Graafinen aineisto/Word-kirjelomakepohja

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PITKÄSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA NRO 0414
KOTKAN KAUPUNKI
Kaupunkisuunnittelu
Vireille tulo 29.05.2015
TEHTÄVÄ
Ranta-asemakaava
OSOITE
Pitkäsaari, Kaarniemi (417), Kotka (285)
PROJ.NRO
0414
ALOITE TAI HAKIJA
Kotkan kaupunkisuunnittelu, tilapalvelu
SUUNNITTELUN KOHDE
Suunnittelualue
Suunnittelualueena on Pitkäsaari; noin 45 ha:n suuruinen saari
Kaarniemen edustalla Suomenlahden merialueella.
Suunnittelun tavoite
Asemakaavan suunnittelun tavoitteena on pääosin lomarakentamiseen käytetyssä Pitkäsaaressa tutkia mahdollisuutta erityisesti
Kotkan kaupungin omistamilla maa-alueilla uusien lomarakennuspaikkojen muodostamiseen jo oleva lomarakentaminen ja
luontoarvot huomioiden.
LÄHTÖTIEDOT
Nykytilanne
Laajat kallioalueet hallitsevat Pitkäsaaren maisemaa. Rantaalueella on yhden ympärivuotiseen käyttöön tarkoitetun rakennuksen lisäksi noin 40 kpl eri vuosikymmenillä rakennettua lomarakennusta. Kotkan kaupungin omistamalla alueella saaren keskiosassa on entinen Karhulan kauppalan lomamökkialue, joka on
ollut vuokrattuna Kymen Navigaattoreille. Mökit sijoittuvat kolmen
kiinteistön alueelle, loput kolme ovat rakentamattomia.
Maanomistus
Pitkäsaari on pääosin yksityisessä omistuksessa. Kotkan kaupunki omistaa saaressa kuusi kiinteistöä, joiden yhteenlaskettu
pinta-ala on noin 12,7 ha ja rantaviivaa noin 2 km.
Maanomistus
Maanomistuskartta
Maakuntakaavat
Kymenlaakson maakuntakaava, maaseutu ja luonto on vahvistettu 14.12.2010. Suunnittelualueella ei maakuntakaavassa ole
aluemerkintää, vaan koko maakuntaa koskeva yleismääräys:
Maankäytön suunnittelussa ja rakentamisessa on tulvariski otettava erityisesti huomioon Kymijoen tulvaherkillä alueilla. Rannikon ja saariston maankäytön suunnittelussa, rakentamisessa ja
merkittävien yhteiskunnan toimintojen sijoittelussa on erityistä
huomiota kiinnitettävä tulvariskeihin silloin kun maanpinnan korkeus on tason +3,0 metrin alapuolella. Myös muiden vesistöjen
ranta-alueiden maankäytön suunnittelussa ja rakentamisessa on
aina tarpeen ottaa huomioon vesistöjen tulvaherkkyys. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee keskeisenä periaatteena
vesistöjen läheisyydessä olla yhtenäisen rakentamattoman rantaviivan säästäminen.
Maaseutu ja luonto maakuntakaava
Suunnittelualueella ei taajamat ja niiden ympäristöt- eikä kauppa
ja merialuemaakuntakaavassa ole aluemerkintää.
Yleiskaava
Kaupunginvaltuuston 19.03.1986 hyväksymässä Kotkan yleiskaavassa suunnittelualue on merkitty pääosin tiiviin loma-asutuksen
alueeksi merkinnällä RA. Saaren kaakkoiskulma on merkitty maisemansuojelualueeksi SL3. Pitkäsaari kuuluu yleiskaavan vahvistettuun saaristo-osaan (YM 15.1.1988).
Kotkan yleiskaava
VAIKUTUSTEN ARVIOINTI
Asemakaavan valmistelun yhteydessä selvitetään hankkeen kaikki
merkittävät vaikutukset. Ennen kaavan valmistelun aloittamista on
Pitkäsaaren alueesta teetetty luontoselvitys vuonna 2014 (Kotkansiipi/Petri Parkko).
Vaikutukset mm.
-luonnonympäristöön
-maisemaan
-rakennettuun ympäristöön
selvitetään
OSALLISET
Kaava-alueen ja sen lähialueen asukkaat, maanomistajat ja kaikki
ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa
huomattavasti vaikuttaa, Kaakkois-Suomen Ely-keskus, Kymenlaakson liitto, Kymen Navigaattorit, Meri-Kymen luonto ry, Kotkan
ympäristöseura ry, Kymen Vesi Oy, Kymenlaakson Sähköverkko
Oy, Kotkan Energia Oy, KYMP/Elisa Oy, Telia Sonera Oy, KotkaSeura ry, asiantuntijaviranomaiset: kaupunkimittaus, rakennusvalvonta, Kotkan tekniset palvelut, Kotkan ympäristökeskus ja Kymenlaakson pelastuslaitos
OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN
Asemakaavan vireille tulosta ja tämän osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta ilmoitetaan kirjeitse osallisille ja
muille lehti-ilmoituksella kaupunkilehti Ankkurissa. Asemakaavan
lähtökohdat ja tavoitteet on esitetty tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa, joka on nähtävänä 29.05. – 26.06.2015 kaupunkisuunnittelun kaavoituksessa. Tällöin siitä voi antaa palautetta.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan voidaan kaavatyön edetessä tehdä muutoksia ja täydennyksiä.
Asemakaavaluonnos tulee nähtäville alkusyksystä 2015. Osallisille tiedotetaan kaavan nähtävillä olosta kirjeitse ja muille lehtiilmoituksella Ankkuri-lehdessä. Nähtävillä olon aikana voivat osalliset esittää kannanottonsa luonnoksesta.
Asemakaavaehdotus viedään kaupunkisuunnittelulautakunnan
käsittelyyn loppusyksystä 2015, minkä jälkeen ehdotus tulee virallisesti nähtäville. Ehdotuksen nähtävillä olosta tiedotetaan kuulutuksella Ankkuri-lehdessä ja ulkopaikkakuntalaiselle maanomistajalle kirjeitse. Tällöin on mahdollista tehdä muistutus ehdotuksesta
kaupunginhallitukselle. Muistutuksen tehneille, jotka ovat jättäneet
yhteystietonsa, ilmoitetaan kaupungin perusteltu kannanotto jätettyyn muistutukseen. Lausuntokierroksen ja mahdollisten muistutusten käsittelyn (vastineet) jälkeen kaava etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn ja edelleen kaupunginvaltuustoon. Osallisilla on
oikeus valittaa kaavaratkaisusta Itä-Suomen hallinto-oikeuteen.
Kaavan valmisteluaineisto on nähtävillä myös Kotkan kaupungin
verkkosivuilla www.kotka.fi
VALMISTELUSTA VASTAA
Kaavoitusinsinööri Marja Nevalainen,
puh. 0400 687 902
e-mail [email protected]
Kaupunkisuunnittelu, kaavoitus, Kustaankatu 2, 48100 KOTKA,
PL 114, 48101 KOTKA
PÄIVÄYS
Ak0414oas25052015
Kotkassa 25.05.2015