jL (J (/JJ/</$ pp/)

jL (J (/JJ /</$■ pp/)- ihi
HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS
3/9 osasto
Käräjätuomari Marjatta Berg
PÄÄTÖS
16/2925
19.8.2016
Asiano:
R 16/3996
Hakija
Rikostarkastaja Harri Saaristoja
Kuultavat
K1 SOLUTIONS SL
OVH HOSTING OY
Asia
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen
Vireille
2.6.2016
Salassapitomääräys
Käräjäoikeus on 20.7.2016 antamallaan päätöksellä määrännyt, että
verkkoviestin jakelun keskeyttämistä koskeva pyyntö liitteineen on
pidettävä salassa syytteen käsittelyyn saakka tai kunnes asia on jätetty
sillensä, koska niihin sisältyy viranomaisten toiminnan julkisuudesta
annetun lain 24 § 1 momentin 3 kohdan nojalla salassa pidettävää
tietoa, jonka julkiseksi tuleminen aiheuttaisi merkittävää haittaa tai
vahinkoa niille eduille, joiden suojaamiseksi salassapitosäännös on
säädetty.
Lisäksi käräjäoikeus on määrännyt, että päätösasiakirjan vaatimuksia ja
vastineita sisältävä päätöksen osa sekä päätöksen perustelut on
pidettävä salassa syytteen käsittelyyn saakka tai kunnes asia on jätetty
sillensä.
Käräjäoikeus toteaa, että salassapitomääräys koskee myös tämän
päätöksen liiteasiakirjoja.
Vaatimukset
Hakija on ensisijaisesti vaatinut, että OVH Hosting Oy, Net9 Oy ja Aleksi
Kinnunen NP Netvvorking -nimisen toiminimen haltijana määrätään
keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelu palvelimelta, johon
ip-osoite 151.80.69.45 osoittaa.
K1 Solutions SL / Ilja Janitskin julkaisee mainitun ip-osoitteen
osoittamasta palvelintilasta MV-lehti- ja Uber Uutiset -nimisiä
verkkojulkaisuja.
2
Toissijaisesti hakija on vaatinut, että MV-lehti- ja Uber Uutiset -nimisten
verkkojulkaisujen sisältämien, erikseen hakemuksessa mainittujen
verkkoviestien jakelu määrätään keskeytettäväksi.
Perusteena vaatimuksilleen hakija on vedonnut siihen, että on syytä
epäillä, että edellä mainitun ip-osoitteen osoittamaa palvelintilaa on
käytettyjä käytetään edelleen varsin laajamittaiseen lainvastaiseen
toimintaan. Esitutkinta asiassa on aloitettu kahdesta
rahankeräysrikoksesta, kahdesta rahapelirikoksesta, kahdesta
tekijänoikeusrikoksesta, törkeästä kunnianloukkauksesta ja
kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Tarkemmin vaatimukset ja niiden perusteet ilmenevät liitteenä olevista
hakemuksesta ja sen täydennyksestä.
Liite 1: Vaatimus 2.6.2016
Liite 2: Vaatimuksen täydennys 13.6.2016
Lausuma
K1 Solutions SL:n edustaja Ilja Janitskin ja OVH Hosting Oy eivät ole
niille varatusta tilaisuudesta huolimatta lausuneet hakemuksesta.
Hakijan ilmoituksen mukaan K1 Solutions SL on hakemuksen kohteena
olevien verkkoviestien julkaisija ja OVH Hosting Oy hakemuksessa
mainitun palvelimen ylläpitäjä. Koska keskeyttämismääräys voidaan
sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain
(jäljempänä sananvapauslaki) 18 §:n mukaan kohdistaa muun muassa
julkaisijaan ja palvelimen ylläpitäjään, käräjäoikeus ei ole varannut muille
hakemuksessa ilmoitetuille tahoille tilaisuutta lausua siitä.
KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU
Perustelut
Sananvapauslain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi muun muassa
tutkinnanjohtajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai
ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen, palvelimen tai muun
sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin
jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen
yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi.
Lain esitöiden (HE 54/2002 vp) mukaan keskeyttämismääräys voitaisiin
antaa vain, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen
yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Määräyksen
edellytykseksi ehdotettu kynnys olisi siten varsin korkea. Kynnys
tarkoittaa sitä, että viestin sisällöstä olisi erittäin pätevin perustein voitava
päätellä, että sen julkaisija on syyllistynyt yleisön saataville toimitetun
viestin sisältöön perustuvaan rikokseen.
Käräjäoikeus toteaa, että arvioitaessa onko esitöissä tarkoitettu kynnys
ylitetty on erityistä painoa annettava Suomen perustuslain 12 §:ssä
turvatulle sananvapaudelle. Niinpä perustuslakivaliokunta on edellä
mainitun hallituksen esityksen johdosta antamassaan mietinnössä
korostanut, että tuomioistuimen tulee ottaa suhteellisuusperiaatteen
3
vaatimukset asianmukaisesti huomioon määräyksen antamista
harkitessaan (PeVM 14/2002 vp). Suhteellisuusperiaatteesta säädetään
sananvapauslain 1 §:n 2 momentissa. Sen mukaan sananvapauslakia
sovellettaessa ei viestintään saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä
ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansainvaltaisessa
oikeusvaltiossa.
Käräjäoikeus katsoo sananvapauden merkityksen korostuvan varsinkin
silloin, kun julkisuudessa esitetty tieto, mielipide tai muu viesti ei vastaa
yleisesti hyväksyttyä näkemystä asiasta. Osa hakemuksen kohteena
olevista viesteistä on käräjäoikeuden näkemyksen mukaan tämän
sisältöisiä.
Hakija on vedonnut syytä epäillä -edellytykseen vaatimustensa
perusteeksi. Edellä on jo todettu, että sananvapauslaissa säädetty
edellytys verkkoviestin jakelun keskeyttämiselle on huomattavasti
korkeampi.
Käräjäoikeus kuitenkin lausuu keskeyttämisen edellytyksistä seuraavan.
Hakemuksen kohteena on viestejä, jotka mahdollisesti täyttävät rikoksen
tunnusmerkistön. Rikosten esitutkinta on kuitenkin vasta alkuvaiheessa.
Epäiltyjen rahankeräys- ja rahapelirikosten osalta on muun ohessa
selvitettävä, kuuluvatko ne Suomen rikosoikeuden soveltamisalan piiriin
(verkkoviestien julkaisija ja palvelin ovat ulkomailla).
Epäiltyjen tekijänoikeusrikosten osalta joudutaan muun ohessa
arvioimaan lainausten hyvän tavan mukaisuutta (tekijänoikeuslaki 22 §).
Hakemuksen liitteenä olevien verkkosivutulosteiden mukaan ainakin
osassa lainauksista on mainittu niiden lähde.
Epäillyt törkeä kunnianloukkaus ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan
ovat tunnusmerkistötekijöiltään tavanomaista vaativampia rikoksia.
Väitetyn törkeän kunnianloukkauksen osalta hakemuksessa on vedottu
ainoastaan poliisille tehdyn tutkintapyynnön sisältämiin tietoihin.
Ylipäätään kunnianloukkausrikoksessa on kysymys kahden
perustuslaissa turvatun perusoikeuden eli sananvapauden ja
yksityiselämän suojan punninnasta, joka edellyttäisi huomattavasti
enemmän tietoa kuin mitä esitutkinnan alkuvaiheessa on käytettävissä.
Näiden seikkojen vuoksi käräjäoikeus arvioi, ettei tässä vaiheessa ole
ilmeistä, että hakemuksen kohteena olevien verkkoviestien pitäminen
yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi.
Päätöslauselma
Hakemus hylätään.
MUUTOKSENHAKU
Tähän päätökseen saa hakea muutosta Helsingin hovioikeudelta
valittamalla tai Korkeimmalta oikeudelta ennakkopäätösvalituksella siten
4
kuin oikeudenkäymiskaaressa on säädetty. Tyytymättömyyttä on siinä
tapauksessa ilmoitettava käräjäoikeuden kansliassa viimeistään
seitsemäntenä päivänä päätöksen antamisesta ennen virka-ajan
päättymistä.
/].
lii
Käräjätuomari
Uh 7 LA /AJl/ö//vf7t/A)EU
Maljatta Berg\
I o
I 4 . OJ
VOO 10 4 10 I
MM
MUU . LM1 I US-N I rt
#1808 R.002/008
HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDELLE
Hakija
Rikostarkastaja Harri Saaristola
Helsingin poliisilaitos
PL 11
00241 HELSINKI
Asianosaiset
OVH HOSTING Oy
Mannerheimintie 40 A 39
00100 HELSINKI
Net9 Oy
Rantakuja 1
21380 AURA
Aleksi Kinnunen / tmi NP Netvvorking
Kilpitie 2 B 12
02610 ESPOO
K1 Solutions SL
Carter Zamora 103 - 105 2,1
08018 BARCELONA
ESPANJA
VAATIMUS VERKKOVIESTIN JAKELUN KESKEYTTÄMISMÄÄRÄYKSEKSI
1. VAATIMUS
Lain sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 18 §:n nojalla vaadin
Helsingin käräjäoikeutta määräämään OVH Hosting Qy:n, Net9 Oy:n ja tmi
NP Netvvorking keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun
palvelimelta, johon ip-osoite 151.80.69.45 osoittaa.
VtfVD <1 V I O
I H . OU MOO I OH r O I
UISI rUL. Lrtl I Uä-hi I ft
»iaoa k.ooa/ooa
2
Kl Solutions SL / Ilja Janitskin julkaisee ko. ip-osoitteen osoittamasta
palvelintilasta käsin MV-Lehtija Uber Uutiset nimisiä verkkojulkaisuja.
2. PERUSTEET
Kyseisen ip-osoitteen osoittama palvelintila on vuokrattu OVH Hosting
Oy:ltä Net9 Oy:lle, joka puolestaan on vuokrannut sen edelleen Aleksi
Kinnuselle / tmi NP Netvvorkingille. Aleksi Kinnunen / tmi NP Netvvorking
on puolestaan vuokrannut palvelimen / ip-osoitteen edelleen K1 Solutions
SL yhtiölle. K1 Solutions SL on espanjalainen yhtiö, jota poliisin saamien
tietojen mukaan hallinnoi Ilja Janitskin.
Palvelintila sijaitsee fyysisesti Ranskassa.
On syytä epäillä, että em. ip-osoitteen osoittamaa palvelintilaa on käytetty
ja käytetään edelleen varsin laajamittaiseen lainvastaiseen toimintaan.
Seuraavassa on selostettu osa tiedossa olevista rikoksista, joista esitutkinta
on aloitettu:
3. EPÄILLYT RIKOKSET
3.1 RAHANKERÄYSRIKOS (5500/R/16463/16) tekoaika 15.2.2016
Poliisihallituksen tekemän
tutkintapyynnön
mukaan
MV-lehden
intemetsivustolla on julkaistu 15.2.2016 teksti, jossa MV-lehti on pyytänyt
lukijoilta
lahjoituksia
toimintansa
harjoittamiseen
DYNAMO
MARKETING SLU:n espanjalaiselle pankkitilille ES98 1465 0280 0819
0030 5492 tai bitcoineilla !LasnLqXqyVUbLDi8655YJaEZ3NuruPbxW.
3.2 RAHANKERÄYSRIKOS (5500/R/16463/16) tekoaika 15.4.2016
Poliisihallituksen
tekemän
tutkintapyynnön
mukaan
MV-lehden
intemetsivustolla on julkaistu 15,4.2015 teksti, jossa MV-lehti on pyytänyt
lukijoilta lahjoituksia haluamallaan summalla Mikko Parantaiselle, jolle on
määrätty tuomioistuimessa rikosasiassa maksettavaksi 6000 euron
vahingonkorvaus. Internet -julkaisun mukaan Mikko Parantainen on
avannut Suomeen pankkitilin Danske Bank FI88 8000 2315 4467 98.
3.3 RAHAPELIRIKOS (5500/R/16433/16) tekoaika 28.3.2015 - jatkuu
edelleen
Poliisihallituksen tekemässä tutkintapyynnössä pyydetään tutkimaan, on
MV-lehden toiminnassa syyllistytty rikoslain 17 luvun 16 a §:ssä
tarkoitettuun rahapelirikokseen MV-lehden julkaistessa intersivustollaan
V 4. / V O
dV ID
I4.0J
VOO I OH f O I
MM
rUL . L rt 1 1 US"K I rt
jnaoa k. Q04/008
3
osoitteessa http://mvlehti.net rahapelisivustojen mainoksia. MV-lehden
intemetsivustolla on mainostettu ainakin InstaCasino-, nettiArpa-,
PeterCasino- ja Kotikasino -rahapelisivustoja, Koska rahapelejä saavat
Suomessa markkinoida ainoastaan arpajaislain 11 §:ssä mainitut
rahapeliyhteisöt, Poliisihallituksen näkemyksen mukaan kyse on
arpajaislain 62 §:n 2 momentin 1 kohdassa kielletystä rahapelin
markkinoinnista, joka on rikoslain 17 luvun 16 a §:n 2 kohdassa säädetty
rahapelirikoksena rangaistavaksi.
Kyseisiä InstaCasino mainoksia julkaistaan MV-Iehdessä edelleen.
3.4 RAHAPELIHIKOS (5500/R/
edelleen
/16) tekoaika 27,5.2015 - jatkuu
Myös Uber uutiset sivustolla julkaistaan vastaavanlaisia rahapelimainoksia.
Koska rahapelejä saavat Suomessa markkinoida ainoastaan arpajaislain 11
§:ssä mainitut rahapeliyhteisöt, on syytä epäillä arpajaislain 62 §m 2
momentin 1 kohdassa tarkoitettua kiellettyä rahapelin markkinointia, joka
on rikoslain 17 luvun 16 a §:n 2 kohdassa säädetty rahapelirikoksena
rangaistavaksi.
3.5 TEKIJÄNOIKEUSRIKOS (5500/R/20942/16) tekoaika 1.1.2015 jatkuu edelleen
Helsingin poliisilaitokselle saapui 29,3.2016 Sanoma Media Finland Oy:n
asiamiehen OTM Asko Metsolan laatima tutkintapyyntö liitteineen koskien
epäiltyä tekijänoikeusrikosta liittyen MV-lehden (http://mvlehti.net/) ja sen
sisadulkaisun
Uber
Uutisten
(http://ubemutiset.fi/)
kopioimiin
tekijänoikeudella suojattujen sisältöjen julkaisuun internetissä ilman
oikeudenhaltijoiden suostumusta. Tutkintapyynnön mukaan uutisia,
artikkeleita ja valokuvia on kopioitu mtemetsivustoille ainakin Helsingin
Sanomilta, Ilta-Sanomilta, lltalehdeltä, Taloussanomilta ja Suomen
Kuvalehdeltä. Tutkintapyynnön mukaan oikeudenloukkaus on jatkuvaa ja
uutta sisältöä kopioidaan sivustoille lähes viikoittain. Tutkintapyynnön
mukaan MV-lehden ja Uber Uutisten ylläpito lonkkaa tahallisesti ja
tietoisesti oikeudenhaltijoiden tekijänoikeuslain mukaisia oikeuksia
kopioidessaan ja saattaessaan yleisön saataviin jatkuvasti satoja
oikeudenhaltijoiden teoksia ilman lupaa. Tutkintapyynnön mukaan MVlehden oman ilmoituksen mukaan sivuston kuukausittaiset lataukset ovat yli
18 miljoonaa, joten oikeudenhaltijoiden tekijänoikeuksia loukkaava
toiminta on laajamittaista ja jatkuvaa. Tutkintapyynnön mukaan teko on
omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa ja vahinkoa oikeudenhaltijoille.
tv IU
t
.
v v u i u •* i u
nr-iJ.
ruL.Lniiuo‘nirt
tf iövo r . vvo/vvö
4
OTM Asko Metsola on pyytänyt maaliskuussa 2016 Ilja Janitskia
poistamaan jäljennetyn materiaalin MV-lehden ja Uber Uutisten sivuilta.
