Kouvolan kaupunki Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018

Kouvolan kaupunki
Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018
Kaupunginjohtajan talousarvioehdotus 20.10.2015
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
1
Yleinen taloudellinen tilanne
•
Suomen taloudessa on edelleen suurina haasteina mm.
o
o
o
o
Pitkittynyt heikko suhdannetilanne sekä pidempiaikaiset rakennemuutokset
Väestön ikääntyminen
Kansainvälinen talouskehitys (Kiina ja Venäjä)
Heikko kustannuskilpailukyky suhteessa muuhun Euroalueeseen (yksikkötyökustannukset)
Lähde: VM, 2015
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
2
Kuntatalouden tilannekuva
•
•
•
•
•
•
•
•
kunnat ovat sopeuttaneet toimintaansa heikon taloustilanteen vuoksi
lisäksi on jouduttu kiristämään verotusta
suhdannetilanne, verotulojen heikko kehitys sekä valtion toimeenpiteet
lisäksi tehtävien ja velvoitteiden lisäys, muuttoliike sekä
ikääntymiskustannusten kasvu
investoinnit jatkaneet kasvuaan
kuntien tulorahoitus ei riitä rahoittamaan investointeja
-> verotus kiristyy ja velkaantuminen lisääntyy
lähitulevaisuudessa ei ole odotettavissa tilanteen paranemista
Manner-Suomen kuntien suhteellisen velkaantuneisuuden ja omavaraisuusasteen muutos v. 2003 - 2013
Lähde: VM/Tilastokeskus
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
3
Julkisen talouden suunnitelma
•
•
•
•
Tavoitteena julkisen talouden kokonaisohjaus
Asetetaan rahoitusasemaa koskevat tavoitteet erikseen kullekin osa-alueelle
Kuntatalousohjelmalla pyritään vahvistamaan kuntatalouden ohjausta
Menorajoitteet valtion toimenpiteistä kunnille aiheutuvista kustannuksista
Lähde: Valtiovarainministeriö
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
4
Valtion toimenpiteiden vaikutukset kuntatalouteen
•
Valtionosuuksia lisäävät tekijät vuonna 2016:
o
o
o
•
Kuntatalouden vahvistaminen asiakasmaksuihin ehdotettavilla muutoksilla:
o
o
o
•
Päivähoitomaksujen sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksujen korotus 1.8.2016 alkaen
Sosiaali- ja terveyspalvelujen maksujen korotus 1.1.2016
Kuntien rahoitusaseman arvioidaan vahvistuvan vuoteen 2015 nähden vajaalla 290 milj. eurolla edellä
mainittujen toimenpiteiden johdosta.
Valtionosuuksia 2016 vähentävät hallitusohjelmassa asetetut toimet kuntien
kustannuksien alentamiseksi:
o
o
o
o
o
o
•
•
Veromenetysten kompensaatiot, 262 milj. euroa
Kustannustenjaon tarkistus, yhteensä 300 milj. euroa (tehdään 4 v. välein)
Lapsiperheiden kotiavun ja lastensuojelun lisäys, 10 milj. euroa
Subjektiivisen päivähoito-oikeuden kaventaminen
Varhaiskasvatuksen henkilöstömitoituksen muuttaminen
Alueellisen erikoissairaanhoidon tehostaminen
Valtionosuuksien indeksikorotuksien jäädyttäminen
Perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen myönnettyjen avustuksien lopettaminen
Yleissivistävän koulutuksen laadun parantamiseen myönnettyjen avustuksien osittain lopettaminen
Yhteisöverojen määräaikaisen korotuksen päättyminen, 260 milj. euroa
Muut aiemmin päätetyt valtionosuusleikkaukset
Lähde: Valtiovarainministeriö, Budjettikatsaus 2016
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
5
Valtion toimenpiteiden vaikutukset Kouvolaan talouteen
•
