itsenäiset kulttuuri

Atr{ r ¡
KOKKOLAN KAUPUNKI
Kulttuuripalvelut
26.8.2015
AVUSTUSESITYS 2016;
ja
Itsenäiset kulttu uri- taidelaitokset
KU LTTUU RITOIMEN
Kokkolassa toimivat kannatusyhdistyspohjaiset taidelaitokset ovat toimittaneet kulttuuri- ja
n uo riso latakun nal le vuotta 201 6 koskevat avustusha kem u ksensa.
Tämän kulttuuri- ja taidelaitosten avustusesityksen pohjana on käytetty kaupunginhallituksen määrittelemää talousarviokehystä vuodelle 2016. Kehyksen mukaan
toimintamenot, jotka sisältävät myös henkilöstömenojen kasvun, voivat nousta vuoden
2014 tilinpäätöksestä korkeintaan 2 prosenttia. Käytännössä se merkitsee
kulttuuripalvelujen osalta noin yhden prosentin eli noin 35 000 euron kasvua vuoden 2015
talousarvioon. Kasvun osoittaminen vastuualueen eri kulueriin on vaikeaa, koska kaikissa
eri menoluokissa on paineita, jotka johtuvat viime vuosien heikosta talouskehityksestä
vastuualueella.
Taidelaitosten talousarvion tekoa ja toiminnan suunnittelua hankaloittaa se, ettei
lopullisista valtionosuuksista ole tietoa vielä avustusesitystä tehtäessä. Valtion
talousarviosuunnittelussa on painetta siihen, että valtioavustukset eivät nouse vuonna
2016. Valtionavustusten kasvu on pysähtynyt jo vuonna 2014. Onkin vaarana, että
laitosten julkinen tuki (valtionavustus ja kunnan avustus) jää alimitoitetuksi, eivätkä
laitokset kykene tasaamaan talouspaineitaan omalla tulonhankinnallaan.
Laitosavustusten osuus kulttuuripalvelujen vastuualueen budjetista vuonna 2015 on noin
80 prosenttia. Mikäli myös talousarvion kasvusta vastaava summa varataan
laitosavustuksiin, tulisi avustusten kasvuun varata noin 25 000 euroa. Vastuualueen
henkilöstömenojen ja esimerkiksi hallinnon sisäisten erien kasvu sekä paineet muissa
menoluokissa tekee näin suuren kasvun laitosavustuksissa mahdottomaksi.
Tulevan vuoden talousarviosta on käyty taidelaitosten kanssa keskustelu kesäkuussa.
Laitokset ovat tietoisia kaupungin avustusresurssien niukkuudesta. Laitokset ovatkin
tehneet kaupungille vuotta 2016 koskien talousarviot, jotka perustuvat hyvin maltilliseen
avustuksen kasvuun. Kaupunginteatteri hakee vuodelle 2016 samansuuruista avustusta,
jonka laitos on saanut vuosina 2014 ja 2015. Kokkolan orkesteriyhdistyksen anomus taas
perustuu noin 5 000 euron avustuskasvuun vuodesta 2015. Karleby Ungdomsförening
hakee avustukseensa 7 000 euron kasvua vuodelle 2016. Poikkeuksen laitoksista
muodostaa Keski-Pohjanmaan konservatorio, jonka avustusanomus vuodelle 2016 on
60 000 euroa suurempi kuin laitoksen avustus vuosina 2014 ja 2015.
Konservatorion taloutta rasittaa vuoden 2014 alusta lähtien Keski-Pohjanmaan
Balettiopiston toiminnan sulautuminen osaksi konservatorion toimintaa. Käytännössä
sulautuminen näkyy tanssin perusopetusta saavien oppilaiden liittymisenä konservatorion
taiteen perusopetuksen kiintiöön. Konservatorio ei kuitenkaan ole saanut valtionosuutta
uusia opiskelijoita varten. Kaupungilla ja konservatorion kannatusyhdistyksellä ei ole
sopimusta taiteen perusopetuksen oppilas- ja tuntimäärien kasvusta eikä
kulttuuripalvelujen vastuualueella ole talousarviokehyksensä puitteissa mahdollisuuksia
konservatorion esittämään avustuksen kasvuun. Vastuualue pitää kuitenkin kohtuullisena
1o
bS"
sitä, että tanssin opetuksen tulo osaksi konservatorion opiskelutarjontaa subventoidaan
vähitellen opetuksen tarjoajalle.
Kulttuuritoimenjohtajan avustusesitys yllä olevien laskelmien pohialta:
Edellä kuvatun valmistelun pohjalta, esitän laitoskohtaisiksi avustuksiksi vuonna 2016
seuraavaa:
Avustukset
Konservatorio
Teatteri
Orkesteri
KUF
Laitosavustukset yht.
Avustus Anomus
2014, €. ja 2016, €,
2015 €
71 0
650 000
905
905 000
999
995 000
57
50 000
2 600 000 2 671
000
000
800
000
800
Esitys
Muutos
2016,
€,
€,
665
905
999
50
2 619
000
000
000
000
000
t%
15 000
0/0
t+
2,3
4000 l+0,4
0/0
19 000
l+
0,7
Teatterin ja orkesterin vuokratukia ei ole liitetty laskelmaan, sillä ne sisältyvät kaupungin
keskushallinnon budjettiin.
t1