1. No category

Teksti: JARI LÄMSÄ
HUIPPU-URHEILUN
TOIMINTATAVAT
VERTAILUSSA:
Menestyvä
maa on
hyvä myös
huippu-urhei­lun
toiminta­politiikoissa
4
LIIKUNTA & TIEDE 53 • 1 / 2016
Huippu-urheilussa menestyvät
maat hyödyntävät resurssinsa
tehokkaasti. SPLISStutkimuksessa tarkasteltiin
kansallisia toimintapolitiikoita
ja kansainvälistä menestystä
15 maassa.
Tulosten perusteella
suomalainen huippu-urheilu­
järjestelmä näyttää
keskinkertaiselta.
Sen haasteena on ollut
itsenäisten toimijoiden suuri
määrä sekä vallan ja vastuun
epämääräinen jakautuminen.
Kehittämistä tarvittaisiin
erityisesti organisoinnissa,
koordinoinnissa
ja harjoitteluolosuhteissa.
H
uippu-urheilu kansainvälisenä ja
kansallisena ilmiönä mullistui 1980ja 1990 -luvuilla, kun ammat­
ti­
laisuus syrjäytti amatörismin olympialiikkeessä. Ammattilaistumisen
lisäksi urheilu on globa­lisoitunut ja
kaupallistunut. Myös median rooli urheilun tuottamisessa on vahvistunut.
Toisaalta kehitys ei ole johtanut julkisen sektorin,
valtioiden tai kuntien, vetäytymiseen huippu-urheilusta. Päinvastoin, etenkin valtiot ovat panostaneet
merkittävästi kansallisten huippu-urheilujärjestelmien kehitystyöhön (Grix & Carmichael 2012).
Lisäksi yhä uusia maita ilmoittautuu mukaan kansainväliselle huipputasolle kamppailemaan arvokilpailumitaleista.
Fokuksessa valtion ja huippu-urheilun suhde
Sport policy factors leading to international sporting
success (SPLISS) -tutkimuksen lähtökohtana on se,
että kansakunnat ja valtiot arvostavat huippu-urheilua ja ovat valmiita panostamaan resursseja kansainvälisen huippu-urheilumenestyksen saavuttamiseksi
(De Bosscher, Shibli, Westerbeek & van Bottenburg
2015, 15). Keskeistä tutkimuksessa on nimenomaan
valtion ja huippu-urheilun suhde.
Kuva: LEHTIKUVA/JOHAN GUSTAFSSON
LIIKUNTA & TIEDE 53 • 1 / 2016
5
Useat tutkijat ovat 2000-luvulla nostaneet esiin
sen, että eri kansallisten urheilujärjestelmien välillä
on samankaltaisia piirteitä (Clumpner 1994; Oakley
& Green 2001). Samankaltaistumisen taustalla
voidaan nähdä kaksi historiallista kehitysprosessia:
urheilijoiden kehittämisen mallit entisissä Itä-Euroopan sosialistissa maissa sekä ammattilaisuuden
läpimurto kansainvälisessä olympialiikkeessä 1970
-luvun lopun ja 1990-luvun alun välisenä aikana
(Andersen, Houlihan & Ronglan 2015, 5).
Kun yhä uudet maat ilmestyivät kansainvälisille
kilpakentille, kansalliset urheilujärjestelmät ovat
muuttuneet strategisiksi. Ne pyrkivät vaikuttamaan
huippu-urheilumenestyksen kannalta tärkeiksi arvi­
oituihin muuttujiin. Tästä kehityksestä kumpuaa
SPLISS-tutkimuksen tarkoitus: tarkastella kansallisten huippu-urheilun toimintapolitiikoiden ja
kansainvälisen menetyksen suhdetta sekä arvioida
kansallisten toimien tehokkuutta (de Bosscher et. al.
2015, 21).
Tutkimuksen keskeinen käsite ”policy” viittaa
urheiluelämän ja valtion yhteyteen, urheilun poliittiseen ulottuvuuteen. Koska suomenkielessä on
vain yksi käsite politiikalle, on ”policy”-käsitteelle
vaikea löytää tarkkaa käännöstä. Englannin kielessä
”policy” viittaa tiettyyn ohjelmaan, suunnitelmaan
tai linjaan. Sille ominaista on erilaisten toimenpiteiden koordinointi keskenään tietyksi tulevaisuuteen
orientoineeksi linjaksi, jota ilmoitetaan noudatettavan (Palonen 2003). Yleisin policy-käsitteen suomennos on politiikkatoimet, jolla viitataan kaikkiin
niihin käytäntöihin, joilla poliittiset päätökset pannaan käytäntöön (Ks. esim. Hänninen & Junnila
2012).
SPLISS-tutkimushankkeessa policy-käsite suomennetaan toimintapolitiikoiksi, joilla tarkoitetaan
valtiollisten urheiluelinten, etenkin opetus- ja kulttuuriministeriön sekä keskeisten valtakunnallisten
urheilujärjestöjen, kuten Suomen Olympiakomitea
ja SLU/VALO toimintaa ja se sisältää suunnitelmat
ja niiden toimenpanon sekä kansallisen huippu-urheilun toimintatavat ja -käytännöt, huippu-urheilun
pitkäaikaisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Työkaluina kriittiset menestystekijät
SPLISS-tutkimus tarkastelee 15 eri kansakunnan
huippu-urheilun toimintapolitiikoiden vaikutusta
maiden huippu-urheilumenestykseen olympialajeissa. Tutkimus käynnistyi vuonna 2010 ja aineisto on
kerätty vuosilta 2010–11.
