Maisteriopinnot Soveltava kemia 2016-2017

Maisteriopinnot
Soveltava kemia
2016-2017
kuuluu vahvuusalueeseen
”Uusiutuvat luonnonvarat ja elinympäristön
kemia”
Jarmo Louhelainen
10.3.2016
Keskisuomalainen 10.3.2016
Osaamistavoitteet soveltavan kemian
maisteriopinnoissa
Tiedostaa tärkeimmät kansainvälisessä metsä- ja
biotalousteollisuudessa sovellettavat prosessit ja niiden päätuotteet
sekä osaa kuvata prosessit havainnollisesti ja yksiselitteisesti
Ymmärtää yksityiskohtaisesti biomassojen, erityisesti puun, kemiallisten
komponenttien rakenteet, pitoisuudet ja jakautumisen aineksessa
Hallitsee selluloosakuidun valmistusmenetelmien (kemiallinen ja
mekaaninen kuidutus sekä valkaisu) kemian sekä sivutuotteiden
talteenoton
Taitaa paperinvalmistuksen yleisen kemian ja valmistuksen yhteydessä
käytettävien kemikaalien merkityksen prosessin ja tuotteen kannalta
Hahmottaa monipuoliset mahdollisuudet tuottaa biomassoista
kemikaaleja, energiaa ja muita tuotteita
Sisäistää käyttökelpoiset mahdollisuudet puun ja biomassan
kemiallisten komponenttien erottamiseksi ja karakterisoimiseksi
Opinnäytetyöt soveltavassa kemiassa
Lähes jokainen työ rahoitettu yritys- tai muulla
tutkimusrahalla
Aiheilla suora yhteys ympäröivään yhteiskuntaan
Suurin osa aiheista puuraaka-aineen monentyyppiseen
hyödyntämiseen liittyen, mutta aiheita myös
merkittävästi kemianteollisuudesta
Modernien analyysimenetelmien soveltaminen
käytännön tutkimuskysymysten tarpeisiin töiden
keskiössä
Opinnäytetyöt soveltavassa kemiassa
Esimerkkejä aiheista viime vuosilta:
”Antioxidant Activity of K2CO3-extracted Lignin from
Wheat Straw”
”Ravinteiden merkitys kasvien metaboliassa ja
fysiologiassa”
”Pyrolysis of Softwood and Hardwood Lignins”
”Paperikoneympäristössä käytettävien voiteluaineiden
nopea tunnistamiskäytäntö”
”Kolmivaiheisen pyrolyysiprosessin mallintaminen”
”Uuteaineiden fysiologiset vaikutukset”
”Tärkkelys ja tärkkelysteollisuus”
Kontaktit alan yrityksiin
Vierailut
- 2015 Metsä Fibre, Äänekoski
- 2016 UPM, Kaipola (huhtikuussa)
Luennot
- 2016 Ph.D Junyong Zhu, USDA Forest
Products laboratory, Madison (16.3.)
- 2016 Metsä Group (huhtikuussa)
Opinnäytteet
- CP Kelco, Metsä Group, VTT, Vapo,
Nammo, UPM, Stora Enso, Kemira, Luke…
FM, soveltava kemia, 120 op
Yleiset vaadittavat opinnot (54 op)
KEMY002 HOPS FM-tutkintoa varten (1 op)
KEMS300 Työelämäkurssi (3 op)
KEMS648 Soveltavan kemian syventävät harjoitustyöt
(10 op)
KEMS650 Pro gradu –tutkielma, soveltava kemia
pääaineena (40 op)
KEMS901 Kypsyysnäyte FM-tutkintoa varten (0 op)
KEMS903 Tutkielmaseminaari (0 op)
FM, soveltava kemia, 120 op
Pääaineen opinnot (30 op)
KEMS601 Puun rakenne ja kemiallinen koostumus (6 op)
KEMS604 Soveltavan kemian tutkimusmetodiikka (4 op)
KEMS606 Hiilihydraattikemian perusteet (4 op)
KEMS618 Biomassanjalostus (6 op)
Kemian syventäviä opintoja (10 op)
(suositellaan soveltavan kemian kurssien lisäksi
laitetekniikkaopintoja eri osastoilta)
FM, soveltava kemia, 120 op
Valinnaiset opinnot (36 op)
Soveltuvia valitun linjan tai muun kemian alan
syventäviä kursseja ja laboratoriotöitä tai
matemaattis-luonnontieteellisen ja
informaatioteknologian tiedekunnan sekä
kauppakorkeakoulun antama opetus tai muita
soveltuvia opintoja.
Työharjoittelua voidaan sisällyttää enintään 10 op
yhdessä alemman korkeakoulututkinnon kanssa.
Ensimmäinen maisteriHOPSkokoontuminen 20.4.2016
klo 12.15 YSK 520
Vastaan mielelläni kysymyksiin
 [email protected]
Huone YSK 530
p. 040 8053699