Lukuvuositiedote 2015-2016

Toivalan koulun
lukuvuosi-tiedote
2015 -2016
Hyvät oppilaat ja vanhemmat!
Tervetuloa aloittamaan lukuvuotta Toivalan koulussa.
Tämän lukuvuoden painopistealueena on luokkien välisen yhteistyön lisääminen. Se
on yksi askel syksyllä 2016 käyttöönotettavan uuden opetussuunnitelman suuntaan:
uusissa opetussuunnitelman perusteissa korostuu yhteisöllisyys ja yhteistyön
merkitys. Nämä asiat ovat myös Toivalan koulun toimintakulttuurin perusta.
Vuonna 1943 Suomessa säädettiin ensimmäisenä maana maailmassa laki
maksuttomasta kouluruokailusta ja se onkin yksi yhteiskuntamme ja
koulumenestyksen kehityksen kuvaajista. Nautittu täysipainoinen kouluateria auttaa
oppilasta jaksamaan ja parantaa näin opiskelukykyä.
Fyysisen hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn edistämisen lisäksi kouluruokailulla on myös
opetuksellinen ja kasvatuksellinen tehtävä. Kouluruokailu on osa
opetussuunnitelmaa ja siihen liittyvät terveys- ja ravitsemuskasvatuksen sekä
tapakasvatuksen tavoitteet.
Kouluruokailu kasvattaa omalta osaltaan ruokailukulttuuriin. Se opettaa
arvostamaan ruokaa ja yhdessäoloa, tarjoaa tilaisuuden harjoitella sosiaalisuutta,
vuorovaikutustaitoja ja toisten huomioon ottamista. Se on myös luonteva tilaisuus
opetella hyviä käytöstapoja.
Tänä lukuvuonna Toivalan koulun tavoitteena on kouluruokailun merkityksen
ymmärtäminen ja arvostuksen edistäminen. Kouluruokailun arvostus ja yhdessä
syöminen vaikuttavat koko koulun ilmapiiriin. Ruokailutauko rytmittää päivän työtä
ja tarjoa tilaisuuden virkistäytymiseen. Myönteinen ja onnistunut ruokailuhetki
koulussa vaikuttaa kaikkien - oppilaiden, opettajien ja muun henkilökunnan –
viihtyvyyteen ja työhyvinvointiin.
Innostavaa ja iloista kouluvuotta!
Eeva Laitinen, rehtori
Toivalan ja Suininlahden koulujen yhteinen johtokunta 2013 -2016
Varsinainen jäsen
Henk. koht. varajäsen
Seppänen Jaana, pj.
Nousiainen Hanna-Liisa
Lappi Taina, vpj.
Kuosmanen Jarkko
Huttunen Juha
Vuori Sari
Juvonen Jarkko
Pakarinen Juha
Kuosmanen Päivi
Haikola-Vaistila Ulla
Henkilökunnan edustaja:
Mononen Helka
Leskinen Eila
Opettajakunnan edustaja:
Happonen Mikko
Forsberg Matti
Koululautakunnan edustaja:
Karvonen Anne
Koulutoimisto
sivistystoimenjohtaja
talouspäällikkö
ruoka- ja puhtauspalvelujohtaja
Kari Mustonen
Pekka Kauhanen
Pirkko Markkanen
044 – 740 1301
044 – 740 1302
044 – 7401 303
KOULUN YHTEYSTIEDOT JA HENKILÖKUNTA
Toivalan koulu
Vallantie 2
70900 TOIVALA
puh: 044 -740 1712, opettajainhuone (huom. ei tekstiviestejä)
044 -740 1722, koulusihteeri
044- 740 1711, rehtori
044 -740 1714, erityisopettaja
044 -740 1359, kuraattori
Henkilökunnan sähköposti osoitteet ovat muotoa:
[email protected]
Koulun www-sivut löytyvät osoitteesta:
https://peda.net/siilinjarvi/toivala
tai http://www.siilinjarvi.fi/kunta/fi/opetus_ja_koulutus/perusopetus/koulut/toivala.php
LUOKAT JA OPETTAJAT
rehtori
1A
1B
2A
2B
3A
3B
4A
4B
5A
5B
6A
6B
erityisopetus
englanti
ort. uskonto
saksa
Eeva Laitinen
Marika Raninen
Sirpa Kannisto, apulaisrehtori
Tiina Ovaskainen
Eila Ruuskanen
Sari Lukkarinen-Jäntti
Matti Forsberg
Tuomas Yläkorhola
Merja Airaksinen
Marja Hartikainen
Kirsi Pehkonen
Raimo Karjalainen
Markku Kiiski
Päivi Leppävuori
Miikka Rautiainen
Ulla Puhakka
Pekka Sutinen
MUU HENKILÖKUNTA
koulusihteeri
koulunkäynninohjaajat
kuraattori
jakelukeittiö Toivala
ravitsemusesimies
kiinteistönhoitaja
laitoshuoltajat
Helka Mononen
Anne Niiranen
Sirkka Pöyhönen
Annaleena Kauppinen vv,. vs. Tanja Roivainen
Lea Väätäinen
Tuula Miettinen
Sirpa Räsänen
Jukka Rissanen
Marja-Leena Keinänen
Tuula Puustinen
puh:
044 -740 1722
044 -740 1712
044 -740 1359
044 -740 1715
044 -740 1734
044 -740 1547
044 -740 1586
NÄIN MEILLÄ TOIMITAAN
KOULUN KELLO SOI
Oppitunti
1.
2.
3.
tai
4.
tai
5.
6.
7.
alkaa:
8.10
9.05
10.05
10.05
11.20
11.05
12.20
13.20
14.15
päättyy:
8.55
9.50
11.05
10.50
12.05
12.05
13.05
14.05
15.00
ruokailut klo 10.40 alkaen
ruokailut klo 11.45 alkaen
Mikäli päivän päätteeksi on kaksoistunti, työskentely päättyy 10 min aikaisemmin.
Perjantaisin on pidennetty liikuntavälitunti klo 9.50 -10.15 ja 3. ja 4. oppitunti
pidetään kaksoistuntina.
