Opetus- ja kulttuuriministeriön ohje julkaisutiedonkeruusta

Kirje
OKM/4/591/2015
23.04.2015
Jakelussa mainituille
Viite
Asia
Opetus- ja kulttuuriministeriön ohje julkaisutiedonkeruusta
Opetus- ja kulttuuriministeriö on tähän asti antanut ohjeita julkaisuja koskevasta
tiedonkeruusta kohdentaen ne ensisijaisesti tiedonkeruusta korkeakouluissa vastaaville
henkilöille. Julkaisuja koskevat tekniset tiedonkeruuohjeet ovat olleet osa laajaa
tiedonkeruun käsikirjaa, jonka sisällön ministeriö vuosittain päivittää yhteistyössä
korkeakoulujen kanssa.
Liitteenä oleva ohje perustuu tiedonkeruun käsikirjassa olevaan ohjeistukseen, mutta
käsittelee vain julkaisutiedonkeruuta. Ohjeistus on suunnattu ensisijaisesti tutkijoille
auttamaan tutkijaa ymmärtämään opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisutiedonkeruun
periaatteita. Tarkoitus on vähentää korkeakoulujen tarvetta ylläpitää omia täsmentäviä
ohjeitaan ja yhdenmukaistaa julkaisujen kuvailemista. Kukin korkeakoulu järjestää
julkaisutietojen keruun haluamallaan tavalla, mutta kuitenkin siten, että ministeriön
edellyttämät vähimmäistiedot on raportoitavissa. Korkeakouluilla voi siksi olla käsillä
olevaa ohjetta täydentäviä ohjeita.
Ohjeistus käsittelee vuonna 2016 tapahtuvaa tiedonkeruuta vuonna 2015 ilmestyneistä
julkaisuista ja sisältää tiettyjä muutoksia suhteessa vuoden 2015 tiedonkeruun
käsikirjan ohjeistukseen. Suurimmat muutokset koskevat julkaisutyypin C2 määritelmän
muuttamista pelkäksi toimitustyöksi, vastaavien toimitustyötä kuvaavien
julkaisutyyppien D6 ja E3 lisäämistä ammatillisiin ja yleistajuisiin julkaisuihin,
vertaisarvioinnin määritelmän tarkentamista, ISBN tai ISSN-tunnusten vaatimista
tieteellisiltä julkaisuilta ja sähköisten julkaisujen määritelmän selkeyttämistä. Vastaavat
muutokset tullaan lisäämään syksyllä 2015 julkaistavaan laajaan OKM:n tiedonkeruun
2015 käsikirjaan.
Tutkijoille suunnattua ohjeistusta ja edellä mainittuja julkaisutiedonkeruun ohjeistuksen
muutoksia on käsitelty keväällä 2014 toimineessa julkaisutyyppiluokitustyöryhmässä.
Ohjeistusta ja vuoden 2015 julkaisuja koskevan OKM:n julkaisutiedonkeruun muutoksia
on esitelty 19.9.2014 pidetyssä julkaisutiedonkeruun seminaarissa.
Johtaja
Hannu Siren
Ylitarkastaja
Jukka Haapamäki
OKM/4/591/2015
Liitteet
Julkaisutiedonkeruun ohjeistus tutkijoille
Jakelu
Ammattikorkeakoulut
Yliopistot
2 (2)