Veturitiedote 2/2016 PUHEENJOHTAJAN - Ylä

Veturitiedote 2/2016
kesäkuu
PUHEENJOHTAJAN KULMA
TOIMINNAN PUOLIVUOTISKATSAUS
Veturin hallituksen puheenjohtajana
1.1.2016 aloittanut Maija-Leena
Kemppainen kertoo tällä palstalla
maaseudun kehittämisen kuulumiset.
Hei ! Näin kesän korvalla on alkanut mukava kuhina hankehakujen kanssa. Teemahankkeeseen tuli yli 40 hakemusta ja aika monelle voitiin myös rahoitusta puoltaa
hallituksessa. Tänä vuonna meillä on ollut strategian
painopisteenä nuoret, mutta pian valmistaudutaan jo
ensi vuoteen, jonka painopisteenä on elinvoima ja
yrittäjyys. Erityisesti näihin aiheisiin kannattaa miettiä
uusia hankeideoita.
Syyskuussa juhlitaan myös Maaseudun Leader-toiminnan 20 juhlavuotta. Valtakunnallinen pääjuhla on Hämeenlinnassa syyskuun alussa. Myös meidän alueella
halutaan tuoda juhlavuotta esille. Kunnissa järjestetään tilaisuudet, mutta tärkeää olisi saada teiltä juttuvinkkejä kyliltänne. Miten Veturi ja Leader-toiminta on
auttanut kyläänne rakentamaan ja kehittymään. Tarjoamme juttusarjaa lehdistölle ja paikallisradioon. Kerrottehan vinkit meille Veturiin viimeistään elokuun aikana.
Hallitukselta myönteisen puollon saivat yhtä vaille
kaikki hakemukset. Yksi hakemus on ”jätetty pöydälle”
lisäselvityksiä varten. Osa hakemuksista käsiteltiin hallituksessa uudelleen hankkeen sisällön muuttuessa tai
hallituksen pyytäessä lisäselvityksiä hakijalta.
Hakemuksille puollettiin julkista tukea (EU, valtio ja
kunta) yhteensä noin 735 270€ kokonaiskustannusten
ollessa noin 856 180€.
Puollettujen hankkeiden ja yritystukien esittelyt löytyvät Veturin kotisivuilta http://www.ylasavonveturi.fi/fi/hanketoiminta/.
Yhdistystoiminta Veturitiedote 1 julkaistiin huhtikuussa postittamalla se kaikille jäsenrekisterissä oleville. Samassa lähetettiin myös Veturin jäsenmaksu.
Syyskokouksen asettama tavoite on saada 60 % jäsenistä maksamaan jäsenmaksu, ja 1.6. mennessä maksaneita oli 55 %. Loka-marraskuussa koetamme saada
kirittyä tavoitteeseen lähettämällä jäsenlaskun niille,
jotka eivät vielä ole jäsenmaksua maksaneet.
Aurinkoista ja leppoisaa
kesää kaikille!
Yhteistyöterveisin
Maija-Leena Kemppainen
[email protected]
p. 040-594 9143
LEADER 20 V JUHLAVUOSI
Suomalainen Leader-työ täyttää tänä vuonna 20
vuotta. Veturin toiminta-alueella Leader-työn tuloksia
esitellään paikallislehdissä ja muissa paikallismedioissa. Lisäksi haastetaan rahoituksen saaneita hanketoimijoita ja yrittäjiä kirjoittamaan Veturin blogiin, kotisivuille ja facebookiin. Tuloksia esitellään myös seuraavassa Veturitiedotteessa syksyllä.
Ylä-Savon Veturi ry
Antinkatu 10, 74120 IISALMI
puh. 040 868 0998
Julkista tukea puollettu 735 000€
Leader-toiminta Veturin hallitus piti kevään aikana
viisi kokousta, joissa käsiteltiin 13 hankehakemusta ja
5 yritystukihakemusta. Hankkeista suurin osa oli yleishyödyllisiä kehittämishankkeita ja vain 2 yleishyödyllisiä investointihankkeita. Yritysten hakemukset olivat
yhtä vaille kaikki investointitukihakemuksia. Kahdessa
hallituksen kokouksessa käsiteltiin Veturin hallinnoimaa ETY-teemahanketta, joka on yleishyödyllinen
investointihanke järjestöille.