KUVIO 1. SPLISS –tutkimuksen viitekehys on rakennettu panos–tuotos-mallin mukaiseksi, jossa
ensimmäinen pilari – taloudellinen tuki – edustaa panoksia ja pilarit 2–9 huippu-urheilun keskeisiä
prosesseja. (Lähde: De Bosscher et. al. 2006, 206).
6
LIIKUNTA & TIEDE 53 • 1 / 2016
Kesälajien mitalisaaliin osalta Suomi oli 12:lla sijalla.
Talvilajeissa Suomi sijoittui kuudenneksi tutkimukseen
osallistuneista 15 maasta.
Tutkimuksessa on kyse niin sanotusta mesotason
tarkastelusta. Mesotasolla viitataan niihin kansallisiin menestystekijöihin, joihin politiikkatoimilla voidaan vaikuttaa, erotuksena esimerkiksi makro-tason
syntyvyydestä tai bruttokansantuotteesta tai mikrotason urheilijakohtaisista muuttujista. Käytännössä
mesotason muuttujia ovat esimerkiksi urheilijoiden
ja lajien rahoitus, huippu-urheilun kansallinen koordinaatio, valmentajien osaamisen kehittäminen sekä
kansainväliset kilpailumahdollisuudet.
Tutkimuksen viitekehys muodostuu yhdeksästä
huippu-urheilun politiikkatoimien pilarista, jotka
puolestaan sisältävät 96 kriittistä menestystekijää
(De Bosscher, De Knop, Van Bottenbugh & Shibli
2006).
Viitekehys on rakennettu panos–tuotos-mallin
mukaiseksi, jossa ensimmäinen pilari – taloudellinen
tuki – edustaa panoksia ja pilarit 2–9 huippu-urheilun keskeisiä prosesseja (Kuvio 1.). Huippu-urhei-
lutulosta mitataan kansakuntien mitalimenetyksenä
olympialaisissa sekä olympialajien MM-kilpailuissa.
SPLISS-tutkimuksessa menestystä mitataan kunkin kansakunnan markkinaosuutena jaossa olleista
pisteytetyistä mitaleista (kulta = 3 p., hopea= 2 p.
ja pronssi = 1p). Suhteellista menestystä mittaava
menetelmä huomioi muutokset arvokilpailujen määrissä eri vuosina sekä lajiohjelmien muutokset absoluuttista mitalimäärää paremmin. Lisäksi tutkimuksessa menestystä mitattiin neljän vuoden (1.1.2009–
31.12.2012) välisenä aikana kaikissa olympialajien
MM-kilpailuissa ja olympialaisissa.
Lontoon kesäolympialaisissa jaettiin yhteensä 962
mitalia ja vuosien 2009–2012 MM-kisoissa yhteensä
3 418 mitalia. SPLISS-maiden markkinaosuus kaikista kesälajien mitaleista oli 23,38 prosenttia. Vastaavasti talvilajeissa ajanjaksolla jaettiin 258 olympiamitalia ja 993 MM-mitalia, joista SPLISS-maiden
osuus oli 37,32 prosenttia.
TAULUKKO 1. SPLISS-kansakuntien menestys kesä- ja talvilajeissa 2009–
2012 absoluuttisena mitalimääränä (kpl), sekä markkinaosuutena (%).
Muokattu lähteestä: De Bosscher et- al. 2015, 90–95.
Kansakunta
Ranska
Kesälajit
Talvilajit
Mitalit (kpl)
Markkinaos.
(%)
Mitalit (kpl)
Markkinaos.
(%)
148
4,29
47
4,38
Australia
132
4,08
10
1,21
Japani
138
3,91
21
1,96
Etelä-Korea
84
2,39
59
6,59
Hollanti
64
1,78
46
4,83
Espanja
62
1,69
-
-
Kanada
61
1,53
117
12,27
Brasilia
50
1,44
-
-
Tanska
27
0,73
1
0,05
Sveitsi
18
0,56
30
3,22
Belgia
11
0,27
1
0,15
Suomi
10
0,26
31
2,52
Viro
6
0,15
1
0,15
Pohjois-Irlanti*
5
0,15
-
-
Portugali
5
0,15
-
-
YHTEENSÄ
816
23,38
364
37,32
*Pohjois-Irlannin osalta mitalit on laskettu niistä Iso-Britannian joukkueessa mitalin voittaneista urheilijoista, jotka edustivat Pohjois-Irlantia kansanyhteisön kilpailuissa.
LIIKUNTA & TIEDE 53 • 1 / 2016
7
Taulukossa maat esitetään paremmuusjärjestyksessä kesälajien markkinaosuuksien mukaan. Ranska, Australia ja Japani olivat parhaiten kesäolympialajeissa menestyneitä maita. Taulukosta voidaan
havaita, että parhaiten menestyneet maat ovat myös
saaneet parempia pisteitä politiikkatoimien pilareissa. Myös heikommin menestyneet maat ovat saaneet
hyviä pisteitä uran tukemisessa huipulla (pilari 5.),
harjoitteluolosuhteissa (pilari 6.) sekä valmentajien
koulutuksessa ja tukemisessa (pilari 7.). Tulokset
tukevat eri maiden urheilujärjestelmien samankaltaistumista. Kun kansakunnat haluavat menestyä
huippu-urheilussa, on luonnollista, että juuri huippuvaihetta kehitetään vertailemalla ja oppimalla
menestyneemmistä maista.
