Avaa tiedosto

QWERTY, QuickType ja Swype virtuaalinäppäimistöjen kokeellinen vertailu
taulutietokoneen tekstinsyöttömenetelminä
Heikki Hämälistö
Tampereen yliopisto
Informaatiotieteiden yksikkö
Vuorovaikutteinen teknologia
Pro gradu -tutkielma
Ohjaaja: Poika Isokoski
Kesäkuu 2015
Tampereen yliopisto
Informaatiotieteiden yksikkö
Vuorovaikutteinen teknologia
Heikki Hämälistö: Taulutietokoneiden tekstinsyöttö
Pro gradu -tutkielma, 43 sivua, 7 liitesivua
K 2015
Taulutietokoneet ovat suhteellisen uusia laitteita, joiden tekstinsyöttöä ei ole tutkittu
vielä kovin paljon. Kosketusnäytöllä esitettävät virtuaalinäppäimistöt ovat yleinen tapa
syöttää tekstiä taulutietokoneilla.
Tässä tutkimuksessa verrataan QWERTY, QuickType ja Swype
virtuaalinäppäimistöjä Applen iPadillä sekä kädessä että pöydällä kirjoitettaessa.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mikä näistä kolmesta näppäimistöstä on nopein
ja vähiten virheitä aiheuttava. Tutkimukseen osallistui 13 aloittelijatason osallistujaa.
Testilauseiden kirjoitus ja tulosten laskenta suoritettiin tätä tutkimusta varten
kehitetyllä internet-sivulla. Jokainen osallistuja kirjoitti jokaisella näppäimistöllä 20
testilausetta, joista puolet kirjoitettiin niin, että laite oli pöydällä ja toinen puoli niin,
että laitetta pidettiin käsissä.
Tuloksista kävi ilmi, että aloittelevat käyttäjät kirjoittivat nopeimmin ja
virheettömimmin QWERTY-näppäimistöllä. Osallistujat kuitenkin kokivat
vaihtoehtoiset tekstinsyöttötavat tehokkaimmiksi. Pöydällä kirjoittaminen oli
merkitsevästi nopeampaa ainoastaan QWERTY-näppäimistöllä.
Avainsanat ja -sanonnat: taulutietokone, tekstinsyöttö, Swype, QuickType, QWERTY
Sisällys
1. Johdanto........................................................................................................................1
2. Taulutietokoneiden tekstinsyöttö..................................................................................2
2.1. Näppäimistöpohjainen tekstinsyöttö...................................................................2
2.1.1. Yhdistetty QWERTY.............................................................................2
2.1.2. Jaettu QWERTY.....................................................................................3
2.1.3. KALQ.....................................................................................................4
2.1.4. QuickType..............................................................................................7
2.1.5. Adaptxt...................................................................................................8
2.1.6. Dryft.......................................................................................................9
2.2. Styluspohjainen tekstinsyöttö...........................................................................11
2.2.1. MyScript...............................................................................................12
2.2.2. Penultimate...........................................................................................13
2.2.3. Swype...................................................................................................14
2.2.4. SwiftKey...............................................................................................17
2.3. Puhepohjainen tekstinsyöttö.............................................................................18
2.3.1. Siri........................................................................................................21
2.4. Yhteenveto tekstinsyöttönopeuksista................................................................22
3. Testiohjelman tekninen toteutus.................................................................................24
3.1. Testiohjelma......................................................................................................24
3.2. Metriikat............................................................................................................25
4. QWERTY vs. QuickType vs. Swype..........................................................................28
4.1. Osallistujat........................................................................................................28
4.2. Testilaite............................................................................................................28
4.3. Testin kulku......................................................................................................29
5. Tulokset.......................................................................................................................30
5.1. Tekstinsyöttönopeus.........................................................................................30
5.2. Virheet...............................................................................................................30
5.3. Ennustavan tekstinsyötön tulokset....................................................................32
5.4. Kyselylomakkeiden tulokset.............................................................................32
6. Pohdinta......................................................................................................................38
7. Yhteenveto..................................................................................................................40
Viiteluettelo.................................................................................................................... 41
Liitteet
1
1. Johdanto
Taulutietokoneen idea ei ole kovin uusi. Alan Kay visioi sen jo vuonna 1968, mutta vasta vuonna
2010 taulutietokoneista tuli kaupallisesti menestyneitä tuotteita kun Apple julkaisi ensimmäisen
iPadin. Taulutietokoneet ovat kasvattaneet rajusti suosiotaan viime vuosina. Taulutietokoneiden
tekstinsyöttö keskittyy pääasiassa viestien kirjoittamiseen, Internet-hakuun ja dokumenttien
editointiin. Tablettien suurikokoiset ja tarkat kosketusnäytöt sekä tehokkaat suorittimet
mahdollistavat lukuisia tekstinsyöttömenetelmiä kuten virtuaalinäppäimistöt, eleet, käsialan
tunnistus ja jopa puhe. Vastaavasti niiden ominaisuudet, kuten koko, keveys, langattomuus ja pitkä
akunkesto mahdollistavat monia erilaisia käyttökonteksteja.
Tabletteja eli taulutietokoneita on olemassa montaa eri tyyppiä. Esimerkiksi:
• Laattatabletti: Laattatabletit (engl. slate) koostuvat yhdestä osasta. Ne eivät ole taitettavia,
•
•
eikä niissä ole pyöriviä tai ulosvedettäviä osia. Esimerkiksi Apple iPad on tämän tyyppinen
tabletti. Tässä tutkielmassa keskitytään lähinnä vain tämän tyyppisiin tabletteihin, koska ne
ovat tällä hetkellä suosituimpia.
Booklet: Simpukkamainen kahdesta kosketusnäytöstä koostuva taitettava taulutietokone.
Phablet: Phablet on älypuhelimen ja taulutietokoneen välimuoto. Phabletit ovat
•
•
suurikokoisia älypuhelimia, joissa on yli viiden tuuman kokoinen kosketusnäyttö.
Hybriditabletti: Hybriditabletit ovat tabletteja, joissa on irrotettava fyysinen näppäimistö.
Minitabletti: Minitabletit ovat pienempiä ja kevyempiä kuin perinteiset (slate) tabletit.
•
Niiden näyttökoko on yleensä 7 – 8 tuumaa.
Laplet: Laplet tulee sanoista laptop ja tablet. Lapleteissa on tehokkaammat PC-luokan
prosessorit ja monipuolisemmat käyttöjärjestelmät kuin perinteisissä tableteissa. Ne on
suunniteltu työpöytäsovellusten käyttöön, ja niihin voi kytkeä useita lisälaitteita. Microsoft
Surface Pro laitteet ovat yksi esimerkki lapletista.
Tässä tutkimuksessa on tarkoituksena tutkia, kuinka tekstiä ennustava näppäimistö, QuickType, ja
elekirjoitusnäppäimistö Swype, jossa kirjaimia ketjutetaan liu'uttamalla sormea tai stylus-kynää
kosketusnäytön pinnalla, eroavat käytettävyydeltään standardista QWERTY-näppäimistöstä.
Testilaitteena käytettiin Apple iPad 2:sta. Tutkimusta varteen tehtiin internet-sivu, jonka yhteydessä
ladattu internet-selaimessa suoritettava ohjelma tallensi kirjoitustapahtuman lokitiedostoon. Tämä
mahdollisti yksityiskohtaisten tekstinsyötön suorituskykyä mittaavien tulosten laskemisen. Ennen
tutkimuksen suorittamista arvioitiin, että QuickType tai Swype ei paranna nopeiden kirjoittajien
2
kirjoitusnopeutta tai virheettömyyttä, mutta ne käyttäjät, jotka kirjoittavat hitaasti QWERTYllä,
saattaisivat kirjoittaa nopeammin QuickTypella tai Swypella.
Seuraavassa luvussa kerrotaan yleisesti taulutietokoneiden tekstinsyötöstä ja aiheeseen
liittyvistä tutkimuksista. Kolmannessa luvussa esitellään tutkimuksessa käytetyn testiohjelma ja sen
tekninen toteutus. Neljännessä luvussa kerrotaan tarkemmin suoritetusta tutkimuksesta.
Viidennessä luvussa esitellään tutkimuksen tulokset. Kuudes luku on pohdinta ja seitsemäs on
yhteenveto.
2. Taulutietokoneiden tekstinsyöttö
Tekstinsyöttötutkimusta on tehty paljon viime vuosina. Tässä luvussa käsitellään vain tuoreinta
tämän työn kannalta keskeistä aiempaa työtä. Laajemmin tekstinsyötöstä kiinnostuneiden kannattaa
lukea MacKenzien ja Tanaka-Ishiin kirja Text Entry Systems: Mobility, Accessibility, Universality
[MacKenzie & Tanaka-Ishii, 2007]. Tässä luvussa esitellään ensin näppäimistöpohjaisia, sitten
stylus- ja puhepohjaisia tekstinsyöttömenetelmiä.
2.1. Näppäimistöpohjainen tekstinsyöttö
Virtuaalinäppäimistö on yleisin ja vakiintunut tapa syöttää tekstiä taulutietokoneilla. Toisaalta,
virtuaalinäppäimistöjä on olemassa lukuisia erilaisia, ja paras mahdollinen näppäimistö riippuu
käyttökontekstista. Käyttäjän ote laitteesta on yksi merkittävä tekijä. Tablettien
näppäimistöpohjaiseen tekstinsyöttöön vaikuttaa merkittävästi se, kuinka käyttäjä pitää laitetta.
Chengin ja muiden tekemässä tutkimuksessa 64 käyttäjästä 98 % muutti kantaansa siitä, mikä on
paras näppäimistön asettelu, kun ote laitteesta muuttui [Cheng et al., 2013].
2.1.1. Yhdistetty QWERTY
Christopher Sholesin vuonna 1878 patentoima QWERTY-asettelu (kuva 1) on edelleen yleisin
näppäimistöasettelu [Noyes, 1983] niin fyysisissä kuin virtuaalisissakin näppäimistöissä.
QWERTY-asettelu esiintyi ensimmäisen kerran Type-Writer-nimellä markkinoidussa
kirjoituskoneessa vuonna 1872. QWERTY-asettelun tavoitteena oli minimoida mekaaniset
jumiutumiset kirjoituskoneissa.
Chaparro [Chaparro et al, 2010] ja hänen kollegansa tutkivat, voidaanko iPadin vaaka- tai
pystysuunnan QWERTY-virtuaalinäppäimistöillä saavuttaa suurin piirtein samankokoisen fyysisen
näppäimistön suorituskyky. Tutkimuksessa testattiin kolmea näppäimistöä kahdella testialustalla
(kuva 1).
3
Kuva 1. Apple iPadin virtuaalinäppäimistöt vaaka- ja pystytasossa sekä Acer netbook.
Acerin netbookilla saavutettiin merkittävästi nopeampi (ero n. 20 sanaa minuutissa (WPM)).
Keskimääräiset tekstinsyöttönopeudet olivat iPadillä vaakatasossa 45,1 WPM, pystytasossa 43,6
WPM ja netbookilla 61,4 WPM. Erot olivat tilastollisesti merkitseviä netbookin ja pystyasennossa
olevan iPadin näppäimistön sekä netbookin ja vaaka-asennossa olevan iPadin näppäimistön välillä.
Hieman yllättäen iPadin orientaatiolla ei havaittu olevan suurta merkitystä tekstinsyötön
tehokkuuteen, vaikka pystysuunnassa näppäimistön pinta-ala on noin 75 % vaakatason
näppäimistön pinta-alasta.
Kirjoitusvirheiden suhde laskettiin suhteessa kaikkiin syötettyihin merkkeihin. Virheiden
kokonaismäärissä ei ollut näppäimistöjen välisiä tilastollisesti merkittäviä eroja. Lisäysvirhe (engl.
insertion error) havaittiin ainoaksi tilastollisesti merkitseväksi virhetyypiksi näppäimistöjen välillä.
