALUT
hinnat alkaen
840,00 € Alv 0 %
840,00
Puh. (03) 343 2450 • Federleynkatu 1 • 33400 Tampere • www.linnatrade.fi
JÄREÄT MAGNEETTIJALKAPORAKONEET METALLIALAN
AMMATTILAISILLE
PRO 36 AUTO /AUTOMAATTISYÖTTÖ
Reikäjyrsin:
max 36 mm
Leikkuusyvyys: 51 mm
Isku:
51 mm
Kierrosnopeus: 350 rpm
Moottoriteho: 920 W
Paino:
13 kg
PRO 36 /COMPACT
Reikäjyrsin:
Kierrepora:
max 36 mm
max 12 mm
(3/4” Weldon varrella)
HBE Dynamic-sarjaan esiteltiin tapahtumassa kaksi uutta
mallia, HBE563A Dynamic sekä HBE663A Dynamic.
PRO 51 /MID SIZE
Behringerin ”World of Saws” tarjoili näkymiä sahamaailman
kuulumisiin Saksan Kirchardtissa kesäkuussa.
Varastokoneet
V
arastokoneett
nyt edullisesti
Reikäjyrsin:
Kierrepora:
Kara:
Leikkuusyvyys:
Isku:
Kierrosnopeudet:
Moottoriteho:
Paino:
Leikkuusyvyys: 51 mm
Isku:
70 mm
Kierrosnopeus: 350 rpm
Moottoriteho: 920 W
Paino:
10 kg
max 51 mm
max 23 mm
MT2
51 mm
153 mm
200, 400 rpm
1260 W
16,5 kg
PRO 76 /MULTIFUNCTIONAL
KÄÄNT
YVÄ AL
USTA
Reikäjyrsin:
Kierrepora:
Kara:
Leikkuusyvyys:
Isku:
Kierrosnopeudet:
Moottoriteho:
Paino:
Kierteytys:
max 76 mm
max 32 mm
MT3
76 mm
225 mm
80-160, 210-420 rpm
1650 W
27 kg
M24 (PRO76T)
SAATAVILLA RUNSAASTI LISÄVARUSTEITA
Kaikki koneet myydään ja luovutetaan toimivina asiakas voi itse tarkistaa koneet ennen ostoa.
Soita ja sovi tapaaminen, me tarjoamme kahvit.
FMS-Service Oy
Roveksentie 18
60100 Seinäjoki
Ojantie 36, 28130 Pori
|
Puh. 02 634 1900
30
Kookas
muotorautojen taivutuskone Pirkkalaan
r
Rautarakenne Lehtisen Davi MCP-sarjan taivutuskoneen akselikoko on 180 mm. Putkirissat
mahdollistavat halkaisijaltaan jopa 115 mm:n pyöreiden putkien taivutuksen.
Rautarakenne Lehtinen valmistaa monipuolisesti erilaisia teollisuuden tarvitsemia terästuotteita. Alan töitä yrityksessä on
tehty
perustamisvuodesta
1979 lähtien.
Toimitilat sijaitsivat aluksi
Kangasalla, mutta vuodesta
2002 yritys on toiminut Pirkkalassa, jolloin valmistui Tampere-Pirkkalan lentokentän lähistölle uusi tuotantohalli. Yritys oli
ensimmäisiä tuon nyt viime vuosina vahvasti rakentuneen teollisuusalueen yrityksistä.
Halli on yrityksen omaa työtä
ja toimiikin paitsi työtiloina, käytännön esimerkkinä siellä toimivan yrityksen rakenneteknisistä
taidoista. Vuosien mittaan tiloja
on jo kertaalleen laajennettukin.
Teollisuuden palvelija
Hiljattain toiminnoiltaan laatusertifioidun ja yritysmuotonsa
osakeyhtiöksi
muuttaneen
Rautarakenne Lehtisen asiakkaina on monen tyyppisiä yrityksiä. Pitkään toimintojen kes-
a
Säätöhommia. Vasemmalla Ari Lehtinen, asennustöissä Heikki Ojanen. Rautarakenne Lehtisellä uudella koneella tehdään mm. sorvausrenkaita.
Rautarakenne Lehtinen on laajentanut konekantaansa kookkaan muotorautojen taivutuskoneen myötä. Kone lisää pirkkalalaisyrityksen mahdollisuuksia järeiden rakenteiden ja putkien muokkauksessa.
kiössä olivat teollisuuden ilmastoinnin alueen työt, kuten lämmön talteenottojärjestelmien ja
kanavien valmistus, mutta viime
aikoina painopiste on hieman
muuttunut.
”Työt ovat siirtyneet enemmän
prosessiteollisuuden
suuntaan, palvelemme mm. paperi- ja energiateollisuuden toimijoita”, kertoo Ari Lehtinen, joka edustaa nuorempaa sukupolvea isänsä perustaman perheyrityksen johdossa.
”Ilmastointialueen töitäkin
toki teemme, mutta keskeisimmät toiminnot ovat nykyisin
muualla. Laajan palvelukirjon
myötä olemme selvinneet viime
vuosista, itse asiassa toimintamme on kehittynyt varsin
myönteisesti myös näinä vaikeina vuosina”, Lehtinen toteaa.
Rautarakenne Lehtinen kä-
sittelee monipuolista materiaalikirjoa, keskeisiä ovat ruostumattomat ja haponkestävät teräkset. Tavaraa muokataan sellaiset puolisen miljoonaa kiloa
vuosittain. Yritys toimii nyt kymmenen henkilön työpanoksella.
Kapasiteettia muotorautoja käsittelyyn
Konekantansa puolesta yritys
toimii varsin uudella kalustolla.
Ydinkoneita hallissa ovat mm.
CNC-ohjatut särmäyspuristin ja
levyleikkuri, kaksi levymankelia
sekä Microstepin 2x6 metrin
työalueella varustettu hienosädeplasma.
Muotorautamankeleita yrityksellä on ollut käytössään tähän saakka kaksi, akselikooltaan 40- ja 110 mm:n mallit. Nyt
tuore konehankinta lisää kapa-
siteettia, Fredex Oy toimitti jokin
aika sitten yrityksen käyttöön
180 mm:n Davi MCP-sarjan taivutuskoneen.
Uusi järeä kone on 3-telainen molemmin puolin taivuttava
muotorautamankeli, millä hoituu hyvin mm. lattojen, suorakaiteiden, muototerästen ja kulmarautojen taivutus. Suorituskykyä lisää se, että kaikki koneen telat ovat vetäviä ja jokaisella niistä on oma hydraulimoottori ja vaihteisto. Näin kone tekee tarkkaa työtä.
”Koneen hankinta liittyy kapasiteettimme lisäykseen. Haluamme kehittää tarjontaamme
käsittelylaitteiden
jämerämmässä päässä. Tämä kone vastaa näihin tarpeisiin.”
”Kone on hankittu samasta
osoitteesta kuin hienosädeplasmakin. Kun plasman kanssa
K
ARI
H
ARJU
asiat ovat hoituneet hyvin, hankimme myös tämän taivutuskoneen Fredexin kautta. Mukava
asia on mm. se, että näiden koneiden huollot tulevat samalta
taholta”, Lehtinen kertoo.
Kookasta tavaraa
sujuvasti
Kone asennettiin Rautarakenne
Lehtisen käyttöön elokuun
alussa, ja töihin sillä päästään
täysipainoisesti syksyn mittaan.
Davi MCP voidaan asentaa
joko vaaka- tai pystysuoraan
asentoon. Rautarakenne Lehtisellä koneella tehdään mm. sorvausrenkaita ja kone on niiden
käsittelyyn sopivasti pystysuorassa. Lisämahdollisuuksia töihin tuovat koneen mukana hankitut putkirissat, jotka mahdollistavat jopa 115 mm:n pyörei-
den putkien taivutuksen.
Vaikka kone on vasta asennettu, kokemustakin on jo kertynyt mm. materiaaliltaan haastavien, kookkaiden kappaleiden
valmistuksesta.
”OIemme taivuttaneet asiakkaan tarpeisiin mm. halkaisijaltaan metrisiä renkaita Hardox
40x180:stä. Nämäkin työt kertovat vankkaa kieltään koneen
suorituskyvystä”, sanoo Ari
Lehtinen.
Töiden lisääntyessä ja konekannan vahvistuessa kiinnitetään yrityksessä lähitulevaisuudessa huomiota jälleen tilapuoleen.
”Laajennus on tulossa. Kun
nykyisin käytössämme on lämmintä tilaa noin 1500 neliötä,
jatkossa tila kasvaa 2200 neliömetriin ja lisäksi ulkokatosten
kokonaisala tuplaantuu. Suunnitelmat ovat jo valmiina, toteutukseen pääsemme lähiaikoina”, Ari Lehtinen toteaa.
