Vuoden 2014 vuosikertomus (tulostukseen) - Vakka

VUOSIKERTOMUS
2014
Sisällysluettelo
Toimintakertomus 4
Tilinpäätös
Konserni
Tuloslaskelma12
Tase13
Emoyhtiö
Tuloslaskelma14
Tase15
Rahoituslaskelma16
Tilinpäätöksen liitetiedot17
Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen
allekirjoitukset23
Tilinpäätösmerkintä23
3
Katsaus
2014
VAKKA-SUOMEN
VOIMA OY
Vuotta 2014 leimasivat talouden taantuma ja normaalia lämpimämpi sää. Valtakunnan tasolla sähkön käyttö supistui 0,8 %
edelliseen vuoteen verrattuna.
voi edellisestä vuodesta 0,9 milj. euroa eli
8 %. Liikevoitto oli 2,5 milj. euroa, joka on
selvästi edellistä, myrskyvahinkojen rasittamaa vuotta parempi.
VSV:n verkossa sähkön käyttö oli vuoden
alussa kasvussa, mutta lämmin loppuvuosi
taittoi kasvua. Yleisestä kehityksestä poiketen elinkeinoelämän sähkön käyttö kehittyi
VSV:n alueella erittäin positiivisesti. Varsinkin muutamat suuret teolliset asiakkaat lisäsivät sähkön käyttöään ja pitivät sähkön
siirtomäärän hyvällä tasolla.
Sähkön hyvä toimitusvarmuus ja kilpailukykyiset siirtohinnat ovat yhtiön tavoitteita.
Sähkön siirtohintojen kilpailukyky vertailuyhtiöihin nähden on pysynyt hyvänä, vaikka
siirtohintoja korotettiin 1.1.2014 alkaen noin
4 %.
Vuoden siirtomäärä oli yli 383 GWh,
joka oli alle budjetoidun, mutta lähes
3 % edellisen vuoden siirtoa suurempi.
VSV:n liikevaihto oli 12,2 milj. euroa ja kas-
4
Viime vuosina alueellemme on osunut
muutamia pahoja myrskyjä, jotka ovat koetelleet sähkön toimitusvarmuutta. Kertomusvuoden aikana pahimmilta myrskyiltä
ja muilta vaikeilta sääilmiöiltä säästyttiin ja
sähkön toimitusvarmuus oli erittäin hyvällä
tasolla.
Energiavirastolle laaditun sähköverkon
kehittämissuunnitelman mukaisesti edetään vaiheittain kohti säävarmaa verkkoa.
Ensimmäisenä tavoitteena on, ettei asemamakaava- ja sitä vastaavilla taajama-alueilla
tapahdu yli 6 tunnin keskeytyksiä. Nämä
alueet kattavat noin 50 % VSV:n sähkönkäyttöpaikoista.
VSV:n investoinnit nousivat yli 5 milj. euroon, kun ne viime vuosina ovat olleet keskimäärin 4 milj. euron tasolla. Parina edellisenä vuotena suuri osa investoinneista
kohdistui mittarien kaukoluentaprojektiin ja
keskeisten tietojärjestelmien, kuten asiakkuuksien hallintajärjestelmän uusimiseen.
Kertomusvuonna VSV:n investoinnit kohdistuivat jälleen sähköverkon ja sähkön
toimitusvarmuuden parantamiseen. Säävarmuutta lisätään maakaapeloinnilla ja
avojohtojen siirtämisellä teiden varsille sekä
kauko-ohjattavia asemia rakentamalla. Syksyllä aloitettiin myös Lapin sähköaseman
ja asemalta lähtevän verkon uudistaminen.
Hankkeen kustannusarvio on noin 1,0 milj.
euroa ja projekti valmistuu toukokuussa
2015.
Asiakkaan keskimääräinen keskeytysaika h/vuosi
VSV emoyhtiön liikevaihto kasvoi noin 0,9
milj. euroa. Tytäryhtiöiden liikevaihto kasvoi
merkittävästi ja kasvatti konsernin yhteenlasketun liikevaihdon 53,3 milj. euroon.
Kasvua edellisestä vuodesta oli noin 12 milj.
euroa eli lähes 30 %. Kokonaisuutena myös
tuloskehitys oli tyydyttävä, vaikka sähköntuotannolle vuosi oli erittäin vaikea.
Tytäryhtiöt
VSV- E NE R G I A PA LV E L U O Y
VSV-Energiapalvelu omistaa ja hallinnoi energiantuotanto-osuuksia. Tuotanto-osuuksista saatava sähkö myydään
Suomen alueen markkinahinnalla. Markkinat vaikuttavat siten oleellisesti VSV-E:n taloudelliseen tulokseen. Vesivoimalan osalta
suuri tekijä on luonnollisesti myös vesimäärä.
Vuoden 2014 toteutuneet spot-hinnat (€/MWh)
VSV-Energiapalvelu tekee myös hintasuojauksia turvatakseen tuotettavan sähkön hinnan. Hintasuojaukseen käytettävien
johdannaisten hinnat ovat kuitenkin Suomen aluehintaisinakin olleet pitkään niin
alhaisia, ettei niillä ole pystynyt turvaamaan
tuotannon kannattavuutta.
Sähkön markkinahinta oli vuonna 2014
tuotannon kannalta liian alhainen. SPOT-sähkön hinta oli systeemihintaisena keskimäärin
29,61 €/MWh ja Suomen aluehintaisena
vastaavasti 36,02 €/MWh.
Vuonna 2014 VSV-Energiapalvelun liikevaihto oli 3,55 milj. euroa, joka on edellisvuoden tasolla. Sähkön tuotannon myynnistä saatu liikevaihto jäi pieneksi alhaisen
markkinahinnan ja tuotantomäärän takia.
5
Erityisen pieneksi jäi lauhdesähkön tuotanto. VSV-Energiapalvelun omistamilla tuotanto-osuuksilla tuotettiin sähköä vuonna
2014 yhteensä 32,0 GWh, joka oli noin 25
GWh budjetoitua vähemmän.
Vuoden 2016 systeemihintatuotteen hintakehitys
jaksolla 01/2011 - 03/2015
Sähkön tuotannon taloudellinen tulos oli
tappiollinen. Tähän oli syynä sähkön alhainen markkinahinta ja siitä seurannut pieni
tuotannon määrä. Tuotanto jäi niin pieneksi, ettei lauhdesähkön tuotannossa kiinteitä
kuluja pystytty kattamaan sähköstä saadulla hinnalla. Tuotannon kate jäi 630 000
euroa tappiolle. Tulosta paransi sähkön ja
päästöoikeuksien hintasuojauksista saatu
noin 18 000 euron voitto.
Systeemihintaisten sähköjohdannaisten
hinnat laskivat sähköpörssissä lähes koko
vuoden ajan ja olivat 31.12.2014 poikkeuksellisen alhaalla. Trading-salkun avoimista
johdannaisista jouduttiin tekemään arvonalennuskirjaus ja tradingsalkku heikensi tulosta noin 184 000 eurolla.
Vuoden 2016 aluehintatuotteen hintakehitys
11/2012 - 03/2015
Yleisesti voidaan todeta, että VSV-Energiapalvelun omistamat tuotanto-osuudet
ovat pääosin niin uusia, että investoinneista
johtuvat kiinteät kulut lisäävät merkittävästi sähköntuotannon kokonaiskustannuksia. Tästä syystä kannattavuutta nykyisellä
sähkön markkinahintatasolla ei voida saavuttaa. Syöttötariffissa olevat uudet tuulivoimaosuudet ovat kannattavia, mutta
niistäkin osassa on lyhyistä laina-ajoista
johtuvaa kustannusten etupainoisuutta.
