Kokousasia PDF

Ympäristö- ja lupalautakunta
§ 57
19.05.2015
Ympäristölupa / Murskaus / Jouni Österman
1177/11.01.00/2014
YMPLL 19.05.2015 § 57
Asia
Ympäristönsuojelulain 35 §:n mukainen ympäristölupahakemus, joka
koskee louhitun kallion murskausta eri murskelajeiksi.
Hakija
Jouni Österman
Yhteyshenkilö: Jouni Österman puh. 0400 936 140
[email protected]
Laitos ja sen sijainti
Rakennuspaikalta louhitun kallion murskaus.
Louheen murskaus tapahtuu kiinteistöllä Metsäpuistola RN:o 1:22,
Korvenranta, Uusikaupunki.
Luvan hakemisen peruste
Toiminta on luvanvaraista ympäristönsuojelulain 28 §:n ja ympäristönsuojeluasetuksen 1 §:n 1 momentin kohdan 7 e) perusteella.
Lupaviranomaisen toimivalta
Toimivaltainen lupaviranomainen on ympäristönsuojeluasetuksen 7
§:n 1 momentin perusteella Uudenkaupungin kaupungin ympäristöja lupalautakunta.
Toimintaa koskevat luvat ja kaavoitustilanne
Kalustovarastojen rakentamiseksi on myönnetty suunnittelutarveratkaisu 13.11.2012. Hakijalle on myönnetty rakennusluvat kahden kalustovaraston rakentamiseen 14.12.2012 ja 9.8.2013. Kiviaineksen
louhinta tapahtuu maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti. Toiminnasta kiinteistöllä on tehty meluilmoitus 20.12.2012. Meluilmoituksella hyväksytyt alle 50 päivää murskaukselle eivät riitä kaiken louheen
murskaukseen, jonka takia toiminnalle on haettava ympäristölupa.
Alueella on yleiskaava. Läheisyydessä on maa- ja metsätalousvaltaisia alueita.
Laitoksen ympäristö
Alue sijaitsee Taivassalon keskustan pohjoispuolella noin kilometrin
etäisyydellä Uudenkaupungintiestä Lokalahdella. Lähin asuinrakennus sijaitsee noin 200 m etäisyydellä murskausalueesta alueen
kaakkoispuolella. Toiseksi lähin vakituinen asunto sijaitsee alle 400
m etäisyydellä alueen koillispuolella (luvan hakijan asunto).
Lupahakemuksen mukainen toiminta
Louhos ajetaan pyöräkuormaajalla/kaivinkoneella tela-alustaiselle
murskauslaitteelle. Murskauslaitteesta murske siirretään kuljettimella
seulaan ja sieltä kasoihin, josta se lastataan pyöräkuormaajalla kuorma-autolla pois kuljetettavaksi.
Toiminta-ajat
Murskaustoiminta-aika on arkisin maanantai–torstai klo 7.00-22.00 ja
perjantaisin 7.00-18.00. Murskausta ei suoriteta kesäaikoina
1.5.-30.9.
Kuormauksen ja kuljetuksen toiminta-aika on arkisin maanantai-perjantai 7.00-22.00. Murskeen kuormausta ja kuljetusta suoritetaan arkisin myös kesäaikana riippuen tuotteiden siirtotarpeesta.
Ympäristökuormitus ja sen rajoittaminen
Melu
Promethor on 14.10.2014 tehnyt ympäristömeluselvityksen hakemuksen mukaisesta toiminnasta. Tarkasteltavan ja sitä ympäröivän
alueen maastomalli sekä tiedot rakennuksista on hankittu Maanmittauslaitokselta selvitystä varten. Lisäksi nykyisen louhinta-alueen raja ja ottotaso havainnoitiin katselmuksen yhteydessä. Ottamistaso on
havaintojen perusteella alimmillaan noin +113 m, joka pysyy alimpana ottotasona. Promethor teki katselmuksen alueella. Katselmuksella toiminta-alueen reunoilla havaittiin varastokasoja ja maavalleja,
mutta näitä ei ole otettu huomioon melulaskennassa. Vallit pienentävät ympäristöön leviävän melun voimakkuutta.
Murskauspaikka sijoitetaan louhitun kallion muodostamaan syvänteeseen. Syvänteen kolme seinämää ovat kalliota. Kahden kallioseinämän korkeus on n. 6-8 m ja yksi seinämistä on hieman matalampi.
Neljäs sivu avautuu isolle metsä-peltoalueelle. Kyseisellä sivulla äänen etenemisen estää korkea maavalli. Alueelle johtava tie laskeu-
tuu murskausalueelle luiskatun rinnealueen kautta.
Murskaustoiminnan melulähteinä on otettu huomioon siirrettävä
murskauskalusto ja kaksi pyöräkuormaajaa. Pyöräkuormaajat voivat
olla myös muita työkoneita ja niiden määrä voi olla hieman suurempi
ilman, että sillä on oleellista vaikutusta ympäristön keskiäänitasoihin.
