TORNION KAUPUNKI Tilinpäätös vuodelta 2014

TORNION KAUPUNKI
Tilinpäätös vuodelta 2014
TORNION KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS
SISÄLLYSLUETTELO
1. Olennaiset tapahtumat toiminnassa ja taloudessa
1.1. Kaupunginjohtajan katsaus
1.2. Tornion kaupungin hallinto ja siinä tapahtuneet muutokset
1.2.1. Kaupunginvaltuusto
1.2.2. Kaupunginhallitus
1.2.3. Organisaatiokaavio
1.3. Yleinen taloudellinen kehitys
1.3.1. Yleinen taloudellinen kehitys
1.3.2. Kuntatalouden kehitys Suomessa
1.4. Tornion kaupungin ja lähialueen toiminnan ja talouden kehitys
1.4.1. Yleiset kehityspiirteet
1.4.2. Kuntatalouden kehitys Torniossa
1.4.3. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen erityisen vaikean taloudellisen aseman
tunnuslukujen kehitys Torniossa
1.5. Olennaiset muutokset kunnan toiminnassa
1.5.1. Kaupungin toimintojen kehittäminen
1.5.2. Alue-, seutu- ja kansainvälinen yhteistyö
1.5.3. Olennaiset muutokset kunnan taloudessa
1.6. Kunnan henkilöstö
1.6.1. Henkilöstömäärä
1.6.2. Henkilöstökulut
1.7. Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan
kehittymiseen vaikuttavista seikoista
1.7.1. Toiminnalliset riskit
1.7.2. Rahoitusriskit
1.7.3. Vahinkoriskit
1.7.4. Ympäristötekijät
1.7.5. Selonteko kaupungin sisäisen valvonnan järjestämisestä
1
2
2
3
4
5
5
6
7
7
12
13
13
13
14
18
19
19
19
20
20
20
21
21
21
1. Tilikauden tuloksen muodostuminen
2.1. Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut
1.2. Tunnuslukujen analysointi
23
24
2. Toiminnan rahoitus
3.1. Rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut
2.2. Maksuvalmius
2.3. Tulorahoituksen riittävyys
25
26
26
2.4. Tasetarkastelu
2.4.1.
2.4.2.
Tase ja sen tunnusluvut
Taseen tunnuslukujen analysointi
3.5. Kokonaistulot ja -menot
27
28
28
3.6. Kuntakonsernin toiminta ja talous
3.6.1.
3.6.2.
3.6.3.
3.6.4.
3.6.5.
Konsernirakenne
Konsernin toiminnan ohjaus
Olennaiset konsernia koskevat tapahtumat
Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä
Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut
29
29
29
30
47
3.7. Kaupunginhallituksen esitys tilikauden 2014 tuloksen käsittelystä
ja talouden tasapainottamista koskevista toimenpiteistä
50
4. Talousarvion toteutuminen
4.1. Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen
4.2. Tuloslaskelman toteutuminen
4.2.1. Verotulojen ja valtionosuuksien toteutumien erittelytiedot
4.3. Investointien toteutuminen
4.4. Rahoitusosan toteutuminen
50
120
122
123
132
5. Tilinpäätöslaskelmat
5.1. Tuloslaskelma
5.2. Rahoituslaskelma
5.3. Tase
5.4. Konsernitilinpäätös
133
134
135
137
6. Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot
6.1. Arvostus- ja jaksotusperiaatteet sekä menetelmät
6.2. Edellisen tilikauden tietojen vertailukelpoisuus
6.3. Valuuttamääräiset erät
6.4. Konsernitilinpäätöksen laatimista kokevat liitetiedot
Konsernitilinpäätöksen laajuus
Konsernitilinpäätöksen laadintaperiaatteet
6.5. Tuloslaskelman liitetiedot
6.5.1. Toimintatuotot ja -kulut
6.5.2. Verotulot
6.5.3. Valtionosuudet
6.5.4. Selvitys suunnitelman mukaisten poistojen perusteista
6.5.5. Selvitys suunnitelman mukaisista poistoista ja poistonalaisten investointien
vastaavuudesta
6.5.6. Toimintakuluihin sisältyvät pakollisten varausten muutokset
6.5.7. Pysyvien vastaavien hyödykkeiden myyntivoitot ja -tappiot
6.5.8. Rahoitustuottoihin ja -kuluihin sisältyvät osuudet muissa yhteisöissä
141
141
141
142
142
142
143
143
143
143
144
144
144
145
145
7. Tasetta koskevat liitetiedot
7.1. Taseen vastaavia koskevat liitetiedot
7.1.1. Pysyvät vastaavat tase-eräkohtaisesti
7.1.2. Omistukset muissa yhteisöissä
7.1.3. Kunnan saamiset tytäryhteisöiltä, kuntayhtymiltä ja osakkuus- ja omistusyhteysyhteisöiltä
7.1.4. Siirtosaamisiin sisältyvät olennaiset erät
7.2. Taseen vastattavia koskevat liitetiedot
7.2.1. Oman pääoman muutokset
7.2.2. Velat, jotka erääntyvät viiden vuoden tai pitemmän ajan kuluttua
7.2.3. Varaukset
7.2.4. Kunnan velat tytäryhteisöille, kuntayhtymille ja osakkuus- ja omistusyhteysyhteisöille
7.2.5. Muut pitkäaikaiset velat
7.2.6. Siirtovelkoihin sisältyvät olennaiset erät
7.2.7. Huollettavien varat ja pääomat
146
146
147
148
148
149
149
149
149
150
150
150
150
8. Vakuuksia ja vastuusitoumuksia koskevat liitetiedot
8.1. Leasingvastuut
8.2. Vastuusitoumukset
8.3. Muut taloudelliset vastuut
151
151
151
9. Henkilöstöä koskevat liitetiedot
9.1. Henkilöstön lukumäärä 31.12.
9.2. Henkilöstökulut
152
153
Tilintarkastajien palkkiot
153
Työllisyyden hoito ja kesätyöllistämiskustannukset palvelualueittain
154
Käyttötalousosan toteutumisvertailu tulosalueittain 31.12.2014
155
Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista
173
Tilinpäätöksen allekirjoitukset
175
Tilintarkastajan tilinpäätösmerkintä
175
5
1. OLENNAISET TAPAHTUMAT TOIMINNASSA JA TALOUDESSA
1.1. Kaupunginjohtajan katsaus
Tornion kaupungin tilinpäätös vuodelta 2014 toteutui taloudellisessa mielessä selvästi talousarviota
heikompana ja toiminnallisen kehittämisen näkökulmasta vuosi oli jälleen työntäyteinen.
Syksyllä 2014 vietiin läpi Kemi-Tornion alueen kuntien kesken erityinen kuntajakoselvitys, jonka tuloksena
Kemi, Keminmaa ja Simo jatkoivat mahdollisen kuntaliitoksen selvittämistä vuoden 2015 puolella. Toinen
keskeinen valmistelussa ollut asiakokonaisuus oli sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus,
jonka valmistelutyö jatkuu tiiviinä myös uudella hallituskaudella.
Lapin Ammattikorkeakoulu Oy aloitti vuoden alusta varsinaisen toimintansa, Kemi-Tornion alueella
ympäristöpalveluiden yhteistoiminta-alue laajeni ja Meri-Lapin Matkailu Oy:n toiminta alkoi. Rajayhteistyössä
uusia yhteisiä toimintoja ja investointeja olivat mm. Tornionjokisuun tulvansuojeluhanke, Matkakeskuksen
yhteistyösopimuksen solmiminen ja Tornionlaakson maakuntamuseo -yhteistyön käynnistäminen.
Elinkeinojen kehittämisessä suurimmat hankkeet eli Tornion LNG-terminaali ja Rajalla-alueelle sijoittuva
Barents Center etenivät rakennusvaiheeseen. Koko kaupungin alueella oli muutenkin vireillä useita
pienempiä investointihankkeita. Työllisyystilanne jatkui kuitenkin edelleen haastavana ja työttömyysaste oli
joulukuussa 2014 17,7 % (koko maa: 13,9 %). Varsinkin pitkäaikaistyöttömien määrä lisääntyi Torniossa
vuoden aikana selvästi. Tornion kaupungin väkiluku oli vuoden lopussa 22 356 henkilöä (-15 henkeä).
Tornion kaupungin henkilötyövuosien määrä oli 1309,3 työvuotta (+58 htv.). Määrän kasvu johtui pääasiassa
työllisyysvaroin palkatusta henkilöstöstä. Kokonaishenkilöstömäärä oli 31.12.2014 kaikkiaan 1 430, josta
vakinaisia työntekijöitä oli 1 042 henkilöä. Vakinaisen henkilökunnan määrä oli sama kuin edellisenä vuonna,
mutta henkilökunnan kokonaismäärä kasvoi 23 henkilöllä.
Käyttötalouden suurimpana haasteena vuonna 2014 olivat erikoissairaanhoidon menot, jotka ylittyivät
talousarvioon nähden yli 2,8 miljoonalla eurolla. Myös ostopalvelut ylittyivät hieman, mutta muut menoerät
pysyivät talousarviossa. Hyvinvointipalveluissa nettoylitys oli talousarvioon nähden ulkoisten kustannusten
osalta 2,6 miljoonaa euroa. Muut palvelualueet (keskushallinto, tekniset palvelut, sivistyspalvelut) pysyivät
talousarviossa. Koko kaupungin toimintatulot olivat vuonna 2014 ulkoisen tuloslaskelman osalta yhteensä
18,6 miljoonaa euroa eli lähes 0,65 miljoonaa euroa talousarviota suuremmat. Ulkoisia toimintamenoja kertyi
vastaavasti lähes 131,8 miljoonaa euroa eli 1,6 miljoonaa euroa talousarviossa ennakoitua enemmän.
Toimintakate oli ulkoisten kulujen osalta noin -113 miljoonaa euroa eli noin 0,96 miljoonaa euroa
talousarviota
heikompi.
Verotuloja kertyi vuonna 2014 kaikkiaan 77,9 miljoonaa euroa, mikä alitti talousarvion noin 1,3 miljoonalla
eurolla johtuen kunnallisverojen ja kiinteistöverojen heikosta kertymästä. Verotuloista ainoastaan
yhteisöverotuotot kasvoivat edellisen vuoden tilinpäätökseen verrattuna. Valtionosuuksia kertyi vuonna 2014
yhteensä 37,2 miljoonaa euroa, mikä jäi noin 0,2 miljoonaa euroa talousarviosta.
Tornion kaupungin tilinpäätöksessä vuosikate oli noin 1,7 miljoonaa euroa positiivinen, mutta poistojen ja
satunnaisten erien jälkeen tilikauden tulos painui noin 3,5 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Tornion kaupungin
lainakanta oli 49,5 miljoonaa euroa (2217 e/as.) ja kuntakonsernin lainakanta oli vuoden 2014 lopussa 105,9
miljoonaa euroa (4739 e/as.).
Tornion nettoinvestointimeno oli vuonna 2014 noin -7,2 miljoonaa euroa. Suurimpia investointikohteita olivat
Putaan koulun korjaus ja Tornionjokisuun tulvansuojeluhanke.
Lähivuosien näkymät jatkuvat kuntakentällä edelleen haasteellisina. Tornion kaupungin osaavan,
motivoituneen ja työhönsä sitoutuvan henkilöstön työpanoksella pystymme kuitenkin yhdessä kehittämään ja
ylläpitämään kaupunkimme palveluita hyvällä tasolla myös tulevaisuudessa. Omasta puolestani haluan
lämpimästi kiittää Tornion kaupungin koko henkilökuntaa kuluneesta vuodesta.
Sampo Kangastalo, vs. kaupunginjohtaja
6
1.2. Tornion kaupungin hallinto ja siinä tapahtuneet muutokset
Tornion kaupungin nykyinen organisaatiorakenne otettiin käyttöön 1.1.2009 ja se perustuu ns. kolmen
viraston malliin (hyvinvointi, sivistys, tekninen). Kaupunginvaltuusto hyväksyi 17.12.2012 kaupungin uuden
hallintosäännön, joka tuli voimaan 1.1.2013. Hallintosäännössä organisaatiota ei muutettu. Vuoden 2014
aikana organisaatioon ei tehty kaupunkitasolla suuria muutoksia.
Valtioneuvosto päätti 6.6.2013, että Kemin ja Tornion kaupunkien sekä Keminmaan, Tervolan ja Simon
kuntien tulee muodostaa ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue ympäristöterveydenhuollon
yhteistoiminta-alueesta annetun lain (410/2009) vaatimusten mukaisesti. Yhteistoiminta-alue aloitti
toimintansa 1.1.2014. Kaupunginvaltuusto hyväksyi 25.11.2013 yhteistoimintasopimuksen Meri-Lapin
ympäristöpalveluista ja Meri-Lapin ympäristöpalvelujen johtosäännön voimaan tulevaksi 1.1.2014 alkaen
sekä kumosi 14.6.2010 hyväksytyn Tornion, Keminmaan ja Tervolan ympäristölautakunnan johtosäännön
em. ajankohdasta lukien. Johtosäännön 1 §:n mukaan kuntien toimialaan kuuluvaa ympäristönsuojelua ja
rakennusvalvontaa johtaa ja valvoo Tornion kaupungissa sekä Keminmaan ja Tervolan kunnissa Meri-Lapin
ympäristölautakunta. Kuntien toimialaan kuuluvaa eläinlääkintähuoltoa ja ympäristöterveysvalvontaa johtaa ja
valvoo Tornion ja Kemin kaupungeissa sekä Keminmaan, Simon ja Tervolan kunnissa Meri-Lapin
ympäristöterveysjaosto. Johtosäännön 2 §:n mukaan Meri-Lapin ympäristöterveysjaostoon valitsevat Kemin
ja Tornion kaupungit kaksi jäsentä sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet. Keminmaan, Simon ja Tervolan
kunnat valitsevat jaostoon yhden jäsenen sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet. Jaoston puheenjohtajaksi
valitaan Tornion kaupungin valitsema jäsen. Varapuheenjohtajaksi valitaan Kemin kaupungin nimeämä
jäsen. Esittelijänä lautakunnassa ja jaostossa toimivat Tornion kaupungin tekninen johtaja ja
ympäristöpäällikkö. Kaupunginvaltuusto valitsi 16.12.2013 Tornion jäsenet Meri-Lapin
ympäristöterveysjaostoon.
Tornion kaupunginvaltuusto hyväksyi 28.10.2013 ja Haaparannan kunnanvaltuusto 16.12.2013 yhteistä
museota koskevan sopimuksen ja siihen liittyvän johtosäännön. Vaikka Tornionlaakson maakuntamuseo
(Tornedalens museum) toimii juridisesti Tornion kaupungin kulttuuri- ja nuorisolautakunnan alaisuudessa,
yhteisen johtokunnan jäsenet nimetään valtuustotasolla. Johtosäännön 2 §:n mukaan museolla on
johtokunta, johon kuuluu viisi jäsentä. Tornion kaupunki valitsee johtokuntaan kolme jäsentä ja heille
varajäsenet. Haaparannan kunta valitsee kaksi jäsentä sekä heille varajäsenet. Tornion kaupunki nimeää
jäsenistä puheenjohtajan ja Haaparannan kunta varapuheenjohtajan. Johtokunnan esittelijänä toimii
museonjohtaja ja sihteerinä johtokunnan nimeämä museon työntekijä. Kaupunginvaltuusto valitsi 24.2.2014
toimikaudeksi 2014 - 2016 Tornionlaakson maakuntamuseon - Tornedalens museumin johtokuntaan kolme
varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet seuraavasti.
Kaupunginvaltuusto päätti 16.12.2013 muuttaa tarkastussäännön 6 §:n (Tilintarkastajan valinta) muotoon:
Valtuusto valitsee tarkastuslautakunnan esityksestä enintään kuudeksi (6) vuodeksi hallinnon ja talouden
tarkastamista varten yhden JHTT-yhteisön tai JHTT-tilintarkastajan ja hänelle JHTT-tilintarkastajan varalle.
Kuntalain 1.7.2012 voimaan astuneiden muutosten myötä kuntalakiin tuli merkittäviä sisäistä valvontaa ja
riskienhallintaa koskevia muutoksia, joihin kaupungin tuli vastata. Muutosten tavoitteena on turvata
kaupungin päätöksentekijöille nykyistä paremmat ja havainnollisemmat tiedot kunnan taloudellisesta
tilanteesta ja riskeistä. Uusien säännösten myötä Tornion kaupunginvaltuusto hyväksyi 28.4.2014 Tornion
kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet. Perusteista päättäessään
valtuusto ohjaa sitovasti kaupunginhallitusta sen hoitaessa sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa.
1.2.1. Kaupunginvaltuusto
Syksyllä 2012 pidettyjen kunnallisvaalien perusteella Tornion kaupungin ylimmän päättävän toimielimen eli
kaupunginvaltuuston, jossa on yhteensä 43 valtuutettua, kokoonpanoon tuli muutoksia. Kaupunginvaltuuston
puheenjohtajana vuonna 2014 toimi Katri Kulmuni (KESK) ja varapuheenjohtajina toimivat Sauli Hyöppinen
(VAS), Mauri Lappalainen (SDP) ja Pekka Kvist (PS). Kaupunginvaltuustoon kuuluivat seuraavat valtuutetut
(vaalihetken puoluekanta sulkeissa):
7
Aalto Merja (VAS)
Kulmuni Katrii (KESK)
Aho Kaarina (KOK)
Kvist Pekka (PS)
Aho Kirsti (KESK)
Lankila Matti (KESK)
Aikio-Tallgren Paula (KOK)
Lappalainen Mauri (SDP)
Auno Kimmo (KESK)
Liikamaa Arto (Pro Tornio)
Doktare Mari (VAS)
Lummi Raija (KOK)
Hakomäki Jan-Mikael (VAS)
Meller Kaarina (VAS)
Heikkilä Tuomo (KOK)
Ollila Kosti (SDP)
Huhta Osmo (KESK)
Olsen Janne (SDP)
Hyöppinen Sauli (VAS)
Parkkila Olavi (VAS)
Junes-Leinonen Marianne (KESK)
Pelttari Pekka (KESK)
Jutila Lasse (SDP)
Pirttimaa Pertti (KESK)
Juuso Kaisa (PS)
Ponkala Arto (KESK)
Kalasniemi Mari (SDP)
Ponkala Markku (KESK)
Kalliokoski Teemu (KESK)
Rantamaa Kyösti (KESK)
Kanto Arto (Pro Tornio)
Taramaa Markku (KESK)
Kapraali Ilkka (VAS)
Timonen Mauri (KESK)
Keinänen Erkki (KESK)
Törmä Markus (PS)
Virtanen Liisa (VIHR)
Keinänen Juhani (PS)
Välimaa Risto (KESK)
Keinänen Outi (KESK)
Keränen Toni (VAS)
Ylikitti Reino (KESK)
Kristo Helena (KESK)
Kaupunginvaltuusto kokoontui kymmenen kertaa ja teki päätöksen 88 asiasta.
1.2.2. Kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus huolehtii Tornion kaupungin hallinnon ja toiminnan johtamisesta kaupunginvaltuuston
hyväksymien palvelutavoitteiden mukaisesti. Kaupunginhallitukseen kuului vuonna 2014 yhteensä 11 jäsentä.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimi Markku Ponkala (KESK) ja varapuheenjohtajina toimivat Ilkka
Kapraali (VAS) ja Markku Taramaa (KESK).
Kaupunginhallitukseen ovat lisäksi kuuluneet seuraavat henkilöt:
8
Aho Kaarina (KOK)
Kanto Arto (Pro Tornio)
Aho Kirsti (KESK)
Keinänen Juhani (PS)
Doktare Mari (VAS)
Keinänen Outi (KESK)
Junes-Leinonen Marianne KESK)
Ollila Kosti (SDP)
Kaupunginhallituksen esittelijänä on toiminut kaupunginjohtaja Raimo Ronkainen.
Kaupunginhallitus kokoontui 26 kertaa ja teki päätöksen 332 asiasta.
Tilinpäätöksen laadinnasta ovat vastanneet vs.kaupunginjohtaja Sampo Kangastalo, talousjohtaja Anne
Vuorjoki, pääkirjanpitäjät Helmi Huhtanen ja Tuula Saari sekä toimistosihteeri Arja Sadinmaa.
1.2.3. Organisaatiokaavio
Tornion kaupungissa on yhteensä 10 lautakuntaa, joiden tehtävänä on huolehtia toimialansa toiminnan,
talouden ja organisaation kehittämisestä, asettaa tavoitteita ja seurata toiminnan tuloksia sekä ohjata ja
valvoa toimialan suunnittelua ja toteutusta. Lautakuntiin on rinnastettu myös Aineen taidemuseon johtokunta.
Talousarvion toteutuminen on esitetty lautakunnittain ja sieltä ilmenee lautakuntien vastuuhenkilöt.
Tornion kaupungin organisaatio ilmenee seuraavasta kaaviosta:
9
10
Kuva 1. Tornion kaupungin päätöksenteko- ja virasto-organisaatio
11
1.3. YLEINEN TALOUDELLINEN KEHITYS
1.3.1. Yleinen taloudellinen kehitys
Vuotta 2014 leimasi koko lailla geopoliittinen kriisi varsinkin Itä-Euroopassa, mikä näkyi mm. Suomen ja
Venäjän välisen kaupan voimakkaana hiipumisena EU:n asettamien talouspakotteiden vauhdittamana.
Myös julkisyhteisöjen taloustilanne on ollut Suomessa haasteellinen jo pitkään. Suomen talouskasvun
hiipuminen, teollisuuden elinkeinorakenteen murros, työttömyyden kasvu, väestön ikääntyminen sekä
rakenteellisten uudistusten viivästyminen niin yksityisellä kuin julkisella sektorillakin ovat kaikki johtaneet
siihen, että Suomen talouskasvu on ollut pysähdyksissä jo useamman vuoden ajan.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen bruttokansantuotteen volyymi supistui 0,1 prosenttia
vuonna 2014. Kansantalouden tuotantoa kuvaava bruttokansantuote oli viime vuonna 204 miljardia euroa.
Vuosi 2014 oli kolmas perättäinen vuosi, kun Suomen bruttokansantuote supistui.
Tullin tilastojen mukaan Suomen tavaraviennin arvo pysyi kuitenkin vuonna 2014 lähes edellisvuoden
tasolla ja oli arvoltaan melkein 55,8 miljardia euroa. Tuonnin arvo väheni yhden prosentin ja jäi 57,6
miljardiin euroon. Kauppataseen alijäämä oli näin ollen 1,8 miljardia euroa. Suomen kokonaisvienti säilyi
edellisvuoden tasolla johtuen viennin kasvusta EU-maihin (+3 %). Tuonnin arvon laskuun vaikutti etenkin
ulkomaantuonnin hiipuminen EU-alueen ulkopuolelta (-5 %).
Tilastokeskuksen mukaan kansantalouden tuloja kuvaava kansantulo supistui reaalisesti 0,5 prosenttia.
Kansantalouden kysyntää vähensi viime vuonna erityisesti yksityisten investointien ja viennin
supistuminen. Yksityiset investoinnit vähenivät 6,5 prosenttia, mutta julkiset investoinnit kasvoivat 0,6
prosenttia. Yksityisen kulutuksen volyymi väheni 0,2 prosenttia, mutta julkinen kulutus kasvoi 0,2
prosenttia. Viennin volyymi väheni 0,4 prosenttia ja tuonnin volyymi 1,4 prosenttia.
Yritysten varsinaisen toiminnan voittoja kuvaava toimintaylijäämä kasvoi nimellisesti 1 prosentin.
Yritysten arvioidaan maksaneen osinkoja 5 prosenttia enemmän ja veroja 17 prosenttia vähemmän
kuin edellisenä vuonna. Yritysten rahoitusasema oli 6,2 miljardia euroa ylijäämäinen. Ylijäämä kasvoi
edellisestä vuodesta myös sen takia, että investoinnit supistuivat 6 prosenttia.
Julkisyhteisöjen rahoitusasema eli nettoluotonanto oli kuudetta vuotta peräkkäin alijäämäinen, 7
miljardia euroa. Edellisenä vuonna alijäämä oli 5,1 miljardia euroa. Alijäämä oli 3,4 prosenttia
suhteessa bruttokansantuotteeseen, mikä ylittää EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen mukaisen 3
prosentin kynnysarvon, ensimmäistä kertaa vuoden 1996 jälkeen. Tilastokeskus julkistaa EU:n
komissiolle toimitettavat alijäämä- ja velkatiedot 31.3.2015. Siinä yhteydessä nyt julkaistut
alijäämätiedot voivat tarkentua.
Valtionhallinnon alijäämä oli 8 miljardia euroa, kun se edellisenä vuonna oli 7,4 miljardia euroa.
Alijäämän kasvuun vaikutti eniten yhteisöveroprosentin alentaminen. Kuntien ja kuntayhtymien alijäämä
kasvoi ennakkotietojen mukaan 1,9 miljardiin euroon, kun se edellisenä vuonna oli 1,5 miljardia euroa.
Työeläkelaitosten ylijäämä pieneni 3,7 miljardista eurosta 3,5 miljardiin. Ylijäämään ei lasketa mukaan
sijoitusten arvonmuutoksia. Muut sosiaaliturvarahastot olivat 0,6 miljardia euroa alijäämäisiä lähinnä
kasvaneiden työttömyysmenojen takia. Edellisenä vuonna niiden talous oli tasapainossa.
Kotitalouksien reaalitulot supistuivat kolmatta vuotta. Käytettävissä oleva nettotulo väheni reaalisesti
1,1 prosenttia. Kotitalouksien oikaistu reaalitulo supistui 0,7 prosenttia. Siihen luetaan mukaan myös
hyvinvointipalvelut eli julkisyhteisöjen ja järjestöjen kotitalouksien hyväksi tuottamat yksilölliset palvelut
kuten koulutus-, terveys- ja sosiaalipalvelut.
Palkkatulot kasvoivat nimellisesti 0,6 prosenttia. Sen sijaan sosiaalietuudet kasvoivat 4,5 prosenttia
muun muassa eläkeläisten ja työttömien lukumäärän kasvun takia. Omaisuus- ja yrittäjätulot kasvoivat
0,9 prosenttia.
12
Kotitalouksien maksamat välittömät verot kasvoivat 5,8 prosenttia eli selvästi enemmän kuin tulot.
Kulutusmenot kasvoivat nimellisesti 1,4 prosenttia, mutta investoinnit supistuivat 5,2 prosenttia, koska
uudisrakentaminen väheni.
13
Suomen työttömyystilanne pysyi vaikeana. Työttömyysaste oli Suomessa työ- ja elinkeinoministeriön
tilastojen mukaan keskimäärin 12,4 % eli työttömänä oli keskimäärin vuoden aikana 325 653 henkilöä.
Avoimia työpaikkoja oli koko maassa keskimäärin 34 567 kappaletta. Varsinkin rakenteellinen työttömyys
oli Suomessa korkealla tasolla. Työttömyystilanne oli vaikein Lapissa (16,5%) ja Kainuussa (16,9%) ja
paras Ahvenanmaalla (4%) sekä Pohjanmaalla (8,3%).
Tilastokeskuksen mukaan Suomen väkiluvun kasvusta 76 % perustui nettomaahanmuuttoon. Koko maan
väkiluku kasvoi vuoden aikana 23 020 hengellä ja koko maan ennakkoväkiluku oli vuoden 2014 lopussa
5 474 289. Lähes 84 % koko maan väestönlisäyksestä kohdentui Uudellemaalle ja lähes 99 %
yhteenlaskettuna Uudellemaalle ja Pirkanmaalle. Väestönkasvu oli suhteellisesti suurinta Uudellamaalla
ja Ahvenanmaalla. Suurimpia väestötappiomaakuntia olivat suhteellisesti tarkasteltuna Kainuu ja
Etelä-Savo.
1.3.2. Kuntatalouden kehitys Suomessa
Vuoden 2014 tilinpäätösten ennakkotietojen mukaan kuntien ja kuntayhtymien tilikauden tulos oli 1,86
miljardia euroa. Kunnallisten liikelaitosten yhtiöittäminen paransi tilikauden tulosta kertaluonteisesti
arviolta 1,4 miljardia euroa. Ilman yhtiöittämisiä tulos on suurin piirtein edellisen vuoden tasolla.
Toimintamenojen kasvu oli vuonna 2014 erittäin maltillista, alle 0,5 %. Toimintamenojen maltilliseen
kasvuun vaikuttivat mm. ammattikorkeakoulujen yhtiöittäminen, joka vähensi kuntien menoja noin 250
miljoonaa euroa. Ilman näitä yhtiöittämisiä toimintamenojen muutos olisi ollut noin 1 %. Myös
henkilöstökulujen sopeutus vaikutti toimintamenojen kasvuun.
Vuoden 2014 tilinpäätösarvioiden mukaan kuntien verotulot kasvoivat 2,5 %. Kunnallisverot kasvoivat vain
1,3 %, vaikka 156 kuntaa nosti tuloveroprosenttiaan vuodelle 2014. Keskimääräinen tuloveroprosentti
nousi korotusten jälkeen 19,84 %:iin, kasvua edelliseen vuoteen on 0,1 %. Hidas kasvu johtuu edellisen
vuoden jako-osuuksien oikaisuista ja tilitysuudistuksesta sekä heikosta talouskasvusta ja maltillisesta
palkkaratkaisusta. Kiinteistö ja yhteisöverot kasvoivat yli 10 %.
Valtionosuudet laskivat 1,3 %, kun kuntien peruspalvelujen valtionosuuteen tehtiin noin 360 miljoonan
euron lisäleikkaus. Kuntien vuosikatteet olivat 2,03 miljardia euroa, mikä on hieman edellistä vuotta
huonompi. 14 kunnassa vuosikate oli negatiivinen. Vuoden 2013 tilinpäätösten mukaan vuosikate oli
negatiivinen 28 kunnassa.
Kuntien ja kuntayhtymien bruttoinvestoinnit olivat poikkeuksellisen suuret, noin 7,7 miljardia euroa.
Kunnallisten liikelaitosten yhtiöittämisestä johtuva osakkeiden ja osuuksien hankinta selittää tästä noin 2,5
mrd euroa. Investoinnit rakennuksiin, koneisiin ja verkostoihin laskivat edellisestä vuodesta 2 %, mutta
ovat yhä korkealla tasolla.
Kuntien lainakanta oli 14,88 miljardia euroa, mikä on 7,9 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Asukasta
kohden keskimääräinen laina oli 2 733 euroa / asukas. Edellisenä vuonna keskimääräinen laina asukasta
kohden oli 2 542 euroa. Eniten lainaa asukasta kohden oli Keski-Pohjanmaan maakunnassa (noin 6 500
euroa) ja vähiten Satakunnan maakunnassa (noin 1 800 euroa).
Talouskasvun ennustetaan elpyvän hitaasti, joten myös kuntien veropohja kehittyy jatkossakin hyvin
vaatimattomasti. Kuitenkin kuntien toimintamenot kasvavat edelleen tasaisesti ikärakenteen muutoksen
lisätessä palvelutarvetta sekä uusien tehtävien myötä. Kuntien tulorahoitus ei riitä kattamaan investointeja
ja velkaantuminen jatkuu voimakkaana. Kunnallisveroon kohdistuu suuret korotuspaineet ja kuntien
keskinäiset erot uhkaavat kasvaa entisestään.
14
1.4. TORNION KAUPUNGIN JA LÄHIALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN KEHITYS
1.4.1. Yleiset kehityspiirteet
Väestönkehitys
Tornion kaupungin väkiluku oli vuoden 2014 lopussa Tilastokeskuksen julkaisemien ennakkotietojen
(27.1.2015) mukaan 22 356 asukasta eli väkiluku väheni vuoden aikana 15 henkilöllä. Kyseessä oli
kolmas vuosi peräkkäin, kun kaupungin väestönkehitys oli negatiivista. Vuonna 2012 väestö väheni 56
henkilöllä ja 2013 kokonaismuutos oli -118 henkilöä. Vuonna 2014 Torniossa syntyvyys sekä luonnollinen
väestönkasvu jäivät selvästi pienemmäksi edellisiin vuosiin verrattuna. Toisaalta myös nettomuuttotappiot
kuntien välisessä muuttoliikkeessä olivat selvästi edellistä vuotta pienemmät.
Vuoden 2014 talousarviossa kaupungin väestötavoite oli 22 500 asukasta ja Tilastokeskuksen
trendiennuste 22 721 asukasta. Toteutunut väestönkehitys oli selvästi kaupungin väestötavoitetta
negatiivisempi.
Kemi-Tornion seudun viiden kunnan (Tornio, Kemi, Keminmaa, Simo, Tervola) ennakkoväkiluku oli
vuoden 2014 lopussa 59 288 asukasta eli väestö väheni vuoden aikana yhteensä 430 asukkaalla. Suurin
syy väestön vähenemiseen ovat nettomuuttotappiot kuntien välisessä muuttoliikkeessä (-537 as.).
Seudullisesti tarkasteltuna myös ikärakenne aiheuttaa väestön vähenemistä (syntyneiden enemmyys -78
as.). Koko Lapissa väestö väheni 750 asukkaalla ja maakunnan väkiluku oli 31.12.2014 181 764
asukasta. Lapin seutukunnista väestö kasvoi ainoastaan Rovaniemen seudulla (+281 as.) ja Lapin 21
kunnasta väestönkasvua oli ainoastaan kolmessa kunnassa (Enontekiö +2, Inari +16, Rovaniemi +341).
Tornion muista naapurikunnista Haaparannan väestönkehitys oli myös negatiivista vuonna 2014.
Tammi-syyskuussa Haaparannan väkiluku väheni 79 asukkaalla ollen 9 807 asukasta syyskuun lopussa.
Koko Norrbottenissa väestö kasvoi samalla ajanjaksolla 456 asukkaalla (Väkiluku Norrbotten 9/2014:
249 892 asukasta).
Taulukko 1. Tornion kaupungin väestömuutokset 2009-2014e (Tilastokeskus).
Kuvassa 2 on esitetty Tornion kaupungin väestön ikärakenne 5-vuotisikäryhmittäin vuosien 2010-2014
väestölaskennan ennakkotietojen osalta. Kuva osoittaa, että erityisesti 65-69 -vuotiaiden osuus on
lisääntynyt noin 600 hengellä viimeisen viiden vuoden aikana. Väestö ikääntyy voimakkaasti kuten lähes
kaikissa muissakin Suomen kunnissa.
15
Kuva 2. Väestön ennakollinen ikärakenne Torniossa 2010-2014 (Tilastokeskus).
Elinkeinot ja työllisyys
Tornion elinkeinoelämässä oli havaittavissa vuonna 2014 useita myönteisiä piirteitä erittäin pitkään
jatkuneen epävarman ja negatiivisenkin ajanjakson jälkeen.
Torniossa suurimman yksittäisen investointihankkeen eli Röyttän LNG-terminaalin toteutuminen varmistui
19.12.2014, kun Manga LNG Oy teki terminaalista lopullisen investointipäätöksen. Terminaalin
valmistumisajankohdaksi on kaavailtu alkuvuotta 2018. Rakennushankkeen arvioitu työllistämisvaikutus
on 260 henkilötyövuotta ja valmistuttuaan terminaali työllistää suoraan 7 henkeä ja välillisesti noin 30
henkeä. Manga LNG Oy:n myönteistä investointipäätöstä vauhditti TEM:n päätös syyskuussa 2014
myöntää Tornion LNG-terminaalin rakentamiseen investointitukea noin 33,2 miljoonaa euroa. Hankkeen
kokonaiskustannusarvio on noin 100 miljoonaa euroa.
Tornion keskustan tuntumassa sijaitsevan Lapin Kullan vanhan panimoalueen kehittämistyö jatkui vuonna
2014 Arctic Property Oy:n toimesta. Alueella on vireillä kaavamuutos ja suunnitteilla on mm. asuntoja ja
liikuntapainotteinen elämyskeskus vuoden 2015 kuluessa.
Kaupan ja matkailun toimialaan liittyviä muita investointeja olivat mm. lokakuussa 2014 keskustaan
avautunut ravintola, marraskuussa avattu uusi keskustahotelli sekä joulukuussa 2014 käynnistynyt
Tornion kaupunginhotellin mittava peruskorjaus. Joulukuussa 2014 varmistui myös, että Motonet-ketju
laajentaa toimintaansa Tornioon lähivuosina. Lisäksi kaupungissa on rakenteilla ja vireillä pienempiä
päivittäistavarakauppaan liittyviä investointeja sekä toisaalta myös mm. muita pk-yritysten
investointihankkeita.
Suurin lähialueen kaupan ja matkailun kehittämishanke, jolla on vaikutusta myös Tornion kaupunkikuvaan
ja vetovoimaisuuteen, on Haaparannan Barents Center. Rajalle rakentuvan Barents Centerin työt alkoivat
ns. ensimmäisellä lapionpistolla 11.12.2014. Varsinaiset rakennustyöt alkavat kuitenkin laajamittaisesti
vuoden 2015 puolella. Hanke työllistää rakennusvaiheessa satoja työntekijöitä. Barents Centerin on
tarkoitus avautua syyskuussa 2016. Kyseessä on yli 100 miljoonan euron jättihanke, joka sisältää mm.
kauppakeskuksen, koulun ja areenan. Barents Centeriin kiinteästi liittyvä hotellihanke vaatii Suomen
puolella kaavamuutoksen, joka on ollut Tornion puolella vireillä koko vuoden 2014 ajan.
16
Haaparannan Cape East -kylpylähotellin käyttötarkoitus tarkentui loppuvuodesta 2014. Cape East
muuttuu vuoden 2015 aikana pakolaiskeskukseksi ja näin ollen aiemmat matkailuun liittyvät toiminnot
ajetaan alas.
Torniossa on ollut rakenteilla ja suunnitteilla useita tuulivoimapuistohankkeita. Vuoden 2014 kesäkuussa
käynnistyi sähköntuotanto TuuliWatti Oy:n Kitkiäisvaaran kahdeksan 4,5 MW:n tuulivoimalan puiston
alueella ja Tornion kaupunginvaltuusto hyväksyi kesäkuussa Puuska 2 –merituulivoimapuiston
asemakaavanmuutoksen. Kaavasta on valitettu Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen.
Kyläjoelle pitkään kaavaillun kansainvälisen maalogistiikkakeskuksen ensimmäisen vaiheen toimenpiteet
liittyivät käytännössä koko vuoden 2014 ajan maanhankintaan. Vuoden 2014 loppuun mennessä Tornion
yleiskaavan mukaisen P-1 alueen (152 ha) maista kaupungin omistuksessa on yhteensä 96,3% (noin 140
ha) ja loppuosa yksityisten omistuksessa.
Torniossa oli Tilastokeskuksen uusimpien tilastojen mukaan vuonna 2012 9000 työpaikkaa ja arviolta
1448 yritystoimipaikkaa. Työpaikkojen kokonaismäärä laski edellisestä vuodesta 327 työpaikalla,
suurimmaksi osaksi teollisuudesta (-204). Työnantajasektoreittain tarkasteltuna työpaikkamäärän
vähentyminen kohdentui pääasiassa yksityiselle sektorille.
Taulukko 2. Työpaikkamäärän kehitys Torniossa toimialan mukaan 2008-2012
(Lähde: Tilastokeskus).
17
Kemi-Tornion lentoaseman pitkään jatkunut matkustajamäärän väheneminen taittui viimein vuonna 2014.
Lentoaseman kautta matkusti vuoden aikana 59 040 matkustajaa eli kasvua edelliseen vuoteen oli 2,4 %.
Lentoaseman kehittämistä vahvistettiin mm. hankkeilla sekä tiiviillä seudullisella edunvalvonnalla.
Tornion ja Haaparannan rajanylityspaikkojen kauttakulkuliikenne kasvoi ajoneuvojen määrällä mitattuna
vuonna 2014 reilun prosentin vuodesta 2013. Kaksoiskaupungin rajanylityspaikkojen kautta kulki
kaikkiaan noin 4,74 miljoonaa ajoneuvoa, mikä on 38 % kaikista Suomen maantieliikenteen
rajanylityspaikoista. Vilkkaimmat kuukaudet olivat kesä-, heinä- ja elokuu.
Tornion Röyttän satamassa ulkomaan tavaraliikenne lisääntyi jälleen edelliseen vuoteen verrattuna.
Röyttä on profiililtaan tuontisatama, sillä noin 58 % sataman liikenteestä perustuu tuontiin. Ulkomaan
tavaraliikenne oli Röyttässä yhteensä vuonna 2014 tonnimäärällä mitattuna 2,781 miljoonaa tonnia
(+11,6%). Kotimaan tavaraliikenteen osuus on Röyttässä vähäinen (2013: 2 848 tonnia).
Torniossa oli vuoden 2014 joulukuussa Lapin ELY- keskuksen tilastojen mukaan 1 813 työtöntä
työnhakijaa ja työttömyysprosentti oli 17,7 %. Lapissa työttömyysprosentti oli vastaavana ajankohtana
17,3 % ja koko maassa 13,9 %. Joulukuussa 2013 Torniossa oli kaikkiaan 1 694 työtöntä työnhakijaa ja
työttömyysaste oli 15,9 %. Työttömyys lisääntyi siten selvästi kuluneen vuoden aikana Torniossa.
Työttömyys on vuoden 2014 aikana kohonnut pitkäaikaistyöttömien kohdalla. Vuoden 2014 aikana
18
pitkäaikaistyöttömien määrä nousi 102 henkilöllä. Yli 50-vuotiaiden työttömyys nousi 42 henkilöllä ja alle
25 -vuotiaiden osuus laski 7 henkilöllä.
Nuorten yhteiskuntatakuu tuli voimaan 1.1.2013. Nuorisotyöttömyyden hoitoa varten valtuusto varasi 200
000 euron määrärahan. Kaupunki työllisti alle 30-vuotiaita nuoria vuonna 2014 yhteensä 62 nuorta. Nuoret
pyrittiin työllistämään niihin tehtäviin, joista lähivuosina jää henkilöstöä eläkkeelle. Rekrytoinnissa oli
ongelmia erityisesti laitoshuoltajien ja ruokapalvelutyöntekijöiden osalta. Palvelualueet ovat olleet
tyytyväisiä nuoriin työntekijöihin. Te-toimisto myönsi sanssikortteja nuorille 31.12.2014 saakka.
Työttömyyden kasvun vuoksi työllistämistä lisättiin pitkäaikaistyöttömien osalta. Tällä pyrittiin varautumaan
1.1.2015 voimaan tulevaan työmarkkinatuen uudistukseen. Uudistuksen vuoksi kunnan maksuosuus
työmarkkinatuesta tulee koskemaan yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneita. Heistä maksuosuus on 50
%. Mikäli henkilö on saanut työmarkkinatukea yli 1 000 päivää, on kunnan maksuosuus 70 %. Vuonna
2015 pyritään edelleen työllistämään ne yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneet, joista kunnilla on
maksuvelvoite.
Taulukko 3. Tornion työttömyyden kehitys 1.1.-31.12.2014
19
Asuminen ja rakentaminen
Uusia asemakaavoja valmistui vuoden 2014 aikana kuusi kappaletta. Suensaarella laadittiin Lappian
koulukiinteistöjä koskeva asemakaavamuutos ja matkakodin takana olevien kaupungin kiinteistöjen
asemakaavamuutos. Monivuotinen Ainolanvainio II –asemakaavaprosessi saatiin vuoden 2014 aikana
vihdoin päätökseen, jonka tuloksena saatiin 18 uutta omakotitonttia neljän olevan lisäksi. Pirkkiön alueella
valmistui lisäksi yrittäjän aloitteesta laadittu pieni Holmantien kioskin asemakaavamuutos. Röyttän
teollisuusalueella saatiin ”Puuska 2”-tuulivoima-asemakaavamuutos valmiiksi, jolla mahdollistetaan viiden
uuden tuulivoimalan sijoittuminen Outokummun tehtaiden pohjoispuoliselle alueelle. Kivirannan
kaupunginosassa tehtiin maanomistajan toiveesta vähäinen asemakaavamuutos (käyttötarkoituksen
muutos).
Rakentamisen volyymin osalta vuosi 2014 on heikoin yli kahteenkymmeneen vuoteen: rakennuslupia
myönnettiin 19 536 k-m2, mikä on lähes kolmanneksen vähemmän kuin edellisenä vuotena.
Kuva 3
Vuotuinen asuntotuotanto Torniossa sen sijaan nousi v.2014 (86 kpl) edellisvuoteen verrattuna (53 kpl).
Käytännössä viime vuoden asuntotuotanto tarkoittaa, että 42 uuden yksittäisomakotitalon lisäksi
rakennusluvan sai kaksi uutta asuinkerrostaloa.
Kuva 4
20
21
1.4.2. Kuntatalouden kehitys Torniossa
Tornion kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös on 3 553 122 euroa alijäämäinen. Talousarviossa tilikauden
tulokseksi arvioitiin 1 146 100 euroa alijäämäiseksi. Hallintokuntien toimintamenot ylittyivät 1 610 558
eurolla. Suurimpana eränä oli erikoissairaanhoidon menojen ylitys 2 870 509 eurolla. Toimintatuotot
ylittyivät 649 238 eurolla. Kunnallisveroa kertyi 69 466 779 euroa, joka oli 733 220 euroa talousarviossa
arvioitua pienempi. Kiinteistöveroa kertyi 5 963 901 euroa ja se alittui talousarvioon nähden 946 099
eurolla. Yhteisöveroa kertyi 2 554 452 euroa, mikä ylitti talousarvion 354 452 eurolla.
Kunnallisverotulot ovat kasvaneet vuosien 2004- 2009 aikana joka vuosi. Vuonna 2010 oli pieni
notkahdus, mutta vuosina 2011- 2014 kunnallisverotuotto on jälleen noussut. Vuoden 2013 verotietojen
mukaan ansiotulot kasvoivat Torniossa 1,5% kun ne koko maassa kasvoivat keskimäärin 2,3 %,
Verotettavat tulot nousivat Torniossa 2,1 % ja koko maassa keskimäärin 2,7 %. Torniossa kunnallisvero
nousi 2,1 % ja koko maassa keskimäärin 3,9 %.
Valtionosuuksia saatiin 37 182 311 euroa, mikä alitti talousarvion 228 999 eurolla. Harkinnanvaraista
rahoitusosuutta ei haettu vuonna 2014. Verotulotasausta saatiin 3 946 212 euroa. Verotulotasaus laski
edellisestä vuodesta 520 476 eurolla.
Verotulojen määrät ilmenevät seuraavasta taulukosta.
Taulukko 4
Taulukosta näkee, että Tornion kaupungin tuloista verotulot muodostavat suurimman osan 58 %,
valtionosuudet 28 % ja toimintatuotot 14 %.
22
Taulukko 5
Valtionosuudet
Peruspalvelujen valtionosuus
Verotulojen tasaus
Opetus- ja kulttuurit. valtion os.
VO:n järjestelmän muutoksen tasaus
Valtionosuudet yhteensä
2010
2011
2012
2013
2014
Muutos
Muutos
e
e
e
e
e
14-13 e
14-13 %
34 955 737
35 730 433
37 208 208
38 096 076
37 045 486
-1 050 590
-2,82 %
1 914 091
1 011 912
2 707 596
4 466 688
3 946 212
-520 476
-19,22 %
-3 696 888
-3 680 925
-3 839 745
-3 655 324
-3 228 623
426 701
-11,11 %
-580 764
-580 764
-580 764
-580 764
-580 764
0
0,00 %
32 592 176
32 480 656
35 495 295
38 326 676
37 182 311
-1 144 365
-3,22 %
Taulukko 6
1.4.3. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen erityisen vaikean taloudellisen aseman tunnuslukujen
kehitys
Valtioneuvoston asetuksen 205/2011 mukaisesti säädetään kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta
annetun lain (1704/2009) 63 a:ssä tarkoitetusta rahoituksen riittävyyttä tai vakavaraisuutta kuvaavien
kunnan talouden tunnuslukujen raja-arvoista. Raja-arvot alittuvat, jos tilinpäätösten mukaan kunnan
taloudessa täyttyvät kaikki taulukossa esitetyt edellytykset.
Taulukko 7. Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan raja-arvot.
Tornion arvot
Raja-arvo
2008
2009
2010
2011
2012
Vuosikate e/as
negat.
Tulovero-%
2013 TP2014
TA2015
376
514
176
249
118
302
76
121
ka+0,5 % *)
20,00 %
20,00 %
20,00 %
20,00 %
20,00 %
20,00 %
20,50 %
20,50 %
Lainakanta e/as
ka+50 % **)
1 819
1 378
1 590
1 610
1758
2 483
2 217
2329
Kert. yli/alijäämä e/as
alij.
139
448
444
517
497
816
658
644
Omavar. aste
alle 50 %
46 %
54 %
51,9 %
51,6 %
47,9 %
44,6 %
45,2 %
49,4 %
23
Suht. velkaant.
Tulovero-%:n raja-arvo
väh. 50 %
46 %
37 %
41,2 %
41,2 %
43,8 %
54,4 %
19,04 %
19,09 %
19,47 %
19,66 %
19,74 %
19,88 %
49,8 %
48,9 %
Vuonna 2008 raja-arvoista täyttyivät tuloveroprosentti ja omavaraisuusaste. 2009-2011 tilinpäätöksissä
raja-arvoista täyttyi tuloveroprosentti. Vuoden 2012-2014 tilinpäätösten mukaan raja-arvoista täyttyivät
tuloveroprosentti ja omavaraisuusaste, Vuoden 2015 talousarvio on laadittu siten, että jälleen
tuloveroprosentti ja omavaraisuusaste raja-arvot täyttyvät.
1.5. OLENNAISET MUUTOKSET KUNNAN TOIMINNASSA
1.5.1. Kaupungin toimintojen kehittäminen
Keskushallinnossa toimintojen kehittämisen painopisteenä olivat talousarviovuonna 2014
kuntauudistuksen velvoitteiden täyttäminen, paikallisen hyvinvoinnin, terveyden edistämisen ja
turvallisuussuunnittelun Tornion toimintamallin rakentaminen (Arjen turvaa kunnissa –pilottihanke
2012-2014) ja kaupunkistrategian jalkauttaminen, joihin kaikkiin panostettiin poikkihallinnollisella
yhteistyöotteella koko vuoden ajan.
Kaupungin järjestämät ja tuottamat elinkeinopalvelut sekä elinkeinojen kehittämisen toimintamalli
selvitettiin perusteellisesti kevään 2014 aikana. Kaupunginvaltuusto päätti 28.4.2014 hyväksyä Tornion
kaupungin elinkeinostrategian toimenpideohjelman ja järjestää Tornion kaupungin elinkeinopalvelut
edelleen osakeyhtiömallilla Team Botnia Oy:n kautta.
Tornion kaupunki järjesti keväällä 2014 Tornion Kuntakahvit –keskustelutilaisuuksien sarjan. Tavoitteena
oli luoda tiivis vuorovaikutteinen keskustelutilaisuus kaupunkilaisten kanssa sekä tiedottaa asukkaita
kaupungilla valmisteltavana olevista ajankohtaisista asioista. Tilaisuuksien ohjelma oli vapaamuotoinen ja
asukkaat saivat tuoda tilaisuuksissa esille omia kehittämisideoitaan, toiveitaan sekä epäkohtia ja hyviä
puolia kaupungin palveluista. Tilaisuuksien teema vaihtui kunkin tilaisuuden järjestävänä osapuolena
toimineen lautakunnan / palvelualueen mukaan. Tilaisuuksista tiedotettiin etukäteen mm. paikallisessa
mediassa ja Tornion kaupungin internet-sivuilla. Kuntakahvit -keskustelutilaisuuksia järjestettiin yhteensä
yhdeksän kappaletta ja ne keräsivät kaikkiaan n. 350 osallistujaa.
24
Hyvinvointipalveluissa kehitettiin erityisesti ikäihmisten palvelurakennetta muuttamalla painopistealuetta
ennaltaehkäiseviin ja avohuollon palveluihin. Uusi tehostetun palveluasumisen yksikkö avattiin Karunkiin
ja samalla vähennettiin osasto kahden laitospaikkoja. Osasto kahden toiminta laitoshoitoa antavana
yksikkönä lopetetaan vähitellen. Kotihoitoon lisättiin henkilöstöä kotihoidon lisääntyneen palvelutarpeen
toteuttamiseksi.
Lastensuojeluyksikkö Saaren toiminta päätettiin lopettaa vuoden 2014 lopussa, koska sen antamat
palvelut eivät vastanneet sille asetettuja toiminnallisia ja taloudellisia tavoitteita.
Hoitotakuulle asetetut rajat eivät ylittyneet, mutta asiakkaiden odotusajat olivat pitkiä. Suun
terveydenhuollossa jouduttiin purkamaan asiakasjonoja lisäsopimuksilla.
Päiväkeskus Väylän Valossa kehitettiin päivä- ja tukiasunto-toimintaa Hannulanvainiolla.
Hyvinvointipalveluiden palvelualue osallistui vuonna 2014 myös moniin hankkeisiin: Ikä Ehyt,
Pohjois-Suomen SenioriKaste, Hyvinvointi hukassa - riippuvuus riskinä, Siivet, Vie vanhus ulos, Potku ja
OMA 21 -hanke.
Sivistyspalveluissa varhaiskasvatuksessa merkittävä hyvinvointia lisäävä asia oli Perheiden talon
avaaminen keväällä 2014. Talossa toimii yhteistyössä useita eri toimijoita niin kunnallisia, seurakunnallisia
kuin kolmannen sektorin yhdistyksiä. Kaupungin perhekeskus toimii nykyisin talossa yhtenä keskeisenä
lapsiperheiden palveluna. Koulupuolella Putaan koulun väistötilana toimi Tornion yhteislyseon lukion
rakennus. Järjestely jatkuu vuoden 2015 syksyyn saakka. Koulutyö pystyttiin hoitamaan hyvin
tilajärjestelyistä huolimatta. Lukion osalta siirto Kauppakadun kiinteistöön tehtiin pysyväksi syksyllä 2015
lautakunnan toimesta.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi 10.11.2014 (§ 73) Tornion maapoliittisen ohjelman 2014-2021.Ohjelmassa
määritellään suunnitelmavuosien tavoitteet maapolitiikassa sekä keinot ja toimintatavat tavoitteisiin
pääsemiseksi. Ohjelman lähtökohtana on ollut Tornion Yleiskaava 2021 sekä Tornion kaupunkistrategia
2014-2017.
Joulukuussa 2014 kaupunginhallitus asetti Tornion kaupungille erityisen taloustyöryhmän, jonka
keskeisenä tehtävänä on valmistella ja seurata kaupungin talouskehitystä sekä tehdä ehdotuksia
toimintojen tasapainottamiseksi lähivuosia ajatellen.
1.5.2. Alue-, seutu- ja kansainvälinen yhteistyö
Alue- ja seutuyhteistyö
Kemi-Tornion alueen yhteistyössä painottuivat vuonna 2014 eniten pääministeri Kataisen ja sittemmin
pääministeri Stubbin hallitusohjelmaan sisältyvään kuntauudistukseen liittyvät toimenpiteet.
Liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkunen määräsi 19.6.2014 toimitettavaksi erityisen
kuntajakoselvityksen Kemin ja Tornion kaupunkien sekä Keminmaan, Simon, Tervolan ja Ylitornion
kuntien välillä. Ministeri Virkkunen asetti kuntajakoselvittäjiksi VTM Martti Ruotsalaisen ja FM Timo
Mäkitalon. Heidän tehtävänään oli laatia selvitys, jonka perusteella voitiin arvioida edellytyksiä yhdistää
edellä mainitut kunnat tai osa kunnista yhdeksi tai kahdeksi kunnaksi. VM:n päätöksen mukaan
selvitystyö alkoi 1. elokuuta 2014 ja päättyi selvityksen valmistuttua, kuitenkin viimeistään 31. joulukuuta
2014. Kuntajakoselvitys ml. selvitysmiesten esitys julkistettiin 12.12.2014. Kuntajakoselvittäjät päättivät
esittää Kemin, Keminmaan ja Simon kunnille uuden kunnan perustamista ja yhdistymistä 1.1.2017
alkaen. Näin ollen selvitysmiesten esitys ei koskenut Tornion kaupunkia eikä Tervolan ja Ylitornion
kuntia. Päätökset mahdollisista kuntaliitoksista Kemin, Keminmaan ja Simon kesken tehdään vuonna
2015. Edellisen kerran erityinen kuntajakoselvitys tehtiin Meri-Lapin viiden kunnan alueella 2010.
Selvitys ei tuolloin johtanut kuntaliitoksiin.
25
Samassa yhteydessä vuoden 2014 kuntajakoselvityksen kanssa tehtiin alueella erillisselvitys talous-,
henkilöstö- ja ICT-hallinnon seudullisesta yhdistämismallista Meri-Lapissa. Selvitystyön teki Meri-Lapin
kehittämiskeskuksen tilauksesta Tamora Oy. Päätökset em. toimintojen mahdollisesta yhdistämisestä
tai muista jatkotoimenpiteistä siirtyivät vuoden 2015 puolelle.
Toinen merkittävä alue- ja seutuyhteistyöasia liittyi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamiseen (ns.
sote-uudistus), jonka valmisteluun myös Tornion kaupunki osallistui eri aluetasoilla (mm. Länsi-Pohja,
Lappi, Pohjois-Suomi). Sote-uudistukseen liittyviä toimenpiteitä valmisteltiin erityisesti
hyvinvointipalveluiden –palvelualueella, joka osallistui aktiivisesti seudulliseen yhteistyöhön mm.
yhteisten palvelukriteereiden luomiseksi ja yhteisten sosiaali- ja terveyspalvelujen ydinprosessien
kuvaamiseen Meri-Lapin alueelle. Ydinprosessien kuvaus on pohjana yhteiselle sote-alueelle, mikäli
sellainen toteutuu. Lisäksi palvelualueella valmisteltiin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain
lausuntoja.
Kuntauudistukseen liittyivät myös useat valtion taholta kunnille osoitetut lausuntopyynnöt, joihin Tornion
kaupunki otti omalta osaltaan kantaa.
Vuoden 2014 alusta käynnistettiin laajennettu ympäristöterveyshuollon yhteistyö, kun Kemin ja Simo
liittyivät jo aikaisemmin perustettuun Tornion, Keminmaan ja Tervolan yhteistoiminta-alueeseen. Tässä
yhteydessä yhteisen organisaation nimeksi muutettiin Meri-Lapin ympäristöpalveluksi ja
ympäristöterveysvalvontaan perustettiin ympäristöterveysjaosto, johon yhteistoiminta-alueen kunnat
nimesivät kukin kaksi jäsentä. Tornion kaupungin palvelukseen siirtyi kuusi työntekijää Kemistä ja
Simosta, kolme ympäristöterveysvalvontaan ja kolme eläinlääkintään. Vuoden aikana
yhteistoiminta-alueelle yritettiin rekrytoida valvontaeläinlääkäriä siinä kuitenkaan onnistumatta.
Loppuvuoden aikana on avoimeen virkaan saatu määräaikainen työntekijä.
Kemi-Tornion seudulla aloitti varsinaisen toimintansa pitkään valmisteltu matkailun alueorganisaatio eli
Meri-Lapin Matkailu Oy, jonka kanssa Tornion kaupungilla / Team Botnialla on vuosittainen
ostopalvelusopimus. Uuden osakeyhtiön kotipaikka on Keminmaassa ja sillä on toimipiste Torniossa.
Muita alueellisia ja seudullisia elinkeinopuolen hankkeita olivat mm. Invest in Lapland, matkailuhankkeet,
Kemi-Tornion lentoliikenteen kehittämistyö sekä metallin osaamiskeskusohjelma (Jaloträsstudio ym.),
joka päättyi vuoden 2014 kesällä. Osaamiskeskusohjelman päättymisen jälkeen käynnistyi työ
Jaloterässtudion lähivuosien toimintamallista sekä toimintaedellytyksistä.
Valmistelutyö joukkoliikenteen toimivaltaisen viranomaistehtävien hoitamisesta ja uudelleen
organisoimisesta Kemi-Tornion alueella jatkui koko vuoden ajan. Asiaan liittyvä selvitystyö vaati Tornion
osalta tarkentamista mm. kustannusten jaon suhteen ja osittain tästä johtuen valmistelutyö jatkui vuoden
2015 puolelle.
Koulutuspuolella seutuyhteistyön merkittävin uudistus oli seudullisen opetussuunnitelmatyön aloittaminen.
Lähialueen kunnat tekevät koordinaattorin johdolla peruskoulun opetussuunnitelmatyötä, jonka
tavoitteena on, että vuoteen 2016 mennessä seutukunnalla noudatetaan peruslähtökohdiltaan yhteistä
opetussuunnitelmaa.
Myös laajakaistahankkeissa tehtiin tiivistä ylikunnallista yhteistyötä. Tervolan kunnan hallinnoimassa
Kuitua Länsi- ja Etelä-Lappiin –hankkeen kautta jaettiin tietoa valokuidun tarjoamista mahdollisuuksista ja
Laajakaista 2015 –hankkeen kautta saatiin vietyä rakennusvaiheeseen Tornion Korpikylän
valokuituhanke. Kaakamossa nopeita laajakaistayhteyksiä rakennettiin Tietoverkko-osuuskunnan
puitteissa omaehtoisesti, mutta hanke sai tukea Tornion kaupungilta sekä Kuitua Länsi- ja Etelä-Lappiin
hankkeelta.
26
Lapin ammattikorkeakoulu Oy:n varsinainen toiminta käynnistyi 1.1.2014 alkaen. Perustoiminnan
käynnistämisen lisäksi vuonna 2014 ammattikorkeakoulun toimintaa järjesteltiin edelleen omistajien
kesken mm. osakassopimuksen, yhtiöjärjestyksen sekä lainoituksen osalta.
Vuonna 2012 käynnistynyt hyvinvointijohtamisen kehittämishanke Arjen turvaa kunnissa päättyi vuoden
2014 lopussa. Jo hankkeen päättymisen lähestyessä oli selvää, että hankkeelle tullaan hakemaan jatkoa
ylimaakunnallisena hankekokonaisuutena. Lapissa työn koordinointi siirtyi Lapin aluehallintovirastolta
Lapin liitolle. Tornion kaupunki ilmaisi kiinnostuksena olla mukana myös jatkohankkeessa ja osallistui
vuoden 2014 aikana sen suunnitteluun.
Tornion kaupunginhallitus päätti syyskuussa 2014 osallistua mukaan Kuntaliiton hallinnoimaan ARTTU
2.0 tutkimusohjelmaan, joka käsittää vuodet 2014-2018. Tutkimusohjelmaan osallistuu Suomessa 40
kuntaa ja Lapista on Tornion lisäksi mukana Inari. Tutkimusohjelman kautta saadaan tulevina vuosina
kattavasti vertailutietoa mm. kuntien elinvoimaisuudesta.
Alueellista maaseudun kehittämistyötä jatkettiin mm. Outokaira Tuottamhan ry:n puitteissa.
Ohjelmatyössä painottuivat mm. uuteen ohjelmakauteen valmistautuminen ja edellisen ohjelmakauden
päättäminen.
Maakunta- ja seututasolla osallistuttiin myös lukuisiin muihin kehittämishankkeisiin sekä kaupungin
oman organisaation ja Team Botnia Oy:n puitteissa että mm. Meri-Lapin kehittämiskeskuksen kautta.
Kansainvälinen yhteistyö
Tornion kaupunki harjoitti vuonna 2014 kansainvälistä yhteistyötä pääosin vakiintuneiden jo
yhteistyöorganisaatioiden kautta (Provincia Bothniensis, Perämerenkaari, Tornionlaakson neuvosto,
Barents Road, Barents Reunion). Lisäksi osallistuttiin tapauskohtaisesti eri organisaatioiden ja
yhteistyökumppaneiden kautta mm. kansainvälisiin kehittämis- ja yhteistyöhankkeisiin.
Tornion ja Haaparannan rajayhteistyöorganisaation (Provincia Bothniensis) henkilöstössä oli jälleen
vaihtuvuutta. Uusi rajayhteistyön kehittäjä pääsi aloittamaan työssään täysipainoisesti vasta kesällä 2014.
Tornion ja Haaparannan kaupunkien sekä Suomen ja Ruotsin valtioiden yhteinen pitkäaikainen
tulvansuojeluhanke Tornionjoen tulvansuojeluruoppaus saatiin päätökseen. Hanke saatiin lopulta monien
värikkäiden vaiheiden jälkeen suunnitelman mukaisesti toteutettua ja hankkeen kokonaiskustannukset
jäivät hieman alle budjetoidun 6,050 milj. euron.
TornioHaparanda Matkakeskuksen hallintoa koskeva yhteistyösopimus hyväksyttiin
kaupunginhallituksessa syyskuussa 2014 (22.9.2014 §231).
Elinkeinopalvelut TornioHaparanda –hanke päättyi 30.6.2014. Hankkeen tavoitteena oli Tornion ja
Haaparannan yhteisten elinkeinopalvelujen suunnittelu ja käynnistäminen. Tavoitteena on palvella
elinkeinoelämää nykyistä tehokkaammin ja vähentää valtakunnanrajan vaikutusta kaupunkien välisen
yhteisen yrityspalveluympäristön muodostumiselle, yrityksien rajanylisille verkostoille ja
liiketoimintasuhteille. Lisäksi hankkeen tavoitteena oli lisätä pitkäjänteisyyttä yhteiseen elinkeinotoimen
kehittämistyöhön.
Hankkeen tuloksena rajan ylittävä yhteistyö vahvistui elinkeinopalveluiden välillä, organisaatioiden
toimintamallit selkiytyivät kuten myös molemmin puolin rajaa toimivat kehittäjäverkostojen vastinparit.
Ruotsiin laajentamassa olleiden yritysten neuvonnassa tehtiin yhteistyötä ja yrittäjiä otettiin vastaan
yhdessä.
Hankkeen aikana syntyneiden verkostojen kautta yritysneuvojat voivat palvella yrityksiä entistä paremmin,
erityisesti toiseen maahan laajentamiseen liittyvissä kysymyksissä. Tämän lisäksi hankkeen aikana
toteutettu elinkeinopalveluiden yhteinen nettisivusto "Bothnian Business" kokoaa yrityspalvelut rajan
kummaltakin puolelta yhdelle, aluetta markkinoivalle sivulle. Elinkeinopalveluiden yhteinen nettisivusto on
konkreettinen askel tiiviimmälle yhteistyölle.
Sivistyspalveluiden osalta keskeinen uudistus TornioHaparanda -rajayhteistyöhön oli yhteisen rajan
ylittävän museotoiminnan käynnistäminen elokuussa 2014. Tuolloin avattiin Tornion ja Haaparannan
yhteinen museo. Museossa työskentelee Haaparannan kaupungin kustantama museolehtori ja vuonna
27
2015 avataan näyttelyosa, jossa Haaparannan kaupunki ja sen historia on keskeisesti mukana.
Kulttuuritoimen osalta Haaparannan kanssa jatkui yhteisten tapahtumien myötä, näistä mainittakoon mm.
Kalotti Jazz ja Blues –festivaali sekä yhteinen uudenvuoden vastaanotto Rajalla -alueella.
Tornion ystävyskaupunkiyhteistyötä harjoitettiin entiseen tapaan ystävyyskaupunkitoimikunnan toimesta.
Vuonna 2014 ystävyyskaupunkiyhteistyösuhteet painottuivat lähinnä Kirovskin, Devizesin ja Szekszardin
suuntiin. Kirovsk-yhteistyössä mm. osallistuttiin Bravo-laulukilpailuun ja toteutettiin kulttuurivaihtoa
kaupunkien välillä (mm. taiteilija- ja musiikkivierailut).
Perämerenkaaren yhdistys toteutti ja osallistui toiminta-alueellaan aluekehitystyöhön mm.
kehittämishankkeiden ja edunvalvonnan kautta. Eräs Tornion kannalta tärkeä asia on ollut jo pitkään
Bothnian Corridorin kehittäminen ja siihen liittyen Perämerenkaaren yhdistys järjesti mm. seminaarin.
Tornion kaupunki on mukana Perämerenkaaren yhdistyksessä Meri-Lapin kehittämiskeskuksen kautta.
28
Tornionlaakson suuntaan yhteistyöelimenä on toiminut jo vuodesta 1987 lähtien Tornionlaakson
neuvosto, jonka yhteistyön piiriin kuuluu yhteensä 14 kuntaa Suomesta, Ruotsista ja Norjasta.
Tornionlaakson neuvoston työssä painottuivat mm. Läntisen Jäämerenradan kehittämistyö, Arctic
Development Region -esiselvityshanke sekä matkailuun, elinkeinoelämään (mm. rajaesteet) ja
lohenkalastukseen liittyvät asiat. Toimenpiteitä koordinoidaan ja toteutetaan Tornionlaakson neuvostossa
hankkeiden, selvitysten, tapahtumien ja edunvalvonnan avulla.
Barents Reunion konventti järjestettiin vuonna 2014 seitsemättä kertaa teemalla "Barents youth and
young entrepreneurship”. Päätapahtuma pidettiin Torniossa ja iltatilaisuus Haaparannan puolella. Barents
Reunion onnistui jälleen kerran hyvin ja konventti keräsi jälleen lähes koko Joensalin täyteen
kansanvälisiä kuulijoita eri puolilta Barentsin aluetta.
Pohjoiskalotin Rajaneuvonta toimi Tornion kaupungin organisaation yhteydessä vuosina 2011-2013,
mutta siirtyi vuoden 2014 alussa Ruotsin puolelle. Vuonna 2014 neuvoteltiin kuitenkin uudelleen
mahdollisesta yhteistyöstä 1.1.2015 alkaen siten, että yhteistyöorganisaationa olisi Tornion kaupungin
sijaan Tornion kaupungin pääosin omistama elinkeinoyhtiö Team Botnia Oy.
29
1.5.3. Olennaiset muutokset kunnan taloudessa
Vuonna 2014 käyttötalouden ulkoisia toimintatuloja kertyi 18 634 177 euroa, mikä ylitti talousarvion
649 238 eurolla. Sisäisiä ja ulkoisia toimintatuottoja kertyi yhteensä 30 378 009 euroa. Ulkoisia
toimintamenoja aiheutui -131 773 907 euroa, mikä ylitti talousarvion 1 610 558 eurolla. Kasvua
edellisvuodesta oli 5 569 644 euroa. Sisäisiä ja ulkoisia toimintamenoja oli -143 517 739 euroa.
Olennaisin muutos toimintamenoissa oli erikoissairaanhoidon menojen ylitys 2 870 509 eurolla. Palkat ja
palkkiot alittuivat 411 871 eurolla. Käyttötalouden toimintakate oli -113 139 730 euroa, jossa ylitystä
talousarvioon nähden -961 320 euroa. Valtuuston on myöntänyt hallintokunnille ylitysoikeutta joulukuussa
2014, joissa ylitykset perustellaan tarkemmin.
Kunnallisverot alittuivat talousarvioon nähden 733 220 eurolla. Kokonaisuudessaan verotulot alittuivat
yhteensä 1 324 867 eurolla. Tornion kunnallisverotuottoon vuodelle 2014 vaikutti mm. vuoden 2013
verotulojen jako-osuuksien oikaisut. Vuoden 2014 talousarviota laadittaessa kiinteistöveron tuottoarvio
perustui vuoden 2013 kiinteistöjen verotusarvoihin. Verotusarvot varmistuivat keväällä 2014, jolloin
verohallinto oikaisi kiinteistöjen verotusarvoja useammilta vuosilta ja palautti veroja veronmaksajille.
Tornion osalta noin 350 000 euroa.
Verotulojen erittely
Kunnallisvero
Talousarvio-14
Toteutuma-14
e
e
TA-poikkeama -14
e
%
70 200 000
69 466 780
-733 220
-1,04 %
Osuus yhteisöveron tuotosta
2 200 000
2 554 452
354 452
16,11 %
Kiinteistövero
6 900 000
5 953 901
-946 099
-13,71 %
79 300 000
77 975 133
-1 324 867
-1,67 %
Kunnan tulovero euroa/asukas
3 120
3 107
-13
Verotulot yht. euroa/asukas
3 524
3 488
-37
22 500
22 356
-144
Verotulot yhteensä
Asukasmäärä
Taulukko 8
Valtionosuuksien erittely
Peruspalvelujen valtionosuus
Verotulojen tasaus
Opetus- ja kulttuurit. valtion os.
VO:n järjestelmän muutoksen tasaus
Talousarvio-14
Toteutuma-14
e
e
TA-poikkeama -14
e
%
37 322 420
37 045 486
-276 934
-0,74 %
3 946 206
3 946 212
6
0,00 %
-3 276 516
-3 228 623
47 893
-1,46 %
-580 800
-580 764
36
-0,01 %
37 411 310
37 182 311
-228 999
-0,61 %
Taulukko 9
Valtionosuudet alittuivat 228 999 eurolla. Rahoitus tulot ja -menot olivat nettona 313 173 euroa mikä alitti
talousarvion 307 826 euroa. Säästö kertyi pääasiassa korkomenoissa. Korot pysyivät alhaisina koko
vuoden. Pitkäaikaista lainaa nostettiin 8 000 000 euroa.
Vuosikate oli 1 704 540 euroa ja se alitti talousarvion 2 207 359 eurolla .Poistot ylittyivät 199 663 eurolla
ollen 5 257 663 euroa.
30
Tilikauden alijäämä on vuoden 2014 tilinpäätöksessä -3 553 122,92 euroa.
31
1.6. Kunnan henkilöstö
1.6.1. Henkilöstömäärä
Henkilöstön määrä on arvioitu vuosittain 31.12. tilanteen mukaan. Kokonaishenkilöstömäärä 31.12. oli 1
430, josta vakinaisia oli 1 042. Vakinaisten määrä oli sama kuin edellisvuonna, kokonaismäärän
kasvaessa 23 henkilöllä. Kokonaishenkilöstömäärä pysyi keskushallinnossa samana,
hyvinvointipalveluissa kasvoi 23 henkilöllä, Sivistyspalveluissa kokonaishenkilöstömäärä laski 4 henkilöllä
ja teknisessä keskuksessa kasvoi 4 henkilöllä. Työllisyysvaroin palkatun henkilöstön osuus kasvoi
pääasiassa sivistyspalveluissa. Työllistettyjä oli vuoden vaihteessa 39, jossa kasvua edellisvuoden
tilanteeseen oli 15. Työllistettyjen lisääminen nuorten ja pitkäaikaistyöttömien osalta oli vuonna 2014
erityisenä tavoitteena. Vuoden 2015 alusta lukien nuorille vastavalmistuneille ei enää myönnetä
työllistämistukea. Kaikki työllisyysmäärärahat kohdennetaan yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneisiin
pitkäaikaistyöttömien eli heidän työttömyytensä on kestänyt yli 3 vuotta.
Henkilötyövuosien laskentatapa on muuttunut vuoden 2013 alusta lukien. Vuonna 2013 henkilötyövuosien
määrä oli 1 251,3 vuotta ja vuonna 2014 henkilötyövuodet olivat 1 309,3 työvuotta. Henkilötyövuosien
määrä kasvoi 58, joka johtuu pääasiassa työllisyysvaroin palkatusta henkilöstöstä.
Vakinaisen henkilökunnan keski-ikä oli 50,2 vuotta. Henkilöstön keski-ikä on pysynyt lähes samana
vuodesta 2009 lukien. Koko henkilökunnan keski-ikä oli 47,0 vuotta.
Henkilöstöjärjestelyjen keskeinen tavoite on ollut henkilöstön vakinaistaminen ja siten varautuminen
eläköitymiseen. Tavoitteena on ollut myös määräaikaisten työsuhteiden vähentäminen. Määräaikaisten
määrä on edelleen kasvanut hyvinvointipalveluissa, vaikka määrä on pyritty vähentämään mm.
varahenkilöstön avulla. Määräaikaisten määrä kasvoi myös teknisessä keskuksessa. Sivistyspalveluissa
määräaikaisten määrä väheni. Pitkään sijaisuuksia hoitaneita määräaikaisia työntekijöitä on vakinaistettu
hyvinvointipalveluissa ja sivistyspalveluissa avoimiin toimiin.
Vuonna 2014 sairauspoissaolojen kokonaismäärä oli 18 051 päivää ja sairauspoissaolojen määrä laski
edellisvuodesta 812 päivää huolimatta henkilötyövuosien määrän kohoamisesta. Sairauspoissaolojen
määrä on ollut laskusuunnassa useita vuosia. Varhaisen tuen toiminta, jossa keskeistä on puuttuminen
sairauslomiin alkuvaiheessa yhteistyössä työterveyshuollon kanssa, on vakiintunut. Lisäksi kaupunki on
yhteistyössä kuntoutusyksikkö Verven kanssa järjestänyt v.2013- 2015 työkykyä ylläpitäviä
kuntoutuskursseja.
1.6.2. Henkilöstökulut
Vuoden 2014 henkilöstökulut olivat 59 436 367,01 euroa, jossa kasvua on edellisvuoteen 2,15 %. Vuoden
2013 henkilöstökulut olivat 58 187 233,85 euroa. Henkilöstökuluista palkat ja palkkiot olivat 45 143 358,79
euroa vuonna 2014, jossa nousua edelliseen vuoteen 2,59 %. Vuonna 2013 palkat ja palkkiot olivat
44 002 060,71 euroa. Henkilösivukulut olivat 14 293 008,22 euroa, jossa kasvua edelliseen vuoteen 0,76
%. Vuonna 2013 vastaava luku oli 14 185 173,14 euroa. Eläkekulut olivat 11 682 239,14 euroa, jossa
kasvua edelliseen vuoteen on 0,63 %. Vuonna 2013 vastaava luku oli 11 609 340,71 euroa.
Henkilöstökorvauksissa tulot olivat 604 247,58 euroa, jossa lisäystä edellisvuoteen oli 7,12 %. Vuonna
2013 vastaava luku oli 564 059,83 euroa.
Henkilöstömenoja on aktivoitu vuonna 2014 käyttöomaisuuteen 265 960,74 euroa, jossa vähennystä
edelliseen vuoteen on 37,40 %. Vuonna 2013 vastaava luku oli 424 858,73 e.
32
1.7. ARVIO MERKITTÄVIMMISTÄ RISKEISTÄ JA EPÄVARMUUSTEKIJÖISTÄ SEKÄ MUISTA
TOIMINNAN KEHITTYMISEEN VAIKUTTAVISTA SEIKOISTA
1.7.1. Toiminnalliset riskit
Toiminnalliset riskit voivat toteutua henkilöstön osaamisessa, saatavuudessa, suhdannevaihteluissa ja
lainsäädännön muutoksissa. Henkilöstön saatavuuden ongelmat näkyvät erityisesti lyhytaikaisten sijaisten
rekrytoinnissa hyvinvointipalveluissa. Lisäksi erityisasiantuntijoiden saatavuudessa tullee lähivuosina
olemaan ongelmia esim. psykologit ja sosiaalityöntekijät. Suurten ikäluokkien eläköitymisen
nopeutuminen lähivuosina saattaa aiheuttaa lisääntyviä ongelmia kunnallisten palvelujen tehokkaaseen
tuottamiseen.
1.7.2. Rahoitusriskit
Rahoitusriskien osalta arvioidaan korko-, valuutta-, likviditeetti- sekä luottoriskiä.
Kaupungin lainakanta oli vuoden 2014 49 559 866 euroa. Lainakanta väheni edellisestä vuodesta
6 024 735 euroa. Pitkäaikaista lainaa nostettiin 8 milj. euroa. Pitkäaikaisia lainoja on 31.12.2014
tilanteessa 37 559 866 euroa, jonka lisäksi tilinpäätöshetkellä oli lyhytaikaisia kassalainoja 12 000 000
euroa. Asukaskohtainen lainamäärä on 2 217 euroa eli viime vuoteen nähden vähennystä on 266
euroa/asukas.
Lainasalkun korkojakauma ja keskikorot ovat tilinpäätöstilanteessa seuraavat:
Pitkäaikaisten lainojen keskikorko sisältää korkosuojaukset.
Lainasalkku 31.12.2014
Osuus
Pitkät korot
Pääoma
Keskikorko
Osuus koko
Korkoryh:stä
lainak:sta
10 v 5 kpl
24 600 000
1,896 %
82 %
50 %
5 v 1 kpl
1 379 311
0,486 %
5%
3%
6 kk 2 kpl
4 000 000
3,814 %
13 %
8%
0%
0%
Yhteensä
29 979 311
2,087 %
80 %
60 %
12 kk 2 kpl
943 348
0,665 %
12 %
2%
6 kk 1 kpl
1 800 000
0,733 %
24 %
4%
1 kk 1 kpl
4 800 000
0,479 %
63 %
10 %
37 207
0,000 %
0%
0%
7 580 555
0,560 %
20 %
15 %
Pitkät lainat yht.
37 559 866
1,779 %
100 %
76 %
Kassalainat
12 000 000
0,120 %
Lyhyet viitekorot
Korkotuki 2 kpl
Yhteensä
24 %
33
Korkosuojaus
4 000 000
Kassalainan keskikorko
Lainkanta yht.
49 559 866
3,488 %
8%
1,283 %
0%
1,941 %
100 %
Taulukko 10
Korkotaso on edelleenkin pysynyt alhaisena koko vuoden 2014 ajan. 3 kuukauden euribor on vaihdellut
tammikuun 0,287 ja joulukuun 0,078 välillä. 6 kuukauden euribor 0,389 – 0,171 ja 12 kuukauden euribor
on vaihdellut 0,556 – 0,325 välillä.
Lainat ovat euromääräisiä, joten niihin ei liity valuuttariskiä. Toimintamenoihin sisältyy avoin
SEK-kurssiriski kielikoulun maksujen osalta. Kielikoulu laskuttaa Ruotsin kruunuissa kaupunkia
Kaupungin likviditeettiä hoidetaan kuntatodistusohjelmien avulla, joilla nostetaan kilpailukykyiseen päivän
hintaan lyhytaikaista rahoitusta. Kaupunginvaltuusto vahvistaa vuosittain kassalainojen enimmäismäärät.
Vuonna 2014 kassalainoja on saanut olla samanaikaisesti nostettuna enintään 23 milj. euroa.
34
Periaatteellista luottoriskiä sisältyy tytäryhtiöille annettuihin pääomalainoihin, Tornion Energia Oy:lle 3,00
milj. euroa ja Tornion Vesi Oy:lle 5,00 milj. euroa. Pääomalainoille ei voi saada vakuutta eli ne ovat
rinnastettavissa pääomasijoituksiin, jotka huonoimmassa tapauksessa voidaan kokonaan menettää.
Tytäryhtiöiden luottoriskin toteutuminen ei tällä hetkellä ole todennäköistä. Kaupunginvaltuusto
25.11.2013 § 98 on alentanut Tornion Vesi Oy:n 5 milj. euron pääomalainan korkoa 2 % 1.1.2014 alkaen.
Kaupungin myöntämät takaukset 31.12.2014 tilanteessa ovat yhteensä 41,2 milj. euroa jakaantuen
seuraavasti: tytäryhteisöjen veloista yhteensä 32,4 milj. euroa, osakkuusyhtiöiden veloista 4,9 milj. euroa