Valtion tekemät päätökset vaikuttavat merkittävästi kuntien talouteen
– Aiemmin tehtyjen päätösten johdosta Kouvolalta jää valtionosuuksia saamatta
116 milj. euroa v. 2012-2017
– Vuonna 2016 valtionosuudet kasvavat 7,5 milj. euroa vuoden 2015 tasoon
nähden
•
sis. verotulokompensaation sekä kustannusten jaon tarkistuksen
– Vuoden 2016 verotuloihin vaikuttavat
•
•
kunnallisverojen verotusperusteisiin tehtävät muutokset alentavat kunnallisverotuloja
yhteisöverojen jako-osuuden määräaikaisen korotuksen lakkaaminen -3 milj. euroa
– Veroperustemuutoksien vaikutukset Kouvolan kunnallisverotuottoihin:
•
•
•
•
•
•
•
•
Työtulovähennyksen korotus – 3,3 milj. euroa
Perusvähennyksen muutos – 0,3 milj. euroa
Avainhenkilölain muutos – 0,2 milj. euroa
Tuloveroasteikon tarkistus -0,2 milj. euroa
Lahjoitusvähennyksen jatkaminen -0,2 milj. euroa
Asuntolainan korkovähennyksen rajoitus + 0,2 milj. euroa
Merityötulovähennys + 0,08 milj. euroa
Yhteensä noin – 4 milj. euroa eli -46 euroa/asukas
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
6
Kouvolan toimintaympäristö - Väestö
•
•
Tilastokeskuksen ennusteiden mukaan Kouvolan asukasmäärä vähenee edelleen ja
väestöllinen huoltosuhde kasvaa työikäisten määrän vähentyessä suhteessa eityöllisiin.
Negatiivinen väestömäärän kehitys ja kasvava työttömyysaste johtavat heikkoon
verotulokehitykseen. Arvioitu ansiotulojen kasvu Kouvolan osalta on ainoastaan
0,8 % vuonna 2015 ja 1,2 % vuonna 2016.
Kouvolan väestöennuste 2020
25000
Väestö
20000
15000
0 - 14-vuotiaat
65 vuotta täyttäneet
10000
5000
0
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Enn. 2020
Lähde: Tilastokeskus
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
7
Kouvolan toimintaympäristö - Työ
•
•
Työttömyysaste kasvanut (13,9 %), koko maan keskiarvo 13,2 %
Työttömien määrä on kasvanut, työttömien työnhakijoiden määrän kasvu
2,8 % (5 549 hlöä)
•
Työmarkkinatuen
kuntaosuuden
kasvu:
4,1 milj.€ 2014
5,9 milj.€ ta 2015
n. 6,9 milj.€ arvio 2015
6,7 milj.€ tae 2016
6000
5000
Kouvolan
työttömyystilanne
elokuussa 2009 - 2015
4000
3000
2000
1000
0
Työttömät
Alle 25-v. työttömät
2009
2010
2011
2012
Pitkäaikaistyöttömät
2013
2014
Avoimet työpaikat
2015
Lähde: Tilastokeskus
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
8
Kouvolan toimintaympäristö - Asuminen
•
•
•
Kouvolan asuntotuotanto on hiipunut pientalorakentamisen osalta
Rakentamisen volyymi tulee keskittymään korjaus- ja
laajennusrakentamiseen
Vanhemman väestön muutto palvelujen läheisyyteen on edesauttanut
kerros- ja rivitalojen rakentamisen jatkumista
Lähde: Kouvolan kaupunki
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
9
Kärkihankkeet: Kouvola RRT - Kullasvaaran logistiikka-alue
-






Suunnittelua ja toteutusta edistetään logistiikka-alan toimijoiden kanssa alueen kehittämiseksi.
Jatketaan maanhankintatoimenpiteitä ja laaditaan koko suunnittelualueen kaavarunko sekä
käynnistetään alueen asemakaavan ja yleissuunnitelman laatiminen.
Kehittämiseen haetaan tukea Euroopan komission tulevassa verkkojen Eurooppa -rahoitushaussa.
Tekniikka- ja ympäristöpalvelut varaa rahoituksen hankkeen yleissuunnittelulle.
Konsernipalvelut varaa rahoituksen terminaalialueen toiminta- ja hallintomallin kehitystyölle.