Pystyasennossa olevan iPadin näppäimistöllä kirjoittaessa esiintyi selvästi vähemmän lisäysvirheitä
kuin vaakasuunnassa olevan iPadin ja netbookin näppäimistöillä. Chaparron ja muiden mukaan
tutkimuksessa oli useita rajoituksia, joita voitaisiin käsitellä tulevaisuudessa. Ensinnäkin, kyseinen
tutkimus suoritettiin laboratoriossa, jossa näppäimistöt sijoitettiin riittävän korkuiselle pöydälle.
Virheitä luultavasti esiintyisi enemmän kun laitteita käytettäisiin todellista käyttötilannetta
paremmin vastaavassa mobiilissa ympäristössä. Toiseksi, tutkimuksessa tutkittiin iPadin
ensimmäisen käyttökerran kirjoitusnopeutta. Ei ole tiedossa, kuinka nopeasti käyttäjät kykenisivät
kirjoittamaan riittävän harjoittelun jälkeen, ja kuinka tämä vertautuisi heidän tyypilliseen
kirjoitusnopeuteen fyysisellä näppäimistöllä. Kolmanneksi, iPad ei tarjoa tuntopalautetta
kirjoitettaessa. Se saattaisi vaikuttaa kirjoitusnopeuteen. Lisäksi tutkimuksessa käytettiin
sekuntikelloa ajanotossa, mikä ei ole yhtä tarkka tapa kuin ohjelmallinen ajanotto.
2.1.2. Jaettu QWERTY
Vuosien varrella fyysisestä näppäimistöstä on tehty monia variantteja. Eräs yleinen variantti on
kahteen osaan jaettu ja osat toisiinsa loivan v-kirjaimen muodossa yhdistävä aakkoset ja numerot
4
sisältävä näppäimistön pääosa. Näiden jaettujen QWERTY-näppäimistöjen suunnittelun tavoitteena
on ollut parantunut fyysinen ergonomia, jonka seurauksena kirjoitusasento on miellyttävämpi ja
ranteiden ja kyynärhermojen (ulnar nerve) rasitus pienempi [Marklin & Simoneau, 1999]. Myös
tablettien tekstinsyötössä on otettu huomioon ergonomia ja ihmisen anatomiset rajoitukset. Kun
tablettia pidetään molemmissa käsissä, käyttäjän peukalot eivät yletä kauas laitteen reunoista, joten
niiden toiminta-alue (functional area of the thumb) ei ole kovin suuri, mikä tekisi yhdistetyllä
näppämistöllä kirjoittamisesta vaikeaa. Useimmissa tableteissa on oletuksenakin mahdollista jakaa
koko näytön levyinen QWERTY-näppäimistö kahteen osaan (split keyboard, thumb keyboard,
erconomic keyboard) niin, että näppäimistön osat ovat näytön vasemmassa ja oikeassa reunassa.
Kuvassa 2 on esimerkki Applen iPad -tabletin jaetusta QWERTY-näppäimistöstä. Seuraavassa
luvussa esitellään KALQ-näppäimistö, joka on suunniteltu erityisesti kahden peukalon
tekstinsyöttöön tableteilla.
Kuva 2. Apple iPadin jaettu näppäimistö
2.1.3. KALQ
KALQ on kosketusnäyttölaitteille kehitetty jaettu näppäimistö, joka on suunnattu erityisesti
tableteille ja suurille älypuhelimille, joita usein käytetään kahdella peukalolla. KALQ on saatavana
ilmaisena sovelluksena Android-älypuhelimille ja -tableteille. KALQ:n kehittivät St Andrewsin
5
yliopiston, Max Planck -instituutin ja Montana Tech yliopiston tutkijat vuonna 2013. Sen
kehittäjien tavoitteena on ollut parantaa aikaisempia kahden peukalon tekstinsyöttömenetelmiä,
joilla Oulasvirran ja muiden mielestä oli saavutettu suhteellisen alhaisia kirjoitusnopeuksia
[Oulasvirta et al., 2013].
KALQ:n suunnittelu perustuu sen kehittäjien tekemiin tutkimuksiin. Näppäinten koko (9,9
mm), näppäimistön muoto ja sijainti määriteltiin tutkimalla ensin käyttäjien kahden käden otetta
laitteesta. Sitten näppäimille annettiin kirjaimet laskennallisesti käyttämällä kahden peukalon
kirjoittamisen mallia. KALQ-näppäimistö on 5,6 miljoonan iteraation ja näppäimistöasettelun
virittelyn tulos. Sen ennustettu tekstinsyöttönopeus on 49 sanaa minuutissa [Oulasvirta et al., 2013].
Koska kosketusnäytöt eivät mahdollista peukalon lepuuttamista seuraavan näppäimen päällä
sillä aikaa kun toinen peukalo liikkuu, KALQ-näppäimistön asettelulla on pyritty minimoimaan
peukaloiden liikkuma etäisyys ja maksimoimaan peukaloiden vuorottelu. Englannin kielessä oikea
peukalo tekee noin 54 % ja vasen 46 % kirjoitustyöstä. Peukaloiden vuorottelu on nopeaa, sillä 62
% näppäinpainalluksista edellyttää vaihtoa, ja niiden liikkumat etäisyydet lyhyitä. Oikealla
peukalolla kirjoitetaan kaikki englannin kielen vokaalit lukuun ottamatta y:tä. Vokaalit on
ryhmitelty välilyöntinäppäimen ympärille (ks. kuva 3), mikä mahdollistaa nopeat peukaloiden
vaihdot ja minimoi liikkumaetäisyydet. Vasemmalla peukalolla on suurin osa konsonanteista ja
sanojen ensimmäisistä kirjaimista, joten se voidaan siirtää seuraavan painikkeen päälle nopeasti.
KALQ-asettelusta puuttuu mm. askelpalautin-, vaihto- ja pistenäppäimet sekä muita
erikoisnäppäimiä, jotka kehittäjien mukaan voitaisiin lisätä näppäimistön oikealle puolelle ilman,
että ote laitteesta muuttuu [Oulasvirta et al., 2013]. KALQ on optimoitu englanninkielelle, joten
näppäimistöstä puuttuu kirjaimet å, ä ja ö. Tulevaisuudessa nämä vokaalit voitaisiin lisätä oikealla
puolella olevaan tyhjään tilaan skandinaavisessa KALQ-asettelussa.
6
Kuva 3. KALQ tabletissa [KALQ Homepage, 2014]
Oulasvirran ja muiden suorittamassa pitkittäistutkimuksessa kuusi käyttäjää suoritti keskimäärin
noin 16,8 tunnin harjoitusohjelman, jonka tavoitteena oli totuttaa käyttäjät KALQ-näppäimistön
asetteluun ja käyttöön. Tutkimuksessa käytettiin 7,7 tuuman Samsung Galaxy Tab -tablettia.
Harjoitteluohjelman aikana suoritettiin kuusi testiä (ks. kuva 4), joista ensimmäinen oli QWERTYnäppäimistöllä suoritettava lähtötasotesti, ja lopuilla testeillä seurattiin kehittymistä KALQnäppäimistön käytössä.
Harjoitteluohjelman lopussa käyttäjät saavuttivat KALQin kirjoitusnopeudeksi keskimäärin
37,1 sanaa minuutissa ja virhesuhteeksi 5,2 % (character error rate, cer), joka laskettiin
käyttämällä Damerau-Levenshtein-etäisyyttä. Täysilevyisellä QWERTY-näppäimistöllä vastaavat
tulokset olivat 27,7 WPM ja 9,0 %. Ero on tilastollisesti merkitsevä. Toisaalta Oulasvirta ja muut
huomauttavat, että kirjoitusnopeudet eivät ole suoraan verrattavissa johtuen otosten ja
harjoitusmenetelmien eroista [Oulasvirta et al., 2013]. Osallistujilla ei ollut juurikaan aikaisempaa
kokemusta tableteilla kirjoittamisesta, ja vain yksi heistä hallitsi kymmensormijärjestelmän.
Harjoitusohjelman aikana he käyttivät QWERTY-näppäimistöä vain kerran (ks. kuva 2) ja KALQnäppäimistöä paljon useammin. Vaikka QWERTY-asettelu olisikin entuudestaan tuttu, uudella
laitteella ja tekniikalla kirjoittaminen vaatii aina harjoittelua ja totuttelua. Jos osallistujat olisivat
harjoitelleet yhtä paljon QWERTYllä kirjoittamista kuin KALQ:lla, erot näppäimistöjen välillä
saattaisivat olla pienemmät. Lisäksi tutkimuksessa verrattiin KALQ-näppäimistöä täysilevyiseen
QWERTY-näppäimistöön, ei jaettuun QWERTY-näppäimistöön, joka olisi samankaltaisempi
KALQ:n kanssa, sillä molemmat on suunnattu kahden peukalon tekstinsyöttöön.
7
Kuva 4. Tekstinsyöttönopeuden edistyminen harjoitteluohjelman aikana [Oulasvirta et al., 2013]
KALQ-näppäimistöä on sittemmin päivitetty. Kirjainten asettelu on pysynyt näppäimistössä
entisellään, mutta siihen on lisätty mm. numeronäppäimistö, paljon erikoismerkkejä, askelpalautin
sekä vaihto ja kumoa -näppäimet (ks. kuva 5).
Kuva 5. Uusi KALQ [KALQ - Google Play, 2014]
2.1.4. QuickType
17.9.2014 julkaistu Applen iOS 8 käyttöjärjestelmäpäivitys on Applen mukaan tuonut mukanaan
eniten muutoksia näppäimistöön sitten ensimmäisen iPhonen julkaisun. Päivitys mahdollisti
ensimmäistä kertaa kolmannen osapuolen näppäimistön sovellusriippumattoman käytön.
Päivityksen yhteydessä Apple julkaisi myös oman uuden näppäimistön nimeltään QuickType. Se
yrittää ennustaa käyttäjän kirjoittamaa tekstiä ja näyttää samanaikaisesti kolme vaihtoehtoista sanaa
tai sanayhdistelmää (ks. kuva 6). Ennustuksissa otetaan huomioon käyttäjän kirjoitushistoria ja
8
kirjoitustyyli. Apple mukaan se ottaa huomioon sekä viesteissä käytetyn rennon että muodollisen
kirjoitustyylin [QuickType Homepage, 2015].
Kuva 6. Kuvakaappaus Applen QuickType näppäimistöstä
2.1.5. Adaptxt
Adaptxt on KeyPoint Technologies -nimisen yrityksen kehittämä ennustava tekstinsyöttösovellus.
Se on saatavana Android, Symbian ja Windows Mobile alustoille. KeyPointin mukaan Adaptxt:n
tabletsovellus kehitettiin yksinomaan tableteille [Adaptxt Homepage, 2014]. Kuten SwiftKey,
Adaptxt tekee sanaehdotuksia jo ennen kuin käyttää alkaa kirjoittaa. Se oppii käyttäjän
kirjoitustyylin ja tekee ehdotuksia kontekstista riippuen. Adaptxt tarjoaa tableteille yhdistetyn sekä
jaetun QWERTY-asettelun, joiden välillä voi siirtyä pika-asetusnäppäimen (quick settings) kautta
tai ravistelemalla tablettia. ATR (Automatic Text Replacement) -ominaisuuden avulla käyttäjä voi
luoda oikopolkuja usein käytetyille sanoille ja lauseille. Adaptxt sisältää laajat
9
kustomointimahdollisuudet. Käyttäjä voi valita värin, koon ja tyylin jokaiselle näppäimistön
elementille (ks. kuva 6).
Kuva 7. Adaptxt-kustomointi [Adaptxt Homepage, 2014]
Tällä hetkellä Adaptxt tukee 81 kieltä ja viiden sanakirjan samanaikaista käyttöä. Lisäksi käyttäjän
on mahdollista ladata lisäosina saatavia erikoissanakirjoja, jotka tarjoavat eri alojen, kuten
lääketieteen, lain, talouden ja tietotekniikan erikoissanastoa [Adaptxt Homepage, 2014].