Ympäristömeluselvityksen tuloksissa on esitetty, että mallinnoksen
mukaan kiviaineksen murskaustoiminnan aiheuttama keskiäänitaso
ei ylitä Vna:n 800/2010 melutason raja-arvoja, kun selvityksessä esitetyn tai vastaavan kaltainen meluntorjunta on toteutettu.
Lisäksi Promethor on tehnyt alueella 19.3.2015 melumittaukset
murskaustoiminnan ollessa käynnissä. Mittauksen aikana Vakka-Suomen soramurske Oy:n alueella toimi siirrettävä murskauslaitos, kaivinkone ja ainakin yksi pyöräkuormaaja ja mahdollisesti
dumpperi. Murskauslaitteisto sijaitsi mittaushetkellä vastakkaisten
kallioseinämien keskipisteessä. Melumallinnoksessa esitettyjä suojavalleja ei mittaushetkellä ollut toteutettu. Louhintaa eli porausta tai rikotusta mittausten aikana ei tehty. Melumittaukset tehtiin 5 pisteessä, jotka on esitetty raportin kartalla. Mittauspiste 1 sijaitsee loma-asumiseen käytettävällä asuinrakennuksella ja muut mittauspisteet vakituiseen asumiseen käytettävillä asuinrakennuksilla. Mittausten aikana murskaus ja seulonta olivat selvästi kuultavissa mittauspisteillä 1, 2 ja 3. Mittauspisteellä 4 toiminta oli kuultavissa hyvin vaimeasti ja mittauspisteellä 5 toiminta ei ollut kuultavissa lainkaan.
Murskaustoiminnan aiheuttama keskiäänitaso LAeq,T oli mittausajankohtana alle raja-arvon 45/55 dB(A) kaikilla mittauspisteillä. Mittaustuloksissa saattaa esiintyä epävarmuutta. Mittaustuloksen epävarmuus vastaa sitä, että eri mittauskertoina vastaavanlaisissa sääolosuhteissa samassa mittauspisteessä suoritettujen äänitasomittausten tulokset saattavat olla keskenään erisuuria. Monet tekijät voivat aiheuttaa ulkona suoritettavien äänitasomittausten tuloksiin vaihtelua. Merkittävimmät tekijät ovat sään vaikutus äänen leviämiseen
ja äänilähteiden melupäästön vaihtelu. Tarkasteltavan kohteen kaltaisessa tilanteessa tulokset saattavat poiketa ±3 dB tulosten keskiarvosta. Tätä suuremmatkin poikkeamat ovat mahdollisia. Sääolosuhteet olivat nyt mittausohjeen suositusten mukaiset pisteille 3 ja 4.
Meluselvityksen ja melumittauksen raportit ovat ympäristölupahakemuksen liitteenä.
Pöly
Alueella on käytössä vesiallas mahdollisten pölyhaittojen torjuntaa
varten.
Jätteet ja jätehuolto
Toiminnasta ei aiheudu jätteitä.
Päästöt maaperään tai pohjaveteen
Toiminnasta ei aiheudu päästöjä maaperään tai pohjaveteen.
Liikenne
Toiminta-alueelle kulkevan raskaan liikenteen määrä on enimmillään
noin 10 autoa vuorokaudessa klo 6.00-22.00. Tästä aiheutuu alle 50
dB (A):n päiväajan keskiäänitaso 10 m etäisyydelle tien keskilinjasta.
Liikennettä ei ole otettu huomioon laskennassa sen pienen meluvaikutuksen takia.
Asian käsittely
Asian vireilletulo
Ympäristölupahakemus on saapunut Uudenkaupungin ympäristö- ja
lupalautakunnalle 21.8.2014. Hakemusta on täydennetty
31.10.2014.
Hakemuksesta tiedottaminen
Hakemuksesta on tiedotettu julkisella kuulutuksella Uudenkaupungin
kaupungin ilmoitustaululla ja Yhteispalvelupiste Passarissa
21.11.-22.12.2014. Tieto kuulutuksesta on julkaistu Uudenkaupungin
Sanomissa ja Vakka-Suomen sanomissa 25.11.2014. Hakemus on
kuulutettu uudelleen 6.2.-9.3.2015 hakemukseen tehdyn tarkennuksen johdosta.
Hakemuksesta on annettu erikseen tieto lähimmille kiinteistöille.
Lausunnot
Hakemuksesta on pyydetty Uudenkaupungin kaupungin ympäristöterveydenhuollon lausunto. Lausuntoa ei ole annettu.
Muistutukset
Hakemuksesta on jätetty kaksi muistutusta, joista toisen on allekirjoittanut 6 muistuttajaa ja toisen on allekirjoittanut 2 muistuttajaa.
Muistuttajat (6 kpl) tuovat esiin seuraavia asioita:
Hankkeesta tulee vesistövaikutuksia ojiin ja puroihin, jotka laskevat
edelleen Haukvuorenojaan. Vesistövaikutuksia voi olla kahteen lampeen ja vaikutuspiirin talousvesi ym. kaivoihin. Alueella on runsaasti
maatalousrakennuksia, joiden koloissa, räystäillä pesii lepakoita.