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
10
Kärkihankkeet: Pioneeripuisto – Asuntomessut 2019
•
Laaditaan asemakaava, saatetaan se
lainvoimaiseksi sekä aloitetaan tonttien
markkinointi.
•
Yhdyskuntatekniikan suunnittelulla
mahdollistetaan infrastruktuurin
rakentaminen ennen talonrakennustöiden
aloittamista.
•
Laaditaan Kouvolan asuntomessut 2019 projektisuunnitelma sekä markkinointi- ja
viestintäsuunnitelma.
•
Nimetään kaupungin osallistujat asuntomessutoimikuntaan sekä työryhmiin.
•
Suunnitellaan ja toteutetaan messualueen
reuna-alueiden viherrakentamistyöt.
•
Tekniikka- ja ympäristöpalvelut varaa
rahoituksen hankkeelle.
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
11
Kärkihankkeet: Ydinkeskusta – Matkakeskus






20.10.2015
Ydinkeskustan elinvoimaisuutta ja
toiminallisuutta kehitetään ( mm.
kaavoitus, infrastruktuuri, alueen
toiminnot ja palvelut).
Kehittämistoimintaa jatketaan
toimenpideohjelman mukaisesti.
Ydinkeskustan toiminnan ja
rakenteiden kehittämiselle laaditaan
projektisuunnitelma.
Kävelykatu Manski uudistetaan
vuonna 2016.
Laaditaan keskustan osayleiskaavaehdotus sekä edistetään Matkakeskuksen, Lasipalatsin, Brankkarin
ja Keskustakortteleiden asemakaavoituksen valmistelua ja
rakentamista kiinteistönomistajien
kanssa.
Varaudutaan osallistumaan yleisten
alueiden kehittämiseen yksityisten
kiinteistöjen rakennushankkeiden
yhteydessä.
Lauri Lamminmäki
12
Kärkihankkeet: Ratamo-keskus

Sosiaalitoimen,
perusterveydenhuollon ja
erikoissairaanhoidon palvelujen
yhdistämistä toteuttavan
Ratamo-keskuksen rakentaminen
käynnistyy vuonna 2016.

.
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
13
Kaupunkistrategia 2014 - 2020
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
14
Kouvolan taloudellinen tilanne
•
•
•
•
•
•
•
•
Korvausinvestointien tarve kasvaa, tulokehitys ei mahdollista kehittämisinvestointeja
Verotulokehitys heikkoa veroprosentin korotuksesta huolimatta
– Kunnallisverojen tilitysten arvioidaan vuonna 2015 kasvavan 3,5 % (veronkorotus
huomioituna)
– Yhteisöveron määräaikainen korotus päättyy 2016
– Kiinteistöverotuotot eivät käytännössä kasva ilman korotuksia
Kestävyysvaje noin 10 milj. euroa vuositasolla
Taseeseen kertynyt ylijäämä syödään jo vuoden 2015 aikana veronkorotuksesta
huolimatta
Talouden sopeuttamistavoitteesta (600 henkilöä sekä 20 milj. euroa) pidetään
edelleen kiinni.
Vuoden 2015 elokuun loppuun mennessä henkilöstömäärä on vähentynyt noin 590:llä
v. 2013 alun tilanteeseen nähden.
Eläköitymisien osalta tulee pyrkiä 30 % tavoitteeseen vapautuvien paikkojen
täyttämättä jättämisessä.