2.1.6. Dryft
Toisin kuin fyysiset näppäimistöt, tablettien standardit virtuaalinäppäimistöt eivät mahdollista
sormien lepuuttamista näppäimistön päällä, vaan se tunnistetaan tekstin syöttämisenä. Tämä
väistämättä tekee kirjoittamisesta raskaampaa ja hidastaa tekstinsyöttönopeutta. Dryft-näppäimistön
patentoitu [Dryft Patent, 2013] ”touch tap” teknologia tunnistaa, kirjoittaako käyttäjä vai
lepuuttaako hän vain sormia näppäimistön päällä. Touch tap on toteutettu hyödyntämällä laitteen
kosketussensoria ja kiihtyvyysanturia (engl. accelerometer), mikä tunnistaa laitteen värähdyksen eli
näppäinpainalluksen. Dryftin keskeisin ominaisuus on kuitenkin sen patentoitu dynaaminen
näppäimistö, joka tunnistaa käyttäjän sormien sijainnit näytöllä. Näppäimistön keskimmäisen
vaakarivin näppäimet (home row keys) sijoittuvat automaattisesti käyttäjän sormien sijainnin
perusteella (ks. kuva 8).
10
Kuva 8. Dryftin dynaaminen näppäimistö [Dryft Patent, 2013]
Näppäimistö ilmestyy näkyviin vain silloin kun käyttäjä asettaa sormensa laitteen näytölle. Dryft on
ulkoasultaan osittain läpinäkyvä (ks. kuva 9). Fyysisissä näppäimistöissä kirjaimien F ja J
painikkeissa on usein jonkinlainen kohouma, jotta käyttäjä voi löytää etusormien oikeat sijainnit
katsomatta näppäimistöön. Dryft-näppäimistössä F ja J näppäimet ovat hieman muita näppäimiä
isompia. Dryftin kolmas komponentti on sen monia kieliä tukeva älykäs kielenmallintaminen, joka
minimoi virheet ja mukautuu käyttäjän kirjoitustyyliin [Dryft Homepage, 2014].
11
Kuva 9. Dryft [Dryft Homepage, 2014]
Dryft ei ole saatavilla tällä hetkellä. Dryftiä on ollut perustamassa luvussa 2.2.4 esitellyn
Swypen toinen perustaja Randal Marsden. Hänen mukaansa [Marsden, 2013] Dryft pyritään
teknisistä syistä julkaisemaan yhdessä laitteen kanssa, ei sovelluskaupasta ostettavana sovelluksena.
Marsdenin mukaan laitteen pitää olla riittävän tarkka, jotta Dryft toimisi. Marsdenin mukaan Dryft
mahdollistaa jopa 80 sanan minuuttinopeuden.
Dryftin kaltainen virtuaalinäppäimistö voisi erittäin hyödyllinen näkövammaisille käyttäjille,
joille QWERTY-asettelu on tuttu. Käyttäjän ei välttämättä tarvitse tietää näppäimistön tarkkaa
sijaintia, koska näppäimistö on käyttäjän olettamassa sijainnissa. Lisäksi, sormien pitämistä
näppäimistön päällä ei tulkita syötteenä. Dryftistä voisi tehdä kuitenkin käyttäjäystävällisemmän
näkövammaisille käyttäjille lisäämällä auditiivisen palautteen, joka ”puhuisi” ääneen käyttäjän
syöttämät merkit.
2.2. Styluspohjainen tekstinsyöttö
Näppäimistö- ja styluspohjaiset kirjoitusmenetelmät ovat Swypen myötä yhdentyneet, joten on
syytä käsitellä myös piirtopohjaisia menetelmiä. Styluspohjaisessa tekstinsyötössä tekstiä syötetään
12
käsinkirjoittamalla sormenpäätä tai osoitinkynää (stylus) käyttäen. Mikäli käsinkirjoitettu teksti
halutaan muuttaa digitaaliseksi tekstiksi, edellyttää se sovellukselta hyvää käsialantunnistusta, jotta
digitaalinen muste (digital ink) voidaan muuntaa mahdollisimman virheettömästi digitaaliseen
esitysmuotoon. Tämä on edelleen suuri kompastuskivi käsinkirjoitussovelluksissa, minkä vuoksi
käsinkirjoitus on useimmiten näppäimistöpohjaista tekstinsyöttöä hitaampaa ja virhealttiimpaa.
Toinen erityisen tärkeä ominaisuus käsinkirjoitussovelluksissa on ”kämmenen hylkääminen” (engl.
palm rejection), eli käyttäjä voi pitää ja liikuttaa kättä kosketusnäytön pinnassa ilman, että sitä
tulkitaan syötteenä. Tämä mahdollistaa käyttäjälle luonnollisen tavan kirjoittaa. Käsinkirjoitus
kosketusnäyttölaitteilla on yleisempää maissa, joissa on käytössä logografinen kirjoitusjärjestelmä,
kuten Japanissa, Kiinassa ja Koreassa, kuin maissa joissa käytetään latinalaisia merkkejä. Joitakin
tabletteja, kuten esimerkiksi Applen iPadia ei ole suunniteltu styluskirjoittamiseen.
2.2.1. MyScript
MyScript on Vision Objects -nimisen yrityksen omistama brändi, joka sisältää moniin tarkoituksiin
soveltuvia käsinkirjoitussovelluksia. MyScriptin toteutuksessa on hyödynnetty tekoälyä,
hahmontunnistusta, koneoppimista ja luonnollisen kielen käsittelyä. MyScriptin teknologia on
saatavana Windows, iOS, Mac, Linux ja Android alustoille. Vision Objectsin mukaan MyScript
yhdistää käsinkirjoituksen mukavuuden ja tekstinkäsittelyn kehittyneet ominaisuudet. Käyttäjä voi
esimerkiksi suorittaa hakuja käsinkirjoitetusta tekstidokumenteista ja muokata tekstiä
reaaliaikaisesti, käyttämällä luonnollisia merkintätapoja, kuten ylipyyhkimistä ja tekstin lisäystä
jne. MyScript tunnistaa myös monimutkaisia matemaattisia yhtälöitä ja geometrisia kuvioita,
muuntaa symbolit, numerot ja kuviot digitaaliseksi informaatioksi ja laskee tuloksen (ks. kuva 9).
Se oppii käyttäjän kirjoitustyylin, jotta se voi antaa luotettavampia tulkintoja [MyScript Homepage,
2014].
Kuva 10. MyScript [MyScript Homepage, 2014]
13
MyScript tukee tällä hetkellä kaunokirjoitusta 64 kielellä ja painokirjaimia 97 kielellä 11 eri
kirjaimistolla mukaan lukien kiina, japani, heprea ja kyrillinen kirjaimisto [MyScript Homepage,
2014].
2.2.2 Penultimate
Penultimate on Evernote Corporation -nimisen yrityksen kehittämä käsinkirjoittamiseen ja
piirtämiseen tarkoitettu sovellus Applen iPadille. Se on yksi Evernote-muistiinpanosovellukseen
integroituvista lisäosista. Penultimaten tavoitteena on siirtää kynän ja paperin luonnollinen
käyttökokemus iPadille (ks. kuva 10). Se tuottaa luonnollisen näköistä kynän piirtojälkeä, ja
kämmenen hylkääminen mahdollistaa käden lepäämisen kosketusnäytön päällä. Sovellus tarjoaa
kolme maksutonta paperityyppiä: tyhjä paperi, viiva-, ja ruutupaperi. Lisäksi sovellukseen on
saatavana monia maksullisia paperityyppikokoelmia. Penultimatessa ei ole käsialantunnistusta,
joten käsinkirjoitetun tekstin muuttaminen digitaaliseksi tekstiksi ei ole mahdollista.
Kuva 11. Penultimate [Penultimate iTunes, 2015]
Adonit-niminen yritys kehitti yhdessä Evernoten kanssa Jot Script styluksen (ks. kuva 11)
Penultimate sovellusta varten.
14
2.2.3. Swype
Swype on elekirjoitusnäppäimistö, joka julkaistiin huhtikuussa 2013. Swypen hyödyntämä
teknologia mainittiin ensimmäisen kerran SHARK (Shorthand-Aided Rapid Keyboard) nimellä
vuonna 2002 Kristenssonin tutkielmassa [Kristensson, 2002]. Myöhemmin järjestelmä tunnettiin
nimellä ShapeWriter. Sen teknologia mahdollisti nopean tekstinsyötön kosketusnäyttöpuhelimilla.
Käyttäjä voi syöttää sanan painamalla sanan ensimmäistä kirjainnäppäintä QWERTYnäppäimistössä, liu'uttamalla sormea seuraaviin kirjainnäppäimiin, ja sitten nostamalla sormen irti
näytöstä sanan viimeisen kirjaimen jälkeen (ks. kuva 12). Järjestelmä tunnistaa käyttäjän syöttämän
muodon hyödyntämällä hahmontunnistusta. Kristenssonin mukaan sanojen muodot jäävät
vähitellen käyttäjän lihasmuistiin harjoittelun myötä.
Kristenssonin ja Zhain [2012] mukaan ShapeWriterin eleen tunnistus suoritetaan tunnistamalla
korkeimman todennäköisyyden omaava sana, joka sopii käyttäjän syöttämään eleeseen. Haku
hyödyntää kahden mallin arvioita – ele ja kieli. Hakuongelma voidaan ilmaista kaavalla:
Ŵ = arg max P(G|W) P(W)
Kaavassa todennäköisyys P(G|W) kuvastaa elemallia ja todennäköisyys P(W) kielimallia. Haun
tulos on näiden kahden mallin tulo. Periaatteessa käyttäjän piirtämää elettä verrataan kaikkiin
sanastosta löytyvien sanojen ele-esityksiin. Käytännössä suurin osa sanaston sanoista vastaa erittäin
epätodennäköisesti käyttäjän tarkoittamaa sanaa. Reaaliaikaisen suorituskyvyn saavuttamiseksi
haku rajataan todennäköisimpiin vaihtoehtoihin käyttämällä tunnettuja hakustrategioita, kuten
indeksointi ja karsiminen (engl. pruning).
ShapeWriter-idea kaupallistettiin ShapeWriter Inc. -yrityksen toimesta vuonna 2008, jolloin se
julkaistiin Applen AppStoressa. Toukokuussa 2010 Nuance Communications Inc. osti ShapeWriter
Inc:n. ja vuosi myöhemmin Swype Inc:n. Nykyään Nuancen elekirjoitusnäppäimistö tunnetaan
nimellä Swype.
Swype on sekä näppäimistö- että styluspohjainen tekstinsyöttömenetelmä. Nuancen mukaan
Swype on älykäs ja oppiva tekstinsyöttömenetelmä, jolla voidaan saavuttaa 40 sanan
minuuttinopeus. Se päättelee mitä käyttäjä haluaa kirjoittaa perustuen käyttäjältä opittuun tapaan
käyttää tiettyjä sanoja yhdessä. Se myös joukkoistaa ja päivittää sanakirjoja viimeisimpien trendien
mukaan. Swype tulkitsee eleen ja päättelee käyttäjän tarkoittaman sanan, ja ehdottaa myös muita
vaihtoehtoisia sanoja. Kun käyttäjä nostaa sormen tai osoitinkynän näytöltä, Swype lisää tekstiin
välilyönnin. Kun sanassa on kaksi samaa kirjainta peräkkäin, käyttäjä voi piirtää pienen silmukan
näppäimen päällä. Swype sisältää kolme tableteille suunnattua näppäimistöä: laajennettu
QWERTY-näppäimistö, pieni ja siirrettävä näppäimistö sekä jaettu näppäimistö [Swype
Homepage, 2014].
15
Kuva 12. Swype iPadissä [Swype iTunes, 2015]
Castellucci ja MacKenzie vertasivat QWERTY-näppäimistöä ja Swypea Android-älypuhelimessa,
jossa on neljän tuuman kosketusnäyttö. QWERTY-näppäimistön tekstinsyöttönopeus oli
keskimäärin 21,4 WPM ja Swypen 17,4 WPM. Ero on tilastollisesti merkittävä [Castellucci &
MacKenzie, 2011].
Bartha ja Nguyen tekivät samankaltaisen tutkimuksen tableteilla [Bartha & Nguyen, 2012].
Tutkimuksessa verrattiin Swypen ja QWERTY-näppäimistön korjattua kirjoitusnopeutta (adjusted
words per minute, adjWPM), joka laskettiin seuraavasti: (WPM – ({Sanat – Virheet} x
[60/Sekunnit]). Lisäksi tutkimuksessa mitattiin virheiden esiintymistä (virheitä per sana) sekä
käyttäjien mieltymystä. Ennustusalgoritmista ei havaittu olevan hyötyä näppäilyssä, joten se
kytkettiin pois päältä myös Swypesta. Testiin osallistui 14 osallistujaa, 12 miestä ja 2 naista.
