AsOy Oulun Lipporanta

1998
AS.OY OULUN LIPPORANTA
OULU
Meritullin aluetta lähdettiin suunnittelemaan ensin kaavakilpailulla,
sitten asuintalon suunnittelukilpailulla, jonka voitti Arkkitehtitoimisto
Huttu-Hiltunen Oy. Rakennuskaavassa Meritullilta edellytettiin
kaupungin keskustaan sopivaa tyyliä. Meritullin näkyvimmälle
nurkalle, esikuvaksi ja ensimmäiseksi rakennukseksi kohosi
valkobetonielementeistä As Oy Lipporanta.
Käytettävien materiaalien valintaan vaikuttavat paikka ja tilanne.
Lipporannan lähistöllä on sekä hirsisiä, punamullattuja ja tervattuja
aittoja että punatiilisiä rakennuksia. Tuulisella paikalla, jossa vallitsee
lähes merellinen ilmasto, kestävä valkobetoni antaa merellisen ilmeen,
parveketerassien ja syvennysten taustaseinän tervattu puu sitoo
aittoihin. Punatiilestä tehdyt hissitornit ja terassiaitaukset yhdistävät
Lipporannan mm. kauppahallin. Lipporannassa käytettiin
rautaoksidilla lasuuribetonielementtiä. Halusimme lämminvärisävyisen
pinnan, joka antaisi syvyyttä.
Kustannustavoite asetti tiukat rajat, mutta rakennuksen sisäisen
logiikan ansiosta päästään porrasuhdetehokkuuteen, joka tuo
rikasmuotoisen julkisivun kustannuksia takaisin.
The planning of the Meritulli area began with a town plan competition,
followed by a competition for the first apartment building, which was
won by the architectural office Huttu-Hiltunen Oy. A prerequisite set by
the town plan was a style suitable for the city center. At the most visible
place in Meritulli, to set an example as the first building in the area, the
Lipporanta housing association was built of white concrete elements.
The choice of materials is affected by the place and situation. Next to
Lipporanta there are both red painted and tarred log storehouses as
well as buildings in red brick. On the windy site with a raw sea climate,
the durable white concrete gives a naval effect, with the tarred boarding
of the balconies and niches binding it to the old storehouses. On the
other hand, the elevator shafts and terrace fencing in red brick connect
with the market hall, among others. The warm tones of the concrete
with its iron-oxide finish give depth to the façade.
The cost objectives set stringent limits, but the interior logic affords a
level of cost-effectiveness that counteracts the expenses of the richly
detailed façade.
Arkkitehtitoimisto
Huttu-Hiltunen Oy
Ari Järvinen ja Seppo
Huttu-Hiltunen,
arkkitehdit SAFA
kerrosala
runsaat 2900 m²
asuntopinta-ala
vajaat 2300 m²
palkinnot
Kunnianmaininta Vuoden
Betonirakenne
–kilpailussa 1998
JULKISIVU LÄNTEEN
5. KERROS
N
INE
HJO
PO
1. KERROS
0
1
2
3
MITTAKAAVA 1:100
4
5
10