Henkilöstömäärässä tullaan vuonna 2015 pääsemään alle 6000 henkilöön
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
15
Talousarvio sisältää veronkorotuksia
•
Talousarvioesitys perustuu kunnallis- ja kiinteistöveronkorotuksiin:
•
Kunnallisveron korotus tuottaa verotuloja lisää noin 3,8 milj. euroa
vuositasolla
–
•
kunnallisveroon 0,25 % veroprosenttiyksikön korotus, veroprosentti 20,75 % vuonna 2016
Kiinteistöverojen korotuksen tuottavat verotuloja lisää noin 3,2 milj. euroa
vuositasolla
–
–
–
–
yleinen kiinteistövero nostetaan 1,35 %:sta 1,45 %:iin (vaihteluväli 0,80-1,55, 2017 0,861,80)
vakituisten asuntojen kiinteistövero nostetaan 0,55 %:sta 0,65 %:iin (vaihteluväli 0,37-0,80
2017 0,39-0,9)
muiden asuinrakennuksien kiinteistövero nostetaan 1,15 %:sta 1,35 %:iin (vaihteluväli
vak.as. kiint.vero + 1,00 prosenttiyksikköä)
voimalaitoksien kiinteistövero nostetaan 2,85 %:sta 3,10 %:iin (yläraja 3,10 %)
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
16
Kouvolan talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018
•
•
•
•
•
•
•
Talouden tasapainottaminen suunnitelmakaudella edellyttää veronkorotusta
2016 sekä uusia veroprosentin korotuksia tai palveluverkkomuutoksia 2017
sekä mm. eläköitymisien hyödyntämistä mahdollisimman tehokkaasti
Vuoden 2016 talousarvioesitys on 2,3 milj. euroa ylijäämäinen, mutta
kumulatiivista alijäämää vuoden 2016 lopussa 2,5 milj. euroa
2016 vuosikate kattaa noin 111 % prosenttia poistoista (52,8 tpe 2015)
Arvioitu lainamäärä vuoden 2016 lopussa on 2 950 euroa/asukas, joka on
edelleen kuntien keskimääräisellä tasolla
Lainakanta kohoaa noin 374 milj. euroon suunnitelmakaudella (4 400 e/as)
Taloussuunnitelmakaudelle on suunniteltu merkittäviä
palveluverkkomuutoksia, joista päätetään ensi vuoden aikana.
Toimintatuloissa ja –menoissa sekä valtionosuuksissa on huomioitu
vuodesta 2017 lähtien perustoimeentulotuen maksatuksen siirto kunnilta
Kelalle
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
17
Kaupungin palvelustrategiset linjaukset vaikuttavat
henkilöstötarpeeseen
1. Mitä palveluja tuotetaan?
•
•
•
Kunnan järjestämisvastuulla olevat
Muut
Luovutaanko mahdollisesti kokonaan joistakin toiminnoista
2. Miten palveluja tuotetaan?
•
•
Tuottamistavat
– velvoitteet, vastuut yms.
– omana työnä vai ostopalveluna
Käytössä oleva palveluverkko
-> vaikutus henkilöstömäärään, -laatuun ja osaamistarpeisiin
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
18
Henkilöstömäärä 31.8.2015
Toimiala
Vakinaiset Määräaikaiset Työllistetyt Henkilöstö Henkilöstö Muutos Muutos31.8.2015 31.8.2014
lkm
%
Konsernipalvelut
212
18
1
231
76
155
203,9
3 889
944
59
4 892
4 982
-90
-1,8
109
13
1
123
265
-142
-53,6
15
0
0
15
17
-2
-11,8
594
124
33
751
755
-4
-0,5
Yhteensä
4 819
1 099
94
6 012
6 156
-144
-2,3
Henkilöstö 31.8.2014
4 893
1 155
108
6 156
Henkilöstö 31.8.2013
4 998
1 284
89
6 371
Henkilöstö 31.12.2012
5 040
1 411
156
6 607
Hyvinvointipalvelut
Tekn.- ja ymp.palvelut
Tilaliikelaitos
Tekninen tuotanto
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
19
Henkilöstömäärän kehitys 2009–2015
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
20
Kouvolan kaupungin vuoden 2016 talousarviotavoitteiden
TOP 10 -kysely
•
Webrobol -kysely järjestettiin valtuustoseminaariin osallistujille
(luottamushenkilöt ja virkamiehet) 22.9.-30.9.2015 toimialojen vuodelle
2016 asettamista toimialatasoisista talousarviotavoitteista.
•
Vastaaja valitsi mielestään 10 tärkeintä tavoitetta (TOP 10) 22 vuositason
tavoitteesta.
•
Saadut vastaukset on yhdistetty ja niitä on ryhmitelty.
