Kokousasia PDF

Ympäristö- ja tekninen lautakunta § 57
29.04.2015
Vakituinen asuminen loma-asunnossa, Sotkamon kunnan Alatalo -tilalla kiinteistöllä
765-403-16-22
YMPTEKLT § 57
Rakennustarkastaja
Sotkamon kunnan rakennusvalvonta toimistoon on tullut tietoon saatetuksi,
että kiinteistöllä Alatalo 765-403-16-22 (Viitamäentie, Korholanmäki)
asutaan loma-asunnossa pysyvästi. Asia on varmistettu Kajaanin
maistraatista, jonka mukaan Heikki Rusanen on ollut kirjoilla siellä jo
20.9.2011 saakka. Itse hän on ilmoittanut asuneensa lapsuutensa lisäksi ko.
paikassa jo vuodesta 2008.
Rakennuspaikka
Rakennuspaikka muodostuu Alatalo -kantatilasta, jonka tähän lohkoon
kuuluva pinta-ala on n. 15 ha. Rakennuspaikalla on ollut vanha
asuinrakennus, joka omistajan mukaan on purettu jo v. 2005. Vanhoista
rakennuksista on jäljellä ainoastaan vanha navetta sekä varastotiloja.
Heikki Rusaselle on myönnetty rakennuslupa loma-asunnolle (nro
2010-0060). Hyväksytty lopputarkastus on pidetty 27.5.2010.
Rakennus on vanha parakki, joka ei sellaisenaan täytä nykyään
asuinrakennuksen vähimmäisvaatimustasoa.
Viitamäen yksityistiekunnan kirjelmä ympäristö- ja tekniselle lautakunnalle
Viitamäen yksityistiekunta on lähestynyt lautakuntaa 9.10.2014 ja
12.12.2014 päivätyillä kirjeillä, joissa se tiedustelee kyseisen rakennuksen
rakennuslupatilannetta. Kirjelmän mukaan asialla on merkitystä koskien
Viitamäentien talvikunnossapidon kustannusvaikutuksia.
Yksityistielainsäädäntö
Yksityistielain (Yks.TieL6§) mukaan tie tulee aurata, jos tien
vaikutuspiirissä on yksikin pysyvä asutus. Asiasta on tehnyt asiaa kuuluvan
lainmukaisen päätöksen Sotkamon kunnan tiejaosto 17.10.2014 pitämässään
kokouksessa.
Viitamäentien vaikutuspiirissä asuu ainoastaan Heikki Rusanen. Etäisyys
Parkuantiehen on n. 4.2 km.
Kaavatilanne
Alueella ei ole eikä sinne ole myöskään suunnitteilla mitään kaavoitusta.
Etäisyys Kajaaniin on n. 30 km, Sotkamoon n. 35 km ja lähimpään asuttuun
asuinrakennukseen n. 5 km.
Alueella ei ole kaavallisia tai rakennusjärjestykseen liittyviä rajoitteita esim.
asuinrakennuksen tai lomarakennuksen rakentamiselle.
Rakennusjärjestys
Rakennusjärjestyksessä ei ole erityismääräyksiä ko. rakennuspaikalle.
Rakennuspaikan vähimmäiskoko on oltava vähintään 3500 m2. Alatalo
–tilan pinta-ala on n. 15 ha.
Oikeuslaitoksen ennakkopäätös
Kangasalan kunnan rakennus- ja ympäristölautakunta on päätöksellään v.
2011 lopettanut 800 euron uhkasakon voimalla luvattoman loma-asunnon
käytön asuinrakennuksena. Asiasta valitettiin aina korkeimpaan
hallinto-oikeuteen saakka. Oikeus piti voimassa lautakunnan päätöksen
(muu päätös 3013/2013).
Heikki Rusasen asia poikkeaa tästä siltä osin, että kyseessä oli rannalla
oleva kiinteistö, jossa yleiskaavan mukaan ei saanut olla asuinrakennuksia.
Päätöksen keskeisenä perusteena on ollut kuitenkin rakennuksen
rakennusluvan vastainen käyttö.
Maankäyttö- ja rakennuslaki
Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 125 §:n 4 momentin mukaan
rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen olennaista muuttamista varten
tarvitaan rakennuslupa. Lupaa edellyttävänä käyttötarkoituksen muutoksena
pidetään muun ohella loma-asunnon käytön muuttamista pysyvään
asumiseen.
Rakennusvalvontaviranomaisen toimivaltaan kuuluu maankäyttö- ja
rakennuslain säädösten valvonta.
Kehotus
Rakennustarkastaja Vesa Hakkarainen on suorittanut katselmuksen 9.1.2015
ja antanut 14.01.2015 kehotuksen Heikki Rusaselle lopettamaan 18.2.2015
mennessä kyseisen rakennuksen rakennusluvan vastaisen käytön.
Selvityspyyntö (kuuleminen) maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten
pakkokeinojen käyttämiseen mahdollisesti johtavassa asiassa.
Kehotuskirjeessä asetetun määräajan jälkeen rakennustarkastaja on
suorittanut kiinteistöllä katselmuksen 27.2.2015. Katselmuksessa todettiin,
ettei kehotuksen mukaisiin toimenpiteisiin oltu määräaikaan mennessä
ryhdytty.
Rakennustarkastaja lähetti otsikossa mainitun selvityspyyntö (kuuleminen)
kirjelmän ja varasi määräajan 7.4.2015 saakka.
Heikki Rusasen vastine
Heikki Rusanen on 7.4.2015 antamassaan vastineessa todennut, ettei hän
tule muuttamaan syntymäkodistaan pois. Lisäksi hän on todennut, että
kaikki viranomaiset ovat hyväksyneet sen vakituiseksi asunnoksi. Liitteenä
Pohjois-Suomen maistraatin kirje ilmoitus äänioikeudesta
eduskuntavaaleissa.
Esityslistan erillisliitteet
 Rakennuslupapäätös nro 2010-0060 piirustuksineen ja valokuva
 Viitamäen yksityistiekunnan kirjeet 9.10.2014 ja 12.12.2014
 Sotkamon kunnan tiejaoston 17.10.2014 pöytäkirjaote





