Tähän tulee otsikko ja esittäjän nimi

Socca
Pääkaupunkiseudun
sosiaalialan osaamiskeskus
Mitä teemme
vuonna 2015?
SoccaSocca
1
Socca
2
Tärkeimmät tehtävämme 2015
1.) Vuonna 2015 voimaan tuleva uusi lainsäädäntö tuo suuret
muutospaineet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin ja sosiaalialan
ammatilliseen työhön. Valmistaudumme tähän ja autamme
pääkaupunkiseudun kuntia myös valmistautumaan.
2.) Jatkamme kehittämistyötämme jo vakiintuneissa,
pysyvissä kehittämisverkostoissamme ja
rahapeliongelmien hoidon kehittämiseen keskittyvällä
Peliklinikalla
3.) Valmistaudumme sosiaalialan tutkimus- ja
kehittämisrakenteiden muutokseen
Socca
3
Haasteita uudistuvalta
lainsäädännöltä
 Sosiaalihuoltolaki uudistaa palvelut (etenkin lastensuojelun),
palveluprosessit sekä asiakkaan asemaa
 Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä määrittää sosiaalityöntekijän,
sosionomien ja geronomien tehtäviä
 Laki sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista ja sähköisistä asiakirjoista
edellyttää asiakastyön yhtenäistä ja rakenteista kirjaamista
 Laki sosiaalihuollon asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeuden
vahvistamisesta ja rajoitustoimenpiteiden käytön edellytyksistä (HE
108/2014)
 Perustoimeentulotuen siirto Kelaan asettaa kuntien sosiaalihuollolle
paineet aikuissosiaalityön palvelujen uudelleen määrittelemiseksi ja
organisoinniksi (HE 358/2014)
Socca
4
Haasteita uudistuvalta
lainsäädännöltä
 Laki työvoiman palvelukeskusten vakinaistamisesta TYP-laki(HE
213/2014)
 Pitkäaikaistyöttömien kuntouttavan työtoiminnan kehittäminen
 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden
sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) edellyttää yhä vahvemmin
kotiin annettavan palvelun kehittämistä
 Varhaiskasvatuslaki (HE 341/2014) haastaa kehittämään uusia
yhteistyörakenteita opetustoimen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen kesken
Socca
5
Pysyvät kehittämisverkostomme
GeroMetro –
Pääkaupunkiseudun Praksis
Ylisukupolvisen syrjäytymisen
katkaiseminen
VKK-Metro - Pääkaupunkiseudun
varhaiskasvatuksen
kehittämisyksikkö
Leikki ja leikilliset oppimisympäristöt
Socca
Pääkaupunkiseudun
vanhustyön
kehittämisverkosto
Muistisairaan ikäihminen kotona
asumisen tukeminen
Uutena
Pääkaupunkiseudun
kuntien sosiaalijohdon
verkosto
Sosiaalihuollon uudistuva
lainsäädäntö
6
Pääkaupunkiseudun Praksis
Sosiaalityön kehittäminen, tutkimus ja
opetus
Socca
7
Yhteinen teema vuosille 2014-2016
Ylisukupolvisen syrjäytymisen katkaisu
Praksiksessa yhdistyy kuntien strategioiden mukainen palvelujen
kehittäminen ja Helsingin yliopiston sosiaalityön käytäntöjen ja
käytäntötutkimuksen opetus, erityisesti lastensuojelun ja
aikuissosiaalityön yhteistyössä.
Ylisukupolvisuuden kysymyksiä tarkastellaan
•
•
•
•
•
Pääkaupunkiseudun oppimisverkostotapaamisissa
Tarkastelemalla ilmiötä yliopisto-opetuksessa
Ylläpitämällä tietopankkia ilmiöön liittyvistä tutkimuksista
Kuntien omissa kokeiluissa ja kehittämisrakenteissa
Tuottamalla tietoa ylisukupolvisuudesta
Vuonna 2015 keskitymme nuorisotakuuseen ja siihen sisältyvään
sosiaaliseen kuntoutukseen, moniammatilliseen palvelutarpeen
arviointiin, rakenteelliseen sosiaalityöhön ja uudistuvaan
lastensuojeluun.