Ilja Janitskin on kieltäytynyt tekemästä tätä.
Tekijänoikeusrikos epäillään tehdyksi ansiotarkoituksessa. MV-lehden ja
Uber Uutisten sivuilla julkaistaan erilaisia mainoksia ja lukijoita
houkutellaan sivuille mm. em. kopioitujen lehtiartikkelien perusteella.
3.6 TEKIJÄNOIKEUSRIKOS (5500/R/3678S /I6) tekoaika 3,8.2015 jatkuu edelleen
Helsingin poliisilaitokselle saapui 27.5.2016 Yleisradio Oy:n asiamiehen
OTM Asko Metsolan laatima tutkintapyyntö liitteineen koskien epäiltyä
tekijänoikeusrikosta liittyen MV-lehden (http://mvlehti.net/) ja sen
sisarjulkaisun
Uber
Uutisten
(http://uberuutiset.fi/)
kopioimiin
tekijänoikeudella suojattujen sisältöjen julkaisuun internetissä ilman
oikeudenhaltijan suostumusta.
Tutkintapyynnön mukaan MV-lehden ja Uber Uutisten ylläpito lonkkaa
tahallisesti ja tietoisesti oikeudenhaltijoiden tekijänoikeuslain mukaisia
oikeuksia kopioidessaan ja saattaessaan yleisön saataviin jatkuvasti
oikeudenhaltijoiden teoksia ilman lupaa.
Yleisradio Oy:n asiamies OTM Asko Metsola lähestyi MV-lehden ylläpitoa
ensimmäisen kerran sähköpostitse 12.10.2015 Yleisradio Oy:n pyynnöstä
vapaamuotoisella aineiston poistopyynnöllä, joka lähetettiin osoitteeseen
[email protected]. keskustelun päätteeksi sivustoa ylläpitävä Ilja
Janitskin poisti pyynnössä yksilöidyn aineiston.
Yleisradio Oy lähetti 9.5.2016 MV-lehden ja Uber Uutisten ylläpidolle
tietoyhtelskuntakaaren 189 ja 191 §:n mukaisen ilmoituksen tekijänoikeutta
loukkaavan aineiston saannin estämisestä Janitskinin kanssa aikaisemmin
käydyn puhelun aikana viralliseksi yhteyspisteeksi ilmoittamaan
sähköpostiosoitteeseen, mutta sivuston ylläpito ei reagoinut ilmoitukseen
mitenkään.
Tekijänoikeusrikos epäillään tehdyksi ansiotarkoituksessa. MV-lehden ja
Uber Uutisten sivuilla julkaistaan erilaisia mainoksia ja lukijoita
houkutellaan sivuille mm. em. kopioitujen lehtiartikkelien perusteella.
Lisäksi lukijoille myydään lukuaikaa ko. artikkeleihin.
3.7 TÖRKEÄ KUNNIANLOUKKAUS (5500/R/37786/16) tekoaika
19.5.2015 - 25,4.2016
Poliisille tehdyn tutkintapyynnön mukaan MV-lehden sivuilla on julkaistu
lukuisia artikkeleita Jessika Aro nimisestä Yleisradio Oy:n toimittajasta,
joissa esitetty Jessika Arosta erilaisia valheellisia tietoja siten, että teko on
omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä ja taikka Aroon kohdistuvaa
vi.1 VO £ V I o
4.0D uoo r 04 r e i
MM rUL . Lrtl I Uä-K I rt
ffiaoa v. ooti/ooa
5
halveksuntaa. Aroa on pyritty myös muuten kuin em. tavalla halventamaan
MV- lehden artikkeleissa.
4. TOIMIVALTAINEN TUOMIOISTUIN
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 5 luvun 19 §:n mukaan
hakemus verkkoviestin jakelun keskeyttämisestä käsitellään julkaisijan,
ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen, palvelimen tai muun
sellaisen laitteen ylläpitäjän kotipaikan käräjäoikeudessa tai Helsingin
käräj äoikeudessa.
OVH Hosting Oy:n kotipaikka on Helsinki. OVH Hosting Oy toimii
Helsingistä käsin. OVH Hosting Oy on palvelimen ylläpitäjä. Muut alla
mainitut tahot ovat vain osasia ketjussa, jonka avulla palvelintilaa on
vuokrattu K1 Solutions SL:lle Espanjaan.
Net9 Oy:n kotipaikka on Aura. Yhtiö toimii Aurasta käsin.
Aleksi Kinnusen / tmi NP Netvvorking kotipaikka on Espoo. Toiminimi
toimii Espoosta käsin.
Koska Helsingin käräjäoikeus on asiassa toimivaltainen lain sananvapauden
käyttämisestä joukkoviestinnässä 5 luvun 19 §:n nojalla on tämä hakemus
osoitettu Helsingin käräjäoikeudelle.
Helsingin käräjäoikeus on toimivaltainen myös syyteasian käsittelyssä lain
oikeudenkäynnistä rikosasioissa 4 luvun 1 §:nja3 § m perusteella.
5. RIKOSTEN TEKOPAIKKA
5.1 RAHANKERÄYSRIKOSTEN JA RAHAPELIRIKOKSEN
TEKOPAIKASTA
Suomen rahankeräysiainsäädämiöllä on ulottuvuus ainoastaan Suomen
valtion alueelle. Suomen rahankeräyslainsäädäntö koskee ainoastaan
Suomessa toimeenpantavia rahankeräyksiä.
Rahankeräyslaissa
ei
kuitenkaan ole säännöksiä siitä, mitä pidetään rahankeräyksen
toimeenpanopaikkana. Rahankeräyksen toimeenpanopaikkaa määritettäessä
tulee merkitystä antaa sille, missä osallistujat ovat eli toisin sanoen sille,
missä rahankeräyksen kohteena oleva yleisö on. Näin ollen rahankeräys
toimeenpannaan Suomessa, jos rahankeräystoiminta kohdistuu Suomessa
olevaan yleisöön.
Rahapelien markkinointi on kohdistettu Suomeen ja Suomessa olevaan
yleisöön. Sivustoilla julkaistaan aineistoa pääasiallisesti suomenkielellä ja
sivuston asiasisältö käsittelee lähes poikkeuksetta vain Suomen sisäisiä
vt / VU
£. V I U
l*t . UU
VO U I O
I O I
nM ruL.urtiiu^-nift
# t ttua r.uuf/vuo
6
asioita. Myös rahapelien banneri-mainokset ovat suomeksi. Lisäksi sivuston
todetaan olevan "Suomalaisen vapaan journalismin erikoisjulkaisu".
5.2 TEKIJÄNOIKEUSRIKOKSEN (5500/R/20942/16)
TEKOPAIKASTA
Rikos katsotaan tehdyksi mm. siellä, missä rikoksen tunnusmerkistön
mukainen seuraus ilmeni. Seuraus (vahinko) on ilmennyt Suomessa.
Sanoma Media Finland Oy on suomalainen yhteisö, jonka kotipaikka on
Helsinki. Sanoma Media Finland Oy toimii Helsingistä käsin.
Ilja Janitskin on Suomen kansalainen. Poliisin saamien tietojen mukaan hän
asuu Barcelonassa. Väestötietojärjestelmästä ei ilmene hänen tarkempaa
osoitettaan.
5.3 TEKIJÄNOIKEUSRIKOKSEN (5500/R/36785/I6)
TEKOPAIKASTA
Rikos katsotaan tehdyksi mm. siellä, missä rikoksen tunnusmerkistön
mukainen seuraus ilmeni. Seuraus (vahinko) on ilmennyt Suomessa.
Yleisradio Oy on suomalainen yhteisö, jonka kotipaikka on Helsinki.
Ilja Janitskin on Suomen kansalainen. Poliisin saamien tietojen mukaan hän
asuu Barcelonassa. Väestötietojärjestelmästä ei ilmene hänen tarkempaa
osoitettaan.
6. ASIAN KIIREELLISYYS
Pyydän, että asia käsiteltäisiin kiireellisenä, eikä asianosaisille varattaisi
tilaisuutta tulla kuulluksi ennen määräyksen antamista. Asia koskee
meneillään olevaa esitutkintaa ja epäiltyjen rikosten tekeminen jatkuu koko
ajan. Tästä syystä asianomistajataholle aiheutuu koko ajan vahinkoja.
Ilja Janitskin kuuleminen on vaikeasti järjestettävissä, koska hänen tarkkaa
olinpaikkaansa ja tarkempia osoitetietojaan ei tiedetä. Ainoastaan yhtiön K1
Solutions SL:n osoite on tiedossa. Mikäli hänelle tai hänen hallinnoimalleen
yhtiölle K1 Solutions SLtile varataan tilaisuus tulla kuulluksi, viivästyy
asian käsittely huomattavasti ja asianomistajalle aiheutuva vahinko edelleen
kasvaa.
Lisäksi tulee ottaa huomioon, että Ilja Janitski on kieltäynyt poistamasta
tekijänoikeutta loukkaavaa materiaalia MV-lehden ja Ober Uutisten
sivuilta, vaikka asianomistajan edustaja on sitä häneltä pyytänyt.
vt/vu
tv iu
I H . OO
VOO ID4IO I
MM
rUL.LftllUS-KIft
ffiyoy f.ooy/008
7
7. PYYNTÖ SALASSAPIDOSTA
Pyydetään asian käsittelyssä kertyneet oikeudenkäyntiasiakirjat pidettäväksi
salassa ratkaisun lopputulosta ja sovellettuja lainkohtia lukuun ottamatta.
(Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa 10 §).
Pyydetään asian suullista käsittelyä yleisön läsnä olematta (Laki
oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa 15 § 3. kohta).
■ Vaatimus sisältää tietoja asiakirjoista, jotka ovat salassa pidettäviä lain
viranomaisten toiminnan julkisuudesta 24.1 §:n 3. kohdan nojalla ja tulevat
julkiseksi vasta kun kunnes asia on ollut esillä tuomioistuimen istunnossa
taikka kun syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai kun asia on
jätetty sikseen.
- ko. tietojen ennenaikainen julkisiksi tuleminen todennäköisesti aiheuttaisi
merkittävää haittaa tai vahinkoa niille eduille, joiden suojaamiseksi
salassapitovelvollisuus on säädetty. Lain viranomaisten toiminnan
julkisuudesta 24.1 §:n 3. kohdan nojalla salassa pidettävien tietojen
tuleminen ennenaikaisesti julkisiksi voi vaarantaa rikoksen selvittämistä tai
tutkinnan tarkoituksen toteutumista ja voi lisäksi
aiheuttaa asiaan
osalliselle vahinkoa tai kärsimystä.
Syyttäjänä em. Teoskokonaisuudessa toimii kihlakunnansyyttäjä Heikki
Wendorf Helsingin syyttäjänvirastosta.
Helsingissä, 2.6.2016
Harri Saaristola
rikostarkastaja
p. 029 547 5380
1
HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDELLE
Li IT
Hakija
Rikostarkastaja Harri Saaristola
Helsingin poliisilaitos
PL 11
00241 HELSINKI
VASTAUS TÄYDENNYSKEHOTUKSEEN ASIASSA R16/3996
1. ENSISIJAINEN VAATIMUS
Vaadin edelleen ensisijaisesti, että käräjäoikeus keskeyttää MV-lehti - ja Uber Uutiset
- nimisten verkkojulkaisujen jakelun kokonaan.
Täsmennän tätä vaatimustani kuitenkin seuraavilta osin; MV-lehti internet sivut
koostuvat kolmesta osasta. Varsinaisesta MV-lehdestä verkkotunnuksella
http://mvlehti.net/. joka julkaisee erilaisia artikkeleita. Keskustelufoorumista
verkkotunnuksella http://keskustelu.mvlehti.net/. jolla on erilaisia maahanmuuttoon,
juutalaisiin ym.
liittyviä lukijoiden kirjoituksia.
Sekä blogiosastosta
http://blogit.mvlehti.net/. jossa on eri kirjoittajien blogeja.
Kyse on ilmeisestikin verkkotunnuksen http://mvlehti.net/ aliverkkotunnuksista.
Jäljempänä selostettuihin rahapelirikoksiin ym. liittyviä mainoksia ei julkaista MV lehden keskustelu - eikä blogiosastolla. Tästä syystä en vaadi näiden
aliverkkotunnusten osoittamien verkkojulkaisun osien jakelua
kokonaan
keskeytettäväksi. Verkkotunnuksen
http://keskustelu.mvlehti.net/
osalta on
yksittäisiä verkkoviestejä koskeva vaatimus ja perusteet esitetty tämän vastauksen
kohdissa 1.4. ja 2.
Uber uutiset verkkojulkaisulla ei ole vastaavia keskustelufoorumia tai blogiosastoa
aliverkkotunnusten alla.
Vaatimus siis koskee varsinaista verkkojulkaisua osoitteessa http://mvlehti.net/ sekä
Uber uutiset verkkojulkaisua palvelimella, johon ip-osoite 151.80.69.45 osoittaa.
Verkkojulkaisujen jakelun keskeyttämistä vaadin seuraavien perusteiden vuoksi:
2
1.1
PALVELIMEN
YLLÄPITÄJÄLLÄ
El
OLE
TEHOKKAITA
KEINOJA
POISTAA
YKSITTÄISIÄ VERKKOVIESTEJÄ (ARTIKKELEITA, KUVIA, BANNEREITA TMS.) KOSKEVIA
TIETOJA / KESKEYTTÄÄ YKSITTÄISTEN VERKKOVIESTIEN JAKELUA
Palvelimen ylläpitäjän ja sivuston ylläpitäjän mahdollisuudet vaikuttaa sivuston
verkkoviestien sisältöön poikkeavat toisistaan.
Palvelimen ylläpitäjä voi keskeyttää vain kaikkien verkkoviestien jakelun (sulkea koko
sivutilan). Sivuston ylläpitäjä voi keskeyttää myös yksittäisten verkkoviestien jakelun.
Palvelimen ylläpitäjänä toimii OVH Hosting Oy, Net9 Oy, Aleksi Kinnunen / tmi NP
Netvvorking). Verkkojulkaisujen sivustojen ylläpitäjänä toimii K1 Solutions SL / Ilja
Janitskin.
MV-lehti nimisen verkkojulkaisun etusivulla julkaistaan InstaCasino mainoksia. (Liite
1). Mainokset ovat koko ajan esillä verkkojulkaisun etusivulla.
Helsingin
poliisilaitoksen tietotekniikka-asiantuntijan mukaan näiden mainosten / viestien
erillinen poistaminen / jakelun keskeyttäminen ei ole palvelimen ylläpitäjän toimesta
mahdollista MV-lehden sivuilta sulkematta koko sivustoa.
Kyseiset mainokset latautuvat MV-lehden etusivulle osoitteesta: http://codplav-linstacasino.bannerflow.com/bf-banners/56bb30Q4bb093f0aa801ed37.html
InstaCasino mainos näkyy myös sivustalla julkaistujen artikkelien ylälaidassa, mikäli
jokin sivuston artikkeleista klikataan auki (Liite 9).
Uber Uutiset - nimisen verkkojulkaisun etusivulla julkaistaan Lucky Dino ilmaista
pelirahaa mainoksia (liite 3). Tämä mainos on sivuston ylläpitäjän Uberuutiset / K1
Solutions SL / Ilja Janitskin
poistettavissa (liite 4), sillä kyseessä on
http://static.uberuutiset.fi/uploads/2016/03/unnamedl7.ipg osoitteesta ladattu
kuva. Mikäli jokin sivuston artikkeleista klikataan auki, tämä Lucky Dino mainos näkyy
myös artikkelin yhteydessä (liite 11).
Myös MV-lehti julkaisee Lucky Dino ilmaista pelirahaa mainoksia (liite 5) etusivullaan.
Mikäli jokin sivuston artikkeleista klikataan auki, mainos näkyy myös tämän artikkelin
alalaidassa (liite 9).