Höyryn myynnin päättyminen asiakkaan
konkurssin takia vuoden puolivälissä aiheutti merkittävät taloudellisen tappion.
VSV-Energiapalvelun tilikauden 2014 tulos käännettiin 72 849 euroa voitolliseksi
emoyhtiö Vakka-Suomen Voiman antamalla
2,3 milj. euron konserniavustuksella.
Vakka-Suomen Voima Oy:n hallitus päätti
kokouksessaan 14.5.2014 käynnistää toimenpiteet VSV-Energiapalvelu Oy:n sulauttamiseksi VS Lämpö Oy:öön. Tavoitteena
on konsernirakenteen selkeyttäminen ja
resurssien käytön tehostaminen. Sulautumisen täytäntöönpano rekisteröitiin kaupparekisteriin 31.12.2014 ja sulautumisessa
syntynyt yhtiö aloitti toimintansa uudella nimellä VSV-Energia Oy 1.1.2015.
VERTE K OY
Vertek emoyhtiön toiminta on laajentunut
kahden kuluneen vuoden aikana huomattavasti suurten maakaapelointiurakoiden ansiosta. Liikevaihtoa kertyi 27,5 milj. euroa,
mutta keskeneräisten urakoiden arvo pieneni edellisestä tilinpäätöksestä noin 9 milj.
euroa eli toiminnan volyymi vuonna 2014 oli
noin 18,5 milj. euroa. Liikevoitto nousi 1,6
milj. euroon, joka on hyvällä tasolla ja hieman budjetoitua parempi.
Vertekin tytäryhtiö Rauman Sähköpalvelu
Oy on erikoistunut suurten teollisten yritysten ja julkisen sektorin sähköasennuksiin.
Sähköpalvelun tilauskanta oli vuoden alkupuolella kohtuullinen, mutta heikkeni syksyllä rakennusalan yleisen matalasuhdanteen
seurauksena.
Rauman Sähköpalvelun liikevaihto laski
6,5 milj. eurosta 4,0 milj. euroon, mutta tulos onnistuttiin pitämään voitollisena.
Tilauskanta oli koko vuoden ajan erittäin
korkea, mutta palautui normaalille tasolle
vuoden päättyessä. Vuonna 2015 ei odoteta saavutettavan edellisen vuoden liikevaihtotasoa, vaan toiminta sopeutetaan hieman
pienempään volyymiin.
6
VS L ÄM P Ö O Y
Vuoden aikana kaukolämpöasiakkaille
toimitettu energiamäärä oli 128 GWh. Kasvu edelliseen vuoteen verrattuna oli 15 prosenttia. Lämpimät säät pienensivät lämmön
myyntiä, mutta teollisuuden lämmönkulutuksen kasvun ansiosta myynti nousi budjetoidulle tasolle.
VS Lämmön liikevaihto oli 11,6 milj. euroa. Luvussa on mukana myös Kalannin
alueen liikevaihto. Liikevaihto kasvoi 1,9
milj. euroa vuodesta 2013, mutta jäi selvästi budjetoidusta höyryntuotannon loputtua
kesällä 2014. Liikevoittoa kertyi 0,9 milj.
euroa, joka oli 0,3 milj. euroa budjetoitua
vähemmän.
Yara Suomi Oy:ltä ostettavalla prosessilämmöllä on suuri merkitys lämmön
myynnin kannattavuuteen. Kertomusvuonna prosessilämpöä saatiin noin 52 GWh.
Loppuosa lämmöstä eli yli 60 % tuotet-
tiin raskaalla polttoöljyllä, jota kului lähes
8 800 tonnia. Öljyn osuus VS Lämmön lämmönhankinnassa on kestämättömän suuri.
Voimakas öljysidonnaisuus on päättymässä
vuoden 2015 syksyllä, kun Uuteenkaupunkiin valmistuu 20 MW tehoinen puupolttoaineella toimiva lämpölaitos. Kalannissa puupolttoaineeseen siirryttiin jo vuoden 2014
lopulla.
Vuonna 2013 alkanut höyryn tuotanto
teollisuudelle loppui toukokuun lopussa.
Höyryn tuotantoa varten rakennettu kaasua
polttava lämpölaitos muutetaan kaukolämpöverkon vara- ja huipputehon tuotantolaitokseksi.
liiketoiminnan resursointi ei ole kuitenkaan
onnistunut. Sen sijaan tievalaistussaneerausten suunnittelussa Enertel on saavuttanut hyvän aseman.
Enertelin liikevaihto jäi selvästi budjetoitua
pienemmäksi noin 200 000 euroon ja tulos
jäi lievästi tappiolle.
E NE RTE L O Y
Suunnittelutoimisto Enertel on tehnyt kolmen henkilön voimin jo pitkään
200 000 – 300 000 euron liikevaihtoa. Enertel on tavoitellut kasvua sähkösuunnittelussa ja usean vuoden ajan tavoitteena on ollut
myös LVI-suunnittelun aloittaminen. Uuden
Merkittävimmät osakkuusyhtiöt
LÄNNE N OM AV O I MA O Y
Lännen Omavoiman sähkönmyynti vuonna 2014 oli 954 GWh ja liikevaihtoa kertyi
vajaat 48 milj. euroa, joka on noin 5 % edellisvuotta vähemmän. Liikevaihdon pieneneminen johtui pääasiassa sähkön myyntihintojen alenemisesta.
hinta 31.05.2011 oli 51,35 euroa/MWh,
31.12.2013 se oli 31,50 euroa/MWh ja
31.12.2014 vastaavasti 29,30 euroa/MWh.
Johdannaishintojen lasku kasvatti erityisesti
tradingsalkun tappiota vuoden lopulla voimakkaasti.
Johdannaishinnat ovat laskeneet merkittävästi vuodesta 2011 lähtien. Esimerkiksi vuosijohdannaisen ENOYR-16
Vuonna 2014 LOV:n sähkökaupan toiminnallinen tulos oli positiivinen, mutta trading-toiminnan tulos selvästi tappiollinen.
7
Aiempiin tilinpäätöksiin tehtyjen alaskirjausten positiivinen vaikutus nosti kuitenkin
LOV:n tuloksen 793 441 euroa voitolliseksi.
Hallinto
OR G ANIS AAT I O
Y H T I Ö KOKOU S
Vakka-Suomen Voima Oy:n toimitusjohtajana toimii Jarmo K. Lahtinen. Johtoryhmän muodostivat hänen lisäkseen
sähköverkkotoiminnan liiketoimintajohtaja
Juho Jussila, tietohallintopäällikkö Antti Jyväkorpi, talousjohtaja Jukka Teinilä, Lännen
Omavoima Oy:n liiketoimintajohtaja Juhani
Kluuskeri ja VSV-Energiapalvelu Oy:n kehitysjohtaja Mika Salo.
Varsinainen yhtiökokous pidettiin 29.
päivänä huhtikuuta 2014 Ravintola Laitilan
Kievarissa. Saapuvilla tai edustettuna oli
16 osakasta edustaen 38 586 osaketta ja
637 238 ääntä.
Kokouksessa käsiteltiin yhtiöjärjestyksen
mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat. Ylimääräisiä yhtiökokouksia toimintavuoden aikana ei pidetty.