Verkostoituminen ja edunvalvonta Kevään aikana Veturi on ollut mukana mm. Teknologiamessuilla esittelemässä toimintaansa ja rahoitusmahdollisuuksia. Lisäksi olemme tehneet tiivistä yhteistyötä ely-keskuksen ja pohjoissavolaisten Leader-ryhmien - Kalakukko
ry:n ja Mansikka ry:n - kanssa. Yhteistyö- ja verkostoitumistilaisuuksia eri tahojen kanssa on ollut 21. Tilaisuudet ovat olleet joko Veturin itsensä tai yhteistyökumppaneiden järjestämiä.
Ylä-Savon Veturi ja sen rahoittamat yritykset tai hanketoimijat ovat olleet alkuvuoden aikana esillä 29 lehtiartikkelissa.
www.ylasavonveturi.fi
e-mail: [email protected]
Veturitiedote 2/2016
kesäkuu
32 TOIMENPIDETTÄ HYVÄKSYTTIIN ETYTEEMAHANKKEESEEN
ETY - Elinvoimaa ja Toimintaa Yhteisöille teemahanke
kiinnosti jälleen hakijoita kaikissa Ylä-Savon kunnissa.
Hakemuksia saapui kaikkiaan 43 kappaletta, joista Veturin hallitus valitsi 7.6. kokouksessaan rahoitettavat
toimenpiteet.
ETY oli tarkoitettu yleishyödyllisille järjestöille ilmalämpöpumppu- ja av-laitehankintoihin. Hankintakokonaisuus sai olla suuruudeltaan 500€ - 6000 €, johon
ETY-hankkeen tuki on peräti 75 %.
ETY-hankkeen toimenpiteiden valinnassa painotettiin
sitä, että hankinta kehittää aidosti ja pitkäjänteisesti
yhteisöjen toimintaa, tukee kylien kehittämistyötä ja
aktivoi asukkaita.
Kuva: Maaseutu.fi
Hallitus myönsi rahoituksen seuraaville hakijoille:
Seudulliset
Iisalmen Mieslaulajat
Eläkeliiton Ylä-Savon piiri
Iisalmen Seudun Hengitysyhdistys ry
SF-Caravan Ylä-Savo ry
Ylä-Savon Suomi-Unkari seura ry
Ylä-Savon Autismi- ja Aspergeryhdistys ry
Iisalmen Reumayhdistys ry
Iisalmi
Pörsänmäen Nuorisoseura ry
Iisalmen Pohjoiskylät ry
Kuivurintupa ry
Iisalmen Sos.Dem. Työväenyhdistys ry
Iisalmen Naisvoimistelijat ry
Runnin Seudun kyläyhdistys ry
Varpasen kyläseura
Ylä-Savon Veturi ry
Antinkatu 10, 74120 IISALMI
puh. 040 868 0998
Kuva: Maaseutu.fi
Keitele
Pahkakylän Eränkävijät ry
Keiteleen Kameraseura ry
Kiuruvesi
Tihilän kyläyhdistys ry
Sulkavanjärven Aapiskukko ry
SPR Kiuruvesi
Kiuruveden Rauhanyhdistys ry
Lapinlahti
Asutusmuseosäätiö
Halosten Museosäätiö
Karsanlahden kyläyhdistys ry
Pielavesi
Säviän Metsästysseura ry
Pielaveden 4H-yhdistys
Katajamäen Nuorisoseura ry
Pielavesi-Seura ry
Sonkajärvi
Paisuan Kyläseura ry
Koirakosken seudun kyläyhdistys ry
Kalliosuon Sisu ry
Vieremä
Konolanmäen Metso ry
Vieremän 4H-yhdistys ry
Puollettujen toimenpiteiden kokonaiskustannukset
ovat 90 248,80€, josta julkisen tuen (75 %) osuus on
67 686,60€.