MV - lehden etusivulla julkaistaan "donate" (lahjoita) linkkiä (liite 1). Linkkiä
klikkaamalla pääsee Paypal maksuohjelman sivulle, jossa on mahdollista lahjoittaa
haluamansa summa K1 Solutions SL yhtiölle. Sama "donate" linkki avautuu myös jos
jonkin artikkelin klikkaa auki. Vaatimuksessa Helsingin käräjäoikeudelle todettiin tältä
osin Poliisihallituksen tekemästä tutkintapyynnöstä, jonka mukaan MV-lehden
internetsivustolla on julkaistu 15.2.2016 teksti, jossa MV-lehti on pyytänyt lukijoilta
lahjoituksia toimintansa harjoittamiseen DYNAMO MARKETING SLU:n espanjalaiselle
pankkitilille
ES98
1465
0280
0819
0030
5492
tai
bitcoineilla
lLasnLqXqyVUbLDi8655YJaEZ3NuruPbxW. Sama teksti avautuu edelleen luettavaksi,
mikäli MV-lehden etusivulta klikkaa jonkin artikkeleista luettavaksi (liite 6). Nyt
3
(8.6.2016) sivuilla todetaan "voit maksaa haluamasi summan lukuajasta". Lehti on
kuitenkin luettavissa myös ilmaiseksi.
Kukaan palvelintilaa K1 Solutions SL:lle vuokranneista tahoista (OVH Hosting Oy,
Net9 Oy, Aleksi Kinnunen / tmi NP Netvvorking (palvelimen ylläpitäjät) ei siis voi
keskeyttää jakelua / poistaa yksittäistä kuvaa tai tiedostoa sivustosta, vaan sen voi
tehdä ainoastaan sivuston ylläpitäjä; (K1 Solutions SL / Ilja Janitskin) ja joka on
samanaikaisesti myös verkkoviestin julkaisija / lähettäjä.
Lisäksi MV-lehti - ja Uber Uutiset sivuilla on julkaistu runsaasti materiaalia, joka
poliisille tehtyjen tutkintapyyntöjen perusteella loukkaa Yleisradio Oy:n ja Sanoma
Media Finland Oy:n tekijänoikeuksia. Myöskään tämän aineiston poistaminen
yksilöidysti ei ole mahdollista muuten kuin sivuston ylläpitäjän toimesta, joka tässäkin
tapauksessa on sama taho kuin verkkoviestin julkaisija / lähettäjä.
1.2 SISÄLLÖLTÄÄN LAINVASTAISTEN VERKKOVIESTIEN SUURI MÄÄRÄ
Jo edellä kohdassa 1.1 on kerrottu, että lainvastaiseksi epäillyt verkkoviestit
(mainokset / bannerit ja pyyntö tukea rahalahjoituksin MV-lehden toimintaa)
avautuvat kaikille sivuille MV-lehti verkkojulkaisussa. Uber Uutiset verkkojulkaisuissa
lainvastaiseksi epäilty Lucky Dino mainos avautuu kaikille verkkojulkaisun sivuille.
Koska verkkoviestit (mainokset / bannerit ja pyyntö tukea rahalahjoituksin MVlehden toimintaa) avautuvat kaikille sivuille MV-lehdessä (ja Uber uutiset sivuilla),
(blogi-osastoa ja keskustelufoorumia lukuun ottamatta) tämä käytännössä tarkoittaa
sitä, että kaikilla varsinaisen MV - lehden lehden sivuilla verkkotunnuksella
http://mvlehti.net/ (ja Uber uutiset sivuilla) julkaistaan sellaista aineistoa, jonka
sisällön perusteella on ilmeistä, että niiden pitäminen yleisön saatavilla on säädetty
rangaistavaksi.
Riippumatta siitä, liittyykö näihin muihin sivuihin jokin muu
rikosepäily,
(kunnianloukkaus / tekijänoikeusrikos tms).
Tästä
syystä
keskeyttämismääräys on sen tavoitteiden saavuttamiseksi teknisesti välttämätöntä
kohdistaa koko sivustoon, siitäkin syystä että perustuslain turvaama sanavapaus ei
anna suojaa rikolliselle toiminnalle.
Poliisille on tehty lisäksi useita kymmeniä rikosilmoituksia, joissa rikosnimikkeinä on
mm. kunnianloukkaus, henkilörekisteririkos, yksityiselämää koskevan tiedon
levittäminen, laiton uhkaus ym. Koska allekirjoittanut ei toimi tutkinnanjohtajana
näissä muissa tutkintapyynnöissä, jäävät ne tässä vain maininnan varaan.
Vaatimuksessa joka on päivätty 2.6.2016, eivät siis ilmene kaikki rikosepäilyt, vaan ko.
verkkojulkaisuja koskevia rikosepäilyjä on vaatimuksessa esitetyn lisäksi
huomattavasti enemmän.
1.3
SIVUSTON
YLLÄPITÄJÄN
ILMEINEN
HALUTTOMUUS
VERKKOVIESTIEN JAKELU / POISTAA LÄHETTÄMIÄÄN VERKKOVIESTEJÄ
KESKEYTTÄÄ
4
Verkkoviestien jakelun keskeyttäminen jäisi käytännössä verkkoviestien julkaisijan ja
lähettäjän (Ilja Janitskin) oman harkinnan varaan, mikäli käräjäoikeus määräisi vain
yksittäisiä verkkoviestejä koskevan jakelun keskeytettäväksi.
Poliisihallitus on ollut 7.4.2016 yhteydessä MV - lehteen sivustoilla olevan
yhteydenottolomakkeen avulla ja poliisihallituksen taholta on selostettu
arpajaislainsäädännön sisältöä ja kehotettu lainsäädännön mukaisten velvoitteiden
huomioimiseen. Minkäänlaista vastausta ei saatu.
Yleisradio Oy:n asiamies OTM Asko Metsola lähestyi MV-lehden ylläpitoa
ensimmäisen kerran sähköpostitse 12.10.2015 Yleisradio Oy:n pyynnöstä
vapaamuotoisella aineiston poistopyynnöllä, joka lähetettiin osoitteeseen
[email protected]. keskustelun päätteeksi sivustoa ylläpitävä Ilja Janitskin
poisti pyynnössä yksilöidyn aineiston.
Yleisradio Oy lähetti 9.5.2016 MV-lehden ja Uber Uutisten ylläpidolle
tietoyhteiskuntakaaren 189 ja 191 §:n mukaisen ilmoituksen tekijänoikeutta
loukkaavan aineiston saannin estämisestä Janitskinin kanssa aikaisemmin käydyn
puhelun aikana viralliseksi yhteyspisteeksi ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen,
mutta sivuston ylläpito ei reagoinut ilmoitukseen mitenkään.
OTM Asko Metsola on pyytänyt maaliskuussa 2016 Ilja Janitskia poistamaan Sanoma
Media Finland Oy:n jäljennetyn materiaalin MV-lehden ja Uber Uutisten sivuilta. Ilja
Janitskin on kieltäytynyt tekemästä tätä.
MV-Lehti julkaisi 8.3.2016 sivuillaan artikkelin "Tekijänoikeuksien peruskurssi Sanoma
Medialle", jossa kertoo Sanoma Median esittäneen perättömän tekijänoikeusvaateen
200:sta MV-lehden jutusta (liite 12).
Sanoma Media Finland Oy:n tutkintapyynnön mukaan oikeudenloukkaus on jatkuvaa
ja uutta sisältöä kopioidaan sivustoille lähes viikoittain.
MV-Lehdessä ja Uber uutiset sivustolla on julkaistu useita Yleisradio Oy:n
toimittajaa Jessika Aroa koskevia halventavia artikkeleita. Ilja Janitskinin on
täytynyt olla maaliskuun 2016 alusta lähtien tietoinen, että MV-lehden toiminnassa
epäillään rikosta Jessika Aroa koskevien artikkelien perusteella. Tästä huolimatta hän
ei ole poistanut Jessika Aroa koskevia halventavia artikkeleita, vaan aiemman
tyyppisiä, halventavia artikkeleita on julkaistu lisää MV - lehdessä.
Ottaen huomioon Ilja Janitskin haluttomuus poistaa MV - lehdessä ja Uber Uutisissa
mm. tekijänoikeuksia loukkaava, julkaistu aineisto oikeudenhaltijan edustajalta
saamistaan kehotuksista huolimatta ja sen, että mahdollisuus keskeyttää jakelu /
poistaa yksittäisiä, erikseen yksilöityjä viestejä, on ainoastaan verkkoviestien
lähettäjällä, joka samanaikaisesti toimii sivuston ylläpitäjänä ja viestien julkaisijana,
näen ainoaksi vaihtoehdoksi MV - lehti ja Uber Uutiset verkkojulkaisun jakelun
keskeyttämisen.
5
1.4.
VAATIMUKSEN
2.6.2016
VERKKOVIESTIN
JAKELUN
KESKEYTTÄMISEKSI
TÄYDENTÄMINEN UUDEN RIKOSNIMIKKKEEN OSALTA
KIIHOTTAMINEN
KANSANRYHMÄÄ
VASTAAN
(5500/R/39739/16)
TEKOAIKA
4.4.2016
Helsingin poliisilaitokselle saapui 9.6.2016 Valtakunnansyyttäjänviraston asian
siirtopäätös poliisille. Siirtopäätös koskee MV - Lehden 4.4.2016 uutisoimaa HUS:n
likaisten neulojen tapausta. VaItäkunnanvirasto määrää siirtopäätöksessä, että asiassa
aloitetaan esitutkinta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kuvasta ja tekstistä
muodostuvan kokonaisuuden perusteella on syytä epäillä, että kirjoituksessa
solvataan jotakin ihmisryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän taikka kansallisen tai
etnisen alkuperän perusteella väittäen heitä yleistävästi ammattitaidottomiksi.
Verkkoviestiä / Artikkelia (liite 13) on epäiltävissä useilla eri perusteilla lainvastaiseksi.
Sen perusteella on epäiltävissä kiihottamista kansanryhmää vastaan ja myös 2.6.2016
päivätyssä vaatimuksessa mainittuja rahankeräysrikosta ja rahapelirikosta.
Kyseinen
verkkoviesti
/
artikkeli
on
luettavissa
osoitteessa
http://mvlehti.net/2016/04/04/kavtettvia-neuloia-kavttanvt-tvontekiia-ei-ollutlaillistettu-laboratoriohoitaja/
Myös
MV-lehden
artikkelissa
http://mvlehti.net/2016/06/04/huslabintoimitusiohtaia-piia-aarnisalo-valehteli-neulakohussa/
on
käytetty
samaa
kuvituskuvaa ja esitetään arveluja siitä, että kyse on voinut olla tummaihoisesta
henkilöstä. Myös tätä verkkoviestiä (liite 14) on edellä mainituin perustein epäiltävä
useilla eri perusteilla lainvastaiseksi.
Esitutkintaviranomaisen käsityksen mukaan myös MV-lehden keskustelufoorumilla
aliverkkoverkkotunnuksella http://keskustelu.mvlehti.net/ on julkaistu aineistoa,
jonka on syytä epäillä täyttävän kiihottaminen kansanryhmää rikosnimikkeen
tunnusmerkistön. Esim. keskustelufoorumin juutalaiskeskustelut alla on julkaistu
verkkoviesti, jossa todetaan juutalaisten dna:n olevan 90 % samaa rottien kanssa ja
jakavan rottien kanssa samat tavat ja moraalin. Lisäksi tätä näkemystä perustellaan
erilaisilla juutalaisia esitettävillä esittävillä valokuvilla. Liitteenä ote keskustelusta (liite
15).
Samoin seuraavien keskustelufoorumin verkkoviestien on syytä epäillä täyttävän
tunnusmerkistön:
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic-13361.0
juutalainen joukkoraiskasi lapsen)
(verkkoviestin
otsikko:
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=16025.0
Mielisairaat ja lihavat amerikkalaiset ovatkin - juutalaisia!)
(verkkoviestin
otsikko
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=16236.0 (juutalaiset perversiot...?!)
6
Vaadin näiden verkkoviestien jakelun keskeyttämistä. Viestien URL
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic= 18061.0 (juutalaisten dna..)
on
:
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic:=13361.0 (juutalainen joukkkoraiskasi)
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic= 16025.0 (mielisairaat ia lihavat..)
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=16236.0 (juutalaiset perversiot...?!)
Tämä sama vaatimus on esitetty myös kohdassa 2. Toissijainen vaatimus.
2. TOISSIJAINEN VAATIMUS
Toissijaisesti vaadin, että että Helsingin käräjäoikeus määrää keskeytettäväksi MV-
lehti - ja Uber Uutiset - nimisten verkkojulkaisujen seuraavien verkkoviestien jakelun:
Vaatimuksen
kohdissa
3.1
rahankeräysrikos,
3.2
rahankeräysrikos,
3.3.
rahapelirikos, 3.4. rahapelirikos rikosnimikkeitä koskevat verkkoviestit:
http://codplav-l-instacasino.bannerflow.com/bfbanners/56bb3004bb093f0aa801ed37.html viestin jakelun siltä osin kun se näkyy
MV-lehden sivustolla johon ip osoite 151.80.69.45 osoittaa.
http://static.uberuutiset.fi/uploads/2016/03/unnamedl7.ipg Uber Uutiset sivustolla
johon ip osoite 151.80.69.45 osoittaa.
"Donate" Paypal linkki osoitteessa http://mvlehti.net/ johon ip osoite 151.80.69.45
osoittaa.
"Donate" Paypal linkki ja viesti otsikolla "tue toimintaamme maksamalla lukuajasta"
osoitteessa http://mvlehti.net/ johon ip osoite 151.80.69.45 osoittaa.