Osallistujilta edellytettiin vähintään keskitasoista tai parempaa elekirjoitustaitoa Swypen kaltaisella
näppäimistöllä. Swype-näppäimistöllä kirjoitettiin kahdella eri tavalla, näppäilemällä ja
elekirjoittamalla. Tutkimuksessa käytettiin HP Slate 2 taulutietokonetta, jossa on 8,9 tuuman
näyttö. Testit suoritettiin sekä laitteen pysty- että vaakasuunnassa, ja sekä pienellä että laajennetulla
näppäimistöllä. Virheiksi luokiteltiin väärinkirjoitetut sanat, joista puuttui tai jotka sisälsivät vääriä
merkkejä. Tekstinsyöttönopeudessa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja näppäilyn (M=12,54
WPM) ja elekirjoituksen (M=12,36 WPM) välillä. Merkittäviä eroja ei havaittu
16
tekstinsyöttömenetelmien välillä, ja vain laitteen orientaatiolla havaittiin olevan vaikutusta
kirjoitusnopeuteen. Suurin kirjoitusnopeus, 14,54 WPM, saavutettiin Swypella laitteen
vaakasuunnassa laajennetulla eli suurimmalla mahdollisella virtuaalinäppäimistöllä. Vastaava luku
tavallisella näppäimistöllä oli 13,22 WPM. Virheiden määrään vaikutti merkittävästi vain
tekstinsyöttömenetelmän ja laitteen orientaation välinen vuorovaikutus. Tästä huolimatta käyttäjät
pitivät Swypea merkittävästi parempana kaikissa laitteen orientaatioissa ja näppäimistöjen koissa
[Bartha & Nguyen, 2012].
Swype suunniteltiin alun perin älypuhelimille, joiden tekstinsyöttöön se sopii erinomaisesti.
Yhden sormen tekstinsyöttöön tarkoitettu Swype ei välttämättä kuitenkaan sovellu yhtä hyvin
tableteille, joita pidetään yleensä kahdella kädellä. Yhdellä kädellä kirjoittaminen aiheuttaa
väsymystä laitetta kannattelevassa kädessä ja isommalla näytöllä näppäinten väliset etäisyydet ovat
pitkiä, etenkin jos laite on vaakasuunnassa. Truong ja hänen kollegansa vertasivat Swypea
kehittämäänsä kahden peukalon elekirjoittamiseen (2-Thumb Gesture, 2TG) tabletilla. 2TG:llä
käyttäjä voi piirtää molemmilla peukaloilla eleitä kirjainten yhdistämiseksi (ks. kuva 13). Truongin
ja muiden mukaan 2TG:n tekniikan oppiminen ja käyttö on verrattavissa kaupallisen Swypen
tekniikkaan käyttäjillä, joilla ei ollut aiempaa kokemusta kummastakaan. 2TG:n kirjoitusnopeus
(24,43 WPM) ei kuitenkaan ylittänyt Swypen kirjoitusnopeutta (32,4 WPM) [Truong et al., 2013].
Kuva 13. 2-Thumb Gesture tabletissa [Truong et al., 2013]
17
Toisen Swypen perustajan, Randal Marsdenin mukaan Swypella saavutetaan maksimissaan 40-45
sanan minuuttinopeus tableteilla. Hän muistuttaa, että useimmat ihmiset pystyvät kirjoittamaan
nopeammin perinteisellä näppäimistöllä [Marsden, 2013]. Marsden on ollut mukana kehittämässä
tableteille paremmin sopivaa Dryft näppäimistöä, joka esiteltiin luvussa 2.1.6.
2.2.4. SwiftKey
SwiftKey on Jon Reynoldsin ja Ben Medlockin kehittämä alunperin Android-laitteille suunnattu
älykäs virtuaalinäppäimistö, joka julkaistiin 17.9.2014 myös Applen laitteille iOS8käyttöjärjestelmän yhteydessä. Tällä hetkellä SwiftKey on samannimisen yrityksen lippulaivatuote.
Yrityksen mukaan SwiftKey hyödyntää tekoälytekniikoita ennustamaan sanan, jonka käyttäjä
haluaa kirjoittaa ennen kuin käyttäjä on kirjoittanut yhtäkään kirjainta [SwiftKey Homepage, 2014].
SwiftKey on älykäs, koska se oppii käyttäjän aikaisemmin kirjoittamista teksteistä.
20. helmikuuta 2013 julkaistiin SwiftKey-päivitys, SwiftKey 4, joka sisältää mm. Swypen
kaltaisen Flow-nimisen elekirjoitusominaisuuden reaaliaikaisilla ennustuksilla. Käyttäjä voi
kirjoittaa jopa kokonaisia lauseita nostamatta välillä sormea näytöltä. Lisäksi käyttäjän on
mahdollista varmuuskopioida ja synkronoida oma kirjoituskäyttäytymisensä ja -tyylinsä SwiftKey
Cloud-ominaisuuden ansiosta ja hyödyntää niitä laitteesta riippumatta. Kirjoitustavan
personalisointi parantaa sovelluksen tarjoamia ennustuksia, kun se oppii, mitkä sanat ja lauseet ovat
käyttäjälle tärkeitä. SwiftKeyn versio 4.3 yhdistää aiemmin erillisinä julkaistut tablet- ja
puhelinsovellukset yhdeksi, koska yrityksen mukaan tablettien pienetessä ja puhelinten kasvaessa,
laitetyyppien välinen ero ei ole enää yhtä selvä. Medlockin mukaan laajat näppäimistön
kustomointimahdollisuudet (ks. kuva 14) poistavat tarpeen erillisille sovelluksille, koska käyttäjä
voi siirrellä näppäimistöä haluamaansa kohtaan [Lomas, 2013].
18
Kuva 14. SwiftKey v4.3 näppäimistöasetteluja [Lomas, 2013]
SwiftKey 4.3 sisältää kolme näppäimistömoodia: täysikokoinen näppäimistö (full),
peukalonäppäimistö (thumb) sekä kompakti siirrettävä näppäimistö (compact), joka soveltuu hyvin
mm. yhdellä kädellä/peukalolla kirjoittamiseen. SwiftKey on ollut suosituin Androidälypuhelinsovellus 57 maassa ja sen suosio on kasvamassa myös tableteissa [Barnett, 2013].
SwiftKey tukee peräti 61 kieltä ja kolmen kielen samanaikaista käyttöä.
2.3. Puhepohjainen tekstinsyöttö
Puhepohjaisessa tekstinsyötössä käytetään puheentunnistusjärjestelmää, jonka avulla tekstiä
voidaan syöttää sanallisin ilmauksin. Puheentunnistustekniikka on parantunut huomattavasti viime
aikoina. Nykyiset puheentunnistusjärjestelmät tekevät muutakin kuin muuttavat käyttäjän
saneleman viestin tekstiksi. Niillä voidaan antaa komentoja laitteen ohjaamiseksi. Useimmissa
puhepohjaisissa tekstinsyöttöohjelmissa käyttäjä joutuu puhumaan varsinaisen viestin lisäksi myös
välimerkit, rivinvaihdot, kappaleenvaihdot yms. Puhepohjainen tekstinsyöttö on ja tulee luultavasti
pysymäänkin vaihtoehtoisena tekstinsyöttötapana näppäimistö- ja styluspohjaisille
tekstinsyöttötavoille, sillä se ei sovellu kaikkiin tilanteisiin, esimerkiksi tilanteisiin, joissa on kovaa
taustamelua tai kun käyttäjä haluaa yksityisyyttä tai kun pitää ottaa huomioon kuuloetäisyyden
päässä olevat muut ihmiset. Tiettyihin tilanteisiin puhepohjainen tekstinsyöttö sopii kuitenkin
erinomaisesti. Tällaisia tilanteita ovat mm. viestin vastaanottaminen ja kirjoittaminen autoa
ajettaessa.
19
Christine Yager vertasi vuonna 2013 kahta puhepohjaista tekstinsyöttöjärjestelmää, Siriä ja
Vlingoa, manuaaliseen tekstinsyöttöön autolla ajettaessa [Yager, 2013]. Tällaisessa tilanteessa
tekstinsyötön nopeutta tärkeämpiä tekijöitä ovat turvallisuus ja virheettömyys. Kirjoitusprosessin
tulisi häiritä mahdollisimman vähän kuljettajaa, ja siksi menetelmien tulisi aiheuttaa
mahdollisimman vähän virheitä, koska virheiden etsiminen ja korjaaminen on kognitiivisesti
vaativaa.
Kokeessa 43 osallistujaa suoritti viisi erilaista tekstiviestitehtävää kolmessa eri tilanteessa:
manuaalinen, Siri ja Vlingo. Tuloksia verrattiin lähtötilanteeseen, jossa tehtäviä ei annettu.
Ensimmäisessä tehtävässä osallistujan piti ainoastaan lähettää viesti ”What are you doing tonight?”.
Tehtävän suoritusajassa ei havaittu merkittäviä eroja. Keskimääräiset suoritusajat olivat
manuaalisessa 45,837, Sirillä 42,256 ja Vlingolla 46,93 sekuntia. Manuaalisessa
tekstiviestinlähettämisessä oli kuitenkin selkeästi enemmän hajontaa (SD = 26,329 sekuntia) kuin
puhepohjaisissa menetelmissä (Siri: 11,84 ja Vlingo: 14,950 sekuntia). Lisäksi laatikkokaaviosta
(ks. kuva 15) voidaan havaita, että puhepohjaisissa menetelmissä hitain suoritusaika oli selkeästi
nopeampi. Puhepohjaisista menetelmistä hyötyvät siis erityisesti ne henkilöt, jotka eivät ole nopeita
kirjoittamaan manuaalisella menetelmällä [Yager, 2013].
Kuva 15. Tekstiviestin lähettäminen manuaalisesti, Sirillä ja Vlingolla autolla ajaessa [Yager,
2013]
20
Toisessa tehtävässä osallistujien piti sekä lukea vastaanotettu viesti (”Nothing. Do you want to get
together for dinner”) että vastata viestillä: ”Yes, where do you want to eat?”. Tulosten mukaan
manuaalinen menetelmä oli nopein ja ero puhepohjaisiin menetelmiin on tilastollisesti merkitsevä.
Sirin ja Vlingon välillä ei ollut merkitsevää eroa. Kolmas tehtävä oli samankaltainen kuin edellinen.
Osallistujien piti lukea vastaanotettu viesti (”Subway”) ja vastata siihen viestillä: ”Okay, what
time?”. Kuten tehtävässä 2, tehtävän 3 tulokset osoittivat eroja manuaalisen menetelmän ja
molempien puhepohjaisten menetelmien välillä, mutta ei Sirin ja Vlingon välillä. Neljännessä
tehtävässä osallistujien piti lukea viesti: ”7:00PM”, ja vastata siihen ”See you later”. Tulokset
osoittivat tilastollisesti merkitseviä eroja kaikkien testitilanteiden välillä. Keskimääräinen
suoritusaika oli jälleen nopein manuaalisella menetelmällä ja hitain Sirillä. Siri oli edelleen hitain ja
manuaalinen nopein. Erot kaikkien testitilanteiden välillä olivat tilastollisesti merkitseviä [Yager,
2013].
Katseenseurannan avulla mitattiin, kuinka monta sekuntia keskimäärin osallistuja piti katseen
tiessä minuutissa. Tulokset osoittavat, että tekstinsyöttömenetelmien välillä ei ole tilastollisesti
merkitsevää vaikutusta katseen pitämiseen tiessä, mutta perustilanteeseen (ei kirjoittamista)
verrattuna ero on merkitsevä. Tekstiviestien kirjoittaminen ajaessa vaikuttaa katseen
kohdistamiseen ja vasteaikaan menetelmästä riippumatta [Yager, 2013].