Välitunnit vietetään ulkona ja siksi on tärkeää, että oppilaalla on sään mukainen ja
liikkumisen ja leikkimisen mahdollistava vaatetus ja jalkineet. Koulun piha-alueelta ei
kesken koulupäivän saa poistua ilman opettajan lupaa. Ylä- ja alakoulun välisissä
siirtymisissä koulupäivän aikana on aina käytettävä alikulkutunnelia.
POISSAOLOT
Huoltajan tulee ilmoittaa viipymättä koululle, mieluiten heti aamulla, oppilaan
poissaolosta ja poissaolon syystä. Poissaolot kirjataan koululla.
Muun syyn kuin sairauden vuoksi peruskoulun oppilaan poissaoloon koulusta on
oppilaan huoltajan haettava lupa. Lupa anotaan kirjallisesti etukäteen, lomakkeen
voi tulostaa koulun www-sivulta. Luvan myöntää 1-3 päivän poissaoloon
luokanopettaja ja sitä pitempään lomaan rehtori. Loman aikana tulleet
koulutehtävät on selvitettävä ja opiskeltava itsenäisesti huoltajan valvonnassa.
Kokeiden suorittamisesta sovitaan erikseen asianomaisen opettajan kanssa.
Lomamatkat tulisi sovittaa koulun loma-aikoihin.
OPPILAAN YKSITYISOMAISUUS
Kännyköiden tuominen kouluun ei ole suositeltavaa. Ne säilytetään koulupäivän ajan
suljettuna tai äänettömänä repussa, mikäli huoltaja katsoo niiden olevan tarpeen
olla koulussa mukana. Makeiset, lelut, raha tms. kuuluvat vapaa-aikaan, eivät
koulutyöhön, joten niitä ei tuoda kouluun muutoin kuin erikseen sovittaessa.
Polkupyörät tulee säilyttää koulupäivän ajan niille varatuissa paikoissa. Koulu ei
vastaa oppilaiden omaisuuteen kohdistuneesta rikkoutumisesta tai katoamisesta.
Kouluvuoden mittaan oppilailta unohtuu koululle mm. vaatteita ja liikuntavälineitä.
Tämän vuoksi varusteissa olisi hyvä olla omistajan nimi. Löytötavarakaappi on
liikuntasalin käytävällä väestösuojan edessä olevassa aulassa (portaat alas).
Löytötavaroita säilytetään koululla lukuvuoden ajan, minkä jälkeen ne hävitetään.
OHJEITA LIIKUNTATUNNEILLA
Liikuntatunnilla tarvitaan asianmukainen vaatetus, varusteet ja jalkineet.
Sade ei yleensä ulkoliikkumista haittaa, pakkasraja liikuntatunneilla on – 17° C
tunnin alussa koulun mittarista tarkistettuna.
Koulun välineet ja varusteet on palautettava tunnin jälkeen paikoilleen.
Liikuntatunnin jälkeen on hyvä peseytyä ja vaihtaa kuivat vaatteet ylle.
Mikäli oppilas on vamman tai sairauden takia estynyt osallistumaan tunnin
ohjelmaan, tulee vanhemmilta, terveydenhoitajalta tai lääkäriltä olla kirjallinen
selvitys. Luistelussa, jääpeleissä ja pyöräillessä kypärä on pakollinen.
Lisätietoja ja ohjeistusta liikuntatunneista ja varusteista saa liikunnanopettajalta.
KIRJASTOAUTO
Kirjastoauto vierailee koululla viikoittain. Jokaiselle luokalle on varattu oma
kirjastoautovuoro, jonka aikana on mahdollista lainata ja palauttaa kirjoja tai
tutustua kirjaston tarjontaan. Kirjastokortti mukaan!
KOULUMATKAT
Koulumatkoilla noudatetaan liikennesääntöjä ja hyviä tapoja. Pyöräillessä käytetään
pyöräilykypärää ja pimeänä vuodenaikana heijastinta.
Koulukuljetukset
Koulukuljetukset ovat monen eri toimijan yhteistyötä. Huomaavainen käytös
ja yhteisten pelisääntöjen noudattaminen parantavat koulumatkojen
turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Koulumatkan kulkeminen on myös kasvamis- ja
oppimistapahtuma elämässä tarvittavia taitoja varten.
Koulukuljetusten pelisäännöt oppilaalle:
• Odotan kyytiä aikataulun mukaan rauhallisesti jalkakäytävällä,
pysäkillä tai tien reunassa sovitussa turvallisessa paikassa.
Muistan pimeällä heijastimen.
• Aamuisin koululla siirryn koulukyydistä välittömästi
välituntipihalle tai luokkaan valvovan koulunkäynninohjaajan
ohjeen mukaisesti.
• Nousen autoon rauhallisesti ja ryntäämättä. Tervehdin kuljettajaa.
• Matkustan autossa rauhallisesti paikallani istuen. Käytän aina
turvavyötä. En riehu enkä melua. Annan kuljettajan rauhassa
keskittyä ajamiseen ja noudatan hänen ohjeitaan turvallisuuden
takia.
• Pakkaan urheiluvälineeni niin, että niiden kuljettaminen ei aiheuta
vaaratilanteita. Luistimissa käytän suojia.
• Ilmoitan kuljettajalle, jos minulle matkustaessani tulee paha olo.
• Poistun autosta rauhallisesti enkä unohda tavaroitani autoon.
• Autosta poistuessani en missään tapauksessa ylitä tietä auton
edestä tai takaa, vaan odotan, että auto on lähtenyt.
Tietojenvaihto ehkäisee monta pulmaa. Siksi toivommekin, että koululle ilmoitetaan
poissaoloista ja muista mahdollisista poikkeuksista viipymättä.
Mikäli oppilas jää pois työjärjestyksen mukaisesta taksikuljetuksesta, siitä on
ilmoitettava suoraan taksille, jotta auto ei joudu odottamaan turhaan ja pysyy
ilmoitetussa aikataulussaan.
Toivalan koulun tilauskuljetuksia lukuvuonna 2015 -2016 hoitaa
Kuopion Tila-Auto Oy.
puh.