Louhoksen vaikutuspiirissä tulee tehdä lepakkoselvitys. Ympäristöluvan liitteeksi tulisi tehdä myös liito-oravaselvitys, koska noin 500 metrin päässä pohjoisessa on liito-oravan aktiivinen elinympäristö.
Meluhäiriö naapurikiinteistöille on merkittävä, vaikutuspiirissä on lisäksi myös maatalouseläimiä, jotka altistuvat liialle melulle. Melumallinnoksessa on puutteellisesti käsitelty kohta; melu ei kulkeutuisi
avoimesta 25 metrin aukosta pohjoiseen ja kaareutuisi kapeaa pohjoiskoilliseen avautuvaa peltokaistaletta pitkin kohti asutusta.
Hakemuksessa on kohtia, jotka on puutteellisesti täytetty, kohdat 14,
16, 17, 18 ja 24. Jätteille, polttoaineille ja räjähteille tulee asettaa selvät ohjeet ja niitä tulee valvoa.
Murskaustoiminta ja seulonta tulee rajoittaa klo 8.00-18.00 välille ja
kuormaukset ja muut kuljetukset tulee kieltää viikonloppuisin ja klo
20.00 jälkeen, jos lupa jossain vaiheessa tulee voimaan. Illalla ja viikonloppuisin tehdyt koneelliset työt ovat merkittävästi haitanneet
asukkaita.
Samat muistuttaja ovat jättäneet uuden muistutuksen uudelleen kuulutuksen yhteydessä. Muistutuksessa käsitellään lähes samoja asioita seuraavin lisäyksin:
Murskaustoiminta, rammerointi ja seulonta tulee rajoittaa klo
8.00-18.00 välille. Melun vaikutusalueella on lapsiperheitä, joita illalla
(18-22) tehdyt koneelliset työt häiritsevät. Melu tulee mittauttaa aina
uuden murskauskerran aluksi sekä aina murskaus- ja rammer-yksikön paikan siirron yhteydessä. Rammerointia ei saa tehdä kallion
päällä vaan ainoastaan louhoksen pohjalta käsin.
Pölyämistä ei ole selvitetty selkoperäisesti. Alueelle tulee sijoittaa pölyämisen tutkimista varten hiukkasten ja pienhiukkasten tutkimuspisteitä. Edelleen räjäytysten aiheuttama tärinä tulee tutkia mitattavin
menetelmin. Alue tulee aidata metalliverkoin.
Muistuttaja (2 kpl) vastustavat ympäristöluvan myöntämistä ja vaativat, että kaikki rakennustoimenpiteet on välittömästi keskeytettävä.
Muistuttajien kiinteistö on vapaa-ajan kiinteistö, jonka etäisyys louhinnan lähimpään rajaan katsottuna on noin 100 metriä ja tulevaan
kalustohalliin etäisyys on noin 200 metriä. Louhintaa on suoritettu
huomattavasti laajemmalta kuin mitä tähänastiset luvat sallivat. Alueelle on myös muodostunut erittäin runsaasti kivipölyä, jonka muodostumista ei ole tähänastisessa louhinnassa edes yritetty estää.
Toiminta on todella häiritsevää naapurikiinteistöjä kohtaan, koska toiminnanharjoittaja työskentelee alueella erilaisin työkonein yötä päivää viikonlopuista ja pyhäpäivistä välittämättä.
Louhoksen syvyys osoittaa, ettei luvan hakijalla ole tarkoituskaan toteuttaa rakennushanketta, vaan ainoastaan murskata kallioalue sepeliksi ilman asianmukaista lupaa.
Melusuojausvallia ei ole edes yritetty toteuttaa. Yksi valli oli lähes valmiiksi rakennettu, mutta siihen käytetty kiviaines on sittemmin myyty.
Hakemuksen liitteenä olevasta asemapiirroksesta saa käsityksen,
että kalliota olisi louhittu huomattavasti pienemmältä alueelta kuin
mikä tilanne on todellisuudessa. Muistutuksen ohessa on kartta, joka
vastaa nykyistä todellisuutta.
Lisäksi muistutuksessa nostetaan esiin, että hakija on hakemuksessa ilmoittanut kiinteistön läheisyydessä sijaitsevan ainoastaan maaja metsäaluetta, vaikka läheisyydessä sijaitsee useita vapaa-ajan
kiinteistöjä ja vakinaisia asuntoja.
Saman kiinteistön omistajilta on saapunut täydennetty muistutus
asian uudelleen kuuluttamisen jälkeen, muistutuksen on allekirjoittanut 11 henkilöä. Muistutuksessa tuodaan esiin seuraavia asioita
edellisen muistutuksen lisäksi:
Muistutuksessa vastustetaan ympäristölupaan haetun tarkennuksen
toiminta-aikoja. Alle 300 metrin etäisyydellä murskaus- ja kuormauspaikasta on 4 vapaa-ajan kiinteistöä ja useita vakinaisia asuntoja.
