OAS - Valkeakoski

 Insinööritoimisto
29.5.2015
OAS
Poutanen Oy
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava,
kaava nro 483
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä
aluetta koskevat lähtö- tiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan, miksi
kaava laaditaan, kuinka kaavan vaikutuksia arvioidaan suunnittelutyön aikana,
miten asia etenee ja missä vaiheessa siihen voi vaikuttaa.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa.
1. Suunnittelualueen sijainti ja yleiskuvaus
Suunnittelualue sijaitsee kaupungin länsiosassa Konhonselän alueella, jakaantuen
kolmeen eri alueeseen, liitekartta. Suunnittelualue muodostuu tilasta 908-429-1-157.
Kaava-alueen likimääräiset rajaukset on merkitty karttaan punaisella.
-1-
Insinööritoimisto
29.5.2015
OAS
Poutanen Oy
2. Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet
Ranta-asemakaavatyön tavoitteena on kaavoittaa alueille mitoituksen sallima määrä
omarantaisia lomarakennuspaikkoja. Valtatie 3:n lähellä oleva alue jää vapaaalueeksi. 3. Suunnittelutilanne
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet
Valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) muodostavat maankäytön suunnittelun ylimmän tason. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa.
Suunnittelualueille ei kohdistu erityisiä valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita.
Maakuntakaava
Maakuntavaltuuston 9.3.2005 hyväksymässä ja valtioneuvoston 29.3.2007
vahvistamassa (KHO 20.3.2008) Pirkanmaan 1. maakuntakaavassa eikä
2. vaihemaakuntakaavassa suunnittelualueelle ei ole osoitettu aluevarauksia.
Pirkanmaan 2 vaihemaakuntakaava sai lainvoiman 28.12.2013.
Maakuntakaavayhdistelmä .
-2-
Insinööritoimisto
29.5.2015
OAS
Poutanen Oy
Yleiskaava
Vuonna 1993 muilta osin vahvistettu Valkeakosken rantayleiskaava ei ole voimassa
kaava-alueiden osalta. Kaavan periaatteita on tarkoitus silti noudattaa rantaasemakaavassa.
Ranta-asemakaava
Alueella ei ole voimassa ranta-asemakaavaa.
4. Vaikutusten arviointi
Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin
selvitettävä suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset (MRL9§).
Ranta-asemakaavalla voi olla normaalisti vaikutusta maisemallisiin seikkoihin,
liikenteen järjestämiseen, virkistysyhteyksiin ja ekologisiin yhteyksiin.
Arvioinnin suorittaa kaavoittaja ottaen huomioon osallisten ja viranomaisten palautteen. Arvioinnin lähtökohtana ovat käytössä olevat ja laadittavat selvitykset.
5. Tehdyt selvitykset
Kaavatyössä käytetään hyväksi Metsäkansa-Konho osayleiskaavan yhteydessä
tehtyjä selvityksiä ja muita tätä kaava varten tehtyjä selvityksiä.
- Luontoselvitys, FCG Oy, 2011
- Arkeologinen selvitys, Mikroliitti Oy 2009
- Osayleiskaavan muut aineistot
- Liito-oravaselvitys, Suomen Luontotieto Oy, 2015 (kaava-alue)
-3-
Insinööritoimisto
29.5.2015
OAS
Poutanen Oy
6. Osalliset
Maankäyttö- ja rakennuslain 62§:n mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja
ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti
vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään.
Osallisia ovat kaava-alueen ja siihen rajoittuvien alueiden maanomistajat sekä
kaavan vaikutusalueen asukkaat Muita osallisia ovat Valkeakosken kaupungin
hallintokunnat, Valkeakosken Energia Oy, Pirkanmaan aluepelastuslaitos, Pirkanmaan ELY-keskus, Pirkanmaan Liitto, Pirkanmaan Maakuntamuseo Liikennevirasto, alueella toimivat verkkoyhtiöt Elisa Oyj ja TeliaSonera Finland Oyj.
Lisäksi kaavahankkeen osallisia ovat kaikki, jotka täyttävät edellä olevan osallisuuden määritelmän.
Osallisilla on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen
vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä. Osallisten luetteloa voidaan työn edetessä täydentää.
7. Osallistumisen ja vuorovaikutuksen järjestäminen
Kaavoitukseen liittyvä julkinen aineisto kootaan tutustuttavaksi kaavoituksen eri vaiheissa nähtävilläolojen ajaksi. Aineisto on nähtävillä kaavoitustoimen aulassa sekä
kaupungin internet-sivuilla www.valkeakoski.fi.
Kaavatyön aloitus ja vireilletulo