ja muiden puolesta 4,0 milj. euroa. Takauksiin liittyy aina riskiä. Takauksille on pyritty saamaan
vastavakuuksia omistajapolitiikan mukaisesti. Takauksien käsittely tapahtuu kvn 26.11.2012 § 76
hyväksymän omistajapolitiikan mukaan.
1.7.3. Vahinkoriskit
Kaupungin lakisääteiset ja vapaaehtoiset vakuutukset ovat 1.1.2011 alkaen If vahinkovakuutusyhtiö
Oy:ssä. Vahinkoriskin minimoimiseksi taseessa on rahastoituna 0,9 milj. euroa, jota voidaan tarvittaessa
käyttää vahinkojen korvaamiseen vahinkorahaston sääntöjen perusteella.
Sosiaalihuollon asiakasmaksun palauttamista koskevat kaupungin tekemät purkuhakemukset hyväksyttiin
KHO:ssa 22.12.2014 annetuilla kahdella päätöksellä. KHO:n päätöksien mukaan kaupunki oli menetellyt
oikein periessään asiakasmaksuja. Asian näin päätyttyä em. tapauksista ja muista vastaavista
tapauksista arvioitu n. 300 000 euron riski jäi toteutumatta.
Karungin Palvelukoti ry:n vireille laittama sopimusriita on edelleen vireillä Kemi-Tornion käräjäoikeudessa
ja odottaa kaupunginvaltuuston 24.2.2014 tekemästä Hopearannan kiinteistön ostoa koskevasta
päätöksestä tehdyn valituksen käsittelyä hallinto-oikeudessa. Mikäli em. päätös tulee lainvoimaiseksi,
yhdistys luopuu kaikista em. sopimusriitaan liittyvistä vaatimuksistaan kaupunkia kohtaan ja peruuttaa ko.
kanteen.
1.7.4. Ympäristötekijät
Tornion kaupungilla ei tällä hetkellä ole sellaisia avoimia ympäristökysymyksiä, joilla olisi olennaista
vaikutusta kaupungin taloudelliseen tulokseen tai asemaan tai toiminnan kehitykseen. Tilinpäätöksessä
taseeseen sisältyy tulevia ympäristövelvoitteita varten varattu pakollinen varaus noin 1,05 milj. euroa, jolla
katetaan mm. Miukin alueen puhdistusvelvoitteet. Alueella on vielä teollisuuskaava, mutta
tulevaisuudessa se on tarkoitus muuttaa asuinalueeksi. Kaavamuutoksen ja alueen käyttöönoton
yhteydessä tulee myös alueen maaperän puhdistaminen ajankohtaiseksi.
Maa- ja metsätalousministeriö on 20.12.2011 nimennyt alueet, joilla tulvimisesta aiheutuvia riskejä
pidetään merkittävinä. Tornio on yksi 21:stä riskialueesta ja mahdollisen tulvan vaikutusalueella on 3000
asukasta. Tornionjoen vesistöalueelle on laadittu ehdotus tulvariskien hallintasuunnitelmaksi vuosiksi
2016-2021. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tulvariskien vähentämiseksi, tulvansuojelun
toimenpiteitä, valmiustoimia, toimintaa tulvatilanteessa sekä jälkitoimenpiteitä. Tulvasuojelullisista toimista
vuonna 2014 valmistunut tulvansuojeluruoppaus edesauttaa tulvariskien hallintaa. Lisäksi maankäytön
suunnittelussa on jo käytössä suunnitteluprosessin aikana tuotetut tulvakartat. Jatkossa suunnitelmaa
voidaan käyttää pohja-aineistona kunnan varautumiseen liittyvässä suunnittelussa.
Kivirannalla entisen Alatornion kunnantalon tontilta on löytynyt vuoden 2013 kesällä uuden
kerrostalotyömaan rakennustöiden yhteydessä öljyllä pilaantunutta maa-ainesta. Pilaantuneisuus oli
aiheutunut entisestä jo aikaisemmin poistetusta öljysäiliöstä vuotaneesta lämmitysöljystä. Kaupunki on
korvannut urakoitsijalle pilaantuneen maaperän kunnostuskustannukset 128 715,27 euroa. Kustannukset
katettiin ympäristövelvoitteiden pakollisesta varauksesta.
1.7.5. Selonteko kaupungin sisäisen valvonnan järjestämisestä
Sisäisen valvonnan järjestämisestä vastaa kaupunginhallitus. Sisäisen valvonnan toteuttamisesta
35
vastaavat ne kaikki toimielimet ja viranhaltijat, joille on annettu toimivaltaa kunnan varojen käytössä ja
jotka toimivat viranomaisina.
Sisäistä valvontaa on toteutettu vuonna 2014 kaupunginhallituksen valtuuston 17.12.2012 hyväksymän
hallintosäännön mukaisesti. Vuoden 2015 sisäisen valvonnan suunnitelman laatiminen on ohjeistettu
kaupunginhallituksen 22.12.2014 antaman käyttösuunnitelman laadintaohjeen yhteydessä
Valtuusto on 28.4.2014 § 30 hyväksynyt Tornion kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja
riskienhallinnan perusteet.
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteiden tavoitteena on vahvistaa ja yhdenmukaistaa
kuntakonsernin hyvää hallintoa ja johtamista ja ne koskevat kaikkia kuntakonsernin toimielimiä ja
tilivelvollisia viranhaltijoita sekä kuntakonsernin toimintaa. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan
tavoitteena on varmistaa, että kaupungille ja kaupunkikonsernille asetetut tavoitteet saavutetaan ja että
toiminta on tuloksellista.
Kaikki palvelualueet ovat laatineet kuvauksen sisäisen valvonnan järjestämisestä sekä valvonnan
toteutumisesta edelliseltä vuodelta. Vuoden 2015 suunnitelmien osalta on painotettu ohjeistuksessa
palvelualueiden käyttötalouden seurannan toteutumisen ja järjestämisen sekä palvelualueen tiedonkulun
varmistamisen lisäksi myös johtoryhmätyöskentelyn tärkeyttä. Kaupunginjohtajan johtoryhmä kokoontuu
säännönmukaisesti maanantaisin ja käsiteltäväksi otetaan kaupunginhallituksen- ja valtuuston
lista-asioiden lisäksi kaikki jäsenten esiin tuomat ao. palvelualueen ja/tai yhteiset asiat. Kaupunginjohtajan
johtoryhmä muodostaa sisäisen valvonnan ja ohjauksen kannalta ensiarvoisen tärkeän foorumin, koska
sen kautta välittyy tieto kaupungin toimintojen kehityksestä, ongelmista ja toimintojen tai tavoitteiden
toteutumista mahdollisesti uhkaavista riskeistä.
Keskitetty talouden seuranta toteutettiin valtuustolle neljännesvuosittain osavuosikatsauksissa huhti-,
kesä- ja syyskuun tilanteista. Operatiivinen johto ja kaupunginhallitus seuraavat talouden kehittymistä
kuukausiraporttien muodossa. Jokaisella palvelualueella on lisäksi omat sisäisen valvonnan
suunnitelmassa ilmoitetut talouden seurantatavat ja -ajat.
Valtuuston on hyväksynyt konserniyhtiöille talousarviotavoitteet ja talouden seuranta toteutettiin
osavuosikatsausten ja tilinpäätösten yhteydessä. Vuoden aikana konsernijaostossa on käynyt kuultavana
eri konserniyhtiöiden edustajia kertomassa yhtiöiden toiminnasta ja talouden toteutumisesta.
Laskujen hyväksyntätavat on järjestetty ja dokumentoitu asianmukaisesti käyttösuunnitelmien yhteydessä.
Palvelualueet ovat käyttösuunnitelmien yhteydessä määritelleet hankintarajat ja hyväksyjät
asianmukaisesti.
Kaupunginhallitus on nimennyt erillisiä työryhmiä ja toimikuntia palvelutoimintojen seurantaa ja
kehittämistä varten. Kaupunginjohtajan nimeämässä atk- toimintojen kehittämistyöryhmässä käydään läpi
atk- toimintoihin liittyvien riskien hallintaa. Viikoittain kokoontuvassa elinkeinotyöryhmässä käydään läpi
kaupungin kehittämiseen liittyviä elinkeinotoiminnan asioita. Kaupunginhallitus on perustanut myös
erillisen taloustyöryhmän jossa käydään läpi kaupungin toimintaan ja talouteen liittyviä asioita.
36
2. TILIKAUDEN TULOKSEN MUODOSTUMINEN
2.1. Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut
v.2014
v.2013
e
e
18 634 178
17 033 281
Toimintakulut
-131 773 908
-126 204 264
Toimintakate
-113 139 730
-109 170 983
Verotulot
77 975 133
77 707 146
Valtionosuudet
37 182 311
38 326 676
Korkotuotot
394 321
500 372
Muut rahoitustuotot
161 658
185 814
-859 614
-788 580
-9 539
-1 569
1 704 540
6 758 876
-5 257 663
-4 933 667
0
5 250 363
-3 553 123
7 075 573
Varausten lisäys(-) tai vähennys (+)
0
5 000
Rahastojen lisäys (-) tai vähennys (+)
0
0
-3 553 123
7 080 573
14,1
13,5
Verotulot/e/asukas
3 488
3 472
Vuosikate/Poistot, %
32,42
136,99
Vuosikate/e/asukas
76,2
302,0
22356
22384
Toimintatuotot
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkokulut
Muut rahoituskulut
Vuosikate
Poistot ja arvonalennukset
Satunnaiset tuotot
Tilikauden tulos
Tilikauden ylijäämä
TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT
Toimintatuotot/Toimintakulut, %
Asukasmäärä
Tuloslaskelmassa selvitetään tilikaudelle kuuluvien tulojen riittävyyttä tilikaudella aiheutuneisiin menoihin.
Tulorahoituksen riittävyyttä arvioidaan toiminta- ja vuosikatteen sekä tilikauden tuloksen avulla.
37
Toimintakate osoittaa, paljonko toimintamenoista jää katettavaksi verotuloilla ja valtionosuuksilla. Tornion
kaupungin -113 139 730 euron toimintakate on edellisvuoden toimintakatetta 3 968 747 euroa heikompi.
Talousarvioon nähden toimintakate oli 961 320 euroa heikompi. Yhteenlaskettuna 115 157 444 euron
verotulot ja valtionosuudet riittävät kattamaan toimintakatteen. Jäljelle jäävä 2 017 714 euroa ei
kuitenkaan kata investointeja.
Vuosikate osoittaa tulorahoituksen, joka jää käytettäväksi investointeihin, sijoituksiin ja lainan
lyhennyksiin. Vuosikate on keskeinen kateluku arvioitaessa tulorahoituksen riittävyyttä. Perusoletus on,
että mikäli vuosikate on siitä vähennettävien poistojen suuruinen, kunnan tulorahoitus on riittävä. Vuoden
2014 vuosikate on 1 704 540 euroa positiivinen mutta ei kata 5 257 663 euron poistoja.
Tilikauden tulos -3 553 122 euroa, on tilikaudelle kuuluvien jaksotettujen tulojen ja menojen erotus.
Tilikauden tuloksen jälkeen esitettävät erät ovat tuloksenjärjestelyeriä. Tilinpäätössiirtojen jälkeen
tilikaudelta 2014 alijäämäksi muodostuu -3 553 122,92 euroa.
38
2.2. Tunnuslukujen analysointi
Toimintatuottojen % -osuus toimintakuluista osoittaa, paljonko toiminnan kuluista saadaan katetuksi
myynti- ja maksutuotoilla sekä muilla varsinaisen toiminnan tuotoilla. Tornion kaupungin vuoden 2014
tunnusluku on 14,1 %, vuonna 2013 se oli 13,5 %.
Vuosikatteen oikeamääräisyyttä voidaan yksinkertaisimmin arvioida vertaamalla vuosikateprosenttia
poistoprosenttiin. Kun tunnusluvun arvo on 100 %, oletetaan kunnan tulorahoituksen olevan riittävä, mikäli
poistot vastaavat kunnan keskimääräistä vuotuista investointitasoa. Torniossa investointitarve on
kuitenkin poistotasoa suurempi ja tunnusluvun arvon tulisi olla yli 100 %. Tornion kaupungin vuoden 2014
vuosikate/poistot -prosentti, on 32,42 %. Edellisvuonna tunnusluku oli 136,99 %.
Vuosikate asukasta kohden on yleisesti käytetty tunnusluku tulorahoituksen riittävyyden arvioinnissa.
Asukaskohtaisen vuosikatteen tulisi olla muutaman vuoden tarkastelujaksolla keskimäärin
samansuuruinen kuin keskimääräinen investointitaso asukasta kohden. Keskimääräistä, kaikkia kuntia
koskevaa tavoitearvoa ei voida asettaa. Kunnan koko, taajama-aste, tekniset verkostot ja toimintojen
organisointi ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat vuosikatetavoitteen määrittämiseen kunnassa.
Asukaskohtainen vuosikate vuonna 2014 on 76,2. Edellisvuonna vuosikate/asukas tunnusluku oli 302,0
euroa/asukas.
39
3. TOIMINNAN RAHOITUS
3.1. Rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut
2014
2013
e
e
Toiminnan rahavirta
Vuosikate
1 704 540
6 758 876
0
5 250 363
-746 102
-332 825
-17 544 297
-19 653 809
Rahoitusosuuden investointimenoihin
3 491 468
2 848 239
Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot
6 816 305
822 241
-6 278 085
-4 306 915
0
-27 600
4 645
44 375
8 000 000
8 000 000
Pitkäaikaisten lainojen vähennys
-5 799 735
-5 678 924
Lyhytaikaisten lainojen muutos
-8 225 000
13 725 000
Muut maksuvalmiuden muutokset
1 066 737
-701 344
Rahoitustoiminnan rahavirta
-4 953 354
15 361 506
-11 231 439
11 054 591
Satunnaiset erät
Tulorahoituksen korjauserät
Investointien rahavirta
Investointimenot
Toiminnan ja investointien rahavirta
Rahoituksen rahavirta
Antolainauksen muutokset
Antolainasaamisten lisäykset
Antolainasaamisten vähennykset
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
Rahavarojen muutos
40
Rahavarat 31.12.
401 679
11 633 117
-11 633 117
-578 526
-4 242 666
-8 707 457
Investointien tulorahoitus, %
12,1
40,2
Lainanhoitokate
0,39
1,17
0,9
27,9
22 356
22 384
Rahavarat 1.1.
RAHOITUSLASKLEMAN TUNNUSLUVUT
Toiminnan ja investointien rahavirran
kertymä 5 vuodelta e
Kassan riittävyys, pv
Asukasmäärä
Rahoituslaskelma osoittaa, miten kunnan menot on rahoitettu. Rahoituslaskelmassa esitetään erikseen
tulorahoituksen ja investointien nettomäärä ja rahoitustoiminnan eli anto- ja ottolainauksen, oman
pääoman ja maksuvalmiuden muutosten nettomäärä. Näiden kahden nettomäärän erotus tai summa
osoittaa kunnan rahavarojen muutoksen tilikaudella. Varsinaisen toiminnan ja investointien positiivinen
kassavirta osoittaa kuinka paljon on käytettävissä lainojen lyhennyksiin ja rahoitus- ja vaihto-omaisuuden
lisäyksiin. Vuonna 2014 varsinaisen toiminnan ja investointien rahavirta on 6 278 085 euroa negatiivinen.
Negatiivinen rahavirta tai erittäin niukka positiivinen rahavirta on osoitus rahoitustarpeesta, joka on
katettava joko lainojen lisäyksellä tai vapauttamalla rahoitus- ja vaihto-omaisuuteen sitoutunutta
pääomaa.
41
Investointien tulorahoitus-tunnusluku kertoo, kuinka paljon investointien omahankintamenosta on
rahoitettu tulorahoituksella. Vuonna 2014 tunnusluvun arvo on 12,1 %.
Lainanhoitokate kertoo kunnan tulorahoituksen riittävyyden vieraan pääoman korkojen ja lyhennysten
maksuun. Tulorahoitus riittää lainojen hoitoon, jos tunnusluvun arvo on 1 tai suurempi.
Luotettavan kuvan kunnan lainanhoitokyvystä saa tarkastelemalla tunnuslukua useamman vuoden
jaksolla. Kunnan lainanhoitokyky on hyvä, kun tunnusluvun arvo on yli 2, tyydyttävä kun tunnusluku on 1-2
ja heikko kun tunnusluvun arvo jaa alle yhden.
Tornion kaupungin tunnusluku oli 0,39 vuonna 2014, vuonna 2013 1,17, vuonna 2012 se oli 0,54, vuonna
2011 se oli 1,05, vuonna 2010 se oli 0,90, vuonna 2009 tunnusluku oli 2,14 ja vuonna 2008 tunnusluku oli
1,74.
3.2. Maksuvalmius
Kunnan maksuvalmiutta kuvataan kassan riittävyytenä päivissä. Tunnusluku ilmaisee, monenko päivän
kassasta maksut voidaan kattaa kunnan rahavaroilla. Vuonna 2014 tunnusluku oli 0,9 päivää ja vuonna
2013 se oli 27,9 päivää.
Rahavaroihin lasketaan rahoitusarvopaperit sekä rahat ja pankkisaamiset.
Tornion kaupungilla oli 31.12.2014 varoja maksuliikennetileillä yhteensä 401 679 euroa. Vuoden 2014
vaihteessa oli lyhytaikaisia kassalainoja yhteensä 12 000 000 euroa, kun edellisvuoden lopussa
kassalainoja oli 19 000 000 euroa.
3.3. Tulorahoituksen riittävyys
Tuloslaskennan näkökulmasta kunnan tavoitteena ei ole tuloksen maksimointi vaan palvelutuotannon
menorakenteen optimointi. Useamman tilikauden tarkastelujaksolla tuloslaskelmaan merkittyjen tulojen
tulisi kattaa tuloslaskelmaan merkityt menot.
Tulojen riittävyyttä tulee arvioida myös rahoitusnäkökulmasta. Vuosikatetta eli rahoitustulosta
suhteutetaan investointeihin ja lainan lyhennyksiin. Vuonna 2006 negatiivinen vuosikate johti negatiivisiin
tunnuslukuihin, joka osoitti Tornion kaupungin talouden heikon tilanteen. Käyttötalouden menot ovat olleet
tuloja suuremmat. Vuosien 2007 - 2009 tunnusluvut ovat olleet positiivisesta vuosikatteesta ja tehdyistä
toimenpiteistä johtuen hyviä. Vuoden 2010 tulos ja tunnusluvut ovat talouden taantumasta huolimatta
positiivisia. Vuoden 2011 tulos on 1 643 915 euroa positiivinen ja vuoden 2012 tilikauden tulos on
-484 191 euroa negatiivinen. Vuoden 2013 tulos on 7 080 573 euroa positiivinen. Näin hyvään ylijäämään
vaikutti Lapin ammattikorkeakoulu Oy:n perustaminen ja siihen liittyvät omaisuuden siirrot kaupungin
kautta Lapin ammattikorkeakoulu Oy:lle. Järjestelystä kirjattiin satunnaisia tuloja 5 250 363,33 euroa.
Vuoden 2014 tulos on -3 553 123 euroa negatiivinen. Tilinpäätöksessä 2014 muodostuu taseen omaan
pääomaan yhteensä 14 714 388 euron kertynyt ylijäämä.
euroa
Vuosikate
Vuosikate e/as
Satunnaiset tuotot/kulut
Tilikauden yli/alijäämä
Taseen kert. yli/alijäämä
Taulukko 11
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
6 599 873
8 446 279
11 533 666
3 951 125
5 612 935
2 665 186
6 758 876
1 704 540
295
376
514
176
249
119
302
76
0
0
0
0
0
0
5 250 363
0
2 866 796
4 933 676
6 861 705
34 244
1 643 915
-484 191
7 080 573
-3 553 123
-1 802 411
3 131 265
9 992 970
10 027 214
11 671 129
11 186 938
18 267 511
14 714 388
42
3.4. TASETARKASTELU
3.4.1. Tase ja sen tunnusluvut
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
2014
2013
e
e
VASTATTAVAA
117 969 469
115 377 867
Aineettomat hyödykkeet
475 303
Aineettomat oikeudet
Muut pitkäv.menot
Aineelliset hyödykkeet
27 597
Peruspääoma
40 133 880
40 133 880
475 303
27 597
Muut omat rahastot
900 000
900 000
0
0
Edell.tilik.yli-/alijäämä
18 267 511
11 186 938
Tilik.yli-/alijäämä
-3 553 123
7 080 573
338 966
338 966
338 966
338 966
1 379 947
1 508 662
1 379 947
1 508 662
383 171
204 359
3 205
6 342
Lahjoitusrahastojen pääomat
262 980
103 305
Muut toimeksiantojen pääomat
116 986
94 712
VIERAS PÄÄOMA
66 228 834
72 370 576
Pitkäaikainen
33 174 730
31 398 467
31 315 106
29 528 331
21 024
31 535
14 674 004
14 276 526
POISTOERO JA VAPAAEH-
Rakennukset ja rakennelmat
45 545 787
53 224 446
TOISET VARAUKSET
Kiinteät rak.ja laitteet
17 815 213
17 684 495
1 151 522
1 257 521
233 160
223 187
6 574 812
2 764 608
31 499 668
25 919 488
Osakkeet ja osuudet
21 935 302,19
16 492 695,38
Muut lainasaamiset
9 422 147,22
9 426 792,13
142 219
0
96 889
98 102
3 190,87
6 328,28
93 697,83
91 773,92
Sijoitukset
Muut saamiset
TOIMEKSIANTOJEN VARAT
Valtion toimeksiannot
Lahjoitusrahastojen erityiskatteet
Työyhteisöjen kehitt.varaus
PAKOLLISET VARAUKSET
Muut pakolliset varaukset
TOIM.ANT.PÄÄOMAT
Valtion toim.annot
Lainat rahoitus- ja
vakuutuslaitoksilta
VAIHTUVAT VASTAAVAT
e
59 301 390
Maa-ja vesialueet
Enn.maksut ja kesk.er.hank.
e
55 748 268
89 430 783
Muut aineell.hyödykkeet
2013
OMA PÄÄOMA
85 994 498
Koneet ja kalusto
2014
6 012 828
18 247 984
Lainat julk.yhteisöiltä
43
Vaihto-omaisuus
Aineet ja tarvikkeet
Ennakkomaksut
82 579
87 517
82 344,17
86 261,64
234,52
1 255,84
Muut velat
1 838 601
1 838 601
Lyhytaikainen
33 054 104
40 972 109
18 213 225
26 014 223
Lainat julk.yhteisöiltä
10 512
10 512
Saadut ennakot
27 189
40 548
Ostovelat
4 381 362
5 383 145
Muut velat
1 442 084
1 044 140
Siirtovelat
8 979 732
8 479 541
124 079 185
133 723 953
45,2
44,6
-2 696
-2 420
49,8
54,4
14 714 388
18 267 511
658
816
2 217
2 483
Lainakanta 31.12. e
49 559 866
55 584 601
Lainasaam. 31.12. e
9 422 147
9 426 792
22 356
22 384
Lainat rahoitus- ja
Saamiset
Pitkäaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
5 528 570
6 527 349
49 651
44 808
0
0
49 651
44 808
Muut saamiset
Siirtosaamiset
0
0
5 478 919
6 482 541
3 173 800
3 097 021
Lainasaamiset
16 184
40 288
Muut saamiset
622 949
970 255
1 665 986
2 374 978
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Siirtosaamiset
vakuutuslaitoksilta
Yhteensä
TASEEN TUNNUSLUVUT
Omavaraisuus %
Rah. varallisuus e/as
Rahat ja pankkisaamiset
401 679
11 633 117
Suhteellinen velkaant. %
kertynyt ylijäämä e
Yhteensä
124 079 185
133 723 953
kertynyt ylijäämä e/as
Lainat, e/asukas
Asukasmäärä
44
3.4.2. Taseen tunnuslukujen analysointi
Omavaraisuusaste mittaa kunnan vakavaraisuutta, alijäämän sietokykyä ja kunnan kykyä selviytyä
sitoumuksistaan pitkällä tähtäyksellä. Omavaraisuuden hyvänä tavoitetasona voidaan pitää kuntatalouden
keskimääräistä 70 %:n omavaraisuutta. 50 %:n tai sitä alhaisempi omavaraisuusaste merkitsee
kuntataloudessa merkittävän suurta velkarasitetta. Tornion kaupungin omavaraisuusaste vuonna 2014 on
45,2 %. Vuonna 2013 se oli 44,6 %.
Rahoitusvarallisuus euroa/asukas osoittaa, kattavatko rahoitusomaisuus ja pitkäaikaiset sijoitukset
vieraan pääoman. Tornion kaupungin tunnusluku on -2 696 euroa/asukas. Negatiivinen tunnusluku
osoittaa määrää, joka vieraasta pääomasta jää rahoitusomaisuudella kattamatta.
Suhteellinen velkaisuus tunnusluku osoittaa kuinka paljon kunnan käyttötuloista tarvittaisiin vieraan
pääoman takaisinmaksuun. Mitä pienempi velkaantuneisuuden tunnusluvun arvo on, sitä paremmat
mahdollisuudet kunnalla on selviytyä velan takaisinmaksusta tulorahoituksella. Vuonna 2014 suhteellinen
velkaantuneisuus tunnusluku oli 49,8 %. Vuonna 2013 se oli 54,4 %.
Kunnan lainakannalla tarkoitetaan korollista vierasta pääomaa, johon lasketaan sekä pitkäaikainen että
lyhytaikainen korollinen vieras pääoma. Tornion kaupungin lainakanta vuoden 2014 vaihteessa on 49 559
866 euroa. Vuoden 2014 lopussa oli lyhytaikaisia kassalainoja 12 000 000 euroa. Asukaskohtainen
lainamäärä on laskenut 266 euroa edellisvuoden 2 483 eurosta 2 217 euroon asukasta kohden. Kuntien
keskimääräinen asukaskohtainen lainamäärä on vuonna 2014 ennakkotietojen mukaan 2 733 e/as.
Tornion kaupungin velkamäärä alittaa 250 euroa /asukas kuntien keskimääräisen velkamäärän.
3.5. KOKONAISTULOT JA -MENOT
Kokonaistulojen ja -menojen laskelmaan yhdistetään kunnan tuloslaskelmasta ja rahoituslaskelmasta
ulkoiset tulot, menot ja rahoitustapahtumat. Laskelma osoittaa, että toimintakulujen osuus
kokonaismenoista oli 80,3 % ja vastaavasti toimintatuottojen osuus on 12,2 % kokonaistuotoista.
Kunnan kokonaistulot ja -menot
TULOT
milj.e
%
MENOT
Varsinainen toiminta
%
Varsinainen toiminta
Toimintatuotot
18,6
12,2
Verotulot
78,0
50,9
Valtionosuudet
37,2
24,3
Korkotuotot
0,4
0,3
Muut rahoitustuotot
0,2
0,1
Satunnaiset tuotot
0,0
0,6
Toimintakulut
131,8
80,3
Korkokulut
0,9
0,5
0,0
Muut rahoituskulut
0,0
0,0
0,4
Tulorahoituksen korjauserät
Tulorahoituksen korjauserät
- Pysyvien vast.hyöd. myyntivoitot
milj.e
45
Investoinnit
+/- Pakollisten varausten muutos
Rahoitusosuudet investointimenoihin
3,5
2,3
Pysyvien vast.hyöd. myyntitulot
6,8
4,4
Rahoitustoiminta
- Käyttöomaisuuden myyntitappiot
-0,1
-0,1
0,0
0,0
17,5
10,7
Investoinnit
Käyttöomaisuusinvestoinnit
Antolainasaamisten vähennykset
0,0
0,0
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
8,0
5,2
Antolainasaamisten lisäykset
0,0
0,0
0,0
Pitkäaikaisten lainojen vähennys
5,8
3,5
0,0
0,0
Lyhytaikaisten lainojen vähennys
8,2
5,0
153,27
100,00
164,11
100,0
Lyhytaikaisten lainojen lisäys
Oman pääoman lisäykset
Kokonaistulot yhteensä
Rahoitustoiminta
Kokonaismenot yhteensä
46
3.6. KUNTAKONSERNIN TOIMINTA JA TALOUS
3.6.1. Konsernirakenne
Tornion kaupungin kuntakonsernin rakenne on seuraava:
Yhdistelty lkm
Ei yhdistelty lkm
Tytäryhteisöt
Kiinteistö- ja asuntoyhtiöt
5
Kunnallista liiketoimintaa
harjoittavat yhtiöt
4
Muut yhtiöt
3
Säätiöt
1
Tytäryhteisöt yhteensä
13
Kuntayhtymät
4
Osakkuusyhteisöt
6
2
Yhteensä
23
2
3.6.2. Konsernin toiminnan ohjaus
Kaupunginvaltuusto on Tornio-konsernin toiminnan ylin ohjaaja, joka kuntalain 13 §:n mukaan päättää
kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista sekä konserniohjauksen
periaatteista.
Tornion kaupungin konserniohjaus perustuu kaupunginvaltuuston hyväksymään ohjeistukseen.
Konserniohje on päivitetty ja hyväksytty kaupunginvaltuustossa 31.8.2009. Omistajapolitiikka on
hyväksytty kaupunginvaltuustossa 26.11.2012.
Vuoden 2014 aikana konserniohjauksesta on vastannut hallintosäännön 8 §:n perusteella
kaupunginhallituksen alaisuudessa toimiva konsernijaosto. Konsernijaosto kokoontui vuoden 2014 aikana
seitsemän kertaa. Kokouksissa on kuultu merkittävimpien tytäryhteisöjen tilannekatsauksia sekä
talousarvio- ja toteutumaennusteita.
Virallista raportointia on toteutettu seuraavasti: Valtuuston 16.12.2013 § 111 hyväksymässä vuoden 2014
talousarviossa on merkittävimpien tytäryhteisöjen talousarviotavoitteet vuodelle 2014. Tytäryhteisöistä
merkittävimpien kanssa konsernijaosto on käynyt useita keskusteluja mm. yhteisöjen talouteen,
vuositavoitteiden toteutumiseen, investointeihin ja talousarvioon liittyen. Vuoden 2014 tilinpäätöksen
toimintakertomukseen on liitetty tytäryhteisöistä yhtiökohtaiset selvitykset vuodelta 2014.
Kaupunginvaltuusto on vahvistanut vuoden 2014 talousarviossa tytäryhteisöille toiminnalliset ja
taloudelliset tavoitteet vuodelle 2014, minkä lisäksi talousarviot keskeisine tavoitteineen on liitetty
kaupungin talousarviokirjaan.
3.6.3. Olennaiset konsernia koskevat tapahtumat
Vuodelta 2014 laaditaan konsernituloslaskelma seitsemättä kertaa, ja siihen yhdistellään myös
osakkuusyhteisöt. Konsernitaseeseen on yhdistelty edellisvuoden tapaan tytäryhteisöt, osakkuusyhteisöt,
kuntayhtymät sekä Tornion Työvoimalasäätiö. Yhdistelemättä on jätetty osakkuusyhteisö Lounais-Lapin
47
Ajoharjoitteluratasäätiö sekä toimimaton Kivirannan Huolto Oy, jotka on merkitty kuitenkin konsernitaseen
liitetietoihin.
Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymän osalta aloitettiin yhtymän purkamista koskevat neuvottelut
erillisen työryhmän puitteissa jo vuonna 2008. Heinäkuussa 2011 Kolpeneen palvelukeskuksen
kuntayhtymä esitti jäsenkuntiensa valtuustoille Kolpeneen palvelukeskuksen kuntanyhtymän purkamista
31.12.2011 lukien neuvotteluissa sovittujen periaatteiden pohjalta (omaisuuserät + eläkemaksut). Tornion
kaupunginvaltuusto hyväksyi purkamisen kokouksessaan 26.9.2011. Kuitenkin Lapin kaikki kunnat eivät
hyväksyneet purkamiseen liittyviä ehtoja, joten purkaminen on edelleen keskeytyksissä.
Vuoden 2014 aikana on kaupunginvaltuusto myöntänyt seuraavat omavelkaiset takaukset:
tytäryhteisöille: Tornion Vesi Oy:n 700 000 euron lainalle 9.6.2014 § 40, Tornion vuokra-asunnot Oy:n 950
000 euron lainalle 9.6.20143 § 3060 ja 929 070 euron lainalle 15.12.2014 § 82 sekä osakkuusyhtiö Lapin
AMK Oy:n 1 225 000 euron lainalle 28.4.2014 § 27.
3.6.4. Selonteko konsernivalvonnan järjestämisestä
Kirjanpitolautakunnan konsernijaoston yleisohjeen mukaan konsernivalvonnan tarkoituksena on
varmistaa, että kuntakonsernin toiminta on taloudellista ja tuloksellista, päätösten perusteena oleva tieto
on riittävää ja luotettavaa sekä lain säännöksiä, viranomaisohjeita ja toimielinten päätöksiä noudatetaan
sekä omaisuus ja voimavarat turvataan.
Toimivallan ja -vastuunjako konsernivalvonnassa on kirjattu kaupunginvaltuuston 31.8.2009 hyväksymään
konserniohjeeseen. Tiedonkulku tytäryhteisöjen ja kaupungin välillä on pääsääntöisesti toiminut
tarkoituksenmukaisella tavalla, samoin ohjeiden antaminen yhteisöille.
Konsernitavoitteiden toteutumista koskevaa arviointia on valvottu mm. konsernin osavuosikatsauksen
yhteydessä sekä vuoden 2014 tavoitteiden toteutumisen ja vuoden 2015 tavoitteiden asettamisen
yhteydessä. Konsernijaosto kokoontui yhteensä kuusi kertaa.
Tytäryhteisöt ovat laatineet yhteenvedot tilinpäätöksistä sekä konsernitavoitteiden toteutumisesta
kaupungin toimintakertomusta varten seuraavassa esitettävillä lomakkeilla. Lomakkeissa on käytettyjen
tunnuslukujen kaavat ja Yritystutkimusneuvottelukunnan ohjeelliset luokitusarvot ovat seuraavat:
Liiketulos-%
= ( Liiketulos/Liikevaihto) * 100
Liiketulos mittaa yrityksen varsinaisen toiminnan tulosta ennen rahoituskuluja ja eroja.
YTN luokitusasteikko
Arvo
Hyvä
yli 10 %
Tyydyttävä
5-10 %
Heikko
alle 5 %,
Omavaraisuusaste, % = 100 * (Oma pääoma + Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset) / (Vastattavaa
yhteensä – Saadut ennakot)
Omavaraisuusaste mittaa yrityksen vakavaraisuutta, tappion sietokykyä ja ylipäätään kykyä selviytyä
sitoumuksista pitkällä tähtäimellä. Omat varat muodostavat puskurin mahdollista tappiota varten.
YTN luokitusasteikko
Arvo
Hyvä
yli 40 %
48
Tyydyttävä
20-40 %
Heikko
alle 20 %,
Kuntataloudessa luokitusasteikko: yli 70 % hyvä, alle 50 % merkittävän suuri velkarasite
Suhteellinen velkaantuneisuus, % = 100 * (Vieras pääoma – Saadut ennakot) / Liikevaihto
Suhteellinen velkaantuneisuus mittaa velkaantuneisuuden suhdetta toiminnan laajuuteen. Tunnuslukua
voidaan vertailla vain saman toimialan yritysten kesken.
YTN luokitusasteikko
Arvo
Hyvä
alle 40 %
Tyydyttävä
40-80 %
Heikko
yli 80 %
49
YHTEISÖN NIMI:
Tornion Energia Oy
Hallituksen puheenjohtaja
Taramaa Markku
Hallituksen jäsenet
Meller Kaarina, Kristo Helena, Nykänen Lauri, Heikkilä
Tuomo ja Isomäki Pekka (henkilöstön edustaja)
Timo Koskinen
Toimitusjohtaja
HALLITUKSEN KÄSITTELY PVM
VALTUUSTON ASETTAMIEN TYTÄRYHTIÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 2014
TAVOITE:
TOTEUTUMINEN:
1. Kaupungin pääomalainalle maksetaan korko
Toteutunut
2. Sähkönsiirtotoiminnan siirtohinnat sijoittuvat EMV:n
valtakunnallisessa tilastossa alimpaan neljännekseen (25
%)
Toteutunut (22,5 %)
3. kaukolämmön hinnat sijoittuvat Energiateollisuus Oy:n Toteutunut (5 %)
valtakunnallisessa tilastossa alimpaan viidennekseen (20
%)
4. Verkostojen laajennus- ja peruskorjausinvestoinnit
toteutetaan hallitusti talous huomioon ottaen
Toteutunut
5. Minimoidaan käyttökatkokset alle 1 tunti
Toteutunut (0,2 h)
6. Sähkön siirtotoiminnan kohtuullinen tuotto
Toteutunut (n. 240 000 e alituottoa v .2013)
TULOSLASKELMA
TP 2013
TP 2014
TA 2014
Toimintatuotot
12 165 865
11 871 564,05
12 505 061
Toimintakulut
-8 231 579
-7 932 802,21
-9 247 964
Toimintakate
3 934 286
3 938 761,84
3 257 097
Rahoituserät
-403 454
-361 642,67
-419 500
-1 880 215
-2 052 093,66
-1 979 244
Poistot
Tilikauden tulos ennen
50
tilinpäätössiirtoja ja veroja
1 650 617
1 525 025,51
858 353
Tilinpäätössiirrot
-1 003 110
-1 001 883,82
-800 000
Verot
-158 665
-108 604,78
-11 671
Tilikauden tulos
488 842
414 536,91
46 682
TASE
Osakepääoma
TP 2013
TP 2014
1 208 000
1 208 000
Ed. tilikausien tulos
322 672
811 515
Tilikauden tulos
488 842
414 537
14 362 766
14 259 070
Pitkäaikainen vieras pääoma
(sis. lyh.erät)
TUNNUSLUKUJA
TP 2013
TP 2014
Liiketulos -%
16,9 %
15,9%
Omavaraisuusaste, %
26,9 %
32,5%
Suhteellinen velkaantuneisuus, %
176 %
172%
23
25
Henkilöstömäärä keskimäärin
Yhteisön toiminta vuonna 2014:
Merkittävät investoinnit ja investointitarpeet:
Vuoden 2014 aikana valmistui Aukiokadun lämpölaitoksen laajennus, jonka tarkoituksena on lisätä
kaukolämmön vara- ja huippukapasiteettia 20 MW.
Vuoden 2014 aikana sähkö- ja kaukolämpöinvestointeja suoritettiin yhteensä n. 2,9 miljoonan euron
arvosta.
Lähivuosien investoinnit keskittyvät pääasiassa sähköverkon toimitusvarmuuden lisäämiseen, sekä
kaukolämmön uusien asiakkaiden hankkimiseen.
Toimintaan liittyvät olennaiset riskit ja epävarmuustekijät:
Merkittävimmät riskit toiminnalle ja omaisuudelle aiheuttavat luonnonilmiöt kuten myrskyt, tulvat, pakkaset
yms, joiden seurauksena yhtiön tulee varautua korvauksiin asiakkaille toimittamatta jääneestä sähköstä ja
kaukolämmöstä.
Yhtiöllämme on n. 2500 asiakasta ilmajohtoverkon piirissä. Yli viiden vuorokauden sähkökatkos koko
ilmajohtoverkon alueella aiheuttaisi yhtiöllemme n. 0,8 miljoonan euroa vakiokorvausvastuut.
Vakiokorvausriskiä ei ole erikseen vakuutettu, vaan mahdolliseen korvausvastuuseen on varauduttu
riittävällä kassavarakertymällä.
51
Tilinpäätöksen jälkeen tapahtuneet tärkeät tapahtumat:
Liiketoiminnassa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia tilikauden päättymisen jälkeen.
Riskienhallinnan toteuttaminen ja seuranta:
Yhtiön varautumissuunnitelma päivitetään vuosittain.
Sähköverkon osalta on laadittu Energiaviraston vaatimusten mukaisesti sähköverkon
kehittämissuunnitelma sekä sähköverkon varautumissuunnitelma sekä siihen liittyvä kehittämisohjelma.
Konserniohjeen käsittely hallituksessa ja yhtiökokouksessa:
Konserniohje on käsitelty hallituksessa valtuustokauden alussa.
Konserniohjetta käsitellään hallituksessa tarpeen mukaan kun käsiteltävät asiat niin vaativat.
Konsernipalvelujen käyttö:
Tornion Energia käyttää konsernin tarjoamista palveluista mm.:
 ATK palvelut
 Siivouspalvelut
52
YHTEISÖN NIMI:
Tornion Vesi Oy
Hallituksen puheenjohtaja
Outi Keinänen
Hallituksen jäsenet
Annikki Dunder, Heikki Huhtalo, Gunnar Kourilehto,
Martti Rauhala,
Markus Kannala
Toimitusjohtaja
HALLITUKSEN KÄSITTELY PVM
10.3.2015
VALTUUSTON ASETTAMIEN TYTÄRYHTIÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 2014:
TAVOITE:
TOTEUTUMINEN:
Kaupungin pääomalainalle maksetaan korko
Toteutunut.
Vesi- ja jätevesikuution kokonaishinta on kohtuullinen
asiakkaille
Toteutunut. Vuoden 2014 aikana ei ole tehty
taksakorotuksia.
Karungin suunnan viemäriverkoston laajennus- ja
peruskorjausinvestoinnit toteutetaan
investointiohjelman mukaisesti
Toteutunut. Lapin ELY-keskus on luovuttanut
runkoviemärin Tornion Vesi Oy:n käyttöön ja
ylläpidettäväksi 14.8.2014.
verkostohäiriöiden ja vuotovesien määrä vähenee ja
käyttökatkosten määrä minimoidaan.
Toteutunut tyydyttävästi.
Vuotovesimäärä vesijohtoverkostosta oli 16,5 % (v.
2013 18,5 %). Runkojohdoissa sattui vuoden 2014
aikana 31 (v. 2013 44) vuotoa ja talojohdoissa
korjattiin 5 (v. 2013 2) vuotoa.
TULOSLASKELMA
TP 2013
TP 2014
TA 2014
Toimintatuotot
4 335 906
4 696 589
4 496 830
Toimintakulut
-3 004 046
-3 170 450
-3 099 640
Toimintakate
1 331 860
1 526 139
1 397 190
Rahoituserät
-489 004
- 362 028
-473 000
Poistot
-858 989
-931 779
-922 300
-16 133
232 333
1 890
16 185
-39 584
Tilikauden tulos ennen
tilinpäätössiirtoja ja veroja
Tilinpäätössiirrot
53
Verot
-11
-38 565
Tilikauden tulos
41
154 184
TASE
Osakepääoma
Ed. tilikausien tulos
TP 2013
TP 2014
1 008 000
1008 000
828 445
828 487
41
154 184
14 184 530
14 086 675
Tilikauden tulos
Pitkäaikainen vieras pääoma
(sis. lyh.erät)
TUNNUSLUKUJA
TP 2013
TP 2014
Liiketulos -%
10,96 %
12,70 %
Omavaraisuusaste, %
12,13 %
13,12 %
3,9 %
3,6 %
12,5 htv
12,0 htv
Suhteellinen velkaantuneisuus, %
Henkilöstömäärä keskimäärin
Yhteisön toiminta vuonna 2014:
Merkittävin investointihanke oli Mannerheiminpuiston vesihuollon rakentaminen, noin 224 000 euroa.
Verkoston saneerauskohteita vuonna 2014 oli Karungissa, Ruonajärventien varrella sekä
Sillankorva-Torppi välisellä johto-osuudella. Vesi- ja viemäriverkostojen saneerauksiin käytettiin
toimintavuonna yhteensä noin 459 000 euroa, joka oli edellisvuotta korkeampi.
Vuoden 2014 loppupuolella suoritettiin henkilöstökysely, johon kaikki työntekijät ja toimihenkilöt
vastasivat. Vastaava kysely oli järjestetty edellisen kerran vuoden 2011 lopussa ja siihen verrattuna
tilanne oli merkittävästi parantunut.
1 890
54
Merkittävät investoinnit ja investointitarpeet:
 Kivirannan uuden jätevesipumppaamon ja viemärilinjan rakentaminen, noin 1 milj. euroa.
 Uusien kaava-alueiden investointitarpeet, n. 150 000 e/a
 Vesihuoltoverkoston saneerauksien rahoitustarve tulevaisuudessa on n. 900 000 e/a
Toimintaan liittyvät olennaiset riskit ja epävarmuustekijät:
Tulevaisuuden investointitarpeet ovat suuret haja-asutusalueelle laajennettavan viemäröinnin sekä
verkoston ikääntymisen myötä.
Tilinpäätöksen jälkeen tapahtuneet tärkeät tapahtumat:
Riskienhallinnan toteuttaminen ja seuranta:
Laitoksella on oma hyväksytty valvontatutkimussuunnitelma sekä valmiussuunnitelma. Lisäksi Tornion
vesihuollon valmiussuunnitelma on päivitetty vuonna 2011.
Konserniohjeen käsittely hallituksessa ja yhtiökokouksessa:
Hallitus 19.9.2009.
Konsernipalvelujen käyttö:
Talouspalvelut
Henkilöstöpalvelut
Tietohallintopalvelut
Rakennuttamispalvelut
Varastopalvelut
55
YHTEISÖN NIMI:
Tornion vuokra-asunnot Oy
Hallituksen puheenjohtaja
Marianne Junes-Leinonen
Hallituksen jäsenet
Juhani Jaako, Helena Rundgren, Arja Karhu, Lasse
Jutila, Sanna Lehtinen, Iisakki Vierelä
Ulla Juntunen
Toimitusjohtaja
HALLITUKSEN KÄSITTELY PVM
20.01.2015
VALTUUSTON ASETTAMIEN TYTÄRYHTIÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 2014
TAVOITE:
TOTEUTUMINEN:
1.vuokrataso pysyy kilpailukykyisenä
Vuokrat e/m2/kk: aravalainoitettu 8,08; korkotuki
8,23
2. Vuokra-asuntojen laatu säilyy kohtuullisena
Vuokrausaste 90 %, vuosikorjausinvestointi
645 131,53 e lisäksi peruskorjauksia
TULOSLASKELMA
TP 2013
Toimintatuotot
6 325 113,88
6 477 795,88
6 789 790
Toimintakulut
-4 296 226,14
-4 448 095,99
-4 696 310
Toimintakate
2 028 887,74
2 029 699,89
2 093 480
Rahoituserät
-679 095,41
-564 196,34
-646 290
-1 370 638,90
-1 324 298,41
-1 446 145
-20 846,57
141 205,14
1 045
-20 846,57
141 205,14
1 045
Poistot
Tilikauden tulos ennen
tilinpäätössiirtoja ja veroja
TP 2014
TA 2014
Tilinpäätössiirrot
Verot
Tilikauden tulos
TASE
TP 2013
Osakepääoma
2 462 607,62
2 462 607,62
Ed. tilikausien tulos
2 051 637,29
2 030 790,72
-20 846,57
141 205,14
Tilikauden tulos
TP 2014
56
Pitkäaikainen vieras pääoma
(sis. lyh.erät)
TUNNUSLUKUJA
25 855 975,20
TP 2013
24 897 372,02
TP 2014
Liiketulos -%
10,34
10,80
Omavaraisuusaste, %
17,65
18,60
414,67
388,55
10,5
10,5
Suhteellinen velkaantuneisuus, %
Henkilöstömäärä keskimäärin
Yhteisön toiminta vuonna 2014:
Jokkakodin peruskorjaus käynnistyi loppuvuodesta 2014, valmistuu 31.5.2015; muutoin normaalia
vuokraustoimintaa
Merkittävät investoinnit ja investointitarpeet:
Jokkakodin peruskorjaus n. 1 250 000 e
Toimintaan liittyvät olennaiset riskit ja epävarmuustekijät:
Vajaakäyttö
Tilinpäätöksen jälkeen tapahtuneet tärkeät tapahtumat:
Riskienhallinnan toteuttaminen ja seuranta:
Täysarvovakuutukset; henkilöstön korttikoulutukset; säännölliset palaverit henkilöstön kanssa
Konserniohjeen käsittely hallituksessa ja yhtiökokouksessa:
Käsittely tarvittaessa
Konsernipalvelujen käyttö:
Omavelkaisia takauksia, puhelut kaupungin vaihteen alla
57
YHTEISÖN NIMI:
Tornion Oppilasasuntola Oy
Hallituksen puheenjohtaja
Marianne Junes-Leinonen
Hallituksen jäsenet
Virpi Lilja, Mikko Vaara, Annikki Dunder
Toimitusjohtaja
Ulla Juntunen
HALLITUKSEN KÄSITTELY PVM
25.3.2015
VALTUUSTON ASETTAMIEN TYTÄRYHTIÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 2014
TAVOITE:
TOTEUTUMINEN:
1.Yhtiön talous saadaan tervehdyttämisohjelmalla
tasapainoon
2. Asuntojen vuokrausaste yi 92 %
TULOSLASKELMA
Vuokrausaste on ollut 76,6 %, joten talous ei ole
tasapainossa
TP 2013
TP 2014
TA 2014
Toimintatuotot
753 301,91
671 782,60
819 460
Toimintakulut
-396 297,68
-418 898,61
-478 530
Toimintakate
357 004,23
252 883,99
340 930
Rahoituserät
-114 226,06
-106 330,56
-105 440
Poistot
-242 748,00
-152 385,00
-235 490
Tilikauden tulos ennen
tilinpäätössiirtoja ja veroja
0
30,17
-5 831,57
30,17
-5 831,57
Tilinpäätössiirrot
Verot
Tilikauden tulos
TASE
TP 2013
TP 2014
Osakepääoma
25 228,19
25 228,19
Ed. tilikausien tulos
-1 611,89
-1 581,72
0
58
Tilikauden tulos
30,17
-5 831,57
(sis. lyh.erät)
5 789 981,13
5 629 777,78
TUNNUSLUKUJA
TP 2013
Pitkäaikainen vieras pääoma
Liiketulos -%
Omavaraisuusaste, %
Suhteellinen velkaantuneisuus, %
Henkilöstömäärä keskimäärin
TP 2014
15,11
14,89
1,13
1,06
773,78
847,93
1
1
Yhteisön toiminta vuonna 2014:
Asuntojen vuokraaminen etusijalla opiskelijoille
Merkittävät investoinnit ja investointitarpeet:
Mikäli käyttötarpeen muutoksia ei tulla suorittamaan, on osa kiinteistöistä realisoitava
Toimintaan liittyvät olennaiset riskit ja epävarmuustekijät:
Amk:n ja ammattiopiston aloituspaikkojen väheneminen aiheuttaa tyhjäkäyntiä
Tilinpäätöksen jälkeen tapahtuneet tärkeät tapahtumat:
Riskienhallinnan toteuttaminen ja seuranta:
Vakuutukset; kirjanpidon tallenteiden säilyttäminen pankin tallelokerossa
59
YHTEISÖN NIMI:
Tornion Krunni Oy
Hallituksen puheenjohtaja
Marianne Junes-Leinonen
Hallituksen jäsenet
Juhani Jaako, Raimo Ahokas, Mikko Vaara, Saara
Mantere
Ulla Juntunen
Toimitusjohtaja
HALLITUKSEN KÄSITTELY PVM
26.01.2015
VALTUUSTON ASETTAMIEN TYTÄRYHTIÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 2014
TAVOITE:
TOTEUTUMINEN:
1.
TULOSLASKELMA
TP 2013
TP 2014
TA 2014
Toimintatuotot
547 576,84
549 022,42
601 935
Toimintakulut
-531 694,43
-537 197,07
-587 435
Toimintakate
15 882,41
11 825,35
14 500
Rahoituserät
-3 670,67
-2 756,93
-3 100
Poistot
-9 128,21
-7 888,65
-3 300
Tilikauden tulos ennen
tilinpäätössiirtoja ja veroja
3 083,53
1 179,77
8 100
-755,24
-236,15
0
2 328,29
943,62
8 100
Tilinpäätössiirrot
Verot
Tilikauden tulos
TASE
TP 2013
TP 2014
Osakepääoma
50 456,38
50 456,38
Ed. tilikausien tulos
46 785,75
49 114,04
2 328,29
943,62
Tilikauden tulos
60
Pitkäaikainen vieras pääoma
122 156,84
118 857,52
(sis. lyh.erät)
TUNNUSLUKUJA
TP 2013
Liiketulos -%
TP 2014
1,24
0,72
Omavaraisuusaste, %
31,22
31,45
Suhteellinen velkaantuneisuus, %
40,58
39,72
10
10
Henkilöstömäärä keskimäärin
Yhteisön toiminta vuonna 2014:
Isännöinti- ja kunnossapitopalvelujen myynti konsernin vuokrataloyhtiöille
Merkittävät investoinnit ja investointitarpeet:
Toimintaan liittyvät olennaiset riskit ja epävarmuustekijät:
Tilinpäätöksen jälkeen tapahtuneet tärkeät tapahtumat:
Riskienhallinnan toteuttaminen ja seuranta:
Vakuutukset, henkilöstön koulutukset ja säännölliset työpaikkapalaverit, ohjelmistojen tallenteiden
säilyttäminen pankin tallelokerossa
61
YHTEISÖN NIMI:
Tornion Palveluasunnot Oy
Hallituksen puheenjohtaja
Osmo Huhta
Hallituksen jäsenet
Olavi Stoor, Anne Kohonen, Helena Rundgren, Jorma
Winter
HALLITUKSEN KÄSITTELY PVM
29.01.2015
VALTUUSTON ASETTAMIEN TYTÄRYHTIÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 2014
TAVOITE:
TOTEUTUMINEN:
1.
TULOSLASKELMA
TP 2013
TP 2014
TA 2014
Toimintatuotot
193 297,73
162 096,38
228 665
Toimintakulut
-112 902,44
-110 683,47
-145 430
Toimintakate
80 395,29
51 412,91
83 235
Rahoituserät
-36 035,27
-9 714,96
-39 000
Poistot
-42 898,97
-40 797,87
-43 700
1 461,05
900,08
535
1 461,05
900,08
535,00
Tilikauden tulos ennen
tilinpäätössiirtoja ja veroja
Tilinpäätössiirrot
Verot
Tilikauden tulos
TASE
Osakepääoma
TP 2013
TP 2014
8 000
8 000
Ed. tilikausien tulos
-2336,43
-875,38
Tilikauden tulos
1 461,05
900,08
Pitkäaikainen vieras pääoma
62
(sis. lyh.erät)
1 996 083,20
TUNNUSLUKUJA
TP 2013
Liiketulos -%
TP 2014
19,40
6,55
0,35
0,40
1064,09
1 250,95
0
0
Omavaraisuusaste, %
Suhteellinen velkaantuneisuus, %
Henkilöstömäärä keskimäärin
Yhteisön toiminta vuonna 2014:
Asuntojen vuokraaminen kehitysvammaisille
Merkittävät investoinnit ja investointitarpeet:
Toimintaan liittyvät olennaiset riskit ja epävarmuustekijät:
Tilinpäätöksen jälkeen tapahtuneet tärkeät tapahtumat:
Riskienhallinnan toteuttaminen ja seuranta:
Kiinteistön täysarvovakuutus
Konserniohjeen käsittely hallituksessa ja yhtiökokouksessa:
Käsitellään tarvittaessa.
Konsernipalvelujen käyttö:
1 927 962,40
63
YHTEISÖN NIMI:
Kiinteistö Oy Tornion Veljeskoti
Hallituksen puheenjohtaja
Marianne Junes-Leinonen
Hallituksen jäsenet
Lasse Jutila, Erkki Kangas, Kaarina Meller
Toimitusjohtaja
Ulla Juntunen
HALLITUKSEN KÄSITTELY PVM
26.01.2015
VALTUUSTON ASETTAMIEN TYTÄRYHTIÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 2014
TAVOITE:
TULOSLASKELMA
TOTEUTUMINEN:
TP 2013
TP 2014
TA 2014
Toimintatuotot
141 573,30
142 996,78
141 300
Toimintakulut
-105 174,65
-110 576,18
-121 780
Toimintakate
36 398,65
32 420,60
19 520
Rahoituserät
-2 655,23
-1 371,00
-2 850
-16 736,89
-16 643,15
-16 670
17 006,53
14 406,45
0
-16 980,00
-14 380,00
0
26,53
26,45
0
Poistot
Tilikauden tulos ennen
tilinpäätössiirtoja ja veroja
Tilinpäätössiirrot
Verot
Tilikauden tulos
TASE
TP 2013
TP 2014
Osakepääoma
25 228,19
25 228,19
Ed. tilikausien tulos
12 795,29
12 821,82
26,53
26,45
Tilikauden tulos
Pitkäaikainen vieras pääoma
64
(sis. lyh.erät)
TUNNUSLUKUJA
104 999,86
TP 2013
88 333,18
TP 2014
Liiketulos -%
13,89
11,03
Omavaraisuusaste, %
67,58
71,30
Suhteellinen velkaantuneisuus, %
77,52
67,94
0
0
Henkilöstömäärä keskimäärin
Yhteisön toiminta vuonna 2014:
Asuntojen vuokraaminen veteraaneille ja eläkeläisille
Merkittävät investoinnit ja investointitarpeet:
Toimintaan liittyvät olennaiset riskit ja epävarmuustekijät:
Tilinpäätöksen jälkeen tapahtuneet tärkeät tapahtumat:
Riskienhallinnan toteuttaminen ja seuranta:
Kiinteistön täysarvovakuutukset
Konserniohjeen käsittely hallituksessa ja yhtiökokouksessa:
Käsitellään tarvittaessa
Konsernipalvelujen käyttö:
65
YHTEISÖN NIMI:
Länsipohjan Hevosurheilukeskus Oy
Hallituksen puheenjohtaja
Matti Lankila
Hallituksen jäsenet
Riitta Ahtiainen, Teemu Alatalo, Markus Kannala ja
Matti Vaajoensuu
Marja-Riitta Tervahauta
Toimitusjohtaja
HALLITUKSEN KÄSITTELY PVM
VALTUUSTON ASETTAMIEN TYTÄRYHTIÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 2014
TAVOITE:
TOTEUTUMINEN:
Kaupunginvaltuusto ei ole asettanut tavoitteita
TULOSLASKELMA
TP 2013
TP 2014
TA 2014
Toimintatuotot
18 403,15
19 576,72
15 817
Toimintakulut
-8 408,02
-5 310,87
-7 617
Toimintakate
9 995,13
14 265,85
8 200
Rahoituserät
-3 412,72
-2 820,48
-2 800
-27 365,55
-27 365,55
-27 366
-20783,14
-15 920,18
-21 966
-20 783,14
-15 920,18
-21 966
Poistot
Tilikauden tulos ennen
tilinpäätössiirtoja ja veroja
Tilinpäätössiirrot
Verot
Tilikauden tulos
TASE
TP 2013
TP 2014
Osakepääoma
374 294
37 4294
Ed. tilikausien tulos
-61 364
-82 147
Tilikauden tulos
-20 783
-15 920
73 171
66 890
Pitkäaikainen vieras pääoma
(sis. lyh.erät)
66
TUNNUSLUKUJA
TP 2013
TP 2014
Liiketulos -%
Omavaraisuusaste, %
Suhteellinen velkaantuneisuus, %
Henkilöstömäärä keskimäärin
Yhteisön toiminta vuonna 2014:
Yhteisön toimintaan vaikuttava LAIKA 20 hankesuunnitelma valmistui. Hanke pitää sisällään raviradan
kehittämisen muuhunkin toimintaan kuin pelkästään raviurheiluun.
Merkittävät investoinnit ja investointitarpeet:
Radalle johtavan sisääntuloportin ja katsomorakennuksen osittainen katon uusiminen, joka viimeksi
mainittu riippuu investointiavustuksen saamisesta.
Toimintaan liittyvät olennaiset riskit ja epävarmuustekijät:
Rahoituksen puuttuminen. Yhtiön rahoituksen lähteenä ovat Länsi-Lapin Hevosystävät ry:ltä saatava
vuotuinen vuokra 5.500 euroja ja lainan hoitokuluihin osallistuminen enintään 3.000 eurolla. Lisäksi
Tornion kaupungin avustus 6.000 euroa Tervolan kunnan myöntämä avustus 1.000 euroa.
Tilinpäätöksessä on tehty poistot. Lainan hoitokuluihin menee noin 9.500 euroa.
Tilinpäätöksen jälkeen tapahtuneet tärkeät tapahtumat:
Tärkeä tapahtuma on 16.5.2015 pidettävät valtakunnalliset Toto76 ravikilpailut, josta toivotaan välillistä
vaikutusta myös yhtiön talouteen.
Riskienhallinnan toteuttaminen ja seuranta:
Konserniohjeen käsittely hallituksessa ja yhtiökokouksessa:
Käsitelty yhtiökokouksessa 28.10.210.
Konsernipalvelujen käyttö:
Tekniset palvelut ja kirjanpitopalvelut
67
YHTEISÖN NIMI:
Team Botnia Oy
Hallituksen puheenjohtaja
Ponkala Arto
Hallituksen jäsenet
Alamäki Ahti, Alaperä Pentti, Herajärvi Tapio, Kaarlela
Esa, Kangastalo Sampo, Keskimaunu Maria, Pohjanen
Raimo, Taramaa Markku, Ylitalo Mikko, vpj.
Jukka Kujala
Toimitusjohtaja
HALLITUKSEN KÄSITTELY PVM
Team Botnia Oy:n hallitus 14.10.2014
VALTUUSTON ASETTAMIEN TYTÄRYHTIÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 2014
TAVOITE:
TOTEUTUMINEN:
1. Yhtiö toteuttaa kaupungin kanssa tehtyä
Yhtiö on toteuttanut Tornion kaupungin kanssa tehtyä
kehittämissopimusta.
kehittämissopimusta
2. Yhtiö toteuttaa hanketoimintaa talousarvion
Hanketoimintaa on toteutettu talousarvoin
mukaisesti.
mukaisesti
3. Yritystoiminnan toimintaedellytysten
Yrityksiä perustettu 90 ja lakannut 48, joten
nettolisäys vuonna 2014 on 42 yritystä.
kehittäminen
Tuotettu yrityspalvelut aloittaville ja kehittyville
yrityksille, sekä oltu mukana yritysten
toimintaympäristön edunvalvonta- ja
kehittämishankkeissa.
TULOSLASKELMA
TP 2013
TP 2014
TA 2014
Toimintatuotot
563 418
548 396
565 828
Toimintakulut
530 144
561 193
563 604
Toimintakate
33 273
-12 796
2 224
Rahoituserät
-163
9
Poistot
-283
-213
Tilikauden tulos ennen
68
tilinpäätössiirtoja ja veroja
32 827
-13 001
2 224
32 827
-13 001
2 224
Tilinpäätössiirrot
Verot
Tilikauden tulos
TASE
TP 2013
TP 2014
Osakepääoma
181 642
181 643
Ed. tilikausien tulos
-160 126
-127 299
32 827
-13 001
Tilikauden tulos
Pitkäaikainen vieras pääoma
(sis. lyh.erät)
TUNNUSLUKUJA
Liiketulos -%
TP 2013
TP 2014
7%
-2,37 %
Omavaraisuusaste, %
51 %
45 %
Suhteellinen velkaantuneisuus, %
10 %
9%
4
4
Henkilöstömäärä keskimäärin
Yhteisön toiminta vuonna 2014:
 Matkatoimiston muuttaminen TornioHaparanda Matkakeskukseen, sekä Team Botnian toimiston
muutto uusiin toimitiloihin Green Linelle.
 Toimitusjohtajan vaihtuminen.
 Yhtiön toiminnan kehittäminen ja uudistaminen.
 Yrityskehittäjän toimen perustaminen.
Merkittävät investoinnit ja investointitarpeet:
 Ei merkittäviä investointeja, eikä investointitarpeita.
69
Toimintaan liittyvät olennaiset riskit ja epävarmuustekijät:
 Ei toimintaan liittyviä olennaisia riskejä. Hanketoiminnan kustannuksista aiheutuva maksuvalmius
voi ajoittain muodostua epävarmuustekijäksi.
Tilinpäätöksen jälkeen tapahtuneet tärkeät tapahtumat:
 Elinkeinojen kehittämisen lippulaivahankkeen käynnistyminen.
Riskienhallinnan toteuttaminen ja seuranta:
 Toimitusjohtaja, hallitus ja toimistosihteeri seuraavat kuukausittain.
Konserniohjeen käsittely hallituksessa ja yhtiökokouksessa:
 Ei käsitelty vuoden 2014 aikana.
Konsernipalvelujen käyttö:
 Tietoliikenne- ja tukipalvelut, työterveydenhuolto, kaupunkirakenteen palvelut.
70
YHTEISÖN NIMI:
Tornion Keilahalli Oy
Hallituksen puheenjohtaja
Heikki Keinänen
Hallituksen jäsenet
Markus Kannala, Riitta Kasala, Sami Kokkonen ja Pauli
Ojanperä.
Varajäsenet Kari Juottonen ja Markku Taramaa
HALLITUKSEN KÄSITTELY PVM
3.3.2015
VALTUUSTON ASETTAMIEN TYTÄRYHTIÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 2014
TAVOITE:
TULOSLASKELMA
TOTEUTUMINEN:
TP 2013
TP 2014
TA 2014
Toimintatuotot
16 488
17 311
17 385
Toimintakulut
6 602
5 922
5 400
Toimintakate
9 886
11 389
11 985
Rahoituserät
4 176
3 965
4 750
Poistot
5 673
5 849
7 235
37
1 575
0
37
1 575
0
Tilikauden tulos ennen
tilinpäätössiirtoja ja veroja
Tilinpäätössiirrot
Verot
Tilikauden tulos
TASE
Osakepääoma
Ed. tilikausien tulos
Tilikauden tulos
Pitkäaikainen vieras pääoma (sis.
lyh.erät)
TP 2013
TP 2014
108 901
108 901
30 867
30 903
37
1 575
71
151 000
TUNNUSLUKUJA
TP 2013
Liiketulos -%
TP 2014
0
9,93
47,87
49
yli 80 %
yli 80 %
Omavaraisuusaste, %
Suhteellinen velkaantuneisuus, %
141 600
Henkilöstömäärä keskimäärin
Yhteisön toiminta vuonna 2014:
Keilahallin tiloissa on toiminut vuokraaja Vesa Saari.
Merkittävät investoinnit ja investointitarpeet:
Investointitarpeet on keittiön kaappien uusinta sekä keittiön lattiamaton uusinta ja keittiön taustatilan
lattian, hyllyjen ja työtason uusinta. Näitä ei vasta tehdyn remontin aikana ollut uusittu.
Toimintaan liittyvät olennaiset riskit ja epävarmuustekijät:
Keilahallin kalustus ja koneet ovat kunnossa eikä olennaisia riskejä ole tiedossa.
Tilinpäätöksen jälkeen tapahtuneet tärkeät tapahtumat:
ei ole
Riskienhallinnan toteuttaminen ja seuranta:
Konserniohjeen käsittely hallituksessa ja yhtiökokouksessa:
Konsernipalvelujen käyttö
72
YHTEISÖN NIMI:
Kiinteistö Oy Kisakoti Tornio
Hallituksen puheenjohtaja
Anja Huhtanen
Hallituksen jäsenet
Ulla Juntunen ja Matti Puumala, varalla Soile Laurila
Hannu Gullsten
Isännöitsijä
HALLITUKSEN KÄSITTELY PVM
VALTUUSTON ASETTAMIEN TYTÄRYHTIÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 2014
TAVOITE:
TOTEUTUMINEN:
1.
2.
TULOSLASKELMA
TP 2013
TP 2014
TA 2014
Toimintatuotot
47 231
46 073
49 590
Toimintakulut
23 706
25 368
30 661
Toimintakate
23 525
20 706
18 929
Rahoituserät
18 337
4 912
5 006
Poistot
11 767
11 223
13 923
6 570
4 569
0
6 570
4 569
0
Verot
0
0
0
Tilikauden tulos
0
0
0
Tilikauden tulos ennen
tilinpäätössiirtoja ja veroja
Tilinpäätössiirrot
TASE
Osakepääoma
Ed. tilikausien tulos
TP 2013
TP 2013
21 023
21 023
243
243
73
Tilikauden tulos
0
0
253 781
239 858
Pitkäaikainen vieras pääoma
(sis. lyh.erät)
TUNNUSLUKUJA
TP 2013
TP 2014
Liiketulos -%
Omavaraisuusaste, %
Suhteellinen velkaantuneisuus, %
Henkilöstömäärä keskimäärin
1
Yhteisön toiminta vuonna 2014:
Merkittävät investoinnit ja investointitarpeet:
Toimintaan liittyvät olennaiset riskit ja epävarmuustekijät:
Tilinpäätöksen jälkeen tapahtuneet tärkeät tapahtumat:
Riskienhallinnan toteuttaminen ja seuranta:
Konserniohjeen käsittely hallituksessa ja yhtiökokouksessa:
Konsernipalvelujen käyttö:
0
74
YHTEISÖN NIMI:
Bottenvikens Reningsverk AB
Hallituksen puheenjohtaja
Raimo Ronkainen
Hallituksen jäsenet
Markku Ponkala ja Niklas Olsson
Toimitusjohtaja
Allan Fjellvind
HALLITUKSEN KÄSITTELY PVM
26.2.2015
VALTUUSTON ASETTAMIEN TYTÄRYHTIÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 2014
TAVOITE:
TOTEUTUMINEN:
1.
TULOSLASKELMA
TP 2013
TP 2014
TA 2014
Toimintatuotot
1 337 156
1 379 832
Toimintakulut
-1 097 516
-1 064 649
Toimintakate
-53 504
315 683
Rahoituserät
-55 988
-56 783
-293 144
-303 055
-109 492
-44 655
1 094 379
44 655
Poistot
Tilikauden tulos ennen
tilinpäätössiirtoja ja veroja
Tilinpäätössiirrot
Verot
Tilikauden tulos
TASE
Osakepääoma
Ed. tilikausien tulos
Tilikauden tulos
Pitkäaikainen vieras pääoma
0
-113
TP 2013
0
TP 2014
135 454
127 755
1 517 422
1 433 612
-113
0
75
(sis. lyh.erät)
TUNNUSLUKUJA
1 448 708
TP 2013
TP 2014
Liiketulos -%
Omavaraisuusaste, %
55
Suhteellinen velkaantuneisuus, %
Henkilöstömäärä keskimäärin
4
Yhteisön toiminta vuonna 2014:
Merkittävät investoinnit ja investointitarpeet:
Toimintaan liittyvät olennaiset riskit ja epävarmuustekijät:
Tilinpäätöksen jälkeen tapahtuneet tärkeät tapahtumat:
Riskienhallinnan toteuttaminen ja seuranta:
Konserniohjeen käsittely hallituksessa ja yhtiökokouksessa:
Konsernipalvelujen käyttö:
76
YHTEISÖN NIMI:
Tornion työvoimalasäätiö
Hallituksen puheenjohtaja
Kanto Eija, 1.11. alkaen Janne Olsén
Hallituksen jäsenet
Lohiniva Eeva (vpj.), Keränen Leena, Sorvoja Reijo,
Andersin Auvo,
Juntunen Samuel
Toimitusjohtaja
HALLITUKSEN KÄSITTELY PVM
17.4.2015
VALTUUSTON ASETTAMIEN TYTÄRYHTIÖTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 2014
TAVOITE:
TOTEUTUMINEN:
1. Säätiön toiminta perustuu tulorakenteeseen
Ei toteutunut täysin. Tappio – 1 743 €.
2. Säätiön toiminta kehittyy sosiaalisen
Toteutui. Kaksi alkanutta hanketta, Starttivalmennus
ja Duunix –nuorten työhönvalmennus projekti. Koko
talon asiakkaiden positiivinen sijoittuminen parani ja
oli lähes 90%.
työllistämisen yksikkönä
3. Nuorten ohjaaminen koulutukseen ja työelämään
TULOSLASKELMA
Toimintatuotot
TP 2013
Toteutui. Nuorten positiivinen sijoittuminen nousi 87
prosenttiin.
TP 2014
TA 2014
1 738 629
1 828 464
2 047 210
-1 708 326
-1 827 051
-2 039 755
Toimintakate
30 303
1 413
7 455
Rahoituserät
3 256
1 046
Poistot
-6 044
-4 670
-5 335
Tilikauden tulos ennen
tilinpäätössiirtoja ja veroja
27 516
-2 212
2 120
Verot
-13 516
468
Tilikauden tulos
14 003
-1 743
Toimintakulut
Tilinpäätössiirrot
TASE
Osakepääoma
TP 2013
25 000
TP 2014
25 000
2 120
77
Ed. tilikausien tulos
50 966
64 966
Tilikauden tulos
14 003
-1 743
Pitkäaikainen vieras pääoma
(sis. lyh.erät)
TUNNUSLUKUJA
TP 2013
TP 2014
Liiketulos -%
1,58 %
-0,12 %
Omavaraisuusaste, %
23,5 %
23,2 %
16,83 %
15,9 %
38,9
38,2
Suhteellinen velkaantuneisuus, %
Henkilöstömäärä keskimäärin
Yhteisön toiminta vuonna 2014:
Asiakkaita 394 hlöä (lisäksi rekrytointilistalla 88), jatkosijoittuminen 90%. Nuoria 142, jatkosijoittuminen
87 %.
Toimintaan liittyvät olennaiset riskit ja epävarmuustekijät:
Toimintaympäristössä tapahtuvat lakimuutokset ja linjaukset (erityisesti TE-hallinto), jotka vaikeuttavat
nuorten sijoittumista työelämään. Ennakoitavuus vaikeaa.
Riskienhallinnan toteuttaminen ja seuranta:
Säätiön hallitus seuraa osavuosikatsausten perusteella toimintaa ja taloutta aktiivisesti. Sisäinen seuranta
toteutetaan säätiön johtoryhmätyöskentelyn kautta. ISO 9001 laatujärjestelmä on käytössä.
Konserniohjeen käsittely hallituksessa ja yhtiökokouksessa:
Konserniohje käsitelty säätiön hallituksessa 8.5.2013 § 5.
Konsernipalvelujen käyttö:
Säätiö ostaa konsernilta tietoliikenne-, palkanlaskenta-, kirjanpito-, laskutus- sekä työterveyshuollon
palveluja.
78
3.6.5. Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut
KONSERNITULOSLASKELMA JA SEN TUNNUNSLUVUT
2014
Toimintatuotot
2013
68 949 955
70 128 492,29
-185 811 812
-193 920 106
1 645 894
88 683
-115 215 963
-123 702 930
Verotulot
77 975 133
77 707 146
Valtionosuudet
53 449 102
64 945 244
98 247
123 584
171 244
183 028
-2 071 971
-2 247 761
-29 048
-21 802
14 376 745
16 986 510
-12 294 064
-12 036 521
Toimintakulut
Osuus osakkuusyhtiöiden voitosta
Toimintakate
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
Muut rahoitustuotot
Korkokulut
Muut rahoituskulut
Vuosikate
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
Satunnaiset erät
-141
Tilikauden tulos
2 082 540
4 949 990
Tilinpäätössiirrot
-1 044 529
-1 136 708
-24 267
-9 817
1 013 744
3 803 465
Vähemmistöosuus
Tilikauden yli/-alijäämä
KONSERNITULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT
79
Toimintatuotot/Toimintakulut, %
37,11
36,16
Vuosikate/Poistot, %
116,94
141,12
Vuosikate/e/asukas
643,1
758,9
Asukasmäärä
22356
22384
80
KONSERNIN RAHAOITUSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT
31.12.2014
31.12.2013
Toiminnan rahavirta
Vuosikate
Satunnaiset erät
Tulorahoituksen korjauserät
14 376 745
16 986 510
-141
-1 874 871
-795 438
-25 203 790
-23 398 629
Rahoitusosuudet investointimenoihin
4 253 680
4 565 390
Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot
6 865 150
834 033
-1 583 226
-1 808 134
-5 700
-34 230
Antolainasaamisten muutos
4 645
24 087
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
11 373 916
8 130 650
Pitkäaikaisten lainojen vähennys
-12 008 457
-10 110 586
Lyhytaikaisten lainojen vähennys
-9 724 014
16 642 473
-114 483
-366 531
Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset
178 311
106
Vaihto-omaisuuden muutos
-20 261
309 405
2 935 854
-2 534 978
-1 269 077
996 194
Rahoituksen rahavirta
-8 649 267
13 056 591
Rahavarojen muutos
-10 232 493
11 248 457
Investointien rahavirta
Investointimenot
Toiminnan ja investointien rahavirta
Rahoituksen rahavirta
Antolainauksen muutokset
Antolainasaamisten lisäys
Lainakannan muutokset
Oman pääoman muutokset
Muut maksuvalmiuden muutokset
Saamisten muutos
Korottomien velkojen muutos
81
Rahavarojen muutos
Rahavarat 31.12.
9 681 730
19 918 064
-19 914 224
-8 669 606
-10 232 494
11 248 457
68,6
90,2
Lainanhoitokate
1,2
1,6
Kassan riittävyys, pv
16
33
22 356
22 384
Rahavarat 1.1.
Rahoituslaskelman tunnusluvut
Investointien tulorahoitus, %
Asukasmäärä
82
KONSERNITASE JA SEN TUNNUSLUVUT
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
2014
2013
e
e
195 944 537
Aineettomat hyödykkeet
1 794 918
Aineettomat oikeudet
711 018
VASTATTAVAA
1 391 527 Peruspääoma
40 133 880
40 133 880
25 000
25 000
2 161 600
2 189 262
23 990 411
20 186 946
1 013 744
3 803 465
726 156
767 480
8 963 154
7 872 823
8 439 700
7 426 487
Vapaaehtoiset varaukset
523 454
446 336
6 062 258 PAKOLLISET VARAUKSET
2 659 826
2 364 595
8 397
9 060
2 651 428
2 355 535
3 145 362
4 267 128
2 682 760
3 970 067
302 658
145 932
159 944
151 129
139 703 342
151 236 296
89 908 223
90 375 610
719 363 Yhdistysten ja säätiöiden
180 916 879
184 423 908 Muut omat rahastot
15 777 223
15 107 861 Edell.tilik.yli-/alijäämä
Kiinteät rak. ja laitteet
Koneet ja kalusto
Muut aineell.hyödykkeet
Enn.maksut ja kesk.er.hank.
Sijoitukset
Muut osakkeet ja osuudet
Muut lainasaamiset
Muut saamiset
TOIMEKSIANTOJEN VARAT
Valtion toimeksiannot
47 285 018
8 347 614
703 526
7 504 548
13 232 740
672 164 Peruspääoma
106 387 501 Tilik.yli-/alijäämä
46 540 530 VÄHEMMISTÖOSUUDET
6 889 791 POISTOERO JA VAPAAEH703 574 TOISET VARAUKSET
8 794 651
13 078 856
5 915 085
132 710
137 355
21 174
2 827 122
2 692 720
Lahjoitusrahastojen erityiskatteet
93 698
Muut toimeksiantojen varat
40 704
Poistoero
Eläkevaraukset
Muut pakolliset varaukset
9 818 TOIM.ANT.PÄÄOMAT
4 127 137 Valtion toim.annot
3 978 756 Lahjoitusrahastojen pääomat
104 026 Muut toimeksiantojen pääomat
44 355 VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
e
66 338 553
Aineelliset hyödykkeet
101 298 950
e
67 324 634
1 083 899
Rakennukset
2013
191 877 692 OMA PÄÄOMA
Muut pitkäv.menot
Maa- ja vesialueet
2014
23 750 817
36 842 147
Lainat rah. Ja vak.l:lta
70 351 736
70 016 353
860 981
840 720
Lainat julk.yhteisöiltä
12 018 181
13 457 257
83
Aineet ja tarvikkeet
Ennakkomaksut
Saamiset
860 746
839 464
235
1 256
6 665
6 665
291 791
294 729
Muut velat
7 239 851
6 600 607
Lyhytaikainen
49 795 119
60 860 686
22 003 508
31 169 695
1 563 371
1 652 953
160 454
349 033
Ostovelat
8 033 394
9 419 961
Muut velat
3 121 545
2 809 923
Siirtovelat
14 912 847
15 459 121
222 522 474
232 846 876
Lainat muilta luotonantajilta
Saadut ennakot
13 208 106
16 083 363
Lainat rahoitus- ja
129 741
360 201
vakuutuslaitoksilta
0
0
129 741
253 659
Muut saamiset
0
0
Siirtosaamiset
0
106 542
13 078 365
15 723 162
8 909 374
8 043 911 Yhteensä
Pitkäaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
73 656
Lainat julk.yhteisöiltä
Saadut ennakot
147 398 TASEEN TUNNUSLUVUT
Muut saamiset
1 227 824
2 180 162 Omavaraisuus %
34,7
32,3
Siirtosaamiset
2 867 510
5 351 692 Suht.velkaantuneisuus %
69,4
70,7
25 004 154
23 990 411
1 118
1 072
4 739
5 196
Kons.lainakanta e 31.12.
105 943 460
116 302 923
232 846 976 Kons.lainasaam. e 31.12.
132 710
137 355
22 356
22 384
Rahoitusarvopaperit
0
0 Kertynyt ylijäämä e
Osakkeet ja osuudet
0
0 Kertynyt ylijäämä e/asukas
Rahat ja pankkisaamiset
Yhteensä
9 681 730
222 522 476
19 918 064 Konsernin lainat, e/asukas
Asukasmäärä
84
KÄSITTELYSTÄ JA TALOUDEN TASAPAINOTTAMISTA KOSKEVISTA TOIMENPITEISTÄ
Kaupunginhallituksen on kuntalain 69 §:n mukaan tehtävä toimintakertomuksessa tai sen antamisen
yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä sekä talouden tasapainottamista koskevista
toimenpiteistä. Hallituksen esitys talouden tasapainottamistoimenpiteistä tulee kysymykseen silloin, jos
tilikauden tulos poikkeaa olennaisesti siitä, mitä tilinpäätösvuotta seuraavan vuoden talousarviota
hyväksyttäessä oli tiedossa.
Tornion kaupunginhallitus on kokouksessaan 23.3.2015 § päättänyt esittää vuoden 2014 tilinpäätöksen
tuloksen käsittelystä seuraavaa:
1. Tilikauden 2014 alijäämä 3 553 123 euroa siirretään taseen omaan pääomaan tilikauden alijäämäksi.
Talouden tasapainottamisen osalta taseen 14 714 388 euron kertynyt ylijäämä toimii puskurina, mikäli
taloudessa tapahtuu nopeita talousarviossa ennakoimattomia muutoksia. Vuoden 2015 talousarviossa
vuosikate on 2 706 250 euroa ja alijäämä 2 693 750 euroa.
4. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
4.1. Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen
Talousarvion rakenteesta säädetään kuntalaissa siten, että talousarviossa on käyttötalous- ja
tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kuntalain 68 §:n mukaan kunnan tilinpäätökseen
kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion
toteutumisvertailu ja toimintakertomus.
Hyväksyessään talousarvion kaupunginvaltuusto on määritellyt toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet
toimielinten ja vastuuhenkilöiden sitovasti noudatettaviksi. Kaupunginhallitus antaa selvityksen
tavoitteiden toteutumisesta toimintakertomuksessa.
Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014 esitetään palvelualueittain yhtenä
kokonaisuutena.
TORNION KAUPUNKISTRATEGIA 2014-2017 – TOTEUTUMINEN TP 2014
Tornion kaupungin arvot
1) Asiakaslähtöisyys
Julkisten palveluiden järjestämisen ja tuotannon lähtökohtana tulee huomioida kaupungin eri asiakasja ikäryhmien tarpeet (palvelukysyntä ja -tarjonta, palvelualttius, oikeudenmukaisuus,
luottamuksellisuus, tasa-arvoisuus, muut hyvän hallintotavan periaatteet).
2) Luovuus
Osallistava henkilöstöpolitiikka ja aktiivinen vuoropuhelu (kuntalaiset, viranhaltijat, luottamushenkilöt)
edesauttavat ja kannustavat uusien toimintatapojen synnyttämistä
3) Kestävä kehitys
Tornion kaupungin toiminta perustuu ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti
kestävälle pohjalle.
4) Yhteistyökykyisyys
Tornion kaupunki on avoin, joustava, vastuullinen, luotettava ja haluttu työnantaja sekä
yhteistyökumppani. Tornio on aktiivinen toimija kansallisissa ja kansainvälisissä
yhteistyöverkostoissa. Kaksoiskaupunki TornioHaparanda on rajayhteistyön suunnannäyttäjä
maailmalla.
85
Tornion kaupungin toiminta-ajatus
Tornion kaupunki edistää kuntalaistensa hyvinvointia
1) kehittämällä asuin- ja elinympäristön hyvää laatua kestävällä tavalla
2) järjestämällä asiakaslähtöisesti tarvittavat ja riittävät peruspalvelut sekä
3) luomalla edellytykset kansainvälisesti kilpailukykyiselle osaamis- ja elinkeinoympäristölle
Tornion kaupungin visio 2021
Tornio 2021
Tornio on lähialueensa vetovoimaisin asuin-, palvelu- ja työssäkäyntikeskus, joka muodostaa yhdessä
Ruotsin Haaparannan kanssa rajattomien palveluiden kansainvälisen kaksoiskaupungin keskellä
Perämerenkaarta ja Barentsin aluetta.