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
21
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
22
Kouvolan julkisen rahoituksen kehitys
2017 perustoimeentulotuen
maksatuksen siirto Kelalle, vaikutus
toimintakate sekä valtionosuudet
verontilitysjärjestelmän
muutos aiheutti verotuloihin
kertaerän vuonna 2013
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
23
Talousarviolaadinnan kehys
Kaupunki sis. liikelaitokset Tuloslaskelma
1000 e
Toimintakate
Kehys 2016
TAE 2016
Ero kehykseen
TS 2017
TS 2018
-493 200
-496 005
-2 805
-493 497
-498 746
Verotulot
345 500
338 500
-7 000
341 500
350 500
Valtionosuudet
165 000
173 000
8 000
167 000
169 000
7 040
7 325
285
6 540
5 780
Vuosikate
24 340
22 820
-1 520
21 543
26 534
Poistot ja arvonalentumiset
-20 500
-20 515
-15
-20 500
-21 000
3 840
2 305
-1 535
1 043
5 534
Tilikauden yli/alijäämä
3 840
2 305
-1 535
1 043
5 534
Kertynyt yli-/alijäämä
-4 672
-2 467
2 205
-1 424
4 110
Rahoitustulot ja -menot
Satunnaiset erät
Tilikauden tulos
Tilinpäätöserät
Sisältää kunnallisveroprosentin noston 0,25 prosenttiyksikköä vuonna 2016 (20,75 %) sekä kiinteistöverojen korotuksia.
Vuosien 2017 ja 2018 toimintakatteessa ja valtionosuuksissa huomioitu toimeentulotuen maksatuksen siirto Kelalle.
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
24
Kouvolan kaupungin talouden tunnuslukuja
Kaupunki sis. liikelaitokset
Milj. euroa
TP 2014
Muutettu
TA 2015
Arvio
TP 2015
TA 2016
TS 2017
TS 2018
Toimintamenot
-580,7
-571,5
-573,7
-571,3
-566,3
-571,7
Toimintakate
-487,4
-494,5
-495,1
-496,0
-493,5
-498,7
Verotulot
322,2
333,2
333,2
338,5
341,5
350,5
Valtionosuudet
164,0
163,0
165,5
173,0
167,0
169,0
Tilikauden yli/alijäämä
8,3
-10,6
-8,2
2,3
1,0
5,5
Kertynyt yli-/alijäämä
3,4
-7,2
-4,8
-2,5
-1,4
4,1
20,00
20,50
20,50
20,75
20,75
20,75
Toimintakatteen muutos %
3,1
1,5
1,6
0,2
-0,5
1,1
Toimintamenojen muutos %
2,4
-1,6
-1,2
-0,4
-0,9
1,0
24,0
43,7
52,8
111,2
105,1
126,4
64
102
135
266
252
312
86 477
86 034
86 034
85 698
85 380
85 081
Lainakanta
178,9
234,6
211,8
252,8
323,8
374,3
Lainakanta, euroa/asukas
2 069
2 726
2 462
2 950
3 793
4 400
Kunnallisveroprosentti
Vuosikate, % poistoista
Vuosikate, euroa/asukas
Asukasmäärä vuoden lopussa
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
25
Kouvolan kaupungin yli-/alijäämän kehitys
2012-2018
Kertynyt yli-/alijäämä
6 000
4 000
2 000
0
-2 000
-4 000
-6 000
-8 000
-10 000
TP 2012
TP 2013
TP 2014
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
Arvio
TP 2015
TAE 2016
TS 2017
TS 2018
26
Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut
Kaupunki sis. liikelaitokset
Tuloslaskelma 1000 e
Toimintatulot
Valmistus omaan käyttöön
Toimintamenot
Toimintakate
Verotulot
Valtionosuudet
Rahoitustulot ja -menot
Vuosikate
Poistot ja arvonalentumiset
Satunnaiset erät
Tilikauden tulos
Tilinpäätöserät
Tilikauden yli/alijäämä
Muutettu Arvio
TP 2014 TA 2015 TP 2015
90 030 74 220 75 600
3 281
2 793
3 000
-580 691 -571 548 -573 700
-487 379 -494 536 -495 100
322 188 333 220 333 220
163 961 163 000 165 500
6 746
7 100
8 000
5 515
8 784 11 620
-23 019 -20 104 -22 000
25 728
700
2 100
8 224 -10 620 -8 280
102
100