044 784 5411
044 784 5413
taksi
linja-auto
ILTAPÄIVÄKERHO
1. ja 2. luokkalaisille iltapäiväkerhotoimintaa järjestää Siilinjärven ev.lut.
seurakunta. Seurakunnan iltapäiväkerho toimii koulun tiloissa ja on avoinna
koulupäivinä klo 12 – 16.30.
Iltapäiväkerhon puh: 044 728 4665, 044 728 4666
WILMA
Wilma on oppilaitoksen hallinto-ohjelman www-liittymä, jonka avulla huoltajat
voivat seurata ja selvittää oppilaan poissaoloja, viestiä opettajan kanssa sekä lukea
koulun tiedotteita.
Wilmasta voi nähdä mm. seuraavia asioita:
• oppilaan opintosuoritukset, jotka koostuvat oppiaineiden ja kurssien
arvosanoista
• poissaolot ja huomautukset
• oppilaan saama tuki ja pedagogiset asiakirjat (yleinen, tehostettu ja erityinen
tuki)
• koulun opettajaluettelo.
Poissaolot ja huomautukset näkyvät heti, kun ne on koulussa kirjattu järjestelmään.
Huomautuksiin opettajat voivat kirjata esim. myöhästymiset ja tekemättömät läksyt.
Poissaolot pyritään pitämään ajan tasalla päivittäin. Wilman kautta huoltaja pystyy
myös lähettämään viestejä lapsensa opettajalle.
Wilman käyttöönottamiseksi tarvitaan internetselain, sähköpostiosoite sekä
käyttäjätunnukset. Huoltaja luo itselleen käyttäjätunnuksen koululta saamansa
avainkoodin avulla. Siilinjärveläiset huoltajat ovat saaneet avainkoodit
ilmoittaessaan lapsensa ensimmäiselle luokalle kouluun. Kuntaan muuttaneet tai
muualla asuvat huoltajat saavat avainkoodin koululta. Jos Wilma-tunnukset ovat
unohtuneet, Wilman kirjautumissivun Unohditko salasanasi? –linkin kautta pääsee
luomaan itselleen uudet tunnukset.
Käyttäjätunnus on henkilökohtainen ja saman tunnuksen alle voidaan liittää kaikki
perheen peruskouluikäiset lapset, jotka käyvät koulua Siilinjärvellä.
Wilma on kodin ja koulun välinen yhteydenpitoväline. Tämän lisäksi käytössä ovat
sähköposti, puhelin ja useimmilla luokilla myös reissuvihko. Paras yhteistyön muoto
on kuitenkin henkilökohtainen vuorovaikutus eli tapaaminen kasvokkain. Toivomme
huoltajien ottavan rohkeasti kouluun yhteyttä kaikissa lapsenne koulunkäyntiin
liittyvissä asioissa.
LUKUVUODEN 2015 -2016 TYÖ- JA LOMA-AJAT
Syyslukukausi:
13.8. – 19.12.2015
Kevätlukukausi:
4.1. – 4.6.2015 101
Lomat ja vapaapäivät:
Syysloma 12.10. – 16.10.2015 (viikko 42)
Joululoma 20.12.2015 – 3.1.2016
Talviloma 7.3. – 11.3.2016 (viikko 10)
Helatorstai 5.5.2016 ja perjantai 6.5.2016
VANHEMPAINYHDISTYS
Toivalan koulussa toimii vanhempainyhdistys. Yhdistys on avoin kaikille oppilaiden
huoltajille. Vanhempainyhdistyksen tarkoitus on edistää vanhempien ja koulun
välistä yhteistoimintaa. Yhdistys valitsee keskuudestaan hallituksen ja sen toimijat.
Mukaan toivotaan edustajia kaikilta luokilta. Kokoukset ja tilaisuudet ovat kaikille
avoimia ja niistä tiedotetaan erikseen.
Vanhempainyhdistys järjestää erilaisia tapahtumia ja kilpailuja yhdessä koulun
kanssa. Vanhempainyhdistys voi myös tukea oppilaiden hyvinvointia taloudellisesti
esimerkiksi hankkimalla peli- ja leikkivälineitä oppilaiden käyttöön. Lukuvuoden
päättyessä vanhempainyhdistys on palkinnut oppilaita mm. lahjoittamalla Hymypalkinnot.
OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI
Tuen vaiheet ja tukimuodot
Yleinen
Pedagoginen arvio
Tehostettu tuki
tuki
Oppimissuunnitelma
Pedagoginen
selvitys
Erityinen tuki
Erityisen tuen
päätös ja HOJKS
Tukimuodot
Tukimuodot
Tukimuodot
eriyttäminen
oppilaan ohjaus
oppilashuollon tuki
tukiopetus
osa-aikainen erityisopetus
apuvälineet yms.
Avustajapalvelut
Ohjaus- ja tukipalvelut
eriyttäminen
oppilaan ohjaus
oppilashuollon tuki
tukiopetus
osa-aikainen erityisopetus
apuvälineet yms.
Avustajapalvelut
Ohjaus- ja tukipalvelut
eriyttäminen
oppilaan ohjaus
oppilashuollon tuki
tukiopetus
osa-aikainen erityisopetus
kokoaikainen erityisopetus
apuvälineet yms.
Avustajapalvelut
Ohjaus- ja tukipalvelut
Tuen järjestäminen: joustavat ryhmittelyt, ryhmäkoko, samanaikaisopetus,
tiimiopettajuus, kerhotoiminta, ap- ja ip-toiminta, yksilöllistäminen
26.8.2011
KM/EO Kristiina Jokinen
Yleinen tuki kuuluu jokaiselle oppilaalle. Mikäli oppilaan oppimisessa ilmenee tuen
tarvetta, ovat omassa luokassa tapahtuva eriyttäminen (menetelmät ja materiaalit)
sekä tukiopetus ensisijaisia tukimuotoja.
