Kokousasia PDF

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN
LAUTAKUNTA
§ 36
09.06.2015
KUNTALAIN 51 §:N MUKAISTA OTTO-OIKEUSMENETTELYÄ VARTEN SAAPUNEET
PÄÄTÖKSET
11/00/02/00/02/2015
HYKS § 36
Kuntalain 51 §:ssä säädetystä asian ottamisesta ylemmän
toimielimen käsiteltäväksi päättää HUS:n hallintosäännön
mukaan lautakunnan alaisten viranhaltijoiden osalta lautakunta,
lautakunnan puheenjohtaja tai sairaanhoitoalueen johtaja.
HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan puheenjohtajan päätökset
Seuraava lautakunnan puheenjohtajan otto-oikeusmenettelyä
koskeva päätös tuodaan tiedoksi lautakunnalle:
§ 7, 25.5.2015
Asian ottaminen HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan
käsiteltäväksi
- päätetty, ettei esittelytekstissä mainittuja päätöksiä oteta
kuntalain 51 §:n nojalla lautakunnan käsiteltäväksi ja ne voidaan
siten panna täytäntöön
HYKS-sairaanhoitoalueen johtaja
§ 41, 11.5.2015
Tyhjien vakanssien siirto HYKS-sairaanhoitoalueen johdosta Hyksin
tulosyksiköihin 11.5.2015 alkaen
- päätetty siirtää liitteissä mainitut vakanssit (7 kpl) Hyksin tulosyksiköihin
ja lisäksi yksi sivuvirkainen ylilääkärin vakanssi ja apulaisosastonhoitajan
vakanssi Hyksin johtoon 11.5.2015 alkaen
- päätöksen kustannusvaikutus on noin 13.463 euroa kuukaudessa
§ 42, 11.5.2015
Viiden tyhjän sairaanhoitajan vakanssin palauttaminen
Vatsakeskuksesta Leikkaussalit-, teho- ja kivunhoito -tulosyksikköön
12.5.2015 alkaen
- päätetty palauttaa viisi tyhjää vakanssia ATeK-tulosyksikköön HYKS
Vatsakeskuksesta, missä ne ovat olleet lainassa Meilahden
tornisairaalan peruskorjauksen ajan
§ 43, 13.5.2015
HYKS Sydän- ja keuhkokeskuksesta tapahtuvat vakanssinsiirrot HYKS
Akuuttiin 18.5.2015 alkaen toistaiseksi
- Hyksin organisaatiomuutokseen liittyvä toimintojen uudelleen järjestely
- henkilöt siirtyvät vanhoina työntekijöinä voimassa olevin
palvelussuhteen ehdoin
§ 44, 13.5.2015
HYKS-sairaanhoitoalueen edustajien osallistuminen HYKS-lautakunnan
seminaarimatkalle Tukholmaan 28. - 29.5.2015
- matkalle osallistuu kuusi henkilöä HYKS-sairaanhoitoalueelta
- matkakustannukset kohdennetaan HYKS-sairaanhoitoalueen johtoon
HYKS-sairaanhoitoalueen talousjohtaja
§ 82, 5.5.2015
Operatiivisten toimintojen sijoittumista Jorvin sairaalaan valmistelevan
työryhmän asettaminen
- päätetty asettaa työryhmä selvittämään elektiivisten operatiivisten
toimintojen keskittämistä Jorvin sairaalassa sekä näiden
uudelleenjärjestelyjen vaatimia tilatarpeita, muuttoja sekä sairaaloiden
välistä koordinaatiota
- työryhmän puheenjohtajana toimii linjajohtaja, ylilääkäri Leena Halme
§ 83, 5.5.2015
Hallinnollinen ylilääkäri, osastonlääkäri Jukka Tolosen palkan
tarkistaminen 4.5.2015 alkaen
- osastonlääkäri Jukka Tolonen on valittu Sisätaudit ja kuntoutus
–tulosyksikön hallinnollisen ylilääkärin tehtäviin 4.5.2015 alkaen
- hallinnollisille ylilääkäreille on määritelty kolme palkkatasoa riippuen
kunkin taustavirasta (HYKS-sha johtaja § 79, 22.12.2014)
- päätetty tarkistaa Jukka Tolosen palkka em. päätöksen mukaisesti
§ 84, 5.5.2015