OMIS TUS S U H T E E T
Vakka-Suomen Voima Oy:n omistus
kertomusvuoden lopussa:
Kunnat
Yhteisöt
Yksityiset
11.141 osaketta 61.219 osaketta 12.640 osaketta 13,1 %
72,0 %
14,9 %
Yhteensä
85.000 osaketta
100,0 %
HAL L INTON E U V O S T O
Hallintoneuvoston puheenjohtajana on toiminut Lasse Vainio ja varapuheenjohtajana
Markku Heinonen. Hallintoneuvoston sihteerin tehtävää on hoitanut yhtiön talousjohtaja.
Hallintoneuvosto on kokoontunut kaksi kertaa: 10.4. ja 27.11.2014.
Eurasta
Markku Heinonen
Reijo Lammila Pyhärannasta
Kari Kariaho
Jorma Kekola
Arto Sainio
Laitilasta
Tommi Aaltonen
Anne-Maria Antola-Pilppula
Kari Laiho
Mika Raula
Jarno Salminen
Jouko Salminen
Hanna Vuola
Raumalta
Mika Katila
Tuomo Kauppi
Jorma Leino
Heikki Luukkonen
Jyrki Santala H ALL I T U S
Uudestakaupungista
Pentti Aitamurto
Jouko Antola
Arto Kallinen
Matti Karhu
Hannu Manneroos
Timo Mäkinen
Jukka Puukki
Juha Salo
Tarja Suves
Lasse Vainio
Sinikka Virtanen
Heikki Wala
Hallituksessa esittelijänä on toiminut toimitusjohtaja Jarmo K. Lahtinen. Lisäksi kokouksiin ovat osallistuneet hallintoneuvoston puheenjohtajat sekä sihteerinä yhtiön
talousjohtaja.
Hallitus on kokoontunut kertomusvuoden
aikana 10 kertaa ja merkinnyt pöytäkirjoihin
159 asiapykälää.
Puheenjohtaja
Raimo Aarnio, Uusikaupunki
Varapuheenjohtaja
Rami Tähtinen, Laitila
Jäsenet
Vesa Heino, Rauma
Jari Laihonen, Rauma
Kimmo Nevavuori, Uusikaupunki
Leena Niemi, Uusikaupunki
Heikki Peltola, Laitila
Kari Ranta, Pyhäranta
TA R K AS TUS
TO IM INTA
Varsinaisena tilintarkastajana on toiminut
KHT-yhteisö Ernst & Young Oy päävas-tuullisena tilintarkastajana Tapani Kulmala KHT.
8
Talous
LIIK E VAIHT O
R A H OI T U ST U OT OT J A - KU L U T
VSV:n liikevaihto tilikaudella 2014 oli 12,2
milj. euroa. Liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 0,9 milj. euroa. VSV-konsernin liikevaihto jatkoi vuonna 2013 alkanutta voimakasta kasvua. Liikevaihto nousi 29 % 41,2
milj. eurosta 53,3 milj. euroon. Konserniliikevaihdon kasvu aiheutui pääasiassa Vertek alakonsernin liikevaihdon kasvusta 10,7
milj. eurolla.
VSV:n rahoitustuotot olivat yli 300 000
euroa rahoituskuluja suuremmat. Rahoitustuottoja lisäsi erityisesti osinkotuottojen
kasvu lähes 250 000 eurolla.
K ANNATTAV U U S
V I E R A S PÄÄOMA
I N VEST OI N N I T
VSV:n käyttökate kasvoi 13,9 % 4,5 milj.
eurosta 5,2 milj. euroon. Budjetoitu käyttökate ylittyi noin 0,35 milj. eurolla. Odotettua
paremman tuloksen syntymistä edesauttoi
myrskytuhokorjausten jääminen vähäisiksi
vuonna 2014. Emoyhtiön liikevoitto nousi
1,7 milj. eurosta 2,5 milj. euroon.
Syyskuussa 2014 VS Lämpö solmi
KPA-laitoksen toimitussopimuksen ja samanaikaisesti lainasopimuksen laitoksen
rahoituksesta. Vuoden 2014 loppuun mennessä VS Lämpö oli nostanut KPA-laitoksen lainaa 7,2 milj. euroa. Konsernin pitkäaikaisia lainoja lyhennettiin tilikauden aikana
noin 0,5 milj. eurolla ja pitkäaikaista lainaa
oli tilikauden lopussa 8,8 milj. euroa. Konsernin lyhytaikaisten lainojen määrä pieneni
tilikauden aikana 2,2 milj. euroa ja oli tilikauden lopussa 2,5 milj. euroa.
VSV:n investoinnit vuonna 2014 olivat
5,6 milj. euroa. Sähköverkon osuus investoin-neista oli 5,2 milj. euroa ja siitä puolestaan etäluettavien sähkömittarien osuus 0,9
milj. euroa. Konsernin kokonaisinvestoinnit
olivat 8,4 milj. euroa, josta KPA-laitoksen
osuus oli noin 2,0 milj., euroa.
Myös konsernin kannattavuus parani
edelleen. Vuonna 2014 käyttökate oli 6,9
milj. euroa, kun se vuonna 2013 oli 6,1 milj.
euroa ja vuonna 2012 4,7 milj. euroa. Konsernin tulosta kasvattivat emoyhtiön lisäksi
Vertekin ja VS Lämmön tulosparannukset.
Vastaavasti tuotantoyhtiö VSV-Energiapalvelun vaikea vuosi vaikutti konsernitulosta
pienentävästi.
Konsernin nettorahoituskulut olivat noin
233 000 euroa. Niihin sisältyy VSV-Energiapalvelun trading-toiminnan kuluja noin
184 000 euroa.
L I I T T YMI SMAKSUT
VSV-konsernin liittymismaksujen määrä
kasvoi vuoden 2014 aikana noin 550 000
eurolla. Konsernin liittymismaksujen kokonaiskertymä on 23,6 milj. euroa, josta sähköliittymiä on 21,3 milj. euroa ja kaukolämpöliittymiä 2,3 milj. euroa.
Voittovarat ja niiden käyttö
Tuloslaskelma
osoittaa
voittoa
354 523,53 euroa. Yhtiökokouksen käytettävissä on voitonjakokelpoisia varoja yhteensä 12 517 384,93 euroa.
Hallitus esittää, että vuodelta 2014 jaetaan osinkoa A-osakkeille 4,00 euroa/osake
ja B-osakkeille 4,50 euroa/osake, yhteensä
348 600,00 euroa. Tilikauden voitosta
6 023,53 euroa esitetään siirrettäväksi edellisten tilikausien voittotilille.
Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut
olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius
on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan yhtiön
maksukykyä.