Suomen markkinaosuus kesälajeissa kymmenellä
mitalilla oli 0,26 prosenttia ja talvilajeissa 31 mitalilla 2,52 prosenttia. Kesälajeissa Suomi oli 12:lla
sijalla SPLISS-maiden joukossa. Talvilajeissa Suomi
sijoittui kuudenneksi.
Ranska, Australia ja Japani hyviä myös
huippu-urheilun toimintapolitiikassa
SPLISS-tutkimuksen tulokset on esitetty taulukossa
2. Taulukko summaa yli 3 000 sivua pilarianalyysejä
sekä 3 142 huippu-urheilijan, 1 376 valmentajan ja
241 huippu-urheilujohtajan vastaukset ilmapiirikyselyihin.
TAULUKKO 2. Kansakuntien menestys (markkinaosuus, %) kesä- ja talvilajeissa sekä pisteet (0–100 pist) huippuurheilun politiikkatoimien yhdeksässä pilarissa. LÄHDE: De Bosscher et. al. 2015, 353.
Menestys
kesälajit, %
Menestys
talvilajit, %
Rahoitus Organi­
sointi
Harras­
taminen
Lahjak­
kuus
Tuki
hui­pulla
Olo­
suhteet
Valmen­
tajat
Kilpailut
Tutki­
mus
Keski­
arvo
4,3
4,4
FRA*
69
37
52
51
66
72
80
55
60
60
4,1
3,9
1,2
AUS
60
64
54
52
76
66
69
48
0 90
64
2
JPN
61
58
33
48
67
74
60
78
75
62
2,4
6,6
KOR*
70
47
38
54
54
55
59
57
59
55
1,8
4,8
NED
45
69
62
73
77
65
62
54
53
62
1,7
0
SPA
56
50
33
59
76
74
56
67
37
56
1,5
12,3
CAN
55
58
43
25
65
63
73
62
68
57
1,4
0
BRA
66
38
35
20
38
33
27
57
28
38
0,7
0,1
DEN
28
53
71
66
63
49
48
63
47
54
0,6
3,2
SWI
45
58
62
75
58
61
68
44
49
58
0,3
2,5
FIN
36
47
50
53
70
43
56
65
53
52
0,25
0
NIR
30
42
42
44
63
60
52
40
31
45
0,2
0,1
EST*
26
34
-
64
34
56
34
48
38
42
0,2
0,2
FLA
41
48
48
76
66
47
52
45
52
53
0,2
0
WAL
33
36
34
63
54
37
38
36
23
39
0,15
0
POR
25
34
41
47
49
48
52
52
35
43
*Ranska, Etelä-Korea ja Viro eivät toteuttaneet kaikki tutkimuksen osa-alueita
TAULUKKO 3. Pilarien korrelaatiot menestykseen. (Lähde: De Bosscher et. al. 2015,
354)
r2 Kesälajit
Sig
r2 Talvilajit
Sig
N
P 1. taloudellinen tuki
0,909**
0,000
0,588*
0,039
16
P 2. organisointi ja rakenne
0,720**
0,004
0,685*
0,007
14
P 3. Harrastaminen
0,049
0,873
0,267
0,377
13
P 4. Lahjakkuus
-0,148
0,707
0,237
0,435
13
P 5. Tuki huipulla
0,483
0,080
0,322
0,261
14
P 6. Olosuhteet
0,704**
0,005
0,354
0,214
14
P 7. Valmentajat
0,606*
0,028
0,779**
0,002
13
P 8. Kv. kilpailut
0,577*
0,039
0,271
0,370
13
P 9. Tutkimus
0,71**
0,004
0,784**
0,001
14
** p<0.01; * p<0.05
8
LIIKUNTA & TIEDE 53 • 1 / 2016
Olosuhdearvioinnissa Suomi sijoittui kymmenenneksi.
Huippumaissa urheilijoilla on vapaa ja etuoikeutettu pääsy
harjoituskeskuksiin sekä ilmaiset tuki- ja asiantuntijapalvelut.
Suomi sijoittuu taulukossa alimpaan kolmannekseen yhdessä Belgian, Viron, Portugalin ja PohjoisIrlannin kanssa. Suomi sai hyvät pisteet pilareista
5. (tuki huipulla) sekä 8. (kv. kilpailut). Eniten
parannettavaa löytyy toimintapolitiikan rakenteessa
ja organisoinnista, rahoituksesta sekä huippu-urheiluolosuhteista.
Raha ja tehokas organisointi
menetyksen perustana
Useimmat SPLISS-tutkimuksen pilarit korreloivat
positiivisesti huippu-urheilumenetykseen. Taloudellinen tuki (1), organisointi ja rakenne (2), valmentajat (7) sekä tutkimus (9) korreloivat positiivisesti
ja merkittävästi sekä kesä- että talvilajien menestykseen. Olosuhteet (6) ja kansainväliset kilpailut (8)
korreloivat merkittävästi menestykseen ainoastaan
kesälajeissa.