Töölön ortopedian ja plastiikkakirurgian (OLS, BLS, PLS) sekä
Herttoniemen leikkausosastojen hallinta- ja toiminnanohjausperiaatteet
- määritelty leikkausosastojen hallinta- ja toiminnanohjausperiaatteet
Töölön ortopedian ja plastiikkakirurgian leikkausosastoilla sekä
Herttoniemen sairaalan leikkausosastolla
§ 85, 5.5.2015
Jälkilatauslaitteiston ja Oncentra Prostata annossuunnittelujärjestelmän
päivityksen hankinta HYKS Syöpäkeskuksen sädehoitolinjalle (projekti
K18F5000001)
- suorahankinta: menetelmässä käytetään suurta määrää kalliita
laitekohtaisia apuvälineitä (arvoltaan n. 65.000 euroa), jotka ovat
käytettävissä myös uudessa, saman valmistajan laitemallissa
- päätetty hankkia laitteisto Elekta Instrument AB:ltä hintaan 240.000 (alv
0 %)
- hankinta sisältyy vuoden 2015 investointiohjelmaan
§ 86, 6.5.2015
SPY SYSTEM –imagining for oper surfery (SP 3055) Meilahden
tornisairaalan verisuonikirurgian poliklinikalle
- avoin menettely, hankinnasta ilmoitettu Tarjouspalvelu.fi:ssä ja
Hilma-palvelussa 31.3.2015
- tarjouspyyntö on lähetetty suoraan yhdelle toimittajalle ja pyynnöstä
kahdelle toimittajalle
- saatu yksi tarjous: Novadaq GmbH 9.4.2015 ja tarkennus 23.4.2015
- tarjous on tarjouspyynnön mukainen
- päätetty hankkia Novadaq GmbH:n laitteisto hintaan 120.000 euroa
(alv 0%)
- hankinta sisältyy vuoden 2015 investointiohjelmaan
§ 87, 11.5.2015
1.1. - 28.2.2015 maksamatta jääneet tehtävälisät osastonhoitaja
Susanna Tiililälle ja henkilökohtaisen lisän maksaminen 1.3.2015 alkaen
toistaiseksi
- HYKS-sairaanhoitoalueella luovuttiin 1.1.2015 isojen osastojen
osastonhoitajille maksetusta tehtävälisästä, koska esimiestyön vaativuus
on huomioitu osastonhoitajien TVA-malliryhmässä
- järjestöjen näkemyksen mukaan lisän poistamiselle ei ole ollut
perustetta, kun taas työnantajan arvion mukaan tehtävälisäpäätökset on
tehty vastoin palkkausohjelman perusteita ja voimassa olevaa työn
vaativuuden arviointia (TVA)
- järjestöjen kanssa käydyissä neuvotteluissa todettiin, että
osastonhoitaja Tiililälle on maksettu tehtävälisää toistaiseksi voimassa
olevana vastoin HUS:n ohjeistusta
- Tiililä on siirtynyt osastonhoitajaksi toiseen yksikköön ja tehtävät ovat
muuttuneet maaliskuusta alkaen
- neuvottelussa sovitun mukaisesti päätetty maksaa Tiililälle tehtävälisät
303,15 euroa/kk ajalta 1.1.-28.2.2015, jonka jälkeen lisän maksaminen
päättyy
- lisäksi päätetty korottaa Tiililän henkilökohtaista lisää 200 eurolla/kk
1.3.2015 alkaen toistaiseksi
- neuvottelussa sovittiin lisäksi, että kun osastonhoitajien
tehtäväkohtaiseen palkkaan tehdään korotuksia, Tiililän henkilökohtaisen
lisän osuus pienenee samassa suhteessa
§ 88, 11.5.2015
Henkilökohtaisen lisän maksaminen osastonhoitaja Päivi Wikströmille
1.1.2015 alkaen toistaiseksi
- HYKS-sairaanhoitoalueella luovuttiin 1.1.2015 isojen osastojen
osastonhoitajille maksetusta tehtävälisästä, koska esimiestyön vaativuus
on huomioitu osastonhoitajien TVA-malliryhmässä
- järjestöjen näkemyksen mukaan lisän poistamiselle ei ole ollut
perustetta, kun taas työnantajan arvion mukaan tehtävälisäpäätökset on