Kallion murskausaika arkisin klo 7-22 on vakinaisille asukkaille kohtuuton, metelin tulisi loppua jo klo 17 arkisinkin.
Kesäaikana 1.5.-30.9. tapahtuvaa eri murskelaatujen kuormausta ja
kuljetusta ei tule sallia kesälomakuukausina 1.5.-30.9 arkisinkaan,
koska kuormauksesta ja kuljetuksesta aiheutuu erittäin kovaa ja laajamittaisesti häiritsevää melua. Melu on ollut ympärivuorokautista
kellonajasta tai päivämäärästä välittämättä.
Työmaalla työskentelevät koneet ja urakoitsijan sekä hakijan oma
kalusto ovat tukkineet ajoväyliä estäen kulkua yksityisteille. Lisäksi
työmaan risteyskohdat ovat vaarallisia jatkuvasti alueella ajavien työkoneiden takia.
Alueella louhintaan liittyviä kallion räjäytystöitä on tehty lainvastaisesti. Räjäytystöissä ei ole käytetty lain vaatimia vaimennusmattoja, eikä
aluetta ole suljettu riittävän laajalta alueelta räjähdysten aikana. Tämän johdosta irrallista kiviainesta on lentänyt lähiympäristöön 50-80
metrin alueelle, myös naapureiden tonteille.
Melumallinnoksessa olevat vallit puuttuvat edelleen alueelta ja niiden
sijoittelu on ollut käsittämätöntä ja hyödytöntä alueella. Myös melumallinnuksessa näkyvät melurajat ovat täysin paikkansa pitämättömiä tai sitten melumallinnos on tehty ajalla, jolloin työmaalla ei ole
lainkaan toimintaa. Meluhaitta läheisille tiloille on ollut huomattavasti
suurempaa, mitä on väitetty.
1.5.-30.9. välisenä aikana ei tule myöskään sallia aputöihin kuuluvaa
seulontaa, koska kuljetus- ja kuormauskalusto aiheuttavat huomattavaa häiritsevää meteliä lähikiinteistöihin. Tämän kieltää myös valtioneuvoston asetus 800/2010.
Muistuttajat vaativat, että hakijan esittämiä tarkennuksia ympäristölupaan ei myönnetä ilman muistuttajien vaatimia rajoituksia.
Vastine
Vastine 19.12.2014 päivättyyn muistutukseen:
Haukvuorenoja sijaitsee n.1,3 kilometrin päässä murskauspaikasta.
Tammiston kylässä sijaitsee sikatila n. 400 metrin päässä ojasta ja
Mähkärlän kylässä n.350 metrin päässä ojasta (nyt ao. tilalla ei ole
toimintaa). Ojan lähellä olevien sikatilojen ja peltojen lannoitteiden
päästöjen seurauksena aiheutuu kuormitusta kyseiseen ojaan.
Lähin porakaivo sijaitsee kiinteistöllä 895-513-2-0, kaivosta on otettu
laboratoriossa tutkittu vesinäyte.
Louhitulla/murskausalueella ei ole havaittu lepakoille sopivia luolastoalueita, lähimetsissä vuosikymmeniä liikkuneet henkilöt eivät ole
havainneet liito-oravia tai niiden pesiä.
Lähimmät eläinsuojat sijaitsevat 600 metrin päässä murskausalueesta.
Murskausalueelta on tehty ympäristölupahakemuksen liitteenä oleva
ympäristömeluselvitys, jossa selvitetään mm. kyseessä oleva alue,
melun raja-arvot, melutasojen laskenta, laskentatulokset, meluntorjunta ja tulosten tarkastelu.
Lähialueella asuvien ihmisten kommentit melun ja liikenteen vaikutuksista jokapäiväiseen elämään ovat vastineen liitteissä.
Murskaustoiminnasta ei tule jätteitä eikä päästöjä. Räjähdysaineet
louhintaa varten tuodaan paikalle määräysten mukaisesti kuorma-autolla. Latauksen jälkeen, ennen räjäytystä, auto poistuu paikalta ja
palaa tukikohtaan.
Murskausajaksi on esitetty klo 7.00-22.00 välistä aikaa arkipäivisin.
Murskausta ei suoriteta 1.5.-30.9. välisenä aikana. Murskaustyötä on
tarkoitus suorittaa niin pitkään, että rakennusluvan mukaiset rakennukset riittävine piha-alueineen saadaan sijoitetuksi alueelle.
Lapsiperheitä ei lähialueella asu.
Murskauksesta mahdollisesti aiheutuva kivipöly imuroidaan imurilla
pois sekä kastellaan tarvittaessa vedellä, jota saadaan pumppaamalla läheisestä vesialtaasta.