Tutkimuksessa tarkasteltiin huippu-urheilun
kansallista rahoitusta, mikä tarkoitti lähinnä valtion
budjettirahoitusta tai rahapeleistä urheilulle ohjattavaa resurssia sekä kansallisen huippu-urheiluorganisaation sponsori- ja mediatuloja. Tutkimuksen 15
maan kansalliset huippu-urheilumenot vaihtelivat
Viron kahdeksasta miljoonasta eurosta Etelä-Korean
253 miljoonaan euroon.
Suomen huippu-urheilumenot olivat 22 miljoonaa
euroa. Suomen kaltaisista pienistä maista Tanskan ja
Belgian 35 miljoonan euron ja Sveitsin 56 miljoonan
euron menot olivat selvästi Suomea suuremmat, kun
taas Portugalin 12 miljoonan euron selvästi pienemmät.
Huippu-urheilun asemaa kuvastaa huippu-urheilun rahoituksen osuus valtion liikuntabudjetista.
Tämän­
kaltaisessa tarkastelussa huippu-urheilun
osuus oli Suomessa toiseksi alhaisin 14 prosenttia,
verrattuna huippu-urheilun osuuteen Hollannissa
(32 %), Tanskassa (33 %), Japanissa (60 %), Australiassa (66 %) sekä Kanadassa (80 %). (De Bosscher
et. al. 2015, 120).
Taloudellisen resurssin merkitys menestykseen
on suuri. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että maa
saavuttaa menestystä kasvattamalla huippu-urheilun
rahoi­
tusta. Rahoitusta tarkasteltiin ajanjaksolla
2001–2011, jolloin 13 maata 15:stä kasvatti huippuurheilun rahoitusta. Suurimpia panostajia olivat
Belgian liittovaltion osa-alueet Flanderi 327 prosenttia sekä Vallonia 225 prosenttia. Muita rahoitusta
merkittävästi kasvattaneita maita olivat Brasilia +210
prosenttia, Etelä-Korea +143 ja Ranska +101 prosenttia.
Ainoastaan Portugalin (-5 %) ja Espanjan (-16 %)
rahoitus pieneni. Suomen kansallinen huippu-urheilurahoitus kasvoi kymmenen vuoden aikana +86
prosenttia. Kasvaneesta panostuksesta huolimatta
Australian, Ranskan ja Suomen markkinaosuus
menes­tyksestä pieneni sekä kesä- että talvilajeissa
(De Bosscher et. al. 2015, 126–130; 355–360).
Menestyneet maat ovat kyenneet organisoimaan
huippu-urheilun tehokkaimmin. Yhtenä lähtökohtana on joko yksi kansallinen huippu-urheiluorganisaatio tai mahdollisimman selkeä jako kansallista
vastuista ja työnjaosta. Tehokasta koordinaatiota
leimasivat päätoiminen johto kansallisessa huippuurheiluyksikössä, vahva koordinaatio huippu-urheilun toiminoissa ja resursseissa sekä toimintapolitiikan strateginen suunnittelu. Samoin lajien ansaittu
autonomia, mikä tarkoittaa selkeitä asetettuja tavoitteita ja niiden arvioimista läpinäkyvästi. Lisäksi
menestyksen taustalla näkyy huippu-urheiluyksikön
pitkäjänteinen toimintapolitiikka, jota urheilijat, valmentajat ja lajien urheilujohtajat arvioivat säännöllisesti. Parhaimmiksi maiksi organisoinnissa nousivat
Hollanti ja Australia (Emt. 2015, 134–148).
Suomalainen huippu-urheilun rakenne ei menestynyt. Huippu-urheilun vastuutahoiksi Suomessa
määriteltiin Suomen Olympiakomitea (nyk. OK:n
huippu-urheiluyksikkö) sekä opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikkö. Silloisen liikunnan
ja urheilun kansallisen katto-organisaation, SLU:n
(nyk. VALO) vastuut ja tehtävät huippu-urheilussa
olivat hyvin pienet. Suomalaisessa mallissa haasteena oli ennen kaikkea suuri itsenäisten toimijoiden
lukumäärä sekä vallan ja vastuun epämääräinen jakautuminen, eli heikko koordinaatio.
Haasteena urheilijan polun kehittäminen
SPLISS -mallin pilarit kolmesta viiteen käsittelivät
Suomessakin viime vuosina tutuksi tehtyä teemaa,
urheilijan polkua. Urheilun harrastaminen, lahjakkuuden identifiointi ja kehittäminen sekä tuki urheilu-uralla ja sen jälkeen muodostivat jatkumon, joissa
tulokset olivat hyvin erilaisia.
Urheilun harrastamista arvioitiin kolmella eri tasolla: 1) urheilumahdollisuudet koulussa, ­2) urhei­
lun harrastaminen organisoidusti sekä 3) harras­
LIIKUNTA & TIEDE 53 • 1 / 2016
9
Kansalliset huippu-urheilumenot vaihtelivat Viron kahdeksasta
miljoonasta eurosta Etelä-Korean 253 miljoonaan euroon.