Seuraava MV - Lehti / Uber Uutiset sivustolla oleva, tekijänoikeutta loukkaava
aineisto
Vaatimuksen kohdassa 3.5. tekijänoikeusrikosta koskevat verkkoviestit:
http://mvlehti.net/2015/07/13/poliisi-kaipaa-havaintoia-brutaalienasuntomurtoien-sariasta-asialla-ulkomaalaiset/
http://mvlehti.net/2015/07/14/lipuntarkastaia-tuomittiin-hairikkomamunpahoinpitelvsta-metrossa/
7
http://mvlehti.net/2015/07/14/ruotsalaispoliitikko-stubb-on-kuin-vammaisen-siskonikiusaajat/
http://mvlehti.net/2015/07/14/muistatko-tata-vantaalaisessa-kerrostalossa-asuilammas/
http://mvlehti.net/2015/07/14/vle-suomalaiset-elaimiinsekaantuiat-lahetelleethuolestuneita-viesteia-ministerion-virkamiehille/
http://mvlehti.net/2015/07/15/vahan-tunnettu-vaara-lapsipornolla-voi-lavastaasvvttoman-vankilaan/
http://mvlehti.net/2015/07/15/huhtasaari-ehdotti-vankien-ulkoistamista-viroonvirolaiset-ehdottavat-sen-sijaan-venaiaa/
http://mvlehti.net/2015/07/16/hamaramiesten-ia-poliisin-kytkvt-svnnvttivatsuomalaisen-mafian-poliisiiohdon-makeat-vuodet/
http://mvlehti.net/2015/07/16/pullonkeraaia-ioutuu-maksamaan-veroa/
http://mvlehti.net/2015/07/17/breivik-hyvaksvttiin-opiskeliiaksi-oslon-vliopistoon/
http://mvlehti.net/2015/07/17/thaimaalainen-poimiia-tienaa-vuoden-palkansuomen-metsissa/
http://mvlehti.net/2015/07/18/voimistelutapahtuman-14-euron-annos-tehtv-virossaia-sulatetaa n-pa kasteesta/
http://mvlehti.net/2015/07/18/iltasanomat-vllatti-kuinka-kauan-bull-mentulamaksaisi-kreikan-velkaa/
http://mvlehti.net/2015/07/18/turun-seudulla-sairasta-nuorisoa-potkivat-siilia/
http://mvlehti.net/2015/07/18/paliousalennus-on-suomen-rikoslainsaadannonkasittamattomin-asia/
http://mvlehti.net/2015/07/19/raiskaaia-sai-tuomioon-alennusta-iopa-edellisestaraiskauksesta/
http://mvlehti.net/2015/07/19/iltasanomat-vllattaa-nain-bull:mentula-lomaileerodoksella-ei-ollu-isoia-aiiia/
http://mvlehti.net/2015/07/19/tvperin-tosi-tv-idea-ikina-rvhma-kilpailiioita-vietiin-
isisin-luo/
http://mvlehti.net/2015/07/19/ruotsissa-surmatun-lisan-17-mopokypara-on-
lovtvnyt/
http://mvlehti.net/2015/07/19/vaalit-pohiois-koreassa-on-vain-yksi-ehdokas-iota-
aanestaa/
http://mvlehti.net/2015/07/20/lisa-holmin-ruumiin-lovtopaikka-ei-ole-hanenmurhapaikkansa/
http://mvlehti.net/2015/07/21/taloussanomat-euron-loppu-hvodvttaisi-kaikkia/
http://mvlehti.net/2015/07/22/liitv-isisiin-paaset-kuuraamaan-vessanponttoia-tairaiavttamaan-itsesi/
http://mvlehti.net/2015/07/23/irakilainen-kvlapaallikko-hsssa-pakolaisten-asemaaon-parannettava/
http://mvlehti.net/2015/07/24/thaimaalaiset-marianpoimiiat-repivat-rnustikatpuoliraakoina/
http://mvlehti.net/2015/07/24/prostituoidut-houkuttelevat-asiakkaitasuoiaamattomalla-seksilla/
http://mvlehti.net/2015/07/24/svotko-riisia-samalla-svot-mvrkkva-nimelta-arseeni/
http://mvlehti.net/2015/07/26/iltasanomat-ia-paivan-kevennvs-tama-oli-tvkkimiesbull-mentulan-kovin-inttikokemus/
http://mvlehti.net/2015/07/27/suomi-maksoi-eulle-iasenmaksua-ennatvssumman809-milioonaa-euroa/
http://mvlehti.net/2015/07/27/ps-nuorissako-vastavoima-ps-puolueen-smp-maiselleselkaanpuukotukselle/
http://mvlehti.net/2015/07/28/huumeruiskupuu-kontulassa/
http://mvlehti.net/2015/07/29/radio-suomipop-kyseli-kuuliioiltaan-koetko-kuuluvasiaitoon-suomalaiseen-monokulttuuriin/
http://mvlehti.net/2015/07/29/naurettava-suomi-immosta-vihataanisanmaanrakkauden-takia-rikkaat-karkaavat-pitaakseen-euronsa-tiukasti-itsellaan/
http://mvlehti.net/2015/07/29/miksi-merkel-saa-arvostella-monikulttuurisuuttamutta-immonen-ei/
http://mvlehti.net/2015/07/29/meilla-on-unelma-tapahtuman-iariestaiat-kuppi-
meni-nurin-ia-naksautti/
http://mvlehti.net/2015/07/31/miksi-bensan-hinta-suomessa-nousee-kun-olivnmaailmanmarkkinahinta-laskee/
http://mvlehti.net/2015/08/01/poliisi-ampui-tiskikoneeseen-sakot-tuli/
http://mvlehti.net/2015/08/01/hs-vllattaa-multikulturalismin-painaiainen/
http://mvlehti.net/2015/08/01/vakivaltainen-mellakka-ivvaskylassa/
9
http://mvlehti.net/2015/08/01/mielenosoittaiat-hvokkasivat-tavarataloon-iapahoinpitelivat-sivullisia-ivvaskvlassa-30-otettiin-kiinni/
http://mvlehti.net/2015/08/01/iltassanomien-paivan-mentula-pitaa-kaikkia-lukiioitavaiaavaisena-alyltaan/
http://mvlehti.net/2015/08/03/poliisi-somessa-tapahtuvia-kunnianloukkauksia-eitutkita/
http://mvlehti.net/2015/08/03/michael-kaliasti-kavtti-hvvaksi-82-vuotiastaleskirouvaa/
http://mvlehti.net/2015/08/03/israelilaismilionaarin-radikaali-ehdotus-suomestamaailman-kaikkien-pakolaisten-valtio/
http://mvlehti.net/2015/08/05/feministi-petterssonin-kollega-kontaminoi-ilmakehankompuroivalla-puolustuspierulla/
http://mvlehti.net/2015/08/07/sk-suomalaisille-isis-terroristeille-maksetaan-kelantuet/
http://mvlehti.net/2015/08/07/nvt-liite-eli-pravda-ohieistaa-mikseivat-poliisi-iamedia-kerro-mika-on-rikollisen-ihonvari/
http://mvlehti.net/2015/08/08/tasta-tekstista-saa-io-vlekin-olla-kateellinen/
http://mvlehti.net/2015/08/08/auto-kavttokieltoon-ios-maksat-liikaa-veroa/
http://mvlehti.net/2015/08/09/monikulttuurisen-faces-festivaalin-kvltit-tuhottiinviimeista-mvoten-raaseporissa/
http://mvlehti.net/2015/08/Q9/hesarin-tamanpaivainen-paakirioitus-iossa-ehkaviitataan-mv-lehteen/
http://mvlehti.net/2015/08/ll/turvapaikanhakiiat-puukotti-kuoliaaksikantavaestoon-kuuluvan-aitin-ia-poian/
http://mvlehti.net/2015/08/ll/iltasanomat-varoittaa-nvt-sitten-valiin-proteiineista/
http://mvlehti.net/2015/08/12/ps-selvittaa-olivatko-immosta-kohtaan-esitetvtsvvtokset-laillisia/
http://mvlehti.net/2015/08/12/mantvhariuHa-vainaiat-kontissa-pihan-peralla/
http://mvlehti.net/2015/08/15/miksi-polkupvorailiian-surmasta-epaillyn-miehenistunto-iulistettiin-salaiseksi/
http://mvlehti.net/2015/08/16/ulla-appelsin-iltasanomista-kirioittaa/
http://mvlehti.net/2015/08/18/turviksilie-taataan-parempi-huolenpito-kuinvahaosaisille-kantasuomalaisille/
10
http://mvlehti.net/2015/08/21/hs-mika-on-suhtautumisesi-maahanmuuttoon-vertaaitseasi-testilla-muihin-suomalaisiin/
http://mvlehti.net/2015/08/23/iari-sarasvuo-haluaa-suoiella-suomalaista-kulttuuriaislamilta/
http://mvlehti.net/2015/08/23/ruotsin-pahamaineisin-raiskaaia-hagamannenhakattiin-golfmailalla/
http://mvlehti.net/2015/08/23/mika-naissa-hommissa-on-niin-vaikeaa-iltasanomat/
http://mvlehti.net/2015/08/24/seinaioen-teinisurman-rikosnimike-nnuuttumassamurhaksi/
http://mvlehti.net/2015/08/25/anarkistit-ia-kommunistit-eivat-osaa-yhtaloita/
http://mvlehti.net/2015/08/26/kirkkonummelaiset-pelkaavat-tvtartensa-puolesta/
http://mvlehti.net/2015/08/28/maaiussi-raiskasi-thaimaalaisen-marianpoimiian/
http://mvlehti.net/2015/08/31/satalinnan-vastaanottokeskukselle-uusi-nimi/
http://mvlehti.net/2015/09/04/oulussa-turvapaikanhakiioita-siivouskomeroihin-iakontteihin/
http://mvlehti.net/2015/09/05/turvapaikanhakiiat-tappelivat-hariavallanvastaanottokeskuksessa-vhden-osallistuian-sairaalakuntoon/
http://mvlehti.net/2015/09/06/iuha-sipilan-motiivit/
http://mvlehti.net/2015/09/10/uskomattoman-harskia-hesari-teki-sittenpuolusteluiutun-17-vuotiaasta/
http://mvlehti.net/2015/09/10/valtamedian-toimittaiiksi-on-pestautunut-varsinaisiaalvn-iattilaisia/
http://mvlehti.net/2015/09/13/tornio-kaaoksessa-500-turvapaikanhakiiaa-tornioontanaan/
http://mvlehti.net/2015/09/15/somalit-haluamme-suomeen-ystavamme-ovat-iosuomessa/
http://mvlehti.net/2015/09/20/helsingin-sanomat-valehtelee-torkeasti/
http://mvlehti.net/2015/09/20/helsingin-sanomien-uutinen-ruodittuna/
http://mvlehti.net/2015/09/21/nalkapaivakeravkseen-sprn-houkuttelemalipaskeraaia-pidattelin-itkuani/
http://mvlehti.net/2015/09/22/ioukkotappelu-oulun-vastaanottokeskuksessavhdelle-vammoia-teraaseesta-5-otettu-kiinni/
11
http://mvlehti.net/2015/09/22/ulkoministerikin-lukee-mv-lehtea/
http://mvlehti.net/2015/09/23/onko-petteri-orpo-menettanvt-iarkensa/
http://mvlehti.net/2015/09/25/terroristi-voi-saada-suomesta-turvapaikan/
http://mvlehti.net/2015/09/26/turvapaikanhakiia-putkaan-torniossa/
http://mvlehti.net/2015/09/26/ruotsalaissuvakki-sofia-helin-pakolaisista-ei-olekustannuksia-koska-koulut-ia-vliopistot-ovat-ilmaisia/
http://mvlehti.net/2015/09/29/taloussanomat-suomi-tarvitsee-kaksi-milioonaamaahanmuuttajaa/
http://mvlehti.net/2015/09/29/monikulttuurista-suomea-puolustavalla-veteraamllakiriahvllvssaan-hitlerin-taisteluni/
http://mvlehti.net/2015/09/30/salwanin-pako-euroopan-lapi-mtv-ilta-sanomat-vsmita-oikeasti-tapahtui/
http://mvlehti.net/2015/10/01/mieleniimaus-tuii-puskista-eilen-ruokana-olinaudanlihakastiketta-kasviksilla-salaattia-ia-riisia/
http://mvlehti.net/2015/10/01/venaia-aloitti-isis-pommitukset/
http://mvlehti.net/2015/10/01/ruokaprotesti-iatkuu-oulun-hiukkavaarassa-ruoka-onpahaa-sangyt-ovat-huonot-katsokaa-naita-oloia-me-emme-mene-svomaan/
http://mvlehti.net/2015/10/03/hiukkavaaran-pakolaisten-ruokaprotestien-todellinensvv-raha/
http://mvlehti.net/2015/10/03/sprlla-mielenosoitus-oulun-kastellinhatamaioitusvksikossa/
http://mvlehti.net/2015/10/06/nehat-tusha-ia-ibraim-kamber-rotostelivat-suomessaliukuhihnalta-60-rikosta/
http://mvlehti.net/2015/10/09/abdigadir-osman-husseinin-karkotuspaatos-edelleenvoimassa/
http://mvlehti.net/2015/10/ll/matut-tappelivat-forssan-rantasipin-vokssa-asiaahvssvtellaan/
http://mvlehti.net/2015/10/12/taiukangas-pentti-linkola-eurooppaan-ei-missaannimessa-pida-ottaa-ihmisia-muualta/
http://mvlehti.net/2015/10/16/pizzagate-pizzoia-puolustanutta-yrittaiaa-epaillaantalousrikoksista/
http://mvlehti.net/2015/10/17/erikoistoimittaia-aria-paananen-vouhottaa-natokiimassaan/
12
http://mvlehti.net/2015/10/19/irakilaiset-turvapaikkamatut-osoittavat-mieltatanaan-tampereeila/
http://mvlehti.net/2015/10/19/oikeuslaitos-suosii-mamurikollisia/
http://mvlehti.net/2015/10/19/ianne-iuhani-hernesaho-saalisti-seksiseuraksi-koulunlahelta-13-vuotiaan-selvisi-ehdollisella/
http://mvlehti.net/2015/10/20/migri-rikkoo-lakia-salaa-sopimuksen-kokonaishintoia/
http://mvlehti.net/2015/10/22/somalit-uhanneet-todistaiia/
http://mvlehti.net/2015/10/24/pauli-vahtera-niin-mina-mieleni-pahoitin/
http://mvlehti.net/2015/10/25/matut-kunnostautuivat-ia-vaihtoivat-talvirenkaitamuhoksella/
http://mvlehti.net/2015/10/27/torkea-pahoinpitelv-svvtettvien-nimet/
http://mvlehti.net/2015/ll/01/ehdollista-toisen-puukottamisestavastaanottokeskuksessa-kotkassa/
http://mvlehti.net/2015/ll/03/poliisilla-tutkinnassa-pakko%C2%ADavioliittoiatvttoia-on-tullut-suomeen-pohiois-afrikasta-ia-lahi-idasta/
http://mvlehti.net/2015/ll/04/suomen-sananvapaus-on-uhattuna/
http://mvlehti.net/2015/ll/05/lukiia-iuosten-kustaan-ia-takkia-kaannetaan/
http://mvlehti.net/2015/ll/06/kulttuurimarxismia-parhaimmillaan/
http://mvlehti.net/2015/ll/09/poliisi-otti-kolme-turvapaikanhakiiamatua-kiinnivokssa-helsingissa/
http://mvlehti.net/2015/ll/13/matkailuvrittaia-paivikki-palosaari-mukanapakolaisbisneksessa/
http://mvlehti.net/2015/ll/18/seinaioen-teinitvttomurha-murhaaia-halusi-raivatapois-kilpailijan/
http://mvlehti.net/2015/ll/19/anarkistit-aikovat-estaa-612-marssinitsenaisvvspaivana/
http://mvlehti.net/2015/ll/19/matuiHe-lisaa-rahaa-kantiksilta-lisaa-pois/
http://mvlehti.net/2015/ll/20/kouvolan-masinol-iskun-tekiialle-vuosi-ehdotontavankeutta/
http://mvlehti.net/2015/ll/21/supo-suomesta-viety-lapsia-isisin-oppiin-video/
http://mvlehti.net/2015/ll/22/hennalan-hatamaioituskeskuksessa-14-naista-onraskaana/
13
http://mvlehti.net/2015/ll/23/terrorismintutkiia-suomen-poliittisessa-ilmapiirissanakyvissa-muutos/
http://mvlehti.net/2015/ll/23/turvapaikanhakiioita-avustanut-iuristi-kirsipettersson-sai-esiintvmiskiellon/
http://mvlehti.net/2015/ll/24/vasta-12-paivaa-vok-auki-kun-io-ensimmainentorkea-alaikaisen-lapsen-raiskaus/
http://mvlehti.net/2015/ll/25/kun-propagandasta-iaa-kiinni-vhdvsvallat-kavttivenaian-videokuvaa-omissa-pommituksissaan/