Alemmat kappalekustannukset teräksen koneistuksessa
Autoteollisuudessa teräs on
edelleen ylivoimaisesti tärkein
materiaali. Optimoidakseen teräksen koneistusprosessit entistä pidemmälle Sandvik Coromant on kehittänyt GC4305-terän, joka tarjoaa sekä erittäin
ison lastuvirran että tukevat olosuhteet. Sen erinomainen suorituskyky suurilla lastuamisarvoilla sekä mahdollisuus kuivakoneistukseen merkitsevät asiakkaille lyhyempiä jaksoaikoja
sekä alempia kappalekustannuksia.
Lastuavien työkalujen ja työkalujärjestelmien osaaja Sandvik Coromant tuo markkinoille
uuden, teräksen sorvaukseen
tarkoitetun GC4305-terän, joka
maksimoi lastuvirran, lyhentää
koneistusaikaa ja parantaa työkappaleen laatua. GC4305-terän erinomainen suorituskyky
korkeissa lämpötiloissa ja isoilla
lastuamisarvoilla tekee siitä erityisen tehokkaan teräksisten
työkappaleiden sorvauksessa.
Sandvik Coromantin Inveio pinnoite varmistaa, että terälaa-
tu saavuttaa kovan kilpailun värittämässä autoteollisuudessa
edellytetyn pitkän kestoiän.
Innovatiivinen kuumaluja teräaine sopii myös koneistukseen ilman lastuamisnestettä,
mikä tekee siitä ihanteellisen
ratkaisun
autoteollisuuden
komponenttivalmistajille, jotka
pyrkivät välttämään ei-toivottujen lämpötilavaihtelujen työkaluille aiheuttamia rasituksia. Tämäkin pidentää osaltaan terän
kestoikää. Kun tämä yhdistetään kuivakoneistuksessa tyy-
GC4305-terä tarjoaa sekä erittäin ison lastuvirran että tukevat olosuhteet.
pillisiin isoihin nopeuksiin, tuloksena on merkittävästi pienemmät kappalekohtaiset kustannukset. Koska lastuamisnestettä ei tarvitse käyttää, myös lastuamisnesteen
hankinnasta,
kierrätyksestä ja hävittämisestä,
lastuamisnestelaitteiden
hankinnasta ja lastujen hävittämisestä aiheutuvat kustannukset pienenevät.
Lisätietoja:
www.sandvik.coromant.com/fi
n r o 7 • 2 0 15 s y y s k u u
31
TERVETULOA
T
TERV
RVETULO
OA D 181
Messuilla esittelyssä:
- UUTUUS
Leikkuunesteen nauhasuodatinyksikkö
varusteltuna magneettierottimella
- Öljynskimmauslaitteita
- Muljupumppuja
www.smw-autoblok.de
s always
a step
ahead.
a step ahead.
CLAMPING TECHNOLOGY
for top-of-the-line machines
HETI TOIMITUK
TOIMIT
T
TOIMITUKSEEN
UK
KSEEN
KS
SEEN
TAMPEREELTA
TA
AMPEREELTA
TA
> Akseli-istukat
> Reiälliset
voimaistukat
Viimeisin tekniikka, luotettavuus
ja erinomainen tarkkuus täyttävät
kovimmatkin vaatimukset.
Toimitamme
o
valmiita
kiinnitysratkaisuja kaikille
johtaville sorvivalmistajille joka
puolelle maailmaa.
> Pikavaihto
> Tukilaakerit
-istukat
Myyntimme ja huoltomme
edustajineen kaikissa
teollisuusmaissa varmistavat
maailmanlaajuisen teknisen tuen.
Ota yhteyttä – löydämme aina
parhaan ratkaisun tarpeisiinne.
ZZZPDNHWHNÀ
Niittyhaankatu 8
33720 Tampere
Markku Tavasti 0400 232 310
p. 03-358 2700
PDNHWHN#PDNHWHNÀ
Edustajamme Suomessa:
Ilcon OY
Tel.:
+358 400 451899
Alppitie 6
E-Mail: ilkka.karmavuo@ilcon.fi
FI-01391 Vantaa
Web: www.ilcon.fi
SMW-AUTOBLOK Spannsysteme GmbH • Wiesentalstraße 28
D-88074 Meckenbeuren • Visit our website: www.smw-autoblok.de
”TÄMÄ ON MIELETÖNTÄ, MEIDÄN
ON SAATAVA NIITÄ KROMIN
VÄRISIÄ!”
Uudet Duratomic® kääntöterät sorvaukseen edistyksellisellä kuluneen särmän
indikaattorilla varmistaa,
ettet heitä pois kääntöteriä,
joissa on käyttämättömiä
särmiä.
DURATOMIC - KAIKKIEN TERÄSTEN SORVAUKSEEN
Uudet Duratomic -kääntöterät TP0501, TP1501 ja
TP2501, luotettavuutta ja
suorituskykyä optimoidusta
sarjatuotannosta yksittäiskappaleiden valmistukseen. .
Lisätietoa Alihankinta 2015
messuosastoltamme D195.
ROMUISSA PRIIMAA?
KAATTSO VIDEO LINKISTTÄ
32
Index-Traubin Avoimien ovien päivä Saksan Esslingenissä
”Parempia osia nopeammin”
Index-Traub
järjesti
Avoimien
ovien päivät 16-20. kesäkuuta
tehtaillaan Esslingenissä lähellä
Stuttgartia.
Paikalla
kävi
yli
3000 vierailijaa yli 500 yrityksestä.
äivien
vien p
o
n
e
t
Avoin FASTER”.
S
PART
Ulkomaalaisia vieraita oli yli 150 yri-
ana
teem
ETT
oli ”B
ER
tyksestä ja 15 maasta. Suomalaisia
oli saatu kokoon vajaan 20 hengen
iskuryhmä
tutustumaan
alan
uu-
tuuksiin siitäkin huolimatta, että
ajankohta sattui meillä juhannusvii-
i
kolle.
Index-Traub oli Milanon EMOmessujen sijasta päättänyt esitellä työstökoneuutuudet tänä
vuonna omilla Avoimien ovien
päivillä Saksassa. Tehtaan
Show Roomeissa oli esillä kaikkiaan 35 työstökonetta, joista
22 kpl Indexin ja 13 Traubin
puolelta. Kaikki koneet oli varustettu työstövalmiudella, jotta
asiakas näki koneen aidossa
ympäristössä ja olosuhteissa.
Konenäyttelyn lisäksi oli
mahdollista tutustua tehdaskierroksella tehtaan toimintatapoihin ja komponenttien valmis-
sisältävät käyttökelpoisen
konekokonaisuuden sopuhintaan.
tukseen. Index ja Traub panostavat vahvasti omaan valmistukseen. Tärkeät komponentit suunnitellaan, valmistetaan ja kokoonpannaan itse.
Tästä sai tehdaskierroksella hyvän käsityksen. Uusien työstökoneiden lisäksi päivien aikana
pääsi tutustumaan työkalupitimien laajaan valikoimaan sekä
erillisiin mielenkiintoisiin työstösovelluksiin, jota oli toteutettu
mukavasti demo-osien valmistuksessa. Näistä olivat esimerkkeinä mm. Writestar-merkkaustyökalut,
Spinjet-korkeataa-
Indexiltä uutta
tekniikkaa laajalla
rintamalla
Monikarapuolen uutuus oli MS16Plus, jolla päästään tankohalkaisijalla 22 mm saakka. Asetusaika osalta toiselle on saatu koneella lyhyeksi.
juuskara sekä Baublies-silovalssaustyökalu.
Työstökoneiden ohjauspuoli
kehittyy myös koko ajan valtavalla nopeudella ja koneiden
laskentaprosessorien tehot pa-
ranevat suunnattomasti. Tästä
oli esillä Indexin puolelta 18,5
tuuman kosketusnäytöllä Xpanel. Index-Traub lanseerasi
myös samalla suosituista konemalleista tarjouspaketit, jotka
Viime vuonna lanseeratusta
monipuolisesta Index G220
sorvaus-jyrsinkeskuksesta oli
esillä kolme uutta mallia varustettuna moottorikaralla ja revolverilla sekä vastakaralla tai kärkipylkällä. Kärkipylkkäkone soveltuu erityisen hyvin esim.
joustavaan
akselivalmistukseen, jossa sarjakoot jäävät
pieneksi, mutta tarkkuusvaatimukset ovat tiukat. Asetusajat
osalta toiselle jäävät minimiin,
kun käytössä on 70- tai 140paikkainen työkalumakasiini.
Tarvitaan vain ohjelman vaihto,
niin uutta osaa ajetaan.