Suomen huippu-urheilumenot olivat 22 miljoonaa euroa.
tamismahdollisuuksien ja harrastamisen kehittämistoimet. Harrastamisen ja menestymisen välinen
yhteys oli erittäin heikko (ks. Taulukko 3.).
Harrastamispilarissa parhaiksi arvioitiin Tanska,
Sveitsi ja Hollanti. Myös Suomi sai keskimääräistä
paremmat pisteet. Matka harrastamisesta huippuurhei­lumenestykseen on pitkä, joten huippu-urheilun näkökulmasta sen edistäminen ei tuo pikavoittoja.
Lahjakkuuden identifiointi ja kehittäminen -pilarissa tarkasteltiin niitä toimenpiteitä, joita urheilun
kansallisesta keskuksesta kohdistetaan eri toimijoille (lajiliitot, seurat, koulut), jotta nämä voivat
paremmin sekä tunnistaa että kehittää lahjakkaiksi
havaittuja nuoria urheilijoita. Tutkimuksessa ei siis
arvioitu esimerkiksi lajikohtaisia lahjakkuuden kehittämisratkaisuja. Myös lahjakkuus pilarin yhteys
menestyksen jäi varsin alhaiselle tasolle (Ks. taulukko 3.). Maita, jotka olivat tehneet kansallisia ratkaisuja lahjakkuuden suhteen, olivat Belgia (Flanderi),
Sveitsi, Hollanti ja Tanska, eli pienet maat. Suomi
sijoittui keskivaiheille ja menestyi erityisesti nuoren
urheilijan kaksoisuran tukimalleissa.
Viides pilari käsitteli tukitoimia urheilijan uran
huippuvaiheessa sekä sen jälkeen. Pilarin arvioinnit koostuivat kolmesta eri teemasta: kuinka hyvin
huippu-urheilijoilla on aikaa sekä taloudellisia resursseja urheiluun, millaisia tuki- ja asiantuntijapalveluja urheilijoille tarjotaan sekä miten urheilijoita
valmistellaan urheilusta luopumiseen. Kyseessä on
siis huippu-urheilun ydin, johon jokainen huippuurheiluun panostava maa keskittyy. Tämä näkyi myös
pilariarvioinnissa, sillä maiden keskiarvo (61 %) oli
selvästi suurempi kuin muissa pilareissa ja maiden
välillä oli vähemmän variaatiota. Myös Suomi sai
pila­rin arvioinnissa hyvät pisteet sijoittuen Hollannin, Australian ja Espanjan jälkeen neljänneksi.
Valmentajiin, olosuhteisiin ja kilpailu­
mahdollisuuksiin panostetaan Suomessa paljon
Valmentaja (pilari seitsemän), harjoitteluolosuhteet
(pilari kuusi) sekä mahdollisuudet kansainvälisiin
kilpailuihin (pilari kahdeksan) mahdollistavat huippu-urheilun keskeiset toiminnot – harjoittelun ja
kilpailemisen.
Kansallisen urheilujärjestelmän tukea valmentajuuteen tarkasteltiin huippuvalmentajien lukumäärällä, valmentajille suunnatuilla tukitoimilla sekä
10
LIIKUNTA & TIEDE 53 • 1 / 2016
valmentajien koulutusmahdollisuuksilla sekä valmentajien yhteiskunnallisella statuksella. Tulosten
perusteella valmentajan ammatti on vakiintumassa
osaksi huippu-urheilujärjestelmiä. Aineistosta tosin
nousi esille joitakin mielenkiintoisia poikkeuksia,
kuten esimerkiksi se, ettei huippuvalmentajilla ole
muita enemmän valmentajakoulutusta. Juuri valmentajakoulutus on kuitenkin se osa-alue, johon
useat maat, Suomi mukaan lukien, panostavat erittäin paljon.
Huippu-urheiluolosuhteiden arviointi koostui
kahdesta teemasta: huippu-urheiluolosuhteiden
kansallinen koordinaatio sekä kansallisten ja alueellisten huippu-urheilukeskusverkostojen laatu. Olosuhdearvioinnissa Suomi sijoittui kymmenenneksi.
Suomessa on paljon urheilun harjoituspaikkoja sekä
valmennus- ja akatemiakeskuksia, mutta niiden
käyttöä ei priorisoida huippu-urheiluun. Lisäksi
painopiste on siirtymässä pelkistä seinistä harjoitteluympäristön tarjoamiin urheilijan kokonaisvaltaista
kehittämistä tarjoaviin palveluihin. Huippumaissa
urheilijoilla on vapaa ja etuoikeutettu pääsy keskuksiin sekä ilmaiset tuki- ja asiantuntijapalvelut.
Suomalaisen huippu-urheilun toimintapolitiikka
kilpailutoiminnassa arvioitiin kolmanneksi parhaaksi Japanin ja Espanjan jälkeen. Pilarin arviointi koostui maassa organisoiduista kansainvälisistä arvokilpailuista sekä niiden kansallisesta suunnittelusta ja
urheilijoiden kansainvälisistä kilpailumahdollisuuksista sekä kansallisten kilpailujen tasosta. Suomen
hyvät pisteet perustuivat hyvään kansalliseen tukeen
kansainvälisille kilpailuille sekä urheilijoiden positiivisiin arvioihin kansainvälisistä kilpailumahdollisuuksista.
