Kuuleminen, kosketus ja kehuminen lapsen

Avoin vanhempainilta alle kouluikäisten lasten
vanhemmille
KUULEMINEN, KOSKETUS JA KEHUMINEN LAPSEN
KEHITYKSEN TUKENA
Maanantaina 9.5.2016 klo 17.30-19.30
Kastellin monitoimitalon auditoriossa (Sairaalanrinne 5, Oulu)
Vanhempien Akatemia® järjestää luentotilaisuuden, jonka aiheena on lapsen myönteinen kasvu ja
kehitys. Lapsi kehittyy hoivan, leikin, uteliaan tutkimisen ja löytämisen kautta. Aivot muuntuvat
dramaattisesti läpi lapsuuden ja vuorovaikutus on niitä vahvimmin muovaava voima. Luennolla
saadaan tärkeää tietoa vuorovaikutuksen ihmeitä tekevästä voimasta sekä siitä, miten vanhempina ja kasvattajina voimme tukea lapsen myönteistä kehitystä.
Kuuleminen on vuorovaikutuksen lähtökohta. Lapsilla on taiturimaisia synnynnäisiä kykyjä huomata se, että toinen kuulee – tai ei kuule. Kosketus on varhaisin aistimme, jonka kautta voi keskustella syvien aivonosien kanssa. Vailla riittävää kosketusta kasvu ja kehitys typistyy; toisaalta, oikea
kosketus korjaa aiempiakin vaurioita.
Kehuminen vahvistaa toimintaa, kun sen ajoittaa
ja suuntaa oikein. Kuulemisen, koskettamisen ja
kehumisen kykyä voi vahvistaa, jolloin voi antaa
lapselle ja muille tärkeille ihmisille
enemmän ja saada heiltä myös omaan kehitykseen
voimaa.
Luennoitsijana toimii lastenpsykiatri,
psykoterapeutti Jukka Mäkelä. Mäkelä on positiivisen ja
vanhemmuutta tukevan lasten mielenterveystyön
pitkäaikainen ammattilainen ja toimii tällä hetkellä
THL:n lasten kaltoinkohtelun ja myönteisen
kasvatuksen erityisasiantuntijana.
Ilmoittautumiset 6.5.2016 mennessä oheisen linkin kautta:
http://nyrynet.nuortenystavat.fi/index.php?9350
Tilaisuus on osallistujille maksuton.
Lisätietoja:
Riitta Alatalo,
puh. 044 7341643
[email protected]
TERVETULOA!
maksuton.
_______________________________________________________________________________
Vanhempien Akatemian® tehtävänä on vanhemmuuden
tukeminen ja perheiden hyvinvoinnin vahLisätietoja:
vistaminen. Hanketta rahoittaa RAY.
WWW.VANHEMPIENAKATEMIA.FI