Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa
kuntalaissa
Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton
ajankohtaisseminaari
7.5.2015 Mikkeli
Kehittämispäällikkö Sari Korento
Uusi kuntalaki (410/2015)
• Hyväksyttiin eduskunnassa 13.3.2015
• Vahvistettiin 10.4.2015
• Voimaan 1.5.2015
» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015
» uusia säännöksiä mm. valtuustosta, kunnan
toimielimistä ja johtamisesta, asukkaiden
osallistumisoikeuksista, luottamushenkilöistä sekä
sähköisistä päätöksenteko- ja tiedoksiantotavoista
sovelletaan seuraavan valtuustokauden alusta
(1.6.2017)
» Lisäksi siirtymäsäännöksiä mm. alijäämän
kattamisesta ja arviointimenettelystä
• Talouden sääntely: osa VI/ luku 13, §:110-120
2
7.5.2015
Sari Korento kehittämispäällikkö |
Lain tarkoitus 1 §
• Kuntalain tarkoituksena on
» luoda edellytykset kunnan asukkaiden itsehallinnon
sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien
toteutumiselle kunnan toiminnassa
» edistää kunnan toiminnan suunnitelmallisuutta ja
taloudellista kestävyyttä
• Kunnan tehtävänä on
» edistää asukkaidensa hyvinvointia
» edistää alueensa elinvoimaa
» järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti,
sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla
3
7.5.2015
Sari Korento kehittämispäällikkö |
Kuntakonserni ja kunnan
toiminta 6 §
• Kunta tytäryhtiöineen muodostaa
kuntakonsernin (kirjanpitolaki), mukaan
luetaan kunnan määräysvallassa olevat säätiöt
• Kunnan toiminta (uusi käsite) : käsittää kunnan
ja kuntakonsernin lisäksi kunnan osallistumisen
kuntien yhteistoimintaan sekä kunnan muun
omistukseen, sopimukseen ja rahoittamiseen
perustuvan toiminnan
4
7.5.2015
Sari Korento kehittämispäällikkö |
Kuntastrategia 37 §
•
•
Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää
kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista
Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon:
1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen;
2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;
3) kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt
palvelutavoitteet;
4) omistajapolitiikka;
5) henkilöstöpolitiikka;
6) kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet;
7) elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen.
•
Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan
nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön
muutoksista
•
Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen
arviointi ja seuranta
•
Otettava huomioon kunnan talousarvion ja -suunnitelman
laatimisessa
5
7.5.2015
Sari Korento kehittämispäällikkö |
Kunnan toiminnan ohjauksen tavoitehierarkia
Kuntastrategia
Hyvinvoinnin edistäminen
Palvelujen järjestäminen
ja tuottaminen
Strategiassa tulee ottaa huomioon:
Henkilöstöpolitiikka
Omistajapolitiikka
Kunnan tehtäviä koskevissa laeissa
säädetyt palvelutavoitteet
Elinympäristön ja alueen
elinvoiman kehittäminen
Asukkaiden osallistumisja vaikuttamismahdollisuudet
Tarvittaessa kuntastrategian tavoitteita konkretisoivat strategian toteuttamisohjelmat
Kunnan toiminnan talousarvio- ja suunnitelma
Toimiala- ja yksikkökohtaiset
tarkemmat toimintasuunnitelmat
Kuntien omistamien yhtiöiden
liiketoimintasuunnitelmat,
yhteistoimintaorganisaatioiden
toimintasuunnitelmat
Tavoitteet
Pysyväluonteiset asiakirjat:
hallintosääntö, konserniohjeet, yhteistoiminnan
perus- ja yhteistoimintasopimukset
Hyvän johtamisen ja hallinnan toimintamalli
6
7.5.2015
Sari Korento kehittämispäällikkö |
Toteutumisen
arviointi
Kunnan tytäryhteisöjen toiminta ja
konserniohje 47 §
•
Omistajaohjauksella on huolehdittava siitä, että kunnan
tytäryhteisön toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin
kokonaisetu.
•
Konserniohjeissa annetaan tarpeelliset määräykset ainakin:
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
•
kuntakonsernin talouden ja investointien suunnittelusta ja
ohjauksesta;
konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan
järjestämisestä;
tiedottamisesta ja kunnan luottamushenkilöiden
tietojensaantioikeudesta;
velvollisuudesta hankkia kunnan kanta asiaan ennen
päätöksentekoa;
konsernin sisäisistä palveluista;
kunnan tytäryhteisöjen hallitusten kokoonpanosta ja
nimittämisestä; sekä
kunnan tytäryhteisöjen hyvästä hallinto- ja johtamistavasta.
Ks. myös Kuntaliiton uusi suositus ”Kunnan toiminnan johtaminen ja hallinta sekä omistaja- ja
konserniohjaus” http://www.kunnat.net/fi/Kuntaliitto/media/tiedotteet/2015/04/Sivut/uusijohtamissuositus-kuntakonserneille.aspx
7
7.5.2015
Sari Korento kehittämispäällikkö |
Talousarvio ja –suunnitelma 110 §
• Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä
kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio
ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja
velvoitteet
• Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne
toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan
tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja –
suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin
toiminnan ja talouden tavoitteet.
• Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava
talousarviota.
• Taloussuunnitelman tulee olla tasapainossa tai
ylijäämäinen
8
7.5.2015
Sari Korento kehittämispäällikkö |
Alijäämän kattamisvelvollisuus
(110 §)
•
Kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden
kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden
alusta lukien; ei voi siis enää siirtää taloussuunnitelmakauden yli erillisellä toimenpideohjelmalla katettavaksi
» Jos alijäämä saadaan ennen suunnittelukauden loppua katetuksi,
alkaa kattamisvelvoite jälleen, kun uutta alijäämää kertynyt
» Sovelletaan 1. kerran vuoden 2015 tilinpäätökseen kertyneeseen
alijäämään
•
Taloussuunnitelmassa päätetään yksilöidyistä toimenpiteistä,
joilla alijäämä katetaan
 erillinen toimenpideohjelma poistuu
•
Toimintakertomuksessa esitetään nykyiseen tapaan selvitys
talouden tasapainotuksen toteutumisesta ja riittävyydestä
•
Alijäämän kattamisvelvollisuus ulotetaan myös
kuntayhtymiin
9
7.5.2015
Sari Korento kehittämispäällikkö |
Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa
olevan kunnan arviointimenettely 118 §
•
Jos kunta ei saa katetuksi taseeseen kertynyttä alijäämää
määräajassa, voidaan käynnistää arviointimenettely
» Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan
arviointimenettely siirretään vo-laista kuntalakiin
•
Arviointimenettely voidaan käynnistää, jos
» Kunnan taseeseen kertynyttä alijäämää ei saada katettua
määräajassa,
» asukasta kohti laskettu kertynyt alijäämä on kuntakonsernin
viimeisessä tilinpäätöksessä vähintään1 000 euroa ja sitä
edeltäneessä tilinpäätöksessä vähintään 500 euroa tai
» kunnan rahoituksen riittävyyttä tai vakavaraisuutta kuvaavat
kunnan ja kuntakonsernin talouden tunnusluvut ovat kahtena
vuonna peräkkäin täyttäneet raja-arvot (118.3 §)
•
•
•
•
•
kuntakonsernin vuosikate on negatiivinen (ilman harkinnanvar. vo:n korotusta);
tuloveroprosentti on vähintään 1,0 prosenttiyksikköä korkeampi kuin kaikkien kuntien painotettu
keskimääräinen tuloveroveroprosentti;
asukasta kohti laskettu kuntakonsernin lainamäärä ylittää kaikkien kuntakonsernien keskimääräiseen
lainamäärään vähintään 50 prosentilla;
sekä kuntakonsernin suhteellinen velkaantuminen on vähintään 50 prosenttia
Siirtymäsäännökset 148 §
10
7.5.2015
Sari Korento kehittämispäällikkö |
Arviointimenettely jatkossa
Onko kunnan taseessa v.
2015 kertynyttä
alijäämää?
Kyllä
Onko kertyneet
alijäämät katettu 4.
vuonna tilinpäätöksen
vahvistamisesta (tp
2020)?
Ei
Arviointimenettely
voidaan käynnistää
vuonna 2021
Ei
Onko kunnan
konsernitaseeseen
kertynyt alijäämää
viimeisessä
tilinpäätöksessä v. 2016
yli 1000 €/asukas ja sitä
ed. tilinpäätöksessä v.
2015 yli 500 €/asukas?
Kyllä
Arviointimenettely
voidaan käynnistää
vuonna 2017
Ei
Ovatko kunnan ja
kuntakonsernin
tunnuslukujen rajaarvot täyttyneet
kahtena vuonna (2015
ja 2016) peräkkäin?
Kyllä
Arviointimenettely
voidaan käynnistää
vuonna 2017
Ei
Ei arviointimenettelyä
11
7.5.2015
Sari Korento kehittämispäällikkö |
Siirtymäsäännöksiä:
Jos kunnan tp:ssä 2015
alijäämää yli 500 €/as,
kattamisaikaa v. 2022 loppuun
Nykyistä vos-lakia ja -kriteerejä
sovelletaan vuosina 2015 ja
2016
•
•
Konsernitilinpäätös 114 §
• Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa
kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää
tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös.
• Kunnan, jolla ei ole tytäryhteisöjä, mutta joka
on jäsen kuntayhtymässä tai
liikelaitoskuntayhtymässä, tulee sisällyttää
tilinpäätökseensä konsernitilinpäätöstä
vastaavat tiedot.
 käytännössä kaikki kunnat laativat täydellisen
konsernitilinpäätöksen vuodesta 2015 lähtien
12
7.5.2015
Sari Korento kehittämispäällikkö |
Kiitos mielenkiinnosta!
Yhteystiedot:
Suomen Kuntaliitto
Kehittämispäällikkö Sari Korento
Puh. (09) 771 2616, 0500 476 747
etunimi.sukunimi(at)kuntaliitto.fi
www.kunnat.net
13
7.5.2015
Sari Korento kehittämispäällikkö |