ja tule odotetuksi vieraaksemme

Ruokalistamme, ole hyvä.
vol. 19
Tervetuloa Vaustiin!
Aivan alusta lähtien, siis jo yli kuuden vuoden ajan,
olemme halunneet tarjoilla vieraillemme parhaita
paikallisia raaka-aineita maustettuna maailman mauilla.
Olemme halunneet seurata, jopa luoda, trendejä ja
yllättää pöydässämme istuvan. Siinä Vaustin ruokalistan
sielu, ennen, nyt ja tulevaisuudessa.
Yhdeksännentoista ruoka- ja juomalistamme on jälleen
koonnut sama tiimi, joka huolehtii sinusta joka päivä
– niinpä meillä tekijöillä on tiedossamme mielipiteesi
ja voimme olla varmoja, että listallemme päätyy annoksia
ja viinejä, joista uskomme sinun pitävän. Haluamme yllättää
sinut aina vain uudelleen ja tarjota myös vaihtuvaa uutta
päivittäin – suosittujen “Makujen matka” -menujemme
rinnalta löydät joukon vaihtuvia yllätys- ja suositusannnoksia.
Myös viinikellaristamme löytyy jotakin uutta joka viikko,
joten ruoan ja juoman liitot ovat entistä onnistuneempia
ja vaihtelevimpia! Tervetuloa nauttimaan.
VESA SJÖBLOM, KEITTIÖMESTARI
HEIKKI HYTÖNEN, HOVIMESTARI
MA
KUJEN MATKA
Yllättävää & hyvää
Makujen Matka -menut ovat vakiinnuttaneet paikkansa
Vaustin tarjonnassa. Heittäydy siis yllätykselliselle
ja elämykselliselle matkallekauden parhaiden
raaka-aineiden äärelle.
Neljä ruokalajia 62 € /hlö
Kuusi ruokalajia 75 € /hlö
Hovimestarin valitsemat juomapaketit menuille
neljä lajia 38 € /hlö ja kuusi lajia 45 € /hlö
Suosittelemme valitsemaan yhtenäisen Makujen matka -kokonaisuuden
koko pöytäseurueelle. Makujen Matka -menujen tilaukset klo 20.30
mennessä. Huomioimme yliherkkyydet ja erityisruokavaliot.
Alkuruokia
Metsäsieniä 10 €
Kermaisen täyteläistä metsäsienikeittoa.
Kepeää roseviiniä 7,80 € 12CL
Kuivaa ja raikasta Chardonnayta 7,80 € 12CL
Meren antimia Keittömme loihtima lajitelma alkupaloja kaloista
ja äyriäisistä.
12 €
Raikasta Pinot Grisiä 7,80 € 12CL
Eloisaa Sauvignon Blancia 7,80 € 12CL
Härkätartaria 12 €
Tartaria kotimaisesta naudan sisäfileestä.
Collesi-olutta Italiasta 8,50 € 50CL
Keskitäyteläistä Barberaa 7,80 € 12CL
Yllätys 12 €
Anna meidän yllättää, aina vain uudelleen.
Kysy juomasuosituksia
mme
Keittiö
a
ukkein
s
li
käyttää parhaita
in
sesong ksia ja
e
vihann
sia.
juurek
Pääruokia
Kalansaalista 28 €
Kalastajiemme tuoreen saaliin mukaan rakentuva annos.
Kysy juomasuosituksia
Lihamestarin suositus Sesonkien parhaita makuja Lihakauppa Roslundin
raaka-aineista keittiömme tapaan.
Kysy juomasuosituksia
Naudan kuvepaistia Grillattua Black Angus -naudan flank steakia,
perunagnoccheja ja paprikavoita.
28 €
28 €
Mausteista Shirazia 10,40 € 16CL
Täyteläistä Merlotia 11,20 € 16CL
Fasaania
28 €
Fasaanin rintaa, Savoijinkaalia ja herukkakastiketta.
Lempeää Montepulcianoa 10,40 € 16CL
Keskitäyteläistä Pinot Noiria 10,40 € 16CL
Porkkanaa 22 €
Porkkanakohokasta, manteliporkkanaa ja linssejä.
Vivahteikasta Godelloa 10,40 € 16CL
Eloisaa Sauvignon Blancia 10,40 € 16CL
Jäävesi 1,50 € /hlö ainoana ruokajuomana.
Hiilihapotettu lähdevesi 2,90 € /hlö.
Keittiössämme käytettävät maitotaloustuotteet ovat
pääosin vähälaktoosisia. Annoksia voidaan valmistaa
laktoosittomana ja gluteenittomina pyynnöstä.
Huikopalaksi
Vaustin burgeri 18 €
Makupaloja lankulta 18 €
Leistin leipomon porkkana-briossisämpylän välissä
lihakauppa Roslundin hevosen täyslihapihvi (180g),
savujuustoa, salaattia, pekonia, pikkelöityjä vihanneksia ja
piparjuuriaïolia. Lisäksi ”kotkikset” eli juuresranskalaiset
kotimaisista juureksista. Lisäpihvi: 4 €
Valintasi mukaan joko kalaisia tai lihaisia makupaloja
sisältävä kokonaisuus herkutteluun yhdelle tai pieneen
naposteluun kahdelle.
Makeaa
elämää,
ystävät!
Jälkiruokia
Kysy juomasuosituksia tarjoilijalta.
Suklaata 10 €
Täyteläisiä suklaan makuja kaverinaan raikasta lakkaa.
Vaustin mustikkaleivos
10 €
Rapeaa keksiä, kotimaista mustikkaa, vaniljaa ja hunajaa.
Mansikkasorbettia & kuohuviiniä 10 €
Sorbettia kotimaisesta mansikasta, marinoituja marjoja
ja kastikkeena puolikuivaa kuohuviiniä. Saatavilla myös
alkoholiton vaihtoehto.
Kolmen kaverin jäätelöitä mansikka-vaniljajäätelöä
mustaherukka-appelsiinijäätelöä
lakritsijäätelöä tai mansikkasorbettia
valintasi mukaan kinuski- tai vaniljakastiketta
lisäpallo 3 €
5 € /pallo
Käsintehtyjä konvehteja 5 € /3 kpl, 7 € /5 kpl
Kysy makuvaihtoehdoista tarjoilijalta.