Monikarasorveissa uutuutena esiteltiin MS16Plus ja
MS32C2 -mallit. Index MS
16Plus -versiolla on tavoite korvata vanhaa käyräohjattua kalustoa konepajoilla. MS16Plus
yltää halkaisijamittaan 22 mm
asti ja sen asetusaikoja osalta
toiselle on saatu puristettua todella mukavasti. Uusi Index MS
32C2 -monikarakone taipuu
vaikka robottipanostuksella istukkatyöhön.
Suomalaisten
vieraitten piirissä heräsi myös
ensi kertaa vakavampi keskustelu siitä, että monikarasorvi voi
olla todellinen vaihtoehto tehokkaaseen ja taloudelliseen
sarjavalmistukseen Suomessa.
Nykyisin ei enää vaadita suursarjatuotantoa, koska asetuk-
Index Xpanel tuo 18,5 tuuman kosketusnäytöllä käyttömukavuutta ja antaa samalla kaiken tiedon koneelle.
Tehdashalli oli laitettu siistiin Show Room -kuntoon. Kaikki koneet olivat työstövalmiina.
Index G220 -sorvi varustettuna tukilaakerilla ja kärkipylkällä
sekä isolla 70 tai 140 kpl:een työkalumakasiinilla. Kone soveltuu mainiosti akselisorvaukseen.
Traubin TNL32-11 -koneen työstötila on avara ja etutyöstöasemaan sopii jopa yli 200 mm pora.
33
Suomalaisia messuvieraita Traubin puolelta kiinnosti eniten
uusi Traub TNL32-11. Tässä konetta esittelee kuvassa oikealla vientijohtaja Norbert Hartwich.
sen vaihto on tehty monikarasorvissa helpoksi ja vähän aikaa
vieväksi.
Index Xpanel tuo kaiken tiedon koneelle
Index on tuonut kaikkiin sorveihinsa 18,5 tuuman Xpanelkäyttöpaneelin. Tästä vakiona
löytyvät kappalepiirustukset ja
raaka-ainelaatuluokitukset,
asetus- ja työkalutiedot, koneen käyttöohjeet ja sähkö- ja
hydrauliikkakaaviot sekä omat
muistiinpanot ja merkinnät. Lisäoptiona Xpaneliin saa myös
i4.0 -laajennuksen. Silloin on
käytössä virtuaalikone ja 3D-simulaatio on mahdollista tehdä
suoraan koneessa, sekä ohjauksessa voidaan luoda monimutkaisia ohjelmia käyttäen
CAM-järjestelmää.
Järjestelmässä on lisäksi avoin käyttöliittymä asiakkaan omille applikaatioille. Tavoitteena on se, että kaikki tarvittava tieto on suoraan tekijän käsillä ja heti käytettävissä työstökoneella.
Monipuolisuutta ja
uusia työstöominaisuuksia Traubilta
Viime vuonna lanseerattu pitkäsorvaus /CNC-sorvi TNL32 oli
varustettu nyt 11 akselilla. Kätevästi suunniteltu etutyöstöasema luo uusia työstömahdollisuuksia ja lyhentää kappaleaikaa. Etutyöstöyksikössä voi
käyttää mm. yli 200 mm poraa,
joka muuten revolverikoneessa
olisi mahdotonta. Laaja työstöalue on miellyttävä käyttäjälle,
koska asetukset ja teränvaihdot
voi suorittaa mukavasti avarassa tilassa. Etutyöstöyksikössä
on 8 työkalupidinpaikkaa ja 4
kpl pyöriville työkaluille saa jopa
12.0000 1/r, 3,4 kW teholla.
Kappaleenpoisto käy koneessa
joko erillisellä tarttujalla kappaleenkuljettimelle tai vastakaran
läpi.
Traub esitteli myös TNL329P ja TNL18-9P -mallit, jossa
on vastakara toimii erillisenä ja
itsenäisenä yksikkönä. Monimuotoisten ja pitkienkin kappaleiden valmistus onnistuu näissä malleissa kätevästi. Erillisen
vastakaran avulla voidaan työstää samanaikaisesti parhaimmillaan kolmessa eri kohdassa.
Lisäksi koneet on muunneltavissa
pitkäsorvausautomaateista normaali tankosorveiksi
15-30 minuutissa.
Parempia näkymiä
odotettavissa
Avoimien ovien päivillä IndexinTraubin toimitusjohtaja Reiner
Hammerln mainitsi avauspuheessaan, että investointinäkymät ovat nyt rauhallisemman alkuvuoden jälkeen vilkastuneet,
ja loppuvuoden osalta odotetaan investointien vilkastuvan
merkittävästi. Euroopan suhteen meidän on pysyttävä tekniikassa ykkössijalla ja pidettävä konekantamme iskukunnossa, jotta kilpailuetumme säilyy
verrattuna Kaukoidän massavalmistajiin. Index-Traubin mottona tulee olla tulevaisuudessa
”Better Parts Faster – Parempia
osia nopeammin”, mainitsi hän
lopuksi.
Lisätietoja:
Index-Traub Oy,
Pekka Virkki,
puh. 050-555 3020
SEURAAVA
KONEKURIIRI
MESSU
NUMERO
Indexin puolelta suurin kiinnostus kohdistui Index G220 -sorviin, jota vientijohtaja Marc Müller kuvassa keskellä esittelee.
n r o 7 • 2 0 15 s y y s k u u
34
Uusi 8kW BrighLine -teknologia TruLaser 5030 fiber -koneeseen
Tehokkuutta kuitulaserleikkaukseen
8
8 kW BrightLine -teknologia tuo
lisää joustavuutta ja tuottavuutta
kuitulaserleikkaukseen.
Myös leikkausprosessin luotettavuus kasvaa. Uuden sukupolven TRUMPF 2D-laserleikkaus
teknologia valloittaa puolelleen
sen älykkäiden ohjelmisto-ominaisuuksien, 8 kilowatin lasertehon ja muiden tehokkaiden toimintojensa avulla. Lisääntyneellä laserteholla TRUMPF
avaa uuden luvun kuitulaserleikkauksesta tehostaen tuottavuutta paksumpien materiaalien leikkauksessa. Uusi TruLaser 5030 fiber näyttää tulevaisuuden suunnan kuitulaserleikkauksessa.
Laserleikkeen korkea laatu
on taattu BirghtLine fiber, CoolLine ja PierceLine toimintojen
avulla. CoolLine on uusi toiminto kuitulaserleikkauksessa, se
stabilisoi
leikkausprosessia
kohdennetun
jäähdytyksen
avulla. Tuloksena ovat leikkeen
tarkemmat mittatoleranssit esimerkiksi leikattaessa huonompilaatuisia
rakenneteräksiä.
Menetelmän avulla on mahdollista leikata myös monimutkaisempia muotoja ja tiheämmällä
sijoittelulla.
PierceLine lävistystoimintoa
on entisestään parannettu,
mahdollistaen
pienempien
muotojen tehokkaan laserleikkauksen kasvaneella nopeudella.
Uusi Smart Collision Prevention ja Smart Nozzle toiminnot
lisäävät myös tehokkuutta ja takaavat häiriöttömän leikkausprosessin. Smart Collision Prevention törmäyksen-esto-toiminto minimoi leikkauspään kolarin mahdollisuuden. Toiminto
perustuu leikkausratojen analysointiin, tuloksena on leikkausrata missä leikkauspään rata ei
törmää mahdollisesti irronneeseen ja kallistuneeseen leikkeeseen. Toiminnon avulla on mahdollisuus jättää leikkeet Ilman
mikrokannaksia ja leikata ilman
riskiä kalliista leikkauspään kolarista. TruLaser 5030 Fiber
-koneita voi myös huoletta ajaa
miehittämättömästi vapauttaen
operaattorin muihin tehtäviin.
Mikäli koneeseen on liitetty lisäksi Smart Nozzle suuttimen
vaihto ja tarkistus toiminto, lisää
tämä myös tehokkuutta ja pienentää leikkauspään kulutusosien vaihtotarvetta.
Myös uusi Dop&Cut helpottaa tuotantoa olemaan kustannustehokkaampi.
Toiminto
mahdollistaa
jäännöslevyjen
helpon käytön tuotannossa,
sen avulla operaattori näkee live
kuvan koneen sisältä 19” ohjauspaneelilta ja voi klikkaamalla
ja vetämällä siirtää leikattavan
muodon haluttuun kohtaan
jäännöslevyä.
Uusilla toiminnoilla ja 8 kilowatin laserteholla varustettu
TruLaser 5030 fiber tuo tehokkuutta, joustavuutta sekä
prosessivarmuutta
kuitulaserleikkaukseen.
Uusi Smart Collision Prevention törmäyksen-esto minimoi riskit laserpään kolariin optimoidun leikkausstrategian avulla.
UUSI KATALOGI ILMESTYI!
Selailtav
issa verk
ossa ja
saatavilla
paperi
ona!