Hakemuksista 69 % koski av-laitteita ja 31 % ilmalämpöpumppuja. Puolletuista toimenpiteistä 22 oli av-laitehankintoja (69 %) ja 10 ilmalämpöpumppuhankintoja (31 %). ETY-hanke kestää vuoden 2016 loppuun.
www.ylasavonveturi.fi
e-mail: [email protected]
Veturitiedote 2/2016
kesäkuu
MONIPUOLISEMPAA JA VAHVEMPAA
YRITTÄJYYTTÄ MAASEUDUN YRITYSTUILLA
Ylä-Savon Veturi ry myöntää EU:n Maaseuturahaston
Leader-rahoitusta yrityksille ja yritysryhmille sekä yhteisöjen yleishyödyllisiin hankkeisiin. Tukea voi saada:
 elinkeinojen kehittämishankkeisiin
 yritysten investointeihin ja innovaatioihin
 yrityksen perustamiseen tai kehittämiseen
Tukimuodot ovat:
 Investointituki 35 %
 Perustamistuki 5000- 35 000€, max 50 % kustannuksista
 Kokeiluraha 2000- 10 000€, max 50 % kustannuksista
 Investoinnin toteutettavuustutkimus 1500€3000€
 Yritysryhmähanke: 3-10 yritystä sekä vastuullinen hakija. Tuki 75 %.
Leader- yritystuet on tarkoitettu pääsääntöisesti maaseudun mikroyrityksille: alle 10 työntekijän yrityksille,
joiden liikevaihto tai tase jää alle 2 miljoonaa euroa.
Ole rohkeasti yhteydessä! Parempi kysyä ja varmistaa
täyttävätkö ideasi ja tarpeesi Leader-rahoituksen ehdot, kuin harmitella tuen menettämistä!
Kuntasi elinkeinoasiamiehet ja yritysneuvojat auttavat
sinua! Veturilla yritystukiasioista vastaa
hanketyöntekijä Minna Partanen p. 040 760 7173 tai
[email protected]
Ylä-Savon Veturi ry
Antinkatu 10, 74120 IISALMI
puh. 040 868 0998
www.ylasavonveturi.fi
e-mail: [email protected]
Veturitiedote 2/2016
kesäkuu
HALLITUKSEN KOKOUSAIKATAULU SYKSYLLÄ
Mikäli olet hakemassa tukea Veturilta, ota aina yhteyttä Veturiin ennen hakemuksen jättämistä Hyrrään.
Hakemus käsitellään hallituksessa vain, mikäli se on
valmis eli kaikki selvitettävät asiat ja liitteet löytyvät
asianmukaisesti Hyrrän hakemuksesta sekä liitteistä.
On sekä hakijan että hallituksen edun mukaista, että
hallituksessa käsiteltävä hankekokonaisuus on mahdollisimman valmis. Näin nopeutamme hakemuksen
käsittelyä Hyrrässä ja ely-keskuksessa.
Alla oleva käsittelyaikataulu on ohjeellinen eli hakemusta ei käsitellä automaattisesti seuraavassa hallituksessa vaan hakemuksen ollessa valmis käsiteltäväksi.
Hakemuksen palautusaika
Hallituksen kokous
17.8.2016 klo 9:00 mennessä 8.9.2016
19.9.2016 klo 9:00 mennessä 13.10.2016
24.10.2016 klo 9:00 mennessä 17.11.2016
VETURIN TOIMISTON KESÄN
AUKIOLOAJAT Veturin väki siirtyy kesälaitumille
heinäkuun ajaksi. Toimistomme on suljettuna 4.-29.7.
Postin voi jättää Antinkatu 10 etupihan postilaatikkorivin punaiseen, lukolliseen postilaatikkoon. Tyhjennämme postilaatikon lomalla viikoittain.
Muista tehdä ajanvaraus etukäteen hanke- ja yritystukiasioissa!