Kaavanlaatijan toimesta laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja pidetään
aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu ELY:n ja muiden viranomaisten kesken

Asemakaavoituksen vireille tulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman
nähtävillä olosta kuulutetaan Valkeakosken Sanomissa, kaupungin Internetsivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä kaavoitustoimen aulassa sekä
kaupungin Internet-sivuilla 30 vuorokauden ajan.

Osallisilla on mahdollisuus ottaa kantaa kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältöön.
-4-
Insinööritoimisto
29.5.2015
OAS
Poutanen Oy
Luonnosvaihe

Laaditaan tehtyjen perusselvitysten pohjalta alustavista ranta-asemakaavaluonnos.

Kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta kuulutetaan Valkeakosken Sanomissa, kaupungin Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla.

Kaavaluonnos on nähtävillä kaavoitustoimen aulassa sekä kaupungin Internetsivuilla 30 vuorokauden ajan.

Luonnoksesta pyydetään viranomaisosallisten kommentit.
Osallisilla on mahdollisuus esittää kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä kaavaluonnoksesta nähtävillä olon aikana. Mielipiteisiin laaditaan vastineet.
Ehdotusvaihe

Luonnosvaiheessa saadun palautteen ja mahdollisten lisäselvitysten pohjalta
laaditaan kaavaehdotus.

Kaupunginhallituksen hyväksymä asemakaavaehdotus (kaavakartta, kaavaselostus sekä vastineet luonnosvaiheen palautteeseen) ovat nähtävillä kaavoitustoimen aulassa sekä kaupungin internet-sivuilla vähintään 30 vuorokauden
ajan.

Kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta kuulutetaan Valkeakosken Sanomissa, kaupungin Internet-sivuilla ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla. Ulkopaikkakuntalaisille osallisille maanomistajille ilmoitetaan nähtävilläolosta kirjeellä.

Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot viranomaisilta ja kaupungin hallintokunnilta.
Osalliset voivat jättää nähtävilläoloaikana kaavaehdotuksesta kirjallisen muistutuksen. Muistutuksiin laaditaan vastineet.
Kaavan hyväksyminen

Kaavoitustyön tuloksena saadaan maankäyttö- ja rakennuslain mukainen
ranta-asemakaavakartta ja -selostus. Kaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto.

Hyväksymispäätöksestä voi hakea muutosta Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.
Hallinto- oikeuden ratkaisusta on mahdollisuus hakea muutosta korkeimpaan
hallinto-oikeuteen.
Kaavan voimaantulo
 Kaava tulee voimaan, kun lainvoimainen hyväksymispäätös kuulutetaan.
 Kaavan hyväksymisestä ja voimaantulosta tiedotetaan maankäyttö- ja
rakennusasetuksen mukaisesti.
-5-
Insinööritoimisto
29.5.2015
OAS
Poutanen Oy
8. Tavoitteellinen aikataulu

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä kesäkuu 2015

Luonnosvaiheen aineisto nähtävillä elo-, syyskuu 2015

Asemakaavaehdotus nähtävillä loka-, marraskuu 2015

Asemakaavan hyväksyminen joulukuu 2015, tammikuu 2016
10. Yhteystiedot
Kaavan laatija}:
DI Juha Poutanen, YKS 361
Insinööritoimisto Poutanen Oy
puh. 0400-480338
Linnankatu 9 13100 Hämeenlinna
toimisto(at) poutanenoy.fi
Lisätietoja myös Valkeakosken kaavoitustoimesta puh. 040 335
6043 tai sähköpostilla [email protected].
Kaavasuunnitelmat sekä niitä koskevat asiakirjat ovat nähtävilläoloaikana
kaupungintalolla kaavoitustoimen aulassa. (Sääksmäentie 2, nk. B-porras)
-6-