Socca
8
Kuntien oma Praksis-toiminta
Helsinki: Lastensuojelu ja nuorten aikuisten
sosiaalityö, esimerkiksi tiedolla vaikuttaminen ja
sosiaalinen raportointi
Espoo ja Kauniainen: Lastensuojelu ja
aikuissosiaalityö, esimerkiksi moniammatillisen
yhteistyö kehittäminen ja kokemusasiantuntijuus
Vantaa: Lasten ja perheiden palveluiden
kehittäminen, esimerkiksi varhaisen tuen
konkretisoiminen
Socca
9
Helsingin kaupungin aineistopankki /Comma Image Oy
VKK-Metro
Pääkaupunkiseudun kuntien
varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö
Socca
10
Kehittämisteema vuosina 2014-2015
Leikki ja leikilliset oppimisympäristöt
Tutkija mukana kehittämistyössä
Aiheena kasvattajan rooli lapsen leikin ja
leikillisten oppimisympäristöjen mahdollistajana
Kehittäjäyksiköt työskentelevät (25 kpl)
Dokumentointia aloitellaan ja vertaistapaamiset jatkuvat
Opiskelijat tekevät opinnäytetöitä ja harjoitteluita
Koulutusta laajalle joukolle
Tarinallisen ja juonellisen leikin merkitys, alle
kolmivuotiaiden leikin tukeminen sekä leikki ja kehollisuus
Socca
11
GeroMetro
vanhustyön kehittämisverkosto
pääkaupunkiseudulla
Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta
Socca
12
GeroMetro
Kehittämisteemana vuosina 2014-2015
Muistisairaan ikäihmisten kotona asumisen
tukeminen
Kehittämistehtävät (18 kpl) on valittu ja kehittäjäryhmät
työskentelevät
• Päivätoiminta ja päiväsairaala • Palvelukeskus ja kotona tapahtuva kuntoutus
• Omaishoito
• Gerontologinen sosiaalityö
• Muistisairaan hoitopolku
• Palveluohjaus ja neuvonta
Avoimia seminaareja, työpajoja, vertaistapaamisia ja opinnäytetöitä
Kootaan tutkijaryhmä ja valmistellaan rahoitushakemus
kehittämistyön tueksi
Socca
13
Muu kehittäminen
SoccaSocca
14
Tukea, tietoa ja hoitoa
rahapeliongelmiiin
Toinen kokeilukausi 2015-2016
• Palvelu laajenee digipelaamiseen
• Kumppanikuntia edelleen Helsinki ja Vantaa, järjestöjen
palveluista mukana Sininauhaliiton Peluuri ja
Sosiaalipedagogiikan säätiön tieto- ja tukipiste Tiltti
• Tavoitteena luoda pysyvä toimintamalli vuoteen 2017
mennessä ja välittää tietoa peliriippuvuuden hoidosta.
Mitä oppeja kootaan?
•
•
•
•
Socca
Avohoidon vaikuttavuustutkimus
Avohoidon työntekijöiden kokemus
Peliklinikan asiakasprofiilit
Kuntien ja järjestöjen yhteistyö
15
Sosiaalihuollon tiedonhallinta
ja Apotti
Taustaa
• Sosiaalihuollon asiakastiedot yhteen kokoava kansallinen sosiaalihuollon
arkisto KanSa on yhä lähempänä
• Sosiaalihuollon asiakaskirjalaki voimaan 1.4.2015, ja se yhtenäistää ja
rakenteistaa asiakastiedon kirjaamisen.
Konkreettisesti
• Osallistumme pääkaupunkiseudun Apotti-hankkeen
työskentelyyn
• Valmistelemme yhdessä muiden sosiaalialan
osaamiskeskusten kanssa tiedonhallinnan koulutuksia
vuodelle 2015
Socca
16
Kehittämisen tuki
SoccaSocca
17
Kehittämistyötä tukeva tutkimus
Käynnissä oleva tutkimus
• Heikki Waris -instituutissa tehtävä sosiaalityön käytäntötutkimus edelleen
vahvin yhteytemme yliopistolliseen tutkimukseen
• Lisäksi varhaiskasvatuksessa ja peliriippuvuudessa tehdään omaa tutkimusta
Uudet tutkimusaloitteet terveydenhuollon
tutkimusrahoituksella
• Kokoamme vanhustyön tutkimusverkostoa
• Osallistumme Hgin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksen
tutkimusaloitteeseen ”Sotepalveluresurssien suurkuluttajat”
• Perehdymme HUS:n lastenpsykiatrian sosiaalityöntekijöiden aloitteeseen
tutkimusyhteistyöstä
• Vahvistamme Peliklinikalla tehtävää tutkimusta
Socca
18
Askeleita kehittämis- ja tutkimustyön
uudenlaiseen organisointiin
• Kaste-vetoisesti yhteisiä koko alueen kehittäjien tapaamisia
• Yhteistyö HUS:n perusterveydenhuollon yksikön ja muun
HUS:n kehittämisen kanssa
• Etelä-Suomen osaamiskeskusten yhteistyön tiivistäminen
• STM:n ja valtakunnallisen osaamiskeskustoiminnan
neuvottelukunnan johdolla tehtävä yhtenäisiä
kehittämisrakenteita koskeva valmistelu
• Varhaiskasvatuksen kehittämis-, koulutus- ja
tutkimustoiminnan uusi isäntäorganisaatio
Socca
19
Viestintä
Valmistaudumme sote-uudistukseen
myös viestinnän keinoin esimerkiksi
aloittamalla viestintäyhteistyö HUS:n
perusterveydenhuollon yksikön
kanssa.
Viestimme kehittämisverkostojemme
työn tuloksista. Nostamme
aktiivisemmin esiin kuntien omaa
kehittämistä ja sen tuloksia.
Socca
20
Ihmisemme
Valtionavustuksella vakituisessa työsuhteessa
johtaja Pirjo Marjamäki
projektisihteeri Annikka Sinkkonen
erityissuunnittelija Saila Nevanen
erikoistutkija Kirsi Nousiainen
tiedottaja Riitta Ropo
Kuntien ja yliopiston yhteisellä rahoituksella
kehittämispäällikkö Laura Yliruka (Socca)
professori Mirja Satka (Helsingin yliopisto)
yliopistonlehtori Aino Kääriäinen (yliopisto)
yliopistonlehtori Ritva Poikela (Helsingin yliopisto)
Määräaikaisesti
koulutussuunnittelijat Kirsi Tarkka (VKK) ja Tiina Soukiala (vanhustyö)
tutkijat Saija Turunen (varhaiskasvatus) ja Petteri Paasio (Peliklinikka)
erityissuunnittelija Tiina Autio (vanhustyö)
projektipäällikö Corinne Björkenheim (Peliklinikka)
Socca
21
Tutustu tarkemmin toimintaamme!
www.socca.fi
Socca
Facebookissa
Löydät meidät Meilahden sairaala-alueelta
Socca
22