http://mvlehti.net/2015/ll/26/helsingin-suurmoskeiia-tulisi-kalasataman-viereen/
http://mvlehti.net/2015/ll/29/hsn-paakirioitteliian-kannattaisi-tutustua-tilastoihinne-eivat-valehtele/
http://mvlehti.net/2015/12/01/15-vuotias-hakattiin-huvin-vuoksi/
http://mvlehti.net/2015/12/01/malliesimerkki-hvvsareiden-iariettomasta-logiikastavain-rasistinatsi-puolusti-maahanmuuttaiaperhetta/
http://mvlehti.net/2015/12/04/kymmenet-vihamieliset-turvapaikanhakiiat-piirittivatpartion/
http://mvlehti.net/2015/12/04/meille-valehdeltiin-taas-turvapaikanhakiioidenepailtvia-seksuaalirikoksia-kerrottua-enemman-marraskuussa-noin-100/
http://mvlehti.net/2015/12/04/hsn-paakirioitus-valkopesee-vaaran-raiskaustilastoiaei-pida-kavttaa-leimaamiseen/
http://mvlehti.net/2015/12/05/suomi-suuntaa-facebook-viesteia-venaialta-tulevilleafgaaneille/
http://mvlehti.net/2015/12/05/vain-tvhma-tekee-toita-alle-2600-euronkuukausipalkalla/
http://mvlehti.net/2015/12/06/ensin-varoitti-suomesta-viro-ia-nvt-venaiaturvapaikanhakijat-kuliettavat-tarttuvia-tauteia/
http://mvlehti.net/2015/12/06/tapanilassa-matun-raiskaamaksi-ioutunut-nainenkertoo-hirveinta-oli-kauhu-avuttomuus-ia-lamaantuminen/
http://mvlehti.net/2015/12/06/itaraian-vli-ennatysmaara-laittomiamaahantunkeutuiia-vli-100-viikossa/
http://mvlehti.net/2015/12/06/hairikkopappi-poistettiin-itsenainen-suomimielenosoituksesta/
http://mvlehti.net/2015/12/06/vasemmistolainen-naisenhakkaaia-vauhdissa/
14
http://mvlehti.net/2015/12/07/mita-enemman-ulkomaalaisia-sita-enemmanraiskauksia/
http://mvlehti.net/2015/12/07/sariaraiskaaia-iai-kiinni-kolme-vuotta-raiskauksenjalkeen/
http://mvlehti.net/2015/12/07/kaksi-miesta-raiskasi-15-vuotiaan-tvton-oulussatuomiot-5-vuotta-vankeutta/
http://mvlehti.net/2015/12/07/kerailvaseiden-reaktivoiminen-helppoa/
http://mvlehti.net/2015/12/08/aika-suuri-erotus-noiden-kahden-tamanpaivanlehden-uutisoinnissa/
http://mvlehti.net/2015/12/08/vaatekasa-paloi-vastaanottokeskuksen-ovellakangasalla/
http://mvlehti.net/2015/12/08/usa-pvvsi-suomen-mukaan-isisin-vastaiseentaisteluun/
http://mvlehti.net/2015/12/08/sikamaista-toimintaa-vrn-konduktoori-heitti-lapsetiunasta-kvlmaan-pimeaan-ia-sateeseen/
http://mvlehti.net/2015/12/09/suomen-kauppoien-ruokakassit-kallistuivat-vainlidlissa-hinta-tullut-alaspain/
http://mvlehti.net/2015/12/10/nainen-raiskattiin-viikonloppuna-espoossa-kahtamiesta-esitetaan-vangittavaksi/
http://mvlehti.net/2015/12/10/irakilainen-turvapaikanhakiia-monet-tulevat-vainturismin-vuoksi/
http://mvlehti.net/2015/12/10/ioukkosurmasuunnitelma-turussa/
http://mvlehti.net/2015/12/10/svvttaia-iatti-svvtteet-turvapaikanhakiioita-kohtaansavnatsalon-alaikaisten-raiskauksissa/
http://mvlehti.net/2015/12/10/poliisi-suomessa-ioukkosurmia-ihannoiva-verkosto/
http://mvlehti.net/2015/12/ll/23-vuotiaiden-irakilaiskaksostenvangitsemisoikeudenkavnnit-menossa/
http://mvlehti.net/2015/12/ll/luokkakaverinsa-seinaioella-murhanneelle-15vuotiaalle-tvtolle-9-vuoden-tuomio/
http.7/mvlehti.net/2015/12/12/turvapaikanhakiian-vaite-useilla-suomeen-tulleilla-
kvtkoksia-isisiin/
http://mvlehti.net/2015/12/12/hbl-turvapaikanhakiioita-tulee-helsinkiin-nyt-laivalla-
saksasta/
15
http://mvlehti.net/2015/12/13/arabimedia-kertoo-nvt-suomesta-pakkotvota-iahvokkavksia-vastaanottokeskuksiin/
http://mvlehti.net/2015/12/14/hvvat-uutiset-turvapaikanhakiiat-pettyivat-suomeen/
http://mvlehti.net/2015/12/15/is-iariesto-lahetti-suomeen-1700-nimen-listan-isisturvapaikanhakiioista-heidan-ioukossaan-on-erittain-vaarallisia-ihmisia/
http.y/mvlehti.net/2015/12/15/ialleen-raiskauksen-vritvs-kaksi-ulkomaalaistaustaistavritti-raiskata-15-vuotiaan-porissa/
http://mvlehti.net/2015/12/16/16-vuotiaalle-afrikkalaiselle-svvte-homon-murhastaruotsissa/
http://mvlehti.net/2015/12/16/mamu-tuomittiin-4-vuoden-vankeuteen-torkeastaraiskauksesta-uhri-alle-16-vuotias/
http://mvlehti.net/2015/12/16/ihmisoikeudet-eivat-kuulu-terroristeille-iasota rikollisille/
http://mvlehti.net/2015/12/17/pedofiili-kavtti-vuosia-hvvaksi-alle-10-vuotiasta-lastavangittava-tavattaessa/
http://mvlehti.net/2015/12/18/irak-valmis-auttamaan-suomea-terroriepailtvientunnistamisessa/
http://mvlehti.net/2015/12/19/turvapaikanhakiialapsia-edustamalla-voi-tehdahvvan-tilin-ilman-patevvvsvaatimuksia/
http://mvlehti.net/2015/12/19/miksi-timo-soinin-kiriaa-mvvdaan-70/
http://mvlehti.net/2015/12/20/hallitus-haluaa-lainsaadantomuutoksella-varmistaaasuntoien-riittaminen-maahantunkeutuiille/
http.7/mvlehti.net/2015/12/20/tappoiko-tiedustelupalvelu-hizollahin-iohtaian/
http://mvlehti.net/2015/12/20/tuomio-kansalaisilta-sipilasta-pidetaan-vahemmankuin-kataisesta/
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2015/12/20/hs-hallituksen-suosio-putosisipilasta-pidetaan-vahemman-kuin-kataisesta/201516875/12
http://mvlehti.net/2015/12/21/ruotsin-rautatievhtio-lopettaa-liikenteen-tanskaan-
hallituksen-ukaasin-vuoksi/
http://mvlehti.net/2015/12/22/keski-ikaiset-turvapaikanhakiiamiehet-tekevtyvatsuomessa-lapsiksi/
http://mviehti.net/2015/12/22/suomi-vahvistaa-panssarintoriuntakvkyaan-12milioonalla-eurolla/
16
http://mvlehti.net/2015/12/22/seurakunnan-tvontekiia-hyllvtettiin-svlien-niidenpuuroon/
http://mvlehti.net/2015/12/22/nain-bruneissa-laittomasta-ioulunvietosta-5-vuodenvankeustuomio/
http://mvlehti.net/2015/12/23/vapise-soini-suomidemokraatit-tulee/
http://mvlehti.net/2015/12/23/sipilan-kempeleen-kodin-luovutusaikaturvapaikanhakiioille-lahestvv/
http://mvlehti.net/2015/12/23/hiv-positiivinen-prostituoitui-selvisi-ehdonalaisella/
http://mvlehti.net/2015/12/23/hbln-paatoimittaia-timo-soini-rikkoo-ministerinvalaansa/
http://mvlehti.net/2015/12/23/turvapaikanhakiioilla-taas-tappelu-hennalanvastaanottokeskuksessa/
http://mvlehti.net/2015/12/23/vaasan-hovioikeus-pitanvt-voimassalastensuoielulaitoksen-naisohiaaialle-tuomitun-ehdollisen-vankeuden-15-vuotiaanpoian-hyvaksikaytosta/
http://mvlehti.net/2015/12/23/ruotsissa-oikeus-vapautti-ioukkoraiskaukseenosallistuneen-koska-ei-tieda-varmuudella-taman-ikaa/
http://mvlehti.net/2015/12/29/lahtelaisen-konsta-niemen-10-vuoden-tuomio-pitihovissa-hovi-lievensi-rikosnimiketta/
http://mvlehti.net/2015/12/29/arkkipiispa-kirkon-tehtava-ei-ole-puolustaakansallisia-etuia-ei-edes-kristittvia/
http://mvlehti.net/2015/12/29/turvapaikanhakiioiksi-suomeen-pyrkivat-korrvvttavatnvt-raian-yli-venaialla-ostamillaan-autoilla/
http://mvlehti.net/2015/12/29/oikeustieteen-professori-matti-tolvanen-arvosteleevoimakkaasti-ita-suomen-hovioikeuden-tuomiota/
http://mvlehti.net/2016/01/02/media-kimpussa-selkarankainen-poliisi-puolustaaohiettaan-soita-112-ios-ulkomaalainen-pvrkii-lahikontaktiin/
http://mvlehti.net/2016/01/03/mamut-ia-matut-keskustelevat-suomestanettifoorumeilla/
http://mvlehti.net/2016/01/07/poliisi-etsii-turvapaikanhakiiaa-vokn-lahimetsastakeuruulla/
http://mvlehti.net/2016/01/08/gaddafi-osasi-ennustaa-isisin-nousun-nato-tuhosigaddafin-ia-ennustus-toteutui/
17
http://mvlehti.net/2016/01/08/poliisi-lapsia-ia-naisia-ahdistelevatturvapaikanhakiiat-ovat-vakava-ongelma/
http://mvlehti.net/2016/01/08/poliisi-helsingissa-vakava-ongelma-laittomatmaahantuliiat-ahdistelevat-naisia-ia-lapsia/
http://mvlehti.net/2016/01/08/laittomien-maahantunkeutuiien-hvvsaaminen-onsaanut-suomalaiset-valittamaan-omista-kodittomista-enemman/
http://mvlehti.net/2016/01/09/kempeleen-naapurit-ovat-kauhuissaan-sipilantulevista-vuokralaisista/
http://mvlehti.net/2016/01/ll/hvvsarin-sanomat-kirioitti-vuosi-sitten-tammikuussaetta-suomi-tarvitsee-vuosittain-34-000-maahantuliiaa/
http://mvlehti.net/2016/01/ll/miesmatut-tuiiottelevat-suomalaismiehia-piinaavastiuimahallien-pukuhuoneissa/
http://mvlehti.net/2016/01/12/iariestvksenvalvoia-tvttoien-ahdistelustauutenavuotena-kahminta-oli-torkeaa/
http://mvlehti.net/2016/01/12/turvapaikan%C2%ADhakiiaa-epaillaan-torkeastaraiskauksesta-raisiossa/
http://mvlehti.net/2016/01/13/turvapaikanhakiia-uhkasi-perhettaan-puukollavastaanottokeskuksessa/
http://mvlehti.net/2016/01/13/orpo-ei-ole-sopiva-sisaministeriksi-han-iokovalehtelee-tai-sitten-ei-ole-tehtaviensa-tasalla/
http://mvlehti.net/2016/01/15/vliopistolehtori-vangittu-lapsen-torkeastaseksuaalisesta-hvvaksikavtosta-ia-torkeasta-ihmiskaupasta/
http://mvlehti.net/2016/01/15/asianaiaialiiton-mukaan-laittomien-maahantuiiioidenavulia-rahastetaan-valtion-oikeusapurahoia/
http://mvlehti.net/2016/01/16/ministeri-orpo-matuista-halpatvovoimaa/
http://mvlehti.net/2016/01/17/miksi-suomella-ei-ole-turvapaikanhakiioita-koskevaapalautussopimusta-irakin-kanssa/
http://mvlehti.net/2016/01/17/iltasanomat-ia-katseet-muualle-uutisoinnin-abc/
http://mvlehti.net/2016/01/18/suomessa-aiti-ioutui-katsomaan-vieresta-kuntvttaren-naamaa-nuoltiin/
http://mvlehti.net/2016/01/19/mauranen-kari-olavi-vangittiin-torkeastaihmiskaupasta/
http://mvlehti.net/2016/01/20/laiton-maahantuliia-voi-laillisesti-ruotsissa-aiaaautoa-ilman-aiokorttia/
18
http://mvlehti.net/2016/01/20/tampereen-vliopiston-tutkiian-mukaan-helsinginuuden-vuoden-seksuaalirikoksissa-oli-kvse-taharrush-gameasta/
http://mvlehti.net/2016/01/20/persut-erotti-olli-sademiehen-valtuustorvhmasta/
http://mvlehti.net/2016/01/20/miehen-raiskaamisesta-vangittu-turvapaikanhakiiaon-hassan-iafar-vusuf/
http://mvlehti.net/2016/01/21/volkswagenin-laatu-on-romahtanut-ei-enaa-iuurifiatia-parempi/
http://mvlehti.net/2016/01/22/helsingin-sanomat-ia-taloustutkimus-ov-lobbaaguggenheimia-torkeasti/
http://mvlehti.net/2016/01/22/paaministeri-sipilaa-kusettanut-fahad-firas-tunnustaavalehdelleensa-ikansa/
http://mvlehti.net/2016/01/24/hesari-valehtelee-taas/
http://mvlehti.net/2016/01/25/nelia-ulkomaalaista-vangittu-marraskuussa-helsinginrautatieasemalla-tapahtuneesta-ioukkoraiskauksesta/
http://mvlehti.net/2016/01/25/europol-varoittaa-eurooppaa-muhamettilaisetsuunnittelevat-suuren-luokan-iskuia-eurooppaan/
http://mvlehti.net/2016/01/26/helsingin-poliisi-ia-krp-aikovat-puuttua-hetinvihapuheeseen/
http://mvlehti.net/2016/01/27/iltasanomat-uutisoi-vuonna-2006-muhamettilaisestakusipaalaakarista/
http://mvlehti.net/2016/01/27/poliisi-kadotti-ruotsissa-ioukkoraiskauksestatuomitun-laittomasti-maahan-tulleen-pohiois-afrikkalaisen/
http://mvlehti.net/2016/01/27/poliisi-salasi-raiskauksen/
http://mvlehti.net/2016/01/28/kiekkovaki-tvrmistvi-femakonioukkoraiskausvaitteista/
http://mvlehti.net/2016/01/29/saat-toistuvasti-uhata-tappaa-ia-valmistellatappamista-ios-olet-muhamettilainen-oikeudenkayton-kahden-markkinat/
http://mvlehti.net/2016/01/30/nvt-kaikki-laittomasti-uhkailemaan/
http://mvlehti.net/2016/01/31/kuinka-nopeasti-siirtolaisesta-tulee-pakolainen/
http://mvlehti.net/2016/01/31/muistatteko-taman-propagandan/
http://mvlehti.net/2016/02/02/hassan-iafar-vusufille-3-v-5-kkturvapaikanhakiiamiehen-raiskaamisesta/
http://mvlehti.net/2016/02/02/kadetin-sotilasura-katkolla-ehka-lopullisesti-ohi/
19
http://mvlehti.net/2016/02/03/zika-virustauti-saattaa-olla-mvos-sukupuolitauti/
http://mvlehti.net/2016/02/03/mita-sauli-niinisto-valtiopaivilla-sanoi-ia-miksi-video/
http://mvlehti.net/2016/02/03/afeanistanilaisen-kommunistin-tvtar-haukkuupresidentti-niiniston/
http://mvlehti.net/2016/02/03/ev-lut-kirkko-on-suomen-kansan-vihollinen/
http://mvlehti.net/2016/02/04/espanialainen-hyttvslaii-saattaa-kveta-levittamaanzikavirusta/
http://mvlehti.net/2016/02/04/nvt-soitti-teuvo-hakkaraiselle/
http://mvlehti.net/2016/02/04/hallitus-aikoo-uudistaa-ylen-sipilan-tavalla/
http://mvlehti.net/2016/02/05/tuomioia-niinistosta-han-on-nvt-hommaforumissasankari/
http://mvlehti.net/2016/02/05/saksan-tiedustelu%C2%ADpalvelun-mukaan-isislahettaa-terroristeia-eurooppaan-pakolaisina/
http://mvlehti.net/2016/02/05/vappu-kaarenoia-ia-aurora-ramo-paskoivathousuihinsa/