Vuonna 2021 tulee kuluneeksi 400 vuotta Tornion kaupungin perustamisesta (1621)
Tornio sijaitsee maantieteellisesti keskeisellä paikalla suhteessa Perämerenkaaren ja Barentsin
toiminnallis-taloudellisiin kasvualueisiin.
TornioHaparanda on kansainvälinen kaksoiskaupunki, jonka palvelu- ja yhdyskuntarakennetta
tiivistetään ja kehitetään yhteisesti hyväksytyn kaksoiskaupunkivision ja strategian pohjalta.
Tornio harjoittaa tiivistä maantieteelliset ja hallinnolliset rajat ylittävää yhteistyötä tavoitteenaan
”kahden maan edut – yhden maan velvoitteet”. Keskeisiä yhteistyösuuntia ovat Lappi,
Perämerenkaari sekä Tornionlaakso.
86
KAUPUNKITASON TAVOITTEET 2014-2017
1. Hyvinvoiva ja osallistuva kuntalainen
Strateginen päämäärä 1: Hyvinvoivien kuntalaisten ja asiakaslähtöisten kuntapalveluiden Tornio.
Strategiset tavoitteet 2014-2017
 Kuntalaisten hyvinvointia edistävät ja ensisijaisesti ennaltaehkäisevät peruspalvelut
 koko väestö/työikäiset, lapset ja lapsiperheet, nuoret, ikäihmiset.
 Kuntalaisen hyvinvointia edistävät ja vetovoimaiset kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut
 Tiivis raja-, seutu- ja alueyhteistyö palveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa
 Monikanavainen ja kattava palveluverkko
 Kuntalaisten vuorovaikutus- ja osallistumismahdollisuuksien vahvistaminen
2. Asuminen ja ympäristö
Strateginen päämäärä 2: Viihtyisän ja vetovoimaisen asuin- ja elinympäristön Tornio.
Strategiset tavoitteet 2014-2017
 Turvallinen, terveellinen ja viihtyisä asuin- ja elinympäristö
 Onnistunut maankäyttöpolitiikka (maapolitiikka + kaavoitus)
 Elävä, yhteinen ja esteetön kaupunkikeskusta
 Kestävät ympäristö- ja energiaratkaisut
3. Elinkeinot, osaaminen ja kilpailukyky
Strateginen päämäärä 3: Kilpailukykyisen elinkeino- ja osaamisympäristön ja toimivien liikenneyhteyksien
Tornio.
Strategiset tavoitteet 2014-2017
 Yrittäjämyönteinen elinkeinopolitiikka - kasvun mahdollistavat elinkeinopalvelut
 Työllisyyden edistäminen
 Kohtaava koulutus ja osaaminen
 Tuloksellinen verkosto- ja ohjelmayhteistyö
 Logistisen aseman vahvistaminen
4. Resurssit ja johtaminen
Strateginen päämäärä 4: Kestävän kuntatalouden sekä hyvinvoivan ja osaavan henkilöstön Tornio.
Strategiset tavoitteet 2014-2017
 Talouden hallinta
 Kokonaistaloudelliset ja suunnitelmalliset investoinnit
 Toimiva kuntakonserni ja omistajapolitiikka
 Kannustava johtaminen ja päätöksenteko
 Osaava, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö
87
1. Hyvinvoiva ja osallistuva kuntalainen
Strateginen päämäärä 1:
Hyvinvoivien kuntalaisten ja asiakaslähtöisten kuntapalveluiden Tornio.
Strategiset tavoitteet
2014-2017
Kuntalaisten
hyvinvointia edistävät
ja ensisijaisesti
ennaltaehkäisevät
peruspalvelut
Koko väestö/ työikäiset
Lapset ja lapsiperheet
Toimenpiteet
Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:

Laadukkaiden ja riittävien peruspalveluiden järjestäminen kuntalaisille.
Erityispalveluiden turvaaminen alueellisella ja seudullisella yhteistyöllä.