Tilastollinen analyysi osoitti merkitseviä eroja tekstiviestien kirjoittamisen tarkkuudessa sekä
manuaalisen menetelmän ja Sirin välillä että ja Vlingon ja Sirin välillä. Siri oli jokseenkin
ylivertainen tuottamaan vähemmän virheitä. Sirillä virheitä esiintyi keskimäärin vain yksi,
Vlingolla 2,442 ja manuaalisella menetelmällä 3,674 virhettä. Useimmat osallistujat valitsivatkin
Sirin mieluisimmaksi tekstinsyöttömenetelmäksi autolla ajettaessa (ks. kuva 15).
21
Kuva 16. Osallistujien suosikki tekstinsyöttömenetelmät [Yager, 2013].
Osallistujista tuntui kirjoittaessa vähemmän turvalliselta, mutta he ilmoittivat itsearvioinnissa
pitävänsä Siriä sekä Vlingoa että manuaalista menetelmää turvallisempana. Yagerin tekemä
tutkimus kuitenkin osoittaa, että puhepohjaiset tekstinsyöttösovellukset eivät paranna turvallisuutta
ajettaessa manuaaliseen tekstinsyöttöön verrattuna [Yager, 2013]. Tulosten luotettavuutta parantaa
se, että osallistujat ajoivat kokeessa oikeaa autoa eikä simulaattoria.
2.3.1. Siri
Siri on Applen kehittämä älykäs henkilökohtainen avustaja (engl. Intelligent personal assistant).
Puhepohjainen tekstinsyöttö iOS-laitteilla on vain yksi Sirin ominaisuuksista, sitä voidaan käyttää
muuhunkin, mm. viestien lähettämiseen, tapaamisten sopimiseen, puheluiden soittamiseen ja
tiedonhakuun. Sanelu on mahdollista iOS-laitteilla kaikissa tilanteissa, joissa voi syöttää tekstiä.
Kun käyttäjä haluaa syöttää tekstiä puhumalla, hän voi painaa mikrofonipainiketta (ks. kuva 17)
ja sitten puhua haluamansa tekstin. Käyttäjän täytyy puhua selkeästi, mutta ei liian hitaasti. Jos
käyttäjä haluaa sisällyttää tekstiinsä rivin- ja kappaleenvaihtoja tai välimerkkejä, kuten pilkku, piste
tai väliviiva, hänen täytyy lausua ne ääneen. Käyttäjän sanelut eivät saa olla liian pitkiä, koska ne
pitää lähettää palvelimelle viestin tunnistamista ja purkamista varten, joten sanelu iOS-laitteeseen
edellyttää internet-yhteyttä.
22
Kuva 17. Mikrofonikuvake iPhone-näppäimistössä [Macworld, 2013]
Applen mukaan Sirille voi puhua kuten ihmiselle: se ymmärtää, mitä käyttäjä tarkoittaa ja vastaa
käyttäjälle näyttämällä vastauksen tekstinä, minkä lisäksi iOS:n VoiceOver-näytönlukija lukee
vastauksen ääneen. Siri sopii siis erityisen hyvin näkövammaisille käyttäjille. Siri tunnistaa monia
eri kieliä, mutta ei esimerkiksi suomea.
2.4. Yhteenveto tekstinsyöttönopeuksista
Tässä luvussa esiteltyjen aikaisempien tutkimusten perusteella tekstinsyöttönopeudet ovat hyvin
erilaisia menetelmästä riippuen. Chaparron ja muiden suorittamassa tutkimuksessa perinteisellä
QWERTY-näppäimistöllä saavutettiin noin 45 sanan minuuttinopeus laitteen ollessa vaakatasossa
[Chaparro et al., 2010].
Oulasvirran ja muiden tekemässä tutkimuksessa osallistujien lähtötaso KALQ-näppäimistöllä
oli noin 20 WPM, mutta noin 16,8 tunnin harjoittelun jälkeen osallistujat saavuttivat sillä noin 37
sanan minuuttinopeuden [Oulasvirta et al., 2013].
Dryft-näppäimistön kehittäjät väittävät, että sillä voidaan saavuttaa jopa 80 sanan
minuuttinopeus, mutta aiheesta ei ole vielä julkaistu tieteellistä tutkimusta.
Truongin ja muiden tutkimuksessa osallistujat saavuttivat tunnin harjoittelun jälkeen 24,43
sanan minuuttinopeuden 2-Thumb Gesture näppäimistöllä [Truong et al., 2013].
Toisen Swypen perustajan, Randal Marsdenin mukaan Swypella saavutetaan maksimissaan 4045 sanan minuuttinopeus tableteilla [Marsden, 2013]. Castelluccin ja MacKenzien tutkimuksessa
Swypella saavutettiin keskimäärin 17,4 sanan minuuttinopeus Android-älypuhelimella, jossa on
neljän tuuman kosketusnäyttö [Castellucci & MacKenzie, 2011]. Barthan ja Nguyenin
tutkimuksessa Swypeä testattiin 8,9 tuuman HP Slate 2 taulutietokoneella. Sillä saavutettiin
23
keskimäärin 12,36 sanan minuuttinopeus [Bartha & Nguyen, 2012]. Omassa tutkimuksessani
suoritettu Swype-näppäimistön käytettävyyden mittaus oli oleellinen siksi, että eri tutkimusten
koehenkilöjoukot voivat olla erilaisia taidoiltaan ja siksi tutkimusten väliset nopeusvertailut ovat
hankalia. Lisäksi tässä tutkimuksessa käytettiin testilaitteena Applen iPadiä, jolla kolmennen
osapuolen näppäimistöjen käyttö ei ole ollut mahdollista vielä kovin pitkään.
24
3. Testiohjelman tekninen toteutus
Tässä luvussa esitellään tässä tutkimuksessa käytetyn testiohjelman tekninen toteutus ja
testiohjelmalla mitattavat metriikat.
3.1 Testiohjelma
Testilauseiden kirjoittaminen, tulosten laskenta ja lokitiedostojen tallentaminen suoritettiin tätä
tutkimusta varten kehitetyllä internet-sivulla. Testisivu on ohjelmoitu käyttäen CSS, HTML,
JavaScript, jQuery ja PHP tekniikoita. Sivun ulkoasu on toteutettu HTML:llä ja CSS:llä.
JavaScriptillä ja jQueryllä toteutettiin HTML-elementteihin liitettyjen tapahtumien käsittely,
metriikoiden laskenta ja lokitekstin luonti. Lokitiedostot tallennettiin palvelimelle PHP:n avulla.
Testisivun aloitusnäkymässä valitaan kieli (suomi tai englanti), haluttu määrä testilauseita (1 –
500) ja tekstinsyöttömenetelmä (QWERTY QuickType tai Swype). Testisivu valitsee satunnaisesti
englanninkielisiä lauseita (tai niiden suomennoksia) MacKenzien ja Soukoreffin julkaiseman 500
lauseen joukosta [MacKenzie & Soukoreff, 2003]. Lauseet sisältävät sekä isoja että pieniä
kirjaimia. Testi alkaa painamalla ”Start”-näppäintä (ks. kuva 18).
Kuva 18. iPad kuvakaappaus testisivun aloitusnäkymästä Google Chrome selaimessa.
Varsinaisessa testinäkymässä (ks. kuva 19) on vain testilause, jonka alapuolella on tekstikenttä,
johon testilause kirjoitetaan. Testilauseiden lukemiseen kulunut aika ei vaikuta tuloksiin. Osallistuja
voi halutessaan lukea jokaisen testilauseen niin monesti kuin hän haluaa. Ajanotto alkaa jokaisen
testilauseen kohdalla ensimmäisestä näppäinpainalluksesta. Seuraavaan testilauseeseen siirtyminen
tapahtuu painamalla enter-näppäintä. Kirjoitetun tekstin pituuden on kuitenkin oltava vähintään 75
% esitetyn tekstin pituudesta, jotta seuraavaan testilauseeseen siirtyminen sallittaisiin.
25
Kuva 19. iPad kuvakaappaus testisivun testinäkymästä.
3.2 Metriikat
Tutkimuksessa käytettiin seuraavia testisivun mittaamia metriikoita:
•
Testilauseiden pituus (sum(|P|)): Alkuperäisten testilauseiden yhteenlaskettu pituus.
•
Kirjoitetun tekstin pituus (sum(|T|)): Käyttäjän kirjoittamien testilauseiden vastineiden
yhteenlaskettu pituus.
•
Merkit (IS): Merkkien (engl. Key stroke) lukumäärä: ml. Askelpalautin.
•
Correct (C): tarkoittaa kaikkia T:n merkkejä, jotka ovat oikein [MacKenzie & Tanaka-Ishii,
2007].
26
•
Incorrect-not-fixed (INF): tarkoittaa kaikkia T:n merkkejä, jotka ovat väärin [MacKenzie &
Tanaka-Ishii, 2007].
•
Incorrect-fixed (IF): tarkoittaa kaikkia merkkejä, jotka poistettiin kirjoittamisen aikana
[MacKenzie & Tanaka-Ishii, 2007].
•
Fixed (F) tarkoittaa korjauseleiden (askelpalauttimen, delete-näppäimen, kursoriliikkeiden
yms.) määrää [MacKenzie & Tanaka-Ishii, 2007].
•
Aika (S). Testilauseiden kirjoittamiseen kulunut aika sekunteina.
•
Virhesuhde:
◦ Corrected Error Rate (CER): (IF/ (C + INF + IF)) * 100
◦ Uncorrected Error Rate (UER): (INF/ (C + INF + IF)) * 100
◦ Total Error Rate (TER): ((INF + IF) / (C + INF + IF)) * 100
[MacKenzie & Tanaka-Ishii, 2007]
•
MSD (Minimum String Distance): P ja T merkkijonojen välinen Levenšteinin etäisyys, eli
kirjoitettuun tekstiin jääneiden korjaamattomien virheiden määrä. MSD:n virhesuhde
saadaan jakamalla MSD esitetyn tekstin pituudella ja kertomalla se sadalla:
MSD Error Rate = MSD / |P| * 100
•
Kirjoitusnopeus:
◦ WPM: Sanoja minuutissa. WPM lasketaan kaavalla:
WPM = (( |T| - 1 ) / S ) * 60 * 1/5
T on kirjoitettu teksti, |T| on kirjoitetun tekstin pituus ja S on aika sekunteina.
•
Korjaukset: Testiohjelma laskee montako korjausta käyttäjä tekee. Korjauksia on kolmea eri
tyyppiä:
◦ Poistot (deletions): Poistettujen merkkien lukumäärä
◦ Korvaukset (substitutions): Korvattujen merkkien lukumäärä.
◦ Lisäykset (insertions): Korjaavien lisäysten lukumäärä (lisäys muualle kuin tekstin
loppuun).
•
QuickType (QT) metriikat: Testiohjelma laskee lisäksi seuraavat QuickType-metriikat:
◦ QTKeystrokes: QuickType-näppäinten painallusten lukumäärä (QTKeystrokes).
27
◦ QTInputLength: QuickType-näppäimillä syötetyn tekstin pituus (ml. ' '-merkit
ennustusten lopussa) (QTLength).
◦ QTInputPercent: QuickType-näppäimillä syötetyn tekstin prosenttiosuus.
◦ QTAvgLength: QuickType-näppäimillä syötetyn ennustetun tekstin keskimääräinen
pituus. QuickTypen automaattisesti jokaiseen syötteen loppuun lisäämiä tyhjiä (' ')
merkkejä ei oteta tässä huomioon.
28
4. QWERTY vs. QuickType vs. Swype
Tutkimuksessa haluttiin testata, onko QWERTY, QuickType ja Swype näppäimistöjen välillä eroja
käytettävyydessä. QWERTY valittiin testattavaksi näppäimistöksi, koska se on yleisin
näppäimistöasettelu, ja sillä saavutetut tulokset kertovat osallistujan lähtötasosta, johon uusia
tekstinsyöttömenetelmiä voidaan verrata. QuickTypen ja QWERTYn välillä ei ole muuta eroa kuin
ennustava tekstinsyöttö. Visuaalisesti ne ovat hyvin samanlaiset (QWERTY +
ennustusnäppäinpalkki = QuickType). Applen omien näppäimistöjen lisäksi valittiin yksi
suosituimmista kolmennen osapuolen näppäimistöistä – elekirjoitusnäppäimistö Swype.