Liikevaihto M€
Liikevoitto %
Investoinnit M€
10
Omavaraisuusaste %
Omavaraisuusaste %
liittymismaksut omassa pääomassa
Sijoitetun pääoman tuotto % (ROI)
11
Konsernituloslaskelma
2014
LIIKEVAIHTO
Valmistevaraston muutos
Valmistus omaan käyttöön
Liiketoiminnan muut tuotot
Materiaalit ja palvelut
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Ostot tilikauden aikana
Varastojen muutos
Ulkopuoliset palvelut
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
Poistot
Suunnitelman mukaiset poistot
Arvonalentumiset pysyvien vastaavien hyödykkeistä
Liiketoiminnan muut kulut
Osuus osakkuusyritysten tuloksista
LIIKEVOITTO
53 252 634,38
41 151 574,88
-9 099 085,54
8 531 068,52
2 616 748,98
928 480,71
1 714 751,41
563 644,79
18 858 301,23
24 916 352,26
122 448,24
110 504,85
6 702 638,91
25 683 388,38
8 249 807,48
427 721,09
4 654 621,45
9 485 498,80
286 083,03
4 061 202,52
4 435 849,38
3 638 599,58
145 283,29
112 782,30
2 854 741,75
2 063 582,85
131 402,91
41 490,95
69 439,87
50 338,65
-57 345,96
-1 171,39
-377 193,14
-258 888,92
2 621 045,43
1 895 352,14
24 015,40
24 053,90
2 645 060,83
1 919 406,04
-68 256,13
-575 448,83
-245 939,92
1 823 672,08
12
340 096,06
3 775 119,49
-368 282,80
-207 166,03
32 824 938,15
1 265 936,81
10 215 460,86
4 071 983,19
582 638,26
7 798 081,04
7 879 465,93
1 537 932,29
Rahoitustuotot ja -kulut
Osinkotuotot
Muut korko- ja rahoitustuotot
Arvonmuutokset sijoituksista
Korkokulut ja muut rahoituskulut
VOITTO ENNEN SATUNNAISERIÄ
Satunnaiset erät
Satunnaiset tuotot
VOITTO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA
JA VEROJA
Tuloverot
Tuloverot
Laskennallisen verovelan muutos
Vähemmistöosuus
TILIKAUDEN VOITTO
2013
784 507,28
716 251,15
-189 885,19
2 445 772,00
Konsernitase
2014
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Ainettomat oikeudet
Konserniliikearvo
Muut pitkävaikutteiset menot
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
Rakennukset ja rakennelmat
Verkosto
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Ennakkomaksut ja kesk.er.hankinnat
Sijoitukset
Osuudet osakkuusyrityksissä
Muut osakkeet ja osuudet
Saamiset osakkuusyrityksiltä
Muut saamiset
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Aineet ja tarvikkeet
Keskeneräiset tuotteet
Saamiset
Lyhytaikaiset
Myyntisaamiset
Saamiset omistusyhteysyrityksiltä
Siirtosaamiset
Muut saamiset
Rahat ja pankkisaamiset
Vastaavaa yhteensä
1 280 049,52
643 917,99
1 868 849,98
135 892,85
816 489,84
816 489,84
2 619 824,97
2 771 486,11
45 842 405,43
43 265 071,36
997 805,54
878 022,73
30 202,27
2 784 294,47
1 304 769,97
5 508 152,92
7 288 638,36
7 059 645,57
1 500 000,00
752 366,75
657 849,11
4 438 422,33
12 402 284,77
13 659 956,11
9 747 804,64
88 978,87
48 974,91
1 060 389,23
536 437,59
11 892 458,67
262 166,24
1 444 249,85
87 929 444,67
850 000,00
10 595 383,38
904 138,88
90 865 011,02
2014
33 972,18
14 725 647,60
1 257 671,34
10 670 258,78
72 831,79
49 062 943,26
1 500 000,00
15 194 441,32
1 135 223,10
3 303 199,23
1 916 941,79
27 103,25
53 091 022,52
5 653 436,21
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
Vararahasto
Edellisten tilikausien voitto
Tilikauden voitto
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
1 137 130,95
434 635,20
154 165,26
2013
2013
850 000,00
883 972,18
33 972,18
32 291 496,30
883 972,18
29 845 724,30
1 823 672,08
2 445 772,00
34 999 140,56
33 175 468,48
VÄHEMMISTÖOSUUS
655 627,20
459 287,28
PAKOLLISET VARAUKSET
Takuuvaraus
297 851,39
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen
Lainat rahalaitoksilta
Laskennallinen verovelka
Liittymismaksut ja muut velat
Liittymismaksut
Lyhytaikainen
Lainat rahalaitoksilta
Saadut ennakkomaksut
Ostovelat
Velat omistusyhteysyrityksille
Siirtovelat
Muut velat
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ
Vastattavaa yhteensä
8 783 659,89
2 076 487,74
4 705 905,56
4 498 739,53
23 562 003,00
37 051 568,45
23 014 326,22
2 475 417,34
4 700 826,07
2 025 741,84
11 324 754,13
4 253 042,02
5 167 783,75
1 183 082,35
1 012 812,36
2 768 968,54
2 219 004,98
29 589 553,49
1 922 870,52
14 925 257,07
51 976 825,52
87 929 444,67
3 511 654,94
27 640 701,77
57 230 255,26
90 865 011,02
VSV Tuloslaskelma
2014
LIIKEVAIHTO
Valmistus omaan käyttöön
Liiketoiminnan muut tuotot
Materiaalit ja palvelut
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Ostot tilikauden aikana
Varastojen muutos
Ulkopuoliset palvelut
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
Poistot
Suunnitelman mukaiset poistot
Arvonalentumiset pysyvien vastaavien hyödykkeistä
Liiketoiminnan muut kulut
LIIKEVOITTO
Rahoitustuotot ja -kulut
Osinkotuotot
Saman konsernin yrityksiltä
Muilta
Muut korko- ja rahoitustuotot
Saman konsernin yrityksiltä
Muilta
Arvonmuutokset sijoituksista
ja rahoitusarvopapereista
Korkokulut ja muut rahoituskulut
Saman konsernin yrityksille
Muille
12 150 361,01
11 279 959,97
262 873,60
257 789,30
426 317,74
364 044,88
3 157 206,29
1 290 029,26
2013
3 011 511,86
4 447 235,55
1 413 148,20
1 481 038,47
1 251 390,26
241 213,50
226 184,45
56 755,76
1 779 007,73
2 580 218,21
0,00
46 584,87
4 424 660,06
1 524 159,58
2 497 818,16
2 580 218,21
286 083,03
2 783 901,19
1 497 841,53
1 461 812,63
2 535 249,33
1 707 260,69
150 660,00
111 734,50
262 394,50
126 705,22
49 125,16
VOITTO ENNEN SATUNNAISERIÄ
Satunnaiset erät
Satunnaiset tuotot
Satunnaiset kulut
VOITTO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA
JA VEROJA
Tilinpäätössiirrot
Poistoeron muutos
Tuloverot
TILIKAUDEN VOITTO
14
17 183,45
17 183,45
103 630,89
175 830,38
34 311,06
137 941,95
53 393,00
124 062,00
-7 229,51
-361,11
-174 767,23
-182 191,82
2 844 870,47
1 803 895,16
24 015,40
24 053,90
-2 300 000,00
-900 000,00
568 885,87
927 949,06
-200 000,00
-700 000,00
14 362,34
24 205,06
354 523,53
203 744,00
VSV Tase
2014
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
Ennakkomaksut
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
Rakennukset ja rakennelmat
Verkosto
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Ennakkom. ja keskener. hankin.