9.1.2015 katselmusmuistio
14.1.2015 kehotuskirje
27.2.2015 katselmusmuistio
3.3.2015 selvityspyyntö
Heikki Rusasen vastine 7.4.2015.
Lisätietoja asiasta antaa rakennustarkastaja Vesa Hakkarainen p. 044-750
2142 tai [email protected].
Av. palvelualuejohtaja
Ehdotus
Ympäristö- ja tekninen lautakunta päättää;
 velvoittaa maankäyttö- ja rakennuslain 182 §:n nojalla Heikki Rusaselle
asetettavaksi 800 euron suuruisen sakon uhalla lopettamaan
loma-asunnon luvattoman käytön vakituisena asuntona 50 vuorokauden
kuluessa tämän päätöksen tiedoksi saannista
 määrätä uhkasakkolain 6 §:n 2 momentin nojalla uhkasakon
muodostuvaksi mainitusta 800 euron peruserästä ja lisäeristä, jolloin
uhkasakon määrä kasvaa lisäerällä jokaiselta alkavalta
kalenterikuukaudelta, jonka kuluessa velvoitetta ei täytetä. Lisäerän
suuruudeksi ympäristö- ja tekninen lautakunta määrää 300 euroa
 jättää tekemättä maankäyttö- ja rakennuslain 186 §:ssä tarkoitetun
ilmoituksen poliisille esitutkintaa varten tässä vaiheessa, koska tekoa on
vielä olosuhteet huomioiden pidettävä vähäisenä, eikä yleisen edun
voida siksi katsoa vaativan syytteen nostamista asiassa.
Perustelut:

Alatalo -kiinteistöllä RN:o 16:22 käytetään loma-asuntoa vakituiseen
asumiseen vastoin rakennusluvassa määriteltyä rakennuksen
käyttötarkoitusta.
 Rakennuksen käyttäminen vastoin sen hyväksyttyä käyttötarkoitusta on
vastoin säännöksiä ja samalla vaarantaa huomattavasti eri
maanomistajien tasapuolista kohtelua.
 Rakennustarkastajan antamasta kehotuksesta huolimatta kiinteistöllä
asutaan edelleen vakituisesti.
 Loma-asunnon muuttaminen vakituiseksi asuinrakennukseksi
edellyttäisi maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 125 § 4 mom.
mukaista rakennuslupaa.
Päätös
Lautakunta hyväksyi av. palvelualuejohtajan ehdotuksen.
Rakennustarkastaja Vesa Hakkarainen oli asiantuntijana tämän pykälän
aikana.
______
Päätös lähetetään valitusosoituksineen erityistiedoksiantona (saantitodistus)
jakelussa mainituille.
______
Otteet
Rusanen Heikki, Viitamäentie 41, 88620 Korholanmäki
VALITUSOSOITUS
Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen
hallinto-oikeuteen kirjallisella valituksella.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden osoite:
Postiosoite:
Käyntiosoite:
PL 189
Isokatu 4 (3. kerros)
90101 OULU
90100 OULU
sähköposti: [email protected]
fax: 029 56 42841
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa ympäristö- ja teknisen lautakunnan
päätöksen tiedoksisaantipäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Jos
määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä,
vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana
arkipäivänä.
Tiedoksisaantipäivän osoittaa tiedoksianto- tai saantitodistus. Milloin
kysymyksessä on sijaistiedoksianto, päätös katsotaan tiedoksisaaduksi, ellei
muuta näytetä, kolmantena päivänä tiedoksianto- tai saantitodistuksen
osoittamasta päivästä. Virkakirjeen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon
saapumispäivänään.
Valituskirjelmän toimittaminen
Valituskirjelmä on toimitettava valitusajassa Pohjois-Suomen
hallinto-oikeudelle. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse,
lähetin välityksellä, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona
tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että
se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan
viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Postiin valitusasiakirjat on
jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä
ennen viraston aukioloajan päättymistä.
Valituskirjelmän sisältö ja allekirjoittaminen
Valituskirjelmässä on ilmoitettava
- valittajan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset
valittajalle voidaan toimittaa
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin ja mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava
valituskirjelmä, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiona tai
sähköpostilla). Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa
tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on
valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituskirjelmän liitteet
- ympäristö- ja teknisen lautakunnan päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys
valitusajan alkamisajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo
aikaisemmin toimitettu viranomaiselle
- mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti
selvitys asiamiehen toimivallasta.
Maksu
Valittajalta peritään Pohjois-Suomen hallinto-oikeudessa
oikeudenkäyntimaksu 97 euroa, ellei valittaja tuomioistuinten ja eräiden
oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain
(701/1993) 7 §:n nojalla vapaudu maksuvelvollisuudesta.
_______