Kiinnostuneita oltiin erityisesti näiden kirjoitusnopeuksien ja virhesuhteiden välisistä eroista.
4.1 Osallistujat
Tutkimukseen osallistui 13 osallistujaa, 8 miestä ja 5 naista, joista 12 oli Tampereen yliopiston
opiskelijoita. Osallistujien ikä vaihteli 20 - 41 vuoden välillä. Kuusi osallistujaa ilmoitti käyttävänsä
taulutietokonetta ja seitsemän ilmoitti, että ei käytä.
4.2. Testilaite
Testilaitteena käytettiin Applen iPad 2 taulutietokonetta kaikissa tutkittavissa
tekstinsyöttömenetelmissä. Kun taulutietokonetta pidettiin pöydällä, siihen oli kiinnitettynä Smart
Cover, jotta kirjoitusasento olisi miellyttävämpi (ks. kuva 21). Kokeiden aikana laitteen
näppäinäänet ja ison alkukirjaimen automaattiasetus olivat pois päältä. Koska QuickType ja Swype
ovat oppivia näppäimistöjä, niiden sanakirjat nollattiin ennen jokaista sessiota.
Kuva 21. Apple iPad 2, johon on kiinnitetty Smart Cover [PC Magazine, 2011]
29
4.3. Testin kulku
Testit suoritettiin laboratoriossa Tampereen yliopiston Informaatiotieteiden yksikössä. Ensin
osallistujalle selitettiin kokeen tarkoitus, ja korostettiin, että kokeen tarkoituksena on tutkia
tekstinsyöttömenetelmiä, ei osallistujia. Ennen testin aloittamista osallistujat lukivat ja
allekirjoittivat tutkimukseen osallistujan suostumuslomakkeen (Liite 1). Osallistujat kirjoittivat
jokaisella näppäimistöllä ensin kolme esimerkkilausetta ja sitten 20 varsinaisia testilauseita, joista
10 kirjoitettiin niin, että laite oli pöydällä ja toiset 10 niin, että osallistuja piti laitetta käsissä.
Välittömästi jokaisen tekstinsyöttömenetelmän jälkeen osallistujat täyttivät kyseistä menetelmää
koskevan kyselylomakkeen (Liitteet 3-5). Osallistujat eivät suorittaneet koetta samassa
järjestyksessä, koska järjestys saattaisi vaikuttaa tuloksiin. Koska näppäimistöjä on kolme, ja
laitteen sijoitustapoja kaksi, saadaan yhteensä 12 (3! * 2! = 12) eri permutaatiota, joissa koe
voidaan suorittaa. Nämä permutaatiot on esitetty taulukossa 1 (ks. Taulukko 1). Tutkimukseen
osallistui 13 osallistujaa, joten jokainen permutaatio tuli läpikäydyksi. Osallistuja numero 13
suoritti kokeen samassa järjestyksessä kuin ensimmäinen osallistuja. Kokeiden tulokset tallennettiin
lokitiedostoihin Tampereen yliopiston palvelimelle hakemistoon, johon vain tutkijalla on
lukuoikeus. Lokitiedostot eivät sisällä tietoa, josta osallistuja voidaan tunnistaa. Lopuksi osallistujat
täyttivät yleisen kyselylomakkeen (Liite 2).
Taulukko 1. Järjestykset, joissa osallistujat suorittivat kokeen.
30
5. Tulokset
Tässä luvussa esitellään tutkimuksen tulokset. Ensin esitellään tekstinsyöttönopeuteen, sitten
virheisiin ja lopuksi kysymyslomakkeisiin liittyvät tulokset.
5.1. Tekstinsyöttönopeus
Toistomittausvarianssianalyysi osoitti, että näppäimistöllä oli tilastollisesti merkitsevä vaikutus
tekstinsyöttönopeuteen, F(2, 24) = 18,695, p < 0,001. Myös sillä, pidetäänkö laitetta kädessä vai
pöydällä, oli tilastollisesti merkitsevä vaikutus tekstinsyöttönopeuteen, F(1,12) = 10,132, p = 0,008.
Kuvasta 22 päätellen näyttää siltä, että tabletin kädessä pitäminen hidasti QWERTY näppäimistöä
enemmän kuin muita käytettyjä menetelmiä.
Kuva 22. Näppäimistöjen tekstinsyöttönopeuksien keskiarvot.
Parittaisten otosten t-testien mukaan pöydällä kirjoittaessa QWERTYn (M=28,80 WPM, SD=7,47
WPM) ja QuickTypen (M=21,77 WPM, SD=3,28 WPM) välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä,
t(12) = 3,856, p = 0,002. QWERTY oli keskimäärin 7,03 WPM nopeampi kuin QuickType.
QWERTYn ja Swypen (M=19,33 WPM, SD=4,57 WPM) välinen ero oli myös tilastollisesti
merkitsevä, t(12) = 5,753, p < 0,001. QWERTY oli keskimäärin 9,47 WPM nopeampi kuin Swype.
31
Kädessä kirjoitettaessa QWERTYn (M=25,98 WPM, SD=5,00 WPM) ja Swypen (M=19,23
WPM, SD=5,84 WPM) välinen ero oli myös tilastollisesti merkitsevä, t(12) = 4,494, p = 0,001.
QWERTY oli keskimäärin 5,94 WPM nopeampi kuin Swype.
Kädessä kirjoittaminen on pöydällä kirjoittamista hitaampaa kaikilla näppäimistöillä. Laitteen
sijainnilla oli kuitenkin tilastollisesti merkitsevä vaikutus ainoastaan QWERTYn
kirjoitusnopeuteen, t(12) = 4,161, p = 0,001. Pöydällä kirjoittaminen oli keskimäärin 3,63 WPM
n o p e a m p a a k u i n k ä d e s s ä k i r j o i t t a m i n e n . Osallistujan aiemmalla taulutietokoneen
käyttökokemuksella ei ollut tilastollisesti merkitsevää vaikutusta tekstinsyöttönopeuteen.
5.2. Virheet
Näppäimistöjen virhesuhteet (TER) esitetään kuvan 23 viivakaaviossa.
Toistomittausvarianssianalyysin mukaan näppäimistöllä oli tilastollisesti merkitsevä vaikutus
kokonaisvirhesuhteen (TER) suuruuteen, F(2, 24) = 12,877, p = 0,00159. Sijainnilla ei kuitenkaan
ollut vastaavaa vaikutusta. Näppäimistöllä ja sijainnilla ei ollut myöskään yhteisvaikutusta
virhesuhteeseen. Parittaisten otosten t-testin mukaan sijainnilla oli kuitenkin tilastollisesti
Kuva 23. Näppäimistöjen keskimääräiset virhesuhteet kädessä ja pöydällä.
32
merkitsevä vaikutus QWERTYn korjaamattomien virheiden prosenttiosuuksiin (MSD Error rate),
t(12) = 2,364, p = 0,036. Virheitä jätettiin korjaamatta enemmän kädessä (M=1,43 %, SD=1,84 %)
kuin pöydällä (M=0,68 %, SD=1,37 %).
Parittaisten otosten t-testin mukaan pöydällä kirjoitettaessa QWERTYn (M=4,87 %, SD=3,33
%) ja QuickTypen (M=7,47 %, SD=3,54 %) kokonaisvirhesuhteiden (TER) välinen ero on
tilastollisesti merkitsevä, t(12) = 2,971, p = 0,012. Myös QWERTYn ja Swypen (M=9,43 %,
SD=5,5 %) välinen ero on tilastollisesti merkitsevä, t(12) = 2,725, p = 0,018.
Myös kädessä kirjoitettaessa QWERTYn (M=3,48 %, SD=2,53 %) ja QuickTypen
virhesuhteiden (M=6,46 %, SD=2,87 %) välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä, , t(12) = 4,029, p
= 0,002. Myös QWERTYn ja Swypen (M=10,08 %, SD=5,36 %) välinen ero on tilastollisesti
merkitsevä, t(12) = 4,424, p = 0,001.
Swypen korkeat virhesuhteet saattavat johtua siitä, että Swypen askelpalautin poistaa
kokonaisia sanoja, ei yksittäisiä merkkejä, ja TER:ssä myös oikeiden merkkien poistot kasvattavat
virhesuhdetta.
5.3. Ennustavan tekstinsyötön tulokset
Osallistujat kirjoittivat pöydällä keskimäärin noin 35,3 % (SD=12,74 %) ja kädessä noin 43,1 %
(SD=12,85 %) osuuden tekstistä käyttäen ennustusnäppäimiä. Parittaisten otosten t-testin mukaan
ero on tilastollisesti merkitsevä, t(12) = -2,492, p = 0,028.
Laitteen sijainnilla ei kuitenkaan ollut merkitsevää vaikutusta ennustusnäppäimillä syötetyn
tekstin keskipituuteen: pöydällä n. 2,51 merkkiä (SD=0,29 merkkiä) ja kädessä n. 2,62 (SD= 0,37)
merkkiä (pois lukien automaattinen välilyönti ennustuksen jälkeen). Sen sijaan osallistujat käyttivät
ennustusnäppäimiä useammin kädessä (M=0,64 kertaa per sana, SD=0,19) kuin pöydällä (M=0,55
kertaa per sana, SD=0,15). Ero on tilastollisesti merkitsevä, t(12) = -2,376, p = 0,035.
5.4. Kyselylomakkeiden tulokset
Kun osallistuja oli suorittanut kokeen jonkun tietyn näppäimistön osalta, hän sai välittömästi
täytettäväkseen kyseistä näppäimistöä koskevan kyselylomakkeen (Liitteet 3-5). Kaikissa
kyselylomakkeissa kysyttiin seuraavat viisi kysymystä:
1. Aivotyön määrä (muistaminen, miettiminen)
2. Fyysisen näppäilytyön määrä (näppäily, piirtäminen)
3. Visuaalisen työn määrä (etsiminen, tuloksen tarkistaminen)
4. Millä tavalla kirjoitit mielestäsi nopeimmin? Laite kädessä vs. laite pöydällä?
33
5. Millä tavalla teit mielestäsi vähemmän kirjoitusvirheitä? Laite kädessä vs. Laite pöydällä?
Kolmessa ensimmäisessä kysymyksessä käytettiin Likert-asteikkoa 1-7 (1 = Pieni ja 7 = Suuri).
Kahdessa viimeisessä kysymyksessä annettiin kolme vaihtoehtoa: ”kädessä”, ”pöydällä” ja ”ei
eroa”. Lisäksi QuickTypen ja Swypen kyselylomakkeessa kysyttiin kuinka hyvin näppäimistö osasi
ennustaa tekstiä. Vastaus annettiin Likert-asteikolla 1-5 (1 = erittäin huonosti, 2 = huonosti, 3 =
keskitasoisesti, 4 = hyvin ja 5 = erittäin hyvin). Vastausvaihtoehdot kysymyksiin 4 ja 5 olivat:
”kädessä”, ”pöydällä” ja ”ei eroa”.
Friedman-testin (Friedman's Rank test) mukaan koetut näppäimistöjen väliset erot aivotyön ja
visuaalisen työn määrissä eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Friedman-testi kuitenkin osoitti,
että QWERTY (M = 2,58), QuickType (M = 1,65) ja Swype (M = 1,77) näppäimistöjen
edellyttämää fyysistä näppäilytyötä ei koettu yhtäsuuriksi, ja että ero on tilastollisesti merkitsevä,
χ2(2) = 7,435, p = 0,024. Wilcoxon etumerkittyjen sijalukujen testi (Wilcoxon Matched-Pairs
Signed-Ranks Test) osoitti, että erot olivat tilastollisesti merkitseviä vain QWERTYn ja
QuickTypen, Z = 2,656, p = 0,008 sekä QWERTYn ja Swypen, Z = 2,170, p = 0,03 välillä.
QuickTypen ja Swypen fyysisen työn määrä koettiin siis kevyemmäksi kuin QWERTYn.
Kuvien 24 – 26 viivakaaviot havainnollistavat, miten osallistujat vastasivat kysymyksiin 1 – 3
kunkin näppäimistön kohdalla, eli kuinka suuriksi he kokivat näppäimistöllä kirjoittamisen
edellyttämän aivotyön sekä fyysisen ja visuaalisen työn määrän.