Hyvinvoinnin, terveyden edistämisen ja paikallisen
turvallisuussuunnittelun yht. työmallin rakentaminen hallintorajat
ylittäen/sähköisen hyvinvointikertomuksen käyttöönotto
 Erityisryhmien tarpeiden huomioon ottaminen (mm. vammaiset,
maahanmuuttajat)
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:

Arjen turvaa kunnissa -hanke 1.1.2012-31.12.2014 (Tornio yhtenä
pilottikuntana)

Maahanmuuttaja -opetukseen panostaminen (ryhmä yläluokkalaisille).

Sähköiseen Kanta-arkistoon liittyminen 1.12.2014

Vastaanottotoiminnan kehittäminen Potku -hankkeessa
Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:

Kaupungin ja kolmannen sektorin yhteistyön vahvistaminen lapsille ja
lapsiperheille suunnatuissa palveluissa

Alueellisen palvelutarjonnan (neuvola, varhaiskasvatus, koulu)
turvaaminen keskeisen kaupunkialueen lisäksi merkittävimmissä
palvelukylissä (Arpela, Karunki, Kaakamo)
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:
Nuoret
 Yhteistyö Perheiden Talo ry:n kanssa (mm. toiminnan käynnistäminen)
 Yhteistyö kolmannen sektorin kanssa mm. perhevalmennuksessa
 Siivet –hankkeeseen osallistuminen
 Valmisteltu Perheille parasta -hanketta vuosille 2015-2017
Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:


Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen
Nuorten harrastustoiminnan aktivoiminen (kolmas sektori, nuorisotoimi,
koulun kerhotoiminta)
 Nuorten 16-20 v. yhteisöllisyyden lisääminen
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:




Nuorisotyön kummiluokkatoiminnan alkaminen 7.luokkalaisille.
Etsivän nuorisotyön vakiintuminen
Yhteisöllisyyskasvatus nuorisotoimen vetämänä myös lukiossa.
Lukion toimiminen siirto pysyvästi 2. asteen kampukselle (Mercuria) ja
sitä kautta tiivistynyt yhteistyö Lappian kanssa.
88

Ikäihmiset
Psyykkari koululle -toiminta käynnistetty yhdessä nuorisopsykiatrian
kanssa ammattiopisto Lappiassa.
Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:

Ikääntyvän väestön määrän kasvun huomioiminen kunnan palveluiden
kysynnässä ja tarjonnassa

Omaehtoisen yhteisöllisyyden lisääminen
 Kodinomaisten asumispalveluiden lisääminen omana toimintana
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:



Uuden tehostetun palveluasumisen yksikön avaaminen Karunkiin
Kotihoidon palveluiden lisääminen
Kansalaisopiston lisääntynyt kurssimäärä ikäihmisille.
89
Kuntalaisen hyvinvointia
edistävät ja vetovoimaiset
kulttuuri- ja
vapaa-aikapalvelut
Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:

Kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluiden saavutettavuuden, tarjonnan ja
tiedottamisen / markkinoinnin lisääminen eri ikäryhmille.

Kulttuuri- ja liikuntapaikkojen peruskorjaus- ja kehittämisinvestoinnit
(mm. uimahalli, maakuntamuseon perusnäyttelyn uudistaminen)
 Yhteistyön lisääminen kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden järjestämisessä
(kaupunki, elinkeinoelämä, kolmas sektori).
 Liikuntaryhmien viikoittainen kävijämäärä on ollut yhteensä noin 550
kävijää. Erityisliikunnan ryhmiä oli 12 ja Satsaa itseesi -ryhmiä 11.
Uutena toimintana käynnistetty lapsille ja perheille suunnattua ohjattua
liikuntaa.
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:


Tiivis raja-, seutu- ja
alueyhteistyö
palveluiden
järjestämisessä ja
tuottamisessa
Uudistetun Tornionlaakson maakuntamuseon avaaminen
Kulttuuritoimijoiden yhteiset hankkeet Aineen taidemuseon, kirjaston ja
Tornionlaakson maakuntamuseon yhteistyönä.
 Yhteistyön käynnistäminen kolmannen sektorin ja oppilaitosten kanssa
ikäihmisten ulkoilussa ja virkistyksessä.
Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:

Kemi-Tornion seutu / Lappi:
Meri-Lapin erityinen kuntajakoselvitys 1.8.-31.12.2014 (Tornio + 5 kuntaa)
Sote-uudistuksen valmistelutyö (Länsi-Pohja / Lappi, Pohjois-Suomi)
Lapin AMK Oy:n toiminnan käynnistäminen 1.1.2014Meri-Lapin ympäristöpalvelut -yhteistyö 1.1.2014 Rajayhteistyö
 Provinssille rekrytoitu rajayhteistyön kehittäjä.
 TornioHaparanda Matkakeskus, avajaiset 15.1.2014
 Tornionlaakson maakuntamuseon uusi perusnäyttely, avajaiset 31.8.2014.
 Solmittu uusi sopimus Victoriantorin kunnossapidosta.
Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:




Monikanavainen ja
kattava palveluverkko

Kemi-Tornion seutu / Lappi:
Sote-palveluiden uusi järjestämismalli viim. 1.1.2017Lapin AMK Oy:n / Lappian uusi toimintamalli 1.1.2014Ymp. terveydenhuollon laajeneva yhteistyö 1.1.2014 Rajayhteistyö:
 PK Rajaneuvonnan toiminnan turvaaminen 2015 TornioHaparanda yhteistyön kehittäminen (mm. museoyhteistyö,
Matkakeskus, Provinssi)
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:





Ajantasainen ja kattava palveluviestintä (mm. internetsivut)
Kompassin toimintojen kehittäminen ja palveluiden laajentaminen
vaiheittain (aspa, puhelin, sähköinen)
 Merkittävimpien palvelukylien (Arpela, Karunki, Kaakamo) kehittäminen
maaseudun lähipalvelukeskuksina.
 Sähköisten palveluiden edistäminen (tietohallintostrategia, nopeat
laajakaistayhteydet 100MB/s-)
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:


Laajakaistahankkeet 2014: Korpikylä/Laajakaista 2015,
Kaakamo/Tietoverkko-osuuskunta, Kuitua Länsi- ja Etelä-Lappiin.
Sähköinen seuranta päivähoidossa ja hoitoaikaperusteiseen
päivähoitomaksuun siirtyminen kaikissa yksiköissä.
90
Kuntalaisten
vuorovaikutus- ja
osallistumismahdollis
uuksien
vahvistaminen
Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:

Olemassa olevien yhteistoimintamallien vahvistaminen (mm. Tornion
kylien, nuoriso-, ikäihmisten ja vammaisneuvostot, asukas- ja
kyläyhdistykset)
 Uusien toimintamallien aktiivinen kokeileminen (esim. sähköinen
kuuleminen, kokoukset, kuntalaistilaisuudet)
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:


Kuntakahvit -keskustelutilaisuudet 2014 (9 kpl, 350 osallistujaa)
Senioreiden keskustelukahvila -toiminta
91
2. Asuminen ja ympäristö
Strateginen päämäärä 2:
Viihtyisän ja vetovoimaisen asuin- ja elinympäristön Tornio.
Strategiset tavoitteet
2014-2017
Turvallinen,
terveellinen ja viihtyisä
asuin- ja elinympäristö
Onnistunut
maankäyttöpolitiikka
(maapolitiikka +
kaavoitus)
Toimenpiteet
Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:

Liikenneturvallisuuden suunnitelmallinen kehittäminen (mm.
liikenneturvallisuussuunnitelman päivittäminen)
 Rakennetun ympäristön ylläpidon kehittäminen (mm. käyttöluokitusten
määrittely, yhteistyö ELY-keskuksen ja tiehoitokuntien kanssa)
 Kevyen liikenteen olosuhteiden parantaminen ja niistä tiedottaminen
(esim. karttapalvelu)
 Lähiliikuntapaikat ja lasten leikkipuistot, esteettömyys (mm.
leikkikenttien yleissuunnitelman toteutus)
 Elintarvikkeiden, talous- ja uimaveden laadun seuranta sekä asuntojen ja
jätteiden terveydellisten haittavaikutusten ehkäisy ja valvonta.
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:
 Kaupunginlahden tilasta laadittu esiselvitys
 Liikenneturvallisuussuunnitelman päivitys aloitettu
 Tornion kylien yhteinen ulkoilureitistö on valmistunut.
Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:

Tornion yleiskaavaan ja kasvualueiden yhdyskuntatalousselvitykseen
perustuva aikataulutettu maapoliittinen ohjelma
 Monipuolinen tonttipolitiikka koko kaupungin alueella
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:

Elävä, yhteinen ja
esteetön
kaupunkikeskusta
Kaupunginvaltuusto hyväksynyt Tornion maapoliittisen ohjelman
11/2014.
 Uudet pientaloalueet; Mannerheiminpuisto ja Ainolanvainio II
Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:

Ydinkeskustan asuin- ja elinympäristön viihtyisyyttä ja vetovoimaisuutta
lisäävät hankkeet (Rajalla-alue, Kaupunginlahti)
 Vajaakäyttöisten alueiden kehittäminen (mm. vanha linja-autoasema,
Tori- ja Aittakentät, Lapin Kullan alue)
 Historiallisen asuin- ja elinympäristön kunnioittaminen (mm.
kulttuurihistoriallisten rakennusten kunnostaminen kuten Raatihuone,
Porthan)
 Yhteistyö kiinteistöyhtiöiden kanssa (esim. julkisivut)
 Markkina- ja toripaikan siirtäminen
 Asuinalueilla ihmislähtöinen ja yhteisöllinen pienimuotoinen
ympäristörakentaminen
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:



Kaavamuutosprosessi Barents Centerin toteuttamiseksi käynnissä.
Hankkeen ensimmäinen lapionpisto Haaparannan puolella tehty
11.12.2014.
Kaavamuutosprosessit käynnistyneet Lapin Kullan ja vanhan
linja-autoaseman osalta.
Tornion tori- ja markkinapaikan siirtopäätös käsitelty teknisten palvelujen
lautakunnassa lokakuussa 2014.
92
Kestävät ympäristö- ja
energiaratkaisut
Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:

Uusiutuvan energian kuten tuulivoimapuistohankkeiden edistäminen
Länsi-Lapin maakuntakaavan mukaisesti.
 Viemäröintihankkeet/viemäriverkon kehittäminen
 Kaukolämpöverkon suunnitelmallinen laajentaminen
 Kaupungin kiinteistöjen energiatehokkuuden kehittäminen
 Kaupungin kiinteistöjen energian kulutuksen seurannan tehostaminen
 Kaupungin vajaakäyttöisten kiinteistöjen myynti ja uusiokäyttö
 Kaupungin metsien suunnitelmallinen hoito
 Luontoarvoista huolehtiminen
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:

Kaupungin omien kiinteistöjen energiakulutustietojen seurannan
kehittämistä sähköiseen järjestelmään joudutaan siirtämään.
3. Elinkeinot, osaaminen ja kilpailukyky
Strateginen päämäärä 3:
Kilpailukykyisen elinkeino- ja osaamisympäristön ja toimivien liikenneyhteyksien Tornio.
Strategiset tavoitteet
Toimenpiteet
2014-2017
Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:
Yrittäjämyönteinen
elinkeinopolitiikka  Yrittäjämyönteinen päätösten valmistelu ja päätöksenteko / yrittäjien
kasvun mahdollistavat
tarpeiden selvittäminen (mm. yrityskyselyt)
elinkeinopalvelut
 Elinkeinopalveluiden vaikuttavuuden lisääminen (mm. Tornion
elinkeinostrate-gian toimeenpano, seutu- ja rajayhteistyön tiivistäminen
(rajakuntastatus)
 Kunnan/yrityspuistojen/yritystonttien markkinointi (mm. Torppi, Pirkkiö,
Kromilaakso, keskusta-alue)
 Selkeä ja läpinäkyvä hankintapolitiikka
 Matkailuelinkeinon toimintaedellytysten kehittäminen (kulttuuri ja historia,
luonto, koordinaatio ja organisointi mm. Meri-Lapin Matkailu Oy:n
perustaminen)
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:



Työllisyyden
edistäminen
Team Botnia Oy:n toimintojen kehittäminen ja uudistamine
Tornion elinkeinostrategian toimenpideohjelman hyväksyminen
M-L Matkailu Oy:n perustaminen 12/2013 ja toiminnan käynnistäminen
2014
 Varjosta valoon -projekti. Tarkoituksena kehittää museoiden, kirjaston ja
kulttuurialueen käyttöä mm. matkailun suhteen.
 Hyvinvointipalveluissa valmisteltu palvelusetelin käyttöönottoa vuodelle
2015 (kotihoito, diabeetikkojen jalkojenhoito, dialyysihoito ja
henkilökohtainen avustaja).
Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:

Tornion kaupungin työllisyysohjelman laatiminen ja toteuttaminen
vuosittain, painopisteenä ovat nuoret ja pitkäaikaistyöttömät
 Yhteistyön lisääminen työllisyyden hoidossa: TE-toimisto,
työvoimalasäätiö, oppilaitokset, kunta, yritykset, kolmas sektori)
 Nuorten työllisyyden edistäminen (yhteiskuntatakuu, kesätyöpaikat, työ- ja
opiskeluharjoittelupaikat)
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:


Nuorten kesätyöllistämiseen satsaaminen /yrittäjyyshanke lukiolaisille
Varhaiskasvatuksessa hyödynnetty sanssikorttia ja pystytty työllistämään
vastavalmistuneita alan työntekijöitä (10 henkilöä)
93
Kohtaava koulutus ja
osaaminen
Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:

Lapin ammattikorkeakoulu Oy 1.1.2014Tornion kampuksen toimintojen turvaaminen
 Hanke-, ohjelma- ja koulutusyhteistyö: Jaloterässtudio, Pohjoisen
Kulttuuri-instituutti, Team Botnia Oy, Tornion kaupunki, Lappia
 Toisen asteen ja vapaan sivistystyön koulutusyhteistyön tiivistäminen ja
koulutuksen saatavuuden turvaaminen (Tornion kaupunki, Lappia, PPO)
 Yhteistyösopimus 2013-2015: Oulun yliopisto, Team Botnia Oy, Tornion
kaupunki ym.
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:



Lapin Amk Oy:n toiminnan käynnistäminen 1.1.2014Useat yhteishankkeet ja tiivis yhteistyö mm. Lapin Amk:n ja Lappian
kanssa (mm. osaamiskeskusohjelma / JTS)
 Toisen asteen yhteistyötä mm. kiinteistöjen osalta lisätty (lukio hyödyntää
Lappian tiloja)
 Opistojen yhteistyö neuvottelut (kansalaisopisto, PPO, meän opisto)
 Yhteinen hanke koskien raja-alueen hyödyntämistä kulttuurimatkailussa
Tuloksellinen verkosto- Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:
ja ohjelmayhteistyö
 Kansainvälisten ja kansallisten yhteistyöverkostojen ja rahoitusohjelmien
hyödyntäminen elinkeinojen, osaamisen ja kilpailukyvyn kehittämisessä
sekä edunvalvonnassa (mm. Perämerenkaari, Tornionlaakso,
Barents-yhteistyö, INTERREG, EAKR/ESR, LEADER)
94
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:


Logistisen aseman
vahvistaminen
Kansainvälisiä yhteistyöverkostoja hyödynnetty pääosin entiseen tapaan.
EU-ohjelmakauden vaihtumisesta johtuen hankerahoitusten haku
viivästynyt (esim. tapahtumapuisto).
Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:

Joukkoliikenneyhteyksien ja olosuhteiden kehittäminen (mm. ToHa
matkakeskus, Kemi-Tornion lentoasema, raideliikenne/Tornio itäinen/raja)
 Joukkoliikenteen toimivaltaisesta viranomaisesta päättäminen (seutu/ELY)
2014 Kyläjoen maalogistiikkakeskus -hanke
 Röyttän sataman toimintaedellytysten kehittäminen yhteistyössä
Outokumpu / Tornion kaupunki
 Edunvalvontayhteistyö aluevaikuttavuudeltaan merkittävissä hankkeissa:
mm. Bothnian Corridor, Jäämeren yhteydet, Laurila-Tornio-Kolari radan
sähköistäminen, Kemi-Tornion lentoasema, vt. 4 Kemi-Oulu.
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:



Joukkoliikenteen toimivaltainen viranomainen, seudullinen valmistelutyö
Tiivis edunvalvontayhteistyö mm. lentoaseman ja raideliikenteen
kehittämisen suhteen
Kyläjoen maalogistiikkakeskuksen maanhankinta edennyt. Kaupungin
omistuksessa on koko yleiskaavan mukaisesti 152 ha:n P1 alueesta 96,3
%.
95
4. Resurssit ja johtaminen
Strateginen päämäärä 4:
Kestävän kuntatalouden sekä hyvinvoivan ja osaavan henkilöstön Tornio.
Strategiset tavoitteet
Toimenpiteet
2014-2017
Talouden hallinta
Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:
 Talousarvioon sitoutuminen palvelualueilla
(suunnittelu, toteutus, seuranta ja raportointi)
 Kustannustietoisuuden parantaminen
 Talouden tasapainottaminen (rakennemuutokset, palvelutasotarkastelut,
veroprosentin korotus, maksutuottojen ja palvelumaksujen tarkastelut).
Tavoitteena on, että ns. kriisikuntatunnusluvuista täyttyy enintään yksi.
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:

Kokonaistaloudelliset ja
suunnitelmalliset
investoinnit
Talouden ja toiminnan raportointi hoidettu voimassa olevien säädösten
mukaisesti.
 Kh. asetti joulukuussa 2014 erityisen taloustyöryhmän.
Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:

Monivuotisen ja tarkennetun investointiohjelman laatiminen (esim.
valtuustokausi, 5-10 v.)
 Aktiivinen ulkopuolisen investointirahoituksen hakeminen (valtio, EU)
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:

Toimiva kuntakonserni ja
omistajapolitiikka
TA2014:n yhteydessä hyväksytty investointiohjelma vuoteen 2016
saakka.
 Katujen ja vesihuollon saneerauksen yleissuunnitelma on laadittu (tepla
26.3.2014 § 45).
 EU-ohjelmakauden vaihtumisesta johtuen hankerahoitusten haku
viivästynyt (esim. tapahtumapuisto).
 Merkittävänä investointina Putaan koulun peruskorjaus toteutunut
suunnitellusti.
Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:

Kaupunginvaltuuston vuosittain asettamien tytäryhteisötavoitteiden
seuranta ja toteutus
 Konsernijaoston ja -yhteisöjen tiivis vuorovaikutus
 Omistajapolitiikan linjausten toteuttaminen (2012)
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:
 Konsernijaosto kokoontunut 7 kertaa
 Laadittu konsernitilinpäätös vuodelta 2014
 Toimittu omistajapolitiikan linjausten mukaisesti.
Kannustava johtaminen Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:
ja päätöksenteko
 Strategisen johtamisen kehittäminen, mm. kaupunkistrategian
jalkauttaminen
 Ennakoivan henkilöstösuunnitelman laatiminen
 Henkilöstöpoliittisen ohjelman päivittäminen
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:


Kaupunkistrategia jalkautettu osaksi Tornion talouden ja toimintojen
suunnittelua.
Johdon viestintäkoulutus toteutettu 2014 -2015
96
Osaava, motivoitunut ja Tornion kaupunkistrategian mukaiset kärkitoimenpiteet 2014-2017:
hyvinvoiva henkilöstö
 Henkilöstön työhyvinvoinnin ja osaamisen suunnitelmallinen kehittäminen
henkilöstöltä kerättyyn palautteeseen perustuen
 Henkilöstökyselyn toteuttaminen kerran valtuustokaudessa
 Henkilöstötarpeen, tehtävänkuvien/tehtävien arviointi mm. eläköitymisten
yhteydessä
 Vahvistamalla palvelualueiden yhteistyötä ja asiakaslähtöistä palvelua
parannetaan kokonaisvaltaista tuloksellisuutta
Merkittävimmät kaupunkistrategian mukaiset toimenpiteet TP 2014:



Tornion kaupungin henkilöstökysely tehty syksyllä 2014
Tehtävänkuvia käyty läpi henkilöstövaihdosten ja rekrytointien yhteydessä.
Koulutussuunnitelma laadittu vuodelle 2014 -2015
97
TORNION KAUPUNGIN KÄRKIHANKKEET 2014-2017
Tornion kaupunkistrategiassa 2014-2017 on määritelty viisi kaupungin kehittämisen kannalta
keskeistä kärkihanketta, joilla on erityistä merkitystä Tornion kaupungin vetovoimaisuuden,
kilpailukyvyn, osaamisen ja innovaatiotoiminnan sekä elinkeinoelämän ja työllisyyden näkökulmista.
Kärkihankkeita ei ole priorisoitu.
Kärkihanke /
toimenpidekokonaisuus
Kuvaus ja raportointi TP 2014
Tornion ja Haaparannan
yhteisen
kaupunkikeskustan
rakentaminen
”Rajalla – På Gränsen”
Kuvaus
Tornion ja Haaparannan yhteinen kaupunki-keskusta Rajalla-alueelle.
Tavoitteena on alueen loppuun rakentaminen: Matkakeskuksen
käyttöönotto 2013-2014, PGR toimintapuisto 2014+, ”hotellitontti”,
Haaparannan Barents Center 2014+.
Tilannekatsaus 31.12.2014
 Haaparannan puoleinen Barents Center edennyt toteutusvaiheeseen.
Ensimmäinen lapionpisto joulukuussa 2014. Tornion puolella
hankkeeseen liittyy asemakaavanmuutos, joka ollut vireillä koko
vuoden 2014 ajan.

Liikenteen
edunvalvontahankkeet
Rajapuisto-hankkeessa paikalliset Rotary-klubit osallistuneet
leikkipuiston varainkeräykseen. Muutoin odotettu uuden
ohjelmakauden 2014-2020 rahoitusohjelmien avautumista, jotta
hankkeelle saataisiin varmistettua riittävä ulkopuolinen tukirahoitus.
Kuvaus
Liikenteen edunvalvontahankkeita ovat:



HaparandaTornio Matkakeskus (rajaesteiden purkaminen)
Kemi-Tornion lentoasema (lentokentän status, lento-operaattori)
Bothnian Corridorin kehittäminen (radan sähköistäminen
Laurila-Tornio / raja/Röyttä, Vt. 4 Oulu-Kemi),
henkilöjunaliikenne
 Röyttän satamaolosuhteiden kehittäminen tarvittaessa
Tilannekatsaus 31.12.2014
Liikennehankkeita edistetty pääosin edunvalvonnan kautta. Kemi-Tornion
lentoaseman toimintaedellytysten kehittämisessä osallistuttu M-L
-kehittämiskeskuksen vetämään matkailupainotteiseen
kehittämishankkeeseen ”Vetovoiman ja saavutettavuuden kehittäminen
Meri-Lapissa”. Röyttän sataman kehittämisen suhteen painopisteenä ollut
LNG-terminaali -hanke.
Lapin
Ammattikorkeakoulu
Oy:n Tornion
kampusalueen
toimintojen turvaaminen
ja kehittäminen
Kuvaus
Lapin AMK Oy aloittaa varsinaisen toimintansa 1.1.2014 (uusi
toimilupa). AMK:n alueellisen vaikuttavuuden ja opetuksen tasapuolisen
saatavuuden näkökulmasta tavoitteena on turvata ja kehittää AMK:n
Tornion kampusalueen toimintoja ja palveluja myös tulevaisuudessa
(ml. Pohjoisen Kulttuuri-instituutti, JaloteräsStudio).
Tilannekatsaus 31.12.2014
 Lapin Amk aloittanut toimintansa 1.1.2014. Kevään 2014 nuorten
yhteis-haussa viestinnän koulutusohjelma ei ollut enää haettavana.
98
Kuvataiteen ko:ssa ensisijaisia hakijoita aloituspaikkaa kohden 1,9
(2012: 3,4) ja liike-talouden osalta vastaavat luvut 1,4 (2012: 1,3).

Pitkäaikaisista kehittämishankkeista osaamiskeskusohjelma (JTS
mukana) saatiin päätökseen vuonna 2014. Syksyllä osallistuttiin JTS:n
selvitystyö-hön yhdessä mm. Lappian kanssa.
99
Kyläjoen kansainvälinen
maalogistiikkakeskus
Röyttän LNG-terminaali
”Tornio ManGa LNG”
Kuvaus
Hankkeen tavoitteena on kansainvälisen maalogistiikkakeskuksen
toteuttaminen Tornion Kyläjoelle yleiskaava 2021:n mukaisesti. Hanke
on tällä hetkellä maanhankintavaiheessa. Hanketta edistäisivät Bothnian
Corridorin investoinnit kuten Tornio raja-Röyttä-Keminmaa/Laurila radan
sähköistäminen, vt. 4 Kemi-Oulu palvelutason parantaminen sekä
pohjoisen kaivoskuljetukset Perämeren satamiin. Kyläjoen
logistiikkakeskuksen rakentamisvaihe vaatii toteutuakseen yksityisen
veturitoimijan.
Tilannekatsaus 31.12.2014
Hankkeessa suoritettu maanhankintaa, joka on saatu pääosin
loppusuoralle vuoden 2014 aikana (P-1 alueista kaupungin
omistuksessa tällä hetkellä
96,3 % eli 140 ha).
Kuvaus
LNG-terminaalin toteuttaminen Röyttän satama- ja teollisuusalueelle
(LNG-laivojen vastaanotto-, purku- ja täyttöasemat, nestemäisen
maakaasun höyrytyslaitteistot ja varastointisäiliöt, putkiston ja
autolastausterminaalin rakentaminen sekä Tornion Voima Oy:n kaasua
käyttävän voimalaitoksen rakentaminen). Hankkeelle haetaan tukea
Suomen ja Ruotsin valtioilta sekä EU:lta.
Tilannekatsaus 31.12.2014
TEM myöntänyt 18.9.2014 Tornion Manga LNG Oy:lle energiatukea
33 155 400 euroa Tornion Röyttän satamaan rakennettavaan
terminaaliin. Terminaalin LNG-säiliön tilavuus on 50 000 m3.
MangaLNG teki lopullisen investointipäätöksen terminaalin
toteuttamisesta 19.12.2014. Tällöin terminaalin
valmistumisajankohdaksi kaavailtiin alkuvuotta 2018.
Rakennushankkeen arvioitu työllistämisvaikutus on 260 ht. ja
valmistuttuaan terminaali työllistää suoraan 7 henkeä ja välillisesti noin
30 henkeä. Manga LNG Oy on yhteisyritys, jonka omistavat Outokumpu
Oyj, SSAB, Skangass Oy ja EPV Energia Oy.
100
Toimielimen arvio toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä investointien
toteutumisesta vuonna 2014:
TOIMIELIN:
TARKASTUSLAUTAKUNTA
Palvelualue
Tarkastustoimi
Toimielimen tulosalueet
Tilintarkastus
TOIMINNALLISET TAVOITTEET:
Kuntalaisten hyvinvointia edistävät ja
ensisijaisesti ennaltaehkäisevät
peruspalvelut
Tarkastuslautakunta on seurannut valtuuston tilikaudelle
asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutumista erityisesti
hyvinvointipalvelujen osalta. Seuranta on tapahtunut
vastuullisten viranhaltijoiden antamien informaatioiden ja
lautakunnan omien havaintojen perusteella. Asioita on
tarkasteltu kuntalaisen näkökulma huomioiden;
erityishuomiota on kiinnitetty lasten ja nuorten
ennaltaehkäisevien palvelujen toimivuuteen ja lapsiperheiden
varhaiseen tukeen.
Asuminen ja ympäristö
Tarkastuslautakunta on seurannut ja arvioinut asumisessa ja
ympäristössä tapahtuneita muutoksia vastuullisilta
viranhaltijoilta saamiensa informaatioiden perusteella.
Kuntalaisten reaktioita on seurattu saatujen palautteiden ja
mm. tiedotusvälineiden kautta.
Elinkeinot, osaaminen ja kilpailukyky
Resurssit ja johtaminen / Henkilöstö
Tarkastuslautakunnan sihteeri vaihtui elokuussa 2014.
Sihteerin tehtävät on sisällytetty arkistosihteerin
tehtäväkuvaan.
101
TALOUDELLISET TAVOITTEET:
Resurssit ja johtaminen / Talous
Tarkastuslautakunta on ilmaissut huolensa vanhus- ja
hoitopalvelun tilanteesta. Tehostetun palveluasumisen
paikkoja on liian vähän; kustannukset erityisesti kotona paikkaa
odottavien kohdalla nousee kohtuuttomaksi.
Tarkastuslautakunnan talousarvio alittui 15.840 eurolla. Eniten
säästöä syntyi ostopalveluissa.
INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN:
102
Tarkastustoimi
TALOUSARVION
Alku-
Toteutuma
TOTEUTUMINEN
peräinen
Poikkeama
TA
Työllistä-
Toteu-
ilman työl-
muutok-
minen
tuma
TA
listämistä
set
e
e
e
yhteensä
e
e
e
Ulkoiset
Toimintatuotot
0
0
0
0
27 560
25 418
-2 142
25 418
1 190
1 951
761
1 951
39 880
24 621
-15 259
460
14
-446
14
0
8
8
8
69 090
52 012
-17 078
0
0
52 012
-69 090
-52 012
-17 078
0
0
-52 012
460
1 357
897
0
0
341
341
341
Muut menot
2 030
2 030
0
2 030
Toimintakulut
2 490
3 728
1 238
0
0
3 728
0
0
0
0
0
0
71 580
55 740
-15 840
0
0
55 740
-71 580
-55 740
15 840
0
0
-55 740
Palkat
Muut henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet,
tavarat
Muut menot
Toimintakulut
Netto (Toimintakate)
0
24 621
Sisäiset
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet,
tavarat
Toimintatuotot
Toimintakulut
Netto (Toimintakate)
1 357
103
104
Keskushallintopalvelut: Hyvinvoiva ja osallistuva kuntalainen
Kaupungin strateginen
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
Paikallisen
hyvinvoinnin,
terveyden edistämisen
ja
turvallisuussuunnittelu
•koko väestö / työikäiset n Tornion
toimintamallin
rakentaminen
Arjen turvaa kunnissa
pilottihanke
2012-2014 +
hankkeen
jatkotoimenpiteet
- Sähköinen
hyvinvointikertomus
(valitut väestön
hyvinvointimittarit)
Arjen turvaa kunnissa -hanke päättynyt 31.12.2014.
Tornion hyvinvointijohtamisen toimintamallin
jalkauttaminen käynnissä. Lisäksi valmisteltu sekä
paikallista että ylimaakunnallista jatkohanketta.
Kuntalaisen hyvinvointia
edistävät ja
vetovoimaiset kulttuurija vapaa-aikapalvelut
Perämeren ja
Haaparannan
kansallispuistojen
yhteistyön ja
virkistyskäytön
kehittäminen
CBC of National Parks Hankkeessa tehdyt /
of Bothnian Bay
sovitut toimenpiteet
-hanke (Interreg IVA) merellisten
aktiviteettien
lisäämiseksi
Hanke toteutunut suunnitellusti. Tehty mm. selvitys
yhteistyön käynnistämiseksi, järjestetty workshopeja
sekä tehty benchmarking -matka Strömstadiin
Ruotsiin.
Tiivis raja-, seutu- ja
alueyhteistyö
palveluiden
järjestämisessä ja
tuottamisessa
Edistetään kuntarajat
ylittävää yhteistyötä
osallistumalla mm.
edunvalvontaan,
kehittämishankkeisiin,
selvityksiin ja
yhteistyöfoorumeihin.
Kuntauudistuksen
mukaisten
toimenpiteiden
toteutus (mm.
kuntajakoselvitys) ja
rajayhteistyöorganisa
atioiden toiminnan
uudistus- ja
Toteutuneet
yhteistyömallit ja
- Meri-Lapin erityinen kuntajakoselvitys
toteutettu1.8.-31.12.2014.
rakenteet
(sopimukset,
selvitykset,
- Barents Reunion konventti pidetty 3-4.6.2014.
tavoite 2014-2017
Kuntalaisten hyvinvointia
edistävät, ja ensisijaisesti
ennaltaehkäisevät
peruspalvelut
- Hankkeen tulokset ja
toimenpiteiden
jalkauttaminen
hankkeet)
- Rajayhteistyön kehittäjä aloittanut työssään
1.4.2014
- Valmisteltu uutta PB / ToHa pääsopimusta
105
Monikanavainen ja
kattava palveluverkko
Kehitetään Kompassin
toimintaa sekä
kaupungin sähköisiä
palveluita ja
tietoliikenneyhteyksiä
Tornion
tietohallintostrategian
linjausten mukaisesti
kehitystyön
jatkaminen
rajayhteistyöstä. Päätöksenteko siirtynyt edelleen.
- Sähköisten
- Sähköisten
palveluiden
palvelujen lkm.,
kehittäminen (sisäiset tavoite +1 kpl / v.
+ ulkoiset)
- Nopean
tietoliikenneverkon
Laajakaistahankkeide
kattavuus
n toteuttaminen
(mm. Korpikylä)
- Osallistuttu Kaakamon ja Korpikylän
kuituhankkeisiin Torniossa sekä alueelliseen Kuitua
Etelä- ja Länsi-Lappiin -hankkeeseen.
- Osallistuttu lukuisiin ylikunnallisiin hankkeisiin ja
tilaisuuksiin sekä hoidettu yhteistyössä
edunvalvontaa.
- Tehty yhteistyötä maakunnan valokuituhankkeen
kanssa.
106
Kuntalaisten
vuorovaikutus- ja
osallistumismahdollisuuk
sien vahvistaminen
- Uusien
vuorovaikutusta
lisäävien
toimintamallien kokeilu
ja käyttöönotto.
- Kuntakahvit
–konseptin kokeilu
keväällä 2014.
- Uudet osallistamisen - Järjestetty 9 kpl kuntakahvitilaisuuksia 1-5/2014.
ja kuulemisen
Osallistujia yhteensä n. 350 henkilöä.
toimintamallit
- Tornio NYT -lehti ilmestynyt 5/2014
Europarlamenttivaalie
- Vaalien äänestys %
- Vaalien järjestäminen n toimittaminen
5/2014
- Eurovaalit pidetty 25.5.2014. Äänestysprosentti
35,2 %.
107
Keskushallintopalvelut: Elinkeinot, osaaminen ja kilpailukyky
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
Yrittäjämyönteinen
elinkeinopolitiikka
Tornion kaupungin
elinkeinostrategian ja
sitä täydentävän
toimenpideohjelman
jalkauttaminen.
Kaupungin ja Team
Botnia Oy:n välinen
kehittämissopimus
-Tornion
elinkeinoilmasto /
asiakastyytyväisyys
vuodelle 2014
(yksityiskohtaisten
toimenpiteiden
määrittely)
-Yrityskanta lkm
- Keskeisin toimenpide ollut Team Botnia Oy:n
toiminnan kehittäminen ml. uuden toimitusjohtajan
rekrytointi (aloitti 1.9.2014). TB / kaupunki
ostopalvelusopimus kh 12.6.2014.
- kasvun mahdollistavat
elinkeinopalvelut
Työllisyyden edistäminen Työllisyysohjelman
painopisteenä
nuorisotakuun
toteuttaminen
työryhmän johdolla.
Pitkäaikaistyöttömien
työllistämisessä
yhteistyön lisääminen
-Uusien yritysten lkm
-Elinkeinostrategian /
- Yrityskanta 2013: 1430 kpl
kehittämissopimukse
n toteutuminen
- Uusien yritysten lkm. 1-12/2014: netto +42 kpl
-Työllistettävien lkm.
Yhteiskuntatakuutyöp
-Työkokeiluun
aikkoja n. 12 kpl
osallistuvien lkm.
- Työkokeilupaikkoja
-Työllistettävien lkm.
eri yksiköissä n. 50
nuorelle.
-Työttömyysaste %
- Kuntalisän
laajentaminen
yrityksille n. 15
- Tehty yhteistyösopimus TEKK:n ja Tornion
kaupungin kesken.
- Työttömyysaste 12 / 2014: 17.7 %. Nousua
edellisvuoteen 1,2 %
- Nuorisotakuulla työssä 30.6. mennessä 62 nuorta.
- työkokeiluun ja kuntouttavaan osallistunut
kaupungilla n. 20 ja säätiöllä n.134 työtöntä.
Kuntalisän laajentaminen toteutettu. Kahdelle
yritykselle myönnetty kuntalisää.
108
Kohtaava koulutus ja
osaaminen
yrittäjien kanssa.
työllistämiseksi.
Ammatillisen
korkeakoulutuksen
koulutustarjonnan sekä
TKI-toiminnan
turvaaminen ja
kehittäminen Torniossa
sekä muu
oppilaitosyhteistyö.
Lapin Amk Oy:n
toiminnan
käynnistäminen ja
yhteistyö mm. PKI:n
ja JaloteräsStudion
kanssa (kaupunki,
Team Botnia Oy, Amk
Oy, Lappia ym.)
-Oppilaitosten
koulutustarjonta ja
koulutusohjelmien
vetovoimaisuus
- Lapin amk:n nuorten yhteishaussa keväällä 2014
kuvataiteen ko:n vetovoima 1: 1,9 ja liiketalouden
ko:n vetovoima 1: 1,4.
- OSKE -ohjelma (2007-2013/2014) viety
-Yhteishankkeet/-ohje JaloteräsStudion osalta loppuun suunnitellusti.
lmat ja niiden
Osallistuttu JTS:n uuden toimintamallin suunnitteluun
vaikuttavuus
yhdessä mm. Lappian ja Lapin amk:n kanssa.
109
Tuloksellinen verkostoja ohjelmayhteistyö
Logistisen aseman
vahvistaminen
Uuteen
EU-ohjelmakauteen
2014-2020
valmistautuminen
Mm. kaupungin
hanke-ohjeistuksen
laatiminen ja
hankesalkun
kartoittaminen.
Hankeohjeistus on
Tiivis
edunvalvontayhteistyö
aluevaikuttavuudeltaan
merkittävissä
liikennehankkeissa.
Edunvalvonta mm.
Toteutuneet
Kemi-Tornion
investoinnit /
lentoaseman,
päätökset
Matkakeskuksen sekä
raideliikenteen
yhteyksien ja
olosuhteiden
kehittämiseksi.
laadittu ja
hankesalkku
kartoitettu
- Kaupungin hankesalkun kartoittamiseksi lähetetty
pyyntö palvelualueille 4 / 2014.
- Hankeohjeistusta ei ole tehty.
Osallistuttu K-T lentokentän kehittämishankkeeseen
ja neuvoteltu VR:n sekä sidosryhmien kanssa
raideliikenteen kehittämistarpeista ja edellytyksistä
rajalla.
110
Keskushallintopalvelut: Resurssit ja johtaminen
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
Talouden hallinta
Palvelualueen talous
pysyy tasapainossa ja
toteutuu talousarviossa
asetettujen
tavoitteiden
mukaisesti.
Palvelualueen
talouden seuranta ja
säännöllinen
raportointi (kv., kh.,
jory:t) sekä reagointi
tarvittaessa.
Keskushallinnon
Pidetty palvelualueen jory-kokouksia 12 kpl.
Palvelualueen
investointiosa toteutuu
suunnitellusti ja
investointimenot eivät
ylity
Talousarvion
investointiosan
toteuttaminen
suunnitelman
Keskushallinnon
Kokonaistaloudelliset ja
suunnitelmalliset
investoinnit
talouden toteuma /
tilinpäätös
investointiosan
toteuma / tilinpäätös
Palvelualueen käyttötalouden toteuma TP2014
pysynyt annetuissa raameissa.
Investointien toteuma raportoitu erillisellä
lomakkeella.
mukaisesti
Toimiva kuntakonserni ja Kaupunginvaltuuston
- Konserniohjaus
- Konsernitilinpäätös
omistajapolitiikka
vuosittain asettamien (mm. konsernijaoston
- Konserniohje
tytäryhteisötavoitteide kokoukset)
päivitetty
n seuranta ja toteutus
- Konsernitilinpäätös
- Konserniohjeen
päivittäminen
Konsernitilinpäätös laadittu.
Konsernijaoston kokouksia pidetty 3 kpl. Syyskuun
kokouksessa konsernikatsaus 1-6/2014.
111
Tornion kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen
valvonnan ja riskienhallinnan perusteet päivitetty.
Konserniohjeen päivitys siirtynyt eteenpäin.
Omistajapolitiikan
linjausten
toteuttaminen
Kannustava johtaminen
ja päätöksenteko
Osaava, motivoitunut ja
hyvinvoiva henkilöstö
Esimiestyön
kehittäminen
Toimitaan
omistajapolitiikan
Omistajapolitiikan
Sisäisen ja ulkoisen
- Henkilöstöraportti
viestinnän koulutus
esimiehille ja
- Koulutuksen
toteuma / tulokset
linjausten
linjausten mukaisesti. toteutuminen
Toimittu Tornion kaupungin omistajapolitiikan
linjausten mukaisesti.
Vuoden 2014 henkilöstöraportti laaditaan keväällä
2015.
tiimivastaavakoulutus
Johdon tiedottamis- ja viestintäkoulutus toteutunut
suunnitellusti.
uusille esimiehille
(Lappia)
Tiimivastaava koulutus siirtynyt vuodelle 2015
Työhyvinvointikeskuste Työhyvinvointikeskust - Henkilöstöraportti
Kuntarekryn käytön laajentamismahdollisuuksia
lujen kehittäminen
eluihin sisällytetään
selvitetty. Ohjelmaa ei hankittu tässä vaiheessa
Osaamiskartoitukset
osaamiskartoitukset
laadittu
(koulutukset ym.),
kuntarekryn käytön
laajentaminen
112
Arkistotoimen
osaamisen
vahvistaminen
Täytetään
arkistosihteerin virka
kokoaikaisesti
Arkistotoimen
resurssit
Rekrytoitu uusi arkistosihteeri keväällä. Aloittanut
työssään 18.8.2014.
1.12.2014 alkaen palkattu palkkatuella
toimistosihteeri (85 %) erilaisiin arkiston seulonta- ja
järjestelytehtäviin.
Henkilöstön
työhyvinvoinnin ja
osaamisen
kartoittaminen.
Henkilöstökyselyn
tekeminen
Henkilöstökyselyn
tulokset ja niiden
hyödyntäminen
Henkilöstökysely toteutettu ja tulokset esitelty
palvelualueiden työpaikkakokouksissa 12/2014.
113
Toimielimen arvio toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä investointien
toteutumisesta vuonna 2014:
TOIMIELIN:
Kaupunginhallitus
Palvelualue
Keskushallintopalvelut
Toimielimen tulosalueet
Hallinto- ja kehittämispalvelut
Talouspalvelut
TOIMINNALLISET TAVOITTEET:
Hyvinvoiva ja osallistuva kuntalainen
Asuminen ja ympäristö
Elinkeinot, osaaminen ja kilpailukyky

Arjen turvaa kunnissa -hanke päättynyt 31.12.2014.
Tornion hyvinvointijohtamisen toimintamallin
jalkauttaminen käynnissä. Lisäksi valmisteltu sekä
paikallista että ylimaakunnallista jatkohanketta

CBC of NP of BB –projekti toteutunut suunnitellusti.

M-L erityinen kuntajakoselvitys 1.8.-31.12.2014

Rajayhteistyön kehittäminen (mm. PB:n henkilöstön
rekrytointi, tapahtumat). Valmisteltu uutta PB
pääsopimusta, mutta siirtynyt edelleen eteenpäin.

Laajakaistahankkeet: Korpikylä, Kaakamo, Kuitua
Etelä- ja Länsi-Lappiin -hanke.

Kuntakahvit -keskustelutilaisuudet toteutettu
suunnitellusti

Toteutettu Tornio NYT -lehti

Eurovaalien järjestäminen 25.5.2014
Ei tavoitteita eikä toimenpiteitä

Team Botnian toiminnan kehittäminen.

Yhteistyösopimus TEKK ry:n ja Tornion kaupungin
kesken.

Työllisyysohjelman toteuttaminen (mm. nuorisotakuu)

Tehty tiivistä oppilaitosyhteistyötä mm. Lapin amk:n
ja Lappian kanssa.

Hankeohjeistusta ei ole laadittu.
114
Resurssit ja johtaminen / Henkilöstö

Tiivis edunvalvonta: mm. lentoasema, Bothnian
Corridor

Henkilöstöraportti tehty vuodelta 2013. Vuoden 2014
henkilöstöraportti valmistuu keväällä 2015.

Johdon tiedottamis- ja viestintäkoulutus viety läpi
suunnitellusti. Tiimivastaava koulutus siirtynyt
vuodelle 2015.

Rekrytoitu uusi arkistosihteeri. Aloittanut 18.8.2014.

Toteutettu henkilöstökysely.

Taloutta on hoidettu suunnitelmallisesti ja seurattu
osavuosikatsausten, tilinpäätöksen ja
kuukausiraporttien avulla.

Konserniohjaus on hoidettu konsernijaoston kautta.
Konsernijaosto on kutsunut kuultavakseen suurimpien
konserniyhtiöiden edustajia.

Palvelualueen käyttötalouden menot on toteutuneet
8 413 540 euroa jossa alitusta 629 355 euroa
talousarvioon nähden. Toimintatuotot alittuvat
54 070 euroa. Menojen alitus selittyy mm
henkilöstömenojen, kuljetusten avustusten alituksella

