PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI

PIENSIJOITTAJAN
PERUSKURSSI
HENRI HUOVINEN
KURSSIN RAKENNE
1.
2.
3.
4.
5.
Osakkeet omaisuusluokkana
Osakeanalyysin perusteet I
Osakeanalyysin perusteet II
Osakesalkun muodostaminen ja seuranta
Korkosijoitukset omaisuusluokkana
KURSSIN RAKENNE
6. Korkosijoitusten analysointi
7. Kiinteistösijoitukset omaisuusluokkana
8. Jalometallit ja raaka-aineet omaisuusluokkana
9. Rahastosijoitukset
10.Sijoitussalkun räätälöinti ja seuranta
Luennoitsijasta
• Valmistunut vuonna 2010 kauppatieteiden maisteriksi Oulun Yliopistosta
pääaineena rahoitus ja vuonna 2011 maisteriksi Lontoon Cass Business
Schoolista Lontoosta pääaineena varainhoito (Investment Management).
• Työskennellyt mm. OP-Pohjolan yksityispankissa sijoituspäällikkönä ja tällä
hetkellä töissä Investiumissa meklarina ja Helsingin Osakesäästäjien
toiminnanjohtajana.
• Vuosien henkilökohtainen sijoitustausta mm. osakesijoittamisesta.
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
• Osake käsitteenä
Yhtiötä perustettaessa yhtiömuodoksi voidaan valita osakeyhtiö, jonka alkupääoman
perustajien sijoittamat varat muodostavat.
Muita yhtiömuotoja ovat mm. avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja osuuskunta.
Osakeyhtiön omistavat osakkeenomistajat, lyhyemmin sanottuna osakkaat.
Osakkeenomistajat/osakkaat omistavat osakkeitaan vastaavan osan osakeyhtiöstä.
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
 Osakkeet voivat olla erilajisia, jolloin osakesarjojen oikeudet poikkeavat toisistaan 
eroavat toisistaan mm. äänimäärän tai esimerkiksi osingonjaon suhteen.
 Osakeyhtiö voi olla lain mukaan joko yksityinen (Oy) tai julkinen (Oyj).
 Yksityisen osakeyhtiön (Oy) osakkeet eivät ole julkisen kaupankäynnin kohteena, vaan
tyypillisesti suljetun omistajapiirin omistuksessa, ja osakkeiden vapaata luovutusta ja
vaihdettavuutta on yhtiöjärjestyksen mukaan rajoitettu.
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
 Julkisen osakeyhtiön (Oyj) osakkeet voidaan sen sijaan ottaa julkisen kaupankäynnin
kohteeksi, jolloin niiden vapaata luovutusta ja vaihdettavuutta ei saa rajoittaa.
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
•
•
•
Osakkaan/osakeomistajan oikeudet:
Oikeus osallistua päätöksentekoon yhtiökokouksessa
Oikeus osinkoon
Etuoikeus uusien osakkeiden merkintään, mikäli ei kyseessä suunnattu osakeanti.
Osakkailla on yhtiössä rajoitettu vastuu. Vastaavat yhtiön veloista vain
sijoittamallaan pääomalla.
Osakkeenomistajalla on oikeus saada pörssiyhtiöstä tietoja jatkuvan ja säännöllisen
tiedonantovelvollisuuden puitteissa.
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
•
•
•
Osakeyhtiölain mukaan vähemmistö voi kutsua koolle yhtiökokouksen.
Merkittävien päätösten tekeminen tosin edellyttää yhtiökokouksessa määräenemmistön
hyväksyntää.
Vähemmistöllä myös oikeus vaatia erityistilintarkastusta.
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
• Osakesijoitusten tuotto
Hyvin hajautettu osakesalkku tuottaa pitkällä aikavälillä noin 8-9% (historiallisesti).
Tuotto ollut historiallisesti noin 5% korkeampi kuin vähemmän riskisissä sijoituksissa
(mm. valtioiden joukkovelkakirjalainat).
Yrityksen/osakkeen riskisyys ja sijoittajien vaatima tuotto kulkevat käsi kädessä  mitä
riskisempi osake, sitä korkempaa tuottoa sijoittajat vaativat sijoitukselleen.
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
 Osakesijoitusten tuotto voidaan jakaa ns. faktoreihin sen mukaan mistä tuotto muodostuu,
yleisiä faktoreita ovat mm. markkina, arvo ja yrityksen koko.
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
• Osakkaan saama tuotto
Osakesijoitusten tuotto muodostuu osakkeen arvonnoususta tai laskusta, sekä
osingosta.
Todellista tuottoa laskettaessa on hyvä muistaa vähentää kokonaistuotosta kulut (mm.
kaupankäyntikulut) ja verot (pääomatulovero).