http://mvlehti.net/2016/02/06/zikavirus-saattaa-tarttua-mvos-suudellessa/
http://mvlehti.net/2016/02/08/rahat-pankista-kohta-supon-kuulusteluien-kautta/
http://mvlehti.net/2016/02/08/ahvenanmaalla-ase-ei-tapa/
http://mvlehti.net/2016/02/ll/rasismi-kav-kalliiksi/
http://www.hs.fi/kotimaa/al305558058204
http://mvlehti.net/2016/02/13/eu-haluaa-raioittaa-kateisen-rahan-kavttoa/
http://mvlehti.net/2016/02/14/lapin-raianvlityspaikoilla-ennatvsmaaraturvapaikanhakijoita/
http://mvlehti.net/2016/02/14/maahanmuuttaia-suomessa-autetaan-liikaa-iaihmisista-tehdaan-reppanoita/
http://mvlehti.net/2016/02/14/hs-tanaan-heikki-hiilamo-debunkattuna/
http://mvlehti.net/2016/02/15/eun-ia-suomen-suuremmoinen-tulevaisuus/
http://mvlehti.net/2016/02/15/onko-venaialla-salainen-iskulista-suomenverkkoasiantuntiioista/
http://mvlehti.net/2016/02/16/ilta-sanomat-iatkaa-valehtelua-vaikka-il-io-tunnusti/
20
http://mvlehti.net/2016/02/16/mohammed-said-abdallah-tuomittiin-lapsentorkeasta-seksuaalisesta-hyvaksikavtosta-seka-torkeasta-raiskauksesta/
http://mvlehti.net/2016/02/16/tuloraia-perheenvhdistamisessa-ei-koske-kaikkiaturvapaikanhakijoita-koskee-kaikkia-suomalaisia/
http://mvlehti.net/2016/02/17/turvapaikanhakiioista-suomalaisille-valtavat-kulut800-milioonaa-euroa/
http://mvlehti.net/2016/02/17/uusi-suomalainen-madatvsohielma-kertoo-kielletvstarakkaudesta/
http://mvlehti.net/2016/02/17/isis-on-mahdollisesti-saanut-kasiinsa-eran-iridium192-isotooppia-kay-ns-likaiseen-pommiin/
http://mvlehti.net/2016/02/18/paivan-pedofiili-vaarallinen-sariapedofiili-onvapaana/
http://mvlehti.net/2016/02/20/poliisi-teki-yolla-kotietsinnan-svvttoman-tapanivuorelan-asuntoon/
http://mvlehti.net/2016/02/21/suomen-erikoisioukoille-nato-rvnnakkokivaarit-tilaustehtv/
http://mvlehti.net/2016/02/21/ruotsin-poliisi-suomelle-alkaa-toistako-naitamaahanmuuton-virheita/
http://mvlehti.net/2016/02/23/vihreiden-riveissa-halua-poistaa-hautarauhanrikkominen-rikoslaista/
http://mvlehti.net/2016/02/23/apulaispoliisipaallikko-nvkanen-svvtteeseentorkeasta-liikenneturvallisuuden-vaarantamisesta/
http://mvlehti.net/2016/02/24/vesa-keskinen-kavi-kauneusleikkauksessa/
http://mvlehti.net/2016/02/25/iatelehti-helsingin-sanomat-sekoilee-kristailipallojournalismillaan/
http://mvlehti.net/2016/02/27/kauppaoikeuden-dosentin-mielesta-nokianrenkaiden-harioittama-huiiaus-pahempi-uutinen-kuin-vwn-paastoskandaali/
http://mvlehti.net/2016/02/27/kansanedustaia-aino-kaisa-pekonen-tunkeutuiluvatta-volla-vanhuksen-kotiin/
http://mvlehti.net/2016/02/28/iltasanomat-kaivoi-30-sitten-murhatun-olof-palmenpakolaiskampaniansa-mannekiiniksi/
http://mvlehti.net/2016/02/28/isis-kavttaa-naisiin-kidutuslaitetta/
http://mvlehti.net/2016/02/28/libvassa-on-kavtossa-suomalaisvalmisteisiarvnnakkokivaareja/
21
http://mvlehti.net/2016/01/31/huiiarifirmat-kusettavat-nuoria-vaarilla-lupauksilla-iamallika nsioilla/
http://mvlehti.net/2015/09/23/sprn-paasihteeria-epailtiin-rikoksesta/
http://uberuutiset.fi/2015/08/ll/vle-perui-mamban-tero-vaaran-tv-esiintvmisenmamu-kriitiikin-vuoksi-vuonna-2013/
http://uberuutiset.fi/2015/08/18/turvapaikanhakiioilla-paremmat-oltavat-kuinvahaosaisilla-kantasuomalaisilla/
http://uberuutiset.fi/2015/10/06/venaian-tvssa-tavdellista-pommitus-saata-svvriaan/
http://uberuutiset.fi/2015/10/12/tama-on-loukkaus-vaikeroi-mukanaturvapaikkabisneksessa-oleva-kansanedustaia-sanna-lauslahti/
http://uberuutiset.fi/2015/ll/01/saksassa-tehtv-satoia-rikosilmoituksia-merkelinmaanpetoksesta-koska-suomessa/
http://uberuutiset.fi/2015/ll/04/suomen-sananvapaus-on-uhattuna/
http://uberuutiset.fi/2015/12/30/lasten-ia-nuorten-periscope-villitvs-iarkvttiperheen-aidin-iopa-10-vuotiaat-lapset-nostelevat-puseroa/
http://uberuutiset.fi/2016/01/ll/helsingin-sanomat-ia-eva-kampanioimaahanmuuton-puolesta-vuosi-sitten/
http://uberuutiset.fi/2016/01/21/helsingin-sanomat-ia-taloustutkimus-ov-lobbaaguggenheimia-torkeasti/
http://uberuutiset.fi/2016/01/23/vastaanottokeskuksessa-romansseia-ia-6-saipotkut/
http://uberuutiset.fi/2016/01/25/voimakas-maaniaristvs-espanian-ia-marokonvalisella-merialueella/
http://uberuutiset.fi/2016/02/06/nettipoliisilla-nolla-rikosilmoitusta-loppukesastatahan-paivaan-mutta-valtion-rahoilla-on-kiva-surffailla/
http://uberuutiset.fi/2016/02/16/mohammed-said-abdallah-tuomittiin-14-vuotiaan-
torkeasta-seksuaalisesta-hvvaksikavtosta-seka-torkeasta-raiskauksesta/
http://uberuutiset.fi/2016/02/25/iatelehti-helsingin-sanomat-sekoilee-kristallipallo-
iournalismillaan/
http://uberuutiset.fi/2016/02/27/iltasanomat-kaivoi-30-sitten-murhatun-olofpalmen-pakolaiskampaniansa-mannekiiniksi/
Sanoma Media Finland Oy:n
tekijänoikeudella suojattua sisältöä loukkaavat
28.2.2016 jälkeen julkaistut MV-lehden ja UberUutisten artikkelit. Sanoma Media
22
Finland
Oy toimitti aineiston 10.6.2016 Helsingin
poliisilaitokselle ja vaatii
rangaistusta myös tältä osin.
Tästä aineistosta ei ole tehty tietoyhteiskuntakaaren 189 ja 191 § mukaista
ilmoitusta sivuston ylläpidolle:
http://mvlehti.net/2016/02/29/laittomat-maahanmuuttaiat-eivat-ole-ratkaisurakennusteollisuuden-tvovoimapulaan/
http://mvlehti.net/2016/03/02/ia-luotettava-vastuullinen-media-uutisoi/
http://mvlehti.net/2016/03/03/itaraian-pakolaistulva-hiipunut-ia-suomenraiavartiolaitos-ottaa-aiheetonta-kunniaa-itselleen/
http://mvlehti.net/2016/03/06/hatunnosto-ivrki-lehtolalle/
http://mvlehti.net/2016/03/10/nico-mikael-vaisaselle-8-vuoden-vankilatuomio-15vuotiaan-useista-raiskauksista-ia-pahoinpitelvista/
http://mvlehti.net/2016/03/14/laittomille-siirtolaisille-suomeen-omat-tvomarkkinat/
http://mvlehti.net/2016/03/14/piispa-askolan-mukaan-suomalaiset-svvllistvvatkollektiiviseen-syntiin-vastustaessaan-haittamaahanmuuttoa/
http://mvlehti.net/2016/03/19/vanhus-virui-kotinsa-lattialla-kaksi-vota-vaikka-halyttiturvapuhelimella-apua/
http://mvlehti.net/2016/03/19/uutiset-vahissa/
http://mvlehti.net/2016/03/21/kalliit-maksut-pudottivat-valitusten-maaraa-iulkisistahankinnoista/
http://nnvlehti.net/2016/03/21/sosialistinaiset-palkitsi-arkkipiispa-makisen-kirkon-iasuomen-madattamisesta/
http://mvlehti.net/2016/03/23/poliisi-tutkii-aiaikaiset-virpoiat-heittivat-asuntoonpommin-vloiarvella/
http://mvlehti.net/2016/03/25/iihadismintutkiia-atte-kaleva-varoittaa-islamilaisenhaittamaahanmuuton-iatkumisesta/
http://mvlehti.net/2016/03/26/arkkipiispa-makinen-kirkko-suoielee-ilman-
turvapaikkaa-iaavia/
http://mvlehti.net/2016/03/27/postin-toimitusiohtaia-heikki-malinen-tienasi-viimevuonna-48-250-euroa-kuukaudessa/
http://mvlehti.net/2016/03/27/hialliksesta-kokoomuksen-puheeniohtaia/
http://mvlehti.net/2016/03/27/puoluetoveri-eero-lehti-ruttaa-stubbin/
23
http://mvlehti.net/2016/03/30/aselakiin-vaaditaan-taas-tiukennusta-mita-tekeeiltalehti/
http://mvlehti.net/2016/04/01/nuori-nainen-ioutui-samana-iltana-kahdestiraiskatuksi-nelia-matua-linnaan/
http://mvlehti.net/2016/04/04/hovioikeus-vaatii-svvttaialta-lisatutkimuksiapaattaakseen-lapsenraiskaaia-deek-isse-hassanin-tuomiosta/
http://mvlehti.net/2016/04/05/nordea-saanut-io-kahtena-perakkaisena-vuonnasakot-finanssivalvonnalta-seivisi-varoituksella/
http://mvlehti.net/2016/04/05/isvvden-voi-uuden-lain-mvota-vahvistaavuosikvmmenten-ta kaakin/
http://mvlehti.net/2016/04/05/vanhemmat-tuomittu-sakkoihin-kiihottamisestakansanrvhmaa-vastaan/
http://mvlehti.net/2016/04/05/vuosaarelainen-aiti-muutamme-taalta-kun-lapsimenee-kouluun/
http://mvlehti.net/2016/04/05/onko-helsingin-kauppatori-parhaalla-mahdollisellapaikalla/
http://mvlehti.net/2016/04/ll/afrikan-eliitti-kuppaa-kaikki-rahat-itselleen/
http://mvlehti.net/2016/04/13/olutsota-on-alkanut-nvt-saa-bissea-halvalla/
http://mvlehti.net/2016/04/13/hallituksen-talouspoliittinen-vatulointi-on-tuomittuepaonnistumaan/
http://mvlehti.net/2016/04/13/eduskunta-paatti-humanitaarisista-svista-ei-enaa-saaoleskelulupaa/
http://mvlehti.net/2016/04/14/muslimi-feministi-kertoo-miten-naisia-sorretaanmuslimimaissa/
http://mvlehti.net/2016/04/16/hintti-antti-holma-iattaa-suomen-terhikiemungitvoittivat/
http://mvlehti.net/2016/04/17/ulkomaalaisten-miesten-ioukkio-pahoinpiteli-miehenseinaioella-uhrilta-murtui-nena/
http://mvlehti.net/2016/04/19/koulutettu-insinoori-siivoamaan/
http://mvlehti.net/2016/04/19/paaministeri-sipila-tuen-berneria-sataprosenttisesti/
http://mvlehti.net/2016/04/20/ruotsin-vihreiden-huippupoliitikko-kieltaytvvkattelemasta-naisia/
24
http://mvlehti.net/2016/04/20/helsingin-sanomien-toimittaia-esittaa-itseiromaakoskien-cannonballia-ia-armania/
http://mvlehti.net/2016/04/22/oriatvo-on-todellakin-saapunut-suomeen/
http://mvlehti.net/2016/04/24/vanhustenhoito-niin-huonoa-etta-iopa-henkilokuntaon-alkanut-tehda-kanteluita/
http://mvlehti.net/2016/04/25/britannian-viranomaiset-suomessa-on-kohonnutterrori-iskun-uhka-valta-paikkoia-ioissa-kav-ulkomaalaisia/
http://mvlehti.net/2016/04/26/kaupunki-takavarikoi-sairaan-poiansvntvmapaivalahiarahat/
http://mvlehti.net/2016/04/27/suomi-on-eun-kovin-holhousvaltio-video/
http://mvlehti.net/2016/04/28/pedofiili-quach-manh-doan-kavtti-hvvakseensukulaistvttoiaan-katso-valokuva-tuomitusta/
http://mvlehti.net/2016/04/28/venalaisten-raketti-ei-lauennut/
http://mvlehti.net/2016/04/29/hvvinvointivhteiskuntaa-ollaan-tuhoamassapolttopullot-lentaa-paattaiien-paalle/
http://mvlehti.net/2016/04/30/hs-toimittaian-epaillaan-vllyttaneen-ku-klux-klanhuppupaata-suomen-lipun-hapaisvvn-lahdessa/
http://mvlehti.net/2016/05/02/haastettu-stubb-haluaa-iatkaa-puheeniohtaiana/
http://mvlehti.net/2016/05/02/ioka-neiias-ammatti-voi-siirtva-suomesta-ulkomaille/
http://mvlehti.net/2016/05/02/sdpn-kondomit-olivat-liikaa-12-vuotiaan-poian-aidille/
http://mvlehti.net/2016/05/04/poliisi-turun-tivoliraiskauksesta-epailtva-mamuaesitetaan-vangittavaksi/
http://mvlehti.net/2016/05/06/selvitvs-kreikan-tukirahat-menneet-laheskokonaisuudessaan-pankeille/
http://mvlehti.net/2016/05/07/helsingin-pukinmaessa-liikkuu-sariapyromaani/
http://mvlehti.net/2016/05/08/teuvo-hakkaraisen-aiti-tunsin-teuvon-luonteen-ettase-ei-ole-hyva/
http://mvlehti.net/2016/05/09/useita-tuhopolttoia-eri-osissa-helsinkia-viime-vona/
http://mvlehti.net/2016/05/ll/pelastuslaitos-ioutui-pelastamaan-laittomansiirtolaisen-aielehtivalta-laiturilta-lieksassa/
http://mvlehti.net/2016/05/12/mies-tappoi-aitinsa-aiamalla-taman-paalle-likipromillen-humalassa-3-kk-ehdollista-ia-240-euron-sakko/
25
http://mvlehti.net/2016/05/13/kovaa-toiihua-sprn-vokkipomo-on-rikastaiienmielesta-rasisti/
http://mvlehti.net/2016/05/16/suomen-kansallisomaisuutta-mvvtv-lvhvessa-aiassayli-17-miliardilla-eurolla/
http://mvlehti.net/2016/05/17/suomeenkin-kehittvmassa-ruotsista-tiedettv-ilmiopelastuslaitos-tarvitsee-poliisisuoielua-tietyilla-asuinalueilla/
http://mvlehti.net/2016/05/18/suomi-on-io-niin-kehitvsmaatasolla-etta-bussitkintuodaan-maahan-afrikan-malliin-yli-500-000-km-aiettuina-romuina/
http://mvlehti.net/2016/05/19/iarkvttava-aivopesun-vritvs-alkoi-iuurivaltamedioissa-koskien-auttamishalua/
http://mvlehti.net/2016/05/19/poliisi-salasi-rattiiuopon-ammatin-ilta-sanomatpaliasti/
http://mvlehti.net/2016/05/20/ruotsin-linkkimastoien-romahdus-terrorismi-isku/
http://mvlehti.net/2016/05/20/mv-lehdesta-tuttu-turvapaikkaiuristi-kirsi-petterssonon-topeksinyt-ialleen/
http://mvlehti.net/2016/05/20/3-kk-ikaista-vauvaa-pahoinpideltv-torkealla-tavallavanhemmat-syytteessa/
http://mvlehti.net/2016/05/22/suurin-puolue-puolueisiin-pettvneet-suomalaisetkansa-pettvnvt-persuien-tvovoima-ia-nato-politiikkaan/
http://mvlehti.net/2016/05/22/entiset-ia-nvkviset-tyontekiiat-avautuvatturvapaikkapisneksella-rahaa-tekevasta-luona-ovsta/
http://mvlehti.net/2016/05/22/hallitus-svlkee-sotaveteraanien-paalle-ia-230milioonaa-turvapaikanhakiioille/