Murskaustyössä ei ole tarvetta tärinätarkkailuun. Räjäytystöiden yhteydessä on tärinää mitattu lähikohteissa (kohteet liitteenä).
Vastine samojen muistuttajien 2.3.2015 päivättyyn muistutukseen:
Muistutuksissa mainituilla lammilla tarkoitetaan ilmeisesti itäsuuntaan
400 m:n päässä kohteesta, hakijan pihalla sijaitsevaa lampea sekä
kahta lampea 400-500 m:n päässä, toinen itäsuunnassa ja toinen
lounaassa. Lammet sijoittuvat maastollisesti niin etäälle murskausalueesta, että niille ei aiheudu vesistövaikutuksia. Haukvuorenojan
suuntaan ei ole lampia.
Melumittauksia on suoritettu viimeisimmän murskauksen ollessa
käynnissä 19.3.2015.
Rammerointi ja murskaus tehdään louhoksen pohjalla. Työmaa-alueen rajalle on asennettu ”Työmaa-alue, asiattomilta pääsy kielletty”
-kyltit ja lippusiimat.
Louhinta- ja murskaustyön valmistuttua alueen ympärille asennetaan
tarvittavat suojaukset. Suojausten laadusta ja sijainnista sovitaan
erikseen viranomaisten kanssa. Muut muistutuksessa mainitut huomiot on selvitetty 13.1.2015 päivätyssä vastineessa.
Vastine 21.12.2014 päivättyyn muistutukseen:
Alueelle on haettu tarvittavat luvat murskaustoiminnan suorittamiseen ympäristöviranomaisilta. Rakennusluvan mukaiset työt on aloitettu tammikuun viimeisenä päivänä 2013. Maanpoiston jälkeen on
suoritettu louhintaa ja murskausta.
Rakennuslupa yhdelle hallille on myönnetty joulukuussa 2012 ja toiselle elokuussa 2013. Hallit (16x45 m) on tarkoitus rakentaa kallion
poiston jälkeen. Louhinta-alue on merkitty asemapiirustukseen seikkaperäisesti. Aluetta louhitaan riittävän tilan saamiseksi halleille, piha-alueella liikkumiseen ja kaluston liikuttamista varten.
Mahdollinen kivipöly poistetaan imuroimalla ja vedellä. Liikkuminen
työkoneilla kylässä on luvallista eri vuorokauden aikoina. Muistutuksessa mainitulla ”touhuamisella” tarkoitettaneen mm. lavettiyhdistelmällä tuotua poravaunua kotiin eräänä päivänä klo 23.25.
Muistutuksessa mainittu kalustohalli on murskausalueesta n. 150
metrin päässä, ei 20 metrin.
Rakennettavat kalustohallit ollaan sijoittamassa maisemallisista syistä mahdollisimman etäälle ja näkymättömiin kylätiestä. Samalla poistuvat kylätien varresta taivasalla olevat maa- ja vesirakentamiseen
tarkoitetut koneet ja laitteet suojaan.
Muistutuksen liitteenä oleva aluepiirustus, johon on merkitty vinoviivoituksella murskattu alue, ei vastaa todellisuutta. Olemassa olevaa
suojavallia ei ole poistettu (myyty) vaan rakennettu pidemmäksi kohti
kylätietä. Kylätien ja rakennusalueen välissä on metsäkaistale suojaamassa näkymää kylätielle.
Rajanaapurien kuuleminen ja muistutuksen jättämisajat on hoidettu
sovitun mukaisesti. Lähin vapaa-ajan asunto on noin 200 metrin
päässä ja lähin vakituinen asunto on luvan hakijan (n. 400 m:n päässä).
Vastine 2.3.2015 päivättyyn muistutukseen:
Maanmittauslaitokselta tilatusta kartasta mitattaessa alle 300 metrin
läheisyydessä on kiinteistö 895-513-2-0. Omistajalta on pyydetty lausunto haitasta (päivätty 11.1.2015).
Alueella tapahtuvaa murskaustoimintaa on suoritettu vain meluluvassa määriteltyinä aikoina.
Polttopuiden teko oli esteenä kulkemiselle toisella puolella tietä olevan liittymän alueella. Toiminta ei liittynyt murskaustoimintaan.
Tiealueen kunnossapidosta, välillä Kaimaisten tienhaara murskausalueen tienhaara, on sovittu tienhoitokunnan edustajien kanssa. Tiekatselmus pidetään vuosittain. Viimeisin tiekatselmus on pidetty
22.3.2015, pöytäkirjat ovat vastineen liitteenä.
Toiminnanharjoittajalla on oikeus liikkua työkoneilla kylässä ja kylän
teillä eri vuorokauden aikoina.
Vaimennusmattojen käyttö ei ole tarpeellista tässä kohteessa, koska
alue on kaukana suojattavista alueista ja rakennuksista.
Melumallinnuksessa esitettyjä valleja ei ole ollut tarpeen tehdä, koska melurajat ovat alittuneet olemassa olevilla suojarakenteilla. Murskauksesta tuleva ääni myös vaimenee työn etenemisen myötä.