YHTEISTYÖKUMPPANIMME TIEDOTTAVAT
Kehittyvät kylät – palveluita tuottamassa on PohjoisSavon Kylät ry:n kehittämishanke, jossa kylien ja
asuinalueiden kylä- ja lähipalveluita kartoitetaan ja
sen myötä synnytetään uusia palveluita, löydetään
monipalvelumalleja kylätaloille, tuotteistetaan ja tuotetaan kyläpalveluita sekä lisätään kyläturvallisuutta.
Lähtökohtana ovat paikalliset tarpeet, joiden myötä
kylät ja kyläyhteisöt osallistuvat sellaisten toimenpiteiden toteuttamiseen ja kehittämiseen, jotka koetaan
tärkeiksi.
Kehittyvät Kylät – palveluita tuottamassa hankkeen
ensimmäiset kylätapaamiset on jo järjestetty. Kesä ja
lomakausi aiheuttaa toki sen että varsinaisesti kunnolla vauhtiin päästään vasta elokuussa mutta kartoituksia on jo tehty ja aloituskeskusteluja käyty. Pilottikylä -hakemuksia saatiin kaikkiaan 26 toimijalta / kylältä / kylän yhteenliittymältä. Hankkeeseen päätettiin
ottaa mukaan 22 kehittämiskokonaisuutta Pohjois-Savon alueelta, jotka koskettavat yhteensä noin 45 kylää. Toimenpiteet edustavat hyvin koko Pohjois-Savon
kyliä ja asuinalueita.
Ylä-Savon Veturin alueelta mukana ovat Kauppilanmäen kyläyhdistys, Lukkarilan kyläyhdistys, Martikkalan koulun vanhempainyhdistys sekä Sonkajärven kyläparlamentti.
Hankkeen etenemistä voit seurata mm nettisivultamme osoitteesta www.kehittyvatkylat.fi. Päivitämme koko ajan myös Tietoa verkossa -osiota jotta
kaikki hyvät esimerkit ja tiedot ovat kaikkien käytössä.
Kyläkoordinaattorit Tuula Palojärvi ja Heli Haverinen
Veturilla teitä palvelevat
Toiminnanjohtaja Sari Hyttinen p. 040 868 0998
Hanketyöntekijä Minna Partanen p. 040 760 7173
Sähköpostit ovat muotoa
[email protected]
Ylä-Savon Veturi ry
Antinkatu 10, 74120 IISALMI
puh. 040 868 0998
www.ylasavonveturi.fi
e-mail: [email protected]
Veturitiedote 2/2016
kesäkuu
LOKAALI – VALTAKUNNALLISET KYLÄPÄIVÄT PÄIJÄT-HÄMEESSÄ JA HEINOLASSA
10.-11.9.2016.
Lokaali-tapahtuma kokoaa yhteen kaikki maaseudun
ja kylien toimijat sekä paikallisesta kehittämisestä kiinnostuneet. Viikonlopun aikana päijäthämäläinen kyläelämä esittäytyy monien tapahtumien ja retkikohteiden avulla. Lokaalissa julkistetaan Valtakunnallinen
vuoden kylä 2016. Lue lisää ohjelmasta
http://www.phkylat.fi/lokaali.php.
Pohjois-Savon Kylät ry järjestää Lokaaliin bussikuljetuksen, joka kulkee reittiä Iisalmi-Kuopio-Varkaus-Mikkeli-Heinola ja kyytiin voi nousta useammalta pysähdyspaikalta. Katso tarkempi aikataulu ja pysähdyspaikat Pohjois-Savon Kylät ry:n sivuilta www.pohjois-savonkylat.fi. Ilmoittautuminen bussikuljetukseen
30.6.2016 mennessä kyläasiamies Merja Kaijalle,
[email protected]. Edestakaisen matkan hinta on 40-58€ riippuen lähtijämäärästä. Matka
toteutetaan jos lähtijöitä on vähintään 20 hlöä.
Tulosten esittely: Lähipalveluja maaseudun asukkaille
ja toimintaa kyläntaloille – esiselvityshanke
KYLÄ VAILLA PALVELUITA
Ylä-Savon Veturin rahoittaman esiselvityshankkeen
toimesta lähetettiin huhtikuun aikana Iisalmen, Sonkajärven ja Vieremän kylien ja taajamien asukkaille kyläkysely, jolla selvitettiin kylien lähipalvelutarpeita. Kyselyllä kartoitettiin myös säilytettäviä palveluita sekä
kyläläisten ajatuksia kylien ja kylätalojen kehittämisestä.