Investointien nettomenot olivat 220 646,78 euroa.
TALOUDELLISET TAVOITTEET:
Resurssit ja johtaminen / Talous
INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN:
Keskushallintopalvelut
TALOUSARVION
Alkup. TA
Toteutuma
TOTEUTUMINEN
sis.työllis-
Poikkeama
TA
Työllistä-
Työllistä-
Toteu-
ennen työll.
muutok-
minen
minen
tuma
täminen
siirtoja
set
SIIRTO
KÄYTTÖ
yhteensä
e
e
e
e
e
e
e
Toimintatulot
2 545 440
2 491 370
-54 070
Palkat
2 693 870
2 629 311
-64 557
846 740
846 513
3 623 830
352 440
Henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet,
tavarat
235 950
15 917,99
2 255 420
652 593
73 978,68
1 976 719
-227
140 294
72 755,42
706 219
3 266 237
-357 593
898
220 698,77
3 265 339
319 300
-33 140
0
1 800,00
319 300
0
115
Avustukset
772 660
570 681
-201 979
Muut menot
124 000
152 142
28 142
0
405
8 413 540
7 784 185
-629 353
0
794 190
Toimintamenot
0
149 385,97
570 681
151 737
518 618,8
6 989 996
0
Netto (Toimintakate)
-5 868 100
-5 292 816
575 282
0
-558 240
-502 701
-4 734 576
Toimintatuotot
2 670 450
2 758 037
87 587
Palvelujen ostot
440 130
475 805
35 677
0
4 623
4 625
4 623
Muut menot
197 220
197 833
615
197 833
Toimintakulut
637 350
678 261
40 917
241
678 261
Netto (Toimintakate)
2 033 100
2 079 776
46 670
-241
2 079 776
Toimintatuotot
5 215 890
5 249 407
33 517
0
235 950
15 918
5 013 457
Toimintakulut
9 050 890
8 462 447
-588 435
0
794 190
518 860
7 668 257
-3 835 000
-3 213 040
621 952
0
-558 240
-502 942
-2 654 800
Sisäiset
Aineet, tarvikkeet,
tavarat
Netto (Toimintakate)
2 758 037
241
Käyttöomaisuus
Arvo 1.1.
35 130 230
Lisäykset
6 357 335
Vähennykset
-6 198 919
Poistot
Arvo 31.12.
Työllistäminen
-144 127
35 144 520
Tulot
Palkat
Muut
Muut
Menot
henkilöstö-
menot
yhteensä
Netto
menot
Palvelualueet
Keskushallintopalvelut
15 918
73 979
72 755
371 885
518 619
-502 701
Hyvinvointipalvelut
83 145
239 454
52 865
383
292 703
-209 557
475 805
116
Sivistyspalvelut
59 064
145 704
32 609
178
178 492
-119 428
Tekniset palvelut
93 741
267 434
54 819
742
322 995
-229 254
Tot. yhteensä
251 868
726 572
213 049
373 187
1 312 808
-1 060 941
Talousarvio
200 000
608 720
198 710
435 450
1 242 880
-1 042 880
Poikkeama
51 868
117 852
14 339
-62 263
69 928
-18 061
117
Hyvinvointipalvelut: Hyvinvoiva ja osallistuva kuntalainen
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Kuntalaisten hyvinvointia
edistävät, ja ensisijaisesti
ennaltaehkäisevät
peruspalvelut
Laadukkaat, turvalliset
ja riittävät sosiaali- ja
terveydenhuollon
palvelut
Sähköisen
Asiakastyytyväisyys
hyvinvointikertomuks tasolla 4 (hyvä)
en tietojen
asteikolla 1-5.
hyödyntäminen.
•koko väestö / työikäiset Asukkaat palvelujen
piiriin lainsäädännön ja
Laadunhallinnan ja
hoitotakuun mukaisissa
potilas- /
määräajoissa
asiakasturvallisuustyö
Sähköinen
n jalkauttaminen.
hyvinvointikertomus on
käytössä
Hoitotakuun
asettamia
määräaikoja
seurataan
kuukausittain.
•lapset + lapsiperheet
Ennaltaehkäisevät ja
avohuollon palvelujen
toimivuus
Poikkihallinnollinen
Mittarit
Toteuma
Asiakastyytyväisyys tasolla 4,22 (v.2013 4,3).
HaiProilmoituksissa 27 % läheltäpititapahtumia
(v.2013 21,5 %)
HaiProilmoituksia yht. 160 kpl (v. 2013 130 kpl
Hyvinvointikertomuks
en mittareita
seurataan ja
raportoidaan kerran
vuodessa ja
tarvittaessa
useammin
Hoitotakuun
seuranta, kts. eri
ikäryhmät
Asiakasmäärien
Neuvola-asetuksen
seuranta ja palvelujen mukaiset palvelut
tarjonta
toteutuvat 100 %.
tarpeenmukaisesti.
Lastensuojelutarpeen
Toteutuneet suunnitellusti lukuunottamatta
lastensuojelutarpeen selvityksen aloittamista 7
vrk:ssa ilmoituksen saapumisesta. Syynä ajoittaiset
ruuhkahuiput. Perhesijoitusten osuus ei ole
118
yhteistyö
selvityksen
lisääntynyt koska perheitä ei ole saatavilla tällä
aloittaminen 7 vrk
alueella. lastensuojeluyksikkö Saari lopetettiin
Laitoshoidon
Seurataan asetusten ilmoituksen
toiminnallisten ja taloudellisten syiden takia.
väheneminen/ennallaa antamia määräaikoja. saapumisesta.
n säilyminen
Selvitys viimeistään 3
kk:n kuluessa
Yhteistyö
ilmoituksesta.
sivistyspalvelujen
kanssa lisääntyy.
Kokoonnutaan
sivistyspalvelujen
kanssa vähintään
kolme kertaa
vuodessa.
-aikuiset
Hyvinvointia tukevien
palvelujen
kehittäminen
Lasten perhe /
laitossijoitukset 48/52
Nuorten asiakkaiden
määrä
toimeentuloasiakkuuk
sista: tavoite alle 30 %
Omaehtoinen
hyvinvoinnin
tukeminen.
Verkkoneuvonta,
tapahtumien määrä
Hyvinvointia
edistävän
ryhmätoiminnan
vakiinnuttaminen ja
vaikuttavuuden
kehittäminen.
Perusterveydenhuolto
:
Asetusten mukaiset
palvelut toteutuvat
- yhteydensaanti
terveyskeskukseen
Toteutuneet suunnitellusti. Toimeentulotuen
päätökset viivästyneet ajoittain johtuen henkilöstön
poissaoloista.
119
- kiireellinen hoito
- hoidon tarpeen
arviointi 3 päivää
yhteydenotosta
- hoidon
järjestäminen 3 kk
arvioinnista, suun
terveydenhuolto
eräin edellytyksin 6 kk
Sosiaalipalvelut:
- aika
sosiaalityöntekijän
vastaanotolle
kiireellisissä
tapauksissa samana
päivänä ja muutoin
väh. 7 arkipäivänä
toimeentulotukipäätö
s viimeistään 7
arkipäivänä
- vammaisten
palvelutarpeen
selvitys viimeistään 7
120
arkipäivänä.
Palvelusuunnitelmaa
ja palveluja koskevat
päätökset
viimeistään 3 kk.
Ryhmätoiminnassa
keskeyttäneiden
osuus % mukana
olleista.
Työmarkkinatuen
maksuosuus ei nouse.
Toimeentulotuki/asuk
as korkeintaan 116.80
e
•ikäihmiset
Vanhuspalvelulain
edellyttämien
palvelujen tarjoaminen.
Kotona asuvien
ikäihmisten
osallisuuden
lisääminen.
Palvelurakenteen
muuttaminen
avohuoltopainotteise
ksi ja kotona asumista
tukevaksi.
Kotihoitoon
mobiilijärjestelmä ja
palveluntarpeen
arvioinnin työkaluksi
Palvelutarpeen
Palvelutarpeen arvioinnin ja palvelun toteutuma 100
arviointi 7 päivän
%
kuluessa toteutuu 100
Siirtoviivepäiviä 19 (v.2013 0)
%
Palvelu 3 kk:n
kuluessa päätöksestä
toteutuu 100 %.
75 v. täyttäneistä:
– 91 % asuu omassa
75 v. täyttäneistä:
89,7 % asuu omassa kodissaan (v.2013 89 %)
6,5 % tehostetussa palveluasumisessa
3,8 % pitkäaikaisessa laitoshoidossa
121
RAI Screener.
kodissaan,
5,8 % omaishoidontuen piirissä (v. 2013 5 %)
– kotihoidon
kattavuus on 20 %
20,9 % saanut kotihoidon palveluja. (v. 2013 21 %)
–6%
omaishoidontuen
piirissä
– tehostettua
palveluasumista on
tarjolla 7 %:lle
– enintään 3 % on
pitkäaikaisessa
laitoshoidossa.
Siirtoviivepotilaiden
määrä 0 vrk.
Kuntalaisen hyvinvointia
edistävät ja
vetovoimaiset kulttuurija vapaa-aikapalvelut
Kulttuuri- ja vapaa-ajan Sähköisen
palvelut sekä
palveluneuvonnan
järjestöjen ja
kehittäminen.
vapaaehtoisten
toiminta tukevat
väestön hyvinvointia.
Sähköisen
palveluneuvonnan
käyttäjät /määrä.
Tiivis raja-, seutu- ja
alueyhteistyö
palveluiden
järjestämisessä ja
Palvelujen kriteerien ja Alueellinen ja
Yhtenäisten
toimintakäytänteiden seudullinen yhteistyö kriteereiden,
yhdistäminen
lausuntojen määrä
Työtapojen
ja
seudullisesti/alueellises
Tietoa ei ole saatavilla.
Ikäihmisten seudullinen palveluneuvontamalli
laadittu hankkeessa. Muistisairaan palveluketjun
kehittäminen on käynnistynyt.
122
tuottamisessa
ti
kriteereiden
yhtenäistäminen
Monikanavainen ja
kattava palveluverkko
Palvelukylien ja
haja-asutusalueiden
väestön palvelujen
turvaaminen
Palvelukylien
neuvolat tarjoavat
tarpeenmukaiset
palvelut.
Asetuksen mukaiset
palvelut toteutuvat
100 %.
Toteutunut suunnitellusti.
Haja-asutusalueilla
hyvinvointibussikokeil Hyvinvointibussin
kävijämäärät/kpl
u ”Onni” hanke
Kuntalaisten
Osallistuva kuntalainen
vuorovaikutus- ja
osallistumis-mahdollisuu
ksien vahvistaminen
Asukkaat osallistuvat
toiminnan ja
palvelujen
kehittämiseen
Aloitteet/lausunnot
määrä.
Lausunnot 2 kpl.
123
Hyvinvointipalvelut: Asuminen ja ympäristö
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Turvallinen, terveellinen
ja viihtyisä asuin- ja
elinympäristö
Kuntalaiset voivat
vaikuttaa asuin- ja
elinympäristöönsä,
sosioekonomisten
eroavaisuuksien
vähentäminen ja
monikulttuurisen
ympäristön
edistäminen
asumisympäristössä
Ikäihmisten neuvosto Annetut lausunnot
ja vammaisneuvosto
antavat lausuntoja
heitä koskevien
asioiden
valmisteluvaiheessa.
IVA järjestelmän
käyttö.
Ikäihmisten neuvosto on antanut 2 lausuntoa.
Elävä, yhteinen ja
esteetön
kaupunkikeskusta
Vammaisneuvosto
vaikuttaa
asuinympäristön
esteettömyyteen
Vammaisneuvosta
Annetut lausunnot
antaa lausuntoja heitä
koskevien asioiden
valmisteluvaiheessa
Vammaisneuvosto on toiminut suunnitellusti.
Kestävät ympäristö- ja
energiaratkaisut
Palvelualueen sisällä
vähennetään paperin
käyttöä
Sähköiset
kokouskäytännöt
Paperin kulutus on pysynyt ennallaan.
Paperin kulutus
vähenee 5 %
Toteuma
124
Hyvinvointipalvelut: Elinkeinot, osaaminen ja kilpailukyky
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
Yrittäjämyönteinen
elinkeinopolitiikka
Kilpailutetut
Toiminnan seuranta,
ostopalvelut toimivat
säännöllinen
sopimusten mukaisesti yhteistyö
- kasvun mahdollistavat
elinkeinopalvelut
TA toimenpide
Työllisyyden edistäminen Nuorten työllistäminen Työmarkkinatuen
palvelualueella
ulkopuolelle jääville
nuorille tarjotaan
harjoittelupaikkaa
palvelualueella,
yhteistyö TE
keskuksen kanssa
Kohtaava koulutus ja
osaaminen
Koulutetut sosiaalityön,
hoitotyön ja
lääketieteen
ammattilaiset
hakeutuvat töihin
huvinvointipalveluihin
Mittarit
Toteuma
Seurantakäyntien
määrä,
yhteydenottojen
määrä (asukkaat,
omaiset)
Vuosittaiset valvontakäynnit on suoritettu
ostopalveluyksikköihin. Säännölliset
yhteistyötapaamiset toteutuneet. Kaikki
palvelulaadun poikkeamat käsitelty.
Toteutuneiden
harjoittelupaikkojen
määrä
Työllistetty Sanssipassilla, Kevan kuntoutustuella ja
kuntouttavalla työtoiminnalla yhteensä 40 henkilöä.
Yhteistyö Kemi-Tornio Hakijoiden
AMK:n kanssa, Lapin määrä/avoin
ja Oulun yliopiston
työpaikka
kanssa
Vanhus- ja hoitopalvelut: avoinna olleita toimia 3
kpl/hakijoita 56
Terveyspalvelut: avoinna olleita toimia ulkoisessa haussa 1
terveyskeskuslääkäri, hakijoita 5 kpl, 1 työterveyshoitaja,
hakijoita 18 kpl. Sosiaalitoimi: avoinna olleita toimia/virkoja
2 kpl ja kelpoisuusehdon täyttäviä hakijoita 4 kpl.
Hankkeissa kehitetty yhteistyötä oppilaitosten ja
kolmannen sektorin kanssa.
125
Rajat ylittävä verkosto- ja Osallistuminen omaa
ohjelmayhteistyö
toimialaa tai palveluja
kehittävään
yhteistyöhön eri
toimijoiden kanssa
Osallistutaan
aktiivisesti tavoitteita
tukeviin hankkeisiin.
Yhteistyö kolmannen
sektorin kanssa.
Hankkeiden seuranta ja
raportointi
säännöllisesti kerran
vuodessa. Hankkeet:
ONNI bussi. SeniorKaste,
LastenKaste, Riippuvuus
riskinä - hyvinvointi
hakusessa, E-arkisto,
Siivet, kolmannen
sektorin
yhteistyöpalaverien
määrä.
Hankkeissa kehitetty yhteistyötä oppilaitosten ja
kolmannen sektorin kanssa. Sosiaali- ja
terveyslautakunta on saanut palautetta hankkeiden
etenemisestä kokouksissa.
126
Hyvinvointipalvelut: Resurssit ja johtaminen
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Talouden hallinta
Palvelut tuotetaan
talousarvion puitteissa
Jatkuva seuranta ja
toimenpiteiden
toteuttaminen
talousarviossa
pysymiseksi.
Palvelujen
tuotteistaminen:
Lääkärivastaanotto,
tehostettu
palveluasuminen,
kotihoidon käynti,
kotiin tuotu ateria,
kehitysvammaisten
päivätoiminta
Suoritehinnat;
hoitopäivä,
brutto/netto
kuormitus%
Toteuma
Palvelujen tuotteistaminen on kesken, jatkuu v. 2015.
Oma toiminta on pysynyt talousarviossa sen sijaan
erikoissairaanhoidon ylitys on lähes 3 Milj. e,
huolimatta lähetteiden (-3,7 %) , ja potilaiden (-5,3 %)
määrän vähentymisestä vuoteen 2013 verrattuna.
Oma palveluverkko toimii tehokkaasti, sen sijaan
erikoissairaanhoidon hinnoitteluun emme voi
vaikuttaa. Hyvinvointipalvelujen vuoden 2014
käyttötalousmenojen/-tulojen ylitykset/alitukset
4.3.2015 kirjanpidon toteutuman mukaan ovat:
terveyspalvelut: menojen ylitys
3 042 362 euroa ja tulojen ylitys 237 851 euroa.
Vanhus- ja hoitopalvelut: menojen alitus 88 294
euroa ja tulojen alitus 103 824 euroa.
Sosiaalityö ja vammaispalvelut: menojen ylitys
5 810 euroa ja tulojen ylitys 73 616 euroa.
Hyvinvointipalvelut yhteensä: menojen ylitys 2 959
878 euroa ja tulojen ylitys 207 643 euroa.
hoitopäivien hinnat ilmoitetaan nettona: osasto 1
190.14 e, osasto 2 135.63 e, Vanhakartano 98,19 e ,
127
Iltatähti,
Kokonaistaloudelliset ja
suunnitelmalliset
investoinnit
Investointisuunnitelma
tukee palvelujen
kehittämistä pitkällä
tähtäimellä
Investoinnit
Toteutuneet
palvelujen
investoinnit
kehittämissuunnitelmi
en mukaisina.
Työntekijöillä on
tehtäviensä mukaiset
toimivat työvälineet.
Investoinnit toteutuneet suunnitellusti. Tehostetun
palveluasumisen kalustoraha ja endoskooppiin
varattu raha jätettiin käyttämättä.
128
Toimiva kuntakonserni ja Palveluverkko muuntuu Oman toiminnan tai
Raportointi
omistajapolitiikka
palvelutarpeen
ostopalvelujen
palvelutarpeen
kysynnän mukaisesti
lisääminen/vähentäm muutoksista
inen
Palvelusetelin käyttöönotto valmisteltu seuraaviin
palveluihin: diabeetikkojen jalkojenhoito,
hemodialyysipotilas, henkilökohtainen avustaja ja
kotihoito.
Kannustava johtaminen
ja päätöksenteko
Hyvinvointikeskustelut toteutuneet 95%:sti joko
yksilökohtaisena keskusteluna tai
ryhmäkeskusteluina. Palvelualueen
esimiestapaamisia pidetty kolme kertaa/v,
johtoryhmät ovat kokoontuneet säännöllisesti. Koko
palvelualueen henkilöstöinfo pidetty kerran
vuodessa.
Henkilöstöllä on
riittävät
vaikutusmahdollisuudet
, tietoisuus toiminnan
strategioista ja ohjeista.
Tiedottaminen
Osaava, motivoitunut ja
hyvinvoiva henkilöstö
Täydennyskoulutusta
tarjotaan suositusten
mukaisesti.
Työhyvinvointikeskust Toteutuu 100%
elut toteutuvat
suunnitelmallisesti.
Johtoryhmät
kokoontuvat
vähintään joka toinen
kuukausi. Aktiivinen ja
oikea-aikainen,
monikanavainen
tiedottaminen.
Koulutussuunnitelma
n pohjana on
toimintaympäristön
tarpeet. Varhaisen
Henkilöstön työkyky on tuen avulla
hyvällä tasolla
parannetaan työssä
jaksamista.
Henkilöstön
Perehdytys
työturvallisuus on
huomioitu hankinnoissa dokumentoidaan.
Virat ja toimet
ja työmenetelmien
täyttyvät
kehittämisissä.
ammattitaitoisilla,
Koulutuspäivien
määrää seurataan
tulosalueittain ja
ammattiryhmittäin
Potilasturvallisuuskou
lutuksen on
suorittanut 100%
Sairauslomien määrä
vähenee 5%
Työtapaturmien
Koulutuspäivät ovat toteutuneet suunnitellusti.
Sairauslomapäivät ovat vähentyneet 12.3%.
129
pätevillä
työntekijöillä.
Seuranta, läheltä piti
tapahtumat käydään
läpi,
ennaltaehkäisevät
toimenpiteet.
määrä
130
Toimielimen arvio toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä investointien
toteutumisesta vuonna 2014:
TOIMIELIN:
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Palvelualue
Hyvinvointipalvelut
Toimielimen tulosalueet
Terveyspalvelut, Vanhus- ja hoitopalvelut, Sosiaalityö- ja
vammaispalvelut
TOIMINNALLISET TAVOITTEET:
Hyvinvoiva ja osallistuva kuntalainen
Asukkaat ovat päässeet hoitotakuun ja asetusten rajoissa
palvelujen piiriin. Toimeentulotuen päätökset ovat viivästyneet
ja lastensuojelutarpeen selvityksen aloittaminen 7 vrk:n sisällä
ilmoituksen saapumisesta on viivästynyt ajoittain.
Kuntakahvitilaisuus on järjestetty kerran kuntalaisille
terveyskeskuksessa.
Asuminen ja ympäristö
Ikäihmisten neuvosta ja vammaisneuvosto ovat kokoontuneet
suunnitellusti ja antaneet lausuntoja. Tehostetun
palveluasumisen yksikkö on perustettu Karunkiin ja
kotihoitoon on lisätty henkilöstöä kattamaan lisääntynyt
palveluntarve.
Elinkeinot, osaaminen ja kilpailukyky
Kilpailutetut ostopalvelut ovat toimineet sopimusten
mukaisesti. Vuosittaiset valvontakäynnit on suoritettu ja kaikki
palvelulaadun poikkeamat on käsitelty. Palvelualue on
työllistänyt mm. kuntouttavalla työtoiminnalla, Sanssipassilla
ja Kevan kuntoutustuella. Yhteistyötä kolmannen sektorin ja
oppilaitosten kanssa on lisätty. Palvelusetelin käyttöönotto on
valmisteltu vuodelle 2015: diabeetikkojen jalkojenhoito
kotihoito, dialyysihoito ja henkilökohtainen avustaja
palveluihin.
Resurssit ja johtaminen / Henkilöstö
Koulutuspäivät ovat toteutuneet suunnitellusti, sairauslomat
ovat vähentyneet 12,3 %. Viestintää on kehitetty ja tehostettu.
Toimiin ja virkoihin on ollut hakijoita.
131
TALOUDELLISET TAVOITTEET:
Resurssit ja johtaminen / Talous
Oma toiminta on pysynyt talousarviossa mutta
erikoissairaanhoito on ylittynyt noin 2,86 milj. e.
Erikoissairaanhoidon lähetteet vähenivät -3,7 %.
INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN:
Investoinnit ovat toteutuneet talousarvion mukaan lukuun
ottamatta vanhus- ja hoitopalvelujen tulosalueen käyttämättä
jäänyttä kalustemäärärahaa ja hankkimatta jäänyttä
endoskooppia.
132
Hyvinvointipalvelut
TALOUSARVION
Alku-
Toteutuma
TOTEUTUMINEN
peräinen
Poikkeama
TA
Työllistä-
Toteu-
ennen työll.
muutok-
minen
tuma
TA
siirtoja
set
e
e
8 200 310
8 356 228
155 918
-340 000
83 145
8 439 373
17 438 070
17 231 471
-206 599
-32 000
239 454
17 470 926
5 488 940
5 381 233
-107 707
52 865
5 434 098
38 728 730
42 159 071
3 430 341
156,11
42 159 227
Aineet, tarvikkeet, tavarat
1 859 980
1 780 876
-79 105
0,00
1 780 876
Avustukset
6 325 370
6 231 374
-93 996
0,00
6 231 374
990 620
806 717
-183 903
226,51
806 944
70 831 710
73 590 741
2 759 031
292 703
73 883 444
e
e
yhteensä
e
e
Ulkoiset
Toimintatulot
Palkat
Muut henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Muut menot
Toimintamenot
3 290 000
65 000
3 323 000
0
Netto (Toimintakate)
-62 631 400
-65 234 514
-2 603 114
-3 663 000
-209 557
-65 444 071
Toimintatuotot
1 702 670
1 754 396
51 726
1 754 396
Palvelujen ostot
2 912 670
2 963 215
50 545
2 963 215
0
68 257
68 257
68 257
60 000
138 636
78 636
138 636
722 290
725 699
3 409
725 699
3 694 960
3 895 807
200 847
3 895 807
-1 992 290
-2 141 411
-149 121
-2 141 411
Toimintatuotot
9 902 980
10 110 624
207 644
-340 000
83 145
10 193 769
Toimintakulut
74 526 670
77 486 548
2 959 877
3 323 000
292 703
77 779 251
-64 623 690
-67 375 924
-2 752 234
-3 663 000
-209 557
-67 585 482
Sisäiset
Aineet, tarvikkeet, tavarat
Avustukset
Muut menot
Toimintakulut
Netto Toimintakate)
Netto Toimintakate)
Käyttöomaisuus
133
Arvo 1.1.
327 156
Lisäykset
147 482
Vähennykset
Poistot
Arvo 31.12.
0
-100 111
374 527
134
Koulutuslautakunta: Hyvinvoiva ja osallistuva kuntalainen
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
Mittarit
Toteuma
Kuntalaisten hyvinvointia Laadukkaat ja riittävät Lain vaatimat palvelut
edistävät, ja ensisijaisesti varhaiskasvatus- ja
ja niiden taso taataan
ennaltaehkäisevät
opetuspalvelut
peruspalvelut
Palveluiden
•koko väestö / työikäiset saavutettavuus kunnan
eri osissa
Päivähoitopaikka lain
vaatimassa ajassa (2
viikkoa)
Varhaiskasvatus laki toteutuu.
•lapset + lapsiperheet
Perheiden talon
suunnittelu
Neuvottelut ja
yhteisten tilojen
löytäminen
kolmannen sektorin
kanssa
Kustannusten
tasainen
jakaantuminen eri
toimijoille
Perheiden talo toiminnassa. Perhekeskus toimii talon
yhteydessä.
•nuoret
Nuorten
kokonaisvaltaiseen
hyvinvointiin
keskittyminen.
Kodin ja koulun
yhteistyön lisääminen
ja oppilashuoltotyön
painopisteen tarkistus
Kouluterveyskyselyn
tulosten analysointi ja
tilanteen
muuttumisen
huomioiminen
Kodin ja koulun yhteistyötä tiivistetty.
Kouluterveyskyselyn mukaan yläasteikäisten tilanne
hieman kohentunut. Lukion osalta ilmenneisiin
saavutettavuusongelmiin vastataan uuden
opiskelijahuoltolain asettamien vaatimusten myötä.
Yhteistyö
TA toimenpide
Ryhmäkoko
opetuksessa
asiallinen.
135
terveyspalveluiden
kanssa erityistä tukea
tarvitsevien lasten ja
nuorten auttamiseksi
•ikäihmiset
Kansalaisopiston
kurssitarjonnassa
otetaan ikäihmiset
huomioon.
Kysely kurssien
sisältötoiveista.
Ikäihmisten
osallistuminen
kursseille.
Kurssitarjontaa lisätty ikäihmisille.
Tiivis raja-, seutu- ja
alueyhteistyö
palveluiden
järjestämisessä ja
tuottamisessa
Koulujen välisen
rajayhteistyön
lisääminen
Jokaisella koululla
yhteistyötä kehittävä
opettajakoordinaattor
i
Eri koulujen väliset
yhteistyömuodot
Haaparannan
koulujen kanssa
Eri koulut ovat aloittaneet tiiviimmän rajayhteistyön
Lukio yhteistyö on syventynyt.
Opetussuunnitelmatyössä mukana seutukunnan
kaikki kunnat. Tavoitteena seutukunnallanne ops..
Työ aloitettiin 2014.
Monikanavainen ja
kattava palveluverkko
Ns. palvelukyläverkko
toiminnassa myös
sivistyspalveluiden
osalta
Kuntalaisten
Huoltajien ja koulujen
vuorovaikutus- ja
yhteistyön lisääminen
osallistumis-mahdollisuu
ksien vahvistaminen
Fyysiset rakenteet
valmiina
Palvelut saatavissa
palvelukyläverkon
tavoitteiden
mukaisesti
Huoltajiin yhteyksiä
Wilma-ohjelma
lisätään ja
käytössä jokaisessa
hyödynnetään Wilma koulussa
- ohjelmaa kyselyissä
ja tiedottamisessa.
Varhaiskasvatus, peruskoulu ja
kansalaisopistopalvelut ovat käytössä palvelukylissä.
Wilma käytössä koulutoimessa
136
Koulutuslautakunta: Asuminen ja ympäristö
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
Turvallinen, terveellinen
ja viihtyisä asuin- ja
elinympäristö
Sivistyspalvelut
saatavilla riippumatta
asuinpaikasta.
Sivistyspalveluja
tarjotaan
mahdollisuuksien
mukaan joko lähi- tai
keskitettynä
palveluna
Kuljettu matka ja
käytetty aika Lain
mukainen toiminta
esim.
koulukuljetuksiin
käytetty aika
Koulukuljetukset täyttävät lain vaatimukset.
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
Työllisyyden edistäminen Nuorten työllistäminen
palvelualueella.
Nuorisotakuuseen
vastaaminen
Harjoittelupaikkojen
ja mahdollisten
oppisopimuspaikkoje
n tarjoaminen
työelämän
ulkopuolelle jääville.
Toteutuneiden
harjoittelupaikkojen
ja oppisopimusten
määrä.
Harjoittelupaikkoja on tarjottu eri kohteissa.
(erityisesti lukiossa.)
Kohtaava koulutus ja
osaaminen
Yhteiset kurssit ja
tilojen mahdollinen
yhteiskäyttö.
Opettajien
Yhteisten kurssien
määrä. Opettajien
yhteiskäytön laajuus.
PPO yhteistyöstä aloitettu neuvottelut. Lappian
kanssa yhteistyö syventynyt. (tilojen vuokraus.
musiikki ja kuvataide tiloja lukion käyttöön)
.
Koulutuslautakunta: Elinkeinot, osaaminen ja kilpailukyky
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
Yhteistyön lisääminen
Lappian, Amk.n ja
Ppo;n kanssa.
137
yhteiskäyttö
138
Koulutuslautakunta: Resurssit ja johtaminen
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
Talouden hallinta
Palvelut tuotetaan
talousarvion
asettamissa puitteissa.
Jatkuva seuranta
Osavuosikatsaukset.
Päivähoidon
hinta/lapsi. Oppilaan
hinta /koulu
Palkkamenojen suhteen lievää ylitystä. Asiaan on
puututtu. Määräaikaisten työsuhteista ei ole jatkettu
samassa laajuudessa. Henkilöstömenot tulevat
ennusteen mukaan hieman ylittymään.
Opetuskurssien
lukumäärä (lukio)
Palkkamenoissa lievä ylitys. Eläkemenot suuremmat
kuin budjetoitiin. Kokonaisuutena tilanne hallinnassa.
Kokonaistaloudelliset ja
suunnitelmalliset
investoinnit
Investointisuunnitelma
auttaa palvelujen
suunnittelussa pitkällä
aikavälillä
Tilainvestoinnit
jatkuvat, mutta
siirtyminen myös
sisältöihin esim. atk
-opetus ja
opetusalustan valinta
Sähköisten
opetusvälineiden
käyttöönotto
jokaisella koululla
Opetusvälineitä uusitti suunnitellusti. Liitytty
sähköiseen opetusalustaan Pedanettiin.
Kannustava johtaminen
ja päätöksenteko
Henkilöstön
vaikutusmahdollisuuksi
a lisätään. Tietoisuutta
strategioista lisätään.
Kehityskeskusteluja ja
tiimipalavereita
pidetään
säännöllisesti
Keskustelut käyty
jokaisen
henkilökuntaan
kuuluvan kanssa.
Kehityskeskusteluja käyty suunnitellusti jokaisella
kustannuspaikalla. Tiimipalaverit muotoutuneet
säännöllisiksi
Osaava, motivoitunut ja
hyvinvoiva henkilöstö
Täydennyskoulutusta
tarjotaan. Työkyvystä
huolehtiminen
Työnohjausta
suositellaan ja
tarjotaan. Varhainen
tuki ja kelpoisten
Sairaslomien
vähentäminen.
Koulutuspäivien
määrän seuranta.
Työnohjausta käytetty enenevässä määrin.
Koulutusmahdollisuutta tarjottu sitä haluavalle.
139
työntekijöiden
rekrytointi
140
Toimielimen arvio toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä investointien
toteutumisesta vuonna 2014:
TOIMIELIN:
Koulutuslautakunta
Palvelualue
Sivistyspalvelut
Toimielimen tulosalueet
Varhaiskasvatuspalvelut, peruskoulutus sekä nuorten- ja
aikuisten koulutus
TOIMINNALLISET TAVOITTEET: Tuottaa ja kehittää monipuolisia ja laadukkaita varhaiskasvatus, perusopetus
sekä nuorten ja aikuisten koulutuspalveluita.
Hyvinvoiva ja osallistuva kuntalainen
Koulutuslautakunnan tulosyksiköiden toiminta toteutui
suunnitellusti vuonna 2014. Tilapäisjärjestelyistä
huo|imatta (mm. Putaan koulun peruskorjaus) palvelut
pystyttiin tuottamaan |ain- ja asetusten vaatimusten
mukaan. Uusiin lakimuutoksiin pystyttiin myös
vastaamaan, tästä esimerkkinä mainittakoon uuden
oppilashuoltolain voimaantulo 1.8.2014 ja sen aiheuttamat
järjestelyt.
Niin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa kuin
nuorten- ja aikuisten koulutuksessakin perusteet ovat
kunnossa. Päivähoitopaikkoja jaetaan säädösten mukaan,
perusopetuksen ryhmäkoko on varsin kohtuullinen ja
lukio-opetusta tarjotaan laajalla tarjottimella.
Kansalaisopisto tavoittaa osallistujat koko kaupungin
alueella.
Asuminen ja ympäristö
Kunnan alueella koulutuslautakunnan on tuotettava
peruspalvelut joko lähi tai keskitettynä palveluna, tavoitteena
mahdollisimman hyvä saavutettavuus.
Elinkeinot, osaaminen ja kilpailukyky
Osaamista erityisesti nuorten koulutuksen osalta pyrittiin
lisäämään tiivistämällä yhteistyötä Lappian kanssa.
Kaksoistutkinnon suosio on säilynyt suhteellisen korkealla
tasolla ja yhteistyötä on lisätty yhteisten tilojen käytön
suhteen.
Resurssit ja johtaminen / Henkilöstö
Henkilöstön työpaikkakokoukset pidettiin suunnitellusti.
Koulutukseen osallistuttiin taloudellisten resurssien rajoissa.
141
Yleensä henkilöstön osallistumista oman työnsä kehittämiseen
pyrittiin lisäämään.
TALOUDELLISET TAVOITTEET:
Resurssit ja johtaminen / Talous
Taloudessa pysyttiin annetussa talousarviossa. Haasteita
aiheutti nopeasti muuttuva lainsäädäntö, tästä esimerkkinä
mainittakoon uusi oppilashuoltolaki, joka tuli voimaan kesken
talousarviovuoden. Tilanteeseen valmistautuminen on
tällaisessa tapauksessa aika ongelmallista.
INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN:
Koulutuslautakunnan investointiohjelma toteutui suunnitellulla
tavalla. Arpelan koulun sekä lukion investoinnit saatettiin
sovitulle tasolle.
142
Koulutuslautakunta
TALOUSARVION
Alkup. TA
Toteutuma
TOTEUTUMINEN
sis.työllis-
Poikkeama
TA
Työllistä-
Toteu-
ennen työll.
muutok-
minen
tuma
täminen
siirtoja
set
e
e
e
2 247 060
2 580 673
333 613
18 879 890
18 934 550
54 660
Muut henkilöstömenot
5 544 350
5 725 019
Palvelujen ostot
4 125 760
Aineet, tarvikkeet, tavarat
Avustukset
yhteensä
e
e
37 399
2 618 073
85 105
19 019 655
180 669
19 167
5 744 185
4 206 141
80 381
0,00
4 206 141
1 434 040
1 377 746
-56 294
1 708 580
1 448 153
-260 427
45 490
83 821
38 331
31 738 110
31 775 430
-29 491 050
Toimintatuotot
Palvelujen ostot
Toimintatulot
Palkat
e
0
1 377 746
0,00
1 448 153
0
178
83 999
37 320
0
104 450
31 879 880
-29 194 757
296 293
0
-67 050
-29 261 807
668 230
475 698
-192 532
475 698
2 781 260
2 617 171
-164 089
2 617 171
0
55 652
55 652
55 652
Muut menot
2 278 620
2 289 263
10 643
2 289 263
Toimintakulut
5 059 880
4 962 087
-97 793
4 962 087
-4 391 650
-4 486 388
-94 738
-4 486 388
Toimintatuotot
2 915 290
3 056 371
141 081
0
37 399
3 093 771
Toimintakulut
36 797 990
36 737 516
-60 474
0
104 450
36 841 966
-33 882 700
-33 681 145
201 555
0
-67 050
-33 748 196
Muut menot
Toimintamenot
Netto (Toimintakate)
Sisäiset
Aineet, tarvikkeet, tavarat
Netto (Toimintakate)
Netto (Toimintakate)
143
Käyttöomaisuus
Arvo 1.1.
314 754
Lisäykset
161 013
Vähennykset
Poistot
Arvo 31.12.
0
-188 924
286 842
144
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta: Hyvinvoiva ja osallistuva kuntalainen
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
Kuntalaisten hyvinvointia Laadukkaat ja riittävät
edistävät, ja ensisijaisesti kulttuuri-vapaa-aika ja
ennaltaehkäisevät
nuorisopalvelut
peruspalvelut
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
Toiminnan
saavutettavuus koko
kunnan alueella
Kulttuuri toimi
kävijät/vuosi
Nuorisotoimi
kävijät/vuosi Asiakas
kyselyt
Tilastot saatavilla myöhemmin.
Toteutunut. Jatkuu syyslukukaudella. Ohjelmaa on
toteutettu suunnitellusti.
•koko väestö / työikäiset
•lapset + lapsiperheet
Yhteistyötä päiväkotien Musiikki- ja
ja koulujen kanssa
teatterivierailut,
lisätään.
museokäynnit
Jokainen Tornion
koululainen näkee
yhden esityksen
vuodessa
•nuoret
Nuorison
harrastustoiminnan
aktivoiminen.
Nuorisotyö osaksi
nuorisotakuuta
Nuorisotoimen,
koulun ja kolmannen
sektorin yhteistyö.
Nuorisotakuusta
tiedottaminen ja
toiminnan jatkuvuus
Harrastustoiminnassa Yhteistyö yläluokkien kanssa toiminnassa.
olevien nuorten
määrä.
Nuorisotakuun piiriin
saatettujen nuorten
lukumäärä
•ikäihmiset
Kulttuuripalvelujen
suuntaaminen
ikäihmisille
Tiedottaminen ja
tapahtumien
tarjoaminen
ikäihmisille
Kävijämäärä
Tilastot myöhemmin.
145
Kuntalaisen hyvinvointia
edistävät ja
vetovoimaiset kulttuurija vapaa-aikapalvelut
Nähdä kulttuuri-vapaa
aika ja nuorisopalvelut
hyvinvointia ja
viihtyisyyttä lisäävinä
tekijöinä sekä
olennaisena osana
kaupungin imagoa.
Tiedottaminen ja
palvelujen
saatavuuden sekä
alueellinen että
ikäryhmä
turvaaminen
Kävijä- ja
osallistujamäärät
Tilastot myöhemmin
Tiivis raja-, seutu- ja
alueyhteistyö
palveluiden
järjestämisessä ja
tuottamisessa
Maakuntamuseon ja
Haaparannan
yhteistyön lisääminen
Museon
perusnäyttelyn
uusiminen
yhteisrahoituksella
Haaparannan kanssa.
Haaparanta palkkaa
museotyöntekijän.
Uusi perusnäyttely
osin valmis (elokuu
2014) Vieraita
molemmin puolin
rajaa.
Koululaisvierailuista
keskeinen museon
palvelutehtävä.
Aikataulussa pysytty. Uuden museon avajaiset
elokuun lopussa. Haaparanta mukana sekä
kustannuksissa että palkatulla henkilöllä.
Tornion ja
Haaparannan muiden
yhteisten
kulttuuripalvelujen
vahvistaminen
Kuntalaisten
Aktiiviset, osallistuvat
vuorovaikutus- ja
kuntalaiset
osallistumis-mahdollisuu
ksien vahvistaminen
Tapahtumien
kehittäminen ja
Tapahtumien määrä
laadun ylläpitäminen.
Yhteistyö
harrastajaryhmien
kanssa
Yhteistyötilaisuuksien Toimittu aikaisemman käytännön mukaan.
määrä
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta: Asuminen ja ympäristö
Kaupungin strateginen
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
146
tavoite 2014-2017
Elävä, yhteinen ja
esteetön
kaupunkikeskusta
Kulttuurin näkyminen
ja kuuluminen
kaupungissa.
Varjosta valoon,
katveesta katu
uskottavaksi projekti.
Museoalueen,
kirjaston ja
kulttuuritoimen
ympäristön rajaton
hyödyntäminen.
Alueen vetovoiman
kasvu
Projektin suunnittelu kesken. Kysymys rahoituksesta
ja vetäjästä vielä auki.
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta: Elinkeinot, osaaminen ja kilpailukyky
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Kohtaava koulutus ja
osaaminen
Yhteistyötä Torniossa
toimivien toisen asteen
oppilaitosten kanssa
tiivistetään.
Museon
Työntekijöiden ja
perusnäyttely
kulujen jakaminen
yhteistyö Amk.n
projekteissa.
kanssa. Pohjoisen
kulttuuri-instituutin ja
Lappian
yhteistyöprojekti
Toteuma
Museon perusnäyttely aikataulussa.
Syvenevään yhteistyöhön pyritään. Ongelmana
oppilaitosten muuttunut tilanne.
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta: Resurssit ja johtaminen
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
147
Talouden hallinta
Palvelut tuotetaan
Jatkuva seuranta ja
Osavuosikatsaukset
talousarvion puitteissa. riittävät toimenpiteet
talousarviossa
pysymiseksi
Talousarviossa on pysytty.
Kokonaistaloudelliset ja
suunnitelmalliset
investoinnit
Investoinnit
suunnitellusti
päämääränä
palvelutoiminnan
tukeminen.
Kartoitetaan ja
priorisoidaan
mahdolliset
investointitarpeet
Investoinnit on toteutettu suunnitellusti
Kannustava johtaminen
ja päätöksenteko
Johtajuudessa pyritään
avoimuuteen,
kannustavuuteen ja
avoimeen
tiedottamiseen
Työhyvinvointikeskust Toteutuu kaikkien
elut. Johtoryhmien
kohdalla
säännöllinen
kokoontuminen
Työhyvinvoitikeskustelut käyty suunnitellusti ja
säännölliset johtoryhmien palaverit pidetty
Osaava, motivoitunut ja
hyvinvoiva henkilöstö
Kiinnitetään huomiota
henkilöstön työkykyyn.
Täydennyskoulutusta
tarjotaan
Varhaisen tuen malli.
Ammattitaitoisten ja
kelpoisten
henkilöiden
rekrytointi
Tarkemmat tilastot saatavilla myöhemmin, mutta
yleisesti voidaan mainita, että koulutuksia on tarjottu
ja hyödynnetty tarpeen ja resurssien mukaan.
Sairaspoissaoloissa ei ole tapahtunut muutoksia.
Toteutuneet
investoinnit
Koulutuspäivien
määrä.
Sairaslomapäivien
seuranta. Pyrkimys 5
% vähenemiseen
sairaspoissaoloissa.
148
Toimielimen arvio toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä investointien
toteutumisesta vuonna 2014:
TOIMIELIN:
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta
Palvelualue
Sivistyspalvelut
Toimielimen tulosalueet
Kirjasto, kulttuuritoimisto, maakuntamuseo ja nuorisotoimi
TOIMINNALLISET TAVOITTEET: Tarjota ja kehittää kulttuuri- ja nuorisopalveluita ottaen huomioon
kuntalaisten tarpeet ja toiveet.
Hyvinvoiva ja osallistuva kuntalainen
Kulttuuri- ja nuorisopalveluiden tulosyksiköiden toiminta
toteutui suunnitellusti vuonna 2014. Palvelualue tuotti vuoden
aikana monipuolisia palveluita sekä yksin että yhteistyössä
muiden palvelutuottajien kanssa. Asetetut kävijämäärät
saavutettiin ja avustuksilla edistettiin mm. yhdistysten
toimintaa. Maakuntamuseon perusnäyttely valmistui ja uuden
peruskorjatun museon avajaisia juhlittiin elokuussa 2014.
Asuminen ja ympäristö
Ns. kulttuurialueen muodostaminen museoiden ja kirjaston
yhteyteen. Erilaisten tapahtumien järjestäminen kyseisellä
alueella. (esim. taidebasaari, joulupolku)
Elinkeinot, osaaminen ja kilpailukyky
Maakuntamuseota, Aineen taidemuseota, kulttuuritoimistoa ja
kirjastoa koskevan alueen hyödyntämistä mm. matkailuun
pohdittiin. Alulle pantiin projekti kyseisen asian eteenpäin
viemiseksi. (Varjosta valoon -projekti)
Resurssit ja johtaminen / Henkilöstö
Henkilöstön työpaikkakokoukset pidettiin suunnitellulla
tavalla. Henkilöstö osallistui koulutuksiin taloudellisten
resurssien asettamissa rajoissa. Henkilöstön sairauspoissaolot
pysyivät kohtuullisina.
TALOUDELLISET TAVOITTEET:
149
Resurssit ja johtaminen / Talous
Tulosalueen nettomenot pysyivät annetussa talousarviossa.
INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN:
Lautakunnan investointiohjelma toteutui lähes suunnitellulla
tavalla .Suurimpana kohteena museon perusnäyttely valmistui
loppukesästä 2014.
150
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta
TALOUSARVION
Alkup. TA
Toteutuma
TOTEUTUMINEN
sis.työllis-
Toimintatulot
Poikkeama
TA
Työllistä-
Toteu-
ennen työll.
muutok-
minen
tuma
täminen
siirtoja
set
e
e
e
yhteensä
e
301 320
303 707
2 387
1 158 170
1 105 787
-52 383
Muut henkilöstömenot
371 220
355 719
Palvelujen ostot
231 530
Aineet, tarvikkeet, tavarat
e
e
16 184
319 891
47 811
1 153 598
-15 501
10 560
366 279
219 642
-11 888
0,00
219 642
187 140
202 034
14 894
Avustukset
28 000
27 984
-16
Muut menot
57 230
60 106
2 876
2 033 290
1 971 271
-62 019
Palkat
Toimintamenot
0
202 034
0,00
27 984
0
0,00
60 106
0
58 371
2 029 643
0
Netto (Toimintakate)
-1 731 970
-1 667 564
64 406
0
-42 187
-1 709 751
Toimintatuotot
0
3 077
3 077
3 077
Palvelujen ostot
170 920
178 917
7 997
178 917
0
3 257
3 257
3 257
Muut menot
192 980
197 593
4 613
197 593
Toimintakulut
363 900
379 768
15 868
379 768
-363 900
-376 690
-12 790
-376 690
301 320
306 784
5 464
0
16 184
322 968
2 397 190
2 351 039
-46 151
0
58 371
2 409 410
-2 095 870
-2 044 255
51 615
0
-42 187
-2 086 442
Sisäiset
Aineet, tarvikkeet, tavarat
Netto (Toimintakate)
Toimintatuotot
Toimintakulut
Netto (Toimintakate)
Käyttöomaisuus
151
Arvo 1.1.
42 894
Lisäykset
15 133
Vähennykset
Poistot
Arvo 31.12.
0
-22 944
35 083
152
153
Aineen taidemuseo: Hyvinvoiva ja osallistuva kuntalainen
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
Kuntalaisten hyvinvointia
edistävät, ja ensisijaisesti
ennaltaehkäisevät
peruspalvelut
TA tavoite
Tavoite on tuoda
museopalvelut kaikkien
kuntalaisten ulottuville,
niin että kaikilla
yhtäläiset
•koko väestö / työikäiset mahdollisuudet nauttia
kulttuurin tuottamaa
hyvinvointia.
TA toimenpide
Mittarit
Laaditaan
Osallistujamäärä
mahdollisimman
korkeatasoinen
näyttelyohjelma
(resurssien mukaan).
Kehitetään
toimintoja, joissa
yhdistyy taiteen
hyvinvointivaikutukse
t kuten esim.
SykeAine.
Toteuma
30.6.Kävijämäärä 6855, Opastuksia 91/ osallistujia
1564
Omat tapahtumat 29 kpl/ osallistujia 902
Kaikki tapahtumat 140 kpl
Auditoriotilaisuuksia: 17kpl/ 386 kävijää
Happy Hour kävijöitä 70
Osin uusittu perusnäyttely Vauhtia ja vaaroja
4 vaihtuvaa näyttelyä
Avajaiset 3 kpl
Lehdistötilaisuuksia 6 kpl
31.12.
Kävijämäärä 21 372
Happy Hour kävijät 277
Opastuksia 304/ osallistujia 4190, joista lapsia ja
nuoria 2890
154
Omat tapahtumat 98 kpl/ osallistujia 6571
Kaikki tapahtumat 318 kpl
Avajaiset 4 kpl
Lehdistötilaisuus 8 kpl
Auditoriotilaisuus 40kpl/ 1484 kävijää
•lapset + lapsiperheet
Tavoitteena tuottaa
palveluja, joilla
kasvatetaan
tulevaisuuden
museokävijöitä ja
korostetaan
taidemuseon roolia
perheiden
yhdessäolopaikkana.
Järjestetään koko
perheelle suunnattuja
tapahtumia, kuten
esim. Joulupolku.
Osallistujamäärä,
mahdolliset
palautteet.
30.6.Työpajoja 27 kpl/ osallistujia 459
Yhteensä opastuksiin osallistuneita koululaisia 748
Tornion kaupungin ulkopuolelta tulleita koulu/
lapsiryhmiä 15 kpl
Taideleikkejä 7 kpl
31.12.
Työpajoja 49 kpl/ osallistujia 1033
Opastuksiin osallistuneita koululaisia yht. 2890
Tornion kaupungin ulkopuolelta tulleita koulu/
lapsiryhmiä 15 kpl
Taideleikkejä 7 kpl
Jazztaiteilijat 2014-näyttelyn työpajat ja opastukset,
kuljetus Outokummulta, osallistujia 688 lasta
Mennään museoon!/Kulttuuripolku yhdessä Tornion
155
kaupunginkirjaston ja Tornionlaakson
maakuntamuseon kanssa 730 osallistujaa
Kauhukartano 400 osallistujaa
Joulupolku 900 osallistujaa
•nuoret
Etsitään keinoja
tavoittaa nuoria myös
koulumaailman
ulkopuolelta.
Nuorille suunnatut
erityistapahtumat,
joissa nuorten ääni
voi tulla kuuluviin ja
jossa heillä on
mahdollisuus
osallistua.
Osallistujamäärä,
mahdolliset
palautteet.
Opastuksia nuorille Lappian ammattiopistolta,
Työvoimalasäätiöltä, Tornion yläasteelta, Tornion
yhteiskoulun lukiolta, Luovilta. MOntessori ja
Kielikoulu 7 ryhmää ja opastusta, Kittilän lukio 2
ryhmää
Kuvataidestipendin myöntäminen lukiolaiselle.
Työharjoittelijat ja työhön tutustujat peruskoulu ja
ammattikoulu sekä AMK
•ikäihmiset
Tarjotaan muistia ja
terveyttä ylläpitäviä
helposti saavutettavia
palveluita.
Osallistujamäärä,
mahdolliset
palautteet.
30.6. Opastuksia eläkeläisille 2 kpl, osallistujia 62.
Muistipolku –teos myynnissä museokaupassa ja
MuistiAine palveluvalikoimassa
31.12.
Opastukset ja ulkoilmaopastukset ikääntyneille 6
kpl/124 osallistujaa
Kuntalaisen hyvinvointia
edistävät ja
Laadukkaat näyttelyt ja Mielenkiintoisten
oheistapahtumat.
tapahtumien
Osallistujamäärä,
näkyvyys
30.6.Yleisöopastuksia 3 kpl/ osallistujamäärä 38
Rosa Liksomin näyttelyn yhteydessä taiteilijan
156
vetovoimaiset kulttuurija vapaa-aikapalvelut
järjestäminen.
tiedotusvälineissä.
puhetilaisuus/130 osallistujaa
Näyttelyn avajaisten yhteydessä Tapaa taiteilija
--tilaisuudet 2 kpl/ osallistujia 58
31.12.
Yleisöopastuksia 71kpl/ 226 osallistujaa
Tapaa taiteilija -ilaisuudet 3 kpl/ osallistujia 148
LomaAine -pastus hiihto- ja kesälomalaisille
SykeAine -opastus, Tornioviikko (2 yleisöopastusta,
yleisöluento, runonäytelmä), Jazznäyttelyn
avajaisissa 460 kävijää
27.9 Valaistu taiteesta opastus,
4.10 Kuusiluoto-tapahtuma auditoriossa 200
osallistujaa, 16.10 Heder-elokuva 10 katsojaa,
13.11 Painu patsaille!-pilottikierros. 22 osallistujaa,
Taidebasaari 3220 kävijää, työpajoissa 25
osallistujaa,
Tiivis raja-, seutu- ja
alueyhteistyö
palveluiden
järjestämisessä ja
tuottamisessa
Syventää jo olemassa
Erilaiset
olevaa yhteistyötä.
yhteistyöhankkeet.
Laajentaa kävijäkuntaa
ja lisätä kävijöitä
seutukunnista.
Yhteistyön määrä ja
laajuus
Taidekoululaisia Iistä, Kivalojen opistosta ja Luleåsta.
Luokkaretkeläisia Oulun ja Lapin läänistä.
Ryhmiä Marielundista, Luleåsta, Kirovskista,
Haaparannalta.
157
Ulkomaisia kävijöitä 239
Kuntakahvien järjestäminen Aineen taidemuseo
tiloissa 6kpl
Varjosta valoon –hanke
Magenta-hanke
Taikalamppu
Kulttuuritoimijoiden yhteistyön tiivistys (kirjasto,
maakuntamuseo, nuorisotoimi)
31.12. Ulkomaalaisia kävijöitä 1099
Opastukset suomea opiskeleville maahanmuuttajille
Lapin taiteilijaseuran kuvataiteen katselmus Hallaa
tiedotustilaisuus ja avajaiset 60 hlö,
Croquis-piirustusviikonloppu 32 osallistujaa
Rajayhteistyö poliisin kanssa 7 kpl auditorio
158
Aineen taidemuseo: Asuminen ja ympäristö
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
Turvallinen, terveellinen
ja viihtyisä asuin- ja
elinympäristö
Rajakartanon yhteisten
viihtyvyyttä ja
turvallisuutta edistävät
toimenpiteet.
Laukkusäilytys
yhteiseen
eteisaulaan,
valaistuksen
parantaminen.
Ilkivallan
väheneminen.
Laukkusäilytyksen saaminen eteistilaan.
Ei ilkivaltaa.
31.12. Lukolliset sälytystilat saatu aulaan
Ei ilkivaltaa.
Elävä, yhteinen ja
esteetön
kaupunkikeskusta
Taidemuseo
mahdollisimman
saavutettava ja
esteetön, torniolaisten
yhteinen olohuone.
Osallistutaan Varjosta
valoon hankkeeseen,
saavutettavuutta
lisäävät toimenpiteet.
Kävijätilasto,
julkisuuskuva,
tiedotusvälineissä
näkyminen.
30.6.Lehdistötilaisuuksia 6 kpl
Voitto Museoliiton Propagandaprojektissa
31.12.
Lehdistötilaisuuksia 8 kpl. Laaja näkyvyys mediassa sekä
somessa.
Aineen taidemuseo: Resurssit ja johtaminen
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
Talouden hallinta
Talousarvio toteutuu
suunnitellusti.
Menojen ja tulojen
säännöllinen
seuranta,
Talousarviossa
pysyminen.
30.6. Pysytty talousarviossa
31.12. Netto ylittynyt jonkin verran sekä sisäisissä että
159
ulkopuolisen
rahoituksen haku.
Palvelujen oikea
hinnoittelu.
Osaava, motivoitunut ja
hyvinvoiva henkilöstö
Aktiivinen ja luova
henkilöstö, joka
jatkuvasti ylläpitää ja
kehittää osaamistaan.
Onnistuneet
rekrytoinnit,
yhteydenpito ja
osallistuminen eri
sidosryhmien kanssa.
ulkoisissa menoissa.
Koulutetun
henkilöstön määrä,
henkilötyövuosien
määrä.
30.6. Kolmella henkilöllä ylempi korkeakoulututkinto,
yhdellä AMK-tutkinto, kahdella opistotutkinto.
Näyttelymestarin toimen täyttäminen.
Henkilökunnan koulutus: viestintäkoulutus,
museopedagogiikka.
31.12. Henkilökunnan ammatillinen koulutus:
viestintäkoulutus, museopedagogiikka, museologia sekä
Tornion kaupungin järjestämät muut koulutukset.
160
Toimielimen arvio toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä investointien
toteutumisesta vuonna 2014:
TOIMIELIN:
Aineen taidemuseon johtokunta
Palvelualue
Sivistyspalvelualue
Toimielimen tulosalueet
TOIMINNALLISET TAVOITTEET:
Kuntalaisten hyvinvointia edistävät ja
Toiminnalliset tavoitteet ovat toteutuneet erittäin hyvin.
ensisijaisesti ennaltaehkäisevät peruspalvelut Monipuolinen taidekasvatus- ja tapahtumatarjonta
kuntalaisille, joka toi paljon positiivista näkyvyyttä mediassa.
Asuminen ja ympäristö
Toiminnalliset tavoitteet ovat toteutuneet hyvin.
Elinkeinot, osaaminen ja kilpailukyky
Taidemuseolla ei toiminnallisia tavoitteita tässä kohdassa.
Resurssit ja johtaminen / Henkilöstö
Toiminnalliset tavoitteet ovat toteutuneet suunnitelmien
mukaan.
TALOUDELLISET TAVOITTEET:
Resurssit ja johtaminen / Talous
Sekä sisäiset että ulkoiset menot ylittyneet jonkin verran.
INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN:
Toteutuneet suunnitelmien mukaan.
Aineen taidemuseo
TALOUSARVION
Alkup. TA
Toteutuma
TOTEUTUMINEN
sis.työllis-
Toimintatulot
Poikkeama
TA
Työllistä-
Toteu-
ennen työll.
muutok-
minen
tuma
täminen
siirtoja
set
e
e
e
yhteensä
e
e
e
64 250
62 730
-1 520
0
5 480
68 211
176 490
164 958
-11 532
0
12 788
177 747
Muut henkilöstömenot
46 710
43 937
-2 773
2 883
46 820
Palvelujen ostot
25 710
29 178
3 468
0,00
29 178
Palkat
161
Aineet, tarvikkeet, tavarat
13 860
31 946
18 086
0
1 250
1 250
580
2 619
2 039
263 350
273 888
-199 100
Toimintatuotot
Palvelujen ostot
Avustukset
31 946
0,00
1 250
0
0,00
2 619
10 538
0
15 671
289 559
-211 158
-12 058
0
-10 191
-221 349
0
4 653
4 653
4 653
33 600
35 577
1 977
35 577
0
1 533
1 533
1 533
97 370
97 370
0
97 370
130 970
134 479
3 509
134 479
-130 970
-129 826
1 144
-129 826
Toimintatuotot
64 250
67 383
3 133
0
5 480
72 864
Toimintakulut
394 320
408 368
14 048
0
15 671
424 039
-330 070
-340 984
-10 914
0
-10 191
-351 175
Muut menot
Toimintamenot
Netto (Toimintakate)
Sisäiset
Aineet, tarvikkeet, tavarat
Muut menot
Toimintakulut
Netto (Toimintakate)
Netto (Toimintakate)
Käyttöomaisuus
Arvo 1.1.
223 187
Lisäykset
9 973
Vähennykset
0
Poistot
0
Arvo 31.12.
233 160
162
Sivistyspalvelut yhteensä
TALOUSARVION
Alkup. TA
Toteutuma
TOTEUTUMINEN
sis.työllis-
TA
Työllistä-
Toteu-
ennen työll.
muutok-
minen
tuma
täminen
siirtoja
set
e
e
e
2 612 630
2 947 111
334 481
20 214 550
20 205 296
-9 254