http://mvlehti.net/2016/05/23/mustalaismiehelle-ia-taman-tvttarelle-pitkatvankeustuomiot-ihmiskaupasta-ia-seksirikoksista/
http://mvlehti.net/2016/05/23/iltasanomat-harioittaa-taas-harhaaniohtavaauutisointia/
http://mvlehti.net/2016/05/23/ilta-sanomien-ihmiskauppiaat-esittelvssa/
http://mvlehti.net/2016/05/24/ministerien-epaselvat-lennot-ilmavoimien-koneillahaglund-ia-stubb-tulleet-kalliiksi-veronmaksaiille/
http://mvlehti.net/2016/05/25/kirkon-ulkomaanavun-proiektipaallikko-kirioitti-
perusteettomia-laskuia-noin-96-000-euron-edesta/
http://mvlehti.net/2016/05/25/37-vuotias-el-sawi-raiskasi-ex-tvttovstavansa-
musiikki-peitti-avunhuudot/
26
http://mvlehti.net/2016/05/29/porin-tulipalo-sai-alkunsa-vapaamuuraiden-tiloistatuli-tuhosi-arkistot/
http://mvlehti.net/2016/06/01/vihreiden-antero-vartia-ia-mikko-kiesilainentalonpoian-tappolinialla/
http://mvlehti.net/2016/06/03/vliopistolehtori-kari-mauranen-paritti-alaikaista-iopa52-000-euron-arvosta-valokuvia/
http://mvlehti.net/2016/06/03/ilta-sanomat-lainasi-valokuvat-mv-lehdesta/
http://mvlehti.net/2016/06/04/suomi-kreikan-tiella-menetti-viimeisenkin-kolmen-anluottoluokituksen/
http://mvlehti.net/2016/06/06/valtamedian-kavala-iuoni-perhetragediallamassamaahanmuuttoa-suomeen/
http://mvlehti.net/2016/06/06/muotibloggaaia-viola-virtamo-madattaa-iltasanomissa-naisuimarit-muoviin/
http://rnvlehti.net/2016/06/07/oulussa-kolme-kertaa-raiskannut-mohamadmahdawi-said-said-sai-vli-kolmen-vuoden-tuomion/
http://uberuutiset.fi/2016/03/03/itaraian-pakolaistulva-hiipunut-ia-suomenraiavartiolaitos-ottaa-aiheetonta-kunniaa-itselleen/
http://uberuutiset.fi/2016/03/26/kirkko-aikoo-suoiella-ilman-turvapaikkaa-iaavia/
http://uberuutiset.fi/2016/03/29/ita-helsingissa-paloi-vartiointiliikkeen-autot/
http://uberuutiset.fi/2016/04/05/vle-otsikoi-vuorokauden-kuluttua-ettei-panamapapereissa-ole-suomalaisia-huippupoliitikkoia/
http://uberuutiset.fi/2016/04/13/sipilan-hallituksen-idea-tvottomille-tvota-ilmanpalkkaa-lomaa-elaketta-ia-tvotervevtta/
http://uberuutiset.fi/2016/05/22/hallitus-sylkee-sotaveteraanien-paalle-ia-230milioonaa-turvapaikanhakiioille/
http://uberuutiset.fi/2016/06/01/eu-komissio-alkaa-tuhota-sananvapauttainternetissa-tosissaan/
Vaatimuksen kohdassa 3.6. mainittua tekijänoikeusrikosta koskevat verkkoviestit:
http://mvlehti.net/2016/02/23/vle-svvttaa-poliisipaallikon-valehdelleen-odininsotureista/
http://uberuutiset.fi/2016/02/23/kuopion-soo-ihmettelee-ylen-ia-poliisin-vaitteita/
http://mvlehti.net/2015/08/03/vlen-anarkisti-toimittaia-paivan-pohiakosketus-onsaavutettu-toistaiseksi/
27
http://mvlehti.net/2015/05/21/vlella-on-valehteliioiden-lisaksi-mvos-paskahousurintamakarkureita-sinun-rahoillasi/
http://mvlehti.net/2015/05/22/nuoria-tyttoia-pakkonaitetaan-suomestaulkomaille/
http://mvlehti.net/2016/02/05/vli-puolet-tutkituista-alaikaisista-on-paliastunut-tavsiikaisiksi/
http://static.mvlehti.net/uploads/2016/04/Pizzayritta%CC%88ia%CC%88-AliGiray.jpeg
http://static.mvlehti.net/uploads/2015/08/Sanna-Ukkola.ipg
http://static.mvlehti.net/uploads/2016/02/Marko-M%C3%A4ki-Odinin-soturitSoldiers-of-Odin-15-MA.jpg
Yleisradio Oy:n tekijänoikeudella suojattua sisältöä loukkaavat 4.5.2016 jälkeen
julkaistut MV-lehden ja UberUutisten artikkelit. Yleisradio Oy toimitti aineiston
10.6.2016 Helsingin poliisilaitokselle ja vaatii rangaistusta myös tältä osin.
Tästä aineistosta ei ole tehty tietoyhteiskuntakaaren 189 ja 191 § mukaista
ilmoitusta sivuston ylläpidolle:
4.5. jälkeen julkaistu artikkeli on http://mvlehti.net/2016/06/03/tallako-blogilla-tulipekka-ervastille-potkut-vlesta/,
joka
kopioi
Yleisradion
jutun
http://yle.fi/uutiset/pekka ervasti yhdysvallat rakkaani/8870527
kokonaisuudessaan.
Vaatimuksen
kohdassa
3.7.
mainittua
törkeää
kunnianloukkausta
koskevat
verkkoviestit:
http://uberuutiset.fi/2016/02/06/yle-trolli-iessikka-aro-sai-oman-laulun/
http://uberuutiset.fi/2016/03/16/ylen-toimittaia-iessika-aron-voittama-vuodeniournalistipalkinto-2016-on-vuoden-rumin-iournalistivitsi/
http://mvlehti.net/2015/05/19/iessikka-aro-yle-tutkivan-iournalismin-pelle/
http://mvlehti.net/2015/06/01/ylen-iessikka-aro-on-saanut-vhtiossa-alennuksentrolli-toimittaiasta-glitter-toimittaiaksi/
http://mvlehti.net/2016/01/02/vlen-bikinitrolli-iessikka-aro-iorasi-estottabangkokissa-nain-naton-kannattaia-iuhlii-uutta-vuotta/
http://mvlehti.net/2016/02/24/natos-information-expert-iessikka-aro-turned-out-tobe-a-convicted-drug-dealer/
http://mvlehti.net/2016/02/29/tuomittu-huumerikollinen-ia-narkomaani-iessikkaaro-pitaa-suomalaisia-huumehoitoia-tuloksettomina/
28
http://mvlehti.net/2016/03/16/huumetuomittu-palkittu-iournalisti-iessikka-aro-einav-vhtaan-sukellusvenetta/
http://mvlehti.net/2016/03/21/voisiko-iessikka-aro-kokea-peikko-trollien-vainoaaidosti-varoitus-amfetamiinin-pysvvista-vaikutuksista/
http://mvlehti.net/2016/02/23/mv-vaatii-iessikka-aron-eroa-iulkaisee-pian-lisatietoahanen-rankasta-huumetaustastaan/
http://mvlehti.net/2016/02/23/vleisradiolla-luultavasti-muutkin-narkkaavat-kuiniessikka-aro/
http://mvlehti.net/2016/03/14/austraiialainen-toimittaia-nieli-iessikka-aron-kauheanstoorin-ilman-lahdekritiikkia/
http://mvlehti.net/2016/04/07/ylen-toimittaian-iessikka-aron-huumeiuttu-onkinpaliastettua-hvvtavampi/
http://mvlehti.net/2016/03/19/iessikka-aron-paliastusiuttu-plagiointia-iavainoharhaa/
http://mvlehti.net/2016/03/15/nato-kiimaiset-upseerit-uhkailevat-ia-iuonivat-virkapois-ios-moitit-iessikka-aroa/
http://mvlehti.net/2016/02/23/onko-ongelma-se-etta-iessikka-aron-kohdallapaliastui-vaaran-ihmisen-rikos/
http://mvlehti.net/2016/04/25/huumetuomittu-iessikka-aro-oli-naton-
turvallisuuskonferenssin-paapanelisti/
http://mvlehti.net/2016/05/25/usan-sotilastiedustelun-ia-informaatiosodanviranomainen-iessikka-aron-tvoparina/
http://mvlehti.net/2016/05/24/mvotatuntoa-keriaava-vlen-skandaalitvttoneniessikka-aro-ia-pieni-svdankohtaus/
http://mvlehti.net/2016/05/15/iessikka-aro-eksvi-kaidalta-tielta-puppua-uusnatsienputin-suhteista/
http://mvlehti.net/2016/05/07/miten-vk-ia-pohioismaiden-ministerit-huiiattiiniessikka-aro-bluffin-puolelle/
Annetun lisäselvityksen kohdassa 1.4. mainittu kiihottaminen kansanryhmää
vastaan mainitut verkkoviestit:
http://mvlehti.net/2016/04/04/kavtettvia-neuloia-kavttanvt-tyontekiia-ei-ollutlaillistettu-laboratoriohoitaia/
http://mvlehti.net/2016/06/04/huslabin-toimitusiohtaia-piia-aarnisalo-valehtelineulakohussa/
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=18061.0 (juutalaisten dna 90 % sama
rottien kanssa - tutkimus)
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic= 13361.0 (juutalainen joukkkoraiskasi)
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic= 16025.0 (mielisairaat ia lihavat..)
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=16236.0 (juutalaiset perversiot...?!)
rikostarkastaja
p. 029 547 5380
LIITTEET
1. MV - Lehti InstaCasino Banner
2. MV - Lehti InstaCasino Banner, ominaisuudet
3. Uber Uutiset ilmaista pelirahaa jpg
4. Uber Uutiset ilmaista pelirahaa jpg ominaisuudet
5. MV - Lehti ilmaista pelirahaa
6. MV - Lehti tue toimintaamme
7. Sanoma Media Finland Oy, Tietoyhteiskunta kaaren 189 ja 191 §:n mukainen
ilmoitus tekijänoikeutta loukkaavan aineiston saannin estämisestä sekä 10.6.2016
Helsingin poliisilaitokselle toimitettu tutkintapyynnön täydennyksenä tekijänoikeutta
loukkaavan aineiston luettelo ajankohdan 28.2.2016 jälkeen
8. Yleisradio Oy, Tietoyhteiskunta kaaren 189 ja 191 §:n mukainen ilmoitus
tekijänoikeutta loukkaavan aineiston saannin estämisestä
9. -11. Poistettavaksi vaadittuja verkkoviestejä (artikkeleja) MV - lehden sivustoita
30
12. Tekijänoikeuksien peruskurssi Sanoma Medialle verkkoviesti (artikkeli) MV lehden sivustoita
13. MV Käytettyjä neuloja käyttänyt työntekijä ei ollut laillistettu laboratorionhoitaja!
14. MV Huslabin toimitusjohtaja Piia Aarnisalo valehteli neulakohussa
15. MV lehden keskustelufoorumi, Juutalaisten dna 90 % sama rottien kanssa (ote)
MUUTOKSENHAKUOHJEET
1 /2
Käräjäoikeuden ratkaisuun tyytymätön voi hakea siihen muutosta hovioikeudelta tai ennakkopäätösvalituksella korkeimmalta
oikeudelta.
Muutoksenhakumenettelyyn kuuluvat:
- tyytymättömyyden ilmoittaminen ja
-valittaminen.
Ennakkopäätösvalituksen tekeminen edellyttää lisäksi valitusluvan pyytämistä korkeimmalta oikeudelta.
Jos valituslupaa ei myönnetä, käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi.
Tyytymättö­
myyden
ilmoittaminen
Käräjäoikeuden ratkaisuun on ilmoitettava tyytymättömyyttä viikon kuluessa ratkaisun julistamisesta tai antamisesta, toisin sanoen
viimeistään seuraavalla viikolla ratkaisun julistamis-tai antamispäivää vastaavana viikonpäivänä. Ilmoitus on tehtävä suullisesti tai
kirjallisesti asian ratkaisseelle käräjäoikeudelle tai tämän käräjäoikeuden kansliaan sen aukioloaikana.
Kanslian osoite ja aukioloaika ovat:
Helsingin käräjäoikeus
Porkkalankatu 13
00180 Helsinki
Telekopio:
029 5644271
Sähköposti:
[email protected]
Aukioloaika:
8:00-16:15
Ilmoituksen voi tehdä henkilökohtaisesti, asiamiestä käyttäen, lähetin välityksellä, postitse taikka telekopiona tai sähköpostina.
Ilmoituksen lähettäminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Jos tyytymättömyyden ilmoitus myöhästyy, puhevalta on menetetty.
Kirjeessä on mainittava lähettäjän postiosoite.
Vangittu tai vankeusrangaistusta tai muuntorangaistusta suorittava henkilö saa rikosasiassa ilmoittaa tyytymättömyyttä myös
vankilan johtajalle. Jos tyytymättömyyden ilmoittamisen määräaika päättyy tällaisen henkilön ollessa oikeudenkäynnin tai
vanginkuljetuksen vuoksi rangaistuslaitoksen ulkopuolella, hän saa ilmoittaa tyytymättömyyttä vankilaan saapumisen jälkeisenä
päivänä.
Sotilasoikeudenkäyntiasioissa saadaan tyytymättömyys käräjäoikeuden päätökseen ilmoittaa myös sen perusyksikön päällikölle tai
sen joukko-osaston komentajalle, jossa tyytymättömyyden ilmoittaja on. Päävartiossa tai muuten sotilasviranomaisen valvonnan
alaisena oleva saa tehdä tyytymättömyyden ilmoituksensa päävartion tai vastaavan päällikölle.
Tyytymättömyyden ilmoitus saadaan rajoittaa koskemaan osaa käräjäoikeuden ratkaisusta. Rajoitus on mainittava tyytymättömyyttä
ilmoitettaessa.
Tyytymättömyyttä ilmoitettaessa on myös mainittava, millä tavalla asiassa laadittu toimituskirja, joka on tarpeen valitusta varten,
toimitetaan ilmoittajalle.
Tyytymättömyyden ilmoitus saadaan peruuttaa tyytymättömyyden ilmoittamiselle säädetyn määräajan kuluessa. Peruutukseen on
sovellettava, mitä tyytymättömyyden ilmoittamisesta on säädetty.
Valittaminen
Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä päivää. Määräajan laskeminen alkaa käräjäoikeuden ratkaisun julistamis­
ta!' antamispäivää seuraavasta päivästä. Valituskirjelmä toimitetaan edellä mainitun käräjäoikeuden kansliaan.
Sotilasoikeudenkäyntiasiassa valituskirjelmä saadaan antaa myös sille sotilasviranomaiselle, joka lain nojalla on oikeutettu ottamaan
vastaan tyytymättömyyden ilmoituksen.
Ohjeet valitusmenettelyä varten ovat käräjäoikeuden toimituskirjan liitteenä olevassa valitusosoituksessa.
Vastavalitus
Valituksen johdosta valittajan vastapuoli voi tyytymättömyyttä ilmoittamatta valittaa osaltaan käräjäoikeuden ratkaisusta. Määräaika
vastavalitusta varten on kaksi viikkoa valittajalle asetetun valitusmääräajan päättymisestä.
Määräajan
pidentäminen
Valittajan on valitusajan kuluessa pyydettävä uutta määräaikaa käräjäoikeuden kansliasta käräjäoikeudelle osoitetulla hakemuksella,
jos muutosta ei ole voitu hakea määräajassa laillisen esteen tai muun hyväksyttävän syyn vuoksi. Sotilasoikeudenkäyntiasiassa
hakemus saadaan antaa myös edellä mainitulle sotilasviranomaiselle.