tehty vastoin palkkausohjelman perusteita ja voimassa olevaa työn
vaativuuden arviointia (TVA)
- järjestöjen kanssa pidetyssä paikallisneuvottelussa sovittiin, että
Wikströmille myönnetään henkilökohtainen lisä 308 euroa kuukaudessa
1.1.2015 alkaen
- lisäksi sovittiin, että kun osastonhoitajien tehtäväkohtaiseen palkkaan
tehdään korotuksia, Wikströmin henkilökohtaisen lisän osuus pienenee
samassa suhteessa
- päätös ei lisää kustannuksia edellisvuoteen verrattuna
§ 89, 11.5.2015
Henkilökohtaisen lisän maksaminen osastonhoitaja Pirkko Bellaouille
1.1.2015 alkaen toistaiseksi
- HYKS-sairaanhoitoalueella luovuttiin 1.1.2015 isojen osastojen
osastonhoitajille maksetusta tehtävälisästä, koska esimiestyön vaativuus
on huomioitu osastonhoitajien TVA-malliryhmässä
- järjestöjen näkemyksen mukaan lisän poistamiselle ei ole ollut
perustetta, kun taas työnantajan arvion mukaan tehtävälisäpäätökset on
tehty vastoin palkkausohjelman perusteita ja voimassa olevaa työn
vaativuuden arviointia (TVA)
- järjestöjen kanssa pidetyssä paikallisneuvottelussa sovittiin, että
Bellaouille myönnetään henkilökohtainen lisä, jonka suuruus on 302,27
euroa kuukaudessa ajalla 1.1. - 31.5.2015 ja 1.6.2015 alkaen, jolloin
hänen vastuualueensa pienenee, 200 euroa kuukaudessa toistaiseksi
- lisäksi sovittiin, että kun osastonhoitajien tehtäväkohtaiseen palkkaan
tehdään korotuksia, Bellaouin henkilökohtaisen lisän osuus pienenee
samassa suhteessa
§ 90, 13.5.2015
Ylilääkäri, professori Juha Tapanaisen tehtäväkohtaisen sivuviran
palkkion tarkastaminen 1.5.2015 alkaen toistaiseksi
- Tapanainen toimii 1.5.2015 alkaen Naistentautien ja synnytysten
tulosyksikön opetuksen ja tutkimuksen linjajohtajana
- päätetty korottaa Tapanaisen sivuviran palkkio toimitusjohtajan
päätöksessä § 97, 10.9.2014 määriteltyjen periaatteiden mukaisesti
- päätöksen kustannusvaikutus on 6.514,71 euroa vuodessa
§ 91, 18.5.2015 (salainen)
N.N.: palkkasaavien kohtuullistaminen
- henkilölle myönnettiin pitkällisen sairausloman jälkeen takautuvasti
Kelan kuntoutustuki, minkä vuoksi HUS perii takaisin kuntoutustuen
ajalta maksettua sairausloma-ajan palkkaa
- palkkasaatavien kohtuullistamista puoltaa mm. se, että henkilöä ei ollut
informoitu työnantajan taholta palkkasaatavien kertymisestä eikä hänelle
ollut toimitettu laskemaa liikaa maksetusta palkasta ja takaisinmaksun
perusteista ennen takaisinmaksuvaatimusta. Lisäksi henkilön
maksukyvyn katsottiin alentuneen niin että perusteet palkkasaatavan
kohtuullistamiselle täyttyvät.
- palkkasaatavaa 4.571,96 euroa on päätetty kohtuullistaa 50 % ja sille
on annettu kuusi kuukautta korotonta maksuaikaa
§ 92, 19.5.2015
HYKS Psykiatrian tulosyksikön osastonhoitajan ja
apulaisosastonhoitajien TVA-malliryhmän ja tehtäväkohtaisen palkan
tarkistaminen 1.2.2015 alkaen
- Psykiatrian tulosyksikön TVA-ryhmä ja HYKS-sairaanhoitoalueen
TVA-koordinaatioryhmä ovat käsitelleet Jorvin osasto P2:n
osastonhoitajan ja apulaisosastonhoitajan sekä Jorvin osasto P1:n
osastonhoitajan tehtävien vaativuutta
- TVA-ryhmien esityksen perusteella päätetty tarkistaa em.