Sijoitukset
Osuudet saman konsernin yrityksissä
Saamiset saman konsernin yrityksiltä
Osuudet omistusyhteysyrityksissä
Saamiset omistusyhteysyrityksiltä
Muut osakkeet ja osuudet
Muut saamiset
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Aineet ja tarvikkeet
Saamiset
Lyhytaikaiset
Myyntisaamiset
Saamiset saman konsernin yrityksiltä
Saamiset omistusyhteysyrityksiltä
Siirtosaamiset
Muut saamiset
Rahat ja pankkisaamiset
Vastaavaa yhteensä
942 894,98
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen
Lainat rahalaitoksilta
Liittymismaksut ja muut velat
Liittymismaksut
Lyhytaikainen
Lainat rahalaitoksilta
Saadut ennakot
Ostovelat
Velat saman konsernin yrityksille
Velat omistusyhteysyrityksille
Siirtovelat
Muut velat
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ
Vastattavaa yhteensä
438 387,08
942 894,98
277 051,05
272 134,25
272 134,25
2 110 986,39
2 232 305,31
38 845 997,59
36 277 720,66
222 804,46
198 896,73
30 202,27
27 103,25
638 773,25
42 120 898,21
320 079,14
5 467 092,69
5 467 092,69
3 900 000,00
4 200 000,00
1 872 207,48
1 872 207,48
1 500 000,00
1 500 000,00
3 769 445,93
11 000,00
11 000,00
4 043 659,01
4 902 896,59
4 132 880,20
55 442,06
26 596,20
174 382,81
278 094,96
9 917 802,84
16 819 881,10
8 481 230,37
718 186,33
70 607 165,83
66 062 975,27
2014
2013
850 000,00
883 972,18
12 162 861,40
354 523,53
39 328 239,34
1 105 823,70
850 000,00
33 972,18
715 438,13
3 769 580,93
16 519 746,10
4 785 081,38
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
Vararahasto
Edellisten tilikausien voitto
Tilikauden voitto
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ
Poistoero
2013
33 972,18
883 972,18
11 959 117,40
12 517 384,93
203 744,00
12 162 861,40
13 401 357,11
13 046 833,58
20 919 272,75
20 719 272,75
375 000,00
21 356 403,79
2 190 369,97
20 837 177,01
4 426 586,57
15 603,26
3 103,26
1 376 462,00
1 421 789,03
9 474 203,81
2 794 683,76
1 006 611,96
921 293,41
546 717,04
853 890,57
320 164,14
14 930 132,18
663 345,33
11 084 691,93
36 286 535,97
32 296 868,94
70 607 165,83
66 062 975,27
Rahoituslaskelma
Emoyhtiö
2014
Emoyhtiö
2013
Konserni
2014
Konserni
2013
2 844 870
1 803 895
2 621 045
1 895 352
2 580 218
2 783 901
4 071 983
4 061 203
-53 393
-124 062
57 346
1 171
-256 228
27 427
176 350
-145 283
-112 782
5 115 467
4 491 161
7 106 261
6 012 003
-774 608
158 859
-1 437 586
-1 686 190
9 221 534
-8 420 564
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA
Voitto ennen satunnaiseriä
Oikaisut:
Suunnitelman mukaiset poistot ja arvonalentumiset
Realisoitumattomat kurssivoitot ja -tappiot
Muut tuotot ja kulut, joihin ei liity maksua
Rahoitustuotot ja kulut
324 820
Osuus osakkuusyritysten tuloksista
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta
167 059
Käyttöpääoman muutos
Lyhytaik. korottomien saamisten lis./väh.
Vaihto-omaisuuden lisäys/vähennys
Lyhytaik. korottomien velkojen lis./väh.
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja
Maksetut korot ja maksut muista rah. kuluista
Saadut korot liiketoiminnasta
Maksetut välittömät verot
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA (A)
-447 091
1 126 134
-10 660 346
9 525 001
3 893 768
5 776 154
4 229 863
5 430 250
-187 046
-173 886
-382 323
-251 415
175 864
136 946
66 960
51 950
97 298
17 583
-83 048
212 933
3 979 884
5 756 797
3 831 452
5 443 718
-5 600 334
-5 876 744
-8 121 448
-9 209 330
42 510
18 979
-238 632
-149 744
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin
Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot
Investoinnit muihin sijoituksiin
Ostetut tytäryhtiöosakkeet
-20 320
Luovutustulot muista sijoituksista
9 504
Myönnetyt lainat
Lainasaamisten takaisinmaksut
Saadut osingot investoinneista
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA (B)
-20 320
300 000
-2 250 000
-116 928
-750 000
335 000
22 410
2 628
262 395
17 183
131 403
41 491
-5 037 939
-7 794 881
-8 271 181
-10 066 296
10 808
2 162 277
-2 236 217
-2 848
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA
Lyhytaikaisten lainojen nostot
Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut
4 426 580
-2 236 217
Pitkäaikaisten lainojen nostot
Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut
Konsernitilisaamiset
750 000
7 200 000
750 000
-375 000
-375 000
-492 828
-703 422
631 656
787 525
-773 659
-4 094 881
4 311 341
2 024 212
Liittymismaksujen lisäys
603 206
787 525
Liittymismaksujen vähennys
-83 979
Konsernitilivelat
Maksetut osingot
-136 360
Maksetut konserniavustukset
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA (C)
-83 979
-49 600
-136 360
-900 000
1 445 692
2 482 076
4 979 840
2 857 172
RAHAVAROJEN MUUTOS (A+B+C)
387 637
443 992
540 111
-1 765 406
Rahavarat tilikauden alussa
718 186
274 194
904 139
2 669 545
1 105 823
718 186
1 444 250
904 139
387 637
443 992
540 111
-1 765 406
Rahavarat tilikauden lopussa
Tilinpäätöksen liitetiedot
Laadintaperiaatteet
Arvostusperiaatteet
Käyttöomaisuus
Käyttöomaisuus on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla.
Vaihto-omaisuus
Vaihto-omaisuus esitetään keskihinnan mukaisena. Vaihto-omaisuuden arvoon on sisällytetty muuttuvat menot.
Konsernitilinpäätös
Vakka-Suomen Voima Oy on Vakka-Suomen Voima-konsernin emoyhtiö.
Konsernitilinpäätökseen on yhdistetty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset, lukuunottamatta kiinteistöosakeyhtiöitä, joissa
VSV on osakkaana. Tarkemmat tiedot konserniin kuuluvista yrityksistä ja osakkuusyrityksistä annetaan jäljempänä
kohdassa "Omistukset yrityksissä"
Konsernitilinpäätös on laadittu hankintamenomenetelmän mukaan. Osakkuusyritysten yhdistely on suoritettu
pääomaosuusmenetelmällä.
Kaikki konserniyhtiöiden väliset liiketapahtumat, sisäisten toimitusten realisoitumattomat katteet, sisäiset saamiset ja
velat, samoin kuin sisäinen voitonjako on eliminoitu.
Konsernitilinpäätöksessä on poistoero jaettu omaan pääomaan ja laskennalliseen verovelkaan. Poistoeron muutos on
konsernituloslaskelmassa jaettu laskennalliseen verovelan muutokseen ja tilikauden tulokseen.
Tuloslaskelman liitetiedot
Emoyhtiö
2014
Liikevaihto
Sähkön myynti
Sähkön siirto
Kaukolämpö ja höyry
Verkonrakennus- ja asennustoiminta
Muut
Konserni
2013
11 937 013,05
11 115 892,58
150 039,26
63 308,70
12 150 361,01
138 044,49
26 022,90
11 279 959,97
Selvitys poistoperusteista
Suunnitelman mukaiset poistoajat ovat:
Aineettomat oikeudet
Vuokrakiint. perusparannus
Rakennukset ja rakennelmat
Verkosto
Etäluettavat sähkömittarit
VS Lämpö Oy:n kaukolämpöverkko
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
2014
1 430 879,45
11 895 382,22
11 604 669,68
28 056 063,91
265 639,12
53 252 634,38
5-20 v
5v
10-40 v
15-30 v
9v
17 v
5-15 v
5v
17
2013
2 054 856,61
11 100 951,58
9 661 915,40
18 123 783,89
210 067,40
41 151 574,88
tasapoisto
tasapoisto
tasapoisto
tasapoisto
tasapoisto
tasapoisto
tasapoisto
tasapoisto
Taseen liitetiedot
Emoyhtiö
Vastaavaa
2013
2014
1 796 815,96
358 792,52
3 637 508,30
660 458,10
304 019,60
3 993 946,80
2 500 377,35
213 519,93
1 280 049,52
3 191 450,33
461 006,02
14 948,05
3 637 508,30
2 277 601,78
222 775,57
1 137 130,95
Konserniliikearvo
Hankintameno 1.1.