Tehostetun tuen vaiheeseen siirrytään, kun tarvitaan säännöllistä ja pitkäaikaista
tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja. Tehostetun tuen vaiheeseen
siirryttäessä oppilaalle tehdään pedagoginen arvio sekä laaditaan
oppimissuunnitelma kodin ja koulun yhteistyönä. Mikäli tarvitaan laajempaa tukea,
tehdään pedagoginen selvitys oppilaan tilanteesta.
Erityistä tukea annetaan niille oppilaille, joilla tavoitteiden saavuttaminen ei
toteudu riittävästi muilla tukitoimilla. Erityisen tuen piiriin siirtyminen edellyttää
hallinnollista päätöstä. Samalla oppilaalle laaditaan HOJKS (= henkilökohtainen
opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma) kodin ja koulun yhteistyönä.
Tilanteen salliessa oppilas voi siirtyä erityisen tuen piiristä takaisin tehostettuun
tukeen ja edelleen yleisen tuen piiriin.
OSA-AIKAINEN ERITYISOPETUS
Osa-aikaisesta erityisopetuksesta vastaa erityisopettaja. Erityisopetus on oppilaan
kasvua, kehitystä ja oppimista tukevaa työtä, jonka tavoitteena on vahvistaa
oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvittavia perustaitoja sekä ennaltaehkäistä
oppimisvaikeuksien syntyä tai syvenemistä. Erityisopetus painottuu lukemiseen,
kirjoittamiseen ja matematiikkaan. Opetuksessa otetaan huomioon oppijan
yksilölliset tarpeet. Osa-aikainen erityisopetus toteutetaan pienryhmäopetuksena
tai samanaikaisopetuksena luokanopettajan työparina. Osa-aikaista erityisopetusta
voidaan järjestää tuen kaikilla tasoilla.
Erityisopettaja Päivi Leppävuori
puh. 044-740 1714
sähköposti: [email protected].
Erityisopettaja Toivalan koululla ma,ke-pe ja Kuuslahden koululla ti.
TUKIOPETUS
Tukiopetus on eriyttämisen muoto, jolle ovat ominaisia yksilölliset tehtävät,
yksilöllinen ajankäyttö ja ohjaus. Tukiopetus on tarkoitettu opinnoissa tilapäisesti,
esimerkiksi sairauden vuoksi jälkeen jääneelle oppilaalle. Tukiopetuksen tarpeen
toteaa oppilaan opettaja. Tukiopetus järjestetään pääsääntöisesti oppituntien
ulkopuolella. Tukipetusta voi antaa myös joku muu kuin oppilaan oma opettaja.
Tukiopetuksen järjestämisestä ilmoitetaan oppilaan huoltajalle.
OPPILASHUOLTO
Oppilashuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen ja terveyden sekä hyvinvoinnin
edistämistä ja ylläpitämistä ja niiden edellytyksiä lisääviä toimia koulussa.
Oppilashuollossa pyritään ehkäisemään ongelmien syntymistä jo ennakolta ja
turvaamaan varhainen tuki sitä tarvitsevalle.
Yhteisöllisellä, koulukohtaisella oppilashuollolla tarkoitetaan kaikkien koulun
oppilaiden oppimisen edellytysten ja koko kouluyhteisön hyvinvoinnin ja
turvallisuuden edistämistä. Yhteisöllisen oppilashuolto kuuluu kaikille koulu
aikuisille ja oppilaille. Sitä koordinoi koulukohtainen oppilashuoltoryhmä, johon
kuuluvat rehtori, erityisopettaja, koulukuraattori, terveydenhoitaja ja psykologi.
Yksilökohtainen oppilashuolto antaa tukea yksittäiselle oppilaalle. Yksilöllinen
oppilashuolto pitää sisällään kouluterveydenhuollon, psykologin ja koulukuraattorin
palvelut. Yksilökohtaista oppilashuoltoa toteutetaan yhteistyössä oppilaan ja
huoltajien kanssa. Tarvittaessa oppilaan tukea suunnitellaan ja toteutetaan
oppilaan, kodin, opetushenkilöstön ja oppilashuoltohenkilöstön yhteistyönä.
Koulukuraattori
Koulukuraattorin työ on sekä yksittäisen oppilaan että koko kouluyhteisön
hyvinvoinnin tukemista. Koulukuraattori tekee yhteistyötä oppilaan, huoltajien,
opettajien ja oppilashuoltohenkilöstön kanssa. Kuraattorilta saa apua, kun
oppilaalla on koulunkäyntiin tai kaverisuhteisiin liittyviä pulmia tai elämässä
tapahtuu koulunkäyntiin vaikuttavia muutoksia.
Koulukuraattori Annaleena Kauppinen (vs. Tanja Roivainen 11.10.2015 saakka) on
Toivalan koululla pääsääntöisesti torstaisin. Häneen voi ottaa yhteyttä puhelimitse
044 740 1359 tai Wilman kautta.
annaleena.kauppinen(at)siilinjarvi.fi
Kouluterveydenhuolto
Kouluterveydenhuolto on ennaltaehkäisevää ja terveyttä edistävää toimintaa
kouluyhteisössä. Kouluterveydenhuoltoon kuuluu koulutapaturmien ensiapu,
koulupäivän aikana äkillisesti sairastuneen ensihoito, terveystarkastukset ja
terveyskasvatus. Kouluterveydenhoitaja edistää ja tukee oppilaan ja koko hänen
perheensä kokonaisvaltaista hyvinvointia. Hän toimii yhteistyössä huoltajien ja
koululääkärin kanssa. Lisäksi terveydenhoitaja edistää omalta osaltaan koko
kouluyhteisön hyvinvointia osallistumalla oppilashuoltotyöhön.
Kouluterveydenhoitaja Lotta Parkkonen palvelee sekä Toivalan että Suininlahden
kouluja. Vastaanotto on Toivalan koululla arkipäivisin. Terveydenhoitajaan voi ottaa
yhteyttä puhelimitse 044 740 2416 tai Wilman kautta.
lotta.parkkonen(at)siilinjarvi.fi
Psykologipalvelut
Psykologi on psyykkisen kehityksen ja siihen liittyvien asioiden asiantuntija. Hänen
työhönsä kuuluu konsultointi, neuvonta ja ohjaus, oppimisvaikeuksien selvittely,
lausuntojen antaminen, lyhyiden tukijaksojen antaminen ja tukitoimien
suosittaminen. Lisäksi psykologi osallistuu oppilashuoltotyöhön ja tekee yhteistyötä
huoltajien ja opettajien kanssa oppimisen tuen asioissa. Eteläisen alueen
aluepsykologi Anu Rautiainen on tavattavissa sopimuksen mukaan,
puh. 044 740 2425.