Muut henkilöstömenot
5 962 280
6 124 675
Palvelujen ostot
4 383 000
Aineet, tarvikkeet, tavarat
Avustukset
Toimintatulot
Palkat
Muut menot
Toimintamenot
Poikkeama
yhteensä
e
e
e
0
59 064
3 006 174
0
145 704
20 351 000
162 395
32 609
6 157 284
4 454 961
71 961
0
4 454 961
1 635 040
1 611 726
-23 314
0
1 611 726
1 736 580
1 477 387
-259 193
0
1 477 387
103 300
146 545
43 245
0
178
146 724
34 034 750
34 020 590
-14 160
0
178 492
34 199 081
0
Netto (Toimintakate)
-31 422 120
-31 073 479
348 641
0
-119 428
-31 192 907
Toimintatuotot
668 230
483 428
-184 802
483 428
Palvelujen ostot
2 985 780
2 831 665
-154 115
2 831 665
0
60 442
60 442
60 442
Muut menot
2 568 970
2 584 227
15 257
2 584 227
Toimintakulut
5 554 750
5 476 334
-78 416
5 476 334
-4 886 520
-4 992 905
-106 385
-4 992 905
Toimintatuotot
3 280 860
3 430 539
149 679
0
59 064
3 489 603
Toimintakulut
39 589 500
39 496 923
-92 577
0
178 492
39 675 415
-36 308 640
-36 066 384
242 256
0
-119 428
-36 185 812
Sisäiset
Aineet, tarvikkeet, tavarat
Netto (Toimintakate)
Netto (Toimintakate)
Käyttöomaisuus
163
Arvo 1.1.
580 835
Lisäykset
186 119
Vähennykset
Poistot
Arvo 31.12.
0
-211 869
555 085
164
165
Teknisten palvelujen lautakunta: Hyvinvoiva ja osallistuva kuntalainen
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
Kuntalaisten hyvinvointia Koulutilojen
edistävät, ja ensisijaisesti parantaminen
ennaltaehkäisevät
peruspalvelut
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
Putaan koulun
peruskorjaus
Työmaan edistyminen Työmaa on toteutunut suunnitellussa aikataulussa.
aikataulussa.
Tornion ja
Haaparannan
teknisen toimen
yhteistyö.
Yhteistyökokoukset,
Yksityistiekuntien
kouluttaminen ja
avustuksista
tiedottaminen.
Yksityisteiden valtion Yksityistiekunnille suunniteltu koulutus ja
tukemat
tiedotustilaisuus on siirtynyt. Perusparannushankkeita ei
perusparannushankke ole toteutunut.
et, lkm
•nuoret
Tiivis raja-, seutu- ja
alueyhteistyö
palveluiden
järjestämisessä ja
tuottamisessa
Ylläpidon tehtäviin
liittyvän yhteistyön
tiivistäminen
Haaparannan kanssa.
Kuntalaisten
Yksityisteiden tiepidon
vuorovaikutus- ja
kehittäminen
osallistumis-mahdollisuu
ksien vahvistaminen
Ylläpitoon liittyvät
yhteistyösitoumukset
Yhteistyökokouksia on pidetty vuoden aikana 6 kpl.
Lisäksi on kokoonnuttu useita kertoja erikseen
Matkakeskuksen tiimoilta.
Victorinatorin alueen kunnossapidosta on solmittu
sopimus.
166
Teknisten palvelujen lautakunta: Asuminen ja ympäristö
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
Turvallinen, terveellinen
ja viihtyisä asuin- ja
elinympäristö
Rakennetun
ympäristön laadun
edistäminen.
Kaupunginlahden
kunnostamisen
selvittäminen.
Laaditut
Kaupunginlahden tilasta on laadittu esiselvitys.
kehittämissuunnitelm
Liikenneturvallisuussuunnitelman päivitys on käynnissä.
at.
Liikenneturvallisuuskohteita ei vuonna 2014 toteutettu.
Liikenneturvallisuussu Toteutetut
unnitelman
liikenneturvallisuusko
päivittäminen.
hteet.
Liikenneturvallisuusko
hteiden
toteuttaminen.
Onnistunut
maankäyttöpolitiikka
(maapolitiikka +
kaavoitus)
Elävä, yhteinen ja
esteetön
kaupunkikeskusta
Maapoliittisten
ohjauskeinojen
käyttöönotto.
Maapoliittisen
ohjelman laatiminen.
Maapoliittisen
ohjelman
valmistuminen.
PGR alueen
kehittäminen.
EU-puiston
rakentamistöiden
aloittaminen.
EU-puiston ja Barents Kaavamuutos Barents Centerin toteuttamiseksi on
Centerin
käynnissä. Barents Centerin rakennustöiden
rakennustyöt.
"ensimmäinen lapionpisto" suoritettiin 11.12.2014.
Ohjelmakauden muutoksesta johtuen EU-puistolle ei
ollut mahdollista hakea rahoitusta v. 2014 aikana.
Asiantuntija-apu
Barents Center
Valtuusto hyväksynyt Tornion maapoliittisen ohjelman
marraskuussa 2014.
167
hankkeelle.
Kestävät ympäristö- ja
energiaratkaisut
Kaupungin omien
kiinteistöjen
energiakulutuksen
seurannan
kehittäminen.
Kulutustietojen
siirtäminen
sähköiseen
järjestelmään.
Kulutusseuranta
rakennus-tyypeittäin
Motivan ohjeen
mukaisesti.
Kulutustietojen siirto sähköiseen järjestelmään
joudutaan tekemään manuaalisesti.
168
Teknisten palvelujen lautakunta: Elinkeinot, osaaminen ja kilpailukyky
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Tuloksellinen verkostoja ohjelmayhteistyö
PGR alueen
kehittäminen.
EU-puiston
rakentamistöiden
aloittaminen.
Eu-puiston ja Barents Kaavamuutos Barents Centerin toteuttamiseksi on
Centerin
käynnissä. Barents Centerin rakennustöiden
rakennustyöt.
"ensimmäinen lapionpisto" suoritettiin 11.12.2014.
Ohjelmakauden muutoksesta johtuen EU-puistolle ei
ollut mahdollista hakea rahoitusta v. 2014 aikana.
Asiantuntija-apu
Barents Center
hankkeelle.
Logistisen aseman
vahvistaminen
Henkilö ja
tavaraliikenteen
toimintaedellytysten
kehittäminen.
Kyläjoen
logistiikka-alueen
edistäminen
maahankinnan
keinoin.
Hankitut maa-alueet.
Toteuma
Maanhankinta on edennyt. Kaupungin omistuksessa on
koko yleiskaavan mukaisesta 152 ha:n P1 alueesta 96,3
%.
169
Teknisten palvelujen lautakunta: Resurssit ja johtaminen
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
Talouden hallinta
Talousarvion
toteutuminen.
Talousarvion
mukainen toiminta.
Käyttösuunnitelma ja Talous toteutuu laaditun käyttösuunnitelman mukaisesti
osavuosikatsaukset.
ja raportointi on suoritettu kvarteeleittain.
Toiminta on ollut talousarvion mukaista sekä syksyllä
asetettuihin säästövaatimuksiin on pystytty vastaamaan.
Kokonaistaloudelliset ja
suunnitelmalliset
investoinnit
Investointien
suunnittelu pitkällä
aikavälillä.
Kunnallistekniikan ja
kiinteistöjen
investointien
suunnitelmien
laadinta.
Osaava, motivoitunut ja
hyvinvoiva henkilöstö
Osaamisen
kehittäminen.
Uusien työntekijöiden Valmistunut
perehdytyssuunnitel suunnitelma.
ma.
Toteutuneet
Omaehtoisen
koulutukset.
kouluttautumisen
tukeminen.
Tuetaan
kehityskeskustelujen
säännöllistä
toteutumista.
Pidentään
työhyvinvointikeskust
Investointisuunnitelm Katujen ja vesihuollon saneerauksen yleissuunnitelma on
at.
laadittu (tepla 26.3.2014, § 45).
Toteutuneet
työhyvinvointikeskust
elut.
Perehdytyssuunnitelman laadinta on siirtynyt.
Teknisiltä palveluilta on osallistuttu mm.
viestintäkoulutukseen.
Työhyvinvointikeskustelut ovat pääasiassa toteutuneet.
170
elut 1 krt/vuosi.
171
Toimielimen arvio toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä investointien
toteutumisesta vuonna 2014:
TOIMIELIN:
Teknisten palvelujen lautakunta
Palvelualue
Tekniset palvelut
Toimielimen tulosalueet
Kunnallistekniikka, kaavoitus ja mittaus, Tilapalvelut
TOIMINNALLISET TAVOITTEET:
Kuntalaisten hyvinvointia edistävät ja
ensisijaisesti ennaltaehkäisevät
peruspalvelut
Tavoitteet ovat toteutuneet hyvin. Putaan koulun työmaa on
edennyt aikataulun ja kustannusarvion mukaisesti ja
yhteistoiminta Haaparannan teknisen toimialan kanssa on
jatkunut vilkkaana. Ainoastaan yksityistiekunnille suunniteltu
koulutus on siirtynyt.
Asuminen ja ympäristö
Toiminnalliset tavoitteet ovat muutoin toteutuneet
suunnitellusti, mutta liikenneturvallisuuskohteita ei
toimintavuoden aikana rahoituksellisista syistä ole toteutettu.
Elinkeinot, osaaminen ja kilpailukyky
Toiminnalliset tavoitteet ovat toteutuneet hyvin. EU-puiston
rakentamisen rahoituksen haku on rahoitusohjelman
muutoksesta johtuen siirtynyt vuodelle 2015.
Resurssit ja johtaminen / Henkilöstö
Toiminnalliset tavoitteet ovat toteutuneet pääasiallisesti
suunnitellulla tavalla.
TALOUDELLISET TAVOITTEET:
Resurssit ja johtaminen / Talous
Loppuvuodeksi asetettujen uusien tavoitteiden mukaisesti
nettomeno on toteutunut alle talousarvion.
172
INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN:
Investoinnit ovat toteutuneet hyvin, pääasiassa suunnitellulla
tavalla. Usealle vuodelle ajoittuvissa investointihankkeissa on
ollut ylitystä toimintavuonna (tulvansuojelu, Putaan koulu),
mutta hankkeet ovat toteutuneet kustannusarvion mukaisesti
ja vastaavat kustannussäästöt kohdistuvat muille vuosille.
173
Teknisten palvelujen lautakunta
TALOUSARVION
Alku-
Toteutuma
TOTEUTUMINEN
peräinen
Poikkeama
TA
Työllistä-
Toteu-
ilman työl-
muutok-
minen
tuma
TA
listämistä
set
e
e
e
yhteensä
e
e
e
Ulkoiset
Toimintatuotot
2 892 870
3 107 930
215 060
0
82 414
3 190 344
Palkat
3 652 950
3 569 626
-83 324
0
236 121
3 805 747
Muut henkilöstömenot
1 537 000
1 461 923
-75 077
0
47 589
1 509 512
Palvelujen ostot
4 484 300
4 255 733
-228 567
0
742
4 256 475
Aineet, tarvikkeet, tavarat
3 488 910
3 622 538
133 628
0
Avustukset
111 350
34 951
-76 399
Muut menot
556 220
577 856
21 636
0
13 830 730
13 522 626
-308 104
0
284 452
13 807 078
-10 937 860
-10 414 696
523 164
0
-202 038
-10 616 734
Toimintatuotot
5 916 200
6 015 247
99 047
6 015 247
Palvelujen ostot
753 520
747 239
-6 281
747 239
0
-117 420
-117 420
-117 420
0
0
Toimintakulut
Netto (Toimintakate)
3 622 538
34 951
577 856
Sisäiset
Aineet, tarvikkeet, tavarat
Avustukset
Muut menot
125 010
126 074
1 064
126 074
Toimintakulut
878 530
755 894
-122 636
755 894
Netto (Toimintakate)
5 037 670
5 259 354
221 684
5 259 354
Toimintatuotot
8 809 070
9 123 177
314 107
0
82 414
9 205 591
Toimintakulut
14 709 260
14 278 520
-430 740
0
284 452
14 562 972
Netto (Toimintakate)
-5 900 190
-5 155 342
744 848
0
-202 038
-5 357 380
174
Käyttöomaisuus
Arvo 1.1.
63 552 423
Lisäykset
3 490 002
Vähennykset
0
Poistot
-4 567 440
Arvo 31.12.
62 474 986
175
Liikuntatoimi: Hyvinvoiva ja osallistuva kuntalainen
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
Kuntalaisen hyvinvointia
edistävät ja
vetovoimaiset kulttuurija vapaa-aikapalvelut
Ohjatun
liikuntatoiminnan
Liikuntaryhmien
perustaminen ja
ylläpitäminen
Liikuntaryhmien
lukumäärä ja
kävijämäärä
Erityisliikunnan ryhmiä oli 12 ja Satsaa itseesi -ryhmiä 11.
Viikoittainen kävijämäärä on ollut yhteensä noin 550
kävijää.
kehittäminen
Uutena toimintana on käynnistetty lapsille ja perheille
suunnattua, ohjattua liikuntaa.
Liikuntatoimi: Asuminen ja ympäristö
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
Turvallinen, terveellinen
ja viihtyisä asuin- ja
elinympäristö
Rakennetun
ympäristön laadun
edistäminen
Lähiliikuntapaikkojen
suunnittelu ja
rakentaminen
Toteutetut
lähiliikuntapaikat
Tornion kylien yhteinen ulkoilureitistö on valmistunut. Reitistöön liittyen Sattajärven
uimaranta on peruskorjattu ja Lautamaahan on
rakennettu luontopolku.
Puuluodon hiihtokeskuksen huoltorakennus on
176
peruskorjattu.
177
Liikuntatoimi: Resurssit ja johtaminen
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
Talouden hallinta
Talousarvio ja
tilinpäätös
Talousarvion
mukainen toiminta
Käyttösuunnitelma ja Käyttötalouden menot alittuivat
osavuosikatsaukset
102 334 e ja tulot ylittyivät 65 684 e
Osaava, motivoitunut ja
hyvinvoiva henkilöstö
Työhyvinvoinnin
edistäminen
Uusien työntekijöiden Perehdytykset ja
perehdyttäminen
tyhy -keskustelut
Työhyvinvointikeskust
elut
Uusien työntekijöiden perehdyttäminen on suoritettu
ohjeiden mukaan.
Tyhy -keskustelut on pääosin suoritettu.
178
Toimielimen arvio toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä investointien
toteutumisesta vuonna 2014:
TOIMIELIN:
LIIKUNTALAUTAKUNTA
Palvelualue
Tekniset palvelut
Toimielimen tulosalueet
Liikuntatoimi
TOIMINNALLISET TAVOITTEET:
Kuntalaisten hyvinvointia edistävät ja
ensisijaisesti ennaltaehkäisevät
peruspalvelut
Liikuntatoimen ohjattuja, viikoittain kokoontuneita
liikuntaryhmiä oli yhteensä 23 ja niihin osallistui keskimäärin
550 henkilöä/vko.
Käynnistettiin uusimuotoinen, lapsille ja perheille suunnattu
liikuntatoiminta.
Asuminen ja ympäristö
Ylläpidettiin lähiliikunnan edellyttämät olosuhteet.
Tornion kylien yhteinen ulkoilureitistö valmistui 12/2014.
Hankkeen yhteydessä peruskorjattiin Sattajärven uimapaikka ja
Lautamaahan rakennettiin luontopolku.
Elinkeinot, osaaminen ja kilpailukyky
Resurssit ja johtaminen / Henkilöstö
Uusien vakituisten ja määräaikaisten työntekijöiden
perehdyttäminen suoritettiin annettujen ohjeiden mukaan.
TALOUDELLISET TAVOITTEET:
Resurssit ja johtaminen / Talous
Liikuntatoimen käyttötalous toteutui talousarvion mukaisesti.
179
INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN:
Investoinnit, Tornion kylien yhteinen ulkoilureitistö ja
Puuluodon hiihtokeskuksen huoltorakennuksen peruskorjaus
toteutettiin suunnitellusti.
180
Liikuntalautakunta
TALOUSARVION
Alku-
Toteutuma
TOTEUTUMINEN
peräinen
Poikkeama
TA
Työllistä-
Toteu-
ilman työl-
muutok-
minen
tuma
TA
listämistä
set
e
e
e
yhteensä
e
e
e
Ulkoiset
Toimintatuotot
375 400
402 680
27 280
Palkat
436 620
418 214
Muut henkilöstömenot
221 440
Palvelujen ostot
11 327
414 007
-18 406
31 313
449 527
158 852
-62 588
7 230
166 082
176 680
207 584
30 904
207 584
Aineet, tarvikkeet, tavarat
134 050
102 820
-31 230
102 820
Avustukset
118 500
117 721
-779
117 721
72 900
41 013
-31 887
41 013
1 160 190
1 046 204
-113 986
0
38 543
1 084 748
-784 790
-643 525
141 265
0
-27 217
-670 741
Toimintatuotot
129 350
167 754
38 404
167 754
Palvelujen ostot
211 660
217 727
6 067
217 727
0
2 687
2 687
2 687
Muut menot
572 210
577 115
4 905
577 115
Toimintakulut
783 870
797 529
13 659
797 529
-654 520
-629 775
24 745
-629 775
504 750
570 434
65 684
0
11 327
581 760
1 944 060
1 843 733
-100 327
0
38 543
1 882 277
-1 439 310
-1 273 299
166 011
0
-27 217
-1 300 516
Muut menot
Toimintakulut
Netto (Toimintakate)
0
Sisäiset
Aineet, tarvikkeet, tavarat
Netto (Toimintakate)
Toimintatuotot
Toimintakulut
Netto (Toimintakate)
181
Käyttöomaisuus
Arvo 1.1.
3 595 822
Lisäykset
61 686
Vähennykset
Poistot
Arvo 31.12.
0
-234 117
3 423 391
182
Perämeren jätelautakunta: Hyvinvoiva ja osallistuva kuntalainen
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
Kuntalaisten hyvinvointia Rakennetun ympäristö
edistävät, ja ensisijaisesti laadun edistäminen.
ennaltaehkäisevät
Jätelautakunta
peruspalvelut
tehtäväkentässään
•koko väestö
toimii yhteistyössä
Perämeren Jätehuolto
Oy:n kanssa siten, että
vuonna 2014
tapahtuvat muutokset
toimialueensa kuntien
järjestämisvastuulla
olevassa jätehuollossa
toteutetaan
tarkoituksenmukaisesti
ja kestävällä tavalla erityisesti alkavan
poltettavan jätteen
jätehuollon osalta.
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
Jätelautakunta
päätöksillään
mahdollistaa ja tukee
tarkoituksenmukaisia,
kestäviä ja
rakennetun
ympäristön laatua
edistäviä ratkaisuja ja
muutoksia
jätehuollossa ja
avustaa Perämeren
Jätehuolto Oy:tä
niihin liittyvässä
neuvonnassa.
Jätelautakunta tekee
jätehuollon
ratkaisujen ja
muutosten
edellyttämät
päätökset
tarkoituksenmukaises
ti ja joutuisasti
yhteistyössä
jätehuollon
toteuttajien kanssa.
Jätelautakunta on tehnyt tarvittavat päätökset
jätehuollon järjestämiseksi. Jätelautakunnan päätöksistä
ja muutoksista jätehuollossa on tiedotettu mm.
nettisivujen sekä Perämeren Jätehuolto Oy:n kanssa
julkaistun jäteoppaan kautta.
Kiinteistön haltijoilla
on helposti saatavilla
tieto, kuinka heidän
on toimittava kuntien
järjestämisvastuulla
olevaan jätehuoltoon
liittyen.
183
Perämeren jätelautakunta: Asuminen ja ympäristö
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
Turvallinen, terveellinen
ja viihtyisä asuin- ja
elinympäristö ja kestävät
ympäristö- ja
energiaratkaisut
Jätelautakunta
tehtäväkentässään
toimii yhteistyössä
Perämeren Jätehuolto
Oy:n kanssa siten, että
vuonna 2014
tapahtuvat muutokset
toimialueensa kuntien
järjestämisvastuulla
olevassa jätehuollossa
toteutetaan
tarkoituksenmukaisesti
ja kestävällä tavalla erityisesti alkavan
poltettavan jätteen
jätehuollon osalta.
Jätelautakunta
päätöksillään
mahdollistaa ja tukee
tarkoituksenmukaisia
kestäviä ja
rakennetun
ympäristön laatua
edistäviä ratkaisuja ja
muutoksia
jätehuollossa ja
avustaa Perämeren
Jätehuolto Oy:tä
niihin liittyvässä
neuvonnassa.
Jätelautakunta tekee
jätehuollon
ratkaisujen ja
muutosten
edellyttämät
päätökset
tarkoituksenmukaises
ti ja joutuisasti
yhteistyössä
jätehuollon
toteuttajien kanssa.
Jätelautakunta on tehnyt tarvittavat päätökset
jätehuollon järjestämiseksi. Jätelautakunnan päätöksistä
ja muutoksista jätehuollossa on tiedotettu mm.
nettisivujen sekä Perämeren Jätehuolto Oy:n kanssa
julkaistun jäteoppaan kautta.
Kiinteistöjen haltijoilla
on helposti saatavilla
tieto, kuinka heidän
on toimittava kuntien
järjestämisvastuulla
olevaan jätehuoltoon
liittyen.
184
Perämeren jätelautakunta: Elinkeinot, osaaminen ja kilpailukyky
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
Tuloksellinen ylittävä
verkosto- ja
ohjelmayhteistyö
Perämeren
jätelautakunnan
yhteistyökuntien hyvä
yhteistyö
jätelautakunnan
tehtävissä.
Jätelautakunta
päätöksillään
mahdollistaa ja tukee
tarkoituksenmukaisia,
kestäviä ja
rakennetun
ympäristön laatua
edistäviä ratkaisuja ja
muutoksia
jätehuollossa ja
avustaa Perämeren
Jätehuolto Oy:tä
niihin liittyvässä
neuvonnassa.
Jätelautakunta tekee
jätehuollon
ratkaisujen ja
muutosten
edellyttämät
päätökset
tarkoituksenmukaises
ti ja joutuisasti
yhteistyössä
jätehuollon
toteuttajien kanssa.
Jätelautakunta on tehnyt tarvittavat päätökset
jätehuollon järjestämiseksi. Jätelautakunnan päätöksistä
ja muutoksista jätehuollossa on tiedotettu mm.
nettisivujen sekä Perämeren Jätehuolto Oy:n kanssa
julkaistun jäteoppaan kautta.
Kiinteistöjen haltijoilla
on helposti saatavilla
tieto, kuinka heidän
on toimittava kuntien
järjestämisvastuulla
olevaan jätehuoltoon
liittyen.
185
Perämeren jätelautakunta: Resurssit ja johtaminen
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Talouden hallinta
Talousarvion
toteutuminen
Talousarvion
mukainen toiminta,
Käyttösuunnitelma ja Toteutetaan talousarviota.
osavuosikatsaukset
tarpeen mukaan.
talousarvion
toteutumisen
seuranta.
Osaava, motivoitunut ja
hyvinvoiva henkilöstö
Osaamisen
kehittäminen
Henkilöstön koulutus
tarpeen mukaan.
Toteutuneet
koulutukset, niiden
ajallinen kesto ja
niiden sisällön
merkitys
jätelautakunnan
tehtävien kannalta.
Toteuma
Koulutukset eivät ole toteutuneet
186
Toimielimen arvio toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä investointien
toteutumisesta vuonna 2014:
TOIMIELIN:
Perämeren jätelautakunta
Palvelualue
Tekniset palvelut
Toimielimen tulosalueet
Yhteislautakunnat
TOIMINNALLISET TAVOITTEET:
Kuntalaisten hyvinvointia edistävät ja
Vuoden 2014 tavoitteena oli rakennetun ympäristön laadun
ensisijaisesti ennaltaehkäisevät peruspalvelut edistäminen yhteistyössä Perämeren jätehuolto Oy:n kanssa
erityisesti alkavan poltettavan jätteen jätehuollon osalta.
Jätelautakunnan päätöksistä ja muutoksista jätehuollossa on
tiedotettu mm. nettisivujen sekä Perämeren Jätehuolto Oy:n
kanssa julkaistun jäteoppaan kautta.
Asuminen ja ympäristö
Jätelautakunnan päätöksistä ja muutoksista jätehuollossa on
tiedotettu kuntalaisia mm. nettisivujen sekä Perämeren
Jätehuolto Oy:n kanssa julkaistun jäteoppaan kautta.
Elinkeinot, osaaminen ja kilpailukyky
Perämeren jätelautakunnan yhteistyökuntien yhteistyö
jätelautakunnan tehtävissä on toteutunut odotetusti.
Resurssit ja johtaminen / Henkilöstö
Henkilöstön koulutukset eivät ole toteutuneet.
187
TALOUDELLISET TAVOITTEET:
Resurssit ja johtaminen / Talous
Talousarvio on toteutunut suunnitellusti.
INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN:
Vuodelle 2014 ei investointeja.
188
Perämeren jätelautakunta
TALOUSARVION
Alku-
Toteutuma
TOTEUTUMINEN
peräinen
Poikkeama
TA
Työllistä-
Toteu-
ilman työl-
muutok-
minen
tuma
TA
listämistä
set
e
e
e
yhteensä
e
e
e
Ulkoiset
Toimintatuotot
43 060
43 611
551
0
43 611
Palkat
22 440
21 103
-1 337
0
21 103
5 090
4 368
-722
0
4 368
11 580
5 201
-6 379
5 201
550
0
-550
0
3 400
12 530
9 130
0
0
12 530
43 060
43 203
143
0
0
43 203
0
408
408
0
0
408
Palvelujen ostot
0
408
408
408
Toimintakulut
0
408
408
408
Toimintatuotot
43 060
43 611
551
0
0
43 611
Toimintakulut
43 060
43 611
551
0
0
43 611
Netto (Toimintakate)
0
0
0
0
0
0
Suunnitelmapoistot
0
Muut henkilöstömenot
Palvelujen ostot
Aineet, tarvikkeet, tavarat
Muut menot
Toimintakulut
Netto (Toimintakate)
Sisäiset
Käyttöomaisuus
Arvo 1.1.
0
Lisäykset
0
Vähennykset
0
189
Poistot
0
Arvo 31.12.
0
190
Ympäristölautakunta: Hyvinvoiva ja osallistuva kuntalainen
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Tiivis raja-, seutu- ja
alueyhteistyö
palveluiden
järjestämisessä ja
tuottamisessa
Lupakäsittelyiden
nopeuttaminen:
Tehtävien
selkeyttäminen
Mittarit
Toteuma
Lupien käsittelyajoissa ei merkittäviä muutoksia.
rakennusluvat kk
ympäristöluvat 5 kk
maa-aineluvat 3,05 kk,
Lupien käsittelyajat.
ymp.terveyden l. 2 kk
Laajentuva
seutuyhteistyö
käynnistyy hyvin.
Työpaikkapalavereide
n lisääminen
Ympäristölautakunta: Asuminen ja ympäristö
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Turvallinen, terveellinen
ja viihtyisä asuin- ja
Rakennetun
ympäristön laadun
Viranomaistoimenpite
itä ja erityisesti
tiedotusta
Mittarit
Toteuma
Valitusten määrä ei ole lisääntynyt. Kuntalaisten
ympäristötietoisuus on hieman lisääntynyt.
191
elinympäristö
Ympäristötietoinen
Merilappi
Kestävät ympäristö- ja
energiaratkaisut
edistäminen.
tehostetaan.
Kuntalaisten
ympäristötietoisuuden
lisääntyminen
Tehostettu
tiedottaminen
seutuyhteistyön
laajenemisesta.
Valitusten määrä.
Kunnan omien
Toimijoiden
toimintojen ympäristö- yhteistyön
ja
lisääminen.
ympäristöterveysvaikut
usten tiedostaminen.
Ei muutoksia.
Ympäristölautakunta: Elinkeinot, osaaminen ja kilpailukyky
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
Mittarit
Toteuma
Tuloksellinen verkostoja ohjelmayhteistyö
Yhteiskuntien
saumaton työskentely
Pilvipalvelun
käyttöönotto
Viranomaistyön
(työmäärän)
jakaantuminen
Verkkotyöskentely ei ole kehittynyt toivotulla tavalla.
Mittarit
Toteuma
Ympäristölautakunta: Resurssit ja johtaminen
Kaupungin strateginen
tavoite 2014-2017
TA tavoite
TA toimenpide
192
Talouden hallinta
Talousarvion
toteutuminen
Talousarvion
mukainen toiminta
Käyttösuunnitelma ja Talous toteutunut laaditun käyttösuunnitelman
osavuosikatsaukset
mukaisesti.
Osaava, motivoitunut ja
hyvinvoiva henkilöstö
Työhyvinvointi
paranee.
Kannustetaan
ammattitaidon ja
työhyvinvoinnin
ylläpidossa.
Työyhteisön ilmapiiri. Työhyvinvointikeskustelujen perusteella henkilöstö voi
hyvin.
Koulutuspäivien
määrä.
193
Toimielimen arvio toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä investointien
toteutumisesta vuonna 2014:
TOIMIELIN:
Meri-Lapin ympäristölautakunta
Palvelualue
Tekniset palvelut
Toimielimen tulosalueet
Ympäristöpalvelut
TOIMINNALLISET TAVOITTEET:
Kuntalaisten hyvinvointia edistävät ja
ensisijaisesti ennaltaehkäisevät
peruspalvelut
Asetetut tavoitteet ovat toteutuneet suunnitellusti.
Asuminen ja ympäristö
Rakennetun ympäristön laatu on kohentunut.
Kuntalaisten ympäristötietoisuus on hieman lisääntynyt.
Elinkeinot, osaaminen ja kilpailukyky
Verkkotyöskentely ei ole kehittynyt toivotulla tavalla.
Resurssit ja johtaminen / Henkilöstö
Henkilöstöresursseissa ei suuria muutoksia
TALOUDELLISET TAVOITTEET:
Resurssit ja johtaminen / Talous
Talous toteutunut laaditun käyttösuunnitelman mukaisesti.
Eläinlääkinnän osalta palkkakustannukset ovat kuitenkin
ylittyneet 40.294 euroa.
194
INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN:
Ei investointeja
195
Meri-Lapin ympäristölautakunta
TALOUSARVION
Alku-
Toteutuma
TOTEUTUMINEN
peräinen
Poikkeama
TA
Työllistä-
Toteu-
ilman työl-
muutok-
minen
tuma
TA
listämistä
set
e
e
e
yhteensä
e
e
e
Ulkoiset
Toimintatuotot
1 315 230
1 285 249
-29 981
Palkat
1 069 170
1 042 920
-26 250
1 042 920
Muut henkilöstömenot
303 430
313 494
10 064
313 494
Palvelujen ostot
250 780
219 692
-31 088
219 692
Aineet, tarvikkeet, tavarat
64 820
50 589
-14 231
50 589
Avustukset
21 440
24 313
2 873
24 313
Muut menot
70 640
63 337
-7 303
63 337
1 780 280
1 714 346
-65 934
0
0
1 714 346
-465 050
-429 097
35 953
0
0
-429 097
Toimintatuotot
593 720
564 970
-28 750
564 970
Palvelujen ostot
95 760
100 731
4 971
100 731
0
2 006
2 006
2 006
32 910
33 135
225
33 135
Toimintakulut
128 670
135 872
7 202
135 872
Netto (Toimintakate)
465 050
429 097
-35 953
429 097
Toimintatuotot
1 908 950
1 850 219
-58 731
0
0
1 850 219
Toimintakulut
1 908 950
1 850 219
-58 731
0
0
1 850 219
0
0
0
0
0
0
Toimintakulut
Netto (Toimintakate)
0
1 285 249
Sisäiset
Aineet, tarvikkeet, tavarat
Muut menot
Netto (Toimintakate)
Käyttöomaisuus
196
Arvo 1.1.
0
Lisäykset
0
Vähennykset
Poistot
0
Arvo 31.12.
0
197
Tekniset palvelut yhteensä
TALOUSARVION
Alku-
Toteutuma
TOTEUTUMINEN
peräinen
TA
Työllistä-
Toteu-
ilman työl-
muutok-
minen
tuma
TA
listämistä
set
e
e
Toimintatulot
4 626 560
4 839 469
212 909
0
93 741
4 933 210
Palkat
5 181 180
5 051 863
-129 317
0
267 434
5 319 297
Henkilöstömenot
2 066 960
1 938 637
-128 323
0
54 819
1 993 456
Palvelujen ostot
4 923 340
4 688 211
-235 129
0
742
4 688 953
Aineet, tarvikkeet,
tavarat
3 688 330
3 775 947
87 617
0
0
3 775 947
Avustukset
251 290
176 985
-74 305
0
0
176 985
Muut menot
703 160
694 737
-8 423
0
0
631 399
16 814 260
16 326 380
-487 879
0
322 995
16 649 375
-12 187 700
-11 486 910
700 789
0
-229 255
-11 716 165
Toimintatuotot
6 639 270
6 747 971
108 701
0
0
6 747 971
Palvelujen ostot
1 060 940
1 066 105
5 165
0
0
1 066 105
0
-112 727
-112 727
0
0
-112 727
730 130
736 324
6 194
0
0
736 324
Toimintakulut
1 791 070
1 689 702
-101 368
0
0
1 689 702
Netto (Toimintakate)
4 848 200
5 058 268
210 068
0
0
5 058 268
Toimintatuotot
11 265 830
11 587 440
321 609
0
93 741
11 681 181
Toimintakulut
18 605 330
18 016 082
-589 248
0
322 995
18 339 077
Netto (Toimintakate)
-7 339 500
-6 428 642
910 859
0
-229 255
-6 657 896
Toimintamenot
Netto (Toimintakate)
Poikkeama
e
yhteensä
e
e
e
Sisäiset
Aineet, tarvikkeet,
tavarat
Muut menot
198
Käyttöomaisuus
Arvo 1.1.
67 148 245
Lisäykset
3 551 688
Vähennykset
0
Poistot
-4 801 556
Arvo 31.12.
65 898 377
199
Käyttötalous yhteensä
TALOUSARVION
Alku-
Toteutuma
TOTEUTUMINEN
peräinen
Poikkeama
TA
Työllistä-
Toteu-
ilman työl-
muutok-
minen
tuma
TA
listämistä
set
e
e
e
yhteensä
e
e
e
Toimintatulot
17 984 940
18 634 178
649 238
-340 000
251 868
18 886 045
Palkat
45 555 230
45 143 359
-411 871
-32 000
726 572
45 869 930
Muut henkilöstömenot
14 366 110
14 293 008
-73 102
0
213 049
14 506 057
Palvelujen ostot
51 698 780
54 593 101
2 894 321
3 290 000
221 597
54 814 698
Aineet, tarvikkeet, tavarat
7 536 250
7 487 863
-48 387
0
1 800
7 489 663
Avustukset
9 085 900
8 456 427
-629 473
65 000
149 386
307 236
Muut menot
1 921 080
1 800 149
-120 931
0
405
649 186
130 163 350
131 773 908
1 610 558
3 323 000
1 312 808
133 086 716
-112 178 410
-113 139 730
-961 320
-3 663 000
-1 060 941
-114 200 671
Toimintatuotot
11 680 620
11 743 832
63 212
0
0
6 747 971
Palvelujen ostot
7 399 980
7 338 147
-61 833
0
241
1 706 567
0
20 936
20 936
0
0
148 611
60 000
138 636
78 636
4 220 640
4 246 112
25 472
0
11 680 620
11 743 832
63 212
0
241
3 907 627
0
0
0
0
-241
2 840 344
Toimintatuotot
29 665 560
30 378 010
712 450
-340 000
251 868
25 634 016
Toimintakulut
141 843 970
143 517 740
1 673 770
3 323 000
1 313 050
136 994 343
-112 178 410
-113 139 730
961 320
-3 663 000
-1 061 182
-111 360 327
Toimintamenot
Netto (Toimintakate)
Sisäiset
Aineet, tarvikkeet, tavarat
Avustukset
Muut menot
Toimintakulut
Netto (Toimintakate)
Netto (Toimintakate)
739 010
1 313 439
200
Käyttöomaisuus
Arvo 1.1.
103 186 467
Lisäykset
10 242 625
Vähennykset
-6 198 919
Poistot
-5 257 663
Arvo 31.12.
101 972 510
201
4.2. TULOSLASKELMAN TOTEUTUMISVERTAILU 31.12.2014
(Sisältää sisäiset erät)
Ta
Toteutuma
Poikkeama
Talousarvion
Poikkeama
Ulkoinen tuloslaskelma
2014
2014 e
e
muutos
TA:n muutok-sen
jälkeen
Toimintatulot
17 984 940
18 634 177,60
649 238
-340 000
989 238
Myyntituotot
5 971 280
6 004 291,28
33 011
-340 000
373 011
Maksutuotot
6 070 750
6 032 831,67
-37 918
-37 918
Tuet ja avustukset
2 493 670
2 594 260,06
100 590
100 590
Muut toimintatuotot
3 449 240
4 002 794,59
553 555
553 555
Toimintamenot
-130 163 350
-131 773 907,78
1 610 558
-3 323 000
1 712 442
Palkat ja palkkiot
-45 555 230
-45 143 358,79
-411 871
32 000,00
379 871
Henkilösivukulut
-14 366 110
-14 293 008,22
-73 102
Palvelujen ostot
-27 132 310
-27 156 143,14
23 833
-690 000,00
666 167
Erikoissairaanhoito
-24 566 470
-27 436 957,56
2 870 488
-2 600 000,00
-270 488
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Ostot tilikauden aikana
73 102
0
0
48 387
-7 536 250
-7 487 863,35
-48 387
Avustukset
-9 085 900
-8 456 427,28
-629 473
Muut toimintakulut
-1 921 080
-1 800 149,44
-120 931
-112 178 410
-113 139 730,18
-961 320
Toimintatuotot
11 680 620
11 743 832,00
63 212
63 212
Toimintakulut
-11 680 620
-11 743 832,00
-63 212
-63 212
0
0,00
0
0
29 665 560
30 378 009,60
712 450
-340 000
926 026
Toimintakulut yht
-141 843 970
-143 517 739,78
-1 673 770
-3 323 000
1 775 654
Toimintakate
-112 178 410
-113 139 730,18
-961 320
-3 663 000
2 701 680
79 300 000
77 975 133,24
-1 324 867
Toimintakate
-65 000,00
694 473
120 931
-2 983 000
2 701 680
Sisäinen tuloslaskelma
Toimintakate
Toimintatuotot yht
Verotulot yhteensä
-1 324 867
202
Kunnallisvero
70 200 000
69 466 779,72
-733 220
-733 220
Kiinteistövero
6 900 000
5 953 901,15
-946 099
-946 099
Yhteisövero
2 200 000
2 554 452,37
354 452
354 452
37 411 310
37 182 311,00
-228 999
-228 999
-621 000
-313 174
307 826
307 826
80 000
80 106,09
106
106
305 000
305 000,00
0
0
18 000
9 214,92
-8 785
-8 785
126 000
161 658,18
35 658
35 658
-1 100 000
-859 614,03
240 386
240 386
-50 000
-9 538,81
40 461
40 461
3 911 900
1 704 540,41
-2 207 360
-5 058 000
-5 257 663,33
-199 663
-1 146 100
-3 553 122,92
-2 407 023
0,00
0
-3 553 122,92
-2 407 023
Valtionosuudet
Rahoitustulot ja -menot
Korkotulot konserniyhtiöiltä
Korkot.kons. pääomalaina
Korkotulot
Muut rahoitustulot
Korkomenot
Muut rahoitusmenot
Vuosikate
-3 663 000
1 455 640
Poistot käyttöom. ja
pitkävaikutteisista menoista
-199 663
Satunnaiset tulot ja menot
Tilikauden tulos
-3 663 000
1 255 977
Poistoeron lis.-/vähenn. +
Varausten lis.-/vähennys +
0
Rahastojen lis.-/vähennys +
Tilikauden yli- alijäämä
-1 146 100
-3 663 000
1 255 977
TULOSLASKELMAN TOTEUTUMISVERTAILU 1.1.-31.12.2014 JA VERTAILU EDELLISEEN VUOTEEN
(Sisältää sisäiset erät)
Ulkoinen tuloslaskelma
Ta
Toteutuma
Ero TA 2014
tot.%
Tot.
Muutos e
Muutos
2014
2014 e
tot 2014 e
2014
2013 e
13/14
%
Toimintatulot
17 984 940
18 634 177,60
649 238
103,6
17 033 281
1 600 897
9,4
Myyntituotot
5 971 280
6 004 291,28
33 011
100,6
5 154 076
850 215
16,5
Maksutuotot
6 070 750
6 032 831,67
-37 918
99,4
5 927 366
105 466
1,8
Tuet ja avustukset
2 493 670
2 594 260,06
100 590
104,0
2 401 065
193 196
8,0
Muut toimintatuotot
3 449 240
4 002 794,59
553 555
116,0
3 550 774
452 021
12,7
203
Toimintamenot
-130 163 350
-131 773 907,78
1 610 558
101,2
-126 204 264
5 569 644
4,4
Palkat ja palkkiot
-45 555 230
-45 143 358,79
-411 871
99,1
-44 002 061
1 141 298
2,6
Henkilösivukulut
-14 366 110
-14 293 008,22
-73 102
99,5
-14 185 173
107 835
0,8
Palvelujen ostot
-27 132 310
-27 156 122,14
23 812
100,1
-26 077 734
1 078 388
4,1
Erikoissairaanhoito
-24 566 470
-27 436 978,56
2 870 509
111,7
-24 590 316
2 846 663
11,6
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Ostot tilikauden aikana
0
-7 536 250
-7 487 863,35
-48 387
99,4
-7 500 169
-12 306
-0,2
Avustukset
-9 085 900
-8 456 427,28
-629 473
93,1
-8 247 180
209 247
2,5
Muut toimintakulut
-1 921 080
-1 800 149,44
-120 931
93,7
-1 601 630
198 519
12,4
-112 178 410
-113 139 730,18
-961 320
100,9
-109 170 983
-3 968 747
3,6
Toimintatuotot
11 680 620
11 743 832,00
63 212
100,5
10 878 767
-865 065
-8,0
Toimintakulut
-11 680 620
-11 743 832,00
-63 212
100,5
-10 878 767
865 065
-8,0
0
0,00
0
29 665 560
30 378 009,60
712 450
102,4
27 912 048
-2 465 962
-8,8
Toimintakulut yht
-141 843 970
-143 517 739,78
-1 673 770
101,2
-137 083 030
6 434 709
-4,7
Toimintakate
-112 178 410
-113 139 730,18
-961 320
100,9
-109 170 983
3 968 747
-3,6
79 300 000
77 975 133,24
-1 324 867
98,3
77 707 146
267 987
0,3
Kunnallisvero
70 200 000
69 466 779,72
-733 220
99,0
69 586 752
-119 972
-0,2
Kiinteistövero
6 900 000
5 953 901,15
-946 099
86,3
6 013 926
-60 025
-1,0
Yhteisövero
2 200 000
2 554 452,37
354 452
116,1
2 106 469
447 984
37 411 310
37 182 311,00
-228 999
99,4
38 326 676
-1 144 365
-3,0
-621 000
-313 173,65
307 826
50,4
-103 963
-209 211
201,2
80 000
80 106,09
106
100,1
80 050
56
0,1
305 000
305 000,00
0
100,0
405 000
-100 000
-24,7
18 000
9 214,92
-8 785
51,2
15 321
-6 107
-39,9
126 000
161 658,18
35 658
128,3
185 814
-24 156
-13,0
-1 100 000
-859 614,03
240 386
78,1
-788 580
-71 034
9,0
-50 000
-9 538,81
40 461
19,1
-1 569
-7 970
508,1
Toimintakate
Sisäinen tuloslaskelma
Toimintakate
Toimintatuotot yht
Verotulot yhteensä
Valtionosuudet
Rahoitustulot ja -menot
Korkotulot konserniyhtiöiltä
Korkot.kons. pääomalaina
Korkotulot
Muut rahoitustulot
Korkomenot
Muut rahoitusmenot
0
204
Vuosikate
3 911 900
1 704 540,41
-2 207 359,59
43,6
6 758 876
-5 054 336
-74,8
-5 058 000
-5 257 663,33
-199 663
103,9
-4 933 667
-323 997
0,00
Poistot käyttöom. ja
pitkävaikutteisista menoista
Satunnaiset tulot ja menot
0
Satunnaiset tulot
Tilikauden tulos
0
0,00
0
-1 146 100
-3 553 122,92
-2 407 023
0,00
0
-3 553 122,92
-2 407 023
0
310,0
5 250 363
-5 250 363
7 075 573
-10 628 696
5 000
-5 000
7 080 573
-10 633 694
-150,2
Poistoeron lis.-/vähenn. +
Varausten lis.-/vähennys +
Rahastojen lis.-/vähennys +
Tilikauden yli- alijäämä
-1 146 100
310,0
-150,2
4.2.1. Tuloslaskelman verotulojen ja valtionosuuksien toteutumien erittelytiedot
Verotulojen erittely
Talousarvio-14
Toteutuma-1
4
e
e
Kunnallisvero
TA-poikkeama -14
e
Toteutuma-13
%
e
Muutos 14-13
e
%
70 200 000
69 466 780
-733 220
-1,04 %
69 586 752
-119 972
-0,17 %
Osuus yhteisöveron tuotosta
2 200 000
2 554 452
354 452
16,11 %
2 106 469
447 984
21,27 %
Kiinteistövero
6 900 000
5 953 901
-946 099
-13,71 %
6 013 926
-60 025
-1,00 %
79 300 000
77 975 133
-1 324 867
-1,67 %
77 707 146
267 987
0,34 %
Kunnan tulovero euroa/asukas
3 120
3 107
13
3 109
-1
-0,05 %
Verotulot yht. euroa/asukas
3 524
3 488
37
3 472
16
0,47 %
22 500
22 356
144
22 384
-28
-0,13 %
Verotulot yhteensä
Asukasmäärä
Kunnallisverotulot
Kasvu
Kasvu
Kasvu -%
% ed. v
kunnat yht.
Vero-
Määrä
verovuosina 2002-2013
prosentti
e
Verovuosi 2002
18,75 %
46 962 393
1 329 161
2,90 %
3,80 %
Verovuosi 2003
18,75 %
47 821 638
859 245
1,80 %
3,10 %
Verovuosi 2004
18,75 %
48 927 492
1 105 854
2,30 %
2,60 %
Verovuosi 2005
19,00 %
50 596 804
1 669 312
3,40 %
4,20 %
e
205
Verovuosi 2006
19,00 %
52 451 367
1 854 563
3,70 %
5,70 %
Verovuosi 2007
19,50 %
56 068 182
3 616 815
6,90 %
7,60 %
Verovuosi 2008
20,00 %
60 647 978
4 621 227
8,20 %
6,50 %
Verovuosi 2009
20,00 %
59 872 906
-775 072
-1,28 %
-0,22 %
Verovuosi 2010
20,00 %
62 468 853
2 595 947
4,34 %
3,60 %
Verovuosi 2011
20,00 %
64 525 262
2 056 409
3,29 %
5,10 %
Verovuosi 2012
20,00 %
66 521 396
1 996 134
3,09 %
3,60 %
Verovuosi 2013
20,00 %
67 948 891
1 427 495
2,15 %
3,90 %
Sallittu
Kiinteistöveroprosentit
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
vaihteluväli
Yleinen kiinteistövero-%
1,05 %
1,00 %
1,00 %
1,00 %
0,90 %
0,90 %
0,90 %
0,85 %
0,85 %
0,60-1,35
Vakituinen asuinrakennus
0,42 %
0,35 %
0,35 %
0,35 %
0,33 %
0,33 %
0,33 %
0,30 %
0,30 %
0,32-0,75
Muu kuin vakituinen asuinrakennus
1,00 %
0,95 %
0,95 %
0,95 %
0,90 %
0,90 %
0,90 %
0,85 %
0,85 %
0,60-1,35
Yleishyödyllinen yhteisö
0,00 %
0,00 %
0,00 %
0,00 %
0,00 %
0,00 %
0,30 %
0,30 %
0,30 %
0,00-1,35
Rakentamaton rakennuspaikka
3,00 %
3,00 %
3,00 %
3,00 %
3,00 %
3,00 %
3,00 %
3,00 %
3,00 %
1,00-3,00
Voimalaitos
2,50 %
2,50 %
2,50 %
2,50 %
2,50 %
2,50 %
2,50 %
2,50 %
2,50 %
0,60-2,85
Valtionosuuksien erittely
Valtionosuudet
Peruspalvelujen valtionosuus
Verotulojen tasaus
Opetus- ja kulttuurit. valtion os.
VO:n järjestelmän muutoksen tasaus
Valtionosuudet yhteensä
Talousarvio-14
Toteutuma-1
4
e
e
TA-poikkeama -13
e
%
Toteutuma-1
3
e
Muutos 14-13
e
%
37 322 420
37 045 486
-276 934
-0,74 %
38 096 076
-1 050 590
-2,8 %
3 946 206
3 946 212
6
0,00 %
4 466 688
-520 476
-11,7 %
-3 276 516
-3 228 623
47 893
-1,46 %
-3 655 324
426 701
-11,7 %
-580 800
-580 764
36
-0,01 %
-580 764
0
0,0 %
37 411 310
37 182 311
-228 999
-0,61 %
38 326 676
-1 144 365
-2,99 %
206
4.3. Investointien toteutuminen
Tilinpäätös
Alkuperäinen
Talousarvio-
Talousarvio
Toteutuma
2013
talousarvio
muutokset
muutosten
2014
Poikkeama
jälkeen
e
e
e
e
e
e
Keskushallintopalvelut
Kiinteä omaisuus
Tulot
Menot
Nettomenot
7 112,87
50 000
6 175 000,00
6 225 000,00
6 198 918,89
-26 081,11
6 651 851,48
550 000
264 810,00
814 810,00
822 288,62
7 478,62
-6 644 738,61
-500 000
5 910 190,00
5 410 190,00
5 376 630,27
-33 559,73
0,00
0,00
0,00
Aineeton käyttöomaisuus
Tulot
Menot
Nettomenot
6 957 666,12
215 077,08
130 000
5 312 000,00
5 442 000,00
5 442 606,81
606,81
6 742 589,04
-130 000
-5 312 000,00
-5 442 000,00
-5 442 606,81
-606,81
0,00
0,00
0,00
Irtain omaisuus
Tulot
Menot
Nettomenot
0,00
124 854,93
137 000
18 877,00
155 877,00
154 670,24
-1 206,76
-124 854,93
-137 000
-18 877,00
-155 877,00
-154 670,24
1 206,76
Muu investointitoiminta
Tulot
85 000,00
Menot
Nettomenot
Toimielin yhteensä
0,00
85 000,00
-85 000,00
170 000,00
-83 687,00
86 313,00
0,00
-86 313,00
-85 000,00
83 687,00
-1 313,00
0,00
1 313,00
207
Tulot
6 964 778,99
135 000,00
6 175 000,00
6 310 000,00
6 198 918,89
-111 081,11
Menot
6 991 783,49
987 000,00
5 512 000,00
6 499 000,00
6 419 565,67
-79 434,33
-27 004,50
-852 000,00
663 000,00
-189 000,00
-220 646,78
-31 646,78
Nettomenot
Kiinteä omaisuus
Maanhankintaan käytetty 757478,44, rakennusten hankintaan 64 810, tonttien myyntituloja
on kertynyt 641 305,47 e, josta 618 818,57 e on kirjattu myyntivoittoihin ja 1431,99 e myyntitappioihin
Aineeton käyttöomaisuus
Lapin Sähkövoima Oy:n ja Tornion Golf Oy:n osakepääoman lisäys 127 077,08 e ja MetsäliittoOsuuskunnan jäseneksi liittymiseen kuuluva sijoituksen kasvattaminen puukaupasta 3 529,73 e.
Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n perustamiseen liittyvä osakepääoman lisäys 5 312 000 e
Irtain omaisuus
ATK-hankinnat 135 793 e ja Joppari-kaupunkijunan hankinta 18 877,18 e
Muu investointitoiminta
Kaupunginhallituksen päättämä kehittämistoiminta, mm. EU-projektit yms., kaupunginhallitus
päättää hankekohtaisesti toimenpiteet erikseen.
Määrärahasta on siirretty 18 877 e irtaimen omaisuuden hankintaan kh 2.6.2014 § 167, hankittu
kaupunkijuna Joppari ja 64 810 e kiinteän omaisuuden määrärahaan pesulatilan hankkimista
varten Lapin Ammattikorkeakoulu oy:ltä kh 2.6.2014 § 168
208
Hyvinvointipalvelut
Tilinpäätös
Alkuperäinen
Talousarvio-
Talousarvio
Toteutuma
2013
talousarvio
muutokset
muutosten
2014
Poikkeama
jälkeen
e
e
e
e
e
e
Irtain omaisuus
Tulot
0,00
0
0
0,00
0,00
83 301,94
204 200,00
204 200,00
147 481,71
-56 718,29
-83 301,94
-204 200,00
0,00
-204 200,00
-147 481,71
56 718,29
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
83 301,94
204 200,00
0,00
204 200,00
147 481,71
-56 718,29
-83 301,94
-204 200,00
0,00
-204 200,00
-147 481,71
56 718,29
Menot
Nettomenot
Toimielin yhteensä
Tulot
Menot
Nettomenot
Irtain omaisuus
Potilastiedon arkisto (eArkisto)
Röntgenkoneen detektori
Hammashuollon koneyksikkö ja kaapisto
Mobiili toiminnanohjausjärjestelmä kotihoitoon
Kalusteet kotihoidon uusiin tiimitiloihin
Terveysneuvonnan tutkimuskalusto (Dopplerlaitteet, tutkimusvalot)
Vainajakylmiö / nostovaunu ja rakennustekniset työt
Sivistyspalvelut
Tilinpäätös
Alkuperäinen
Talousarvio-
Talousarvio
Toteutuma
2013
talousarvio
muutokset
muutosten
2014
Poikkeama
jälkeen
Koulutuslautakunta
e
e
e
e
e
e
Irtain omaisuus
Tulot
Menot
0,00
193 994,94
0,00
168 000
168 000,00
0,00
161 013,33
-6 986,67
209
Nettomenot
-193 994,94
-168 000
0,00
-168 000,00
-161 013,33
6 986,67
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
193 994,94
168 000,00
0,00
168 000,00
161 013,33
-6 986,67
-193 994,94
-168 000,00
0,00
-168 000,00
-161 013,33
6 986,67
Toimielin yhteensä
Tulot
Menot
Nettomenot
Irtain omaisuus
Varhaiskasvatuksen tulosalueella investoinnit ovat yhteensä 45 813 euroa ja ne jakautuvat tulosyksiköittäin
seuraavasti:
1. Juhannussaaren päiväkotiin on uusittu huonekaluja (yhteensä 8 116 e)
2. Isopalon päiväkotiin on uusittu huonekaluja (yhteensä 8 040 e)
3. Kallioputaan päiväkotiin on hankittu pääosin huonekaluja (yhteensä 8 607 e)
4. Putaan vuoropäiväkotiin on hankittu pääsoin huonekaluja (yhteensä 9 662 e)
5. kokkokankaan päiväkotiin on uusittu huonekaluja (yhteensä 1 499 e)
Muihin varhaiskasvatuksen yksikköihin on hankittu TVT –laitteita yhteensä 4 605 euron arvosta.
Peruskoulutuksen investoinnit olivat yhteensä 83 156 euroa ja ne jakautuivat tulosyksiköittäin seuraavasti:
1. Arpelan koululle on hankittu tuolit liikuntasaliin ja lisäksi muita pienhankintoja (yhteensä 14 282 e)
2. Hannulan koululle on hankittu TVT -laitteita (yhteensä 4 016 e)
3. Kaakamon koulu on hankittu ruokasalin kalusteet ja TVT -laitteita (yhteensä 11 822 e)
4. Karungin koululle on hankittu TVT -laitteita (yhteensä 2 591 e)
5. Kivirannan kouluille on uusittu tietokoneita sekä toimisto- ja oppilaskalustoa (yhteensä 14 579 e)
6. Kyläjoen koululle on hankittu uudet ruokailutilojen kalusteet ja TVT -laitteita (yhteensä 18 730 e)
Muille kouluille on hankittu TVT –laitteita ja muuta kalustoa yhteensä 19 727 euron arvosta.
Nuorten- ja aikuisten koulutuksen investoinnit olivat yhteensä 32 044 euroa ja ne koostuvat kansalaisopiston
tietokone- ja kalusto hankinnoista.
Sivistyspalvelut
Tilinpäätös
Alkuperäinen
Talousarvio-
Talousarvio
Toteutuma
2013
talousarvio
muutokset
muutosten
2014
Poikkeama
jälkeen
Kulttuuri- ja nuorisoltk
e
e
e
e
e
e
Aineeton käyttöomaisuus
Tulot
Menot
Nettomenot
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
34 102,00
10 000,00
0,00
10 000,00
5 940,94
-4 059,06
-34 102,00
-10 000,00
0,00
-10 000,00
-5 940,94
4 059,06
Irtain omaisuus
Tulot
0,00
0,00
0,00
210
Menot
0,00
10 000
10 000,00
9 192,23
-807,77
Nettomenot
0,00
-10 000
0,00
-10 000,00
-9 192,23
807,77
Tulot
10 000,00
25 000
0,00
25 000,00
120 744,46
95 744,46
Menot
46 348,00
160 000
0,00
160 000,00
255 744,46
95 744,46
-36 348,00
-135 000
0,00
-135 000,00
-135 000,00
0,00
Tulot
10 000,00
25 000,00
0,00
0,00
120 744,46
0,00
Menot
80 450,00
180 000,00
0,00
10 000,00
270 877,63
-807,77
-70 450,00
-155 000,00
0,00
-10 000,00
-150 133,17
807,77
Muu investointitoiminta
Nettomenot
Toimielin yhteensä
Nettomenot
Irtain omaisuus
Kulttuuri- ja nuorisotoimen nettoinvestoinnit ovat yhteensä 150 133 euroa ja ne koostuvat
maakuntamuseon perusnäyttelyn rakentamiseen liittyvistä hankinnoista sekä kirjastotoimen kalusto- ja
laitehankinnoista. Maakuntamuseon perusnäyttelyn rakentamiseen liittyvät investoinnit ovat yhteensä
270 878 euroa. Lisäksi museo on saanut tuloja investointimenojen kattamiseksi 120 744 euroa ja sen
vuoden 2014 nettoinvestoinnit ovat yhteensä 140 941 euroa. Kirjastoimen laiteinvestoinnit koostuvat
kahdesta lainausautomaatista, joiden arvo on yhteensä 9 192 euroa.
Sivistyspalvelut
Tilinpäätös
Alkuperäinen
Talousarvio-
Talousarvio
Toteutuma
2013
talousarvio
muutokset
muutosten
2014
Poikkeama
jälkeen
Aineen taidemuseon johtok.
e
e
e
e
e
e
Irtain omaisuus
Tulot
Menot
Nettomenot
Toimielin yhteensä
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
10 909,09
10 000
0,00
10 000,00
9 972,72
-27,28
-10 909,09
-10 000
0,00
-10 000,00
-9 972,72
27,28
211
Tulot
Menot
Nettomenot
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
10 909,09
10 000,00
0,00
10 000,00
9 972,72
-27,28
-10 909,09
-10 000,00
0,00
-10 000,00
-9 972,72
27,28
Irtain omaisuus
Aineen taidemuseon kokoelmaa on kartutettu talousarvion mukaisesti edellisten vuosien tapaan
taidehankinnoilla, joiden arvo on yhteensä 9 973 euroa.
212
Sivistyspalvelut Yhteensä
Tilinpäätös
Alkuperäinen
Talousarvio-
Talousarvio
Toteutuma
2013
talousarvio
muutokset
muutosten
2014
Poikkeama
jälkeen
e
e
e
e
e
e
Aineeton käyttöomaisuus
Tulot
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
34 102,00
10 000,00
0,00
10 000,00
5 940,94
-4 059,06
-34 102,00
-10 000,00
0,00
-10 000,00
-5 940,94
4 059,06
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
204 904,03
188 000,00
0,00
188 000,00
180 178,28
7 821,72
-204 904,03
-188 000,00
0,00
-188 000,00
-180 178,28
-7 821,72
Tulot
10 000,00
25 000
0,00
25 000,00
120 744,46
-95 744,46
Menot
46 348,00
160 000
0,00
160 000,00
255 744,46
-95 744,46
-36 348,00
-135 000
0,00
-135 000,00
-135 000,00
0,00
10 000,00
25 000,00
0,00
25 000,00
120 744,46
-95 744,46
285 354,03
358 000,00
0,00
358 000,00
441 863,68
-83 863,68
-275 354,03
-333 000,00
0,00
-333 000,00
-321 119,22
-11 880,78
Menot
Nettomenot
Irtain omaisuus
Tulot
Menot
Nettomenot
Muu investointitoiminta
Nettomenot
Toimielin yhteensä
Tulot
Menot
Nettomenot
213
Tekniset Palvelut
Toteutuma
Alkuperäinen
Talousarvio-
Talousarvio
Toteutuma
2013
talousarvio
muutokset
muutosten
2014
Poikkeama
jälkeen
e
e
e
e
e
e
Teknisten palvelujen ltk