Kallion louhinta ja murskaustoiminta loppuu heti, kun saadaan raken-
nus- ja piha-alueet rakennusluvan mukaisesti tehdyksi. Sen jälkeen
päästään aloittamaan hallien rakentaminen.
Lisäksi 18 lähiympäristön asukasta ovat allekirjoittaneet vastineet,
joissa todetaan, että eivät ole kokeneet haittaa hakijan työmaasta.
Kahdessa vastineessa lähiseudun metsissä paljon liikkuneet henkilöt
toteavat etteivät ole alueella tavanneet liito-oravia.
Tarkastukset
Toiminta-alueelle on tehty tarkastuskäynti 15.1.2015. Ympäristö- ja
lupalautakunta on käynyt paikalla 20.1.2015.
Lupahakemus ja kaikki siihen liittyvät asiakirjat ovat nähtävänä kokouksessa.
Lisätietoja
Ympäristönsuojelupäällikkö Susanna Puottula, puh. 0440 515 778
Ympäristönsuojelupäällikön ehdotus:
Uudenkaupungin kaupungin ympäristö- ja lupalautakunta päättää
myöntää Jouni Östermanille ympäristöluvan kiven murskaukselle
kiinteistöllä Metsäpuistola RN:o 1:22, Korvenranta, Uusikaupunki.
Toimintaa tulee harjoittaa hakemuksen mukaisesti sekä noudattaa
seuraavia määräyksiä:
Melu
1. Kivenmurskaamo on sijoitettava niin, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa lähimmille häiriintyville kiinteistöille. Meluselvityksessä esitetyt tai vastaavat meluntorjuntatoimenpiteet on toteutettava niin, ettei toiminnasta aiheutuva melutaso ylitä loma-asuntojen
pihapiirissä päivällä klo 7-22 ohjearvoa 45 dB (LAeq) eikä asuinrakennusten pihapiirissä ohjearvoa 55 dB (LAeq) klo 7-22.
2. Toiminnassa on noudatettava seuraavia aikarajoja melua aiheuttavien työvaiheiden osalta:
Murskaus ma-to klo 7.00-22.00 ja pe 7.00-18.00.
Murskata ei saa 1.5.-30.9.
Kuormaus ja kuljetus ma-pe klo 7.00-22.00 ja 1.6.-15.8. ma-pe klo
7.00-20.00.
Murskausta, kuormausta ja kuljetusta ei saa tehdä arkipyhinä eikä
joulu- ja juhannusaattona.
3. Käytettävä työkalusto ja menetelmät tulee valita siten, että aiheutuvat meluhaitat jäävät mahdollisimman pieniksi.
4. Toiminnanharjoittajan on Uudenkaupungin ympäristönsuojelun
pyynnöstä tarkistettava melutaso paikoilla, jotka sijaitsevat alle 500
metrin etäisyydellä toiminnasta ja jotka ovat melulle alttiina. Melutason ohjearvoista annetun valtioneuvoston päätöksen (993/1992) 2
§:n mukaisten melutason ohjearvojen ylittyessä toiminnanharjoittajan
on ryhdyttävä välttämättömiin toimenpiteisiin melun vähentämiseksi.
Pöly
5. Toiminnassa on ehkäistävä pölyn leviämistä aktiivisesti kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston asetuksen (800/2010) 4 §:ssä mainittujen määräysten mukaisesti.
Päästöt maaperään
6. Haitallisten aineiden joutuminen maaperään, pohjaveden ja pintavesiin on estettävä. Toiminnassa käytettävien polttoainesäiliöiden on
oltava kaksivaippaisia tai ne on varustettava kiinteällä suoja-altaalla.
Säiliöt on varustettava ylitäyttösuojalla ja tankkauslaitteissa on oltava
lukittavat sulkuventtiilit. Tulipaloon ja öljyvahinkojen torjuntaan tulee
varautua.
7. Toiminta-alueella ei saa tehdä sellaisia koneiden ja laitteiden huoltoja, joista voi aiheutua öljy- tai voiteluainepäästöjä.
Jätteet
8. Toiminnasta syntyvät jätteet tulee käsitellä Uudenkaupungin kaupungin jätehuoltomääräysten mukaisesti. Toiminta tulee järjestää siten, ettei alue roskaannu.
Häiriötilanteet ja toiminta
9. Mahdollisista häiriö- tai onnettomuustilanteista, joista saattaa aiheutua haittaa ympäristölle tai terveydelle, tulee ilmoittaa ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kemikaalivahingoista tulee tehdä välittömästi ilmoitus Varsinais-Suomen pelastuslaitokselle.
10. Vahinkojen ja onnettomuustilanteiden sattuessa toiminnanharjoittajan on ryhdyttävä toimenpiteisiin vahinkojen torjumiseksi ja tapahtuman toistumisen estämiseksi. Vuotoina ympäristöön päässeet
aineet on kerättävä välittömästi.