Tiede on pitkän tähtäimen menestystekijä
Huippu-urheiluun erikoistunut tutkimus on kasvanut voimakkaasti 2000-luvulla. Houlihan ja Green
(2008) näkevät kehityksen taustalla valtioiden kiinnostuksen huippu-urheilun kehittämiseen. Valtion
tuki mahdollistaa nimenomaan urheilijaan suunnatut tieteelliset tukitoimet, kuten suorituksen biomekaanisen analyysin, psyykkisen valmennuksen tai
ravintoanalyysin. Suomi sai tässä pilarissa viidenneksi korkeimmat arviot heti Australian, Japanin,
Kanadan ja Etelä-Korean jälkeen. Suomella on monia maita pidemmät perinteet ja vahvat rakenteet
huippu-urheilun tutkimustoiminnassa. Kehitettävää
KUVIO 2. Suomen sijoittuminen vertailumaitten joukossa eri menestystekijöissä sekä kyseisten
tekijöiden minimi- ja maksimipisteet.
löytyy puolestaan tieteellisen tiedon jakamisessa ja
hyödyntämisessä itse urheilussa. Suomi oli myös
Brasilian ja Etelä-Korean ohella ainoa maa, jossa
huippu-urheilun tutkimuskeskusta ei ole integroitu
osaksi valmennuskeskusta.
Huippu-urheilun tutkimus vaatii resursseja. Pilarissa ylivoimaisesti parhaaksi arvioitu maa Australia
työllistää yli 200 tutkijaa ja asiantuntijaa Australian
Institute of Sport (AIS) organisaation alaisuudessa.
Maa panosti 22,5 miljoonaa euroa tutkimukseen
vuonna 2011. Summa vastasi Suomen koko huippuurheilubudjettia.
Toinen malli tutkimuksen hyödyntämiseen on
käytössä Kanadassa, jossa Own the Podium -keskus
koordinoi huippu-urheilun tutkimus-, kehitys- ja
innovaatiotoimintaa yhdeksän asiantuntijan voimin.
Tarkoitus on tukea tieteellistä tutkimusta sekä linkit-
tää tutkimus huippu-urheilukeskuksissa toimiviin
asiantuntijatiimeihin. Tutkimuksen panostaminen
näyttäytyykin SPLISS-tutkimuksessa vahvojen menestysmaiden toiminnaksi. Matkaa tieteellisestä innovaatiosta valmennusta hyödyttäväksi työkaluksi yritetään tehostaa monella tavalla, mutta nopeaa huippuurheilumenestystä ei tätä kautta ole saavutettavissa.
Suomen vaihtoehdot: paluu urheiluliikkeeseen
tai huippu-urheilun eriyttäminen
SPLISS tarjoaa kokonaisvaltaisen mallin huippu-urheilujärjestelmän kehittämiseen. SPLISS-tutkimuksen perusteella suomalaista huippu-urheilujärjestelmää voisi kuvata keskinkertaiseksi. Kun lasketaan
kaikkien mukana olleiden maiden pilarien pisteiden
Suomen kansallinen huippu-urheilurahoitus kasvoi kymmenen
vuoden aikana +86 prosenttia. Kasvaneesta panostuksesta
huolimatta Australian, Ranskan ja Suomen markkinaosuus
menestyksestä pieneni sekä kesä- että talvilajeissa.
LIIKUNTA & TIEDE 53 • 1 / 2016
11
keskiarvojen keskiarvo, saadaan tulos 52,2. Suomen
yhdeksän pilarin keskiarvo oli puolestaan 52.
Suomessa kehittämistä tulisi kohdistaa erityisesti
organisoinnin ja koordinoinnin, harjoitteluolosuhteiden sekä taloudellisten resurssien osalta. Taloudellisia resursseja tarvitaan, mutta menestyvät maat
myös osaavat hyödyntää käytössä olevat resurssinsa
tehokkaasti.
Yhtenä sivujuonteena SPLISS-tutkimuksessa poh­
dittiin niitä minimikustannuksia, joita huippu-ur­
heiluun tulisi investoida, jotta maa saavuttaa kan­
sainvälistä menestystä. Esimerkiksi nostettiin Tanska, joka saavuttaa 34 miljoonan euron panostuksella
0,7 prosentin markkinaosuuden kesälajeissa (De
Bosscher 2015, 358).
Toisaalta 15 eri maan mukana olo mahdollistaa
kahdenväliset vertailut, joiden avulla voidaan lähemmin analysoida maiden välisiä eroja. Jos Suomi halu­
aa pohjata huippu-urheilun kehittämisen lähemmäksi urheiluliikemallia, toimivat Tanska ja Hollanti
hyvinä vertailukohtina. Jos taas haetaan maita, jotka
joissa huippu-urheilu on vahvemmin valtiojohtoista,
tarjoavat Australia ja Kanada tähän vaihtoehdon.
Pohjoismaista Suomi ja Tanska osallistuivat SPLISS
2.0 -tutkimukseen ja Norja oli mukana ensimmäisessä vuosina 2003–2008 toteutetussa hankkeessa.
SPLISS -tutkimus on herättänyt keskustelua myös
mallin yleistettävyydestä, esimerkiksi pohjoismaisiin
urheilujärjestelmiin (Andersen, Houlihan & Ronglan 2015).