Pyydä om versio
asi nyt:
ww
w..rravem
a..fi
fi
0
0
0
.
5
6
TTI-
A
AMM UA!
AL
TYÖK
Tervetuloa T
Tervetuloa
Tampereen
ampereen
Alihankintamessuille
Alihankintamessuille
15.-17.09.2015
RAVEMA
R
AVEMA O
OSASTOLLA
SASTOLLA
C922
C
922
Drop&Cut toiminto helpottaa tuotantoa olemaan kustannustehokkaampi mahdollistaen jäännöslevyjen tehokkaan käytön.
OSASTOMME B 471
OSASTOMME C 947
KOHTA NÄHRÄÄN
TAAS MESSUILLA,
JOS EI MEE
LASTU SILMÄÄN!
Me lähretään meinaa mukaan
PUU- JA ENERGIA -messuille
Jyväskylään kuun alussa, eli 2.–4.9.2015.
Ja sitte melki heti perään ollaanki
ALIHANKINTA-messuilla
kotona, eli Tampereella nääs 15.–17.9.2015.
Osastoilla on näytillä mm. metalli- ja alumiinisahoja, prässi,
mittavasteita, rullaratoja ja muuta kivaa.
Ja niin ku aina, superhyviä messutarjouksia tierossa
meirän koneista, kysy vaikka tarjousta ni huomaat!
Verkkoportaali eShop - tuotteet,
hinnat ja saatavuus reaaliajassa.
Hoffmann App ja työkalunvalintaohjelma ToolScout myös puhelimeesi!
WWW.HOFFMANN-GROUP.COM
Keyway Oy [email protected] www.keyway.fi 010 420 7272
n r o 7 • 2 0 15 s y y s k u u
35
Nopea reagointi ja kylmäpäinen uuteen
PELTITYÖKALUT
P
EL
LTI
TITYÖK
KA
ALUT
A -KONEET
-KO
ONEET
JA
hyppääminen sekä toiminnan fokusointi
menestysreseptit teollisessa
vallankumouksessa
L E V Y T Y Ö KO N E E T
UUT
UUS
!
MPD2015
Maailmaa ravisuttaa digitalisaation ja teollisen internetin
tulon myötä teollinen vallankumous, jossa nopeasti reagoivat yritykset selviytyvät voittajina ja hitaat häviävät.
AKKUS
SIKKIKONE
IKKIK
KKIK
KO
ONE
PAINEILMAP
AINEIL
A
MATYÖK
KA
ALUT
TYÖKALUT
Uudet asiat tulee kohdata rohkeasti yrityksen perinteitä
unohtamatta. Fokusoinnin merkitys korostuu nopeasti
Törskän valmistuslinja
‡ Peltisten eristysputkiaihioiden
valmistukseen.
‡ Automaattinen kone monipuolisella
ohjauksella.
‡ Peltileveydelle 1000 - 1250 mm.
levyn
‡ Toiminnot
o
lev oikaisu, rei’itys,
sikkaus ja katkaisu.
‡ Lisävarusteena saatavilla kuljetin ja
mankeli sikkausrullilla.
KANTTIK
A
ANTTI- JA
A LEVYTYÖK
LEVYTYÖKONEET
KONEET
O
Sikkikone
muuttuvassa ympäristössä”, sanoo kesäkuussa Tampereella pidetyn Manufacturing Performance Days-tapah-
o
tuman järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Fastemsin
konsernijohtaja Tomas Hedenborg.
Orgalimen eli European Engineering Industries Associationin presidentti Sandro Bonomi
onnitteli tapahtumassa puheessaan FIMECCiä, joka on onnistunut saamaan Public Private
Partnership -toimintamallin toimimaan huomattavasti paremmin kuin monissa muissa maissa. FIMECCiä arvostetaan Bonomin mukaan Euroopassa sen
laajan kansainvälisen yhteistyöverkoston ja kattavan ohjelmatarjonnan ansiosta. Erityisen
ansiokkaana pidetään FIMECCin nopeutta pk-yrityksetkin
kattavassa digitalisoinnissa yritysten, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa.
Kone investoi
digitalisaatioon
Kaikki KONEen investoinnit liittyvät tällä erää jotenkin digitalisaatioon samoin kuin kaikki uudet tuotteetkin. Tulevaisuudessa seitsemän kymmenestä ihmisestä asuu kaupungeissa,
mikä asettaa suuria odotuksia
ihmisten rakennuksissa liikkumiselle. People Flow -ohjelman
tavoitteena on tarjota paras
käyttäjäkokemus ja yrityksen
koko toiminta perustuu tämän
tavoitteen toteuttamiseen sanoo KONEen toimitusjohtaja
Henrik Ehrnrooth.
Yrityksen hyvän kilpailukyvyn taustalla on myös käyttöön
otettu suunnittelumalli, jossa
kolmivuotiset kehitysohjelmakierrokset seuraavat toisiaan. Toiminnassaan yritys kerää valtavat määrät tietoa ihmisvirroista.
Palvelullistaminen on Ehrnroothin mukaan entistä suurempi
haaste yritykselle. Kilpailukykyä
luodaan kehittämällä asiakkaan
toiminnasta kerätystä tiedosta
uusia arvoa lisääviä palveluita.
Uudet mahdollisuudet
käyttöön
Todellista tuottavuusloikkaa yri-
tykset eivät saavuta perinteisten liiketoimintamallien avulla,
vaan on hyödynnettävä digitalisaation suomat mahdollisuudet. Kaikki mikä voidaan digitalisoida, myös digitalisoidaan,
sanoo Konecranesin toimitusjohtaja Pekka Lundmark.
Uutta liiketoimintaa luodaan
selvittämällä asiakkaan toiveita
ja tarpeita. Yritys kerää jo tällä
hetkellä suuret määrät tietoa
asiakkaidensa toiminnasta. Teollisen vallankumouksen voittajia ovat yritykset, jotka kykenevät asiakastiedosta luomaan
asiakastaan aidosti auttavia
tuotteita. Kun yritys valmistaa
nostolaitteita, kysymys on usein
turvallisuutta tai tuottavuutta lisäävistä tai inhimillisiä erehdyksiä eliminoivista uusista palveluista. Digitalisaation haaste yrityksille on sen vaatiman ITosaamisen vieminen kaikille yrityksen tasoille.
Tuoretta ajattelua
yritysten
arkeen
Perinteinen valmistava teollisuus tarvitsee myös toimintaansa kehitysvirikkeitä, joita tänä vuonna on saatu IndustryHack-toiminnan avulla. Konecranes, Iittala ja Fastems ovat
avanneet alkuvuoden aikana
kilpailun muodossa yrityksen ITjärjestelmät
hackathoneille.
Osallistuvat tiimit voivat koostua opiskelijoista, koodareista,
suunnittelijoista ja start-upien
edustajista.
IndustryHackit ovat teollisuuden keino uudistua ja saada
nopeasti tuoretta ajattelua perinteisen valmistavan teollisuuden yritysten arkeen. Tällaiset
kehitysruiskeet herättelevät ja
näkemään uusia mahdollisuuksia ja tuoteideoita, sanoo Fastemsin konsernijohtaja Tomas
Hedenborg.
Metsäkoneita valmistavaa
Ponssea voidaan pitää suoma-
Palakanttikone
ne KF35
LEVYTYÖKONEET
LEVYTYÖK
KONEET
O
laisena Hidden Champion roolimallina. Toimitusjohtaja Juho
Nummelan mukaan yritys keskittyy voimakkaasti asiakkaansa ja tämän tarpeiden tuntemiseen, mikä näkyy myynnin ja
markkinoinnin roolin korostumisena. Yritys fokusoi metsäkoneiden valmistukseen ja osaa
puun korjaamisen kaikissa olosuhteissa eri puolilla maailmaa.
Teknologia ja osaaminen ovat
vahvasti omissa käsissä. Digitalisaatio auttaa luomaan asiakkaalle lisäarvoa. Jonkun asiakkaan toiminnan yksityiskohdan
ratkaiseminen voi tuntua pieneltä, mutta saattaa tuoda avun
asiakkaan isoksi kokemaan ongelmaan. Asiakkaan lähellä oleminen on osa Ponsse-henkeä,
joka näkyy yrityksen työntekijöiden tavassa toimia
KELAN PURKAUSPURK
KAUSIIRTOK
IRTOK
KÄRRYT
JA S
SIIRTOKÄRRYT
Kaanttikone Max 20
‡ pyörät alla
‡ rissaleikkuri
‡ taittuva jalusta, k
‡ lisävarusteena sikkkauslaite
mankeli
KATTO
T
KÄ
ÄSITYÖK
KA
ALUT
KATTO- JA KÄSITYÖKALUT
LEIKKURIT
C16
kana
kkuri
LIITOSPURISTIMET
LIITOSPURISTIMET
Tox-liitospihti
o
LEIKKURIT
KANTTIKONEET
K
ANTTIK
A
KONEET
O
JA LEIKKURIT
KATTOSAUMALEIKKURI
K
AT
TTOSAUMALEIKKURI
PISTEHITSAUSKONEET
PI S TEHIT S AU S KONEET JA -PIHDIT
- P IHDIT
Beaver kattosaumaleikkuri
Helppo tapa poistaa vanha peltikatto leikkaamalla
saumat auki.