KOULUTERVEYDENHOITAJAN TERVEISET
Aurinkoinen tervehdys teille kaikki oppilaat, huoltajat ja henkilökunta!
Toivon, että kesä on vastannut odotuksianne! Taas olisi aika aloitella uutta lukuvuotta.
Kouluterveydenhuoltoon tapahtuu lukuvuoden käynnistyttyä muutosta. Minä jään äitiyslomalle
syyskuun alussa ja minulle tulee sijainen, jonka nimen ilmoitan Wilman kautta kaikille heti, kun se
on tiedossa. Mutta kuten aiemminkin, kouluterveydenhuolto jatkaa Toivalan koulussa
toimintaansa kuten aina ennenkin ja terveydenhoitaja on paikalla joka arkipäivä Toivalan koulun 2.
kerroksessa.
Tänä vuonna haluan informoida teitä koulujen erityisruokavaliouudistuksesta, jota olemme
valmistelleet yhdessä kunnan koulujen ravitsemuspalveluitten ja koululääkäreitten kanssa ja joka
vaikuttaa jollain tavalla useitten koululaisten kouluruokailuun.
Kansallisen allergiaohjelman valtakunnallisen linjauksen ja laajoihin tutkimuksiin perustuvien
suositusten mukaan olemme nyt monien Suomen isojen kaupunkien ohessa Siilinjärvelläkin
siirtymässä kouluruokailuissa ”nykyaikaan”. Tavoitteena on ennaltaehkäistä lasten turhia
välttämisruokavalioita lievien allergiaoireiden takia ja ennen kaikkea tukea lasten mahdollisimman
monipuolisen ruokavalion toteutumista ja sitä kautta hyvää terveyttä. Monet lapset välttävät
turhaan joitakin ruoka-aineita saatuaan niistä joskus tai yhä lieviä allergiaoireita.
Käytännössä koulujen erityisruokavalioita koskeva uudistus tarkoittaa sitä, että jos lapsi saa
hengenvaarallisia tai hyvin merkittäviä oireita jostain ruoka-aineesta (esim. keliakia), hän saa
koulussa edelleen oman erityisruokavalionsa. Lieviä oireita (kuten suun kutinaa, kielen kirvelyä)
saavalle lapselle ei enää valmisteta erillistä erityisruokavaliota, vaan hän voi itse jättää
kouluruuastaan syömättä sen osan, joka mahdollisia lieviä oireita aiheuttaa. Nykysuositukset
kannustavat kuitenkin myös altistamiseen, eli lieväoireisille henkilöille suositellaan ajoittain
kyseisten oireita aiheuttavien ruoka-aineiden maistelua, koska tämä auttaa allergiaoireiden
mahdollista ja todennäköistä väistymistä.
Erityisruokavalioilmoitukset tehdään jatkossa vain kouluterveydenhuollon kautta keittiöille.
Elokuun loppuun mennessä otetaan käyttöön kansallisen allergiaohjelman lomake, joka tulee
täyttää kotona syksyisin kyseiselle lukuvuodelle (pl. pysyvät erityisruokavaliot tms. kuten
keliakiassa, joille kertatäyttö riittää) ja toimittaa kouluterveydenhuoltoon. Kouluterveydenhoitaja
laittaa kyseisen lomakkeen sekä lisäinformaatiota aiheeseen liittyen kaikkiin koteihin Wilman
kautta heti lukuvuoden alussa. Lomakkeita tulee olemaan saatavilla myös paperiversiona
terveydenhoitajalla ja koululla. Mahdolliset kysymykset ja muut yhteydenotot asiaan liittyen
toivotaan suoraan kouluterveydenhoitajalle.
Kiitos kaikille tähänastisesta erinomaisesta yhteistyöstä! Jatkakaa samaan malliin sijaiseni kanssa
ja palatkaa minun kanssani yhteyksiin jälleen äitiyslomani jälkeen.
