Maa-aineslain mukainen lupahakemus

KUULUTUS
Maa-aineslain mukainen lupahakemus kalliokiviaineksen ottamiseen
Hakijat
Destia Oy
PL 382
33101 Tampere
Toiminnan sijainti
Suunniteltu toimintapaikka sijaitsee tilalla Metsä-Pietilä (RN:o 3:6) Lempäälän
kunnan Moision kylässä. Kuurnakorven kallioalue sijaitsee Koipitaipaleentien
päässä Iso-Keurujärven eteläpuolella (kartta sijainnista kuulutuksen lopussa).
Hakemuksen pääasiallinen sisältö
Maa-ainesten ottolupaa haetaan 10 vuodeksi. Toiminnan osalta haetaan lupaa
aloittaa toiminta ennen kuin lupaa koskeva päätös on saanut lainvoiman.
Ottamisalueen pinta-ala on 10,3 ha. Otettava kalliokiviainesten kokonaismäärä
on 550 000 k-m3. Vuotuiseksi ottamismääräksi on arvioitu 55 000 k-m3.
Louhinta toteutetaan alimmillaan tasoon +129 (N2000-järjestelmä). Ottosyvyys
vaihtelee välillä 0–18 metriä. Louhinta aloitetaan suunnittelualueen keskeltä ja
ensin louhitaan ottoalueen pohjoisosa. Ennen louhinnan aloittamista puut
kaadetaan ja pintamaat poistetaan vaiheittain niiltä osin kuin se on louhintaa
varten tarpeen. Pintamaat hyödynnetään alueella suojausrakenteina estämään
melun ja pölyn leviämistä sekä alueen jälkihoitotoimenpiteissä. Työn päätyttyä
ja mahdollisuuksien mukaan jo ottamisen aikana ottoaluetta maisemoidaan.
Ottamisalueen luiskat muotoillaan lopuksi puhtaalla maa-aineksella
(tarvittaessa maa-aineksia tuodaan muualta) kaltevuuteen 1:3. Alueelle
istutetaan kasvupaikkatyypin mukaista kasvillisuutta, esimerkiksi mäntyä tai
kuusta.
Ottosuunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä (mm. puustoinen suojavyöhyke,
louhimattomat kallioseinämät), joilla pyritään pienentämään muutoksia
maisemakuvaan ja paikallisesti arvokkaisiin luontotyyppi- ja
elinympäristökohteisiin. Lähimmät luonnonsuojelualueet (Itkosen metsä ja
Merunojan jalopuumetsikkö) sijaitsevat noin 1 km etäisyydellä suunnitelmaalueen lounais- ja luoteispuolella. Alue ei sijaitse vedenhankinnan kannalta
tärkeällä pohjavesialueella. Ottoalueen pintavedet ohjataan maastoon
kaivuualueen länsi-reunaan. Tarvittaessa pintavesiä varten rakennetaan
tasausallas kiintoaineksen laskeuttamiselle. Pintavedet kulkeutuvat alueelta
edelleen ojia ja suota pitkin kohti Hankajärveä. Hakija on esittänyt suunnitelmat
toiminnan vaikutusten tarkkailulle.
Muut vireillä olevat hakemukset
Hakijalla on samanaikaisesti vireillä samaa aluetta koskeva
ympäristölupahakemus kallion louhintaan ja murskaukseen.
Hakemusasiakirjojen nähtävilläolo
Tämä kuulutus pidetään nähtävänä 16.3. – 15.4.2016 Lempäälän kunnan
julkisten kuulutusten ilmoitustaululla. Hakemusasiakirjat ovat 16.3.–15.4.2016
välisen ajan yleisesti nähtävillä Lempäälän kunnan palvelupisteessä (os.
Tampereentie 8) viraston aukioloaikana.
Lupahakemukset ovat nähtävillä myös sähköisesti internet-osoitteessa:
1
http://www.suunnitelma.info/Kivi/kuurnakorpi/ Internet-sivustolle pääsee
kirjautumaan käyttäjätunnuksella: kuurna ja salasanalla: kallio456!
Muistutukset ja mielipiteet
Niille, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea (asianosainen), varataan
tilaisuus tehdä muistutuksia lupahakemuksesta. Muilla kuin asianosaisilla on
mahdollisuus ilmaista mielipiteensä asiasta. Kirjelmässä pitää mainita
muistuttajan nimi, osoite, kiinteistön nimi, RN:o, kylä ja kunta, sekä hakijan ja
toiminnan nimi. Muistutukset ja mielipiteet on toimitettava kirjallisina viimeistään
15.4.2016 Lempäälän kuntaan (os. Lempäälän kunta/ympäristönsuojelu, PL 36,
37501 Lempäälä). Kirjelmä voidaan toimittaa myös sähköisesti osoitteeseen:
[email protected]
Lisätietoja antaa
Ympäristötarkastaja Elina Laukkanen, puh. 040 133 7257 tai sähköposti
[email protected]
Lempäälä 16.3.2016
Ympäristöjaosto