Säilytettävistä palveluista tärkeimmäksi nousivat
kyselyn perusteella kirjastoauto sekä lasten ja nuorten, työikäisten ja ikäihmisten harrastustoiminta. Kokoontumistilat ovat kyläläisille tärkeitä samoin kuin
lastenhoitopalvelut, kotihoitopalvelut sekä kauppa.
Ylä-Savon Veturi ry
Antinkatu 10, 74120 IISALMI
puh. 040 868 0998
Kyläkauppa/-kioski nousikin kylille kaivattavien palveluiden ykköseksi. Muita usein toivottuja olivat siivouspalvelut, työikäisten harrastukset, kylätalkkari sekä
parturi. Digitalisaation tuleminen osaksi yhteiskuntaa
näkyy sekin tarvittavien palveluiden listalla, sillä tarvetta olisi sekä älypuhelimien että tietokoneiden käyttöapuun sekä erilaisiin sähköisiin palveluihin.
Kyselyllä haluttiin kartoittaa myös palveluiden ostohalukkuutta, joka vaihteli kunnittain ja kylittäin suurestikin. Kokonaisuudessaan kyselyyn vastanneista
kaksi kolmesta olisi valmis ostamaan yksityisiä palveluita, mikäli ne olisivat saatavilla kohtuuhintaan. Hankkeessa kartoitettiin myös eri tahojen halukkuutta alkaa tarjota lähipalveluita tai ohjata vapaa-ajantoimintaa. Kyläläisistä reilulla 10 prosentilla olisi innokkuutta
toiminnan ohjaamiseen, kun yrittäjien keskuudessa
vastaava luku oli 67 %. Erityisesti maatalousyrittäjiltä
löytyy kiinnostusta lähipalveluiden kehittämiseen ja
tarjoamiseen.
Kyselyssä vahvasti esille nousi kaipuu yhteisöllisyyteen ja yhteisiä tapahtumia niin omalle kylälle kuin
kylien kesken toivottiin runsaasti. Kylätoiminnan kehittämisen kannalta kylätoimintaan tarvittaisiin lisää toimijoita, sillä monella kylällä toiminnan pyörittäminen
on jäänyt muutamien aktiivien harteille. Toisaalta kyläläisiltä löytyy halukkuutta osallistua oma kylän kehittämiseen, mutta kylätoimintaan voi olla vaikea päästä
mukaan tai sitoutumista pelätään, koska ei tiedetä,
mitä vaikkapa kyläyhdistyksen toimintaan osallistuminen tarkoittaa.
Lähipalveluiden kehittämiseen on osittain suhtauduttu kriittisesti vedoten siihen, ettei kyliltä löydy tarpeeksi potentiaalisia asiakkaita. Kysely kuitenkin osoittaa, että todellista tarvetta lähipalveluille on. Kylien
tarpeet on tunnettava hyvin ja palveluntuotantoa on
ajateltava ennakkoluulottomasti. Yhtä lailla lähipalvelua on etäyhteyden välityksellä esitettävä luento tai
DVD:ltä näytettävä kahvakuula. Toimijat voisivat
tehdä enemmän yhteistyötä ja esimerkiksi kerran
kuussa järjestää kylätalolle palvelupäivän, jolloin kyläläiset pääsisivät omalla kylälle vaikkapa parturiin. Samalla kylätalolla voitaisiin järjestää lounasruokailu,
jumppapiiri ja lapsiparkki. Kyselyssä tällainen monipalvelupäivä koettiinkin hyödylliseksi, sillä vastaajista
80% piti sitä hyödyllisenä.
Esiselvityshanke päättyy kesäkuun 2016 loppuun.
Kirjoittaja: Hanketyöntekijä Kati Sammallahti
www.ylasavonveturi.fi
e-mail: [email protected]