2/2
Jos määräajassa toimitettu valitus on puutteellinen, hovioikeus voi kehottaa korjaamaan puutteen. Jos kehotusta ei noudateta ja jos
Valituksen
täydentäminen valitus on niin puutteellinen, ettei se kelpaa oikeudenkäynnin perustaksi hovioikeudessa, valitus jätetään tutkimatta.
Jatkokäsittely- Valituksen käsittelyyn vaikuttaa myös se, tarvitaanko asiassa hovioikeuden myöntämä jatkokäsittelynpä.
lupa
Riita-ja hakemusasiassa tarvitaan aina jatkokäsittelyinpä, kun käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan muutosta valittamalla.
Rikosasiassa vastaaja tarvitsee jatkokäsittelyluvan, jos häntä ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin kahdeksan kuukautta
vankeutta. Vastaaja ei kuitenkaan tarvitse jatkokäsittelylupaa miltään osin asiassa, jos hänet on tuomittua ankarampaan
rangaistukseen kuin kahdeksan kuukautta vankeutta ja valitus koskee hänen syykseen luettua rikosta taikka rangaistusta.
Syyttäjä ja asianomistaja tarvitsevat rikosasiassa jatkokäsittelyluvan, jos vastaajaa ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin
kahdeksan kuukautta vankeutta. Syyttäjä ja asianomistaja eivät kuitenkaan tarvitse jatkokäsittelylupaa miltään osin asiassa, jos
vastaaja on tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin kahdeksan kuukautta vankeutta ja valitus koskee vastaajan syyksi luettua
rikosta taikka vastaajalle tuomittua rangaistusta.
Rangaistuksen ankaruutta arvioitaessa ei oteta huomioon vankeusrangaistuksen ohessa tuomittua sakkoa tai muuta rikosoikeudellista
seuraamusta.
Jatkokäsittelynpä myönnetään, jos:
- ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta;
käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä;
- luvan myöntäminen on tärkeää lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa;
- luvan myöntämiseen on muu painava syy.
Hovioikeuden ei tarvitse edeltävän luettelon ensimmäisen kohdan perusteella myöntää jatkokäsittelylupaa, jos muutosta haetaan
vain sillä perusteella, että käräjäoikeus on arvioinut käräjäoikeudessa esitetyn näytön väärin, ja käräjäoikeuden ratkaisun
lopputuloksen oikeellisuutta ei ole valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella perusteltua aihetta epäillä.
Jos hovioikeus ei myönnä valitusasiassa jatkokäsittelylupaa, käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi.
Ennakkopäätös- Muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun saadaan hakea hovioikeuden asemesta korkeimmalta oikeudelta, jos korkein oikeus myöntää
valitus
valitusluvan (ennakkopäätösvalitus). Jos valituslupaa ei myönnetä, käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi.
Jos muutoksenhakija tahtoo hakea muutosta ennakkopäätösvalituksella, hänen on ilmoitettava siitä ilmoittaessaan tyytymättömyyttä
ratkaisuun. Ennakkopäätösvalituksen tekeminen edellyttää muutoksenhakijan vastapuolen antamaa kirjallista tai suullista
Suostumusta. Suostumus on annettava käräjäoikeudelle tyytymättömyyttä ilmoitettaessa. Tyytymättömyyden ilmoitus tai annettu
suostumus saadaan peruuttaa tyytymättömyyden ilmoittamiselle säädetyn määräajan kuluessa. Jos suostumusta ei ole annettu tai se
on peruutettu, tehty ilmoitus katsotaan tavanomaiseksi tyytymättömyyden ilmoitukseksi. Muutoksenhakijan vastapuoli voi
tyytymättömyyttä ilmoittamatta osaltaan valittaa käräjäoikeuden ratkaisusta korkeimpaan oikeuteen, jos korkein oikeus myöntää
hänelle luvan ennakkopäätösvalitukseen. Vastavalitus raukeaa, jos korkein oikeus ei myönnä muutoksenhakijalle valituslupaa.
Määräaika ennakkopäätösvalitusta varten on 30 päivää. Määräajan laskeminen alkaa käräjäoikeuden ratkaisun julistamis-tai
antamispäivää seuraavasta päivästä. Korkeimmalle oikeudelle osoitettu muutoksenhakukirjelmä on toimitettava edellä mainitun
käräjäoikeuden kansliaan.
Oikeusapu
Oikeusapu on voimassa kaikissa oikeusasteissa, jotka käsittelevät asiaa. Jos hän, jolla ei ole oikeusapua, haluaa oikeusapua muutoksen
hakemista varten, hänen on haettava sitä oikeusaputoimistolta suullisesti tai kirjallisesti. Muutoksenhakutuomioistuimessa
käsiteltävässä asiassa oikeusapua ei voida myöntää taannehtivasti koskemaan muutoksenhakua edeltäneitä toimenpiteitä.
OikeudenkäyntiValitusasian käsittelystä hovioikeudessa peritään oikeudenkäyntimaksu. Maksu on 250 euroa rikosasiassa, lähestymiskieltoasiassa,
maksut
ulosottokaaren (705/2007) mukaisessa muutoksenhakuasiassa sekä asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu. Muussa asiassa
oikeudenkäyntimaksu on 500 euroa. Korkeimmassa oikeudessa oikeudenkäyntimaksu on 500 euroa. Maksuvelvollinen on
muutoksenhakija tai hänen sijaansa tullut.
Rikosasiassa oikeudenkäyntimaksua ei peritä, jos muutoksenhakutuomioistuin muuttaa alemman tuomioistuimen ratkaisua
muutoksenhakijan eduksi. Oikeudenkäyntimaksua ei myöskään peritä siltä, jolle on myönnetty oikeusapua tai joka muulla laissa
säädetyllä perusteella vapautuu maksuvelvollisuudesta.
VALITUSOSOITUS
1
n
"ähän ratkaisuun tyytymättömyyttä ilmoittanut voi valittamalla hakea siihen muutosta. Valitus on tehtävä kirjallisesti.
Määräaika ja
valitusmenet­
tely
Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää siitä päivästä, jona käräjäoikeuden ratkaisu julistettiin tai
annettiin, tätä päivää määräaikaan lukematta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä,
ouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä.. Asianosaisen on puhevallan menettämisen uhalla
toimitettava valituskirjelmä käräjäoikeuden kansliaan viimeistään '
' 1^2
/£-0ib
Kanslian osoite ja aukioloaika ovat:
Helsingin käräjäoikeus
Porkkalankatu 13
00180 Helsinki
Telekopio:
029 5644271
Sähköposti:
[email protected]
Aukioloaika:
8:00 - 16:15
Valituskirjelmän voi toimittaa kansliaan henkilökohtaisesti, asiamiestä käyttäen, lähetin välityksellä, postitse taikka telekopiona tai
sähköpostina. Valituksen lähettäminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä
kanslian aukioloaikana. Jos valitus myöhästyy, sitä ei tutkita.
Sotilasoikeudenkäyntiasioissa valituskirjelmä saadaan määräajassa antaa myös sen perusyksikön päällikölle tai sen joukko-osaston
komentajalle, jossa valittaja on. Päävartiossa tai muuten sotilasviranomaisen valvonnan alaisena oleva saa antaa valituskirjelmänsä
päävartion tai vastaavan päällikölle.
Jos valittaja haluaa peruuttaa valituksen, hänen on toimitettava hovioikeudelle osoitettu kirjallinen peruutusilmoitus hovioikeuden
kirjaamoon tai käräjäoikeuden kansliaan.
Vastavalitus
Valituksen johdosta valittajan vastapuoli voi tyytymättömyyttä ilmoittamatta valittaa osaltaan tästä ratkaisusta. Määräaika
vastavalitusta varten on kaksi viikkoa valittajalle asetetun valitusmääräajan päättymisestä. Asianosaisen on puhevallan menettämisen
uhalla toimitettava vastavalituskirjelmä käräjäoikeuden kansliaan viimeistään fY)9.ar>.3v,"131^2 3/ö iZjO/(s
Jos valitusaikaa pidennetään, määräaika vastavalituksen tekemiselle pitenee vastaavasti."
Vastavalituksen sisällön ja toimittamisen osalta noudatetaan samoja määräyksiä, jotka koskevat alkuperäistä valitusta.
Vastavalitus raukeaa, jos valitus peruutetaan, raukeaa tai jätetään tutkimatta taikka valittajalle ei myönnetä jatkokäsitteiylupaa.
Vastavalitus ei kuitenkaan raukea, jos valitus peruutetaan vasta pääkäsittelyssä.
hovioikeudelle, on mainittava:
Valituskirjelmän Valituskirjelmässä, Joka osoitetaan Helsingin
sisältöjä
- käräjäoikeuden ratkaisu, johon muutosta haetaan;
liitteet
-miltä kohdin käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan muutosta;
- mitä muutoksia käräjäoikeuden ratkaisuun vaaditaan tehtäviksi;
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan ja miltä osin käräjäoikeuden ratkaisun perustelut valittajan mielestä ovat virheelliset;
- peruste jatkokäsittelyluvan myöntämiselle asiassa, jossa jatkokäsittelyinpä tarvitaan ja syyt, joiden nojalla valittaja katsoo perusteen
olevan olemassa, jos ne eivät muutoin ilmene valituskirjelmästä;
-todisteet, joihin halutaan nojautua, ja mitä kullakin todisteella halutaan näyttää toteen; sekä
- mahdollinen pyyntö suullisen pääkäsittelyn toimittamisesta hovioikeudessa.
Jos valittaja haluaa, että hovioikeudessa toimitetaan pääkäsittely, hänen on ilmoitettava yksilöity syy siihen. Valittajan on myös
ilmoitettava käsityksensä siitä, onko pääkäsittelyssä kuultava asianosaisia henkilökohtaisesti, ja keiden todistajien, asiantuntijoiden ja
muiden todistelutarkoituksessa kuultavien henkilöiden kuuleminen on tarpeellista.
Valittaja ei saa hovioikeudessa riita-asiassa vedota muihin seikkoihin tai todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty käräjäoikeudessa,
paitsi jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen käräjäoikeudessa tai että hänellä on
muuten ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Vasta hovioikeudessa esitetty kuittausvaatimus voidaan jättää tutkimatta, jos sitä ei
voida vaikeudetta tutkia. Jos valittaja riita-asiassa vetoaa seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole esitetty käräjäoikeudessa, hänen on
ilmoitettava valituskirjelmässä, miksi siihen vetoaminen oljsi sallittua hovioikeudessa.
2/2
Valituskirjelmässä on ilmoitettava asianosaisten nimet sekä heidän laillisen edustajansa tai asiamiehensä taikka avustajansa
yhteystiedot sekä postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon asiaa koskevat kehotukset, kutsut ja ilmoitukset voidaan valittajalle
lähettää. Asianosaisen sekä todistajan tai muun kuultavan yhteystiedot on myös soveltuvalla tavalla ilmoitettava hovioikeudelle
Valituskirjelmä on valittajan tai, jollei hän itse ole sitä laatinut, sen laatijan allekirjoitettava. Kirjelmään on liitettävä ne asiakirjat, joihin
valittaja muutoksenhakemuksessaan vetoaa ja joita ei ole esitetty käräjäoikeudessa, sekä jäljennös kirjelmästä ja siihen liitetyistä
asiakirjoista.
Määräajan
pidentäminen
Jos muutosta ei laillisen esteen vuoksi tai muusta hyväksyttävästä syystä voida hakea määräajassa, käräjäoikeus asettaa hakemuksesta
uuden määräajan muutoksenhakua varten. Hakemus on toimitettava käräjäoikeuden kansliaan tai sotilasoikeudenkäyntiasiassa
sotilasviranomaiselle ennen alkuperäisen määräajan päättymistä. Siihen on liitettävä selvitys esteestä tai muusta hakemuksen
perusteena olevasta syystä.
Valmistelun
Asian valmistelu hovioikeudessa alkaa, kun käräjäoikeudesta lähetetty valituskirjelmä saapuu hovioikeuteen. Jos valitus on
aloittaminen ja puutteellinen ja sen täydentäminen on oikeudenkäynnin jatkamiseksi tarpeen, valittajaa kehotetaan korjaamaan puute hovioikeuden
valituksen
määräämässä ajassa. Jos valitus on täydennyksenkin jälkeen puutteellinen, saadaan asianosaiselle erityisestä syystä varata uusi
täydentäminen tilaisuus sen täydentämiseen.
Jos valittaja ei noudata kehotusta ja valitus on niin puutteellinen, ettei se kelpaa oikeudenkäynnin perustaksi hovioikeudessa, valitus
jätetään tutkimatta.
Jatkokäsittelylupa
Valituksen käsittelyyn vaikuttaa myös se, tarvitaanko asiassa hovioikeuden myöntämä jatkokäsittelyinpä.
Riita-ja hakemusasiassa tarvitaan aina jatkokäsittelyinpä, kun käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan muutosta valittamalla.
Rikosasiassa vastaaja tarvitsee jatkokäsittelyluvan, jos häntä ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin kahdeksan kuukautta
vankeutta. Vastaaja ei tarvitse jatkokäsittelylupaa miltään osin asiassa, jos hänet on tuomittua ankarampaan rangaistukseen kuin
kahdeksan kuukautta vankeutta ja valitus koskee hänen syykseen luettua rikosta taikka rangaistusta.
Syyttäjä ja asianomistaja tarvitsevat rikosasiassa jatkokäsittelyluvan, jos vastaajaa ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin
kahdeksan kuukautta vankeutta. Syyttäjä ja asianomistaja eivät tarvitse jatkokäsittelylupaa miltään osin asiassa, jos vastaaja on
tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin kahdeksan kuukautta vankeutta ja valitus koskee vastaajan syyksi luettua rikosta taikka
vastaajalle tuomittua rangaistusta.
Rangaistuksen ankaruutta arvioitaessa ei oteta huomioon vankeusrangaistuksen ohessa tuomittua sakkoa tai muuta rikosoikeudellista
seuraamusta.
Jatkokäsittelylupa myönnetään, jos:
ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta;
käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä;
luvan myöntäminen on tärkeää lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa;
luvan myöntämiseen on muu painava syy.
Hovioikeuden ei tarvitse edeltävän luettelon ensimmäisen kohdan perusteella myöntää jatkokäsittelylupaa, jos muutosta haetaan
vain sillä perusteella, että käräjäoikeus on arvioinut käräjäoikeudessa esitetyn näytön väärin, ja käräjäoikeuden ratkaisun
lopputuloksen oikeellisuutta ei ole valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella perusteltua aihetta epäillä.
Jos hovioikeus ei myönnä valitusasiassa jatkokäsittelylupaa, käräjäoikeuden ratkaisu jää pysyväksi.
Oikeusapu
Oikeusapu on voimassa kaikissa oikeusasteissa, jotka käsittelevät asiaa. Jos se, jolla ei ole oikeusapua, haluaa oikeusapua muutoksen
hakemista varten, hänen on haettava sitä oikeusaputoimistolta suullisesti tai kirjallisesti. Muutoksenhakutuomioistuimessa
käsiteltävässä asiassa oikeusapua ei voida myöntää taannehtivasti koskemaan muutoksenhakua edeltäneitä toimenpiteitä.
Oikeudenkäynti- Valitusasian käsittelystä hovioikeudessa peritään oikeudenkäyntimaksu. Maksu on 250 euroa rikosasiassa, lähestymiskieltoasiassa,
ulosottokaaren (705/2007) mukaisessa muutoksenhakuasiassa sekä asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu. Muussa asiassa
maksut
oikeudenkäyntimaksu on 500 euroa. Korkeimmassa oikeudessa oikeudenkäyntimaksu on 500 euroa. Maksuvelvollinen on
muutoksenhakija tai hänen sijaansa tullut.
Rikosasiassa oikeudenkäyntimaksua ei peritä, jos muutoksenhakutuomioistuin muuttaa alemman tuomioistuimen ratkaisua
muutoksenhakijan eduksi. Oikeudenkäyntimaksua ei myöskään peritä siltä, jolle on myönnetty oikeusapua tai joka muulla laissa
säädetyllä perusteella vapautuu maksuvelvollisuudesta.