työntekijöiden TVA-malliryhmä ja tehtäväkohtainen palkka ylempään
malliryhmään
- päätöksen kustannusvaikutus on 6.254 euroa vuodessa
§ 93, 20.5.2015
HYKS Tulehduskeskuksen toimialajohtaja Antti Lauerman osallistuminen
EFA:n (European Federation of Allergy and Airway Deseases Patient’s
Associations) järjestämään paneelikeskusteluun Euroopan parlamenttiin
Brysseliin
- matkan kustannuksista vastaa EFA, matkasta ei makseta päivärahoja
Lasten- ja nuorten sairauksien tulosyksikön toimialajohtaja
§ 55, 7.5.2015
Osastonylilääkäri (Lastenneurologia) viran 1A11000195 täyttö
HYKS-sairaanhoitoalueen Lasten ja nuorten sairauksien tulosyksikön
Lastenneurologian linjassa
- määräaikaan mennessä virkaa haki kaksi hakijaa, joista
lastenneurologian erikoislääkäri, LT, lastenneurologian dosentti Raija
Vanhala täytti viran kelpoisuusehdot
- hakuasiakirjojen ja haastattelun perusteella päätetty valita virkaan Raija
Vanhala 1.7.2015 alkaen
Pään- ja kaulan alueen sairauksien tulosyksikön toimialajohtaja
§ 73, 6.5.2015
Osastonylilääkärin (Rinologia) viran 1A11000275 täyttäminen HYKS
Pää- ja kaulakeskuksen Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikassa / Karin
Blomgren 1.6.2015 alkaen toistaiseksi
- virkaa hakivat dosentti Karin Blomgren ja LT Paula Virkkula, joka pyysi
kirjallisesti virkahakuajan pidennystä vedoten siihen, että hänen
dosentuurinsa on enää tiedekunnan hyväksymistä vaille
- KNK-erikoisalan ylilääkärikokous on keskustellut hakijoiden ansioista ja
esittelijä toteaa, että Virkkulan pyyntöön saada jatkoaikaa viranhakua
varten ei ole erityistä syytä sekä katsoo, että Karin Blomgrenillä on
tutkijana, tulevaisuuden johtajana ja työhön liittyvien prosessien
muutosten organisoijana paremmat edellytykset viran hoitamiseen
- päätetty esityksen mukaisesti valita virkaan dosentti Karin Blomgren
1.6.2015 alkaen toistaiseksi
Sydän- ja keuhkokeskuksen toimialajohtaja
§ 52, 24.4.2015
HYKS Sydän- ja keuhkokeskuksen Kardiologian klinikan
osastonylilääkärin viran 1A11000298 täyttö
- määräaikaan mennessä virka haki viisi henkilöä, josta kaksi täytti
virkaan vaadittavat kelpoisuusehdot: kardiologian dosentti, kardiologian
erikoislääkäri Antti Hedman ja professori, kardiologian erikoislääkäri
Pekka Raatikainen
- hakuasiakirjojen ja haastattelun perusteella päätetty valita virkaan
Pekka Raatikainen 1.9.2015 alkaen
Kuntalain 51 §:n mukaista otto-oikeusmenettelyä varten tiedoksi saapuneet päätökset
Seuraavat päätökset tuodaan HYKS-sairaanhoitoalueen
lautakunnalle tiedoksi otto-oikeusmenettelyä varten:
HYKS-sairaanhoitoalueen johtajan päätökset
§ 45, 26.5.2015
Ylilääkärin viran 1A11000164 täyttäminen HYKS Leikkaussalit-,
teho- ja kivunhoito (ATeK) tulosyksikön Kivunhoito-linjassa
1.6.2015 alkaen toistaiseksi
- valittavan ylilääkärin virantoimitusvelvollisuuteen sisällytetään
viranhaltijan suostumuksella linjajohtajana toimiminen
- virkaa haki yksi henkilö, anestesiologian erikoislääkäri, dosentti,
LT Katri Hamunen
- Hamunen täyttää virkaan vaadittavat kelpoisuusehdot ja hän on
hoitanut Kipuklinikan ylilääkärin tehtäviä 1.9.2012 alkaen ja
toiminut Kivunhoidon linjajohtajana 1.1.2015 alkaen ja on
osoittanut molemmissa tehtävissä vankkaa osaamista ja
sitoutumista
- valittu virkaan Katri Hamunen 1.6.2015 alkaen
§ 46, 26.5.2015
Toimialajohtajien sihteerien valinta ja tehtävänimikkeen
muuttaminen tietyissä Hyksin tulosyksiköissä 1.6.2015 alkaen
toistaiseksi
- organisaatiomuutoksen myötä Hyksissä toimii 12 kliinistä
tulosyksikköä entisen neljän sijaan