Kuva 24. Kyselylomakkeen vastaukset: menetelmien edellyttämä aivotyö
34
Kuva 25. Kyselylomakkeen vastaukset: menetelmien edellyttämä visuaalinen työ
Kuvien 27 ja 28 kaaviot havainnollistavat, miten osallistujat vastasivat kysymyksiin 4 ja 5 kunkin
Kuva 26. Kyselylomakkeen vastaukset: menetelmien edellyttämä fyysinen näppäilytyö
35
Kuva 27. Kyselylomakkeen vastaukset: nopeampi kädessä vs. pöydällä
Kuva 28. Kyselylomakkeen vastaukset: virheettömämpi kädessä vs. pöydällä
Kokeen jälkeen osallistujat täyttivät yleisen kyselylomakkeen, jossa kysyttiin osallistujan
taustatietojen lisäksi seuraavat kolme kysymystä:
1. Millä näppäimistöllä kirjoitit mielestäsi nopeimmin?
2. Millä näppäimistöllä teit mielestäsi vähiten kirjoitusvirheitä?
3. Mitä muuta haluaisit sanoa näistä tekstinsyöttötekniikoista tai koeasetelmasta?
Vastaukset kysymyksiin 1 ja 2 olivat ristiriidassa testitulosten kanssa. Kuvien 29 ja 30 kaavioista
havaitaan, että vain 15,38 % (2/13) osallistujista kirjoitti mielestään nopeimmin ja virheettömimmin
QWERTY näppäimistöllä, vaikka testien perusteella QWERTY oli nopein ja virheettömin
näppäimistö. Swype oli kyselylomakkeessa suosituin valinta nopeimmaksi näppäimistöksi, mutta se
oli testien perusteella hitain ja eniten virheitä aiheuttava. QuickType oli suosituin valinta
36
virheettömimmäksi näppäimistöksi, vaikka se aiheutti merkitsevästi enemmän virheitä kuin
QWERTY.
Kuva 29. Kyselylomakkeen vastaukset: nopein näppäimistö.
Kuva 30. Kyselylomakkeen vastaukset: virheettömin näppäimistö.
37
Avoimessa kysymyksessä osallistujat antoivat muun muassa seuraavan kaltaisia palautteita
tekstinsyöttötekniikoista:
”QuickTypessä tuntui kuluvan paljon aikaa sanan etsimiseen. Katse vaelsi tarkistamassa, joko
oikea sana oli tullut valittavaksi.” - mies 39v
”Englannin kielessä tuli haastetta Swypessä, mutta se korjasi kaiken hienosti.” - mies 37v
”Pidin Swypen tekstinennustusta hämmästyttävän hyvänä. Samoin virheenkorjauskykyä.” - mies
30v
”Halusin käyttää luonnollisesti kahta kättä Swypettämiseen laitteen ollessa pöydällä” - mies 25v
38
6. Pohdinta
Osallistujat kokivat uusien tekstinsyöttömenetelmien (QuickType ja Swype) olevan tehokkaampia
kuin QWERTY, vaikka testien perusteella QWERTY oli tehokkain. Swypen elekirjoitus koettiin
nopeimmaksi ja QuickType virheettömimmäksi kirjoitusmenetelmäksi. Myös Barthan ja Nguyenin
tutkimuksessa löydettiin samankaltaisia tuloksia: Swypen elekirjoitus koettiin näppäilyä
nopeammaksi, vaikka tulokset olivat päinvastaisia [Bartha & Nguyen, 2012]. Elekirjoituksen
jatkuva liike saattaa tuntua käyttäjästä tehokkaammalta kuin katkonainen näppäinten painaminen.
Positiivinen mielikuva saattaa saada aloittelevan käyttäjän jatkamaan menetelmän käyttöä.
QuickType ja Swype -näppäimistöjen korkeat virhesuhteet johtuivat todennäköisesti käyttäjien
kokemattomuudesta. Lisäksi olisi hyvä jos osallistujat voisivat kirjoittaa testilauseet omalla
äidinkielellään. Tämän tutkimuksen tuloksiin saattoi hieman vaikuttaa se, että testilauseet
kirjoitettiin englanniksi. Isokoski ja Linden tutkivat, kuinka englanniksi kirjoittaminen vaikuttaa
tekstinsyötön tuloksiin, kun osallistujien äidinkieli on suomi ja heidän englanninkielen taitonsa on
hyvä. 16 osallistujaa kirjoitti testilauseet sekä suomeksi että englanniksi. Tulosten mukaan
englanniksi kirjoittaminen oli 16 prosenttia hitaampaa [Isokoski & Linden, 2004]. QuickType
-näppäimistöstä voisi muutenkin olla enemmän hyötyä suomen kielessä, jossa sanat ovat
keskimäärin pidempiä kuin englannin kielessä. Tässä tutkimuksessa ennustusnäppäimillä syötetyn
tekstin keskipituus oli vain noin kaksi ja puoli merkkiä. Oletetaan, että ennustusnäppäimen
etsimiseen ja valintaan kuluu yksi sekunti. Tässä ajassa osallistujat kirjoittivat QWERTYllä
keskimäärin yhtä monta merkkiä (M=2,4 merkkiä, SD=0,62 merkkiä). Nopein osallistuja kirjoitti
QWERTYllä jopa 3,51 merkkiä sekunnissa, joten ennustusten käytöstä ei tehokkuusmielessä ollut
hyötyä.
Osallistujat kirjoittivat QuickTypen ennustusnäppäimillä merkitsevästi suuremman osuuden
tekstiä kädessä kuin pöydällä (ero keskimäärin n. 7,7 prosenttiyksikköä). Tämä saattaa johtua siitä,
että kädessä kirjoittaminen on fyysisesti pöydällä kirjoittamista raskaampaa, koska käyttäjä joutuu
kannattelemaan laitetta. Osallistujat yrittivät luultavasti nopeuttaa kirjoittamista ja vähentää
fyysisen näppäilytyön määrää käyttämällä enemmän ennustuksia. Koester ja Levine totesivat
tutkimuksessaan, että sanavaihtoehtojen etsimisen ja valitsemisen aiheuttama kognitiivinen työ
kumoaa näppäinpainallusten määrässä saavutettavan hyödyn [Koester & Levine, 1994].
Kyselylomakkeiden vastausten ja mitattujen tulosten perusteella käyttökokemus ja käytettävyys
olivat ristiriidassa. Osallistujat pitivät QWERTYn nopeutta hitaimpana ja kädessä kirjoittamista
nopeampana. Mittausten mukaan QWERTY oli kuitenkin menetelmistä nopein ja kädessä
kirjoittaminen pöydällä kirjoittamista hitaampaa. Tällainen ristiriita kuitenkin motivoi käyttämään
39
uusia tekstinsyöttömenetelmiä, jotka riittävän opettelun jälkeen saattavat olla myös objektiivisesti
parempia kuin QWERTY.
Virheiden korjaaminen aiheuttaa Swypen kaltaisissa elekirjoitusnäppäimistöissä enemmän työtä
kuin perinteisissä näppäimistöissä. Yleensä elekirjoitusta ei voi jatkaa sanan keskeltä, vaan virheen
korjaaminen edellyttää koko sanan uudelleenkirjoittamista.
Olisi mielenkiintoista suorittaa pitkittäistutkimus, jotta saataisiin tietää, kuinka pitkän
harjoittelun jälkeen käyttäjät saavuttavat ja ylittävät QuickType ja Swype -näppäimistöillä
QWERTYn tason. Samoin olisi mielenkiintoista tietää, tuleeko laitteen sijainnista merkitsevä
tekijä, kun käyttäjä on harjoittelun avulla saavuttanut tietyn tason kirjoitusnopeudessa. QuickType
ja Swype ovat älykkäitä ja oppivia näppäimistöjä, ja siksi olisikin mielenkiintoista tutkia näitä
näppäimistöjä lähemmin käyttäjän henkilökohtaisessa kontekstissa.
40
7. Yhteenveto
Tässä pro gradu -tutkielmassa suoritettiin kokeellinen tutkimus, jonka tavoitteena oli testata kolmen
eri tyyppisen näppäimistön, QWERTYn, QuickTypen ja Swypen, suorituskykyä taulutietokoneella
sekä kädessä että pöydällä kirjoitettaessa. Kaikki kolme näppäimistöä perustuvat samaan
QWERTY-näppäinasetteluun, mutta kaksi jälkimmäistä lisäävät siihen komponentteja, QuickType
ennustavan tekstinsyötön ja Swype elekirjoituksen sekä ennustavan tekstinsyötön.
Tutkimukseen osallistui 13 osallistujaa, joista kahdeksan oli miehiä ja viisi naisia. Osallistujien
ikä vaihteli 20-41 vuoden välillä. Osallistujia pyydettiin kirjoittamaan 20 testilausetta kullakin
näppäimistöllä. Puolet testilauseista kirjoitettiin laite kädessä ja toinen puoli laite pöydällä.
Tutkimuksessa käytettiin Applen iPad 2 -taulutietokonetta. Testilauseiden kirjoitus ja tulosten
laskenta suoritettiin tätä tutkielmaa varten kehitetyllä internet-sivulla. Lisäksi osallistujilta kerättiin
tietoa kyselylomakkeilla.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että QWERTY oli nopein ja vähiten virheitä aiheuttava
näppäimistö. Kyselylomakkeiden vastausten perusteella osallistujat eivät kuitenkaan pitäneet
QWERTYä sellaisena. Osallistujien taulutietokoneen käyttökokemuksella ei ollut merkitystä
tuloksiin. Laitteen sijainnilla oli merkitystä ainoastaan nopeimman näppäimistön, eli QWERTYn
kirjoitusnopeuteen.
41
Viiteluettelo
[Adaptxt Homepage, 2014] Adaptxt Homepage. Available at: http://www.adaptxt.com/ (checked
20.3.2014).
[Barnett, 2013] Barnett R. SwiftKey. Available at: http://www.bcs.org/upload/pdf/cma-2013changing-user-access.pdf/ (checked 17.3.2014).
[Bartha & Nguyen, 2012] Bartha M., Nguyen H. Shape Writing on Tablets: Better Performance or
Better Experience? In: Proceedings of the Human Factors and Ergonomics Society Annual
Meeting September 2012 vol. 56 no. 1 (pp. 1591-1593). ACM.
[Cheng et al., 2013] Cheng L.-P., Liang H.-S., Wu C.-Y. & Chen M.Y. iGrasp: Grasp-based
adaptive keyboard for mobile devices. In: Proc. CHI 2013 (pp. 3037–3046). ACM.
[Castellucci & MacKenzie, 2011] Castellucci S.J., MacKenzie I.S. Gathering text entry metrics on
Android devices. In: Extended Abstracts of the ACM Conference on Human Factors in
Computing Systems – CHI 2011 (pp. 1507-1512). ACM.
[Chaparro et al., 2010] Chaparro B., Nguyen B., Phan M., Smith A. & Teves J. Keyboard
P e r f o r m a n c e : i P a d v e r s u s N e t b o o k . U s a b i l i t y N e w s . Available at
http://usabilitynews.org/keyboard-performance-ipad-versus-netbook/.
[Dryft Homepage, 2014] Dryft Homepage. Available at: http://dryft.com/ (checked 17.3.2014).
[Dryft Patent, 2013] Marsden R. J., Hole S. Dynamically located onscreen keyboard. Available at:
http://www.google.com/patents/US8390572/ (checked 17.3.2014).
[Isokoski & Linden, 2004] Isokoski, P., & Linden, T. Effect of foreign language on text
transcription performance: Finns writing English. In: Proceedings of the third Nordic
conference on Human-computer interaction (pp. 109-112). ACM.
[ K A L Q - G o o g l e P l a y , 2 0 1 4 ] K A L Q - Google Play. Available at:
https://play.google.com/store/apps/details?id=com.mpi.hci.kalq (checked 21.3.2014).
42
[K A L Q H o m ep a g e , 2 01 4 ] K A L Q H om e p a ge . A v ai l a b l e at : h t t p: / / w w w . m p i inf.mpg.de/~oantti/KALQ/ (checked 14.3.2014).