8 327 -10 620 -8 180
Kertynyt yli-/alijäämä
3 408
Kunnallisveroprosentti
Toimintakatteen muutos %
Toimintamenojen muutos %
Toimintatulot/Toimintamenot, %
Vuosikate, % poistoista
Vuosikate, euroa/asukas
Asukasmäärä vuoden lopussa
20.10.2015
20,00
3,1
2,4
15,6
24,0
64
86 477
Lauri Lamminmäki
Kehys
2016
74 685
2 000
-569 885
-493 200
345 500
165 000
7 040
24 340
-20 500
KJ TAE
2016
73 699
1 555
-571 259
-496 005
338 500
173 000
7 325
22 820
-20 515
TS 2017
70 832
2 000
-566 329
-493 497
341 500
167 000
6 540
21 543
-20 500
TS 2018
71 000
2 000
-571 746
-498 746
350 500
169 000
5 780
26 534
-21 000
3 840
2 305
1 043
5 534
3 840
2 305
1 043
5 534
-4 772
-3 372
-2 467
-1 424
4 110
20,50 20,50
1,5
1,6
-1,6
-1,2
13,0
13,2
43,7
52,8
102
135
86 034 86 034
21,00
-0,3
-0,3
13,2
118,7
284
85 698
20,75
0,2
-0,4
12,9
111,2
266
85 698
20,75
-0,5
-0,9
12,6
105,1
252
85 380
20,75
1,1
1,0
12,5
126,4
312
85 081
-7 212
27
Kaupungin investoinnit 2014-2018
Kouvolan kaupunki
Investoinnit 1000 e
Aineettomat hyödykkeet
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
Rakennukset
Kiinteät rakenteet ja laitteet
Koneet ja kalusto
Keskeneräiset hankinnat
Sijoitukset
Investointimenot yhteensä
Rahoitusosuudet
Pysyvien vastaavien myynti
Investointitulot yhteensä
Nettoinvestoinnit yhteensä
TP 2014
TA 2015
1 540
3 798
27 393
38 265
1 880
1 000
11 289
23 046
5 920
13 720
702
499
7 602
45 634
200
74 566
42 263
1 755
1 701
73 511
1 600
75 266
3 301
700
38 962
Kärkihankkeet
Ratamokeskuksen rakentaminen
Ratamokeskuksen liikennejärj.
Keskustan kehittäminen/Matkakeskus
Keskustan kehittäminen/Manski
Pioneeripuisto/Asuntomessut
RR-terminaalin suunnittelu
Yhteensä
Nettoinvestoinnit ilman kärkihankkeita
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
Yhteensä
110 000
10 100
3 900
6 700
6 900
1 000
138 600
MUUTETTU
TA 2015
3 798
38 265
1 000
23 046
13 720
499
3 740
45 803
1 701
1 800
3 501
42 302
MUUTETTU
TA 2015
8 000
900
200
30
9 130
33 172
TA 2016
TS 2017
TS 2018
2 002
1 850
1 850
65 726
95 429
79 259
1 000
1 500
1 500
46 500
67 775
52 950
17 820
26 000
24 595
406
154
214
200
67 928
1 250
4 600
5 850
62 078
200
97 479
1 895
1 600
3 495
93 984
200
81 309
1 350
1 600
2 950
78 359
TA 2016
TS 2017
TS 2018
30 000
38 000
34 000
3 100
3 500
2 500
500
1 700
3 000
3 000
500
1 250
2 320
3 000
400
400
200
37 750
47 720
41 900
24 328
46 264
36 459
28
Vuosikate ja investoinnit
Vuosikate ja investoinnit 2009-2018
Milj. eur
90
70
50
30
10
2009
2010
2011
2012
2013
2014
Arvio 2015 TA 2016
TS 2017
TS 2018
-10
nettoinvestoinnit
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
vuosikate
29
Lainakanta
Lainakanta 2009-2018
milj. eur
eur/as
400
5 000
350
4 500
4 000
300
3 500
250
3 000
200
2 500
150
2 000
1 500
100
1 000
50
500
0
0
2009
2010
2011
2012
2013
2014
lainakanta
2015
2016
2017
2018
eur/as
Investointien vaikutus lainamäärään euroa/asukas
Lainat
2009
2010
2011
2012
2013
2014
2015
2016
2017
2018
euroa/asukas
1 326
1 399
1 505
1 825
2 141
2 069
2 462
2 950
3 793
4 400
20.10.2015
Tuukka Forsell
30
Suurimmat investoinnit 2016-2018
Suurimmat rakennusinvestoinnit (Tilaliikelaitos)
Nettokustannukset milj. euroa
Kokonaiskust.
