Leiriesite 2016

Tervetuloa
Talviloma-, Seikkailu-,
Liikuntarajoitteisten-,
tai SyyslomaLEIREILLE
Pekonrannan
leirikeskukseen
2016
Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä
Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä
Tämä esite sisältää tiedot Eskoon leireistä. Leireille haetaan liitteenä olevalla hakulomakkeella. Leiripaikkana toimii Alajärven Lehtimäellä sijaitseva Pekonrannan leirikeskus. Leirien vetäjinä toimivat Kotopihlajan henkilökunta sekä Eskoon Asiantuntijapalvelujen henkilökunta.
TALVILOMALEIRI KOULULAISILLE
Pekonrannan leirikeskuksessa
Talvilomaleiri
2. - 4.3.2016
Osallistujat:
Leirit on tarkoitettu peruskouluikäisille kehitysvammaisille lapsille ja nuorille.
Ohjelma:
Monipuolista ohjattua toimintaa ulkona ja sisällä, askartelua, musiikkia, pulkkamäkeä, rentoutusta, moottorikelkkailua, pilkkimistä, yms.
Tavoite:
Leiri antaa mahdollisuuden virikkeelliseen ja ohjattuun talviloman viettoon Eskoon leirikeskuksessa.
Samalla voi harjoitella kotoa poissaolemista turvallisessa ja ympärivuorokautisesti valvotussa ympäristössä. Vanhemmilla on samalla mahdollisuus saada
levähdystauko omaan jaksamiseensa.
Kustannukset:
Leiriläiseltä peritään ylläpitomaksua tilapäisen kuntoutushoidon taksa (v. 2015 13,20 €/päivä). Kotikunnalta peritään laitoshoidon kuntoutuspalvelun taksa
/päivä.
Hakeminen:
Liitteenä olevalla lomakkeella 15.1.2016 mennessä.
SEIKKAILULEIRI KOULULAISILLE
Pekonrannan leirikeskuksessa
Seikkailuleiri
8. - 10.6.2016
Osallistujat:
Kouluikäiset kehitysvammaiset lapset.
Ohjelma:
Mukavaa kesäloman viettoa. Ohjelmassa on mm. ulkoliikuntaa, ryhmäpelejä, veneilyä, uintia, kalastusta
ja luovaa toimintaa.
Tavoite:
Leiri antaa mahdollisuuden virikkeelliseen ja ohjattuun kesäloman viettoon. Erityislapsille tarkoitettu
leiri tarjoaa mahdollisuuden kokea turvallisessa ja
ympärivuorokautisesti valvotussa ympäristössä elämyksellisen ja lapsen erityistarpeet huomioonottavan
leirin.
Tavoitteena on myös uusien kokemusten mahdollistaminen sekä sosiaalinen kanssakäyminen muiden
leiriläisten kanssa.
Kustannukset:
Leiriläiseltä peritään ylläpitomaksua tilapäisen kuntoutushoidon taksa (v. 2015 13,20 €/päivä). Kotikunnalta peritään laitoshoidon kuntoutuspalvelun taksa
/päivä.
Hakeminen:
Liitteenä olevalla lomakkeella 15.4.2016 mennessä.
LUOVUUSLEIRI LIIKUNTARAJOITTEISILLE LAPSELLE
Pekonrannan leirikeskuksessa
Luovuusleiri
3. - 5.8.2016
Osallistujat:
Leirit on tarkoitettu peruskouluikäisille liikuntarajoitteisille kehitysvammaisille lapsille ja nuorille.
Ohjelma:
Monipuolista ohjattua toimintaa ulkona ja sisällä; uintia, musiikkia, kädentaitoja, retkiä luontoon ja lähiympäristöön jne.
Tavoite:
Leiri antaa mahdollisuuden virikkeelliseen ja ohjattuun kesäloman viettoon. Erityislapsille tarkoitetut
leirit tarjoavat mahdollisuuden kokea turvallisessa ja
ympärivuorokautisesti valvotussa ympäristössä elämyksellisen ja lapsen erityistarpeet huomioonottavan
leirin.
Tavoitteena on myös uusien kokemusten mahdollistaminen sekä sosiaalinen kanssakäyminen muiden
leiriläisten kanssa.
Kustannukset:
Leiriläiseltä peritään ylläpitomaksua tilapäisen kuntoutushoidon taksa (v. 2015 13,20 €/päivä).
Kotikunnalta peritään laitoshoidon kuntoutuspalvelun
taksa /päivä.
Hakeminen:
Liitteenä olevalla lomakkeella 15.4.2016 mennessä.
SYYSLOMALEIRI KOULULAISILLE
Pekonrannan leirikeskuksessa
Syyslomaleiri
17. - 19.10.2016
Osallistujat:
Leirit on tarkoitettu peruskouluikäisille kehitysvammaisille lapsille ja nuorille.
Ohjelma:
Monipuolista ohjattua toimintaa ulkona ja sisällä; uintia, musiikkia, kädentaitoja, retkiä luontoon ja lähiympäristöön jne.
Tavoite:
Leiri antaa mahdollisuuden virikkeelliseen ja ohjattuun syysloman viettoon. Erityislapsille tarkoitetut
leirit tarjoavat mahdollisuuden kokea turvallisessa ja
ympärivuorokautisesti valvotussa ympäristössä elämyksellisen ja lapsen erityistarpeet huomioonottavan
leirin.
Tavoitteena on myös uusien kokemusten mahdollistaminen sekä sosiaalinen kanssakäyminen muiden
leiriläisten kanssa.
Kustannukset:
Leiriläiseltä peritään ylläpitomaksua tilapäisen kuntoutushoidon taksa (v. 2015 13,20 €/päivä).
Kotikunnalta peritään laitoshoidon kuntoutuspalvelun
taksa /päivä.
Hakeminen:
Liitteenä olevalla lomakkeella 15.8.2016 mennessä.
Lisätietoja leireistä voi kysyä:
[email protected] tai [email protected]
Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä
Eskoontie 47, 60280 Seinäjoki | Puh. (06) 415 6700 | Fax (06) 414 2660 | [email protected] | www.eskoo.fi