Työpari Kovanen & Kunnaksen dokumenttielokuva One Man

Tiedote 9.4.2015
VIIHDETAITEILIJA TEEMU KEISTERISTÄ TULOSSA DOKUMENTTIELOKUVA
Työpari Kovanen & Kunnaksen dokumenttielokuva One Man Multishow on
henkilökuvadokumentti taiteilija Teemu Keisteristä. Monipuolista taiteilijaa voisi luonnehtia taiteen kameleontiksi. Hän tekee Ukkeli -sarjakuvahahmoaan, videotaidetta sekä esiintyy Windows mies -hahmona. Kovanen & Kunnas työpari
on seurannut taiteilija Teemu Keisterin elämää kesäkuusta 2014 saakka.
One Man Multishow seuraa taiteilijan vaiheita puolen vuoden ajan. Katsoja pääsee mukaan Teemun näyttelyn avajaisiin Budapestiin sekä seuraamaan
nousukynnyksellä olevan taiteilijan tasapainoilua jaksamisen, tunnettuvuuden
ja arkisten kiireiden kanssa.
Teemu Keisteri seikkaileve naivismin, ite-taiteen, kylähulluuden ja kaupunkilaisen kuvataiteilijan välimaastossa. Taitelijana hän hyödyntää mielenkiintoisella
tavalla sosiaalista mediaa ja hän pitää internettiä tärkeänä julkaisukanavanaan.
Elokuva on työpari Verna Kovasen ja Emma Kunnaksen toinen dokumenttielokuva. Vuonna 2014 ensi-iltansa saanut tanssidokumentti Kadun Kaunein oli
mukana Loikka tanssielokuvafestivaaleilla (2014).
Ensi-ilta 23.4.2015 klo 19 , Kino Sheryl
TIETOJA:
One Man Multishow
Dokumentti
30min
Kovanen & Kunnas tuotanto
Ohjaus: Verna Kovanen
Kuvaus: Emma Kunnas ja Verna Kovanen
Leikkaus: Emma Kunnas
Äänet: Risto Roman
ENSI-ILTA:
23.4. To klo 19-22
Kino Sheryl
Yleisöliput 4/10€
LEHDISTÖLIPUT JA HAASTATTELUT:
[email protected]
Ennakkokatselulinkki elokuvaan pyydettäessä.
TRAILERI:
https://vimeo.com/119061090
KUVAPANKKI:
http://bit.ly/1CEMoQV
ELOKUVAN FACEBOOK-SIVUT:
www.facebook.com/onemanmultishow
FB-TAPAHTUMA:
https://www.facebook.com/events/1590667601151193/