Pohjoismainen urheilu on organisoitunut kansalaistoiminnan ja paikallisen seuratoiminnan pohjalle, enemmän alhaalta ylös -periaatteen mukaisesti.
Sillä, että pohjoismaissa vapaaehtoiset ja vanhemmat
itse tuottavat urheilutoiminnan paikallisella ja alueellisella tasolla, on laajoja seurauksia koko järjestelmään. Ensimmäiseksi urheiluseurojen ja kuntien yh­
teys on tiivis, sillä seurat tarvitsevat liikuntapaikkoja
sekä tukea toiminnan organisointiin, mutta tuottavat
samalla monia sosiaalisia hyötyjä kunnalle. Toiseksi urheilijan polku etenee enemmän intensiivisen
kilpailun kuin rationaalisen lahjakkuusjärjestelmän
SPLISS – NÄIN TUTKITTIIN
S
PLISS-tutkimusverkosto (Sport Policy Factors
Leading to International Sporting Success) sai
alkunsa vuonna 2003, jolloin kuuden maan
huippu-urheilututkijat kiinnostuivat huippuurheilun toimintapolitiikoiden vertailusta. Syntyi
SPLISS 1.0 -tutkimushanke, jossa tarkasteltiin Belgian (Wallonia ja Flanderi), Kanadan, Italian, Hollannin, Norjan ja Iso-Britannian ohjelmapolitiikoiden
tehokkuutta.
Vuonna 2010 ydinryhmä, johon kuuluivat tutkijat
Belgiasta, Hollannista, Iso-Britanniasta ja Australiasta, käynnisti SPLISS 2.0 hankkeen, johon liittyi
yhteensä 15 kansakuntaa, 58 tutkijaa sekä 33 huippu-urheilupolitiikan päättäjää. Suomesta tutkimusta
johti Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus.
Tutkimukseen osallistuivat Suomen Olympiakomitea sekä opetus- ja kulttuuriministeriö, joka myös
rahoitti tutkimusta Suomen osalta.
SPLISS tutkimus keskittyy olympialajeihin. Huippu-urheilijaksi määriteltiin kaikki yksilölajien tai
joukkueiden urheilijat, jotka rankattiin vuoden 2010
aikana 16 parhaan joukkoon lajissaan tai 12 parhaan
joukkoon maanosassa. Lisäksi otokseen voitiin lisätä
urheilijoita, jotka olivat järjestelmän tukiohjelmassa
tähtäämässä menestykseen lähitulevaisuuden arvokilpailuissa. Huippuvalmentajia olivat em. huippuurheilijoiden valmentajat sekä huippu-urheilujohtajia olympialajien huippu-urheiluvastaavat henkilöt.
SPLISS 2.0 tutkimuksen viitekehys koostui yhdek­
sästä kansakunnan huippu-urheilumenestykseen
vaikuttavasti pilarista (Ks. Kuvio 1). Mallin taustalla
on löyhästi Porterin (1984) teoria kansakuntien menestystekijöistä sekä panos-tuotos malli.
12
LIIKUNTA & TIEDE 53 • 1 / 2016
Mallin ytimen muodostavat kriittiset menestystekijät. Ne ovat tehokkaan urheilujärjestelmän
olennaisia komponentteja. Niitä analysoitiin neljällä tavalla: 1) tutkijat täyttivät työkirjan jokaisesta
viitekehyksen pilarista keräten tietoa kirjallisista
lähteistä, tilastotiedoista sekä haastattelemalla urheilujohtajia, 2) huippu-urheilijat, 3) valmentajat ja 4)
huippu-urheilujohtajat vastasivat huippu-urheilun
ilmapiirikyselyyn, jossa kutakin ryhmää pyydettiin
arvioimaan kriittisiä menestystekijöitä oman maan
kohdalla. Lisäksi avoimilla kysymyksillä kerättiin
hiljaisempaa tietoa urheilujärjestelmästä ja sen toiminnasta.
Ilmapiirikyselyihin vastasi yhteensä 3 142 urheilijaa (vastausprosentti 33,9 %), 1 376 valmentajaa
(vastausprosentti 63,2 %) sekä 241 huippu-urheilujohtajaa (vastausprosentti 55,8 %). Suomesta kyselyihin vastasi 78 huippu-urheilijaa (vastausprosentti
46 %), 71 valmentajaa (vastausprosentti 56 %) sekä
17 huippu-urheilijohtajaa (49 %).
SPLISS-tutkimuksessa hyödynnettiin taloustieteen
kilpailukyvyn mittaamisen menetelmiä. SPLISStutkimusverkosto syntyi kuuden maan yhteisen
ponnistuksen tuloksena 2003–2008. Aihe ja tutkimustapa herätti laajaa kiinnostusta ja tutkimushanke laajeni kansainväliseksi verkostoksi vuosina
2010–15. Samanaikaisesti ohjelmassa on toteutettu
useita lajikohtaisia vertailututkimuksia. Uutena
avauksena paralympia -SPLISS on käynnistymässä
vuoden 2016 aikana.