‡Levynvahvuus max.
4 mm
‡Säädettävä leikkuunopeus
‡Nopea ja kipinöimä-tön leikkuu
‡Erittäin kevyt
‡Huoltovapaa
‡Keestävät leikkuuterät
WN
pain
S
Hidden
Champions
Hidden Champions -käsitteen
lanseerannut professori Hermann Simon listasi salaisten
menestyjien onnistumisen avaimiksi mm. innovatiivisuuden,
kunnianhimoiset
tavoitteet,
asiakasymmärryksen,
fokusoinnin ja globaalin toiminnan.
Simon totesi Suomen viennin
olevan pienehkö suhteessa
maan kokoon ja arvioi syyksi
suomalaisyrityksiltä puuttuvan
globaalia läsnäoloa, joka on salaisille menestyjille tyypillinen
ominaisuus. Toinen saksalaisesiintyjä professori Jürgen Kluge
muistutti esityksessään, että
suomalaisten valmistavan teollisuuden ICT-osaaminen on
alue, jolle on kysyntää saksalaisessa teollisuudessa.
Valmistavan teollisuuden tapahtuma Manufacturing Performance Days keräsi kesäkuussa
Tampereelle 630 rekisteröitynyttä osanottajaa.
ALUMIINIRUNKOINEN
ALUMIINIRUNKOINEN KANTTIKONE
KA
ANTTIKONE
LÄVISTYSLÄV
VISTYS- JA ERIKOISTYÖKALUT
ERIK
KO
OISTYÖK
KA
ALU
ALUT
TH 63106
Lävistyskone
Paineilmalävistin
Reikäpihti
OHUTLEVYKONEET
OHUTLEVYK
TLEVYK
KO
ONEET
t,
tyny .fi
s
e
ilm
ax
lo
ev
ette ww.n
u
l
i
w
Uus etistä
an
lata
Myös p
Lockfo eruskunnost
rmerit
e
EDULL tut
ISESTI
!
Puuvillakatu 4 C 5, 30100 Forssa
3
XK‡
3XK‡
K
aatso tuoteluettelomme
tu
netistä
Katso
www.nevax.fi
www
w..nevax.fi
36
KONEET KIERTOON
KONE KURIIRILLA
Toimita aineistosi meille 18.9. mennessä,
näin tavoitat 29.9. painettavassa lehdessä
16 000
metallialan yritystä.
Lähetä aineistosi [email protected] tai soita (03) 223 4880
MANUAALIKONEET:
Kärkisorvi CMT Ursus,
valmistusmaa Italia, vm. 1989
- sorvaushalkaisija 500
- sorvauspituus 1500
Säteisporakone
Bergonzi TR40, vm. 1983
- arminpituus 1500 mm
- kartio MK4
- kääntyvä arkku
Terän mittauskone Bodmer,
vm. 1985
- työstökeskusten terien
halkaisijan ja pituuden
mittaukseen
- Pc näyttö ja ohjelma
Korjaamopuristin Vakomet,
vm. 1990
- iskunpituus 330 mm
- puristusvoima 40 tonnia
Mig-hitsauskone Kemppi 325,
vm. 1985
Poranteroituskone
Farman FC 50 M, vm. 1990
NOSTOKALUSTO:
- 1 kpl 5000 kg siltanosturi
- 2 kpl 1000 kg siltanosturi
- 1 kpl 300 kg kääntyvä
pylväsnosturi
Kaikki koneet ovat
hyväkuntoisia ikäsuhteessa
pienillä käyttötunneilla,
sähköissä käyttöpaikalla.
Myydään tuotantotoiminnan
lopettamisen vuoksi.
EDELCON OY
Lemminkäisenkatu 3
15210 LAHTI
Hannu Edelman, 0400-496 710
[email protected]
ROLLERI
STI
E
S
I
LL
EDU
JIPENET Oy
LEIKKUUNESTEEN
ANNOSTELULAITE
TYÖSTÖKONEILLE
alkaen 1690,-
ROLLERI
®
työkalut ja varaosat
särmäyspuristimille
Rolleri Finlandilta!
OTA YHTEYTTÄ:
Juuso Oksa, 020 163 0381
juuso.oksa@rolleri-tools.fi
www.rolleri-tools.fi
lisätiedot:
www.jipenet.fi/?page_id=29
BEHRINGERIIN
variaattorivaihteiston korvaava
TEHDASUUSI VAIHTEISTO ja
TAAJUUSMUUTTAJAKÄYTTÖ
2990,- Asennus 500,Kysy myös muita kokoja
Kaltenbach -sahoihin lisätiedot:
www.jipenet.fi/?page_id=41
hinnat alv 0%
Tuomme varaosat suoraan tehtaalta ilman välikäsiä
www.jipenet.fi
KOMPRESSOREITA EDULLISESTI
GA VSD+
Paineilman energiankulutus
täysin uudelle tasolle
tulevaisuuden
taajuusmuuttajatekniikalla.
Keskimäärin 50 %
energiansäästöt perinteiseen
kuormitus / kevennys
kompressoriin nähden.
Säästöt tavanomaiseen
taajuusmuuttajatekniikkaan
nähden jopa yli 15%.
Erittäin hiljainen 62 dB(A)
Pieni ja
kompakti koko.
HELSINGIN PAINEHUOLTO
Jäähdytintie 4, 00770 Helsinki
puh. 010 581 3450, faxi (09) 388 3844, www.hph.fi
VALTUUTETTU HUOLTO • MYYNTI • VUOKRAUS
MACHINE PARTNER
KALTENBACH, BEHRINGER, KASTO
MYYDÄÄN
KALTENBACH VMB 305DS
NC-VANNESAHA
• PYÖRÖAINEEN
KAPASITEETTI Ø305MM
• PÄÄMOOTTORIN
TEHO 4Kw
Saha on täysin läpikäyty
ja kunnostettu ja toiminnat
tarkastettu.
Kysy lisää Simsotec Oy
p. 040 830 4448
Läppäyskone
Lapmaster 36 v. 2006
Koneistuskeskus Argo A-1,
paletilla. 2500,Pulverimaalauslinja ESB
kahdella maalauskaapilla,
uuni 1,6x30 m, pesuri
Epäkeskopuristin ES-45P
v. 1984 2500 kg/ 450KN
Manve Oy
p. 0400 547761
Pyöräkuormaajiin ja trukkeihin
(myös hydrauliset)
Jatkohaarukat, lavanostimet
p. 02-486 2186
fax 02-486 8181
Työstökoneiden varusteet:
• sorvaukseen
• jyrsintään
• pitimien kunnostus
Berman-merkkauslaitteet:
• mekaaniset / laserit
Puh. 040-5011 411
www.hf-trading.fi
avertas
robotiikkapalvelut
SÄRMÄYSTYÖKALUT
kaikkiin koneisiin myy
GLOCON OY
vakio- ja mittatilaustyökalut
www.glocon.fi | puh. 044 578 0586
E-mail: [email protected]
Laatutakeita27jo
vuodesta 19
KYRÖN
TAKOMO
w w w. k y ro n t a k o m o - h e l i n . f i
• FORTE sahat ja varaosat
• TFT/LCD ja CRT näytöt; Fanuc, Heidenhain, Siemens, Num…..
• Ohjausten korjatut takuuvaraosat;
Fanuc, Heidenhain, Siemens …
• MIKSAN leikkuunestepumput, myös ruuvipumput
• TUBOFLEX leikkuunesteputket, korkeapainesuuttimet
• BISON BIAL, MACK, ja FUERDA istukat, pyöröpöydät,
ristisyöttöpöydät
• FUMET johdesuojat, rullaverhot, paljesuojat, myös lasereihin
• BIGA, ELBO, MAGNESCALE ja TIGRE mittasauvat ja näyttölaitteet
• Johdevoitelulaitteet mm. LUBE, SHOWA, INTERLUBE,
ISHAN ja BIJUR
• TECNO PIU konesuojalaitteet, WESTELETTRIC LED VALOT
• Lamellikytkimet ja jarrut sekä virroittimet (tulpat)
Puh. 040 361 7401
HETI KÄYTTÖÖN
SUOMESTA TEE TARJOUS!