☺ Yhteistyöterveisin kouluterveydenhoitaja Lotta Parkkonen
KOULUTERVEYDENHUOLTO PALVELEE
Kouluterveydenhoitaja Lotta Parkkonen, puh. 044 7402 416
- Toivalan ja Suininlahden koulut, vastaanottotilat Toivalan koulun puolella, joka
arkipäivä
- terveystarkastukset, ensiapu koulutapaturmissa, rinnalla kulkeminen oppilaitten
eri
elämäntilanteissa ja -vaiheissa, terveyskasvatusta tarvittaessa esim. oppituntien
muodossa,
terveitten elämäntapojen opettaminen
- varsinainen sairaanhoito omahoitajan kautta omalääkärin vastaanotolla
- s-posti: [email protected], viestejä voi lähettää myös Wilman kautta
Koululääkäri Rauni Timoska, vuorotteluvapaalla 1.10.15 asti
- ajanvaraus kouluterveydenhoitajan kautta. Koululääkäri on koululla paikalla tiistai
ja perjantai
aamupäivisin
- terveystarkastukset, koulunkäyntiin, oppimiseen & jaksamiseen liittyvät asiat
- varsinainen sairaanhoito omahoitajan kautta omalääkärin vastaanotolla
Fysioterapeutti Anne Aamuvuori/ Liisa Siippainen
- lähete lääkäriltä tai kouluterveydenhoitajalta
- vastaanotto Vuorelassa ja Siilinjärvellä
Psykologi Anu Rautiainen, puh. 044 740 2425
TERVEYSTARKASTUKSET TOIVALAN KOULUSSA LUKUVUONNA 2015 -2016
1. LUOKKA
- terveydenhoitajan tarkastus koulun alkua edeltävänä kesänä/heti koulun alettua
elokuussa
- keskeiset keskusteluteemat: koulunsa aloittavan lapsen elämä
- tutkimukset: kasvu, näkö, kuulo, verenpaine ja ryhti
2. LUOKKA
- syyslukukaudella terveydenhoitajan ja lääkärin yhteistyössä toteuttama
terveystarkastus, johon kutsutaan vanhemmat mukaan
- keskeiset keskusteluteemat: lapsen koulunkäynnin sujuminen, koko perheen
hyvinvointi
- tutkimukset: kasvu
3. JA 4. LUOKAT
- kevätlukukaudella terveydenhoitajan tarkastus
- keskeiset keskusteluteemat: terveystottumukset & arkirytmit, omasta
hyvinvoinnista huolehtiminen
- tutkimukset: kasvu, 4.-luokalla myös näkö ja ryhti
5. LUOKKA
- syyslukukaudella terveydenhoitajan tarkastus
- keskeiset keskusteluteemat: murrosikä ja sen mukanaan tuomat muutokset
- tutkimukset: kasvu, ryhti, hemoglobiini
6. LUOKKA
- syyslukukaudella terveydenhoitajan ja lääkärin yhteistyössä toteuttama
terveystarkastus, johon kutsutaan vanhemmat mukaan
- keskeiset keskusteluteemat: murrosikä, yläkouluun siirtyminen, koko perheen
hyvinvointi
- tutkimukset: kasvu, ryhti ja verenpaine. Lisäksi tytöille 3 annosta HPV-rokotetta
kohdunkaulan syöpää vastaan, 1. annos syksyllä (lisätietoa Wilman kautta ja tytöille
suoraan lähempänä)
TIETOA KOULURUOKAILUSTA 2015 - 2016
Toivalan koulun lounasateriat ja iltapäiväkerholaisten
välipalat sekä koululla toimivan päivähoitoryhmien ateriat
toimitetaan Suininlahden koulun keittiöltä. Toivalan koululla
ateriat nautitaan kouluravintola Näkkärissä. Ruokapalveluista
vastaa Toivalan koulun palvelukeittiössä
ravitsemistyöntekijät.
Raaka-ainevalinnoissa, hankinnoissa ja ruokalistasuunnittelussa meille on tärkeää
kotimaiset ja lähialueen tuotteet sekä kestävä kehitys. Perunat ja sipulit tulevat
Siilinjärveltä, marjat ja kalamurekkeen haukimassa lähialueelta. Leipätoimittajiamme
ovat Pieksämäeltä Moilas Oy ja Kiurun Leipomo Oy.
Ruokalistat löytyvät Siilinjärven kunnan nettisivuilta. Noudatamme kuuden viikon
kiertävää ruokalistaa. Tasapainoinen kouluaterian malli kootaan nähtäväksi
lautasmalliannoksena vähintään kerran viikossa.
Valtakunnallisen uuden allergiaohjelman ja linjausten mukaan pyritään välttämään
turhia allergiadieettejä. Erityisruokavalioilmoitukset tehdään jatkossa vain
kouluterveydenhoitajan kautta keittiöille. Kouluterveydenhuollon kautta tulee
lisäinformaatiota syksyn aikana. Ruokapalveluhenkilöstön työtä helpottaisi, jos
yksilöllistä erikoisruokavaliota (mm. keliakia, maidoton, moniallerginen) tarvitseva
ruokailija ilmoittaisi poissaolonsa keittiölle ennakoivasti, näin vältymme turhalta
aterian valmistukselta.
Lukuvuoden aikana järjestämme joitakin teemapäiviä sekä joulun ja pääsiäisen
aikaan tarjoamme juhla-aterian.
Toivomme, että ruoka maistuu ja ruokailutilaisuus olisi virkistävä, viihtyisä ja mukava
hetki ruokailijoille. Hyvää alkanutta lukuvuotta kaikille!
Ruokailuun liittyvissä asioissa voitte ottaa yhteyttä
Toivalan koulun keittiöön p. 044 740 1715,
Suininlahden koulun ruokapalveluesimies Sirpa Räsäseen p. 044 740 1727
Pirkko Markkanen
ruoka- ja puhtauspalvelujohtaja
p. 044 740 1303
OPPILAAN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET
Perusopetuslaissa on säädetty oppilaan oikeuksista. Opetussuunnitelman mukaisen opetuksen ja
turvallisen opiskeluympäristön lisäksi oppilaalla on oikeus tukiopetukseen, erityisopetukseen ja
oppilashuoltoon. Hänellä tulee olla myös oppimisen edellyttämät työtilat, työvälineet ja
oppimateriaalit sekä terveellinen kouluateria.
Oppilaalla on myös velvollisuuksia (perusopetuslaki § 35):
• osallistua opetukseen
• suorittaa tehtävänsä tunnollisesti
• käyttäytyä asiallisesti.
OPPILASARVIOINTI
Arviointi kohdistuu oppilaan oppimiseen ja edistymiseen oppimisen eri osaalueilla. Arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kuvata,
miten oppilas on saavuttanut opetussuunnitelmassa asetetut tavoitteet. Oppilaan edistymistä,
työskentelyä ja käyttäytymistä arvioidaan suhteessa opetussuunnitelman tavoitteisiin ja
kuvauksiin hyvästä osaamisesta.
Työskentelyn arviointi kohdistuu oppilaan taitoon suunnitella, säädellä, toteuttaa ja arvioida omaa
työtään. Työskentelyssä huomioidaan myös vastuullisuus ja miten oppilas toimii yhteistyössä
toisten kanssa.
Käyttäytymisen arviointi kohdistuu siihen, miten oppilas ottaa huomioon muut ihmiset ja
ympäristön, arvostaa työtä ja noudattaa sääntöjä. Käyttäytymistä arvioivat kaikki oppilasta
opettavat opettajat.
Arvioinnin tehtävänä on auttaa oppilasta muodostamaan realistinen kuva oppimisestaan ja
kehittymisestään ja siten tukea myös oppilaan persoonallisuuden kasvua.
TODISTUKSET
luokka
luokka
luokka
luokka
Väliarviointi
arviointikeskustelu
arviointikeskustelu
arviointikeskustelu
arviointikeskustelu
5. luokka
6. luokka
arviointikeskustelu
numeroarviointi
1.