[Koester & Levine, 1994] Koester H.H. & Levine S.P. Modeling the speed of text entry with a
word prediction interface. IEEE Transactions on Rehabilitation Engineering,
(Volume:2, Issue: 3 ) (pp. 177 – 187).
[Kristensson, 2002] Kristensson, P.O. Design and Evaluation of a Shorthand-Aided Soft Keyboard.
Final/master's thesis. Linköping University, Sweden.
[Kristensson & Zhai, 2012] Kristensson P.O. & Zhai S. The word-gesture keyboard: reimagining
keyboard interaction. Communications of the ACM, Vol 55 Issue 9 (pp. 91-101). ACM.
[MacKenzie & Soukoreff, 2003] MacKenzie I.S. & Soukoreff R.W. Phrase sets for evaluating text
entry techniques. Extended Abstracts of the ACM Conference on Human Factors in
Computing Systems - CHI 2003 (pp. 754-755). ACM.
[MacKenzie & Tanaka-Ishii, 2007] MacKenzie I.S. & Tanaka-Ishii K. (2007). Text Entry Systems:
Mobility, Accessibility, Universality. San Francisco: Diane Cerra.
[Macworld, 2013] McElhearn K. Beyond Siri: Dictation tricks for the iPhone and iPad. Available
at: http://www.macworld.com/article/2048196/beyond-siri-dictation-tricks-for-the-iphoneand-ipad.html.
[Marklin & Simoneau, 1999] Marklin R.W. & Simoneau G.G. Wrist and Forearm Posture from
Typing on Split and Vertically Inclined Computer Keyboards. Human Factors Dec 1999, Vol.
41 Issue 4 (pp. 559-569). NCBI.
[Marsden, 2013] Marsden R.J. Swype co-founder tackles tablet keyboards with Dryft for Android.
http://www.theverge.com/2013/9/12/4723846/android-tablet-keyboard-dryft-by-swypecofounder-Randal-marsden/ (checked 12.3.2014).
[MyScript Homepage, 2014] MyScript Homepage. Available at: http://myscript.com/ (checked
26.3.2014).
43
[Lomas, 2013] Lomas N. SwiftKey 4.3 Unifies Tablet & Phone Apps, Adds More Keyboard
Layouts. Available at: http://techcrunch.com/2013/10/17/swiftkey-4-3/ (checked 18.3.2014).
[Noyes, 1983] Noyes J. The QWERTY keyboard: a review. In: International Journal of ManMachine Studies (pp. 265-281). Elsevier, Loughborough, U.K.
[Oulasvirta et al., 2013] Oulasvirta A., Reichel A., Li W., Zhang Y., Bachynskyi M., Vertanen K.,
Kristensson P.O. Improving Two-Thumb Text Entry on Touchscreen Devices. In: Proc. of the
SIGCHI Conference on Human Factors in Computing Systems 2013 (pp. 2765-2774). ACM.
[PC Magazine, 2011] Apple iPad Smart Cover: A New Kind of Case. PC Magazine. Available at:
http://www.pcmag.com/article2/0,2817,2381282,00.asp (checked 10.5.2015).
[Penultimate iTunes, 2015] Penultimate iTunes website. Available at:
https://itunes.apple.com/us/app/penultimate/id354098826 (checked 22.3.2015).
[QuickType Homepage, 2015] QuickType Homepage. Available at:
https://www.apple.com/ios/whats-new/quicktype/ (checked 26.4.2015).
[SwiftKey Homepage, 2014] SwiftKey Homepage. Available at: http://www.swiftkey.net/
(checked 18.3.2014).
[Swype Homepage, 2014] Swype Homepage. Available at: http://www.swypeinc.com/ (checked
12.3.2014).
[Swype iTunes, 2015] Swype iTunes website. Available at:
https://itunes.apple.com/fi/app/swype/id916365675?mt=8 (checked 22.4.2015).
[Truong et al., 2013] Truong K., Hirano S., Hayes G.R., Moffatt K. 2-Thumb Gesture: The Design
& Evaluation of a Non-Sequential Bi-manual Gesture Based Text Input for Touch Tablets.
University of Toronto, Knowledge Media Design Institute.
[Yager, 2013] Yager C. An Evaluation of the Effectiveness of Voice-to-Text Programs at Reducing
Incidences of Distracted Driving. Texas A&M Transportation Institute.
44
Liite 1
Tutkimukseen osallistujan suostumuslomake
Tutkijan yhteystiedot:
Heikki Hämälistö
Tampereen Yliopisto, Informaatiotieteiden yksikkö
Sähköposti: [email protected]
Tutkimuksen kohde:
Tekstinsyöttö taulutietokoneella. Tutkimuksessa verrataan kolmea näppäimistöä:
QWERTY, QuickType ja Swype Applen iPad:llä. Tämä koe on osa Heikki Hämälistön Pro
Gradu -työtä.
Kuka voi osallistua?
Koska kokeessa kirjoitettavat testilauseet ovat englanninkielisiä, osallistujan englannin
kielen taidon pitää olla riittävä.
Kokeen eteneminen:
Ensin koehenkilö saa tämän lomakkeen luettavaksi ja allekirjoitettavaksi. Kokeen aikana,
osallistuja kirjoittaa yhdellä näppäimistöistä ensin kolme esimerkkilausetta ja sitten 20
varsinaista testilausetta, joista 10 kirjoitetaan niin, että laite on pöydällä ja toiset 10 niin,
että laite on osallistuja käsissä. Jokaisen menetelmän jälkeen osallistuja saa täytettäväkseen
kyseistä menetelmää koskevan kyselylomakkeen. Lopuksi osallistujaa saa täytettäväkseen
kyselylomakkeen, jossa kysytään taustakysymyksiä ja kokeeseen liittyviä kysymyksiä.
Kokonaisuudessaan tutkimukseen osallistuminen vie aikaa noin puoli tuntia.
Tutkimusaineiston käsittely ja säilyttäminen:
Tutkimusaineistoa käsitellään luottamuksellisesti. Tutkimuksesta saatavat tiedot tulevat
ainoastaan tutkijan käyttöön, eikä tutkimuksessa kerättyjä tietoja näytetä ulkopuolisille
muodossa, josta koehenkilön voi tunnistaa. Tutkimuksesta saatavat tiedot säilytetään
erillään tiedoista, joista osallistujan voi tunnistaa. Yksilöivää, luottamuksellista tietoa
sisältävä aineisto hävitetään, kun aineisto on saatu käsiteltyä.
Koehenkilön oikeudet:
45
Osallistuminen tutkimukseen on täysin vapaaehtoista. Koehenkilöllä on tutkimuksen
aikana oikeus kieltäytyä ja keskeyttää koe ilman, että siitä aiheutuu mitään seuraamuksia.
Koehenkilön suostumus:
Olen lukenut ja ymmärtänyt tässä suostumuslomakkeessa olevat tiedot. Suostun tähän
tutkimukseen ja annan samalla luvan seurata ja tallettaa tietoja testin kulusta,
toiminnastani ja antamistani kommenteista testin aikana yllä mainittujen periaatteiden
mukaisesti (nimettömänä ja luottamuksellisesti).
Paikka ja aika:
__________________________________
Allekirjoitus:
__________________________________
Nimen selvennys:
__________________________________
46
Liite 2
Kyselylomake
Nimi: __________________________________________
Pääaine: ________________________________________________
Ikä: ________
Sukupuoli:
Mies ☐
Nainen ☐
Äidinkieli: _______________________________
Sähköpostiosoite: _________________________________________________
Englannin kielen taito:
En osaa englantia ☐
Osaan huonosti (en ymmärrä kaikkea) ☐
Osaan kohtalaisesti (teen virheitä kirjoittaessa) ☐
Hyvä taito (pärjään englannin kielellä) ☐
Erinomainen taito (en juurikaan tee virheitä) ☐
Äidinkielen tasoinen englannin taito ☐
1. Onko käytössäsi taulutietokone
Kyllä ☐
Ei ☐
Jos kyllä,
1.1
Mikä malli? _________________________________________________
1.2
Mitä näppäimistöjä käytät?
Yhdistetty QWERTY (standardi) ☐
Jaettu QWERTY (peukalonäppäimistö) ☐
Muu, mikä? _______________________________ ☐
47
1.3
Oletko käyttänyt älykästä, tekstiä ennustavaa näppäimistöä (esim. Swiftkey,
QuickType)?
Kyllä ☐
Ei ☐
Tässä kokeessa:
2. Millä näppäimistöllä kirjoitit mielestäsi nopeimmin?
QWERTY ☐
QuickType ☐
Swype ☐
3. Millä näppäimistöllä teit mielestäsi vähiten kirjoitusvirheitä?
QWERTY ☐
QuickType ☐
Swype ☐
4. Mitä muuta haluaisit sanoa näistä tekstinsyöttötekniikoista tai koeasetelmasta?
___________________________________________________________________________________________
___________________________________________________________________________________________
___________________________________________________________________________________________
___________________________________________________________________________________________
48
Liite 3
QWERTY
Aivotyön määrä (muistaminen, miettiminen)
Pieni
1☐
2☐
3☐
4☐
5☐
6☐
Suuri
7☐
6☐
Suuri
7☐
Fyysisen näppäilytyön määrä (näppäily, piirtäminen)
Pieni
1☐
2☐
3☐
4☐
5☐
Visuaalisen työn määrä (etsiminen, tuloksen tarkistaminen)
Pieni
1☐
2☐
3☐
4☐
5☐
6☐
Suuri
7☐
Millä tavalla kirjoitit mielestäsi nopeammin QWERTY näppäimistöllä:
Laite kädessä vs. laite pöydällä?
kädessä
☐
pöydällä
☐
ei eroa
☐
Millä tavalla teit mielestäsi vähemmän virheitä QWERTY näppäimistöllä:
Laite kädessä vs. laite pöydällä?
kädessä
☐
pöydällä
☐
ei eroa
☐
49
Liite 4
QuickType
Aivotyön määrä (muistaminen, miettiminen)
Pieni
1☐
2☐
3☐
4☐
5☐
6☐
Suuri
7☐
6☐
Suuri
7☐
Fyysisen näppäilytyön määrä (näppäily, piirtäminen)
Pieni
1☐
2☐
3☐
4☐
5☐
Visuaalisen työn määrä (etsiminen, tuloksen tarkistaminen)
Pieni
1☐
2☐
3☐
4☐
5☐
6☐
Suuri
7☐
Millä tavalla kirjoitit mielestäsi nopeammin QuickType näppäimistöllä:
Laite kädessä vs. laite pöydällä?
kädessä
☐
pöydällä
☐
ei eroa
☐
Millä tavalla teit mielestäsi vähemmän virheitä QuickType näppäimistöllä:
Laite kädessä vs. laite pöydällä?
kädessä
☐
pöydällä
☐
QuickType osasi ennustaa tekstiä…
erittäin huonosti ☐
huonosti ☐
keskitasoisesti ☐
hyvin ☐
erittäin hyvin ☐
ei eroa
☐
50
Liite 5
Swype
Aivotyön määrä (muistaminen, miettiminen)
Pieni
1☐
2☐
3☐
4☐
5☐
6☐
Suuri
7☐
6☐
Suuri
7☐
Fyysisen näppäilytyön määrä (näppäily, piirtäminen)
Pieni
1☐
2☐
3☐
4☐
5☐
Visuaalisen työn määrä (etsiminen, tuloksen tarkistaminen)
Pieni
1☐
2☐
3☐
4☐
5☐
6☐
Suuri
7☐
Millä tavalla kirjoitit mielestäsi nopeammin Swype näppäimistöllä:
Laite kädessä vs. laite pöydällä?
kädessä
☐
pöydällä
☐
ei eroa
☐
Millä tavalla teit mielestäsi vähemmän virheitä Swype näppäimistöllä:
Laite kädessä vs. laite pöydällä?
kädessä
☐
pöydällä
☐
Swype osasi ennustaa tekstiä…
erittäin huonosti ☐
huonosti ☐
keskitasoisesti ☐
hyvin ☐
erittäin hyvin ☐
ei eroa
☐