Yhtiöt jakavat voitoistaan osan osakkaille/osakkeenomistajille osinkoina ja jättävät osan
yhtiöön mm. investointeja varten.
Osingon määrä ilmoitetaan euroissa (Helsingin pörssissä) yhtä osaketta kohti.
Osinkotuotto sen sijaan lasketaan jakamalla osingon määrä osakkeen arvolla.
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
Perinteisesti hyviä osingonmaksajia ovat olleet vakaat kypsässä vaiheessa olevat
yritykset, joilla vakaa tulonmuodostus ja vain kohtuullisesti investointeja suhteessa
tulokseen.
OSAKEYHTIÖN TAVOITE ON TUOTTAA VOITTOA
OSAKKEENOMISTAJILLE!!!
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
• Osakeindeksin määritelmä:
Osakeindeksin tarkoitus on antaa sijoittajille tietoa osakemarkkinoiden yleisestä tai
esim. toimialasektorin kehityksestä. Osakeindeksi sisältää tietyn lukumäärän yksittäisiä
osakkeita.
Kuuluisia osakeindeksejä maailmalla mm. S&P 500, Dow Jones, NASDAQ, Euro Stoxx 50,
DAX ja FTSE 100. Helsingin pörssin yleisindeksi on OMX Helsinki.
S&P (Standard & Poor’s) 500-indeksi koostuu 500:sta yrityksestä. Indeksi on markkinaarvopainotettu indeksi ja indeksin osakkeilla käydään kauppaa joko NYSE tai NASDAQ
osakepörsseissä Yhdysvalloissa.
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
Dow Jones Industrial Average koostuu 30 suuresta amerikkalaisyrityksestä. Indeksi on
hintapainotettu.
Nasdaq Composite indeksi koostuu yli 3000 NASDAQ:n pörssiin listatun teknologia- ja
kasvuyritysten osakkeesta (amerikkalaisia ja muun maalaisia yrityksiä)
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
Euro Stoxx 50 koostuu 50:stä euroalueen blue chip -yhtiöstä. Yhtiöillä pitkä ja vankka
toimintahistoria ja vakiintunut taloudellinen asema. Indeksi on markkina-arvopainotettu ja
noteerattu euron lisäksi mm. Yhdysvaltain dollareissa ja Iso-Britannian punnissa.
DAX-indeksiin kuuluu 30 suurta saksalaista yritystä, joiden osakkeilla käydään kauppaa
Frankfurtin osakepörssissä. Kyseessä markkina-arvopainotettu indeksi.
FTSE 100-indeksi muodostuu 100:sta markkina-arvoltaan suurimmasta Lontoon pörssissä
vaihdettavasta osakkeesta. Myös markkina-arvopainotettu indeksi.
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
Helsingin pörssin indeksejä ovat mm. yleisindeksi OMX Helsinki PI, OMX Helsinki CAP PIindeksi ja OMX Helsinki CAP GI-indeksi
OMX Helsinki yleisindeksi on hintaindeksi, jonka arvo seuraa siis osakkeiden hintakehitystä.
OMX Helsinki CAP PI on niin ikään hintaindeksi, mutta siinä yksittäisen osakkeen paino
indeksistä voi olla maksimissaan 10%.
OMX Helsinki CAP GI-indeksi huomioi myös osingot, joten kyseisen indeksin pisteluku on
huomattavasti kahta aiemmin esitettyä indeksiä korkeampi.
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
 Oikealla osakemarkkinoiden suhteellinen koko
maittain vuoden 2014 lopussa.
 Yhdysvallat muodostaa noin 52% maailman
osakemarkkinoista.
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
Alla S&P 500-indeksin kehitys viimeisen viiden vuoden ajalta (10.9.2015 tilanne, lähde: Yahoo Finance)
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
Alla Helsingin pörssin yleisindeksi OMX Helsingin kehitys viimeisen viiden vuoden ajalta (10.9.2015,
lähde:Yahoo Finance)
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
•
•
Oikealla suomalaisosakkeiden ja velkakirjojen
reaalituotot.
Osakkeet ovat olleet historiallisesti ylivertainen
omaisuusluokka velkakirjoihin verrattuna.
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
•
Oikealla suomalaisosakkeiden ja velkakirjojen
reaalituotot eri ajanjaksoilla.
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
• Osakkeiden verotus:
Osakkeita verotetaan niin arvonnoususta kuin yhtiön maksamista osingoista
pääomatulona.
Pääomatulovero % vuonna 2015 on 30%, mikäli pääomatulot maksimissaan 30 000
euroa. 30 000 euron ylittävältä osalta pääomatuloja verotetaan 33 prosentin veroasteen
mukaan.