Kiinteä omaisuus
Tulot
0,00
10 000,00
0,00
10 000,00
0,00
-10 000,00
Menot
0,00
15 000,00
0,00
15 000,00
2 580,00
-12 420,00
Nettomeno
0,00
-5 000,00
0,00
-5 000,00
-2 580,00
2 420,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
289 675,37
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
-289 675,37
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
438 599,76
305 000,00
136 399,00
441 399,00
0,00
-441 399,00
-438 599,76
-305 000,00
-136 399,00
-441 399,00
0,00
441 399,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
96 133,17
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
-96 133,17
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Tulot
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Menot
0,00
0,00
0,00
0,00
36 550,17
36 550,17
Irtain omaisuus
Tulot
Menot
Nettomenot
Talonrakennus
Tulot
Menot
Nettomenot
Kaakamon koulu vj ja jvv linjat
Tulot
Menot
Nettomenot
Kaakamon koulu
214
Nettomenot
0,00
0,00
0,00
0,00
-36 550,17
-36 550,17
Tulot
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Menot
0,00
0,00
0,00
0,00
32 625,11
32 625,11
Nettomenot
0,00
0,00
0,00
0,00
-32 625,11
-32 625,11
Tulot
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Menot
0,00
0,00
0,00
0,00
5 421,18
5 421,18
Nettomenot
0,00
0,00
0,00
0,00
-5 421,18
-5 421,18
Tulot
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Menot
0,00
0,00
0,00
0,00
311 031,86
311 031,86
Nettomenot
0,00
0,00
0,00
0,00
-311 031,86
-311 031,86
Tulot
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Menot
0,00
0,00
0,00
0,00
1 803,79
1 803,79
Nettomenot
0,00
0,00
0,00
0,00
-1 803,79
-1 803,79
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
67 052,62
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
-67 052,62
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Suensaaren palv.kesk
Seminaarin koulu
Kulleronkatu 7
Näätsaaren koulu
Putaan Vuoropäiväkoti
Tulot
Menot
Nettomenot
Tekniset Palvelut
Toteutuma
Alkuperäinen
Talousarvio-
Talousarvio
Toteutuma
2013
talousarvio
muutokset
muutosten
2014
Poikkeama
jälkeen
e
e
e
e
e
e
215
Putaan koulun peruskorjaus
Tulot
0,00
0,00
0,00
174 050,00
4 674 050,00
4 674 049,64
-0,36
-4 500 000,00
-174 050,00
-4 674 050,00
-4 674 049,64
0,36
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
142 408,02
150 000,00
-20 000,00
130 000,00
129 901,68
-98,32
-142 408,02
-150 000,00
20 000,00
-130 000,00
-129 901,68
98,32
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
1 779 861,20
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
-1 779 861,20
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Tulot
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Menot
0,00
0,00
0,00
0,00
13 783,44
13 783,44
Nettomeno
0,00
0,00
0,00
0,00
-13 783,44
-13 783,44
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
65 516,93
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
-65 516,93
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Tulot
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Menot
0,00
160 000,00
12 446,00
172 446,00
172 446,29
0,29
Nettomeno
0,00
-160 000,00
-12 446,00
-172 446,00
-172 446,29
-0,29
Menot
Nettomeno
0,00
0,00
1 450 401,55
4 500 000,00
-1 450 401,55
Kivirannan koulu
Tulot
Menot
Nettomenot
Arpelan koulu
Tulot
Menot
Nettomeno
Kaakamon terveystalo
Raatihuone
Tulot
Menot
Nettomenot
Raumon koulun ja Lossinr.
Kokkokankaan koulu
216
Tulot
48 000,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
277 816,62
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
-229 816,62
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Tulot
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
Menot
0,00
0,00
0,00
0,00
37 052,95
37 052,95
Nettomeno
0,00
0,00
0,00
0,00
-37 052,95
-37 052,95
636 000,00
0,00
0,00
0,00
0,00
2 099 547,05
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
-1 463 547,05
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
109 946,41
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
-109 946,41
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
268 981,36
300 000,00
0,00
300 000,00
300 001,74
1,74
-268 981,36
-300 000,00
0,00
-300 000,00
-300 001,74
-1,74
Menot
Nettomeno
Kyläjoen koulu
Putaan liikuntahallin
peruskorjaus
Tulot
Menot
Nettomeno
Kyläjoen koulu
Tulot
Menot
Nettomeno
Toimintakeskus
Tulot
Menot
Nettomeno
Tekniset Palvelut
Toteutuma
Alkuperäinen
Talousarvio-
Talousarvio
Toteutuma
2013
talousarvio
muutokset
muutosten
2014
Poikkeama
jälkeen
e
e
e
e
e
e
Pirkkiön koulu
Tulot
0,00
0,00
Menot
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
3 130,21
3 130,21
217
Nettomeno
0,00
0,00
0,00
0,00
22 850,91
0,00
-22 850,91
0,00
0,00
0,00
11 907,90
0,00
-11 907,90
0,00
0,00
-3 130,21
-3 130,21
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
7 778,32
0,00
0,00
0,00
3 000,00
3 000,00
1 157 330,95
817 000,00
0,00
817 000,00
781 737,72
-35 262,28
-1 149 552,63
-817 000,00
0,00
-817 000,00
-778 737,72
38 262,28
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
83 690,15
40 000,00
0,00
40 000,00
37 669,86
-2 330,14
-83 690,15
-40 000,00
0,00
-40 000,00
-37 669,86
2 330,14
Tulot
1 974 284,39
2 600 000,00
628 323,00
3 228 323,00
3 228 323,44
0,44
Menot
2 260 014,39
3 000 000,00
693 022,00
3 693 022,00
3 695 351,72
2 329,72
-285 730,00
-400 000,00
-64 699,00
-464 699,00
-467 028,28
-2 329,28
46 580,35
0,00
0,00
0,00
0,00
Pirkkiön päiväkoti
Tulot
Menot
Nettomeno
Kaupungintalon peruskorjaus
Tulot
Menot
Nettomeno
Julkinen käyttöomaisuus
Tulot
Menot
Nettomenot
Julkinen käyttöomaisuus /
yhteishankkeet
Tulot
Menot
Nettomenot
Julkinen käyttöomaisuus
/Tulvasuojelu
Nettomeno
Julkinen käyttöomaisuus /
Kromilaakso-hanke
Tulot
218
Menot
568 516,07
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
-521 935,72
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
377 135,13
60 000,00
9 978,00
69 978,00
69 977,54
-0,46
-377 135,13
-60 000,00
-9 978,00
-69 978,00
-69 977,54
0,46
97 596,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
555 107,93
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
-457 511,93
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
2 810 239,06
2 610 000,00
628 323,00
3 238 323,00
3 231 323,44
-6 999,56
Menot
12 122 493,49
9 347 000,00
1 005 895,00
10 352 895,00
10 305 114,90
-47 780,10
Nettomenot
-9 312 254,43
-6 737 000,00
-377 572,00
-7 114 572,00
-7 073 791,46
40 780,54
Nettomeno
Julkinen käyttöomaisuus /
Rajalla-På Gränsen
Tulot
Menot
Nettomenot
Julkinen käyttöomaisuus / Möljän
alueen kehittämishanke
Tulot
Menot
Nettomenot
Toimielin yhteensä
Tulot
Kiinteä omaisuus
Määräala 1290 m2 tilasta 851-420-878-5
Hankittu
Talonrakennus
Kyläjoen koulu, julkisivujen maalaus
Valmis
Kaakamon terveystalo, jv-puhdistamo
Valmis
Kaakamon koulu, pihan aitaaminen
Valmis
Pirkkiön koulu, viemärien suunnittelu
Valmis
Näätsaaren koulu, viemäröinnin suunnittelu
Valmis
Pääterveysasema, suun terveydenhuollon keskittäminen
Suensaaren palvelukeskus, Vanhakartanon maalaus
Seminaarin koulu, viemärien uusiminen
Poistettu investoinneista
Valmis
Siirretty 2015
219
Pesula, Kulleronkatu 7
Valmis
Liikuntasalin IV
Valmis
Kivirannan koulu
Putaan koulun peruskorjaus
Peruskorjaus ja laajennus
Kesken
Vesikaton korotus ja ulkoseinien kengittäminen
Valmis
Toimintakeskus
Raumon koulun ja Lossirannan kaukolämpö
Kaukolämmön rakentaminen, Raumon koulu tehty
Valmis
Julkinen käyttöomaisuus
Liikenneväylien uudisrakentaminen
Närhinkuja
Valmis
Liikenneväylien peruskorjaus
Päällystäminen, toteutettu ohjelman mukaisesti
Valmis
Kuivatusojien perkaus
Valmis
Katualueiden viimeistelytyöt
Valmis
Keskikatu
Valmis
Kirkkoputaantie, jatkuu 2015 eri urakalla
Valmis
Alkunkarin pitkospuut
Valmis
Väylän komeat maisemat
Valmis
Kalasataman viemäröinnin kunnostus
Valmis
Kivirannan matonpesuasema
Valmis
Ympäristötyöt
Ulkovalaistus, vuosittainen
Valmis
Julkinen käyttöomaisuus/yhteishankkeet
Ympäristök. Moottorikelkkareitti
Kesken
Julkinen käyttöomaisuus /Tulvasuojelu
Tulvasuojelu
Valmis
Julkinen käyttöomaisuus/Rajalla-På Gränsen
Matkakeskus
Valmis
220
221
Liikuntalautakunta
Tilinpäätös
Alkuperäinen
Talousarvio-
Talousarvio
Toteutuma
2013
talousarvio
muutokset
muutosten
2014
Poikkeama
jälkeen
Liikuntatoimi
e
e
e
e
e
e
Irtain omaisuus
Tulot
0,00
0,00
46 679,00
0,00
-46 679,00
0,00
Tulot
28 000,00
20 000,00
Menot
46 849,74
Menot
Nettomenot
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
0,00
5 000,00
25 000,00
25 000,00
0,00
80 000,00
6 686,00
86 686,00
86 685,99
-0,01
-18 849,74
-60 000,00
-1 686,00
-61 686,00
-61 685,99
0,01
0,00
0,00
114 000,00
114 000,00
114 400,00
400,00
52 441,52
60 000,00
84 495,00
144 495,00
143 584,92
-910,08
-52 441,52
-60 000,00
29 505,00
-30 495,00
-29 184,92
1 310,08
28 000,00
20 000,00
145 970,26
140 000,00
119 000,00
139 000,00
139 400,00
400,00
-117 970,26
-120 000,00
91 181,00
231 181,00
230 270,91
-910,09
Talonrakennus
Nettomenot
Julkinen käyttöomaisuus
Tulot
Menot
Nettomenot
Toimielin yhteensä
Tulot
Menot
Nettomenot
Talonrakennus
Puuluodon hiihtokeskuksen huoltorakennuksen saneeraus
Julkinen käyttöomaisuus
Valmis
222
Tornion kylien yhteinen ulkoilureitistö
Tekniset palvelut yhteensä
Valmis
Tilinpäätös
Alkuperäinen
Talousarvio-
Talousarvio
Toteutuma
2013
talousarvio
muutokset
muutosten
2014
Poikkeama
jälkeen
e
e
e
e
e
e
Investoinnit yhteensä
Tulot
2 838 239,06
2 630 000,00
747 323,00
3 377 323,00
3 370 723,44
-6 599,56
Menot
12 268 463,75
9 487 000,00
1 097 076,00
10 584 076,00
10 535 385,81
-48 690,19
Nettomenot
-9 430 224,69
-6 857 000,00
-349 753,00
-7 206 753,00
-7 164 662,37
42 090,63
Palvelualueet yhteensä
Tilinpäätös
Alkuperäinen
Talousarvio-
Talousarvio
Toteutuma
2013
talousarvio
muutokset
muutosten
2014
Poikkeama
jälkeen
e
e
e
e
e
e
Investoinnit yhteensä
Tulot
9 813 018,05
2 790 000,00
6 922 323,00
9 712 323,00
9 690 386,79
-213 425,13
Menot
19 628 903,21
11 036 200,00
6 609 076,00
17 645 276,00
17 544 296,87
-268 706,49
Nettomenot
-9 815 885,16
-8 246 200,00
313 247,00
-7 932 953,00
-7 853 910,08
55 281,36
4.4. Rahoitusosan toteutuminen
RAHOITUSOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 31.12.2014
Alkuperäinen
Toteutuma
Poikkeama
talousarvio
e
e
223
Toiminnan rahavirta
Vuosikate +/-
3 911 900
1 704 540
-2 207 360
Satunnaiset erät +/-
0
0
0
Tulorahoituksen korjauserät
0
-746 102
-746 102
-11 036 200
-17 544 297
-6 508 097
2 730 000
3 491 468
761 468
Investointien rahavirta
Investointimenot
Rahoitusos.inv.menoihin +
0
Pysyvien vastaavien hyödykkeiden
60 000
6 816 305
6 756 305
Investointien nettomeno
-8 246 200
-7 236 524
1 009 677
Toiminnan ja investointien rahavirta
-4 334 300
-6 278 085
-1 943 785
Antolainasaam.lisäykset -
-500 000
0
500 000
Antolainasaamisten vähennykset +
400 000
4 645
-395 355
0
0
0
Pitkäaikaisten lainojen lisäys +
8 000 000
8 000 000
0
Pitkäaik.lainojen vähennys -
-5 800 000
-5 799 735
265
Lyhytaik.lainojen muutos - / +
2 240 000
-8 225 000
-10 465 000
5 700
-12 298 175
-12 303 875
luovutustulot
Rahoituksen rahavirta
Antolainauksen muutokset
Muiden pitk.aik.saamisten
lisäys -/ vähennys +
Lainakannan muutokset
Vaikutus maksuvalmiuteen
224
Tunnusluvut
Kassalainat
12 540 000
12 000 000
-540 000
Pitkäaikainen lainakanta
37 138 526
37 559 866
421 340
Lainakanta
49 678 526
49 559 866
-118 660
Pitkäaikaiset lainat/asukas
1 651
1 680
29
Lainat/asukas
2 208
2 217
9
Asukasmäärä
22 500
22 356
-144
225
5.1. Tuloslaskelma
TULOSLASKELMA
1.1 -31.12.2014
1.1 -31.12.2013
Muutos e
Toimintatuotot
Myyntituotot
6 004 291,28
5 154 076,13
850 215,15
Maksutuotot
6 032 831,67
5 927 366,09
105 465,58
Tuet ja avustukset
2 594 260,06
2 401 064,53
193 195,53
Muut toimintatuotot
4 002 794,59
18 634 177,60
3 550 774,02
17 033 280,77
452 020,57
1 600 896,83
Toimintakulut
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
-45 143 358,79
-44 002 060,71
-1 141 298,08
0,00
Henkilösivukulut
-11 682 239,14
-11 609 340,71
-72 898,43
-2 610 769,08
-2 575 832,43
-34 936,65
-54 593 100,70
-50 668 050,45
-3 925 050,25
Aineet tarvikkeet ja tav.
-7 487 863,35
-7 500 169,49
12 306,14
Avustukset
-8 456 427,28
-8 247 179,85
-209 247,43
Muut toimintakulut
-1 800 149,44
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
Palvelujen ostot
-126 204 263,60
-198 519,48
-113 139 730,18
-109 170 982,83
-3 968 747,35
Verotulot
77 975 133,24
77 707 146,17
267 987,07
Valtionosuudet
37 182 311,00
38 326 676,00
-1 144 365,00
Toimintakate
-131 773 907,78
-1 601 629,96
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
394 321,01
500 371,69
-106 050,68
226
Muut rahoitustuotot
Korkokulut
Muut rahoituskulut
Vuosikate
161 658,18
185 814,18
-24 156,00
-859 614,03
-788 580,23
-71 033,80
-9 538,81
-313 173,65
-1 568,72
-103 963,08
-7 970,09
1 704 540,41
6 758 876,26
-5 054 335,85
-5 257 663,33
-4 933 666,56
-323 996,77
0,00
5 250 363,33
-3 553 122,92
7 075 573,03
0,00
0,00
0,00
5 000,00
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman muk. poistot
Satunnaiset erät
Satunnaiset tuotot
Satunnaiset kulut
Tilikauden tulos
Varausten lis.(-) / väh.(+)
- Työyhteisön kehittämisvaraus
Tilikauden yli- / alijäämä
-5 000,00
0,00
Rahastojen lis.(-) / väh.(+)
- Vahinkorahasto
-5 378 332,62
0,00
0,00
0,00
-3 553 122,92
7 080 573,03
-5 383 332,62
227
5.2. Rahoituslaskelma
Rahoituslaskelma 31.12.2014
Toiminnan rahavirta
Tulorahoitus
Vuosikate
2014
+
1 704 540,41
2013
6 758 876,26
Satunnaiset erät
5 250 363,33
-746 101,85
Tulorahoituksen korjauserät
958 438,56
-332 825,20
11 676 414,39
Investointien rahavirta
Investointimenot
-
-17 544 296,87
-19 653 809,16
Rahoitusosuudet investointimenoihin
+
3 491 467,90
2 848 239,06
+
6 816 305,47
Pysyvien vastaavien hyödykkeiden
luovutustulot
Toiminnan ja investointien rahavirta
-7 236 523,50
822 240,86
-6 278 084,94
-15 983 329,24
-4 306 914,85
Rahoitustoiminnan rahavirta
Antolainauksen muutokset
Antolainasaamisten lisäykset
-
0,00
-27 600,00
Antolainasaamisten vähennykset
+
4 644,91
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
+
8 000 000,00
8 000 000,00
Pitkäaikaisten lainojen vähennys
-
-5 799 735,03
-5 678 924,48
Lyhytaikaisten lainojen muutos
-/+
-8 225 000,00
-/+
180 025,93
4 644,91
44 374,52
16 774,52
Lainakannan muutokset
-6 024 735,03
13 725 000,00
Muut maksuvalmiuden muutokset
Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset
5 550,24
16 046 075,52
228
Vaihto-omaisuuden muutos
-/+
4 938,79
-2 060,48
Saamisten muutos
-/+
998 778,64
-1 577 528,02
Korottomien velkojen muutos
-/+
-117 006,85
Rahoituksen rahavirta
Rahavarojen muutos
-/+
1 066 736,51
872 694,21
-701 344,05
-4 953 353,61
15 361 505,99
-11 231 438,55
11 054 591,14
Rahavarojen muutos
Rahavarat 31.12.
+
401 678,56
Rahavarat 1.1.
-
-11 633 117,11
11 633 117,11
-11 231 438,55
-578 525,97
11 054 591,14
PITKÄAIKAISET LAINAT 31.12.
37 559 866,37
35 359 601,38
Kassalainat 31.12.
12 000 000,00
19 000 000,00
229
5.3. Tase
TASE
31.12.2014
31.12.2013
e
e
VASTAAVAA
A PYSYVÄT VASTAAVAT
I Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
16 427,41
27 596,55
Muut pitkävaikutteiset menot
458 875,09
0,00
Aineettomat hyödykkeet yht.
475 302,50
27 596,55
Maa- ja vesialueet
14 674 003,60
14 276 526,26
Rakennukset ja rakennelmat
45 545 786,73
53 224 445,70
Kiinteät rakenteet ja laitteet
17 815 213,08
17 684 494,50
1 151 522,46
1 257 521,30
233 160,02
223 187,30
6 574 812,44
2 764 608,28
85 994 498,33
89 430 783,34
Osakkeet ja osuudet
21 935 302,19
16 492 695,38
Muut lainasaamiset
9 564 366,22
9 426 792,13
31 499 668,41
25 919 487,51
II Aineelliset hyödykkeet
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat
Aineelliset hyödykkeet yht.
III Sijoitukset
Sijoitukset yht.
230
B TOIMEKSIANTOJEN VARAT
Valtion toimeksiannot
3 190,87
6 328,28
Lahjoitusrahastojen erityiskatteet
93 697,83
91 773,92
Toimeksiantojen varat yht.
96 888,70
98 102,20
82 344,17
86 261,64
234,52
1 255,84
82 578,69
87 517,48
49 650,97
44 807,54
3 173 800,28
3 097 020,68
Lainasaamiset
16 183,92
40 287,66
Muut saamiset
622 949,13
970 254,93
Siirtosaamiset
1 665 985,97
2 374 978,10
Saamiset yht.
5 528 570,27
6 527 348,91
401 678,56
11 633 117,11
401 678,56
11 633 117,11
124 079 185,46
133 723 953,10
C VAIHTUVAT VASTAAVAT
I Vaihto-omaisuus
Aineet ja tarvikkeet
Ennakkomaksut
Vaihto-omaisuus yht.
II Saamiset
Pitkäaikaiset saamiset
Lainasaamiset
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
IV Rahat ja pankkisaamiset
VASTAAVAA YHTEENSÄ
231
5.3. Tase
TASE
31.12.2014
31.12.2013
e
e
VASTATTAVAA
A OMA PÄÄOMA
I Peruspääoma
40 133 879,73
40 133 879,73
900 000,00
900 000,00
V Edellisen tilikauden yli-/alijäämä
18 267 510,71
11 186 937,68
VI Tilikauden yli-/alijäämä
-3 553 122,92
7 080 573,03
55 748 267,52
59 301 390,44
Työyhteisöjen kehittämisvaraus
338 966,11
338 966,11
Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset yht.
338 966,11
338 966,11
Muut pakolliset varaukset
1 379 946,80
1 508 662,07
Pakolliset varaukset yht.
1 379 946,80
1 508 662,07
3 205,28
6 342,26
IV Muut omat rahastot
Oma pääoma yht.
B POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET
Vapaaehtoiset varaukset
C PAKOLLISET VARAUKSET
D TOIMEKSI ANTOJEN PÄÄOMAT
Valtion toimeksiannot
232
Lahjoitusrahastojen pääomat
262 980,42
103 304,89
Muut toimeksiantojen pääomat
116 985,65
94 711,77
Toimeksiantojen pääomat yht.
383 171,35
204 358,92
31 315 106,08
29 528 331,04
21 023,57
31 535,31
1 838 600,52
1 838 600,52
33 174 730,17
31 398 466,87
18 213 224,96
26 014 223,29
Lainat julkisyhteisöiltä
10 511,74
10 511,74
Saadut ennakot
27 188,66
40 547,89
Ostovelat
4 381 361,93
5 383 145,10
Muut velat
1 442 083,80
1 044 139,50
Siirtovelat
8 979 732,42
8 479 541,17
33 054 103,51
40 972 108,69
124 079 185,46
133 723 953,10
E VIERAS PÄÄOMA
I Pitkäaikainen
Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
Lainat julkisyhteisöiltä
Muut velat
Pitkäaikainen yht.
II Lyhytaikainen
Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
Lyhytaikainen yht.
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
233
5.4. Konsernituloslaskelma
KONSERNITULOSLASKELMA
1.1. - 31.12.2014
1.1. - 31.12.2013
68 949 955,16
70 128 492,29
-185 811 812,06
-193 920 105,80
1 645 894,34
88 683,16
-115 215 962,56
-123 702 930,35
Verotulot
77 975 133,24
77 707 146,17
Valtionosuudet
53 449 102,32
64 945 244,26
98 246,50
123 584,04
171 244,10
183 028,35
-2 071 970,83
-2 247 760,63
-29 047,59
-21 801,50
14 376 745,18
16 986 510,34
-12 294 063,72
-12 036 520,82
Toimintatuotot
Toimintakulut
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta
Toimintakate
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
Muut rahoitustuotot
Korkokulut
Muut rahoituskulut
Vuosikate
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
Satunnaiset erät
-141,35
Tilikauden tulos
2 082 540,12
4 949 989,53
Tilinpäätössiirrot
-1 044 529,02
-1 136 707,82
-24 267,39
-9 817,01
1 013 743,71
3 803 464,70
Vähemmistöosuus
Tilikauden yli/-alijäämä
234
235
5.4. Konsernin rahoituslaskelma
31.12.2014
31.12.2013
Toiminnan rahavirta
Vuosikate
Satunnaiset erät
Tulorahoituksen korjauserät
14 376 745,18
16 986 510,34
-141,35
0,00
-1 874 870,52
12 501 733,31
-795 437,98
16 191 072,36
Investointien rahavirta
Investointimenot
-25 203 789,61
-23 398 629,41
Rahoitusosuudet investointimenoihin
4 253 679,79
4 565 389,77
Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot
6 865 150,46
Toiminnan ja investointien rahavirta
-14 084 959,36
834 033,08
-1 583 226,05
-17 999 206,56
-1 808 134,20
Rahoituksen rahavirta
Antolainauksen muutokset
Antolainasaamisten lisäys
Antolainasaamisten vähennys
-5 699,81
4 644,91
-34 229,53
-1 054,90
24 086,85
-10 142,68
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
Pitkäaikaisten lainojen muutos
Lyhytaikaisten lainojen muutos netto
11 373 915,63
8 130 650,26
-12 008 457,47
-10 110 586,03
-9 724 013,93
-10 358 555,77
16 642 473,06
14 662 537,29
Lainakannan muutokset
Oman pääoman muutokset
Muut maksuvalmiuden muutokset
-114 483,06
-366 531,27
236
Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset
178 311,02
106,36
Vaihto-omaisuuden muutos
-20 260,60
309 405,47
2 935 853,68
-2 534 978,11
Saamisten muutos
Korottomien velkojen muutos
-1 269 077,84
1 824 826,26
996 194,29
-1 229 271,99
Rahoituksen rahavirta
-8 649 267,47
13 056 591,35
Rahavarojen muutos
-10 232 493,52
11 248 457,15
Rahavarojen muutos
Rahavarat 31.12.
Rahavarat 1.1.
9 681 730,39
-19 914 223,91
19 918 063,60
-10 232 493,52
-8 669 606,45
11 248 457,15
237
5.4. Konsernitase
31.12.2014
31.12.2013
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
711 018,47
719 363,33
Muut pitkävaikutteiset menot
1 083 899,47
672 163,39
Yhteensä
1 794 917,94
1 391 526,72
15 777 223,37
15 107 860,78
101 298 949,50
106 387 500,64
47 285 018,32
46 540 530,19
8 347 614,24
6 889 791,03
703 525,70
703 573,70
7 504 548,08
8 794 651,34
180 916 879,21
184 423 907,68
13 078 855,78
5 915 084,57
132 710,09
137 355,00
21 174,27
9 817,96
13 232 740,14
6 062 257,53
2 692 719,89
3 978 755,64
93 697,83
104 026,27
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
Rakennukset
Kiinteät rakenteet ja laitteet
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat
Yhteensä
Sijoitukset
Muut osakkeet ja osuudet
Muut lainasaamiset
Muut saamiset
Yhteensä
TOIMEKSIANTOJEN VARAT
Valtion toimeksiannot
Lahjoitusrahastojen erityiskatteet
238
40 703,98
44 354,67
2 827 121,70
4 127 136,58
860 746,04
839 464,12
234,52
1 255,84
860 980,56
840 719,96
Lainasaamiset
129 741,00
253 659,23
Siirtosaamiset
0,00
106 541,70
8 909 373,58
8 043 910,68
73 656,49
147 397,58
Muut saamiset
1 227 824,40
2 180 162,02
Siirtosaamiset
2 867 510,27
5 351 692,04
13 208 105,74
16 083 363,25
Rahat ja pankkisaamiset
9 681 730,39
19 918 063,60
VASTAAVAA YHTEENSÄ
222 522 475,65
232 846 975,32
Muut toimeksiantojen varat
Yhteensä
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Aineet ja tarvikkeet
Ennakkomaksut
Yhteensä
Saamiset
Pitkäaikaiset saamiset
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Yhteensä
239
KONSERNITASE
VASTATTAVAA
31.12.2014
31.12.2013
OMA PÄÄOMA
Peruspääoma
40 133 879,73
40 133 879,73
25 000,00
25 000,00
2 161 600,30
2 189 362,40
23 990 410,55
20 186 945,86
1 013 743,72
3 803 464,69
67 324 634,30
66 338 652,68
726 157,66
767 479,65
8 439 699,88
7 426 486,75
523 454,17
446 336,39
8 963 154,05
7 872 823,14
8 397,17
9 060,31
Muut pakolliset varaukset
2 651 428,44
2 355 534,61
Yhteensä
2 659 825,61
2 364 594,92
2 682 759,77
3 970 067,48
Lahjoitusrahastojen pääomat
302 658,03
145 932,37
Muut toimeksiantojen pääomat
159 944,22
151 128,60
Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma
Muut omat rahastot
Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä)
Tilikauden ylijäämä (alijäämä)
Yhteensä
VÄHEMMISTÖOSUUDET
POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET
Poistoero
Vapaaehtoiset varaukset
Yhteensä
PAKOLLISET VARAUKSET
Eläkevaraukset
TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT
Valtion toimeksiannot
240
Yhteensä
3 145 362,02
4 267 128,45
Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
70 351 735,73
70 016 352,84
Lainat julkisyhteisöiltä
12 018 181,14
13 457 257,34
6 664,52
6 664,52
291 790,62
294 728,71
7 239 851,03
6 600 606,98
89 908 223,04
90 375 610,39
22 003 507,50
31 169 694,89
1 563 371,36
1 652 953,18
160 454,46
349 033,12
Ostovelat
8 033 394,46
9 419 961,00
Muut velat
3 121 544,66
2 809 923,00
Siirtovelat
14 912 846,53
15 459 120,90
Yhteensä
49 795 118,97
60 860 686,09
222 522 475,65
232 846 975,32
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen
Lainat muilta luotonantajilta
Saadut ennakot
Muut velat
Yhteensä
Lyhytaikainen
Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
Lainat julkisyhteisöiltä
Saadut ennakot
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
6. TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT
6.1. Arvostus- ja jaksotusperiaatteet sekä menetelmät
Pysyvät vastaavat
241
Pysyvien vastaavien aineelliset ja aineettomat hyödykkeet on merkitty taseeseen
hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla ja investointimenoihin
saaduilla rahoitusosuuksilla Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu ennalta laaditun
poistosuunnitelman mukaisesti. Poistosuunnitelman mukaiset suunnitelmapoistojen
laskentaperusteet on esitetty tuloslaskelman liitetiedoissa kohdassa
suunnitelman mukaisten poistojen perusteet.
Sijoitusten arvostus
Pysyvien vastaavien käyttöomaisuusosakkeet on merkitty taseeseen hankintamenoon
tai sitä alempaan arvoon. Arvostuksen perusteena on ollut hyödykkeen todennäköisesti
tulevaisuudessa kerryttämä tulo tai sen arvo palvelutuotannossa.
Pysyvien vastaavien sijoitusluonteiset erät on merkitty taseeseen hankintamenoon.
Vaihto-omaisuuden arvostus
Vaihto-omaisuus on merkitty taseeseen keskihinnan mukaiseen arvoon.
Rahoitusomaisuuden arvostus
Saamiset on merkitty taseeseen nimellisarvoon.
Johdannaissopimusten käsittely
Johdannaiset sisältävät koronvaihtosopimuksia. Kaikki koronvaihtosopimukset on tehty
suojaamistarkoituksessa. Kaupunki on sitonut 4,8 milj.euroa pitkäaikaisista lainoista
vaihtuvan koron koronvaihtosopimuksella kiinteään korkoon ja lyhytaikaisista lainoista on
suojattu 4 milj.euroa.
242
6.2. Edellisen tilikauden tietojen vertailukelpoisuus
Tiedot ovat vertailukelpoisia, paitsi konsernitilinpäätöksen vertailutieto vuodelta 2013 on
korjattu.
6.3. Valuuttamääräiset erät
Ulkomaan rahan määräiset saamiset ja velat on muutettu Suomen rahan määräiseksi tilin
päätöspäivän kurssiin. (Sek 9,393)
243
6.4. Konsernitilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot
1. Konsernitilinpäätöksen laajuus
Kuntakonsernin rakenne ja sisältö on selvitetty liitteessä 7.1.2. Konsernitilinpäätökseen on yhdistetty
kaikki tytäryhteisöt ja kuntayhtymät, joissa kunta on jäsenenä sekä kunnan perustama säätiö.
2. Konsernitilinpäätöksen laadintaperiaatteet
Konsernitilinpäätös on laadittu Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston ”Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän
konsernitilinpäätöksen laatimisesta 2011 mukaisesti. Konsernitilinpäätös on laadittu euromääräisenä.
Ulkomaan rahana määräiset erät on muutettu euroiksi Suomen pankin 31.12.2014 ilmoittaman kurssin
mukaisesti.
Keskinäisen omistuksen eliminointi
Tornion kaupungin ja sen tytäryhteisöjen keskinäinen omistus on eliminoitu nimellis- eli
pariarvomenetelmällä. Pariarvomenetelmän mukaan tytäryhteisön osakkeet ja osuudet eliminoidaan
kunnan taseesta niiden kirjanpitoarvon mukaisena.
Sisäiset liiketapahtumat ja sisäiset katteet
Konserniyhteisöjen keskinäiset tuotot ja kulut sekä saamiset ja velat on vähennetty sekä
konserniyhteisöjen ja kunnan omistamien kuntayhtymien keskinäiset tuotot ja kulut sekä saamiset ja
velat on vähennetty vähäisiä liiketapahtumia lukuun ottamatta. Olennaiset pysyviin vastaaviin sisältyvät
sisäiset katteet on vähennetty.
Suunnitelmapoistot
Kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden käyttöomaisuuden poistosuunnitelmana on osittain noudatettu
yleisesti hyväksyttyä tapaa tehdä lainalyhennysten suuruiset poistot. Tältä osin periaate poikkeaa
kunnan poistosuunnitelmasta.
Vähemmistöosuudet
Vähemmistölle kuuluva osuus on erotettu konsernin tuloksesta ja omasta pääomasta.
Kuntayhtymät
Kuntayhtymien tuloslaskelmat ja taseet on yhdistelty konsernitilinpäätökseen peruspääomaosuuden
mukaisesti.
Omistusyhteysyhteisöt
Omistusyhteisyritykset on yhdistelty konsernitilinpäätökseen pääomaosuusmenetelmällä muuttuneen
ohjeen mukaisesti ensimmäistä kertaa vuodelle 2008.
Vapaaehtoiset varaukset
Konsernitaseessa vapaaehtoisia varauksia ei ole jaettu vapaaseen omaan pääomaan ja
laskennalliseen verovelkaan.
Poikkeavat tilikaudet
As. Oy Tornion Uusikatu 5:n tilikausi on 1.7.2013-30.6.2014
Edellisen tilikauden tietojen vertailukelpoisuus
Konsernirakenteenmuutos on huomioitu. Vertailuvuoden tuloslaskelma on muutettu vastaamaan uutta
vuoden 2011 konsernitilinpäätöksen laatimista koskevaa yleisohjetta. Vuoden 2013 vertailutietoja on
oikaistu Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n yhtiöittämiseen liittyvien kirjausten osalta .
244
6.5. TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT
6.5.1. Toimintatuotot ja kulut
Toimintatuottojen jakautuminen palvelualueittain vv. 2014-2013
ulk .2014
ulk .2013
e
sis. 2014
e
e
sis. 2013
e
Muut
os
Muutos
ulk.
sis.
%
%
Keskushallintopalvelut
2 491 369,79
2 338 798,98
2 758 037,04
2 404 178,27
6,52
14,72
Hyvinvointipalvelut
8 356 227,77
7 776 350,53
1 754 395,85
1 633 102,33
7,46
7,43
Sivistyspalvelut
2 947 110,54
2 772 849,84
483 428,26
679 487,28
6,28
-28,85
Tekniset palvelut
4 839 469,50
4 145 281,42
6 747 970,85
6 161 998,86
16,75
9,51
18 634 177,60
17 033 280,77
11 743 832,00
10 878 766,74
9,40
7,95
Muut
os
Muutos
ulk.
sis.
%
%
Toimintatuotot yhteensä
Toimintakulujen jakautuminen palvelualueittain vv. 2014-2013
ulk .2014
ulk .2013
sis. 2014
sis. 2013
e
e
e
e
52 011,76
57 054,62
3 727,96
4 802,17
-8,84
-22,37
7 784 185,38
7 845 205,57
678 261,23
648 339,24
-0,78
4,62
Hyvinvointipalvelut
73 590 741,29
69 212 537,78
3 895 806,81
3 452 693,66
6,33
12,83
Sivistyspalvelut
34 020 589,53
33 083 568,62
5 476 333,62
5 261 885,15
2,83
4,08
Tekniset palvelut
16 326 379,85
16 005 897,01
1 689 702,38
1 511 046,52
2,00
11,82
131 773 907,81
126 204 263,60
11 743 832,00
10 878 766,74
4,41
7,95
Tilintarkastus
Keskushallintopalvelut
Toimintakulut yhteensä
6.5.2. Verotulot
Verotulojen erittely
2014
2013
245
Kunnan tulovero
69 466 779,72
69 586 751,70
Osuus yhteisöveron tuotosta
2 554 452,37
2 106 468,51
Kiinteistövero
5 953 901,15
6 013 925,96
77 975 133,24
77 707 146,17
Verotulot yhteensä
6.5.3. Valtionosuudet
Kaupunki
Valtionosuuksien erittely
Konserni
2014
2013
2014
2013
37 045 486,00
38 096 076,00
37 045 486,00
38 096 076,00
3 946 212,00
4 466 688,00
3 946 212,00
4 466 688,00
-3 228 623,00
-3 655 324,00
13 038 168,32
22 963 244,26
-580 764,00
-580 764,00
-580 764,00
-580 764,00
37 182 311,00
38 326 676,00
53 449 102,32
64 945 244,26
Laskennalliset valtionosuudet
Peruspalvelujen valtionosuus
Verotulojen tasaus
Opetus- ja kulttuurit. valtion os.
VO:n järjestelmän muutoksen tasaus
Laskennalliset valtionosuudet yht.
246
6.5.4. Selvitys suunnitelman mukaisten poistojen perusteista
Poistonalaisten hyödykkeiden poistojen määrittämiseen on käytetty ennalta laadittua
poistosuunnitelmaa. (Kv 30,6,1997 § 75)
Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden
hankintamenoista arvioidun taloudellisen pitoajan mukaan.
Arvioidut poistoajat ja niitä vastaavat vuotuiset poistomenetelmät ovat seuraavat:
Muut pitkävaikutteiset menot
5 vuotta
Tasapoisto
20 - 45 vuotta
Tasapoisto
Satamat, verkostot
15 - 30 vuotta
Tasapoisto
Muut maa- ja vesirakenteet
10 - 20 vuotta
Tasapoisto
3 - 15 vuotta
Tasapoisto
jätevedenpuhdistamon poistoaikana on käytetty
vesijohtoverkoston 30 vuoden poistoaikaa
Rakennukset
Kiinteät rakenteet ja laitteet
Kadut, tiet, torit, puistot, sillat, laiturit,
Koneet ja Kalusto
Poistosuunnitelma on muutettu 26.11.2012 kv § 75. Uutta poistosuunnitelmaa noudatetaan vuodesta
2013 alkaen. Poistoaikoja on lyhennetty Kuntajaoston suosituksen mukaisesti.
Pienet pysyvien vastaavienhankinnat, joiden hankintahinta on alle 8 409,40 e on kirjattu vuosikuluiksi.
6.5.5. Selvitys suunnitelman mukaisista poistoista ja poistonalaisten investointien
vastaavuudesta
Keskimääräiset poistot ja investoinnit vuosina 2012-2016:
Suunnitelman mukaiset poistot
5 330 289,00
Poistonalaisten investointien omahankintameno
8 135 179,00
Poikkeama euroa
-2 801 913,00
247
Poikkeama %
-34,4
Investointi- ja poistotason poikkeama johtuu osin rakennusten hankintamenoa alentavista rahoitusosuuksista.
Myös kivirakennusten poistoissa noudatettava 50 vuoden poistoaika alentaa poistoja.
6.5.6. Toimintakuluihin sisältyvät pakollisten varausten muutokset
Kaupunki
Pakollisten varausten muutokset
2014
Konserni
2013
Potilasvahinkovakuutusmaksu 1.1.
Lisäykset tilikaudella
Potilasvahinkovakuutusmaksu 1.1.
Eläkevastuu 1.1
2014
2013
948 455,39
935 517,65
307 569,02
12 937,74
1 256 024,41
948 455,39
9 060,31
9 060,31
-663,14
0
8 397,17
9 060,31
1 805 662,07
1 508 662,07
Lisäykset tilikaudella
Vähennykset tilikaudella
Eläkevastuu 31.12.
Muut Pakolliset varaukset 1.1.
1 508 662,07
1 508 662,07
Lisäykset tilikaudella
Vähennykset tilikaudella
Muut Pakolliset varaukset 31.12.
-128 715,27
1 379 946,80
-128 715,27
1 508 662,07
1 379 946,80
1 508 662,07
248
6.5.7. Pysyvien vastaavien hyödykkeiden myyntivoitot ja -tappiot
Kaupunki
2014
Konserni
2013
2014
2013
Muut toimintatuotot
Maa ja vesialueiden myyntivoitot
618 818,57
329 501,10
618 818,57
329 501,10
3 324,10
0,00
3 324,10
623 197,03
332 825,20
618 818,57
332 825,20
-1 431,99
0
-1 431,99
0
0
-1 431,99
0
Osakkeiden myyntivoitto
Myyntivoitot yhteensä
Muut toimintakulut
Maa ja vesialueiden myyntitappiot
0
Rakennusten myyntitappio
Myyntitappiot yhteensä
-1 431,99
6.5.8. Rahoitustuottoihin ja -kuluihin sisältyvät osuudet muissa yhteisöissä
Osinkotuottojen ja peruspääoman korkotuottojen erittely
2013
2014
Osinkotuotot muissa yhteisöissä
Peruspääoman korot kuntayhtymiltä
Yhteensä
118 855,49
89 131,84
8 373,02
8 839,02
127 228,50
97 970,86
249
7. TASETTA KOSKEVAT LIITETIEDOT
7.1. Taseen vastaavia koskevat liitetiedot
7.1.1. Pysyvät vastaavat tase-eräkohtaiset
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat
oikeudet
Poistamaton hankintameno
1.1.2014
27 596,55
Lisäykset tilikaudella
Muut
pitkävaikutteiset
menot
Aineelliset hyödykkeet
Muut aineell.
Yhteensä
Maa-alueet
-11 169,14
hyödykkeet
Keskener.
14 276 526,26
53 224 445,70
17 684 494,50
1 257 521,30
223 187,30
2 764 608,28
89 430 783,34
82 197,54
82 197,54
784 819,15
1 122 499,88
4 502 539,30
478 298,45
9 972,72
5 067 828,02
11 965 957,52
-25 000,00
-3 231 323,44
-235 144,46
-3 491 467,90
-254 131,98
-5 900 261,08
0,00
-133 209,83
268 981,36
373 678,35
-3 144 879,13
-1 514 175,63
379 819,69
379 819,69
-3 142,14
-14 311,28
-6 154 393,06
-1 022 479,40
-513 029,52
0,00
-5 243 352,05
0
0
6 574 812,44
85 994 498,33
-584 297,29
Arvonalenn.ja palautukset
Poistamaton hankintam.
31.12.14
16 427,41
Yhteensä
27 596,55
Vähennykset tilikaudella
Tilikauden poisto
Koneet ja
kalusto
0,00
Rahoitusosuudet tilikaudelta
Siirrot erien välillä
Rakennukset
Kiinteät
rakenteet
458 875,09
475 302,50
14 674 003,60
45 545 786,73
17 815 213,08
1 151 522,46
233 160,02
Sijoitukset
Osakkeet ja Osuudet
Osakkeet
konserniyhtiöt
Osakkeet
omistusyhteysyhteisöt
Kuntayhtymäosuudet
Jvk-, muut laina- ja muut saamiset
Muut osakkeet ja
osuudet
Yhteensä
Saamiset
konserniyhteisöt
Saamiset muut
yhteisöt
Yhteensä
250
Poistamaton hankintameno
1.1.2014
Lisäykset tilikaudella
5 595 177,08
1 351 182,77
0,00
5 312 000,00
7 637 794,96
1 908 540,57
16 492 695,38
9 289 437,10
130 606,81
5 442 606,81
53 535,00
137 355,03
9 426 792,13
53 535,00
Rahoitusosuudet tilikaudelta
Vähennykset tilikaudella
-44 525,83
-4 644,91
-49 170,74
Siirrot erien välillä
127 553,33
5 656,50
133 209,83
9 425 999,60
138 366,62
9 564 366,22
Hankintameno 31.12.
Arvonalennukset
Arvonkorotukset
Kirjanpitoarvo 31.12.14
5 595 177,08
6 663 182,77
7 637 794,96
2 039 147,38
21 935 302,19
251
7.1.2. Omistukset muissa yhteisöissä
Tytäryhteisöt, kuntayhtymäosuudet sekä osakkuusyhteisöt
Yhteisön nimi ja kotipaikka
Kunnan
Konsernin
kuntakonsernin osuus (1000 e)
omistus-
omistus-
omasta
vieraasta
tilikauden
osuus
osuus
pää-
pää-
voitosta/
omasta
omasta
tappiosta
%
%
Tytäryhteisöt
Tornion Vuokra-asunnot Oy, Tornio
100
100
5 797,7
24 108,9
141,2
Kiinteistö Oy Kisakoti, Tornio
100
100
21,3
245,3
0
Tornion Krunni Oy, Tornio
100
100
100,5
217,8
0,9
100
64,7
65,8
0
85
92,8
56,8
5 241,7
-5,4
keskus Oy, Tornio
90,5
90,5
315,4
64,8
-14,4
Tornion Keilahalli Oy, Tornio
79,8
79,8
112,8
113,4
1,3
65
65
1 013,2
1 084,2
0
Team Botnia Oy
73,7
73,7
30,5
Tornion Energia Oy
100
100
2 434
17 242
414,5
Tornion Vesi Oy
100
100
1 990,7
11 411,3
154,2
100
100
0
0
Kiinteistö Oy Tornion Veljeskoti
Tornion Oppilasasuntola Oy, Tornio
Länsi-Pohjan Hevosurheilu-
Bottenvikens Reningsverk Ab,
Haparanda
Kivirannan Huolto Oy, Tornio
36,9
-9,6
Tornion Palveluasunnot oy
100
100
8
1 930,0
0,9
Tornion Työvoimalasäätiö
100
100
88,2
285,3
-1,7
53,19
53,19
17 242,0
4 903,8
346,9
27,2
27,2
3 044,8
5 636,0
1318,2
Kuntayhtymät
Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Kemi
252
Kolpeneen palvelukeskuksen
kuntayhtymä, Rovaniemi
7,7
7,7
305,6
494,3
0
12,6
12,6
156,0
415
-12,0
23,8
23,8
48,1
99,8
2,8
As Oy Tornion Uusikatu 5, Tornio
40
40
550,1
1,7
0,8
Meri-Lapin Vesi Oy, Tornio
45
45
518,0
2 376,1
33,9
Perämeren jätehuolto Oy, Kemi
34,6
34,6
600,7
1 888,9
2,2
Kiint. Oy Tornion Matkailupysäkki
42,1
42,1
1 187,2
3,2
-0,2
22
7 029,7
2 132,0
1 611,9
30,9
112
1,4
-7,4
Lapin Liitto, Rovaniemi
Yhteis- ja omistusyhteysyhteisöt
Kemin Digipolis Oy, Kemi
Lapin Ammattikorkeakoulu oy
Yhdistelemättä: *)
Lounais-Lapin ajoharjoitteluratasäätiö, Tornio
30,9
253
7.1.3. Kunnan saamiset tytäryhteisöiltä, kuntayhtymiltä ja osakkuus- ja
omistusyhteysyhteisöiltä
Saamisten erittely
2014
pitkäaikaiset
2013
lyhytaikaiset
pitkäaikaiset
lyhytaikaiset
Saamiset tytäryhteisöiltä
Myyntisaamiset
Lainasaamiset yhteensä
66 906,55
185 504,81
9 310 460,72
9 326 644,04
Tornion Energia Oy
3 000 000,00
3 000 000,00
Tornion Vesi Oy
5 000 000,00
5 000 000,00
Tornion Vuokra-asunnot Oy
1 208 579,07
1 208 579,07
Tornion Oppilasasuntola Oy
80 858,03
80 858,03
- joista
Pääomalainat
Pitkäaikainen antolaina
Muut lainasaamiset
Tornion Vesi Oy
21 023,62
16 183,92
37 207,54
40 287,66
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Yhteensä
404 200,05
9 310 460,72
487 290,52
472 667,41
9 326 644,04
698 459,88
Saamiset kuntayhtymiltä, joissa kunta on jäsenenä
Myyntisaamiset
14 356,58
142 587,30
8 373,02
8 839,02
Lainasaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Yhteensä
22 729,60
0
151 426,32
Saamiset osakkuus- ja omistusyhteysyhteisöiltä
Myyntisaamiset
21 013,65
24 588,63
254
Lainasaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Yhteensä
Saamiset yhteensä
9 310 460,72
21 013,65
0
24 588,63
531 033,77
9 326 644,04
874 474,83
7.1.4. Siirtosaamisiin sisältyvät olennaiset erät
Kaupunki
2014
Konserni
2013
2014
2013
Lyhytaikaiset siirtosaamiset
Tulojäämät
Siirtyvät korot
305 339,77
405 000,00
14 927,84
24 092,81
Kelan korvaus työterv.huoltoon
196 300,00
191 900,00
256 719,63
243 309,40
Eu-tuet ja avustukset
150 800,00
50 028,00
929 383,77
2 522 398,49
Valtion korvaukset käyttötalouden menoihin
522 503,60
371 430,90
586 019,77
419 896,81
25 000,00
936 571,85
25 000,00
784 284,45
276 024,00
329 460,00
Rahoitusosuudet investointiosan menoihin
Myyntituottojen jaksotukset
Muut
Lyhytaikaiset siirtosaamiset yhteensä
466 042,60
420 047,35
779 435,26
1 021 689,45
1 665 985,97
2 374 978,10
2 867 510,27
5 345 131,41
255
7.2. Taseen vastattavia koskevat liitetiedot
7.2.1. Oman pääoman muutokset
Kaupunki
Oman pääoman erittely
Konserni
2014
2013
2014
2013
Peruspääoma 1.1.
40 133 879,73
40 133 879,73
40 133 879,73
40 133 879,73
Peruspääoma 31.12.
40 133 879,73
40 133 879,73
40 133 879,73
40 133 879,73
peruspääoma 1.1.
25 000,00
25 000,00
peruspääoma 31.12.
25 000,00
25 000,00
Yhdistysten js säätiöiden
Muut omat rahastot
Vahinkorahaston pääoma 1.1.
900 000,00
900 000,00
900 000,00
900 000,00
Vahinkorahaston pääoma 31.12
900 000,00
900 000,00
900 000,00
900 000,00
1 261 600,30
1 289 362,40
Muut rahastot 31.12.
Muut rahastot 31.12.
900 000,00
900 000,00
2 161 600,30
2 189 362,40
Edellisten tilikausien yli-/alijäämä 31.12.
18 267 510,71
11 186 937,68
23 990 410,55
20 186 945,86
Tilikauden yli-/alijäämä
-3 553 122,92
7 080 573,03
1 013 743,72
3 803 464,69
Oma pääoma yhteensä
55 748 267,52
59 301 390,44
67 324 634,30
66 338 652,68
7.2.2. Velat, jotka erääntyvät viiden vuoden tai pitemmän ajan kuluttua
Kaupunki
Pitkäaikaiset velat
2014
Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
Lainat Julkisyhteisöiltä
Yhteensä
2013
11 200 000,00
10 635 863,00
0
0
11 200 000,00
10 635 863,00
256
7.2.3. Varaukset
Kaupunki
Pakolliset varaukset
2014
Konserni
2013
Muut pakolliset varaukset
Luottotappiovaraus
336 375,85
336 375,85
Eläkevastuu
Ympäristövelvoitteet
1 043 570,95
1 172 286,22
Potilasvahinkovaraus
Pakollinen varaus 31.12.
1 379 946,80
1 508 662,07
2014
2013
136 882,86
16 734,87
336 375,85
336 375,85
8 397,17
9 060,31
1 043 570,95
1 172 286,22
1 134 598,78
830 137,67
2 659 825,61
2 364 594,92
77 445,53
19 777,25
8 439 699,88
7 426 486,75
107 042,53
88 093,03
Vapaaehtoiset varaukset
Investointivaraus
Poistoero
Asuintalovaraus
Työyhteisön kehittäminen
338 966,11
338 966,11
338 966,11
338 466,11
Yhteensä
338 966,11
338 966,11
8 963 154,05
7 872 823,14
257
7.2.4. Kunnan velat tytäryhteisöille, kuntayhtymille ja osakkuus- ja omistusyhteisöille
Vieras pääoma
2014
2014
pitkäaikaiset
2013
lyhytaikaiset
pitkäaikaiset
2013
lyhytaikaiset
Velat tytäryhteisöille
Saadut ennakot
Ostovelat
147 488,77
149 355,65
Siirtovelat
5 562,04
1 476,77
Yhteensä
154 732,60
150 832,42
Ostovelat
1 353 166,63
1 574 776,61
Siirtovelat
0
0
Yhteensä
1 358 728,67
1 574 776,61
Velat kuntayhtymille, joissa kunta on jäsenenä
Velat osakkuus- ja omistusyhteysyhteisöille
Ostovelat
Siirtovelat
Yhteensä
Vieras pääoma yhteensä
7.2.5. Muut pitkäaikaiset velat
Kaupunki
Muiden velkojen erittely
2014
Konserni
2013
2014
2013
1 838 600,52
1 838 600,52
5 401 250,48
4 762 006,46
7 239 851,00
6 600 606,98
Muut velat
Liittymismaksut
Energialaitoksen liittymismaksut
1 838 600,52
1 838 600,52
Yhtiöiden liittymismaksut
Yhteensä
1 838 600,52
1 838 600,52
7.2.6. Siirtovelkoihin sisältyvät olennaiset erät
Kaupunki
Konserni
258
2014
2013
2014
2013
Lyhytaikaiset siirtovelat
Tuloennakot
518 998,81
624 567,87
1 084 549,36
1 614 983,35
6 891 492,27
7 068 681,44
11 249 724,81
11 656 793,63
78 585,56
83 483,15
316 512,49
315 760,58
Kielikoulun syyslukukauden maksuosuus
681 808,90
543 243,94
681 808,90
543 243,94
Muut menojäämät
808 846,88
159 564,77
1 580 250,96
1 328 339,40
Lyhytaikaiset siirtovelat yhteensä
8 460 733,61
8 479 541,17
13 828 297,16
15 459 120,90
Siirtovelat yhteensä
8 979 732,42
8 479 541,17
14 912 846,52
15 459 120,90
Menojäämät
Palkkojen ja henkilösivukulujen jaksotukset
Korkojaksotukset
7.2.7. Huollettavien varat ja pääomat
Huollettavien varat
Sosiaalitoimiston huollettavien pankkitalletukset
2014
2013
6 827,94
6 325,34
259
8. VAKUUKSIA JA VASTUUSITOUMUKSIA KOSKEVAT LIITETIEDOT
8.1. Leasingvastuut
Leasingvastuiden yhteismäärä
Kaupunki
Konserni
2014
2013
2014
2013
Seuraavalla tilikaudella maksettavat
74 640,17
70 307,23
203 480,61
529 070,99
Myöhemmin maksettavat
84 046,00
66 004,47
329 112,55
446 951,20
158 686,17
136 311,70
532 593,16
976 022,19
Leasingvastuiden yhteismäärä
8.2. Vastuusitoumukset
Vastuusitoumukset samaan konserniin kuuluvien yhteisöjen puolesta
Kaupunki
2014
Konserni
2013
2014
2013
Tytäryhteisöjen puolesta annetut takaukset
Alkuperäinen pääoma
58 065 042,75
57 494 127,87
380 338,00
380 338,01
Jäljellä oleva pääoma
32 365 848,30
34 025 858,11
164 812,95
190 168,73
Alkuperäinen pääoma
6 989 947,63
6 279 549,03
6 989 947,63
6 279 549,03
Jäljellä oleva pääoma
4 871 809,69
4 232 414,88
4 871 809,69
4 232 414,88
Alkuperäinen pääoma
10 306 901,97
10 436 901,97
10 436 901,97
10 436 901,97
Jäljellä oleva pääoma
3 983 914,52
4 307 064,27
3 983 914,52
4 307 064,27
41 221 572,51
42 565 337,26
9 020 537,16
8 729 647,88
Osakkuusyhtiöiden puolesta annetut takaukset
Muut vastuusitoumukset
Takaukset muiden puolesta
Vastuusitoumukset yhteensä 31.12.
8.3. Muut taloudelliset vastuut
Kaupunki
Konserni
260
2014
Arvonlisäveron palautusvastuu
5 922 951,80
2013
5 165 680,46
Vastuu konserniyhteisön alijäämästä
Osuus Lapin Sähkövoima oy:n lainasta
vuosina 2015-2016 lainasta erääntyy
2 189 165,34
250 190,32
v. 2015-2016 vuodessa erääntyy 125 095,16 e,
v. 2017 erääntyy 1 938 975,02 e
1 938 975,02
YHT.
2 189 165,34
Lainalle on annettu kv 25.6.2007 § 56 kaupungin takaus
2 314 260,50
2014
2013
10 466 322,18
9 357 238,73
818 319,65
2 130 483,27
2 189 165,34
2 314 260,50
261
Takauskeskuksen vastuut
Kuntien takauskeskuksen jäsenkunnat vastaavat yhteisesti asukaslukujen suhteessa takauskeskuksen
sellaisten menojen ja sitoumusten rahoituksesta, joita ei muuten saada katetuksi. Takauskeskuslain 8 §:n
mukaan takauskeskus voi myöntää takauksia ainoastaan riittävää vakuutta vastaan ja vain laissa määritellyin
poikkeuksin se voi myöntää takauksia ilman vastavakuutta. Takauskeskuksen Kuntarahoitukselle antamat
takaukset on katettu vastuuvakuutuksin. Kuntien maksuvelvoitteen toteutuminen Takauskeskuksen
menoista ei näin ollen ole todennäköistä.
Takauskeskuksen vastuut
2014
Tornion osuus Kuntien takauskeskuksen takausvastuista 31.12.
2013
102 086 174,15
97 996 600,24