11. Henkilöstö ja alueella toimijat tulee perehdyttää näihin lupamääräyksiin ja ohjeistaa toimimaan määräysten mukaisesti.
Toiminnasta raportoiminen
12. Toiminnanharjoittajan on vuosittain helmikuun loppuun mennessä toimitettava lupaviranomaiselle kooste edellisen vuoden toiminnasta. Koosteesta on käytävä ilmi seuraavaa:
- murskatun kiviaineksen määrä (k-m³/vuosi ja t/vuosi)
- murskauksen toiminta-ajat
- toiminnassa sattuneiden ennakoimattomien tapahtumien merkitys
ympäristönsuojelulle.
Paras käyttökelpoinen tekniikka
13. Toiminnanharjoittajien on seurattava toimialansa parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä ja varauduttava laitoksen oloihin soveltuvan tällaisen tekniikan käyttöönottoon.
Toiminnan lopettaminen
14. Toiminnanharjoittajien vaihtumisesta, toiminnan merkittävästä lisäämisestä, muuttamisesta, pitkäaikaisesta keskeyttämisestä tai lopettamisesta tulee ilmoittaa Uudenkaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.
Lupaharkinnan perusteet ja luvan myöntämisen edellytykset
Kun toimintaa harjoitetaan tässä päätöksessä esitetyllä tavalla ja
noudatetaan annettuja määräyksiä, toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimukset. (YSL 41 §)
Annetut lupamääräykset huomioon ottaen toiminnasta ei aiheudu
terveyshaittaa, merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa,
erityisten luonnonolosuhteiden huonontumista, vedenhankinnan tai
yleiseltä kannalta muun tärkeän pohjaveden käyttömahdollisuuden
vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä eräistä naapuruussuhteista annetussa laissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta naapureille.
Määräyksiä annettaessa on otettu huomioon toiminnan aiheuttama
pilaantumisen todennäköisyys ja onnettomuusriski sekä annetut lausunnot ja muistutukset.
Tämän ympäristölupahakemuksen käsittelyssä on sovellettu ympäristönsuojelulakia (86/2000) ja -asetusta (169/2000), koska 1.9.2014
voimaan tulleen ympäristönsuojelulain (527/2014) 229 §:n mukaan
hallintoviranomaisessa uuden ympäristönsuojelulain voimaan tullessa vireillä olevat asiat käsitellään ja ratkaistaan lain voimaan tullessa
voimassa olleiden säännösten mukaisesti.
Muistutusten huomioon ottaminen
Muistutuksissa esitetyt melu- ja pölyhaitat on otettu määräyksissä
huomioon määräämällä melunmittaamisesta ja pölyntorjunnasta
sekä antamalla määräyksiä toiminta-ajoista. Louhintaa koskevia
asioita ei käsitellä murskausta koskevan ympäristölupakäsittelyn
yhteydessä.
Lupamääräysten perustelut
Määräykset 1-4: VNp 993/1992 mukaisia melutason ohjearvoja tulee
noudattaa kaikessa toiminnassa. Melumittauksia vaaditaan tehtäväksi
tarpeen mukaan, jotta toiminnan mahdollisesti aiheuttamasta haitasta
voidaan varmistua. Määräykset on myös annettu, jotta naapureille ei
aiheudu toiminnasta kohtuutonta rasitusta (NaapL 17 §).
Määräys 2: Melua aiheuttavien työvaiheiden aikarajoista määrätään
valtioneuvoston kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta antaman asetuksen (800/2010)
8 §:ssä. Ympäristönsuojelulain mukaan lupamääräys voi olla
yksilöityä ympäristönsuojelun vähimmäisvaatimusta ankarampi valtioneuvoston asetuksen mukaisesti luvan myöntämisen edellytysten
täyttämiseksi tai asetuksella annetun ympäristön laatuvaatimuksen
turvaamiseksi. On perusteltua rajoittaa kuormaus- ja kuljetusaikoja
1.6.-15.8. välisenä aikana ja murskausaika perjantaisin lupamääräyksen 2 mukaisesti naapurikiinteistöjen asukkaat ja vapaa- ajan
asukkaat huomioon ottaen.
Määräys 4: Valtioneuvoston asetukseen 800/2010 kivenlouhimojen,
muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta
on kirjattu, että kivenmurskaamo voidaan sijoittaa alle 300 metrin
päähän häiriölle alttiista kohteesta ainoastaan, jos toiminnan harjoittaja voi sijoittamalla toiminta rakennukseen tai muita teknisiä keinoja
käyttäen luotettavasti ja ympäristöviranomaisten hyväksymällä tavalla osoittaa, että toiminta häiriölle alttiissa kohteessa ei ylitä 7 §:ssä
tarkoitettuja melutason arvoja. Melumittauksella on osoitettu, että toiminnasta aiheutuvat melutasot eivät nykyisillä meluntorjuntatoimenpiteillä ylity, mutta määräys mittausten uusimisesta tarvittaessa on
tarpeen.