2016
2017
2018
Niskalan päiväkoti, peruskorjaus/laajennus
2,4
1,9
Valkeala-koti, peruskorjaus (rah.osuus)
1,4
1,0
Myllykosken paloasema, uudisrakennus (rah.osuus)
1,0
0,8
Lyseon lukio, uudisrakennus
3,0
1,5
1,5
Kuusankosken terveysasema, peruskorjaus
2,7
0,2
2,5
Kehitysvammaisten asumisyksikkö, uudisrak.
2,2
0,1
2,1
110,0
30,0
38,0
34,0
Kaunisnurmen palvelukeskus, peruskorjaus
3,3
0,1
1,6
1,6
KSAO Tornionmäen kampus
9,9
2,3
7,6
Hovioikeuden talon osto + muutoskorj.
4,4
4,4
-3,0
-3,0
Ratamo-keskus
Valimontien 5-7 myynti
0,3
Valkeala-koti ja Mäntylä 2. vaihe, peruskorj. (rah.os.)
3,4
1,0
Sarkolan koulu, peruskorjaus
2,8
2,8
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
1,0
31
Suurimmat investoinnit 2016-2018
Tekniikka- ja ympäristöpalvelut
Nettokustannukset milj. euroa
Kokonaiskust.
2016
2017
2018
Maa- ja vesialueet
1,0
1,5
1,5
Kadut, tiet ja kevyt liikenne
5,3
11,2
11,3
Ulkovalaistus
1,9
0,4
0,1
Viheralueet
0,7
1,9
1,3
Sillat ja erikoisrakenteet
0,6
0,8
1,2
Keskustan kehittäminen/Manski
6,7
3,0
3,0
0,5
RR-terminaalin suunnittelu
1,0
0,4
0,4
0,2
Ratamon liikennejärjestelyt
10,1
3,1
3,5
2,5
Keskustan
kehittäminen/Matkakeskus
6,1
0,5
1,7
Pioneeripuisto/Asuntomessut
6,1
0,5
1,7
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
32
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
33
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
34
Talousarvion laadinnan aikataulu syksy 2015
Pvm
Käsittely
19.10.
Talous ja rahoitus
Talousarviokirja valmis
20.10.
Kaupunginjohtaja
Kj:n talousarvioehdotuksen julkistus
26.10.
Kaupunginhallitus
Talous- ja henkilöstösuunnitelmien käsittely
9.11.
Kaupunginhallitus
Talous- ja henkilöstösuunnitelmien käsittely + veroprosentit
16.11.
Kaupunginvaltuusto
Veroprosentit
30.11.
Kaupunginhallitus
Talousarviokäsittely tarvittaessa
7.12.
Kaupunginvaltuusto
Talous- ja henkilöstösuunnitelmien hyväksyminen
14.12.
Kaupunginhallitus
Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet
31.12. mennessä
Liikelaitosten johtokunta
Talous- ja henkilöstösuunnitelmien hyväksyminen
Tammi-helmikuu
Toimialat + liikelaitokset
Käyttösuunnitelmien laatiminen
Helmikuu
Kopa + toimialat
Tiekarttojen projektointi
20.10.2015
Lauri Lamminmäki
35