Lataa: Mitoosi esitelmä

MITOOSI
MITOOSI =

Tuman ja sen perimän jakautumista, jossa syntyy kaksi keskenään samanlaista
tumaa. Siinä on neljä eri vaihetta, mutta oikeasti kyse on jatkumosta, joka ei
ole niin kaavamainen kuin esitetään. Mitoosi on mitoottisen vaiheen toinen
vaihe soluliman jakautumisen ohella.
 Tuman jakautumiseen menee aikaa yleensä noin tunti

Mitoosia tapahtuu kehossamme jatkuvasti, kun kudoksemme uusiutuvat ja
kasvavat.

Mitoosissa ei tapahdu muuntelua.
VÄLIVAIHE
• Useimmilla soluilla välivaihe valmistautumista
seuraavaan jakautumiseen
• Välivaiheessa..
- aluksi solu kasvaa ja siihen syntyy uusia soluelimiä
- sitten DNA kahdentuu ja siihen tulleet mahdolliset
virheet pyritään korjaamaan etteivät ne siirry yhä
tytärsoluihin
- viimeiseksi soluelimet jakautuvat
keskusjyvänen
MITOOSIN ESIVAIHE (PROFAASI)
o Välivaiheen aikana kahdentuneet kromosomit tulevat
näkyviin.
o Keskusjyväset siirtyvät vähitellen solun vastakkaisiin päihin.
o Tumakalvo häviää näkyvistä ja tumakotelo hajoaa.
o Tumajyvänen häviää.
-> Solulimassa alkaa muodostua tumasukkula, joka
rakentuu sukkularihmoista jotka ovat toisista päistään kiinni
keskusjyväsessä
tumakotelo
Sentromeeri
(=kromosomin
osa, joka liittää
sisarkromatidit
toisiinsa)
MITOOSIN KESKIVAIHE (METAFAASI)
sukkularihma
o Kromosomit ovat keskittyneet ja pakkautuneet tiukasti solun
keskelle ja liukuvat sukkularihmojen vetäminä riviin.
o Keskusjyväsistä kasvaneet tumasukkulan rihmat ovat
sisarkromatidit
kiinnittyneet kromosomien sentromeerikohtiin, koska
tumakoteloa ei enää ole.
kromosomi
MITOOSIN JÄLKIVAIHE (ANAFAASI)
o Tumasukkulan rihmat alkavat lyhenemään.
-> tämä halkaisee kromosomit kahtia, jolloin niistä tulee
tytärkromosomit
o Molemmissa tytärkromosomeissa on koko kromosomien
perintöaines.
o Kromosomien puolikkaat siirtyvät solun vastakkaisiin päihin
rihmojen vetäminä.
tytärkromosomit
MITOOSIN LOPPUVAIHE (TELOFAASI)
o Tumakalvo ja tumakotelo muodostuvat uudelleen emosolun
tumakotelon jäänteistä ja solulimakalvostosta.
o Tumasukkula alkaa hävitä tarpeettomana
 vähitellen kromosomit aukeavat pakkautuneesta muodostaan
kromatiinirihmaksi ja näin ne katoavat taas näkyvistä
o Tumanjakautuminen eli mitoosi on ohi
 lopputuloksena kaksi perimältään samanlaista tumaa
o Mitoottiseen vaiheeseen kuuluva solun jakautuminen etenee
loppuun
https://www.youtube.com/watch?v=gc3VRT9czKY
Tumakotelon pala
LÄHTEET
Happonen yms. Bios 2 Solu ja perinnöllisyys
http://oppiminen.yle.fi/luonto-ymparisto-piilotetut/solugeenit/perinnollisyys/mitoosi-meioosi
http://www.solunetti.fi/fi/solubiologia/mitoosi_1/