- tavoitteena toimialajohtajien sihteereiden tehtävissä toimivien
henkilöiden nimikkeiden yhtenäistäminen siten, että kaikilla
Hyksin toimialajohtajilla on virallinen johdon sihteeri
- viidessä tulosyksikössä toimialajohtajan sihteerillä oli käytössä
johdon sihteerin nimike, muiden tulosyksiköiden osalta
käynnistettiin ilmoittautumismenettely johdon sihteerin tehtävään
- valittu henkilöt johdon sihteerin tehtäviin 1.6.2015 lukien sekä
päätetty heidän entisten tehtävänimikkeidensä muuttamisesta
johdon sihteeriksi
§ 47, 26.5.2015
Kukkamaaria Nurmen sairaanhoitajan vakanssin nimikemuutos
elinluovutuskoordinaattoriksi 1.6.2015 alkaen toistaiseksi
- HYKS Akuutin sairaanhoitaja Kukkamaaria Nurmi on toiminut
kaikkien HUS-sairaaloiden elinluovutuskoordinaattorina vuodesta
2012 lähtien
- tehtävä suunniteltiin osa-aikaiseksi, mutta HUS:n laajuus ja
elinsiirtotoiminnan sijoittuminen moneen eri yksikköön edellyttää
elinluovutuskoordinaattorin kokopäiväistä työpanosta
- päätetty muuttaa sairaanhoitajan vakanssilla toimivan
Kukkamaaria Nurmen nimike elinluovutuskoordinaattoriksi
1.6.2015 alkaen
- nimikemuutoksesta ei synny kustannusvaikutuksia
HYKS-sairaanhoitoalueen talousjohtajan päätökset
§ 96, 26.5.2015
Neuropsykologi Emilia Luotoniemen TVA-malliryhmän ja
tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen 1.5.2015 alkaen
toistaiseksi
- päätetty tarkistaa neuropsykologi Emilia Luotoniemen palkkaus
työnantajan ja järjestön psykologien palkkausta koskevan
neuvottelutuloksen linjauksen mukaisesti
- asia on käsitelty HYKS Lasten ja nuorten sairauksien
TVA-ryhmässä, joka puoltaa esitystä
- päätöksen kustannusvaikutus on 226,67 euroa kuukaudessa ja
2.719,98 euroa vuodessa
§ 97, 2.6.2015
Sikiölääketieteen osastonylilääkärin viran täyttöä valmistelevan
työryhmän nimeäminen
- nimetty virantäyttötyöryhmä suorittamaan hakijoiden arviointi
sikiölääketieteen osastonylilääkärin virkaan
§ 98, 2.6.2015
Valittujen toimialajohtajien sihteereiden palkan tarkistaminen
1.6.2015 alkaen
- HYKS-sairaanhoitoalueen johtaja valitsi päätöksellään § 46,
26.5.2015 johdon sihteerin tehtäviin seitsemän henkilöä 1.6.2015
lukien
- palkkausperusteet on käsitelty yhteistoimintamenettelyn
mukaisessa kuulemisessa 22.5.2015
- päätetty korottaa em. johdon sihteerien tehtäväkohtainen palkka
TVA-malliryhmään 4 (3.120,00 euroa/kk), lisäksi päätetty, että
tehtävään valittujen mahdollinen henkilökohtainen lisä poistuu
- päätöksen kokonaiskustannus on 4.377,43 euroa kuukaudessa
ja 55.155,58 euroa vuodessa
§ 99, 3.6.2015
HYKS Lasten ja nuorten sairauksien Jorvin ja Peijaksen
lastentautien ja lastenneurologian vastaanottojen osastonhoitajan
TVA-malliryhmän ja tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen
1.4.2015 alkaen
- osastonhoitaja Sirpa Vihlman on vastannut 1.1.2015 alkaen
Lastenneurologian poliklinikan lisäksi Jorvin ja Peijaksen
vastaanottojen osastonhoitajan tehtävistä ja hänen alaistensa
määrä on kasvanut seitsemästä 33:een
- päätetty tarkistaa osastonhoitaja Vihlmanin TVA-malliryhmä ja
tehtäväkohtainen palkka malliryhmän 4 mukaiselle tasolle
- päätöksen kustannusvaikutus on 182,28 euroa kuukaudessa ja
2.187 euroa vuodessa
HYKS Syöpäkeskuksen toimialajohtajan päätös
§ 14, 1.6.2015
Therakos Cellex Instrument fotofereesilaitteen hankinta HYKS
Syöpäkeskukseen Hematologian klinikalle Meilahden
Kolmiosairaalaan, projekti K18F500003
- avoin menettely, julkaistu HILMA:ssa 16.2.2015 ja
- lähetetty tarjouspyyntö Therakos Inc.