Listattujen yritysten osingoista 85% pääomatuloa ja 15% verovapaata tuloa, jolloin
veroasteeksi muodostuu 25,5% (mikäli pääomatulot maksimissaan 30 000 euroa).
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
• Osakesijoitusten riskit:
Markkinariski tarkoittaa yleistä osakemarkkinoiden kehitykseen liittyvää riskiä.
Yritysriski tarkoittaa kyseisen yrityksen osakkeen kurssikehitykseen liittyvää riskiä.
Likviditeettiriski tarkoittaa osakkeen ostamisen ja myymiseen liittyvää riskiä.
Osakkeen riskin mittarina käytetään usein osakkeen volatiliteettia, joka tarkoittaa
osakkeen hinnan vaihtelua.
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
 Riskiä voi pienentää hajauttamalla  hajauttaminen moneen eri osakkeeseen pienentää
osakesalkun yritysriskiä, mutta markkinariskin pienentäminen hajauttamalla on
haasteellisempaa. Markkinat liikkuvat usein samaan suuntaan.
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
• Osakesijoittamisen aloittaminen:
Tee sijoitussuunnitelma, jossa määrittelet osakesijoittamisen tavoitteesi.
Pohdi ainakin seuraavia asioita sijoitusssuunnitelmaa tehdessä:
 Minkä osuuden varallisuudestani olen valmis sijoittamaan osakkeisiin?
 Paljonko olen valmis häviämään, ettei talouteni merkittävästi kärsi?
 Milloin tarvitsen sijoittamani varat?
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
 Millaiset ovat tuottotavoitteeni?
 Paljonko sijoittamieni varojen arvo saa vaihdella?
 Millä osakemarkkinoilla minulla on osaamista ja miten voin sitä hyödyntää sijoituksissani?
 Miten pienennän riskiä osakesijoituksissani?
 Paljonko olen valmis uhraamaan aikaa sijoitusten analysointiin ja seuraamiseen?
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
Tarviset arvo-osuustilin osakekaupankäyntiä varten, jonka voit avata missä tahansa arvoosuustilejä pitävässä pankissa, pankkiiriliikkeessä tai arvopaperikeskuksessa.
Kannattaa vertailla eri pankkien ja pankkiiriliikkeiden perimiä osakevälityksen
kaupankäyntipalkkioita ja palveluntarjojan tarjoamienn kaupankäyntialustan
monipuolisuutta (tarjolla olevat kotimaiset ja ulkomaiset osakkeet) ja saatavissa olevan
osaketutkimuksen laatua.
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
• Osakesijoittajan termistöä:
 Arvo-osake vs. kasvuosake  Vakiintuneella toimialla toimivan yrityksen osake. Arvoyhtiöiltä ei
odoteta kasvuyhtiön kaltaista tuloskasvua, joten sen arvostuskertoimet ovat kasvuyhtiöitä
alhaisempia. Arvoyhtiö usein hyvä osingomaksaja, sillä investointitarpeet kasvuyhtiötä
pienemmät.
 Sykliset vs. defensiiviset osakkeet  Sykliset yrityksen tuloskehitykseen vaikuttaa defensiivisiä
yrityksiä enemmän yleinen taloustilanne. Osaketermistöön kuuluvan käsitteen beetan suuruus
kertoo kuinka herkkä osake on ollut markkinan liikkeille.
 Beeta > 1 tarkoittaa, että osakkeen hinta on noussut tai laskenut enemmän kuin markkina tai
indeksi. Esim. beeta 1,1  osake noussut 1,1%, kun markkina/indeksi noussut 1,0%.
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
• Osakkeiden jako sektoreihin, joita ovat mm.
Perusteollisuus mm. Stora Enso ja UPM-Kymmene
Kuluttajatuotteet mm. Amer Sports ja Olvi
Kuluttajapalvelut mm. Finnair ja Kesko
Energia mm. Fortum
Rahoitus mm. Nordea ja Sampo
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
Teollisuus mm. Cargotec ja Metso
Terveydenhuolto mm. Orion ja Oriola-KD
Teknologia mm. Nokia ja Tieto
Tietoliikenne mm. Elisa ja TeliaSonera
Öljy mm. Neste
1. Osakesijoitukset omaisuusluokkana
Sektoreista/toimialoista syklisiä, eli yleisestä taloustilanteesta enemmän riippuvaisia ovat
mm. teollisuus ja perusteollisuus.
Defensiiviä sektoreita/toimialoja ovat mm. energia ja terveydenhoito.
Sykilisiä osakkeita pidetään yleisesti defensiivisiä riskisempinä, koska niiden hinta voi
vaihdella voimakkaasti taloussuhdanteen mukana.