Lisäykset 1.1.-31.12.
Hankintameno 31.12.
Kertyneet sumupoistot 1.1.
Tilikauden poisto 1.1.-31.12.
Kirjanpitoarvo 31.12.
1 241 008,95
11 720,27
1 252 729,22
597 090,96
221 003,06
434 635,20
1 078 908,33
162 100,62
1 241 008,95
378 431,95
218 659,01
643 917,99
Muut pitkävaikutteiset menot
Hankintameno 1.1.
Lisäykset 1.1.-31.12.
Hankintameno 31.12.
Kertyneet sumupoistot 1.1.
Tilikauden poisto 1.1.-31.12.
Kirjanpitoarvo 31.12.
170 428,23
35 862,66
206 290,89
34 535,38
17 590,25
154 165,26
119 328,23
51 100,00
170 428,23
17 213,54
17 321,84
135 892,85
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
Hankintameno 1.1.
Lisäykset 1.1.-31.12.
Vähennykset 1.1.-31.12.
Hankintameno 31.12.
Kertyneet sumupoistot 1.1.
Tilikauden poisto 1.1.-31.12.
Kirjanpitoarvo 31.12.
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet 1.1. ja 31.12.
Hankintameno 1.1. ja 31.12.
Rakennukset ja rakennelmat
Hankintameno 1.1.
Lisäykset 1.1.-31.12.
Hankintameno 31.12.
Kertyneet sumupoistot 1.1.
Tilikauden poisto 1.1.-31.12.
Kirjanpitoarvo 31.12.
Poistoero 1.1. ja 31.12.
Verkosto
Hankintameno 1.1.
Lisäykset 1.1.-31.12.
Hankintameno 31.12.
Kertyneet sumupoistot 31.12.
Tilikauden poisto 1.1.-31.12.
Arvonalentumiset 1.1.-31.12.
Kirjanpitoarvo 31.12.
Poistoero 1.1.
Poistoeron lisäys
2014
Konserni
2 155 608,48
617 991,19
277 051,05
2 496 548,62
1 440 170,35
113 483,29
942 894,98
2 155 608,48
1 319 809,36
120 360,99
715 438,13
2013
272 134,25
272 134,25
816 489,84
816 489,84
4 525 347,80
5 524 816,57
4 525 347,80
2 293 042,49
121 318,92
2 110 986,39
4 512 445,80
12 902,00
4 525 347,80
2 172 153,65
120 888,84
2 232 305,31
5 511 914,57
12 902,00
5 524 816,57
2 593 697,58
159 632,88
2 771 486,11
159 816,61
159 816,61
73 935 248,85
4 857 594,67
78 792 843,52
37 657 528,19
2 289 317,74
38 845 997,59
68 540 755,35
5 394 493,50
73 935 248,85
35 208 681,94
2 162 763,22
286 083,03
36 277 720,66
20 559 456,14
200 000,00
20 759 456,14
19 859 456,14
700 000,00
20 559 456,14
18
5 524 816,57
2 753 330,46
151 661,14
2 619 824,97
87 808 502,71
5 766 782,10
93 575 284,81
44 543 431,35
3 189 448,03
45 842 405,43
77 397 805,54
10 410 697,17
87 808 502,71
41 425 332,70
2 832 015,62
286 083,03
43 265 071,36
Emoyhtiö
2014
Konserni
2013
2014
2 886 740,12
78 423,54
2 881 774,51
4 965,61
2 965 163,66
2 687 843,39
54 515,81
222 804,46
2 886 740,12
2 595 513,38
92 330,01
198 896,73
5 583 245,55
439 470,71
42 509,57
5 980 206,69
4 705 222,82
277 178,33
997 805,54
5 502 846,90
84 429,79
4 031,14
5 583 245,55
4 381 983,35
323 239,47
878 022,73
Muut aineelliset hyödykkeet
Hankintameno 1.1.
Lisäykset 1.1.-31.12.
Hankintameno 31.12.
Kertyneet sumupoistot 1.1.
Tilikauden poisto 1.1.-31.12.
Kirjanpitoarvo 31.12.
102 758,29
4 881,47
107 639,76
75 655,04
1 782,45
30 202,27
94 992,75
7 765,54
102 758,29
73 979,94
1 675,10
27 103,25
102 758,29
4 881,47
107 639,76
75 655,05
1 782,45
30 202,27
94 992,75
7 765,54
102 758,29
73 979,94
1 675,10
27 103,25
Ennakkomaksut ja kesk.er.hankin. 1.1.
Lisäykset 1.1.-31.12.
Vähennykset 1.1.-31.12..
Kirjanpitoarvo 31.12.
320 079,14
384 984,11
66 290,00
638 773,25
222 054,14
102 775,00
4 750,00
320 079,14
1 304 769,97
2 243 762,43
764 237,93
2 784 294,47
3 275 340,04
195 919,69
2 166 489,76
1 304 769,97
5 467 092,69
5 467 092,69
5 446 772,69
20 320,00
5 467 092,69
1 872 207,48
1 872 207,48
1 872 207,48
1 872 207,48
5 508 152,92
145 283,29
5 653 436,21
5 395 370,62
112 782,30
5 508 152,92
3 769 580,93
3 770 530,93
135,00
3 769 445,93
950,00
3 769 580,93
7 059 645,57
238 631,79
9 639,00
7 288 638,36
6 910 851,77
149 743,80
950,00
7 059 645,57
4 200 000,00
3 035 000,00
1 500 000,00
335 000,00
4 200 000,00
1 500 000,00
750 000,00
750 000,00
1 500 000,00
Koneet ja kalusto
Hankintameno 1.1.
Lisäykset 1.1.-31.12.
Vähennykset 1.1.-31.12.
Hankintameno 31.12.
Kertyneet sumupoistot 1.1.
Tilikauden poisto 1.1.-31.12.
Kirjanpitoarvo 31.12.
Sijoitukset
Osuudet konserniyrityksissä
Hankintameno 1.1.
Lisäykset 1.1. - 31.12.
Kirjanpitoarvo 31.12.
Osuudet omistusyhteysyrityksissä
Hankintameno 1.1.
Lisäykset 1.1. - 31.12.
Kirjanpitoarvo 31.12.
Muut osakkeet ja osuudet
Hankintameno 1.1.
Lisäykset 1.1. - 31.12.
Vähennykset 1.1. - 31.12.
Kirjanpitoarvo 31.12.
Saamiset saman konsernin yrityksiltä
Pitkäaikaiset lainasaamiset 1.1.
Lisäykset 1.1. - 31.12.
Vähennykset 1.1.-31.12.
Pitkäaikaiset lainasaamiset 31.12.
Saamiset omistusyhteysyrityksiltä
Annetut pääomalainat 1.1.
Lisäykset 1.1. - 31.12.
Annetut pääomalainat 31.12.