- tarjouksen jätti Therakos Inc.
- tarjous on tarjouspyynnön mukainen
- päätetty hankkia Therakos Inc:n tarjoama laite kokonaishintaan
72.000 euroa
- laitteen hankintaan on varattu 100.000 euron määräraha
vuoden 2015 investointiohjelmassa
Päätökset ovat nähtävinä kokouksessa.
Päätösesitys
Asian käsittely
Lautakunta päättää
1.
merkitä tiedoksi lautakunnan puheenjohtajan päätöksen §
7, 25.5.2015
2.
ettei se ota käsiteltäväkseen esittelytekstissä mainittuja,
kuntalain 51 §:n tarkoittamia päätöksiä ja ne voidaan siten
panna täytäntöön.
Pöydälle jaettiin seuraavat HYKS-sairaanhoitoalueen
lautakunnalle tiedoksi tulleet, kuntalain 51 §:n mukaista
otto-oikeusmenettelyä varten saapuneet päätökset.
Lautakunnan puheenjohtajan päätös
Lautakunnalle tuodaan tiedoksi seuraava lautakunnan
puheenjohtajan otto-oikeutta koskeva päätös:
§ 8, 8.6.2015
Asian ottaminen HYKS-sairaanhoitoalueen lautakunnan
käsiteltäväksi
- päätetty, että esittelytekstissä mainittuja päätöksiä ei oteta
kuntalain 51 §:n nojalla käsiteltäviksi ja ne voidaan siten panna
täytäntöön
HYKS-sairaanhoitoalueen talousjohtaja
§ 94, 21.5.2015
HYKS Tulehduskeskuksen toimialajohtajan Antti Lauerman
osallistuminen EFA:n (European Federation of Allergy and Airway
Diseases Patient’s Associations) järjestämään paneelikeskusteluun
Euroopan parlamenttiin Brysseliin 28.5.2015
- matkasta aiheutuvista kustannuksista vastaa EFA
§ 95, 21.5.2015
HYKS Tulehduskeskuksen toimialajohtaja Antti Lauerman varahenkilö
ajalla 13.-19.7.2015
- nimettyjen varahenkilöiden ollessa estyneitä, Antti Lauerman
vuosilomasijaisena ajalla 13.-19.7.2015 toimii suostumuksensa mukaan
osastonylilääkäri Ritva Peltomaa
Lasten- ja nuorten sairauksien tulosyksikön toimialajohtaja
§ 62, 20.5.2015
Osastonylilääkäri (Lastenneurologia) viran 1A11000197 täyttö
HYKS-sairaanhoitoalueen Lasten ja nuorten sairauksien tulosyksikön
Lastenneurologian linjassa
- virkaa haki yksi henkilö, lastenneurologian erikoislääkäri, LT,
lastenneurologian dosentti Tuula Lönnqvist
- Lönnqvist täyttää viran kelpoisuusehdot, minkä lisäksi hänellä on
eduksi katsottava laaja kokemus ja tutkimustyö hakuilmoituksessa
mainitulta vastuualueelta sekä 20 vuoden työkokemus erikoislääkärin
työstä yliopistosairaalassa
- valittu virkaan Tuula Lönnqvist 1.7.2015 alkaen
HYKS Tulehduskeskuksen toimialajohtajan päätökset
§ 16, 13.5.2015
Osastonylilääkärin (Ihotaudit ja allergologia) viran 1A11000269 täyttö
HYKS Tulehduskeskuksen Iho- ja allergiasairauksien linjassa
- virkaa haki yksi henkilö, dosentti, LT Sari Pitkänen
- Pitkänen täyttää viran kelpoisuusehdot ja lisäksi hänellä on laaja
osaaminen ja perehtyneisyys viran tehtäväkenttään ja hän on ollut
aktiivisesti kehittämässä virkaan liittyvää osaamisaluetta HYKS Iho- ja
allergiasairaalassa