• KITAMURA Mycenter 5
- Pystykarainen
- pöytä 1400 x 600mm
- ISO 50 Kartio
- Fanuc 0-M
- Siisti kunto,sähköissä
• SW BA35
- Pystykarainen Työstökeskus
- Heilurityöstö mahdollisuus
- pöytä 2 x 750 x 400 mm
- 30 työkalua / ISO40
• WNC 300S x 1120mm
- CNC sorvi pyörivillä
työkaluilla
- Röhm holkki-istukka 60mm
- Kpl-noukkija+
tankomakasiini
- FANUC 0-T ohjaus
• Hitachi –Seiki CS 15
- CNC pystysorvi
- Pick-up asema
(autom.syöttö)
- istukka 150mm /6000 rpm
• Okuma LB15
- Ohjaus OSP 5000
- tankosyöttölaitte
mahdollinen
- v.1986, mutta hyvä kunto
- käytössä alkuper.omistajalla
• Kuraki KBT-13 DX AP
- Iso Vaakakarainen
paletinvaiht.
- X/Y/Z/W=
3300/1800/1300/700
- Paletti 1600 x1800mm
- kara 130 mm
- Työkalumakas. 90 kpl
- Fanuc 15M /vuosi 1990
• Nyt on hyvä aika tehdä
kauppaa, soita, tai lähetä
kysely sähköpostilla
TRUKKIHAARUKAT
TYÖSTÖKONEIDEN VARAOSAT JA TARVIKKEET
www.machinepartner.fi
Juha Ikonen,
puh. 0400 716 128
MYYDÄÄN
EDULLISESTI
Uudet KUKA-robottijärjestelmät
ja huoltopalvelut yli 25 v.
kokemuksella teollisuusrobotteihin
(Motoman, KUKA, ABB)
• huollot
• korjaus
• koulutus
• ohjelmointi
• konsultointi
• asennus ja käyttöönotto
• koneiden siirrot
• varaosat ja huoltotarvikkeet
Välitämme myös käytettyjä
robotteja ja järjestelmiä.
www.avertas.fi
[email protected], p. 0400 937 789
Ab Krister Lindh Oy
MYYDÄÄN
CNC-KONEET:
Vaakakarainen työstökeskus
Mazatech HA 6800, vm. 2001
- 6 palettia, koko 630x630
- Liikealueet X=1050, Y=800,
Z=880
Vaakakarainen työstökeskus
Topper HA 500, vm. 2006
- 2 palettia, koko 500x500
- Liikealueet X=710, Y=680,
Z=680, B=360 astetta
Pystykarainen työstökeskus
Topper TMV 1100A, vm. 2005
- pöydän koko 1200x600
- pituusliike 1100,
- poikkiliike 600, pystyliike 530
Runkomallinen CNC-jyrsinkone
Lagun Future 1700, vm. 1997
- pöydän koko 1800x700
- pituusliike 1700,
- poikkiliike 600, pystyliike 800
CNC-sorvi Topper TNL 150T,
vm. 1996
- sorvaushalkaisija 500
- sorvauspituus 1000
- hydraulinen tukilaakeri
D20-160
CNC-sorvi Topper 120AL,
vm. 2006
- sorvaushalkaisija 300
- sorvauspituus 600
CNC-sorvi Leadwell T8M,
vm. 2006
- pyörivät työkalut
- sorvaushalkaisija 285
- sorvauspituus 640
CNC-sorvi Topper TB-25YMBC,
vm. 2006
- apukara
- pyörivät työkalut, 24kpl
- sorvaushalkaisija 430
- sorvauspituus 610
CNC-ohjattu katkaisusaha
Daito W 260
- maksimihalkaisija 260
VANNESAHATERÄT
JA
TEROITUKSET
Bulderbackavägen 1
68600
Jakobstad/Pietarsaari
puh. (06) 723 2193
fax (06) 723 7183
OY VENOR LTD
O400 233 912
[email protected]
HETI VARASTOSTA!
Alkuperäisiä
”MULJUPUMPPUJA”
Korealaisiin työstökoneisiin.
Soveltuu myös muihin
koneisiin.
YLI 30 VARASTOKOKOA
KESKUSVOITELUJÄRJESTELMÄT
Yli 50 erilaista annostelijaa
varastossa, myös keskusvoiteluyksiköt, sekä laaja valikoima muita tarvikkeita.
ÖLJYSKIMMERIT
Levy-, nauha- ja putkiskimmerit
MEILTÄ MYÖS
LASTUNKULJETTIMET
(TOIMITUSMYYNTINÄ)
TEKUPIT OY
www.tekupit.fi
Jari Vainio 040 7090 509
n r o 7 • 2 0 15 s y y s k u u
37
Uusi teräkiinnitys neljän leikkuusärmän kääntöterille
suurella lastuamissyvyydellä jopa pienillä jyrsinhalkaisijoilla.
Konepajat hyötyvät Square
T4-08 Helical -jyrsimen suuresta lastuvirrasta ja monikäyttöisyydestä. Saatavana on normaalilla hammastuksella varustettu malli uran ja profiilin jyrsintään ja tiheän hammastuksen
malli pelkkään profiilin jyrsintään. Square T4-08 -jyrsimelle
on saatavilla M08- ja MD08 kääntöterägeometriat ja neljälaatua -muun muassa uusi
MS2050,
joka
täydentää
MP3000-, MK2050- ja F40Mlaatuja. Kiinnitysvaihtoehtoihin
kuuluvat muun muassa SecoCapto, Weldon-, Arbor- ja
Combimaster-päät.
Työkaluhalkaisijat ovat 2554 mm (1,0-2,0 tuumaa) ja lastuamissyvyydet 22-64 mm
(0,87-2,52 tuumaa). Nirkon säteet ovat 0,4-1,6 mm (0,020,063 tuumaa). Lisäksi Square
T4-08 Helical –malliston kaikissa tuotteissa on integroidut läpijäähdytyskanavat, jotka pidentävät työkalun käyttöikää.
Seco on laajentanut Square Helical T4-08 -jyrsinvalikoimaa uudella teräkiinnityksellä. Uusi järjestelmä on tar-
s
koitettu kääntöterille, joissa on neljä leikkuusärmää. Tuotesarjaan kuuluu myös uusi MS2050-kääntöterä.
Square T4-08 Helical on tarkoitettu 2D-profiilijyrsintään. Jyrsin
toimii erinomaisesti haastavien
materiaalien, kuten valuraudan,
teräksen ja ruostumattomien
terästen työstössä. Sen vahvat
ja luotettavat teräsijat ja monisärmäiset kääntöterät takaavat
lastuamisen vakauden ja mahdollistavat 90 asteen nurkan jyr-
sinnän. Koska kääntöterät kiinnitetään jyrsimeen tangentiaalisesti, lastuamisvoimat vaikuttavat terien paksuimpiin osiin ja
koneistus voidaan suorittaa
Uusi järjestelmä on tarkoitettu kääntöterille, joissa on neljä
leikkuusärmää.
Lisätietoja: www.secotools.com
Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä
myy tarjousten perusteella seuraavat
koneet ja laitteet
1. NC-sorvi Daewoo Puma 8HC lastunkuljettimineen, hankintavuosi 1996
2. NC-sorvi Mori Seiki SL15MC lastunkuljettimineen, hankintavuosi 1991
3. NC-koneistuskeskus Daewoo ACE-H5OS sekä varastojärjestelmä Fastems
MLPS-LD R-J2, hankintavuosi 1996
4. NC-koneistuskeskus TDC-450, hankintavuosi 1991
5. NC-laserleikkauskone Victor VL 1200, hankintavuosi 2007
6. Te
eollisuusrobotti Fanuc Robot S-12/F
FANUC
A
SYSTEM R-J2,
R-J hankintavuosi 1996
7. Säteisporakone MAS VO5O, hankintavuosi 1995
Koneet ja laitteet myydään siinä kunnossa ja niillä varusteilla kuin ne myyntihet
myyntihetkellä ovat. Kohteet 1.-7. myydään erikseen. Ta
arjouksessa tu
tulee mainita erikseen
Messukeskus 6.–8.10.2015
&
MESSUNUMERO
jokaisen tarjotun kohteen hinta. Myyjä pidättää itsellään oikeuden hylätä saadut
tarjoukset. Myyjä ei kaupanteon jälkeen vastaa myydyn kohteen kunnosta tai
käyttöturvallisuudesta. Siirto nykyisestä sijoituspaikasta, kuormaus ja kuljetus
tapahtuvat ostajan vastuulla ja kustannuksella. Koneet on siirrettävä ja kuljetetta
kuljetettava pois 21.-23.9.2015 poislukien kohde 2. joka luovutetaan ostajalle 14.12.2015 ja
jonka poiskuljetusajankohta sovitaan erikseen
erikseen.