300 000,00
3 900 000,00
1 500 000,00
1 500 000,00
Pääasialliset lainaehdot:
- lainojen saaja on Lännen Omavoima Oy
- lainat ovat osakeyhtiölain 12 luvussa tarkoitettuja pääomalainoja
- 30.10.2010 annetun 750 000 euron lainan korko on 3 kk eur + 0,5 %
- 18.12.2013 annetun 750 000 euron lainan korko on 3 kk eur + 2,0 %
- pääoman ja koron maksamisesta ei ole saatu vakuutta
750 000,00
750 000,00
1 500 000,00
1 500 000,00
2013
Taseen liitetiedot
Emoyhtiö
2014
Konserni
2013
Muut saamiset
Annetut pääomalainat 1.1.
Lisäykset 1.1.-31.12.
Vähennykset 1.1.-31.12.
Annetut pääomalainat 31.12.
Lainasaamiset 1.1. ja 31.12.
Lyhytaikaiset saamiset
Saamiset saman konsernin yrityksiltä
Myyntisaamiset
Siirtosaamiset
2014
2013
116 323,11
116 927,64
22 410,00
210 840,75
118 951,23
541 526,00
541 526,00
48 974,91
48 974,91
2 628,12
116 323,11
11 000,00
11 000,00
33 387,36
962,42
4 868 546,81
4 902 896,59
36 995,57
996,42
4 094 881,21
4 132 873,20
27 404,45
28 037,61
55 442,06
26 596,20
26 596,20
60 941,26
28 037,61
88 978,87
850 000,00
33 972,18
850 000,00
33 972,18
850 000,00
33 972,18
850 000,00
33 972,18
Voitto edellisiltä tilikausilta 1.1.
Osingonjako
Voitto edellisiltä tilikausilta 31.12.
Tilikauden voitto
12 162 861,40
32 291 496,30
12 162 861,40
354 523,53
12 517 384,93
12 108 717,40
-149 600,00
11 959 117,40
203 744,00
12 162 861,40
32 291 496,30
1 823 672,08
34 115 168,38
29 995 324,30
-149 600,00
29 845 724,30
2 445 772,00
32 291 496,30
Oma pääoma yhteensä
13 401 357,11
13 046 833,58
34 999 140,56
33 175 468,48
12 162 861,40
354 523,53
11 959 117,40
203 744,00
32 291 496,30
1 823 672,08
29 845 724,30
2 445 772,00
18 823 622,22
17 994 958,13
680 000,00
170 000,00
850 000,00
680 000,00
170 000,00
850 000,00
4 705 905,56
4 498 739,53
1 181 664,02
1 418,33
1 183 082,35
1 012 812,36
Konsernitilisaamiset
Saamiset omistusyhteysyrityksiltä
Myyntisaamiset
Siirtosaamiset
Vastattavaa
Oma pääoma
Osakepääoma 1.1. ja 31.12.
Vararahasto 1.1. ja 31.12.
Laskelma voitonjakokelpoisista varoista 31.12.
Voitto edellisiltä tilikausilta
Tilikauden voitto
Kertyneestä poistoerosta omaan
pääomaan merkitty osuus
Voitonjakokelpoiset varat 31.12.
Emoyhtiön osakepääoma osakelajeittain
A-sarja
B-sarja
Yhteensä
Velkojen erittely
Laskennallinen verovelka
Pitkäaikainen
Poistoerosta
Velat saman konsernin yrityksille
Lyhytaikainen
Ostovelat
Siirtovelat
Konsernitilivelat
Velat omistusyhteysyrityksille
Lyhytaikainen
Ostovelat
Siirtovelat
12 517 384,93
12 162 861,40
kpl
68 000
17 000
85 000
kpl
68 000
17 000
85 000
838 650,38
2 300 000,00
6 335 553,43
9 474 203,81
2 024 212,17
2 794 683,76
1 006 611,96
921 293,41
20
770 471,59
1 012 812,36
Vakuudet ja vastuusitoumukset
Emoyhtiö
2014
Konserni
2013
2014
2013
Velat, joiden vakuudeksi annettu kiinnityksiä
Rahalaitoslainat
2 190 369,97
4 801 586,57
11 197 890,57
6 763 074,32
Annetut vakuudet vakuuslajeittain
Yrityskiinnitykset
Kiinteistökiinnitykset
9 736 644,63
2 478 800,00
9 736 644,63
2 478 800,00
15 886 644,63
20 478 800,00
10 886 644,63
2 478 800,00
Samaan konserniin kuuluvien yritysten puolesta
annetut vakuudet
Yrityskiinnitykset
Kiinteistökiinnitykset
7 045 637,79
2 478 800,00
7 045 637,79
2 478 800,00
10 806 440,00
3 606 440,00
18 065 000,00
17 198 867,93
12 643 940,00
19 491 266,62
216 891,48
5 473 940,00
18 651 801,24
1 893 611,31
11 048,60
13 258,32
11 048,60
24 306,92
374 437,55
710 957,03
1 085 394,58
297 517,84
506 844,74
804 362,58
-301 442,49
1 307 668,59
-167 111,89
1 104 640,76
9 980,00
-10 650,00
60 780,00
-496 565,00
20 770 020,60
-299 877,00
6 893 987,75
Muut vastuusitoumukset
Takaukset samaan konserniin kuluvien yritysten
puolesta
Takaukset omasta puolesta
Takaukset muiden puolesta
Työ- ja takuuajan vakuudet
Leasingsopimuksista maksettavat määrät
Seuraavalla tilikaudella maksettavat
Myöhemmin maksettavat
11 048,60
Johdannaissopimukset
Muut johdannaissopimukset
Sähköjohdannaiset
Käypä arvo
Kohde-etuuden arvo sähköjohdannaisten
tilinpäätöshetken kurssiarvoilla laskettuna
Sopimukset erääntyvät vuosina 2015 - 2016.
Päästöoikeusjohdannaiset
Käypä arvo
Kohde-etuuden arvo päästöjohdannaisten
tilinpäätöshetken kurssiarvoilla laskettuna
Sopimukset erääntyvät vuonna 2015.
Koron- ja valuutanvaihtosopimukset
Käypä arvo
Kohde-etuuden arvo
-269 101,00
5 000 000,00
-322 629,00
5 000 000,00
VSV-konserni on sopinut koron- ja valuutanvaihtosopimuksia suojautuakseen lainojen viitekorkojen ja valuuttalainojen
osalta valuuttakurssien muutoksia vastaan. Korko- ja valuuttajohdannaisten kertyneet voitot ja tappiot kirjataan suojattavan erän
oikaisuksi tuloslaskelmaan sen tilikauden tuotoksi tai kuluksi, jolla suojauksen kohteesta aiheutuva vaikutus kirjataan
tuloslaskelmaan.
VSV:n koronvaihtosopimus, suuruudeltaan 5,0 milj. euroa, on tehty mahdollisen voimalaitosinvestoinnin korkoriskin suojaamiseksi
ajalle 2.1.2012-2.1.2017. Se on ns. tehoton suojaus, koska sitä vastaavaa lainaa ei ole otettu. Sen arvonmuutokset
kirjataan tuloslaskelmaan vuosittain tuotoksi tai kuluksi.
Palautuksen alainen arvonlisävero kiinteistöistä
Rakennuttajalla on kiinteistöjen perusparannuksista tai uudisrakennuksista vähennetystä arvonlisäverosta
10 vuotta kestävä palautusvastuu, mikäli kiinteistö poistuu arvonlisäverollisesta käytöstä.