Määräys 5: On annettu pölyn leviämisen vähentämiseksi.
Määräys 6: Kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja
kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta annetun valtioneuvoston
asetuksen (800/2010) 9 §:ssä vaaditaan, että polttoainesäiliöiden on
oltava kaksoisvaippasäiliöitä tai kiinteästi valuma-altaallisia säiliöitä
ja että ne on varustettava ylitäytönestimillä ja lukittavilla sulkuventtiileillä.
Määräys 7: Määräyksellä estetään maaperän pilaantumista.
Määräys 8: Ympäristönsuojelulain (86/2000) 45 §:n mukaan
ympäristöluvassa on annettava tarpeelliset määräykset jätteistä ja
jätehuollosta jätelain (646/2011) ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamiseksi. Jätelain 72 § kieltää ympäristön roskaamisen.
Määräykset 9-10: Normaalista poikkeavista tilanteista ja tilanteista,
joista voi aiheutua haittaa terveydelle tai ympäristölle, on ilmoitettava
viranomaisille niin, että viranomaiset voivat tiedottaa ja antaa neuvoja asiasta sekä varmistua oikeisiin toimenpiteisiin ryhtymisestä. Toiminnanharjoittajan ilmoitusvelvollisuudesta ja velvollisuudesta ryhtyä
viivytyksettä toimenpiteisiin
säädetään ympäristönsuojelulain (86/2000) 5, 62 ja 76 §:ssä ja
ympäristönsuojeluasetuksen (169/2000) 30 §:ssä.
Määräys: 11: Toiminnanharjoittaja vastaa lupapäätöksen
noudattamisesta ja on täten velvollinen tiedottamaan mahdollisille
alihankkijoille ja urakoitsijoille ympäristöluvan vaatimuksista.
Määräys 12: Toiminnan valvonnan helpottamiseksi on perusteltua,
että toiminnanharjoittaja toimittaa lupaviranomaiselle vuosikoosteen
toiminnasta.
Määräys 13. Ympäristönsuojelulain mukaan toiminnanharjoittajan tulee olla selvillä parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehityksestä toimialallaan.
Määräys 14: Toiminnan valvontaa varten ja sitä varten, että
tarvittaessa voidaan antaa määräyksiä toiminnan päättymisen yhteydessä tarvittavista toimenpiteistä, on perusteltua antaa lupaviranomaiselle lupamääräyksen 15 mukaista informaatiota. Toiminnan
olennainen muutos edellyttää ympäristöluvan tarkastamista ja uusimista tarvittaessa.
Sovelletut oikeusohjeet
Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 4-7, 28, 31, 35-38, 41-43, 45-46,
52-56, 83, 90, 96-97,105 §:t
Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) 1, 7-10, 16-19, 23, 30 §:t
Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920) 17 §
Jätelaki (646/2011) 8,12-13, 72 ja 118-120 §:t
Jäteasetus (179/2012) 8, 10 §:t
Päätöksen voimassaolo
Tämä lupa on voimassa määräajan. Lupa on voimassa rakennuslu-
van voimassaolopäivään 9.8.2018 asti. Toiminnan päästöjä tai niiden
vaikutuksia ja ympäristöön kohdistuvia riskejä lisäävä tai muu olennainen muutos tai laajennus laitoksen toiminnassa aiheuttaa velvollisuuden ympäristöluvan uusimiseen tätäkin aikaisemmin.
Jos asetuksella annetaan ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla tämän luvan määräyksiä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta
luvan estämättä noudatettava.
Lupapäätöksestä tiedottaminen
Päätös:
Jouni Österman
Uudenkaupungin ympäristöterveydenhuolto
Varsinais-Suomen ELY-keskus
Ilmoitus päätöksestä:
Asianosaiset
Ilmoitustaulu
Ympäristölupamaksu
Ympäristöluvan käsittelystä peritään 2800 €. Maksu määräytyy ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukaisesti.
Muutoksenhaku
Tähän päätökseen haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta.
Valitusoikeus lupapäätöksestä on luvan hakijalla ja niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä niillä viranomaisilla, joiden
tehtävänä on valvoa asiassa yleistä etua.
Valitusosoitus on liitteenä.
Päätöksen antaminen
Päätös annetaan julkipanon jälkeen.
Antopäivä on 26.5.2015.
Päätös:
Käydyn keskustelun jälkeen lautakunta päätti yksimielisesti muuttaa
määräyksen 2. kohdan kuormauksen ja kuljetuksen osalta seuraavaksi: Kuormaus ja kuljetus ma-pe klo 7.00-22.00 ja 1.6.-31.8. ma-pe
klo 7.00-20.00. Samalla lupamääräyksen perusteluihin muutetaan
kuormaus- ja kuljetusaikojen rajoittaminen 1.6.-31.8. välisenä aikana.
Muilta osin ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkittiin, että Elina Österman ei esteellisenä osallistunut tämän
asian käsittelyyn.
_______