Lisätietoa tutkimuksesta myös: http://www.vub.ac.be/
SBMA/spliss sekä http://www.kihu.fi/tuotostiedostot/
julkinen/2013_lam_spliss_-_s_sel16_83424.pdf
Suomella on monia maita pidemmät perinteet ja vahvat
rakenteet huippu-urheilun tutkimustoiminnassa.
Kehitettävää löytyy puolestaan tieteellisen tiedon jakamisessa
ja hyödyntämisessä itse urheilussa
kautta huipulle. Intensiivisessä kilpailussa nuoret
urheilijat kilpailevat/pelaavat useissa ikäluokissa
samanaikaisesti saaden näin arvokasta ja vaihtelevaa
kokemusta lajista. Lajiliiton organisoimat alue- ja
maajoukkueleirit täydentävät kokonaisuutta. Kolmanneksi urheilun ja huippu-urheilun suhde on
erittäin läheinen ja usein on vaikea erottaa näitä kahta toisistaan. (Andersen, Bjørndal, Ronglan 2015).
Voidaankin väittää, että pohjoimaisissa järjestelmissä
vahvuus on laaja urheilutoiminta, jonka seurausta
huippu-urheilumenestys on.
Suomalaisen urheilujärjestelmän juuret ovat edellisen kaltaisessa kansanliikemallissa ja paikallisella
tasolla urheiluseuratoiminta tapahtuu edelleen pääosin vapaaehtoisvoimin.
Valtakunnallisten urheiluliikkeiden aika Suomessa kuitenkin päättyi 1990-luvulla, jolloin siirryttiin
hajautettuun ja monimuotoiseen liikuntakulttuuriin
(Heikkala 1998). Huippu-urheilun näkökulmasta
muutos oli päinvastainen kuin mitä tällä hetkellä
menestyvät kansakunnat tekivät.
Suomessa huippu-urheilusta hajosivat urheiluliikkeiden vahvat toimintamallit. Tilalle haluttiin
itsenäisemmät lajiliitot ja heikko keskusjärjestö.
Suomalaisen urheilujärjestelmän kannalta keskeinen
kysymys näyttää olevan: haluammeko palata urheiluliikkeen toimintamalliin vai haemmeko mallia
SPLISS-viitekehyksen mukaisesta mallista, jossa
huippu-urheilu erotetaan selkeämmin muista liikuntakulttuurin osa-alueista.
JARI LÄMSÄ, LitM
Johtava asiantuntija
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus
Sähköposti: [email protected]
LÄHTEET:
Andersen, S.S. & Ronglan, L.T. (eds.). Nordic Elite Sport. Same
Green, M. & Houlihan, B. 2005. Elite sport development. Policy
ambitions, different tracks. Universitetsforlaget; Oslo 2012
learning and political priorities. London; Routledge
Andersen, S.S. & Ronglan, L.T. 2015. Historical paths and policy
Green, M. & Oakley, B. 2001. Elite sport development systems and
change: institutional entrepreneuship in Nordic elite sport systems.
playing to win: Uniformity and diversity in international approaches,
International journal of Sport Policy and Politics, 7 (2), 197–216.
Leisure studies, 20 (4), 247–267.
Andersen, S.S., Houlihan, B. & Ronglan, L.T. 2015. Systems and
Grix, J. & Carmichael, F. 2012. Why do governments invest in elite
the development of elite athletes. In S.S. Andersen, B. Houlihan &
sport? A polemic. International journal of Sport policy and Politics,
L.T. Ronglan (eds.). Managing Elite Sport Systems. London; Rout-
4 (1), 73–90.
ledge, s. 3–15.
Heikkala, J. 1998. Ajolähtö turvattomiin kotipesiin. Liikunnan järjes-
Clumpner, R.A. 1994. 21st century success in international com-
tökentän muutos 1990-luvun Suomessa. Acta Universitatis Tampe-
petition. In R. Wilcox (ed.) Sport in the global village, Morgantown,
rensis 641. Tampereen yliopisto; Tampere.
WV: Fitness information technology Inc., s. 353–363.
Hänninen, S. & Junnila M. 2012. Johdanto. teoksessa S. Hänni-
De Bosscher, V., De Knop, P., van Bottenburg, M. & Shibli, S.
nen & M. Junnila (toim.). Vaikuttavatko polittiikkatoimet? Sosiaali- ja
2006. A Conceptual Framework for Analysing Sports Policy Factors
terveydenhuolto vaikuttavuusarvioinnin kohteena. Tamepere: Juve-
Leading to Iternational Sporting Success. European Sport manage-
nes Print – Tampereen yliopistopaino, s. 7–12.
ment Quarterly, 6 (2), 185–215
Palonen, K. 2003. Four Times of Politics: Policy, Polity, Politicking,
De Bossche, V., Shibli, S., Westerbeek, H. & van Bottenburg, M.
and Politization. Alternatives 28, 171–186.
2015. Successful elite sport policies. An international comparison of
the Sport Policy factors Leading to International Sporting Success
(SPLISS 2.0) in 15 nations. Maidenhead; Meyer & Meyer Sports
Pohjoismaisten järjestelmien vahvuus on laaja urheilutoiminta.
Tanska ja Hollanti ovat hyviä vertailukohtia, jos Suomi haluaa
kehittää huippu-urheilua enemmän urheiluliikkeen
toimintamallin suuntaan.
LIIKUNTA & TIEDE 53 • 1 / 2016
13