Ta
arjoukset tulee toimittaa 14.9.2015 mennessä osoitteella:
Talousa
ja hallintojohtaja Voitto Kukkonen
PL 119
37601 Va
alkeakoski
tai sähköpostitse osoitteella: voitto.kukkonen@vDDR¿
Lisätiedot ja koneiden esittely:
Koulutuspäällikkö Leevi Lehtonen, puh. 044 7061050
ILM
ESTYY
01 5
29 . 9. 2
äyttä
Aina t IAA
S
KONEA
VARAA
ILMOITUSTILASI
AJOISSA!
VARAUKSET • TARJOUSPYYNNÖT • TIEDUSTELUT:
[email protected] 03 223 4880 • 0400 634 883
38
Kevyt, kannettava Retco-esilämmitysinvertteri,
teho 10,5 kW, paino 17 kg.
Vastuselementti (”helminauha”) kierrettynä 32
mm putken ympärille.
Työkappaleen mukaan räätälintyönä tehdyt lämmitysvastukset. Esilämmityslämpötila + 200 C.
O
Esilämmitys ennen hitsausta
Lämpökäsittelyksi ennen hitsausta luetaan esilämmitys. Esilämmityksellä lämmitetään työkappale tai sen osa
hitsausliitoksen ympäriltä suunniteltuun esikuumennuslämpötilaan ennen hitsaustyön aloittamista.
e
Esilämmitys tehdään usein kaasuliekillä tai sähkövastuksilla.
Nestekaasulla
lämmittäessä
syntyy paljon kosteutta. Lämmitys voi jatkua koko hitsaustapahtuman ajan, mutta usein hitsauksen tuottama lämpö riittää
pitämään suunnitellun lämpötilan ilman ulkoista lisälämmöntuontia. Välipalkolämpötila (Interpass Temperature), joka on
määritelty lämpötilaksi ensimmäisen ja viimeisen hitsipalon
aikana, ei saa pudota esilämmityslämpötilan alapuolelle. Hitsauksen jälkeiseksi lämpökäsittelyksi luetaan mm. jännityksenpoistohehkutus eli myöstö.
Mihin esilämmitystä
tarvitaan?
Esilämmitykselle on neljä pääasiallista syytä:
1. Hitsiaineen ja perusmateriaalin jäähtymisnopeus pienenee muodostaen sitkeämmän
(”muovattavamman”) metallisen rakenteen, joka vastustaa
paremmin halkeilua.
2. Hitaampi jäähtymisnopeus antaa jäännösvedylle aikaa
paremmin poistua harmittomasti halkeilua aiheuttamatta.
3. Jäännösjännitykset hitsissä ja sen viereisillä alueilla vä-
hentyvät, mikä on tärkeää varsinkin jäykissä liitoksissa.
4. Joillakin teräslaaduilla niiden lämpötilaa nostetaan sellaisen lämpötilan yläpuolelle, jossa muutoin saattaisi tuotannossa esiintyä haurasmurtumaa.
Lisäksi esilämmityksellä voidaan parantaa tiettyjä mekaanisia ominaisuuksia kuten iskusitkeyttä. Joskus hitsattavat kappaleet pitää esilämmittää, jotta
hitsausteho riittäisi perusaineen
sulattamiseen.
Esilämmittääkö vai ei?
Huomioon otettavia seikkoja
harkittaessa sitä, pitääkö esilämmitystä käyttää vai ei, ovat
standardin/sääntöjen
vaatimukset, materiaalivahvuus, perusmateriaalin analyysi, kappaleen jäykkyys, erityisehdot, ympäristön lämpötila, lisäaineen
vetypitoisuus ja aiemmat käytännössä esiintyneet ongelmat.
Jos hitsausstandardeja / -sääntöjä pitää noudattaa, ne antavat
yleensä minimiesilämmityslämpötilan kyseessä olevalle perusmateriaalille, hitsausprosessille
ja ainevahvuudella.
Karkeasti ottaen, esilämmitystä tarvitaan kun tilaaja tai materiaali sitä vaatii.
Kylmässä ilmassa kosteus
kondensoituu metallipinnoille,
jolloin ne on lämmitettävä + 50
- +100 oC, vaikka teräs ei vaatisikaan esilämmitystä.
Retco DHC
-esilämmitysinvertteri
Retco Oy Welding Products tuo
maahan suoraan valmistavalta
tehtaalta Retco DHC-esilämmitysinverttereitä.
Ulkoisilta mitoiltaan kone on
kompaktin kokoinen, 170 x 370
x 405 mm, ja se painaa vain 17
kg.
Laitteen teho on 10,5 kW.
Laitteeseen voidaan liittää 4 x
2,8 kW vastusta (60 V), monilaiteohjauksella teho 94,5 kW (9
yksikköä). Se tallentaa ja valvoo
automaattisesti parametrit sekä
pitää asetetun lämpötilan. Laite
on erittäin helppo ja nopea
asentaa ja se tarjoaa tasaisen,
hallitun esilämmityksen, joka
soveltuu taso-, putki- ja erilaisille muotopinnoille.
Lämmitysvastukset voidaan
asemoida kiinni työkappaleeseen magneeteilla (magneetin
lämmönkesto 400 oC), omalla
painollaan tai kiristämällä ne
vasten työkappaletta teräsvanteella. Vastuksia on mahdollista
räätälintyönä muotoilla halutun
mallisiksi ja niitä löytyy myös taipuisina ”helminauhoina” ruostumattomalla sukalla verhoiltuina tai ilman. Putkien lämmitykseen on saatavilla nopeakiinnitteisiä ja käteviä muhviratkaisuja.
Lämmitysvastuksista lämpö
siirtyy 80% säteilylämpönä ja
vain 20% lämmönsiirtona päinvastoin kuin useimmiten on ajateltu. Siksi vastuksen ei aina tarvitse olla tiukasti kiinni työkappaleessa, mikä on kuitenkin
yleensä paras vaihtoehto.
Laitteen ohjelmointi on helppoa: syötetään haluttu esilämmityslämpötila, tavoiteltu lämmön nousunopeus sekä haluttu
esilämmityslämpötilan pitoaika.
Laite mittaa aloituslämpötilan ja näyttää sen C-asteina laitteen etupaneelin näytöllä, säätää laitteen syöttämää tehoa
vastuksille lämpötilaeron mukaan, nostaa lämmön halutulle
tasolle, pitää halutun esilämmityslämpötilan ilman valvontaa.
Kaikki edellä mainittu tapahtuu
automaattisesti eikä siten vaadi
työntekijän tekemää seurantaa/
valvontaa prosessin aikana. Ti-
lanne on siten päinvastainen
kuin avotulella eli mm. kaasulla
lämmitettäessä.
Vastuslämmityksen
edut
Vastuslämmitys tarjoaa monenlaisia etuja verrattuna kaasulla
lämmitykseen:
Ohjelmoitava
esilämmitys
saavutetaan automaattisesti ilman operaattorin jatkuvaa läsnäoloa.
Hallittu esilämmityslämpötila
minimaalisin poikkeamin asetetuista arvoista.
Työkappaleen pintalämpötilaa ei paikoittain ylitetä eikä pinta hiillety kuten kaasuilla lämmi-
Retco DHC -invertteri.
Vastusmaton kiinnitys työkappaleeseen teräsvanteella.
Lisätietoa: Retco Oy
Welding Products / Pori,
puh. (02) 634 1900,
www.retco.fi
Kätevä ”muhvipaketti”, jossa
lämmitysvastus on valmiina
eristeen alla. Saranoitu kokonaisuus lukitaan pikalukituksella paikoille lämmitettävän putken päälle.
mentt
Lämmitysele
Monilaiteohjauksella maksimissaan 9 laitetta voidaan kytkeä yhteen, jolloin kokonaistehoksi muodostuu 94,5 kW. Yksittäisten yksikköjen pienen painon vuoksi laitekokonaisuus on helposti kuljetettavissa
”osina” työkohteeseen.
tettäessä.
Pienempi
energiakulutus.
Eristetty lämmitysmatto, lämpö
ei karkaa lämmitetyn alueen ulkopuolelle.
Turvallisempi käyttää, koska
operaattorit ja hitsaajat eivät altistu avotulelle. Näin tapaturma-, tulipalo- ja räjähdysalttius
vähenevät.
Ei tarvetta lämpöliidulle tai
-mittareille.
Parametrien (lämpötila, aika
jne.) tallennus mahdollistaa tulostamisen PC:n avulla ja tiedon
liittämisen tuotannon dokumentoinnin yhteyteen.
Vastusmatto voi maata työkappaleen päällä omalla painollaan.
Lämmitysvastusnauha ruostumattomalla sukalla.
i kiinnitysmag
neeteilla.
Kylmässä ympäristössä vesi
kondensoituu työkappaleen
pinnalle.