2.
3.
4.
Lukuvuositodistus
sanallinen arviointi
sanallinen arviointi
sanallinen arviointi
lukuaineissa ja käyttäytymisessä
numeroarviointi
taito- ja taideaineissa sanallinen
arviointi
numeroarviointi
numeroarviointi
Väliarviointi annetaan syyslukukauden lopussa, lukuvuosiarviointi kevätlukukauden päättyessä.
KÄYTTÄYTYMISEN ARVIOINTI
(Siilinjärven perusopetuksen opetussuunnitelma)
Käyttäytymisen arviointi kohdistuu siihen, miten oppilas ottaa huomioon muut ihmiset ja
ympäristön, arvostaa työtä ja noudattaa sääntöjä. Oppilaan käyttäytymistä arvioivat kaikki
oppilasta opettavat opettajat. Käyttäytymisen arvioinnissa otetaan huomioon koulun arvopohja ja
kasvatukselle asetut tavoitteet.
Oppilasta arvioidaan oman ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti.
Käyttäytymisen arvosanat ja kriteerit:
10 erinomainen
- on sisäistänyt hyvät tavat sekä koulun järjestyssäännöt ja noudattaa niitä
- käyttäytyminen ja asenne koulutyöhön moitteetonta
- luo yhteishenkeä ja yhteisvastuuta luokassa ja kouluympäristössä
- käytöksellään ansaitsee työyhteisön luottamuksen
9
kiitettävä
- noudattaa koulun järjestyssääntöjä sekä muita ohjeita ja hyviä tapoja
- toimii myönteisesti, aktiivisesti ja yhteistyökykyisesti
- auttaa ja kannustaa muita
- kantaa vastuuta kouluympäristöstä
8
hyvä
- noudattaa yleensä koulun järjestyssääntöjä, ohjeita ja hyviä tapoja
- käyttäytyy asiallisesti ja ottaa muut huomioon
- ymmärtää vastuunsa kouluympäristöstä
Arvosana 8 kuvaa käyttäytymisen perustasoa.
7
tyydyttävä
- tuntee koulun järjestyssäännöt ja ohjeet, mutta ei aina noudata niitä
- noudattaa hyviä tapoja vaihtelevasti eikä aina ota muita huomioon
- ymmärtää vastuunsa kouluympäristöstä, mutta ei aina muista sitä
- yhteydenottoja kotiin ja mahdollisesti muita seuraamuksia huonosta
käyttäytymisestä
6
kohtalainen
- rikkoo toistuvasti koulun järjestyssääntöjä
- hyvien tapojen noudattaminen puutteellista eikä ota muita huomioon
- vastuu kouluympäristöstä puutteellista
- usein yhteydenottoja kotiin huonosta käyttäytymisestä ja seuraamuksia tai
rangaistuksia käyttäytymisasioista
- toimii epärehellisesti
5
välttävä
- ei noudata koulun järjestyssääntöjä eikä ohjeita
- toimii piittaamattomasti muita kohtaan
- vastuu kouluympäristöstä olematonta
- jatkuvasti käytöshäiriöitä ja seuraamuksia tai rangaistuksia niistä
- toimii epärehellisesti
4
hylätty
- käyttäytyy ja toimii täysin sopimattomasti ja vastuuttomasti
NUMEROARVOSANOJEN PERUSTEET
Koululautakunta on 5.6.2001 päättänyt ohessa olevista numeroarvostelun perusteista, joita
noudatetaan väli- ja lukuvuosiarvioinnissa 4 -6 – luokkien numeroarvioinnissa.
Erinomainen (10)
Oppilas on saavuttanut oppiaineen tavoitteet erinomaisesti ja hän pystyy hyödyntämään ja
soveltamaan oppimaansa työssään ja tehtävissään. Hän työskentelee oma- aloitteisesti ja
tavoitteellisesti sekä osallistuu rakentavasti oppituntien kulkuun. Hän suoriutuu erinomaisesti
tehtävistään, on aktiivinen oppija ja hallitsee myös oppisisältöjen ulkopuolista tietoa.
Kiitettävä (9)
Oppilas on saavuttanut oppiaineen keskeiset tavoitteet kiitettävästi ja pystyy yleensä
hyödyntämään ja soveltamaan oppimaansa töissään ja tehtävissään. Hän työskentelee omaaloitteisesti ja itsenäisesti, suoriutuu kiitettävästi tehtävistään ja osallistuu aktiivisesti oppituntien
kulkuun. Hän osoittaa harrastuneisuutta oppiaineeseen.
Hyvä (8)
Oppilas on saavuttanut oppiaineen keskeiset tavoitteet hyvin ja pystyy usein hyödyntämään
oppimaansa töissään ja tehtävissään. Hän työskentelee yleensä itsenäisesti ja vastuullisesti, tekee
työnsä hyvin ja osallistuu oppituntien kulkuun rakentavasti.
Tyydyttävä (7)
Oppilas on saavuttanut keskeiset tavoitteet ja pystyy ajoittain hyödyntämään oppimaansa töissään
ja tehtävissään. Hän selviytyy perustehtävistään. Hänen työskentelynsä on vaihtelevaa.
Kohtalainen (6)
Oppilas on saavuttanut oppiaineen keskeiset tavoitteet puutteellisesti ja pystyy vain harvoin
hyödyntämään oppimaansa työssään ja tehtävissään. Hänen työskentelynsä on passiivista ja
selviytyminen perustehtävistä tuottaa vaikeuksia. Hän osallistuu oppituntien kulkuun harvoin.
Välttävä (5)
Oppilas on saavuttanut oppiaineen keskeiset tavoitteet välttävästi. Hänen työskentelynsä on
erittäin passiivista ja hänen on vaikea selviytyä perustehtävistä.
Hylätty (4)
Oppilaan työskentely on heikkoa ja tuesta huolimatta hän ei edisty opinnoissaan riittävästi.
Oppilas on passiivinen ja suhtautuu välinpitämättömästi ja jopa kielteisesti koulutyöhön.
TOIVALAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
Hyvät tavat ja toisten huomioon ottaminen ovat osa koulun arkipäivää
Käyttäydyn ystävällisesti kaikkia kohtaan. Olen rehellinen, reipas, kohtelias ja avulias.
Tervehdin, käytän tarvittaessa sanoja kiitos ja ole hyvä. En käytä rumaa kieltä.
Välituntileikeissä ja – peleissä otan aina huomioon toiset, en syrji ketään. Käytän telineitä ja
välineitä tarvittaessa vuorojärjestyksessä.
Pidän hyvää huolta omista ja koulun tavaroista ja palautan ne omille paikoilleen, kun en enää
käytä niitä. En riko, sotke tai vahingoita mitään.
En kiusaa teoin, sanoin tai elein ketään. Jos huomaan kiusaamista, kerron siitä viipymättä
opettajalle.
Oman ja muiden työn arvostaminen on opiskelun ja työnteon perusta
Noudatan opettajan antamia ohjeita ja koulun ja luokan omia sääntöjä.
Tulen oppitunnille ajoissa, opiskeluvälineet mukana ja kotitehtävät tehtyinä.
Kannan vastuuta omasta työskentelystäni ja suoritan annetut tehtävät huolellisesti.
Annan kaikille työrauhan.
Ruokaillessa noudatan hyviä pöytätapoja ja otan huomioon muut ruokailijat.
Koulumatkakin on osa koulupäivää
Kuljen koulumatkan noudattaen liikennesääntöjä ja hyviä tapoja.
Viihtyisässä ja turvallisessa ympäristössä koulutyö sujuu hyvin
Koulupäivän aikana voin poistua koulualueelta vain opettajan luvalla.
Luokkaan mennessäni jätän ulkojalkineet ja – vaatteet naulakkoon.
Menen välitunnille viivyttelemättä, sisällä voin olla vain opettajan luvalla.
Pidän puhelimen ja av-laitteet äänettömänä tai suljettuna repussa koulupäivän ajan. Käytän niitä
vain opettajan luvalla.
En heittele lumipalloja tai muuta vastaavaa.
Säilytän polkupyörän telineessä koulupäivän ajan.
En tuo kouluun makeisia, rahaa, arvoesineitä tms., ellei opettajan kanssa ole toisin sovittu.
Koulun järjestyssäännöt ovat voimassa opetussuunnitelmaan kuuluvassa toiminnassa, myös
kerhossa, retkellä ja leirikoulussa.
Sääntöjen rikkominen voi johtaa seuraamuksiin
Seuraamuksia ovat kasvatuskeskustelu, luokasta poistaminen, jälki-istunto, kirjallinen varoitus tai
määräaikainen erottaminen.
Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä suorittamaan tehtävänsä koulupäivän
jälkeen.
SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI TOIVALAN KOULUSSA
MITÄ KIUSAAMINEN ON
Kiusaaminen on yhdelle ja samalle lapselle pahan mielen aiheuttamista toistuvasti ja tahallisesti.
Pahaa mieltä aiheuttavat joku tai jotkut, joita vastaan kiusatun on vaikea puolustautua.
Kiusaaminen on ryhmäilmiö. Kiusaamistilanteessa ryhmän jäsenellä voi olla kiusatun, kiusaajan,
apurin, kannustajan, puolustajan tai hiljaisen hyväksyjän rooli. Jokainen voi omalta osaltaan
vaikuttaa siihen, esiintyykö kiusaamista vai ei.
KIUSAAMISEN ILMENEMISMUODOT
Kiusaaminen voi olla
• sanallista (nimittelyä, pilkkaamista, naurunalaiseksi tekemistä)
• fyysistä (tönimistä, tuuppimista, lyömistä, potkimista, lumipesujen antamista)
• omaisuuteen kohdistuvaa (toisen tavaroiden ottamista tai tahallista vahingoittamista)
• epäsuoraa (ryhmän ulkopuolelle jättämistä, ilkeiden juorujen levittämistä, ryhmän muiden
jäsenten manipulointia niin, että nämäkin alkavat välttää tai suhtautua kielteisesti
kiusattuun)
• netissä tai tekstiviestillä tapahtuvaa (ilkeiden viestien lähettämistä tai tekstien
julkaisemista verkossa, toisen kuvan julkaisemista ilman lupaa)
KIUSAAMISEN EHKÄISEMINEN
Perustan kiusaamisen ehkäisemiselle luovat vuorovaikutus- ja ryhmässä toimimisen taidot,
erilaisuuden hyväksyminen, empatiakyky, suvaitsevaisuus ja toisen ihmisen kunnioittaminen.
Yhteisöllinen toimintakulttuuri (kummiluokka- ja oppilaskuntatoiminta), koulun järjestyssääntöjen,
yhteisten sopimusten ja luokkakohtaisten sopimusten noudattaminen ja niistä tiedottaminen
ehkäisevät kiusaamista. Koulussa on käytössä kiusaamisen vastainen KiVa Koulu – toimintamalli:
ennalta ehkäisevät toimenpiteet koskevat kaikkia koulun oppilaita ja kohdennetut toimenpiteet
kiusaamistapauksissa osallisena olleita oppilaita.
KIUSAAMISTAPAUKSIIN PUUTTUMINEN
Kun koululle tulee tieto tai epäily kiusaamisesta, tiedon saanut aikuinen selvittää, onko kysymys
toistuvasta kiusaamisesta ja ohjaa tapauksen tarvittaessa eteenpäin koulun KiVa –tiimille. Tiimin
jäsenet keskustelevat kiusatun ja kiusaamiseen osallistuneiden lasten kanssa sekä järjestävät
seurantakeskustelut eri osapuolten kanssa. Luokanopettaja tapaa kiusatun luokkatovereita, joita
rohkaistaan tukemaan kiusattua. Vanhempia informoidaan tiimin käsiteltävinä olleista tapauksista.
Tarpeen mukaan vanhemmat voidaan kutsua koululle selvittämään asiaa, tämä ei kuitenkaan
tapahdu rutiininomaisesti kaikissa tapauksissa.