Kiinteistö
Sähkötalo
Vuosi
2011
Vähennetty alv
2 468,05
Palautusvastuu
päättyy
31.12.2020
Jäljellä oleva
tarkistusvastuu
1 480,83
Taseen liitetiedot
OMISTUKSET YRITYKSISSÄ
KONSERNIYRITYKSET
Suunnittelutoimisto Enertel Oy, Laitila
VSV-Energia Oy, Laitila
Vertek Oy, Uusikaupunki
VSV-Energiapalvelu Oy, Laitila
Wattivakka Oy, Uusikaupunki
Rauman Sähköpalvelu Oy, Rauma
Konsernin
omistusosuus
Emoyhtiön
omistusosuus
85,0 %
100,0 %
75,2 %
100,0 %
100,0 %
100,0 %
85,0 %
100,0 %
75,2 %
100,0 %
100,0 %
VSV - Energiapalvelu Oy on sulautunut 31.12.2014 VS Lämpö Oy:öön, jonka nimeksi on muutettu VSV-Energia Oy.
Konsernin
omistusosuus
Emoyhtiön
omistusosuus
49,0 %
49,0 %
50,0 %
35,0 %
24,7 %
37,8 %
44,6 %
50,0 %
49,0 %
OMISTUSYHTEYSYRITYKSET
Osakkuusyritykset
Laitilan Sähkö Oy, Laitila
Laitilan Lämpö Oy, Laitila
Satavakka Oy, Laitila
Propel Voima Oy, Laitila
Teknomeria Oy, Uusikaupunki
VakkaCom Oy, Uusikaupunki
Kyröskosken Voima Oy, Hämeenkyrö
Lännen Omavoima Oy, Rauma
Konsernin
omistusosuus
Muut omistusyhteysyritykset
Kt Oy Ylistupa, Laitila
Kt Oy Laurinpelto, Laitila
50,0 %
24,7 %
37,8 %
50,0 %
Emoyhtiön Viimeksi laaditun
omistusosuus
tilinpäätöksen
Viimeksi laaditun
tilinpäätöksen
muk. voitto muk. oma pääoma
36,4 %
25,0 %
36,4 %
25,0 %
8 000,00
0,32
101 325,47
18 539,10
Emoyhtiö
Emoyhtiö
Konserni
Konserni
2014
2013
2014
2013
23
43
7
95
4
21
48
9
100
5
177
41
53
99
3
165
42
60
97
2
HENKILÖSTÖ
Henkilöstön tunnuslukuja
Henkilöstön lukumäärä tilikauden aikana
keskimäärin
Henkilöstön keski-ikä
Yli 50-vuotiaiden henkilöiden lukumäärä
Vakinaisessa työsuhteessa olevat %
Koulutuspäivät henkilöä kohti
22
Tunnusluvut 2010-2014
VAKKA-SUOMEN VOIMA OY
VAKKA-SUOMEN VOIMA OY
1 000 €
2010 2011 2012 2013 2014
10
256 10
665 11
280 12
150
2011
2012
2013
2014
Liikevaihto
1 000 €
Liikevoitto
Liikevaihto
Tilikauden voitto
Liikevoitto
Investoinnit
Tilikauden voitto
Taseen loppusumma
Investoinnit
10
309
2010
2 163
10
309
687
2 163
2 658
687
51
513
2 658
Taseen loppusumma
51 513
1 971
10
256
509
1 971
3 643
509
54
3 379
643
54 379
2 127
10
665
333
2 127
4 132
333
56
4 697
132
56 697
1 707
11
280
204
1 707
5 897
204
66
5 063
897
66 063
2 535
12
150
355
2 535
5 600
355
70
5 607
600
70 607
1,9
38,7
25,8
1,9
25,8
-0,5
37,6
35,5
-0,5
35,5
-0,4
38,6
38,7
-0,4
38,7
0,9
39,8
52,3
0,9
52,3
2,6
42,2
46,1
2,6
46,1
Toimintakertomuksen
1 000 € ja tilinpäätöksen allekirjoitukset
2010
Liikevaihto
29
624
1 000 €
2010
Toimintakertomuksen
ja
tilinpäätöksen
allekirjoitukset
Liikevoitto
2 563
Liikevaihto
29
624
Laitilassa
25.
päivänä
helmikuuta
2015
Tilikauden
voitto
1
Liikevoitto
2 625
563
31
466
2011
2 448
31
466
2 014
448
%
Käyttökate
liikevaihdosta
%
2010 2011 2012 2013 2014
38,7 2011
37,6 2012
38,6 2013
39,8 2014
42,2
2010
Nettorahoitustuotot
liikevaihdosta
Käyttökate liikevaihdosta
Investoinnit
liikevaihdosta
Nettorahoitustuotot liikevaihdosta
Investoinnit liikevaihdosta
VSV KONSERNI
VSV KONSERNI
Tilikauden voitto
Laitilassa
25. päivänä helmikuuta 2015
Henkilöstö
1 625
138
2 014
158
1 561
33
744
1 398
561
1 398
150
138
158
150
Henkilöstö
Raimo Aarnio
2011 2012 2013 2014
33
744 41
152 53
253
2012
2013
2014
Vesa Heino
2 064
41
152
2 446
064
2 446
165
2 855
53
253
1
2 824
855
1 824
177
165
177
Jari Laihonen
Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä
Raimo Aarnio
Vesa Heino
Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen allekirjoitukset
Toimintakertomuksen
ja tilinpäätöksen
allekirjoitukset
Kimmo Nevavuori
Leena Niemi
Laitilassa 25. päivänä helmikuuta 2015
Kimmo Nevavuori
Leena Niemi
Laitilassa 25. päivänä helmikuuta 2015
Kari Ranta
Rami Tähtinen
Kari Ranta
Raimo Aarnio
Raimo Aarnio
Kimmo Nevavuori
Kimmo Nevavuori
Rami Tähtinen
Vesa Heino
Vesa Heino
Leena Niemi
Leena Niemi
Jari Laihonen
Heikki Peltola
Heikki Peltola
Jarmo K. Lahtinen
toimitusjohtaja
Jarmo K. Lahtinen
Jari Laihonen
toimitusjohtaja
Jari Laihonen
Heikki Peltola
Heikki Peltola
Suoritetusta tarkastuksesta on tänään annettu tilintarkastuskertomus.
Kari Ranta
Rami Tähtinen
Jarmo K. Lahtinen
Suoritetusta tarkastuksesta on tänään annettu tilintarkastuskertomus.
toimitusjohtaja
Kari Ranta
Rami Tähtinen
Jarmo K. Lahtinen
toimitusjohtaja
Laitilassa 19. päivänä maaliskuuta 2015
Laitilassa
19. päivänä
maaliskuuta 2015
Ernst & Young
Oy, KHT-yhteisö
Ernst & Young Oy, KHT-yhteisö
Tapani Kulmala
23
Verkostopalvelu
Vo
im
a
VSVEnergia
Voima
men
Suo
Lännen
Omavoima
Enertel
Satavakka
VERTEK
RSP
Vakka-Suomen Voima Oy
Vihtorinkatu 2
PL 11
23801 Laitila
Y-tunnus: 0134492-1
www.vsv.fi
Laitilan Lämpö O
y
Oy
Talous
Oy
ima
l Vo
pe
Pro
Energi
ame
kla
rit
O
Kyrö
sko
ske
n
Oy
Te
k
Oy
y
a
eri
m
o
n
Sähkö Oy
pirkan
Sata
Emoyhtiö
Tytäryhtiöt
Osakkuusyhtiöt