39
LAADULLA ON TEKIJÄNSÄ
EUROOPPALAISET LEVYTYÖKONEET
Microstep
RIN
LASE
KUITU
S
TEEN
Ö
H
Y
Ä
L
M
VIRTA
A
M
Ä
S
A
ÄN
JA PL
TELM
YHDIS
viisteplasmakoneet,
vesileikkauskoneet, myös viistepäällä
Costa
jäysteenpoistokoneet
Gumbontie 13
Microstep
kuitulaserit, myös viistepäällä
SafanDarley
särmäyspuristimet,
levyleikkurit
ja robottisolut
www.fredex.fi
Davi
CNC-ohjatut
levymankelit,
3- ja 4-telaiset
• 01120 VÄSTERSKOG • p. [09] 720 6780 • f. [09] 876 3799
n r o 7 • 2 0 15 s y y s k u u
n r o 7 • 2 0 15 s y y s k u u
40
Vahvat yhdessä
Tapaa
essuilla!
m
t
ä
d
i
e
m
a
int
ihankin
lih
Ali
ja D237
350 ja
D
t
o
t
s
a
os
re.
., Tampe
.9.,
.–17.9
15.–
.
.,
.10 ,
.–10.1
EMO 5.–
Miillano
MT
MTC
C Flextek
Flextek
www.mtcflextek .fi
www.mtcflextek.fi
p
p.. 02
029
9 030 0120
p
p.. 0
0757
7 57 560 3
310
10
Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy
metallintyöstökoneet
metallintyöstökoneet jo
jo 30
30 vuoden
vuoden kokemuksella.
kokemuksella.
Nakamura-Tomet heti varastosta
AS-200LMYS
WY-100
• Nakamura-Tome Fanuc
(0i-TF 15”)
• 2 karaa, 1 työkalurevolveriekstit
• Kapasiteetti 340 x 570mm
• Tankokapasiteetti 65mm
• 15/11kW ja 5,7/5,5kW karamoottorit
• 12kpl 5,5/3,7kW
moottoroidut työkalupaikat,
6000rpm
• NT-Smart X
(Fanuc 31i-A 19”)
• 2 karaa, 2 työkalurevolveria
• Kapasiteetti 200 x 570mm
• Tankokapasiteetti 51mm (V)
• 11/7,5kW karamoottorit
• 24 kpl 7,1/2,2kW
moottoroidut työkalupaikat,
6000rpm
Varasto-optiot:
Top Automazioni X-Files 365
-tankomakasiini
Daunert SCS
-lastuamisnestejärjestelmä
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Kapasiteetti 10-65mm x 3200mm
Automaattinen ohjauskanaalin säätö
PLC ohjaus kosketusnäytöllä
250mm lastaussilta
Maksimi paine 70bar
8kpl ohjelmoitavaa ulostuloa
120ltr tankki lauhduttimella
5µm suodatus
PLC ohjaus kosketusnäytöllä
Punasillantie
Punasillantie 4,
4, 40950
40950 Muurame
Muurame
Puh.
Puh. (014)
(014) 443
443 2100,
2100, 0400
0400 640
640 956
956 •• Fax
Fax (014)
(014) 443
443 2101
2101 •• [email protected]
[email protected] •• www.metallintyöstökoneet.fi
www.metallintyöstökoneet.fi
MY
MYY
YNT
NTII
Ismo
Ismo Lindberg
Lindberg
Antti
Antti Lindberg
Lindberg
0400
0400 640
640 956
956
040
040 585
585 6879
6879
Harri
Harri Nieminen
Nieminen
Jarno
Jarno Vauhkonen
Vauhkonen
040
040 828
828 9251
9251
040
040 501
501 3399
3399
Antti
Antti Pöyry
Pöyry
HUO
HUOLTO
LTO
040
040 505
505 1777
1777
014
014 443
443 2111
2111
n r o 7 • 2 0 15 s y y s k u u
21
SHW Werkzeugmaschinen
avoimien ovien päivät Aalenissa
650 vuotta
historiaa ja
pala modernia
tekniikkaa
Insinööritoimisto Ismo Lindberg Oy:n edustama saksalainen SHW
Werkzeugmaschinen järjesti alkukesästä avoimien ovien päivät teh-
Konetarjontaa esittelyssä: Uniforce8.
taallaan Aalenissa. Myöhempänä esiteltyjen uutuuksien lisäksi tapahtumassa juhlistettiin alueen pitkää metallintyöstöhistoriaa. Metallin
työstäminen on mainittu historiankirjoissa Ostlabin alueella ensimmäistä kertaa 14.5.1365. Päivämäärää on pidetty saksalaisittain
”Swäbischen Hüttenweke”:n syntymäaikana. Tästä historiallisesta
päivästä tuli nyt kuluneeksi 650 vuotta. Tapahtumaan otti osaa
u
satoja vieraita ympäri maailmaa aina ministeritasoon asti.
Uusi SHW
-haarukkajyrsinpää
5-akselinen koneistus on aina
ollut SHW:n vahvaa aluetta.
Markkinoiden lisääntynyt ja monipuolistuva kysyntä onkin johtanut uudentyyppisen jyrsinpäiden kehitykseen. Uudessa haarukkatyyppisessä jyrsinpäässä
on täysin ajettavat C- ja A-akselit, sekä korkeataajuuskara.
Näin ollen uusi jyrsinpää sopii
erityisen hyvin viimeistely- ja
muottityöhön, kuten myös kevytmetallien työstöön. Kehittyneillä nykyterillä jyrsinpää soveltuu hyvin myös rouhintatyöhön
yleistyvillä HFC (Korkea syöttönopeus pienellä lastuamissyvyydellä) ja HSC (Erittäin korkea
karanopeus ja syöttöarvot) menetelmillä. Uusi jyrsinpää tulee
saataville SHW:n UniSpeed ja
PowerSpeed -sarjoihin, jolloin
liikealueet vaihtelevat väleillä
X:2000-30000mm,
Y:13002600mm, Z:1300-1500mm.
Ilman erillisiä
perustuksia
Toisena merkittävänä uudistuksena tapahtumassa esiteltiin
uudentyyppistä runkorakentamista, jossa perinteisen teräs-
rungon sisään valetaan polymeeribetonia. Uudentyyppinen
rakenne mahdollistaa PowerSpeed -sarjan koneiden asentamisen lattiatasoon ilman erillistä
perustusta. Arvokkaiden perustustöiden poisjääminen on merkittävä taloudellinen etu koneen
investoinnissa. Konsepti mahdollistaa täysin suljetun ja asiakkaan tarpeiden mukaan modifioitavan työstötilan liikealueilla
X>3000mm ja Y>1600mm.
Runko joka ei elä
Polymeerivalurungon rinnalla
esiteltiin toinenkin koneen runkoon liittyvä uutuus. SHW:n
rungot ovat tunnettuja korkealuokkaisesta saksalaisesta insinöörityöstä, mutta tarkinkaan
kone ei pysy mitassaan, jos sen
runko elää lämmönvaihtelun
seurauksena. Ongelma on erityisen tuttu myös Suomessa,
jossa lämpötilojen vaihtelut ovat
suuria. Perinteiset ratkaisut
ovat tähän asti olleet hallin ilmastointi ja lämmitysjärjestelmät, sekä koneen rungon jäähdytysjärjestelmä. Uutena ja perinteisiin menetelmiin nähden
varmempana ratkaisuna tarkkuuskoneistuksen lämpötilaon-
gelmaan SHW esitteli massiivisen graniitista valmistetun rungon. Graniitti materiaalina ei elä
kuten eri metallit lämpötilan
vaihdellessa.
Heidenhain
iTNC640
Uuden sukupolven ohjaus on
Heidenhainin ensimmäinen, joka mahdollistaa saumattoman
siirtymisen jyrsinnästä sorvaukseen koneissa, jotka ovat varustettu sorvaamiseen soveltuvalla pöydällä. Aikaisemmin
sorvaavaan työstöön soveltuviin koneisiin on käytännössä
ollut tarjolla ainoastaan Siemensin ohjaus. Uudessa Heidenhainissa on uudistuneen
näppäimistön ohella 19” näyttö
ja kuoret ruostumattomasta teräksestä. Heidenhainin tutut
työkierrot sorvaukselle löytyvät
Smart Select -toimintoa käyttämällä Dialogue Guidance -toiminnon alta. Sorvaavien akseleiden kalibroinnin ja mittaustoimintojen helppokäyttöisyydestä huolehtii uusi Kinematics Opt
–toiminto.
Lisätietoja:
www.il-machinery.com,
Heidenhain iTNC640.
www.shw-wm.de
Uudessa haarukkatyyppisessä jyrsinpäässä ovat täysin ajettavat C- ja A-akselit, sekä korkeataajuuskara.
Uutena ratkaisuna tarkkuuskoneistuksen lämpötilaongelmaan SHW esitteli massiivisen graniitista valmistetun rungon.