70 579,49
65 721,89
Kattamattomista takausvastuista 31.12.
Mahdollista vastuuta kattava osuus takauskeskuksen rahastoita 31.12.
9. HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT
9.1. Henkilöstön lukumäärä 31.12.
Henkilötyövuodet v. 2014: 1309,3 laskettu uuden suosituksen mukaan (2013: 1251,3)
Henkilöstön määrä palvelualueittain palvelussuhteen luonteen mukaan sukupuolittain
Vakinaiset
31.12.2014
Keskushallintopalvelut
M
N
Määräaikaiset
yht
M
N
Työllistetyt
yht
M
N
Kaikki yhteensä
yht
M
N
yht
9
36
45
0
1
1
0
4
4
9
41
50
Hyvinvointipalvelut
17
358
375
7
152
159
4
6
10
28
516
544
Sivistyspalvelut
62
415
477
22
147
169
4
16
20
88
578
666
262
Tekniset palvelut
Yhteensä
68
77
145
7
13
20
3
2
5
78
156
886
1042
36
313
349
11
28
39
203
Vakinaiset
2013 2014
Keskushallintopalvelut
Määräaikaiset
Työllistetyt
Yhteensä
92
170
1227 1430
Yhteensä ilman
työllistettyjä
2013
2014
2013
2014
2013
2014
2013
2014
45
45
2
1
3
4
50
50
47
46
Hyvinvointipalvelut
369
375
143
159
9
10
521
544
512
534
Sivistyspalvelut
483
477
181
169
6
20
670
666
664
646
Tekniset palvelut
145
145
15
20
6
5
166
170
160
165
1042 1042
341
349
24
39
1407
1430
1383
1391
Yhteensä
Muutos ed. vuoteen
0
Vakinaisen henkilöstön keski-ikä on 50,2 vuotta
Koko henkilöstön keski-ikä on 47,0 vuotta
8
15
23
8
263
9.2. Henkilöstökulut
v.2014
v.2013
Muutos
e
e
%
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
45 747 606,37
44 566 120,54
2,65
-604 247,58
-564 059,83
7,12
Tuloslaskelman palkat
45 143 358,79
44 002 060,71
2,59
Henkilöstösivukulut
14 293 008,22
14 185 173,14
0,76
11 682 239,14
11 609 340,71
0,63
2 610 769,08
2 575 832,43
1,36
59 436 367,01
58 187 233,85
2,15
265 960,74
424 858,73
-37,40
59 702 327,75
58 612 092,58
1,86
- Henkilöstökorvaukset
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
Yhteensä tuloslaskelman mukaan
Henkilöstömenoja aktivoitu
käyttöomaisuuteen
Yhteensä henkiIöstökulut
Tilintarkastajien palkkiot
Tilintarkastajan palkkiot
2014
2013
Tilintarkastuspalkkiot
Ernst & Young Joy
10 901,00
Pohjolan Tilintarkastus Oy
BDO Audiator Oy
760
24 621,00
10 305,24
Tilintarkastajan lausunnot
Ernst & Young Joy
BDO Audiator Oy
400
1 344,00
1 000,00
264
Palkkiot yhteensä
25 965,00
23 366,24
265
Työllisyyden hoito ja kesätyöllistämiskustannukset palvelualoittain
Työllistämismenot ja -tulot palvelualueittain v 2014
Työllistäminen
e
Nuorten
Kesätyöllisyteis-kuntatakuu täminen
e
e
Yhteensä
e
Keskushallintopalvelut
e
Palkat
43 028,42
25 259,04
5 691,22
73 978,68
Henkilöstömenot
66 111,64
5 697,37
946,41
72 755,42
310 667,24
215,00
61 002,50
371 884,74
-2 807,87
-13 110,12
0,00
-15 917,99
416 999,43
18 061,29
67 640,13
502 700,85
Palkat
68 557,73
127 650,30
43 246,45
239 454,48
Henkilöstömenot
15 731,90
29 152,47
7 981,05
52 865,42
192,23
136,43
53,96
382,62
0,00
0,00
0,00
0,00
-35 585,07
-47 560,06
0,00
-83 145,13
48 896,79
109 379,14
51 281,46
209 557,39
Palkat
53 277,29
61 552,35
30 874,63
145 704,27
Henkilöstömenot
12 155,47
13 959,59
6 494,40
32 609,46
86,50
46,59
45,11
178,20
-1 224,00
-840,00
0,00
-2 064,00
-29 865,74
-27 134,12
0,00
-56 999,86
34 429,52
47 584,41
37 414,14
119 428,07
Muut menot
Työllistämistuki
Nettomeno
Hyvinvointipalvelut
Muut menot
Toimintatulot
Työllistämistuki
Nettomeno
Sivistyspalvelut
Muut menot
Toimintatulot
Työllistämistuki
Nettomeno
266
Tekninen keskus
Palkat
123 172,28
79 471,87
64 789,98
267 434,13
28 118,54
18 057,59
8 642,76
54 818,89
455,24
242,09
44,80
742,13
-58 075,90
-35 664,72
93 670,16
62 106,83
73 477,54
229 254,53
Palkat
288 035,72
293 933,56
144 602,28
726 571,56
Henkilöstömenot
122 117,55
66 867,02
24 064,62
213 049,19
Muut menot
311 401,21
640,11
61 146,37
373 187,69
-1 224,00
-840,00
0,00
-2 064,00
-126 334,58
-123 469,02
0,00
-249 803,60
593 995,90
237 131,67
229 813,27
1 060 940,84
Henkilöstömenot
Muut menot
Työllistämistuki
Nettomeno
-93 740,62
Palvelualueet yhteensä
Toimintatulot
Työllistämistuki
Nettomeno
267
Tp 31.12.2014
Työll.palkat keskush.ssa
TP
TA
Ero TA 2014
TOT %
TP
Muutos TP
TA 2014
tot. 12/2014
ta 2014
TP 2014
2 014
tot. 12/2013
2013-2014
Lisämääräraha
TARKASTUSTOIMI
PALKAT
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
PALVELUJEN OSTOT
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
MUUT MENOT
Menot YHT *
Netto
25 417,56
27 560
-2 142
92,2
27 416,60
-1 999
1 951,00
1 190
761
163,9
1 593,76
357
24 621,00
39 880
-15 259
61,7
27 520,38
-2 899
14,20
460
-446
3,1
523,88
-510
8,00
8
8
52 011,76
69 090
-17 078
75,3
57 054,62
-5 043
-52 011,76
69 090
-17 078
-75,3
-57 054,62
-5 043
0,00
0
0
0,00
0
1 357,07
460
897
295,0
2 922,13
-1 565
341
0,0
0,00
341
Sisäiset
TULOT
PALVELUJEN OSTOT
AINEET,TARVIKKEET, TAVARAT
340,85
MUUT MENOT
2 030,04
2 030
0
100,0
1 880,04
150
Menot YHT *
3 727,96
2 490
1 238
149,7
4 802,17
-1 074
-3 727,96
-2 490
-1 238
149,7
-4 802,17
1 074
Netto
268
Tuotot ja kulut yhteensä
Toimintatuotot
0,00
0
0,00
0
Toimintakulut
55 739,72
71 580
-15 840
77,9
61 856,79
-6 117
Toimintakate
-55 739,72
71 580
-15 840
-77,9
-61 856,79
-6 117
TULOT
2 211 490,65
2 224 200
-12 709
99,4
2 076 707,74
134 783
PALKAT
1 282 583,01
1 413 630
-131 047
90,7
1 382 879,30
-100 296
TYÖLLISYYSPALKAT
726 571,56
608 720
117 852
119,4
580 683,01
145 889
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
656 686,11
651 410
5 276
100,8
663 916,51
-7 230
1 995 862,15
2 193 060
-197 198
91,0
2 202 802,43
-206 940
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
258 447,46
298 580
-40 133
86,6
252 639,39
5 808
AVUSTUKSET
570 681,46
772 660
-201 979
73,9
526 111,37
44 570
MUUT MENOT
148 442,90
115 510
32 933
128,5
106 235,60
42 207
5 639 274,65
6 053 570
-414 295
93,2
5 715 267,61
-75 993
-3 427 784,00
-3 829 370
401 586
89,5
-3 638 559,87
210 776
KESKUSHALLINTOPALVELUT
Hallinto- ja kehittämispalvelut
PALVELUJEN OSTOT
Menot YHT *
Netto
269
Työll.palkat keskush.ssa
TP
TA
Ero TA 2014
TOT %
TP
Muutos TP
TA 2014
tot. 12/2014
ta 2014
TP 2014
2 014
tot. 12/2013
2013-2014
Lisämääräraha
Sisäiset
TULOT
810 141,90
777 090
33 052
104,3
737 421,65
72 720
PALVELUJEN OSTOT
456 884,94
427 230
29 655
106,9
432 778,17
24 107
9 184,17
-4 585
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
4 599,49
4 599
MUUT MENOT
140 272,58
139 660
613
100,4
130 760,82
9 512
Menot YHT *
601 757,01
566 890
34 867
106,2
572 723,16
29 034
Netto
208 384,89
210 200
-1 815
99,1
164 698,49
43 686
Toimintatuotot
3 021 632,55
3 001 290
20 343
100,7
2 814 129,39
207 503
Toimintakulut
6 241 031,66
6 620 460
-379 428
94,3
6 287 990,77
-46 959
Toimintakate
-3 219 399,11
-3 619 170
399 771
89,0
-3 473 861,38
254 462
TULOT
279 879,14
321 240
-41 361
87,1
262 091,24
17 788
PALKAT
620 156,85
671 520
-51 363
92,4
617 346,87
2 810
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
189 826,67
195 330
-5 503
97,2
191 948,07
-2 121
1 270 375,29
1 430 770
-160 395
88,8
1 259 096,97
11 278
Tuotot ja kulut yhteensä
Talouspalvelut
PALVELUJEN OSTOT
270
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
MUUT MENOT
Menot YHT *
Netto
60 852,71
53 860
6 993
113,0
58 706,17
2 147
3 699,21
8 490
-4 791
43,6
2 839,88
859
2 144 910,73
2 359 970
-215 059
90,9
2 129 937,96
14 973
-1 865 031,59
-2 038 730
173 698
91,5
-1 867 846,72
2 815
1 947 895,14
1 893 360
54 535
102,9
1 666 756,62
281 139
18 920,55
12 900
6 021
146,7
22 131,66
-3 211
174,46
-151
Sisäiset
TULOT
PALVELUJEN OSTOT
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
23,75
24
MUUT MENOT
57 559,92
57 560
0
100,0
53 309,96
4 250
Menot YHT *
76 504,22
70 460
6 044
108,6
75 616,08
888
1 871 390,92
1 822 900
48 491
102,7
1 591 140,54
280 250
Toimintatuotot
2 227 774,28
2 214 600
13 174
100,6
1 928 847,86
298 926
Toimintakulut
2 221 414,95
2 430 430
-209 015
91,4
2 205 554,04
15 861
6 359,33
-215 830
222 189
-2,9
-276 706,18
283 066
Netto
Tuotot ja kulut yhteensä
Toimintakate
271
Työll.palkat keskush.ssa
TP
TA
Ero TA 2014
TOT %
TP
Muutos TP
TA 2014
tot. 12/2014
ta 2014
TP 2014
2 014
tot. 12/2013
2013-2014
Lisämääräraha
KESKUSHALLINTOPALVELUT
Yhteensä
TULOT
2 491 369,79
2 545 440
-54 070
97,9
2 338 798,98
152 571
PALKAT
1 902 739,86
2 085 150
-182 410
91,3
2 000 226,17
-97 486
TYÖLLISYYSPALKAT
726 571,56
608 720
117 852
119,4
580 683,01
145 889
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
846 512,78
846 740
-227
100,0
855 864,58
-9 352
3 266 237,44
3 623 830
-357 593
90,1
3 461 899,40
-195 662
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
319 300,17
352 440
-33 140
90,6
311 345,56
7 955
AVUSTUKSET
570 681,46
772 660
-201 979
73,9
526 111,37
44 570
MUUT MENOT
152 142,11
124 000
28 142
122,7
109 075,48
43 067
7 784 185,38
8 413 540
-629 355
92,5
7 845 205,57
-61 020
-5 292 815,59
-5 868 100
575 284
90,2
-5 506 406,59
213 591
2 758 037,04
2 670 450
87 587
103,3
2 404 178,27
353 859
475 805,49
440 130
35 675
108,1
454 909,83
20 896
4 623,24
0
4 623
9 358,63
-4 735
197 832,50
197 220
612
184 070,78
13 762
PALVELUJEN OSTOT
Menot YHT *
Netto
Sisäiset
TULOT
PALVELUJEN OSTOT
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
MUUT MENOT
100,3
272
Menot YHT *
678 261,23
637 350
40 911
106,4
648 339,24
29 922
2 079 775,81
2 033 100
46 676
102,3
1 755 839,03
323 937
Toimintatuotot
5 249 406,83
5 215 890
33 517
100,6
4 742 977,25
506 430
Toimintakulut
8 462 446,61
9 050 890
-588 443
93,5
8 493 544,81
-31 098
Toimintakate
-3 213 039,78
-3 835 000
621 960
83,8
-3 750 567,56
537 528
TULOT
1 825 191,88
1 606 600
218 592
113,6
1 530 898,81
294 293
-340 000
PALKAT
3 896 889,14
4 119 850
-222 961
94,6
3 989 535,72
-92 647
-32 000
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
1 276 387,25
1 426 180
-149 793
89,5
1 387 540,96
-111 154
27 436 957,56
24 566 470
2 870 488
111,7
24 590 315,96
2 846 642
2 600 000
5 474 120,88
5 006 720
467 401
109,3
4 875 044,70
599 076
690 000
653 301,92
700 460
-47 158
93,3
643 778,04
9 524
48 180,07
40 340
7 840
119,4
37 827,36
10 353
65 000
38 785 836,82
35 860 020
2 925 817
108,2
35 524 042,74
3 261 794
3 323 000
-36 960 644,94
-34 253 420
-2 707 225
107,9
-33 993 143,93
-2 967 501
3 663 000
Netto
Tuotot ja kulut yhteensä
HYVINVOINTIPALVELUT
Terveyspalvelut
ERIKOISSAIRAANHOITO
PALVELUJEN OSTOT
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
MUUT MENOT
Menot YHT *
Netto
273
Työll.palkat keskush.ssa
TP
TA
Ero TA 2014
TOT %
TP
Muutos TP
TA 2014
tot. 12/2014
ta 2014
TP 2014
2 014
tot. 12/2013
2013-2014
Lisämääräraha
Sisäiset
TULOT
428 949,61
409 690
19 260
104,7
383 669,12
45 280
PALVELUJEN OSTOT
357 478,25
327 050
30 428
109,3
283 527,12
73 951
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
-88 542,94
-174 660
86 117
50,7
-115 916,08
27 373
0,00
0
0
0,00
0
MUUT MENOT
176 469,96
176 470
0
100,0
169 760,00
6 710
Menot YHT *
445 405,27
328 860
116 545
135,4
337 371,04
108 034
Sisäiset Netto
-16 455,66
80 830
-97 286
-20,4
46 298,08
-62 754
Toimintatuotot
2 254 141,49
2 016 290
237 851
111,8
1 914 567,93
339 574
-340 000
Toimintakulut
39 231 242,09
36 188 880
3 042 362
108,4
35 861 413,78
3 369 828
3 323 000
Toimintakate
-36 977 100,60
-34 172 590
-2 804 511
108,2
-33 946 845,85
-3 030 255
2 983 000
TULOT
3 488 719,83
3 624 880
-136 160
96,2
3 357 329,86
131 390
PALKAT
10 774 588,82
10 769 760
4 829
100,0
10 430 148,82
344 440
3 332 903,69
3 289 030
43 874
101,3
3 262 721,81
70 182
AVUSTUKSET
Tuotot ja kulut yhteensä
Vanhus- ja hoitopalvelut
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
274
PALVELUJEN OSTOT
4 291 308,63
4 431 240
-139 931
96,8
4 181 052,27
110 256
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
1 029 953,68
1 058 980
-29 026
97,3
1 035 364,67
-5 411
AVUSTUKSET
823 464,56
739 490
83 975
111,4
762 742,99
60 722
MUUT MENOT
280 212,68
314 620
-34 407
89,1
229 448,63
50 764
20 532 432,06
20 603 120
-70 688
99,7
19 901 479,19
630 953
-17 043 712,23
-16 978 240
-65 472
100,4
-16 544 149,33
-499 563
TULOT
1 325 316,24
1 292 980
32 336
102,5
1 249 433,21
75 883
PALVELUJEN OSTOT
1 926 840,64
1 915 470
11 371
100,6
1 778 127,95
148 713
145 133,55
174 560
-29 426
83,1
173 388,24
-28 255
0,00
0
0
0,00
0
488 239,80
487 790
450
100,1
451 219,84
37 020
Menot YHT *
2 560 213,99
2 577 820
-17 606
99,3
2 402 736,03
157 478
Sisäiset Netto
-1 234 897,75
-1 284 840
49 942
96,1
-1 153 302,82
-81 595
Toimintatuotot
4 814 036,07
4 917 860
-103 824
97,9
4 606 763,07
207 273
Toimintakulut
23 092 646,05
23 180 940
-88 294
99,6
22 304 215,22
788 431
Toimintakate
-18 278 609,98
-18 263 080
-15 530
100,1
-17 697 452,15
-581 158
Menot YHT *
Netto
Sisäiset
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
AVUSTUKSET
MUUT MENOT
Tuotot ja kulut yhteensä
Työll.palkat keskush.ssa
TP
TA
Ero TA 2014
TOT %
TP
Muutos TP
TA 2014
tot. 12/2014
ta 2014
TP 2014
2 014
tot. 12/2013
2013-2014
Lisämääräraha
275
Sosiaalityö ja vammaispalvelut
TULOT
3 042 316,06
2 968 830
73 486
102,5
2 888 121,86
154 194
PALKAT
2 559 993,24
2 548 460
11 533
100,5
2 485 528,01
74 465
771 941,93
773 730
-1 788
99,8
784 198,46
-12 257
4 956 683,74
4 724 300
232 384
104,9
4 736 183,04
220 501
97 619,90
100 540
-2 920
97,1
91 943,45
5 676
5 407 909,27
5 585 880
-177 971
96,8
5 209 588,00
198 321
478 324,33
635 660
-157 336
75,2
479 574,89
-1 251
14 272 472,41
14 368 570
-96 098
99,3
13 787 015,85
485 457
-11 230 156,35
-11 399 740
169 584
98,5
-10 898 893,99
-331 262
130,00
0
130
0,00
130
678 896,09
670 150
8 746
101,3
583 640,77
95 255
11 666,37
100
11 566
11 666,4
8 808,88
2 857
138 636,01
60 000
78 636
231,1
64 886,90
73 749
MUUT MENOT
60 989,08
58 030
2 959
105,1
55 250,04
5 739
Menot YHT *
890 187,55
788 280
101 908
112,9
712 586,59
177 601
Sisäiset Netto
-890 057,55
-788 280
-101 778
112,9
-712 586,59
-177 471
3 042 446,06
2 968 830
73 616
102,5
2 888 121,86
154 324
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
PALVELUJEN OSTOT
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
AVUSTUKSET
MUUT MENOT
Menot YHT *
netto
Sisäiset
TULOT
PALVELUJEN OSTOT
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
AVUSTUKSET
Tuotot ja kulut yhteensä
Toimintatuotot
276
Toimintakulut
15 162 659,96
15 156 850
5 810
100,0
14 499 602,44
663 058
Toimintakate
-12 120 213,90
-12 188 020
67 806
99,4
-11 611 480,58
-508 733
TULOT
8 356 227,77
8 200 310
155 918
101,9
7 776 350,53
579 877
-340 000
PALKAT
17 231 471,20
17 438 070
-206 599
98,8
16 905 212,55
326 259
-32 000
5 381 232,87
5 488 940
-107 707
98,0
5 434 461,23
-53 228
ERIKOISSAIRAANHOITO
27 436 957,56
24 566 470
2 870 488
111,7
24 590 315,96
2 846 642
2 600 000
PALVELUJEN OSTOT
14 722 113,25
14 162 260
559 853
104,0
13 792 280,01
929 833
690 000
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
1 780 875,50
1 859 980
-79 104
95,7
1 771 086,16
9 789
AVUSTUKSET
6 231 373,83
6 325 370
-93 996
98,5
5 972 330,99
259 043
806 717,08
990 620
-183 903
81,4
746 850,88
59 866
73 590 741,29
70 831 710
2 759 033
103,9
69 212 537,78
4 378 204
3 323 000
-65 234 513,52
-62 631 400
-2 603 116
104,2
-61 436 187,25
-3 798 326
3 663 000
HYVINVOINTIPALVELUT yhteensä
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
MUUT MENOT
Menot YHT *
netto
65 000
277
Työll.palkat keskush.ssa
TP
TA
Ero TA 2014
TOT %
TP
Muutos TP
TA 2014
tot. 12/2014
ta 2014
TP 2014
2 014
tot. 12/2013
2013-2014
Lisämääräraha
Sisäiset
TULOT
1 754 395,85
1 702 670
51 726
103,0
1 633 102,33
121 294
PALVELUJEN OSTOT
2 963 214,98
2 912 670
50 545
101,7
2 645 295,84
317 919
68 256,98
0
68 257
66 281,04
1 976
AVUSTUKSET
138 636,01
60 000
78 636
231,1
64 886,90
73 749
MUUT MENOT
725 698,84
722 290
3 409
100,5
676 229,88
49 469
Menot YHT *
3 895 806,81
3 694 960
200 847
105,4
3 452 693,66
443 113
Sisäiset Netto
-2 141 410,96
-1 992 290
-149 121
107,5
-1 819 591,33
-321 820
Toimintatuotot
10 110 623,62
9 902 980
207 644
102,1
9 409 452,86
701 171
-340 000
Toimintakulut
77 486 548,10
74 526 670
2 959 880
104,0
72 665 231,44
4 821 317
3 323 000
Toimintakate
-67 375 924,48
-64 623 690
-2 752 236
104,3
-63 255 778,58
-4 120 146
-3 663 000
1 359 567,95
1 242 600
116 968
109,4
1 299 882,36
59 686
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
Tuotot ja kulut yhteensä
SIVISTYSPALVELUT
KOULUTUSLAUTAKUNTA
Varhaiskasvatuspalvelut
TULOT
278
PALKAT
5 830 893,59
5 709 150
121 744
102,1
5 594 863,98
236 030
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
1 794 080,19
1 760 880
33 200
101,9
1 756 705,40
37 375
PALVELUJEN OSTOT
341 651,59
389 900
-48 248
87,6
316 994,24
24 657
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
313 563,96
105 190
208 374
298,1
87 577,11
225 987
1 446 323,00
1 708 200
-261 877
84,7
1 541 923,77
-95 601
20 485,16
10 900
9 585
187,9
17 560,01
2 925
9 746 997,49
9 684 220,00
62 777
100,6
9 315 624,51
431 373
-8 387 429,54
-8 441 620,00
54 190
99,4
-8 015 742,15
-371 687
0,00
0
0
0,00
0
885 203,97
1 087 380
-202 176
1 015 230,14
-130 026
17 512
16 268,51
1 243
0,00
0
AVUSTUKSET
MUUT MENOT
Menot YHT *
netto
Sisäiset
TULOT
PALVELUJEN OSTOT
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
AVUSTUKSET
17 511,95
81,4
0,00
0
0
390 732,84
393 480
-2 747
99,3
344 214,03
46 519
Menot YHT *
1 293 448,76
1 480 860,00
-187 411
87,3
1 375 712,68
-82 264
Sisäiset Netto
-1 293 448,76
-1 480 860,00
187 411
87,3
-1 375 712,68
82 264
MUUT MENOT
279
Työll.palkat keskush.ssa
TP
TA
Ero TA 2014
TOT %
TP
Muutos TP
TA 2014
tot. 12/2014
ta 2014
TP 2014
2 014
tot. 12/2013
2013-2014
Lisämääräraha
Tuotot ja kulut yhteensä
Toimintatuotot
1 359 567,95
1 242 600,00
116 968
109,4
1 299 882,36
59 686
Toimintakulut
11 040 446,25
11 165 080,00
-124 634
98,9
10 691 337,19
349 109
Toimintakate
-9 680 878,30
-9 922 480,00
241 602
97,6
-9 391 454,83
-289 423
781 991,73
541 860
240 132
144,3
759 256,76
22 735
11 309 070,83
11 351 720
-42 649
99,6
11 000 814,02
308 257
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
3 306 732,74
3 165 230
141 503
104,5
3 151 729,79
155 003
PALVELUJEN OSTOT
3 229 403,21
3 149 800
79 603
102,5
3 014 200,48
215 203
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
1 009 333,84
1 265 170
-255 836
79,8
1 124 668,00
-115 334
1 750,00
0
1 750
0,0
0,00
1 750
46 188,54
21 230
24 959
217,6
42 464,14
3 724
18 902 479,16
18 953 150,00
-50 671
99,7
18 333 876,43
568 603
-18 120 487,43
-18 411 290,00
290 803
98,4
-17 574 619,67
-545 868
472 211,10
668 230
-196 019
70,7
661 981,77
-189 771
Peruskoulutus
TULOT
PALKAT
AVUSTUKSET
MUUT MENOT
Menot YHT *
netto
Sisäiset
TULOT
280
PALVELUJEN OSTOT
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
AVUSTUKSET
1 531 222,25
1 496 660
35 085,97
34 562
102,3
1 394 596,33
136 626
35 086
38 067,81
-2 982
0,00
0
0,00
0
0
MUUT MENOT
1 691 808,68
1 685 940
5 869
100,3
1 520 735,04
171 074
Menot YHT *
3 258 116,90
3 182 600,00
75 517
102,4
2 953 399,18
304 718
Sisäiset Netto
-2 785 905,80
-2 514 370,00
-271 536
110,8
-2 291 417,41
-494 488
Toimintatuotot
1 254 202,83
1 210 090,00
44 113
103,6
1 421 238,53
-167 036
Toimintakulut
22 160 596,06
22 135 750,00
24 846
100,1
21 287 275,61
873 320
Toimintakate
-20 906 393,23
-20 925 660,00
19 267
99,9
-19 866 037,08
-1 040 356
Tuotot ja kulut yhteensä
281
Työll.palkat keskush.ssa
TP
TA
Ero TA 2014
TOT %
TP
Muutos TP
TA 2014
tot. 12/2014
ta 2014
TP 2014
2 014
tot. 12/2013
2013-2014
Lisämääräraha
Nuorten ja aikuisten koulutus
TULOT
439 113,47
462 600
-23 487
94,9
425 444,90
13 669
1 794 585,65
1 819 020
-24 434
98,7
1 966 793,92
-172 208
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
624 205,64
618 240
5 966
101,0
669 813,30
-45 608
PALVELUJEN OSTOT
635 086,08
586 060
49 026
108,4
534 416,64
100 669
54 848,57
63 680
-8 831
86,1
79 603,19
-24 755
80,00
0
80
0,0
0,00
80
17 147,31
13 740
3 407
124,8
6 806,35
10 341
3 125 953,25
3 100 740,00
25 213
100,8
3 257 433,40
-131 480
-2 686 839,78
-2 638 140,00
-48 700
101,8
-2 831 988,50
145 149
10 144,20
-6 657
222 975,32
-22 231
4 538,56
-1 484
PALKAT
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
AVUSTUKSET
MUUT MENOT
Menot YHT *
netto
Sisäiset
TULOT
PALVELUJEN OSTOT
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
AVUSTUKSET
3 487,00
200 744,55
3 487
197 220
3 525
3 054,39
3 054
0,00
0
101,8
0
MUUT MENOT
206 721,96
199 200
7 522
103,8
234 516,34
-27 794
Menot YHT *
410 520,90
396 420,00
14 101
103,6
462 030,22
-51 509
282
Sisäiset Netto
-407 033,90
-396 420,00
-10 614
102,7
-451 886,02
44 852
442 600,47
462 600,00
-20 000
95,7
435 589,10
7 011
Toimintakulut
3 536 474,15
3 497 160,00
39 314
101,1
3 719 463,62
-182 989
Toimintakate
-3 093 873,68
-3 034 560,00
-59 314
102,0
-3 283 874,52
190 001
TULOT
2 580 673,15
2 247 060,00
333 613
114,8
2 484 584,02
96 089
PALKAT
18 934 550,07
18 879 890,00
54 660
100,3
18 562 471,92
372 078
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
5 725 018,57
5 544 350,00
180 669
103,3
5 578 248,49
146 770
PALVELUJEN OSTOT
4 206 140,88
4 125 760,00
80 381
101,9
3 865 611,36
340 530
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
1 377 746,37
1 434 040,00
-56 294
96,1
1 291 848,30
85 898
AVUSTUKSET
1 448 153,00
1 708 200,00
-260 047
84,8
1 546 903,77
-90 621
83 821,01
45 870,00
37 951
182,7
61 850,50
12 011
31 775 429,90
31 738 110,00
37 322
100,1
30 906 934,34
866 666
-29 194 756,75
-29 491 050,00
296 291
99,0
-28 422 350,32
-770 576
Tuotot ja kulut yhteensä
Toimintatuotot
KOULUTUSLAUTAKUNTAYHTEENSÄ
MUUT MENOT
Menot YHT *
netto
283
Työll.palkat keskush.ssa
TP
TA
Ero TA 2014
TOT %
TP
Muutos TP
TA 2014
tot. 12/2014
ta 2014
TP 2014
2 014
tot. 12/2013
2013-2014
Lisämääräraha
Sisäiset
TULOT
475 698,10
668 230,00
-192 532
71,2
672 125,97
-196 428
2 617 170,77
2 781 260,00
-164 089
94,1
2 632 801,79
-15 631
55 652,31
0,00
55 652
58 874,88
-3 223
0,00
0,00
0
0,00
0
MUUT MENOT
2 289 263,48
2 278 620,00
10 643
100,5
2 099 465,41
189 798
Menot YHT *
4 962 086,56
5 059 880,00
-97 793
98,1
4 791 142,08
170 944
Sisäiset Netto
-4 486 388,46
-4 391 650,00
-94 738
102,2
-4 119 016,11
-367 372
Toimintatuotot
3 056 371,25
2 915 290,00
141 081
104,8
3 156 709,99
-100 339
Toimintakulut
36 737 516,46
36 797 990,00
-60 472
99,8
35 698 076,42
1 037 610
Toimintakate
-33 681 145,21
-33 882 700,00
201 553
99,4
-32 541 366,43
-1 137 949
303 707,15
301 320
2 387
100,8
242 596,35
61 111
PALVELUJEN OSTOT
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
AVUSTUKSET
Tuotot ja kulut yhteensä
SIVISTYSPALVELUT
KULTTUURI- JA NUORISOLAUTAKUNTA
Kulttuuri ja nuorisotoimi
TULOT
284
PALKAT
1 105 787,01
1 158 170
-52 383
95,5
1 092 533,11
13 254
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
355 718,96
371 220
-15 501
95,8
376 249,15
-20 530
PALVELUJEN OSTOT
219 641,82
231 530
-11 888
94,9
220 195,81
-554
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
202 034,05
187 140
14 894
108,0
163 591,65
38 442
AVUSTUKSET
27 984,00
28 000
-16
99,9
27 500,00
484
MUUT MENOT
60 105,54
57 230
2 876
105,0
44 001,49
16 104
1 971 271,38
2 033 290,00
-62 019
96,9
1 924 071,21
47 200
-1 667 564,23
-1 731 970,00
64 406
96,3
-1 681 474,86
13 911
4 305,31
-1 228
159 646,62
19 271
3 257
2 891,46
365
0,00
0
Menot YHT *
netto
Sisäiset
TULOT
PALVELUJEN OSTOT
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
AVUSTUKSET
3 077,16
178 917,24
3 077
170 920
3 256,90
7 997
104,7
0,00
0
0
MUUT MENOT
197 593,45
192 980
4 613
102,4
179 764,04
17 829
Menot YHT *
379 767,59
363 900,00
15 868
104,4
342 302,12
37 465
Sisäiset Netto
-376 690,43
-363 900,00
-12 790
103,5
-337 996,81
-38 694
285
Työll.palkat keskush.ssa
TP
TA
Ero TA 2014
TOT %
TP
Muutos TP
TA 2014
tot. 12/2014
ta 2014
TP 2014
2 014
tot. 12/2013
2013-2014
Lisämääräraha
Tuotot ja kulut yhteensä
Toimintatuotot
306 784,31
301 320,00
5 464
101,8
246 901,66
59 883
0
Toimintakulut
2 351 038,97
2 397 190,00
-46 151
98,1
2 266 373,33
84 666
0
Toimintakate
-2 044 254,66
-2 095 870,00
51 615
97,5
-2 019 471,67
-24 783
0
TULOT
62 730,24
64 250
-1 520
97,6
45 669,47
17 061
PALKAT
164 958,45
176 490
-11 532
93,5
164 288,81
670
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
43 936,98
46 710
-2 773
94,1
44 022,95
-86
PALVELUJEN OSTOT
29 178,11
25 710
3 468
113,5
30 913,36
-1 735
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
31 945,87
13 860
18 086
230,5
11 115,64
20 830
AVUSTUKSET
1 250,00
0
1 250
0,0
0,00
1 250
MUUT MENOT
2 618,84
580
2 039
451,5
2 222,31
397
273 888,25
263 350,00
10 538
104,0
252 563,07
21 325
-211 158,01
-199 100,00
-12 058
106,1
-206 893,60
-4 264
SIVISTYSPALVELUT
TAIDEMUSEON JOHTOKUNTA
Aineen taidemuseo
Menot YHT *
netto
286
Sisäiset
TULOT
4 653,00
0,00
4 653
3 056,00
1 597
35 576,50
33 600
1 977
32 728,59
2 848
1 532,93
0,00
1 533
692,40
841
0,00
0,00
0
0,00
0
MUUT MENOT
97 370,04
97 370
0
100,0
95 019,96
2 350
Menot YHT *
134 479,47
130 970,00
3 509
102,7
128 440,95
6 039
Sisäiset Netto
-129 826,47
-130 970,00
1 144
99,1
-125 384,95
-4 442
Toimintatuotot
67 383,24
64 250,00
3 133
104,9
48 725,47
18 658
0
Toimintakulut
408 367,72
394 320,00
14 048
103,6
381 004,02
27 364
0
Toimintakate
-340 984,48
-330 070,00
-10 914
103,3
-332 278,55
-8 706
0
PALVELUJEN OSTOT
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
AVUSTUKSET
105,9
Tuotot ja kulut yhteensä
287
Työll.palkat keskush.ssa
TP
TA
Ero TA 2014
TOT %
TP
Muutos TP
TA 2014
tot. 12/2014
ta 2014
TP 2014
2 014
tot. 12/2013
2013-2014
Lisämääräraha
SIVISTYSPALVELUT YHTEENSÄ
TULOT
2 947 110,54
2 612 630,00
334 481
112,8
2 772 849,84
174 261
PALKAT
20 205 295,53
20 214 550,00
-9 254
100,0
19 819 293,84
386 002
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
6 124 674,51
5 962 280,00
162 395
102,7
5 998 520,59
126 154
PALVELUJEN OSTOT
4 454 960,81
4 383 000,00
71 961
101,6
4 116 720,53
338 240
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
1 611 726,29
1 635 040,00
-23 314
98,6
1 466 555,59
145 171
AVUSTUKSET
1 477 387,00
1 736 200,00
-260 063
85,1
1 574 403,77
-90 137
146 545,39
103 680,00
42 865
141,3
108 074,30
28 511
0
34 020 589,53
34 034 750,00
-15 410
100,0
33 083 568,62
933 941
0
-31 073 478,99
-31 422 120,00
349 891
98,9
-30 310 718,78
-759 680
0
483 428,26
668 230,00
-184 802
72,3
679 487,28
-196 059
2 831 664,51
2 985 780,00
-154 115
94,8
2 825 177,00
6 488
60 442,14
0,00
60 442
62 458,74
-2 017
0,00
0,00
0
0,00
0
MUUT MENOT
2 584 226,97
2 568 970,00
15 257
100,6
2 374 249,41
209 978
Menot YHT *
5 476 333,62
5 554 750,00
-78 416
98,6
5 261 885,15
214 448
MUUT MENOT
Menot YHT *
netto
Sisäiset
TULOT
PALVELUJEN OSTOT
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
AVUSTUKSET
0
288
Sisäiset Netto
-4 992 905,36
-4 886 520,00
-106 385
102,2
-4 582 397,87
-410 507
0
Toimintatuotot
3 430 538,80
3 280 860,00
149 679
104,6
3 452 337,12
-21 798
0
Toimintakulut
39 496 923,15
39 589 500,00
-93 827
99,8
38 345 453,77
1 148 389
0
Toimintakate
-36 066 384,35
-36 308 640,00
243 506
99,3
-34 893 116,65
-1 170 188
0
TULOT
649 065,25
617 340
31 725
105,1
578 306,10
70 759
PALKAT
998 925,55
985 790
13 136
101,3
976 940,05
21 986
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
458 075,38
497 530
-39 455
92,1
472 737,10
-14 662
PALVELUJEN OSTOT
668 053,01
733 900
-65 847
91,0
688 591,53
-20 539
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
811 314,79
592 250
219 065
137,0
902 838,05
-91 523
AVUSTUKSET
34 950,73
111 350
-76 399
31,4
45 468,50
-10 518
MUUT MENOT
24 850,59
12 740
12 111
195,1
19 652,60
5 198
2 996 170,05
2 933 560
62 610
102,1
3 106 227,83
-110 058
-2 347 104,80
-2 316 220
-30 885
101,3
-2 527 921,73
180 817
Tuotot ja kulut yhteensä
TEKNISET PALVELUT
TEKNISTEN PALVELUJEN LAUTAKUNTA
Kunnallistekniikka
Menot YHT *
netto
Työll.palkat keskush.ssa
TP
TA
Ero TA 2014
TOT %
TP
Muutos TP
TA 2014
tot. 12/2014
ta 2014
TP 2014
2 014
tot. 12/2013
2013-2014
Lisämääräraha
289
Sisäiset
TULOT
91 749,19
52 590
39 159
174,5
69 986,88
21 762
PALVELUJEN OSTOT
85 424,97
79 370
6 055
107,6
88 930,70
-3 506
-157 736,98
600
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
-157 136,98
-157 137
AVUSTUKSET
0
0
MUUT MENOT
65 224,14
64 530
694
101,1
59 280,42
5 944
Menot YHT *
-6 487,87
143 900
-150 388
-4,5
-9 525,86
3 038
Sisäiset Netto
98 237,06
-91 310
189 547
-107,6
79 512,74
18 724
740 814,44
669 930
70 884
110,6
648 292,98
92 521
Toimintakulut
2 989 682,18
3 077 460
-87 778
97,1
3 096 701,97
-107 020
Toimintakate
-2 248 867,74
-2 407 530
158 662
93,4
-2 448 408,99
199 541
1 475 483,65
1 315 270
160 214
112,2
1 341 302,43
134 181
PALKAT
691 441,68
705 980
-14 538
97,9
682 655,19
8 786
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
232 539,71
242 800
-10 260
95,8
235 625,05
-3 085
PALVELUJEN OSTOT
159 110,94
185 930
-26 819
85,6
175 031,40
-15 920
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
19 410,72
34 120
-14 709
56,9
25 946,45
-6 536
MUUT MENOT
10 908,36
10 800
108
101,0
14 137,37
-3 229
Tuotot ja kulut yhteensä
Toimintatuotot
Kaupunkirakenne
TULOT
290
Menot YHT *
netto
1 113 411,41
1 179 630
-66 219
94,4
1 133 395,46
-19 984
362 072,24
135 640
226 432
266,9
207 906,97
154 165
391,30
0
391
267,15
124
44 378,52
43 040
1 339
94 565,08
-50 187
1 861,32
0
1 861
2 311,87
-451
0
0
Sisäiset
TULOT
PALVELUJEN OSTOT
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
AVUSTUKSET
103,1
0
MUUT MENOT
46 930,08
46 780
150
100,3
44 609,96
2 320
Menot YHT *
93 169,92
89 820
3 350
103,7
141 486,91
-48 317
Sisäiset Netto
-92 778,62
-89 820
-2 959
103,3
-141 219,76
48 441
Toimintatuotot
1 475 874,95
1 315 270
160 605
112,2
1 341 569,58
134 305
Toimintakulut
1 206 581,33
1 269 450
-62 869
95,0
1 274 882,37
-68 301
Toimintakate
269 293,62
45 820
223 474
587,7
66 687,21
202 606
Työll.palkat keskush.ssa
TP
TA
Ero TA 2014
TOT %
TP
Muutos TP
TA 2014
tot. 12/2014
ta 2014
TP 2014
2 014
tot. 12/2013
2013-2014
Lisämääräraha
Tuotot ja kulut yhteensä
Tilapalvelut
TULOT
PALKAT
983 378,41
960 260
23 118
102,4
967 286,12
16 092
1 879 258,87
1 961 180
-81 921
95,8
1 787 078,50
92 180
291
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
596 773,35
638 800
-42 027
93,4
586 643,19
10 130
PALVELUJEN OSTOT
1 359 796,78
1 492 690
-132 893
91,1
1 484 341,14
-124 544
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
2 791 812,33
2 852 540
-60 728
97,9
2 875 976,10
-84 164
542 096,88
532 680
9 417
101,8
486 236,09
55 861
7 169 738,21
7 477 890
-308 152
95,9
7 220 275,02
-50 537
-6 186 359,80
-6 517 630
331 270
94,9
-6 252 988,90
66 629
5 923 106,91
5 863 610
59 497
101,0
5 473 463,60
449 643
PALVELUJEN OSTOT
59 778,64
37 390
22 389
159,9
50 641,64
9 137
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
37 855,79
37 856
37 829,60
26
0,00
0
MUUT MENOT
Menot YHT *
netto
Sisäiset
TULOT
AVUSTUKSET
0,00
0
0
MUUT MENOT
13 919,92
13 700
220
101,6
12 620,04
1 300
Menot YHT *
111 554,35
51 090
60 464
218,3
101 091,28
10 463
Sisäiset Netto
5 811 552,56
5 812 520
-967
100,0
5 372 372,32
439 180
Toimintatuotot
6 906 485,32
6 823 870
82 615
101,2
6 440 749,72
465 736
0
Toimintakulut
7 281 292,56
7 528 980
-247 687
96,7
7 321 366,30
-40 074
0
Toimintakate
-374 807,24
-705 110
330 303
53,2
-880 616,58
505 809
0
Tuotot ja kulut yhteensä
292
Yhteispalvelut
TULOT
2,75
0
3
PALKAT
0,00
0
0
174 534,61
157 870
16 665
0,00
0
0
2 068 772,00
2 071 780
-3 008
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
0,00
10 000
-10 000
MUUT MENOT
0,00
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
PALVELUJEN OSTOT
PALO- JA PELASTUSTOIMI
Menot YHT *
Netto
247,15
-244
0
110,6
99,9
195 878,29
-21 344
0,00
0
2 010 002,44
58 770
0
0
465,00
-465
2 243 306,61
2 239 650
3 657
100,2
2 206 345,73
36 961
-2 243 303,86
-2 239 650
-3 654
100,2
-2 206 098,58
-37 205
293
Työll.palkat keskush.ssa
TP
TA
Ero TA 2014
TOT %
TP
Muutos TP
TA 2014
tot. 12/2014
ta 2014
TP 2014
2 014
tot. 12/2013
2013-2014
Lisämääräraha
Sisäiset
TULOT
PALVELUJEN OSTOT
0,00
0
0
557 657,20
593 720
-36 063
93,9
0,00
0
481 389,11
76 268
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
0
0
AVUSTUKSET
0
0
MUUT MENOT
0
0
Menot YHT *
557 657,20
593 720
-36 063
93,9
481 389,11
76 268
Sisäiset Netto
-557 657,20
-593 720
36 063
93,9
-481 389,11
-76 268
2,75
0
3
247,15
-244
Toimintakulut
2 800 963,81
2 833 370
-32 406
98,9
2 687 734,84
113 229
Toimintakate
-2 800 961,06
-2 833 370
32 409
98,9
-2 687 487,69
-113 473
TULOT
3 107 930,06
2 892 870
215 060
107,4
2 887 141,80
220 788
0
PALKAT
3 569 626,10
3 652 950
-83 324
97,7
3 446 673,74
122 952
0
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
1 461 923,05
1 537 000
-75 077
95,1
1 490 883,63
-28 961
0
Tuotot ja kulut yhteensä
Toimintatuotot
TEKNISTEN PALV. LAUTAKUNTA YHT.
294
PALVELUJEN OSTOT
4 255 732,73
4 484 300
-228 567
94,9
4 357 966,51
-102 234
0
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
3 622 537,84
3 488 910
133 628
103,8
3 804 760,60
-182 223
0
34 950,73
111 350
-76 399
31,4
45 468,50
-10 518
0
577 855,83
556 220
21 636
103,9
520 491,06
57 365
0
13 522 626,28
13 830 730
-308 104
97,8
13 666 244,04
-143 618
0
-10 414 696,22
-10 937 860
523 164
95,2
-10 779 102,24
364 406
0
6 015 247,40
5 916 200
99 047
101,7
5 543 717,63
471 530
0
747 239,33
753 520
-6 281
99,2
715 526,53
31 713
0
-117 419,87
0
-117 420
-117 595,51
176
0
0,00
0
0
0,00
0
0
MUUT MENOT
126 074,14
125 010
1 064
100,9
116 510,42
9 564
0
Menot YHT *
755 893,60
878 530
-122 636
86,0
714 441,44
41 452
0
Sisäiset Netto
5 259 353,80
5 037 670
221 684
104,4
4 829 276,19
430 078
0
AVUSTUKSET
MUUT MENOT
Menot YHT *
Netto
Sisäiset
TULOT
PALVELUJEN OSTOT
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
AVUSTUKSET
295
Työll.palkat keskush.ssa
TP
TA
Ero TA 2014
TOT %
TP
Muutos TP
TA 2014
tot. 12/2014
ta 2014
TP 2014
2 014
tot. 12/2013
2013-2014
Lisämääräraha
Tuotot ja kulut yhteensä
Toimintatuotot
9 123 177,46
8 809 070
314 107
103,6
8 430 859,43
692 318
0
Toimintakulut
14 278 519,88
14 709 260
-430 740
97,1
14 380 685,48
-102 166
0
Toimintakate
-5 155 342,42
-5 900 190
744 848
87,4
-5 949 826,05
794 484
0
TULOT
402 679,91
375 400
27 280
107,3
380 698,69
21 981
PALKAT
418 213,96
436 620
-18 406
95,8
414 901,47
3 312
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
158 851,89
221 440
-62 588
71,7
181 688,17
-22 836
PALVELUJEN OSTOT
207 584,38
176 680
30 904
117,5
195 679,95
11 904
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
102 819,93
134 050
-31 230
76,7
111 472,39
-8 652
AVUSTUKSET
117 721,00
118 500
-779
99,3
111 250,00
6 471
41 013,31
72 900
-31 887
56,3
72 701,43
-31 688
1 046 204,47
1 160 190
-113 986
90,2
1 087 693,41
-41 489
-643 524,56
-784 790
141 265
82,0
-706 994,72
63 470
TEKNISET PALVELUT
LIIKUNTALAUTAKUNTA
Liikuntatoimi
MUUT MENOT
Menot YHT *
Netto
296
Sisäiset
TULOT
167 753,75
129 350
38 404
129,7
129 261,54
38 492
PALVELUJEN OSTOT
217 727,28
211 660
6 067
102,9
161 185,66
56 542
2 687
1 248,28
1 438
0,00
0
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
AVUSTUKSET
2 686,57
0,00
0
0
MUUT MENOT
577 114,78
572 210
4 905
100,9
519 670,08
57 445
Menot YHT *
797 528,63
783 870
13 659
101,7
682 104,02
115 425
Sisäiset Netto
-629 774,88
-654 520
24 745
96,2
-552 842,48
-76 932
570 433,66
504 750
65 684
113,0
509 960,23
60 473
Toimintakulut
1 843 733,10
1 944 060
-100 327
94,8
1 769 797,43
73 936
Toimintakate
-1 273 299,44
-1 439 310
166 011
88,5
-1 259 837,20
-13 462
Tuotot ja kulut yhteensä
Toimintatuotot
297
Työll.palkat keskush.ssa
TP
TA
Ero TA 2014
TOT %
TP
Muutos TP
TA 2014
tot. 12/2014
ta 2014
TP 2014
2 014
tot. 12/2013
2013-2014
Lisämääräraha
TEKNISET PALVELUT
Yhteislautakunnat
Jätelautakunta
TULOT
43 610,56
43 060
551
101,3
47 116,06
-3 506
PALKAT
21 103,38
22 440
-1 337
94,0
26 126,53
-5 023
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
4 367,81
5 090
-722
85,8
5 272,96
-905
PALVELUJEN OSTOT
5 201,33
11 580
-6 379
44,9
4 303,79
898
0,00
550
-550
0,0
26,85
-27
MUUT MENOT
12 530,33
3 400
9 130
10 498,30
2 032
Menot YHT *
43 202,85
43 060
143
46 228,43
-3 026
407,71
0
408
887,63
-480
0,00
0
0
0,00
0
407,71
0
408
887,63
-480
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
0,00
0
0
0,00
0
AVUSTUKSET
0,00
0
0
0,00
0
MUUT MENOT
0,00
0
0
0,00
0
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
Netto
100,3
Sisäiset
TULOT
PALVELUJEN OSTOT
298
Menot YHT *
407,71
0
408
887,63
-480
Sisäiset Netto
-407,71
0
-408
-887,63
480
Toimintatuotot
43 610,56
43 060
551
101,3
47 116,06
-3 506
Toimintakulut
43 610,56
43 060
551
101,3
47 116,06
-3 505
0,00
0
0
0,00
0
TULOT
1 285 248,97
1 315 230
-29 981
97,7
830 324,87
454 924
PALKAT
1 042 919,64
1 069 170
-26 250
97,5
781 526,80
261 393
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
313 494,31
303 430
10 064
103,3
216 888,22
96 606
PALVELUJEN OSTOT
219 692,20
250 780
-31 088
87,6
121 363,92
98 328
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
50 589,42
64 820
-14 231
78,0
34 398,46
16 191
AVUSTUKSET
24 313,26
21 440
2 873
113,4
20 075,43
4 238
MUUT MENOT
63 337,39
70 640
-7 303
89,7
31 478,30
31 859
1 714 346,22
1 780 280
-65 934
96,3
1 205 731,13
508 615
-429 097,25
-465 050
35 953
92,3
-375 406,26
-53 691
Tuotot ja kulut yhteensä
Toimintakate
TEKNISET PALVELUT
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA
Ympäristöpalvelut
Menot YHT *
Netto
Työll.palkat keskush.ssa
TP
TA
Ero TA 2014
TOT %
TP
Muutos TP
TA 2014
299
tot. 12/2014
ta 2014
TP 2014
2 014
tot. 12/2013
2013-2014
Lisämääräraha
Sisäiset
TULOT
564 969,70
593 720
-28 750
95,2
489 019,69
75 950
PALVELUJEN OSTOT
100 730,99
95 760
4 971
105,2
83 171,02
17 560
2 006
1 363,17
643
0,00
0
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
AVUSTUKSET
2 006,45
0,00
0
0
MUUT MENOT
33 135,00
32 910
225
100,7
29 079,24
4 056
Menot YHT *
135 872,44
128 670
7 202
105,6
113 613,43
22 259
Sisäiset Netto
429 097,26
465 050
-35 953
92,3
375 406,26
53 691
Toimintatuotot
1 850 218,67
1 908 950
-58 731
96,9
1 319 344,56
530 874
Toimintakulut
1 850 218,66
1 908 950
-58 731
96,9
1 319 344,56
530 874
0,01
0
0
0,00
0
TULOT
4 839 469,50
4 626 560
212 910
104,6
4 145 281,42
694 188
0
PALKAT
5 051 863,08
5 181 180
-129 317
97,5
4 669 228,54
382 635
0
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
1 938 637,06
2 066 960
-128 323
93,8
1 894 732,98
43 904
0
PALVELUJEN OSTOT
4 688 210,64
4 923 340
-235 129
95,2
4 679 314,17
8 896
0
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
3 775 947,19
3 688 330
87 617
102,4
3 950 658,30
-174 711
0
Tuotot ja kulut yhteensä
Toimintakate
TEKNISET PALVELUT YHTEENSÄ
300
AVUSTUKSET
176 984,99
251 290
-74 305
70,4
176 793,93
191
0
MUUT MENOT
694 736,86
703 160
-8 423
98,8
635 169,09
59 568
0
16 326 379,82
16 814 260
-487 880
97,1
16 005 897,01
320 483
0
-11 486 910,32
-12 187 700
700 790
94,3
-11 860 615,59
373 705
0
TULOT
6 747 970,85
6 639 270
108 701
101,6
6 161 998,86
585 972
0
PALVELUJEN OSTOT
1 066 105,31
1 060 940
5 165
100,5
960 770,84
105 334
0
-112 726,85
0
-112 727
-114 984,06
2 257
0
0,00
0
0
0,00
0
0
736 323,92
730 130
6 194
100,8
665 259,74
71 064
0
Menot YHT *
1 689 702,38
1 791 070
-101 368
94,3
1 511 046,52
178 656
0
Sisäiset Netto
5 058 268,47
4 848 200
210 068
104,3
4 650 952,34
407 316
0
Toimintatuotot
11 587 440,35
11 265 830
321 610
102,9
10 307 280,28
1 280 160
0
Toimintakulut
18 016 082,20
18 605 330
-589 248
96,8
17 516 943,53
499 139
0
Toimintakate
-6 428 641,85
-7 339 500
910 858
87,6
-7 209 663,25
781 021
0
Menot YHT *
Netto
Sisäiset
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
AVUSTUKSET
MUUT MENOT
Tuotot ja kulut yhteensä
Työll.palkat keskush.ssa
TP
TA
Ero TA 2014
TOT %
TP
Muutos TP
TA 2014
tot. 12/2014
ta 2014
TP 2014
2 014
tot. 12/2013
2013-2014
Lisämääräraha
301
Yhteensä
TULOT
18 634 177,60
17 984 940
649 238
103,6
17 033 280,77
1 600 897
-340 000
PALKAT
45 143 358,79
45 555 230
-411 871
99,1
44 002 060,71
1 141 298
-32 000
MUUT HENKILÖSTÖMENOT
14 293 008,22
14 366 110
-73 102
99,5
14 185 173,14
107 835
0
PALVELUJEN OSTOT
27 156 143,14
27 132 310
23 833
100,1
26 077 734,49
1 078 409
690 000
ERIKOISSAIRAANHOITO
27 436 957,56
24 566 470
2 870 488
111,7
24 590 315,96
2 846 642
2 600 000
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
7 487 863,35
7 536 250
-48 387
99,4
7 500 169,49
-12 306
0
AVUSTUKSET
8 456 427,28
9 085 520
-630 343
93,1
8 249 640,06
213 667
65 000
MUUT MENOT
1 800 149,44
1 921 460
-121 311
93,7
1 599 169,75
191 020
0
131 773 907,78
130 163 350
1 609 308
101,2
126 204 263,60
5 566 564
3 323 000
-113 139 730,18
-112 178 410
-960 070
100,9
-109 170 982,83
-3 965 667
-3 663 000
11 743 832,00
11 680 620
63 212
100,5
10 878 766,74
865 065
0
7 338 147,36
7 399 980
-61 833
99,2
6 889 075,64
449 072
0
20 936,36
0
20 936
23 114,35
-2 178
0
138 636,01
60 000
78 636
231,1
64 886,90
73 749
0
MUUT MENOT
4 246 112,27
4 220 640
25 472
100,6
3 901 689,85
344 422
0
Menot YHT *
11 743 832,00
11 680 620
63 212
100,5
10 878 766,74
865 065
0
Sisäiset Netto
0,00
0
0
0,00
0
0
Menot YHT *
Netto
Sisäiset
TULOT
PALVELUJEN OSTOT
AINEET, TARVIKKEET, TAVARAT
AVUSTUKSET
302
Tuotot ja kulut yhteensä
Toimintatuotot
30 378 009,60
29 665 560
712 450
102,4
27 912 047,51
2 465 962
-340 000
Toimintakulut
143 517 739,78
141 843 970
1 672 520
101,2
137 083 030,34
6 431 629
3 323 000
Toimintakate
-113 139 730,18
-112 178 410
-960 070
100,9
-109 170 982,83
-3 965 667
-3 663 000
303
Käytetyt kirjanpitokirjat
Päiväkirja
Pääkirja
Ostoreskontra
Myyntireskontra
Palkkakirjanpito
Käytetyt tositelajit/tositenumerot vuonna 2014
TOSITELAJI
TOSITENUMEROT
ALKUSA
1001 – 1009
Avaava tase
BUD
2001 – 2002
Talousarvio
MUIST1
10001 – 10326
Muistiotosite, ulk. Raindance
MUISRO
15001 – 15419
Muistiotosite, ulk. Rondo
MUISIS
20001 – 20028
Muistotosite, sis, Raindance
MUISRS
25001 – 25072
Muistiotosite, Rondo sis.
KÄYTTÖOM
34001—34092
Käyttöomaisuus
SISRON
40001 – 42051
Sisäinen lasku, Rondo
MUIVTU
45001 – 45064
Välitilinpäätöstosite, ulk. Raindance
MUIVTS
46001 – 46021
Välitilinpäätöstosite, sis. Raindance
PANKKI
101001 – 102255
Pankin tiliotetosite
PALKAT
10001 – 100353
Palkat
SOSTYO
111001 -111279
ProConsona sosiaalityö
KASSA1
112001 – 112327
CPU-kassatosite
OSTOT
8000 001 – 8029894
Ostolaskut Rondosta
OMAKSU
8090 001 – 8090361
Ostomaksut
YMRMAN
5110 001 – 5112548
Manuaalisuoritukset
304
YMRVII
5210 001 – 5210520
Viitesuoritukset
YMRHYV
5310 001 – 5310842
Hyvityslaskujen kuittaus
TILEISTÄ POISTO
5410001 – 5410458
Tileistä poisto
YMR10
10 000 001- 10012998
Laskulaji 10 Terveyskeskusmaksu
YMR11
11 000 001- 11001883
Laskulaji 11 Työterveyshuolto
YMR12
12 000 001- 12 000 546
Laskulaji 12 Terveyskeskus muut palv.
YMR13
13 000 001- 13 000 230
Laskulaji 13 Kuntoutushoito
YMR14
14 000 001- 14 000 556
Laskulaji 14 Kuntalaskutus
YMR15
15 000 001- 15 002483
Laskulaji 15 Vuodeosasto
YMR16
16 000 001- 16 000 724
Laskulaji 16 Vanhainkoti
YMR17
17 000 001- 17 008082
Laskulaji 17 Kotihoitopalvelut
YMR19
19 000 001- 19 000 012
Laskulaji 19 Lääkevarasto
YMR25
25 000 001- 25 009753
Laskulaji 25 Effica-hammashuolto
YMR31
31 000 001- 31 000 004
Laskulaji 31 Uimahallin laskut
YMR32
32 000 001- 32 001942
Laskulaji 32 Iltapäiväkerho
YMR33
33 000 001- 33 000 685
Laskulaji 33 Timmi-tilavuokrat
YMR34
34 000 001- 34 000 241
Laskulaji 34 CPU-uimahallin laskut
YMR51
51 000 001- 51 000 083
Laskulaji 51 Kirjaston laskut
YMR52
52 000 001- 52 000 536
Laskulaji 52 Kouluviraston laskut
YMR53
53 000 001- 53 002 850
Laskulaji 53 Kansalaisopisto
YMR54
54 000 001- 54 006 372
Laskulaji 54 Päivähoito
YMR55
55 000 001- 55 000 086
Laskulaji 55 Aineen taidemuseo
YMR70
70 000 001- 70 000 308
Laskulaji 70 Asuntojen vuokrat
YMR71
71 000 001- 71 000 437
Laskulaji 71 Toimitilavuokrat
YMR73
73 000 001- 73 000 060
Laskulaji 73 Keskusvaraston Sonet-laskut
YMR74
74 000 001- 74 000 682
Laskulaji 74 Ympäristötoimi
305
YMR75
75 000 001- 75 001 162
Laskulaji 75 Tekninen keskus
YMR76
76 000 001- 76 000 075
Laskulaji 76 Kaupunkirakenne
YMR77
77 000 001- 77 001 810
Laskulaji 77 Tontinvuokrat
YMR78
78 000 001- 78 000 380
Laskulaji 78 X-city rakennusvalvonta
YMR80
80 000 001- 80 000 954
Laskulaji 80 Muut saatavat
YMR81
81 000 001- 81 000 010
Laskulaji 81 Antolainat
YMR82
82 000 001- 82 000 004
Laskulaji 82 Sosiaaliset luotot
YMR90
90 000 001- 90 000 004
Laskulaji 90 Asuntolainat
YMR98
98 000 001- 98 000 031
Viivästyskorot
991
99910001 - 99910017
Konsernin alkusaldot
992
99920001 - 99920019
Konsernin tytär/ky
993
99930001 - 99930008
Konsernikirjaukset
306
TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITUKSET
Torniossa, 30. päivänä maaliskuuta 2015
TORNION KAUPUNGINHALLITUS
Markku Ponkala
Puheenjohtaja
Ilkka Kapraali
I varapuheenjohtaja
Markku Taramaa
II varapuheenjohtaja
Kirsti Aho
Mari Doktare
Marianne Junes-Leinonen
Arto Kanto
Juhani Keinänen
Outi Keinänen
Raija Lummi
Kosti Ollila
Sampo Kangastalo
Vs. kaupunginjohtaja
TILINTARKASTAJAN TILINPÄÄTÖSMERKINTÄ
Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu tarkastuskertomus.
Torniossa
. päivänä
kuuta 2015