- valittu virkaan Sari Pitkänen 1.6.2015 alkaen
Kuntalain 51 §:n mukaista otto-oikeusmenettelyä varten saapuneet päätökset
Seuraavat päätökset tuodaan HYKS-sairaanhoitoalueen
lautakunnalle tiedoksi otto-oikeusmenettelyä varten:
HYKS-sairaanhoitoalueen talousjohtajan päätökset
§ 100, 5.6.2015
Kukkamaaria Nurmen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen
1.6.2015 alkaen toistaiseksi
- Kukkamaaria Nurmen nimike on muutettu
elinluovutuskoordinaattoriksi HYKS-sairaanhoitoalueen johtajan
päätöksellä § 47, 26.5.2015
- tehtäväkohtaista palkkaa määritettäessä perusteena on
tehtävien vaativuus ja tavoitteena on, että samaan
palkkaryhmään kuuluvien tehtäväkohtaiset palkat ovat tehtävien
vaativuuden edellyttämässä suhteessa toisiinsa
- päätetty tarkistaa Nurmen tehtäväkohtainen palkka samaan
tasoon elinsiirtokoordinaattoreiden kanssa
- korotuksen suuruus on 151,07 euroa kuukaudessa
- Nurmen tehtävälisä 246,89 euroa/kk on päättynyt 31.5.2015
lukien, mutta hänelle esitetään HYKS Akuutissa 1.6.2015 alkaen
henkilökohtaisen työsuorituksen arviointiin perustuvaa
henkilökohtaista lisää 95 euroa/kk
- henkilön varsinainen palkka ei yhteismäärältään alene, eikä
päätös aiheuta lisäkustannuksia
§ 101, 8.6.2015
HYKS Naistentaudit ja synnytykset tulosyksikön toimialajohtaja
Seppo Heinosen varahenkilö ajalla 6.7. – 26.7.2015
- Seppo Heinosen nimettyjen varahenkilöiden ollessa estyneenä
hänen varahenkilönään toimii suostumuksensa mukaisesti
osastonylilääkäri Oskari Heikinheimo ajalla 6.-12.7.2015 ja
osastonylilääkäri Vedran Stefanovic ajalla 13.-26.7.2015
§ 102, 8.6.2015
C-kaari Jorvin sairaalan endoskopiayksikköön
- avoin menettely, ilmoitukset Tarjouspalvelu.fi ja Hilma-palvelu
10.3.2015
- tarjouksen jätti Siemens AB Healthcare
- tarjous on tarjouspyynnön mukainen
- päätetty hankkia Siemens AB Healthcaren tarjoama laite
hintaan 195 200 euroa (alv 0 %)
- hankintaan on varattu määräraha vuoden 2015
investointiohjelmassa
HYKS Leikkaussalit-, teho- ja kivunhoito tulosyksikön
toimialajohtajan päätös
§ 57, 9.8.2015
Kahden invasiivisen hypotermialaitteen hankinta Meilahden
Tornisairaalan teho- ja tehovalvontaosastolle M1
- avoin menettely, ilmoitukset Tarjouspalvelu.fi ja Hilma-palvelu
29.4 2015
- tarjouksen jätti ZOLL International Holding BV
- tarjous on tarjouspyynnön mukainen
- päätetty hankkia ZOLL International Holding BV:n tarjoamat
laitteet hintaan 52.100 euroa (alv 0 %)
- hankintaan on varattu määräraha vuoden 2015
investointiohjelmassa
Päätökset ovat nähtävillä kokouksessa.
Päätösesitys
Lautakunta päättää, ettei se ota käsiteltäväkseen esittelytekstissä
mainittuja, kuntalain 51 §:n tarkoittamia päätöksiä ja ne voidaan
siten laittaa täytäntöön.
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Lisätietoja
Jaana Vento, puh. (09) 471 71205